Käteinen raha on vapauden ja demokratian tunnusmerkki

Tiedotus- ja toitotusvälineet ovat tänään raportoineet laajasti pankkiautomaattien vähentämisestä ja erään pankkiryhmän päätöksestä alkaa periä maksua käteisen rahan nostamisesta. Taloustoimituksissa asia nähdään valitettavasti vain käytännölliseltä kannalta, joka koskee korttien tai rahan asemaa maksuvälineenä, mutta samalla peitetään asiaan liittyvä vallankäytöllinen puoli.

Tosiasiassa takana on monenkin arvion mukaan suurten kansainvälisten pankkien ja viranomaisvallan suunnitelma käteisrahan poistamiseksi ja siirtymiseksi täysin digitaaliseen rahaan. Uhka kansalaisten omaisuudensuojalle on todellinen, sillä ajattelemattomimmat poliitikot (esimerkiksi vihreiden Hannu Oksala) ovat vaatineet käteisestä rahasta luopumista.

Julkisessa sanassa käteisen käyttäjät on pyritty leimaamaan rikollisiksi tai vanhemman sukupolven edustajiksi, jotka eivät muka ymmärrä nykyajan maksutekniikasta mitään. Käteistä on pidetty tarpeellisena vain lasten karkkiostoksissa tai maahanmuuttajien takataskuissa, ja tätä kautta käteisen rahan asema on koetettu lavastaa marginaaliseksi.

Näissä näkökohdissa ei olekaan asian ydin. Asian ydin on siinä, että käteinen raha on pankkijärjestelmästä riippumatonta rahaa, joka mahdollistaa vapaan taloudellisen toiminnan ilman rahalaitosten ja kauppaliikkeiden kontrollia.

Käteinen raha on kuin sananvapaus: vapauden ja kansanvallan saareke. Käteistä ei ole sidottu kortteihin eikä tiliotteisiin, kun taas nyörittämällä ihmiset pankkien plekseihin lisätään taloudellista tarkkailua ja alistetaan ihmiset kulutustottumusten, liikkumisen ja elämäntavan digitaaliselle läpivalaisulle.

Finanssivalvonta ja pankit rikkovat perusoikeuksia

Paha kyllä, käteistä rahaa on vaikea saada enää mistään. Jos taas yrittää tallettaa pienenkin summan omalle pankkitililleen, joutuu ankarien kuulustelujen kohteeksi sekä täyttämään Finanssialan Keskusliiton pankeille toimittaman lomakkeen ”Selvitys liiketoiminnan varojen alkuperästä”. Oletus on, että yksityishenkilöiden säästöt ja sukanvarsirahat ovat ilman muuta seurausta joistakin hämäristä ”liiketoimista” tai rikoksista.

Käteisvaroja tarkkailemalla halutaan kenties torjua harmaata taloutta sekä estää rahanpesua, huumekauppaa ja terrorismin rahoittamista. Tämä jalo pyrkimys ei kuitenkaan oikeuta toista moraalista rikosta, eli loukkaamaan ihmisten yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa, tietosuojaa ja taloudellista itsemääräämisoikeutta. Hyödyt, jotka rikosten torjunnasta saataisiin, ovat vähäisiä verrattuina haittoihin.

Mitä Finanssivalvonta tekee esimerkiksi tiedolla, onko käteisen rahan tallettajalla tai nostajalla poliittista toimintaa? Laillisen poliittisen toiminnan harjoittajaakin epäillään siis rikoksesta, jos hän käyttää käteistä rahaa. Tämä menee aivan liian pitkälle, ja asia olisi eduskuntakyselyn tai oikeuskanslerille tehtävän selvityspyynnön arvoinen. Euroopan unionin tuomioistuimesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta apua tuskin saisi, sillä tarkkailun vaatimukset ovat EU:sta lähtöisin ja korppi ei noki korpin silmää.

Kansalaisten poliittista toimintaa ei saa sanktioida eikä vaikeuttaa yksityistalouksien tarkkailulla, sillä se heikentäisi ihmisten halua osallistua poliittisesti, ja poliittisen aktiivisuuden ahdisteleminen olisi totalitarismin merkki. Vapaus käyttää käteistä ilman kyselyjä on myös ihmisoikeus, ja tässä kirjoituksessani pyrinkin osoittamaan, miksi käteisen rahan puolustaminen sinänsä on tärkeää poliittista toimintaa.

Kahdesta väärästä – joko verojenkierrosta tai yksityisyyden- ja omaisuudensuojan loukkauksesta – ei tule yhtä oikeaa. Kansalaiset ovat ilmoitusvelvollisia verottajallekin vain tuloistaan, eivät menoistaan. Ihmisistä ei pidä tehdä kirjanpitovelvollisia ostoksistaan ja kulutuspäätöksistään pankeille, niin kuin käy, jos käteisen alkuperää tivataan ja kaikki rahaliikenne sidotaan pankkitileihin ja tiliotteisiin.

Finanssivalvonta on vierittänyt pankeille tehtäviä, jotka eivät niille kuulu. Pankkien tehtävänä ei ole toimia kansalaisten taloudellisen toiminnan yleisvalvontaviranomaisina vaan harjoittaa liiketoimintaa, palvella asiakkaitaan ja tuottaa omistajilleen kohtuullisesti liikevoittoa. Pankkien päämiehiä ovat asiakkaat ja omistajat, eivät viranomaiset. Pankeilla ei ole kyttäystoimintaan myöskään laillista mandaattia eikä privilegiota.

Käteinen on turvallista yksityisyydensuojan kannalta

Miksi sitten käteistä rahaa pitäisi käyttää? Siksi, että se on turvallista: viranomaisten, pankkien ja kauppojen tietokantojen ulottumattomissa olevaa varallisuutta, jonka käytöstä haltija on vapaa päättämään ilman olkapäällä kököttävää elämäntapatarkkailijaa. Filosofisesti katsoen varallisuuden ja omistussuhteen tärkein tunnusmerkki on se, että omaisuuden haltija on itse ja yksin suvereeni päättämään omaisuutensa käytöstä, myös siitä, kenelle omistamista koskevat tiedot kuuluvat tai eivät kuulu.

Käteissäästäminen on myös hyvä keino ”palovakuuttaa” rahansa. Jos ihminen pahaa aavistamattaan joutuu mihin tahansa konfliktiin viranomaisten tai aviopuolisonsa kanssa, viranomaiset ensi töikseen sulkevat pankkiasiakkaan tilit ja rampauttavat ihmisen taloudellisen toimintakyvyn. Kenen silloin ovat pankeissa olevat rahat?

Entäpä, jos pankit menevät konkurssiin tai joutuvat samanlaiseen kriisiin kuin Kreikassa? Ovet pysyvät kiinni, ja pankkineidit levittelevät käsiään todeten, että mitään ei ole antaa. Argentiinassa pankit suljettiin vuonna 2001, ja niiden avauduttua dollarit oli muutettu pesoiksi, jolloin talletusten arvosta hävisi kaksi kolmasosaa. Kyproksella taas talletuksista takavarikoitiin 50 prosenttia pankkien rahoittamiseksi.

Myös sähkökatkot, verkkorikollisuus ja sodan ajan kyberhyökkäykset voivat tuhota elektronisen rahan ja raunioittaa maksujärjestelmän niin, että yhteiskunnan toiminta halvaantuu. Käteinen on kätevämpää jopa ulkomailla, vaikka muuta väitetään. Korttien kanssa on nimittäin aina ongelmia, ne eivät kelpaa kaikkialla, ja käytöstä voidaan periä lisämaksuja.

Käteisen poistamisella tähdätään pankkitotalitarismiin ja sosialismiin

Jos pankit yhdessä julkisen vallan kanssa hävittävät käteisen rahan, pankeilla ja valtiolla on yliote varallisuuteemme ja kulutustottumuksiimme. Ne hyökkäävät käteistä vastaan juuri tästä syystä: pystyäkseen hallitsemaan sinua täydellisesti. Mikäli rahat on pakko pitää pankissa, joka puolestaan on keskuspankin kontrollissa, valtio voi säädellä kulutus- ja investointitoimintaa määräämällä nostoille tai talletuksille sakon tai muuttelemalla korkotasoa. Ne voivat väittää, että sinulla on rahaa pankissa, mutta tosiasiassa sinulla on enää vain luottoa pankista.

Kirjanpidollisesti pankkitalletukset eivät ole nytkään tallettajien omaisuutta vaan pankkien velkaa asiakkaille. Jos rahan nostaminen käyttöön ei olisi mahdollista käteisenä, myös asiakkaan käyttämät omat varat käännettäisiin tavallaan asiakkaan velaksi pankille. Niitähän voisi käyttää vain pankin omissa tili- ja maksujärjestelmissä pankin sanelemilla hinnoilla sekä välineillä ja pankin määräämin ehdoin.

Käteisen olemassaolo ei ole ongelma vaan suuri poliittinen oikeus. Ei siis ihme, että käteisen poistamista ajaa vasemmisto, jossa on aina ajateltu, että yksityisestä varallisuudesta pitää valtion päättää, kun taas oikeistossa on katsottu, että yksilöt itse tietävät, mikä on heille hyväksi. Käteinen raha on turvallista, sillä sen takavarikoiminen, jäädyttäminen ja periminen yksityishenkilöiltä on vaikeampaa kuin imuroiminen pankkitileiltä.

Käteisen rahan poistamisella ajetaan perimmältään sosialismin asiaa, eikä kyseessä ole mikään deluusio. Vasemmistolainen taloustieteilijä Thomas Piketty esitti teoksessaan Pitäisikö pankkiirit pelastaa? (2016), että pankkitalletuksille pitäisi säätää muutaman prosentin vero. Idean esittivät alun perin EU:n komissio, EKP ja IMF, jotka tekivät hiuksia nostattavan ehdotuksen 6,75 prosentin verosta pankkitileille ja 100 000 ylittäville talletuksille jopa 9,9 prosenttia, joten mitään luulojen varaista ei käteisestä luopumisen vastustaminen ole.

Pankit itse kyllä suojaavat omat etunsa vaivautumatta pitämään kassoissaan enää juuri mitään, minkä voisi käydä hakemassa pois. Pankkien pöytälaatikoissa ei ole nykyäänkään enempää käteistä rahaa kuin Einarin lompakossa tai pikku-Villen säästölippaassa. Mutta Suomessa on kyllä liikkeellä yli 5,5 miljardia euroa käteistä rahaa, ja määrä kasvaa, vaikka käyttö väheneekin. – Miksi?

Kaikki tietävät, että eläkeläiset, opiskelijat, toimeentulotuen saajat ja muut viranomaisten ahdistelemat ihmiset pitävät pienet säästönsä käteisenä välttyäkseen tukien epäämiseltä. Tarveharkintainen ja seurausvaikutuksiltaan sairas sosiaalilainsäädäntö kun vaatii viranomaisia polttamaan kansalaiselta päivittäiseen elämiseen tarvittavat sosiaalituet, mikäli pankkitili ei ole typötyhjä ja kansalainen köyhä kuin kirkon rotta. Suomen eduskunta mursi toimeentulotuen saajien pankkisalaisuuden perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaisesti avaamalla sosiaaliviranomaisille pääsyn toimeentulotuen hakijoiden tileihin ja pankkitietoihin.

Juuri tämä ohjaa ihmisiä joko salaamaan vähäiset varansa tai hankkiutumaan täysiksi pultsareiksi sekä pysymään kurjuuden tilassa, vaikka elämä absoluuttisessa köyhyydessä ei ole kenenkään kannalta toivottavaa eikä mahdollistakaan. Ongelma koskee satoja tuhansia kansalaisia ja välillisesti kaikkia. Jos asiaan liittyy jokin rikos, se ei ole salaamisrikos vaan julkisen vallan ihmisoikeusrikos niitä kansalaisia kohtaan, joilta valtion koura repii rahat taskuista.

Käteinen raha on yksilöiden itsesuojelun väline

Käteinen raha on kansalaisten itsesuojelun väline pankkien ja viranomaisten mielivaltaa vastaan. Sen sijaan käteisen rahan poistolla ihmiset yritetään alistaa massakulttuurin elämäntapanormeille. Kiistämällä yksityishenkilöiden taloudellinen suvereniteetti, itsemääräämisoikeus ja riippumaton toimintakyky yritetään kieltää yksilöllinen subjekti ja vapauspotentiaali, ja ihmisistä halutaan tehdä pieniä palohälyttimiä, jotka kyttäävät toistensa tuloja ja menoja.

Rikosten rikos tapahtuukin loukkaamalla pankkiasiakkaiden yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa ja tietosuojaa. Nykyisin jo pelkän epäilyksen katsotaan riittävän siihen, että pankit voivat vaatia käteistallettajiltaan selvitykset varojen alkuperästä. Pankit eivät ole kuitenkaan määritelleet tai kertoneet mitään kriteereitä, joiden perusteella ne tarkkailevat asiakkaidensa tilejä ja päättävät siitä, mitkä tilitapahtumat ne ilmoittavat Finanssivalvonnalle.

Ihmiset alistetaan siis mielivaltaisten arvailujen kohteiksi. Pankkien tilannetta ei paranna, vaikka ne kriteereitä keksisivätkin, sillä pankeilla ei ole oikeutta talletusten käytön, kuten nostojen ja talletusten, syiden kontrolloimiseen. Lisäksi on muistettava, että aiheeton rikoksesta epäileminenkin voi olla rikos.

Koska Finanssivalvonta on viranomainen, pankit ja Finanssialan Keskusliitto katsovat joutuvansa seurailemaan sen vaatimuksia ja suosituksia, vaikka ne eivät perustu mihinkään. Pankeilla olisi kuitenkin mahdollisuus valita, kumpaa ne palvelevat: asiakkaitaan vai viranomaisia. Pankit toimivat viranomaisten huomassa, mutta ne ovat ensisijaisesti riippuvaisia asiakkaidensa taloudellisesta käyttäytymisestä, joten niiden kannattaisi palvella omia asiakkaitaan eikä ilmoittaa mitään tietoja viranomaisille. Tämä on asiakkaiden ja pankkien yhteinen etu.

Pelkkien epäilysten ei pitäisi yleensäkään riittää minkäänlaisten tietojen vuotamiseen pankeista viranomaisille tai kolmansien osapuolten tietoon. Pankkisalaisuutta ei enää käytännössä ole, sillä pankit voivat antaa harkintansa varaisesti kaikki tiedot takaovien kautta kenelle tahansa.

Pankeissa pitäisi ymmärtää, että ne voivat harjoittaa liiketoimintaansa vain pankkisalaisuuden varassa. Jos luottamus asiakkaan ja pankin kesken menetetään, asiakkaiden kannattaa olla ”itse oma pankkinsa” ja pitää koko varallisuutensa muussa muodossa kuin pankeissa. Tämä taas merkitsee tappiota pankkien liiketoimintaedellytyksille.

Syynä pankkien vallantavoittelu ja ahneus

Euron ollessa kriisissä on poliittisesti epäviisasta heikentää euron asemaa käteisenä maksuvälineenä. Pankit ja Finanssivalvonta ovat omalla kontrollillaan tuhoamassa käteisen rahan aseman sekä maksuvälineenä että arvon säilyttäjänä. Käteisellä rahalla ei tee enää mitään, jos sillä ei voi edes maksaa joutumatta rikosepäilyjen kohteeksi.

Tämä on tuhoisaa koko rahajärjestelmän kannalta. Käteisellä rahalla on tärkeä rooli euroalueella: sekä maksuvälineenä, arvon säilyttäjänä että vaihtoehtona pankkijärjestelmässä toimimiselle. Jos maksuliikenne on mahdollista vain pankkien kautta, kaikki taloudellinen valta kuuluu silloin pankeille. Rahan laillisuuden perustana ei ole eikä tule olla sen identifioiminen pankkitileihin. Tällöin ei olisi enää julkista rahaa lainkaan vaan ainoastaan pankkien itse tekemää ja ylläpitämää rahaa.

Jos käteistä ei olisi, sinulla olisi rahaa vain sikäli, kuin onnistuisit saamaan yksityisen pankin kanssa aikaan tili- ja asiakkuussopimuksen. Älä luule, että sopimus olisi sinulle edullinen, sillä ehdot sanelee aina vahvempi osapuoli, eli pankki. Käteisen rahan olemassaolo on tärkeää siksi, että vaihtoehtona pankkiasiakkuudelle se estää pankkeja kytkemästä sinua täysin omaan talutusnuoraansa, kun taas käteisen rahan poistaminen romuttaisi rahan aseman ja olemuksen kokonaan sekä johtaisi ennennäkemättömään mullistukseen omaisuudensuojassa, investointitoiminnassa ja kulutustottumuksissa.

Selvän näytön pankkien harjoittamasta juonittelusta tarjoaa pankinjohtaja Björn Wahlroos, joka kirjassaan Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (2015) vaatii käteisestä luopumista. Korkojen painuessa alle nollan käteisestä tulisi nimittäin sijoituskohde, johon säästöt ohjautuisivat. Tämä puolestaan vaikeuttaisi pankkien mahdollisuuksia periä tileiltä negatiivista korkoa. Jos käteistä ei olisi, pankit voisivat miinuskoron aikana helpommin syödä rahasi. Niin ne tekevät jo nyt kantamalla nollakorkoisilta tileiltä kuukausimaksua. Tämä on aito pankkiryöstö. Ryöstäjänä vain on pankki.

Käteisen ”käsittelykustannuksiin” viittaaminen on pankkien tekosyy käteisestä eroon pyrkimiselle. Todellinen syy on pankkien halu pidättää rahan käyttömahdollisuudet itselleen ja sitoa kaikki maksaminen omiin palvelumaksullisiin tileihinsä. Tosiasiassa rahan hallussapidon ja käyttämisen ei pitäisi edellyttää kansalaiselta pankkiasiakkuutta lainkaan.

Eräät ovat puolustaneet käteisen käytöstä kieltäytymistä vedoten ”sopimusvapauteen” ja siihen, että kaupan tai vaihdon osapuolet voivat sopia maksutavoista. On väitetty, että sopimusvapaus menee laillisen maksuvälineen edelle eikä velvoita käteisen vastaanottoon. Tosiasiassa tämä ei pidä paikkaansa, sillä sopimuksilla ei saa polkea ihmisten perustuslaillista yhdenvertaisuutta.

Jos rahan käyttäminen vaatisi solmimaan pankin kanssa tili- ja asiakkuussopimuksen sekä käyttämään korttia, kyse ei olisi enää sopimusvapaudesta vaan pakottamisesta tiettyyn maksutapaan. On muistettava, että Euroopan unionin perussopimuksessa eurosetelit ja -kolikot on määritelty laillisiksi maksuvälineiksi, eikä yhdelläkään yksityisellä yrityksellä ole oikeutta päättää siitä, mikä kelpaa laillisena maksuvälineenä euroalueella.

Pankkien ahneus koettelee parodiahorisonttia, kun rahalaitoksena esiintyvien konttorien ovella on lappu, jonka mukaan ”me emme käsittele käteistä rahaa” tai että ”kassa on auki vain kolme tuntia päivässä”. Pankeissa pitäisi ymmärtää, että käteisen käsittelykulut ovat pankkien normaaleja liiketoimintakuluja, jotka yritystoiminnan harjoittajan tulisi itse kantaa eikä siirtää niitä asiakkaiden maksettaviksi erilaisina nosto- tai talletusmaksuina.

Käteiseurojen polttaminen olisi poliittinen tyhmyys

Euroalueesta annetun lainsäädännön mukaan käteinen euroraha on edelleenkin euroalueen ensisijainen maksuväline, jota jokaisella taloudellisen vaihdon osapuolella on velvollisuus ottaa vastaan maksusuorituksena. Jos näin ei olisi, raha menettäisi arvonsa. Pankit, jotka ovat lopettaneet käteisen rahan käsittelyn, rikkovat lakia. Samalla ne mitätöivät käteistä rahaa. Tästä syystä on myös kiellettyä vaikeuttaa käteisellä maksamista, ja EU:n komission mukaan käteismaksuihin ei saa lisätä mitään palvelumaksuja.

Sitomalla rahan käytön kortteihinsa ja elektronisiin maksujärjestelmiinsä pankit pyrkivät tekemään rahasta yksityistä pankkien rahaa. Tällöin raha lakkaisi olemasta yleispätevä vaihdon väline ja arvon säilyttäjä, ja se menettäisi asemansa valtion poliittisessa järjestelmässä.

Pankkien ja Finanssivalvonnan käyttöön ottaman tarkkailun vuoksi ihmisten ei enää kannata tallettaa rahojaan pankkeihin vaan toimia entistäkin enemmän pankkien ulkopuolella. Epätoivoisilla harmaan talouden torjuntayrityksillään julkinen valta tulee synkistäneeksi tilannetta niin, että mahdollisesti jo olemassa olleesta harmaasta taloudesta tulee aivan sysimustaa. Viranomaisten toimet ovat siis hyödyttömiä, jopa vahingollisia. Lopulta maksut hoidetaan hopealusikoilla ja muilla pöytäkahveleilla.

”Rikosten ehkäisytoimilla” ei saisi vetää mattoa oikeuksiaan puolustavien kansalaisten alta. Rikollisuushan lisääntyy kriminalisoimalla, ja nyt jo pelkkä käteisen rahan hallussapito ja käyttäminen ollaan saattamassa rikolliseksi, vaikka siten heikennetään kansalaisten omaisuudensuojaa ja oikeusvaltioperiaatetta.

Myös näyttö siitä, että käteisen kieltäminen vähentäisi olennaisesti rikollisuutta, puuttuu. Todellinen rikollisuus etsiytyy aina muihin vaihtoehtoihin, ja ”rikollisuuden torjunta” onkin vain pankkien tekosyy, jolla ne yrittävät tehdä omistusoikeudesta ja taloudellisesta vapaudesta rikollista. Eräs mahdollisuus kiertää valtioiden ja pankkien rahajärjestelmät on Internetissä protokollana toimiva bittiraha (esimerkiksi Bitcoin), jonka piiriin ongelmallisiksi koetut käteisen käyttäjät siirtyisivät, jos käteiset valuutat lopetettaisiin. Valtiot ja pankit eivät siis voittaisi käteisrahan poistamisella mitään, mutta tuhoa tuotettaisiin monille kansalaisille, rahajärjestelmille ja ihmisten oikeuksille.

Käteisen rahan polttaminen on osa koko elämäämme kohdistuvaa digitaalista tarkkailua. Jos tileihin sidottu raha muodostaa pääasiallisen maksuvälineen, ostoksemme ja kulutustottumuksemme voidaan helposti kirjata myös kauppojen tietojärjestelmiin.

Tätä menoa kansalaisilla ei ole pian omaa rahaa lainkaan. Monetkaan ihmiset eivät kuitenkaan halua tehdä elämästään tällä tavoin ohjailtua, tarkkailtua ja valvottua.

En minä ainakaan halua. Siksi suositan, että kaikki ihmiset palaisivat käyttämään jokapäiväisissä ostoksissaan käteistä. Se on lopultakin ainoa keino säilyttää käteisen rahan asema maksuvälineenä ja sen mukainen vapaus. Tämä olisi tehokkain kansanliike käteisen rahan pelastamiseksi. Oikeudet ja vapaudet pysyvät vain, jos niitä käytetään.