Oikeus elää

Median ja poliitikkojen halu ahdistella kansalaisia kostonkiimaisilla seksuaalinormien uudistuksilla näyttää olevan loppumatonta näin seksihelteiden aikaan.

Sanoman lehdet iloitsivat, että punavihreä feministihallitus aikoo keventää abortin saamista Suomessa vastalauseena Yhdysvaltain liittovaltion päätökselle, jonka mukaan osavaltiot saavat jatkossa itse määrätä abortin saamisen ehdoista. 

Ilta-Sanomien jutun mukaan sosiaalidemokraattinen ministeri Tytti Tuppurainen tuomitsi ”ihmisoikeuksien” nimissä yhtä aikaa Oslon terrori-iskun ja Yhdysvaltain aborttilakien kiristykset. Tosiasiassa sikiöiden entistä kevyempi abortoiminen Suomessa on terrori-isku lapsen oikeuksia vastaan.

Voidaan kysyä, millaisia ovat moraaliltaan ne naiset, jotka vaativat syntymättömien lasten tappamista väittäen puolustavansa ”naisten oikeuksia päättää omasta kehostaan” ja kiljuen Twitterissä sotahuutoaan ”me emme antaudu!” 

Tosiasiassa sikiön keho ei kuulu naisten itsemäärämisoikeuden alaan vaan muodostaa oman kehonsa. Siksi abortteja ei voida puolustella irrationaalisella väitteellä naisten oikeudesta päättää omasta kehostaan.

Filosofian näkökulmasta hullunkurista ”itsemääräämisoikeuteen” vetoamisessa on se, että ”itsemääräämisoikeutta” käytetään taaskin pyrkimyksenä määrätä muita.

Aina voidaan kyseenalaistaa, mikä oikeastaan on se ”itse”, jota on tarkoitus määrätä. Argumentti täysin vapaan voluntarismin puolesta lepää lisäksi sen oletuksen varassa, että yksilö todellakin tietää, mikä on hänelle ”itselleen” hyväksi.

Sikiö ei ole raskaana olevan naisen kanssa hän itse.

Raskaudet eivät ala ilman miesosapuolta, joten päätöksiä sikiön kohtalosta ei pidä eristää vain naisten omaan valtaan, kuten nyt on tehty.

Eräs australialainen filosofi todisteli jokin aika sitten, että ”kehittymätön tietoisuus” on yhtä kelvoton perustelu sekä sikiöiden abortoimiseen että vastasyntyneiden tappamiseen. Molemmilta puuttuu kylläkin subjektiviteetti, mutta se ei ole peruste ihmisyyden potentiaalin murhaamiseen kummassakaan tapauksessa.

Muutenhan myös vastasyntynyt voitaisiin huoletta surmata, kun hänkään ei ymmärrä maailmasta vielä (sikiön tavoin) mitään. Niin ei ole kuitenkaan lupa tehdä.

Perusasenne, joka ”naisoikeuksien” peräämisen takana asuu, on pyyteellisyys, jatkuva pyyteellisyys, ja sen mukainen oman eturyhmäpoliittisen vaateliaisuuden kääntäminen ”oikeudeksi”. Yhteiskunnan suostumattomuutta vastaamaan heidän huutoonsa feministit väittävät sitten ”syrjinnäksi”. 

Aborttikielto ei voi tietenkään olla absoluuttinen, vaan abortit pitää sallia lääketieteellisistä ja sosiaalisista syistä, kuten Saksassa. Abortit pitää mahdollistaa esimerkiksi raiskaustapauksissa tai alaikäisten kohdalla, mutta silloinkaan aborttien saannin ei pidä olla ilmoituksenvaraista vaan tutkimusten, näyttöjen ja hakemusten varaista.

Abortista on tullut nyt laajalti pelkkä jälkiehkäisykeino. Suomessa tehtiin vuonna 2019 noin 8700 raskaudenkeskeytystä vuodessa ja vuonna 2021 noin 7600. Määrien väheneminen johtuu THL:n mukaan koronapandemian aiheuttamasta kontaktien rajoitustoimista. Yhtä kaikki, noissakin lukemissa on yli 20 aborttia päivässä, mikä on ”teurastusta terveyskeskuksissa”.

Asiasta johtuvat kärsimykset ja ihmisarvon mitätöinnit ovat muodostuneet niin suuriksi, että julkisen vallan pitäisi kiristää abortin saamisen ehtoja eikä lieventää niitä, kuten vihervasemmistolainen hallitus aikoo tehdä. Analysoin asiaa täällä, täällä ja täällä.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun sosialismin telaketjuilla murskataan ihmisarvo. Tuppuraisten ja Tappuraisten on syytä muistaa, että myöskään me kunnon ihmiset emme antaudu vaan taistelemme loppuun asti.

Kuriositeettina huomautettakoon, että abortit laillisti ensimmäisenä Euroopassa ihmisoikeuksien suurvalta Neuvostoliitto, jossa ihmisarvolla on aina ollut erityinen merkitys myös sodan kaltaisissa lihamyllyissä.

Tänään on muuten oma syntymisen juhlapäiväni, ja olen edelleen kiitollinen olemassaolostani. Aborttien puolustajat voivat miettiä, missä he olisivat abortoituina argumentoimassa.

 

Aiheesta aiemmin

Teurastusta terveyskeskuksissa (2010)

Et ehkä omista geenejäsi – Asiaa abortista (2017)

Vihervasemmiston some-raivo myrkyttää eduskuntatyötä – Nyt aborttikiistassa (2018)

Valtamedia käytti hyväkseen lapsia ajaakseen feminististä ”Suostumus2018”-aloitetta

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen juridisten seksisääntöjen muuttamiseksi, ja vihervasemmistolainen lehdistö iloitsi lain kiristyksestä avoimesti. Lisääväthän lain tiukennukset mahdollisuuksia myös seksiskandaaleilla ratsastamiseen, joka on toimittajien leipää.

Naisjärjestöjen ja ”Suostumus2018”-aloitteen pohjalta muokattu lainuudistus on ollut perusjuuriltaan juntturalla jo siksi, että seksuaalisuuden omaan olemukseen sisältyy pyrkimys ylittää sovinnaisuuden rajat.

Seksuaalinen kanssakäyminen on ylipäänsä mahdollista vain sovinnaisuusnormien rikkomisen ja kontrollin menetyksen kautta, mutta jälleen poliittinen valta koettaa laittaa seksuaalisuuden ankarampaan juridiseen valvontaan. Tämä tekee seksuaalisuuden normittamisesta perimmältään ihmisluonnon vastaisen ja dehumanisoivan hankkeen.

Kirjoitin aiheesta teoksessani Totuus kiihottaa, kun käsittelin valtamedioiden roolia seksuaalisuuden vaarallistamisessa. Ajatukseni eivät tietenkään miellyttäneet vihervasemmistolais-feminististä hallitusta, joka on pyrkinyt kriminalisoimaan seksuaalista aloitteellisuutta miesoikeuksien tappioksi. Kirjani luvusta 11 seurasi moraalipaniikki, sillä tutkimukseni on filosofinen ja noudattelee vain ja ainoastaan tieteellistä lähestymistapaa eikä normatiivis-sovinnaista arvokoodistoa.

Perussuomalaisessa puolueessa puolestaan järkytyttiin, koska kirjani ei edustanut seksuaalista ahdasmielisyyttä. Siellä ilmeisesti luultiin, että vastustaessani normiruuvien kiristämistä vaadin niiden höllentämistä pois kierteiltään. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse.

Paha vain, että myös oppositio on nyt rynnännyt yksissä tuumin kansalaisia kurittamaan tarkoitettujen lain kiristysten taakse. Myös Perussuomalaiset on saatu syömään hallituksen kädestä sen seksinvastainen ”Suostumus2018”-aloite. Miksi näin on?

Valtavirtamediassa, oikeusministeriössä ja maan hallituksessa on keksitty, että vihreiden feministien alulle panema ”Suostumus2018”-hanke voidaan saada näyttämään ”vastaansanomattomalta”, kun raiskauslainsäädännön kiristämistä ajetaan lastensuojelun verukkeella.

Näyttöinä tästä ovat esimerkiksi Helsingin Sanomien kesällä 7.7.2020 julkaisema ja toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittama lehtijuttu sekä aiheeseen 8.7.2020 liitetty pääkirjoitus. Niissä sekoitettiin vihreiden puolueideologiaa vastaavalla tavalla kaksi eri asiaa: raiskauksia koskeva yleislainsäädäntö ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Nämä ovat kuitenkin eri ilmiöitä ja myös rikoslain kaksi eri asiaa.

”Suostumus2018”-hankkeessa on kyse perimmältään aivan muusta kuin pyrkimyksestä vastustella lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Hankkeella esimerkiksi tehdään sinänsä laillisten pornokuvien lähettelystä ”seksuaalista ahdistelua” ja sitä kautta rangaistavaa. Tätäkin tavoitetta ajettiin läpi lastensuojelulla ratsastaen.

”Suostumus2018”-aloitteella myös käännettiin todistelutaakkaa: kun todistelu suostumuksen puuttumisen tai sen olemassaolon puolesta on käytännössä mahdotonta, joutuvat epäillyt osoittamaan, että mitään raiskausta ei ole tapahtunut. Tuomioihin riittää helposti vain uhrina esiintyvän ilmoitus oikeudelle.

Seksuaalisen normiruuvin kiristämisessä ei ole kyse vain ”koskemattomuuden suojan” vahvistamisesta vaan seksuaalisen ahdasmielisyyden levittämisestä ja seksin keinotekoisesta vaarallistamisesta – käyttäen verukkeena lastensuojelua.


Miksi lapsia ei pidä sekoittaa feministien miesvastaiseen hankkeeseen?

Miten asia sitten on? – Lakia ei tarvitse lasten osalta kiristää eikä muokata ”vapaaehtoisuuden puuttumista” korostavaksi, sillä alaikäisten tapauksessa ei syytteiden nostaminen ole nykyisenkään lain voimassa ollessa asianomistajien oman harkinnan varaista.

Lainuudistusta ei siis tarvita, sillä nykyisenkin lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos, jonka syyttäjä joutuu viemään oikeussaliin riippumatta osapuolten omasta tahdosta. Näin on silloinkin, kun alaikäisen oma tahto olisi syytteen nostamisen vastainen.

Jo tämä riittää osoittamaan, että ”Suostumus2018”-hankkeella ei edistetä seksuaalisen kanssakäymisen vapaaehtoisuutta vaan päinvastoin: pidätetään ihmisten seksuaalisia potentiaaleja valtion omaisuudeksi ja viranomaisvallan haltuun. Nimenomaan tämä on vastoin länsimaiseen itsemääräämisoikeuteen liittyvää self-ownershipiä eli käsitystä, että yksilöt omistavat itse keholliset ja henkiset potentiaalinsa.

Lapsiin liittyvän argumentaation ei tulisikaan olla lain uudistamisen pääsisältönä, mutta ministeriön työryhmässä lapsiarvoista on yritetty tehdä veruke kaiken seksuaalisen kanssakäymisen kiristelyyn ja kuristeluun. Näin on ilmeisestikin siksi, että hanke näyttäisi myös Perussuomalaisten kannalta hyväksyttävältä.

Puolueen tavoitteenahan on pitkään ollut lasten seksuaalisen hyväksikäytön vähentäminen. Palaankin asiaan kirjoitukseni seuraavissa luvuissa, kun selvitän, miksi tätä sinänsä perusteltua tavoitetta ei voida edistää lainuudistuksella, jolla kiristellään aikuisten välisen kanssakäymisen normeja.

Hallituksen ja oikeusministeriön tavoitteena näyttääkin olevan ajaa läpi kokonainen kasa erilaisia naisrauha-aloitteita käyttämällä hyväksi lapsia, tässä tapauksessa siis ”lastensuojelun” siivellä. Retorisesti etevää ehkä, mutta moraalifilosofisesti ei lainkaan kestävää.


Suostumus-hankkeella ahdistellaan tavallisia suomalaisia miehiä

Lainuudistuksen vaikutukset kohdistuvat etupäässä tavallisten suomalaisten aikuisten kanssakäymiseen. Toivonkin, että lukijoilta löytyisi malttia ymmärtää ajatuskulkuni, joilla osoitan, että lastensuojelu on vain tekosyyn asemassa ajettaessa feminististä hanketta. Hankkeen todellinen tavoite on aikuisten välisen seksuaalisen aloitteellisuuden tukahduttaminen ja kriminalisointi, joka kohdistuisi etenkin miehiin. ”Miestähän ei voi raiskata” (Jörn Donner).

Palautetaanpa mieleen, mistä suurin osa lainuudistuksen motiiveista kumpusi. – Aivan oikein: Lähi-idästä tulleiden turvapaikanhakijoiden tekemistä lapsiraiskauksista.

Niiden vuoksi muiden muassa Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa – jotka ovat maahanmuutosta pahimmin kärsineitä maita – ovat jo kiristäneet lakiaan ja saattaneet voimaan suostumushankkeen kaltaiset normit.

Ne ovat kuitenkin kääntyneet kahleiksi kantaväestön omaan käyttäytymiseen, eikä niillä ole ollut juuri mitään vaikutusta maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin.

Selityskin löytyy: intohimorikoksia tehdään perimmältään muista syistä kuin järkiperäisen seurausharkinnan pohjalta. Niinpä myös oikeusministeriön hiljattain julkaisemassa arviomuistossa 7/2018 todettiin (s. 32), että rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta intohimorikollisuuden esiintyvyyteen.


Pitäisi torjua haittamaahanmuuttoa eikä kiristää seksuaalinormeja

Mihin sitten pitäisi puuttua? – Vastaukseni: lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten yleisen esiintyvyyden nousu johtuu Suomeen tulvineesta haittamaahanmuutosta.

Näin ollen reaktion pitäisi kohdistua vaikuttavaan juurisyyhyn. Pitäisi siis estää sellaisten ihmisten tuloa tänne, joiden rikoksentekoalttius tiedetään tilastollisesti toistakymmentä kertaa kantaväestöä korkeammaksi. Valtavirtamedia on myös itse joutunut nämä erot raportoimaan.

Ei siis pitäisi tuomita ankarammin raiskauksia vaan estää tänne saapumasta raiskaajia. Raiskausrikoksen tehneitä pitäisi myös poistaa maasta. Vaikutuksen pitäisi kohdistua aiheuttaviin syihin, eikä pitäisi kiristää seksuaalinormeja yleisesti.

Nimittäin jos ihmisten päähän jatkuvasti taotaan viranomaisviesteillä ja valtamedian toitotuksella sitä, kuinka ”pahaa” ja ”epäilyttävää” kaikki seksi on, myös kantaväestöön kuuluvat kunnon ihmiset lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen. Psykologinen vaikutus on tuhoisa.

Olennaista ”Suostumus2018”-hankkeessa on, että sillä on vedetty matto kaikenlaisen seksuaalisen aloitteellisuuden alta. Ajatelkaa nyt: pornokuvan lähettämisestä rikos, viattomasta flirtistä rikos ja niin edelleen. Eräs professori tuossa jo pohtikin, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi ryhtyä, jos sitä ei saa enää edes ehdottaa, vaan sekin tuomitaan ahdisteluna.

Juuri sitä rataa syntyy sosiaalisessa mediassa epätoivoaan tilittäviä incel-miehiä ja seksuaalisilla markkinoilla itsensä ylihinnoittelevia tai -arvottavia naisia, jotka kyräilevät kaikkia ja joita kaikki  karttavat. Siksi ei ole ihme, miksi ”suomalaisten oma syntyvyys on vajonnut nälkävuosien tasolle”.

Viimeksi mainitusta lauseesta olen kiitollinen eräälle mediatutkimustani esilukeneelle Suomen Perustan vaikuttajalle, ja antauduinkin laittamaan sen samassa muodossa kirjani sivulle 240. Olemme siis samaa mieltä!

Seksin vähentymistä länsimaissa ihmettelee huuli pyöreänä myös Helsingin Sanomien toimitus Yhdysvalloista saatujen näyttöjen perusteella.
 
No, eipä suomalaisten syntyvyydellä näy pidettävän väliä, kun ”uudet sukupolvet” tulevat. Perverssiä on, että median kielessä ”nuoret” ja ”maahanmuuttajat” ovat alkaneet merkitä samaa, ja niitä käytetään huolettomasti toistensa synonyymeinä. He kyllä lisääntyvät.


Suostumus-hankkeella kylvetään feminististä ahdasmielisyyttä

Suostumus2018-hanke on yhtä perusteeton kuin kaksiarvoisen sukupuolieron kiistämiseen tähtäävät lakihankkeet, joilla yritetään repiä suomalaisten henkilö- ja muut sukupuolieroa osoittavat paperit. Mikäli sukupuoltakaan ei saa enää kysyä mutta ei myöskään olettaa, mitä asiasta oikein pitäisi ajatella?

Myös Perussuomalaisessa puolueessa kannattaisi herätä huomaamaan, mitä hallitus on nyt ajamassa ”lastensuojelun” varjolla. Oikeusministeriössäkään kukaan ei näytä olevan kiinnostunut siitä, että lainuudistuksen takana oleva vihervasemmisto on ajamassa sukupuolen korjaushoitoja alaikäisille, siis ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti on vielä kehittymätön.

Siitä olisi syytä olla oikeasti huolissaan, niin kuin olenkin kirjani Totuus kiihottaa sivuilla 229–234. – On tainnut jäädä tuokin kohta useimmilta lukematta tai ymmärtämättä. Feministien julistuksissa kaksiarvoinen sukupuoliero tunnustetaan merkityksilliseksi aina, kun he pyrkivät edistämään sukupuolen vaihtamista tai korjaamista toiseksi. Mutta matkalla tasa-arvoon he yrittävät häivyttää sukupuolieron kaksiarvoisuuden ja siitä johtuvat biologiset ominaisuudet kokonaan pois väittämällä, että sukupuoliero ei saa merkitä mitään esimerkiksi työelämässä. Melkein on kuin selittäisi tasauspyörästön toimintaa.

Mutta takaisin lainuudistukseen. Raiskauslainsäädännön kiristämisen vaikutukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin ihmisiin ja erityisesti heidän nais–mies-suhteisiinsa, joissa kärsitään jo nyt feministien ylivallasta. Näyttönä tästä ovat alistuvan cuck-mieskulttuurin syntyminen ja ”miestapaisuudeksi” haukutun aloitteellisuuden halveksunta mediassa.

Feministen harjoittamaa sosiaalista syyllistämistä, nälvimistä, nalkutusta ja henkistä väkivaltaa ei kukaan näytä tunnistavan seksuaaliseksi ahdisteluksi – pois lukien ehkä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman teoksen Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007) useat mieskirjoittajat.

Myös miesasiamiehuudesta on tullut vain käänteistä feminismiä, joka kerjää, alistuu ja äestää järjestöjyränä feministien miehittämässä tasa-arvohallinnossa. Tasa-arvopolitiikan feministisen kallistuman puolestaan todisti tohtori Pasi Malmi väitöskirjassaan.

”Suostumus2018”-hankkeella ja sitä myötäilevällä lainuudistuksella siis poljetaan miesten kulkusia, sillä mies on fysiologisesti se, joka heteroseksissä useimmiten tekee työn ja on sitä kautta se aloitteellisempi ja syyllistetympi osapuoli.

Kun tuloksena aloitteellisuudesta on pelkkiä sähköshokkeja, aloitteet sammuvat ennen pitkää pois, ja tuloksena on kurjuutta sekä kosmonautinkovia tasa-arvolla tykittäviä tätinaisia, jotka potevat seksuaalista tyydyttymättömyyttä hapan ilme naamallaan.

Keskusteluista näyttää puuttuvan myös oivallus, että seksuaalimoraalia ei koskaan voida luoda ulkoisten normien, uhkien, pakkojen eikä rangaistusten varaan, vaan asioista päättävät aina yksilöt tapauskohtaisesti oman käyttäytymisensä pohjalta.

Seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ei pitäisi kuulua eduskunnalle eikä julkiselle vallalle lainkaan, sillä kyse on syvälle yksityisyyden piiriin ulottuvasta asiasta. Mitä enemmän asiaan puututaan poliittisesti, sitä pahemmiksi myös asiaan liittyvät mahdolliset ongelmat kärjistyvät, joten eduskunnan osoittama lainsäädännöllinen, kurinpidollinen ja normatiivinen lähestymistapa on kaikista mahdollisista tarkastelutavoista psykologisesti typerin.

Nähdäkseni tähänastinen raiskauslainsäädäntö on ollut kohdallaan, eikä sitä olisi ollut tarvetta muokata. Myös rangaistusasteikon kiristäminen on turhaa, sillä nykyisinkin asteikosta sovelletaan lähinnä sen alapäätä – yläpäätä ei käytetä juuri ollenkaan (älköön kukaan ymmärtäkö tätä kaksimielisesti).

Seksin jatkuvasta vaarallistamisesta puolestaan kirjoitti etevästi Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen käytännöllisen filosofian väitöskirjassaan.

Arkistokuvaa: heteromies Tommi Paalanen ja allekirjoittanut populistisesti vapaamielisessä hyväntekeväisyystapahtumassa. Kuvani saa painaa vaikka Vinlayssonin lakanoihin.

Ajan siis avoimesti myös heteroiden etuja ja asioita, sillä olenhan aina sorrettujen puolella. Juuri se on sitä identiteettipolitiikkaa ja intersektionaalisuutta. Mitä nämä käsiteturilaat sitten oikein ovat? – Katsokaa mediatutkimukseni Totuus kiihottaa luvusta 12.


Varsinainen helmi

Muun muassa edellä mainitsemistani syistä ”Suostumus2018”-hanketta ei olisi pitänyt edistää eikä hyväksyä, ja kirjoitinkin uudistusta vastaan muun muassa täällä. Oikeudellisten vaikutusten pitäisi kohdistua rikosten tekijöihin eikä kiristää kaikkea seksuaalisuutta koskevaa normistoa yleisesti. Tämä merkitsee ensinnäkin, että nykyistä lainsäädäntöä pitäisi soveltaa täsmällisemmin ja kohdennetummin, ja toiseksi: Suomeen ei pitäisi päästää rikoksia tekeviä ryhmiä, ja heitä pitäisi heitellä täältä lennokkaammin pois. Normien kiristysten kurjat syyt ovat maahanmuutto-ongelmassa.

Kaikki ovat varmasti tietoisia siitä, että Suomessa ei vielä parikymmentä vuotta sitten tunnettu muun muassa sellaisia ilmiöitä kuin joukkoraiskauksia. Ne olivat äärimmäisen harvinaisia, ja myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli pedofilian merkityksessä verraten harvinainen rikos, ja sairausluokitus sillä on edelleen.

Sen sijaan joukkoraiskauksilla ja alaikäisten nuorten seksuaalisella hyväksikäytöllä on ilmeinen yhteys rikoksia tehneiden kulttuuriin, jossa sillä on rituaalinen ja ulkomaalaisten miesten valtaa osoittava merkitys. Ilmiötä pidetään uutena ja käsittämättömänä juuri siksi, että sen yhteyttä erääseen vieraaseen kulttuuriin ja uskonnolliseen perinteeseen ei tunneta, tunnisteta ja tunnusteta.

Suomessa menetellään Espanjan, Britannian, Saksan ja Ruotsin tapaan sokeasti, mikäli vain yleisesti kiristetään sinänsä moitteetonta ja vapaamielistä seksuaalikultturiamme rajoituksilla, jotka kääntyvät viime kädessä kohti meitä itseämme, toisin sanoen kantaväestöä, vastaan. Tiedämme toki muutenkin, miten täällä tulee elää. Funktionalistisen käsityksen mukaan kansan omaa käyttäytymistä tulisi pitää ohjenuorana myös muodollisille normeille, ja juridisten normien hyväksyttävyyden perusta on juuri kansan omassa käyttäytymisessä, sillä missään muussakaan se ei voisi kansanvaltaisessa valtiossa olla.

Sen sijaan jatkuvalla seksuaalisten vapauksien pois korventamisella tuhotaan myös feminismin 1970-luvulta asti aikaansaamia myönteisiä tuloksia. Ajoista, jolloin feministit polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapauden puolesta, on taannuttu kauas, kun feministit vaativat nyt seksuaalista käyttäytymistä huurteeseen vain siksi, että heidän maahamme peräämät seksuaalirikolliset saataisiin kuriin. – Ei mitään ristiriitaa havaittavissa?

Ongelma on tullut ulkopuoleltamme maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian muodossa. Vieraisiin kulttuureihin liittyvät käytännöt ja tavat ovat johtaneet konformismiin, eli yhteensovittamisen paineeseen, joka näkyy normien ankaroittamisena. Näin on jälleen saatu kurjaa näyttöä siitä, miten maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia eivät lisää vapauksia vaan vähentävät niitä luoden painetta kulttuuriseen monoliittiin, toisin sanoen yksiarvoisuuteen, joka on totalitarismin muoto.

Sokerin asemasta näiden ajatuskulkujen pohjalta löytyy todellinen helmi. Nimittäin seksuaalisten normien kiristäminen ajaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten etua. Syyllistyttyään Suomessa raiskauksiin he joutuisivat omassa maassaan hirsipuuhun, ja juuri tämä seikka estää palauttamasta heitä kotikonnuilleen.

Nimittäin Suomesta ei saa palauttaa ketään minnekään, missä on kuolemanuhka olemassa. Näin osoittautuu, että heidän suorastaan kannattaa rötöstellä Suomessa, sillä se takaa heille oleskeluoikeuden täällä, eikä myöskään Maahanmuuttovirasto voi tehdä enää mitään heidän palauttamisekseen lähtömaihinsa. Mitä ankarampia rangaistukset ovat, sitä paremmin on hotellihuone taattu. Etevää rikollisten asianajoa tämäkin, mutta vihervasemmistohan osaa.


Aikuiset eivät tarvitse lapsenvahteja

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, ja ankara sanktiointi saattaa lopulta ohjata myös tavallisia kansalaisia syyllistymään rikoksiin. Kun kaikki on määritelty rikolliseksi, välinpitämättömyys kasvaa, ja yhteiskunnanvastaisuus voidaan kokea myös myönteisenä. Näin rikollisuus, kuten seksin ehdottaminen, saatetaan kokea jälleen suositeltavana!

Se näet viestittää, että ihminen on haluttava, himoittava ja jopa kaunis. Mikä rikos! – Ainakin rumien ja ei-haluttujen kadehtijoiden mielestä.

Ikävää on, että poliittisessa hallinnossa, mediassa ja myöskään Perussuomalaisessa puolueessa ei ole kyetty ymmärtämään tiettyjä yhteiskunnallisia kausaaliyhteyksiä tai niiden puuttumisia. Asiat eivät suju läheskään aina niin, että jonkin normin kiristäminen johtaa automaattisesti toivottuun käyttäytymisvaikutukseen. Se voi johtaa jopa toiveiden ja odotusten vastakohtiin.

Siksi ei pidä toimia niin, että asiat vain vaikuttaisivat hyviltä ja tehokkailta, vaikka ne eivät tosiasiassa niin tee. Toiveiden ajatuminen sisäisiin ristiriitoihin puolestaan on ideologisen ajattelun tunnusmerkki.

Tiedän kyllä, että Perussuomalaisen puolueen tavoitteena on ollut eliminoida lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta ”Suostumus2018”-aloitteen mukainen lakiesitys ei sitä tavoitetta edistä. Päämäärä voi olla kannatettava, mutta menetelmä on väärä. Vaikutukset kääntyvät lähinnä vastustamaan suomalaisten aikuisten keskinäistä seksuaalista aloitteellisuutta.

Poliitikkojen kannanottoja näyttää leimaavan oletus, että kaikenlainen seksuaalisuuden rajoittaminen ja kieltely ovat hyväksi.

Kyseessä on kuitenkin assosiaatioharha, joka nojaa käsitykseen, että niukkuus nostaa arvoa. Tämä voi pitää paikkaansa vain kielletyn hedelmän houkutuksen kautta. Siihen viittasinkin, kun puhuin kirjassani Totuus kiihottaa pihtauspolitiikasta. Kaakaonkin hinta nousee, kun kielletään sen viljeleminen, ja löysätkin banaanit näyttävät hyviltä, kun parempia ei saa tuottaa. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä kansa ajattelee tästä.

Myöskään kaikki seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämättä hyvää, eikä elämä ole Eldorado, mutta suomalaisten keskuudessa ei uhkana ole nähdäkseni koskaan ollut liiallinen vapaamielisyys. Varaa kontaktien luomiseen on, ja perusteet esitin yksityiskohtaisesti jo valemediaan kohdistamassani tutkimuksessa. Siitä olen täysin varma, että mikään sensuroiminen ei varmasti edistä yhteiskunnallista hyvää.

Kukkaselta ei kysytä suostumusta. Kimalainen toteuttaa luonnon käskyä.

Mikäli ihmisten luonnollinen käyttäytyminen (kuten seksi ja siihen liittyvä aloitteellisuus) tehdään vähä vähältä rangaistavaksi, liikkumatila kapenee. Psykologiset vaikutukset ovat kielteiset, ja nautintojen kokeminen vähenee.

Myös lapsille ja nuorille annetaan signaali, että seksissä on jotain tuomittavaa ja pahaa. Tämä noudattelee tietenkin synnillisyyttä alleviivaavaa kristillistä käsitystä ihmisten luonnollisperäisestä käyttäytymisestä.

Sillä ei tulisi olla tekemistä kansallismielisen ajattelun kanssa, sillä kansallismielinen filosofia ei perustu hiekka-aavikoilta kotoisin oleviin uskontoihin vaan näkemykseen ihmisen luonnollisuudesta ja luonnonvaraisuudesta. Siihen puolestaan sisältyy myös seksuaalisuus, jolla on nautintojen tarjoamisen lisäksi tehtävänsä myös väestön uusintamisessa.

Paha sanoa, mutta feministien suostumushanke on kukkahattutätien kieltolakiprojekti, jolla karkotetaan kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Lakihankkeen psykologisia vaikutuksia ei ole ajateltu lainkaan. Niinpä en toivoisi myöskään lasten joutuvan elämään aikuisina yhteiskunnassa, jossa kaikenlainen seksuaalinen aloitteellisuus on tehty rikokseksi niin kuin Orwellin romaanissa, jossa Winston Smithin kiusana oli Seksinvastainen Liitto.


Sanoja ei saa syödä eikä sensuroida

Muun muassa edellä maitsemistani lähtökohdista olen vastustanut ”Suostumus2018”-aloitetta, ja laadinkin jo hankkeen tultua julki 25 kohdan luettelon syistä, joiden vuoksi Vihreiden Naisten hanketta ei pitäisi miltään osin hyväksyä. Kirjoitus löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä.

Otin asiaan kantaa myös kiusallisen suositussa mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jonka luvussa 11 diskurssianalysoin parikymmentä Helsingin Sanomien ja muun valtavirtamedian juttua aiheesta.

Harmillista kyllä, argumentaatiotani ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää, mikä osoittaa toimittajakunnan ja poliitikkojen matalamielisyyttä. Kansalaispalaute on sen sijaan ollut ilahduttavan kannustavaa, ja olenkin yllättynyt, kuinka hyvin asiaa koskevat näkemykseni ymmärrettiin politiikan kentällä aivan tavallisten ihmisten keskuudessa.

Olen edelleen täsmälleen sitä mieltä, mihin päädyin tieteellisen analyysin pohjalta mediatutkimuksessani, enkä ole kritiikinkään jälkeen nähnyt syytä muuttaa näkemyksiäni. Sen sijaan kaikkien ajattelevien ihmisten kannattaisi tulla asiassa edustamilleni linjoille.

Nähdäkseni perussuomalainen puolue teki kurjasti lopettaessaan kirjani jakelun opetusministeriön aloittaman ja Suomen Perustaan kohdistaman taloudellisen uhkailun ja kiristämisen vuoksi. Tapaus on hullunkurinen sikäli, että päivää ennen julkaisemista olimme Suomen Perustassa kaikki yksimielisiä teoksen sisällöstä ja käsittääkseni myös sen seksuaalipoliittisista osioista. Siinä valossa julkaisijan harjoittama jakelun keskeyttäminen on surkuhupaisaa sanojen syömistä.

Valtavirtamedian skandalisoitua asian itselleen tyypillisellä kohulla puolue ilmeisesti säikähti, ja imagoseikat laitettiin ajattelun edelle, tietenkin valtamedian orkestroimina. Tapaus osoitti valtavirtamedian kyvyttömyyttä aihepiiriä koskevaan filosofiseen analyysiin ja kriittisyyteen.


Tiedepoliittinen ahdistelu lopetettava ja tehtävä rangaistavaksi

Olen esittänyt teokseni opetusministeriölle tavoittelemaan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa. Lisäksi olen ilmoittanut kirjani kilpailemaan Kirjasäätiön Tieto-Finlandiasta ja jatkossa myös Bonnierin Suuresta Journalistipalkinnosta. Kirjani sensuroimisen ilmoitan kamppailemaan Electronic Frontier Finlandin Isoveli-palkinnosta ja Päivän Byrokraatti -palkinnosta.

Odotan tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelta julkista anteeksipyyntöä minulta ja Suomen Perustalta hänen harjoittamansa taloudellisen uhkailun vuoksi.

Tieteenfilosofisesti ja metodologisesti katsoen tutkimusten tuloksista pitää tutkijoiden itsensä päättää tutkimusprosessissa. Tulosten relevanssista puolestaan ei pidä päättää valtiorahoittajan alku- tai loppusanoissa saati poliittisen ministerin henkilökohtaisilla mielipiteillä, vaan tieteellisissä keskusteluissa.

Esittämieni vasta-argumenttien tukahduttamispyrkimys on ollut mielipuolista siksikin, että sensuurilla tai sen uhalla estetään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelua sekä menetellään perustuslain vastaisesti. Taloudellinen painostus vaikuttaa kauaskantoisesti tutkijoiden haluun esittää kriittistä ajattelua. Se vaikuttaa tuhoisasti myös tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen.

Tasa-arvopolitiikan vääristymisestä kertoo, että jokainen tässä tekstissä mainittu feminismikriittinen tutkijamies on saanut peräänsä hyvin palkatun tätiarmeijan sanottuaan jotain kriittistä feministisen tiedepolitiikan tai naistutkimuksen puolueellisuudesta. Näin on käynyt myös filosofi Peter Boghossianin (et al.) nerokkaassa tempauksessa (aiheesta mediatutkimukseni luvussa 17 ja täällä).

Olen kirjoittanut aiheesta toistuvasti aiemmin, ja kaikki näkemykseni ovat pitkän pohdinnan tuloksia sekä seurauksia systemaattisesta ajatusjatkumosta. Esimerkiksi teoksessani Seksit selviksi (2007) osoitin kaksiarvoista sukupuolieroa kieltämään pyrkivän naistutkimuksen epätieteellisyyden, ja kirjoitus sisältyy pääpiirteissään myös kokoelmaani Filosofiset viuhahdukset. Artikkelissani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla” (2004) puolestaan osoitin tuloaan tehneiden pervoväitöskirjojen lahot kohdat tavalla, jonka tuloksena sain feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleni.

Vaikka mediatutkimukseni ei kohdistukaan ensisijaisesti feminismiin eikä naistutkimuksena esiintyvään tiedepolitiikkaan, on esittämäni arvostelun merkitys ilmeisesti edelleen korkea, ainakin päätellen siitä hulluudesta, jonka tuloksena tuplatohtorista on pyritty vääntämään valemediassa jonkinlainen ihmishirviön kaltainen irvikuva.

Brutaalia on, että hiljaisuutta on ollut vaatimassa alikvalifioitunut virkamies-, poliitikko- ja toimittajakunta, jolla itsellään ei ole vähäisintäkään osoitettua tieteellistä pätevyyttä. Ehkä juuri siinä näkyy se sekopäinen vyörytys, jolla punavihreä tiedehallinto on ahdistellut minua jo neljännesvuosisadan ajan.

Aiheesta enemmän

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?
25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?


Kirjallisuutta

Jukka Hankamäki, Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Helsinki: Suomen Perusta [julkaisijan itsesensuroima], 2020.

---, Seksit selviksi – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia? Helsinki: Feenix, 2007.

---, Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkeistä. Helsinki: Feenix, 2007.

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Seksiä lakikirjan mukaan

Katsotaanpa, mihin seksuaalisen vapautumisen ja pride-kuukauden kunniaksi säädetyt seksuaalinormien kiristykset ja rangaistusten kovennukset voivat johtaa.

1. Tilanne: Eeva meni sänkyyn Eetun kanssa ollessaan hotellissa, eikä paikalla ollut muita. Aamulla Eeva väitti tulleensa raiskatuksi. 

Ratkaisu: Oikeudessa havaittiin, että todisteita ei ole, ja todistelutaakka kääntyi niin, että Eetun täytyikin todistaa, että raiskausta ei ole tapahtunut. Lopulta oli vain sana sanaa vastaan. Oikeus uskoi Eevan tarinaa, sillä eihän asiasta valitettaisi, ellei siihen olisi jotakin syytä! Eetu tuomittiin vankeuteen ja Eeva kertoi työpaikan kahvipöydässä parhaille kavereilleen houkutelleensa Eetun tahallaan sänkyyn voidakseen syyttää häntä raiskauksesta ja kostaa sen, että Eetu ylennettiin työpaikalla hänen ohitseen.

2. Tilanne: Kahdeksantoistavuotias Jonne harjoitti seksiä viisitoistavuotiaan Sofian kanssa. Laillisen soveliaisuuden ikäraja ylittyi, ja Sofian vanhemmat saivat tietää asiasta urkittuaan Sofian viestejä. Sofiaa nolotti, ja hän ihmetteli, miksi puhutaan ”suojaikärajasta”, kun seksissä ei ole mitään pahaa, miltä pitäisi suojella.

Ratkaisu: Koska seksi alle kuusitoistavuotiaan kanssa on uuden lain mukaan määritelmällisesti ”lapsenraiskaus”, Jonne tuomittiin vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvaukseen Sofialle, vaikka Sofia itki Jonnen puolesta, ja hänelle tuli Jonnea ikävä. Sofia kuitenkin lohduttautui keksittyään, että seksi on hyvä keino ansaita rahaa, ja hän toisti tekonsa tarjoamalla seksiä muillekin.

3. Tilanne: Kansanedustajatar Irmeli Alapuska laittoi itsestään eroottisen kuvan Instagramiin. Toista puoluetta oleva kansanedustaja Mauri Mesimäyrä kommentoi sitä kiittävästi. Nainen syytti miestä ahdistelusta ja kertoi asiasta medialle ja häirintäyhdyshenkilölle.

Ratkaisu: Oikeus katsoi naisen toteuttaneen vain itsemääräämisoikeuttaan, kun taas mies syyllistyi seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Mauri puolustautui sanoen kehuneensa kuvan kauneutta. Rangaistukseksi Maurille määrättiin päiväsakkoja ja maksamaan vahingonkorvausta naiselle henkisistä kärsimyksistä, kun fyysisiä ei ollut. Lisäksi Mauri erotettiin eduskuntaryhmästä ja täysistunnoista määräajaksi.

4. Tilanne: Pekka harjoitti avioseksiä vaimonsa Annen kanssa, jolla hän epäili olevan toisen miehen, sillä Anne oli osoittanut haluttomuutta viime aikoina. Niinpä Pekka päätti panna parastaan ja terästäytyi pyrkien antamaan vaimolleen kunnon kyydit. Anne piti Pekan aktiivisuutta ”avioliitossa tapahtuneena raiskauksena” ja paljasti asian ystävättärelleen. Tämä huolestui ja kertoi asiasta viralliselle syyttäjälle, joka syyttämisvelvoitteensa mukaisesti nosti Pekkaa vastaan syytteen, vaikka Anne oli muuttanut mielensä eikä halunnut Pekalle mitään pahaa.

Ratkaisu: Asia meni oikeuteen, jossa Pekka tuomittiin vankeusrangaistukseen. Katkeroitunut ja pahastunut Pekka haki asianajajansa välityksellä eroa Annesta. Pekka ihmettelee, miksi aviorikos ei ole enää rikos, mutta avioseksi on. Hän kiittää tuomiosta käkenä (cuck), koska avioliitosta käy nyt suora tie oikeaan vankilaan, mikä helpottaa asumuserojärjestelyä.

5. Tilanne: 38-vuotias Ahmed raiskasi 13-vuotiaan Hennan rituaalisesti osana laajempaa joukkoraiskausta. Tapaus ei tullut julki, sillä Ahmedin jengi kävi uhkaamassa Hennaa ja sanoi murhaavansa hänen perheensä, mikäli tieto leviää. Henna teki abortin, täytti vuosia vuosien jälkeen ja hunnutettiin vaimoksi Ahmedille.

Ratkaisu: Henna alkoi potea selittämätöntä masennusta. Yliopistokoulutuksen saanut diversiteettiasiantuntija ja inkluusiosuunnittelija Sahib Mohammad kävi antamassa Hennalle monimuotoisuuskoulutusta ja integraatio-ohjeistusta, minkä jälkeen Sahibin palkkaa korotettiin.

6. Tilanne: Ysillä oleva Veeti lähetti kuvan jättiläismäisestä mulkustaan opettajalleen Antille kiusatakseen häntä ja vihjaillakseen, että Antti on pienimunainen gay! Pojat tirskuivat pulpeteissa. Samalla luokalla oleva Leevi kertoi asiasta rehtorille. Antin saamat viestit tutkittiin, ja paljastui, että siellä on lapsipornografinen kuva!

Ratkaisu: Veetiä pidettiin uhrina, ja hänelle annettiin kriisiapua toimittamalla hänet psykiatrille, joka opetti spiraalilasit silmillään Veetille, että hän on uhri, joka ei selviä koettelemuksestaan koskaan. Ennen niin vitsikäs ilopilleri Veeti meni lukkoon. Antti tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja menettämään virkansa, vaikka lapset sanoivat, että hän on maailman paras maikka. Hän ei saanut mistään työtä, koska seksuaalirikokset kirjataan maailmanlaajuiseen rekisteriin. Antti menetti toimeentulonsa ja liittyi moottoripyöräjengiin sekä ammuskeli harrastusmaisesti reikiä teokseen nimeltä Suomen laki.

7. Tilanne: Akateeminen filosofi julkaisi seksuaalirikoslain uudistusta kriittisesti sivuavan tutkimuksen, jossa arvosteltiin median halua hieroa omaa agendaansa lukijoiden naamaan. Toimittajat kostivat väittämällä filosofisen analyysin edustavan ”naisvihaa”.

Ratkaisu: Opetus- ja kulttuuriministeriö peri kirjan julkaisijalta rahalliset valtionavut takaisin, ja julkaisija suojautui sensuroimalla tieteellisin menetelmin kirjoitetun tutkimuksen. Kirjoittajaa halveksuttiin julkisesti median syytösten pohjalta, ja cancel-terroristit tuottivat hänelle tutkijanuran tuhoamiseen tähtäävää mainehaittaa. Muut tutkijat ja professorit hiljentyivät ja sitoutuivat jatkossa noudattamaan ministeriön määräyksiä.

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemääräämisoikeuden” verukkeella

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kohti kuudennen aallon feminismiä 

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemäärämisoikeuden” verukkeella

Kansanedustaja Wille Rydmania vastaan vyörytetystä seksikohusta ehti kulua vain muutama päivä, kun Yleisradio paljasti kohun motiivit ja iloitsi ”seksuaalirikoksia” koskevan lain etenemisestä toiseen käsittelyyn (eli hyväksymisvaiheeseen) eduskunnassa.

Tähän media siis pyrki: pehmittämään poliitikkoja hyväksymään vasemmistohallituksen tiukennukset niin sanottuja ”seksuaalirikoksia” koskevaan lakiin.

Olen arvostellut ”Suostumus2018”-aggressioon perustuvaa lainmuutosta monessa yhteydessä, ja tarkimmat perustelut esitin kaikkien puolueiden ja poliitikkojen vihaamassa kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä.

Valtavirtamedia on markkinoinut uutta seksinpihtauslakia seksikohuilla ja moralismilla, jonka takana asuu pelkkää ennakkoluuloisuutta, ahdasmielisyyttä ja vääriä käsityksiä.

Hallitus puolestaan on kaupannut seksuaalinormiston kiristykset eduskunnalle ”itsemääräämisoikeuden” lisäämisen verukkeella.

Tosiasiassa lainmuutos on läpikotaisin järjetön ja logiikkaa vailla.

Totesin jo kirjassani Totuus kiihottaa (s. 246–248) että raiskausta ei voida määritellä toisen osapuolen aktiivisuuden puuttumisen kautta, sillä olennaisia teon moraalin arvioimiselle ovat tekijän itsensä tarkoitusperät ja filosofisesti sanoen intentiot. 

Oikeudellisissa prosesseissa tekoja pitää tarkastella nimenomaan tekijän tarkoitusten pohjalta niiden merkityksen esille saamiseksi.

Toinen tärkeä asia on, että suostumuksen olemassaolon luotettava todisteleminen on raiskausväitteiden kohdalla usein mahdotonta. Tämä helposti johdattaa kääntämään todistelutaakan niin, että syytetty pakotetaan vakuuttelemaan syyttömyyttään, vaikka todisteiden esittäminen on syyttäjän tehtävä.

Näin oikeuskäytännössä on lopulta sana sanaa vastaan, mikä vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ja oikeuslaitoksella on yleensä tapana uskoa uhreiksi laittautuneita valittajia.

Koska heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa ”raiskaajaksi” määritellään aktiivisemman roolinsa vuoksi yleensä mies, lainkiristys lukitsee seksuaalisen vallan avaimet naisten käsilaukkuihin. Tuomioihin riittänee jatkossa seksuaaliseen kanssakäymiseen tyytymättömän osapuolen ilmoitus oikeudelle.

Yleisradion toimittajan Jari Strömbergin kirjoittaman epäkriittisen jutun mukaan ”oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on kutsunut uudistusta historialliseksi, sillä se muuttaa ajattelutapaa”.

Voidaan kysyä, kenen ajattelutapaa sillä tavoin muutetaan tai pakotetaan muuttumaan. – Ei ainakaan minun. Logiikka ei ole muuttunut punaviher-feministisen värittämisen vuoksi miksikään.

Yle kiittelee, että ”[r]aiskaussäännöksen soveltamisala laajenee nykyisestä tekoihin, joissa toista ei ole varsinaisesti pakotettu sukupuoliyhteyteen esimerkiksi väkivallalla tai uhkauksella.” Jatkossa ”raiskaus” voi siis olla mitä tahansa muutakin kuin sukupuoliyhdyntää, mikä on vastoin asioiden olemusta.

Lisäksi seksuaalirikosten alaa laajennetaan kajoamisen käsitteellä, joka on epätarkkarajainen ja sallii mielivaltaiset tulkinnat.

Todennäköisesti ongelmallisin lainkohta koskee ”seksuaalista ahdistelua”. Ylen mukaan ”[j]atkossa ahdisteluksi katsotaan koskettelun lisäksi myös sanailut, viestittelyt, kuvien lähettämiset, itsensä paljastamiset tai muut seksuaaliset teot. Niiden tulee olla sellaisia, jotka voivat loukata kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.”

Lainkohta tekee siis mahdolliseksi tuomita seksuaalisen aloitteellisuuden ja ehdottelun ”ahdisteluna”. Voidaan kysyä, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saa jatkossa edes ehdottaa.

Ei siis ihme, että seksuaalinen aloitteellisuus on kuolemassa pois, kun kukkahattutädit ovat saaneet seksinpihtauslakinsa voimaan.

Myös lähettäjän omien seksuaalisten kuvien ja viestien jakeleminen sanktioidaan. Tosiasiassa ei pitäisi olla vastaanottajien vallassa päättää, kuinka toiset ihmiset ottavat heihin yhteyttä. Tämä on kaiken sanomisen ja viestinnän idea: lähetyksen sisällöstä päättää lähettäjä eikä vastaanottaja. Ja logiikka ontui taas.

Kieroa lainvalmistelussa on pyrkimys tukea vain toisen osapuolen itsemääräämisoikeutta. Tosiasiassahan lainkiristyksellä rajoitetaan seksuaalisesti aloitteellisten ihmisten oikeutta määrätä itse seksuaalisista teoistaan.

Hölmöt juristit eivät näköjään ymmärrä lainkaan itsemääräämisoikeuden käsitettä. Tai sitten Demlan kouluttamat kiilusilmät ovat tarpeeksi ovelia sahatakseen kansalaisia silmään ja kaupatakseen seksuaalisen vapauden rajoitukset ”suostumuksen” suudelmilla suljettuihin lakeihin.

Myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uudelleen määritteleminen ”lapsen raiskaukseksi” on ongelmallista.

Yleisradio selventää, että ”[l]apsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset määritellään siten, ettei rangaistavuuden edellytyksenä ole vapaaehtoisuuden puuttuminen. Katsotaan, että lapsi ei kykene antamaan pätevää suostumusta seksuaaliseen kanssakäyntiin aikuisen kanssa.”

Miten niin vain ”katsotaan”, että ”lapsi” ei kykene antamaan pätevää suostumusta? Muodollisesti ”lapsi” on myös 16–18-vuotias henkilö, jota niin sanottu ”suojaikäraja” ei koske. Myös suojaikärajan käsite sinänsä on kiero sisältäessään väitteen, että seksissä on jotakin pahaa tai haitallista, jolta ihmistä pitää suojella.

Lain kiristyksellä väitetään taaskin parannettavan ”itsemääräämisoikeutta”, mutta tosiasiassa sitä kavennetaan, kun tietty seksuaalinen kanssakäyminen määritellään aina raiskaukseksi, vaikka oma suostumus nuorelta ihmiseltä olisikin.

Suomessa tunnetaan tapauksia, joissa kahdeksantoista täyttänyt täysi-ikäinen on ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä viisitoistavuotiaan kanssa tämän suostumuksella mutta tuomittu silti oikeudessa.

Jo uutta lakia ennen alle kuusitoistavuotiailta oli riistetty oikeuskäytännöissä mahdollisuus vedota omaan tahtoonsa seksuaalisen kanssakäymisen puolesta. Vanhempi osapuoli on tuomittu, vaikka nuorempi on itkenyt rakastamansa vanhemman ihmisen puolesta.

Sillä tavoin oikeuslaitos ja omistushaluiset vanhemmat yrittävät käytännössä kieltää nuorilta seksin 16 vuoden ikään asti ja pitemmällekin, mikä ei ole nuorille itselleen välttämättä hyväksi – ei varsinkaan heidän itsemääräämisoikeudelleen.

Suomessa seksuaalisen kanssakäymisen laillisuuden ikäraja on asetettu 16 ikävuoteen. Ruotsissa vastaava rajoitus kulkee 15 vuoden kohdalla, Virossa 14 vuodessa ja Espanjassa jopa 13 vuodessa.

Se, mikä yhdessä oikeusvaltiossa on rikos, on toisessa oikeusvaltiossa laillista. Jo tämä osoittaa, että asiassa vallitsee relativismi, eikä ole mitään objektiivisia kriteereitä, joilla voitaisiin osoittaa aikuisen ja nuoren välisen seksin ”haitallisuus” tai ”moraalittomuus”.

Myös perusolettamus, että aikuisen ja nuoren välinen seksi olisi jotenkin huonompaa kuin kokemattomien nuorten välinen keskinäinen seksi, on perin juurin vääristynyt. Sellaisestakaan ei ole mitään näyttöä.

Yhdysvaltalainen psykologian professori Bruce Rind osoitti jo vuonna 1997 työryhmänsä kanssa, että väitteet aikuisten ja nuorten välisen seksuaalisen kanssakäymisen haitoista ovat vailla pohjaa (aiheesta täällä).

Tutkimuksen mukaan nuorilta eräissä toisissa selvityksissä raportoidut ”huonot kokemukset” johtuvat siitä, että heidän vanhempansa ja oikeuslaitos ovat nolanneet heitä kaivelemalla heidän tekemisiään. Näin isät ja äidit – nuo kultaiset kuohitsijat – ovat itse olleet moraalipihdeillään nuorten sukupuolielimissä kiinni.

Myös psykologit ja psykiatrit ovat jälkikäteen traumatisoineet nuoria opettamalla heille manipuloivissa terapioissaan, että heidän seksuaalisissa kokemuksissaan vanhempien henkilöiden kanssa on muka jotakin pahaa.

”Rind (et al.)” -kontroversiaaleina tunnetut tutkimusjulkaisut herättivät tieteellisissä lehdissä ilmestyessään poliittisen moralismimyrskyn, jonka sisältö oli tieteen, järjen ja tunne-elämän vastainen.

Lopulta Yhdysvaltain kongressi julisti kitapurjeet lepattaen, että kaikenlainen nuorten ja aikuisten seksuaalinen kanssakäyminen on yksiselitteisesti tuhoavaa ja pahaa! Kannanotto oli pelkästään poliittinen – ei tieteellinen.

Samanlainen typeryyden turbulenssi vallitsee nykyisin feministien ajamissa naisrauha-, ”Me Too”- ja ”Suostumus”-hankkeissa.

Niillä kylvetään seksuaalista ahdasmielisyyttä ja katkeruutta sekä rangaistaan asioista, joissa ei ole välttämättä mitään haitallista eikä pahaa.

Kyseisenlaisella lainsäädännöllä nuorille viestitetään, että seksuaalisuus on vaarallista, mikä puolestaan traumatisoi nuoria ja saattaa vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon tavoittelua myöhemmin elämässä. 

Mikäli tarkoitus on tukea ihmisten itsemääräämisoikeutta, voidaan kysyä, kenen oikeastaan pitää päättää seksuaalisuudesta. Luulevatko poliitikot, että he voivat äänestää toisten ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä ja siitä, mikä on heille hyväksi ja tuottaa nautintoa?

Virallinen syyttäjä laitettiin tunkeutumaan ihmisten makuuhuoneisiin jo taannoisen lainmuutoksen tuloksena, kun ”avioliitossa tapahtuva raiskaus” määriteltiin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi (kirjoitin aiheesta teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 250–251). 

Avioliitto on pohjimmiltaan suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mutta syyttäjää puolestaan koskee syyttämisvelvoite, joten syyttäjäparka voi olla pakotettu interventoitumaan avioliitossa olevien ihmisten parisuhteeseen ilman kummankaan osapuolen tahtoa.

Eipä ihme, että Sauli Niinistökin juristina kritisoi lainmuutosta ottaen samalla riskin saada feministien suuvaahdot naamalleen.

Nyt tekeillä olevalla lainmuutoksella poliitikot käytännössä heikentävät ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta, mikä tottahan toki sopii kukkahattutätien ideologiaan.

Koska kansanedustajat kärsivät oman yksityiselämänsä kontrolloimisesta, he haluavat ilmeisesti kostaa oman kurjuutensa kansalaisille pyrkimällä rajoittamaan kansalaisten sukupuolielämää ja tekemään entistä suuremmasta osasta rangaistavaa.

Kaikki puolueet menivät innosta kiljuen kyseisen seksinpihtauslain taakse omassa kieltämisen kiimassaan huomaamatta, että vihervasemmiston ja feministien vaatimaa lakia oltiin tiukentamassa lähes ainoastaan ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemien selvien raiskausten vuoksi. Sitä varten oli kuitenkin jo sekä laki että rangaistusasteikko.

Lain tiukennuksista kärsii nyt hyvä ja vapaamielinen oma seksuaalikulttuurimme, jota ollaan palauttamassa kovaa vauhtia takaisin 1950-luvulle tyypillisen puritaanisuuden tasolle.

Laki höystettiin myös rangaistusasteikon kovennuksilla, jonka tuloksena hyvistä ja rakastavista teoista jaellaan vuosien vankeusrangaistuksia. Niin sanottu lievä muoto poistettiin raiskauslaista, ja sadistisimmat kansanedustajat vaativat myös ehdollisten tuomioiden poistamista.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.

Terrorismi ei ole ylpeys (pride)

Kun iranilaisperäinen muslimiterroristi ampui hengiltä kaksi ihmistä ja haavoitti useita muita oslolaisessa homobaarissa juhannusyönä, väitti Helsingin Sanomat viimeiseen asti murhaajan olevan ”norjalainen”.

Kyseisen valenorjalaisen todellisen alkuperän paljasti kansainvälinen media, kuten Bloomberg, heti aamukuudelta sanoen tapauksen olevan islamistinen terroriteko (islamist terror act).

Sen sijaan Helsingin Sanomat vaikeni iskun terroristisesta motiivista tapahtumapäivän iltaan asti, ja tieto muslimin tekemästä pride-iskusta oli HS-sovelluksen etusivulla 96. uutinen.

Mikäli olisin parodiapoliisi Keijo Kaarisade, kirjoittaisin varmaankin ”nyt on oltava tarkkana, ettei äärioikeisto radikalisoidu”!

Vihervasemmistolainen media syyttelee länsimaisten ihmisten vastareaktioita aina, kun jihadismin verivanat paljastavat meneillään olevasta väestönvaihto-operaatiosta seuranneen kauhean ongelman.

Totuus on, etteivät niin sanotun äärioikeiston ja nationalismin nousu ole syitä yhteiskunnan turvattomuuteen, vaan ne ovat seurauksia länsimaiden omaksumasta itsetuhoisasta politiikasta.

Väestöjen vellontaa rajojen yli ei enää suostuta pysäyttämään valtioiden rajakontrollilla eikä voimatoimilla, vaan vierasperäisten pataljoonien annetaan vyöryä länsimaihin ”kansainvälisten sopimusten” ja ”ihmisoikeuksien” verukkeilla.

Todellisuudessa oikeus muuttaa Suomeen asumaan ei ole ihmisoikeus, eikä pakolaisten väitetyillä oikeuksilla pitäisi ajaa kansallisen turvallisuuden edelle missään päin maailmaa. Tämän on todennut muiden muassa kansainvälisen oikeuden professori Heikki Koskenniemi pitäessään oikeutettuna Donald Trumpin yritystä pysäyttää maahanmuuttovirta Yhdysvaltain rajoille.

Sen sijaan lähi-itäläisen maahanmuuton puolustelussa on ollut koko ajan kyse järjestelmävaleesta, jonka verukkeena on käytetty YK:n pakolaissopimusta ja Demla-juristien itkua ”oikeusvaltioperiaatteiden” puolesta.

Maahanmuuttovirasto Migri paljasti vasta vuonna 2019, että Irakista ja Syyriasta Suomeen vuonna 2015 ilman YK:n pakolaisstatusta tulleet turvapaikanhakijat olivatkin valtaosin ammattisotilaita tai varusmiehiä.

YK:n pakolaisviraston UNHCR:n mukaan sotilaskarkuruus ei kuitenkaan kelpaa turvapaikan saamisen perusteeksi. Niinpä Suomen valtio myönsi heille ”tilapäistä suojelua” ja tietenkin myös Kelan toimeentulotukea, jota suuri osa Suomen kansalaisista ei tarvitessaan saa, jos heillä on vähänkin omaisuutta.

Tämä on seuraus Suomen perustuslakiuudistuksessa 1999 tehdystä virheestä: perusoikeuksien levittämisestä koskemaan ulkomaalaisia, mikä puolestaan on antanut aiheen todeta, ettei Suomen pitäisi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Kuinka helppoa nyt onkaan kyynelehtiä ihmisarvon ja yhteiskuntarauhan puolesta ja syyttää ”natseja” kaikesta vallitsevasta pahasta?

 

Kompensoiva suvaitsevuus ja järjestelmävale

Typerysten lauma (engl. pride) jakelee sosiaalisessa mediassa solidaarisuuden ilmaisuja ja sydämen symboleita Oslon terrori-iskun uhreille, vaikka kyseiset pässinpäät eivät ole tehneet mitään tämän hirveän tragedian estämiseksi.

Sen sijaan vihervasemmiston hölmöt ovat keuhkonneet maahanmuuton jatkuvaksi lisäämiseksi muslimimaista ja muilta maailman takapihoilta EU:n levittämään monikulttuuri-ideologiaan tukeutuen (kirjoitin aiheesta täällä).

Kysymys on ilmiöstä, jota olen sanonut kompensoivaksi suvaitsevuudeksi. Poliittinen vihervasemmisto on vaatinut myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä sitoutumista edistämään maahanmuuttoa. Se on ollut hinta vihervasemmiston asettumisesta ajamaan joitakin vähäpätöisiä asioita, kuten homoavioliittoja, joilla on kirkon kontrolli-instituutiona pelkästään kielteinen merkitys.

Tämä on ollut huonoa kauppaa. Vihervasemmiston väitteessä, että ”suvaitsevuus ei voi olla valikoivaa”, on ollut kyse identiteetti- eli eturyhmäpoliittisesta niputuksesta.

Tosiasiassa moraalisten arvoarvostelmien teon pitää aina olla nimenomaan valikoivaa. Kyky ja velvollisuus erottaa hyvä huonosta ovat kaiken etiikan lähtökohtia (aiheesta täällä).

Esimerkkiä näyttää Euroopan unionista eronneen Britannian oikeistohallitus, joka ilmaisi äskettäin halunsa lähettää turvapaikanhakijoita takaisin Ruandaan ja laittoi palautusta odottaville elektronisen seurantalaitteen.

Niin pitäisi tehdä myös Suomessa. Valitettavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin esti palautuslennon lähdön viime hetkellä. Tällaiset tapaukset ovat saaneet brittien lisäksi myös ranskalaiset harkitsemaan eroa EIT:stä, joka kalvaa valtioiden itsemääräämisoikeutta (kirjoitin aiheesta laajemmin täällä).

Myös kyseisenlainen lentopalauttelu tulee länsimaiden veronmaksajille jäätävän kalliiksi, ja parempi olisi käännyttää ”tulijat” suoraan rajoilta tai ratkaista ongelma jotenkin muutoin.

Poliittisen vihervasemmiston vuodatukset ”parempien mielenterveyspalvelujen tarjoamisesta” maahanmuuttajille kilpailevat parodiahorisonttia hipoessaan piiloilkeilyn maailmanmestaruudesta.

Länsimaidenko pitäisi maksaa tänne tunkeutuvien hulluudesta koituvat kulutkin sen lisäksi, että kantaväestöt pakotetaan ottamaan nahkaansa heidän luotinsa?

Maahanmuutto muodostaa paitsi sisäisen uhan länsimaille, myös poliittisen uhan joutua ulkovaltojen painostamaksi. Tämä havaitaan selvästi Turkin pyrkimyksessä estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys viittaamalla suojeluun, jota Turkki väittää Ruotsin tarjonneen kurditerroristeille.

Kiristäjinä voivat olla tietenkin myös Venäjän tai Ukrainan kaltaiset valtiot, joista virtaaville ikuisille turisteille Suomen vihervasemmisto, porvarit ja muut valekansallismieliset ovat avanneet sydämensä ja kukkaronsa. Myöskään Nato-maa Norjassa ei nähtävästi oteta turvallisuushuolia vakavasti! 

 

Suomen media on islamin mukainen

Kun afgaanitaustainen terroristi Oman Mateen vuonna 2016 murhasi 50 ihmistä orlandolaisessa homoravintolassa, kirjoitin verkkolehti Uuteen Suomeen kolumnin ”Islam ja homot kuin tuli ja vesi”.

Sosiaalidemokratisoituneen roskajulkaisun Uuden Suomen toimitus poisti kirjoitukseni sivuiltaan, eikä asiassa auttanut, vaikka kuukautta myöhemmin Nizzassa sattunut terrori-isku liippasi läheltä lehden tuolloista pääomistajaa itseään ja todisti väitteeni täysin oikeaksi (kirjoitin aiheesta täällä).

Nyt baarissa kuului huuto: ”Kaikki lattialle makaamaan” [islamin edessä].

Tuossa asennossa on länsimaiden itsetunto samalla, kun jihadistinen sota jatkuu, ja maamme riistetään meiltä mosaiikkitaktiikalla: play ground kerrallaan.

Ja terrorismin feministiset asiantukijat saavat selittää TV:ssä kuin lapsille, miksi maahanmuuton jatkaminen vieraiden maiden alkuasukkailla on ehdottoman tärkeää, jotta ihmisoikeudet voisivat toteutua kotikulmillamme: Tässä nyt vain kävi niin, että viikinkikansaan muka kuuluva miesparka menetti toivonsa – rakasti – eikä tällaisilla asioilla pidä mehustella!

Kansantaiteilija Jösse Järvenpään protestinomaista valistusvideota ”Pakene, piiloudu ja hälytä” en voi tähän tietyistä syistä laittaa, joten joudun olemaan tosikkomainen ja käyttämään alkuperäistä viranomaisjulkaisua (mikä saattaa sekin vaikuttaa sarkastiselta). On sairasta, että kantaväestöjen pitää kaivautua kuin hiirten koloihinsa, ja politisoitunut ”oikeuslaitos” estää asiaa koskevan kritiikin.

Oslon terrori-isku on Suomen suvaitsevaisille kulttuuriväristyksiä tarjoavaa toimintaa, kun ”jotakin tuntuu tapahtuvan”.

Saa nähdä, millä tavoin omasta ylpeydestään hyperbolistuneet suvakit aikovat kääntää ääri-islamistisen terrorin kansallismielisten ihmisten syyksi Helsinki Pride -tapahtumassa.

---

Päivitys 28.6.2022: Laitetaan tähän vielä päivän vähäpätöinen sivu-uutinen. Islamistinen terrori-isku vakuutti: Turkki ottaa pohjoismaiden turvallisuushuolet  vakavasti, ja Suomi pääsee Natoon kuin kympin oppilas Masalan lukioon.

Aiheesta aiemmin

Islamin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjä – Oikeasti

Islam ja homot kuin tuli ja vesi

Kuinka väärässä olen ollut?

Suvaitse ja kärsi

Sateenkaarilippu on punavihreä

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?