2. marraskuuta 2018

Miksi Perussuomalaiset on ainoa kansanrintamapuolue?


Kun kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Anna Kontula (vas.), Tytti Tuppurainen (sd.), Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Juhana Vartiainen (kok.) jättivät Kontulan johdolla aloitteen ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi syyskuussa 2017, hankkeen suostui allekirjoittamaan eduskunnan enemmistö.

Menettely oli poikkeuksellinen ensinnäkin siksi, että edustaja-aloitteet harvemmin etenevät. Toiseksi, aloite oli opposition edustajan vetämä, ja kolmanneksi: hankkeella heikennetään suomalaisen työvoiman asemaa, jonka pitäisi olla hallituksen erityisessä suojeluksessa. Silti sen allekirjoittivat myös monet hallituspuolueiden edustajat.

Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen julkaisi aiheesta viikko sitten perusteellisen tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous, jota esiteltiin teoksen julkaisutilaisuudessa Tuumaustunnilla.

Salminen toteaa, että saatavuusharkinnan poistamista perustellaan julkisuudessa käsityksellä, jonka mukaan muuten Suomi ei saa ”osaajia”. Salmisen mukaan työvoimapula on yritysjohtajien mielestä huutava, mutta matalapalkka-aloille kohdistuvan työperäisen maahanmuuton vapauttamista vaativien puheenvuorojen alle on hukkunut kokonaan keskustelu siitä, pitäisikö pikemminkin korjata suomalaisten ihmisten omia kannusteloukkuja tai palkkauksen tasoa niin, että työvoima ja työpaikat kohtaisivat.

Poistamalla ulkomaisen työvoiman saatavuusharkintaa ongelmaa puretaan väärästä päästä. Raportissa tarkastellaan sekä saatavuusharkinnan poliittista käsittelyä että tuodaan esille tilastollista tutkimusaineistoa, joka kukaan ei ole aiemmin julkaissut.

Salminen käsittelee selkeästi ja analyyttisesti, mitä saatavuusharkinnan purkamisesta seuraisi ja mitä siitä on seurannut Ruotsissa, joka on ainoana EU-maana luopunut saatavuusharkinnasta. Tosiasia on, että maahan tulleista vain 12 % on sijoittunut aloille, joilla on työvoimapulaa. Sen sijaan yli 70 % niistä tietyllä aikajänteellä saapuneista, jotka maahan jäivät, haki turvapaikkaa.

Halpatyövoimaraportin tutkimusosiosta selviää, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien nettovaikutus julkiseen talouteen heikkenee maassaolovuosien myötä. Suomeen tulevien työllisyysaste laskee kantaväestön työllisyysasteen alapuolelle muutaman vuoden maassa olon jälkeen. Tähän lukuun ei ole otettu huomioon pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vaan työperäiset maahanmuuttajat.

Pyrittäessä oikeuttamaan maahanmuuttoa on pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleiden heikko työllisyystilanne pyritty liudentamaan vetoamalla käsitykseen, että kaikkien maahanmuuttajien keskuudessa työperäisten siirtolaisten myönteinen työllisyystilanne kompensoisi muiden aiheuttamat tilastolommot lähelle nollaa.

Salmisen tutkimuksen valossa tämäkään puolustelu maahanmuuton yleiseksi oikeuttamiseksi työvoimapulan varjolla ei toimi.


Kuka hyötyy? Seurausvaikutukset vailla huomiota

Filosofisesti voidaan lisäksi huomauttaa, miksi maahanmuuttoa pitäisi ylipäänsä käsitellä pelkkänä taloudellisena ilmiönä ja ihmisiä esineellisesti työvoimana, joka on muka siirreltävissä maasta toiseen ilman, että sillä on vaikutuksia myös kielipolitiikkaan, kulttuuripolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan, väestöpolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan ja kansakunnan identiteettiin sekä itsemääräämisoikeuteen.

Näiden tärkeiden asioiden pois sulkeminen ei vain onnistu.

Kun asiaa pohditaan politiikan näkökulmasta, on hyvä huomata, kuka hyötyy ja kuka häviää, jos ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta poistetaan.

Raportissa julkaistut tutkimustulokset matalapalkka-aloille tulevien maahanmuuttajien työllisyydestä sekä työtulojen ja nettotulonsiirtojen kehityksestä osoittavat, että halpatyövoiman maahantulon vapauttaminen hyödyttää työnantajia ja muuttajia itseään, mutta hyötyminen tapahtuu suomalaisten työntekijöiden ja Suomen julkisen talouden kustannuksella, kun suomalaisia joutuu työttömiksi.

Myös julkisen talouden kustannukset kiertyvät viime kädessä verorasitukseksi ja osittain yritysten maksettaviksi, joten halpatyövoimana yritysten saavuttama hyöty sulaa korkeampiin veroihin.

Salmisen teoksen valossa on kysyttävä, onko suurimmalla osalla Suomen kansanedustajista kerta kaikkiaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin toimia suomalaisen työläisten, palkansaajien ja koko kansantalouden vahingoksi. Kysymys on eduskuntavaalien lähestyessä aiheellinen ja poliittisesti polttava.

On tietenkin myönnettävä, että Salminen on tehnyt tutkimuksensa Perussuomalaista puoluetta lähellä olevan Suomen Perustan piirissä. Tämä on toisaalta seuraus tieteen puolueellisuudesta. Tällaista tutkimusta pitäisi tehdä yliopistoissa, mutta sitä varten ei myönnetä resursseja, sillä se ei ole yliopistoja hallitsevan vihervasemmistolaisen värisuoran edun mukaista.

Puoluetahoilla tehtävää tutkimusta ei pidä myöskään kieltää, ja onhan eri korporaatioillakin omat taloudelliset tutkimuslaitoksensa. Kun Salmisen metodologia on kunnossa, myös tutkimustulokset pitäisi hyväksyä ja tehdä tarvittavat johtopäätökset.

Vaikuttaa siltä, että Perussuomalainen puolue on ainoa parlamentaarinen puolue, joka pystyy vastustamaan suomalaisten ihmisten tappioksi suunnitteilla olevaa ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Tässä mielessä Perussuomalaiset on Suomen ainoa ja viimeinen kansanrintamapuolue, tosin ilman sosialismin painolastia.

Salminen on puolueettomuutta tavoitellen sisällyttänyt raporttiinsa myös Rakennusliiton entisen varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan (vas.) lausunnon (s. 54–55). Se tarjoaa työntekijäpuolen kriittisen näkökulman saatavuusharkinnasta luopumiseen ja halpatyövoiman käyttöön alalta, jota asia erityisesti koskee. Jo viime vuonna Kontulan tuotua julki aloitteensa Suokas totesi, että hankkeen mennessä läpi suomalaiset eivät voi enää työskennellä rakennuksilla ja että ”ikinä en enää äänestä vasemmistoliittoa”.

Salmisen tutkimus liittyy myös hänen aiemmin julkaisemaansa laajaan maahanmuuton kustannuksia selvittävään tutkimukseen Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous, osa 1 – Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot, jossa käsitellään eri maahanmuuttajaryhmien vaikutuksia Suomen julkiselle taloudelle ja jota on pidetty pätevänä pioneerityönä aiheesta.

On mielenkiintoista nähdä, mitä tämän nuoren tutkijan valmisteilla oleva jatko-osa, jossa käsitellään elinkaaren yli laskettuja maahanmuuton kustannuksia, tuo julki.


Miksi media vaikenee?

Mediatutkimuksen kannalta hämmentävää ja paljastavaa on, että Salmisen viikko sitten julkistettua raporttia ei ole käsitelty sanallakaan missään mediassa. Ei missään, Perussuomalaisten omaa puoluemediaa lukuun ottamatta. Miksi?

Miksi media ei ole pukahtanut aiheesta puolesta eikä vastaan? Onko tutkimuksessa jotakin vikaa? Mielestäni ei. Onko asia merkityksetön? Vai olisiko niin, että vaikeneminen on myöntymisen merkki ja mitään vastaansanomista ei ole?

Jos ei ole vastaansanomista, miksei ole myötäsanomistakaan? Tutkimuksesta pyrittäneen vaikenemaan, koska se saattaisi eduskunnan enemmistön ja ministerien toimet kielteiseen valoon.

On toki mahdollista, että valtamedialle on mennyt ohranjyvä kurkkuun ja sen oma ideologia on ristiriidassa tutkimuksen tulosten kanssa, eikä jäljelle ole jäänyt muita keinoja kuin sensurointi julkisesta sanasta.


Arvioitu teos

Salminen, Samuli, Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous. Helsinki: Suomen Perusta, 2018.