Jukka Hankamäki – Pääkirjoitus

Filosofian tohtori
Valtiotieteiden tohtori
Tieteen, politiikan ja median tutkimusblogi

1. tammikuuta 2011

Uudesta vuodesta tulee eeppinen

›
Kulunut vuosi oli yksi parhaiten ennustettavista. Minulle ei tapahtunut juuri mitään, mitä en olisi arvannut etukäteen. Pari kiintoisaa hall...
31. joulukuuta 2010

Kaiken katoavuudesta

›
Vuoden lähestyessä loppuaan on jälleen oikea hetki pohtia elämän ja ajallisuuden luonnetta. Monet nuoret ivaavat keski-ikäisiä, koska he aav...
29. joulukuuta 2010

Uuden tiedon luonteesta

›
Niin sanottu ilmastonmuutos on ilmiö, joka ohjaa pohtimaan uuden tiedon luonnetta. Monille tieteenharjoittajille näyttää olevan tärkeää väit...
25. joulukuuta 2010

Antijoulun sanoma

›
Joulu on arvioni mukaan noin puolelle suomalaista perin ankea juhlapäivä. Pahiten joulusta kärsivät nuoret, jotka pakotetaan tapaamaan sukul...
24. joulukuuta 2010

Joulu on lauluissa

›
Parasta joulussa ovat minun mielestäni joululaulut. Niinpä kokosin seuraavaan kolme joululaulusuosikkiani. 1. Kalervo Halosen säveltämä ja V...
23. joulukuuta 2010

Miten rikastua henkisesti ja aineellisesti?

›
Jos haluat rikastua henkisesti mutta varsinkin aineellisesti, perusta keskiasteen kuvataidekoulu. Mikäli et ole varma, osaatko piirtää, pe...
22. joulukuuta 2010

Poliittisen kannatuksen vähennysoikeus on kaikilla puolueilla

›
Pari viikkoa sitten valtiovarainministeriön virkamiehet ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkijat lukivat julkiselle sanalle valt...
21. joulukuuta 2010

Pizzerian tuhopolttoa ei pidä vähätellä

›
No niin. Tampereella viime marraskuussa sattuneen pizzeriapalon motiiviksi on varmistunut vakuutuspetosyritys. Taas nähtiin tieteellisen me...
18. joulukuuta 2010

Koulukiusaamisen vaiettu puoli: kun koulu kiusaa

›
Koulukiusaamisen jatkumisen eräs ehto on ongelmasta vaikeneminen. Eräs ongelma on vaikeneminen koulukiusaamisen eri puolista. Koulukiusaamin...
14. joulukuuta 2010

Allergisena Allegrolle

›
Eräänä merkkinä Suomen Venäjän-vallan ajasta ovat jäljellä maiden väliset yhtäläiset rautatiekiskojen raideleveydet. Niinpä Pietariin liike...
12. joulukuuta 2010

Tukholma on vihdoinkin aidosti monikulttuurinen

›
Uulalaa! Ruotsissa ollaan aina meitä edellä. Tukholma on aidosti monikulttuurinen, kun muuan islamistinen itsemurhapommittaja räjäytti itse...
11. joulukuuta 2010

”Pensselisetä, me emme petä” – Maahanmuutto-ongelma homoyhteisössä

›
Minulta kysytään usein, miksi kirjoitan homoseksuaalisuudesta ja enkö voisi kirjoittaa jostain muusta? Olenkin tosiasiassa kirjoittanut suu...
10. joulukuuta 2010

Keskusvaraston tyhjennysmyynti

›
Vuoden lähestyessä loppuaan on kirjojeni myymälöissä keskusvaraston tyhjennysmyynti. Akateeminen Kirjakauppa näyttää tarjoavan useita ki...
9. joulukuuta 2010

Homot ovat tämän maailman viimeisiä neekereitä

›
Sanasta ”neekeri” on jo päästy kiitettävästi eroon yhden jos toisenkin tahon ansiokkaalla ripityksellä, vaikka kyseessä ei edes ole vähätte...
8. joulukuuta 2010

”On siinä mies ja nainen”

›
Iltalehden lööppi kertoi tänään, että ”Kari Tapio on poissa”. Mielenkiintoista tuo poissaolon metafysiikka. Tärkeintähän kuitenkin on, että...
6. joulukuuta 2010

Rolextariaatin rintaprenikat

›
Tasavallan presidentti jakoi taas yhden kierrätysmetallikontillisen kunniamerkkejä ja muita mitaleita kuuliaisille alamaisilleen. Kateellisi...
5. joulukuuta 2010

Väkivallan romantisointi elokuvissa

›
Olen jälleen itsenäisyyspäivän aattona katsellut huvin ja harrastuksen vuoksi muutaman suomalaisen sotaelokuvan. Tänään menivät läpi Ilkka V...
4. joulukuuta 2010

Todellisuuden perusprinsiippi on Lumi

›
Talvi on tullut kunnolla Helsinkiin. Lunta on humahtanut myös Punavuoreen kinoskaupalla. Saa nähdä, tuleeko tästä talvesta yhtä luminen kuin...
3. joulukuuta 2010

Veroprogression poistaminen rahoitetaan valtionvelalla

›
TV1:n tutkivan journalismin MOT-ryhmä teki jälleen loistavaa työtä paljastaessaan, kuinka Suomessa on vaivihkaa siirrytty progressiivisen ve...
2. joulukuuta 2010

Tarkkailu ja valvonta häiritsevät Yrjönkadun uimahallissa

›
Marraskuun alussa lehdissä ja netin keskustelupalstoilla paheksuttiin paljon sitä, että Yrjönkadun uimahallissa vaeltelee vartiointiliikkee...
1. joulukuuta 2010

Katsaus suomenruotsalaisuuteen

›
Suomessa asuvia ruotsinkielisiä sanotaan usein suomenruotsalaisiksi, vaikka täsmällisesti ottaen sana ”suomenruotsalainen” viittaakin Suome...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja kirjoittajasta

Oma kuva
Jukka Hankamäki
Tässä blogissa käsittelen yhteiskuntafilosofisia ja -poliittisia asioita sekä kulttuurin ajankohtaisilmiöitä.

Filosofisilla tarkasteluillani haluan osoittaa, miksi poliittinen korrektius on uhka järjen käytölle, tieteelle ja sananvapaudelle.

Aiheitani ovat kulttuurien väliset suhteet, maahanmuutto, mediakulttuuri, turvallisuuspolitiikka, talous, seksuaalimoraalin kysymykset sekä työvoima-, sosiaali- ja koulutuspolitiikka. Menetelmäni liittyvät soveltavaan filosofiaan. Kirjoituksissani on (1) asioihin itseensä kantaa ottava taso, (2) ilmiöitä tieteellisesti tulkitseva taso ja (3) medioiden ideologisuutta analysoiva taso.

Kirjoitukseni on julkaistu myös kokoelmissa ”Sensuurin Suomi”, ”Kansanvallan varkaat”, ”Valhe kaatuu”, ”Minuutti on mennyt”, ”Sanaakaan en vaihtaisi pois”, ”Vastahankaan”, ”Ankara totuus”, ”Poliittisesti korrektia”, ”Alaston totuus”, ”Ääneen ajateltua” ja ”Pastöroimatonta filosofiaa”, jotka löytyvät teosteni luettelosta.

Tietoja ajattelustani saa vain minulta ja julkaisuistani. Kehotan varomaan muualla esitettyjä arvioita.

Tekstiä voi suurentaa painamalla näppäimiä ”Ctrl” ja ”+”.

Copyright © Jukka Hankamäki
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.