Ihan kivoja ajatuksia

Sillä, kuinka paljon transgenderistit, queer-teoreetikot ja feministit saavat näkyvyyttä valtamediassa, ei ole mitään rajaa. Tämän päivän paperi-Hesari esittelee Helsingin yliopiston Pornoakatemiassa tuotettua artikkelinivaskaa, jonka on kustantanut minulle tuntematon Eetos.

Kirjaa kehuttiin sen johdosta, miten ”ennakkoluulottomasti” siinä kyseenalaistetaan esimerkiksi lapsipornoa koskevat käsitykset. Jutun kirjoittaja varoittaa, että kyseinen artikkelikokoelma saattaa herättää myös voimakkaita mielipiteitä ja vastarintaa. Tällä tavoin media pyrkii näkemään Pornoakatemian kirjoittajien mielipiteet keskustelun ehtojen asettajan roolissa, vaikka tosiasiassa queer-teoreetikoiden käsitykset esimerkiksi kaksiarvoisen sukupuolieron kumoamisesta ovat täysin mielivaltaisia, perusteettomia ja kaiken ilmeisyyden kannalta epäuskottavia, ja siksi heidän itsensä pitäisi olla altavastaajan asemassa.

Mistähän muuten johtuu, että aina, kun minä sanon omissa kirjoissani jotain samoja aiheita koskevaa (mutta transgenderismiin, queer-teoriaan ja feminismiin nähden kriittistä), kirjani pyritään vaikenemaan mediassa?


Uutta tietoa

Myös teologian ja uskonnonopetuksen asema yliopistoissa ja kouluissa nostetaan silloin tällöin esille. Kirjoitin jo Filosofisissa viuhahduksissa, että oppiaine nimeltä filosofia kiellettiin lukioissa moneksi vuosikymmeneksi lähinnä siksi, että kiellolla haluttiin vältellä kertomasta nuorille, kuinka homoeroottista elämä antiikin Kreikassa oli. Lisäksi katsoin, että uskonnonopetus pitäisi korvata filosofialla ja että yliopistoissakin teologian voisi vaihtaa uskontoja puolueettomasti tutkivaan uskontotieteeseen. Sen sijaan pappiskoulutus kuuluisi uskonnollisten yhdyskuntien omalle vastuulle.

Olin esittänyt nämä kannanotot myös Niin & Näin -lehden 1/2006 artikkelissani ”Myrkkymaljan pohjanhuuhtojaiset – Miten sokraattinen lainsuojattomuus lopetetaan?”.

Mutta vasta, kun Erkki Tuomioja sanoi täsmälleen samat asiat Skepsis-yhdistyksen tilaisuudessa, se mainittiin Ilta-Sanomissa. Perustuiko siis uutiskynnyksen ylittyminen asian omaan painoarvoon vai siihen, että sen lausahti entinen ulkoministeri? Ilmeisesti juttu julkaistiin jälkimmäisestä syystä, tai sitten uutiskynnys ei ylittynyt vain siksi, että minä sanoin niin. Paikkaansa näyttää pitävän, että aina, kun poliitikko röyhtäisee, niin lehdistö siteeraa.


Sarvikuonomainen tasa-arvo

Monikultturistit saavat tunnetusti sivutilaa Helsingin Sanomissa. Ei ole pitkäkään aika, kun sosiologi Vesa Puuronen kirjoitti Suomen Akatemian rahoittaman Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa (Syreeni) -ohjelman päätteeksi Hesarissa, että Joensuussa ei enää esiinny rasismia. Tämä kehuskelu ei ollut lainkaan hämmästyttävää, sillä kyseisen poliittisesti motivoidun ohjelman johtajana hänen oli tarpeellista todistella saaneensa jotain aikaan.

Tämänpäiväisessä Hesarissa hän kuitenkin kirjoittaa, että monikulttuurisuus ja tasa-arvo eivät toteudu Suomessa! Jos niin todellakin on, minun mielestäni se on vain hyvä asia ottaen huomioon, millaista häiriköintiä monikulttuurisuuden ideologian ja tasa-arvon varjolla harjoitettu poliittinen korrektius aiheuttaa niin meidän maassamme kuin muissakin Euroopan valtioissa.

Huomiota noiden vallankumoussosiologien argumentaatiossa herättää tasa-arvon käsitteen kyseenalaistamattomuus. Ihmisethän eivät todella ole tasa-arvoisia, vaan kaikilla ihmisillä on eri arvo. Tämä perustuu siihen, että olemme eri tavoin rakastettavia ja vihattavia, ja meillä on eri arvo myös työmarkkinoilla. Esimerkiksi Puuronen katsoo näköjään olevansa monikultturismia edistämään pyrkiville tahoille arvokkaampi kuin minä, vaikka olen julkaissut tutkimuksiakin enemmän kuin hän.

Entä miten tasa-arvo toteutuu yliopistollisissa käytännöissä? Palautetaanpa mieliin eräs ikävä tapaus, josta olen maininnut useissa lehtikirjoituksissani ja josta en lakkaa myöhemminkään mainitsemasta. Jouduin mukaan kyseiseen vuosina 2001–2003 toimineeseen Syreeni-ohjelmaan sen yhdessä osahankkeessa toimivana projektitutkijana. Vaadin tuolloin, että projektiin olisi sisällytetty mukaan myös seksuaalivähemmistöjen syrjintä, sillä kantaväestöön kuuluvina olemme osa Suomea, ja ohjelmassa oli tarkoitus tutkia syrjäytymistä, eriarvoisuutta ja etnisiä suhteita Suomessa.

Lisäksi ohjelma olisi kaivannut tasa-arvoisuuden ja eriarvoisuuden käsitteisiin liittyvää filosofista analyysia. Se taas haluttiin kieltää muotoilemalla ohjelma vain pragmaattiseksi instrumentiksi, joka toteuttaa Suomen Akatemian poliittista tendenssiä: monikulttuurisuuden edistämistä.

Kun osahankkeen johtajana toimiva professori Inkeri Sava piti tärkeänä vain etnistä alkuperää koskevan diskriminaation tutkimista, hän päätti rajata minut kokonaan projektin ulkopuolelle katkaisten tutkimusresurssini puoleen vuoteen tuossa kolmivuotisessa hankkeessa. Silti olin ainoa tutkija, joka tuotti hankkeesta ulos monografiatutkimuksen: 372-sivuisen itsenäisen teoksen nimeltä Dialoginen filosofia (Yliopistopaino 2003). Koska olin pakotettu saattamaan työni loppuun ilman mitään taloudellista tukea ja virkaa, laadin epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kantelun Suomen Akatemialle ja asioista vastuussa olevalle Vesa Puuroselle, jotka eivät kuitenkaan tehneet mitään rahoitussuhteen oikaisemiseksi.

Olen kirjoittanut asiasta myös verkkokirjassani Contra Academia (2005). Akatemian tiedesihteeri Liisa Savunen ja toimikunnan puheenjohtaja Arto Mustajoki puolestaan vastasivat minulle Yliopisto-lehdessä 7/2002, että kaikki on hyvin ja että akatemian toiminnassa ei esiinny ongelmia. Näin ihmistä oli syrjitty kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan, ja kyse oli sentään Suomen Akatemiasta eikä mistään Pornoakatemiasta. Vähän tämän jälkeen Puuronen palkittiin ansioistaan professorinviralla.


Julkisuuden maskotit

Vesa Puuronen, Erkki Tuomioja ja Pornoakatemian Harri Kalha eivät ole lehden sivuilla siksi, että he olisivat intellektuelleja, eivätkä myöskään siksi, että he esittäisivät mitään tavanomaisen tason ylittävää kriittistä tai rohkeaa ajattelua. Intellektuelli ja edistyksellinen onkin nykyään se, jota 1970-luvulla olisi pidetty taantumuksellisena, kun taas taantumuksellisina on syytä pitää niitä, joita ennen sanottiin ”edistyksellisiksi”. Nämä tyypit ovat lehdessä siksi, että he esittävät ”ihan kivoja ajatuksia”, toisin sanoen puolustelevat monikulttuurisuuden ideologiaa, edistävät maahanmuuttoa ja kansan mädätystä, mielistelevät mekkoeinareina feminismiä ja sekoittavat sukupuolen.

Perustelluista filosofisista lähtökohdista tehdylle tutkimukselle Suomen Akatemia ei myönnä nykyään mitään. Feministeille, transgenderisteille ja queer-teoreetikoille rahaa on kyllä riittänyt. Tästä kertoo myös se, että niin sanottu Pornoakatemia pyörii Helsingin yliopiston suojissa peräti 265 320 euron määrärahalla, josta Raimo Vistbacka teki perustellun eduskuntakyselyn (nro 940/2004) Suomen hallitukselle 2.12.2004.

Asia taitaakin olla niin, että rahaa ja julkisuutta saa, kunhan on samaa mieltä tuon demaritroikan kanssa eikä kyseenalaista feministien, transgenderistien eikä monikultturistien politikointia yliopistoissa saati muuallakaan yhteiskunnassa.