8. syyskuuta 2009

Tasa-arvo ei etene tuomitsemalla


Arvasin jo Jussi Halla-ahon oikeudenkäyntiä seuratessani, että oikeus yrittäisi sorvata tapauksesta jonkinlaisen Salomonin tuomion. Syytteet uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta olivat tietysti jo sinänsä perusteettomia, kuten totesin jo tässä, mutta oikeudella oli Valtakunnansyyttäjänviraston syytemääräyksen ja poliittisen korrektiuden vuoksi painetta tuomita.

Niinpä toinen syytteistä meni läpi tuoden tuomitulle 330 euron sakkolahjakortin, kun taas toinen syyte hylättiin perusteena oikeus harjoittaa kirjallista ironiaa. Kun tuomitsemisen mahdollisuuksia annettiin oikeudelle useita, tuomio saatiin näyttämään kohtuulliselta, vaikka samalla uitettiin suomalainen sananvapaus viemäristä alas. Lieväänkin tuomioon vedoten on nyt helppo vaatia palvelimen ylläpitoa poistamaan - ei vain tuomion pohjana olleen kirjoituksen - vaan koko blogin yleisön nähtäviltä. Samassa pyörteessä meni vapaus arvostella oman uskonnonvapauden nojalla myös uskontoja.

Lopputulosta koskevan arpomisen keskellä hämmästyin kuitenkin sitä, että tuomio luettiin nimenomaan uskonrauhan rikkomisesta eikä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Uskontojen palvonta alkaa olla poistunut tuomioistuintalojen muotikäytännöistä, mutta sitäkin enemmän oikeusviranomaiset lätkivät pöytään erilaisia rasismikortteja. Uskonrauhan rikkomisesta tuomitseminen on outoa myös sen vuoksi, että tuomion aiheena oli Halla-ahon lausahdus, jossa hän luonnehti islamia ”pedofiiliuskonnoksi”. Tuomioistuimet ovat antaneet toisissa yhteyksissä ankaria tuomioita pedofiileille, mutta tässä tapauksessa tuomioistuin näyttäisi ikään kuin legitimoivan uskonnon sisään rakennettua lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Oletan tuomarin sympatisoineen syytettyä, valinneen rankaisuvaihtoehdoksi lievemmän ja päätyneen sen vuoksi hyväksymään uskonrauhaa koskevan syytteen. Uskonrauhan rikkomisestahan maksimirangaistus on puoli vuotta vankeutta, kun taas kansanryhmää vastaan kiihottamisesta voidaan tuomita jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Tällaiseen pragmaattiseen ratkaisuun arvelen oikeuden päätyneen syytteiden poliittisuuden vuoksi: tuomio kun piti antaa, vaikka se ei ehkä tuntunutkaan oikealta.

Nämä päätelmäni ovat tietenkin vain arvailuja, mutta arvailujen oikeutus on juuri siinä, että parempaakaan tietoa tuomion motiiveista ei ole saatavilla ihmisten ajatusten ja kaikkien muidenkin teiden tutkimattomuuden vuoksi. Vaikka siis tuomarin asenne on voinut olla lievän tuomion antaessaan myönteinen ja hänen ratkaisunsa on ymmärrettävä, pidän joka tapauksessa uskonrauhan rikkomisesta annettua tuomiota vääränä. Katsotaanpa, miksi näin on.


Presbyteerinä islamilaisilla kinkereillä

Tuomari Jussi Sippola perusteli päätöstään muun muassa näin (sitaatti tämänpäiväisestä tuomiosta):

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai uskonnolliselle yhdyskunnalle on. Nämä seikat filosofian tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt. Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta.”

Perustelu on altis monille vastaväitteille.

Ensinnäkin, miksi uskonnollisten käsitysten totuusarvosta ei voitaisi käydä keskustelua samalla tasolla kuin keskustellaan luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä? Olen nähnyt monta kertaa esimerkiksi fyysikon tai tähtitieteilijän keskustelevan kristillisen piispan tai papin kanssa, ja vieläpä samalla tasolla toisiaan ymmärtäen.

Toiseksi, tällainen keskustelu on erittäin hedelmällistä, koska vain siten voidaan arvioida myös uskontojen perustaa kriittisesti. Toisin sanoen uskonnollista argumentaatiota ei voitaisi osoittaa virheelliseksi, jos sitä vastaan ei saisi esittää järkiperäistä arvostelua!

Kolmanneksi, jos kyseisenlainen evaluaatio kiellettäisiin, kiellettäisiin samalla tieteellinen uskontokritiikki.

Neljänneksi, miksi ”logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi [muka] ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa”? Tieteen löydökset ovat usein olleet avainasemassa, kun ihmisiä on vapautettu uskonnollisista vankiloistaan. Esimerkiksi kelpaa vaikka homoseksuaalisuuden tieteellinen oikeuttaminen, jolla on kumottu uskonnollisia harhakäsityksiä. Sen sijaan islam polkee edelleenkin uskonnon varjolla monien ihmisten oikeuksia.

Ja viidenneksi (5), miksi Halla-ahon perustelut väitteilleen olisivat ”tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta”? Jos uskonnollista uskoa oikeutetaan pelkällä uskovaisten vapaudella olla irrationaalisia, tämän ei pidä leimata johdonmukaisesti ja tieteellisesti ajattelevia epärationaalisiksi eikä kiistää heidän sananvapauttaan. Jos ei pidä islamista ja näkee siinä olevat järjettömyydet, on loogista sanoa se.

Seuratessani oikeudenkäyntiä oikeussalissa kiinnitin huomioni myös tapaan, jolla syyttäjä tivasi Halla-aholta tunnustautumista ”maallikoksi”, ikään kuin kyseessä olisivat jonkinlaiset islamilaiset kinkerit: ”Oletteko maallikko?” - ”Kyllä, olen maallikko.” - ”Siis olette maallikko?” - ”Kyllä.”

On vaarallista, mikäli ihmisen vaaditaan olevan assyriologian professori tai niin sanottu uskonoppinut voidakseen sanoa poliittisen mielipiteen islamin käytännöistä. Islamin asiantuntija katselee asioita kapeasti asiantuntijavallan piiristä ja akateemisten seinien suojasta. Uskovainen puolestaan näkee asian sisältä päin: ideologisesti. Tässä tapauksessa presbyteerin eli maallikon näkökulma olisi tieteelliseltä arvoltaan paras.

Joka tapauksessa Halla-ahoakaan ei voitane pitää kovin asiantuntemattomana maallikkona, sillä tohtorin yleiskoulutus antaa perusvälineistön minkä tahansa ilmiön tieteelliseen arviointiin. Myös filosofi harjoittaa ideologiakritiikkiä katselemalla asioita ulkoapäin. Eihän ihmisen tarvitse olla lehmä tietääkseen, että maito on hapanta.


Virtahepo olohuoneessa

Ikävä sanoa, mutta islamista on tullut virtahepo olohuoneisiimme. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnassamme on ongelmia, joista ei suvaittaisi puhuttavan. Avoimen poliittisen keskustelun sijasta vedotaan Mika Illmanin pyhiin kirjoituksiin, vaikka hänen väitöskirjansa on julistusmainen teos, joka perustuu oikeudellisten normien sekä päätösten reflektoimattomaan referoimiseen ja kääntämiseen soveltamisohjeiksi Suomen oikeuskäytännöille. Kyse on ollut lähinnä lain tulkintakehyksen omavaltaisesta laatimisesta ja sen käyttämisestä omien mielipiteiden ja henkilökohtaisten ajojahtien tukena.

Halla-ahon tieteellisyyttä puolestaan tulkittiin hänelle vahingoksi ja eräänlaiseksi raskauttavaksi seikaksi syyttäjän vaatiessa koulutetulta ihmiseltä muita suurempaa varovaisuutta. Tieteen normisto on kylläkin täysin päinvastainen: se suorastaan ohjaa älylliseen rohkeuteen ja kyseenalaistamiseen.

Ainakaan tasa-arvo ei etene tällaisen tuomitsemisen tuloksena. Jos Suomessa ei ole ollut rasismia ennen blogikirjoittajien käräjille vetoa, niin tämäntyyppisten tuomioiden tuloksena se varmasti kasvaa.

Eräs ongelma on myös se, että rasismin torjunnan nimissä harjoitettuun hyysäämiseen kuluu suuria määriä verovaroja, kun melkein kaikki yhteiskunnan laitokset sosiaalivirastoista syyttäjälaitokseen ovat alistettuja maahanmuuttajien palvelemiseen ja suomalaisten ihmisten kiusaamiseen. Ja kaikki aivan turhaan: ilman että kukaan olisi loukkaantunut tai kiihottunut, paitsi Illman. Korkeasti palkatuille virkamiehille, kuten vähemmistövaltuutetulle ja muille tasa-arvon vartijoille, virtaavat varat kuuluisi suunnata suomalaisista ihmisistä huolehtimiseen tai jättää ne perimättä veroina.


Syyskuun Kahdeksas

Monet ehtivät uhota heti oikeudenkäynnin jälkeen, että on tärkeää käyttää oikeussuojakeinot loppuun ja valittaa korkeimpiin oikeusasteisiin sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. – Ehkäpä onkin, sillä näin luodaan ennakkotapauksia, kun asioita ei jätetä puolitiehen. Myös Halla-aho itse ilmoitti valittavansa hovioikeuteen.

Tuomiosta voi tietenkin valittaa myös syyttäjä. Syytemääräyksen antanut Jorma Kalske tilittikin jo Nelosen uutisissa, että jos ironiaa voidaan käyttää kansanryhmän vastaiseen kiihottamiseen, niin silloin kaikkea rasismia voidaan harjoittaa verhoamalla se ironiaksi. Ei se kuitenkaan niin mene. Kalskeen argumenttihan sisältää myös sen, että hänen sääntöjensä vallitessa kaikki ironia pitäisi kieltää, jotta yhtään rasismia ei pääsisi läpi. Koska näin ei voida eikä pidä tehdä, asiaa ei ole syytä tarkastella universalistisen eli toiminnan yleistettävyyteen perustuvan argumentin kautta, kuten Kalske tekee. Suomen laki ei ole näköjään tässäkään kysymyksessä samanlainen kuin filosofisen logiikan laki.

On joka tapauksessa erehdys luulla, että oikeutta saa oikeuslaitoksen sisältä. Kansallista ja riippumatonta tuomioistuinlaitosta ei enää ole, lautamiesoikeudenkäyntejä vähennettiin rajusti, ja oikeudet ovat EU:n kahleissa. Tämän osoittaa sekin, että EIT hylkäsi hiljattain erään ”uskonrauhan rikkomisesta” (Verhetzung und Herabwürdigung religiöser Lehren) tuomitun itävaltalaisen kansanedustajan, Susanne Winterin, armonanomuksen.

Oikeustieteen tohtori Winterhän tuomittiin tämän vuoden alussa ehdolliseen vankeuteen ja peräti 24 000 euron sakkoon Jussi Halla-ahon lausumia vastaavasta kannanotosta, jossa hän luonnehti Muhammedia ”lapsen hyväksikäyttäjäksi”, Koraania ”epilepsiakohtauksen aikana kirjoitetuksi” ja siirtolaisten virtaa ”maahanmuuttotsunamiksi”. Yhtä leväperäisesti on tuomittu sakkoon legendaarinen ranskalainen näyttelijä Brigitte Bardot, joka ainoastaan vaati lampaiden tainnuttamista ennen niiden kurkun auki viiltämistä. (Ihme muuten, ettei vihervasemmistolainen eläintensuojeluliike puutu mitenkään rituaaliteurastusten ongelmaan.)

Suomalaiset oikeusistuimet eivät saisi ottaa mallia ulkomaisista tuomioista muun muassa siitä oikeushistoriallisesta syystä, että asioiden taustat ovat täysin erilaisia. Itävaltaa ja Ranskaa rasittaa hirveä natsimenneisyys, ja siksi kyseisissä maissa vedetään sananvapauden pellit kiinni mitättömistäkin kommenteista.

Asialla on kaksi varjoa. Ensinnäkin poliittisen korrektiuden vaaliminen vaarantaa natsismia kammoavien Euroopan maiden demokratiaolot, kun totalitarismia luodaan nyt islamin kautta. Ja toiseksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset eivät ole oikeudenmukaisia, sillä niissä ei oteta huomioon eri maiden erilaista poliittista historiaa, vaan tuomioilla yritetään pakottaa EU-maita yhteiseen muottiin. Pohjoismaissa ihmetellään silmät lautasen kokoisina, mistä moinen ”rasismilta” suojelu ja varjelu johtuvat, sillä meidän oloissamme ei ole eikä ole koskaan ollut mitään sellaisia ongelmia, joihin kyseistä tuomioistuinten ylireagointia tarvittaisiin.

Kun tuomiot ovat näin viiltäviä, ei kritiikin sana tietenkään kuulu. Mutta valittaminen lienee turhaa myös siksi, että oikeudenkäyntien politisoiduttua oikeus ei saavuta oikeusperusteitaan tuomioissa vaan ihmisten todellisissa asenteissa ja elämänkäytännöissä. Kyllä kansa ymmärtää, vaikka enää ei olekaan sellaista Kekkosta, joka jumalanpilkasta armahtaisi. Odotettavissa on, että tämänpäiväinen tuomio saa kaljakuohut lainehtimaan yli laidan muutamien ihmisten pikareissa, ja Syyskuun Kahdeksas ritualisoituu instituutioksi, eräänlaiseksi sananvapauden muistopäiväksi. Mediamyllytys kestää ainakin tämän viikon ja antanee pontta myös Muutos 2011 -liikkeelle.

Toivottavaa on, ettei tuomio vaikuta suomalaisten haluun käyttää sanaa. Tuomion tarkoitus oli yksinomaan nujertaa maahanmuuttokritiikkiä ja aiheuttaa suomalaisissa pelkoa. Itsenäisten ihmisten ei kannata avata korviaan muiden mielipiteille silloin, kun niiden tehtävänä on aiheuttaa pelkkää haittaa.

Paha kyllä, tuomioiden tulilinjalla ovat kaikkien suomalaisten oikeudet vapaaseen ajatteluun ja sanankäyttöön, myös minun. Monet viranomaiset näyttävät ajattelevan, että marjatarhan vartijaksi ei kannata teurastaa kahta varista, vaan riittää, kun ammutaan yksi ja pannaan se kepin nokkaan roikkumaan. Heillä on ehkä mielessään Nietzschen ajatus: ”Yksi on aina väärässä: mutta kahdesta alkaa totuus. – Yksi ei voi todistaa itseänsä: mutta kahta ei voi enää kumota.”


Mielikuvatuomioita

Rasismituomioiden eräs yleispiirre on tuomitseminen pelkkien vaikutelmien perusteella. Näin ovat syntyneet niin sanotut mielikuvatuomiot: asioita ei käsitellä analyyttisesti eikä järkiperäisesti vaan tunnelmien ja tuokiokuvien perusteella. Esimerkkejä disinformaatioon perustuvasta arvostelmien leviämisestä voidaan poimia monesta yhteydestä, ja internetin aikakaudella väärät käsitykset leviävät kulovalkean lailla.

Esimerkki: sanoin itse pari viikkoa sitten televisiokameralle, että maahanmuuttoasioista pitää voida esittää kritiikkiä, aivan niin kuin ydinvoimastakin esitetään kritiikkiä. Seuraavassa käänteessä joku totesi YouTuben kommenttipalstalla, että vastustan muka ydinvoimaa! Kiva, että ylipäänsä jaksetaan kuunnella, mutta teen nyt pakostakin väyryset ja totean, että en minä niin sanonut. Sen sijaan vertasin ydinvoimakritiikkiä maahanmuuttokritiikkiin ja selitin, että jos kritisoidaan ydinvoimaa, pitää voida kritisoida myös maahanmuuttoa.

Kritiikki on eri asia kuin vastustaminen. Kriittisyyttä voi vaatia myös kannattaja. Kriittisyys on arvostelukykyisyyttä, ja sitä sopii vaatia yhtä hyvin maahanmuuton vastustajan kuin ydinvoiman kannattajankin, sillä se on tiedonmuodostukselle hyväksi. Minä muuten kannatan ydinvoiman lisärakentamista Suomeen, vaikka pidänkin sen käyttöönottoa ylipäänsä ihmiskunnan suurena virheenä. Olisi kuitenkin toinen suuri erehdys kääntyä puolimatkasta takaisin, ja siksi uraanivarat kannattaa hyödyntää loppuun. Kriittisyys parantaa tässä prosessissa turvallisuutta. Siinä se.

Samantyyppisten väärinkäsitysten valossa on tuomittu myös monia ihmisiä maahanmuuttokritiikin esittämisestä. Tuomitsijat eivät suostu ymmärtämään, mikä ero on rasismilla ja kritiikillä. Nämä asiat on sekoitettu perussuomalaisten omissakin kannanotoissa, ja media ainoastaan hämmentää asiaa.

Esimerkiksi Yleisradio nosti tämänpäiväisestä tuomiosta korostetusti esiin sen, mihin tuomiolla tähdättiin: maahanmuuttokritiikin sulkemiseen parlamentaarisen toiminnan ulkopuolelle. Jutussaan, jonka mukaan Timo Soinin mielestä ”Halla-ahon tuomio leimaa perussuomalaisia”, Yle koetti todistella, että tavoiteltu vaikutus on saavutettu. Jos näin on, puolueen puheenjohtaja antaa poliittisen tuomion vaikuttaa mielipiteisiinsä, ja kuva puolueen itsenäisyydestä muodostuu huteraksi.

Joka tapauksessa Halla-aho otetaan vakavasti mediassa ja politiikassa. Se on saavutus. Kolmesataakolmekymppiä on mitätön hinta TV-julkisuuden takaamasta ilmaismainoksesta. Hänellä ja muutamilla häiriköinnistä tuomituilla on sama ero kuin intellektuellilla ja kylähulluilla. Helsingissä myös viimeksi mainitut ovat tietysti koulutetumpia kuin muualla maassa, mutta olisi silti virhe samastaa Halla-ahon ja rabulistien tapauksia, sillä tyyli ja sisältö ovat aivan erilaisia.

On syytä muistaa, että maahanmuuttokritiikki ei ole yhtä kuin Halla-aho, vaikka vastuu koko asiasta on pyritty kaatamaan hänen niskaansa. Yksilöimällä kriittisyys johonkin henkilöön sen merkitystä koetetaan kenties pienennellä. Jussia jallitetaan, sillä aavistetaan, että hänen takanaan onkin laaja kansalaismielipide, joka ei sovi poliittisen vallan piirustuksiin.


Porvoo–Ruanda all night long

Halla-ahon tapaus selittää, miksi kapteenit jäävät komentosillalle laivan upotessa ja rottien poistuessa. Samanaikaisesti käräjöidään myös muualla. Erään tämänpäiväisen uutisen mukaan kaksi palkkasotureina pidettyä norjalaismiestä tuomittiin (heikohkojen todisteiden varassa) kuolemaan vakoilusta, murhayrityksestä ja murhasta Kongossa. Aggressioiden ylitsepursuavuudesta päätellen monet olisivat varmaan halunneet Halla-ahollekin hirttotuomion, jollaista lännessä on tosin vaikea saada vakavien rikostenkaan tapauksessa. Entisaikojen Euroopassa kerettiläiset poltettiin vapauttavasti roviolla, mutta nykyään rangaistus on elinkautinen, kun ihmiseltä viedään virat, varat ja kansalaisluottamus, joten kyllä yhteiskunta kehittynyt on.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Porvoon käräjäoikeudessa joukkotuhonnasta (tai vaihtoehtoisesti 15 murhasta) syytettävän ruandalaismiehen oikeudenkäynti tulee maksamaan Suomen valtiolle ja veronmaksajille noin miljoona euroa, eikä miestä palauteta Ruandaan tuomittavaksi, vaikka Ruandassa on toimiva oikeusjärjestelmä ja syytettyä kaivataan siellä. Myös oikeuden puheenjohtajana toimiva laamanni oli vaatinut syytetyn palauttamista Ruandaan, jolloin oikeudenkäyntiä olisi voitu valvoa Suomesta. Keski-Afrikassa sijaitsevassa Ruandassa vuonna 1994 tapahtuneessa kansanmurhassa paikalliset äärihutut surmasivat pääasiassa viidakkoveitsillä noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua, mikä osoittaa, että raakuuksia ovat osanneet tehdä muutkin kuin ne pahat saksalaiset natsit.

Olen itse valmis maksamaan tästä oikeudenkäynnistä oman valtionverona lankeavan osuuteni eli noin yhden euron, mutta muutoin on kurjaa, että tuomioistuimet alkavat muistuttaa bingohalleja.