11. syyskuuta 2009

Yhdistyneet 93


Täynnä amerikkalaisia olleen matkustajalaiva Lusitanian upotus oli tapaus, joka vauhditti Yhdysvaltain liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolelle. Yhä edelleen kiistellään siitä, jättikö Britannian amiraliteetti risteilijän tahallaan saksalaisen sukellusveneen torpedoitavaksi epäämällä siltä loppumatkaa turvaavan saattueen.

Motiivina Winston Churchillin johtamalla ministeriöllä olisi ollut halu saada Yhdysvallat liittymään sotaan, mikä sittemmin toteutuikin. Matkustajahöyrylaiva upposi sukellusvene U-20:n ampuman torpedon räjähdykseen 7. toukokuuta 1915 Irlannin edustalle, jolloin onnettomuudessa menehtyi 1 198 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Saksa väitti Lusitanian kuljettavan sotamateriaalia Yhdysvalloista Britanniaan ja piti siten aluksen upottamista oikeutettuna. Käsitys, että Britannian hallitus tiesi saksalaisten aikeista etukäteen, sai vahvistusta, kun eräs sukeltajaryhmä löysi aluksen hylystä noin neljä miljoonaa kiväärinpatruunaa yli 90 vuotta upottamisen jälkeen.

Vuoden 2001 syyskuun yhdeksännen päivän terrori-iskuja on pidetty samanlaisena tapahtumana kuin Lusitanian upotusta. Niitä on verrattu myös Berliinin valtiopäivätalon paloon 27. helmikuuta 1933, jolloin anarkokommunisti Marinus van der Lubbe sytytti tahallaan talon palamaan ja tuotti samalla tuloksen, jota Hitler piti Taivaan lahjana.

Syyskuun yhdeksännen päivän tapahtumia varjostavat monet toistaiseksi todistamattomat salaliittoteoriat. On väitetty, että Yhdysvaltain hallitus tiesi terroristien aikeista aivan samaan tapaan, kuin se aavisti japanilaisten aikomukset hyökätä Pearl Harboriin tai britit tiesivät saksalaisten halusta upottaa Lusitania. On pidetty selvänä, että terrorihyökkäys antoi Yhdysvalloille syyn laajamittaiseen sotaan Irakissa aivan samaan tapaan, kuin Berliinin valtiopäivätalon palo antoi Hitlerille oikeutuksen ryhtyä kostotoimiin kommunisteja vastaan.

Koska hallitukset näyttävät juonittelevan kansalaisten hengellä, luotettavimmaksi toimintamuodoksi näyttää jäävän ihmisten oma-aloitteinen toiminta. Katselin tänään DVD:ltä vuonna 2006 valmistuneen elokuvan United 93. Se kertoo kyseisellä lennolla olleista matkustajista, jotka nousivat vastustamaan syyskuun yhdennentoista päivän terroristeja. Myös tämä tapaus oli eräänlainen ”Lusitanian upotus”.

Pienellä budjetilla tehty elokuva (kuvauksessa ei ole käytetty esimerkiksi ilmakuvausta lainkaan) onnistuu välittämään kaappaajien ja matkustajien tihenevät tunnelmat kosketeltavasti. Olen nähnyt elokuvan jo aiemminkin, mutta edelleen se jaksaa vaikuttaa. Tapa, jolla tavalliset amerikkalaiset nousivat sortoa ja terroria vastaan, tuo minulle mieleen Stonewallin kuuluisat mellakat New Yorkissa vuonna 1969, jolloin ryhmä homoseksuaaleja kivitti paikalle saapuneen ja heitä pidättämään tulleen virkavallan.

Juuri tämä on sitä oikeaa vastuullisuutta, jota Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen kirjoittajat vaativat lausuessaan, että kansan oikeus ja velvollisuus on nousta vastustamaan sellaista toimintaa, joka rikkoo vapauden, elämän ja onneen pyrkimisen periaatteita. Merkitystä ei ole tällöin sillä, onko vääryys lähtöisin terroristeilta vaiko julkiselta vallalta.

United 93:ssa minulle tuottaa mielihyvää se, miten tavalliset ihmiset yhteisestä sopimuksesta liittoutuvat ja nujertavat koneessa olleet terroristit. Vaikka nuo kunniattomat paskiaiset tämän tuloksena syöksivätkin koneen maahan, tuli kuitenkin todistetuksi, että epäoikeudenmukaisuus ei kannata.