Asumisoikeuksien kumouslaki kuin Saimaan kanavan ryöstö ja vuokraus

Kun Neuvostoliitto oli sodalla ryöstänyt Suomen Karjalan ja osan Saimaan kanavasta, se tarjosi kanavaa suomalaisille vuokrattavaksi.

Suomalaiset vuokrasivat sitten sen, mikä heille todellisuudessa kuului.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on nyt luonnostellut lakiesityksen, jolla asumisoikeusasukkaiden asumisoikeussopimuksia esitetään irtisanottaviksi talojen aso-vajaakäytön tilanteissa.

Korvaukseksi hallitus esittää, että irtisanotut asukkaat saisivat jatkossa ostaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata sen itselleen, tosin tarkemmin määrittelemättömällä vuokralla. Esityksen perusteluissa lausutaan (luku 12.2.1, s. 26): 

”Ehdotetussa sääntelyssä turvattaisiin asumisoikeuden haltijan asema monilla tavoin. Omistajan olisi tarjottava ensisijaisesti asumisoikeuden haltijalle omaksilunastusoikeutta ja toissijaisesti vuokrasopimusta tai muuta vastaavaa asuntoa paikkakunnalla. Asumisoikeuden haltijalla olisi siis mahdollisuus jatkaa pysyvää asumistaan asuntonsa omaksilunastamalla.”

Lakiesityksen johdannossa asiaa luonnehditaan seuraavasti:

”Asumisoikeuden haltijoiden asumisturva varmistettaisiin asunnon omaksilunastamismahdollisuudella sekä vuokra- tai asumisoikeussopimuksen tarjoamisella.”

Esitetyistä perusteluista voidaan päätellä, että ensin aso-asukkailta poistettaisiin asumisoikeus, ja taivuttelua vuokralaiseksi tai asunnon omaksi lunastamiseen kuvaillaan asukkaan aseman turvaamiseksi.

Tilanne vastaisi Saimaan kanavan riistoa ja vuokrausta takaisin sen haltijalle.

Ensin romutettaisiin aso-oikeudet, ja hyvitykseksi tarjotaan mahdollisuutta vuokrata se, mikä asukkaalle kuuluu. Näin asumisoikeusasukkaat syöstäisiin onnen ensimmäiseltä portaalta takaisin uuden pehtoorin vuokraorjuuteen.

Petteri Orpo aikoo aso-romutuksen alulle panneen ex-ministeri Kai Mykkäsen (kok.) ja tämän työtä jatkaneen Sari Multalan (kok.) tuella ryssiä Suomen noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan perusoikeudet ja kumota tärkeät oikeusvaltioperiaatteet, joihin kuuluu asukkaiden omaisuudensuoja ja asuinturva.

Kyse on Kokoomuksen ja yksityisten aso-yhtiöiden yhteisistä toiveista alulle lähteneestä asumisoikeuksien ”käyttö- ja luovutusrajoitusten” (eli suomeksi: myyntikieltojen ja vuokrausrajoitusten) poistamisesta, jota härskillä tavalla kehdataan sanoa ”rajoituksista vapauttamiseksi”. Tällä brezhneviläisellä sanankäytöllä koetetaan himmentää se, että kyse on asukkaiden vapauttamisesta heidän oikeuksistaan.

 

Asumisoikeuslaista irtisanomislaki?

Ministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lainmuutosesityksen, jolla nykyiset asumisoikeussopimukset voitaisiin sanoa yhtiöiden aloitteesta irti, jos aso-talossa enää 1/3 tai vähemmän aiempien aso-lakien aikana solmituista asumisoikeussopimuksista on voimassa (muiden huoneistojen ollessa nykyisen aso-lain 74 pykälän nojalla esimerkiksi vuokrattuina).

Lainmuutoksen jälkeen solmitut uudet sopimukset puolestaan voitaisiin sanoa irti, jos 1/2 tai vähemmän aso-talon asunnoista on aso-käytössä.

Hallitus tarjoaa hyvitykseksi aso-asukkaalle mahdollisuutta lunastaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata aso-asuntonsa itselleen jollakin laissa määrittelemättömällä vuokratasolla.

Tosiasiassa nämä mahdollisuudet eivät kompensoisi sitä oikeushyvää, josta aso-asukkaat ovat asumisoikeusmaksunsa maksaneet. Kyseessä ei olisi siis oikeussuojakeino.

Kyseessä ei voisi olla myöskään hyvitys eikä korvaus menetetystä kodista. Hyvityshän ei voi olla mikään sellainen, että asukkaalle tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi jotakin, mikä asukkaalla jo on ja mistä asukkaat ovat sopineet aso-maksun maksaessaan.

Hyvitys ei olisi kyseessä siksikään, että kuka tahansa aso-asukas voi nykyisenkin lain voimassa ollessa ostaa asunnon omaksi mistä tahansa muualta tai vuokrata asunnon vuokramarkkinoilta! Joten mitäpä hyvitystä tuohon sisältyisi?

Sairasta hallituksen esityksessä on, että siinä puhutaan hyvityksestä ikään kuin asumisoikeuksien kumoaminen olisi läpihuudettu juttu ja kyse olisi vain siitä, millä turpaan lyötyjä asukkaita voitaisiin lepyytellä. Kyseessä on tyypillinen kokoomuslainen pöyhkeys, häätömentaliteetti ja torpparimielialan lietsonta, joilla asukkaista tehtäisiin evakkoja.

 

Kokoomus yrittää tuhota asumisoikeusjärjestelmän

Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen kumottiin perustuslakivaliokunnassa, kun nykyistä, vain vähän aikaa sitten, uudistettua Asumisoikeuslakia 393/2021 käsiteltiin.

Perustuslakivaliokunnan (PeVL 5/2021) mukaan laki voitiin käsitellä tavanomaisen lain järjestyksessä vasta, kun esityksestä oli poistettu aso-yhtiöiden vaatimus, että aso-asuntoja pitäisi saada myydä ja asukkaat vuokralaistaa.

Hanke todettiin tuolloin ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen” osalta asukkaiden perustuslaillisen omaisuudensuojan ja asuinturvan vastaiseksi.

Nykyinen aso-laki hyväksyttiin lopulta Sanna Marinin (sd.) hallituksen esittämänä tavanomaisen lain säätämisjärjestyksessä, kun esityksestä oli poistettu nuo käyttö- ja luovutusrajoitusten madallusvaateet. Jo Juha Sipilän (kesk.) hallitus kampesi niitä voimaan, mutta silloinen asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) veti lakiesityksen pois juuri ennen vaaleja 2019.

Nyt Kokoomus on toistamassa aso-yhtiöiden pitkään hehkuttaman vaatimuksen ja junttaa lainmuutosta läpi käyttäen puuhapirkkoina puolueen asuntoministereitä. Kai Mykkänen avasi Pandoran lippaan tilaamalla kavereiltaan puolueellisia selvityksiä aso-järjestelmän muka-huonoudesta heti hallituskauden aluksi. Seuraajansa asuntoministerinä Sari Multala aikoo esitellä lainmuutosvaateet eduskunnalle, vaikka liiketalouden etiikan dosentti Jukka Kilpi totesi lakiesityksen perustelut läpikotaisin valheellisiksi täällä ja tuomitsi aso-asukkaisiin suunnatun jatkuvan painostuksen myös täällä.

Olen ilmoittanut eduskunnan valiokunnille ja oikeuskanslerille, että käsitykseni mukaan lainmuutos vaarantaisi asukkaiden perusoikeudet tavalla, jonka vuoksi lakia ei voida käsitellä ilman tutkintaa perustuslakivaliokunnassa.

Olen ilmaissut kantani myös Lausuntopalvelussa ja antanut lausuntoni ministeriölle. 12-sivuisen lausuntoni voi ladata PDF-muotoisena täältä.

Katsotaanpa yksityiskohtaisemmin, mikä lainmuutosesityksessä on vikana.

Aso-sopimusten irtisanominen talojen aso-vajaakäyttöä koskevissa tilanteissa

Asumisoikeustalojen ”aso-vajaakäyttötilanteita” koskeva pykälä on lainmuutosesityksen kelvottomin, koska sen kautta voi avautua suora tie asumisoikeusasuntojen irtisanomisiin ilman tosiasiallisia perusteita.

Esitetyn pykälän 88 a ensimmäisessä kappaleessa kirjoitetaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen edellytyksistä, että vapauttaa voidaan,

”jos talon huoneistoille ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina ja tästä syystä talossa on jäljellä asumisoikeuden haltijoita kolmasosassa tai alle kolmasosassa talon huoneistoista.”

Tässä kohdassahan ei ole ollenkaan määritelty, mitä tarkoitetaan sillä, että ”ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina” – esimerkiksi missä ajassa ja millä käyttövastikkeiden hintatasolla? Tämä on jätetty lainmuutosehdotuksessa avoimeksi, eikä niin tulkinnanvaraista lakia voitaisi eikä pitäisi hyväksyä.

Jos sitten mennään eteenpäin ja luetaan saman pykälän 88 a kohdasta 4, että ehtona on, että

”talon huoneistoista perittävillä käyttövastikkeilla tai vuokrilla ei ole voitu kahtena edellisenä vuotena kattaa talon hyväksyttäviä vuotuisia pääoma- ja hoitomenoja”,

tämähän tarkoittaisi, että yhtiön kaksi peräkkäistä asuintalokohtaista tappiovuotta avaisivat mahdollisuuden aso-sopimusten irtisanomisiin, vaikka tappiot voivat johtua pelkistä suhdannevaihteluista tai yhtiön tahallaan aiheuttamista omista toimenpiteistä.

Yhtiöt olisivat heti vähäistenkin talokohtaisten tappioiden kohdatessa valmiita irtisanomaan aso-sopimukset, vaikka yhtiö kokonaisuutena olisi voitollinen.

Tämä mitätöisi aso-yhtiöiden sisäisen pääomakulujen tasausjärjestelmän (AsoL 35 §) merkityksen talokohtaisten tappioiden tasaajana ja tarkoittaisi, että aso-yhtiöt voisivat pyrkiä eroon kaikista vähänkin tappiollisista asuintaloyksiköistään ottamatta mitään vastuuta sopimusten sitovuuden (pacta sunt servanda) periaatteesta.

Pääomakulujen tasausjärjestelmän tarkoitus on tasoittaa asuintalojen keskinäistä voitollisuutta ja tappiollisuutta aso-yhtiöiden sisäisessä taloudessa. Lainmuutoksen tuloksena luotaisiin automaatti, jolla jokainen tappiollinen asuintaloyksikkö deletoitaisiin pois myytäväksi.

Mitä jos teollisuusyrityksetkin myisivät pois uutuudenkiiltävät tuotantovälineensä vain siksi, että ne ovat aluksi ”tappiollisia”? Yritysten sisäinen tasaus on liiketalouden keskeinen instrumentti, jota ilman mikään uudistuminen ei olisi mahdollista. Aso-lainmuutoksen tehtävä on pelkästään destruktiivinen, ja se tähtää koko järjestelmän kokoomuslaiseen tuhoamiseen.

Käyttövastikkeiden tasoa ja kantoa sekä talojen tuottoisuutta rajoittaa aso-lain sisäinen ja sinänsä perusteltu vuokravertailurajoite (AsoL 33 §, 3 mom.), joten tilapäiset ja talokohtaiset tappiot voivat yhtiöiden sisällä johtua myös niistä – ja toki myös edellä mainituista pääomakulujen tasausjärjestelmässä olevista kallistumista, jotka olisivat helposti säädeltävissä yhtiöiden päätöksenteossa.

Kuitenkin kyseisellä lainmuutoksella 88 a § tehtäisiin mahdolliseksi irtisanoa asuintalokohtaiset aso-sopimukset vain siksi, että aso-yhtiö ei saa omasta mielestään tarpeeksi liikevoittoa tai on tarkoituksellisesti ajanut taloutensa huonoon jamaan asuntoja realisoidakseen. Tämä voisi johtaa samaan kuin esitetyn pykälän 88 b mahdollistama konkurssikeinottelu, josta mainitsin PDF-lausunnossani.

Lainmuutos syventäisi aso-yhtiöiden vallankäyttöä

Aso-sopimusten irtisanomisten viimekätiset perusteet jäisivät julkisuudelta salatuiksi.

Voidaan kysyä, miten aso-asuntojen aso-vajaakäyttötilanne voitaisiin taloudellisesti arvioida, kun aso-asukkaille esitettävät (ja aso-yhtiöiden tilinpäätösten liitteenä myös olevat) käyttövastikelaskelmat, päätetilinpäätökset ja minimipöytäkirjat eivät kerro talojen hoitokulujen lisäksi (noin 25 % kokonaisvastikkeesta) mitään talokohteiden taloudesta vaan jäisivät Osakeyhtiölain mahdollistaman salassapidon piiriin.

Jäisi siis täysin aso-yhtiöiden omaan valtaan arvioida realisoimisuhan alle saatettujen talokohteiden talouden todellista tilaa. Muutamat aso-yhtiöt (kuten jopa kunnallinen Haso Oy) ovat ottaneet pisteytykseen perustuvan tasausjärjestelmän rinnalla käyttöön myös ”harkintakertoimeksi” ilmoittamansa menettelyn, jolla käyttövastikkeita muokataan vielä 10 prosentin verran suuntaan tai toiseen ja jonka vuoksi käyttövastikkeet ovat nousseet tietyissä taloissa kuin hattaran hinta.

Lainmuutoksen tuloksena asukkaat tai viranomaiset eivät voisi tietää olennaisia asioita talokohteiden taloudesta vaan olisivat entistä enemmän pelkästään aso-yhtiöiden manipuloimien taloustietojen varassa, joihin vaikuttaa yhtiöiden kyky säädellä kiinteistöjen taloutta muun muassa pääomakulujen tasausjärjestelmällä ja erilaisilla harkintakertoimilla. Esityksen mukainen laki mahdollistaisi omistajien mielivallan.

Kaikki paha ei valtionhallituksessa tule tietenkään vain Kokoomuksesta. On mahdollista, että myös vaalilupauksensa pettäneen (”perusturvasta ei leikata”) Riikka Purran (ps.) erityisavustajaksi päätynellä Asmo Maanselällä on näppinsä pelissä. Kristillisten entinen nuorisopoliitikko Maanselkä on Avain-asuntojen entinen markkinointipäällikkö ja osaa nyt ajaa yksityisten aso-yhtiöiden etua valtioneuvoston linnassa. 

 

Pallo on perustuslakivaliokunnalla, oikeuskanslerilla, EIT:llä ja EY-tuomioistuimella

Kuten jo tämän kirjoituksen alussa totesin, vääristynyttä koko lainmuutoksessa on se, että hyvitykseksi asumisoikeuden riistosta tarjotaan asukkaille mahdollisuutta ostaa tai vuokrata sellaista, mikä asukkaalla jo oikeutetusti ja maksetusti on.

Lainmuutoksella lopetettaisiin se ainoa omaisuusarvoinen oikeushyvä, eli asumisoikeus, josta aso-asukkaat ovat nimenomaisesti aso-maksunsa maksaneet.

Toinen oikeudellisia periaatteita rikkova vääryys on, että taannehtivasti vaikuttavalla lailla mitätöitäisiin aiemman lain vallitessa tehdyt sopimukset ja niiden velvoitteet sekä kaivettaisiin maa pysyviksi tarkoitettujen oikeudellisten asiantilojen alta, ja kaikki tehtäisiin asukkaiden perusoikeuksien vastaisesti.

Tällaisella lainmuutosesityksellä ei pitäisi olla menestymisen mahdollisuutta oikeusvaltiossa.

Hallituksen esitys on ennenkuulumattoman röyhkeä ja häikäilemätön ja horjuttaisi pahoin asukkaiden oikeusvarmuutta, sääntelyn ennakoitavuutta ja yksilöiden luottamuksensuojaa sekä vaarantaisi lainsäädännön linjajohdonmukaisuuden ja pragmaattisesti huonontaisi (ja on jo nyt huonontanut) aso-järjestelmän yleistä luottamusta asuntomarkkinoilla.

Olen pyytänyt asiaan ennakkovalvonnanomaista kannanottoa oikeuskanslerilta, koska PeL 74 §:n mukaan ylin perustuslainmukaisuudesta päättävä toimielin on Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka kärsii kehälle kiertyvästä kaksoisroolistaan yhtäältä hallituksen lakiesitysten arvioijana ja toisaalta hallituspuolueiden edustajista koostuvana elimenä eikä siten voi edustaa riippumatonta lausunnon antajaa.

On olemassa vaara, että laki viedään läpi näennäisesti perustuslain mukaisena vain siksi, että hallituspuolueilla on enemmistö myös perustuslainmukaisuutta arvioivassa perustuslakivaliokunnassa.

Jos lainmuutos viedään ministeri Sari Multalan esittelemänä läpi, joutunemme yhdessä Suomen Asumisoikeusasukkaat ry SASOn ja noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan kanssa hakemaan asiaan ratkaisua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tai Suomen valtion ja EU:n säädösten keskenään konflikoituessa myös EY-tuomioistuimelta.

 

Hallitus koettaa käynnistää asukaspaon tyhjentääkseen aso-talot myytäviksi

Sen lisäksi, että lainmuutoshanke on perusoikeuksien valossa oikeuttamaton, voidaan kiinnittää huomiota tapaan, jolla asumisoikeuslakia on koetettu vuodesta toiseen jyrsiä poliittisesti ja ideologisesti ohjatuilla väittämillä.

Aso-asukkaita on jatkuvasti ajettu palavilla seipäillä vuokralaisiksi, vaikka aso-lailla on ollut tarkoitus konstituoida pitkäaikaisiksi ja jopa elinikäisiksi tarkoitettuja asiaintiloja ja suhteita.

Aso-järjestelmä ei ole muutoshankkeen käynnistäneen hallituksen ja ex-ministeri Kai Mykkäsen väitteistä poiketen ”riskikeskittymä” vaan menestystarina, jota kannattaa jatkaa nykymuodossaan.

Aso-yhtiöt eivät kärsi (hallituksen tilaamissa selvityksissä väitetystä) asukaskadosta siksi, että aso-järjestelmä sinänsä olisi kriisissä, vaan siksi, että hallitus on aso-järjestelmää kyseenalaistavilla ja horjuttavilla toimillaan itse heikentänyt asukkaiden luottamusta aso-järjestelmään.

Tämän kelvottoman politikoinnin seurauksena monet aso-asukkaat pelkäävät menettävänsä aso-kotinsa.

Aso-yhtiöt kärsivät vuosina 2024 ja 2025 asukaspaosta, joka johtui asukkaiden tuntemasta epäluottamuksesta, kun hallituksen aikeet järjestelmän romuttamiseksi tulivat julki.

Jos nyt Asumisoikeuslakia muutettaisiin siten, että uudet (vastaisuudessa solmittavat) aso-sopimukset tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun 1/2 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä todellakin voisi johtaa asuntojen aso-käyttöasteen vajoamiseen. Tätä esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 c §.

Jos edelleen lainmuutoksen tuloksena vanhat (aiempien aso-lakien aikana tehdyt sopimukset) tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun enää 1/3 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä voisi johtaa ketjureaktioon ja myös nykyisten aso-sopimusten mitätöimiseen taannehtivan lain kiellon (ex post facto) vastaisesti. Tällaista esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 a §.

Lainmuutoksella tehtäisiin siis mahdolliseksi se, että aso-yhtiöt voisivat tahallaan vajottaa aso-käyttöastetta: ensin puoleen ja sitten yhteen kolmasosaan ja edelleen alemmaksi siten, että kaikki aso-asunnot voitaisiin myydä aso-asukkaiden alta!

Joka tapauksessa kyse olisi sopimusten sitovuuden periaatteen vastaisesta toimenpiteestä ja erään oikeusvaltioperiaatteen mitätöimisestä koskien voimassa olevia aso-sopimuksia.

Asuntojen aso-vajaakäyttötilanteita koskeva kohta 88 c § – jolla uusien sopimusten alaiset aso-asukkaat aiotaan poikkeuttaa nykyisen ja edeltävän aso-lain voimassa ollessa solmittujen sopimusten alaisista aso-asukkaista – johtaisi asukkaiden asuinturvan ja omaisuudensuojan vaarantamisen ohella myös aso-asukkaiden väliseen perustuslailliseen yhdenvertaisuusongelmaan.

Uudet sopimukset nauttisivat huonompaa lainsuojaa kuin vanhat, mikä olisi selvä lain huononnus uuden aso-sopimuksen solmivien asukkaiden kannalta.

Myös dosentti Kilpi kumoaa kirjoituksessaan ”Viedäänkö asumisoikeus valheilla?” kaikki asumisoikeuslain muutosesityksen perustelut pitäen niitä perättöminä.

Tosiasia onkin, että aso-järjestelmä on ollut ja on edelleen sekä aso-yhtiöille että valtiolle erittäin kannattava, ja vain poistoja manipuloimalla tiettyjen asuintalojen tulos on voitu saada näyttämään tappiolliselta.

 

Lainmuutos kannustaisi realisoimaan asunnot ja mahdollistaisi konkurssikeinottelun

Yhtään aso-yhtiötä ei ole haettu järjestelmän olemassaolon aikana konkurssiin, joten valtion takausvastuut eivät ole langenneet maksettaviksi. Myös valtion korkotuki on jäänyt korkotukileikkurista johtuen vähäpätöiseksi.

Kuitenkin valtio on saanut etua siinä, että aso-asukkaat ovat maksaneet 15 prosenttia aso-asuntojen tuotantokustannuksista lakisääteisellä aso-maksullaan, jolloin täytetakauksia ei ole siltä osin tarvittu.

Näin aso-järjestelmä on tullut julkiselle taloudelle edullisemmaksi kuin tuettujen vuokra-asuntojen tuottaminen, ja väitteet järjestelmän kalleudesta julkiselle taloudelle ovat totuuden vastaisia.

Myös aso-yhtiöt ovat hyötyneet, sillä järjestelmä on asukkaille omakustannusperustainen, toisin sanoen asukkaat maksavat käyttövastikkeillaan (vuokraa vastaava kuukausisuoritus) sekä asumisen pääomakulut että juoksevat käyttökulut.

Jos asunnoista tehtäisiin nyt myytäviä tai vuokrattavia, se tarkoittaisi asukkaan keskeisen omaisuusarvoisen oikeuden, eli asumisoikeuden, menettämistä ja aso-yhtiöille valtavan liikevoiton saavuttamista omalla nollasijoituksellaan, kun yhtiöt pääsisivät realisoimaan asukkaiden maksamat talot.

Lainmuutoksen verukkeena käytetään aso-yhtiöiden mahdollisia konkurssitapauksia, vaikka konkursseista tai konkurssiuhista ei ole saatu näyttöä aso-järjestelmässä.

Lainmuutos saattaisi jatkossa kannustaa aso-yhtiöitä tahallaan hankkiutumaan maksukyvyttömiksi ja hakemaan itsensä konkurssiin päästäkseen realisoimaan aso-asunnoissa olevan varallisuuden omistajatahojensa hyödyksi!

Jos valtio puolestaan rimpuilisi lakiesityksen mukaisesti irti ARA- ja Varke-lainasopimuksissa sovituista takausvastuistaan, se tarkoittaisi, että valtion takaukset menettäisivät luottamuksensa myös laajemmin.

Lainmuutos osoittaisi ja mahdollistaisi, että liikevoittoa tavoittelevat ja tuottavat yksityiset aso-yhtiöt ovat valmiita vähäpätöistenkin tappiojaksojen eteen tullen lopettamaan toimintansa ja hakeutumaan konkursseihin Konkurssilain vastaista konkurssikeinottelua harjoittaen.

Vaikutusarvioiden näkökulmasta lainmuutoksen kohta 88 b § saattaisi siis ohjata asumisoikeusyhtiöitä tarkoituksellisesti hakeutumaan konkursseihin sekä tavoittelemaan käyttöasteen pudottamista voidakseen sanoa aso-sopimukset irti ja muuttaakseen asunnot myytäviksi omistusasunnoiksi tai vuokra-asunnoiksi. Lakiluonnokset ja -esitykset eivät saa sisältää lain rikkomuksiin kannustavia elementtejä.

Asumisoikeusyhtiöiden konkurssitapauksiin on varauduttu riittävästi jo nykyisen Asumisoikeuslain 393/2021 pykälissä 62 ja 68.

Se, että muutamat aso-yhtiöt, kuten Helsingin kaupungin Haso Oy, ovat vaikeuksissa ylivelkaantuneisuutensa vuoksi, ei ole aso-järjestelmän eikä aso-lainsäädännön vika, vaan johtuu surkeasta yhtiötason johtamisesta ja poliittisesta ohjauksesta tai omistajaohjauksen puuttumisesta. Myös ARA on ilmeisesti laiminlyönyt laillisen valvontavelvoitteensa.

Näitä yhtiötason ja hallinnon virheitä ei pidä kääntää asukkaiden tappioksi sen enempää drakonisilla käyttövastikkeiden korotuksilla kuin asumisoikeuksien mitätöimiselläkään, vaan ongelmallisen omistajan (tässä tapauksessa Helsingin kaupungin) pitäisi kantaa taloudellinen vastuu investointipolitiikassa tekemistään virheistä ja pääomittaa yhtiötään (kirjoitin aiheesta täällä). 

Voidaankin kysyä, miksi Helsingin kaupunki ei sijoittaisi kiinteistöyhtiöönsä, joka se omistaa, kun siten vain korjattaisiin kaupungin itsensä tekemät virheet, joiden vuoksi kiinteistöjen pääomakulut arvioitiin alun perin väärin.

Sen sijaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden pakottamista kärsimään asioista, joihin he eivät ole voineet vaikuttaa ja joista he eivät ole aiheuttamisvastuussa. Kaupunginvaltuutettujen ei pitäisi luikerrella vastuutaan pakoon vaan ottaa nyt reilusti vastuu siitä, että he ovat vaatineet aina vain lisää aso-tuotantoa tavalla, joka on ylivelkaannuttanut Helsingin kaupungin aso-yhtiön.

Aso-yhtiöiden mielivalta täydellistyy nyt meneillään olevassa tavassa kaivaa maata aso-sopimusten alta vaatimalla muutoksia sopimusten taustalla olevaan lakiin.

Aso-yhtiöissä ei ole ymmärretty, että sopimusten ehtoja ei voida eikä pidä muuttaa jälkikäteen lakia muokkaamalla, vaan sopimukset sitovat molempia osapuolia niiden ehtojen mukaisina, joiden vallitessa sopimukset ovat solmitut.

Aso-yhtiöiden olisi pitänyt omasta puolestaan varautua mahdollisiin olosuhteiden, kuten korkotason tai kysynnän, muutoksiin etukäteen ennen sopimusten allekirjoittamista, eikä yksikään aso-yhtiö voi väittää, etteivät yhtiöiden viisaat jurisit ja ekonomistit olisi ymmärtäneet sopimusten sitovuuden periaatetta, toisin sanoen sitä, että sopimukset eivät ole purukumia, jota yhtiöt voisivat muokata jälkikäteen lainsäätäjän tuella ja aina olosuhteiden mukaan. Sellaista näkemystä voidaan sanoa yksiselitteisesti despotiaksi.

 

Aso-järjestelmä on nykyisellään edullinen sekä asukkaille, aso-yhtiöille että valtiolle 

Suomen valtionhallitus on tehnyt suuren virheen asumisoikeustalojen uudisrakentamisen valtiontakuulainojen lopettamisella, sillä järjestelmä on tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asumisen ARA- ja Varke-takuulainotus. Tätä mieltä eivät ole vain asukkaat vaan yksimielisesti myös aso-yhtiöt ja niiden etujärjestö KOVA ry, ja asiasta voi lukea vaikkapa täältä.

Lain muutosaikeillaan ja uudisrakentamisen takausten sekä korkotukien keskeyttämisellään hallitus on luonut levottomuutta aso-järjestelmän ympärille ja vähentänyt luottamusta aso-asumismuotoon.

Aso-järjestelmä luotiin alun perin taloudelliselle keskitulo- ja varallisuusluokalle, jonka tulot tai varat eivät riitä omistusasumiseen ja toisaalta sosiaaliset perusteet eivät täyty esimerkiksi ARA-tuettuun vuokra-asumiseen.

Väitteet valtion tukien kohdistumisesta ex-ministeri Mykkäsen mielestä ”väärin” ovat silkkaa valetta, ja mitään takauksia valtio ei ole joutunut todellisuudessa maksamaan. Tosiasiassa myös taloudellinen keskitulo- ja varallisuusluokka on kohtuullisten tukien tarpeessa etenkin kasvukeskuksissa, joissa asumisen hinta on katossa ja joissa valtaosa aso-asunnoista sijaitsee.

Aso-mallia perustettaessa on lähtökohtaisesti ollut kyse subventoidusta asumismuodosta. Tuetun asumisen merkiksi kaikkia aso-asukkaita koskevat taloudelliset sosiaaliset valintaperusteet (varallisuusehdot), jotka ovat pakottavia ja joista ei voida poiketa (AsoL 13 §).

Lähes kaikki aso-yhtiöt toimivat yleishyödyllisiksi määriteltyinä yhtiöinä, joten asumisoikeuksien takaaminen ja sopimuksista kiinni pitäminen olisi myös siltä osin johdonmukaista.

Sen sijaan nyt hallitus yrittää aso-sopimusten kolmanneksi osapuoleksi asettuen massairtisanotuttaa aso-asukkaat ja sadistisen omahyväisesti pakottaa heidät lunastamaan omaksi sellaista, mitä suurimmalla osalla asukkaista ei ole varmasti varaa ostaa. 

 

Vaarassa sopimusten sitovuusperiaate ja oikeusvaltioperiaatteet

Asumisoikeuslain repiminen ja aso-oikeuksien vastainen vyöryttäminen olisi nyt saatava kerta kaikkiaan loppumaan.

Pidän valtionhallituksen ja aso-yhtiöiden jatkuvaa halua rapauttaa Asumisoikeuslaissa taattuja asukkaiden perusoikeuksia lainsäädännön luotettavuus- ja pysyvyysvaatimusten vastaisina.

Vertailun vuoksi: eivät myöskään Asunto-osakeyhtiölaki ja Huoneenvuokralaki ole vuodesta toiseen jatkuvan horjuttamisen kohteina. Vielä vähemmän Asumisoikeuslaki saisi olla jatkuvien muutosvaatimusten kohteena, sillä kyse on nimenomaisesti asukkaiden oikeudesta asua.

Siksi hallituskaudesta toiseen jatkuvat muokkausvaateet vaarantavat oikeusvaltioperiaatteen. Aso-sopimusten laillisen perustan murentaminen sopimusten alta on maalitolppien siirtelyä kesken pelin.

Asukkaiden olisi voitava luottaa asumisoikeuksiensa pysyvyyteen, jolloin valtion olisi edelleen kannettava vastuunsa siitä, että sopimusten ajallinen rajoittamattomuus ja asumisoikeuksien pysyvyys taataan lailla ja takaustuilla.

Koska nyt tarkasteltava lainmuutosesitys voisi merkitä asumisoikeuden haltijan kannalta pysyväksi tarkoitetun asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeusaseman muuttumista vuokralaiseksi tai taivuttelua omaksi lunastamiseen, se uhkaa edelleen asukkaiden omaisuudensuojaa (PeL 15 §) ja perustuslaillista oikeutta kotiin (PeL 19 §, 4 mom).

Lainmuutokset merkitsisivät lainsäätäjän asettumista vahvemman sopimusosapuolen tueksi tavalla, jolla asukkaat eivät saisi mitään hyvitystä aso-yhtiöille maksamillaan käyttövastikkeilla tuottamastaan jatkuvasta tulosta, mutta omistajayhtiöt saavuttaisivat realisoinneilla jättiläismäiset myyntivoitot.

Totaalisen vääryyden huipentumana asuntonsa käyttövastikkeilla aikojen saatossa maksaneet aso-asukkaat voitaisiin taivutella ostamaan asuntonsa jatkossa omaksi ja siis maksamaan kotinsa toiseen kertaan, mikäli lainmuutos hyväksytään ja asuntoja aletaan myydä asukkaiden alta.

Se ei olisi totisesti mikään oikeussuojakeino, korvaus eikä hyvitys vaan sikamainen kavallus ja maksimalistisen korruption muoto, jonka tuloksena aso-yhtiöiden omistajat irtautuisivat sopimusvelvoitteistaan laittaen riihikuivat tuotot taskuihinsa. 

Lainmuutos olisi ultimaattinen poliittinen virhe ja ristiriidassa niiden arvojen ja ihanteiden kanssa, joita hallituspuolueet ovat julistaneet edustavansa (omaisuudensuoja, kodinturva jne). Koska esitys sisältää myös korruptiivisia elementtejä aso-yhtiöiden hyväksi, se saattaa olla ministerivastuulain vastainen.

Edellä esitetystä seuraa, että Asumisoikeuslain muutosesitys on hylättävä, ja parasta olisi, että asuntoministeri ymmärtäisi jättää lainmuutosesityksen eduskunnalle antamatta.

---

Päivitys 4.5.2026: Helsingin kaupunginhallitus hurahti valtionhallituksen esityksen tueksi kannattamaan aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumista ja esitti lausunnossaan ympäristöministeriölle 4.5.2026, että aso-asuntoja pitäisi voida asettaa myyntiin tai muuntaa vuokrakohteiksi tosin ”vain, jos sijaintikunta tätä vaihtoehtoa puoltaa.” Kaupunginhallitus kirjoitti lausunnossaan, että mitään velvoitteita kaupungilla ei kuitenkaan tulisi olla:

”Helsingin kaupunki katsoo, että rajoituksista vapautettavan talon muuttamista tavalliseksi asunto-osakeyhtiöksi ja asuntojen myyntiä kuluttaja-asiakkaille voidaan puoltaa kaikissa tapauksissa. Helsingin kaupunki näkee myös tärkeänä, että tilanteissa, joissa asukas ei halua lunastaa asuntoa, hänelle ei ole velvoitetta tarjota kyseistä asuntoa vuokralle.” [kurs. J.H.]

Paitsi että aso-asukkaiden vuokralaistaminen ja Hason asuntojen myyminen asukkaiden alta olisi jo sinänsä märän rätin viskaamista kuntalaisten naamatauluun, tällä tavoin kaupunki koettaa vapauttaa itsensä aso-sopimusvelvoitteista ja velvoitteista edes vuokrata asuntoja irtisanottaville aso-asukkaille, mutta puoltaa kyllä poismyyntiä kaikissa tapauksissa!

Olen lähettänyt asiasta nootin kaupunginhallitukselle ja arvostellut lausunnon oikeudellisesti silppuriin.

 

Päivitys 13.5.2026: Oikeuskansleri Janne Salminen antoi 4.5.2026 ympäristöministeriölle lausuntonsa, jossa hän totesi, että perustuslakivaliokunta on jo nykyistä asumisoikeuslakia käsitellessään hylännyt käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumisen, koska aso-yhtiöiden talous ei ollut sillä tavoin ”kärjistynyt” eikä ”uhkaava”, että lainsäädännössä olisi tarvinnut etukäteen varautua aso-asuntojen realisoimiseen, josta hyvityksenä asukkaalle esitettiin (tuolloin) aso-asunnon tarjoamista muualta tai oikeutta vuokralaiseksi jäämiseen.

Oikeuskansleri viittaa asian tultua käsitellyksi jo asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä ja kirjoittaa:

”Perustuslakivaliokunta totesi kysymyksessä olevassa lausunnossaan muun muassa, että arvioitaessa ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuutta omaisuuden suojaan puuttumisen näkökulmasta on erityistä merkitystä annettava sille, että asumisoikeuden haltijan kannalta asumisturvan pysyvyys on ollut keskeinen peruste asumisoikeussopimuksen solmimiseen. Valiokunnan mukaan kysymys on perustavanlaatuisesta sopimusehdosta. Lisäksi erityistä painoarvoa on annettava sille, että asumisoikeus on lainsäädännöllä luotu erityisjärjestely, jolloin perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti perusteltujen odotusten ja luottamuksen suojan merkitys korostuu. Edelleen, kun otetaan huomioon se, että ehdotus merkitsee asumisoikeuden haltijan kannalta pysyvän asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeuden aseman muuttumista vuokralaiseksi, perustuslakivaliokunnan tuolloisen kannan mukaan tällainen ennakoiva varautuminen ongelmaan, joka ei ole vielä esitettyjen selvitysten perusteella kärjistynyt asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä uhkaavaksi, ei täyttänyt omaisuudensuojan rajoitukselle ja perusteltujen odotusten suojalle käsillä olevassa erityisessä sääntelykontekstissa asetettavaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta.”

Oikeuskansleri ilmaisee olevansa tyytymätön lainmuutoshankkeen nykyisiin esitöihin ja jatkaa:

”Perustuslakivaliokunta käytti lausunnossaan voimakkaita luonnehdintoja ’kärjistynyt’ ja toimintaedellytyksiä ’uhkaava’. Koska kysymys on samankaltaisen esityksen saattamisesta uudelleen perustuslakivaliokunnan arviointiin ilman, että oikeudellisessa arviointikehikossa on tapahtunut merkittävää muutosta, olisi nyt selkeämmin avattava esityksessä, mikä tosiasiallinen tilanne on suhteessa valiokunnan aikaisemmin arvioimaan tilanteeseen. Esityksessä tulisi vielä selvemmin ja kompaktisti, esimerkiksi oman otsikkonsa alla, esittää eduskunnan tiedonsaantioikeuden ja hyvän lainvalmistelun laadun takaamiseksi ne tekijät, jotka uhkaavat asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä.”

Selkokielelle avattuna tämä tarkoittaa, että hallituksen esityksen ja sen takana olevien (perättömiksi osoitettujen) asiantuntija-arvioiden perustelut aso-yhtiöitä uhkaavista taloudellisista ongelmista eivät ole uskottavia eivätkä riitä asumisturvan kumoamiseksi.

Koska tällaisia uhkatekijöitä ei ole selvästi ja kaikkia aso-yhtiöitä koskien yleispätevästi osoitettu, olisi myös hallituksen uudelleen esiin nostama laintasoinen vaade aso-asuntojen myymiseksi tai vuokraamiseksi hylättävä, sillä ”oikeudellisessa arviointikehikossa” (toisin sanoen ihmisten perusoikeuksissa) ei ole tapahtunut ”merkittävää muutosta”.

Oikeuskansleri Janne Salminen ei ota kantaa siihen aivan keskeiseen kysymykseen, mikä on loppujen lopuksi asukkaiden asuinturvan ja asumisoikeuksien nauttiman oikeushyvän suhde aso-yhtiöiden omistajien tavoittelemaan liikevoittojen kalasteluun, joka tässä nyt uhkaa asukkaiden perusoikeuksia. 

Asukkaiden kodinturva ja aso-sopimusten sitovuus ovat joka tapauksessa ensisijaisesti suojeltavia verrattuina aso-yhtiöiden tilapäisten tai talokohtaisten tappioiden tuottamiin näkökohtiin, sillä yhtiökohtaiset talousongelmat ovat oikaistavissa muilla keinoilla kuin asukkaita potkimalla ja muokkaamalla yleispätevää lakia, jossa on jo riittävät säädökset aso-asuntojen vuokraamiseksi ja konkurssitilanteiden varalle. 

Oikeuskansleri ei jostakin syystä huomannut lausunnossaan sitä moneen kertaan esille tuomaani seikkaa, että aso-sopimukset ovat sitovia sopimuksia, eivätkä ne ja niiden ehdot ole jälkikäteen tingittävissä, muunneltavissa eivätkä omistajapuolelta irtisanottavissa. Tämä on a-su-mis-oi-keus-sopimuksen idea ja olemus. Sopimuksen pysyvyyden tulee perustua pacta sunt servanda -periaatteeseen ja taannehtivan lain kieltoon (ex post facto). 

Lausuntonsa lopulla oikeuskansleri kiinnittää kyllä huomiota detaljeihin, kuten muutoksenhakumahdollisuuksiin tilanteissa, joissa giljotiini on jo vilahtanut, vaikka suun avaaminen onkin silloin jo myöhäistä, eikä oikeudenmukaisuuden toteutumista pitäisi koskaan perustella pelkästään ratkaisujen valituksenvaraisuudella.

Nähtäväksi jää, valvooko hallitus Suomessa oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, kuten Neuvostoliitossa.

Joka tapauksessa valtavirran uutismediat ovat päättäneet vaieta meneillään olevasta aso-järjestelmän rahastuksesta tai asettuneet ryöstäjien puolelle. Myöskään perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden ja oikeusviranomaisten sosiaalinen pääoma ei todennäköisesti riitä vastustamaan räikeää vääryyttä, aso-sopimusten repimistä ja kotien riistoa, kun vastassa ovat korruptoituneet poliitikot ja pääomapiirit.

Aso-asunnoissa olevien pääomien kapitalisointi on osa meneillään olevaa kohtuuhintaisen asumisen ja konsensuspolitiikan lopettamista. Siihen liittyy VVO:n (nykyisen Lumo Oyj:n) vieminen pörssiin, vuokra-asuntojen myynti ja markkinamekanisointi, joihin vasemmistokaan ei puutu, koska ay-liikkeellä on firmoissa tuottoisaa omistusta.

Sosiaalisen asuntotuotannon alasajoon liittyy myös Petteri Orpon tapa kaapata Valtion asuntorahaston VAR:in varat valtionbudjetin tilkkeeksi. Oikeiston mielestä ainoat hyväksyttävät asumisen muodot ovat omistusasuminen ja markkinaehtoinen vuokra-asuminen, jotka palauttavat suomalaiset takaisin torppariuden aikaan. Oikeusviranomaiset ovat kädettömiä, ja median suu pysyy väärinkäytöksistä kiinni kuin sammakon pimppi.

Asuntopolitiikka Suomessa on laillistettua rikollisuutta, joka on julkisen vallan erityisessä suojeluksessa.

 

Liite

Lausuntoni Asumisoikeuslain muutosesityksestä ympäristöministeriölle 31.3.2026 (PDF)

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

Häiriintyneet kansanedustajat ja seksuaalinen vapaus

Nyt kun kansanedustajat ovat istuntotauolla, medioille ei synny oikein mitään kirjoitettavaa. Muutoin tilanne on hallinnassa, sillä virkakunta pyörittää valtiota hyvin, ja poliitikoista olisi vain haittaa.

Koska politiikan toimittajat eivät saa uutisoitavaa, toimituksissa on uutistyhjiön keskellä päädytty pohtimaan, mistä saataisiin jotain kohistavaa.

Myös puolueissa on mietitty, kuinka julkisuutta voitaisiin pitää yllä tauon aikana. SDP:ssä tultiin ilmeisesti tulokseen, että jotakin on tehtävä, sillä puolueen kannatus on vajoamassa prosenttiyksikön verran.

Demarien eduskuntaryhmässä todennäköisesti ajateltiin näin: uhrijulkisuutta ei saa rasismiväitteillä, koska eduskunnassa ei ole juurikaan uhriksi kelpaavaa etnojengiä, joten rasismiväitteet eivät tepsi. Lisäksi rasismisyytökset satavat Perussuomalaisten laariin, ja Perussuomalaisten kannatus on noussut pari prosenttiyksikköä jokaisen rasismikohun jälkeen.

SDP:ssä päädyttiin sitten patenttiratkaisuun ja päätettiin vedota ”häirintään”, ”ahdisteluun” tai ”epäasialliseen käytökseen”. Ne kun ovat sosiaalidemokraattisen soveliaisuuden ja poliittisen korrektiuden vastaisia inhimillisen elämän ilmenemismuotoja, joista niiden kohteiden katsotaan voivan päättää omavaltaisesti itse. Aivan samalla tavalla vihervasemmistolaiset yleensäkin pyrkivät päättämään viestien lähettäjien puolesta siitä, mitä lähettäjät sanoillaan tai teoillaan tarkoittavat.

”Häirinnästä” avautui aluksi SDP:n kansanedustaja Ville Merinen Yleisradion ohjelmassa, ja Tytti Tuppurainen lausahti asiasta lehdissä.

Erikoista on, että ”häirintää” sanottiin esiintyvän SDP:n sisällä, mutta täysin tavallista se, että asiasta syytettiin miehiä. Tavaksi tullutta oli sekin, että mies moitti miehiä, mikä puolestaan osoitti, että hyvesignalointi ja moraalisen karisman keruu jatkuvat lomallakin.

Opimme tästä sen, että yhteiskunnan tekemisessä intohimottomaksi ei ole poliitikkojen kovasta yrittämisestä huolimatta vielä onnistuttu, sillä seksuaalisia yllykkeitä, kuten ”epäasiallista koskettelua” ja ”vihjailua”, näyttää esiintyvän jopa eduskunnan sisäpuolella.

SDP:n tarkoitus oli tietenkin vain ilmaista syvää huolta kansalaisten keskinäisestä hyvinvoinnista puuttumalla vakavaan ongelmaan, sillä eduskuntahan on yhteiskunta pianoiskoossa. Ville Meriselle tapaus toi julkisuutta, jota hän kaipasi, sillä ”terapeutti-Villenä” tunnettu kansanedustaja on vaalipiirin vaihtaja ja hänen asemansa horjuu, ja ilman provokatorista esiintymistään hän on värittömämpi, huomaamattomampi ja vähäeleisempi kuin tämän blogin kirjoittaja.

Uutisnälkäiset toimittajat löysivät jutun nopeasti tunnistaen kuitenkin samalla demaripuolueen huonon viestintästrategian, joka oli nyt menossa täysin metsään.

Häirintää SDP:n sisällä, ja vielä itse sanovat? – Ei toimi.

Niinpä Helsingin Sanomat tuli apuun ja lavensi orastavan kohun pikaisesti ”koko eduskunnan” ja ”poliittisen kulttuurin” ongelmaksi sekä kirjoitti yleisellä tasolla ”eduskunnan avustajien huonosta kohtelusta”.

Myös Yleisradio himmensi SDP:n sisällä myrskyävän pintaväreilyn nopeasti ”eduskunnan häirintäkohuksi” ja ”useiden puolueiden ongelmaksi”, josta vain SDP:ssä kehdataan avautua.

Tämä järjestelmätasolla ilmenevä valtava systeemiongelma nimeltä ”häirintä” saa siis ilmaisunsa miesten ja naisten keskinäisenä kiistana ja kähmintänä tuossa varmasti heteroseksuaalisessa viitekehyksessä eduskuntatalon sisäpuolella, kaikille tutussa pylvästalossa, joka muistuttaa kaltereista ja normatiivisesta kahleissa olosta.

Ilmiö on kuitenkin paljon laajakantoisempi. Häirintäsyytöksillä kurittaminen on sinänsä mitä vakavinta häirintää, eli asia on vice versa.

 

Mistä oikeasti on kyse? 

Asian varsinainen kristalloituma on seuraava. Ei pidä suinkaan paikkaansa, että seksuaalinen ahdasmielisyys olisi kapitalismin, oikeiston, konservatiivien tai porvariston suojavalli ja väline työväenluokan orjuuttamisen puolesta ja vapaamielisyyttä vastaan. Ne muurit ovat ajat sitten murtuneet.

Porvarilliselle ylimystölle on aina ollut täysin samantekevää, mitä orjat puuhaavat keskenään, kunhan he työskentelevät ahkerasti. Myös nykykapitalismin ilmentymä EU pyrkii edistämään talousliberalismin kylkiäisenä arvo- ja sosiaaliliberalismia juuri siksi, että se saa orjuuttamansa ihmiset harjoittamaan seksiä. Ilmiö on sama kuin napolilaisessa sananlaskussa, joka sanoo, että sänky on köyhän ooppera.

Poliittinen porvaristo roomalaisine patriiseineen ja oikeisto amerikkalaisine libertaareineen ovat nimenomaan rohkaisseet taloudellisesti alistettuja ihmisiä seksuaaliseen vapaamielisyyteen pitääkseen heidän ajatuksensa pois alistamisesta. Silloin kansan syvien rivien mielenkiinto kohdistuu muualle kuin talouteen ja politiikkaan, ja kapitalistit voivat riistää ja rikastua rauhassa!

Poikkeuksen oikeistossa on tehnyt vain konservatiivinen kristillisyys ja vulgaarinaturalismi, jotka keskinäisestä kaukaisuudestaan huolimatta ovat moraalijylisseet ankaran heteroseksuaalisen normiston puolesta ja tehneet sen lajinsäilytysstrategisista syistä.

Nyky-yhteiskunnassa puritaanisuutta harjoittaa nimenomaan poliittinen vasemmisto ja sen feministiset woke-aktivistit, jotka pyrkivät esiintymään hyvyyden abbedissoina.

Poliittinen vasemmisto ei siis ole pohjimmiltaan seksuaalisesti vapaamielinen vaan pyrkii kiristämään seksuaalimoraalia, varjelemaan hameenhelmoja, sensuroimaan säädyttöminä pitämiään julkaisuja, kuvamateriaalia ja viihdettä sekä yleensäkin määrittelemään sopivuuden rajoja unohtaen, että seksuaalisuuden omaan olemukseen sisältyy sovinnaisen käytöksen ja arkipäiväisten normien ylittämistä.

Kohun kohteena olevan SDP:n toiminta tarjoaa tästä nyt pienen mutta valaisevan näytön. Feministinen vasemmisto on jälleen osoittanut oman sisäisen ristiriitaisuutensa, joka vallitsee sen julistaman näennäisen vapaamielisyyden ja tosiasiallisen viktoriaanisuuden välillä.

En pysty osoittamaan yhtäkään vasemmistolaista ajatteluperinnettä, joka ei olisi ennen pitkää ajautunut vapaan rakkauden julistuksista ankaraan seksuaalikäytöksen kontrollointiin ja nautintojen kieltämiseen, kuten Neuvostoliitossa. Näin on tapahtunut feministiselle liikkeelle, niin sanotulle seksuaaliselle vallankumoukselle ja kulttuurikapinallisille, jotka toisten kahleita katkottuaan ovat korvanneet ne omillaan.

Siveellisyyden partiointi näkyy nykyisin ”turvallisen tilan” julistuksina, jotka pelottavat, vaarantavat totuuden tavoittelun yliopistoissa ja johtavat siihen, että ihmiset eivät uskalla koskettaa toisiaan edes liberaaleiksi itseään mainostavissa homobaareissa. Myös urheilumaailmassa pyörii jatkuvasti jokin feministien kampanjoima häirintäkohu.

 

”Häirinnän” moni-ilmeisyys

Se, jonka koetaan häiritsevän, käyttää yhteiskunnallista valtaa, sillä hän hallitsee poikkeustilaa osoittaen suvereenia kykyä poiketa normeista. Siksi ei ole yllättävää, että häirintä koetaan ongelmaksi eduskunnasssa.

Toimittajien, jotka pitävät ”epäasiallisena käytöksenä” esimerkiksi paljon moitittua ”huutamista”, kannattaa mennä tarkistamaan epäasiallisen käytöksen määritelmä vaikkapa Britannian, Italian tai jonkin muun sivistysmaan parlamentista.

Koko eduskunta on yhteiskunnallisten konfliktien tihentymispiste, sillä lainsäädäntötoiminta koostuu vallankäytöstä ja edustaa pakkovallan muotoa. Niinpä ei ole kovinkaan ihmeellistä, että kansanedustajat ja heidän avustajansa saattavat joutua kokemaan erilaisia häirinnän muotoja.

Minua häiritsee tavattomasti se, että kansanedustajat kehtaavat häiritä minua sekä velvoittaa ja rajoittaa toimiani kaikilla niillä tavoilla, joilla se tekee.

Olen jatkuvan häirinnän kohde kansanedustajien taholta. He häiritsevät kansalaisia muun muassa leikkauksilla, verojen korotuksilla ja käsky-, kielto- sekä lupanormeilla, joilla kajotaan ihmisten käyttäytymiseen ja läpivalaistaan elämäämme: pyritään päättämään esimerkiksi sanankäytöstämme ja seksuaalikäytöksestämme. 

Kehtaavatpa puuttua jopa tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen, mikä kertonee siitä, että he eivät voi mitään loogiselle ajattelulle, paitsi polkemalla itseään oppineempien kulkusia (aiheesta täällä ja täällä). 

Eduskunnassa toimivien kansan palvelijoiden keskinäinen perseestä puristelu on pikkujuttu verrattuna siihen puristeluun, jolla poliitikot puristelevat mehuja kansalaisista. 

Edustuksellisen demokratian ja poliittisen ohjauksen idea on pahasti vinoutunut, sillä se perustuu vääristyneeseen näkemykseen, että kansanedustajilla olisi jonkinlainen etuoikeus hallita toisia ihmisiä laeiksi muovatuilla mielipiteillään, pakkovallalla ja pakkotoimilla.

Kansanvallan oma idea on käänteinen ja vaatisi päinvastaisia toimia: kansalaisten pitäisi kontrolloida kansanedustajia, eikä valittujen pitäisi kurmottaa valitsijoitaan. 

Poliittisesti johdettu häirintä ja ohjailu ovat leviämässä myös liike-elämään tiedostavaisten woke-aktivistien toimesta. Esimerkiksi kauppaketju Lidl ilmoitti korottavansa muovikassien hinnan 59 senttiin tavoitteenaan ohjata asiakkaiden kulutustottumuksia ja vähentää muovikassien käyttöä. – Siis mitä? Kauppias yrittää päättää, mitä asiakas tarvitsee, haluaa ostaa ja kuinka toimii.

Pöhvelimpienkin töyhtöpäiden pitäisi ymmärtää, että asiakkaiden tarpeista ja kulutustottumuksista pitää asiakkaiden itsensä voida päättää. Muovikassivihassa on kyseessä sama vihreä kiilusilmäisyys, jolla halutaan myös liharuoat pois ihmisten ruokapöydistä.

Palataanpa pylvästaloon ja pohditaan politiikan asiakkaiden asemaa.

Eduskunta hyväksyi viime vuoden lopulla lain eduskunnan turvatoimien kiristämisestä. Jatkossa eduskunnan turvahenkilöt voivat kantaa esimerkiksi etälamautinta, ja kansanedustajien tukena ja turvana saapastelevat ”henkilösuojaajat” voivat saada luvan kantaa asetta. Häiritseväksi koettu kansalainen voidaan jatkossa siis myös ampua eduskunnan turvatoimialueella tai eduskuntatalon sisällä! Ei häiritse kansalaisia?

Mitä pelättävää sellaisilla poliitikoilla voi olla, jotka toimivat reilusti? Ja ovatko sellaiset poliitikot reiluja, joilla on paljon jotakin pelättävää?

Erään kansanedustajan katsottiin aiheuttaneen jokin aika sitten vaaraa ympäristölleen laukaistessaan käsiaseen eduskuntatalon lähiympäristössä, tullessaan muina miehinä baarista kuin villin lännen saluunasta.

Eduskunnan ja siellä vaikuttavien puolueiden viestintästrategia ei ole mennyt ihan nappiin tässä uhkakuvista ja peloista tärisevässä turvallisuusdiskurssissa, jossa operoidaan jatkuvasti ihmisten vapauksia kaventavilla uhkien ja vaarojen oletuksilla.

---

Päivitys 23.1.2026:  Iltapäivälehtien aina anteliaat tiedot paljastivat, että ”häirinnästä” epäiltyinä ovat SDP:n kaksi vähäsen oikeistolaiselta vivahtavaa äijäkansanedustajaa, vaasalainen ay-jyrä Kim Berg ja painija Marko Asell, joka oli erehtynyt tiedustelemaan ”häirintäyhdyshenkilöksi” nimettynä joltakin naiselta vitsin vuoksi, haluaisiko hän tulla häirityksi. Epäiltynä on myös julkisesti homo kansanedustaja Jani Kokko, joka oli lipsauttanut erään avustajansa kuuluvan seksuaalivähemmistöön. So what?

Demarikohu viestittää, että miehet laitetaan SDP:ssä jalkapuuhun, jolloin puolueen mieskato jatkuu. Tuloksena oli järkyttävä määrä miesten anteeksipyyntöjä, kyyristelyä ja nöyristelyä, vaikka anteeksi pyytelyn aihetta olisi katalan kohun käynnistäneillä feministeillä itsellään. Feministit ovat luoneet tähän maahan pelon kulttuurin, jossa naisen kanssa samaan huoneeseen uskaltaa mennä vain pakottavassa työasiassa, hätätilanteessa ja kahden esteettömän todistajan läsnäollessa. Muuten saa osakseen varmasti epäasiallisia ja häiritseviä ahdistelusyytöksiä.

Mitä opimme tästä? Myöskään SDP:stä ei ole valtionhoitajapuolueeksi. Kokoomus ja persut kynivät köyhät ja keskiluokan, ja vasemmisto länkyttää lillukanvarsista sekä jatkaa ilmastopoliittista vihersosialismia ja maahanmuuttoparaatia, vaikka maailma ympäriltä räjähtäisi. Järjellä ei ole puoluetta.

Päivitys 28.1.2026: Suomen Tietotoimisto teki samanlaisen virheen kuin antaessaan aikoinaan täysin vääristelevän kuvan kirjastani Totuus kiihottaa. Nyt STT väitti uutisessaan, että Tytti Tuppurainen olisi käyttäytynyt eduskunnassa jotenkin ”epäasiallisesti”, vaikka näyttö oli päinvastaista, kun sekä puolueensa että yleisöt saattoivat havaita mahdollisten väärinkäytösten oikaisemisen saaneen alkunsa Tuppuraisen aloitteesta.

Kohun ainoaksi järjelliseksi syyksi paljastui poliitikkojen kyynärpäätaktikointi, SDP:n sisäinen ruusujen sota ja medioiden tarve kohottaa omaa uskottavuuttaan mukapuolueettomana vallan vahtikoirana sekä halu nostattaa julkisuuden pintakuohuja lavastamalla huomionkipeän kähmintäjutun.

Mikäli puolue tai joku siellä tietoisesti tavoitteli julkisuutta tyhjällä ja tekaistulla kohulla, kyse oli niin sanotusta tökerön vaikuttamisen strategiasta.

Sen tunnusmerkkinä on solmia jalkaan henkiset pellekengät ja lavastaa itsestä uhri tai sankari sekä ponnahtaa esiin vieteriukon tavoin hihkaisemaan, että ”hei mekin ollaan täällä” pyörittelemässä samaa vanhaa levyä tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömydestä, vaikka kaikkien mielestä ne ihanteet ovat jo saavutetut ja jos eivät ole, se kuuluu elämään, eikä asialla ole kenellekään väliä.

 

Aiheesta aiemmin

Pelkoa ja inhoa eduskunnan edustalla (2008)

Miten päästä ulkopoliittisesta vastuusta kuin koira Venäjästä?

Kirjoitin jo teoksessani Totuus kiihottaa (2020) myös ylirajaisen paritumisen ja kaksoiskansalaisuuksien ongelmallisuudesta.

Johtopäätöksilleni saatiin lisänäyttöä, kun eduskunnan ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) katsottiin ”jääneen kiinni” Venäjää myötäilevistä kannanotoistaan. Lokakuussa tapahtuneen asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat viime torstaina.

Kiljunen oli mennyt lipsauttamaan eräässä suomenvenäläisten järjestämässä tilaisuudessa, että hänen mielestään Venäjän-raja pitäisi avata henkilöliikenteelle. Motiivikseen hän selitti, että hänen nykyinen vaimonsa on venäläinen. 

SDP:n eduskuntaryhmä kyynelehti sitten ”inhimillisyyden” ja Kiljusen puolesta, joka sanoi tunnustavansa vastuunsa (eli syyllisyytensä) ja erosi omasta aloitteestaan ulkopoliittisen valiokunnan johdosta.

Lehdissä epäiltiin, että Alexander Stubbin ulkopoliittinen johtajuus on kadoksissa, kun hän ei paremmin suitsi sanomisia. Sitä ei huomattu, että myös Stubbin puoliso on ulkomaalaistaustainen, tosin toiselta ilmansuunnalta.

Julkisen ja yksityisyyden sekoittumista koskeva herkkyys muistuttaa eturistiriitojen esiinnoususta ulkopoliittisissa konfliktitilanteissa. Huonoa muoti-ilmaisua käyttääkseni asiat ”menevät tunteisiin”.

Olin taaskin täysin oikeassa paljon kehutussa ja parjatussa kirjassani Totuus kiihottaa, jota tarjosin aikoinani Suomen kustannusyhdistykselle Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi mutta jota ei otettu eräänlaisen kulttuurisodan vuoksi kilpailuun mukaan.

En vastustele rajatonta rakkautta, mutta totean erään tosiasian: ylirajainen pariutuminen on riski ulkopoliittisissa johtotehtävissä, koska se luo riippuvuutta ja intressiristiriitoja sekä kytkee tunnekahleisiin.

Supo ei ehkä pidä riskinä ulkopoliittisten liiderien petipuuhia, koska se epäilee, vakoilee ja suojelee heitä epäsuoran kontrollin merkiksi muutenkin kellon ympäri. ”Uhkana” poliittisen valvonnan kyylät pitävät tavallisia kansallismielisiä ja isänmaallisia ihmisiä, jotka haluavat muistella itsenäisyyttämme pian lähestyvässä 612-tapahtumassa.

Ei ole pitkäkään aika, kun edellisen ulkopoliittisen valiokuntakokoonpanon puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) painostettiin eroamaan valiokunnan johdosta, koska hän oli mennyt tviittaamaan, että Emmanuel Macronin tai jonkun muun pitäisi astua julkisuuteen ja sanoa, ettei Ukraina liity Natoon; muuten neuvottelut eivät etenisi Venäjän näkökulmasta (aiheesta täällä).

Niikko lähti valiokunnan pöydän päästä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta. Tosin tuossakin oli kyse vain ääneen ajattelemisesta. Totta kai kaikissa maailman neuvotteluissa on punnittava asioita myös vastustajan näkökulmasta ja koetettava saada vastustaja uskomaan, että sopeutuminen, mukautuminen ja myöntyminen olisivat myös vastustajan oman edun mukaisia tapoja toimia.

En puolustele entistä kansanedustajaa Mika Niikkoa, eikä minulla ole myöskään Kimmo Kiljusen ulkopoliittisesta arvostelukyvystä korkeaa kuvaa. Kiljunen vastusteli Natoon liittymistä Ukrainan sodan alkamiseen asti, ja hänet tunnetaan Ottawan miinakieltosopimuksen alullepanijana.

Silti hänen on annettu toimia pitkään sosiaalidemokraatien poliittisella mandaatilla ulkoministeriön korkeissa viroissa, eikä Kiljusen tahdittomuus liudennu mihinkään krooniseksi lavastettuun vastarannankiiskin rooliin, kuten Yleisradion toimittaja yrittää selitellä laajassa henkilöjutussaan.

Itse en myötäile vähääkään Venäjää, vaan esitin penseitä näkemyksiä venäläisten jalkautumisesta Suomeen jo kauan ennen Ukrainan sotaa (aiheesta esimerkiksi tässä kirjoituksessani). Kiittelin myös rajapuomien lukitsemisesta viime kesänä (aiheesta tässä kirjoituksessani).

Mikä nyt on se varsinainen opetus? Totuuden sanotaan olevan sodan ensimmäinen uhri. Kriisiaika on ilmeisesti ”mennyt tunteisiin” niin vahvasti, että se on suitsinut sananvapauden seinänrakoihin, ja vain tietynlaisia mielipiteitä saa sanoa. 

Tämä näkyy myös julkaisupolitiikassa, jossa palkitaan monikulttuuri-ideologiaa levittäviä teoksia, vaikka juuri niiden sisältämä maahanmuuttoevankeliumi on ongelmien ydin. 

Kielletyiksi tuomituissa mielipiteissä ei puolestaan ole ongelmallista se, että näkemyksensä sanoo, vaan vaan se, että todella ajattelee niin kuin Kiljusen herrasväki.

Ja ajatuksensa taas on tärkeää ilmaista, jotta ihmiset saavat tietää, mitä poliitikot edustavat ja tekevät heidän puolestaan ja jotta kansalaiskontrolli eli demokratia toimii.

Hypersensitiiviseksi muuttunut sota-aika on pääsyyllinen siihen, että vähäisimmästäkin yksityisajattelusta ihmistä teuraaksi viedään.

Aiheesta aiemmin

Heittoistuinnappia tulisi painaa harvemmin

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Venäläisten maihinnousu Airistolla

Eduskuntatalon pylväät kuin eläinlääkärin käsivarsi

Herostratos oli antiikin kreikkalainen mies, joka halusi kovasti tulla kuuluisaksi. Huomattuaan, että se ei onnistu tekemällä hyvää, hän päätti tehdä jotakin pahaa ja poltti kauneudestaan kuuluisan Artemiin temppelin.

Saman taktiikan ovat omaksuneet Elokapina-liikkeen aktivistit ja heidän ruotsalaiset hunsvottikaverinsa, jotka kävivät töhrimässä eduskuntatalomme pylväät punaisella värillä.

Elokapinan mainekipeyden kannalta suotuisaa on, että väriaine ei tahdo lähteä pois. Graniitti on imaissut sen itseensä kuin pesusieni, joten punaisuus jäänee muistuttamaan elokapinalaisista pitkäksi ajaksi.

Herostraattinen metodi on valtavirtaistunut myös sosiaalisessa mediassa ja muussakin epätodellisuudessa, jossa ihmiset tekevät mitä vain saavuttaakseen kuolemattomuuden.

Elokapinalaiset ovat puolustelleet tekoaan tarkoitusperiensä mukahyvyydellä, eli huomion keruulla omalle ilmastotaistelulleen.

Tämä ei ole kuitenkaan sellainen metodi, jolla luontoa voidaan suojella ja kannatusta voittaa puolelleen.

Myös Herostratos myönsi tekonsa ja kunnianhimoiset motiivinsa. Tämän jälkeen Efesoksen hallintovirkamiehet teloittivat Herostratoksen, ja hänen nimensä mainitseminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. 

Sisäministerin tehtävää hoitava Lulu Ranne (ps.) on ehdottanut, että Elokapina kiellettäisiin Suomessa, aivan niin kuin muutama muukin äärijärjestö on kielletty sinänsä vähäpätöisen ja merkitykseltään kiistanalaisen toiminnan perusteella.

Elokapinan tapauksessa teko ja syyllisyys ovat selviä. Kansalaisaloite Elokapinan lopettamiseksi on kerännyt jo satatuhatta allekirjoitusta ja etenee siis pylvästaloon.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Martti Tolvanen puolestaan on väittänyt, että elokapinallisten rikokset eivät vielä riittäisi lakkauttamiseen, koska ne eivät ole riittävän vakavia. Tolvanen on vähätellyt Elokapina-liikkeen edesottamuksia aiemminkin ja moittinut poliisia liian kovista otteista.

Minä pidän elokapinallisten hyökkäystä demokratian vastaisena, ja sitä pitäisi käsitellä Yhdysvaltain kongressitalon valtausta koskevalla moraalipaatoksella medioissa.

Pieniä ovat Suomen oikeuslaitoksen sanktiot ja suunnitelmat rabulistien varalle, ainakin verrattuna Herostratoksen kohtaamaan tuomioon.

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Parasta, mitä istuva hallitus on saanut aikaan, on kovalla väännöllä kokoon puristettu ja viimein hyväksytty käännytyslaki. 

Se mahdollistaa turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen, eikä rajavartijoiden tarvitse enää vastaanottaa kaikkia turvapaikkahakemuksia.

Viiden kuudesosan enemmistön vaatinut laki ja sen kiireelliseksi julistaminen menivät läpi äänin 167–31, eli huomattava kannatus lain taakse löytyi, eikä äänestyksen tulos jätä sijaa nokan koputtamiselle.

Niin sanotut oikeusoppineet vastustivat lainmuutosta kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteisiin vedoten, vaikka toisaalta he ovat itse todenneet (Martti Koskenniemi), että ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Niin sanottu akateeminen tutkijakunta puolestaan on moraaliposeerannut ihmisoikeuksilla ja paheksunut oman asiantuntemuksensa ”täydellistä ohittamista”.

Miksi laki kuitenkin vietiin läpi poikkeuslakina, jonka perustuslakimme 73. § tottahan toki sallii?

Miksi politiikan tekijät ovat antaneet asiasta erilaisia lausuntoja kuin Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen, Juha Raitio, Johanna Vuorelma, Milka Sormunen ja monet muut median yliopistolliset lemmikit (täällä ja täällä)?

Siksi, että poliitikoilla, oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä sekä perustuslakivaliokunnalla (joka on ylin perustuslakiamme tulkitseva elin) on ratkaisupakko.

Ne eivät voi jäädä pähkäilemään asioiden tilaa, vaan Venäjän hybridivaikuttamiseen on täytynyt ja täytyy jatkossakin vastata tavalla, jolla estetään laiton maahantulo ja ihmisten käyttäminen poliitiseen painostukseen valtioiden välisissä konflikteissa.

Suuri osa käännytyslakia vastustaneista juristeista on lisäksi ajanut pakolaisjärjestöjen asioita, joten heidän näkemyksensä eivät ole puolueettomia, he saattavat olla juridisesti esteellisiä, eikä heillä ole poliittista vastuuta.

Suomen perusoikeusjuristien sopisi olla enemmän huolissaan suomalaisten ihmisten ruokapöytään yltävistä asumistuen leikkauksista ja aso-järjestelmän romutuksesta kuin vieraiden kansojen hyvinvoinnista.

On hyvä huomata, että Puolassa ja Unkarissa käännytyslain mukaisesti on toimittu jo pitkään, vaikka niillä ei ole naapurinaan Venäjää (Puolan ja Kaliningradin rajaa lukuunottamatta).

Sen sijaan Suomella on maarajaa Venäjän kanssa lähes 1300 kilometrin verran, joten ihmettelen niitä EU-maita, jotka vetäisivät Suomen valtion oikeuteen EU-oikeuden rikkomuksesta.

Omasta mielestäni käännytyslaista olisi pitänyt tehdä pysyvä eikä tilapäinen. Kun se nyt on tilapäinen, toivon sen olevan tilapäisyydessään samanlainen kuin vuoden 1957 tilapäinen autovero.

Mikäli käy niin kuin emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo, että ”rajalaki ei Putinia estä”, niin eipä tuon lain laittomuudellakaan paljoa väliä ole.

Vihervasemmisto voi siis olla turvallisin mielin. Väestönvaihto toteutuu kyllä, mutta vauhti vain on hieman aiempaa hitaampi.

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Olen antanut eduskunnan ympäristövaliokunnalle ja ympäristöministeriölle seuraavan lausuman, jolla puolustan asumisoikeusasukkaiden asemaa ja oikeuksia sekä vastustan aso-lakiin ehdotettuja huononnuksia.

Asia: Kannanotto asumisoikeusasukkaiden oikeuksien vaarantamisehdotuksiin

Viitteet: Eduskunnan valiokunta-asiakirjat, KOVA ry:n ja SASO ry:n lausunnot, aso-asioiden neuvottelukunnan kannanotot, asumisen selvitysryhmän raportti

Eduskunnan ympäristövaliokunta on käsitellyt 23.2.2024 ja 22.3.2024 valtion tukemaa asumista ja aso-asumista (asiakirjat täällä).

Lausunnon ovat valiokunnalle voineet laatia 11 eri tahoa. Eduskunnan valiokunta ei ole kuullut Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:tä ollenkaan, vaikka aso-asukkaat ovat selvästi asianosaisia. Lausunnon ovat voineet esittää lähinnä omistajayhtiöiden edustajat.

 

1. Tämän kirjoituksen tarkoitus ja aso-lain olemus

Esitän tässä kirjoituksessa asiantuntijalausunnon asumisoikeusasukkaiden aseman ja oikeuksien huonontamista koskeviin ehdotelmiin. Pohjaksi esitän Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajien KOVA ry:n 28.2.2024 julkaiseman kannanoton ja Suomen Asumisoikeusasukkaiden SASO ry:n 4.4.2023 esittämän vastauksen siihen. Vastaus on toimitettu myös asunto- ja ympäristöministeri Kai Mykkäselle.

Asumisoikeusyhtiöitä edustava ”Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry” on ehdottanut hallituksen kehysriiheen laatimassaan kannanotossa, että (1) aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purettaisiin, että (2) sosiaalisia valintaperusteita ja asunnon vaihtamisehtoja tiukennettaisiin ja että (3) uusiin aso-sopimuksiin tehtäisiin irtisanomismahdollisuus.

KOVA ry on kirjoittanut eduskunnalle ja ministeriölle jopa eräänlaisen lainmuutosluonnoksen ja väittää, että muutoksilla ei loukattaisi perusoikeuksia eikä siksi tarvittaisi perustuslakivaliokunnan käsittelyä. 

Esitykset ovat takaperoisia. Sopimusten irtisanomiset ja purkamiset sekä muutokset omistus- tai vuokra-asunnoiksi torpattiin jo uutta aso-lakia (393/2021) valmisteltaessa perustuslain ja perusoikeuksien vastaisina. Vaarassa ovat muun muassa kodinturva, asukkaiden omaisuudensuoja, sopimusten pysyvyyden periaate ja taannehtivasti vaikuttavan lainsäädännön kielto.

Olen jo aiemmin huomauttanut asioita käsittelevälle ympäristöministeriölle tavasta, jolla asumisoikeusyhtiöt ovat yrittäneet huonontaa asukkaiden asemaa käyttäen verukkeina tilapäisesti ja lievästi heikentynyttä aso-asuntojen markkinatilannetta sekä yhtiöiden omalla taloudenpidollaan itselleen aiheuttamia ongelmia.

Olen todennut ”asumisoikeusasioiden valtakunnallisen neuvottelukunnan” toiminnasta, että sielläkin omistajayhtiöiden edustajat koettavat jatkuvasti murentaa asukkaiden kodinturvaa ja omaisuudensuojaa sekä oikeutta elinikäiseen asumiseen, josta asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet.

KOVA ry:n kehysriihtä 2024 varten lausumana tavoitteena on edelleen ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen”, mikä asukkaiden näkökulmasta olisi asukkaiden oikeuksien romuttamista. Tällainen sopimusten sitovuuden periaatteen (pacta sunt servanda) ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon periaatteen (ex post facto) vastainen toiminta ei ole oikeusvaltion mukaista eikä poliittisesti hyväksyttävää.

Asumisoikeuslaki ei ole mikään toistuvasti muuteltavissa oleva sosiaaliturvalain tai verolain tapainen laki. Sen sijaan asumisoikeuslaki on konstitutiivinen laki, jolla perustetaan pitkäaikaisiksi tarkoitettuja oikeusasemia ja suhteita. Niinpä sitä ei pitäisi muutella omistajayhtiöiden toiveiden ja suhdanteiden mukaisesti tavan takaa.

 

2. Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia ei saa purkaa

KOVA ry:n esittämät muutosvaateet vaarantavat vakavasti asukkaiden perusoikeudet. 

Jos omistajayhtiöt voisivat muuttaa aso-asunnot vuokra-asunnoiksi tai edelleen myytävissä oleviksi omistusasunnoiksi, omistajayhtiöt saisivat 0-sijoituksella ja ARAn takaamana satojen miljoonien eurojen liikevoiton. Aso-asunnot ovat joka tapauksessa sataprosenttisesti asukkaiden maksamia. Tällainen varallisuuden siirto olisi suunnaton asuntopoliittinen puhallus, kuten Ylen MOT-ohjelmassa on todettu monta kertaa.

KOVA ry on nyt nostamassa ”rajoituksista vapauttamisen” uudelleen pöydälle sillä erotuksella, että se koskisi ”vain” lainmuutoksen jälkeen valmistuvia kohteita. Lisäksi KOVA ry yrittää saada uusille sopimuksille irtisanomisoption.

Siis kun omistajayhtiöt eivät saaneet ensimmäisellä kerralla koko elefanttia syötyä, ne yrittävät ujuttaa rajoituksista luopumista lakiin pala palalta.

Aso-lain nakertaminen tarkoittaisi asumisoikeusasumisen muuttamista vähitellen vuokra-asumiseksi. Tällaista yhtiöiden tavoittelemaa periaatteellista hivutusta ei pidä sallia. Sellaista ei ole käsitelty missään poliittisessa prosessissa, saati että sellaisesta olisi päätetty missään – ei myöskään hallitusohjelmassa.

Nyt asiaa käsitellään eduskunnan valiokunnassa aso-asukkaiden selän takana kuulemis- ja tiedottamisvelvoitteet lain vastaisesti laiminlyöden.

Kun KOVA ry haluaisi samaan aikaan tiukentaa tarvekriteereitä esimerkiksi nostamalla varallisuusehtoa 55 vuodesta 60:een, sekin tarkoittaisi kansalaisten oikeuksien ja kokonaistilanteen huonontamista.

Tosiasiassa suuri osa uusista aso-asukkaista on ARA-rahoitetuista vuokrataloista siirtyviä, joten tarveharkinnan tiukentaminen asumisoikeuspuolella ei helpottaisi kokonaistilannetta vaan vaikeuttaisi vuokra-asuntojen vapautumista muiden tarvitsevien käyttöön.

 

3. Myös uusi valtakunnallinen aso-neuvottelukunta hakoteillä

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta on kokouksessaan 2/2023 (s. 6–7) päättänyt tehdä aloitteen asumisoikeuslain 17. §:n muuttamiseksi niin, että asukasvalinnan tarveharkintaa laajennettaisiin koskemaan asuinkohteen sisällä asuntoa vaihtavia.

Tämä on yhdenvertaisuuden vastaista, koska asuntojen kokoa tai kerrosta koskevaa tarveharkintaa ei sovelleta myöskään aso-asukkaiksi pyrkiviin, eli järjestelmään ensimmäistä kertaa valittaviin. 

Omistajayhtiöiden vyörytys asukkaita vastaan on ollut jatkuvaa, kuten käy ilmi myös tästä yhtiöedustaja Jari Riskilän STT:lle antamasta tiedotteesta, jossa puolletaan aso-kohteiden käyttö- ja luovutusrajoitusten repimistä.

Omistajayhtiöiden taitavat neuvottelijat ovat tiedotteesta päätellen saaneet jopa neuvottelukunnan asukasedustajat asukkaiden oikeuksia huonontavien esitystensä taakse uhkailemalla heitä oletuksella, että omistajayhtiöt joutuvat korottamaan vastikkeita, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei murenneta ja muita ehtoja huononneta.

Toivon, että neuvottelukunnan roolia ei olisi tullut ymmärretyksi millään taholla niin, että sen tehtävänä on mitätöidä lakia, sääntöjä ja sopimuksia. Näin ei nimittäin ole. Neuvottelukunnan tehtävä on aso-lain esitöissä vuonna 2020 määritelty: se on kehittää aso-asumista asukasyhteisön ja nimenomaan asukkaiden näkökulmasta.

Hallituksen vaihtumiseenkaan ei voi näissä asioissa luottaa, sillä kertaalleen menetettyä ei takaisin saa, jos asumisoikeuksien annetaan luisua pala kerrallaan asukkaiden alta.

Olisi muistettava, että asuntopolitiikassa on konjunktuureja. Välillä kysyntä menee alaspäin ja välillä ylöspäin. Rakentamattomuutta seuraa asuntopula. Hetken kuluttua kysyntä ylittää taas tarjonnan, ja sitten murehditaan asuntopulaa. Siksi asioita ei pitäisi päästää käsistään huonona aikana.

Kurjaa on, että pysyviksi tarkoitettuja oikeuksia täytyy jatkuvasti päivystää ja niiden pysyvyyttä valvoa.

Asiasta ei pitäisi joutua jatkuvasti taistelemaan – sikäli kuin olen asumisoikeuksien idean oikein ymmärtänyt.

Siksi vastapuolelle (omistajayhtiöille) olisi teroitettava, että asiassa ei ole mitään kyseenalaistettavaa eikä neuvoteltavaa. 

 

4. Aso-asumisen alasajo olisi epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista

Myös asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) asettaman asumisen selvitystyöryhmän raportin julkistamistilaisuudessa esitettiin 13.3.2024 aso-järjestelmää koskeva kannanotto, jonka mukaan ”kun järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia purkamalla nykyisen Aso-kannan ja niiden asukkaiden tulevaisuudesta”.

Oikea muotoilu olisi ollut: JOS järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia SÄILYTTÄMÄLLÄ nykyisen aso-kannan ja asukkaiden tulevaisuudesta.

ARA-rahoituksen lopettaminen asumisoikeusasumiselta on ollut tiedossa jo hallitusohjelman valmistumisesta asti. Vain sattumalta (sekä tilapäiseksi jäädessään) se voi lievittää esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiön Haso Oy:n taloudellista kriisiä, joka johtuu ylirakentamisesta ja ylivelkaantumisesta.

Pysyväksi jäädessään ARA-rahoituksen lopettaminen kuitenkin näivettäisi koko järjestelmää ja loisi painetta myös olemassa olevien talojen muuttamiseen vuokra-asunnoiksi. Tämä lienee Kokoomuksen tavoite, sillä Kokoomuksen periaatteiden mukaista on kannustaa omistusasumiseen tai markkinaehtoiseen vuokra-asumiseen.

Asukkaiden ja omistajayhtiöiden yhteisen kannanoton mukaan aso-asumismuodon alasajo on pahimmalla tavalla ”epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista”, sillä 

”ARA-tuotannon merkittävä vähentäminen vaikeuttaa muun muassa pieni- ja keskituloisten ihmisten hakeutumista uusille ja kehittyville alueille ja heikentää erityisesti kaupunkikeskusten palvelualojen työvoiman saatavuutta.” 

Jopa omistajayhtiöt ovat siis tajunneet vastustaa hallituksen toimenpidettä, jolla uusien aso-talojen ARA-rahoittaminen lopetettiin. Eräs kokenut rakennusneuvos sanoo aso-rakentamisen lopettamista suoraan typeräksi.

Lisäksi asumisasioiden selvitysryhmän kannanotto kyseenalaistaa röyhkeästi kaiken sen, mistä asukkaat ovat sopineet ja jonka tukena on 2021 uusittu asumisoikeuslaki.

Vaikuttaa, kuin (1) asumisoikeusasioissa ei olisi sääntöjä. Ja (2) jos niitä on, niitä muutellaan koko ajan.

Ilmoitan omasta puolestani, että tämä ei käy, koska se on ristiriidassa sopimusten, lainsäädännön pysyvyyden, luotettavuuden ja ennustettavuuden sekä lakien tarkoitusten kanssa.

 

5. Tarvetta lain muuttamiseen ei ole, koska järjestelmä toimii

Poliittinen taho ja omistajayhtiöt pyrkivät pakkosyöttämään asukkaille sitä väitettään, että asumisoikeusyhtiöt muka menettävät kannattavuutensa ja asukkaiden asema muka vaarantuu, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei pureta.

Tämä perusväittämä ei pidä paikkaansa, ja siksi kaikki sen päälle rakennetut ajatuskulut, uhkailut ja vaateet ovat virheellisiä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso Oy on kieltämättä taloudellisessa pinteessä ylirakentamisen ja ylivelkaantumisen vuoksi, kunnes rakentamisen (ainakin väliaikainen) lopettaminen sitä helpottaa.

Mutta Hason Oy:n asuntojen käyttöaste on takkuamisesta huolimatta korkea. Nykyisen aso-lain 74. § mahdollistaa myös asuntojen vuokraamisen, joten rajoitusten lisäpurkamista ei tarvita. Esimerkiksi Haso Oy soveltaa tätä lainkohtaa toiminnassaan jo, ja järjestelmä toimii hyvin.

Omistajayhtiöiden ja niiden järjestön toiminta asumisoikeuksien purkamiseksi on ollut siinä määrin röyhkeää ja kansalaisten perusoikeuksia polkevaa, että mikäli KOVA ry:n toivomat lainmuutosehdotukset etenevät ministeriössä, tulen tutkituttamaan asian kansallisten oikeussuojakeinojen tultua käytetyiksi viime kädessä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa jättämättä kiveäkään kääntämättä ja mitään epäröimättä.

Kannatettavaa KOVA ry:n esityksessä on vain asumisoikeusasumisen ARA-rahoituksen jatkaminen. 

Sen sijaan asuntojen nykyisiin käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei tulisi kajota edes sillä verukkeella, että talojen tekemisestä realisoimiskelpoisia voisi niistä tulla markkinaehtoisten lainojen vakuusehdot täyttäviä.

Omistajayhtiöiden on täytynyt ymmärtää, mihin ne ovat sitoutuneet pitkäaikaisen asumisoikeusmallin hyväksyessään, aso-taloja rakennuttaessaan ja aso-sopimuksia tehdessään.

Omakustannusmallin ulkopuolella toimivat kaupalliset omistajayhtiöt keräävät asukkailta kyllä runsaat liikevoitot hyvinä aikoina, joten niiden tulee kantaa riskit ja mahdolliset tappiot huonoina aikoina eikä ryhtyä repimään sopimuksia palasiksi tai huonontamaan lakeja heti, kun taloudelliset suhdanteet tilapäisesti synkistyvät.

 

6. ’Rajoituksista vapauttaminen’ olisi perusoikeuksien horjuttamista

Minä ja Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry vastustamme KOVA ry:n, Jari Riskilän ja asumisen selvitystyöryhmän edellä mainittuja hyökkäyksiä ehdottomasti.

Asiaa voidaan arvioida myös filosofisesti, nousemalla immanentin argumentaation metatasolle. 

Omistajayhtiöiden suosima käsite ’rajoitusten purkaminen’ ja siihen liittyvä ’asukkaiden tulevaisuuden turvaaminen’ on irvokasta ”totaalisen hallinnon kieltä”, jota filosofi Herbert Marcuse arvosteli jo 1960-luvulla.

Kyseinen kielenkäyttö pyrkii takomaan asukkaiden tajuntaan sitä ideologista aksioomaa, että asukkaiden oikeuksien riistäminen tehdään heidän edukseen ja että jos rajoituksia ei pureta, seuraa taloudellisia uhkia, kuten omistajayhtiöiden vararikkoja, joille ei muka ole vaihtoehtoja.

Tällä uhkailulla, painostuksella ja asenteiden sekä mielipiteiden muokkauksella yritetään pehmittää asukkaita vähitellen hyväksymään sopimusten mitätöinnit, asuntojen myyminen ja muuttaminen vuokra-asunnoiksi.

Jo käsite ’rajoitus’ siirtää näkökulman omistajayhtiöiden puolelle, kun taas asukkaiden näkökulmasta rajoitus on oikeus, johon kajoaminen olisi perusoikeuksien ja oikeusvaltion vastaista.

’Rajoitusten purkaminen’ on oikeuksien romuttamista. Kyseistä sanaparia ei pitäisi omaksua, hyväksyä eikä käyttää missään diskurssissa. Sen asemasta pitäisi puhua ’asukkaiden perusoikeuksien horjuttamisesta’, ’ihmisten kiusaamisesta’, ’kotien riistosta’ ja ’asukkaiden ahdistelusta’. Silloin puhuttaisiin asioista.

Kuinka sokeina tai tyhminä omistajayhtiöiden ja julkisen hallinnon edustajat aso-asukkaita pitävät, vai näyttelevätkö he vain tyhmiä oikeuttaakseen omat väärinkäytöksensä muka-tietämättömyydellään? 

Pandoran lipasta ei pidä avata. Asialla veivaaminen pitää lopettaa. Ei ole mitään sellaista, mistä pitäisi tai voisi neuvotella. Asia ei ole neuvottelujen varainen.

Epäilen, onko ”valtakunnallisesta asumisoikeusasioiden neuvottelukunnastakaan” loppujen lopuksi muuta kuin haittaa asukkaille, sillä se luo kuvaa, että asumisoikeudet ovat tilapäisiä papereita, joista käydään jatkuvaa neuvottelua tai kinastelua ja joita omistajayhtiöillä on omankädenoikeus repiä.

 

7. Käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen on jo aikomuksena epäviisasta

Voidaan kysyä, kuka enää solmisi aso-sopimuksia, jos aso-maksun ainoa tarkoitus – oikeus elinikäiseen asumiseen ja sopimusten irtisanomattomuuteen – kumotaan? 

Kenen kannattaisi tehdä uusia aso-sopimuksia, jos niistä tehdään ehdoiltaan lähinnä vuokrasopimusten kaltaisia ja aso-maksuista eräänlaisia ylisuuria vuokravakuuksia?

Asukashan maksaa aso-maksuna 15 % asunnon hinnasta nimenomaan elinikäisestä oikeudestaan asua, joten tuon oikeuden poistaminen uusilta asukkailta tarkoittaisi koko asumisoikeuden idean romuttamista.

Voidaan myös kysyä, miten KOVA ry:n julkaisema esitys sinänsä vaikuttaa nykyisiin asukkaisiin ja aso-asukkaaksi hakeviin.

KOVA ry:n ehdottaman ”uudistuksen” jälkeen ei olisi edes markkinaehtoisesti järjellistä, että kukaan hakeutuisi aso-asukkaaksi, jos matto voidaan vetää alta kuin vuokralaiselta.

Kyseisellä uudistuksella lopetettaisiin koko aso-järjestelmä, ja seuraisi asukaspako sekä uusien asukkaiden kato.

Omistajayhtiöiden ja poliittisen hallinnon ei ole hyväksi antaa järjestelmän perustaa kyseenalaistavia viestejä eikä ehdotelmia, koska nekin hermostuttavat markkinoita ja ovat omiaan johtamaan asuntojen tyhjenemiseen.

Todennäköisesti KOVA ry:n ehdotus ohjaa markkinoita ennakolta vaikuttavasti aso-asumisen suosiota vähentävästi.

Se saattaa kiihdyttää asukkaiden pakoa, jota toistaiseksi ei vielä juurikaan ole, kun käyttöaste on edelleen hyvä suurissa kaupungeissa.

Ilmeisesti KOVA ry tavoitteleekin asukaskatoa ja aso-asuntojen tyhjenemistä päästäkseen realisoimaan tai vuokraamaan niitä tyhjentyneinä!

Sitähän omistajayhtiöt ovat tehneet jo vastikkeiden nostojen muodossa niin sanotuilla hintahäädöillä. 

Tai KOVA ry:n piirissä ei vain ymmärretä, kuinka jo omistajayhtiöiden tekemät esitykset sinänsä ohjaavat ihmisiä välttelemään aso-asumismuotoa.

Eduskunnan valiokunnissa ja asiaa käsittelevän ympäristöministeriön kaltaisessa organisaatiossa tulisi ymmärtää lakihankkeiden ennakolta vaikuttavat seuraukset eikä ryhtyä edistämään hankkeita, jotka jo suunnitelma-asteella vahingoittavat luottamusta aso-asumiseen.

Tätä luottamusta aso-asuminen kaipaa ollakseen elinvoimaista, kun taas omistajayhtiöiden asenne ja ehdotukset ovat luottamusta murentavia ja siten myös omistajayhtiöiden oman edun vastaisia.

8. Mitä ministeriössä ja eduskunnassa pitäisi tehdä?

Omistajayhtiöt tavoittelivat käyttö- ja luovuusrajoitusten purkamista jo uuden asumisoikeuslain valmistelun yhteydessä viime vuosikymmenellä. Vastustin tuolloin esitystä ministeriölle laatimallani kannanotolla, ja silloinen ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ymmärsi vetää esityksen pois.

Toivon, että eduskunnan valiokunnat, nykyinen ministeri Kai Mykkänen ja esikuntansa eivät mene omistajayhtiöiden ansaan vaan torjuvat KOVA ry:n vaateet käyttö- ja omistusrajoitusten huonontamisesta ja tarveharkinnan tiukentamisesta oikeudettomina ja jo pelkästään poliittisesti ja moraalisesti kestämättöminä sekä hyödyttöminä ja kokonaistilannetta haavoittavina.

Sen sijaan ARA-rahoituksen jatkamista pidän perusteltuna, sillä asumisoikeustalojen rakentamisen jatkamisella voidaan taata asumisoikeusmallin keskeisen tarkoituksen toteutuminen.

Se on pitkäaikaisten asuntojen tuottaminen kasvukeskuksiin ja etenkin sille työssäkäyvälle väestölle, jonka tulot tai varallisuus eivät riitä omistusasumiseen mutta sosiaaliset perusteet eivät täyty suhteessa tuettuun vuokra-asumiseen. 

Asumisoikeusmallia ei ole syytä näivettää, kuten kävisi, jos uudisrakentamisen ARA-kielto jää voimaan.

Ei ole oikeudenmukaista, että hallitus puolustaa ”vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” turvarakenteita. Pitäisi toimia niin, että toiseksi tai kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevia ei pudoteta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kaaderiin, jolloin muutos olisi sosiaalisesti rapauttava.

Mikäli KOVA ry:n kannanotto käyttö- ja luovutusrajoitusten murentamiseksi ja tarveharkinnan tiukentamiseksi etenee ministeriössä lainvalmisteluun, se osoittaa todeksi vanhan sanonnan, että asuntopolitiikka on Suomessa laillistettua rikollisuutta, joka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. 

Haluaisin mielelläni ajatella poliittisista päätöksentekijöistä ja viranomaisista hyvää, ja siksi toivon poliitikkojen ja viranhaltijoiden toimivan asiassa viisaasti ja olemaan edistämättä KOVA ry:n ristiriitaisia, perusoikeuksien vastaisia ja pragmaattisesti toimimattomia esityksiä, jotka vetäisivät nykyisiltä asukkailta matot ja lattiat alta, eikä uusia asukkaita tulisi.

Vertaileva tutkimus on tärkeää, koska se paljastaa, miten asiat ovat. Entäpä, jos muutetaankin asunto-osakeyhtiölakia niin, että otetaan osakkaiden hallintaoikeus pois ja luovutetaan omistukset valtion haltuun. Eihän siihenkään tarvita kuin pelkkä lainmuutos! Eivätkö olisi perusoikeudet vaarassa? Miltä tuntuisi?

 

9. Johtopäätökset

 – Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei pidä kajota, koska uuden aso-lain 74. § jo mahdollistaa tyhjien asuntojen vuokraamisen riittävässä määrin. Luovutusrajoituksia purettiin jo uuden lain 88. §:ssä.

– Aso-asukkaiksi hakeutuvien tarveharkintaa (kuten varallisuusehtoa ja ikään liittyviä ehtoja) ei pidä tiukentaa, koska suuri osa hakijoista on ara-rahoitteisista vuokra-asunnoista siirtyviä, ja tiukentaminen aso-puolella hidastaisi asuntojen vapautumista vuokrauspuolella.

– Uuden aso-lain 393/2021 etusijasäädöstä (17 §) ei pidä muuttaa, koska sillä lakiin lisättiin aso-kohteessa sisällä olevan asukkaan oikeus saada hallintaansa kohteesta vapautuva asunto ennen muita hakijoita (eräänlainen ”lunastuslauseke”), ja näin parannettiin aso-asukkaiden sitoutumista asuintalonsa asioiden hoitoon.

– Uusiin asumisoikeussopimuksiin ei pidä mahdollistaa irtisanomisoptiota lainmuutoksella, koska se olisi sopimusten sitovuusperiaatteen vastaista, tekisi aso-sopimuksista vuokrasopimusten kaltaisia, olisi vastoin asumisoikeusasumisen ideaa (elinikäinen asumisoikeus) ja ennakolta vaikuttavasti ohjaisi asunnon hakijoita välttämään aso-asumista tekemällä aso-asumisesta epävarmaa.

Aso-asukkaiden oikeuksien horjuttaminen ei tuo Valtion asuntorahastoon yhtään rahaa, eikä oikeuksien säilyttäminen vie sieltä entistä enempää.

Pyydän arvoisia poliitikkoja ja viranhaltijoita olemaan ryhtymättä aso-lain muuttamiseen ja kuittaamaan tämän viestin luetuksi ja vastaanotetuksi. Pyydän käsittelemään asiaa esittämästäni näkökulmasta eduskunnassa ja muissa toimivaltaisissa elimissä, mikäli asia tulee esille.

Tätä viestiä saa jakaa.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Helsinki

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Olen aina ihmetellyt ilmastonsuojelun puolesta keuhkoavien vihreiden ihastusta lentomatkailuun ja heidän haluaan kerskailla kaukomatkoillaan. 

Lentoon on lähtenyt puheenparsikin, jonka mukaan vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ”jätti autonsa kotiin ja matkusti perheineen Japaniin”. 

Voidaan kysyä, ovatko he niin tyhmiä, että he eivät ymmärrä toimintansa kaksinaamaisuutta, vai niin ovelia, että messuamalla ilmastonsuojelun puolesta he koettavat varata kalleimmat ja saastuttavimmat elämäntavat vain itselleen. 

Ilmeisesti ovelia, sillä patistellessaan toisia ihmisiä ilmastotalkoisiin, huoneistolämpötilojen alennuksiin ja liikkumisrajoituksiin he toimivat aitojen viherdiktaattorien tavoin eivätkä paheksu loistoluokan kulkupelejä, kunhan ne kyyditsevät heitä itseään.

Iltalehti paljasti äskettäin, että vihreiden Jenni Pitkon johtama eduskunnan ympäristövaliokunta lensi Intiaan bisnesluokassa ja yöpyi viiden tähden hotellissa. Lasku kahdeksan kansanedustajan matkasta veronmaksajille oli yli 60 000 euroa.

Lehden mukaan lentoihin paloi 43 458,86 euroa, hotellit maksoivat 15 107,74 euroa, ja päivärahoihin meni 2 317,61 euroa.

Matkalla olivat mukana puheenjohtaja Jenni Pitkon (vihr.) lisäksi jäsenet Marko Asell (sd.), Noora Fagerström (kok.), Petri Huru (ps.), Mai Kivelä (vas.), Hanna Kosonen (kesk.), Mikko Ollikainen (r.) ja Mikko Polvinen (ps.). Lisäksi matkalle osallistui valiokuntaneuvos Marja Ekroos.

Valiokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma (sd.) ja jäsen Sara Seppänen (ps.) peruivat matkansa, joten aivan koko eduskuntaa ja sen valiokuntaa ei vihreävetoinen ökymatka häpäise. Mutta se vie kyllä pohjaa turhalta ilmaston puolesta huolestumiselta.

Menopaluulento välillä Helsinki–Frankfurt–Delhi tuottaa päästölaskurien mukaan noin 1 500 kilon hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa yli 10 000 kilometrin ajoa bensiinikäyttöisellä autolla.

Puheenjohtaja Pitko puolustelee matkaa Instagramissaan selittelemällä, että ”[y]mpäristötyön onnistuminen Intian kaltaisissa nopeasti kehittyvissä maissa voi olla ratkaisevaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon ratkaisemisessa”!

Siksi ympäristötuhoja piti siis matkustaa paikan päälle ihmettelemään ja harjoittamaan.

Eräät ovat sanoneet, että päästöjä pitää vähentää siellä, missä niitä eniten aiheutetaan. Valiokunta ymmärsi tämän ilmeisesti niin, että päästöjä pitää matkustaa tuottamaan muualle maailmaan, jotta niitä ei tuotettaisi Suomessa.

Smoothiebaarinsa myynnillä sivistynyt Kokoomuksen lumihiutalepoliitikko, Noora Fagerström, puolestaan selvensi matkansa antia pupillinreiästä päänsä sisälle menneillä yksinkertaisilla havainnoilla: 

”Valtava kontrasti eri alueiden välillä. Slummeja, sekä aivan mielettömän upeita alueita. Köyhyys näkyy, mutta ihmiset ovat hyväntuulisia. [...] Saasteet tähän aikaan vuodesta vaarallisella tasolla. Haisi palaneelta ja päänsärky vaivasi. Todella likaista yleisillä alueilla. Roskia ympäriinsä ja haju kammottava. Älyttömän maukasta ruokaa ja hyvä palvelu kaikkialla.”

Tässä epäilemättä hyvin älyllisessä lähestymistavassa tuli sitä kaivattua vastinetta Suomen veronmaksajille. Petteri Orpon (kok.) peräämät sosiaaliturvaleikkaukset etenevät niin, että täälläkin päästään viettämään fakiirin elämää piikkimaton päällä.

Siitä kai valiokunta meni Delhiin esimerkkiä hakemaan. Ilmasto-swastika pyörii viher-Hitlerien propagandassa tainnuttaen kansalaiset vyönkiristyksiin, joiden verukkeina toimivat taikasanat ”hiilineutraalius”, ”luontokato”, ”ilmastonsuojelu” ja ”ilmastotalkoot”.

Pylvästalon ilmastodemonit ovat juuri niitä talkoolaisia, jotka saapuvat paikalle aina silloin kun työt ovat jo tehdyt ja sanovat: ”Me teimme sen!”

Valiokunnan luksusmatkassa yhdistyvät irvokkaalla tavalla ilmastonsuojelun kaksinaismoralistisuus ja ”köyhyyden vastustaminen”.

Mainittakoon, että matkalla mukana oli myös entinen opetusministerin sijainen Hanna Kosonen (kesk.), joka käynnisti poliittisen ajojahdin mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan vuonna 2020 sekä vaati ministeriötä perimään tutkimukseni julkaisijalta Suomen Perustalta takaisin 10 200 euroa kirjan tuotantokuluja, koska tutkimus ei ollut hänen mielestään valtiollisen tasa-arvopolitiikan mukainen.

Kososen harjoittama tiedepoliittinen kiristys (aiheesta täällä ja täällä) joutuu hänen ökymatkansa kautta entistäkin nolompaan valoon.

Olen sitä mieltä, että eduskunnan kanslian pitäisi harkita matkan tarkoituksenmukaisuus ja taso uudestaan ja periä matkan osallistujilta takaisin kaikki ne kulut, jotka ylittävät sen, mitä tavanomainen turistireissu voi maksaa.

Toivon lisäksi, että kansalaiset muistavat asian ja potkaisevat seuraavissa vaaleissa kyseiset kansanedustajat ulos eduskuntatalon pylväiden väleistä niin, että entinen hiihtosuunnistaja Kosonenkin pääsee takaisin Savoon työntelemään kelkkaa uusi kompassi kädessään.

Dubaissa päättyi aivan äskettäin ilmastokonsiili, jossa sovittiin entistä kunnianhimoisemman eli ylimitoitetumman uskonkappaleen liittämisestä ilmastouskovaisten dogmikirjaan. Sen mukaan ”maailma” ”siirtyy pois” fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä.

Sittenpä loppuu varmasti tuo hysteerinen maasta toiseen lentäminenkin, joka ei oikeastaan ole muuta kuin sekavasti ajattelevien ihmisten todellisuuspakoa ja internatsismin ilmausta. Kaukomaille matkailun sijasta heidän kannattaisi matkustaa itseensä.

Eduskunnan pääsihteeriksi nimitettiin hiljattain Suojelupoliisin johtaja Antti Pelttari. Hänen sopisi nyt suojella kansalaisia kansanedustajien tyrmistyttävän huonolta esimerkiltä ja laittaa moraalisesti mädäntyneiden kansanedustajien matkat ja edustuskulut parempaan kontrolliin.

Valiokuntamatkailu on sosiaalisen korruption muoto. Matkalle pääsyä käytetään valiokunnissa poliittisen kaupankäynnin välineenä ja palkintona suostumisesta esityksiin: ”Jos kannatat tätä, se on Kaukoidän matka. Jos hyväksyt tuon, pääset matkalle Etelä-Amerikkaan.”

Samalla kun eduskunnan enemmistö on hallituksen esitysten mukaisesti leikannut ihmisten perusturvaa, kansanedustajat ovat harmonisen yksimielisesti löytäneet rahaa omiin matkoihinsa ja kristillisten eheytysjärjestöjen sekä muiden uskonlahkojen tukemiseen.

Minun mielestäni jokaisen kansanedustajan pitäisi maksaa valiokuntamatkoistaan vähintään 50 prosenttia itse, sillä matkojen tarkoitus on vähintään 50-prosenttisesti viihteellinen.

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Hallitus toi kirjoittamansa budjettikirjan eduskunnan käsittelyyn tänään. Ikävää sanoa, mutta teos on sisällöltään täyttä kuraa.

Sen juonena on, että valtiolle mätetään velkaa entiseen tapaan, mutta velka tehdään hyvätuloisten verojen alentamiseksi, kun aiemmin valtio velkaantui heikko-osaisten toimeentulon turvaamiseksi.

Yksi hallitusohjelman kaikkein kelvottomimpia asiakohtia on asumistuen poistaminen omistusasujilta ja varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen. Ei huomata, että omistusasunnoissa asuvat voivat olla heikkotuloisia, ja ainoa varallisuus saattaa olla asunnossa kiinni, sekin usein velkavarallisuutta, jota taivutellaan realisoimaan huonona aikana ja tappiollisesti.

Kehnoille tuloille joutuneet ihmiset pakotetaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Kansalaiset ajetaan kodistaan ja pakotetaan syömään seinänsä, vaikka työttömyys ja tulottomuus eivät olisi omaa syytä.

Ja asumistukimenot sen kuin kasvavat, sillä vuokralla asuminen on yleensä omistusasumista kalliimpaa hoitokuluiltaan, eikä asumistukea ole muuhun koskaan myönnettykään. Tappiot omistusasujille ovat valtavat, jos he joutuvat kauppaamaan kotinsa aikana, jolloin asuntojen hinnat ovat alhaalla ja alenevat entisestään, kun markkinoille tulee paljon uutta myytävää samanaikaisesti.

Tähän liittyy myös häätömentaliteetti, joka on enemmän kuin oksettavaa. Tuo politiikka on suoraan torpparilaitoksen pelikirjasta ja tarkoittaa patruunayhteiskunnan palauttamista. Sillä tavoin porvarihallitus loukkaa perusoikeutta kotiin ja kolhii omaisuudensuojaa Suomessa, vaikka toisesta suupielestään etenkin Kokoomus on aina vakuutellut olevansa omaisuudensuojan turvana.

Hulluinta asumistuen leikkaamisessa on, että suuri osa väitetyistä säästöistä kiertyy toimeentulotuen katettavaksi. Sitä puolestaan saavat vain täysin varattomat, joilla ei ole enää jäljellä ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”.

Näitä henkilöitä ovat usein pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleet sekä täydelliset pultsarit. Heidän sosiaalietuuksiensa kokonaismäärään asumistuen leikkaaminen ei vaikuta juuri lainkaan, koska he täyttävät surkean toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja köyhyysihanteet. Siksi heidän asumistukileikkauksensa katetaan lähes sellaisinaan Kelan yleisestä toimeentulotuesta tai kuntien täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.

Sen sijaan asumistuen leikkaukset ovat suoraan pois niiden suomalaisten ruokapöydästä, joilla on jäljellä vähänkin tuota helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta tai vähintään tuhat euroa pankkitilillä.

Hoilatessaan ”kaikkein heikko-osaisimpien” puolesta sekä hallitus että vasemmisto-oppositio eivät näköjään tajua, että asumistuen varattomuusehdon käyttöönotolla he suosivat vierasperäisiä oleskelijoita ja pultsareita mutta lyövät tavallisia suomalaisia ihmisiä korvalle.

Varattomuusehdon käyttöönottamisella ollaan asumistuesta tekemässä toimeentulotuen kaltainen sosiaalinen loukku, joka ohjaa ihmisiä toimeentulotuelle ja kannustaa köyhyyteen.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka sosiaalilainsäädäntöä tuntematon meni Perussuomalaisessa puolueessa suostumaan tämän kokoomuslaisen politiikan takaajaksi.

Perussuomalaisten asuntopoliittinen moka

Itä-Helsingissä asuvat rikkaat ja hyvätuloiset perussuomalaisten äänestäjät ottavat nyt varmasti kiitollisina vastaan asumistuen, työpoliittisten oikeuksien ja työttömyysturvan heikennykset, kunhan saavat muutaman sadan tulijan alennuksen pakolaiskiintiöön.

Monet ehkä huomaavat, että talouspolitiikkaa taitamattomien ja sosiaalipolitiikasta tietämättömien perussuomalaisten ehdokkaiden äänestäminen oli omaan nilkaan kapsahtava moka.

Asumistuesta väitetään säästyvän noin 360 miljoonaa euroa, mutta hallitukselta riittää yli miljardi euroa Turun rautatiekiskojen kiillottamiseen, jotta Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä.

Yhteen kvanttitietokoneeseen hallitus satsaa 70 miljoonaa, koska se vahvistaa juppien digi-ilveilyä.

Kokoomus haluaa myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen neljä miljardia euroa nielaisevia tie- ja väylähankkeita. Ihmisten hyvinvoinnista tinkiessään hallitus rakennuttaa betonisia liikenneympyröitä, joissa rahat eivät varmasti tuota mitään.

Myös asehankinnoista voitaisiin leikata puolet, sillä ainoan vihollisemme Venäjän armeija on pitkäksi ajaksi lyöty, eikä varusteluhysteriaan ole mitään syytä. Sen, mitä ryssä ei onnistunut viemään sodalla, hallitus uhkaa viedä nyt kansalaisilta asumistuen leikkauksilla.

Hallituksen budjettikirja on valtioneuvoston kaikkien aikojen huonoin kirja

Keltaisen kirjan laatijat eivät ole ymmärtäneet talouspolitiikasta edes sitä, että talous on suhde, jossa yhdestä paikasta tehty säästö kiertyy menoksi toiseen paikkaan. Jos säästö tehdään ajattelemattomasti, menot kasvavat.

Näin käy, kun toiseksi pahimmassa asemassa olevat ihmiset alkavat putoilla siihen kaikkein pahimpaan loukkoon, johon hallituksen budjettikirja heitä nyt suorastaan kannustaa. Se ohjaa ihmisiä syömään kotinsa ja muuttamaan vuokralle asumaan.

Perusongelma on, että sosiaaliturvaministereiksi päästetään Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tapaisia tähtösiä, jotka eivät ymmärrä sosiaalipoliittisen kiertokulun luonnetta.

Kausaalisuhteet ovat katkolla myös Petteri Orpon (kok.) ajatuskuluissa, joiden mukaan leikkaukset luovat kuin taikaiskusta satatuhatta uutta työllistä. Sosiaaliturvasta leikkaamalla ei varmasti synny sataatuhatta työpaikkaa.

Leikkaaminen ei luo työllisyyttä, työpaikkoja, pätevyyttä eikä kelpoisuuksia, mutta Orpon vale on mennyt läpi niiden äänestäjien taholla, joiden mielestä kuka tahansa on kelvollinen mihin tahansa työhön tai toimeen.

Työ näyttää olevan kokoomuslaisille ja perussuomalaisille jonkinlainen abstraktio, johon jokainen on automaattisesti sopiva ja pätevä, sen kun vain menee hommiin.

Tosiasiassa yhtäaikainen työvoimapula ja työttömyys johtuvat kohtaanto-ongelmasta, eli koulutusten ja työtehtävien yhteensopimattomuudesta. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista sosiaaliturvaa ja opintotukea leikkaamalla, vaan koulutusta ja tukia parantamalla.

Vielä kun opiskelijatkin palautetaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin, lainapainotteisuus pahenee, ja korkeampiin opintoihin on pian enää vain porvarien perillisillä varaa.

Tämä sopii ehkä Kokoomuksen äänestäjille, mutta sopiiko se Perussuomalaisten, krisujen ja RKP:n pirtaan?

 

Perussuomalaiset ja media vihdoin samalla puolella

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja eduskunnan suuren salin nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolusti muutama päivä sitten mediaa, ilmeisesti etsien tukea presidentinvaalikampanjalleen. 

Luultavasti hän saa sitä nyt toimittajilta, jotka ovat melko hyvin palkattua punaporvarillista väkeä. Eduskuntatoimittaja Setä-Arkadian kolumnissakaan ei paljoa kritiikkiä näkynyt bubjettiesitystä kohtaan, pikemminkin puolustelua ja lannistumiseen kannustavia lamentaatiota lähetekeskustelun muodollisuudesta.

Kyseinen budjettikirja pitäisi vetää pois jakelusta eikä lähettää sitä eduskunnan suureen saliin. Siinä on kyllä kelvollisia säästötavoitteita, mutta keinot ovat täysin vääriä ja johtavat todennäköisesti vain entistä kallimmaksi käyvään kurjuuteen.

Samanaikaisesti kun suomalaista yhteiskuntaa rapautetaan sosiaaliturvan leikkauksilla, politiikan näyttämö kehystetään ulkoisilla uhilla, jotta leikkaukset näyttäisivät oikeutetuilta, jopa välttämättömiltä. 

Kun huomio kiinnitetään jengirikollisuuteen, huumekauppaan, kaasuputkeen ja Lähi-idän ikuiseen kriisiin, toiveena on, ettei kukaan huomaisi hallituksen tekemien leikkausten rapauttavan suomalaista yhteiskuntaa tavalla, joka saattaa heijastua sisäisen turvallisuuden uhiksi.