Miten voittaa rokotevastaisuus?

Laumasuojan tavoittelu on hyvä esimerkki raja-arvomatematiikkaan, kun pitää havainnollistaa jonkin asian ääretöntä lähestymistä. Nyt se tosin jo rajattomasti etääntyy, kun kehitysmaista sataa virusmuunnoksia, joita riittää kuin kreikkalaisia aakkosia. Viimeisin taitaa olla delta-versio.

Ja rokotevastaisuus uhkaa. Kun yhä useammilla on piikki hihassa, sitä selvemmin joukosta erottuvat ne, jotka eivät koronarokotetta halua. He ilmeisesti tykkäävät koronakriisistä.

Koronakriisistä voi kieltämättä nauttia samaan tapaan kuin panttivangit voivat rakastua kaappaajiinsa. Korona voi siis aiheuttaa joillekin Tukholma-syndrooman. Paluu normaaliin elämään pelottaa, aivan niin kuin sisäministeriä pelottaa valkoisten miesten alati vaarallisempi väkivaltaisuus.

Tietyssä suhteessa koronakriisi on ollut onnenpotku Suomelle. Voidaan kysyä, mitä vihreä sisäministeri Ohisalo ja vihreä ulkoministeri Haavisto olisivatkaan saaneet aikaan maahanmuuttopolitiikassa, jos turvapaikanhakijoiden vyöry rajojen yli olisi voinut jatkua.

On kolme keinoa ohjailla ihmisiä, ja ne ovat pakottaminen, uhkaileminen ja kiristäminen (sisältäen suostuttelun, taivuttelun ja maanittelun). Neljäs on palkitseminen, mutta sekin nojaa eräänlaiseen ehdollistamiseen.

Laadin hyvää hyvyyttäni hallitukselle keinoja, joilla rokotevastaisuus voidaan voittaa:

 

1) Laitetaan rokotteelle hinta, jolloin se vaikuttaa arvokkaalta:

a) sitten sanotaan, että rokotetta jaetaan ilmaiseksi 100 000 ensimmäiselle,

b) laitetaan loput rokotteet alennusmyyntiin, jolloin alkaa ale-hamstraus, ja

c) jaetaan rokotteita muoviämpärin kera, jolloin ihmiset alkavat jonottaa rokotuspisteisiin.

Varjopuolena alennusmyynnissä on, että jotkut saattavat keräillä rokotteita käsivarren täydeltä, jolloin käsi on lapaa myöten laastareilla.

2) Julistetaan rokotteen saanti kielletyksi, ja sanotaan, että TE ETTE SAA rokotetta, jolloin ihmiset päättelevät siinä olevan jotain hyvää ja tavoittelevat sitä kuin alkoholia, huumeita ja tupakkaa. Kielletyn hedelmän houkutus!

3) Säädetään verolaki, jolla rokotteen saanti tehdään verolliseksi siirtymäajan kuluttua. Koska kaikki haluavat välttää veroja, ihmiset kiirehtivät rokotepisteisiin ennen määräajan umpeutumista.

4) Säädetään verolaki, jolla rokotteesta kieltäytyminen tehdään verolliseksi siirtymäajan kuluttua. Koska kaikki haluavat välttää veroja, ihmiset kiirehtivät tällöinkin rokotepisteisiin ennen määräajan umpeutumista. Hallitukselta uusien verolakien sorvaus käynee käden käänteessä.

5) Kerrotaan, että rokotuspisteet muunnetaan huumehuoneiksi sitä mukaa kun kaikki saadaan rokotettua, ja näin narkomaanitkin hakevat suonistaan tilaa koronapiikille rokotteen saamiseksi mahdollisimman nopsasti.

6) Sanotaan, että rokottaminen edistää maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, kun rajat voidaan avata. Koska kaikki tietenkin haluavat maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, myös rokotepisteiden ovi käy.

7) Sanotaan, että rokottaminen edistää vastuullista journalismia, kun ihmiset voivat puhua mediassa omalla naamallaan ilman maskia. Koska kaikki haluavat vastuullista journalismia, tykitys voi jatkua.

8) Sanotaan, että rokottaminen edistää valtion rahatilanteen muutoksen torjuntaa. Koska kaikki haluavat edistää valtion rahatilanteen muutoksen torjuntaa, ihmiset ottavat piikin.

9) Sanotaan, että rokottaminen edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, kun kaikki ovat samalla viivalla. Argumentti on kerrassaan vastaansanomaton.

10) Sanotaan, että Sanna Marinkin on rokotettu virusta vastaan. Koska Sanna Marin on nuorisoidoli, joka ilmestyy kuvaruudulle niin kuin Big Brother kaukovarjostimeen Orwellin romaanissa, myös nuoriso ottaa rokotteen aivan yhtä yleisesti kuin nuoret neidot tulevat Sannan näköisinä parturikampaajilta.

11) Arvotaan rokotteen ottajien kesken miljoona euroa, ja näin peliriippuvaiset ja pelikansa saadaan rokotuspisteisiin.

12) Pidetään rokotetta palkintona, ja arvotaan sen saajaksi koko kansa.

13) Annetaan rokotteen ottamisesta diplomi, jonka voi laittaa seinälle, ja kutsutaan sen haltijoita diplomirokotetuiksi.

14) Luvataan rokotteen ottamisesta yhden euron tiedepalkinto, joka nimetään Silvennoinen-Honkasalo-palkinnoksi. Nimikkopalkittujen nauttimalla rahamäärällä voidaan houkutella rokotepisteiin X XXX XXX henkilöä (määrä salattu järkytyksen ja vihapuheen ehkäisemiseksi).

15) Poistetaan rokotepisteiden läheisyydestä pysäköintipaikat tai korotetaan niiden hintoja ja sanotaan, että paikalle pääsee vain raideliikenteellä tai Alepa-fillarilla. Näin rokotevastaiset vihreät ja muu luomukansa voivat saapua paikalle.

16) Kerrotaan, että rokotetta ottamattomat myydään Maria Ohisalon orjiksi: lapioimaan käytöstä poistettujen turvesoiden ojia umpeen (Ohisalon idea television puheenjohtajatentissä). Muussa tapauksessa TE-toimiston työvoimaneuvoja tulee ja puree pahemmin kuin suosääski tai pursupaarma.

17) Sanotaan, että jos Pekka Haaviston tukiryhmään ilmestyy Facebookissa yli miljoona vihreää rokotteen ottajaa, ryhmä hakee Haavistolle kunniatohtoriuden Helsingin yliopistosta. Tosin se hakee sen muutenkin, kiitokseksi sähköverkkojen myynnistä ulkomaille.

18) Sanotaan, että rokote auttaa vaihtoehtoista journalismia vastaan käytävässä taistelussa, joka voitetaan vasta, kun koko kansa on rokotettu. Rangaistukseksi tieteen puolueellisuudesta nimitetään hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen suojatyöpaikkaan media-alan työelämäprofessoriksi.

19) Sanotaan, että rokotekampanjan vieminen nopeasti päätökseen helpottaa jälleen kolmen nanometrin prosessorien saatavuutta.

20) Sanotaan, että jos kansa ottaa rokotteen, Suomen Perustalle annetaan jälleen valtionapua ja Hankamäen mediatutkimus vapautetaan historiallisesti merkittävästä sensuurista.

Samoja metodeja voidaan käyttää myös Suomen Akatemian ja opetusministeriön määrärahojen jakamiseen. Laumasuojan käsite on myös sikäli valaiseva, että se tarjoaa tyhmyydelle suojavärin, kun kaikki ovat samaa mieltä.

Vaalikone taisi olla ”kunnossa” eli rikki

Perussuomalaiset tuplaisivat valtuutettujensa määrän kunnissa, vaikka puoluekannatus ei juuri kasvanutkaan. Ilmeisesti pelastin puolueen jättäytymällä pois vaaleja häiritsemästä sen jälkeen, kun Perussuomalaisten Helsingin-piirin yhdistys oli viestittänyt minulle, etteivät vaalitoimikunta ja piirihallitus kelpuuttaisi minua ehdokkaaksi saati esityslistalle. Syynä erinomainen mediatutkimukseni, joka meni lukijoilta yli hilseen.

Kannatusta puolueen sisällä ei siis ainakaan ollut. Sen voi ymmärtää, sillä kyynärpäätaktikointi ja oman edun perkaaminen on piirijärjestössä toisia ehdokkaita vastaan kovaa.

Helsingin Sanomien vaalikone taisi tällä kertaa olla ”kunnossa” eli rikki, sillä se antoi luotettavan tuloksen ja suositti minulle ”vääriä” puolueita.

Joukossa oli kylläkin omituisia väitelauseita, joissa puhuttiin muun muassa ilmaisesta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Helsingissä on tuo ilmainen ehkäisy, joten voidaan kysyä, millä vuosikymmenellä toimittelijat oikein elävät ja mihin näillä kysymyksillä tähdätään.

Mestarin vaalikoevastauksia en Sanomien koneesta löytänyt. Hän lienee jättänyt sen omaan arvoonsa ja flies high above of the mainstream media and its propaganda.

Myös varoituksen sana on paikallaan: kokoomuslaisten ei kannata leikata ruohoa tennistossut jalassa. Voivat tulla vihreiksi. Nyt vain kaikki valtuutetut lyömään päänsä yhteen ja pohtimaan, mistähän se maahanmuuton aiheuttama asuntopula ja kurjistuminen oikein johtuu!

Kunpa Perussuomalaisista ei tulisi seuraavassa valtakunnan hallituksessa jälleen Kokoomuksen juoksupoikaa, joka jää statistin rooliin taitamattomien poliitikkojensa vuoksi. Perussuomalaisilla on kauniita tavoitteita, mutta puolueesta ei tänäkään päivänä löydy liioin asiantuntijapoliitikkoja, jotka olisivat kykeneviä toimimaan hallinnossa.

Tuloksena on sitten julkisten menojen leikkauksia, jotka koettelevat pieni- ja keskituloisia ja päästävät finanssieliitin kuin koiran veräjästä. Syy: kokoomuslaisten taitavuus ja persuedustajien taitamattomuus.

Jälleen näyttö siitä, että puolueessa ”kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa” – ja kenelle tahansa voidaan tehdä kuinka tahansa. Niinpä myös vapausretoriikalla ratsastaminen on kuriliberalismia, jota voidaan lopulta käyttää huonossa asemassa olevien suomalaisten entistäkin pahempaan kurjistamiseen.

Koska valtuutetuilla ei luonnollisestikaan ole omaa tietokonetta, niin kuin pääministerilläkään ei ole varaa aamupalaan, on valtuutetuille perinteisesti jaettu Helsingissä ilmainen uusi läppäri. Se käynnistyy virtanapista, kun keksii laittaa sähkökoskettimen seinään.

Näin tuulimyllyt laittavat äänihuulet lepattamaan ja Helsingin valtuutetut pääsevät kuittaamaan 410 euron kokouspalkkioitaan joka viikko.

Kun jokainen vastaus on yhtä oikea

Demokratia on huono tapa järjestää hallinto, sillä se antaa yhtä paljon valtaa tyhmille kuin viisaille. Tulokset näkyvät julkisessa taloudessa, jota hoidetaan Pölhö-Kustaan logiikalla: luovuttamalla varallisuutta ulkomaille ja ulkomaalaisille – omaksi velaksi.

 

Vaalit ovat perinteisesti keino, jolla järkipoliitikot ovat kaapanneet ja uusintaneet valtansa ja siirtäneet sen hiljaisesti viisaalle vähemmistölle. Tämä ei ole tosin pätenyt enää 20 vuoteen. Läpi eivät pääse järkevimmät vaan ne, jotka mölyävät äänekkäimmin, ja ääneen ajattelevat harjataan pois, niin kuin ajattelijat yleensäkin. ”Suomessa jokainen on vapaa”, vaikka ei olekaan. Se on Veronikan kaksoiselämää.

 

Rohkenin tänään häiritä vaaleja ja syrjiä muita puolueita antamalla pois ainokaiseni, sillä pahojen voittoon riittää, että me hyvät emme tee mitään. On syytä muistaa, että me äänestäjät olemme vain poliitikkojen ja median nöyriä palvelijoita.

 

Äänestin tällä kerralla nuorta suomalaista. – Miksi? Mädättäjäpuolueet ovat eteviä johtamaan nuorisoa harhaan, ja niillä on voimakkaat nuorisojärjestöt ja -kannattajat. Siksi on tärkeää, että myös vastuulliset puolueet saavat läpi uutta sukupolvea, sillä nuorisossa on kansakuntamme tulevaisuus. Näin nuoremme eivät lannistu ja turhaudu.

 

Myöskään pormestarivaali Helsingin kuntavaali ei oikeasti ole. Pormestarien valinnan loppukierros tapahtuu valtuustossa samalla periaatteella kuin asukkaiden valinta Hekan kruununjalokiveen Jätkäsaaren uudessa vuokratalossa: rasti ruutuun ”kaksoisraskaus”, ja hakemuksesi penthouseen on mukana. Se on tanssia auringonpaisteessa Vihreiden ja Kokoomuksen kesken. Lähiö rikastuu, kun ongelmia ripotellaan eri puolille. 

 

Tosiasiassa sillä tavoin ongelmat eivät katoa, vaan niistä kärsivien määrä kasvaa. Maahanmuutto on ollut pitkään kaupungin keino ”lisätä pääkaupunkiseudun vetovoimaisuutta” ja rohkaista myös kantaväestöä elinikäiseen asunnon hakuun. 

 

Ehkä on hyväkin, etten ole vaalissa ehdolla. Helsinki ei ole sama kuin silloin, kun tulin tänne asumaan neljännesvuosisata sitten. Kaupungin monikulttuurisuus ällöttää minua entistä enemmän. En ole koskaan kuullut kenenkään siirtyvän Helsinkiin asumaan siksi, että täällä on ”hyvät kulttuuripalvelut” – enkä kenenkään lähtevän pois täältä siksi, että ”monikulttuurisuus ei riitä”.

 

Vihreät ja vasemmisto kannattavat perinteisesti raideliikennettä ja vastustavat autoilua – paitsi kun kyseessä on heidän oma virka-autoilunsa. Se syö enemmän bensiiniä kuin pääministeri ahmaisee ”tasa-arvolla ja ihmisoikeuksilla” marinoitua aamupalaa.

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Tampereen yliopisto ei petä koskaan. Hain tänä keväänä Tampereen yliopistossa täytettäväksi julistettua journalistiikan työelämäprofessuuria. Kahdella tohtorintutkinnolla ja mittavalla tuotannollani olin ylivoimaisesti ansioitunein ja kokenein kaikkiaan 19 hakijan joukossa.

Tehtävään nimitettiin journalistina ja tieteen tekijänä ansioitumaton maisteri Ritva Leino, joka ei ole saavuttanut mainetta sen enempää kirjoittavana kuin esiintyvänäkään toimittajana saati median tutkijana ja opettajana.

Hän on toiminut lähinnä hallinnollisissa tehtävissä Yleisradion ”faktapäällikkönä”, ”monimediapäällikkönä”, Yle Teeman ohjelmapäällikkönä ja muutamissa teknisluonteisissa hankkeissa.

Näin saatiin jälleen näyttöä median tekijöiden ja tutkijoiden välisestä symbioosista, jota arvostelin teoksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020). On kieroa, että toimittajat, joiden pitäisi olla kriittisen tutkimuksen kohteina, laitetaan tekemään ja opettamaan journalismia ja sen tutkimista.

Tampereen yliopisto ei pukahtanut minulle työelämäprofessuurin täytöstä koko prosessin aikana mitään, saati että kukaan olisi työhaastatellut minua, kunnes kysyttäessä muuan Katri Haapamäki yliopiston rekrytointiyksiköstä ilmoitti minulle 24.5.2021 lopputuloksesta:

”Hakemuksia käsitellessä valintaryhmä arvioi hakijan journalistista kokemusta suhteessa haettuun tehtävään sekä hakijan kykyä antaa journalistiseen toimintaan liittyvää opetusta. Tällä kertaa valinnassa painottui työsuunnitelma sekä sen näkemyksellisyys ja sopivuus Tampereen yliopiston profiiliin.”

Todellisuudessa tuossa sanottiin, että valinnassa painottui vasemmistolaisuus ja sen sopivuus Tampereen yliopistossa vallitsevaan poliittiseen ideologiaan.

Mikä sitten oli tuo salamyhkäinen ”valintaryhmä”? Ainoa henkilö, joka nimitysprosessin aikana mainittiin, oli viestintätieteiden yksikköä johtava yliopistonlehtori Iiris Ruoho, jonka käsiin hakemukset päätyivät.

Rekrytointiyksikön ”HR-asiantuntija” Haapamäki ei toimittanut minulle prosessin kuluessa tietoa, ketkä valintaan osallistuvat eikä myöskään asianosaisjulkisuuteen liittyviä asiakirjoja, kuten päätösesitystä, esityksen perusteluja eikä mahdollisia asiantuntijalausuntoja, ja vastauksensa kysymyksiini oli: ”Kun saamme esitykselle hyväksynnän, toimitan sinulle valintaehdotuksen sekä julkiset asiakirjat tätä valintaa koskien.”

Prosessissa tehtiin siis muotovirhe, ja giljotiinin terän toivottiin vilahtavan ensin, jotta suun avaaminen olisi sen jälkeen turhaa. Tosiasiassa tehtävien täyttö kuuluu julkisoikeudellisin periaattein toimivissa yliopistoissa asianosaisjulkisuuden piiriin, toisin sanoen lausunnot, hakijoiden ansiovertailut, muut kannanotot ja esityslistat pitäisi toimittaa asianosaisille (eli hakijoille) ennen päätöksentekoa eikä vasta sen jälkeen. Näin on hakijoiden oikeusturvan varmistamiseksi, mutta tässä tapauksessa tiedoksiantovelvoitteita ei noudatettu.

Päätöksen tultua julki kävi ilmi, että valintaryhmään kuuluivat muiden muassa Yleisradion toimittaja Harri Palmolahti, joka saattoi olla esteellinen toimitellessaan tehtävään Yleisradion toimittajakollegansa, sekä vasemmistolais-feministisen MustRead-vaihtoehtomedian ”politiikantoimittaja” Anne Moilanen, joka on Vasemmistoliittoa edustavan Paavo Arhinmäen entinen erityisavustaja. Voidaan kysyä, miksi he ovat yliopiston vaikutuselimissä.

Nimityspäätös on riitautettavissa myös tasa-arvolain nojalla, sillä tehtävään valittiin toista sukupuolta oleva ja akateemisesti arvioiden selvästi heikommin ansioitunut henkilö, jonka julkaisuluettelo on tynkä.

Viestintätieteiden poliittinen puolueellisuus jatkuu

Viestinnän yksikön johdossa toimiva Iiris Ruoho puolestaan on Pirkanmaan Vasemmistoliiton aktivisti, jota Tampereen yliopisto on pitänyt leivissä kolmisenkymmentä vuotta ja joka julistaa olevansa ”kalapuikkoviiksekkäitä” solvaava feministi. Hänen etevyytensä on nyt sitä, että hän katsoo journalismillakin olevan sukupuolen, vaikka toisesta suupielestään feministit tunnetusti kiistävät kaksiarvoisen sukupuolieron.

Vihervasemmistolaisen kallistuman horjuttamassa ”Tampereen yliopiston profiilissa” on filosofisista lähtökohdista ilmeisen mahdotonta työskennellä. Yhtä hyvin hakemuksensa voisi lähettää Vasemmistoliiton puoluetoimistoon. – Jälleen näyttö media-alan puolueellisuudesta, jonka mukaisesti toimittajakunta ja viestinnän tutkijat puhaltavat yhteen hiileen. Myös filosofian oppiainetta hallitsee Vasemmistoliiton lahja Tampereen yliopistolle: Twitteristä tunnettu persuvihaaja Panu Raatikainen.

Filosofisesti ongelmallista ja suorastaan tieteen vastaista mainitussa profiiliajattelussa on sen kaavamaisuus ja sitouttaminen agendoihin ja disipliineihin.

Todellisen tieteen ihanne olisi nimenomaan kriittisyys, erimielisyys ja poikkeavuus totutusta ajattelusta. ”Profiloituminen” on filosofian kannalta yhtä tuhoisa periaate kuin ”affiliaatio”, eli myötäsukaisuus, joka korostaa samaa mieltä olemista tehtävien täytössä ja ”urapolun” tikapuilla sinnittelyssä. Se on samalla tavoin tieteen vastaista kuin vihervasemmiston keskuudessa yleistyneet itkunpurskahdukset ”häirinnästä” aina, kun joku sanoo jotain filosofisen kriittisyyden mukaista.

Työelämäprofessoria valittaessa ”painottui työsuunnitelma” siksi, että akateemiset näytöt, tutkinnot ja pätevyys voitaisiin kiistää ja tieteellisten julkaisujen merkitys peittää. Tällä tavoin tehtäviin haalitut ”faktapäälliköt” ovat tosiasiassa tulppia totuudelle.

Ylen faktapäällikön nimike on jo sinänsä koominen, sillä se viestii, että faktoista (tosiasioista) päättäminen olisi median tehtävä. Työelämäprofessoriksi nimitetty entinen faktapäällikkö Ritva Leino on toiminut yhtenä 257 turhasta Ylen päälliköstä, ja Sinä maksat. 

Voidaan siis sanoa, että nimityspäätös oli puolueellinen ja nimitetty henkilö ansioitumaton. Hän ei missään tapauksessa kuulu toimittajakunnan niin sanottuun älymystöön, jonka jäseneksi ei yleensäkään voi päätyä hallinnollisilla meriiteillä.

Miksi hain journalismin työelämäprofessuuria?

Yliopisto pyysi työelämäprofessuurin hakijoilta ”motivaatiokirjettä” näytteeksi siitä, mitä hakija aikoo tehdä. Olinkin laatinut yliopistolle perusteellisen työsuunnitelman ja motivaatiokirjeen, jossa kirjoitin muun muassa näin:

 

Uskon, että kaltaisellani filosofilla ja sosiaalipsykologilla voisi olla viestintätieteille paljon annettavaa sen kokemuksen pohjalta, jonka olen onnistunut hankkimaan sosiaalisessa mediassa, blogosfäärissä ja verkkokolumnistina.

 

Arvelisin, että viittaamiltani rajapinnoilta lähtöisin oleva informaatio saattaisi kiinnostaa yliopistoyhteisöä ja että näkökulmistani kuuleminen voisi kiinnostaa opiskelijoita. Tarkoitukseni on pohtia vaihtoehtoisen ja valtavirtamedian dikotomiaa eri näkökulmista ja valaista alan opiskelijoille, millä tavoin median polarisoituneessa kentässä voisi edelleen luontevasti toimia.

 

Useista ajankohtaisista aiheista, kuten populismista, vaihtoehtomedian roolista sekä ”totuudesta” ja ”valheesta” on puhuttu yksiulotteisesti, selitysvoimattomasti ja vahvojen presuppositioiden vallassa – myös akateemisen tutkimustoiminnan piirissä. Asiaan voi perehtyä lukemalla parisataa ensimmäistä sivua kirjastani Totuus kiihottaa. Esitin selvän näytön tavasta, jolla valtavirtamedia on pyrkinyt esittämään agendajournalisminsa ”faktajournalismina”, vaikka samat viestimet toisaalta korostavat viestinnän relatiivisuutta ja subjektiivisuutta.

 

Tarkoitukseni on tasapainottaa mediassa ja viestinnän tutkimuksessa havaitsemaani kallistumaa sekä tendenssijournalismin muodossa esiintyvää yksipuolisuutta.

 

Tavoitteeni on palauttaa tieteenfilosofinen, tietoteoreettinen ja metodologinen ajatuskuri viestinnän kysymysten ja ongelmien käsittelyyn.

 

Toimitukselliselta työltä vaadittavan kriittisyyden ja totuusvaatimusten tulisi nähdäkseni realisoitua niin, että viestinnän vapausihanteet toteutuvat filosofisen moniselitteisyyden ja moniarvoisuuden huomioivalla tavalla.

 

Valtavirtamediaa vaivaa sosiaalinen korruptio, jossa vaihdetaan sosiaalista pääomaa toimittajien ja poliitikkojen kesken sekä professori Jesper Strömbäckin osoittamalla tavalla (politiikan niin sanottu medioitumisilmiö). Myös median tekeminen ja tutkiminen ovat aivan liian usein sekoittuneet toisiinsa toimittajien ja tieteilijöiden vaihdellessa roolejaan ja tukiessa toinen toisiaan sosiaalisten tutunkauppojen kautta.

 

Tutkimustoimintaa ovat sekoittaneet lisäksi erilaiset viestinnän konsultit asenteiden muokkaukseen tähtäävine tavoitteineen. Klassisen filosofian näkökulmasta sellaisen pitäisi olla akateemiselle kriittisyydelle ja tieteelliselle opetustoiminnalle vierasta. [...]

 

Olisi suotavaa, että yliopisto-opetus perustuisi tieteelliseen asiantuntemukseen, suoritettuihin akateemisiin opinnäytteisiin ja tutkimusjulkaisuihin, jotka eivät omassa tapauksessani ole käytännön kokemusnäyttöjen vastakohtia. Siksi toivon, että yliopistolta löytyisi rohkeutta valita työelämäprofessoriksi minut.

 

Ei löytynyt. Tieteellistä pätevyyttä vailla olevia puotipuksuja on toimitettu työelämäprofessoreiksi aiemminkin. Mieleen tulevat Helsingin Sanomien Reetta Räty ja Vihreän Langan Elina Grundström sekä Turun yliopistossa vastaavaan tehtävään nimitetty Pauli Aalto-Setälä. Kirjoitin aiheesta myös tutkimuksessani täällä.

Heidän nimittämisensä ei ole tietenkään heidän omaa syytään vaan seuraus akateemisen kriittisyyden tahallisesta höllentämisestä. He ovat eteviä opportunisteja, jotka ottavat hyödyn toimittajien ja yliopistokollegojensa välisestä tutunkaupasta ansioituakseen tiedepoliittisen vallan hunajalla.

Tieteen ja politiikan medioitumisellahan tarkoitetaan sitä, että toimittajat pyrkivät vaikuttamaan tieteilijöiden mielipiteisiin mediajulkisuutta säätelemällä. Journalistiikan työelämäprofessuureissa tieteen medioituminen huipentuu, kun tehtäviin nimitetään toimittajia.

Toimittajat, joiden pitäisi olla viestintätieteiden kohteina, pääsevät näin päättämään myös itseään koskevista ”tieteellisistä totuuksista” ja kehumaan sekä edistämään tekemäänsä journalistiikkaa opetuksissaan. Näin ovat jälleen pukit kaalimaan vartijoina.

Työelämäprofessuurien täyttäminen ei poikkea mitenkään poliittisista virkanimityksistä, joita tehtävien täyttö yliopistoyhteisössä muutenkin suureksi osaksi on. Viestinnän työelämäprofessorien alikvalifioituneisuus osoittaa, että tehtäviin nimitetään vailla metodologista pätevyyttä olevia toimittajia, jotta tiedon ja totuuden tavoittelu joutuisivat väistymään ja valheellisuuden levittäminen voisi jatkua toimittajien ja tieteilijöiden keskinäisessä kuplassa.

Työelämäprofessuureja ei tarvitse täyttää yhtä tiukoin perustein kuin oikeita professuureja, mutta ajatuskurin palauttaminen tähänkin yhteyteen olisi paikallaan. Eräs ongelma on, että henkilövalintoihin pääsevät nyky-yliopistoissa vaikuttamaan kaikenlaiset human resources -sihteerit, jotka nostavat tieteellisen ansioitumisen perusteiksi sopeutumisen, mukautumisen, samaa mieltä olemisen ja feminiinisen ryhmäkoheesion tapaisia ihanteita.

Vertailun vuoksi, Helsingin yliopisto vaatii tohtorintutkinnon kaikilta työelämäprofessoreilta. Kyse ei ole pelkästä muotoseikasta vaan siitä, että näytöt kyvystä tehdä tieteellistä tutkimusta pitää esittää, jotta voi luotettavasti antaa opetusta yliopistossa. Haluaisin opetus- ja kulttuuriministeriön laajentavan vaatimuksen koskemaan kaikkia yliopistoja.

Punavihreää muilutusta

Sivumennen sanoen yritin jokin aika sitten kirjoittaa tutkimukseni Totuus kiihottaa vastaanotosta (pitkälti Tampereen yliopistossa toimitettavaan) Media & viestintä -lehteen kertoakseni totuuden toimittajien kostosta, mutta lehden anonyymi toimitus kieltäytyi julkaisemasta tekstiäni vedoten siihen verukkeelliseen seikkaan, että lehti ei julkaise referaattiartikkeleita.

Kyseisenlainen muilutus ja tiedepoliittinen diskriminaatio antavat historiallisen näytön yliopistoihin pesiytyneiden vasemmiston etäispäätteiden epäreiluudesta ja kaikenkarvaisesta kataluudesta.

Tosiasiassa Media & viestintä julkaisee ”käännösartikkeleita”, ”analyyseja”, ”katsauksia”, ”kirja-arvioita”, ”haastatteluja”, ”keskusteluja”, ”kokeiluja ja kehittämisiä” ja jopa kommunistikustantamojen mainoksia, jollaisesta näette esimerkin täältä (kirjoitus kertoo nurin päin käännettynä, mikä nykyisin uhkaa tutkijoiden vapautta).

Ei tarvitse todellakaan ihmetellä, miksi niin sanottu journalismi koostuu agendajutuista ja tendenssiuutisoinnista, kun sen opettaminen ja tutkiminen muodostavat äärivasemmistolaisen mätäpaiseen, jonka puhkaisemisesta saa smegmat naamalleen kuin kypsän finnin puristamisesta.

Aikaa myöten kyseisenlainen poliittinen yhteiskunta”tiede” jää dokumenttiaineistoksi siitä, kuinka vihervasistista journalistiikan ja viestinnän opetus ja tutkimus ovat olleet yliopistoissa. Vaikuttaa siltä, etteivät monet yhteiskuntatieteet muuta olekaan kuin pyrkimystä linnoittautua oman sanastonsa ja tieteenalarajojensa taakse vain siksi, että siten voidaan taata leipäpuu oman disipliinin edustajille ja estää metodologisesti pätevien filosofien nimittäminen kyseisiin yliopistotehtäviin.

Myös opiskelijoiden tiedonsaantioikeuksia ja mahdollisuutta kriittisyyteen ylenkatsotaan. Eräs yhteiskuntatieteiden naisopiskelija tilitti minulle viime eduskuntavaalien aikaan opintosuorituksensa tulleen hylätyksi sosiaalipsykologian oppiaineessa vain, koska hän esitti perusteltua maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian arvostelua yliopistolla.

Valitettavasti opiskelijat joutuvat edelleen teeskentelemään, että he hyväksyvät kiltisti tieteen kaavussa esitetyn maahanmuuttopropagandan, feminismin, monikulttuuri-ideologian ja kolonialismisyytöksillä voidellun ilmastopoliittisen anekaupan, tai muuten heidän tutkinnonsuorittamisensa vaarannetaan.

Koulutuksen sanotaan olevan investointi. Yliopistoihin hakeutuvien kannattaa miettiä tarkkaan, millä tavoin ”profiloituneista” hautomoista tutkintonsa ostaa. Punavihreän mankelin läpi käyminen on mainehaitta kaikkialla muualla, paitsi samanmielisten piirissä. 

 

Aiheista aiemmin

Suomen Akatemian rahahorna: puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Suomen Akatemian kulttuurien ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta antoi jälleen kultamuniensa kuoriutua. Muiden muassa Tampereen yliopisto sai rahat peräti 12 hanketta varten.

Kirsikkana kakussa on queer-ideologi Tuula Juvoselle lahjoitettu tasan 500 000 euron rahakokko hankkeeseen nimeltä ”Affektiivinen aktivismi: queer- ja transmaailmojen luomisen paikat”. Se ei minun ja monen muun mielestä tuota tietoa eikä ymmärrystä muille kuin feministisen bunkkerin asukkaille, joita se ehkä palvelee jonkinlaisena itseterapiana.

Koska ”affektiivisuus” on tunteellisuutta, tuossa lienee tarkoitus harjoittaa ”tunteellista riehuntaa transsukupuolisten omien maailmojen luomiseksi” joissakin kulahtaneeksi käyneissä ”tilallisissa viitekehyksissä”. Vaikuttaa jälleen vahvasti siltä kuin tarkoitus olisi tanssahdella kasaan opintopisteitä turuilla ja toreilla. Tämä ei poikkea paljoa ”queer-performatiivisuudesta koirapuistoissa” eikä muista ”feminististä maantiedettä” parodioivan tutkimustoiminnan helmistä, joista kirjoitin täällä.

Mainittakoon, että veronmaksajien tunnottomalla rahalla voideltu Tuula Juvonen on juuri se lehtori, joka potki perussuomalaisia nuoria edustavan Joakim Vigeliuksen kurssilta, kun tämä oli eri mieltä luennolla opetetuista ”miesten kuukautisista” (puolustuspuheita täällä ja täällä). Pyrkiessään tukahduttamaan opiskelijan reaktiot Juvonen osoitti oman epäpedagogisuutensa.

Sama pinkkifasismi toistui erään käyttäjän Twitterissä: ”Eiköhän potkita Jokke pois yliopistosta ja samalla koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Nyt olisi tuhannen taalan mahkut pilata tämän juntin loppuelämä totaalisesti”, julisti muuan Tua Holmes suvaitsevuudessaan.

Lähes puolen miljoonan rahoituksen saanut aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta puolestaan vaati taannoin perussuomalaisten poistamista kaikista Suomen kouluista!

Tämä on meno vapaassa ja liberaalissa Tampereen yliopistossa ja suomalaisessa tieteessä yleensä. Ongelmana eivät ole ”ongelmallisiksi” koetut mielipiteet vaan niiden sensuroiminen tiedeyhteisössä.

Tieteen liekki sammuu, mikäli ”vääryystieteiden” (grievance studies) pienipäisten edustajien annetaan sulkea epäilijät pois tiedeyhteisöstä ja estää kriitikoiden pääsy yliopistojen ”turvallisiin tiloihin” konkreettisilla voimatoimilla. Niitä on jo nähty amerikkalaisissa koripalloyliopistoissa. En väsy muistuttamasta, että sellainen yliopisto, jossa ei voi puhua vapaasti, on tiedon ja totuuden tavoittelulle vaarallinen.

Nähdäkseni valtio-opin opiskelija Joakim Vigelius ei ole ollut väärällä tavalla vaatimaton todetessaan, kuinka helposti nykyään saa ”rohkean” maineen: sanomalla ilmeisen itsestäänselvyyden! Tämä osoittaa, kuinka pitkälle harhaan sukupuolentutkijat ovat vaeltaneet omassa labyrintissaan.

Totuus on, että transmiehiä ei pidä liudentaa miehiksi eikä biologisia miehiä vaatia uudelleenmäärittelemään itseään ”cis-miehiksi”. Päinvastoin: sanottakoon biologisia miehiä edelleenkin miehiksi, ja sukupuoltaan korjaavat kutsukoot itseään ja toisiaan transmiehiksi. Käsitteenmäärittelyllinen mylläkkä olisi merkki vähemmistödespotiasta, jolle ei ole tieteellisiä eikä filosofisia perusteita.

Sukupuoli on edelleenkin kaksiarvoinen biologinen tosiasia, joka perustuu geeneihin, kromosomeihin ja hormoneihin sekä ilmenee fenomenologisesti havaittavana kehollisena ilmiönä, toisin sanoen sukupuolielimien erilaisuutena.

Väitettä tukee myös transgenderistien itse viittaama sosiaalinen konstruktionismi: jos totuus sisältyy kieleen, naisen ja miehen käsitteiden yleisyys ja konventionaalinen käyttö paljastavat, että sukupuolesta ajatellaan edelleenkin näiden käsitteiden nimeämällä tavalla. Se ei ole väärää tai oikeuttamatonta ajattelua. Lisäksi pyrkimykset vaihtaa tai korjata sukupuolta paljastavat, kuinka tärkeäksi kaksiarvoinen sukupuoliero koetaan transgenderistien omassakin piirissä.

En voi tietenkään estää ketään harjoittamasta itsepetosta ja siihen nojaavaa honteloa identiteettipolitiikkaa, mutta oppineita ei pidä vaatia astelemaan samaan valheellisuuden kuiluun. Lisätietoa asiasta löytyy kirjani luvusta 11.1 ”Transsukupuoliset silmänkääntötemput”.

 

Akatemia kippasi rahaa puppulausegeneraattoreihin

Lisänäyttöä poliittisesta yhteiskuntatieteestä saatte perehtymällä Akatemian tänä vuonna tukemiin hankkeisiin, joiden välillä lienee käyty jonkinlaista syrjinnän supertähteyttä tavoittelevaa sortokisaa.

Lähes kaikki aiheet liittyvät maahanmuuton ja monikulttuurisuuden tuottamiin ongelmiin ja edustavat marginaalisia lillukanvarsia, joiden märehtiminen ei lisää tietoa sen enempää perustutkimuksen, metodologian kuin soveltavan tieteenkään kannalta.

Aiheina ovat muiden muassa pakkomuuttojen uhrit ja etniset kategorisoinnit [mamu-ongelman rahastusta], ylirajainen kuolema Suomen ja Venäjän rajalla [ei kuitenkaan sodissa], rasismi yläkouluissa [tunnetuin klisein ja ennakkosyyllistyksin], kehollisten kohtaamisten politiikka turvapaikan hakemisessa [= raiskaukset?], Ibn Sinan perintö ja islamilainen filosofia [arabialaisen kulttuurin nykypäiväistämiseksi, ikään kuin filosofiassa ei olisi kehittyneempiä aiheita], medioitunut feminismi Venäjällä [miksi ei kaikkialla muualla?], vihapuheen tuottaminen [vihervasemmistossa ja feministisessä yliopistossa?], uskonto ja populismi hybridissä mediaympäristössä [eli kristittyjen syyllistäminen] ja niin edelleen ja niin edelleen.

Siis kaikki monikulttuurisen painajaisen tunnetuimmat kliseet ja riidanaiheet.

Selitin niiden syyt jo kirjassani Totuus kiihottaa, jota varten ei tosin myönnetty tutkimusrahoitusta mistään, ja julkaisijan valtiontuet perittiin ajatuspaja Suomen Perustalta takaisin tavalla, joka jää mieleen häikäilemättömänä rikoksena tutkimustoiminnan vapautta vastaan (aiheesta täällä).

Sen sijaan kirjaani julkisuudessa perusteettomasti haukkunut feminismin äänitorvi Tuija Saresma palkittiin nyt 279 953 euron rahoituksella, vaikka näytöt ja hankekuvauskin puuttuvat.

Huomattavaa on, että Suomen Akatemia palkitsi satojen tuhansien eurojen rahoituksella nimenomaan niitä henkilöitä, jotka ovat kolhineet perussuomalaisten ihmisten mainetta ja oikeuksia sekä vääristelleet näkemyksiämme.

Monikulttuuri-ideologian ja maahanmuuton ongelmat varjostavat kieltämättä elämäämme voimakkaasti. Tiedeyhteisön ongelma on, että niitä tarkastellaan kyseisissä agendahankkeissa tendenssimäisesti, eli tarkoitushakuisella ja puolueellisella tavalla – ei vapaasti ja kriittisesti. Tarkoitus on yksipuolisesti oikeuttaa maahanmuuttoa ja keksiä perusteita monikulttuuri-ideologialle.

Otin asian esille osoittaakseni, kuinka oikeassa olen ollut arvostellessani ajattelun tyhjäkäynnillä louskuttavia nollatutkimuksia, joita dekonstruoin kirjani Totuus kiihottaa luvuissa 9 ja 17.

Kyseisiä hankkeita tukemalla Akatemia vahvisti oikeiksi kirjani väitteet tiedepoliittisesta puolueellisuudesta ja tieteellisten vapaus- ja kriittisyysihanteiden kumolleen kääntymisestä. Sen osoittaminen tosin maksoi useita miljoonia euroja – akateemisille vastustajilleni myönnettyjen tukien muodossa!

 

Tunnelmasivistys huipussaan

Suomen Akatemian päätösten kanssa yhtä hupsuja ovat olleet feminismin ja monikulttuuri-ideologian pönkittäjänä tunnetun Koneen Säätiön rahalahjat suosikeilleen. Viikko sitten säätiö antoi 25 000 euron palkinnon ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) Pieta Hyväriselle, joka on Tampereen yliopistossa toimiessaan kehittänyt ”feministiseen talousmaantieteeseen” perustuvan ”plantaasiosentrismin” käsitteen, ”postkapitalistisen metodologian” ja ”korvasienestäjien kävelyhaastattelun”.

Hyvärisen kirjoittaman artikkelin keskeinen tutkimustulos oli, että metsissä kävellessään saa hyötyliikuntaa, kun voi poimia sieniä. Ainoa kysymys on, miksi nuukailtiin. Parodiantekijä Keijo Kaarisade olisi antanut 50 000.

Perussuomalaisia moititaan usein epätieteellisyyden suosimisesta, eikä koskaan kiitetä kriittisyydestä. Mitä muuta edellä viitattu fiilistely itse on kuin epätieteellistä kusetusta?

Tiedepoliittisesti motivoitu rahoitus muodostaa nyt itseään ruokkivan spiraalin, jossa rahoittaja asettelee tutkimuksen ehdot itseään tyydyttävästi. Tuloksina esitellään poliittisen korrektiuden puskuroimaa ja samanmielisten keskinäisestä ristiinviittaamisesta koostuvaa kelluvien merkitsijöiden keitosta, joka muistuttaa vaarallisesti Gustave Flaubertin Valmiiden ajatusten sanakirjaa. Teostaan kirjoittaja kutsui ”inhimillisen typeryyden ensyklopediaksi”.

Tieteen todellinen ihanne on erimielisyyden avoin esittäminen, jota ilman tieteen itseään korjaavuus käy mahdottomaksi. Sen sijaan kritiikin lavastaminen ”vihapuheeksi”, ”häirinnäksi” ja jopa ”ahdisteluksi” halvaannuttaa ajattelutoimintaa. Se tekee tiedepoliittisilla liekanaruilla ehdollistetusta rahoituksesta paholaisen lantaa, josta nousee valheiden löyhkä.

Se, että joku polttaa päreensä dissidentin mielipiteestä, ei ole sen kummoisempi asia kuin että joku saa pahoinvointia ruokablogissa annetusta ruoanlaittovinkistä. Hullua vihervasemmistolaisten hysteerikkojen erityisherkkyydessä on käsitys, jonka mukaan tieteeksi pitäisi myöntää yksimielisyys heidän itsensä tai joidenkin anonyymien ”vertaisarvioijien” kanssa.

Juuri sellainen on kaiken tieteen vastaista. Filosofian nimenomainen ihanne on kyky sietää, käsitellä ja edistää erimielisyyttä eikä pakottaa ketään sosiaalidemokraattis-feministiseen samaa mieltä olemiseen.

”Yliopistojen itsenäisyys” on tässä tivolissa pelkkä bluffi. Vaikka yliopistot on virallisesti irrotettu valtiosta, ne on rahoitusohjauksella sidottu entistä voimakkaammin opetus- ja kulttuuriministeriön poliittiseen tahtoon, jota edustaa joku tieteestä pihalla oleva ministeri. ”Yliopistojen itsenäisyys” voi totta kai olla ongelma myös silloin, kun tiede elitisoituu ja tieteen politrukit uusintavat henkilökuntaa laittamalla omat kellokkaansa samoja raiteita kolistelemaan.

Pahinta on, että rahoituksen kehässä ensimmäinen askel on matka toiseen, ja yliopistolliset ”affiliaation” eli myötäsukaisuuden ja ”urapolkujärjestelmän” velvoitteet tarjoavat akateemisten tikapuiden portailla sinnitteleville sittiäisille aina vain paremman tien jatkorahoitukseen. Rahoituksen lypsäminen katsotaan tieteelliseksi ansioksi ja niin edelleen.

Ellei sitten joku järjissään oleva tule ja vihellä peliä poikki. Kaiken jälkeen jää kysymys, milloin tiedeyhteisö maksaa tiedehallinnollisesta diskriminaatiosta kertyneet miljoonavelkansa minulle. Vai pitäisikö ”eläinten yksilölliset oikeudet ottaa mukaan yritysten kirjanpitoon”?!

Aiheista aiemmin

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia