10. huhtikuuta 2021

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa

Kuten kaikki jo tietävätkin, kirjoitin tutkimukseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä yksinomaan tieteellisistä lähtökohdista, tieteellisin lähestymistavoin ja tieteellisin tavoittein.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view
Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Kukaan ei kuitenkaan pitänyt outona, että kirjaani arvosteltiin puolueiden medioissa ja tutkimukseni relevanssista yritettiin päättää poliittisin perustein.

1) Ensimmäinen hulluus kirjani arvioinnissa oli juuri siinä. Yksikään kirjaani moittineista median, virkamieskunnan ja hallituksen edustajista ei itse kuulu tieteen maailmaan millään tavalla, eikä yksikään heistä ole koulutukseltaan filosofi saati tietoteorian tai tieteenfilosofian asiantuntija. Siksi heidän arvioillaan ei ole tutkimukseni kannalta mitään arvoa.

”Huono kirja” tai ”noin ei pidä sanoa”, väittivät monet, mutta kukaan ei pystynyt todistamaan, että sanomani ei olisi totta tai että ei pitäisi paikkaansa. –  Ja ainoastaan tämä on filosofian kannalta ratkaisevaa.

Ainoat tieteellisesti relevantit arviot esitti emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoitti aiheesta verkkokolumneissaan Filosofin vaikeudet – Liian hyvä juttu?” ja Anti-intellekualismin ydin” (loppupuolella). Ne kannattaa lukea.

Muut tieteilijät vaikenivat myöntymisen merkiksi, sillä vastaansanomista ei ilmeisesti ollut – paitsi muutama äärivasemmiston etäispääte yliopistolla ölähti, ja hekin vain osoittaen esittämäni arvostelut ansaituiksi. 

2) Toinen sekopäinen seikka kirjani käsittelyssä oli, että media pyrki päättämään itseään koskevan mediatutkimuksen merkityksestä. Siinä oli pukki kaalimaan vartijana.

Kritisoimaltani valtavirtamedialta ei voitu muuta odottaakaan kuin aggressiota tyyliin ”hyökkäys on paras puolustus”. Media pyrki peittämään itseensä kohdistuvan arvostelun vastauutisilla, joiden tarkoitus oli häivyttää tutkimukseni mediakriittinen sisältö mölyyn ”naisvihasta”.

Se koira älähti, johon kalikka kalahti. Mitään muuta merkitystä toimittajien räkäisyillä ei loppujen lopuksi ollut kuin se, että niin tehdessään media toimi kuin rikollinen, joka tekee kaikkensa paljastaakseen itsensä. Vihervasemmistolaiset toimittajat reagoivat itselleen tyypillisellä tavalla, eli maineen töhrimisellä ja yrittämällä tuottaa mahdollisimman paljon henkilökohtaista imagohaittaa.

3) Kolmas hullu piirre kirjani vastaanotossa oli pyrkimys painostaa Perussuomalaisen puolueen ajatuspajaa poliittisesti: noudattamaan toisissa puolueissa vallitsevia näkemyksiä eräistä täysin tulkinnanvaraisista ja filosofisesti kompleksisista käsitteistä, kuten ’tasa-arvosta’ ja ’yhdenvertaisuudesta’. Niiden kelluvan luonteen olin osoittanut ja analysoinut kirjassani (s. 182–183, ks. myös s. 119, 188, 382–383).

Mikäli puolueiden yhteydessä toimivien ajatuspajojen valtionrahoitus ylipäänsä hyväksytään, on samalla hyväksyttävä, että ajatuspajoista voi tulla myös poliittisesti painottuneita tutkimustuloksia, yhteiskuntatulkintoja ja toimintasuosituksia. Mikään esi- tai jälkitarkastus ei sovi kuvioon, ja ajatuspajoilla pitäisi olla yhdenvertaiset taloudelliset resurssit, aivan niin kuin sananvapauskin on kaikilla tai ei kenelläkään.

Muissa puolueissa luonnollisesti on aina paras käsitys siitä, kuinka hyvää tutkimusta Perussuomalaisissa tehdään, ja Perussuomalaisten pitää mukautua siihen, jotta totuus pysyy lukkojen takana.

4) Neljäs hullu piirre tutkimukseni käsittelyssä oli pyrkimys riistää tutkijalta tutkijan vapaus ja suvereniteetti väitteillä laadunvarmistuksen puutteista.

Väite laadunvarmistuksesta on filosofian ja politiikan olemus huomioon ottaen naurettava. Siten uskotellaan, että filosofiset ja poliittiset arvostuskysymykset ovat jotakin vikakoodien nollausta. Se tarkoittaisi, että tutkijat eivät saisi esittää tiettyjä johtopäätöksiä tai arvokannanottoja ja että on olemassa jokin objektiivisesti oikea tapa puhua asioista. Osoitin myös akateemisen vertaisarviointijärjestelmän lahouden ja epäluotettavuuden kirjani luvussa 17.3, josta se kannattaisi jokaisen lukea.

Sitä paitsi olin ottanut ns. esilukijoiden huomautukset lähes kaikilta osin huomioon. Siirsin jopa muutamia marginaaliin lisättyjä täydennysehdotuksia tekstiin, joten väitteet tottelemattomuudesta ovat perättömiä.

Tahallisesti on jätetty huomiotta, että kirjoitin tutkimukseni asiantuntija-asemasta. Mikäli joku toinen asiantuntija on eri mieltä, se on hänen asiansa, ja siinä tapauksessa olemme erimielisiä. Mikäli joku on tosiaankin edelleen eri mieltä, kirjoittakoon itse paremman omasta näkökulmastaan. Pelkkä erimielisyys ei riitä sensuroimisen perusteeksi.

Voidaan kysyä, miksi tutkimuksia tehtäisiin tai teetettäisiin, jos tilaaja tai valtiorahoittaja itse päättäisi lopputuloksesta, julkaisemisesta tai tutkimuksen merkityksestä. Tulosten ollessa ristiriidassa ministerin omien odotusten kanssa ministeriöllä olisi oikeus kyniä valtiolliset toiminta-avustukset tutkimusyksiköltä pois? – Sekopäisen seinähullu ajatus.

Kyseisessä ajatuskehässä oletetaan, että media ja tietyt puolueet ovat jonkinlaisia tieteen vahtikoiria, jotka ovat oikeutettuja puremaan ja haukkumaan poliittisten sossunormien noudattamattomuudesta, ikään kuin tasa-arvolait olisivat tieteen metodeja. Tosiasiassa ne ovat tieteen ulkoisia periaatteita. Ministerin pyrkiessä ohjaamaan tutkimusmetodologiaa Twitterissä on häntä alkanut heiluttaa koiraa. Toimittajienko muka pitäisi olla niitä ”esilukijoita” ja ”tutkimuksen tarkastajia”, joilla on oikeus valittaa siitä, että tutkimuksellani ei ole muka ollut riittävästi esilukijoita ja tutkimuksen tarkastajia?

Kukaan ei huomannut, että olen kirjoittanut tutkimukseni tieteellisin menetelmin, tavoittein ja lähestymistavoin, eikä kukaan ole pystynyt osoittamaan, missä nimenomaisessa asiakohdassa se väitetty vika oikein piilee.

5) Viides ja samalla pölvästimäisin lähtökohta tutkimukseni käsittelyssä olikin ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kososen (kesk.) näkemys, että tutkimustoiminnassa pitäisi edistää joitakin tarkoitusperiä tai agendoja, kuten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Sellaisia tendenssejä ei voida millekään tutkimukselle asettaa, vaan tutkimustoiminnan tärkeä metodisääntö on nimenomaan arvovapaus ja toinen kriittisyys. Sen sijaan ministeriö pyrki painostamaan ajatuspajaa käsityksellä, ettei ajatuspajassa oltu edistetty ministeriön omia sisällön määrittelyjä sen omille hallintodiskursiivisille tavoitteille.

6) Kuudes sekopäinen piirre kirjani käsittelyssä oli, että sitä vastaan alettiin vyöryttää poliittisen ministerin aloitteesta opetus- ja kulttuuriministeriössä. Sekä ministeri että ministeriö ylittivät toimivaltansa syytöksillä tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta, vaikka muiden muassa tasa-arvolautakunta oli ministeriön pyytämässä lausunnossaan (professori Tuomas Ojasen allekirjoittamana) nimenomaan todennut, että tasa-arvolain pohjalta ei voida ottaa kantaa julkaisujen sisältöihin.

Ministeriö on poliittisella ohjailuyrityksellään rikkonut sekä tieteenfilosofian metodisääntöjä että lakia asettamalla sopimusehdoiksi oikeudettomia vaatimuksia ja tulkitsemalla niitä mielivaltaisesti jälkikäteen.

Karttapallot ovat katollaan myös siinä, että ministeriö vaati tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä mutta ei maininnut ajatuspajan yleistä toiminta-avustusta koskevassa rahoitussopimuksessa, millä nimenomaisilla tavoilla tai keinoilla niitä oikein pitäisi edistää. Asiasta ei ollut mainintaa myöskään työsopimuksessani, ja hullua se olisi ollutkin. Yksinkertaisimpienkin ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei tieteen eikä tutkimuksen tehtävä ole edistää mitään tarkoitusperiä.

Tieteen, filosofian ja tutkimusten arvioinnin ei pidä olla myöskään viranomaisvallan varainen asia. Viranomaisten pitää kaikkien viimeiseksi päättää tieteilijöiden töistä. Sen sijaan ministeriö osoitti pöllämystyttävän typeryytensä pyrkimällä ohjailemaan tutkimustoimintaa ja laittoi vaatimustensa tehosteeksi vielä taloudellisen uhkauksen!

Viranomaiset saavat toki näyttää arvostelukyvyttömyytensä edelleenkin täysin avoimesti, mutta eivät kuitenkaan tavalla, josta on vahinkoa meille kunnon ihmisille.

Muistutettakoon, että Schopenhauerin ja Montesquieun mukaan syy Ranskan suureen vallankumoukseen oli ylimysnaisten (mm. Marie Antoinetten) korruptoitunut turhamaisuus, joka johti aatelismiehet feminiiniseen asemaan ja sitä kautta yhteiskunnalliseen epäjärjestykseen, robespierreläiseen terroriin, pään pudottamiseen useilta filosofeilta ja lopulta Napoleonin diktatuuriin.

Suomen heppatyttöhallitus yrittää nyt ilmeisesti samaa koettaessaan alistaa filosofian kabinettipolitiikalle sekä pyrkiessään tekemään filosofian arvioimisesta laillisuus- ja normienvalvontakysymyksen. Näin ollen giljotiinin pitäisi vilahtaa Senaatintorilla aivan muiden henkilöiden kuin filosofien mestaamiseksi.

Olen myös sitä mieltä, että nykyfeministien kannattaisi opetella sanomaan ”eisivistyskielellä: saksaksi.

7) Seitsemäs hulluus loistaa siinä, että ministeriö on yrittänyt kääntää kansalaisyhteiskunnan kontrollifunktion nurin.

Ministeriön poliittisen hallintotoiminnan pitäisi olla alisteista kriittiselle tutkimustoiminnalle, eikä tutkimustoimintaa pitäisi alistaa ministeriön kontrollille, kuten ministerinplanttu ja hänen virkamiesplebeijinsä ovat ajatelleet.

Yleensä tutkimuksiin suhtaudutaan hallinnossa niin, että viranomaisvalta ottaa kohtaamastaan arvostelusta opikseen ja korjaa omaa toimintaansa eikä ryhdy ripittämään tutkijaa, saati että valtiovalta perisi rahoitusta pois tutkimustyönantajalta sillä perusteella, että tulokset eivät miellytä.

Typerykset eivät ymmärtäneet, että minkään tutkimustoiminnan tavoite ei ole miellyttää ketään vaan tavoitella totuutta, sopiipa se poliittiselle virkamieskunnalle tai ei.

8) Kahdeksas hulluus vallitsee ministeriön aloittamassa taloudellisessa kiristyksessä. Se on ennenkuulumattoman röyhkeää ja haavoittaa vakavasti koko tutkijakunnan halukkuutta tehdä kriittistä tutkimusta. Sillä tavoin ministeriö tuli julistaneeksi avoimen sodan filosofia ja filosofiaa vastaan.

Ministeriön aloittaman takaisinperinnän vaikutukset ovat tuhoavia, kun tutkijat säikähtävät ja alkavat muokata näkemyksiään hallitusvaltaa mielisteleviksi. Tuosta hulluudesta on saatu jo riittävästi näyttöä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta, joka jakaa 55 miljoonaa euroa vuosittain hallitusta tukevaan tutkimukseen! Neuvoston jäsenet nimittää ja tutkimuksen suuntaviivat määrää valtioneuvosto (neuvostovaltio).

Tieteen paiskaaminen byrokratian rattaiden väliin on filosofian, tieteellisten metodisääntöjen ja tutkimusetiikan näkökulmasta niin hullua, että kyseinen politiikka pitäisi nuijia maan tasalle tavalla, jolla ei kiveä kiven päälle jää. Tieteellisen tutkimuksen painopisteistä ja tärkeyksistä pitää päättää tieteellisin perustein tiedeyhteisössä, toisin sanoen tutkijoiden omassa keskuudessa, eikä poliittisin perustein missään hallinnossa. 

Vihervasemmistolainen tiedepolitiikka on tämän kaiken ohella johtanut myös mätäpaiseenomaiseen tulokseen, jonka mukaisesti monessa yliopistossa 40 prosenttia henkilökunnan palkkausresursseista käytetään ulkomaalaisten tutkijoiden hyväksi, eli suomalaisen tutkijakunnan suureksi taloudelliseksi tappioksi ja suomenkielisen kulttuurielämän haitaksi.

9) Yhdeksäs mielipuolinen piirre kirjani vastaanotossa ja käsittelyssä on ministeriön tapa ratsastaa tieteen ulkoisilla seikoilla, kuten tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella. Sen tapaisilla tekijöillä ei pitäisi olla mitään merkitystä siihen, mitä tutkijat sanovat esimerkiksi valtamedian valheellisuudesta ja sen tavoista käsitellä vaikkapa sukupuolisuuteen liittyviä asioita.

Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella voi olla merkitystä vain koskien tutkimustoiminnan työyhteisönormeja. Niitä puolestaan oli noudatettu ja edistetty suorastaan loisteliaasti, kun Suomen Perusta oli (Perussuomalaisten väitetystä homovastaisuudesta huolimatta) palkannut palvelukseensa henkilön, joka tiedetään homoseksuaaliksi!

Sen sijaan ministeriö ja media toimivat syrjivästi kääntäessään oman homovastaisuutensa väitteiksi kirjani tai minun itseni naisvihamielisyydestä. Käytettiinpä STT:n uutisoinnissa ja valtavirtamedian jutuissa yksiselitteisesti käsitettä naisvihamielinen kirja, mihin liittyvä sananvalinta antoi selvän kuvan toimittajien raivostuneisuudesta ja kostonhimosta.

Myönnän toki, ettei kirjoitukseni ollut heterofeministien eikä naistenpalvonnan mukaista, ei. Tavoitteeni ei ollut miellyttää myöskään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vaan kirjoittaa asiasta vain ja ainoastaan filosofisen ja tieteellisen kriittisyyden näkökulmasta. Translakiuudistuksen, Me Too -kampanjan ja Suostumus2018-aloitteen arvosteleminen ei ole kuitenkaan mitään raiskausten puolustelua, niin kuin lakien kritisoiminen ei yleensäkään ole lakien rikkomista vaan oikeusfilosofiaa tai oikeussosiologiaa.

Muutamat kyselivät sitten, mitä tekemistä naiseudella on mediatutkimuksen kanssa. Vastaukseni: sitä tekemistä, että media itse on tekaissut feminismistä verukkeen yleissosialististen päämäärien ajamiseen ja kertonut edellä mainituista hankkeista täysin puolueellisesti. Sen vuoksi feministien valtaa mediassa piti arvostella.

Toimittajat olivat varmaankin olevinaan neuvokkaita pyrkiessään korventamaan minua ja perussuomalaista puoluetta yhdellä kirjastani poimimallaan lillukanvarrella, eli sukupuolipolitiikalla. Toimittajien populistisuus näkyi siinäkin, että he yrittivät hukuttaa kirjani teoreettisen selitysvoiman omaan hölinäänsä seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta.

Metsään meni median vastakritiikki siksikin, että lehdistön väitteistä poiketen en myöskään missään kannattanut niin sanottua groomingia, vaan sanan alkuperäismerkitykseen (’siistiytyminen’, ’hienostelu’) viitaten arvostelin tapaa, jolla sotilaskarkureina maahamme laittomasti saapuneet arabielvikset ovat syyllistyneet useisiin seksuaalirikoksiin sekä loistoautoilleet kaduillamme blingivanteet ja kultakorut kimaltaen.

Kun nuoret neidot ovat tästä asianmukaisesti säikähtäneinä alkaneet pitää kymmenpennistä polviensa välissä, ovat siitä joutuneet kärsimään suomalaiset miehet heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä, ja seksuaaliset markkinat ovat sekoittuneet ulkomaalaisten miesten ylitarjonnan vuoksi. Karvakädet iholla > Kaikkiin kohdistuvia normien kiristyksiä > Suomalaismiehet syyllisiksi > Tappiota länsimaiselle seksuaaliselle vapaudelle. Näin koko hyvä suomalainen seksuaalikulttuurimme ja saavutettu vapaamielisyys ovat menneet huurteeseen. Tämänkö toteaminen muka oli tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden rikkomus, seksuaalista ahdistelua tai syrjintää? Mutta ymmärrän: ajatuskulkuani oli aivan liian vaikea käsittää sekä hallinnossa että puolueissa, jotka reagoivat median syötteisiin ja nielivät median syötit siimaa ja vapaa myöten.

Sen sijaan Suomen Perustassa oli edistetty tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Voidaan huomauttaa, että kaltaisellani tutkijalla voisi vähemmistöasemaani perustuen olla yhdenvertaisuuslain mukainen mahdollisuus lain 9 §:n mukaiseen positiiviseen erityiskohteluun. Sen pohjalta ministeriöllä olisi velvoite sietää valtavirrasta ja ministeriön omasta sukupuolipoliittisesta normatiivista poikkeavia näkemyksiä niin naisista kuin miehistäkin.

10) Kympin arvoinen hullu piirre kirjani käsittelyssä on, että tutkimukseni relevanssista pyrittiin päättämään piipittämällä Twitterissä. Lähes jokainen mediaan päätynyt kannanotto oli muodostettu kirjaa lukematta. Twitterissä tutkimuksestani sormettivat niin Hanna Kosonen (kesk.), Li Andersson (vas.) kuin Sanna Marinkin (sd.) sekä kaikki ne vaikeroitsijat, joiden mielestä tekstissäni oli jotain asiatonta.

Asiattomuus lienee kaikista perusteista varmasti asiattomin, sillä maailmassa ei ole asiatonta asiaa, vaan jokainen asia esitetään nimenomaan siksi, että sanojalla on asiaa.

Vastaanoton jyrkkyys todisti oikeaksi tutkimuksessani toteamani yleishavainnon: nykyisin vastaanottajat ja lukijat pyrkivät päättämään, mitä lähettäjä ja kirjoittaja tarkoittaa. Mikäli ajatukset eivät tyydytä vastaanottajien pyyteitä, he pitävät viranomaisten puoleen kääntymistä ja julkisuudesta poistamista täysin luonnollisena tapana toimia.

Tähän liittyvä mielivaltaisuus on todellinen epä-älyllisyyden crescendo ja riemuvoitto, jonka vuoksi intellektuaalinen elämä kituu ja kärsii kuin kumolleen käännetty kilpikonna, ja teokseni viranomaiskohtelu oli telaketjufeministien toimeenpanema tutkimuksen raiskaus.

11) Oikeuskansleri Tuomas Pöysti puolestaan palautti sinänsä vastaansanomattomat kanteluasiakirjani (täällä ja täällä) niitä puoli vuotta märehdittyään, sillä oikeuskansleri ei voi ratkaista asiaa, joka on käsiteltävänä jossakin toisessa toimivaltaisessa viranomaisessa.

Perussuomalainen puolue tuli siten vetäneeksi hätäkatkaisemisesta, kun se alkoi riidellä rahoistaan ministeriössä ja hallinto-oikeudessa. Näin ollen asian käsittely oikeuskanslerinvirastossa päättyi.

Oikeuskanslerinvirastossa toimii ilmeisesti asioiden valmistelijana joku humoristi, sillä saamasssani vastauskirjelmässä todettiin ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kososen (kesk.) ainoastaan käyttäneen sananvapauttaan yksityisesti aloittaessaan Twitter-kannanotoillaan hallinnolliset sortotoimet Suomen Perustaa kohtaan.

Ministerin yksityiselämän ja virkatoimien muodollinen erottaminen on aina tarjonnut oikeuskanslerille verukkeen pestä kätensä ja luikerrella ministerin tueksi myös selvissä väärinkäytöksissä. Näin ministerin mielipiteet muuttuivat mielivallaksi.

Oikeuskanslerin kirjelmän mukaan kanteluni oli muilta osin yksilöimätön. Hän lienee oppinut tuon sanan minulta, sillä totesin yhteensä 25-sivuisissa kanteluasiakirjoissani, millä tavoin ministeriön kirjaani vastaan osoittamat syytökset ovat yksilöimättömiä. Jokainen voi itse todeta näistä asiakirjoista, mikä niissä muka on yksilöimätöntä.

Tuomas Pöysti ei ymmärrä ministerin käyttäneen mielipiteillään valtaansa väärin viranomaisasemassa.

Näin tuli jälleen osoitetuksi, että Suomessa valtioneuvosto valvoo oikeuskanslerin toiminnan lainmukaisuutta. Hallituksella on valtioneuvoston linnan kivijalassa valkopesula, jossa musta pyykätään valkoiseksi ja jossa ei ilmeisesti osata lukea, tai luettua ei haluta ymmärtää.

Sivumennen sanottakoon, että Tuomas Pöysti oli Juha Sipilän (kesk.) löytö oikeuskansleriksi, jossa tehtävässä hänen toivottiin toimivan kumileimasimena Sote-uudistukselle. Valtiontalouden tarkastusviraston ryvettynyt pääjohtaja Tytti Yli-Viikari puolestaan oli Tuomas Pöystin taannoinen löytö virkauralle, jota oikeuskansleri selittelee nyt täällä ja täällä. Tämä yliviikarointi antaa jälleen näytön virkamieskunnan läpikotaisesta korruptoituneisuudesta, jonka mafiamaisuudesta eräs iltapäivälehti kirjoitti täällä. Naurettavalla tavalla keltaisessa ovat nyt kaulaansa myöten.

Apulaisoikeuskanslerina puolestaan toimii suvivirsisuvaitsematon persuvihaaja Mikko Puumalainen, joka sai aikoinaan nimityksen vähemmistövaltuutetuksi kahden kiistattomasti itseään ansioituneemman naishakijan ohi, joten nimityspäätös olisi ollut valituskelpoinen tasa-arvolain nojalla. Luotettavissa käsissä ovat siis tasa-arvoasiat! Siperiantiikerin kanssa samassa häkissä toivottavasti kohtaa vertaisensa myös tuo puumalainen.

12) Se, että Suomen Perusta ja Perussuomalainen puolue joutuvat nyt taistelemaan tutkimustoimintansa julkaisu- ja rahoitusehdoista hallinto-oikeudessa, kertoo kuinka sairaasti ministerit ja ministeriön virkamiehet asioita arvioivat.

Myös hallinto-oikeudessa foorumi asian käsittelylle on väärä. Minkään tutkimuksen relevanssista ei voida eikä pidä päättää normatiivisessa eikä kurinpidollisessa viitekehyksessä.

Tieteen normit ovat erilaiset kuin lainsäädännön normit, ja totuuden tavoittelu estyy, mikäli sitä varjostaa sanktioiden uhka. Tieteellisesti ajatellen häiriöiden tuottamista systeemeihin on pidetty myös filosofian ihanteena. 

Mitä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen tulee, kummallakaan (filosofisesti katsoen) epäarvolla ei pidä olla vähäisintäkään merkitystä tieteellisen ajattelun ja metodologian näkökulmasta. Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ratsastaminen on latistuksen ja matalamielisyyden mankelista ulos puristunutta demari-ideologiaa, jonka sovinnaisuusvaateilla nimenomaan poljetaan ihmisarvoa ja loukataan ihmisyyteen sisältyvää pyrkimystä vapautua massamedian ja valtavirtapoliitikkojen yhdessä pakkosyöttämästä das Man -ihanteesta ja tavanomaisuuteen sekä normaaliuteen liittyvästä löysästä ja vetelästä muhennoksesta.

Omaa seksuaalivähemmistötaustaani vasten tarkasteltuina ministeriön hokemat tasa-arvon ja yhdenvertaisuudensuositukset, pakotukset ja velvoitteet sekä syytökset syrjinnästä ja (ilmeisestkin tekstuaalisesta) ahdistelusta ovat saaneet suorastaan kafkamaisen absurdin aseman. Minunko nyt olisi täytynyt moninkertaisesti diskriminoituna tuplatohtorina ryhtyä tuolle ministeriön hyvinpalkatulle tätiarmeijalle selventämään, mikä on syrjintää?

Suoraan sanottuna perintäpäätöksen takana olevat opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet ovat niin pihalla tieteenfilosofian ja metodologian alkeellisimmistakin periaatteista, että heidät pitäisi heittää leppäkeihäinä ulos viroistaan.


Säädöspohja

Poliittisilla tai juridisilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökohdilla ei ole minkäänlaista relevanssia päätettäessä tieteellisestä totuudesta, vaan minuun ja Suomen Perustaan kohdistetussa painostuksessa on ollut koko ajan kyse häikäilemättömästä yrityksestä polkea perustuslaillista tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta (16 §) ja sananvapautta (12 §).

Ministeriön aloittama taloudellinen kiristys rikkoo YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklaa, jossa korostetaan viestinnän häiriöttömyyttä: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”

Euroopan unionin ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa painotetaan viranomaisvallan puuttumattomuutta viestintään: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.

EY:n tuomioistuin on korostanut sananvapauden merkitystä ratkaisussaan C-274/99 toteamalla seuraavaa: ”Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.” 

Näissä lauselmissa on selkeästi ilmaistu kansalaisen ja julkaisijan oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää, joten tutkimustoiminnan vapaus on turvattu lakien lisäksi myös valtiosopimuksilla a fortiori.

Ei ole olemassa sellaista erityslakia, joka velvoittaisi poikkeamaan perustuslaillisista oikeuksista periaatteen lex specialis derogat legi generali pohjalta, eivätkä myöskään tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki anna mahdollisuutta tutkimusten sisältökontrolliin tai -ohjailuun. Koska ilmaisunvapautena tulkittu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus, on mahdollinen derogaatio-ongelma ratkaistava sananvapautta seuraten perusoikeusmyönteisesti periaatteen lex superior derogat legi inferiori pohjalta.

Kannanottoni on linjassa Suomen perustuslain kirjaimen ja sen tarkoitusten ja tavoitteiden kanssa ex lege, mutta asia on selvä myös itse asioiden olemuksen pohjalta sui generis: ongelmattomiksi koettujen asioiden suojaksi sananvapauden suoja olisi tarpeeton. Näiden säädösten ja sopimusten idea on nimenomaan suojata kansalaisia hallitusvallan painostukselta.

Viranomainen ei myöskään saisi käyttää niin sanottua sopimussuojaa pyrkimällä solmimaan tai tulkitsemaan ajatuspajojen rahoitusehtoja poliittisten toimintavapauksien tai perusoikeuksien vastaisiksi. Näin tilanteessa, jossa näyttöä lainvastaisesta toiminnasta tutkimustoiminnassa tai muuallakaan ei ole.


Syytökseni ministeriötä vastaan

Ministeriö loukkasi perustuslaillista tieteen ja tutkimuksen vapautta, sananvapautta ja ajatuspajojen yhdenvertaista oikeutta nauttia valtionrahoitusta.

Ministeriö loukkasi YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja EU:n ihmisoikeussopimukseen sisältyvää oikeutta muodostaa, levittää ja vastaanottaa mielipiteitä häiritsemättä ja viranomaisen asioihin vaikuttamatta kaikkien kanavien kautta.

Lisäksi ministeriö syyllistyi asianosaisen kuulematta jättämiseen, oman toimivaltansa ylitykseen ja asioiden arvioimiseen hyvän hallintotavan vastaisesti, oma lehmä ojassa.

Ministeriö syyllistyi tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettuun häirintään, syrjintään ja ahdisteluun, joilla vahingoitettiin elinkeinon ja ammatin harjoittamistani rikoslain kunnianloukkauspykälää rikkovalla tavalla.

Myös ministeriön minua vastaan vyöryttämä yhdenvertaisuuslaki on puolellani, sillä seksuaalivähemmistöön kuuluvana voin olla oikeutettu lain 9 §:ssä mainittuun positiiviseen erityiskohteluun.

Asian voi nähdä niin päin, että Suomen Perustassa oli nimenomaisesti pyritty edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta noudattamalla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain työnantajavelvoitteita, kun homovastaisuudestaan aiemmin moitittu puolue oli suostunut palkkaamaan ajatuspajaan julkisuudessa homoseksuaaliksi tiedetyn henkilön.

Tämän tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain mukaisen tuloksen ministeriö kuitenkin mitätöi tuottamalla tilanteen, jossa se pilasi mahdollisuuteni tehdä työtäni ajatuspajassa.


Johtopäätöksiä ristiriitaisesta asiasta nimeltä tiedepolitiikka

Aivan siitä riippumatta, mikä ajatuspajan valtionrahoitusta koskevan prosessin lopputulos on, sillä ei ole vähäisintäkään merkitystä, tieteen, filosofian eikä tutkimustoiminnan kannalta, enkä aio itse antaa sille minkäänlaista arvoa.

Tämä johtuu siitä, että viranomaiset eivät ole oikeita henkilöitä päättämään tutkimuksen merkityksestä. Jotakin ymmärtääkseen heidän pitäisi pysytellä etäällä ihmisten välisen viestinnän kysymyksistä tai tenttiä kirjani minulle ollakseen oikeutettuja tekemään siitä johtopäätöksiä.

On muistettava, että sananvapaus laadittiin alun perin kansalaisten suojaksi esivaltaa vastaan, ja sen funktio on vertikaalinen, ei horisontaalinen. Toisin sanoen sananvapaus on tutkimustoiminnan vapauden tavoin perusoikeus, jota valtiovallan ei pidä rajoittaa kurinpidollisilla toimilla eikä pyrkimällä toimimaan erotuomarina kansalaisten keskinäisissä poliittisissa kiistoissa.

Tämänkin periaatteen ovat ministeriön sossuvirkamiehet olleet kääntämässä nurin. Perusteluni voitte lukea kirjani Totuus kiihottaa luvuista 8 ja 16.5. Mikä huvittavinta, teoksessani on jo vastattu kaikkiin minua, puoluetta ja ajatuspajaa koskeviin moitteisiin, kunhan argumenttini maltettaisiin sieltä lukea.

Media ja byrokraatit voivat tietenkin voittaa minut ja tutkimustyönantajani taloudellisesti tai hallinnollisesti, mutta muutoin heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä. 

Historia osoittaa, että filosofien, tieteilijöiden, kirjailijoiden ja muiden kulttuurintuottajien painostamisella on taipumus päättyä ikävästi suitsijoiden omalta kannalta.

Virkamieskunnan synkin tyhmyys piilee juuri siinä, että he näyttävät olettavan, että tapaus jää vaille seurausvaikutuksia tulevaisuudessa. Heidän kannanottonsa ovat jo nyt saaneet aikaan tuhoa säikäyttämällä tutkijoita kuuliaisiksi poliitikoille. 

Toinen vaikutus on se, joka seuraa maailman sisäisen tuomion kautta. Totesin jo kirjassani, että newtonilaisen fysiikan mukaan jokaisella voimalla on vastavoima, joka on yhtä suuri kuin se itse. Voin vannoa, että tässä erityisessä tapauksessa kaikki se paha, mikä poliittisesta hallinnosta hyvyyden varjolla lähtee, palaa sinne kolminkertaisena takaisin.

Ministeriön minua ja Suomen Perustaa vastaan suuntaama aggressio oli ennennäkemättömän röyhkeä henkisen väkivallan ilmaus, jolla tulee olemaan väistämättömät seurauksensa ja vastavaikutuksensa, niin kuin kaikella auringon alla.


Kirjani jakelua jatkettava

Hyökkäämällä mediatutkimustani kohtaan valtamedia osoitti kaikki väitteeni sen puolueellisuudesta ja epäluotettavuudesta tosiksi. Sensuroimalla kirjani Perussuomalaiset puolestaan kävelivät valitettavasti (mutta eivät peruuttamattomasti) median virittämään miinaan.

Olin kontrastoinut valtamedian journalistisia linjauksia kirjailemalla näkyville perussuomalaisten omassa piirissä esitettyjä näkemyksiä, jolloin puolueessa säikähdettiin sen omaa peilikuvaa, ja puolue päätti kunnioittaa teokseni vastaansanomattomuutta lopettamalla sen jakelun. Kiitos tästä.

Mutta puolueen oman edun, maineen ja totuuden vuoksi ajatuspajan pitäisi jatkaa kirjani jakelua, sillä sitä kysytään minulta koko ajan, eikä muodollisia esteitä tutkimuksen jakamiselle edelleenkään ole.

Kyseinen panttaus osoittaa vain defensiivistä moraalisäteilyä, joka sitoo pellekengät puolueen jalkaan. Puolueen tapa reagoida median ja ministeriön syötteisiin korjaaviin toimiin ryhtymisellä oli nöyristelyä ja kyyristelyä sekä itsesyytöksissä piehtarointia, aivan niin kuin myös sijaisvastuun ottamisella väitettiin, että jossakin on syyllinen: Hankamäki.

Asiaa lieventää ja tekee ymmärrettäväksi vain se, että puolue perui julkaisun jouduttuaan ministeriön harjoittaman kiristyksen kohteeksi.

 

Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?


3. huhtikuuta 2021

Et voi sanoa ”pormestari” sanomatta ”Mestari!”

Et voi myöskään äänestää kuntavaaleissa äänestämättä pormestarivaaleissa, ja kääntäen: äänestääksesi Helsingin pormestarista joudut äänestämään kaupunginvaltuuston kokoonpanosta.

Joskus sanotaan, että pormestarivaali ”sekoittaa” demokratian. Järjestelmäpuolueiden mielestä asiat eivät saisi ”henkilöityä”, jotta ihmisten mielipiteet eivät häiritsisi politiikantekoa...

Gallupien nupit ovat joka tapauksessa kaakossa Perussuomalaisten hyväksi. Myös muut puolueet näyttävät tekevän kaikkensa Perussuomalaisten puolesta varsinkin Helsingissä, jossa muiden puolueiden pormestariehdokkaat ovat mitä parhainta mainosta Perussuomalaisille!


Paniikkia Kokoomuksessa

Pormestarinvirasta on tullut tavaksi kisata Vihreiden ja Kokoomuksen kesken. Kokoomuksen pitkä empiminen oman ehdokkaansa kanssa kertoo puolueen johtajuuskriisistä, josta se on kärsinyt hylättyään kansallisen edun edistämisen ja sahattuaan nimestään käytännöllisesti katsoen kokonaan pois sanan ”kansallinen”. Johtajuuskriisi taas kertoo Kokoomuksen olevan ohjelmallisesti täysin hukassa.

Kokoomus pyöritti rulettiaan Elina Lepomäen ja Kirsi Pihan kesken, kunnes joku oivalsi, että daamien kaaderissa ei ole enää tilaa, ja syntyneessä paniikkitilanteessa pormestariehdokkaaksi pyöriteltiin entinen demari, Juhana Vartiainen.

Hänen vallanhalunsa ei sallinut hänen kieltäytyä, vaikka kaikki toki tiesivät hänen päätyneen tehtävään vain sukupuolensa vuoksi: jotta Kokoomuksella olisi tarjota miesehdokas vasemmiston naisehdokkaita ja Perussuomalaisten ilmeisesti hyvin sukupuolineutraalia ehdokasta vastaan.

Henkisen ruotsalaisuutensa vuoksi Vartiainen sai anteeksi egalitarismin rikkomuksensa ilman, että tajusi pyytää, vaikka hänen avullaan Kirsi siirrettiinkin etupihalta takapihalle leikkimään. Kokoomuksen kämmi saanee kuitenkin pikaisen koston, sillä Vartiainen ei todennäköisesti puhuttele Kokoomuksen valtavirtaa, eikä luopiodemari vedä puoleensa myöskään vasemmistoa. 

Pormestariksi hänessä on sopivaa pomomainen ulkonäkö, joka vuoden 2015 vaalijulisteessa muistutti sikaria purevasta Churchillista tai Hitchcockista. Vartiaisen talouspoliittiset ja asuntopoliittiset utopiat taas muistuttavat vasemmistososialistin aiemmasta puoluekannasta.

Myös väistyvä pormestari Jan Vapaavuori on ollut kykenemätön tai haluton ymmärtämään, että Helsingin tukala asuntotilanne johtuu suureksi osaksi sosiaalietuusperäisestä haittamaahanmuutosta, työpaikkoja vievästä ulkomaisesta eliittityövoimasta ja kiinteistöjä ostelevasta kansainvälisestä kapitalismista. Juuri tämä ”internatsismi” on tehnyt Kokoomuksesta sangen epäisänmaallisen puolueen, niin kuin Kepustakin.

On muistettava, että Vapaavuori on virassaan lähinnä siksi, että Anni Sinnemäki ei olisi. Suurmoskeijahankkeesta oli siis se hyöty, että sitä vipuna käyttämällä pormestariksi saatiin vähemmän huono.

Tämä keinulautaefekti ei kuitenkaan sovita sitä, että sähköt ovat kaikkoamassa kaapeleista ja kaukolämmöt pattereista, kun Kokoomus on mennyt Vihreiden hiilivoimavihan tueksi. Tämä siis on tilanne Vihreiden toimisto-osastossa, Kokoomuksessa.


Vaaran vuodet vihervasemmistossa

Kokoomuksen puisto-osastona toimivan Vihreän Liiton Anni Sinnemäki puolestaan on ruohonjuuritason toimija, jolla ei ole vähäisintäkään käsitystä sen enempää poliittisesta filosofiasta, taloudesta kuin hallintojuridiikastakaan, eikä hänellä ole myöskään akateemista loppututkintoa. Yliopistotutkinto puuttuu myös demarien ehdokkaalta Nasima Razmyarilta. 

En tarkoita, että pelkkä lukeneisuus mitään osoittaisi, mutta kouluja käymättömyys ei sovi johtavaan julkiseen virkaan. Kumpikin on apulaispormestarina pelkän poliittisen suopeuden vuoksi. Ilman puolueitaan he ”työntelisivät potkukelkkaa hiekkamyrskyssä”.

Sinnemäki on heikoin esitys jopa Vihreiltä, joista minulla ei muutenkaan ole korkeaa kuvaa. Sinnemäki on pelkkä populisti ja Tiedonantaja-lehden toimittajan perheessä varttunut vallankumouslapsi, joka oli parhaimmillaan romanttis-dekadenttien protestilaulujen sanoittajana.

Vasemmiston toinen pääehdokas, Razmyar, puolestaan ei edusta millään tavoin suomalaisten eikä helsinkiläisten etuja ja valtavirtaa. En usko helsinkiläisten olevan valmiita valitsemaan pormestariksi maahanmuuttaja- ja muslimitaustaista ehdokasta, kuten pääsi käymään Lontoossa.

Vaikuttaa kuin kaikki kynnelle kykenevät puolueet toivoisivat Jussi Halla-ahon valintaa pormestariksi. Ne eivät vain kehtaa sanoa sitä. Se on sitä superkaksoisplushyvää double speakia, joka virtaa suoraan alitajunnasta tehden koko poliittisesta universumista jatkuvaa freudilaista lipsahdusta.

Helsinkiläisten kollektiivinen alitajunta työskentelee siis sen hyväksi, että Jussi Halla-ahosta leivotaan pormestari, ja hän vetää perässään valtuustoon ennätyksellisen määrän perussuomalaisia puoluetoimijoita. Sen jälkeen pormestarin valinnasta käydään valtuustossa ennennäkemätön kotkotus.

 

Miksi en ole valtamedian kahlima ”Kunta Kinte”?

Koska olen tällainen selvänäkijä, jättäydyin tahallani ja suosiolla pois ehdokasasettelusta, jotta media ei pääsisi missään tapauksessa pilaamaan Perussuomalaisten vaaleja väitteellä, että nyt se kaljupäinen heteronationalisti Hankamäki on kyltymättömän naisvihansa merkiksi puolueen listalla!

Mutta hähhähhää, sässääsää! Valhemedian toimittajat, oletteko kuulolla? – Ette onnistuneet lavastuksessanne. Kamppailen Perussuomalaisten vaalivoiton hyväksi ihan eturivissä tällä omalla väistymiselläni, jotta toimittajan tumpeloiset eivät pystyisi tekemään minusta marakattia oman mudanheittonsa kohteeksi. 

Äänten demagnetointi ei onnistunut, sillä kehotin kannattajiani suuntaamaan äänensä perussuomalaisille naisille osoittaakseni median naisvihaväitteet karkeiksi valeiksi sekä ohjatakseni median laukaiseman torpedon pois puolueen laivasta.

Osaan nimittäin laskea, ja tunnen poliittiset realiteetit. Olen kova kuin kivi ja pidän pääni. En taivu siinäkään tapauksessa, että puolue kääntäisi minulle selkänsä, niin kuin on kääntänytkin. Herra on nimittäin sellainen, joka ei hylkää. Vaikka puolue hylkäisi minut, minä en hylkää enkä pyörrä poliittisia näkemyksiäni, ja juuri siksi olenkin herra.


Mutta kukas presidentiksi?

Näen lasipallostani myös sen, että Halla-ahon päätyminen pormestariksi ei ole Suomelle hyväksi. Paremmassa asemassa Halla-aho olisi pääministerinä tai presidenttinä. Kaupunginvaltuuston esittelijänvirassa menee helposti hyvä mies hukkaan.

Presidentinvaaleista vasta hurjat tuleekin. Pormestarivaali on presidentinvaalien kenraaliharjoitus, niin kuin osuuskauppavaalit ovat kuntavaalien kuvajaisia. Mikäli Halla-aho on presidentinvaaleissa mukana, vaaleja ei ratkaista kannatuksen mukaan vaan ostrakismos-tyyppisellä poistoäänestyksellä. Vaalin voittaa se, jolla on vähiten vastustusta, ja häviää se, jolla vastustusta on eniten. 

Muilla puolueilla ei ole esittää ehdokkaaksi valjuinta varjon vaivaista, jonka kannatus yltäisi lähellekään Halla-ahon henkilökohtaista kannatusta. Niinpä toiselle kierrokselle pääsy on jo nyt aivan varmaa.

Juuri siksi media on tehnyt paljon työtä Jan Vapaavuoren vinssaamiseksi kaupungintalosta Olympiakomitean kautta presidentinlinnaan. Hänen saavuttamansa kolme rikostuomiota eivät taida kuitenkaan yltää Halla-ahon ansioihin, sillä Vapaavuoren ansiot on saavutettu ainoastaan vähäpätöisillä rikoksilla, kun taas Halla-ahon eri oikeusasteissa saavuttama palkinto on ansaittu merkittävässä kansallista etua koskevassa asiassa.

Ilta-Sanomissa ”katupoikamaiseksi” sympatisoidun Vapaavuoren kannatus on lähinnä alueellista ja tulee hänen oman sosiaalisen nousunsa rataa tietyistä lähiöistä, kun taas Halla-ahon suosio on valtakunnallista. Sitä paitsi Halla-aho voi päätyä vielä pääministeriksikin ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja, ellei sitten nykyinen hallitus päätä siirtää vuoden 2023 eduskuntavaaleja tuonnemmaksi.


Kuka muu muka?

Muodollisesti presidentinvaalissa ei anneta yhtään kieltoääntä, mutta poistoäänestykseksi tilanne ajautuu. Ensimmäisen kierroksen pudotuspelin ratkaisevat puoltoäänet. Mutta toinen kierros ratkaistaankin sitten vihaäänillä, joita katkeroituneiden kansanosien korpikommunistisesta kiilusilmäisyydestä ja syvyyksien sakeudesta nousee niin tiheään, että ne voivat riittää nostamaan tasavallan presidentiksi kenet tahansa, mikäli vastaehdokkaana on Halla-aho.

Presidentin nimi voi siis jatkossa olla vaikkapa Veijo Baltzar, Jani Toivola tai Hussein al-Taee – tai presidentiksi voidaan valita joku omaa eksistenssiään lukuun ottamatta täysin fiktiivinen henkilö, kuten tosi-TV-tähti Antti Holma, somefeimi Koko Hubara tai vaikkapa BB-Niko, jotka ovat eräitä Suomen turhimmista julkkiksista.

Juuri tähän armottomaan logiikkaan perustuu myös se, että presidentinvirassa on voinut keekoilla Ahtisaaren ja Halosen tapaisia poliittisen filosofian jättiläisiä. Tämä on politiikan olemus, valitettavasti.

Sama voidaan nähdä pormestarivaalissa, josta tulee presidentinvaalien esinäytös.

Muiden puolueiden myyrät sumplivat ja supisevat asiat kulissien takana niin, että paradoksaalisesti Halla-aho voi suosiollaan tulla nostaneeksi pormestariksi vaikkapa kirjani Totuus kiihottaa kannessa komeilevan henkilön, joka kitapurjeet lepattaen huutaa: ”Kuka tahansa muu, paitsi Halla-aho (kunhan ei myöskään Hankamäki)!”

30. maaliskuuta 2021

”Vihapuheesta” taas järjestönootti – Kirjani ”Totuus kiihottaa” jakelua jatkettava totuuden nimessä

MTV3:n Uutisaamussa haastateltiin Vihreistä eronnutta Jarkko Tonttia, jonka mielipiteet päätyivät lisäksi nettijuttuun ”Oikeustieteen tohtori suoltaa kritiikkiä vihapuheen vastaiselle paneelille”.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view
Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Asiallisen jutun olisi voinut tehdä paremminkin siitä, että filosofian ja valtiotieteiden tohtori suoltaa kritiikkiä vihapuheen vastaiselle paneelille.

Kirjoitin aiheesta jo kirjassani Totuus kiihottaa, jonka sivulla 365 kohteenani oli eräs vihreistä voimista kokoonpantu sananvapauden vastainen paneeli.

Jokapäiväistä on vihapuheen vastaisesta länkytyksestä tullut niin, että asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea kokonaan kirjani luku 16.5. ”Väite vihapuheesta: varmasti virheellinen”.

Mätämedia kuitenkin lavasti teoksestani sinänsä ”vihapuhetta” häikäilemättömän vääristelevillä väitteillään, joiden mukaan tieteellisesti kirjoitettu teokseni muka edustaa ”naisvihaa”.

Kyseessä oli median kosto: yritys peittää teokseni mediakriittinen sisältö vastauutisoinnilla ja eräiden tiedepoliittisten vastustajieni arvioilla.

Todellinen vihapuhe onkin ollut perussuomalaisiin, maahanmuuton kriitikoihin, EU-jäsenyyden arvostelijoihin ja muihin isänmaanystäviin suunnattua vihaa. 


Kivapuhe uhkaa

Sanoin kirjassani, että vihapuheen käsite muodostaa ”kelluvan merkitsijän”, jonka sisältöä on mahdotonta määritellä tarkasti. Nämä perusasiat myös toimittajien kannattaisi opiskella sieltä.

Kuvaruutuun tuotiin kuitenkin entinen Vihreiden edustaja, joka on nyt järkiinsä tulon kynnyksellä, vaikka asiallinen tieto olisi voitu saada jo kirjastani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Mukavaa joka tapauksessa, että entinen vihreäkin on tullut kanssani samoille linjoille.

Tiedonvälittämisen sijasta MTV3 pyrki muun valtamedian tavoin irvikuvallistamaan teokseni, kun taas ansiot ajattelun pilkahduksista halutaan kirjata Vihreiden entiselle maskotille.

Sanoin muun muassa näin (s. 111):

Yhdysvaltojen koripalloyliopistojen liigasta lähtöisin oleva vihapuheen käsite on oivallinen propagandan väline, sillä sitä ei voida määritellä univokaalisti eli yleispätevästi ja terävärajaisesti, mutta ei myöskään tyhjentävän ekvivokaalisti muiden käsitteiden avulla. Ne kun olisi jälleen määriteltävä ja niin edelleen.

Niinpä tämäkin termi on sopinut merkitysten vesittämiseen ja kausaaliyhteyksien vasemmistolaisperäiseen kumolleen kääntämiseen. Tarpeen mukaan joustavana käsitteenä se on sopinut myös syyttäjäviranomaisten muovailtavaksi heidän vetäessään käräjille kansallismielisiä ihmisiä, vaikka käsitettä ei löydy Suomen laista. Harmaan alueen terminä se on toiminut retorisena aseena, joka on levinnyt mediasta tuomioistuinten langettamiin tuomioihin.

Vihapuheen käsitteellä on asenneilmapiiriä pystytty pehmittämään niin, että Suomeenkin on kyetty luomaan isänmaallisuudesta, kansallismielisyydestä ja oman kulttuurin sekä väestön suojelemisesta rankaiseva poliittinen normatiivi. Kansallismielisiä vastaan vyörytetyn vihan muuntamisessa oikeuksien tuomioiksi ei ole tarvittu lopulta kuin tulitikun raapaisu, sillä kaasu on ollut jo keittiössä.

Kirjoitin myös (s. 191): ”Tästä seuraa, että vihapuhe on käsite, jota ei koskaan pidä viedä mihinkään lakiin.”

Sen sijaan nykyisin rahoitetaan näennäistutkimuksia, joilla pyritään luomaan vihapuhealgoritmeja automatisoidun sensuurin rakentamiseksi Internetiin. (Ks. kirjani lukua 15.9. ”Hullujen karnevaali automatisoituna sensuurina ja robottien paraatina”.)

Totesin sivulla 115: ”Keskustelua käydään väärästä asiasta silloin, kun pohditaan, miksi joku henkilö tai taho pitäisi tai ei pitäisi vaientaa. Keskeinen ongelma on, miksi edes käydään keskustelua kansalaisten hiljentämisestä ja millä oikeudella. Tämä virkavallan ja valtamedian vinksahdus paljastaa, kuinka sairaasti ja röyhkeästi sekä sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteiden vastaisesti ne asioita arvioivat, eikä sosiaalisen median omavaltaista sensuuria ja viranomaisten mielivaltaa nähdä ongelmina lainkaan.

 

”Vihatotuudet” vaarassa

Sen asemasta, että valheellinen valtamedia ja viranomaiset olisivat ottaneet kirjastani opikseen, he pyrkivät hautaamaan esittämäni analyysit mölyyn ”naisvastaisuudesta”.

Hulluinta kaikesta on, että Perussuomalaiset joutuivat sensuroimaan kirjani opetus- ja kulttuuriministeriön toimeenpaneman taloudellisen kiristyksen vuoksi.

Tämä ”putkassa kukaan ei kuule huutoasi” -politiikka osoittaa, että filosofia kohdellaan Suomessa huonommin kuin toimittajia ja toisinajattelijoita Venäjällä.

Nyt kun 25 kansalaisjärjestöä ovat jälleen kokoontuneet junttaamaan omaa brezhneviläistä läksytystään kansalaisten erään perusoikeuden, eli sananvapauden ja siihen liittyvän ilmaisunvapauden nujertamiseksi, on kirjani sisällöllä entistäkin suurempi arvo. 

Perussuomalainen puolue olisi voinut tehdä kirjastani aseen sananvapauden puolustamiseen ja sensuurin vastustamiseen, mutta sen asemasta puolue päätti keskeyttää kirjani jakelun.

Perussuomalaisten puoluejäsenten tulisi vaatia kirjani jakelun jatkamista ajatuspaja Suomen Perustasta. Se olisi puolueen edun, yleisen edun, kansalaisten tiedonsaantioikeuden ja yhteiskunnallisen totuudellisuuden mukaista.


Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?

28. maaliskuuta 2021

Koronarajoitukset: mitä fasismia!

Olisi mukava tietää, kuinka hurjan huutamisen tietyt tahot aloittaisivat, jos Perussuomalainen puolue olisi hallituksessa päättämässä niin sanotuista koronarajoituksista.

Olen aivan varma, että puoluetta syytettäisiin fasismista, ihmisoikeuksien polkemisesta ja miksipä ei myös yksityisyyden suojan, omaisuudensuojan ja muiden perusoikeuksien rikkomisesta.

Rasismistakin varmaan syytettäisiin, kun Perussuomalaiset vaatisivat ulkomaan rajaliikennettä soukemmalle kotimaisen liikkumisen sijaan. Sen sijaan nykyhallitus on pitänyt muun muassa Viron ja Ruotsin rajaa auki, vaikka Viro oli hetki sitten maailman pahimpia koronapesäkkeitä. Nyt ongelma on levinnyt myös Helsinkiin ja Turkuun.

Mikä kaikki sitten olisi fasismia, jos Perussuomalaiset olisivat hallituksessa?

Fasismia olisi treffailukielto. Ette saa deittailla muita kuin vakiintuneita seurustelukumppaneita, paitsi ulkoilmassa (puskissa!). Rikkoo pahoin ihmisoikeuksia. Mikä sitä paitsi on ”vakiintunut” suhde?

Fasismia olisi ravintoloiden sulkeminen ja firmojen liiketoimintaedellytysten rajoittaminen. Erikoisliikkeitä ja pieniä kivijalkakauppoja ajetaan konkurssiin. Vastaa siis täysin holokaustin aikaisia toimia ja ikkunoiden kivittämisiä. Fasismia!

Ette saa kokoontua koteihinkaan, vaan niitä koskee kontrolli: viranomainen tunkeutuu ihmisten Lebensweltiin. Fasismia!

Laumasuojan käsite vasta fasismia edustaakin. Se eläimellistää ihmiset ja kohtelee ihmisiä massoina ja joukkoina. Laumasuojan käsite on puhdasta totalitaristisen hallinnon kieltä, ainakin Frankfurtin koulukunnan filosofien mukaan. Laumasuojan käsite esineellistää ihmiset, ja siksi sen tavoittelu ilmentää vulgaarinaturalistista ihmisvihaa.

Kouluja ja yliopistoja suljetaan Perussuomalaisten harjoittaman sivistysvihan merkiksi.

Jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan, mikä takaa, ettei niitä toimeenpanna vaalien aikana? Perussuomalaiset haluavat lopettaa demokratian ja oikeusvaltion!

Kättelykiellot (cordon saintaire) ovat toiseuden kammoa ja vierauden torjumista sekä jakavat ihmiset meihin ja muihin.

Käsien peseminen on vertauskuvallinen natsirituaali, jolla yritetään puhdistautua oman ylemmyydentunnon tuottamasta Angstista ja muukalaisuudenpelosta.

Hygienian korostaminen osoittaa hallituksen halua (tiedätte mihin) -hygieniaan.

Poliisi tekee katuratsioita ja tarkkailee sekä valvoo liikkumista avaten tietä keskitysleireille...

Kokoontumisrajoitukset, maskipakot, sakot, matkapuhelinvalvonta ja niin edelleen.

”Terveisin Sanna, Krista ja Maria.”

Kun alla ovat nämä nimet, Facebook- ja Twitter-kansa jakelee peukkuja ja sydämen symboleja. Ymmärtämys on ylimmillään. Ihmisoikeustalebanit mykistyvät ja pysyvät vaiti.

Mikäli allekirjoittajina olisivat vaikkapa Jussi, Riikka ja Ville: – ”Mitä fasismia!”

Minulla itselläni olisi halpa ja hyvä muotoilu koronarajoituksille: Harjoita vain sellaista kanssakäymistä, joka on aivan välttämätöntä!

Ei noilla hallituksen rajoituksillakaan ole kaikkine lievennyksineen ja loivennuksineenkaan muuta sisältöä kuin tähdentää järjellisen käyttäytymisen tarpeellisuutta. Vihervasemmiston kannattajat, anarkistit ja muu rymyjengi tarvitsevat aina kuitenkin pakon oman tahtonsa tueksi, sillä pakotettuna asia on vasemmistolaisempi kuin sama asia kansalaisten oman harkinnan mukaan tehtynä.

Terveystäti Sanna Marin on saanut force major -tilanteen vuoksi anteeksi aivan kaiken.

Nykyisin istuva punaviherhallitus pääsee koronan varjolla kuin koira veräjästä myös siitä, että hallitus ei ole pystynyt täyttämään hallitusohjelmaan kirjaamiaan talous- ja työllisyystavoitteita. Korona kun kelpuutetaan tekosyyksi kaikkeen, erityisesti valtionvelan räjähtämiseen. EU:n kautta meille kiertyvien omien varojemme rippeet hallitus aikoo pumpata hyötysuhteeltaan negatiiviseen ilmastonsuojeluun eikä mihinkään oikeasti tarpeelliseen.

Koronakriisistä johtuvia juoksevia asioita ja välttämättömiä toimia olisi hoitanut paremmin virkamiehistä kokoonpantu toimitusministeriö. Juuri asiantuntijoista kokoonpantua hallitusta tämä maa tarvitseekin taloudellisten tuhojen jälkeen.

Voi olla, että istuvan hallituksen taival päättyy vaikeuteen saada EU:n elpymispaketti läpi eduskunnassa. EU:n neuvoston hyväksymä 1 824,3 miljardin euron (rahoituskehys 1074,3 mrd + elpymisväline 750 mrd) määräraha on vahvistettava kaikissa jäsenmaissa, sillä kyse on valtioiden omien varojen käytöstä.

Jos perustuslakivaliokunta katsoo, että päätös merkitsee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, päätös on perustuslain mukaan hyväksyttävä täysistunnossa vähintään 2/3 kannatuksella.

Mikäli perustuslakivaliokunta linjaa, että läpimenoon vaaditaan määräenemmistö kansanedustajista, ei hallitus saa sitä kokoon ilman Kokoomuksen tukea. Perussuomalaiset eivät paketin vahvistamista tue. 

Minä itse en pakettia hyväksyisi, sillä sen hyödystä Suomen kansantaloudelle ei ole osoitettu olevan mitään tieteellistä näyttöä, eikä asiasta ole tältä kannalta edes keskusteltu.

Kokoomuksessa valinta koskee viime kädessä sitä, haluaako se seuraavaan hallitukseen SDP:n vai Perussuomalaisten kanssa. Pikapuoliin saatetaan siis päättää seuraavan hallituksen kokoonpanosta. Niin tapahtuu vähintäänkin kulisseissa, sillä ilman vastalahjaa ei kauppiaan järjellä toimiva Kokoomuskaan demarivetoisen hallituksen tueksi lähde.

21. maaliskuuta 2021

Vihreät saavat meret kiehumaan

Kreikan kielen sanapari ”u topos” tarkoittaa suoraan käännettynä ’ei paikkaa’, siis eräänlaista paikatonta tilaa. Näin on muodostunut sana ”utopia”. 

Utopioiden kukoistuskautta oli uusi aika, jolloin utopiat siivittivät löytöretkiä ja pohjustivat tietä yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Käsite otettiin mielihyvin vastaan sosialistisessa ajattelussa, jossa havisivat paremman maailman haaveet.

Osa utopioista oli tilautopioita, joissa paratiisivaltio oli sijoitettu kaukaiselle, horisontin takana olevalle onnen saarelle. Osa taas oli aikautopioita, joissa toiveiden yhteiskunta siinteli kaukaisessa tulevaisuudessa. Yhtä kaikki, niitä ei ollut olemassa, paitsi mielikuvituksessa.

Helsingin kaupunki on yhdistänyt sekä paikan että ajan utopiat laittamalla ne kellumaan edessään vellovalle merialueelle. Helsingin Sanomat valaisi asiaa niin, että kaupunki voisi rakennuttaa juuri päättyneen energiakilpailun pohjalta ”ikuisen kesän tekosaaria”, jotka ”mullistaisivat koko kaupungin lämmitysjärjestelmän”. Lehti kirjoitti eräästä palkitusta ideasta näin:

Suunnitelmassa Helsingin edustalle rakennetaan kymmenen lieriömäistä, halkaisijaltaan 225-metristä kuumalla merivedellä täytettyä lämpövarastoa. Nämä toimivat suurena kausivarastona lämmölle, jota tuotetaan pääasiallisesti merivesilämpöpumpuilla. Samalla syntyy ryhmä tekosaaria, joista osa katetaan, jolloin niillä voi viettää vapaa-aikaa. Saarella voisi viettää esimerkiksi rantaelämää läpi vuoden.

Tämä on kuin utopistisosialistien haaveista. – Mutta ei. Energiakilpailun takana on kaupungin vihreään energiapolitiikkaan nojaava vaatimus lopettaa kivihiilen polttaminen vuonna 2029.

Kahdeksan vuotta aikaa. – Ei tule onnistumaan. Kannattaa lukea myös jutun loppuun kertyneet epäilyt hankkeen realistisuudesta, samoin muualta saatavissa olevat arviot hankkeen epärealistisuudesta.

Painetta hankkeen epätoivoiseen toteuttamiseen lisää hallituksen aikomus käyttää Suomesta veroina kiskottuja sekä EU:n palauttelemia elpymisvaroja nimenomaan ilmastopanostuksiin – ei siis mihinkään sellaiseen, joihin talouselämä niitä tarvitsisi.

Näistä koronavaroista myös kaupunki kilpailee ja keksiskelee siksi sijoituskohteita rahoille, joiden alkuperä on tietenkin Suomessa, mahdollisesti turpeen hiljattain kaksinkertaistetussa verotuksessa.

Tilanne on kaupungille tukala paitsi taloudellisesti, myös teknisesti. Väistyvä pormestari Jan Vapaavuori (kok.) tuskailee ympäristöpoliittisten sitoumusten ja käytännöllisten realiteettien pakkoraossa: ”Kun puhumme vihreästä siirtymästä, ei Suomessa juuri ole isompaa kysymystä kuin pääkaupungin lämmitys”.

Tuo kysymys on suuri ja vaikea vain yhdestä syystä. Kaupunki on päättänyt luopua hiilivoimasta ja sulkee Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalat, joiden hyötysuhde on korkea ja jotka tuottavat yhteiskäyttövoimaloiden tapaan sekä sähköä että kaukolämpöä. Hiilen energia-arvot ovat korkeampia kuin hakkeen, joten myöskään voimaloiden muuntaminen haketta käyttäviksi ei kannata.

Ympäristönsuojelun pitäisi olla yhteinen asia, joten hiilivoimaloita pitäisi sulkea Puolassa, Romaniassa ja Unkarissa, joiden voimalat tuottavat kolminkertaiset päästöt Suomen voimaloihin verrattuina. Suomi on pimeä ja kylmä maa, joten täkäläisten hiilivoimaloiden tulisi olla viimeisten suljettavien joukossa.

Nähdäkseni tämän ehdotuksen olisi pitänyt olla korkeimmalla palkintopallilla, kun kaupunki laakeroi tulevaisuuden visioita. Sen toteuttaminen ei olisi myöskään maksanut mitään.

Sen sijaan energiakilpailun kautta Helsingin kaupunki roiski jälleen rahaa kansainvälisille innovaatiotoimistoille, jotka laittoivat miljoona euroa taskuihinsa. Samaan tapaan kaupunki on selvityttänyt useilla miljoonilla euroilla Helsingin ja Tallinnan välisen merenalaisen rautatien rakentamisedellytyksiä.

Nekin rahat olisi kannattanut käyttää esimerkiksi homekoulujen korjaamiseen tai kriittisen journalismin ja mediatutkimuksen rahoittamiseen.

Sen sijaan Helsingin Sanomat julkaisi kelluvista kuumavesikuplista täysin kritiikittömän, reflektoimattoman ja asiantuntija-arvioita sisältämättömän jutun, jossa vihreää utopiaa markkinoitiin ympäristöpoliittisena välttämättömyytenä.

Kritiikittömyydellään ja pelkällä kilpailutulosten raportoinnillaan Helsingin Sanomat koetti väittää, että utopiat ovat tiedettä, fantasiat faktoja ja visiot toteuttamiskelpoisia. Tällainen journalismi muistuttaa 1960-luvun Valituista Paloista, jonka sivuilla Sahara muunnettiin kasvitarhaksi ydinvoiman avulla viimeistään vuoteen 2000 mennessä.

Tuohon ajankohtaan tultaessa ihmiskunnalla oli jo paljon muuta pohdittavaa murheenaan. Niin on myös Helsingin kaupungilla vuonna 2029. Yksi on, mistä saadaan lämpöä kylmiin kaupunginosiin, kun hiilivoimalat ovat romuina.

Merilämpöpumppujen, tekoaltaiden ja uusien lämpöjohtojen rakentelu vasta maksaa, joten aiheesta ei kannattaisi edes keskustella. Energiantuotanto on alkutuotantoa, jonka pitäisi tuottaa vähintään itsensä ja mieluiten huomattavasti enemmän voidakseen muodostaa pohjan kaikelle muulle tuotannolle. Muuten kaikki kallistuu huikeasti kulutusketjun loppupäässä.

Energian pitää siis olla halpaa, ja sitä pitää tuottaa suurissa yksiköissä, jotta kilohinta suhteessa investointipääomiin laskee. Sen sijaan vihreät nostavat jatkuvasti tuotantohintoja ja korottavat kuluttajahintoja myös polttoaine- ja ympäristöveroilla, mikä vaikeuttaa työssäkäyntiä, kuljetuksia ja kaupan sekä teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Mutta en minä onnen saaria periaatteellisesti vastusta. Myös minä lukisin mielelläni Platonia ja ajattelisin Atlantista tekopalmun alla varpaat vedessä. Vihreiden politiikalla edessä on kuitenkin huoneistolämpötilojen pudottaminen 14 asteeseen myös kotioloissa.

8. maaliskuuta 2021

Kuinka ’tasa-arvolla’ diskriminoidaan?

Naisten päivän (8.3.) ja tasa-arvon päivän (19.3.) aikoihin on jälleen paikallaan pohtia, kuinka vaarallista tasa-arvoargumentin käytöstä on tullut feminismin piirissä – etenkin mediassa, julkisessa hallinnossa ja yliopistoissa, joissa vihervasemmistolaisen manipulaation mankeli pyörii ylikierroksilla.

Oireellista on, että tasa-arvon päivää vietetään naiseutta korostaen Minna Cuntin kunniaksi, ikään kuin tasa-arvo ja arvon ilmiöt yleensäkin olisivat vain naisten reviiriä. Aivan pian myös kansalaisvaikuttamisen päivää liputetaan Miina Sillanpään päivänä, aivan kuin naiset omistaisivat demokratian.

Sukupuolten tasa-arvolla ratsastamisesta on tullut feministien omahyväistä eturyhmäpolitiikkaa, jolla porhalletaan ohituskaistoja pitkin naisten ”etujen” ja ”oikeuksien” loppumattomaksi edistämiseksi, kehittämiseksi ja lujittamiseksi.


Tasa-arvo ei ole oikeudenmukaisuutta

Muutama filosofinen huomautus tasa-arvosta on tarpeen. Tasa-arvo ei ole itseisarvo lainkaan vaan epäarvo. Jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan, sillä arvon käsite on perusrakenteeltaan hierarkkinen. Tasa-arvon vallitessa arvojen välille ei tunnusteta eroja, ja siten ajaudutaan helposti yksiarvoisuuteen, eli totalitarismiin

Sen sijaan etiikan ideana on erottaa hyvät asiat huonoista ja arvokkaat vähemmän arvokkaista. Tasa-arvo on siis perimmältään epäeettistä.

Niin on varsinkin silloin, kun tasa-arvoa luodaan etuoikeuttamalla tai ansioita kiistämällä. Etuoikeuttaminen on esimerkiksi yhdenvertaisuuslain tuella tapahtuvaa positiivista erityiskohtelua, joka on kaiken oikeudenmukaisuuden vastaista. Ansioiden kiistäminen taas on meritokraattisen moraaliperiaatteen kieltämistä. Sen mukaan ihmisillä on oikeus ansioidensa mukaisiin asioihin. 

Tasa-arvo ei siis ole oikeudenmukaisuutta. Yhtä vähän arvoarvostelemien tekeminen on syrjintää. Itse asiassa moraali edellyttää, että erotamme hyvät asiat huonoista ja asetamme ne arvojärjestykseen.

Oikeudenmukaista ei ole myöskään tasa-arvon asettaminen päämääräksi. Se jos mikä vaatii keinotekoista tasa-arvon tavoittelua, jota luodaan rakentelemalla ansioita vastaamattomia ohituskaistoja esimerkiksi maahanmuuttajille ja muille ”erityisryhminä” pidetyille. Myöskään mahdollisuuksien tasa-arvo, eli samalle lähtöviivalle asettaminen, ei ole oikeudenmukaista, kun sitä luodaan keinotekoisesti.

Sukupuolten tapauksessa oikeudenmukaisuutta ei olisi mikään tasa-arvo vaan se, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta. Suosiminen puolestaan on vääryyden ja katkeroitumisen ydin. Aina voidaan väittää, että jotakuta saa suosia, jos se ei tapahdu muiden kustannuksella, mutta sellaisia tilanteita ei ole olemassa niin kauan kuin rahat ja resurssit, joita tavoitellaan ja joita jaetaan, ovat samoja.

Suhteellisuusperiaatteen mukaista tasa-arvoa?
Edustavan esimerkin järjestelmän sisään rakennetusta suosimisesta tarjoaa Suomen omistamis-, kouluttautumis- ja yritteliäisyysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka on luotu vasemmistolaisen ay-liikkeen ja porvarien tuella. Toimeentulotuen saantia koskevat varattomuusvaatimukset ovat johtaneet siihen, että Kela myöntää avokätisesti toimeentulotukea maassamme oleskeleville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, sillä he ovat lähtökohtaisesti vailla varallisuutta.

Sen sijaan kantasuomalainen, jolla on vähäistäkin omaisuutta esimerkiksi moottoriajoneuvon, veneen tai kesämökin muodossa, ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, vaan hänen täytyy ensin myydä helposti rahaksi muunnettava omaisuutensa. Tätä kautta ulkomaalaisille luodaan erinomaiset olosuhteet lisääntymiseen ja perheiden perustamiseen Suomessa, kun taas suomalaisia ohjataan hankkiutumaan köyhiksi ja varattomiksi ihan vain voidakseen turvata tulojen saannin jokapäiväisiin menoihinsa. Ulkomaalainen rikastuu ja hyötyy, suomalainen köyhtyy ja maksaa.

Tämä on vihervasemmiston mielestä oikeasuhtaista samalle viivalle asettamista ja suhteellisuusperiaatteen mukaista. Näin sosiaaliturvalainsäädäntö tukee ja vauhdittaa suomalaisten suhteellista kurjistumista, ja kaikki muut puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta suorastaan taistelevat ohituskaistojen rakentamiseksi pakolaisille ja turvapaikanhakijoille sekä sosiaalipalveluihin, terveydenhuoltoon että asuntojonoihin.


Miksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikka edustavat käytännön sosialismia?

Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ratsastamisesta on tullut poliittiselle vihervasemmistolle ja sitä tukevalle huvitteluliberaalille porvaristolle keino bernsteinilaisen sosialismin läpiajamiseen yhteiskunnassamme. Vielä jokin aika sitten puhuttiin pelkästään tasa-arvosta (engl. equality), mutta käsitteeseen liittyvän orwellilaisen vivahteen vuoksi vasemmisto on alkanut hämärtää tasapäistämispolitiikkaansa puhumalla viime aikoina myös oikeudenmukaisuudesta ja siihen liittämästään yhdenvertaisuudesta (engl. equity). 

Suomessa tuli vuoden 2015 alussa voimaan yhdenvertaisuuslain nimeä kantava laki, jolla legitimoitiin suosimisen kautta tapahtuva syrjiminen ja etuoikeuttaminen. Positiivinen erityiskohtelu perustuu lain (30.12.2014/1325) pykälään 9, jonka Alexander Stubbin (kok.) hallitus nosti lainvalmistelussa pelkästä momentista omaksi pykäläkseen Anna-Maja Henrikssonin (ruots.) toimiessa oikeusministerinä.

Kuten totesin kirjassani Totuus kiihottaa (2020, s. 183), säädös on selvästi perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastainen, mutta mahdollisuuden sen voimaansaattamiseen antoi Euroopan neuvoston direktiivi 2000/43/EY (29.6.2000), jonka mukaan ”erityistoimenpiteiden” käyttö rotuun tai etniseen alkuperään liittyvien haittojen korvaamiseksi ei ole kielletty. EU:kaan ei tosin katsonut voivansa velvoittaa positiiviseen erityiskohteluun. Silti laki huudettiin Suomessa läpi.

Sosiaalipsykologisesti ajatellen etuoikeuttaminen on sangen tyhmää, koska suosiminen nolaa myös suosittavia ryhmiä. Asiasta annettu laki on oloihimme soveltumaton, sillä maassamme ei ole ollut rasistista historiaa, kuten Yhdysvalloissa, jonka vasemmistolaisista koripalloylipistoista kyseinen affirmation action -politiikka on lähtöisin. Siinä vain tuotiin museorasistinen rodulla politikoimisen ajatus nykypäivään ja siten terävöitettiin rotupoliittisia eroja ja kylvettiin eripuraa, jota maassamme ei aiemmin ollut.

Tämäntyyppisellä politiikalla valtavirtavasemmistoa edustavat sosiaalidemokraatit, kansandemokraatit ja akateemiset taistolaiset ovat pystyneet kärsivällisesti ja vähin äänin sisällyttämään lakiin ja sen tulkintaan universaalikommunistisia periaatteita, kuten rajattoman maailman utopian, vapaan matkustus- ja oleskeluoikeuden sekä suuren määrän erilaisia kansallisvaltioille langetettuja ja tuhoisia velvoitteita. Niiden turvin kehitysmaiden kansakunnat voivat nyt heittääntyä rasismisyytöksillä pehmitettyjen eurooppalaisten käsivarsille voimaantumaan.

Maahanmuutosta puhutaan ”tasa-arvoon” ja ”yhdenvertaisuuteen” viitaten aivan kuin oikeus asettua laittomasti Suomeen asumaan olisi ihmisoikeus tai jokin subjektiivinen oikeus. Kaikki puolueet yhtä lukuunottamatta vetoavat tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen kuin ne olisivat joitakin Jumalan käskyjä tai ässäkorttien lyömistä pöytään. Tosiasiassa nämä käsitteet ja niiden takana olevat ilmiöt ovat erittäin kompleksisia ja vaativat filosofista kyseenalaistamista. Sen sijaan valtiollisessa tasa-arvon julistamisessa kumisevat tyhjät tynnyrit.

Feminismin kautta myös naiset on poliittisesta suuntautumisestaan riippumatta saatu mukaan kyseiseen eturyhmäpolitikointiin, jossa järjelliset argumentit syrjäytetään identiteettipoliittisella mehustuksella. Sanotaan, että et voi olla nainen, jos et kannata tasa-arvoa ja samalla myös vihervasemmiston tavoittelemaa väestöjen vaihtoa. Julistetaan, että et voi olla rehellisesti homokaan, jos et kannata kaikkien oikeutta asettua vapaasti Suomeen asumaan. Koska kuulut ryhmään X, ajattelet asiasta Y tavalla Z.


Identiteettipolitiikan kierous

Myös identiteettipolitiikan käsite on filosofisesti hullunkurinen, ja sitä käyttämällä vasemmisto on onnistunut kääntämään koko identiteetin ajatuksen nurin. Aristoteelisessa filosofiassa identiteetin käsitteellä tarkoitettiin nimenomaan olemista itsensä kanssa yhtä, siis hyvää itsetuntoa, kykyä tuntea itsensä ja identifioitua itseensä eikä mihinkään muuhun.

Sen sijaan vasemmiston vääristelemässä filosofoinnissa identiteetillä on alettu tarkoittaa ihmisen samastumista viiteryhmiin, siis ottaa muiden rooleja ja asenteita koskemaan itseään ja asennoitumaan omiin tekoihinsa ja toimiinsa toisten odotusten ja toiveiden mukaan.

Kuten osoitin toisessa väitöskirjassani (2015, s. 147–149, 154–156), sellainen ajattelu voi olla persoonallisuuspsykologisesti vaarallista, sillä se ajaa ihmiset arvioimaan itseään muiden silmin ja siten tekee yksilöt riippuvaisiksi toisten ihmisten vallasta. Se sitouttaa massakulttuuriin ja pahimmillaan sakinhivutukseen. Niin monille nuorille on tehty sukupuolipoliittisessa ja ilmastopoliittisessa propagandassa, kuten viittasin kirjani Totuus kiihottaa 11. ja 12. luvussa. Siinä mielessä identiteettipolitiikka ei ole muuta kuin uusi lelu itsestään epävarmojen ihmisten leikkikaluksi.

Identiteettipolitiikan kautta yhteiskuntaan syntyy keskenään riiteleviä ryhmittymiä. Ensin yksilöt painostetaan tiettyjen viiteryhmien jäseniksi, ja sitten nämä ryhmät alkavat kiistellä keskenään. Tämä näkyi myös mediatutkimukseni vastaanotossa, kun vihastuneet toimittajat ja poliitikot eivät ymmärtäneet siitä mitään vaan alkoivat kivittää viestin tuojaa.

Kun identiteetillä tehdään politiikkaa, on myös naiset voitu sitoa viiteryhmänsä perusteella milloin mihinkin vihervasemmiston tavoitteeseen, ikään kuin vihervasemmisto omistaisi naiset. Identifikaatio- eli samastumisvaatimuksen kautta tasa-arvo on nähty samanlaisuutena. Tulos on kuin Kurt Vonnegutin romaanista Harrison Bergeron, jossa nopeaa pakotettiin juoksemaan hitaammin, ”jotta tasa-arvo toteutuisi”.

Tasa-arvosta erillään on ihmisarvo, mutta sepä onkin täysin riippumaton partikulaareista ominaisuuksista, kuten sukupuolesta. Tosin myös ihmisarvon käsite on sisältä ontto, ja ongelmat alkavat heti, kun joudutaan pohtimaan, kenen pitäisi maksaa vieraiden kansakuntien ihmisarvon totetuminen omassa maassamme, saati maapallon muissa osissa.

Oletteko muuten huomanneet, että tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta penäävät äänekkäimmin ne, jotka katsovat olevansa (mahdollisesti omasta syystään) pahiten alakynnessä? Ihmisarvon perään huutavat puolestaan ne, joilla muuta arvoa ei ole. Sitten he vaativat tuota ”tasa-arvoa” pudottaakseen kaikki toisetkin ihmiset omalle tasolleen.

Samaan tapaan yksityisomaisuuden pahuuden ja kaiken sosialisoimisen puolesta puhuvat ne, joilta yksityisomaisuutta eniten puuttuu. Väitteet motiiviensa pimeydestä ja ajattelunsa sakeudesta he torjuvat samalla ehdottomuudella kuin alkoholisti, joka kieltää juovansa.


Feministit luovat eripuraa sukupuolten välille tasa-arvopolitiikallaan

Jos ihmisarvo on yleinen, sen ei nimenomaan pidä riippua mistään ominaisuuksista, kuten sukupuolesta. Kuitenkin ihmisarvon nimissä huudetaan jatkuvasti ja kovaäänisesti erilaisten identiteettipoliittisten eturyhmien eikä vähiten juuri naisten hyväksi.

Feministit vetoavat sukupuolieroon aina, kun he haluavat edistää naisten etuja. Feministit myös kiistävät sukupuolieron aina, kun kaksiarvoisen sukupuolieron kieltämisestä voi olla jotakin hyötyä naisille itselleen. He siis vetoavat naisten naiseuteen saadakseen erityisetuja mutta kieltävät jaon kahteen sukupuoleen, kun sukupuolieron kiistäminen näyttää oikotieltä sukupuolten välisten erojen kiistämiseen ja sitä kautta näennäiseen tasa-arvoon.

Feministit eivät oikeasti pyrikään tasa-arvoon. Intersektionaalisella identiteettipolitiikallaan he koettavat luoda mielikuvaa naisista sorrettuna ryhmänä, jonka asema oikeuttaa jatkuvan taistelun ja kapinan. Näin he eivät tavoittele myöskään yhdenvertaisuutta vaan luovat eripuraa sukupuolten välille.

Feminismi on yksi tuhoisimpia ideologioita järjellisen ja loogisen ajattelun kannalta, ja sen vaikutukset tieteelliseen filosofiaan ovat olleet pelkästään kielteiset. Se on edustanut henkilöön viittaavaa ad hominem -virhepäätelmää pahimmillaan. Otetaanpa muutama esimerkki.

Ennen vanhaan yliopistoihin haettiin. Tieteen rappiota edustaa se, että nykyään yliopistot hakevat opiskelijoita.

Oulun yliopisto haali äskettäin naisopiskelijoita mainoksella, jossa sanotaan, että ”esimerkiksi Nika Nour tekee töitä pelialalla sen eteen, että alalle pääsevät ja alalla menestyvät myös aliedustetut ryhmät”. – Niin mitkä ”aliedustetut ryhmät” ja millä perusteella? Myös kadunvarsimainoksiin tiensä löytäneessä propagandassa hymyilee maahanmuuttajataustainen niin sanottu ”ruskea tyttö”.

”Aliedustusta” voi olla vain, jos katsotaan, että tietylle ryhmittymälle automaattisesti kuuluu tai on määritelty jokin osuus opiskelupaikoista. Mainoksessa suorin sanoin julistetaan, että ATK-alalle ”tarvittaisiin enemmän tyttöjä”. – Millähän perusteella, kun kyseessä ei ole mitenkään sukupuolesta riippuvainen ala?

Mainos vihjaa, ikään kuin tietojenkäsittelytieteiden alalla olisivat voimassa tai pitäisi vallita jonkinlaiset sukupuolikiintiöt, joihin nähden naiset ovat ”aliedustettuina”. Näin ei ole. Kyseessä on läimäytys päin järkiperäisen ajattelun päättelysääntöjä. Jo tämän rikkomuksen vuoksi mainoksen takana poseeraajat eivät ilmeisesti sovi alalle.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä yliopisto aikoo tehdä ”korjatakseen” yhden tieteenalan sukupuoliedustuksessa näkemäänsä ”vääristymää”, eli naisten ”aliedustusta”.

Aikooko se laatia alalle sukupuolikiintiöt, tai antaako se naisille helpotusta valintakokeissa, vai riittääkö vain naisten suostuttelu kansoittamaan hakemuksillaan myös ATK-alan opiskelupaikat? Aikooko yliopisto luoda opiskelijavalintaan positiivista erityiskohtelua eli tosiasiallista syrjintää etuoikeuttamalla tiettyjä ryhmiä, vaikka se ei ole edes lain mukaista?

Yliopistomaailmassa enää vain tekninen ja luonnontieteellinen ala ovat opiskelijoiden määrän suhteen miesenemmistöisiä, ja nekin vain niukasti. 

Yliopistoissa ei olla huolissaan niiden alojen naisistumisesta, joilla sukupuoli todella on merkitsevä tekijä. Kun mieskiintiöt poistettiin kasvatustieteistä Helsingin yliopistossa, nousi uusien naisopiskelijoiden osuus heti 86 prosenttiin luokanopettajakoulutukseen valituista.

Kyseessä on ala, jolla sukupuoleen identifioitumisella on merkitystä, mutta yliopistofeminisit ummistivat korvansa asialle ja haukkuivat asiasta huomauttajat sukupuolirasisteiksi ja sovinisteiksi polttaen miesten tutkimukset ja akateemisen uran roviolla.

Kieroa on jo sekin, että yliopistojen pitää alentua markkinoimaan opiskelupaikkoja. Mutta miten onkin aina niin, että ”aliedustuksesta” valittavat ryhmittymät ovat melkein aina etuoikeuksien perääjiä ja ohituskaistojen vaatijoita ja julkinen valta (toisin sanoen yksipuoluejärjestelmää edustava vihervasemmisto ja huvitteluliberaali porvaristo) on asettanut pelimerkkinsä heidän puolelleen? 

 

Tasa-arvon takomisen ja yhdenvertaisuusongelmien todelliset syyt

Miksi sitten naisten tasa-arvoa hoetaan länsimaissa? Siksi, että normit tulevat meille ulkopuoleltamme, toisin sanoen EU:sta ja YK:sta, joista ne ovat suunnatut lähinnä afrikkalaisten ja muiden kehitysmaissa asuvien naisten aseman korjailuun. Myöskään siellä ei huomata, että sodista kärsivät eniten miehet. Sekä naisten alisteinen asema että miesten kaatuminen ja haavoittuminen sodissa johtuvat islamista, joka on naisten alistamisen ja uskonsotien keskeinen syy.

Kehitysmaita varten sorvatut tasa-arvon tavoitteet eivät sovi Eurooppaan, vaan jatkuvasti toisteltuina ne johtavat tasa-arvopoliittiseen kallistumaan ja vääristymään naisten eduksi. Mikäli samaa sanomaa taotaan täälläkin, menee asialta pohja, niin kuin on mennytkin.

Feministit eivät näytä ymmärtävän, että naisten asioita ei voida edistää kehitysmaissakaan erilliskysymyksenä, toisin sanoen kumoamatta islamia, joka on syynä moneen kurjuuteen ja olojen kehittymättömyyteen. Feministit jaksavat kyllä länkyttää tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltämistä vastaan, mutta he torjuvat mahdollisuuden, että myös poikien ympärileikkaaminen kiellettäisiin Suomessa.

Samanaikaisesti feministinen liike taistelee sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton lisäämiseksi etenkin islamistisista maista. Sen merkiksi ISIS-äidit kävelevät nyt Suomeen palautettuina vapaalla jalalla ilman, että heidän terrorismista kärsineitä lapsiaan olisi otettu huostaan, ja valtamedia on asian aktiivisesti unohtanut.

Sukupuolisen ja seksuaalisen vapauden vuoksi kamppaileva mutta islamin puolesta liputtava feministi on samanlainen kävelevä paradoksi kuin islamin vuoksi hunnutettu nainen, joka sanoo pukeutuvansa kaapuun vapaaehtoisesti ja tasa-arvon nimissä!

On tärkeää, että poliittinen vihervasemmisto tukee tätä toimintaa, jotta kaikki ymmärtäisivät naisten olevan vihervasemmistolle pelkkää vaalikarjaa ja ettei ole muuta mahdollisuutta olla nainen kuin äänestää vihreitä, vasemmistoa tai feminististä puoluetta.

 

Miten ”tasa-arvolla” diskriminoidaan?

Vielä 1960-luvulla naisten pyrkimyksillä tasa-arvoon työelämässä saattoi olla jotakin merkitystä, mutta jo seuraavalla vuosikymmenellä naiset valloittivat suuren määrän turvallisia ja hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja, joita luotiin yhteiskunnan byrokratisoituessa Kelaan, kuntien sosiaalihallintoon ja muihin virastoihin.

Tasa-arvolla ratsastava feminismi ei ole nykyisin muuta kuin vihervasemmiston yritystä sitouttaa naisia identiteettipoliittisesti ja sitten ajaa yleissosialistisia ja kommunistisia päämääriä ”naiseuden” verukkeella.

Yliopistoissa feminismistä on tullut identiteettipoliittista vyörytystä, ja siitä tehty eräänlainen pseudotieteellinen metodi, kuten todistelin kirjassani Totuus kiihottaa. Kirjaani vastaan hyökänneet puolestaan valehtelivat, että en käyttäisi vakiintuneita tieteellisiä menetelmiä tutkimuksessani.

En todellakaan käyttänyt feministien metodeja vaan parempaa, filosofiassa jo 400 vuoden aikana hyväksi havaittua kartesiolaisen epäilyn menetelmää, joka on ollut viime vuosikymmenet vihervasemmiston ja feministien jatkuvan sättimisen kohteena.

Pahimman virheen tekivät yliopistonlehtori Liisa Nieminen ja opetusministeriön Erja Heikkinen, jotka menivät lausumaan, että kirjani edustaa ”selvää syrjintää”. Minunko tässä nyt pitää moninkertaisesti syrjittynä ja kaikki akateemiset toimintaresurssit kiistettynä tuplatohtorina ryhtyä noille plantuille opettamaan, mikä on syrjintää? 
 
Tasa-arvoa on, kun puolikoulutettu opetus- ja kulttuuriministeri kutoo sukkaa virka-auton peräpenkillä ja filosofi hölkkää?

Tasa-arvoa on, kun Vihreiden Oula Silvennoiselle myönnetään Suomen Akatemiasta 434 000 euron tutkimusmääräraha ja Vasemmistoliiton Veronika Honkasalolle 280 000 euroa ”monikulttuurisen seksuaalipolitiikan” propagoimiseen samalla, kun ministeriö ottaa ex-työnantajaltani Suomen Perustalta kirjani tuottamiseen käytetyt 10 000 euroa sadistisesti pois?
 
Tasa-arvoa on, kun Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto suuntaa 55 miljoonaa euroa ”hallitusta tukevaan” agenda”tutkimukseen” vuosittain samalla, kun opetus- ja kulttuuriministeriö harjoittaa tiedepoliittista väkivaltaa syyllistyen karkeimpaan mahdolliseen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden raiskaukseen.
 
Tasa-arvoa on filosofin kohtelu samoin Suomessa kuin toimittajia kohdellaan entisessä ja nykyisessä Neuvostoliitossa?

Tasa-arvoa on, kun minä suoritan asevelvollisuuden, jotta feministit, sivarinretaleet ja cuck-miesten ketaleet voivat istua turvallisissa tiloissaan tietäen, että joku pitää heidän palkanmaksustaan huolen?
 
Tasa-arvoa on pitää roosanauhaa, vaikka naisille tehdään rintasyöpäseulonnat mutta miehille ei tehdä eturauhassyövän seulontoja – ja vaikka molemmat ovat yhtä yleisiä ja levitessään tappavia?

Ja tasa-arvoa on se, kun yliopisto asettaa tavoitteeksi täyttää 40 prosenttia verovaroilla ylläpidetyistä opiskelupaikoista ulkomaalaisilla, sillä onhan se ”aliedustettuina” olevien ryhmien etujen mukaista?

Feministien nymfopossumainen omahyväisyys näyttää olevan islamiakin pyhempi arvo. Pahinta on, että tämä ei ole mitään uutta vaan pitkään jatkuneen bastardisoinnin tulos, jota sosialistit sanovat ”kehitykseksi” ja ”edistykseksi”.
 
Etsimättä mieleeni tulee tapa, jolla myös ansioitunut homoseksuaalinen filosofi Juha Varto karkotettiin Tampereen yliopistosta 1990-luvulla käyttäen vipuna hänen esittämäänsä feminismin kritiikkiä.

Hän oli mennyt käyttämään sanaa ”byrokratia-naisihminen” eräässä paikalliseen yliopistolehteen kirjoittamassaan jutussa, jossa hän vastusti erään hallintovirastossa toimivan viranhaltijan mielivaltaa. Istuva ja iäkkääksi käynyt miesprofessori puolestaan tarttui tähän yhteen ilmaisuun ja alkoi kammeta nuorempaa kollegaansa pois yliopistosta voidakseen junailla virkaistuimelleen naiskollegansa.
 
Eläköityessään hän järjesti virkansa täyttämiseksi kutsumismenettelyn ja käytti perusteena yliopiston tasa-arvosuunnitelmaa sekä oivallustaan, että näin virkaan saadaan nainen, kun taas pois potkittava mies oli professorin mielestä paha, sillä hän ”suosii miehiä”. Tilalle kiilattiin siis kyseisessä yliopistossa mitään ansioita saavuttamaton nainen, joka kuoletti muiden aikaan saamaan toiminnan eikä saanut itse aikaan mitään.
 
Korostan, että tämä ei ole naisvihaa, ellei sitten ajatella, että naisvihalla tarkoitetaan naisten itsensä meitä miehiä kohtaan osoittamaa vihaa: naisten omaa vihaisuutta. Minä puolestani olen ainoastaan kirjoitustaitoinen ja hyvämuistinen, ja olen nähnyt kyseistä menoa noin 35 vuotta, eli juuri sen ajan, jonka identiteettipoliittisen ja järjettömyydessään epäoikeudenmukaisen feministisen sortorakenteen luominen suomalaiseen yhteiskuntaan on kestänyt.

Naisargumentti on osoittautunut vaaralliseksi nimenomaan heteroiden omalta kannalta. Koska feminismi on seksuaalista käyttäytymistä säätelemällä pidättänyt suuren määrän valtaa naisten käsilaukkuihin, siitä on tullut – hallintodiskursiivista ilmaisua käyttääkseni – halki koko yhteiskunnan ”läpäisyperiaatteella” toteutettu ideologia, joka penetroi kaikkea poliittista ja tiedepoliittista vallankäyttöä. Feminismistä on tullut riippuvuuden hirsipuu.
 
Vitsiksi muuttuneen tasavaltamme presidentti puolestaan armahti tapon yrityksestä tuomitun maahanmuuttajanaisen äskettäin ikään kuin ”tasa-arvon” merkiksi. Mutta presidentti ei ole tehnyt elettäkään osoittaakseen armeliaisuutta tai ymmärtämystä niitä suomalaisia ihmisiä kohtaan, jotka on tuomittu poliittisten mielipiteidensä esittämisestä ja muista näennäisrikoksista poliittiseksi teatteriksi muuttuneissa tuomioistuimissa ja oikeudenkäynneissä. 
 
Näin kansalaisille annetaan viesti, että perheväkivaltaakin saa harjoittaa itsepuolustukseksi, kunhan sukupuoli on oikein ja pakolaistausta kunnossa sekä muu tausta tarpeeksi risainen. Tukena on vihervasemmistolainen oikeuslaitos ja feministinen media naistoimittajineen, jotka levittävät toosantuoksuista ja silakkaisilla sormillaan kokoon nypläilemäänsä agendaa.
 
 
Miehet syrjittyinä

Feminismi on kannatuspotentiaalinsa vuoksi islamiakin vaikutusvaltaisempi uskonto, jota ei saisi kyseenalaistaa ja jonka epäilemisestä jaetaan ankaria sosiaalisia rangaistuksia. Kaikki muu on siihen nähden kaatuvaa kauraa, ja naiseuden palvonta on tehnyt miehistä kontallaan anelevia kuhnureita. 
 
Ihonvärinsä vuoksi syrjityt valkoiset miehet ovat voineet valita aseman joko profeministisinä mekkoeinareina tai rasismi-, fasismi-, natsismi-, misogynia- ja homofobiaväitteillä syyllistettyinä oman maansa pakolaisina, joita diskriminoidaan avoimesti rotunsa ja sukupuolensa tähden.

Olenko sitten miesasiamies? En ole. Miksi? Siksi, että miesasiamiehuus on vain käänteistä feminismiä. Miesasiamiehet ovat omaksuneet feministeiltä käsityksen, että sukupuoli on vain sosiaalinen rakenne eikä kehollinen biologinen tosiasia, joka perustuu geeneihin, kromosomeihin, hormoneihin ja sukupuolielimiin. Miesasiamiehet alistuvat yhdessä feministien kanssa purkamaan ”niitä rakenteita”, jotka ovat muka päävastuussa sukupuolten oletetuista valtarooleista. Sekä feministit että miesasiamiehet pitävät sukupuolten kuvittelemista samanlaisiksi tai kokonaan olemattomksi ehtona tasa-arvon toteutumiselle.

Tosiasiassa miesasiamiehillä ei ole toivoa, sillä heidän politiikkansa johtaa miehet kiistelemään keskenään. Ja asiamiehiksi ryhtyjät häviävät aina, sillä heitä ohjaa agenda eikä järki, kuten minua: ilmeisestikin ”normaalia heteronationalistista rasistimiestä”.