Taas on voitonpäivä, jolloin Moskovassa on totuttu esittelemään ydinohjuksia ja panssarivaunuja.
Voitonpäivä on muisto kevään koittamisesta Hitlerille; tosin liittoutuneita alusta asti varjostaneen eripuran merkiksi tuota tapahtumaa juhlistetaan Venäjällä ja Euroopan maissa eri päivinä.
Länsimaissa voitonpäivää vietettiin jo eilen, vaikka aurinko nouseekin idästä, ja yhdenaikaisuutta tavoitellen järjestyksen pitäisi olla päinvastainen.
Meillä suomalaisilla ei ole tuossa päivässä erityistä juhlistamisen tarvetta, sillä hävisimme liittoutuneille.
Mutta olemme olleet koko ajan historiankulun oikealla puolella. Voitonpäivän nimeäminen Eurooppa-päiväksi ei myöskään paljoa puhuttele. Minulle riittää juhlistaa itsenäisyyspäivää.
Kun Venäjän hirmuhallitsija ja vuosituhannen pahin ryöstömurhaaja Vladimir Putin on julistautunut kurjan ja hänen omalta kannaltaan täysin epäonnistuneen Ukrainan sodan voittajaksi, voidaan kysyä, mitä hän tekee voitollaan.
Sellaista kansaa tai kansan osaa ei voida hallita, jota on häväisty ja jolle on synnytetty suuri määrä tuhoa ja katkeruutta.
Putin on saanut myös maailman johtavien sivistysvaltioiden keihäät kääntymään Venäjää kohti. Hän on pilannut maansa, ei voittanut mitään.
Propaganda ja paraatit ovat samanlaisia kuin Neuvostoliiton aikana. Pioneerit tuovat kukkia Putlerille samalla kun Venäjän hyökkäyssodan lihamyllyssä jauhautuu arvioiden mukaan tuhat ihmistä silpuksi joka päivä molemmin puolin.
Kavereinaan Putinilla ovat Kiinan, Pohjois-Korean ja Valko-Venäjän sekä muutamien Kaukasian maiden liiderit.
Puheissaan Putin toisti vainoharhaiset väitteensä russofobiasta, natsismista ja denatsifikaatiosta, jotka ovat ainoat retoriset verukkeet, joilla hän voi yrittää puolustella omasta venäläisestä nationalismin muodosta eli panslavismista kumpuavaa hyökkäystään Ukrainaan. Kuka on natsi? Itse on.