Diktaattorista pakolainen

Syyrian niin sanotulle presidentille Bašar al-Assadille kävi kuten diktaattoreille yleensä, ja hänet syöstiin vallasta. Pakolaisuuden tuottajasta tuli turvapaikanhakija.

Historia osoittaa, että diktatuurit kestävät usein kahden sukupolven ajan, mutta kolmatta harvoin nähdään vallassa. Al-Assadin dynastia oli toisessa vaiheessa. Ensimmäinen luo diktatuurin, toinen paisuttaa sen, ja kolmas tuhoaa. Saa nähdä, kuinka käy Kimin itsevaltaiselle suvulle Pohjois-Koreassa.

Al-Assadin yllätyksellisestä syrjäyttämisestä on iloittu laajasti länsimaissa, sillä hän oli Putinin liittolainen ja on tarjonnut Venäjälle sotilaallisen jalansijan Välimerelle laivasto- ja lentotukikohdan muodossa.

Harvoin on kuitenkaan ilo niin lyhytnäköistä kuin nyt. Vähemmän on puhuttu siitä, mitä tulee tilalle. Al-Assadin sivuuttivat ääri-islamilaisten jihadistien johtamat kapinalliset, joilla on yhteyksiä terroristijärjestö al-Qaidaan, ja vallankeikausta pidetään yllä asein. Sutta paetessa saattaa tulla karhu vastaan.

Pahuus jatkunee uusilla nimillä, eikä demokratiaa niin vain rakenneta maahan, joka on täynnä etnisiä ja uskonnollisia riitoja, ja kansanvallan perinne puuttuu.

Tapaus antaa näyttöä valtiaiden tuolien horjahtelevuudesta ja siitä, kuinka saattaa käydä myös Putinille, jolle Syyrian menetys oli arvovaltatappio. Muutoinkin Lähi-idän ikuinen ”kriisi” saa vain bensaa liekkeihin, kun Israel turvaa asemiaan, Palestiina palaa, Iranissa kytee, ja Turkin sekä kurdien kahnaukset muodostavat Syyrian naapureille motiivin möyriä alueella.

Aiheesta aiemmin

Ihmisoikeudet Alepassa (2016)

---

Päivitys 9.12.2024: Suomi päätti keskeyttää turvapaikkahakemusten käsittelyn niiden epäperäisyyden vuoksi muttei lopeta hakemusten vastaanottamista. Keskeytyksen pitäisi nähdäkseni olla pysyvä. Oikeus muuttaa Suomeen ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi ilman muuta oikeus. Jokaisella maalla pitäisi olla oikeus päättää itse siitä, keitä se päästää alueelleen oleskelemaan. Asia nähdään väärin, mikäli suojelun tarvetta pidetään valtioita velvoittavana. Myös monilla Suomen kansalaisilla esiintyy tarvetta päästä toisiin maihin, vaikka (ja koska) Suomi ei pysty takaamaan toimeentuloa edes omille kansalaisilleen, joten maallamme ei ole velvoitetta tarjota sitä muualta tuleville. On palautusten aika.

Perusturvasta leikataan – Linnan juhliin kipataan

”Meno on valtionbudjetissa vähäpätöinen”, sanotaan aina kun on tarpeen puolustella valtaapitävien edustusmenoja, onpa kyse pääministerin aamiaislaskuista tai Linnan juhlien kuluista.

Samalla kun kansalaisten taloudellista ahdinkoa kiristetään ennennäkemättömän röyhkeillä perusturvaleikkauksilla, tasavallan presidentin itsenäisyyspäiväjuhliin on pidetty tarpeellisena polttaa entistä enemmän rahaa. Hintalappu yhden illan kekkereille nostettiin tänä vuonna 310 000 euroon.

”Kulu on tarpeellinen ja suorastaan välttämätön”, sanovat porvarit, samppanjasosialistit ja kaviaarikommunistit yhteen ääneen, kun menoilla viihdytetään heitä itseään, eikä näkemyksissä ole juuri eroa oikeiston, keskustan ja vasemmiston kesken.

Samanaikaisesti kun Mäntyniemen remonttiin tuhlataan peräti 55 miljoonaa, hallitus olettaa saavuttavansa kansalaisten asumistukileikkauksilla noin 250 miljoonan säästöt. Yhdelle virka-asunto – satatuhatta kansalaista toimeentulotuelle. Eikä säästöä synny yhtään!

Tämä on suoraan Kokoomuksen pelikirjasta, ja Perussuomalaisia viedään kuin mätää kukkoa.

Juhlien keskellä ei ole sopivaa unohtaa sitäkään, että kansanedustajien palkkioita nostettiin äskettäin 7,9 prosenttia, ja huonosti toimeentulevien kansalaisten ostovoimassa on tapahtunut romahdus inflaation ja leikkausten vuoksi.

Suomessa tehdään kai äänestyspäätöksiä sillä perusteella, minkä puolueen edustajilla on kauneimmat vaatteet.

Kun maassa oli lama ja noin 100 000 työtöntä 1970-luvulla, Kekkonen julisti hätätilan ja vaihtoi Cadillacinsa Saabiin osoittaakseen, että suuri liideri tietää, missä mennään. Teko oli vain symbolinen, mutta se osoitti vastuuta ja johtajuutta, jota nykyiseltä kuolonmustalta hallitukselta puuttuu.

Nykyinen urheileva presidentti allekirjoittaa hallituksen eteen tuomat leikkuulait, koska ne ovat lähtöisin hänen omien joukkuepelaajiensa kynänkäänteistä.

Tilanteessa, jossa ihmiset kaipaisivat elämäänsä valoa, luottamusta ja tulevaisuudentoivoa, pikimusta hallitus lyttää kansalaiset perusturvaleikkauksilla täysin länään.

Eipä ihme, että erilaisten vaihtoehtotempausten suosio itsenäisyyspäivisin kasvaa.

Henkisen itsenäisyyden osoittaminen

Pari perussuomalaista kansanedustajaa (Teemu Keskisarja ja Sheikki Laakso) ilmoittivat osallistuvansa 612-kulkueeseen tasavallan presidentin juhlavastaanoton sijasta. He kai ajattelivat, että heillä on oikeus säästää frakin vuokrauskuluissa ja jaloitella hieman.

Valtavirran uutismediat aloittivat välittömästi myllytyksen, jossa kansanedustajien poikkeamista ruodusta alettiin nimitellä äärioikeistolaisuudeksi ja kansallismielisyydeksi.

Toimittajien kuoroa säestämään hankittiin lausumia vihervasemmistolta, Kepulta ja Kokoomukselta, joiden mukaan 612-tapahtuma on ”fasistinen”, ”natsimarssi” ja vähintäänkin ”äärioikeiston mielenosoitus”.

Huvittavaa on, että moittijat ovat yhtä kaukana moitituista kuin moititut moittijoistaan, joten myös ”äärioikeiston” haukkujat ovat itse ääriajattelijoita.

Kun Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Li Andersson protestoi pukuloistoa ja jätti Linnan juhlat väliin vuonna 2015, media suitsutti ratkaisua hienoksi eleeksi ja huomaavaisuudeksi yleistä ryysyläisyyttä kohtaan. 

Yleisen ryysyläisyyden väsymätön kuvaaja Aki Kaurismäki taas kieltäytyi kutsusta useaan kertaan muun muassa sillä verukkeella, ettei hän viitsi nousta kotisohvaltaan, koska oli ”matkoilla Mellunmäessä” ja ”samaan aikaan taitaa tulla joku jääkiekkomatsi”.

Kun Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen kieltäytyi kutsusta vuonna 2019, hän perusteli ratkaisuaan vastalauseena Jenni Haukion kommenteille, jotka koskivat tuotantoeläinten elinoloja. Akavan taannoinen puheenjohtaja Sture Fjäder puolestaan jätti kutsut väliin, koska hänen kissansa kuoli.

Tieto-Finlandialla 2023 palkitun Magdalena Hain sallittiin meuhkata Ylen verkkojutussa kieltäytyneensä Linnan juhlista vastalauseena perussuomalaiselle puolueelle ja erityisesti Wille Rydmanille, joka oli esitellyt keski-ikäiselle miehelle poikkeuksellista seksuaalista markkina-arvoaan feministien vihaamalla menestyksekkäällä tavalla.

Kaikki julkisuudessa nähdyt verukkeet ovat olleet protesteja kekkereiden yleistä pinnallisuutta ja luokkaluonnetta vastaan, tai ne ovat kummunneet kiistellyistä ajankohtaisaiheista, jotka nykyinen woke- ja cancel-aktivismi on korottanut potenssiin.

Myöskään Hain kannanotto ei ilmaissut mitään muuta kuin sen, että hänen saamansa kirjallisuuspalkinto oli poliittinen tuen osoitus kirjailijalle. Hän ei tullut omassa neroudessaan pohtineeksi, kuinka tylyä kutsun esittäjää kohtaan oli se, että hän sillä tavalla käytti Linnan juhlia ja kieltäytymistään vipuna toista tahoa vastaan esittämäänsä ilkeilyyn.

Mediat hehkuttavat ja palkitsevat julkkisten julkeutta ”kansalaisrohkeutena” silloin, kun sillä edustetaan vihervasemmiston ikuista kapinaa (joka myös tehokkaasti uusintaa protestanttien omaa alamaisuutta).

Sen sijaan irtiotot EU-liekanarusta, monikulttuuri-ideologiasta, ilmastoaneiden rahoituksesta, maahanmuuton lietsonnasta, poliittisesta korrektiudesta, feminismistä ja muusta tasapäistämisen politiikasta koetaan uhkiksi, koska niihin liittyy todellista merkitystä.

Todellinen ongelma ei ole mikään osallistuminen johonkin kulkueeseen.

Ongelma on, että mediassa länkytellään siitä, kuinka itsenäisyyspäivää pitäisi tai saisi vietää, vaikka tärkeämpää olisi käsitellä kysymystä, miksi itsenäisyytemme on menetetty ja miksi kansainväliseen toimintaan – kuten EU-maksuihin, velkaunioniin, maiden välisiin tulonsiirtoihin, ilmastoaneisiin ja ulkomailta ohjattuun asevarusteluun – kulutetaan järkyttävän paljon valtiollisia verovaroja niin, että ne ovat jo tyystin loppuneet ja valtiomme on ikuisessa velkahirressä voimatta irtautua siitä mitenkään muutoin kuin EU:n sisäisellä sodalla.

Tämä on todellinen ongelma.

Mielestäni kaikkien kansanedustajien pitäisi osallistua 612-kulkueeseen, vähintäänkin silloin tällöin, mikäli on varaa jättää presidentinlinnan pullat syömättä.

612-kulkueeseen osallistuminen on hyvä tapa osoittaa älyllistä itsenäisyyttä maassa, jonka kansallispäivä muutoin koostuu feministien parjaamasta ”äijäölähtelystä” ja siitä, että Tuntematon sotilas tulee televisioruutujen kautta Suomi-konepistooli rätisten olohuoneisiimme.

Poliittinen eliitti on pääministerin johdolla katkera siitä, että muutama rohkelikko ei antaudu jonottamaan nobodyna Linnan juhliin vaan toimii, kuten suurin osa kansalaisista, eli päättää tekemisistään itse.

Vallan höpsöä on, että kansalaisten itsenäisyyden juhlintaan puuttuu Suojelupoliisi, jonka mukaan kiisteltyyn tapahtumaan ei pitäisi osallistua, koska ”612-kulkueessa on äärioikeistolaisia osallistujia”. Kannanotto on käsittääkseni perustuslaillisen kokoontumis- ja yhdistymisvapauden vastainen ja edustaa mielipiteenvapauden ja ilmaisunvapauden vastaista asennetta.

Kaikissa avoimissa tapahtumissa saattaa olla kaikenlaisia osallistujia.

Vaikuttaa kuin poliittisessa poliisissa oltaisiin kansalaistottelemattomia, kun siellä ei noudateta kansalaisten valitsemia toimintatapoja, kansanedustajien tekemiä päätöksiä ja demokraattisen eli kansanvaltaisen yhteiskunnan arvoja ja periaatteita. 

Niin sanotun itsenäisyyden kunniaksi ihmisiä viedään Suomessa Linnasta linnaan.

Itsenäisyyspäivästä on kehkeytymässä kansallisten juurien ja identiteetin etsimisen kulttuuritapahtuma, kun sekä kansallismieliset että vasemmistolaiset nuoret järjestävät keskustakirjasto Oodissa keskenään kilpailevat lukupiirit.

Graffititaiteilijana kunnostautunut vasemmistoliittolainen apulaispormestari Paavo Arhinmäki kannustaa aktivistejaan tukkimaan kirjaston, ”jotta fasisteille ei jäisi tilaa”. Vihreän veteraanikansanedustajan Osmo Soininvaaran puoliso, kirjastonjohtaja Anna-Maria Soinivaara, puolestaan torppaisi kansallismielisten tilavarauksen vedoten poliittisen toiminnan kieltäviin järjestyssääntöihin, mutta hänen harmikseen kirjasto ei voi estää asiakkaita varaamasta kokoustiloja yksityishenkilöinä. 

Kirjasto ja Supo voivat nyt kilpailla keskenään siitä, kumpi kunnostautuu paremmin ideologisessa valvonnassa.

Tätäkään kohua tuskin olisi ilman valtavirtamedian örvellystä ja trollitehtailua, vaan itsenäisyyspäivää vietettäisiin sulassa sovussa muutaman kansanedustajan poiketessa jonosta ja vaeltaessa edustamaan kansaa sankarihaudoille – kristallikruunujen alla vellomisen sijasta.

Sopu on ilmeisesti valtamedian lietsomalle kulttuurisodalle kielteistä. Median nostamaa kohua parempaa ilmaismainosta 612-tapahtuma tuskin olisi voinut saada. 

Tapahtuman hyödyllisyydestä sinänsä minulla ei ole korkeaa kuvaa. Se edustaa patavanhoillisuutta ja taaksepäin katselemista, vaikka tarvittaisiin eteenpäin menemistä. Hyvin ovat asiat Suomessa, jos suurimman vaaran muodostaa sankarivainajien muisteleminen!

Ilahduttavaa tässä on, että media ja viranomaisvalta tuottavat ennen pitkää ratkaisun sotaveteraanipulaan. Kun sotaveteraanit käyvät vähiin Linnan juhlista, toimittajat ja viranomaiset lietsovat kansalaisten välille sisällissodan, josta syntyy uusia veteraaneja.

Kunniaa ja mainetta ei kerry möyrimällä kylkimyyryssä Linnan parketilla vaan poikkeamalla poliittisen eliitin kaviaarijonosta ja kerryttämällä pääomaa muussa julkisuudessa.

Olemassa oleminen on havaituksi tulemista sosiaalisessa mediassa.

---

Päivitys: Sheikki Laakso kyykkäsi ja perui osallistumisensa 612-tapahtumaan.

Miten päästä ulkopoliittisesta vastuusta kuin koira Venäjästä?

Kirjoitin jo teoksessani Totuus kiihottaa (2020) myös ylirajaisen paritumisen ja kaksoiskansalaisuuksien ongelmallisuudesta.

Johtopäätöksilleni saatiin lisänäyttöä, kun eduskunnan ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) katsottiin ”jääneen kiinni” Venäjää myötäilevistä kannanotoistaan. Lokakuussa tapahtuneen asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat viime torstaina.

Kiljunen oli mennyt lipsauttamaan eräässä suomenvenäläisten järjestämässä tilaisuudessa, että hänen mielestään Venäjän-raja pitäisi avata henkilöliikenteelle. Motiivikseen hän selitti, että hänen nykyinen vaimonsa on venäläinen. 

SDP:n eduskuntaryhmä kyynelehti sitten ”inhimillisyyden” ja Kiljusen puolesta, joka sanoi tunnustavansa vastuunsa (eli syyllisyytensä) ja erosi omasta aloitteestaan ulkopoliittisen valiokunnan johdosta.

Lehdissä epäiltiin, että Alexander Stubbin ulkopoliittinen johtajuus on kadoksissa, kun hän ei paremmin suitsi sanomisia. Sitä ei huomattu, että myös Stubbin puoliso on ulkomaalaistaustainen, tosin toiselta ilmansuunnalta.

Julkisen ja yksityisyyden sekoittumista koskeva herkkyys muistuttaa eturistiriitojen esiinnoususta ulkopoliittisissa konfliktitilanteissa. Huonoa muoti-ilmaisua käyttääkseni asiat ”menevät tunteisiin”.

Olin taaskin täysin oikeassa paljon kehutussa ja parjatussa kirjassani Totuus kiihottaa, jota tarjosin aikoinani Suomen kustannusyhdistykselle Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi mutta jota ei otettu eräänlaisen kulttuurisodan vuoksi kilpailuun mukaan.

En vastustele rajatonta rakkautta, mutta totean erään tosiasian: ylirajainen pariutuminen on riski ulkopoliittisissa johtotehtävissä, koska se luo riippuvuutta ja intressiristiriitoja sekä kytkee tunnekahleisiin.

Supo ei ehkä pidä riskinä ulkopoliittisten liiderien petipuuhia, koska se epäilee, vakoilee ja suojelee heitä epäsuoran kontrollin merkiksi muutenkin kellon ympäri. ”Uhkana” poliittisen valvonnan kyylät pitävät tavallisia kansallismielisiä ja isänmaallisia ihmisiä, jotka haluavat muistella itsenäisyyttämme pian lähestyvässä 612-tapahtumassa.

Ei ole pitkäkään aika, kun edellisen ulkopoliittisen valiokuntakokoonpanon puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) painostettiin eroamaan valiokunnan johdosta, koska hän oli mennyt tviittaamaan, että Emmanuel Macronin tai jonkun muun pitäisi astua julkisuuteen ja sanoa, ettei Ukraina liity Natoon; muuten neuvottelut eivät etenisi Venäjän näkökulmasta (aiheesta täällä).

Niikko lähti valiokunnan pöydän päästä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta. Tosin tuossakin oli kyse vain ääneen ajattelemisesta. Totta kai kaikissa maailman neuvotteluissa on punnittava asioita myös vastustajan näkökulmasta ja koetettava saada vastustaja uskomaan, että sopeutuminen, mukautuminen ja myöntyminen olisivat myös vastustajan oman edun mukaisia tapoja toimia.

En puolustele entistä kansanedustajaa Mika Niikkoa, eikä minulla ole myöskään Kimmo Kiljusen ulkopoliittisesta arvostelukyvystä korkeaa kuvaa. Kiljunen vastusteli Natoon liittymistä Ukrainan sodan alkamiseen asti, ja hänet tunnetaan Ottawan miinakieltosopimuksen alullepanijana.

Silti hänen on annettu toimia pitkään sosiaalidemokraatien poliittisella mandaatilla ulkoministeriön korkeissa viroissa, eikä Kiljusen tahdittomuus liudennu mihinkään krooniseksi lavastettuun vastarannankiiskin rooliin, kuten Yleisradion toimittaja yrittää selitellä laajassa henkilöjutussaan.

Itse en myötäile vähääkään Venäjää, vaan esitin penseitä näkemyksiä venäläisten jalkautumisesta Suomeen jo kauan ennen Ukrainan sotaa (aiheesta esimerkiksi tässä kirjoituksessani). Kiittelin myös rajapuomien lukitsemisesta viime kesänä (aiheesta tässä kirjoituksessani).

Mikä nyt on se varsinainen opetus? Totuuden sanotaan olevan sodan ensimmäinen uhri. Kriisiaika on ilmeisesti ”mennyt tunteisiin” niin vahvasti, että se on suitsinut sananvapauden seinänrakoihin, ja vain tietynlaisia mielipiteitä saa sanoa. 

Tämä näkyy myös julkaisupolitiikassa, jossa palkitaan monikulttuuri-ideologiaa levittäviä teoksia, vaikka juuri niiden sisältämä maahanmuuttoevankeliumi on ongelmien ydin. 

Kielletyiksi tuomituissa mielipiteissä ei puolestaan ole ongelmallista se, että näkemyksensä sanoo, vaan vaan se, että todella ajattelee niin kuin Kiljusen herrasväki.

Ja ajatuksensa taas on tärkeää ilmaista, jotta ihmiset saavat tietää, mitä poliitikot edustavat ja tekevät heidän puolestaan ja jotta kansalaiskontrolli eli demokratia toimii.

Hypersensitiiviseksi muuttunut sota-aika on pääsyyllinen siihen, että vähäisimmästäkin yksityisajattelusta ihmistä teuraaksi viedään.

Aiheesta aiemmin

Heittoistuinnappia tulisi painaa harvemmin

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Venäläisten maihinnousu Airistolla

Woke vahvana hengen ja ruumiin kulttuurissa

Woke oli jälleen vahvana kirjojen Finlandia-kilpailussa, joka on sikäli korruptiivinen taidepalkinto, että sen myöntämisestä päättää Suomen kirjasäätiö, joka valitsee ehdokkaat ja päättää myös tuomarista.

Kirjasäätiö puolestaan edustaa kustantajia. Ymmärrätte varmasti yhtälön. Se kiertyy kehälle, ja käsi kättä pesee. Rahat palkintoihin tulevat suurilta kustantajilta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Kaunokirjallisuuden palkinto myönnettiin jo toistamiseen Kosovon albaanina tunnetulle Pajtim Statovcille, joka on jälleen onnistunut kirjoittamaan sekavan ja väkivaltakokemuksia pursuavan romaanin omasta maahanmuuttajataustastaan.

Romaani nimeltä Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024) on täydellinen, koska siinä piehtaroidaan maailman pahuudessa, väkivaltakokemuksissa, turhautuneisuuden tunnelmissa, vieraantuneisuudessa, Jugoslavian hajoamissotien jälkimainingeissa ja muissa Balkanin suunnalla vallitsevissa kulttuurijäristyksissä.

Asioita käsitellään peittelemättömän elämyksellisesti ja kokemuksellisesti nimenomaan maahanmuuttajataustaisen omasta subjektiivisesta näkökulmasta, joka sattuu olemaan synkkä ja pimeä.

Statovcista on tulossa Sofi Oksasen (maahanmuuttajataustainen hänkin) tapainen palvonnan kohde helmikanojen kulttuuri-iltamiin. Tällä kerralla palkinnon myönsi teatterimaailman nepotismista nautiskeleva kympin tyttö Alma Pöysti. Eikö näillä tunnotonta rahaa jakelevilla kulttuurivasemmistolaisilla ole kerta kaikkiaan mitään itsekritiikkiä?

Pöystiin yhtyy Helsingin Sanomien moraalituomari Vesa Sirén, joka hehkuttaa Statovcin kirjaa lyömällä palleaan kaikkia suomalaisia ihmisiä omalla syyttävällä raivollaan:

Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”. Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.

Sirén kehuu Statovcin ”itsetuhoista häpeää ja kostonhaluista vimmaa” pitäen näitä rasittavia ja raskasmielisiä piirteitä mitä myönteisimpinä tyyliseikkoina, joilla kirjailija onnistuu puolustelemaan maahantunkeutujien vapautta asettua minne tahansa ja vastustamaan kantaväestöjen oikeutta puolustaa itseään ja asemaansa. Helsingin Sanomista saamme lukea, että Statovcin näyttöpaneelina toimivan päähenkilön

[k]oulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.” Myös kosovolainen perhe ja päähenkilön sukunsa parissa kokema väkivalta ja hylkääminen tuottavat ongelmia.

Tämän paranoidin itkuhumanismin varjossa on unohdettu tapa, jolla eräs toinen Kosovon albaani nimeltä Ibrahim Shkupolli murhasi Espoon kauppakeskus Sellossa vuonna 2010 neljä ihmistä ja lisäksi tyttöystävänsä miespuolisen kaverin (aiheesta täällä). Mielistä on pyyhitty myös muut suomalaisiin ja toisiin länsimaalaisiin ihmisiin kohdistetut kylmäveriset murhat ja nuorisomme myrkyttäminen huumeilla ja väkivaltaa ihannoivalla muhamettilaisella kulttuurimullistuksella.

Opetus- ja kulttuuriministeriön manageroiman diversiteetti-ideologian levittämiseen Statovcin kirjat sopivat loistavasti, sillä niissä muslimiterroristinen väkivalta projisoidaan kantaväestöjen viaksi ja ”rasismiksi”, vaikka yhden syyttävän sormen osoittaessa suomalaisiin kolmen muun pitäisi osoittaa kirjailijaan itseensä.

Palkittu ei saa minulta pisteitä siitä, että hän on homo, koska olen homo itsekin, joten kiittäminen pelkästään siitä olisi puolueellista. Punaporvarillinen kulttuuriväki korostanee kirjailijan homoutta siksi, että kaksinkertainen vähemmistöön kuuluminen toimii tehokkaana suojakilpenä kaikkea kriittisyyttä vastaan, ja kirjailija onnistuu neuvomaan suomalaisia, että emme saisi odottaa suopeudestamme, suvaitsevuudestamme ja avustusten jakelemisestamme edes mitään kiitollisuutta. Sekin olisi kverulatorisessa grievance-marmatuksessa ”väärin”.

Kirjailijan jalustana toimii valtavirtamedia, joka rakentaa suosikilleen myönteistä julkisuuskuvaa kansainvälisissä suihkuseurapiireissä. Yle julkaisi jo 2018 Statovcin esikoisromaanin ilmestyttyä henkilöjutun, jossa tanssittiin New Yorkin ravintoloiden katoilla. Kun kyseinen ilmaismainostus vuotaa yli äyräiden, se ei luo kirjailijalle paineita. Samppanjasosialistien maljojen loiskuessa menee läpi mikä tahansa.

Monikulttuuri-ideologiaa uudelle nuorisolle

Nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa teoksessa Skutsi kolme suomalaisnuorta menevät metsään Nasim-nimisen iranilaisen kanssa saaden oppia muun muassa maahanmuuttajataustaisen uskonnosta, joten eipä ihme, että toimittaja Maria Veitolan valinta osui juuri tähän Päivi Lukkarilan kirjoittamaan omakustanteeseen.

Kiitospuheessaan suomea vieraana kielenä opettava Lukkarinen pyrki oikeuttamaan maahanmuuttoa haukkumalla kriittisiä ihmisiä ”ääliöiksi” ja ”vihan lietsojiksi” sekä julistamalla muun muassa näin:

Kirjailijan töiden lisäksi saan työskennellä maailman parhaiden ihmisten kanssa. He ovat tulleet maahamme eri syistä. Osa on paennut sotaa, vainoa, hirmuhallitsijoita tai sietämättömäksi käynyttä ilmastoa, osan on tuonut maahamme unelma paremmasta, tasa-arvoisemmasta maailmasta. [...] Kunpa kaikki ymmärtäisivät, millainen voimavara nämä lapset ovat!

Epäilen kuitenkin, miten tällainen paasaava asennemuokkaus, syyllistävä mielipiteiden manipuloiminen ja paatoksellinen propaganda toimivat siinä todellisuudessa, jossa kärsitään koulukurittomuudesta, oppimisvaikeuksista, lähiölevottomuuksista ja yleisistä kulttuurikitkoista, jotka lisäävät julkisia menoja ja vähentävät yhteiskunnallista tehokkuutta meillä täällä Suomessa.

Kirjailijan kokemat kulttuuriväristykset eivät riitä kumoamaan sosiaaliturvalaskurien osoittamaa negatiivista saldoa. Niinpä humanismin korkeaveisuissa onkin usein kyse vain yhteiskunnallisia tosiasioita tuntemattomien idealistien piittaamattomasta itsekkyydestä, omahyväisyydestä ja moraalikarisman tavoittelusta, jolla suomalaista vähemmistökulttuuriamme romutetaan samalla, kun valtiontalouttamme kytketään osaksi kansainvälisiä sitoumuksia, kehitysapuvaateita ja ilmastopoliittista anekauppaa.

Murhellisinta on maahanmuuttoon liittyvä väestönvaihto, joka ei ole salaliittoteoria vaan vääjäämätön tilastofakta, joka johtaa kansakuntamme perikatoon, jos mitään ei tehdä.

Tässä kulttuurisodassa Päivi Lukkarilan objektivoima ja kehuskelema implisiittinen vastaanottaja ”lukeva ihminen” on kiikkustuolissa eläkepäiviään viettävä sivistyksen airut, joka lammasmaisesti ottaa vastaan monikulttuurisuutta ihannoivan, omakulttuurisuudesta syyllistävän ja ylhäältä päin annetun maisteriviisauden.

Tosiasiassa kyseessä on vain käänteisen ja kulttuurisen uuskolonialismin muoto, jota manageroidaan yhtä peittelemättömän laajasti (ja sen vuoksi huomaamattomasti) kuin väitettä, että meidän kaikkien pitäisi hyväksyä perimmältään samanlainen arvojen ja merkitysten maailma, jossa vallitsee yksimielisyys tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden olemuksesta, ja filosofiset kysymykset tainnutetaan unholaan järjestöretorisella tai hallintodiskursiivisella pakottamisella.

Varoittavana esimerkkinä olkoon nyt vaikka se, että tasa-arvo loukkaa ansioihin perustuvaa oikeudenmukaisuutta. Tai se, että arvojen ollessa tasan ei ole arvoja ollenkaan, koska arvojen tunnistaminen edellyttää niiden tunnustamista arvoiltaan erilaisiksi. Tasa-arvo puolestaan merkitsee yksiarvoisuutta, joka on totalitarismin muoto. Jo arvon käsite on analyyttis-apriorisilta käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan hierarkkinen, aivan kuten kuvaamansa asiatkin.

Filosofisen analyysin jäljiltä tiedostavaisten leuat loksahtavat auki kuin pajatson rahakouru.

Kenenkään ei pitäisi antautua ajattelemaan, että Finlandia-palkinto olisi suomalainen kulttuuri-instituutio. Todellisuudessa se on markkinointi-ilmiö, joka tuo saajalleen kasan riihikuivaa rahaa.

Jotta myös käännösoikeudet saataisiin kaupattua ulkomaille, on palkintokirjojen viitekehyksen oltava kansainvälinen ja monikulttuuri-ideologinen. Tämä merkitsee, että Finlandia-palkinnolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen kirjallisuuden kanssa, vaan kyseessä on yksi internatsismin eksponentti.

Erinomaiset julkaisut vedetään myynnistä kustantajien omasta toimesta ”poliittisesti epäkorrekteiksi” julistettuina, vaikka juuri ne vedettäisiin myyntipöydiltä ostajien toimesta. Mitättömät julkaisut puolestaan työnnetään pakolla pois myynnistä kärräämällä niitä rekkalavoittain Prismojen ja Cittarien ovenpieliin, kun myös jakelu- ja viestintäporras sekä mainostoimistojen lumihiutaleet ovat levitystyössä mukana.

Klassikoita ei kaupallisesti marinoiduista teoksista tule koskaan. Niistä tulee markettikirjoja, jotka päätyvät alelaareihin jo keväällä. 

Ruumiin kulttuuri

Kirjamessuihin on nykyisin tapana yhdistää ruokamessut. 

Yleisradion TV-uutiset truuttasivat eilisessä uutislähetyksessä ajankohtaisraportin koskien jokin aika sitten julkaistua valtakunnallista ravitsemussuositusta, vaikka itse uutinen on jo kolme viikkoa vanha.

Viranomaissuosituksen mukaan meidän tulisi syödä enintään 50 grammaa lihaa päivässä. Kasviksia taivutellaan pureksimaan 800 grammaa päivittäin, mikä ainakin minun tapauksessani puklaa ulos kurkusta.

Sääntösuomea edustava lihaviha lienee lähtöisin vihervasemmistolaisten feministien taholta, koska sen tavoitteena on vetää pöydästä tyypillinen miehen ruoka ja korvata se tyypillisellä naisen ruoalla.

Miksi sitten liharuoka olisi nimenomaan miehen ruokaa ja kasvisruoka naisen ruokaa? Sen voi lukea julkaisusta itsestään, jonka mukaan miehet syövät kaksinkertaisen määrän lihaa naisiin verrattuna.

Viranomaisohjeen julkaisseesta Valtion ravitsemusneuvostosta 15/19 ovat naisia, ja suositusten työryhmästä peräti 10/11 ovat naisia, joten työryhmän kokoonpano on räikeästi tasa-arvolain vastainen.

Eipä ihme, että sellerit pursuavat korvista ja retiisit roikkuvat nyt suupielistä miesten kommenteissa.

Ei ole pitkä aika, kun Helsingin vihreät saivat kouluihin yhden pakollisen kasviskiusauspäivän. Se on ikävää ideologista holhousta ja laitosmielialan lietsontaa, jolla riistetään ihmisten valinnanvapautta ja joka kuuluu DDR:n tapaisiin valtiomahteihin.

Kun nuoret eivät saa eläinvalkuaista kouluaterioista, he joko kuihtuvat fyysisesti tai kuittaavat energiantarpeensa junk foodilla McDonald’sissa.

Poliittisesti kyse ei ole myöskään mistään eläinten oikeuksista. Sama puolue, joka keuhkoaa eläinten puolesta, puolustaa erään uskontokunnan oikeutta nauttia lihaa, kunhan se on julmasti teurastettua.

Voin vain kuvitella, miten vasikat ilahtuvat tiedosta päätyä oikeaoppisen rituaaliteurastuksen kautta uskonnollisen toteemiaterian materiaaliksi. 

Kulttuurin ruumis

Jossakin Italian tai Ranskan tapaisessa maassa, jossa ymmärretään hyvän ruoan päälle, valtion ravitsemussuositukset pantaisiin suoraan roskiin, mutta viranomaisvallalle kuuliaisessa Suomessa ne otetaan todesta.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja THL:n Kestävää terveyttä ruoasta -julkaisu olisi mielestäni ansainnut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, koska siinä edustetaan vihreää feminismiä niin tyylipuhtaan pakottavalla tavalla, että sen ylitse ei voi päästä.

Nuorisokieltä edustava sana ”pakottavuus” realisoituu konkreettisesti, kun ihmisten integriteettiä loukataan pyrkimällä määrittelemään, mitä ihmiset saavat ottaa gastronomisesti haltuun kehonsa rakennusaineeksi.

Mediassa on korostettu ravitsemussuositusten ”tieteellisyyttä”, vaikka kaikki tietävät, että tutkimusten tulokset voidaan manipuloida näyttämään miltä tahansa käyttämällä erilaisia painotuksia. Filosofinen merkitysanalyysi unohdetaan.

Ruokailusuosituksessa toteutuvat viranomaisvallan halu käyttää valtaa kolonialisoimalla ihmisen kehoja ja tunkeutumalla yksilöllisyyden alueelle sekä pyrkimys alistaa kansalaisia kontrolloimalla ihmisten elämälle välttämättömien ravintoaineiden kulkua, saatavuutta ja hintaa. Ruokahalu kiistetään.

Ravinto on osa ihmisen identiteettiä, sillä me koostumme ravinnosta.

Ruokapöytien antimista ei kuulu päättää vihreiden puoluekokouksissa eikä Heidien ja Marioiden kiitäessä lentotomaatti- ja salaatinlehtikuormien päällä Brysselin ja Helsingin välillä.

Pahinta on, että elintarviketeollisuus on lähtenyt omaksi tappiokseen myötäilemään viranomaisten suosituksia. MTV3:n Kymmenen uutiset haastatteli 29.11.2024 muutamia elintarviketeollisuuden markkinointipuolta edustavia naisia, jotka ilmoittivat teollisuuden mukautuvan viranomaisohjeisiin.

Teollisuuden mukaan lihan käyttö vähenee, ja käytön vähetessä liharuoka kallistuu.

Valtavirtamedia on myötäillyt lihavihaa kritiikittömästi, ja vihervasemmistolainen toimittajakunta pyrkii näyttäytymään trendikkäänä suostuessaan puolueideologian myötäilijäksi. Somevaikuttajat ovat imeneet lihavihan itseensä kuin palanen WC-paperia uima-altaassa.

Carnegie Mellon -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvisruokapainotteinen ruokavalio on kuitenkin ilmastoa kohtaan vahingollisempaa kuin niin sanottu tyypillinen amerikkalainen ruokavalio, johon sisältyy naudanlihapihvi.

So, where is the beef? Tätä voi kysyä myös katsomalla kirjojen kansien väliin.

Olemme poliittisesti johdetussa kokeessa, jossa panttina ovat perinteinen suomalainen hengen ja ruumiin ravinto sekä maamme väestö ja kulttuuri. Kokeen tulokset ovat kerran toteuduttuaan peruuttamattomia.

Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Viva Finlandia!
Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin

Poikien seksiopas kouluihin – Kukkahattujen moraaliraivo repesi

Kirjallisuustieteen erikoislehti Ilta-Sanomat ottaa kantaa yläkouluihin jaeltuun poikien seksioppaaseen nimeltä Respektiä, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Chavez Perez. Suomessa sen julkaisi Gummerus.

Kirjassa annetaan mielestäni hyviä vinkkejä seksuaaliseen kohtaamiseen ja seurusteluun sekä homo- että heteronäkökulmasta, ja sillä on nähdäkseni myönteinen vaikutus nuorten kehitykseen.

Joten eipä ihme, että kirja on herättänyt kauhistusta kukkahattutätien, virkkuumummujen ja sukkapuikkoneuvostojen tajunnassa. On myös uhkailtu kirjan vetämisellä markkinoilta, niin kuin aina käy, kun jokin teos, jossa puhutaan seksit selviksi, näkee päivänvalon.

Kirjassa puhutaan avoimesti masturbaatiosta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä sekä neuvotaan muun muassa, miten suikkaria voi harjoitella käyttämällä apuvälineenä banaania.

Kouluissa jaeltiin vuonna 2017 jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama, opetus- kulttuuriministeriön tukema ja Otavan kustantama hengentuote Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, ja kyseistä neuvolatoimintaa kiiteltiin mediassa.

Nyt, kun esillä on miesten ja poikien näkökulma seksuaaliseen kanssakäymiseen, kirjailijaa kivitetään keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosastoilla. Lapsiasiavaltuutettu on tuominnut kirjan ankarasti.

Todellisuuden ”pornoistumista” valitellaan myös feministien hallitsemissa yliopistoissa.

Paatos jatkuu kansan syvissä riveissä peräämällä kouluihin jouluevankeliumia ja suvivirttä. Pyhästä hengestäkö sillä tavoin ajattelevat ovat itse syntyneet?

Seksiltä ei pidä suojella ketään, koska seksuaalisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, vaan se on parasta ja kauneinta ihmisessä ja sen vuoksi hyvä asia, johon kannattaa rohkaista. Myös nuorilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ohi omistushaluisten vanhempien, kirkon, valtion ja tätiarmeijan.

Jos on kasvanut patavanhoillisten paukapäiden tavoin tynnyrissä, ei ole varmaan koskaan kuullut, miten nuoret itse puhuvat seksistä kaupunkien kaduilla, kouluissa ja kulkuvälineissä. 

Kirja on tuosta näkökulmasta arvioiden varsin kesy ja vähän nössö.

Teinit tietävät seksiasiat paremmin kuin pienimieliset aikuisensa, ja navanaluset saa nuorilta kuulla jokainen, joka kiistää heidän oikeutensa päättää seksuaalisuudestaan itse. Turha kohu.

Miten ilmastokokouksesta uutisoitiin?

Bakun ilmastokokouksen sanottiin päättyneen sopuun, kun kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden välinen ikuinen talouskonflikti jäi voimaan kompromissin muodossa.

Kehittyvät maat onnistuivat kiskomaan kehittyneiltä mailta noin 300 miljardia dollaria vuodessa ilmastoaneina. 

Ylen TV-uutislähestyksessä korostettiin 24.11.2024, että 1800 miljardin tarpeesta jäätiin kuudesosaan.

MTV3:n uutiset puolestaan alleviivasivat saman päivän iltana, että tuki kehitysmaille kolminkertaistettiin sadasta miljardista kolmeensataan miljardiin!

Tämä vahvistaa standpoint-teorian eli näkökulmateorian relevanssin. Uutisen syvällisin merkitys johtuu näkökulmasta.

Maailmassa kaikki tinkivät. Yhdet tinkivät alaspäin ja toiset ylöspäin.

Se, mikä on antajille paljon, on saajille aina aivan liian vähän.

Ei ole kehitysmaiden ahneudella rajoja. Maailman suurin ekologinen ongelma on väestöräjähdys, joten sopisi käyttää kondomia siellä kehitysmaissa.

Tuhat päivää turhaa hyökkäyssotaa

Venäjän aloittama julma hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo tuhat päivää. Turha se on sikäli, että Venäjä ei tarvitse lisää tonttia, kun maa hallitsee noin yhtätoista prosenttia maapallon kuivasta pinta-alasta. 

Ukrainan sodassa ei olekaan kyse aroista vaan arvoista. Sota on näyttö Venäjän hallinnon ylimielisyydestä, uusimperialismista, kulttuurikolonialismista, panslavismista ja yrityksestä korvata sääntöpohjainen maailmanjärjestys reaalipoliittisella väkivallan käytöllä ja geopolitiikalla.

Totuus on, että nykyaikaista maailmaa ei voida hallita aseilla vaan tiedolla ja sivistyksellä, jossa yhteisvastuun myös luonnosta pitäisi painaa entistä enemmän. Jo Churchill lausui 1943, että ”tulevaisuuden imperiumit eivät valloita alueita vaan mieliä”.

Kirjoitin ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, että käypä vaaleissa kuinka tahansa, vaalien jälkeen sotarintamalla alkaa tapahtua. Venäjä onkin jo parannellut asemiaan valmistautuen neuvotteluihin.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz puolestaan soitteli ensimmäisenä länsimaisena valtiojohtajana pitkästä aikaa Putinille, joka vastasi raketti-iskulla. Media ei kerro, mitä puhuttiin, mutta jokainen ymmärtää, ettei vihollisvainoharhasta kärsivä Putin ole halukas vetäytymään.

Bidenin hallinto antoi eräänä viimeisenä tekonaan Ukrainalle luvan iskeä Yhdysvaltain luovuttamilla ohjuksilla Venäjän maaperälle. Ilmeisenä kostona siitä Venäjä näpelöi ydinasedoktriiniaan ja katkoi Suomen ja Saksan välisiä tietoliikenneyhteyksiä tavalla, jonka tekijöitä on vaikea osoittaa. Tosin kaikki tietävät, etteivät merenalaiset kaapelit katkea kahdessa paikassa Itämerta ilman tarkoitusta.

Venäjä ei saisi tätä sotaa voittaa, koska se kannustaisi vastaaviin sotiin myös jatkossa. Siksi Ukrainan puolustussota ja sen tukeminen on kaikkea muuta kuin turhaa.

Vaikka Venäjä voittaisi sodan, se ei voi voittaa rauhaa, sillä Ukrainan kaltaista kansakuntaa on mahdotonta hallita.

Venäjä on aiheuttanut myös maailmantaloudelle niin valtavat tappiot, että ilman perusteellisia muutoksia Venäjän valtiojohdossa ei kyseisellä maalla pitäisi asiaa mihinkään pöytiin tulitauon ja aselevon saavuttamisen jälkeen. Venäjä olisi pantava maksamaan kaikki Ukrainassa aiheuttamansa tappiot ja vetäytymään kaikilta valloittamiltaan alueilta. 

Ihmishenkien menetyksistä ja kärsimyksistä Venäjän hallinto olisi pantava rikosoikeudelliseen vastuuseen ja tuomiolle.

Putinista saattaa tuntua, että koko maailma on tullut hulluksi ja vain hän itse pysynyt järjissään. Sillä tavoin ajattelevan voi löytää yleensä mielisairaalan suljetulta osastolta.

Putinin taakse on mennyt omaksi häpeäkseen myös Venäjän ortodoksinen kirkko, vaikka Putinin ”arvoilla” on tapettu ja vammautettu satoja tuhansia ihmisiä.

Putin ja hänen esikuntansa ovat yksiselitteisesti tämän vuosituhannen pahimpia murhaajia.

Rauha Putinin kanssa ei olisi rauha. Sota vain muuttaisi muotoaan, sotatilanne jäisi voimaan, ja sitä ainoastaan sanottaisiin ”rauhaksi”.

Sellainen asiaintila olisi sotatoimien puuttumista, ei rauhan rakentamista.

Jos Putinin hallinto jää entiselleen, se merkitsee, että Venäjän varustautuminen seuraavaan sotaan jatkuu. Koska tämän estämiseksi ei ole muuta keinoa kuin sodan jatkaminen ja Putinin regimen nujertaminen, sota Ukrainassa jatkuu.

Tässä nähdään myös kansainvälisen politiikan niin sanottu perustattomuuden ongelma. Koska valtiot ovat suvereeneja, ongelmien ratkaisemiseksi ei näytä olevan muita vaihtoehtoja kuin väkivallan käyttö.

Trump palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan

Toimittajat sätkivät kuin säkillinen oravia ja vollottivat Yhdysvaltain presidentinvaalien vuoksi, että USA on menossa kahtia.

Oikeasti mitään ei ole tapahtunut eikä tapahdu, ja vaalit sujuivat rauhallisesti. ”Kaoottinen tilanne” onkin vallinnut toimituksissa, joissa on täytynyt löytää jotain repivää sanottavaa.

Donald Trump voitti selvästi, veti todennäköisesti parlamentin molemmat kamarit perässään ja palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan. Amerikkalaiset haluavat, että Amerikka on Amerikka. Sellaista demokratia on. Tuloksella lienee kokoava vaikutus kansakuntaan.

Median tilaamat ja sondeeraamat gallupit kaatuivat taas täysin ennustettavalla tavalla, sillä ne peilaavat tekijöidensä toiveita eivätkä todellisuutta. Suomessa Kamala Harris nautti laajaa kannatusta, koska media suggeroi suomalaiset läksytyksellä Trumpin pahuudesta, kärjessään esimerkiksi valeprofessori Laura Saarikoski, joka oikeasti on ei-tohtori Helsingin Sanomien toimittaja ja Trumpin ammattihaukkuja.

USA ei ole kahtia edes rotupoliittisesti, minkä osoittaa väriliukuma demokraateista republikaanien leiriin. Illuusio kahtiajakautuneisuudesta on dualistisen puoluekentän perua.

Kamala Harris oli Trumpin paras vaalityöntekijä. Muutoin Trumpin paluusta ei olisi tullut mitään.

Vaalin ratkaisivat nuoret valkoiset ja värilliset miehet, jotka ovat saaneet tarpeekseen identiteettipoliittisesta wokesta, jolla vaiennetaan vihervasemmiston ja feministien mielestä ”väärin ajattelevia” miehiä niin sossumediassa kuin yliopistoissakin. He eivät halunneet presidentiksi people of colouria edustavaa syyttäjäviranomaista, joka saa sananvapauden canceloitua sosialisminpunertavilla sukkapuikoillaan.

Rakettimies Elon Muskin valjastaminen Trumpin kampanjaan kannatti, koska hän muun muassa palautti Trumpin Twitteriin (X:ään). Kirjoitin aiheesta jo kirjassani Totuus kiihottaa.

Muita seikkoja, jotka Trumpin vipusivat takaisin, olivat poliitikon kaatamisyritykset oikeudenkäynneillä, jotka koettiin kansanvallan vastaisiksi, sekä keskiluokan kyllästyminen ilmastouhrauksiin ja kehitysmaapoliittiseen anekauppaan.

Trumpin kaltaiset rohkeat peräsimen kääntäjät ovat harvinaisia kuin kanan hampaat, ja heitä syntyy vain kahdesta asiasta: joko filosofiasta, kun ei ole mitään menetettävää, tai huomattavasta maallisesta omaisuudesta, jolla saa paljon normaalia vapautta. Ja rikashan ei ole muuta kuin köyhä, jolla on rahaa.

Länsimaiden epäjumala nimeltä Markkinat ovat reagoineet hyvin, ja Putin huonosti, kun ei edes onnittele, joten Kremlissä taidettiin säikähtää. Tämä tietää hyvää Ukrainan sodan lopettamiselle.

Ainoa riski asiassa on, että jos Amerikasta tulee suuri, monesta muusta maasta tulee pieni. Mikäli USA:sta tulee Trumpin lupauksen mukaisesti NATO:ssa pieni, monen Euroopan maan puolustusbudjetista pitää tulla suuri. Tämä voi olla hyväksi Suomelle, jonka puolustus on jo valmiiksi suuri.

Tullien ja tariffien lisääminen taas on vastoin vapaakaupan ja rationaalisten tuotantoketjujen ideaa. Ne nostavat hintoja sekä USA:ssa että tuontimaissa, eikä loppulasku kohdistu vain joillekin Yhdysvaltain ulkopuolisille. Kyseessä on samanlainen hölmöläisen viltinlyhennys kuin Suomen asumistuen leikkauksissa, jotka kiertyvät menoiksi toimeentulotukeen, pudottavat osan ihmisistä mustaan aukkoon ja hyydyttävät kotimaista kysyntää, alentavat asuntojen arvoja entisestään sekä sakkauttavat taloutta ja rakentamistoimintaa.

Sellainen talouspolitiikka on tyypillistä soppakanoille, jotka eivät ymmärrä talouden ketjuja ja keskinäisriippuvuuksia.

Demokraattien mahalaskusta on eniten opiskeltavaa Suomessa SDP:llä. Suomen demarien kannatus ei lähde lentoon, koska puolue on unohtanut duunarimiehet ja ajanut feminismiä, ilmastoagendaa ja maahanmuuton lisäämistä kärkiasioinaan.

Trump puolestaan voisi oppia Kekkoselta: 

---

Päivitys 8.11.2024: Eräät heteronaiset protestoivat Yhdysvaltain vaalitulosta seksilakolla ja todistavat siten, että feminismi on miesvihaa, kahtiajakoja ja sukupuolen sotaa lietsova liike, joka leimaa kaikki miehet sukupuolensa perusteella hylkiöiksi. Feministit puhuivat tasa-arvosta kuin pastori Billy Bob Baker mutta nuttasivat kaiken sukkaan. Juuri tuossa demokraattien kampanjointi satoi republikaanien laariin, ja katkeruus voitti kiiman.

Ylhäällä kaikki kotona?

Ylellä julkaistiin jonkin aika sitten juttuja, joissa kerrottiin, että Lapin yliopiston hallintolähetystö oli tehnyt ratsian professori Mauri Ylä-Kotolan luennolle ja keskeyttänyt sen muitta mutkitta.

Muutama päivä tuon jälkeen mediasta voitiin lukea, että ”Lapin yliopisto antoi potkut sekavasti käyttäytyneelle ex-rehtorille”, Mauri Ylä-Kotolalle.

On vaikea ottaa asiaan kantaa, koska mitään muita perusteita irtisanomiselle ei ole kerrottu. Mutta sen tiedän, että suuri osa yliopisto-opettajista pitäisi sanoa irti, jos syy olisi ”sekava käytös”.

Todellinen syy irtisanomiseen lieneekin se, että Ylä-Kotola oli puolustanut elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöstä. Lauri Törhöstä taas vihattiin feministien bunkkereissa, koska heidän mielestään Törhönen oli tehnyt sovinistisia elokuvia. Juuri kostoksi tuosta hänen väitöksensä hylättiin.

Kyse ei siis ollut mistään ”hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta” (mikä antaisi olettaa, että Törhösen menetelmissä tai argumentoinnissa olisi ollut jotakin vikaa) vaan tulkintaerimielisyyksistä koskien taiteellisen väitöksen ja tieteellisen väitöksen hyväksymiskriteerejä.

Törhönen luettiin samaan tiede- ja taidepoliittisesti syrjittyjen miesten kaaderiin, johon oli aiemmin eristetty myös professori Panu Rajala ja moni muu ansioitunut tieteilijä ja taiteilija.

Ja kukapa voisi unohtaa tapaa, jolla opiskelija Joakim Vigelius poistettiin naistutkimuksen alaan liittyvältä luennolta Tampereen yliopistossa, koska hän oli kyseenalaistanut luennoitsijan väitteen, että miehellä voisi olla kuukautiset?

Ylä-Kotolan mukaan hänen roolinsa omalla luennollaan oli juontaa ja kommentoida luennolla esitettyjä vierailijavideoita performatiivisesti ja esittää filosofisia kommentteja. ”Oudoksi” luokitellussa puheessa oli Ylä-Kotolan mielestä kyse performatiivisesta videokommentoinnista.

– Olen taustaltani filosofi ja pidän myös konventioiden harkitusta rikkomisesta. Toimin aikanaan myös Kuvataideakatemian rehtorina, jossa performanssitaide on tärkeää, hän totesi Ylelle esittämässä viestissään.

Koska muita syitä kuin ”sekava käytös” ei ole Ylä-Kotolan irtisanomiselle esitetty, joudun otaksumaan, että myös Ylä-Kotolan tiedepoliittisen syrjinnän syy on woke-jengin omahyväinen paremmin tietävyys, jonka erehtymättömyydellä he canceloivat oppineiden näkemyksiä yliopistoissa.

Ja media suhtautuu asiaan pelkästään raportoivasti, vailla vähäisintäkään kriittisyyttä, aivan kuin potkujen antamisessa olisi kyse jostakin itsestään selvästä ja mitä luonnollisimmasta asiasta.

En kuulu Ylä-Kotolan kavereihin, ja tunnenkin hänet vain julkaisuistaan. Mutta haluan puolustaa filosofikollegojeni oikeutta ja velvollisuutta sanoa luennoillaan muutakin kuin banaliteetteja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Tämä tapaus on jälleen uusi lenkki siihen pitkään ketjuun, joka osoittaa, kuinka matalamieliseksi ja suvaitsemattomaksi poliittinen korrektius on mädättänyt koko yliopistolaitoksen.

Mitä suuremmista valeista on kyse, sitä vaikuttavampaa on aina myös sensuuri. Ja sananvapauden rajoittaminen puolestaan on varmasti kaiken tieteen ja filosofian vastaista.

Demokraateilla syytä iloon: USA:n presidentinvaalin tulos on joka tapauksessa ”kamala”

Amerikan demarien on syytä olla tyytyväisiä, sillä voittaapa Yhdysvaltain presidentinvaalin kumpi tahansa pääehdokas, tulos on joka tapauksessa kamala.

Trumpin uudelleenvalinta ei ehkä ole hyväksi NATOlle eikä Euroopan turvallisuudelle, eikä se liene hyväksi myöskään Suomelle.

Arvelen kuitenkin, että bisnesmieheltä ja hänen esikunnaltaan löytyy ymmärrystä maalle, jolla on Venäjän-vastaista rajaa noin 1340 kilometriä, eikä tilanne olisi Suomen kannalta niin huono kuin toimittajien itkijäkuoro väittää. Suomi on hoitanut puolustuksensa Trumpin toiveita paremmin, ja turvallisuuspolitiikkaa enemmän Suomeen voivat vaikuttaa Trumpin mahdollisesti lisäämät tuontitullit.

Trump aikoo vähentää shekkien kirjoittamista Euroopalle ja Ukrainalle. Se tarkoittaa, että Yhdysvaltain on samalla kovennettava otteita suoraan Venäjään. Ehkä Trump saakin Ukrainan sodan loppumaan, tosin tavalla, joka ei ole Ukrainan kannalta täysin tyydyttävä mutta ei myöskään niin huono kuin mihin tilanne saattaisi pitempään jatkuessaan johtaa.

Jotenkin kyseinen kulutussota on saatava päättymään. Ukrainan sota on sellainen kriisipesäke, joka jakaa maailmaa blokkeihin ja mahdollistaa suuret ulkopoliittiset vahingot myös muiden maiden keskinäisiin suhteisiin ympäri maailman.

Mikäli presidentiksi valitaan Kamala Harris, pattitilanne jatkuu, ja Yhdysvallat ottanee käyttöön Ruotsista tunnetun feministisen ulkopolitiikan.

”Kamalaa” Trumpissa puolestaan on hänen psyykkinen epävakautensa, katkeruutensa ja kostonhimonsa, joka ei ole kenellekään johtamisasemassa toimivalle eduksi. Toisaalta Trump on osoittanut pitäneensä ensimmäisen kautensa lupaukset hyvin.

Paljon parjatussa Trumpissa on myös paljon myönteistä. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on syytä olla huolissaan teollisuuden ja työpaikkojen valumisesta Kaukoitään.

Teollisuuden maastapaon vuoksi muiden muassa Detroit on raunioina, ja näin näy nykymenolla myös Suomelle, jonka yritykset ovat myydyt ulkomaille eikä uusia synny.

Vertauskuvallista on, että juuri ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja The United States on päätetty upottaa!

Niin sanotun ruostevyöhykkeen Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa Trump saattaa ylittää demokraattien ”sinisen muurin” ja voittaa valitsijamiehet puolelleen. Samoin voi käydä eteläisissä vaa’ankieliosavaltioissa Arizonassa, Georgiassa, Nevadassa ja Pohjois-Carloniassa, joissa liittovaltion rajanylitykset ovat ylittäneet kantaväestön kärsivällisyyden [näin vaalissa myös kävi].

Trump on vastustanut kohtuullisen elintason, asuntojen lämmityksen ja omaisuudensuojan uhraamista ilmastoagendalle.

Ilmastopoliittinen poskivalssi ei ole oikein tilanteessa, jossa Kiina yksin tuottaa yli puolet maailman hiilidioksidipäästöistä, ja Pariisin typerässä ilmastosopimuksessa Kiinalle annettiin lupa jatkaa ja lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti.

Normiruuvin kiristely muissa maissa on epäoikeudenmukaista, turhaa ja turhauttavaa, sillä ilmastonsuojelun pitäisi olla yhteinen asia. Muuten uhkana ovat hiilivuoto ja yhteismaan tragedia.

Trump teki loogisesti sanoutuessaan Pariisin ilmastosopimuksesta irti vuonna 2017 (päätös, jonka Biden sittemmin pyörsi).

Totuus on, että nämä vaalit olisivat tylsät ja tarpeettomat, jos niissä ei ratkottaisi tärkeitä kysymyksiä ja vedettäisi linjoja. 

Trump vain sanoo asiat niin kuin ne ovat, mikä taas ei sovi hienohelmoille.

Sanokaa mitä sanotte, mutta ilman Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaalit ja parlamenttivaalit olisivat latteat ja demokratian kannalta mitättömät.

Vaaleissa on ehdokkaana Trumpin kaltainen väriläiskä juuri sen merkiksi, että demokratia toimii – ei sen merkiksi, että se ei toimisi, kuten Helsingin Sanomat väittää.

Mediassa on jauhettu Yhdysvaltain ”kahtia jakautuneisuudesta”, uuskonservatiivisuuden noususta ja ”syvästä kriisistä” sekä kauhisteltu jopa sisällissodan mahdollisuutta niin, että korvat soivat.

Amerikan rauhantahtoiset ja keskiluokkaiset konservatiivit vain ovat saaneet tarpeekseen Yhdysvaltoja ja koko maailmaa ympäröivistä Black Lives Matter -rettelöinneistä, joita valtamedia on lietsonut ja kehunut, kun taas USA:n parlamenttitalolla sattunutta pienehköä episodia on medioissa käsitelty kuin vallankumousta (Suomen eduskuntatalon tärvelyä valtavirran uutismedia puolestaan kohteli silkkihansikkain, kun asialla oli vihervasemmisto).

Ei Yhdysvallat kahtia ole eikä mene. Maassa on vankka yksimielisyys muun muassa Israelin tukemisesta muhamettilaista miekkalähetystä vastaan.

Omasta mielestäni tasa-arvo on sitä, että All Lives Matter!

Kuitenkin demokraatit vetoavat aborttikysymyksessä ”naisen oikeuteen omaan kehoonsa”, vaikka sikiö ei ole osa kantajansa kehoa, vaan erillinen olento ja ihmisen potentiaali, jonka tulevaisuuden pitäisi kuulua tasavertaisesti myös miesosapuolelle, toisin kuin feministit väittävät.

Muussa tapauksessahan myös Kamala Harris olisi oikeasti hänen äitinsä tai osa äidistään, eikä itsenäinen ihminen (aborttioikeudesta täällä).

Joidenkin mielestä privaatin piiriin kuuluvilla asioilla ei pitäisi tehdä politiikkaa, ja toisten mielestä mikään ei ole niin poliittista kuin yksityinen. Elämää on joka tapauksessa syytä puolustaa myös feministien hullutuksia vastaan. Se ohjaisi suhtautumaan vastuullisemmin myös seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Trumpin suhtautuminen laittomaan maahanmuuttoon on ollut esimerkillistä, mutta jyrkkyys on saanut hampaat kiiltämään muutamien suupielessä; lähes koko Yhdysvaltain väestö kun on maahanmuuttajista koostuvaa.

Jokaisella itsenäisellä kansakunnalla on joka tapauksessa suvereeni oikeus päättää väestö- ja rajapolitiikastaan sekä siitä, keitä se kelpuuttaa alueelleen oleskelemaan tai työskentelemään.

Minä ehdin jo kuulla karmeita uutisia tästä aluksesta ja maahanmuuttoa yrittäneistä. Aina on kuitenkin toivoa, kun vain tarpeeksi yrittää.

 

 

Kumpi vaalin sitten voittaa?

Trumpilla on vuosien saatossa vakiintunut laaja kannattajakunta, joka on hyvin periaatteellista.

Harrisia puolestaan pidettiin vielä puolisen vuotta sitten täysin marginaalisena hahmona, ja vasta Bidenin väistyttyä Kamalaa on kohdeltu mediassa kuin hän olisi ”maailman paras ihminen”.

Tämä vastaa tapaa, jolla Sanna Marinista tehtiin sattumapääministeri Antti Rinteen pallille. Myös Harrisista tulee uusi ”Sanna Marin”, mikäli hänet valitaan.

Trumpilta toivon, ettei hän vahingossa istahda ydinasenapin päälle, jos valinta osuu häneen. 

Yhdysvaltain seuraava presidentti perii joka tapauksessa kaksi brutaalia sotaa, ja vaalien jälkeen alkaa molemmilla rintamilla tapahtua.

Olen kirjoittanut Yhdysvalloista ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista aiemmin täällä.

”Kaikkein heikommassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Juuri ennen eduskunnan kesätaukoa kuulimme jälleen konsertin ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” puolustamiseksi. Viserrystä tuli sekä hallituksesta että oppositiosta.

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” puolesta hoilasivat sekä demarit että pääministeri.

Tuo retoriikka on paitsi huvittavaa, myös onnetonta.

Sen enempää oikeistossa kuin vasemmistossakaan ei näköjään ymmärretä sosiaaliturvajärjestelmän luonnetta.

Hallituksen tapa leikata perusturvasta, eli työttömyysetuuksista ja asumistuesta, kiertyy menoksi viimesijaiseen etuuteen, eli toimeentulotukeen. Näin valtion säästöt jäävät vähäisiksi.

Toimeentulotukea voivat saada vain tulottomat, pienituloiset ja lähes täysin varattomat. Toimeentulotuki täyttää perusturvaleikkausten aiheuttaman vajeen, mutta vain niille, jotka ovat varattomia.

Koska toimeentulotukea koskee varattomuusehto, se totisesti takaa, että ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” tilannetta ei huononneta.

Hallitus kuitenkin huonontaa toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevien kykyä selviytyä elämässä, ja siksi leikkausten vaikutus on rapauttava.

Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset pudottavat toiseksi ja kolmanneksi heikoimmassa asemassa olevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevien joukkoon, ja syntyy suuri määrä väliinputoajia.

 

Ketkä sitä toimeentulotukea oikein saavat?

Voidaan kysyä, ketkä tuota toimeentulotukea saavat. Toimeentulotuen saajien joukossa on paitsi suomalaisia pultsareita, erityisesti maahanmuuttajataustaisia, joiden osuus esimerkiksi Helsingissä on väestöosuuksiin suhteutettuna erittäin suuri.

Lähde: Suomen Perusta.

Tämä joukko näyttää olevan hallituksen erityisessä suojeluksessa. Se nauttii myös opposition suojelua, sillä SDP:stä, Vasemmistoliitosta ja Vihreistä ei osata juuri muuta kuin hoilata ”kaikkein huonoimmassa asemassa olevien” puolesta.

Kenen etu on, että vielä kynnelle kykenevien suomalaisten ihmisten asemaa huononnetaan ja heidät pudotetaan tuohon kaikkein surkeimmassa asemassa olevien kaaderiin?

Ei kenenkään. Myös työllisyysvaikutusten näkökulmasta olisi syytä tukea tuota vielä jotenkin suoriutuvien ihmisten joukkoa eikä kääntää heille selkäänsä, kuten Kokoomus-johtoinen hallitus on tekemässä Perussuomalaisten, Krisujen ja RKP:n siunauksella.

 

Asumistuen leikkaukset kompensoi toimeentulotuki, mutta ei tavallisille suomalaisille

Huonoja leikkauksia ovat erityisesti asumistukeen tehdyt kiristykset ja tason alennukset, joita Kokoomus on voimakkaasti ajanut.

Hullua niissä on paljon.

Asumistuen tason alennukset kiertyvät toimeentulotuen maksettaviksi, mutta vain niille varattomille, joilla on oikeus toimeentulotukeen.

Pakolaisilla ja muilla sosiaalietuushakuisina maahanmuuttajina Suomeen tulleilla ei yleensä ole toimeentulotuen saannin estävää varallisuutta, joten he täyttävät ihanteellisesti toimeentulotukijärjestelmämme köyhyys- ja varattomuusihanteet, ja tie Kela-goldiin on auki.

Myöskään asumistuen saantiehtojen kiristyksissä ei ole mitään järkeä. Kun varattomuusehtoa laajennetaan koskemaan toimeentulotuen lisäksi asumistukea, vähävaraiset suomalaiset pakotetaan syömään omaisuutensa köyhtyäkseen tarpeeksi ja saadakseen asumistukea, lopulta myös toimeentulotukea.

Näin hallitus aikoo maksattaa valtionvelkoja suomalaisen keskiluokan omaisuudella, kun taas ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” pääsevät kuin koirat veräjästä, koska toimeentulotuki.

Pultsareita, pakolaisia ja sosiaalietuusperäisiä maahanmuuttajia hyysätään. Samalla hyysätään myös hyvätuloisia, varakkaita ja pääomatuloillaan kellistelijöitä, joille hallitus on tehnyt verohelpotuksia ja tekisi enemmänkin, jos tilanne sallisi.

Tämäkö on nyt Perussuomalaisen politiikan mukaista?

Ainakin se on uusliberaalin ja anarkokapitalistisen ideologian mukaista. 

Kelan rekisteröimien viimeisimpien tietojen mukaan jo nyt toimeenpantujen asumistukileikkausten vuoksi on toimeentulotukihakemusten määrä noussut viime vuodesta 14 prosenttia, ja THL:n arvion mukaan asumistuen leikkaukset johtavat yhteensä noin 100 000 uuden kotitalouden päätymiseen toimeentulotuelle.

Asumistuen leikkaukset kääntyvät sosiaaliturvajärjestelmän kaleidoskoopissa niin, että leikkauksista kärsivät järjestelmän tuottajat ja maksajat, jotka eivät toimaria voi saada, mutta ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” leikkaukset eivät koettele lainkaan.

Asumistuen varattomuusehto ja tason alennukset runtelevat erityisesti alempaa keskiluokkaa, johon kuuluu paljon Perussuomalaisia äänestäneitä, ja vähävaraisten omaisuutta sulatetaan valtion säästötoimena, kunnes kaikki alimmat tulo- ja varallisuusdesiilit ovat rutiköyhiä ja varmasti toimeentulotuen piirissä.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka perusturvajärjestelmää tuntematon töyhtöpää laittoi tämän hallitusohjelmaan.

Keskiluokan omaisuus valtionbudjetin tilkkeeksi

Hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikka on menossa Perussuomalaisten pääkannattajakunnan näkökulmasta täysin päin seiniä, joten ei ole ihme, että puolueella on vaikeuksia hankkia ehdokkaita ensi vuoden kuntavaaleihin, ja jäsenpako uhkaa. Se on harmillista, sillä PS on onnistunut yhdessä asiassa: turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Kokoomuksella on juonelleen tietysti käsikirjoitus. Tarkoitus on nimenomaan syöttää keskiluokkaisen väestön, työväenluokan ja valkokaulusköyhälistön varallisuus valtionbudjetin tilkkeiksi.

Perusturvasta leikataan nimenomaan siksi.

Sen sijaan pitäisi leikata korkeimmista työttömyysetuuksista, sillä sillä olisi vahva työllistymiseen kannustava vaikutus.

Mikä hölmöintä, toimeentulotukeen (jonka saajista suhteettoman suuri osuus on maahanmuuttajia), tehdään kyllä vuotuiset indeksikorotukset, mutta kansalaisten perusturvasta (kuten asumistuesta) leikataan tai indeksikorotuksia ei tehdä!

Pitäisi leikata suoraan toimeentulotuen perusosasta, sillä sellainen leikkaus olisi aito ja säästäisi valtion menoja. Yksin asuvan perusosa on nykyisin peräti 587,71 euroa kuukaudessa. Ministeriön normin mukaan se jokaiselle toimeentulotuen saajalle pitää jäädä käteen asumiskulujen jälkeen!

Siitä voisi aivan hyvin leikata satasen pois ilman, että kenenkään oikeusoppineen täytyy parkua perusoikeuksien puolesta.

Monelle palkansaajalle ja vähänkin varallisuutta omistavalle työttömälle, opiskelijalle ja eläkeläiselle jää asuinkulujen jälkeen vähemmän, mutta toimeentulotukea he eivät saa, tuskin enää asumistukeakaan, jos hallituksen esitys varattomuusehdosta sisällytetään myös asumistukeen.

Siksi asumistuen varattomuusehdon ei pitäisi mennä läpi, ei myöskään sen, että asumistukea ei myönnettäisi jatkossa omistusasuntojen hoitokuluihin; ne kun ovat yleensä pienemmät kuin vuokrat, joihin asumistukia on myönnetty.

Asumistukeen laajennettu varattomuusehto myös johtaisi siihen, että vuokralla tai aso-asunnossa asuvat eivät voisi kartuttaa pesämunaa omistusasuntoa varten. ASP-tiliä koskeva poikkeus ei riitä, koska sen tuotto on matala ja sillä on ikärajat.

[Päivitys: hallitus teki päinvastoin kuin esitin ja meni laajentamaan varallisuusehdon toimeentulotuesta myös yleiseen asumistukeen sekä poisti asumistuen omistusasukkailta kokonaan, mikä veti matot ja lattiat omistusasukkaiden alta ja nosti asumistukikuluja omistusasukkaiden siirtyessä vuokralle.]

 

Asumistuen leikkaukset pitäisi perua ja hylätä

Haluaako hallitus, että omistusasukkaat myyvät velkaiset kotinsa ja siirtyvät köyhinä kuin kirkonrotat vuokralle asumaan, jolloin asumistukimenot nousevat?

1) Esitys yleisen asumistuen tekemisestä varattomuusehtoiseksi pitäisi yksiselitteisesti hylätä.

2) Hylätä pitäisi ehdotus siitä, että yleistä asumistukea ei jatkossa saisi omistusasuntoihin, koska kyseinen muutos todennäköisesti lisäisi valtion menoja ja vetäisi matot ja lattiat omistusasujien alta niin rintamamiestaloissa kuin velkaisissa lähiöissäkin. Leikkaus olisi yhdenvertaisuuden ja omaisuudensuojan vastainen ja sitä kautta ristiriidassa etenkin Kokoomuksen julistusten kanssa.

3) Kumota pitäisi myös hallituksen läpi ajama laki, jonka mukaan kansaneläkkeitä ei makseta ulkomailla asuville Suomen kansalaisille. Sehän vain toisi heidät tänne takaisin eläkettään saamaan ja asuntoja sekä tehy-palveluja jonottamaan!

Olen vedonnut hallitustahoihin, jotta myös poliitikot ymmärtäisivät, mihin heidän säästötoimensa tosiasiassa johtavat. Vaikutusarvioita kun hallitus ei enää tee.

Kyseiset leikkaukset eivät kannusta töihin, vaan ne pudottavat ihmiset toimeentulotuen piiriin, joka on kannusteloukuista pahin, sillä vähäinenkin tulonmuodostus tai varallisuus leikkaa heti tuota viimesijaista sosiaalietuutta, kun myös tulonhankinnan niin sanottu suojaosa poistettiin.

Eduskunnan valiokunta otti jo taannoin kannan, että Suomessa olisi edettävä kohti yleistuloa, joka takaisi minimiturvan jokaiselle, mutta hallituksen nyt tekemillä toimenpiteillä siihen ei päästä.

Nyt leikataan alapäästä, kun pitäisi leikata yläpäästä.

Suomen työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmän ydinongelma on, että yhteen etuuteen syntyneet muutokset siirtyvät toisiin etuuksiin.

Jos ihminen itse ansaitsee jotakin tai vaurastuu hankkimalla varallisuutta ja pääsemällä sitä kautta paremmille päiville, yhteiskunta ei palkitse siitä vaan kostaa ja leikkaa jotakin etuutta sekä osoittaa siten, että mitään ei kannata omaksi hyväkseen tehdä.

Jos taas valtio leikkaa jotakin etuutta säästäkseen menoissa, kulu siirtyy toiseen etuuteen, viime kädessä toimeentulotukeen, joka on sosiaalisista loukuista pahin.

Tähän maahan tarvitaan sellainen perusturvajärjestelmä, joka on varallisuudesta riippumaton ja jonka taso riippuu vain ja ainoastaan tuloista sekä muuttuu tulojen mukaan dynaamisesti ja reaaliaikaisen tulorekisterin mukaisesti.

Esittelin sellaisen teoksessani Työttömän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan. Taustana on Nobel-taloustieteilijä Milton Friedmanin kaavailema negatiivisen tuloveron kaltainen perustulo, joka toimii, kun se korvaa sosiaalietuuksien tilkkutäkin ja kalliiksi käyneen viranomais- ja kuitintarkastusarmeijan.

Vahvin työpoliittinen kannuste olisi mahdollisuus irtautua tukiriippuvuudesta kokonaan, mutta nykyisellä politiikalla ihmisistä tehdään entistäkin riippuvaisempia toimeentulotuesta ja suorastaan ohjataan ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman pian täydellisiksi pultsareiksi.

Siihen myös alkoholipoliittiset lain lievennykset antavat täydet eväät, ja suomalaisia tehdään juopoiksi kuin reservaatti-intiaaneja.

Surkeaa politiikkaa, jolle olisi pantava piste.

---

Sosiaalipolitiikasta aiemmin

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi 

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Asuntopolitiikasta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Olen kirjoittanut tässä blogissa toistuvasti siitä, miksi Suomeen luotua asumisoikeusjärjestelmää ei pitäisi lopettaa eikä edes ”ajaa alas”, kuten hallitus on kokoomuslaisen ministeri Kai Mykkäsen toimesta tehnyt.

Itse järjestelmä jää voimaan, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet, että jo valtion korkotukien ja takuiden lopettaminen uudisrakentamiselta pilaa talojen omistajayhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin ja vaarantaa sitä kautta myös asukkaiden aseman.

Siksi järjestelmää ei pitäisi horjuttaa millään tavalla.

Ministeriö asetti viime keväänä selvitysryhmän pohtimaan vaihtoehtoa niin sanotulle välimallin asumiselle, joka täyttäisi omistusasumisen ja vuokra-asumisen kuilua.

Mykkänen laittoi pari kaveriaan, ekonomisti Juhana Brotheruksen ja tekniikan tohtori Matti Kurosen, laatimaan selvitystä, ja asiassa kuultiin myös kaupunkien aso-yhtiöitä ja virkahenkilöitä.

Komiteoista tulee yleensä dromedaarin näköisiä tuloksia.

En mene nyt yksityiskohtaisesti siihen, mitä kaikkea asiassa pitäisi tai olisi pitänyt ottaa huomioon, sillä julkaisin ja osoitin asiaa käsittelevät kirjoitukseni sekä ministeriölle että Brotheruksen & Kurosen työryhmälle jo aiemmin.

Näin tein siksi, että työryhmästä puuttui (tai oli jätetty pois) yhteiskuntatieteellinen ja juridinen asiantuntemus kokonaan, ja vain taloudellinen ja tekninen asiantuntemus oli valittu mukaan.

Niinpä 24.9.2024 valmistuneessa selvityksessä on useita virheitä. Esimerkiksi sivulla 15 väitetään, että vuoden 1990 aso-lain aikana

”[...] asumisoikeusasunnot jaettiin järjestysnumeron perusteella, jolloin haluttujen alueiden haluttuihin kohteisiin ei nuorten hakijoiden lähtökohtaisesti ollut mahdollista päästä asumaan.”

Tämä ei pidä paikkaansa, vaan aso-hakemuksen hyväksyminen on aina riippunut siitä, mikä järjestysnumero hakijalla on käytössään ja erinäisistä varallisuuteen liittyvistä kriteereistä. Ikä sinänsä ei ole vaikuttanut, paitsi että hakijan täytyy olla vähintään 18-vuotias. Niin on ollut ennen, ja niin on myös vuoden 2021 lainuudistuksen jälkeen (AsoL12 §).

Lisäksi selvityksessä otetaan räikeän puolueellisesti kantaa lapsiperheiden puolesta, ikään kuin lapsiperheitä ei palvottaisi yhteiskunnassa jo tarpeeksi tukien ja veronalennuksien muodossa.

Tosiasiassa pulaa kasvukeskuksissa on nimenomaan yhden ihmisen tarpeita ja maksukykyä vastaavista pienasunnoista, eikä ketään voi eikä pidä pariutumaankaan pakottaa.

Johtopäätöksinään Brotherus ja Kuronen esittävät (s. 57) jonkinlaista vuokra-asumiseen perustuvaa välimallia ilman lunastusoikeutta. Tämä poikkeaa olennaisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin suunnittelemasta polusta, joka johtaisi vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Brotherus ja Kuronen kirjoittavat, että 

”[u]uden mallin kohderyhmänä ovat lapsiperheet ja nuoret aikuiset, joiden nykyinen tulotaso ei vielä mahdollista omistusasumista. Lapsiperheet ovat keskeisiä myös segregaation torjunnan kannalta, jotta päiväkotien, koulujen ja harrastusten osalta pysyvyys sekä yhteisöllisyys kohenevat. Asukkaan kannalta välimalli on houkutteleva etenkin markkinahintoja matalamman vuokratason, varman asumisturvan ja laadukkaan uudiskohteen asuntopalvelun takia. Kohteeseen olisi saatavissa valtiolta korkotukilainaa ja lainatakausta.”

Selvitysryhmän aso-analyysi puuroutui lapsiperheitä koskevaan retoriikkaan ja kellistyi vuokra-asumisen suosimiseen.

Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen lausui selvityksen perusteella, että

”[a]sumisoikeusjärjestelmää koskeva uudistuotannon lopettamispäätös on ollut hätiköity, eikä sen vaikutuksia selvitetty lainkaan etukäteen. Kansalaisilta ei myöskään ole kysytty, mitä asumismuotoja he itse kaipaavat.”

Yksityisten aso-talojen omistajayhtiöt (KOVA ry) päättelivät selvityksestä, ”[...] ettei vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvalle uudelle hallintamuodolle ole varsinaisia perusteita.”

Kerrankin omistajayhtiöt ja asukkaat ovat asiasta samaa mieltä. Tämä ei ole ihme, sillä asukkailla ja taloja omistavilla aso-yhtiöillä on yhteinen intressi hallituksen kaavailuja vastaan.

Pelättävissä kuitenkin on, että KOVA ry (ja kovahan se on) käyttää aso-selvityksen tuloksettomuutta keppihevosena käsitykselleen, että nykyistä aso-järjestelmää pitäisi ”kehittää” talojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purkavaan suuntaan.

Se olisi asukkaiden kannalta suuri tappio ja rikkoisi perusoikeuksia vastaan tavalla, jonka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat jo lakia uudistettaessa.

Parasta olisikin säilyttää nykyistä järjestelmää. Aso-laki on tarkoitettu pitkäaikaiseksi, ja sillä on ollut tarkoitus perustaa pysyvänluonteisia oikeudellisia asemia ja suhteita. Olisi lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvaatimusten vastaista repiä eduskunnan vastikään säätämää uutta aso-lakia (393/2021) auki.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen omistajat KOVA ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen on itse todennut, että 

”Suomessa on kokeiltu erilaisia vuokra- ja omistusasumisen välisiä malleja useiden vuosikymmenien aikana, mutta vain asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaita kiinnostavaksi.”

Aso-rakentaminen onkin tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asuntojen lainoittaminen, sillä asukkaat maksavat aso-maksuna 15 prosenttia kustannuksista. Parkkonen jatkaa, että 

”[n]yt maan hallituksen olisikin viipymättä syytä todeta, että asumisoikeusasumisella on paikkansa asumisen kentällä. Samalla hallituksen tulisi päättää, että asumisoikeusasuntojen uudisrakentaminen mahdollistetaan myös jatkossa.”

Joten eiköhän pidetä kiinni tästä nykyisestä aso-mallista, jolle pieni tauko uudisrakentamisessa tekee hyvää mutta jota kannattaa jatkaa taas, kun aurinko paremmin paistaa.

Pääsee sitten Kai Mykkänenkin vähemmällä tuskailulla, kun ei tarvitse Espoon (tulevana) kaupunginjohtajana pähkäillä asuntopulan kanssa.

Aiheesta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Eduskuntatalon pylväät kuin eläinlääkärin käsivarsi

Herostratos oli antiikin kreikkalainen mies, joka halusi kovasti tulla kuuluisaksi. Huomattuaan, että se ei onnistu tekemällä hyvää, hän päätti tehdä jotakin pahaa ja poltti kauneudestaan kuuluisan Artemiin temppelin.

Saman taktiikan ovat omaksuneet Elokapina-liikkeen aktivistit ja heidän ruotsalaiset hunsvottikaverinsa, jotka kävivät töhrimässä eduskuntatalomme pylväät punaisella värillä.

Elokapinan mainekipeyden kannalta suotuisaa on, että väriaine ei tahdo lähteä pois. Graniitti on imaissut sen itseensä kuin pesusieni, joten punaisuus jäänee muistuttamaan elokapinalaisista pitkäksi ajaksi.

Herostraattinen metodi on valtavirtaistunut myös sosiaalisessa mediassa ja muussakin epätodellisuudessa, jossa ihmiset tekevät mitä vain saavuttaakseen kuolemattomuuden.

Elokapinalaiset ovat puolustelleet tekoaan tarkoitusperiensä mukahyvyydellä, eli huomion keruulla omalle ilmastotaistelulleen.

Tämä ei ole kuitenkaan sellainen metodi, jolla luontoa voidaan suojella ja kannatusta voittaa puolelleen.

Myös Herostratos myönsi tekonsa ja kunnianhimoiset motiivinsa. Tämän jälkeen Efesoksen hallintovirkamiehet teloittivat Herostratoksen, ja hänen nimensä mainitseminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. 

Sisäministerin tehtävää hoitava Lulu Ranne (ps.) on ehdottanut, että Elokapina kiellettäisiin Suomessa, aivan niin kuin muutama muukin äärijärjestö on kielletty sinänsä vähäpätöisen ja merkitykseltään kiistanalaisen toiminnan perusteella.

Elokapinan tapauksessa teko ja syyllisyys ovat selviä. Kansalaisaloite Elokapinan lopettamiseksi on kerännyt jo satatuhatta allekirjoitusta ja etenee siis pylvästaloon.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Martti Tolvanen puolestaan on väittänyt, että elokapinallisten rikokset eivät vielä riittäisi lakkauttamiseen, koska ne eivät ole riittävän vakavia. Tolvanen on vähätellyt Elokapina-liikkeen edesottamuksia aiemminkin ja moittinut poliisia liian kovista otteista.

Minä pidän elokapinallisten hyökkäystä demokratian vastaisena, ja sitä pitäisi käsitellä Yhdysvaltain kongressitalon valtausta koskevalla moraalipaatoksella medioissa.

Pieniä ovat Suomen oikeuslaitoksen sanktiot ja suunnitelmat rabulistien varalle, ainakin verrattuna Herostratoksen kohtaamaan tuomioon.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Olen aina pitänyt lakimies Ville Taviota yhtenä Perussuomalaisten etevimmistä ja harkintakykyisimmistä poliitikoista, mutta nyt ei mennyt ihan nappiin.

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että ulkomaankauppaministeri Tavio päätti Suomen jäävän pois Ukrainan jälleenrakentamisen liittoumasta, syynä liittouman halu edistää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja asemaa.

Paha sanoa, mutta suorempaa läimäytystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuskin voisi esittää.

Ministerin mielestä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämisestä kieltäytyminen on siis tärkeämpää kuin Ukrainan tukeminen.

Jos tuo ei ollut tekosyy Ukrainan auttamisesta kieltäytymiseen, niin mikä se oli? Todennäköisesti passiivis-aggressiivinen yleiskannanotto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kohtaan.

Ukrainassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi on vielä paljon tehtävää, joten asia ei ole marginaalinen vaan täysin relevantti. Tilanne ei ole siis samanlainen kuin Suomessa, jossa sateenkaariliikkeen performansseihin on jo vähän turruttu.

Mediassa kohistiin sitten kysymyksestä, mikä on nyt Suomen ulkopoliittinen linja. Sananlaskun mukaan ulkopolitiikkaa pitäisi tehdä yhdestä suusta, eikä kenelläkään pitäisi olla omaa ulkopolitiikkaa.

Totta onkin, että Tavion poikkeaminen muiden Euroopan maiden linjasta saattaa maamme koko ulkopolitiikan outoon valoon. Venäjällä siitä osattiin jo kiitellä.

Demokratian puolustamista Yhdysvalloissa

On tuo Yhdysvallat kummallinen maa, kun siellä paukkuu edelleenkin Villin Lännen perinteen mukaisesti Coltti, jolla ratkotaan myös poliittisia asioita.

Monissa väkivallasta kärsivissä maissa, kuten Ruotsissa, aseellisesti pyritään ratkomaan yksilöiden tai ryhmien välisiä konflikteja, mutta Yhdysvalloissa pössyköillä tehdään politiikkaa!

Tietenkin myös muualla, jossa väkivalta kukoistaa, usein syynä ja taustana on harjoitettu politiikka, esimerkiksi sosiaali-, talous- tai maahanmuuttopolitiikka.

Niihin myös Yhdysvalloissa yritetään vaikuttaa.

Presidentiksi toista kertaa pyrkivää Donald Trumpia kohtaan oli jälleen tekeillä aseellinen hyökkäys, todennäköisesti salamurhayritys.

Trumpin vastustajat katsovat olevansa yleensä demokraattipuolueen puolustajia. Mutta erikoista on demokratian puolustaminen silloin, kun ehdokas yritetään likvidoida demokraattisista vaaleista!

Jatkuva tulitus todennäköisesti tarjoaa Trumpille mahdollisuuden marttyyrisoida itseään entistä enemmän. Väkivaltaiset hyökkäykset ja vihan osoitukset vain vahvistavat Trumpin kannatusta, ja politiikan sisältöihin niillä tuskin on vaikutusta.

---

Päivitys 14.10.2024: Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan sananlaskussa. Trump todennäköisesti selviää hengissä presidentinvaaleihin asti, sillä kolmaskaan yritys häntä vastaan ei onnistunut, kertoi äsken jenkkimedia. Trump todennäköisesti tarvitsee ja saa paremmat vartijat, mikäli hänen onnistuu palata virkaistuimelle.

Onko demokratia huono hallintomalli?

On perin kurjaa kerjätä oikeutusta itseään tyhmemmiltä, ja siksi Platon ja Sokrates halveksuivat demokratiaa.

Kansa ei nimittäin tiedä, ei varsinkaan omaa parastaan.

Usein ihmetellään, miksi kriisiaikoina nousee oikeistodiktatuureja. Niitä nousee juuri demokratian merkiksi.

Nyt Yleisradiossa ollaan huolissaan niin sanotun laitaoikeiston noususta Saksan liittopäivävaaleissa, joissa Vaihtoehto Saksalle (AfD) on kovassa nousussa.

Minun mielestäni puolueen pyrkimykset eivät ole kovinkaan tyhmiä, mutta suhtautuminen puolueeseen on vähintäänkin ymmärtämätöntä.

Aina kun arvostellaan esimerkiksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia ja maassa vallitsevaa oikeistosuuntausta tai kun moititaan Puolan EU-politiikkaa, ei muisteta, miksi asiat ovat menneet noissa maissa juntturalle.

Syy kumpaankin on Balkanin suunnalta tunkeutunut laiton ja kutsumaton maahanmuutto, joka uhkaa valtioiden väestöllistä rakennetta ja kykyä taata sosiaaliturva kantaväestöille itselleen.

Sellaisissa tilanteissa nousee usein vastarektioita, ja kansalaiset ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan ja asemaansa. Näin syntyy oikeutettua kansallismielisyyttä, jota moititaan sitten äärioikeistolaisuudeksi, laitaoikeistolaisuudeksi tai jopa natsismiksi ja fasismiksi.

Syyt siihen ovat kuitenkin vasemmistolaisessa politiikassa, joka pyrkii auttamaan vieraita tulijoita kansalaisten omaksi velaksi. 

Onko sitten väärin äänestää laillisissa vaaleissa jonkin puolueen puolesta? Mitään puoluetta vastaankaan ei voi vaaleissa ääntään antaa.

Demokratiassa ihmiset usein tulevat äänestäneiksi myös omaa parastaan vastaan, jolloin vastuulliset voimat tekevät johtopäätökset ja ryhtyvät rajoittamaan demokratiaa ja kaappaavat vallan.

Myös demokratia voi ajautua kriisiin, sillä kansanvaltaisesti ja demokratian nimissä on tehty tyhmyyksiä.

Niin kävi muun muassa Chilessä, jota uhkasi demokraattisesti valitun vasemmistopresidentti Salvador Allenden aloittama sosialisoiminen (aiheesta täällä). Augusto Pinochet katsoi parhaaksi kaapata vallan, ja syntyi sotilasdiktatuuri. Siten maa vältti Kuuban tien, mikä oli loppujen lopuksi hyväksi.

Toisen esimerkin tarjoaa Espanja. Myös Espanjaa uhkasi sosialismi, jonka torjumiseksi kenraali Francisco Franco nousi valtaan, ja oikeistodiktatuuri pysyi 1970-luvulle asti. Sosialismin torjuminen oli historian kulku huomioon ottaen maan edun mukaista, vaikka Gibraltarin yli pyrkivää maahanmuuttoa vastustava joutuu edelleen kuulemaan olevansa ”falangisti”.

Molempien sotilasjunttien edesottamuksista on valitettu paljon, mutta lopputulosten valossa sotilasdiktaruurien tie oli parempi kuin sosialismin tie.

Ei ole ihmeellistä, että myös Björn Wahlroos moitti kirjansa ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle” (2012) aluksi kansanvaltaa. Hänen havaintojensa mukaan talous menestyy parhaiten siellä, missä demokratia ei sotke taloudellisen edun tavoittelua, kuten Kiinassa ja Intiassa.

Molemmissa maissa demokratian tila on kieltämättä huono ja ihmisoikeuksia poljetaan. Mutta yhteiskunnallisen kokonaisedun näkökulmasta hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat.

Tahdon vain sanoa, että viisaiden johtama oligargia ei välttämättä ole huonompi kuin suurten kansanjoukkojen valitsema tyhmien despotia.

---

Päivitys 1.9.2024

Niinhän siinä kävi, että AfD nousi keskisaksalaisessa Thüringenissä suurimmaksi 32,8 prosentin kannatuksella kristillisdemarien saadessa 23,6 prosenttia äänistä.

Myös äärivasemmistolainen ja maahanmuuttokriittinen BSW nousi kolmanneksi noin 12 prosentin ääniosuudella. Maahanmuuttokriittisiä ollaan siis huvittavasti nyt myös äärivasemmistossa.

Tulos toistaa Ranskan kesäisissä vaaleissa nähtyä liukumaa oikealle ja oikeiston ja vasemmiston etääntymistä toisistaan. Onko tämä sitten hyväksi Saksalle, Ranskalle tai Euroopalle?

Nähdäkseni Ylen haastattelema ajatusten hautoja, professori Francesco Nicoli, on lapsellinen ja väärässä länkyttäessään, että laitaoikeiston eristäminen olisi Saksalta viisasta. Päinvastoin, eristäminen vasta olisi tyhmää, sillä juuri siten mitätöitäisiin demokratian tulos ja torjuttaisiin kansalaisten vaatimat korjausliikkeet pitkään vallinneeseen talous- ja maahanmuuttopolitiikkaan.