Kuolonmusta hallitus vei jo viime vuonna läpi hallitusohjelmaan kirjaamansa suunnitelmat, joiden mukaan yleinen asumistuki lakkautetaan omistusasukkailta kokonaan, ja uudistus astuu voimaan ensi vuoden vaihteessa.
Tämä tarkoittaa, että matto vedetään alta tuhansilta suomalaisilta. Lisäksi hallitus alensi asumistukien tasoa, vaikka asuminen on kallistunut kymmeniä prosentteja.
Hallitus on nyt tekemässä yleisen asumistuen kaikille tuen saajille varattomuusehtoiseksi. Myös eläkkeensaajien asumistuen varallisuusharkintaa aiotaan kiristää, eli pieneläkeläisten ahdinkoa pahennetaan entisestään (esitykset täällä ja täällä ja käsittelyn tila täällä).
Asumistuen poistaminen omistusasukkailta on järjetöntä, koska asumistukea on myönnetty tähänkin asti vain asumisen hoitokuluihin, kuten hoitovastikkeisiin, jotka ovat vuokria alemmat. Kun omistusasukkaita painostetaan myymään kotinsa ja muuttamaan vuokralle asumaan, asumistukimenot todennäköisesti nousevat, joten säästöä valtiolle ei synny.
Toimenpide on sikamainen läimäytys omistusasukkaita kohtaan ja kertoo
virheellisestä käsityksestä, että omistusasukkaat ovat varakkaita, joita
sopiikin kiusata. Velkaisista kodeista voi jäädä pakkomyyntien jälkeen
luu käteen ja luottotappioita pankeille, ja jälleen avautuu vaateita
jopa pankkitukeen.
Kelan laskelmien mukaan varallisuusharkinnan lisääminen lakiin säästää valtion menoja vain noin 8 miljoonaa euroa mutta lisää Kelan etuuskäsittelyyn kuluvia menoja 4,8 miljoonalla, ja lisäksi kasvavat toimeentulotuen menot (aiheesta eduskuntakeskustelussa).
Istuva hallitus ei tiedä, mitä tekee. Tai jos tietää, se ampuu itseään ja kansalaisia tahallaan koipeen.
Hallituksen esitys on omaisuudensuojan ja yhdenvertaisuuden vastainen ja kyseenalaistaa oikeusvaltioperiaatteen. Se on myös irvokkaassa ristiriidassa Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemarien julistusten kanssa; nämä kun ovat esiintyneet kotien ja omaisuuden suojelijoina.
Olisi mielenkiintoista selvittää, mitä asioista ajatellaan niissä rintamamiestaloissa ja kaupunkien lähiöissä, joissa asuu paljon
perussuomalaisia. Asumistukileikkauksilla hallitus piiskuroi kodeistaan kokonaisia perheitä ja lisää sosiaalista ahdinkoa.
Yleiseen asumistukeen liitettävä varattomuusehto ohjaa kansalaisia hankkiutumaan mahdollisimman pian varattomiksi saadakseen perusturvaa jokapäiväisiin asumiskuluihinsa.
Esitys tekee asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun, josta ei ole motiivia nousta paremmille päiville.
”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” nykyinenkin hallitus ruokkii toimeentulotuella, jota ei leikata vaan johon tehdään jopa indeksikorotukset! Sitä eivät kuitenkaan saa tavalliset ihmiset, joilla on vähänkin varallisuutta.
Toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevat tulo- ja varallisuuskymmenykset pudotetaan mustaan aukkoon, kuten sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä on todennut.
Asumistukeen lisättävä varattomuusehto ja varattomuusharkinta estävät vuokralla asuvia kartuttamasta pääomaa omistusasunnon hankkimiseen. Siten ne johdattavat suomalaisia ihmisiä ylisukupolviseen ja periytyvään köyhyyteen sekä tukevat vuokranantajien ja kiinteistökeinottelijoiden pyrkimystä tehdä asukkaista kaleeriorjia ja torppareita. ASP-tiliä koskeva poikkeus ole riittävä, koska sillä on ikärajat.
Asumistuen huononnuksilla hallitus ulosmittaa keskiluokkaisen väestön ja valkokaulusköyhälistön kodit valtionvelkojen tilkkeiksi samalla, kun se junailee verohelpotuksia kovapalkkaisille ja kaikkein varakkaimmille.
Edellinen hallitus romutti Suomen valtiontalouden vihreällä idealismilla. Nykyinen hallitus puolestaan tuhoaa kansalaisten henkilökohtaisen talouden, eikä napamies Petteri Orpon hallitus ole pystynyt luomaan leikkauksilla Suomeen yhtään uutta työpaikkaa. Sen sijaan työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta 38 000:lla.
Väite, että perusturvaan ei kajota, oli hallituspuolueiden suurin kusetus ja merkittävin vaalivale, sillä hallitus aloitti juuri siitä.
Yleisen asumistuen leikkaukset ovat leikkauksista pahimpia, sillä ne ovat johtamassa katastrofeihin asukkaiden elämässä. Opiskelijat limbotaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Eläkeläisten asumistuki puolestaan alenee noin 203 000 eläkeläiseltä, myös takuueläkeläisiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon rajalla, ja 7 600 pieneläkeläistä menettää asumistukensa kokonaan.
Sen sijaan hyvää työeläkettä saavien eläkkeisiin tehdään ”kannustaviksi” sanottuja indeksikorotuksia, ikään kuin muut eläkeläiset voisivat vaikuttaa työuraansa jälkikäteen ahkeruudella.
Leikataan alapäästä, kun pitäisi leikata yläpäästä.
Myös asiaan liittyvä yhteiskuntapsykologia kituu kuin kumolleen käännetty kilpikonna. Hallitus näyttää ajattelevan, että jatkuva uhattuna oleminen vapauttaisi kansalaiset parhaaseen toimintaan, vaikka perusturvan leikkaaminen vie lattiat alta ja syöksee ihmiset synkkyyteen.
Kapealla kauppiaan järjellä toimivan Kokoomuksen kannat arvattiin kyllä jo vaalien aikaan, ja näätämäisimmin asiassa onkin menetellyt perussuomalainen puolue, jonka tavoitteena on ollut eläke-eriarvoisuuden lisääminen siitä asti, kun raikulipojat ja -tytöt saivat puolueessa vallan Timo Soinin jälkeen.
Riikka Purran on kenties turvallista matkustaa Petteri Orpon
povitaskussa, mutta haluaisinpa nähdä valtiovarainministerin kilauttavan
omien äänestäjiensä emalimukiin yhdenkin niin sanotun lesken rovon.
Sellaista päivää ei tule. Mutta tulee päivä, jona puolet
persuedustajista putoaa palisanterituoleiltaan takaisin työntelemään
potkukelkkaa pakkaseen, joten heidän kannaltaan on samantekevää, vaikka
äänestäisivät leikkauksia vastaan.
Olen samaa mieltä oppositiopuolueiden kanssa siitä, että kaikki perusturvaan kohdistuneet leikkaukset olisi peruttava hyödyttöminä, sosiaalisesti rapauttavina, kotimaista kulutuskysyntää vähentävinä, asuntokurjuutta lisäävinä ja suomalaisia ihmisiä runtelevina.
Istuva hallitus ei ole sinimusta, vaan se on kokomusta. Kokoomusta äänestäneitä saattaa ministerien kilpajuoksu saksien kanssa innostaa, mutta muille suomalaisille se on kuolemaksi.
Jukka Hankamäki
FT, VTT
sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija
Päivitys 11.12.2024: Hallituspuolueiden edustajat hyväksyivät asumistukien huononnukset, jotka vietiin PeV:ssa läpi esitystä tukemaan valikoitujen puolueellisten asiantuntijoiden deduktiivisilla lausunnoilla ilman kansalaisten elämäntilanteisiin ja talouteen liittyviä empiirisiä tutkimusnäyttöjä. Vaikuttaa siltä, että asuntoperusoikeudet ovat purukumia ja sosiaaliset faktat viranomaismielipiteitä, joita muunnellaan poliittisten tavoitteiden mukaisesti, kunhan vain oma palkka tai eläke juoksee.
Päivitys 13.12.2024: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru pahoinpideltiin kadulla (ilmeisestikin) siksi, että hän vastusti hallituksen esittämiä leikkauksia. Olipa motiivi poliittinen tai ei, tapaus osoittaa, millaisella tyylillä hallitus ja sen taustajoukot asioitaan ajavat. Perusturvaleikkaukset ovat rakenteellista väkivaltaa, ja riitainen sosiaali- ja terveysvaliokunta on nyt ”yhteiskunta pienoiskoossa”.
---
Perusturvaleikkauksista aiemmin
”Kaikkein heikommassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokanKehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi
Hallitus heittää kotioville hevosenpään
Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”
Kokoomuksen näkemys kannustamisesta
Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina
Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille
Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!
Asuntopolitiikasta aiemmin
Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään
Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä
Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!
Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)
Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa