27. toukokuuta 2007

Helteistä helluntaita


Tänään on helluntai. ”Jos ei heilaa helluntaina, niin jonoa juhannuksena.” ”Jos ei heilaa helluntaina, niin ei aidsia adventtina.” Siitä vain valitsemaan.

Politiikasta jälleen sen verran, että hallitus on ehtinyt toimikautensa aikana tehdä jo kaksi läpikotaisin typerää esitystä. Ensimmäinen oli perintöveron poistaminen vain yrittäjiltä sekä maatila- ja metsätalouden päätoimisilta harjoittajilta. Eriarvoistava verokohtelu tekee perintöverosta todennäköisesti entistäkin vihatumman. Toinen huono päätös oli poistaa köyhimmiltä ihmisiltä oikeus lasten ilmaiseen päivähoitoon. Näin hallitus vie lapsilta leivän suusta, ja kannatus varmaan nousee.

21. toukokuuta 2007

Monikultturismia suvaitsemattomimmillaan


Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ajojahti kauppatieteen opiskelija Mikko Ellilän blogia vastaan antaa tuoreimman esimerkin siitä, mitä tapahtuu, kun virkamiehet alkavat jahdata tavallisten suomalaisten sanankäyttöä ja epäillä heitä rikoksista. Puumalainen pyysi poliisia tutkimaan, onko Ellillä syyllistynyt rikokseen esittäessään maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia mielipiteitä. Tämän täytyy loukata syvästi kyseisen kirjoittajan oikeuksia, ja ainakin minun oikeustajuani se loukkaa.

Terävän analyysin asiasta esitti filosofian tohtori ja kansanedustajaehdokas Jussi Halla-aho omassa blogissaan. Myös minä ilmaisen avoimesti mielipiteeni siitä, että kritiikitön maahanmuuttopolitiikka on huono ja sangen epäsuotava asia. Tämä ei tarkoita, että vastustaisin maahanmuuttajia ihmisinä, vaan sitä, että vastustan politiikkaa, jonka kautta maahanmuuttajia haalitaan koko ajan lisää. Esimerkiksi Itäkeskuksen käytävillä mamuja kärryilee lapsilaumoineen jo niin paljon, ettei heidän ohitseen enää pääse. Helsingin kasvot ovat tältä osin monikulttuuristuneet ja ”rikastuneet” tavalla, joka ei ole toivottavaa.

Varsinkin Afrikasta tulleita maahanmuuttajia suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä holhoaa suhteellisesti paremmin kuin suomalaisia itseään, sillä he täyttävät sosiaaliviranomaisten ihanteet ja ovat vailla alkeellisimpiakaan taloudellisia lähtökohtia. Siksi he saavat Suomessa täyden ylläpidon, ja siksi he myös lisääntyvät perustaen monilapsisia perheitä, joihin työtätekevillä suomalaisilla itsellään ei ole enää varaa.

Jos oman kriittisyytensä lausuu suoraan, se on poliittinen mielipide eikä mitään ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”. Se on myös tutkimustuloksista johdeltu päätelmä, joka perustuu objektiivisiin tosiasioihin, kuten rikostilastoihin ja ongelmista kertoviin uutisiin. Missä on sanottu, että maahanmuuttajavastaisuuskaan olisi rikos? Ja jos se säädettäisiin rikokseksi, se ei tee sitä epäeettiseksi.

Monikulttuurisuuden vastustaminen on länsimaisten yhteiskuntien kohtalonkysymys, josta ratkeaa se, millaisessa Suomessa, minkälaisissa kaupunginosissa ja kuinka turvallisessa maassa me jatkossa elämme. Siitä riippuvat mahdollisuutemme turvata hyvä sosiaaliturva suomalaisille veronmaksajille tulevaisuudessa ja se, kuinka elämänlaatua ja hyvinvointia voidaan varmistaa myös lähiöissä asuville. Vähemmistövaltuutettu Puumalainen on päästänyt suustaan lähinnä yhden järkevän lauseen, joka Haaste-lehden referoimassa muodossa kuuluu näin: ”Vankilat ovat Suomen monikulttuurisimpia yhteisöjä.”

Puumalaisen harjoittama suomalaisten ihmisten ja yritysten vainoaminen sai vääristyneet mittasuhteet jo silloin, kun hän vaati neekerinsuukkojen ja lakritsikääreiden poistamista pitäen niitä rasistisina. Valitettavasti hän onnistui yritysten vaaliman pieteetin ja liiketaloudellisten etujen vuoksi. Typerää oli myös suomalaisten popmuusikkojen esittämän laulun tuomitseminen taannoin ”rasistiseksi”. Sananvapauden loukkaukset ovat vaikuttavaa henkistä väkivaltaa, ja niiden kohteeksi ajetaan yhä useammin tavallisia suomalaisia, joiden mielipiteet yritetään tukahduttaa.

On hyvä, että yhteiskunnastamme löytyy akateemisesti kvalifioituneita yksilöitä, kuten Halla-aho, jotka uskaltavat sanoa näkemyksensä ääneen. Näin vältytään siltä mielikuvalta, että viranomaisvalta voisi käyttää omaa, usein varsin puolivillaista akateemista statustaan suomalaisia ihmisiä vastaan. Vaaditaankin aika monen vuoden poliittiset opinnot jonkin yliopiston laitoksilla, ennen kuin ihmisestä saadaan niin epäjohdonmukainen, että hän käyttää viranomaisvaltaa suomalaisten ihmisten sananvapautta vastaan. Vasta sittenkö luottamus kansalaisryhmien välillä toteutuu, kun kaikki ihmiset sipsuttelevat varpaillaan vähemmistövaltuutetun pelossa eivätkä uskalla laskea toisistaan leikkiä edes ironian muodossa tai karikatyyrien kautta?

Monikultturismia mediassa

Koskaan aiemmin sortokausien jälkeen sananvapaus ei ole ollut maassamme yhtä pahoin uhattuna kuin nykyisin. A-studiossa pohdittiin 14.5. klo 21.10, saako Suomessa puhua enää vapaasti, kun betoniporsaiden nimeäkin vaadittiin muutettavaksi vain siksi, että nimitys saattaa ”loukata” maahan muuttaneiden muslimien uskonnollisia tunteita. Pahimmin sensuuri näkyy, kun suomalaiset ihmiset eivät saisi sanoa avoimesti ulkomaalaiskriittisiä mielipiteitään eivätkä vaatia käyttäytymissääntöjen noudattamista lähiöissä ja taloyhtiöissä.

Ohjelmassa haastateltiin Vesalan kaupunginosassa asuvaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa, jonka mukaan heidän yhtiössään vallitsee jatkuva konflikti yhtiön suomalaisten omistajien ja talossa asuvien maahanmuuttajamuslimien välillä. Muslimit eivät suostuisi noudattamaan suomalaisten sääntöjä lainkaan, mutta itse he vaativat omien normiensa noudattamista. Taloyhtiön puheenjohtaja totesi lähiöissä esiintyvien ongelmien olevan seuraus hyssyttelystä ja paheksui oman asuinalueensa kiinteistöjen arvon laskua, kun alueella asuvat muslimit ovat pilanneet kaupunginosan maineen levottomalla käyttäytymisellään. Isännöitsijöiden mukaan suomalaiset alkavat muuttaa omista kerrostaloistaan pois, kun maahanmuuttajien määrä ylittää viidenneksen asukkaista. Suomalaiset siis ajetaan pakomatkalle kodeistaan. Tähän asti ohjelma olikin Yleisradion lähettämäksi erittäin perusteltua katsottavaa.

Mutta monikulttuurisuuden ideologialle altis toimituspolitiikka vesitti ohjelman lopun alettuaan halveksua suomalaisia ihmisiä ja esittämällä muutamien Vapun juhlijoiden harjoittamaa porttikonkeihin kusemista. Ilmiö on luonnollisesti paheksuttava, mutta edellä nähdyn jutun perään sijoitettuna sen tarkoitus oli relativoida ulkomaalaisiin kohdistetun kritiikin sisältö osoittamalla vikaa suomalaisten omassa käyttäytymisessä ja lavastamalla poikkeustila yleiskäytännöksi. Näin media yritti balanssoida ulkomaalaiskriittisen juttunsa aivan samalla tavoin kuin se 1970-luvulla tasapainotti sinänsä harvinaiset neuvostokriittiset uutisensa arvostelemalla tasapuolisesti Amerikan pahuutta. Tasapainotus oli näyttö poliittisen korrektiuden tavoittelusta, jolla ”suojeltiin” totuutta.

Homot pakolaisia?

Ohjelman loppuun oli sijoitettu myös homojen euroviisukiinnostusta käsittelevä insertti, jonka tehtävänä oli muistuttaa, että suomalaisten omassa keskuudessakin elää vähemmistöjä. Tällöin homoja yritettiin käyttää keppihevosena monikulttuurisuuden ideologian puolustelemiseen.

Tehtäköön selväksi, että itse en halua omaa homoseksuaalisuuttani käytettävän retorisena aseena minkään etnisen vähemmistön puolustelemiseen. En halua myöskään homoseksuaaleja asetettavan etnisten vähemmistöjen kanssa samaan junaan sen enempää lainsäädännössä kuin yhteiskunnallisissa käytännöissäkään. Olen itse ennen kaikkea suomalainen ja kritisoin avoimesti monikulttuurisuuden ideologiaa, jota muutamat muut homot ovat omassa epäjohdonmukaisuudessaan menneet kannattamaan vain siitä syystä, että yhteen vähemmistöön kuuluvan pitää muka kannattaa kaikkia muitakin vähemmistöjä. Minulle riittää tähän yhteen vähemmistöön kuuluminen, ja muutoin kannatan Suomen säilyttämistä suomalaisille.

Islam polkee homojen ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kaikkialla. Samoin tekevät myös maahanmuuttovastaisimmat tahot, ja juuri sen vuoksi maahanmuuton lisääntyminen ei olekaan hyvä asia. Sen myötä kasvaa näet myös homovastaisuus. Todellisuudessa homojen oikeudet on luotu länsimaisen rationalismin ja liberalismin sisällä, ja niitä islam puolestaan vastustaa. Tästä johtuu, että suvaitsevaisuus ei voi koskaan olla kaiken hyväksymistä vaan valikoivaa.

Se, että maahanmuuttajavastaiset tahot vastustavat usein myös homoja, on kuitenkin pienempi haitta kuin islamin leviäminen, sillä nationalistit puolustavat järkiperäistä yhteiskuntaa. Heteroita on ylipäänsäkin vain kahdenlaisia: niitä, jotka vihaavat meitä avoimesti, ja niitä, jotka vihaavat meitä salassa. Sellaista henkilöä, joka vihaa minua avoimesti, arvostan enemmän, sillä hän on sentään rehellinen, kun taas suvaitseminen on sietämistä vastoin todellisia asenteita. Sitä paitsi muslimien oma homovastaisuus on ollut kerrassaan tinkimätöntä.

20. toukokuuta 2007

Iam ver egelidos refert tepores


Taas leudot tuulet tuoksuaa... Ja keväinen föhn-tuuli puhaltaa etelästä. Olen tämän kevään saanut opettaa Teatterikorkeakoulussa filosofiaa. Koulun ystävälliset ja hyvät henget kutsuivat minut sinne. Ja minulla on ollut loistavia opiskelijoita. Pitkästä aikaa olen nauttinut opetus- ja tutkimustoimessa olosta jossakin yliopistossa tai korkeakoulussa. Tämän kevään luentourakka on nyt ohi ja vetäydyn kirjan julkaistuani viettämään ihanaa ja pitkään odotettua kesää.

Olin myös viime viikolla radiossa puhumassa uudesta kirjastani Filosofiset viuhahdukset. Ehdin jo pitää päivänselvänä, että teokseni vaiettaisiin mediassa, mutta Ylen radio 1:n toimittaja Erkki Kauhanen tarttui aiheeseen ja teki kirjan teemoista ohjelman, mistä suuret kiitokset. Lähetyksen voi kuunnella myös Ylen arkistosta: linkki tässä.

17. toukokuuta 2007

1705 ja sateenkaaren värit


Tänään vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää, joka tunnetaan numerolyhenteestä 1705. Tempaukset ovat mukavia. Voi hengittää hieman vapaammin. Kotikadullani Iso-Roballa on monenlaista menoa, ja Dtm:n terassilla on väkeä tavallista enemmän.

Se, miten vastustetaan, on usein niiden asioiden leimaamaa, joita vastaan on tarkoitus käydä. En olekaan varma, kannattaako homofobiaa enää vastustaa. Pikemminkin voisi kannattaa jotakin. Itse olen lähtenyt siitä, että pienistä pykälistä kinasteleminen on vanhentunutta politiikkaa. Kun homoja nykyään syrjitään kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, ongelmia ei pitäisi nähdä irrallisten asioiden kuten työsyrjinnän tai nälvimisen kautta. Sen sijaan ongelmat ovat aina juontaneet juurensa homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen arvomaailman yhteensopimattomuudesta. Monet homot ja lesbot ovat tehneet typerästi alettuaan kerjätä samoja asioita kuin heterotkin. Nämä henkilöt eivät oivalla, kuinka heidän arvonsa ja elämäntapansa ovat heteroseksuaalien muokkaamia.

Homoseksuaalien elämä voineekin toteutua täysipainoisesti vain homovaltiossa, jossa homoseksuaalinen identiteetti rakentuu oman arvomaailmamme ympärille. Jo valtiofilosofi G. W. F. Hegel katsoi, että yksilöiden ja kansakunnan identiteetti voi toteutua vain kansallisvaltiossa. Homoseksuaalinen valtio olisi olemassa tietenkin ainoastaan homoja varten, ja heteroilta sinne olisi pääsy kielletty. Olisimme oman itsenäisyytemme suvereeni lähde. Kirjoitin näistä asioista muun muassa tänä keväänä ilmestyneessä teoksessani Filosofiset viuhahdukset.

Todellista syrjintää ei edusta nykyaikana esimerkiksi se, että lesbot eivät voi hankkia isättömiä lapsia. Itse asiassa naisten keskinäinen lastenhankinta syrjisi pahoin miehiä, joita lasten hankintaan aina tarvitaan. En siis kannata keinohedelmöityksiä naispareille. Vaikuttavaa syrjintää on se, kun meitä miehiä diskriminoidaan yliopistollisissa käytännöissä feminismin varjolla ja feministien toimesta. Feminismi näyttääkin olevan eräänlainen heteroideologia, sillä se toteuttaa heteroseksuaaliselle valtakulttuurille keskeisiä arvoja.

Tuoreen esimerkin homoseksuaaliin kohdistuvasta todellisesta syrjinnästä on oman dosentuurihakemukseni hylkääminen vuonna 2005. Tampereen yliopiston filosofian professorit Leila Haaparanta ja Matti Sintonen yrittivät tuolloin torjua hakemukseni dosentiksi jo ennakolta ja estää prosessin vireilletulon, vaikka yliopistoon on valittu useita dosentteja paljon vaatimattomallakin tuotannolla kuin omani. He viivyttelivät käsittelyn aloittamista tiedekunnassa lähes vuoden, ja kun lopulta vaadin asian käsittelyä laillisessa prosessissa, he junailivat asiantuntijahenkilöiksi omat ystävänsä, joilta he saivat mieleisensä kielteiset lausunnot. Nämä tieteellisille toimintaresursseilleni vahinkoa aiheuttaneet tyypit olivat Olli Lagerspetz ja Kristian Klockars, jotka syyllistyivät pahimmanlaatuiseen rasismiin kieltäessään lausunnoillaan dosentuurin minulta, vaikka tieteellinen tuotantoni on laajempi ja perusteellisempi kuin heidän omansa.

Kanneltuani tapahtuneesta eduskunnan oikeusasiamiehelle asiaa käsitellyt apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ei vaivautunut ottamaan mitään kantaa asiantuntijahenkilöiden laatimiin lausuntoihin, jotka olivat räikeän vääristeleviä ja häikäilemättömän ilkeitä omassa väkivaltaisuudessaan. Valitusviranomaiselle tyypillisellä tavoin eduskunnan oikeusasiamies ei tutkinut lainkaan yliopiston rehtorin eikä kanslerinviraston laatimien puolustuspuheiden todenperäisyyttä vaan totesi, ettei dosentuurin myöntäminen ole subjektiivinen oikeus.

Siis mikä? En ollut missään väittänyt, että oikeuden dosentuuriin pitää olla subjektiivinen. (Sellainen olisi yhteiskunnan kaikille jäsenilleen takaama oikeus, kuten oikeus päivähoitoon tai sosiaaliturvaan.) Mutta vaadin, että asiani olisi käsitelty oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti niin, että myös minulle olisi myönnetty dosentuuri, koska se oli samoilla edellytyksillä myönnetty myös kaikille muille dosentiksi hakeneille. Kyse oli siis perustuslaillisesta tasavertaisuudesta, jonka mukaisesti viranomaisten pitäisi kohdella kansalaisia. Tällaista vertailua yliopisto sen enempää kuin oikeusasiamieskään ei ryhtynyt suorittamaan, koska syrjinnän räikeys olisi silloin paljastunut selvästi. Jos yliopisto ei myönnä dosentuuria silloin, kun se myöntää voidaan, se kohtelee akateemisia toimijoita epätasavertaisesti, tuottaa vahinkoa itselleen ja tieteelliselle moniarvoisuudelle sekä kieltää oman legitimiteettinsä. Sen sijaan yliopiston pitäisi ottaa jaettu vastuu akateemisten toimijoiden onnistumisesta pyrkimyksissään. Mikäli yliopisto pidättää kaiken vallan itselleen pyrkimällä päättämään despoottimaisesti myös ”dosentuuritarpeestaan”, sellainen yliopisto tekee itsestään Neuvostoliittoakin pahemman totalitarismin muodon, ja sitä Tampereen yliopisto näköjään haluaa olla.

Sen enempää rehtori Krista Varantola, kansleri Jorma Sipilä kuin eduskunnan oikeusasiamieskään eivät puuttuneet väärinkäytöksiin vaan vahvistivat viranomaisen toimineen muka oikein. Tämä on tavanomaista hallinnossa, sillä valitusviranomainen ratkaisee asian kuin asian lähes aina viranomaisen eduksi suojellakseen toista viranomaista ja varmistaakseen, että oikeuksien polkeminen saa jatkua. Mutta tässä tapauksessa lyöminen oli häikäilemätöntä ja kovaa, ja siihen liittyi myös homoseksuaalisuutta sortava näkökohta. Nähdäkseni Leila Haaparanta, Matti Sintonen, Kristian Klockars ja Olli Lagerspetz olisi pitänyt tuomita sekä rangaistukseen että vahingonkorvaukseen, ja yliopiston olisi pitänyt hyvittää asia laittamalla prosessi uusiksi. Juuri tällaisista syistä johtuu, että se, joka Suomessa on eniten filosofi, on vähiten professori.

Oletteko muuten koskaan ajatelleet, kuinka helppoa on tappaa ihminen. Paljon vaikeampaa on pysyä eettisenä ja olla tappamatta. Siitä ohjaa pidättäytymään lähinnä rangaistuksen uhka.

15. toukokuuta 2007

Paluu arkeen


Eurovision laulukilpailuissa kävi aivan kuten arvelin kirjoittaessani jo talven karsinnoista: tuloksena 17. sija. Leave me alone, I wanna no points. Vaikka sanoitus lonksuu mukavasti suomalaisenkin leuoissa, ulkomailla sanoituksesta välittyy kuitenkin sen sisältö. Yllätysedun onnistui hyödyntämään tällä kertaa Serbia, joka oli lähtenyt omille linjoilleen balladillaan. Hieno biisi voitti, mistä onnittelut.

Suomalaisen pultti ei pidä myöskään MM-jääkiekossa. Suomalaiset katsovat olevansa nolla–nolla-tilanteessa voitolla niin, että voitosta ei tarvitse pelata. Vasta kun vastustaja on selvästi voitolla, suomalainen herää. Näin suomalainen kamppailee alakynnessä ja tekee sen kansallisfilosofista masokismia tuntien. On hämmästyttävää, miten suomalaiset onnistuvat aina jäämään vastustajan jalkoihin kiekkofinaalissa. Tätä menoa jääkiekon maailmanmestaruushopeaa kertyy Suomeen niin paljon, että sen arvo nousee maailmanmarkkinoilla kultamineraalin ohi.

Selostamossa pohdittiin, missä vaiheessa maalivahti kannattaisi ottaa pois. Jos minä olisin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja, ottaisin maalivahdin pois heti ottelun alussa. Tällöin se ehkä provosoituisi taistelemaan epätoivon vimmalla sekä vihollista että omaa valmennusjohtoaan vastaan.

2. toukokuuta 2007

Suomelle ydinase?


Kommunistien perusopinkappale oli kansainvälisen, monikansallisen ja rajoista piittaamattoman valtion luominen. Lennart Meri lausahti aikoinaan, että vaikka kommunismin sanotaankin kuolleen, kukaan ei ole nähnyt sen ruumista. Minä luulen nähneeni osia siitä, tai ainakin Neuvostoliiton jäänteet lemahtavat sieraimiin vahvasti.

Punaliput tuskin on ehditty vetää Vapun päivän eilisen juhlimisen jälkeen tangoista, kun arkipäivään laskeutumista säestää reaalisosialismin seurauksista muistuttava uutinen. Viro on ajettu Venäjän toimesta itsenäisyytensä ajan pahimman painostuksen kohteeksi. Ongelmien perussyy on se, että neuvostovallan aikakaudella Viroon pääsi muodostumaan suuri venäläisvähemmistö, joka rähinöi nyt Tallinnan kaduilla. Moskovassa Viron suurlähetystö on venäläisten mielenosoittajien piirittämä, ja venäläiset kävivät myös lähetystöön vierailulle saapumassa olleen ruotsalaisdiplomaatin kimppuun. Venäläisten menettely on ollut häikäilemätöntä.

Jotta vastaava painostus voitaisiin eliminoida Suomesta, venäläisvähemmistön kasvu pitää estää torjumalla venäläisten maahanmuuttohankkeet alkuunsa sekä ohjaamalla ”ikuisiksi turisteiksi” pyrkivät maahanmuuttajat takaisin lähtömaahansa. Toinen merkittävä seikka, jolla voidaan lieventää Venäjän harjoittamaa painostusta, on hankkia Suomelle ydinase. Olemme suvereeni valtio, joka voi tehdä päätöksen ydinaseen hankkimisesta itsenäisesti. Ydinaseen tarvitsee nimenomaan Suomen kaltainen pieni maa, joka on jatkuvasti uhittelun alaisena. Huonon esimerkin itsenäisen valtion sisäisiin asioihin puuttumisesta antoi tänään eräskin venäläinen kenraali, joka jo ”etukäteen totesi”, miten kävisi, jos Suomi liittyisi Natoon.

Hänen mukaansa ”puolueettomuus suojelee Suomea paremmin kuin mikään ase”. Tämä tarkoittanee, että Venäjä uhkaa suojatonta Suomea nyt omilla aseillaan. Suuri väkivaltapotentiaali luo mahdollisuuden juuri edellä kuvatunlaisiin sanailuihin.

Suomen ei tarvinnut odottaa painostuksen kohteeksi joutumista kauaa. Ilmeisesti Venäjä haluaa antaa viestin, että Suomen ja Ruotsin kannattaa mahdollisimman nopeasti hakea Naton jäseniksi. Sen jälkeen se syyttäisi tietenkin Natoon hakeutumista tahalliseksi provokaatioksi ja alkaisi uhata maitamme sotilaallisesti. Kun Moskovan poliisi ei pysty suojelemaan edes ulkomaalaisia diplomaatteja, miten Venäjä pystyisi antamaan takeet turvallisuudesta omilla rajoillaan? Kyse on tahallisesta välinpitämättömyydestä. Tilanteen kärjistäminen on Venäjän taholta ohjailtua toimintaa, mistä antavat kuvaa myös Venäjän valtion tiedostopalvelimilta Viron valtion tietokoneisiin tehdyt hyökkäykset. Kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta kuin Venäjän ja Puolan välisessä lihanvientikiistassa: voissa paistaminen ei auttanut mitään.

Niin sanottujen ”nuorisojärjestöjen” harjoittama mellakointi on merkki etnisestä konfliktista. Vladimir Putin voisi lopettaa mellakat kertaröyhtäisyllä, mutta hän antaa kaiken tapahtua, sillä se vahvistaa venäläistä kansallismielisyyttä. Tämä puolestaan kohottaa poliittista aktiivisuutta ja lisää Putinin kannatusta – mutta sopii huonosti yhteen niiden intressien kanssa, joita Venäjän kaltaisella valtiolla on ulkopolitiikan kentillä. Viron ja Venäjän kiistassa ei ole kyse patsaista vaan kansojen ja kansallisuuksien välisestä konfliktista, joka johtuu Virossa asuvasta venäläisväestöstä. Kommunismin mukainen panslavismi ja kansojen sekoittaminen pesivät siis myös Venäjän nykyisen nationalismin taustalla. Asiallista tietoa venäläistämisen aiheuttamasta verisestä historiasta Virossa löytyy tästä.

Entä miten Suomen ulkopoliittinen johto suhtautuu asioiden kulkuun? Presidentti Tarja Halonen, joka vaalii lautastaan Euroopan unionissa, ei ole sanonut Viron tapahtumista ennen tätä päivää kerrassaan mitään. Vetoaminen Wienin sopimukseen ja diplomaattien koskemattomuuteen ei riitä, sillä Venäjä ei ainoastaan riko niitä, vaan toimii myös moraalittomasti salliessaan ”kansalaisjärjestöjen” toiminnaksi naamioidun painostuksen Viroa vastaan. Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan pesi kätensä tulkitsemalla Viron vahvistavan kansallista identiteettiään toimimalla ”itsenäisesti” eli ilman kenenkään apua. Se, että ulkovallat olisivat tuominneet venäläisten menettelyn, ei olisi heikentänyt Viron asemaa mitenkään, joten Vanhasen mielipiteitä voidaan pitää outoina vaikkakin arvattavina. Ainoat kriittiset kannanotot ovat tulleet ulkoministeri Ilkka Kanervan taholta, mutta nekin ovat suuntautuneet vain siihen, että EU:n pitäisi reagoida tilanteeseen jotenkin. Suomi on siis liittynyt avunhuutajien kuoroon.

Syitä on tietysti useita. Venäjän osuus Suomen energiatoimituksista on päästetty kasvamaan yli 70 prosenttiin. Energiariippuvuuttamme Venäjästä olisikin nopeasti alennettava muun muassa siksi, että kriisin sattuessa Venäjä laittaa yleensä energiatoimitukset jumiin. Kaupankäynnin painopiste olisi syytä pitää länsikaupassa, vaikka taloudellisten toimijoiden houkutus Venäjän valtaville markkinoille onkin suuri. Venäjä on joka tapauksessa vahingoittanut poliittisten suhteidensa lisäksi myös Viron taloutta heikentämällä sijoittajien luottamusta Viroon. Se ei ole vain Viron sisäinen asia vaan ulottuu moniin muihinkin kauppasuhteisiin. Venäjän kaltaisen suurvallan pitäisi lopettaa räyhäämisensä maaperällä, joka sille itselleen ei kuulu, ellei se halua pahentaa jo nyt osakseen tullutta roistovaltion leimaa.

Ehkä suomalaisten kannattaisikin ryhtyä kansalaistoimintaan virolaisten puolesta. Haluaisin nähdä suomalaisten kansalaisaktivistien esittävän protestejaan Venäjän suurlähetystön edessä, aivan kuten he tekivät paheksuessaan Anna Politkovskajan murhaa tai vastustaessaan Irakin sotaa Yhdysvaltojen lähetystön luona.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkälainen tutkimustulos suomalaisten Nato-halukkuudesta saataisiin, jos selvitys tehtäisiin nyt. Oman ydinaseen hankkiminen olisi hyvä vaihtoehto Suomelle, sillä pelkkä Nato-jäsenyys ilman uskottavaa sotilaallista pelotetta voisi sitoa Suomen sen lähialueilla esiintyviin konflikteihin ilman todellista turvaa. Natoon liittymistä vastustavien on syytä muistaa, että liittoutumista vastaavan turvan voi tuoda ainoastaan oma kansallinen ydinase, joka pienen maan käsissä muodostaa vieläpä uskottavan puolustusjärjestelmän.

Yleisradion tapa uutisoida Venäjän tapahtumista on ollut mielenkiintoinen. Tänäänkin Viron mellakoista kertovien uutisten jatkoksi ajettiin kaksi Venäjä-juttua, joissa pehmennettiin Suomen ja Venäjän suhteita. Ensimmäisessä kerrottiin suomalaisen henkilön nimittämisestä Moskovassa toimivien elokuvajuhlien johtoon (kulttuurienvaihtoa siis). Toisessa raportoitiin kuolonkolarin aiheuttaneen venäläisen rekkakuskin ajaneen 36 tuntia ilman taukoa, mutta ongelman korjaukseksi esitettiin venäläisrekkojen käyttämien teiden muuttamista moottoriteiksi! Se, että onnettomuuksia tapahtuu, ei ole ihme, sillä venäläiset ajavat rekkaa vodkapullo toisessa kädessä. Venäläiset rekat aiheuttavat onnettomuuksia ja kuluttavat Suomen teitä, joten tätä ongelmaa ei ratkaista rakentelemalla niille leveämpiä reittejä.

1. toukokuuta 2007

Hauskaa Vappua, Lägga ned vapen!


Vapun päivää pidetään kansainvälisenä työväen ja akateemisen ylioppilasnuorison juhlapäivänä. Tosiasiassa työväenliikkeellä ja akateemisella väestöllä ei ole paljoakaan yhteistä, vaikka puoliksi oppineet hoilasivat 1970-luvulla, että ylioppilaiden ja työläisten edut ovat yhteiset. Ne eivät ole. Duunari vetää nykyään kaksinkertaista palkkaa valkokaulusköyhälistöön verrattuna. Tämä johtuu siitä, että kirvesmiehistä ja hitsareista on pulaa. Ongelman alkusyy on, että nuoret eivät kouluttaudu kyseisille aloille eivätkä suorita opintojaan loppuun vaan laiminlyövät vastuunsa, dokaavat ja polttavat pilveä. Niinpä työntekijöistä on pulaa, ja vastuulliset työntekijät voivat harvalukuisuutensa vuoksi kiristää asiakkaitaan ja työnantajiaan korkeilla palkkavaatimuksilla.

Tutkimusten mukaan lääkärikin tavoittaa ammattikoulun käyneen taloudellisen aseman vasta noin 50-vuotiaana, vaikka lääkärintoimessa tarvitaan huomattavasti parempaa asiantuntemusta ja koulutusta kuin esimerkiksi paperitehtaan portinvartijan tehtävissä. Siksi en ymmärrä akateemisen väestön halua puolustella duunareitten etuja. Tosin myös tutkintojen löyhäkätisestä tehtailusta pitäisi tehdä yliopistoissa ja korkeakouluissa loppu.

Sillä, miten paljon Juha Siltala saa mielipiteilleen tilaa Yleisradiossa, ei ole mitään rajaa. Hänen uusi kirjansa työelämän viimeisimmistä huononnuksista (2007) on jatkoa työelämän kurjuudesta kertovalle historiateokselle. Teos sai jälleen ilmaismainosta Arto Nybergin ohjelmassa viime viikolla. Pitäisikö minunkin julkisuutta saadakseni mennä Stockmannin edustalle, istua jakkaralle ja veisata Siltalan kirjasta yksi luku pohjalaisille itkuvirsille ja harmonikalle sovitettuna varusteenani jalkarumpu, johon on kiinnitetty pieni kulkunen?

Julkaistessani vuonna 2005 teoksen Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan, se yritettiin vaieta mediassa, vaikka esittelin kirjani lopussa myös ohjelman siitä, kuinka parempaan työyhteiskuntaan päästäisiin. Yksi ratkaisu olisi ihmisten toimeentuloa kurjistavan etuusjärjestelmän korvaaminen perustulojärjestelmällä, joka sekä takaisi toimeentulon että kannustaisi ihmisiä työskentelemään ja opiskelemaan. Asioiden tilaa ruikuttavalla Siltalalla ei ole ollut olojen parantamisesta mitään sanottavaa. Valittaminen on aina helppoa, mutta todellinen filosofi esittää toteamiensa ongelmien jatkoksi myös oikeudenmukaisen korjausvaihtoehdon.

Toivotan hauskaa ja isänmaallista Vappua kaikille. Työskennellään yhdessä entistäkin paremman Suomen hyväksi!