21. tammikuuta 2013

Urheilumenestys ei ratkea rahalla


Jokainen on voinut bongata kaupungin bussien ja ratikoiden kylkiin kiinnitetyt suurikokoiset mainokset, joissa kehotetaan auttamaan miestä mäessä. Kansallistalkoot.fi, jolla kerätään rahaa mäkihypyn hyväksi, on yksi turhimmista keräyksistä heti sukupuolirasistisen Tukekaa tyttöjä -kampanjan jälkeen.

Urheilun piirissä pitäisi ymmärtää, että myös mäkihypyssä on konjunktuureja. Mikään menestys ei ole ikuista eikä pysyvää.

Itse kampanja on luultavasti maksanut niin paljon, että rahasta mono ei ainakaan purista. Mäkihypyn alamäessä on kyse enemmänkin motivaation tai sopivien latulentäjien puutteesta.

Nuoriso hakeutuu aika ajoin erilaisten harrastusten piiriin. Suurin osa lihoo ja läskistyy tietokoneen äärellä, joten ei ole ihme, että siivet sakkaavat.

Osa taas on niin järkevää ja epäaltista manipulaatiolle, etteivät taitavimmatkaan valmentajat saa puhutuksi heitä ympäri ja hyppäämään ilman laskuvarjoa toista sataa metriä korkealta lähtölavalta alhaalla odottavaan mäkimonttuun.

Menkää vaikka Puijolle tarkistamaan alhaalla avautuvan maiseman vaikuttavuus. Vaatii todella erityistä luonnetta irtautua hyppyristä lähes sadan kilometrin tuntinopeudella ja lentää suksilla sata tai kaksisataa metriä.

Tuohon touhuun suostuttelemista voisi sanoa jopa moraalittomaksi, ellei olisi niin, että tietyssä iässä pojat ovat sellaisia, että he omasta halustaan kiipeävät vaikka Kuuhun ja hyppäävät sieltä alas, jos mikään ei pidättele. Valmennus vain tehostaa tätä piirrettä.

Myös sopivien idolien puuttuminen voi olla yksi syy mäkihypyn alennustilaan. Matti Nykäsen ja Harri Ollin himasmaiset törttöilyt vaikuttavat lähinnä varoittavasti. Ei tätäkään asiaa rahalla kuntoon saa.

Yleensäkin yhteiskunnassamme katsotaan liian usein, että niin urheilun, sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan kuin kulttuurinkin ongelmat ratkevat rahalla. Rahalla ratkeavat lähinnä taloudelliset mutta eivät motivaation tai tahdon piiriin liittyvät ongelmat. Mäkihypyn organisaatio yrittää luultavasti vain käyttää huonoa menestystä verukkeena lisärahan lypsämiseen niin hallinnolta kuin kansan karttuisasta kädestäkin. Vaikuttaa väkinäiseltä.

Kannattaisi perustaa keräys jotakin sellaista toimintamuotoa varten, joka on luontaisesti nousussa ja jossa ihmiset ovat todella taloudellisen tuen tarpeessa. Nuorisostahan kolmannes alkaa olla syrjäytynyttä, ja heikoissa taloudellisissa oloissa ovat kaikki. Miksi juuri mäkihyppy olisi jotain niin tärkeää, että se kohoaa tuen tarpeessa yli muiden?

Ainakaan kulttuuria mäkihyppy ei ole rikastuttanut yhtään, ellei oteta huomioon Ari-Pekka Nikkolaa, joka päätyi Ismo Alangon lauluun.

19. tammikuuta 2013

Lukukausimaksusta ja makukausiluksusta


Sivistysyliopistoista yritysyliopistoiksi muuttuneiden opinahjojen uusliberalisoimisessa seuraava askel on tietenkin lukukausimaksujen käyttöönotto.

Valtion kassakirstun vartijana toimiva Raimo Sailas ehdottikin tämänpäiväisessä Aamulehdessä lukukausimaksuja kaikille yliopisto-opiskelijoille tutkintoaikojen lyhentämiseksi. Myös vuoden professoriksi nimitetty tutkijanainen Eva-Mari Aro ilmoitti kannattavansa lukukausimaksuja kiltisti, mukisematta ja ihan omasta aloitteestaan.

Kyllä oli taas sivistynyttä ja kriittistä. Oikeaa vapaan tieteen ja yliopiston palvontaa. Näin ne normit menevät ihon alle, ja yliopistoväki sahaa omaa oksaansa.

Myös radio- ja TV-kanavien valopäänä mainetta niittänyt Tuomas Enbuske kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa, että hän puolestaan haluaisi alistaa älymystön pakkotyöhön! Hänen mielestään on kuulemma väärin, että lahjakkaat ihmiset eivät työskentele yhteiskunnan hyväksi ilmaiseksi.

Kun niin sanottuna älymystönä pidetty jengi on tuota mieltä, sen voisi ohjata saman tien keskitysleirille. Aktiivinen eutanasia lyhentäisi koulinkouristuksissa kamppailevan järjen kärsimyksiä.

Eivätkö muka taiteilijat ja tieteilijät ole tehneet tarpeeksi palkatonta, vastikkeetonta, ilmaista ja myös pyytetöntä työtä? Enbusken edustama näkemys saattaakin syntyä vain jonkun SAK:laisen demarijyrän tai Yleisradion jäsenkirjatoimittajan päässä. Ja tietenkin Helsingin Sanomissa.

Ellei sitten ole kyse vanhan sananlaskun toteutumisesta: The awkward moment when your sarcasm is so advanced that people actually think you are stupid.

Olen muuten itse julkaissut koko tuotantoni ilman palkkiota, vastiketta tai virkaa. Edelläkävijä siis. Olen tietysti täysin tuntematon hahmo Suomen kulttuurielämässä, mutta myöskään toimintani ei ole ollut pakkotyötä, sillä minua ei ole pakottanut kukaan, vaan täysin vapaaehtoista. Niinpä se on ollut aatteellisesti sitoutumatonta ja puolueetonta.

Paljastavaa onkin, mikäli tieteellinen toiminta koetaan pakoksi. Entäpä, jos palkat, virat ja varat otettaisiin pois myös feministitutkijoilta, monikultturisteilta ja vihervasemmistolaisilta filosofeilta (muillehan ei mitään maksetakaan)? Ehkä he alkaisivat kokea toimintansa pakkotyöksi.

On nimittäin vaikea ajatella, että kukaan edistäisi tarkoitushakuisia poliittisia tendenssejä, ellei siitä makseta tai ole tekijöille jotain hyötyä. Nythän poliittisille yhteiskuntatutkijoille osoitetaan suuriakin summia, jotta he tekisivät työtä käskettyä ja kirjoittaisivat poliittisia ohjelmia, aivan kuten Pekka Himaselle myönnetty 700 000 euron rahakasa osoittaa (aiheesta tässä ja tässä).

Olisi kieltämättä mukavaa nähdä, mitä nämä ja monet muut ajattelisivat ja sanoisivat, jos heidätkin pakotettaisiin tulemaan toimeen ilman suojatyöpaikkoja, virkoja ja avustuksia.

Myös minun mielestäni lukukausimaksut voitaisiin tuoda yliopistoihin. Haluaisin kernaasti herätä sellaiseen aamuun, jolloin yliopisto ensimmäistä kertaa elämässäni maksaisi minulle jonkinlaista lukukausimaksua toiminnastani, jotta tämä ei menisi ihan orjatyöksi. Esimerkiksi 5000 euroa kuukaudessa, kulmahuone, sihteeri ja virka-auto sopisivat alkajaisiksi. Nämähän ovat Raimo Sailaksellakin.

Vakavasti puhuen on törkeää, että valtio ottaa, nyhtää ja leikkaa niiltä, joilla ei muutenkaan mitään ole, kuten opiskelijoilta. Lukukausimaksuja olen kyllä kannattanut itsekin ulkomaalaisille opiskelijoille, sillä valtiorahoitteisessa yliopistolaitoksessa verovarojen pitäisi palautua oman kansakunnan eikä ulkopuolelta tulevien hyväksi. Verottamisen oikeutus ja idea on siinä, että kerätyt varat palautuvat takaisin oman maan kansalaisille.

Melkein kaikki eurooppalaiset yliopistot perivät lukukausimaksun ulkomaalaisilta perustutkinto- tai jatkotutkinto-opiskelijoilta, tai alkavat laskuttaa opintojen venymisestä. Kello on tietenkin tyrannian symboli, ja siksi myös valmistumisajoilla kiristäminen on tylyä. Mutta tällä hetkellä pohjoismaiset yliopistot ovat lähes ainoita, joissa minkäänlaisia lukukausimaksuja ei ole. Kööpenhaminan ja Helsingin yliopisto ovatkin maailman ranking-listan kärjessä juuri niiden yliopistojen joukossa, joissa ei ole lainkaan lukukausimaksuja. Ehkä sieltä ei kehdata pudottautua pois.

Lisää aiheesta voi lukea tästä.

18. tammikuuta 2013

Mikä homoavioliitoissa kiihottaa?


Samaa sukupuolta olevien avioliitot näyttävät etenevän Ranskassa, jossa François Hollande on luvannut toteuttaa lainuudistuksen virkakaudellaan. Hankkeella on on parlamentin enemmistön tuki, joten se toteutunee konservatiivien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta.

Myös Italiassa homoavioliitot ovat tulossa hyväksytyiksi pääministeri Mario Montin kielteisistä lausunnoista huolimatta. Seksuaalivähemmistöliike onkin sanonut näkevänsä Montissa katolisen kirkon puskutraktorin.

Kiintoisaa on, mihin homoavioliittojen vastustus perustuu. Luultavasti kyseessä on omien avioliittojensa läsähtämisestä huolestuneiden heteroiden yritys vahvistaa omanarvontuntoaan kieltämällä naimisiin meno muilta. Itsetunto nousee, kun pidättää jotakin vain omaan käyttöön.

Tai sitten kyseessä on hyväntahtoisten heteroiden antama varoitusmerkki: Älkää tehkö tätä virhettä! Avioliitto kun koetaan usein kahleeksi.

Todennäköisesti homoavioliittojen vastustus sikiää heteroavioliittoon ajautuneiden piilohomojen pelosta menettää defensioidensa tuottama turva. Jos homoavioliitot hyväksytään, he eivät voi enää tuntea olevansa heteroita kulissiavioliitoissaan, kun naimisiin pääsevät jo homotkin. Avioliitossa oleminen ei siis takaa heidän heteroseksuaalisuuttaan muiden silmissä, kun keskeinen erottautumisperuste, eli avioliitossa oleminen, ei olekaan enää vain heteroiden juttu.

Toisaalta myös homojen halu purjehtia kristillisen avioliiton satamaan on ollut sangen kompleksista. Kristinuskohan on nähty homojen keskuudessa vanhoillisuuden ja primitiivisen ajattelun perikuvana. Miksi nyt olisi niin tärkeää päästä (tai joutua) kirkossa naimisiin? Eräskin seurakunnan työntekijä toivotti jokin aika sitten homot tervetulleiksi kirkkoihin, vahvistamaan avioliittojaan Jumalan eteen. Itse sanoisin, että siinä homot ovat pikemminkin ihmisten edessä, vähän niin kuin Jenni Vartiaisen laulussa sanotaan.

Avioliitto on sosiaalisen kontrollin muoto. Sen kautta kirkko käyttää ideologista valtaa ja tekee ihmisistä alamaisiaan asettaessaan seksuaaliset suhteet tarkkailun ja valvonnan alle. Miksi tätä kontrollia kannattaisi erityisesti pyytää?

Seksuaalivähemmistöliike on ollut (monien yhdistysten tai järjestöjen tavoin) hieman ajattelematon kerjätessään alisteisuutta valtakulttuurilta. Homoavioliittojen ainoana jokseenkin ymmärrettävänä perusteena on ollut pyrkimys luoda tasa-arvoa, mutta se on tähdännyt siihen samanlaistamalla. Todellisuudessa ei taitaisi kannattaa anoa sellaista elämänmuotoa, joka merkitsee velvollisuuksien, sitoumusten, riippuvuuden ja kontrollin kasvua. Jos on luontaisesti välttynyt avioliiton ja lapsiperheen harmillisuudelta, miksi niitä pitäisi erityisesti tavoitella?

Miehet eivät yleensä avioliittoon haluakaan, elleivät he ole järjestöretoriikan tai omien sukulaistensa toiveiden ja ihanteiden pilaamia. Naimisiinmeno on aina ollut naisten idea myös heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa, ja juuri tämän peittämiseksi kosijan rooli on sovitettu miehelle.

Monet filosofit ovat ajatelleet avioliitosta paljon kriittisemmin kuin mitkään järjestöjyrät tai aktivistit koskaan. Esimerkiksi Arthur Schopenhauer  katsoi, että naisen ja miehen välinen avioliitto on naisten julma tapa omistaa mies ja alistaa miestä sen jälkeen, kun naisen oma viehätysvoima on rupsahtanut eikä seksisuhde enää pysyisi koossa.

Niin kauan kuin nainen on edes jonkin verran viehätysvoimanen (eli yleensä alle 25-vuotiaana), nainen voi pidättää mieheltä seksiä ja käyttää miestä omien pyyteidensä tyydyttämiseen. Mutta kauneutensa ja houkuttelevuutensa katoamisen jälkeen naiselle tulee välttämättömäksi omistaa mies, sillä muutoin mies karkaa kiihottavampien naisten matkaan.

Mies on luontaisesti moniavioinen ja lentää kukasta kukkaan toisin kuin nainen, jonka biologinen tehtävä on synnyttää. Lisäksi Schopenhauer kirjoitti, että jos polyamoriset rakkaussuhteet laillistettaisiin, se veisi markkinat Lontoon noin 80 000 ilotytöltä heti, sillä miehiä ei pidättelisi enää yksiavioisuuden kahle.

Avioliiton olemukseksi valottuu eräänlainen jämähtäminen, pysähtyneisyys ja pahimmassa tapauksessa seksittömyys ja kaiken muun seksin kieltäminen. Se on siis loppusijoituspaikka seksuaalisilta markkinoilta poistuneille, jotka on kytketty kanta-asiakkuuden liekaan aivan niin kuin luottokorttivelallinen johonkin yhtiöön.

Monien filosofien tavoin Schopenhauer oli tietenkin myös avoimen misogyyninen ja sovinistinen. Tämä johtuu ehkä siitä, että hän oli samanlainen kuin miehet yleensäkin. Mutta hän ei peitellyt mielipiteitään vaan sanoi kaiken filosofisuutensa merkiksi suoraan esimerkiksi sen, että mies on luontaisesti naista paljon komeampi täydessä varustuksessaan, aivan niin kuin fasaaniurokset ja urospuoliset saksanhirvetkin ovat naaraita komeampia.

Itse kannatan homoavioliittoja lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy liberaaliin ja voluntaristiseen ajatteluun, jonka mukaan ihmisten pitää voida päättää ihmissuhteistaan vapaan tahtonsa perusteella.

Eli täytyyhän naimisiin päästä, vaikka omaksi vahingokseen, jos halu on suuri. Aivan niin kuin tyttöjenkin pitää päästä nykyään tykinruoaksi armeijaan, ihan vain siksi, että samanlaisuuteen perustuva tasa-arvo toteutuisi.

Toinen syy on, että nykyinen avioliittolaki voidaan mieltää epätasa-arvon symboliseksi merkiksi. Samaa sukupuolta olevien avioliitot joutaisivat hyväksytyiksi myös Suomessa, niin heteroavioliitot eivät sitten töröttäisi pahasti kenenkään silmään. Me homothan olemme aina halunneet tasa-arvoa siksi, että emme halua olla heteroita paremmassa asemassa.

Parasta kai olisi, että avio-oikeus peruutettaisiin kaikilta. Mutta koska se nyt on olemassa, on parempi, että se on yhtäläinen kaikille.

Hienoa homoavioliitoissa on nimenomaan se, että niitä ei ole rajattu seksuaalisen suuntautumisen osalta mitenkään. Siksi puhutaan samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Sellaisen voivat solmia yhtä hyvin homot kuin heterotkin. Heteromiestenkin kannattaa mennä jatkossa homoavioliittoon, niin voivat saada seksiä jopa enemmän kuin miehen ja naisen välisessä avioliitossa.

4. tammikuuta 2013

Asiaton oleskelu kielletty!


Kuuluisa saksalainen filosofi Martin Heidegger kirjoitti pääteoksessaan Sein und Zeit (alkup. 1927, suom. Oleminen ja aika, 2000) ihmisen olemisesta ja ajallisuudesta. Hänen mukaansa ihmisen olemassaololla on oma läsnäolonsa ja arvokkuutensa. Samaan tapaan hän katsoi, että myös kieli on eräänlainen ”olemisen talo” (das Haus des Seins), jossa ajatteleminen ja mietiskely asuvat, kaikessa rauhassa ja elämää sisältäpäin valaisten.

Tätä on juureva oleminen, jota ei rasita jatkuva reagoimaan pakottava hätätila. Juuri tällaisen hartaan olemisen keskellä ihminen voi ymmärtää oman elämänsä ainutkertaisuuden, ja vaikka se herättääkin monissa ihmisissä Angstia, se ohjaa samalla myös tietoiseen läsnäoloon, elämänmahdollisuuksien toteuttamiseen ja vastuuseen. Levollinen oleminen tuottaa siis viisautta.

Brittinäkökulmasta tätä sanottaisiin – ehkä hieman pinnallisesti – joutilaisuudeksi. Mutta diskursiiviset erot karsien myös yhteinen sävel voidaan löytää. Entinen lontoolaisliikemies Tom Hodgkinson kirjoittaakin teoksessaan How to be idle (suom. Joutilaisuuden ylistys, 2006) siitä, miten luovaa mietiskelylle antautuminen on. Hän viljelee ironiaa, joka juontaa juurensa eräänlaisesta turhautumisesta. Heideggerilaisittain sanoen hänen olemishuolensa on johdattanut hänet eksistentiaaliseen Angstiin ja sitä kautta tarttumaan omasta elämästään kiinni.

Olen itse kirjoittanut samoista aiheista muun muassa teoksissani Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa – Vähä katekismus filosofiselle anarkistille (2005) ja Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (2005 ja 2010), joissa pohdin, miksi oikeastaan on niin tärkeää (tai turhaa) touhuta ja tuottaa, kun liika toimeliaisuus ei näytä edistävän ihmisten onnellisuutta, vaan päinvastoin ne lisäävät ahdistusta, tuottavat epäarvoja ja vauhdittavat ekokatastrofia.

Mikä ihmeen oleskeluyhteiskunta?

Aihe pullahti jälleen esiin, kun ihmiset alkoivat pohtia, mitä Sauli Niinistö tarkoitti uudenvuodenpuheessaan esittämällään maininnalla, ettei Suomen pitäisi olla ”oleskeluyhteiskunta”. Tarkoittiko hän, että pitäisi tehdä loppu Westendin kotirouvien työttömyydestä ja toimettomuudesta? Merkitseekö kannanotto sitä, että presidentti haluaisi kieltää optiokeinottelijoita makaamasta selkä kaarella voivuoren päällä?

Vai haluaako Niinistö piiskata duunareita ahkeroimaan kovemmin ja työttömiä entistä raivokkaammin hakemaan töitä, joita ei ole? Onko kyse kannanotosta maahanmuuttoon ja maahanmuuttajien väitettyyn oleskeluun veronmaksajien rahoilla?

Viimeksi mainitusta tuskin voi olla kysymys, sillä sehän olisi rasismia, ja on mahdotonta, että presidentti olisi rasisti. On myös itsestään selvää, ettei kannanotto voi kohdistua pankkiireihin, koronkiskureihin eikä välityspalkkioiden ja toimitusmaksujen kantajiin saati muihin välistä vetäjiin, sillä hehän tuottavat yhteiskuntaan tärkeitä henkisiä ja materiaalisia arvoja. – Vai tuottavatko?

Onkin ehkä syytä muistaa, että koron periminen oli Euroopassa kokonaan kielletty taannoisina vuosisatoina, sillä sitä pidettiin syntisenä ja moraalittomana. Kiellettyä koron periminen ja pääomatulojen haaliminen olivat jälleen myös saksalaisessa kansallissosialismissa – mikäli nyt tästä sangen kyseenalaisesta aatteesta halutaan jotakin myönteistä löytää.

Joskus tuntuu, ettei Suomessa enää muuta tehdäkään kuin yritetään elää koroilla ja toisten ihmisten työllä. Mutta siihen eivät ole syypäitä vain opiskelijat, eläkeläiset ja muut sosiaalipummit. Hehän elävät toisten rahoilla paljon vaatimattomammin kuin pankkiirit ja porvarit.

Kumpaan ryhmään Niinistön sormi sitten osoitti? Minusta tuntuu, että jos se osoitti itsestä pois päin (toisin sanoen tuohon monien mielestä arvottomaan, ahneeseen ja köyhään roskaväkeen), kolme muuta sormea osoittivat kuitenkin Niinistön omaan taustaan ja puolueeseen.

Mikä oleskelussa on vaarallista?

Entä itse kysymys: mikä oleskelussa ja joutilaisuudessa on niin pahaa, että se täytyy tuomita? Melkein kaikki filosofit ovat ajatelleet oleskelusta ja joutilaisuudesta myönteisesti. Platonin ajattelussa sana skholee (suom. ”koulu”) tarkoitti ’vapaata aikaa’, työstä ja toimeliaisuudesta vapaata ja joutilasta aikaa, jonka voi käyttää oppimiseen ja sivistymiseen.

Toisaalta joutilaisuudessa ei ole kyse vain omaksi hyväksi oleilusta tai egoismista. Esimerkiksi ranskalaisfilosofi André Gorz katsoi, että ihmisen luova laiskuus, hänen jatkuva halunsa päästä paremmille päiville ja ihanaan joutilaisuuden tilaan, tuottaa paljon keksintöjä. Ihmisen innovatiivisuus on siis laiskuuden perua, jolloin kyse on yhteiskuntaa rakentavasta laiskuudesta. Olenkin itse aina sanonut, että auringonpaisteessa makoileva mies ei ole laiskassa tilassa, vaan hän on jumalallisessa potentiaalisessa tilassa: valmiina kuin tiikeri sähäköitymään ja generoimaan haaveensa teoiksi.

Työelämän motivaatio-ongelman muodostaa nykyään se, että kovallakaan työllä yksilö ei voi tavoittaa tuota haluttua joutilaisuuden tilaa, kun pätkätyöt eivät johda omaisuuden ja asuntovarallisuuden karttumiseen. Ihmiset eivät siis saa alleen kovaa maata, jonka päällä voisi hetken hengähtää ja sanoa tuokiolle: ”Oi viivy, olet kaunis niin.”

Sen paikalla on hysteriaa. Tämä sana puolestaan tulee kreikan kielen sanasta hysteron, joka merkitsee ’kohtua’. Yhteiskuntamme on siis kuin raskaana oleva elefanttinaaras, joka on täynnä elintasovelkaa, jonka mahassa potkii ja jossa kaikkia ihmisiä potkitaan.

Psykologisten tutkimusten mukaan jatkuva epävarmuudessa eläminen ja reagoimaan pakottaminen eivät kuitenkaan vapauta parhaita voimavaroja vaan masentavat. Pelkästään biokemiallisesti ajatellen jatkuvassa ”taistele tai pakene” -tilanteessa eläminen tuottaa elimistöön niin paljon myrkkyjä, että ne huonontavat terveyttä ja lyhentävät elinikää.

Siksi on kyseenalaistettava myös kokoomuslaisen touhukkuuden ja puuhakkuuden järkevyys. Mitä hyötyä on hyötymisestä, ja miksi on niin tärkeää tehdä mitä tahansa, kunhan tekee? Tämä kampanjointi opettaa ajattelemaan ikään kuin kaikki ihmiset olisivat hyrräoravia, joiden täytyy joka päivä oikeuttaa oma asemansa ilman ihmisyyden itseisarvoa.

Ei kaikkien ihmisten tarvitse olla pullakuskeja eikä partureita taikka muiden ”vapaiden ammattien” (kuten lakimiehen tai prostituoidun toimen) harjoittajia, vaikka nykyään kaikista yritetäänkin leipoa yrittäjiä. Jo Aristoteles ajatteli, että yhteiskunta on oikeudenmukainen silloin, kun jokainen ihminen toimii kykyjään ja ominaisuuksiaan vastaavassa tehtävässä, eli jokaisella on oikea paikka yhteiskunnassa. Filosofi filosofoi, lääkäri hoitaa potilaita ja maanviljelijä tekee sitä, minkä hän parhaiten osaa.

Nyt näin ei ole, ja insinöörejä tavataan kauppojen kassoilta ja tradenomeja siivousfirmoista. Myös työn ja ansion syy–seuraus-suhde on poikki. Ahkera voi jäädä köyhäksi ja laiska rikastua, usein täysin mielivaltaisesti.

Myös työ ilman henkilökohtaista motiivia ja sen mukaista palkkiota on turhauttavaa – aivan niin kuin työ vailla päämäärää, tarkoitusta ja suuntaa on turhaa. Usein se on jopa haitallista. Suuri osa työelämästä tuottaakin epäarvoja, ja sellaista on esimerkiksi byrokraatin työ, jonka kautta tuotetaan ongelmaksi koettua tarkkailua ja valvontaa. Toiseksi: sellainen työ, joka tuottaa toivottuja arvoja, tuottaa usein tahattomina sivuseurauksinaan epäarvoja. Sellaista on esimerkiksi autojen valmistus, jonka sivuseurauksena syntyy paljon ilmansaasteita, luonnonvarojen kulutusta, onnettomuuksia ja romua. Mutta ihmismieli näkee vain toivotut tulokset kuin lapsi helistimeen kiinnitetyn kulkusen.

Sen sijaan joutilaisuus tuottaa paljon myönteistä. Esimerkiksi tyttö ja poika, jotka laiskottelevat puun alla, tuottavat jälkeläisiä, ja samaa sukupuolta oleva pariskunta filosofiaa. Juuri näistä syistä Nietzschekin sanoi olevansa ehdottoman laiska, vaikka hän oli todellisuudessa erittäin ahkera.

Entä laiskuus yliopistossa? Vankilaa ja yliopistolaitosta yhdistää tunnetusti se, että kummassakaan runsas vapaa-aika ei johda älylliseen velttouteen vaan kriittisyyden kasvuun! Ja kriittisyys taas on arvokasta, koska ilman sitä ei saada tietää, missä vika piilee.

Työ on totta kai myös tärkeää, sillä työn kautta voi purkaa ideoitaan teoiksi. Mutta itseisarvo työ ei ole, vaan sillä on pelkkä välinearvo tärkeämpien päämäärien toteuttamiseksi. Siksi kenenkään ei ole mieltä huhkia vain ideologisista syistä, siksi, että näyttäisi ahkeralta ja sosiaalisesti hyväksyttävältä.

Työn tarkoitus on tekijän tahdon toteuttaminen, mutta ongelmana on vieras tahto, jolle työpanos usein alistetaan. Jos työvoiman myyjän ja ostajan tavoitteet ovat kaukana toisistaan, tekijä ajautuu mielipidevankeuteen, jossa hänen sananvapauttaan kahlitaan ja elämäänsä läpivalaistaan, eikä ihminen saa olla oma itsensä, vaan hänen persoonansa kielletään ja ajatuksensa pakkolunastetaan hermoverkkoja ja neuroneja myöten. Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi monet ovat vieraantuneet työelämästä ja joutilaina vastoin tahtoaan.

Ahkeruuden paheellisuus liittyy ylimäärän tuottamiseen. Kun ihmiset keräävät mammonaa yli välittömien tarpeidensa, työ alkaa orjuuttaa heitä. Näin syntyy myös varallisuuden epätasaisen jakautumisen sekä omaisuuden ja rahan vuokraamisen ongelma. Yhdysvaltain kansalliskirjailijana nykyisin tunnettu Henry David Thoreau katsoikin, että viisainta on välttää ahkeruuden pahetta ja että ihmiskunnan todellisen rikkauden osoittaa se, mitä kaikkea ilman se voi elää onnellisuuden kärsimättä, kunhan perusasiat ovat kunnossa.

Mihin esimerkin voiman on tarkoitus vaikuttaa?

Yksi mahdollisuus on, että Niinistö kantoi joutilaisuutta paheksuvalla kannanotollaan huolta nuorista, jotka ovat kaikkina aikoina olleet ”moraalisen rappion partaalla”. Kuinka voisin itsekään olla tietämätön siitä, että varsinkin muutamilla entisillä teollisuuspaikkakunnilla jopa kolmannes nuorista on nytkin työttöminä tai vailla koulutuspaikkaa sekä eteenpäin osoittavaa tietä?

Auttaako asiassa piiskurointi ja moraalinen paheksuminen? Ne auttavat varmasti yhtä paljon kuin jatkuva eläkeiän nosto. Kyllä Niinistö ja hänen sukupolvensa poliitikot osaavat.

Itse uskon, ettei joutilaisuutta ole syytä paheksua sen enempää silloin, kun se on itse valittua, kuin silloinkaan, kun se on tahaton ja ihmiselle itselleen vastenmielinen tila. Mitä maailma olisikaan ilman joutilaisuutta? Suurin osa taiteilijoista ja kirjailijoista ovat (ainakin näennäisesti) täysin joutilaita työnantajien keskusjärjestön kannalta, vaikka he tosiasiassa tekevätkin tärkeää ja omintakeista työtä. He tuottavat henkisiä arvoja, joista tosin palkitaan huonosti ja satunnaisesti.

He tuottavat joka tapauksessa arvoja toisin kuin korkojen ja osaketuottojen kiskurit, mutta heidän toimintaansa ei voida organisoida palkka- eikä yrittäjätyöksi, ja siksi myös perustulojärjestelmä olisi paikallaan. Arvoja tuottavat tietenkin myös ne rehdit työläiset, jotka tekevät raskasta duunia tehtaissa smirkkelin kipinöiden lentäessä ja hitsausliekkien loimutessa. Se on vähän samanlaista kuin filosofin työ ajatuskammiossa, ja yhtä hartsia.

Niinpä olisikin kyseenalaistettava aivan tietyntyyppinen laiskuus – ei luovaa ja itse valittua eikä tahatonta ja ihmiselle itselleen vastentahtoista laiskuutta – vaan ahneuteen perustuva laiskuus. Mistä tällöin mahtaisi löytyä syytösten kohde?

Ehkä jonkinlaista suuntaa Niinistö antoi itse ilmoittamalla haluavansa alentaa presidentin palkkiota. Jos tämä merkitsee, että suurituloisten palkkoja, osinkotuloja, optiotuottoja ja erilaisia kokouspalkkioita pitäisi alentaa, se kelpaa esimerkiksi. Muussa tapauksessa ei.

Muutoinkin presidentin kannanotossa on kyse vain elekielestä. Edellinen suuri arvojohtaja Urho Kekkonen vaihtoi 1970-luvun lamavuosina Cadillacin Saabiin ihan vain osoittaakseen, että suuri liideri tietää, missä mennään ja mitä kansan oloihin kuuluu. Omista melko suurista eduista tinkiminen on kuitenkin pelkkää kosmetiikkaa, lepyyttelyä, jolla yritetään hillitä huonosti pärjäävien ihmisten vihamielisyyttä ja oikeudenmukaisuuden kaipuuta. Joutilaisuus kun sytyttää kansalaisten latvassa lamppuja, joilla kumotaan valtaa, ja siksi vallanpitäjät kavahtavat kaikkea toimetonta ajatustyötä.

Populismia siis presidentiltä? – Sitäkin. Eipä kovapalkkaisten vuorineuvosten tulojen alenemisella ole mitään vaikutusta heidän elintasoonsa, vaikka leikkaisivat puolet pois. Myös Niinistö itse nauttii korkeaa eläkettä Euroopan keskuspankin johtajavuosiltaan, ja hän on lahjoitellut puhemiehen palkkioitaan ja kirjatulojaan aiemmikin oman elämänsä kärsimättä.

Ihmisten toimeentulon kysymyksiä ei voida ratkaista pelkillä vertauskuvallisilla eleillä, vaan tarvitaan hyvää sosiaalipolitiikkaa ja toimivia palkka- ja veroratkaisuja, jotka eivät kuoleta ihmisiä, kysyntää ja kansantaloutta.

Itse muuten poistan varmistimen aseestani aina kun kuulen sanan ”arvojohtaja”. Siitä, miksi näin on, voitte lukea tarkemmin tästä.

1. tammikuuta 2013

Niinistön puhe suomeksi


Tasavallan presidentti pitää uudenvuodenpuheensa perinteisesti molemmilla kotimaisilla kielillä. Puhe oli kieltämättä kaunis ja retorinen, mutta kuin kesäinen merenranta: niin tavattoman petollinen. Tässä vielä kertaalleen pääkohdat suomennettuina.


”Nyt on päädytty taas ennen kokemattomaan ja hämmentävään aikaan, jossa talouden hallinta ei enää olekaan vain omissa käsissämme.”

Euroopan unioniin ja euroon liittyminen olivat virheitä, jotka heikensivät valtioiden itsemääräämisoikeutta.

”Globalisaatio näyttäytyi ensin yhtenäistymisenä ja jopa samanlaistumisena. Nyt se näyttäytyy myös vallan ja vaurauden uusjakona, joka koskee kaikkia ja jossa kenenkään menestys ei ole itsestään selvää.”

Monikulttuurisuus ja kapitalismi ovat osa globalisaation kokonaisohjelmaa, joka johtaa entisten hyvinvointivaltioiden romuttumiseen.

”Kenelläkään ei ole täyttä varmuutta tämän kehityksen tulevasta suunnasta.”

Voi tulla myös sota.

”Meillä on lausuttu paljon vakavia varoituksen sanoja, aiheellisestikin.”

On pakko myöntää, että EU-kriitikot, globalisaation arvostelijat ja muut vaihtoehtoihmiset sekä toisinajattelijat ovat olleet oikeassa.

”Vaikeita poliittisia päätöksiä edeltää aina toistensa ohi puhumisen aika.”

Hankamäki ja Himanen ovat eri mieltä.

”Eheyden voima on vaikeuksien voittamisen voimaa. Meillä on siitä kokemuksia, paljon nykyistä vaikeammista on selvitty.”

Onneksi oli kansaa yhdistävä talvi- ja jatkosota, sillä ilman niitä ei olisi mitään pahempaa vertailukohtaa.

”On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä.”

Kokoomus on nousussa.

”Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.”

Palkanalennukset ovat toivottavia niin kuin eheytysliikkeen toiminta.

”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta [...].”

Soutakaapas kaleeriorjat kovempaa, älkääkä pysähtykö kuuntelemaan seireenien laulua! Juureva talonpoikainen mentaliteetti, jonka vallitessa ihmisillä oli allaan kovaa maata, olkoon tuomittu historian hämäriin, älköönkä kukaan pysähtykö filosofoimaan mitään. Ikävää vain, että kovallakaan työllä ei enää pääse oleskelemaan, kun taas optiokeinottelija makaa selkä kaarella voivuoren päällä. Westendin kotirouviin kohdistuvaa kritiikkiä Niinistöltä.

”Kolmas sektori joutuu yhä pidemmälle sinne, missä yhteiskunnan tulisi olla.”

Leipäjonot pitenevät samalla kun valtion kassa tyhjenee.

”Yhteiskunta taas joutuu yhä pidemmälle sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tulisi olla.”

Vanhustenhuolto korvattakoon omaishoidolla, mutta myös Kontulan teiniäitien pitäisi huolehtia ehkäisystä itse eikä odottaa, että yhteiskunta tulee väliin; olihan siitä ”Raskaana ja rappiolla” -TV-ohjelmassakin.

”Maailman monien muutosten keskellä on toimittava laaja-alaisesti, joustavasti ja joskus nopeastikin. Myös ennustettavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä. Linjamme ei kaipaa iskusanoja eikä äkillisiä ohjausliikkeitä.”

Tarvitaan nopean toiminnan joukkoja, mutta kyky yllätysiskuihin kuoleentuu Puolustusvoimien menoleikkauksiin, eikä vihollisen tuhottavaksi jää mitään. Poltetun maan taktiikkaa.

”Suomalaiset arvostavat pohjoismaista yhteistyötä. Tämä yhteistyö on laajentunut myös puolustukseen, mitä kehitystä meidänkin on syytä edistää.”

Ruotsi lopetti yleisen asevelvollisuuden ja purki ilma-armadansa murto-osaan aiemmasta, mikä jätti Ruotsin puolustuksen entistä enemmän suomalaisten varaan. Jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomenkin täytyy, jolloin kaikki Pohjoismaat ovat samassa veneessä.

”Viimeiset kaksi vuosikymmentä ovat olleet Suomen tiiviin EU-jäsenyyden aikaa. Ne ovat olleet meille pääosin eteenpäin menon aikaa.”

Eteenpäin menon suunta vain on ollut viime aikoina taaksepäin.

”Tarvitaan vahvaa kansallista tahtoa ja johtajuutta eri puolilla maanosaamme.”

Kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus oli hyvä juttu, mutta nyt sitä tuodaan valitettavasti takaisin nationalismina, johon liittyy suuren johtajuuden tavoittelua ja messiaan odotusta.

”Meidän ei kuitenkaan kannata julistautua kaiken paremmin tietäjäksi ja osaajaksi. Sellaisille ei liiemmin ole kysyntää, mutta torjuntaa sitäkin enemmän.”

Suomalaisten hyvä esimerkki ja hyvät neuvot eivät mene perille EU:ssa arvovaltasyistä.

”Maailmalla, myös lännessä, valtioiden teollisuuspolitiikka on yhä omaa raskasta ja suurteollisuutta suojaavaa. Suomelle tämä on kova haaste. Tavoitteenani on kaikin keinoin tukea suomalaisten yritysten ja yrittäjien kansainvälistä pärjäämistä.”

Hemmetti, pojat, oli tyhmää viivytellä valtion rahoitustukea STX Finlandille, kun risteilijätilaus menetettiin sen vuoksi saman firman ranskalaiselle toimijalle!

”Suomella on takanaan 95 itsenäisyyden vuotta. Jokaisen sukupolven vastuulla on viedä eteenpäin Suomen tarinaa. Jokaisen sukupolven edessä on omat haasteensa ja taakkansa, niin nytkin.”

Suomalaiset asuvat velkaisessa maassaan kuin vuokralainen vuokra-asunnossa, josta meidät voidaan potkaista pois, niin kuin pahimmassa skenaariossa tapahtuu kansallisvaltion ja puolustuslaitoksen heikentymisen vuoksi.

”Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!”

Vaikeina aikoina hiivitään korkeampien voimien taakse, kun keinot ovat lopussa ja kaikki apu on tarpeen.


Julkisen sanan vaikutelma puheen samanaikaisesta taidokkuudesta ja mitäänsanomattomuudesta johtunee keskittymisestä vain yleiselle tasolle ja puheen sisältämistä useista piiloviesteistä, jotka vaativat tulkintaa. Merkille pantavaa on myös se, mitä tässä kansallista yhtenäisyyttä tavoittelevassa puheessa ei sanottu.

Niinistö ei puhunut mitään EU:n liittovaltiollistamisesta, joka uhkaa keikauttaa suuren määrän muiden maiden velkoja Suomen kontolle. Tämä ei ole ihme, sillä Niinistö oli itse EU-jäsenyyden puolestapuhuja, ja liittovaltion ajaminen on kovinta kokoomuksessa. Ei mainittu myöskään luontoarvoja, ilmastonmuutosta eikä monikulttuurisuutta. Puheessa ei mainittu yhtään vierasta valtiota nimeltä, eikä köyhistä maista ja kehitysmaista puhuttu mitään. Viimeksi mainittu johtuu ehkä siitä, että me olemme itse köyhä ja kehittyvä maa.

Voi olla, että myös tunteisiin vetoava yhtenäisyyden haikailu on puhdas illuusio aikana, jolloin taloudellinen eriarvoisuus synnyttää kansallista eripuraa. Toisesta suupielestä luettujen yhtenäisyystoiveiden ja toisesta esitettyjen kurjistumis-, tinkimis- ja palkanalennusvaatimusten vuoksi ei ole ihme, että juuri tällaiset ristiriitaiset viestit ”ovat varmasti myös hämmentäneet lisää”.