Vihreät–Vasemmistoliitto-parivertailu

Autolehdissä vertailtiin 1970-luvulla Moskvitshia ja Ladaa. Kumpi kannattaisi ostaa? Parivertailuja tehdään nykyisinkin monissa julkaisuissa.

Poliittiseen parivertailuun tarjoutui tilaisuus, kun luottamusihmiset, apulaispormestarit Anni Sinnemäki (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) pyrkivät muistuttamaan olemassaolostaan tekemällä poliittisia aloitteita.

Sinnemäki ehdotti äskettäin, että Helsingin päiväkodeissa ei enää tarjoiltaisi liharuokaa. Helsingin Sanomat suurensi aloitteen juttuunsa, jossa kirjoitettiin, että ”apulaispormestari harkitsisi päiväkoteihin lihakieltoa”. Lehdessä ilmeisesti luultiin ehdotuksen olevan hyvä ja kannatusta Sinnemäelle kätilöivä hanke.

Apulaispormestarin lihaviha tuli kuitenkin takaisin nopeasti kuin löyly kuumalta kiukaalta sekä kansalaisilta että Sinnemäen kollegoilta kaupungintalosta.

Sinnemäki teki hiljattain myös toisen aloitteen, jossa hän esitti polttomoottoriautojen kieltämistä Helsingin keskustassa. Mallina hänellä oli tietysti Tukholma, joka lienee toiminut myös vihreiden maahanmuuttopolitiikan esimerkkinä.

Tämäkin hanke torpattiin epärealistisena haihatteluna sekä oikeiston että demarien ja Vasemmistoliiton toimesta ”sosiaalisesti epäoikeudenmukaisena”. Ruokakassia Espalta ei enää voisi hakea Ladalla. Sitä paitsi demarien laskeva tähti Sanna Marin ajattaa itseään edelleen limusiinilla, ja olenkin sanonut, että vihervasemmistolaiset arvostelevat luksusautoilua aina muulloin, paitsi silloin kun luksusautot kyyditsevät heitä itseään.

Arhinmäki sai tältä tehtävärastilta vähemmän negatiivisia pisteitä kuin Sinnemäki, sillä Arhinmäki ymmärsi vastustaa aloitetta, joka on selvästi toteuttamiskelvoton. Koska huonon vastustaminen ei ole vielä hyvää, Arhinmäelle ei jaeta kuitenkaan yhtään positiivista pistettä.

Ratkaisevan positiivisen pisteen Arhinmäki saa aloittesta, jonka hän teki Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiön Hekan ja asumisoikeusyhtiön Hason pelastamiseksi velkakuilun partaalta ja jossa hän esitti tonttivuokrien alentamista.

Poliittisia pisteitä saa ilmeisen helposti, kun vaatii jotain sellaista, mikä on välttämätöntä ja sanoo sen ensin sekä saa tuekseen valtamedian, joka päättää sitten siitä, kenen nimiin aloite kirjataan.

Tonttivuokrien alennusesitys olisi itse asiassa kuulunut Sinnemäen tehtäviin, joten tehtäviensä laiminlyömisestä hänelle on jaettava taaskin miinuspisteitä.

Näin parivertailun voittaa Arhinmäki, joka osoittaa Vasemmistoliitossa olevan enemmän talousrealismia kuin Vihreissä, joissa sitä ei ole yhtään. Tämä johtunee siitä, että Vihreitä kansoittavat kiilusilmäiset idealistit, kun taas vasemmiston kaaderissa köyhyys opettaa kansalaisille taloustiedettä.

Julkisuutta Arhinmäen aloite tosin nautti vähemmän kuin hänen graffitinsa, jonka tekeminen eteni nopeammin kuin aloite tonttivuokrien leikkaamiseksi. Minä muuten toivon Ultra Bran come backia, sillä bändiltä puutuu pätevä runoilija-sanoittaja.

---

Päivitys 2.11.2023: Arhinmäen aloite tonttivuokrien alentamisesta ei mennyt läpi, mutta Heka ja Haso saavat lohdutukseksi suoraa tukea yhteensä 20 miljoonaa. Poliittisia pisteitä Arhinmäelle ei tuosta heru, sillä Hekan ja Hason ylivelkaannuttamista ja ylirakentamista on vaatinut nimenomaan Arhinmäen oma ryhmä Vasemmistoliitto yhdessä SDP:n ja Vihreiden kanssa. Näin vasemmisto korjaa omia virheitään ja Arhinmäki ostaa poliittista kannatusta veronmaksajien rahoilla.

Päivitys 22.11.2023: Kiitokseksi juhannuksen ajan aktivismistaan Arhimäkeä vastaan nostettiin syyte, joka takaa apulaispormestarille poliittista julkisuutta seuraaviin kunta- ja eduskuntavaaleihin asti.

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Hallituksen aikomus asumistuen tason leikkaamiseksi ja myöntöehtojen tiukentamiseksi on budjettikirjan huonoin esitys ja jättää kelvottomuudessa taakseen työmarkkinoita koskevat pikku-uudistukset.

Asumistuen indeksijäädytykset, korvausprosenttien muutokset ja Helsingin yhdistäminen kakkosvyöhykkeeseen kiertyvät suureksi osaksi toimeentulotukimenoihin, joten valtion säästöt jäävät marginaalisiksi, ja lisäksi voi syntyä uusia menoja.

Asumistuen leikkauksia on perusteltu työllisyystavoitteilla. Ajatuskulku on absurdi, koska asumistukeen kajoamalla ei ratkaista työvoiman kysynnän ja koulutusten välistä kohtaanto-ongelmaa eikä myöskään luoda Suomeen yhtään uutta työpaikkaa.

Toimeentulotuki voi täyttää asumistuen alentamisesta syntyvän vajeen vain niille, jotka ovat lähes varattomia tai joilla ei ole ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”. Muiden asumistukileikkaukset ovat suoraan pois heidän ruokapöydästään.

Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset kannustavat ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi saadakseen tuloa jokapäiväisiin menoihinsa. Tällä tavoin ”toiseksi huonoiten toimeentulevat” putoavat hallituksen korostamien ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” asemaan. Vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.

Samoin vaikuttaa myös 300 euron ansiotulovähennyksen poistaminen.Varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen on puolestaan tekemässä asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun.

Mikäli asumistukea ei jatkossa myönnetä omistusasuntojen hoitokuluihin, ihmisiä taivutellaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Tällöin asumistukimenot nousevat, koska vuokrat ovat yleensä hoitovastikkeita ja omakotitalojen hoitokuluja korkeammat. 

 

Oikeistohallitus vaarantaa kodit ja omaisuudensuojan

Ihmisten pakottaminen kotiensa myynteihin kolhii pahoin ihmisten perusoikeuksia. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista. Näitä ruokakuntia on laskettu olevan noin 16 860.

Ihmisten pakottaminen syömään kotinsa on jo sinänsä röyhkeä läimäytys päin niitä arvoja, joita oikeistopuolueet ovat väittäneet suojelevansa, kuten koteja ja yksityisomaisuutta. Uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit voivat johtaa asuntomarkkinoiden entistä pahempaan kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä asumistuen poistamisesta omistusasunnoilta ajattelevat ne Perussuomalaisten äänestäjät, jotka asuvat siinä kuuluisassa ”rintamamiestalossa” ja joiden asumistuki uhataan lakkauttaa nyt kokonaan, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen kasvu ja energiamääräykset.

Viekö hallitus suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa pystynyt ottamaan?

Itse en tiedä halveksuttavampaa tapaa ”hoitaa valtiontaloutta” kuin ajaa ihmiset pois kodeistaan rahan ruoskalla, jonka toista päätä pitelee käsissään pääministeri Petteri Orpo.

Nähdäkseni asiaa olisi arvioitava perustuslakivaliokunnassa PeL 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden ja 15 §:ssä säädetyn omaisuudensuojan näkökulmasta.

Asiassa olisi otettava huomioon myös niin kutsuttu sosiaaliturvan heikennyskielto, jonka mukaan sosiaaliturvalainsäädäntöä olisi tulkittava perusoikeuksille myönteisellä tavalla, julkinen valta on velvollinen järjestämään perusoikeuksien vaatimat palvelut, eikä näitä palveluita saa heikentää oikeuden toteutumisessa jo saavutetusta tasosta, ellei myös palvelujen hintatasossa tapahdu muutosta alaspäin.

Sellainen politiikka, jolla leikataan ihmisten perustoimeentuloa mutta kevennetään ansiotuloverotusta ja sijoitetaan (Kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti) neljä miljardia euroa heikosti tuottavaan tai tuottamattomaan infrastruktuuriin, on johtamassa banaanivaltioille ominaiseen yhteiskuntakäytäntöön.

Ei ole näyttöä siitä, että veronalennuksilla olisi merkittävää vaikutusta työhön hakeutumiseen, vaan pääasialliset motiivit työllistymiseen johtuvat työelämän tarjoamasta mahdollisuudesta kokonaan vapautua tukiriippuvuudesta.

Siihen hallituksen malli ei kuitenkaan kannusta vaan ohjaa syvemmälle muun muassa toimeentulotuen tarpeeseen. Oletustenvaraisilla työllistymistoiveilla ei pitäisi kajota kansalaisten perusturvaan.

 

Hallitus tuhoamassa myös asumisoikeusjärjestelmän

Hallitusohjelmaan kirjattu aie lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen on sekin sangen epäviisasta. Siten huononnettaisiin niiden suomalaisten pyrkimyksiä hankkia asunto, joiden tulot ja varallisuus eivät riitä omistusasuntoon mutta jotka eivät täytä kunnallisten vuokra-asuntojen sosiaalisia valintaperusteita.

Hallitus on nyt romuttamassa hyvin toimivan asumisoikeusjärjestelmän, sillä asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARA-tuetuilla lainoilla (asumisoikeustalo ei ole – eikä sen pidäkään olla – realisoitavissa, joten se ei kelpaa markkinaehtoisen lainan vakuudeksi).

Näin hallitus luo poliittista painetta asumisoikeusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten (eli myyntikiellon ja elinikäisten asumisoikeuksien) purkamiselle, vaikka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat myyntikiellon uutta asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä pitäen sitä taannehtivasti vaikuttavan lain kieltoa rikkovana sekä sopimusten sitovuusperiaatteen vastaisena.

Kokoomuslaisen politiikan jatkoksi ovat röyhkeimmät kiinteistöbisneksen etäispäätteet kuitenkin ehtineet ehdottaa käyttö- ja luovutusrajoitusten purkua asumisoikeusasumisen valtakunnallisessa neuvottelukunnassa (kokous 5/2023, s. 4) nostamalla jälleen esille myymisen vuokra- tai omistusasunnoiksi.

Huomautan painokkaasti, että aso-järjestelmää ei ole tehty jatkuvasti ja toistuvasti kyseenalaistettavaksi eikä auki revittäväksi, vaan takaamaan pitkäaikainen asumisturva sopimusasukkailleen.

Sen enempää valtionhallituksella kuin millään neuvottelukunnalla ei ole oikeutta heitellä pöydälle hervottomia esityksiä maton vetämiseksi asukkaiden alta, ja tätä tukee lakien yleinen pysyvyyden velvoite sekä yhteiskunnan toiminnan ennustettavuuden vaatimus.

Aso-laki on konstitutiivinen laki, jolla on tarkoitus perustaa pitkäaikaisia ja elinikäisiä oikeudellisia asemia ja suhteita, eikä se siksi sovellu jatkuvan kiistelyn ja kyseenalaistamisen foorumiksi. Asiassa ei siis ole mitään neuvottelujen varaista eikä neuvoteltavaa.

Aso-asioiden neuvottelukunnan (HE 189/2020) tarkoitus on kehittää asumisoikeusasioita nimenomaan asukkaiden näkökulmasta eikä huonontaa niitä, joten neuvotteluelin ylittää toimivaltansa, jos siellä ryhdytään perumaan aso-sopimuksiin perustuvia oikeuksia.

Asumisoikeusjärjestelmä luotiin nimenomaan pysyvien asuntojen takaamiseksi taloudelliselle keskiluokalle. Asumistuen leikkaukset, varallisuusharkinnan käyttöönotto ja muiden myöntöehtojen tiukentaminen kannustaisivat köyhtymiseen ja kurjistumiseen sekä johtaisivat kansalaisten eriarvoistumiseen ja rakennusteollisuuden lamaantumiseen, jota kiinteistömarkkinat kaikkein vähiten korkokriisin keskellä kaipaavat. 

Perussuomalaiset ampumassa itseään ja äänestäjiään jalkaan

Lopputuloksena valtiontalouden säästöt osoittautuisivat vähäpätöisiksi verrattuna siihen, että
syntyisi paljon väliinputoajia, epävarmuutta ja sosiaalisia ongelmia. Myös opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän saajiksi ei enää sovi sellaiseen yhteiskuntaan, jossa opiskelijoiden asuinolot ovat ehtineet muuttua rakenteellisesti soluasumisesta yksilöllisempään muotoon – tavoite, jota myös kokoomuslaiset ovat itse ristiriitaisesti ajaneet.

Asumistukeen sijoitetut noin 2,3 miljardia euroa vuodessa on hyväksyttävä hinta siitä, että on saatu katto lähes kaikille ihmisille ja pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Se on hyvä tukimuoto, koska se ei merkitse syömävelan tekoa vaan valtion subventiota pysyvään käyttövarallisuuteen.

Perussuomalaiset on taivuteltu tekemään hallituksessa äänestäjäkuntansa etujen vastaista politiikkaa. Perussuomalaisen puolueen johdossa ei ole sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmän asiantuntemusta, ja siksi Perussuomalaisia vietiin kuin kuoriämpäriä jo Säätytalon neuvotteluissa.

Esitän, että hallitus hylkäisi aikeensa asumistuen tason leikkaamisesta ja saantiehtojen
tiukennuksista. Asumistuen varallisuusharkinta on keskeinen syy eläkeläisten leipäjonoihin, ja ehdotan, että hallitus parantaisi eläkeläisten asumisturvaa ja toimeentuloa poistamalla varattomuusehdon eläkeläisten asumistuesta sen lisäksi, että sitä ei nyt ole yleisessä asumistuessa.

 

Aiheesta aiemmin

Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Porvarihallitus aikoo kunnostautua valtiontalouden pelastajana. Siksi hallituksessa yritetään nyt kovasti säästää.

Hallituspuolueiden näkokantoja leimaa oletus, että valtion menojen leikkaaminen automaattisesti merkitsee säästämistä loppulaskussa. Näinhän ei välttämättä ole. Erityisesti sosiaaliturvan leikkaukset voivat lisätä valtion ja koko julkisen talouden kuluja pitkällä tähtäimellä.

Toinen perusteeton oletus erityisesti Kokoomuksen piirissä on, että huonosti toimeentulevien ihmisten taloudellinen kiusaaminen johtaa heidän työllistymiseensä. Näinkään asia ei ole. Totuushan on, että työttömyys- ja sosiaaliturvan huonontaminen ei luo Suomeen yhtään työpaikkaa, joihin työttömät voisivat noin vain mennä.

Pulaa työvoimasta näyttää olevan lähinnä hoitoalalla: varhaiskasvatuksessa ja vanhustenhoidossa. Ja hoitoalahan on tyypillisesti naisvaltainen, joten onnea naisille, kun pysyvät leivissä. Miesten yleistä syrjäytymistä yhteiskunnasta lisää ikäsyrjintä, kun työnantajat eivät huoli palvelukseensa kokeneita, itsenäisiä ja asiantuntevia yli kolmekymmentävuotiaita setämiehiä, vaan palkkaavat mieluummin halpoja, välinpitämättömiä ja tottelevaiselta näyttäviä nuoria ulkomailta.

Suomessa ei tarvita myöskään niin sanottua asiantuntijatyövoimaa, sillä yliopistot ja korkeakoulut suoltavat ylenmäärin työttömiksi putkahtelevia maistereita ja tohtoreita. Peruskoulutuksen ongelma ei puolestaan ole resurssipula (jota esitetään syyksi aivan kaikkeen) vaan väärät opetusmetodit ja asenteet, kuten inkluusio.

Eniten porua julkisuudessa on herättänyt ansiosidonnaisen työttömyysetuuden tason porrastaminen. Toinen kipuilua aiheuttanut saksimisen kohde on ensimmäisen sairauspäivän palkka. Nuo leikkaukset ovat kuitenkin vähäpätöisiä eivätkä alenna välttämättä henkilökohtaisen sosiaaliturvan kokonaistasoa, sillä päivärahan vähetessä toimeentulotuki nousee.

 

Asumistuen leikkaaminen syventäisi rakennusteollisuuden taantumaa

Ylivoimaisesti tuhoisinta on asumistuen leikkaaminen. Asumistukeen kajoamalla hallitus on tekemässä virheiden virheen. Katsotaanpa miksi.

Asumistuen leikkaamista on perusteltu tuen suurehkolla kokonaismäärällä, joka hipoo (yleinen asumistuki ja eläkeläisten asumistuki yhteenlaskien) 2,3 miljardia euroa vuodessa. Summa on kuitenkin yli 80 miljardin budjetissa kohtuullinen, kun huomataan, kuinka tärkeitä asioita sillä on rahoitettu.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat vaahdonneet asumistuen leikkaamiseksi, koska se on retorisesti helppoa. Suuri osa asumistukea saamattomista kateellisista näet kuvittelee, että asumistuki on ilmaista rahaa sen välittömille kohteille: asukkaille.

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Vuokriin, aso-asuntojen käyttövastikkeisiin ja omistusasuntojen hoitovastikkeisiin sekä -kuluihin myönnetyt asumistuet valuvat kuin palava bensavana asukkaiden käyttötileiltä aivan toisille tuen loppusaajille.

Asumistuki ei ole oikeasti asukkaiden tukemista, vaan se on epäsuoraa valtiontukea asuntojen rakentamiseen. Siihen se onkin hyvä elvytyskeino.

Asumistuella on pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Asumistuella on taattu, että yhtiöiden ja sijoittajien kannattaa rakentaa kasvukeskuksiin. Siten on saatu rakennetuksi kokonaisia uusia kaupunginosia muun muassa pääkaupunkiseudulle.

Asumistuki on hyvä tukimuoto, sillä se ei ole merkinnyt syömävelan tekoa valtiolle, vaan asumistuella on saatu tuotetuksi tärkeää käyttövarallisuutta.

Rakennusteollisuus on nyt pulassa korkojen nousun vuoksi, eikä Suomessa aloiteta uusia rakennuksia kuin alle puolet parin vuoden takaisesta. Jos valtio vetäytyy asumisen tukemisesta, se johtaa syvemmälle rakennusteollisuuden lamaan.

Ja voi sitä porua, joka syntyy kokoomuslaisten asuntosijoittajien keskuudessa, jos vuokrat puolueen toiveen mukaisesti putoavat ja asuntojen hinnat jatkavat laskuliukuaan!

Asuntojen arvonlasku koettelee tietenkin tasavertaisesti myös omistusasujien kukkaroa, kun sijoituksen arvosta osa palaa pois, eikä oletus asuntojen jatkuvasta arvonnoususta toteudukaan. Saattavatpa pankitkin kärsiä luottotappioita. Vähintäänkin asuntojen vakuusarvot laskevat, ja omistajayhtiöiden taseeseen tulee kuhmuja.

Asumistuen leikkaukset ovat asia, jota finanssimaailma nyt vähiten kaipaa, ja asumistuen huononnuksia vastustavan lausuntoni sosiaali- ja terveysministeriölle voi lukea täältä.

Kokoomuksessa on hehkutettu neljän miljardin euron infrahankkeen perustamista rakennusteollisuuden elvyttämiseksi, ja rahat puolue sanoo ottavansa valtion yritysomaisuuden myynnistä.

Ei ole järkeä leikata asumistuesta ja syventää sillä tavoin rakennusalan lamaa – ja sitten myydä kansallista yritysvarallisuutta alan elvyttämiseksi.

Mikäli hallitus päättäisi luopua asumistuen leikkausesityksestä, ei ehkä tarvitsisi etsiä rahoitusta rakennusalan elvyttämiseen.

Valtion yritysvarallisuuden ja kansallisen omaisuuden myyminen on epäisänmaallista politiikkaa ja tarkoittaa päätösvallan siirtämistä kansallisesta poliittisesta kontrollista kansainvälisten pörssiyhtiöiden haltuun, mikä on kansallisen edun ja perussuomalaisten julkilausumien vastaista.

 

Asumistuen leikkaaminen olisi pois suomalaisten ruokapöydästä

Edellä mainitut asumistukileikkausten vaikutukset ovat pitkälti abstraktioita ja koettelevat talouden rakenteita. Paljon pahemmin asumistuen huononnukset kohtelevat ihmisiä niin sanotun reaalitalouden ja mikrotalouden piirissä. Mutta silti ne eivät johda valtion varojen säästymiseen. Miksi?

Jos asumistukea leikataan, menot kääntyvät suurelta osin toimeentulotuen kuluiksi. Toimeentulotuki puolestaan on viimesijainen ja tarveharkintainen sosiaaliturvan muoto. Niinpä sen leikkaaminen pysähtyisi todennäköisesti perustuslakivaliokuntaan.

Miten siis käy, jos asumistuesta otetaan? Käy niin, että kulut kiertyvät toimeentulotukeen niiden henkilöiden osalta, joilla on oikeus toimeentulotukeen.

Keitä he sitten ovat? Nyt tullaankin erittäin tärkeään asiakohtaan.

Toimeentulotuki voi kompensoida asumistuen leikkauksesta syntyvän toimeentulovajeen vain niille, jotka täyttävät toimeentulotukilain köyhyys- ja varattomuusehdot.

Toisin sanoen Kela korvaa asumistuen leikkauksista syntyneen vajeen esimerkiksi Suomessa oleskeleville maahaanmuuttajille, kuten pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, jotka ovat lähtökohtaisesti varattomia.

Asumistuen leikkaukset eivät siis vaikuta noihin (hallituksen korostamiin) ”kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin”, sillä toimeentulotuki kuittaa heidän menonsa niin, että heille edelleenkin jää asuinkulujen jälkeen toimeentulotuen perusosaa vastaava määrä rahaa kuukaudessa! Takuulla.

Sen sijaan suomalainen ihminen, joka joutuu työttömäksi, kärsii ansiosidonnaisen työttömyysturvan alentamisesta ja asumistuen leikkaamisesta. Ja kaikki tämä on suoraan pois hänen ruokapöydästään, mikäli (eli yleensä kun) hänellä ei ole oikeutta toimeentulotukeen.

Toimeentulotukioikeuden poistaa vähäinenkin ”helposti rahaksi muutettava varallisuus”, eli ihmisiä kannustetaan hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti täysin köyhiksi ja varattomiksi saadakseen toimeentulotukea jokapäiväisiin juokseviin menoihinsa.

Hallinto-oikeuden erään päätöksen mukaan jo tuhannenkin euron säästö pankkitilillä estää toimeentulotuen myöntämisen. Ja toimeentulotuen saajien pankkitilithän Kelalla on oikeus läpivalaista. Kokoomuslaisen sosiaaliministerin Maija Perhon aikana toimeentulotuen saajien elämä muutettiin ”lasiseksi” kansalaisten yhdenvertaisuutta ja muita perusoikeuksia rikkoen.

Onko perussuomalaisen puolueen tarkoitus, että asumistukea leikkaamalla tuetaan ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia”, esimerkiksi pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, joilla on muita useammin oikeus toimeentulotukeen?

Onko perussuomalaisen puolueen tarkoitus, että rehellinen suomalainen työtön, joka ilman omaa syytään joutuu työttömäksi, saa vähemmän sosiaalietuuksia kuin maahanmuuttaja tai pultsari, joka varattomana saa täyden ylläpidon toimeentulotuesta?

Kokoomuksessa ja Perussuomalaisissa ei ole ymmärretty, että asumistuen leikkaaminen johtaa juuri tuohon kaikkein pahimpaan kannusteloukkuun. Se lähettää ihmiset toimeentulotuen piiriin, jonka tasosta ei voida perusoikeussyistä tinkiä, mutta joka ei kuitenkaan kompensoi toimeentulovajetta kenellekään sellaiselle, jolla on vielä kello ranteessa ja rippikorut realisoimatta.

Tätä merkitsee hallituksen korostama periaate, että ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” etuuksiin ei puututa. Mutta juuri tuota jengiäkö olisi tarpeen tukea muiden haitaksi tavalla, joka rikkoo perustuslaillista yhdenvertaisuutta?

Asumistuen varallisuusharkintaa ei pidä ottaa käyttöön

Kokoomuksen nykyinen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ylpeilee MTV3:n jutussa, että jatkossa asumistukea ei myönnetä omistusasunnon kuluihin lainkaan.

Omistajuuden suojelijana valheellisesti esiintyvä Kokoomus on siis murentamassa omaisuudensuojaa ja kannustaa omistusasujia hankkiutumaan vuokralle asumaan. Tämä on Kokoomukselta perverssiä. 

Kun Juha Sipilän (kesk.) oikeistohallitus muutti asumistuen periaatteita niin, että sitä vuonna 2015 alettiin myöntää varallisuudesta riippumatta ja myös omistusasuntojen hoitokuluihin, uudistuksella oli myönteinen vaikutus työvoiman liikkuvuuteen.

Työntekijöiden tuli mahdolliseksi pitää omistusasuntonsa työttömyyspaikkakunnalla ja vuokrata asunto siirtyäkseen matalapalkkaisiinkin töihin toiselle paikkakunnalle. Edelleen voimassa olevan lain mukaan asukas saa valita, kumpaan asuntoon asumistukea hakee, ja tietenkin sitä voidaan myöntää vain yhteen. Näin luotiin työllistymiseen kannustava malli.

Sen sijaan nyt saksitaan täysin väärästä paikasta. Kuten edellä totesin, suurella osalla tuen saajista asumistuen leikkaukset kiertyvät valtion menoiksi toimeentulotukeen. Säästö on siis valtiolle marginaalinen.

Mutta uutuutena syntyy väliinputoajia, joita ovat ne suomalaiset ihmiset, jotka jäävät vaille toimeentulotukea ja pakotetaan realisoimaan kaikki mitä heillä on, kunnes hekin ovat toimeentulotuella!

Näin Kokoomus tukee omistajuutta ja lähettää Perussuomalaisten äänestäjät Aki Kaurismäen maailmaan. Päähän potkittujen ruumiiden äärellä sitten ihmetellään, miten ihminen voi hukkua jokeen, jonka keskisyvyys on yksi metri.

Asumistuen leikkaamisesta kärsivät nimenomaan Perussuomalaisten äänestäjät, esimerkkinä vaikkapa omistamassaan rintamiestalossa asuvat pienituloiset, joiden asumistuki poistetaan täysin, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen nousu ja ympäristöpoliittiset EU- ja energiavaateet. 

Voidaan kysyä, miksi omaisuudensuojan kolhiminen ja maahanmuuttajien asuinturva olisivat oikeistohallitukselle sydämenasioita. Viekö hallitus nyt suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa vienyt? 

Lakiluonnoksessa ei ole arvioitu sanottua lakkauttamista PeL 15 §:ssä taatun omaisuudensuojan näkökulmasta. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he eivät saa tukea asuinkustannuksiinsa vaan joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista.

Vuokralla asuminen puolestaan on omistusasumista kalliimpaa ja nostaa myös asumistukimenoja. Sen lisäksi, että uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit jo sinänsä loukkaavat ihmisten perusoikeutta kotiin, ne voivat johtaa myös asuntomarkkinoiden kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa, kun markkinoille tulee kerralla paljon omistusasuntoja.

Asumistuen lopettaminen omistusasunnoilta vaarantaisi perustuslaillisen omaisuudensuojan, perusoikeuden kotiin ja ihmisten yhdenvertaisuuden sekä kannustaisi köyhtymiseen. Se pakottaisi ihmisiä kotinsa myymisiin, mikä johtaisi tappiollisiin tilanteisiin, vuokralle hakeutumisiin, asuinkulujen nousuun, fataaliin ja drakoniseen yhteiskuntakäytäntöön sekä oikeusvaltioperiaatteiden rikkomuksiin. 

Asumistuen lopettamisella yllätettäisiin omistusasujat tavalla, joka murentaisi yhteiskunnallista luottamusta ja mahdollisuutta suunnitella asumisolojaan pitkäjänteisesti, vaikka juuri sitä järkevä asuntopolitiikka vaatisi.

Todellisuudessa suuri osa omistusasukkaista asuu pankin omistamassa asunnossa, jonka pakkomyyminen pelkän tilapäisen työttömyyden ja asumistuen epäämisen vuoksi voisi johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen, myyntitappioon ja kodittomuuteen.

Asumistuen lopettaminen omistusasukkailta olisi vastoin sosiaaliturvan niin sanottua heikentämiskieltoa, jonka mukaan perusetuuksia ei pidä alentaa, mikäli kustannustasossa ei tapahdu vastaavaa hintojen alenemista. Nyt näin ei ole, ja siksi myös asumistukeen suunniteltujen leikkausten vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.

Entä sitten opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen varaan? Opiskelijan aseman huonontaminen ei ilmeisesti ole Kokoomuksen mielestä koulutusleikkaus, kun sillä ei puututa OAJ:hin kuuluvien opettajien hyväpalkkaisiin virkoihin.

Pääministeri Orpon kevytmielisesti esittämät heitot, joilla hän patisteli ihmisiä ahtaampiin asuntoihin ja yhteisasumuksiin, ovat eräänlaista sosiaalipornoa: hintahäätöjä ja omahyväistä ylenkatseellisuutta. Suomessa asutaan jo nyt Pohjoismaista ahtaimmin.

Jos Orpon toive toteutuu, monet suomalaiset päätyvät asuinalueille, joissa on paljon halpoja asuntoja muttei töitä. Ne taas, joilla on kädet täynnä työtä mutta jotka eivät silti tule toimeen ilman asumistukea, eivät enää voi mennä töihin, sillä he ovat jo työssä. Näyttäisi napamies Petteri omaa esimerkkiä ja luopuisi Kesärannan edustustiloista valtiontalouden säästötoimena muiden hyväksi!

Toivon todella, että Perussuomalaisista löytyisi sen verran järkeä, että puolueessa ymmärrettäisiin torpata asumistuen leikkaukset tehottomina ja tuhoisina säästötoimina.

Hallitus kannustaa ”kaikkein huonoimpaan asemaan”

Hallituspuolueet ovat puolustaneet asumistuen leikkauksia selittelemällä, että ”kaikkein huonoimmassa asemassa” olevien etuuksiin ei puututa.

Tämä on väärää politiikkaa. Jos kysytään, keitä ovat nuo kaikkein huonoimmassa asemassa olevat, voidaan vastata, että he ovat edellä mainitsemiani ryhmiä, joita kyseisen politiikan tuloksena syntyy tietenkin myös lisää, kun toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevat putoavat kaikkein huonoimpaan asemaan.

Tukea kaipaisivat nimenomaan kohtalaisesti toimeentulevat suomalaiset, jotka ovat työkykyisiä ja haluisia, ja siksi myös asumistuen nykyiseen tasoon ja myöntöehtoihin ei pitäisi tehdä muutoksia.

Sen sijaan varattomuusehdon palauttaminen asumistukeen uhkaa tehdä siitä toimeentulotuen kaltaisen tarveharkintaisen sosiaaliloukun, josta ei enää uskalleta työllistyä, kun pelätään viimeisen pultin pettämistä. Siinä pelossa mikään toimeliaisuus ei saisi tuottaa tekijälleen hyötyä, tai muutoin tuet lähtevät alta.

Yhtä huonoa politiikkaa on niin sanotun suojaosan eli ansiotulovähennyksen poistaminen. Ihminen voi nykyisin hankkia 300 euroa kuukaudessa tuloa etuisuuksiensa vähenemättä, mikä on kannustanut työelämään osallistumiseen. Suojaosan poistaminen todennäköisesti kannustaa passiivisuuteen.

Kaikki nämä virheet hallitus on tekemässä pelkästään omien mielipiteidenvaraisten oletustensa mukaisesti, ilman vaikuttavuusarviointia ja seurausharkintaa, jota oikeuskanslerikin on vaatinut.

 

Asumisoikeusjärjestelmää ei saa romuttaa

Täysin järjettömänä on pidettävä hallitusohjelman kirjausta, jolla aiotaan lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen. Asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARAn korkotukemilla lainoilla. Korkoleikkuri kulkee nykyisin 1,7 prosentin kohdalla, mutta sitä aiotaan korottaa 2,3:een. Rahoittamisen lopettaminen kokonaan merkitsisi kuoliniskua asumisoikeusyhtiöille.

Asumisoikeusjärjestelmä luotiin pysyvien asuntojen perustamiseksi taloudelliselle keskiluokalle, joka ei kykene hankkimaan omistusasuntoa mutta jonka sosiaalinen asema ei ole toisaalta niin huono, että ovi avautuisi kuntien vuokra-asuntoihin.

Asumisoikeusjärjestelmän alasajo on osa kokoomuslaista politiikkaa, jolla suositaan vain omistusasumista. Vuokra-asumista Kokoomuksessa siedetään välttämättömänä pahana, ja siitä puolue yrittää tehdä markkinaehtoisen temmellyskentän.

Asumisoikeusjärjestelmän romuttaminen on vastoin muun muassa Helsingin kaupungin strategiaa, jolla uusiin suurin kaupunginosiin on kaavoitettu 20 prosenttia asumisoikeusasuntoja, 40 prosenttia vuokra-asuntoja ja 40 prosenttia omistusasuntoja. Asumisoikeusyhtiöiden rahoittamisen lopettaminen on osa asuntopolitiikkaa, jolla Kokoomus haluaa vetää maton aso-asukkaiden alta.

Tilapäinen aso-rakentamisen vähentäminen voi olla hyväksi matalan kysynnän tilanteessa ja korkotason huipulla, mutta liikarakentamisesta osataan pidättäytyä jo aso-yhtiöissä itsekin, ilman hallituksen pakkotoimia.

Asumistuen leikkaukset ja aso-järjestelmän alasajo ovat sellaista politiikkaa, josta Itä-Helsingissä asuvat rikkaat ja hyvin toimeentulevat Perussuomalaisen puolueen äänestäjät kenties kiittävät. Mutta entä kaikki muut?

Kokoomus onnistui laittamaan Perussuomalaiset povitaskuunsa Säätytalon hallitusneuvotteluissa, eikä Perussuomalaisten riveistä löytynyt ketään sellaista neuvottelijaa, joka tuntisi riittävästi sosiaaliturvajärjestelmämme perusteita. Luullaan, että leikkaaminen yksiselitteisesti säästää.

Tosiasiassa yhteiskunta on masiina. Kun koneen yhdestä päästä laitetaan sisään toivomuksia, voi toisesta päästä tulla päinvastaisia tuloksia.

Marinin hallitus köyhdytti ja velkaannutti valtiota. Nykyinen hallitus köyhdyttää ja velkaannuttaa vähävaraisia ja pienituloisia ihmisiä. Erona on, että toisessa tapauksessa velka on valtiolla, toisessa luonnollisella henkilöllä. 

En yhtään ihmettele, miksi Perussuomalaisten nykyinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner määritteli poliittiseksi päävihollisekseen Kokoomuksen toimiessaan taannoin eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän oli aiemmin Kokoomuksen riveissä Porvoon valtuustossa, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui.

Kokoomus sai läpi lähes kaikki kansalaisia kiusaamaan tarkoitetut sosiaaliturvan leikkaukset vastalahjana Perussuomalaisten toivomille maahanmuuttokirjauksille, jotka tosin jäivät laihoiksi (kuten pakolaiskiintiön puolittaminen).

Se oli huono kauppa.

Kapealla kauppiaan järjellä pääministeripuolue kiitää nyt lasittunein silmin kohti tulevaisuutta tukenaan Perussuomalaiset ja kourallinen Disney-puolueiden ruotsalaisia ja krisuja. Ei saisi kuitenkaan juosta saksien kanssa.

 

Mistä pitäisi säästää? 

Asumistuen ja muiden ensisijaisten perusetuuksien leikkaamisen sijasta kehottaisin tavoittelemaan säästöjä valtiontalouteen

1) alentamalla valtion virkamiesten, työntekijöiden ja kansanedustajien palkkoja 10–15 prosenttia ja lopettamalla tarpeettomia virkoja esimerkiksi maahanmuuton, kulttuurikoordinaation ja virkamiestyönä tehtävän luonnonsuojelun ja muun vihervalvonnan piiristä;

2) pidättäytymällä EU:n tukipakettien rahoittamisesta, johon on kaatunut useita miljardeja;

3) perumalla hallintohimmeli nimeltä ”Sote” ja sen ”hyvinvointialueet”, joissa tehokkuus on uhrattu byrokratialle ja jotka ovat lisänneet julkisen talouden menoja ja pahoinvointia yli 6 miljardilla eurolla;

4) purkamalla sertifikaatteja ja vähentämällä etenkin ympäristöhallinnon kuluja, jotka johtuvat ylimitoitetusta ilmastopolitiikasta, sekä laittamalla päästökauppa tauolle;

5) puolittamalla Suomen Akatemian tutkimusrahoitus, jolla on tuettu tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti perusteettomia kehitysmaapoliittisia hankkeita ”tieteen” kaavussa;

6) puolittamalla Yleisradion kulut, joihin hallitusohjelmassa ei uskallettu puuttua (ilmeisesti toimittajien pelossa);

7) purkamalla eduskunnan alainen Sitra ja sen miljardivarallisuus, sillä kyseisessä säätiöpohjaisessa instituutiossa tehdään läpikotaisin tarkoitushakuista ja epätieteellistä agendatutkimusta ”tulevaisuudentutkimuksen” nimellä;

8) perumalla ansiotuloveronalennukset, jotka ovat valheellisia jo siksikin, että pieni- ja keskituloiset eivät nykyisinkään ole nettoveronmaksajia – joten miten heidän verotustaan voitaisiin vielä nykyisestä alentaa;

9) lopettamalla puheet ”Turun radan” nopeuttamisesta, joka VVM:n ja LVM:n selvityksen mukaan olisi taloudellisesti kannattamatonta. Kansalaisille, joiden tieverkko rappeutuu, on mahdotonta perustella Turun kiskojen kiillottamista miljardirahoituksella vain siksi, että Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä.

10) Perumalla Kokoomuksen vaatimat infrastruktuurihankkeet, jotka eivät tuota yhtään mitään;

11) käymällä yritystuet ja maataloustuet läpi tiheällä kammalla sekä poistamalla listaamattomien yritysten osinkotulojen verovapaudet ja

12) säätämällä laki, joka pakottaisi työnantajia valitsemaan työpaikkaan aina ensisijaisesti suomalaisen työntekijän. Hoiva-alaa lukuunottamatta Suomessa ei ole pulaa paljon hehkutetusta ”koulutetusta työvoimasta” tai ”huippuosaajista”, vaan väite on Kokoomuksen junailema vale, ja jokaiseen korkeakoulutusta vaativaan työpaikkaan on jatkuvasti useita kymmeniä hakijoita.

Lisäksi esitän, että asumiseen liittyvät asiat siirrettäisiin ympäristöministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön, sillä asuminen on etupäässä sosiaalinen ja taloudellinen asiakysymys eikä mikään ympäristöpoliittinen asia. Sen jälkeen ympäristöministeriön voisi lakkauttaa.

---

Päivitys 8.11.2023: Oikeuskanslerin moitteet asumistuen leikkaamisesityksestä ja vaateet perustuslakivaliokunnan lausunnosta täällä. Asumisoikeusasioiden valtakunnallisen neuvottelukunnan moitteet hallituksen asuntotoimille täällä ja täällä. 

Aiheesta aiemmin

Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina

Hallitus jatkaa perussuomalaisten ihmisten piiskaamista kokoomuslaisella asuntopolitiikalla.

Petteri Orpon hallitus on nyt alentamassa varainsiirtoveroa mutta poistamassa varainsiirtoveron vähennysoikeuden ensiasunnon ostajilta. Tämä kohtelee kaltoin etenkin nuoria.

Sen lisäksi hallitus on jo kertonut poistavansa opiskelijat yleisen asumistuen piiristä, mikä on velaksi elävien nuorten tappio, ja sukupolvien kuilu syvenee.

Hallitus esittää, että kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee 4 prosentista 3 prosenttiin. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveroprosentti laskee 2 prosentista 1,5 prosenttiin. Muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.

Tämä hyödyttää diilereitä, treidaajia, shorttaajia, asuntokeinottelijoita, kiinteistökeltiäisiä ja muita pelureita, mutta haittaa ensi vuoden alusta alkaen niitä, jotka eivät käy jatkuvaa kauppaa vaan joille ensiasunto on myös viimeinen asunto.

Varainsiirtoveron alentaminen vähentää valtion verotuloja noin 144 miljoonaa euroa, kun taas vähennysoikeuden poistaminen ensiasunnon ostajilta kartuttaa valtion kassaa ennusteen mukaan vain noin 70 miljoonalla. Toimenpide on siis valtiontaloudelle tappiollinen, ja todennäköisesti se ei vauhdita edes asuntokauppaa.

Asuntojen kauppaketju alkaa nimittäin ensiasunnon ostajista, joiden kaupantekohalukkuus saattaa olla jumissa ensi vuoden alusta lukien, jolloin säädös tulee voimaan. Kyseessä on tulonsiirto nuorilta ja vähävaraisilta asuntokauppoja tehtaileville ja varakkaille. 

Varainsiirtoveron alentamisesta hyötyy lähinnä hyvätuloisin kymmenys.

Varainsiirtoveron alennus on hallituksen lahja hyvätuloisimmalle kymmenykselle ja linjassa kokoomuslaisen veronalennuspolitiikan kanssa. Yhdessä ansiotuloveronalennusten kanssa se tuo lisää särvintä hyvätuloisimpien leivälle, mutta velkaannuttaa valtiota entiseen tapaan.

Selvitysten mukaan tämä on Perussuomalaisten äänestäjäkunnan enemmistöetujen vastaista.

Hallitus on myös leikkaamassa asumistuen tasoa ja kiristämässä saantiehtoja niin, että jatkossa omistusasuntoihin ei myönnettäisi asumistukea lainkaan. Hallitus aikoo palauttaa asumistuen varallisuusharkinnan, jonka Sipilän hallitus poisti vuoden 2015 alusta.

Ihmisten taivuttelu kotiensa myymiseen on vastoin omaisuudensuojaa ja perusoikeutta kotiin. Sillä tavalla ei luoda yhtään työpaikkaa eikä työllistä, vaan ohjataan toiseksi pahiten voivat ihmiset kaikkein huonoimmin toimeentulevien asemaan. Ja valtion asumistukimenot vain kasvavat, koska vuokralla asuminen on yleensä omistusasumista kalliimpaa.

Hallitus aikoo lopettaa ARAn korkotukilainat asumisoikeusyhtiöiltä, mikä käytännössä lopettaa asumisoikeusasuntojen rakentamisen, sillä asumisoikeusasunnot eivät kelpaa markkinaehtoisten lainojen vakuuksiksi niissä olevien käyttörajoitusten eli myyntikiellon vuoksi.

Myyntikiellolla on puolestaan turvattu asukkaiden ostama oikeus asua. Sen perustuslakivaliokunta päätti säilyttää ja torppasi myyntivaateet jo lakia säädettäessä perusoikeuksien, ex post facto -periaatteen ja pacta sunt servada -säännön vastaisina.

Ympäristö- ja asuntoministeri Kai Mykkänen vastasi opposition kritiikkiin ylimielisesti, että ”ASO-asuntojen rakentamista jatketaan, mutta siitä täytyy kehittää toisenlainen järjestelmä”, vaikka aivan vastikään vuonna 2021 saatiin aikaan uusi asumisoikeuslaki pitkän valmistelun tuloksena.

Mykkäsen kannattaisi pysyä mykkänä, kun ei näköjään ymmärrä asumisoikeusjärjestelmän perusteista mitään. Asumisoikeuslaki on konstitutiivinen laki, jolla perustetaan pitkäaikaisiksi tai pysyviksi tarkoitettuja oikeusasemia ja suhteita. Se ei ole mikään verolaki, joita muutellaan vuosittain, ja siksi asumisoikeudet eivät ole jälkikäteen kiistetävissä eivätkä neuvoteltavissa.

Ilmeisesti Mykkänen haluaisi tehdä asumisoikeusasunnoistakin kauppatavaraa ja myydä kodit ihmisten alta. Tai tehdä niistä markkinaehtoisesti rahoitettavia, mikä nostaisi asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet vuokrien tasolle tai jopa niiden yli, minkä puolestaan aso-lain 33.3 § kieltää, ja syystä.

Jos käyttövastikkeet olisivat vuokria korkeammat, se hintahäätäisi asukkaat ja tekisi koko järjestelmästä asukkaiden kannalta epärationaalisen.

Asumisoikeusjärjestelmä perustettiin tarkoituksena mahdollistaa pysyvän asunnon hankinta niille, joiden varat tai tulot eivät riitä omistusasuntoon eivätkä sosiaaliset köyhyys- ja kurjuuskriteerit täyty, jotta ovi avautuisi myöskään kunnalliseen vuokra-asuntoon.

Tässä joukossa on paljon Perussuomalaisten äänestäjiä. Siksi puolueen tulisi puolustaa nyt tulilinjalle ajettujen kansalaisryhmien oikeutta asua.

On ala-arvoista ja surkeaa, että puolueet, jotka kerskuvat toimivansa kotien ja omaisuudensuojan turvana, ovat valtaan päästyään romuttamassa kansalaisten asuinturvaa.

Kyseinen politiikka noudattelee Kokoomuksen pelikirjaa, ja sillä tallotaan sekä nuorten, vähävaraisten, pienituloisten että taloudellisen keskiluokan asemaa. Tämä politiikka suosii räikeästi varakkaita ja hyvätuloisia ja polkee kaikkia muita.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, kauanko perussuomalaisilta ministereiltä kestää huomata, että he ovat hallituksessa äänestäjiensä ideologisen vihollisen kanssa.

Tästä maasta löytyy noin 20 prosenttia hyväosaisia Kokoomuksen kannattajiksi. Sen sijaan Perussuomalaisten kannatus on lähtenyt laskuun, joka jatkuu.

Perussuomalaisten porvariäänestäjät kenties säikähtivät kesäisiä rasismisyytöksiä ja katosivat Kokoomukseen ja Kepuun. Lähiöiden perussuomalaiset puolestaan ovat palaamassa SDP:hen ja Vasemmistoliittoon.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuskin menee kahtia tällä kertaa, mutta kuilu saattaa muodostua puolueen eduskuntaryhmän ja perussuomalaisten äänestäjien väliin. Lisäksi kannatus puolittuu.

Kuinka käykin, minä en ole kummastakaan huolissani.

Edellinen hallitus velkaannutti valtiota kansalaisten hyväksi. Tämä hallitus velkaannuttaa valtion lisäksi kansalaisia itseään rahakkaiden taustaryhmiensä hyväksi.

 

Aiheesta aiemmin:

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä leikkaukset ovat välttämättömiä, jotta työllisyys paranisi, ja leikkaamalla mukamas luodaan Suomeen 100 000 työllistä (työpaikkojen luomisesta hän ei puhunut mitään).

Niinpä opintotuen leikkaukset kannustavat opiskelemaan.

Asumistuen leikkaukset kannustavat luomaan työpaikkoja.

Junien oksennuspussit kannustavat oksentamaan.

Palokunnat kannustavat tekemään tuhopolttoja.

Terveydenhuolto kannustaa sairastamaan.

Oikeasti maailma ei tietenkään toimi näin. Tuet eivät lannista, eivätkä painostaminen, ahdistelu ja kiristäminen kannusta yhtään mihinkään vaan pahentavat asioita.

Piiska ei ole tehokkaampi kuin porkkana, sillä vitsasta jäävät pahat jäljet, ja heti ”kannusteen” väistyttyä motivaatiokin lopahtaa.

Kuka opettaisi lasisilmä-Orpolle psykologiaa?

Totuus on, että Petteri Orpo ei ole tehnyt työpaikkojen luomiseksi mitään vaan ainoastaan pyöritellyt lyijykynällä samaa kasettia, jonka mukaan hallituksen on leikattava perusturvasta ja alennettava veroja hyvätuloisten eduksi, koska vain siten syntyy työpaikkoja, ja näin Suomi muutetaan työleiriksi.

Totuus on, että Suomen talous on vajonnut muun muassa siksi, että ulkomaankaupan tase on voimakkaasti alijäämäinen. Ja sitä se on, koska devalvaatiomahdollisuus puuttuu euroalueen jäsenyyden vuoksi.

Devalvaatio pelasti Suomen talouden 1990-luvun alussa. Nyt olemme EU:n orjalaivassa. Sen sijaan Ruotsin talous pötkii hyvin ja tulevaisuudennäkymä on valoisa, koska euro vastaa noin 12 kruunua, ja kansanvälinen raha virtaa Ruotsiin.

Sisäpoliittisilla kiristyskeinoilla ei ole koskaan ollut suurta vaikutusta Suomen julkiseen talouteen.

Suomen valtiontalous korjaantuu vasta kansainvälisten kriisien ratkettua, ja nyt se on pohjalla niiden vuoksi.

Valtionvelka oli piripinnassa jo ennen koronakriisiä ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Liikkumavaraa ei ollut yhtään, ei puskurirahastoa eikä mitään. Nyt on keula pinnan alla.

Hallitus hakee edelleen korjauskeinoja väärästä päästä. Ahneus on pienimielisten luonnollinen pahe, mutta ihmettelen kokoomuslaisten röyhkeyttä leikata häpeämättä tukien tarpeessa olevilta, jotta hyväosaisin kymmenys entisestään rikastuisi veronalennusten kautta.

Leikkaukset eivät luo Suomeen työtä vaan kurjuutta. Väite työvoimapulasta koskee lähinnä hoiva-alaa. Muilla aloilla on korkeakoulutusta vaativiin töihin kymmenien hakijoiden mausoleumijono. Niinpä myös puheet superosaajien vapaasta maahantulosta pitää lopettaa.

Kansainvälisen politiikan Pavarotti ei ollut profeetta omalla maallaan

Viesti rauhan-Nobelilla palkitun presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta ei tullut yllätyksenä, sillä tieto hänen sairastumisestaan Alzheimerin tautiin annettiin julki jo kaksi vuotta sitten.

Ahtisaari jäänee historiaan kansainvälisen politiikan Luciano Pavarottina, joka viihtyi ulkomaisilla estradeilla ja nautti arvostusta Afrikasta Kaakkois-Aasiaan ja muuallakin, missä hän onnistui rauhanvälitystehtävissään, esimerkiksi Balkanilla.

Hänen osallistumisensa kotimaan politiikkaan jäi kuitenkin ohueksi, ja tapa, jolla hän sai presidentinvaaleissa tarvittavan kansalaiskannatuksen, oli erikoinen.

Presidentiksi valinta ei olisi käynyt päinsä ilman puoluetta, joka asettui hänen tuekseen. Kilpailija SDP:n sisällä, Kalevi Sorsa, miellettiin liian kuluneeksi puhutellakseen kansanjoukkoja. Vastustaja presidentinvaalin toisella kierroksella, Elisabeth Rehn (ruots.), puolestaan tuli liian pienestä puolueesta ja koettiin rojalistiseksi.

Niinpä presidentiksi valikoitui vuoden 1994 vaaleissa Ahtisaari, jonka kannatushuippu ajoittui sopivalle hetkelle siinä vuoristoratakyydissä, jossa Suomen pelastajaksi ehdittiin povata välillä myös Raimo Ilaskiveä (kok.).

Vaikka Ahtisaari kärsikin Karjalan evakkona pakolaisuudestaan, hän syntyi sikäli onnellisten tähtien alla, että kaikki hyvä kannettiin hänelle valmiiseen pöytään aina siitä asti, kun hän K. A. Fagerholmin kehotuksesta liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen. Tuosta käynnistyi eteenpäin työntävä virkaturbulenssi ulkoministeriössä.

Ahtisaari on Suomen ainoa presidentti, jolle presidentinvaalit olivat ensimmäiset poliittiset vaalit. Mannerheim ei osallistunut ehdokkaana mihinkään vaaleihin, ja hänet valittiin presidentiksi eduskunnan säätämällä poikkeuslailla.

Näennäinen epäpoliittisuus todennäköisesti auttoi Ahtisaarta vaaleissa, sillä lamasta kärsivä kansa oli menettänyt luottamustaan puolueisiin ja poliitikkoihin. Sellaisissa tilanteissa avautuu helposti tilaisuus puoluepolitiikan ulkopuolelta tuleville. Lähiesimerkki löytyy Virosta, jossa presidentiksi valittiin kirjailija Lennart Meri vuonna 1992.

Ahtisaari toimi korkeissa viroissa, mutta hän ei ollut koskaan tehnyt poliittisia päätöksiä eikä kantanut poliittista vastuuta. Hän ei ollut osallistunut kotimaan politiikkaan eikä asioiden hoitamiseen täällä. Hän ei kuulunut systeemiin, eikä hänellä ollut kotimaanpolitiikassa tarvittavia verkostoja. Hänen verkkonsa olivat kansainvälisissä vesissä. Hänellä ei ollut selvää poliittista ohjelmaa eikä kirjallista tuotantoa.

Tämä johti kannatuksen pikaiseen katoamiseen ensimmäisellä ja viimeiseksi jääneellä presidenttikaudella niin, ettei hän asettunut enää ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. SDP vei ehdokkuusasian äänestykseen puolueen sisällä, vaikka tavallista on, että puolue asettuu istuvan presidentin taakse. SDP junaili ehdokkuuden Tarja Haloselle, mikä katkeroitti Ahtisaarta, tosin tavalla, jota Ahtisaaren ei sopinut näyttää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korostavassa puolueessa.

Katkeruutta pilkahti Ahtisaaren kannanotossa, jossa hän kiitti SDP:tä ylitseen kävelemisestä ja katsoi, että presidenttinä hän ei olisi saanut Nobel-palkintoa. Voidaan tosin epäillä, kuinka paikkaansa pitävä tuo arvio oli.

Rahvaanomaista Ahtisaaressa oli hänen Tankero-finglishinsä, josta hän ei pystynyt luopumaan useista New Yorkissa viettämistään vuosista huolimatta. Tiedättehän: ”Tänk juu veri mats foor joor kool” (Ahtisaaren loppukiitos Nobel-komitean puheluun). Tämä olkoon näyttönä siitä, että mies voi lähteä Karjalasta, mutta Karjala ei lähde miehestä.

Joka tapauksessa Ahtisaari tunnetaan ulkomailla yhtenä parhaiten mieleen jääneistä presidenteistämme Kekkosen, Mannerheimin ja Niinistön rinnalla. Ahtisaaren ohi on vetänyt viime vuosina Niinistö, jonka tähti alkoi nousta Suomen Nato-prosessin saaman huomion myötä. 

Myös Ahtisaari oli järkipresidentti siksi, että hän kannatti suuntautumista länteen ja Suomen liittymistä Natoon. Sen oppii, kun vaivautuu katsomaan asioita hieman laajemmin, maailmanpoliiikan näkökulmasta.

Ahtisaaren tie presidentiksi osoittaa, että epäpoliittisiksi koetuilla ja puolueiden ulkopuolelta tulevilla ehdokkailla on Suomen presidentinvaaleissa jatkossakin korttinsa pelattavana.

Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu

Tämän blogin lukijat ehkä tietävät, että kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle Sitran yliasiamiehen tehtäväntäytöstä viime keväänä, kun opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen oli toimitellut Sitran hallituksessa toimiessaan tuohon tehtävään oman alaisensa OKM:stä: Atte Jääskeläisen.

Oikeustieteen kandidaatti Jääkseläisen nimitys tutkimusorgaanin johtoon tapahtui ehdollepannun henkilön Tommi Laition ja monen muun heitä kumpaakin tieteellisesti pätevämmän henkilön ohi (hakijoiden joukossa oli professoreja ja dosentteja ja parikin tuplatohtoria, ja kirjoitin asiasta täällä).

Muiden muassa Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessorin Olli Mäenpään mielestä nimitysprosessi saattoi olla lain vastainen. Omankin näkemykseni mukaan Lehikoinen toimi esteellisessä asemassa sekä laiminlöi velvollisuutensa jäävätä itsensä.

Professori Mäenpää moitti menettelyä Helsingin Sanomien haastattelussa 8.5.2023 seuraavasti:

”Menettely ei mielestäni vaikuta asianmukaiselta, sillä ministeriön kansliapäällikkö ja ylijohtaja ovat toimineet esimies–alainen-suhteessa merkittävissä tehtävissä. Lisäksi on otettava huomioon, että Sitran yliasiamiehen tehtävä on erittäin merkittävä. Tällaisissa tapauksissa esteellisyyttä pitäisi arvioida hyvin tarkasti ja huolellisesti.”

Kantelin asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle 22.5.2023 viitaten osallisuus-, intressi- ja palvelussuhdejääviyteen sekä siihen, että käsittelyn muotoseikoilla on todennäköisesti ollut vaikutusta päätöksen sisältöön, kun ehdollepantuja selvästi ansoituneemmat sivuutettiin prosessissa.

Verkkolomakkeella lähetetty kanteluasiakirjani on luettavissa täällä.

Oikeusasiamiehen vastaus on luettavissa täällä.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja hänen sihteerinsä Päivi Pihlajisto ovat ilmeisesti lukeneet kirjoitukseni, koska argumentaatiotani referoidaan 10.10.2023 päivätyn vastauksen sivuilla 1 ja 2.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa luetaan tietenkin myös lakia, ja vastauksessa on viitattu hallintolakiin muun muassa seuraavasti:

”Hallintolain 28 §:n 1 momentin mukaan virkamies on esteellinen:

1) jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen;

2) jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

3) jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen;

4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

5) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

6) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan; tai

7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.”

Petri Jääskeläisen mielestä vain asiakohta 7 voisi tulla tässä tapauksessa kyseeseen, mutta sekin edellyttäisi joitakin ”erityissuhteita”.

Lakia on ilmeisesti referoitu oikein, mutta sen pohjalta tehdyt tulkinnat ja johtopäätökset ovat epäjohdonmukaisia, ja oikeusasiamiehen kansliassa on kuurouduttu sekä lain että logiikan velvoitteille.

Jo pelkät asemat tai roolit, joissa nimitettävä henkilö ja hänen esihenkilönsä ovat toimineet, täyttävät laissa mainitut jääviysperusteet 4, 5 ja 6, mahdollisesti myös jääviysperusteet 1, 2 ja 3.

Atte Jääskeläisen tapauksessa poikettiin esityslistan ehdollepanosta, eikä esittelijänä toiminut Lehikoinen jättänyt esityksestä poikkeavaan päätökseen eriävää mielipidettä, joka olisi vapauttanut hänet esittelijänvastuusta.

EOA:n vastaus antaa jälleen näyttöä sosiaalisesta korruptoituneisuudesta, jonka mukaisesti valtiollinen oikeusviranomainen ei ota kantaa valtion virkamiehiä eikä -naisia vastaan. Oikeusasiamies ei kyseenalaista yliasiamiestä, aivan niin kuin korppi ei noki korpin silmää.

Eipä siis ihme, että muutamat professorifilosofit, kuten harvardilainen Robert Nozick, ovat ehdottaneet, että valtion viranomaiset pitäisi syyttää ja tuomita yksityisissä tuomioistuimissa.

Tieteen näkökulmasta jääviydet ovat järjestelmän sisäisiä, eikä tällöin ole enää kyse edellä mainituista esteellisyyksistä, vaan poliittisen korrektiuden katalysoimasta sosiaalisesta korruptiosta.

Tässä tapauksessa oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei ilmeisesti kehdannut ryhtyä nuhtelemaan kansliapäällikkö Lehikoista eikä kumoamaan yliasiamies Atte Jääskeläisen nimityspäätöstä jääviysseikkaan vedoten vaan johteli vastauksensa deduktiivisesti.

Hän siis päätti ensin lopputuloksen ja hiipi varsin löyhän lainluennan ja omien mielipiteidensä taakse, mikä on väärä tapa jopa oikeudellisessa ajattelussa (jossa huteraa päättelyä esiintyy paljon).

Ennakkopäätökseksi asiamiehen kirjelmä ei tietenkään kelpaa, sillä se ei ole ensinkään päätös vaan ”vastaus”. Mutta kannanotto on paljastava sikäli, että sen mukaan eduskunnan oikeusasiamies asettuu byrokraattien puolelle tallomaan muita kansalaisia.

Oikeusasiamies tuskin tuli ajatelleeksi kannanottonsa muita ennakolta vaikuttavia seurauksia. Tämän laintulkinnan mukaan lakiin kirjatuille esteellisyyssäädöksille ei voisi jäädä mitään merkitystä. Oikeusasiamiehen kannanotto siis mitätöi lakia.

Mikäli esteellisyyttä ei vallinnut tässä tapauksessa, sitä ei voisi olla muissakaan vastaavissa tapauksissa. Valtionhallinnon nimityspäätökset voidaan näköjään tehdä samoin kuin ”hallitusammattilaisten” ristiinhallitsemissa firmoissa.

Sylvi järjestelee virkaan Hiskin, koska on hänen työkaverinsa ja keekoilee samoissa kekkereissä ja pitää muutenkin hauskaa.

Tosiasia on, että näin ei vaihdeta vain sosiaalista pääomaa vaan kasapäin rahaa, jota Anita Lehikoinen livautti työtoverinsa Atte Jääskeläisen taskuihin ollessaan nimittämässä häntä Sitran johtoon 19 785 euron kuukausipalkalle!

Eikö siis vallitse Lehikoisen ja Jääskeläisen välillä mitään erityissuhteita? Käsittääkseni tuo työtoverille junailtu taloudellinen myötäjäinen oli omiaan luomaan Lehikoisen ja Jääskeläisen välille juuri sellaisen erityissuhteen, joka teki Lehikoisesta esteellisen osallistumaan asian käsittelyyn.

Tapaus osoittaa, että vallanpitäjät eivät häpeä omaa ahneuttaan vaan toimittelevat toisiaan tehtäviin ja virkoihin röyhkeästi lain reunoja hipoen ja ylitellen vain siksi, että voivat.

EOA:n vastauksen mukaan se, että esihenkilöt monella jakkaralla istuessaan junailevat tehtäviin alaisiaan ja toisiaan, on julkisessa hallinnossa ”varsin tavallista” (vastauksen s. 5) ja siksi muka hyväksyttävää.

Mikäli asiasta ajatellaan eduskunnan lisärakennuksessa noin välinpitämättömästi, se ainoastaan pahentaa heidän omaa tilannettaan.

Epäreiluilla nimityspäätöksillä ja kanteluiden hylkäämisillä rapautetaan kansalaisluottamusta ja horjutetaan kansanvaltaista yhteiskuntaa, aivan kuten totesin jo kanteluasiakirjassani. 

Hölmöintä kyseinen menettely on, kun samanaikaisesti Sitrassa pyritään korostamaan kaikenlaisia demokratiahankkeita ja turvaamaan kansanvaltaa sitä koettelevia uhkia vastaan (kritiikistäni täällä).

Tuontapaisia nimityspäätöksiä tehdessään ja kytkykauppoja puolustellessaan byrokraatit eivät ilmeisesti ymmärrä, että poliittiset virkanimitykset (jollainen tässäkin oli kyseessä), dislegitimoivat myös heidän oman asemaansa.

Byrokraateille olisi tietenkin suunnaton pettymys, jos joku heitä itseään pätevämpi ja etevämpi pääsisi ohittamaan kytkösten seiteistä rakennetun verkoston ja sekoittaisi poliittisten virkanimitysten kiertolingon ja tulisi sillä tavoin häirinneeksi muutoin sujuvaa sosiaalista korruptiota, jossa vallan hovi kuittailee velkojaan ja riippuvuuksiaan jopa puoluerajojen yli ”sulle mulle” -periaatteen mukaisesti.

Näin myös Jääskeläinen puolusti Jääskeläistä, ja käsi pesi kättä. Atte, Anita ja Petri saavat taskunsa joka kuukausi täyteen riihikuivaa rahaa, mutta kunniaa ja arvostusta kukaan heistä ei voi niillä varoilla itselleen ostaa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on toki antanut ennenkin päätöksiä kuin hedelmäpelistä. EOA on esimerkiksi asettunut puolustamaan jengirikollisten oikeutta käyttää vankiloissa Marimekon raidallista paitaa jengitunnuksenaan (dnro 1522/4/04). Sitä oli muka tärkeää tukea perusoikeuksien nimissä!

Sen sijaan tässä omasta mielestäni tärkeämmässä tapauksessa epäiltyinä olivat virkamiehet ja kyseenalaistettuina heidän vispilänkauppansa rajat sekä hallinnon luottamus.

Pohjimmiltaan tämäntapaiset EOA:n ratkaisut eivät ole muuta kuin vallanpitäjien ilkeilyä.

Kyse on siitä, että sosiaalinen pääomani ei riittänyt paremman päätöksen saamiseen eduskunnan oikeusasiamieheltä, eikä oikeusasiamiehen arvovalta toisaalta riittänyt laillisuuden valvontaan eduskunnan alaisessa laitoksessa, kun vastassa oli korkea viranomaistaho.

Asioita tuntemattomille tiedoksi: tässä nyt näette, millaista koko elämäni on ollut vuosien ajan. Sivuutuksia tehtävientäytöissä, viranomaisten ylenkatsetta, perusoikeuksien polkemista, byrokraattien kostoja ja maineterroria.

Mitähän mieltä korkein hallinto-oikeus mahtaisi asiasta olla?

---

Päivitys 10.1.2024: Sitra on jatkanut pöhöttynyttä toimintaansa lennättämällä koko hallintoneuvostonsa uuden puheenjohtajansa Mika Lintilän (kesk.) johdolla Kaliforniaan. Mukana ovat Sitran uusi yliasiamies Atte Jääskeläinen ja viestintäjohtaja Elina Ravantti. Ökymatkan hintaa ei kerrota Iltalehden jutussa, mutta matkan tulos on panokseen nähden joka tapauksessa mitätön. Hallintoneuvoston matkustelulla ei ole Sitran tutkimustoiminnalle mitään annettavaa.

Aiheesta aiemmin:

Sitra: hillotoplla huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille

Putkimies Putinin nilkkimäinen temppu

Hybridisodankäynnin tehokkuus perustuu siihen, että iskujen ollessa salaisia ja melko vähäeleisiä on syyllisiä vaikea osoittaa julkisuudessa. Jos esimerkiksi tietoliikennettä häiritään, voi syntyä paljon vahinkoa, mutta suurelle yleisölle tuhoja on vaikea osoittaa ja tekijöitä kankeaa kaivella esiin.

Eteläisellä Itämerellä 2022 tehty isku Nord Stream -kaasuputkeen oli jo tämäntapainen hybridi-isku, jonka takana on Putininkin mielestä valtiollinen toimija. Kaikki syytökset, jotka viittaavat Ukrainan ja Yhdysvaltain suuntaan, lienevät niin sanottuja väärän lipun väittämiä, ja Putinin yhden sormen osoittaessa toisiin kolme muuta osoittavat häneen itseensä.

Samanlaista valtiollista terroria on nyt myös Suomen ja Viron välisen Baltic connector -kaasuputken repiminen ja Elisan tietoliikennekaapelin katkaisu.

On viranomaisten fiksuttelua väittää, että ehdottomien todisteiden puuttuessa ei syyllisenä voisi pitää Venäjää. Syyttömyysolettamasta höpiseminen on tässä tapauksessa turhaa, ja minä ainakin pidän syyllisenä Venäjää, kunnes toisin todistetaan. Yhteensattumia on kerta kaikkiaan liikaa.

Kremlissä todennäköisesti pidätellään naurua ja tarkkaillaan, kuinka Suomi ja muut Nato-maat reagoivat. Kyseessä oli selvästikin kosto Suomen liittymisestä Natoon.

Ja lisää seuraa, jos kostoon ei reagoida. Venäjä pisti miekkansa syvälle, mutta ei luuhun asti, johon se olisi voinut kolahtaa. Mikäli vastareaktiota ei anneta, Putin pistää seuraavaksi syvemmälle. Venäjällä ei ole nimittäin poliittisia painostuskeinoja jäljellä, ja siksi Kreml on siirtymässä hybridisodan vaiheeseen, jossa se tuottaa konkreettisia vahinkoja ei-sotilaallisin keinoin.

Tavoitteena on siirtää huomiota pois Ukrainan sodasta ja aiheuttaa hämminkiä Suomen ja Viron energiamarkkinoilla, kun talvi on tulossa.

Tavoitteena on myös horjuttaa Suomen ja muiden länsimaiden taloutta pakottamalla sijoittamaan entistä enemmän rahaa turvallisuuden valvontaan, sensoreihin, monitoreihin, kameroihin, turva-aitoihin ja niin edelleen. Sitä rahaa tarvittaisiin moneen muuhunkin asiaan. 

Tuhoaminen on helppoa ja halpaa mutta turvaaminen kallista.

Toimillaan Venäjä pyrkii väsyttämään länsimaita ja koettelemaan Ukrainan tukitoimien sitkeyttä, kunnes ollaan tilanteessa, jossa hybridi-iskut laajenevat aseelliseksi ja sotilaalliseksi voimankäytöksi.

Miksi sitten asialla olisi ollut nimenomaan Venäjä? Ei tuollaista satu kahdessa paikassa yhtä aikaa eikä toistuvasti peräkkäisinä syksyinä ilman, että kyse on tahallisesta energiasaarrosta, joka täyttää kansainvälisen rikoksen tunnusmerkit. Putin on toistaiseksi ainoa, joka on ilmoittautunut syylliseksi tietämällä, että joku on saattanut vahingoittaa putkea koukulla tai ankkurilla.

Ankkurin laahaaminen merenpohjassa ei ole tavanomainen käytäntö merenkulussa, ei myöskään Putinin kaverien omistuksessa olevan laivan lilluttelu päiväkausia lähialueella.

Sen sijaan rikollinen tekee kaikkensa paljastaakseen itsensä.

Tämä on juuri sellainen vastatoimi, josta Venäjä ilmoitti Suomen liittyessä Natoon. Ja nyt Venäjällä odotetaan, miten Suomi ja muut Nato-maat reagoivat reaktioon. Putinin jengi toimii kuin pahaiset pojankoltiaiset, eikä asiaa paranna, vaikka piiloilkeilyn maailmanmestariksi haluava Putin liittää selityksiinsä kohteliaisuuslausekkeita Suomen presidentille.

Nyt kun Suomessa ja muissa pohjoismaissa vaaditaan merialueiden tarkempaa vartiointia, Venäjällä riemuitaan terrorin tehokkuudesta, sillä on monin verroin halvempaa tuhota elintärkeitä rakenteita kuin pystyttää sähköpaimenia kaikkialle.

Mitä muuta Suomi, Viro ja Nato voisivat tehdä kuin käyttää avoimesti V-sanaa? Aihetodisteet eivät ehkä riitä kansainvälisiin kanteisiin. Putinista on kuitenkin annettu kansainvälinen etsintäkuulutus, ja jo pelkästään kaikkien tiedossa olevien rikosten vuoksi Putille on tarjolla kyyti Haagiin.

Siviilitoimet ovat joka tapauksessa voimankäytöllä vastaamista tehokkaampia. Venäjällä on sosialisoitu suomalaisten yritysten omaisuutta ja otettu kokonaisia firmoja valtion haltuun. Miksi näin ei tehtäisi Suomessa?

Jos vaikkapa tuo venäläisen oligargin nykyisin omistama Helsinki-halli (entinen Hartwall Arena) takavarioitaisiin Suomen valtiolle, sillä saattaisi olla vaikutusta omistajansa halukkuuteen tukea Putinia.

Teboilin ja Yangon liiketoiminnat voitaisiin kieltää ja venäläisten omistamat kiinteistöt pakkolunastaa. Ja Ahvenanmaan konsulaatti laittaa kiinni. Siinä sitä olisi vastausta. Myös Suomen kansalaiset voisivat boikotoida venäläisten liiketoimia Suomessa.

---

Päivitys 23.10.2023: Sotaa käydään semioottisesti, kun Suomen viranomaiset kaivelevat merenpohjasta merkkejä tuhojen syistä. Paikalta löytyi irti repeytynyt ankkuri, joka puuttuu Kiinaan rekisteröidystä ja venäläisessä hallinnassa olevasta konttilaivasta nimeltä Newnew Polar Bear.

Kapteenia ei ole saatu kiinni, mutta luultavasti meriselitys olisi se, että kaasuputki oli syyllinen ankkurin menetykseen, niin kuin Mainilan laukaukset ampui Suomi. Luultavasti venäläiset käyttivät kiinalaista alusta vahingontekoon, jotta eivät jäisi kiinni. Hyvässä tapauksessa asian paljastuminen tulehduttaa Venäjän ja Kiinan välejä ja auttaa maita irtautumaan toisistaan niin kuin irti repeytynyt ankkuri sitä pitelevästä ketjusta. Byebye Polar Bear.

Päivitys 26.10.2023: Älkää vain erehtykö luulemaan, että asialla ei ollut Venäjä, vaikka Venäjä uhkaakin väitteillä russofobiasta ja pitää Viron väläyttämää Suomenlahden sulkemista kansainvälisen oikeuden vastaisena sotatoimena. Myös energiasaarron aiheuttaminen on kansainvälinen rikos, ja tuhotyön tehneen laivan miehistö vaihdettiin Kaliningradissa venäläisiin juuri ennen tekoa. Eipä ihme, että Kremlin tiedottaja kiittää Suomen viranomaisia pidättäytymisestä kannanotoista.

Päivitys 4.11.2023: Ulkoministeriö tiedotti Sauli Niinistön tilaamaan selvitykseen liittyen, että Suomen ei kannattaisi lakkauttaa Ahvenanmaan demilitarisointia eikä Venäjän konsulaattia siellä, vaikka konsulaatin lopettamisesta on kansalaisaloite ja demilitarisointi ja konsulaatin olemassaolo ovat kaksi eri asiaa. Viranomaisvarovaisuuden rinnalla suklaata ja jäätelöä on kaupan Venäjän hyväksi myös boikottien ohi.

Päivitys 6.11.2023: Mediassa raportoitiin tänään, että venäläisalus korjailee Pietarin ja Kaliningradin välillä kulkevaa merikaapelia, joka on muka rikkoutunut Suomen talousvyöhykkeellä. Näin Venäjä jatkaa käsikirjoittamaansa tarinaa käyttämällä diplomatiastaan tutuksi tullutta metodia: peilailua.

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Hallitus toi kirjoittamansa budjettikirjan eduskunnan käsittelyyn tänään. Ikävää sanoa, mutta teos on sisällöltään täyttä kuraa.

Sen juonena on, että valtiolle mätetään velkaa entiseen tapaan, mutta velka tehdään hyvätuloisten verojen alentamiseksi, kun aiemmin valtio velkaantui heikko-osaisten toimeentulon turvaamiseksi.

Yksi kaikkein kelvottomimpia asiakohtia on asumistuen poistaminen omistusasujilta ja varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen. Ei huomata, että omistusasunnoissa asuvat voivat olla heikkotuloisia, ja ainoa varallisuus saattaa olla asunnossa kiinni, sekin usein velkavarallisuutta, jota taivutellaan realisoimaan huonona aikana ja tappiollisesti.

Kehnoille tuloille joutuneet ihmiset pakotetaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Kansalaiset ajetaan kodistaan ja pakotetaan syömään seinänsä, vaikka työttömyys ja tulottomuus eivät olisi omaa syytä.

Ja asumistukimenot sen kuin kasvavat, sillä vuokralla asuminen on yleensä omistusasumista kalliimpaa hoitokuluiltaan, eikä asumistukea ole muuhun koskaan myönnettykään. Tappiot omistusasujille ovat valtavat, jos he joutuvat kauppaamaan kotinsa aikana, jolloin asuntojen hinnat ovat alhaalla ja alenevat entisestään, kun markkinoille tulee paljon uutta myytävää samanaikaisesti.

Tähän liittyy myös häätömentaliteetti, joka on enemmän kuin oksettavaa. Tuo politiikka on suoraan torpparilaitoksen pelikirjasta ja tarkoittaa patruunayhteiskunnan palauttamista. Sillä tavoin porvarihallitus loukkaa perusoikeutta kotiin ja kolhii omaisuudensuojaa Suomessa, vaikka toisesta suupielestään etenkin Kokoomus on aina vakuutellut olevansa omaisuudensuojan turvana.

Hulluinta asumistuen leikkaamisessa on, että suuri osa väitetyistä säästöistä kiertyy toimeentulotuen katettavaksi. Sitä puolestaan saavat vain täysin varattomat, joilla ei ole enää jäljellä ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”.

Näitä henkilöitä ovat usein pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleet sekä täydelliset pultsarit. Heidän sosiaalietuuksiensa kokonaismäärään asumistuen leikkaaminen ei vaikuta juuri lainkaan, koska he täyttävät surkean toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja köyhyysihanteet. Siksi heidän asumistukileikkauksensa katetaan lähes sellaisinaan Kelan yleisestä toimeentulotuesta tai kuntien täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.

Sen sijaan asumistuen leikkaukset ovat suoraan pois niiden suomalaisten ruokapöydästä, joilla on jäljellä vähänkin tuota helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta tai vähintään tuhat euroa pankkitilillä.

Hoilatessaan ”kaikkein heikko-osaisimpien” puolesta sekä hallitus että vasemmisto-oppositio eivät näköjään tajua, että asumistuen varallisuusharkinnan käyttöönotolla he suosivat vierasperäisiä oleskelijoita ja pultsareita mutta lyövät tavallisia suomalaisia ihmisiä korvalle.

Varallisuusharkinnan käyttöönottamisella ollaan asumistuesta tekemässä toimeentulotuen kaltainen sosiaalinen loukku, joka ohjaa ihmisiä toimeentulotuelle ja joka kannustaa varattomuuteen.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka sosiaalilainsäädäntöä tuntematon meni Perussuomalaisessa puolueessa suostumaan tämän kokoomuslaisen politiikan takaajaksi.

Perussuomalaisten asuntopoliittinen moka

Itä-Helsingissä asuvat rikkaat ja hyvätuloiset perussuomalaisten äänestäjät ottavat nyt varmasti kiitollisina vastaan asumistuen, työpoliittisten oikeuksien ja työttömyysturvan heikennykset, kunhan saavat muutaman sadan tulijan alennuksen pakolaiskiintiöön.

Monet ehkä huomaavat, että talouspolitiikkaa taitamattomien ja sosiaalipolitiikasta tietämättömien perussuomalaisten ehdokkaiden äänestäminen oli omaan nilkaan kapsahtava moka.

Asumistuesta väitetään säästyvän noin 360 miljoonaa euroa, mutta hallitukselta riittää yli miljardi euroa Turun rautatiekiskojen kiillottamiseen, jotta Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä.

Yhteen kvanttitietokoneeseen hallitus satsaa 70 miljoonaa, koska se vahvistaa juppien digi-ilveilyä.

Kokoomus haluaa myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen neljä miljardia euroa nielaisevia tie- ja väylähankkeita. Ihmisten hyvinvoinnista tinkiessään hallitus rakennuttaa betonisia liikenneympyröitä, joissa rahat eivät varmasti tuota mitään.

Myös asehankinnoista voitaisiin leikata puolet, sillä ainoan vihollisemme Venäjän armeija on pitkäksi ajaksi lyöty, eikä varusteluhysteriaan ole mitään syytä. Sen, mitä ryssä ei onnistunut viemään sodalla, hallitus uhkaa viedä nyt kansalaisilta asumistuen leikkauksilla.

Hallituksen budjettikirja on valtioneuvoston kaikkien aikojen huonoin kirja

Keltaisen kirjan laatijat eivät ole ymmärtäneet talouspolitiikasta edes sitä, että talous on suhde, jossa yhdestä paikasta tehty säästö kiertyy menoksi toiseen paikkaan. Jos säästö tehdään ajattelemattomasti, menot kasvavat.

Näin käy, kun toiseksi pahimmassa asemassa asemassa olevat ihmiset alkavat putoilla siihen kaikkein pahimpaan loukkoon, johon hallituksen budjettikirja heitä nyt suorastaan kannustaa. Se ohjaa ihmisiä syömään kotinsa ja muuttamaan vuokralle asumaan.

Perusongelma on, että sosiaaliturvaministereiksi päästetään Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tapaisia tähtösiä, jotka eivät ymmärrä sosiaalipoliittisen kiertokulun luonnetta.

Kausaalisuhteet ovat katkolla myös Petteri Orpon (kok.) ajatuskuluissa, joiden mukaan leikkaukset luovat kuin taikaiskusta satatuhatta uutta työllistä. Sosiaaliturvasta leikkaamalla ei varmasti synny sataatuhatta työpaikkaa.

Leikkaaminen ei luo työllisyyttä, työpaikkoja, pätevyyttä eikä kelpoisuuksia, mutta Orpon vale on mennyt läpi niiden äänestäjien taholla, joiden mielestä kuka tahansa on kelvollinen mihin tahansa työhön tai toimeen.

Työ näyttää olevan kokoomuslaisille ja perussuomalaisille jonkinlainen abstraktio, johon jokainen on automaattisesti sopiva ja pätevä, sen kun vain menee hommiin.

Tosiasiassa yhtäaikainen työvoimapula ja työttömyys johtuvat kohtaanto-ongelmasta, eli koulutusten ja työtehtävien yhteensopimattomuudesta. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista sosiaaliturvaa ja opintotukea leikkaamalla, vaan koulutusta ja tukia parantamalla.

Vielä kun opiskelijatkin palautetaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin, lainapainotteisuus pahenee, ja korkeampiin opintoihin on pian enää vain porvarien perillisillä varaa.

Tämä sopii ehkä Kokoomuksen äänestäjille, mutta sopiiko se Perussuomalaisten, krisujen ja RKP:n pirtaan?

 

Perussuomalaiset ja media vihdoin samalla puolella

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja eduskunnan suuren salin nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolusti muutama päivä sitten mediaa, ilmeisesti etsien tukea presidentinvaalikampanjalleen. 

Luultavasti hän saa sitä nyt toimittajilta, jotka ovat melko hyvin palkattua punaporvarillista väkeä. Eduskuntatoimittaja Setä-Arkadian kolumnissakaan ei paljoa kritiikkiä näkynyt bubjettiesitystä kohtaan, pikemminkin puolustelua ja lannistumiseen kannustavia lamentaatiota lähetekeskustelun muodollisuudesta.

Kyseinen budjettikirja pitäisi vetää pois jakelusta eikä lähettää sitä eduskunnan suureen saliin. Siinä on kyllä kelvollisia säästötavoitteita, mutta keinot ovat täysin vääriä ja johtavat todennäköisesti vain entistä kallimmaksi käyvään kurjuuteen.

Samanaikaisesti kun suomalaista yhteiskuntaa rapautetaan sosiaaliturvan leikkauksilla, politiikan näyttämö kehystetään ulkoisilla uhilla, jotta leikkaukset näyttäisivät oikeutetuilta, jopa välttämättömiltä. 

Kun huomio kiinnitetään jengirikollisuuteen, huumekauppaan, kaasuputkeen ja Lähi-idän ikuiseen kriisiin, toiveena on, ettei kukaan huomaisi hallituksen tekemien leikkausten rapauttavan suomalaista yhteiskuntaa tavalla, joka saattaa heijastua sisäisen turvallisuuden uhiksi.