Hallituksen aikomus asumistuen tason leikkaamiseksi ja myöntöehtojen tiukentamiseksi on budjettikirjan huonoin esitys ja jättää kelvottomuudessa taakseen työmarkkinoita koskevat pikku-uudistukset.
Asumistuen indeksijäädytykset, korvausprosenttien muutokset ja Helsingin yhdistäminen kakkosvyöhykkeeseen kiertyvät suureksi osaksi toimeentulotukimenoihin, joten valtion säästöt jäävät marginaalisiksi, ja lisäksi voi syntyä uusia menoja.
Asumistuen leikkauksia on perusteltu työllisyystavoitteilla. Ajatuskulku on absurdi, koska asumistukeen kajoamalla ei ratkaista työvoiman kysynnän ja koulutusten välistä kohtaanto-ongelmaa eikä myöskään luoda Suomeen yhtään uutta työpaikkaa.
Toimeentulotuki voi täyttää asumistuen alentamisesta syntyvän vajeen vain niille, jotka ovat lähes varattomia tai joilla ei ole ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”. Muiden asumistukileikkaukset ovat suoraan pois heidän ruokapöydästään.
Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset kannustavat ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi saadakseen tuloa jokapäiväisiin menoihinsa. Tällä tavoin ”toiseksi huonoiten toimeentulevat” putoavat hallituksen korostamien ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” asemaan. Vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.
Samoin vaikuttaa myös 300 euron ansiotulovähennyksen poistaminen.Varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen on puolestaan tekemässä asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun.
Mikäli asumistukea ei jatkossa myönnetä omistusasuntojen hoitokuluihin, ihmisiä taivutellaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Tällöin asumistukimenot nousevat, koska vuokrat ovat yleensä hoitovastikkeita ja omakotitalojen hoitokuluja korkeammat.
Oikeistohallitus vaarantaa kodit ja omaisuudensuojan
Ihmisten pakottaminen kotiensa myynteihin kolhii pahoin ihmisten perusoikeuksia. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista. Näitä ruokakuntia on laskettu olevan noin 16 860.
Ihmisten pakottaminen syömään kotinsa on jo sinänsä röyhkeä läimäytys päin niitä arvoja, joita oikeistopuolueet ovat väittäneet suojelevansa, kuten koteja ja yksityisomaisuutta. Uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit voivat johtaa asuntomarkkinoiden entistä pahempaan kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa.
Olisi kiinnostavaa tietää, mitä asumistuen poistamisesta omistusasunnoilta ajattelevat ne Perussuomalaisten äänestäjät, jotka asuvat siinä kuuluisassa ”rintamamiestalossa” ja joiden asumistuki uhataan lakkauttaa nyt kokonaan, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen kasvu ja energiamääräykset.
Viekö hallitus suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa pystynyt ottamaan?
Itse en tiedä halveksuttavampaa tapaa ”hoitaa valtiontaloutta” kuin ajaa ihmiset pois kodeistaan rahan ruoskalla, jonka toista päätä pitelee käsissään pääministeri Petteri Orpo.
Nähdäkseni asiaa olisi arvioitava perustuslakivaliokunnassa PeL 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden ja 15 §:ssä säädetyn omaisuudensuojan näkökulmasta.
Asiassa olisi otettava huomioon myös niin kutsuttu sosiaaliturvan heikennyskielto, jonka mukaan sosiaaliturvalainsäädäntöä olisi tulkittava perusoikeuksille myönteisellä tavalla, julkinen valta on velvollinen järjestämään perusoikeuksien vaatimat palvelut, eikä näitä palveluita saa heikentää oikeuden toteutumisessa jo saavutetusta tasosta, ellei myös palvelujen hintatasossa tapahdu muutosta alaspäin.
Sellainen politiikka, jolla leikataan ihmisten perustoimeentuloa mutta kevennetään
ansiotuloverotusta ja sijoitetaan (Kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti) neljä
miljardia euroa heikosti tuottavaan tai tuottamattomaan infrastruktuuriin,
on johtamassa banaanivaltioille ominaiseen yhteiskuntakäytäntöön.
Ei ole näyttöä siitä, että veronalennuksilla olisi merkittävää vaikutusta työhön hakeutumiseen, vaan pääasialliset motiivit työllistymiseen johtuvat työelämän tarjoamasta mahdollisuudesta kokonaan vapautua tukiriippuvuudesta.
Siihen hallituksen malli ei kuitenkaan kannusta vaan ohjaa syvemmälle muun muassa toimeentulotuen tarpeeseen. Oletustenvaraisilla työllistymistoiveilla ei pitäisi kajota kansalaisten perusturvaan.
Hallitus tuhoamassa myös asumisoikeusjärjestelmän
Hallitusohjelmaan kirjattu aie lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen on sekin sangen epäviisasta. Siten huononnettaisiin niiden suomalaisten pyrkimyksiä hankkia asunto, joiden tulot ja varallisuus eivät riitä omistusasuntoon mutta jotka eivät täytä kunnallisten vuokra-asuntojen sosiaalisia valintaperusteita.
Hallitus on nyt romuttamassa hyvin toimivan asumisoikeusjärjestelmän, sillä asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARA-tuetuilla lainoilla (asumisoikeustalo ei ole – eikä sen pidäkään olla – realisoitavissa, joten se ei kelpaa markkinaehtoisen lainan vakuudeksi).
Näin hallitus luo poliittista painetta asumisoikeusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten (eli myyntikiellon ja elinikäisten asumisoikeuksien) purkamiselle, vaikka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat myyntikiellon uutta asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä pitäen sitä taannehtivasti vaikuttavan lain kieltoa rikkovana sekä sopimusten sitovuusperiaatteen vastaisena.
Kokoomuslaisen politiikan jatkoksi ovat röyhkeimmät kiinteistöbisneksen etäispäätteet kuitenkin ehtineet ehdottaa käyttö- ja luovutusrajoitusten purkua asumisoikeusasumisen valtakunnallisessa neuvottelukunnassa (kokous 5/2023, s. 4) nostamalla jälleen esille myymisen vuokra- tai omistusasunnoiksi.
Huomautan painokkaasti, että aso-järjestelmää ei ole tehty jatkuvasti ja toistuvasti kyseenalaistettavaksi eikä auki revittäväksi, vaan takaamaan pitkäaikainen asumisturva sopimusasukkailleen.
Sen enempää valtionhallituksella kuin millään neuvottelukunnalla ei ole oikeutta heitellä pöydälle hervottomia esityksiä maton vetämiseksi asukkaiden alta, ja tätä tukee lakien yleinen pysyvyyden velvoite sekä yhteiskunnan toiminnan ennustettavuuden vaatimus.
Aso-laki on konstitutiivinen laki, jolla on tarkoitus perustaa pitkäaikaisia ja elinikäisiä oikeudellisia asemia ja suhteita, eikä se siksi sovellu jatkuvan kiistelyn ja kyseenalaistamisen foorumiksi. Asiassa ei siis ole mitään neuvottelujen varaista eikä neuvoteltavaa.
Aso-asioiden neuvottelukunnan (HE 189/2020) tarkoitus on kehittää asumisoikeusasioita nimenomaan asukkaiden näkökulmasta eikä huonontaa niitä, joten neuvotteluelin ylittää toimivaltansa, jos siellä ryhdytään perumaan aso-sopimuksiin perustuvia oikeuksia.
Asumisoikeusjärjestelmä luotiin nimenomaan pysyvien asuntojen takaamiseksi taloudelliselle keskiluokalle. Asumistuen leikkaukset, varallisuusharkinnan käyttöönotto ja muiden myöntöehtojen tiukentaminen kannustaisivat köyhtymiseen ja kurjistumiseen sekä johtaisivat kansalaisten eriarvoistumiseen ja rakennusteollisuuden lamaantumiseen, jota kiinteistömarkkinat kaikkein vähiten korkokriisin keskellä kaipaavat.
Perussuomalaiset ampumassa itseään ja äänestäjiään jalkaan
Lopputuloksena valtiontalouden säästöt osoittautuisivat vähäpätöisiksi verrattuna siihen, että
syntyisi paljon väliinputoajia, epävarmuutta ja sosiaalisia ongelmia. Myös opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän saajiksi ei enää sovi sellaiseen yhteiskuntaan, jossa opiskelijoiden asuinolot ovat ehtineet muuttua rakenteellisesti soluasumisesta yksilöllisempään muotoon – tavoite, jota myös kokoomuslaiset ovat itse ristiriitaisesti ajaneet.
Asumistukeen sijoitetut noin 2,3 miljardia euroa vuodessa on hyväksyttävä hinta siitä, että on saatu katto lähes kaikille ihmisille ja pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Se on hyvä tukimuoto, koska se ei merkitse syömävelan tekoa vaan valtion subventiota pysyvään käyttövarallisuuteen.
Perussuomalaiset on taivuteltu tekemään hallituksessa äänestäjäkuntansa etujen vastaista politiikkaa. Perussuomalaisen puolueen johdossa ei ole sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmän asiantuntemusta, ja siksi Perussuomalaisia vietiin kuin kuoriämpäriä jo Säätytalon neuvotteluissa.
Esitän, että hallitus hylkäisi aikeensa asumistuen tason leikkaamisesta ja saantiehtojen
tiukennuksista. Asumistuen varallisuusharkinta on keskeinen syy eläkeläisten leipäjonoihin, ja ehdotan, että hallitus parantaisi eläkeläisten asumisturvaa ja toimeentuloa poistamalla varattomuusehdon eläkeläisten asumistuesta sen lisäksi, että sitä ei nyt ole yleisessä asumistuessa.
Aiheesta aiemmin
Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi
Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”
Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina
Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue
Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!
Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa
Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit