5. syyskuuta 2013

Suomi liittyy jälleen Natoon


Suomalaisten harkitsevaa suhdetta Nato-jäsenyyteen tullaan varmasti käyttämään jahkailun koulukirjaesimerkkinä.

Nyt kun Yhdysvaltain presidentti lopultakin ehti Suomen tasavallan presidentin juttusille, puhuttiin todennäköisesti Syyriasta, Snowdenista, urkintaohjelmista ja kaikesta siitä tietoliikenteestä, joka suuntautuu Venäjältä Suomen läpi länteen.

Vallantunne levittäytyi yli koko Pohjolan,
kun Air Force 2 laskeutui Helsinki-Vantaalle
Obaman Tukholman-vierailun merkiksi.
Amerikkalaisia kenties kiinnostaa kuitenkin vain se, haluavatko suomalaiset olla jäseninä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa vai eivät.

Oli kenties hyvä, ettei Suomi hakeutunut Natoon samanaikaisesti Baltian maiden kanssa. Suomesta olisi tällöin tullut maailman silmissä eräänlainen ”Pohjois-Baltia”.

Mutta jos Ruotsi jonakin päivänä päättää liittyä Natoon, Suomi ei voi jäädä ulkopuolelle. Länsi-Euroopan maista ulkona olisivat silloin vain Irlanti, jolla ei ole paljoa rajanaapureita, Itävalta, jossa puolustusliitot estää Saksan pelossa säädetty perustuslaki, ja puolueettomuuttaan varjeleva Sveitsi. (Hups, olin unohtaa Luxemburgin.)

Välttämättömäksi Suomen jäsenyyden tekee aikaa myöten se, että Nato ei pärjää ilman Suomea. Ainoa maa, joka voi auttaa toisia valtioita konflktien sattuessa, on Yhdysvallat. Myös Britanniasta ja Ranskasta löytyy laivastoa ja ilmavoimia, mutta kunnollisia maajoukkoja ei löydy nykyisin Saksastakaan, ja Ruotsissa vain murto-osa käy armeijan. Sen sijaan Suomen tykistö on eurooppalaisittain arvioiden edelleen massiivinen, vaikka tulen kantavuus onkin kenties ohjusaseistukseen verrattuna kehno.

Natoon siis liitytään, mutta ei ehkä vielä tällä kaudella...