Helsingin kaupunki aikoo lämmittää asunnot ydinvoimalan lauhdevedellä

Vihreän ideologian mukainen maailmanparantaminen ei aina mene ihan nappiin. Helsingin kaupunki lopetti Sörnäisten ja Salmisaaren hiilivoimalat vuosina 2023 ja 2025, vaikka voimaloilla tuotettiin sekä kaukolämpöä että sähköä, ja voimaloiden hyötysuhde oli 90 prosentin tuntumassa. Tutkimusten mukaan Salmisaaren voimala jopa puhdisti ilmaa pienhiukkasista. Niitä oli ulos tulevassa ilmassa vähemmän kuin sisään menevässä.

Hiilivoiman alasajo oli äärimmäisen huono päätös Helsingin kaupungilta ja Heleniltä, sillä korvaavaa sähkön ja lämmön tuotantoa ei ole keksitty eikä rakennettu, ja sen myöntävät kirkkain silmin myös päätöksen tekijät itse.

Samaan aikaan Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimalat tuottavat kolminkertaiset päästöt jokainen, ja Suomi joutui maksamaan siitä, että kyseiset maat saatiin liittymään Pariisin ilmastosopimukseen.

Pariisin ilmastosopimuksella puolestaan annettiin pahimpana saastuttajana tunnetulle Kiinalle lupa jatkaa ja lisätä hiilipäästöjään vuoteen 2030 asti, vaikka ilmastonsuojelun pitäisi olla yhteinen asia. Muutoin tuloksena on niin sanottu yhteislaitumen tragedia, kun päästörajoituksista vapauttaminen ohjaa kehitysmaita houkuttelemaan teollisuutta konnuilleen.

Päästökauppajärjestelmä puolestaan on hirttänyt Suomen lämmön ja sähkön tuotannon EU:n ilmastopolitiikkaan niin, että joudumme nyt maksamaan noin 100 euroa jokaisesta hiilidioksiditonnista. Horjuvaa väitettä hiilinielujen romahduksesta käytetään metsätaloutemme vihersosialisoimiseen (aiheesta täällä).

Sanna Marinin vihervasemmistolainen hallitus sääti kaiken kukkuraksi 2022 ilmastolain, jolla suomalaisia pakotetaan hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite kieppuu vuodessa 2050. 

Vihreät poliitikot pakottavat kylmässä ja pimeässä Suomessa asuvia ihmisiä kärsimään kohoavasta energian hinnasta, vaikka Saksa korvaa ydinvoimaa suvereenisti hiilivoimaloilla, joissa tuotetaan pelkkää sähköä hyötysuhteen jäädessä vain noin 40 prosenttiin.

Sangen kannattamatonta on ollut myös Suomen hiilivoimaloiden muuntaminen hakkeella toimiviksi, sillä puun lämpöarvo on murto-osa hiilen lämpöarvosta. Inkoon hiilivoimala räjäytettiin pahuuden symbolina, ja Suomen noin tusinasta suuresta hiilivoimalasta jää jäljelle yksi ja sekin vain varavoimalaksi.

Dynamiittia tässä vihreässä politiikassa on se, että se on dynamiittityhmää. Nopeasti käyttöön otettavaa hiilivoimaa tarvittaisiin tuulivoiman säätövoimaksi, ja sen vuoksi ne ovat erottamattomia.

Samaan aikaan kun kansakunta kärsii sähköpulasta tai vähintäänkin kulutuksen ja tuotannon epätasapainosta ja hintaheilunnasta, viherjohtoinen (Atte Harjanne) energiayhtiö Helen käärii asiakkailtaan suuria liikevoittoja rahoittaakseen ”vihreää siirtymää”.

Suunnattomia taloudellisia pääomia tarvitaan Valituista Paloista Helsingin Sanomista kotoisin olevien illuusioiden rahoittamiseen, kuten meriveden lämpötalteenoton kehittämiseen ja samanaikaiseen trooppisten tekosaarten rakentamiseen Helsingin vesille (aiheesta täällä).

 

Edessä säteilevä tulevaisuus

Ikävä totuus on, että Helenin johdolla ja Helsingin kaupunkipoliitikoilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, millä kaukolämmön vaje katetaan.

Niinpä perinteisesti ydinvoimavastaiset vihreät ovat päätyneet epätoivossaan ratkaisuun, jolla lämmöntuotannossa oleva mittava aukko aiotaan tukkia Helsinkiin sijoitettavalla pienydinvoimalalla, ja laudevesi laitetaan kiertämään asuntojen pattereihin.

Helen on hehkuttanut aikeitaan markkinoimalla pienydinvoimaloita verkkosivuillaan ja pehmittämällä valtavirran uutismedioita tekemään myötäsukaisia juttuja pienydinvoimaloiden puolesta.

Lanseerasipa Helen myös Helsingin Sanomien sivuille ”kaupalliseen yhteistoimintaan” nojaavan jutun, jonka se mankeloi lehteen ”mainosartikkelina” (arvostelin Helsingin Sanomia journalistisesta virheestä ja harhaanjohtamisen foorumiksi antautumisesta täällä). Kyseessä oli kömpelö yritys muokata asenteita ja manipuloida mielipiteitä suopeiksi pienydinvoimaloille.

Vihervasemmistolaisilla on tapana nimitellä NIMBYiksi (sanoista ”not in my backyard”) sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua ongelmia asuinsijoilleen. Tuohon voidaan helpostikin vastata: kukapa järkevä ihminen haluaisi ongelmia mihinkään? Mutta vihervasemmistolainen politikointi on (eräissä muissa asioissa) muuttanut osan Helsingin asuinalueista kranaattilähiöiksi, ja ”segregaation ehkäisyllä” nuo ongelmat eivät suinkaan vähene vaan siirtyvät ainoastaan toisiin paikkoihin. Nyt he haluaisivat tuoda vielä ydinvoimaloitakin kotikulmillemme puhisemaan.

Pienenkin ydinvoimalan vuotaessa tai räjähtäessä asuinalueella katastrofi on aina suuri.

Perussuomalaiset vastustivat Helenin aikeita vaatimalla hiilivoimaloiden käytön jatkamista Helsingissä ainakin siihen asti, kunnes Ukrainan sodasta johtuva energia- ja talouskriisi on ratkaistu.

Perussuomalaiset vaativat valtionpolitiikassa, että Suomi noudattaisi vain EU:n yhteistä tavoitetta hiilineutraaliuteen pyrkimisestä vuoteen 2050 mennessä eikä kiirehtisi muiden EU-maiden edelle, sillä siihen ei ole mitään velvoitetta eikä siitä jaeta palkintoja.

Perussuomalaiset vaativat EU-tasolla päästökauppajärjestelmän laittamista tauolle, kunnes energian saantiongelma on teknisesti ja taloudellisesti ratkaistu.

Mihinkään näistä ehdotuksista ei suostuttu, vaan niihin suhtauduttiin ylenkatseellisesti, vaikka Venäjän öljy- ja kaasuhanat olivat kiinni, Fortumin Uniper-katastrofi oli räjähtänyt silmille, valtiontalous kitui koronakriisistä johtuvassa syöksykierteessä ja sähkön hinta oli katossa. Perussuomalaisille vastattiin länkyttämällä ”rasismista” ja Rydmanista.

Nyt Helsingin suuret puolueet kärvistelevät pohtiessaan, mistä lämpöä asuntojen lämmönvaihtimiin. Ruskohiiltä olisi saatavilla Puolasta ja Saksasta helposti Kallio- ja Eira-nimisillä ja tarkoitusta varten olemassa olevilla laivoilla, ja hiiltä varten on olemassa varastotila Salmisaaressa.

Olen aiemmin nimennyt Vihreän Liiton poliittiseksi vihollisekseni numero yksi. Vihreät ovat ryhmä, jota ei pitäisi päästää minkään sellaisten pöytien ympärille, joissa tehdään Suomen taloutta ja tulevaisuutta koskevia päätöksiä.

Vihreät eivät ymmärrä eivätkä välitä taloudesta eivätkä tekniikasta kerrassaan mitään ja ovat myös moraaliltaan suomalaisen politiikan syöpä. Laitettaessa ydinvoimaloiden lauhdevedet kiertämään kiinteistöjen lämmityspattereihin saattaa radioaktiivinen vuoto johtaa syövän katalysoitumiseen myös kaupungin asukkaisiin, jolloin kyse ei ole enää pelkästä vertauskuvasta vaan metaforan realisoitumisesta todellisuudeksi.

 

Ydinvoimaloiden kaupunkikäytöstä pitää päättää kuntalaisäänestyksessä

Viitisentoista vuotta sitten Helsingin kaukolämpöongelman ratkaisemista esitettiin niin, että Loviisan ydinvoimalasta johdettaisiin putkea pitkin laudevettä Helsingin asuntoihin. Tuolloinen pormestari Jussi Pajunen (kok.) torjui ajatuksen toteamalla, että asia kilpistyy yhteen sanaan, ja se on ”riski”.

Nyt Helsingin energiayhtiö on tuomassa pienydinvoimalaa asutuskeskuksen kupeeseen tai jopa kaupungin keskelle, sillä ylimitoitettu ja ”kunnianhimoinen” (tosiasiassa kunniaton) ilmastopolitiikka sitä vaatii, ja sen taakse ovat asettuneet lähes kaikki Helsingin suuret poliittiset ryhmät.

Vihreä ideologia on saastuttanut kaikki merkittävät vanhat puolueet, jotka kilpailevat nyt kiiluvin silmin siitä, kuka nopeimmin laittaa kuntalaisten päät pölkylle.

Olen aiemmin kirjoittanut laajasti siitä, kuinka Helsingin kaupungin surkea johto velkaannuttaa asukkaat samalla, kun kaupunki satsaa miljardeja euroja raideliikenteen kehittämiseen ja muuhun vihreään infrastruktuuriin. Päättipä kaupunki lopettaa Malmin lentokentänkin (jopa vihreiden luontoarvojen vastaisesti), vaikka kaupungissamme ei tarvita lisää asuntoalueita, kun kysyntää ei ole ja keskeneräisetkin kituvat rakentamattomina laman vuoksi.

Kaupungin johto pitää kysymystä pienydinvoimaloiden rakentamisesta poliittisen prosessin ulkopuolella. Se esittelee asian jonkinlaisena valmiiksi päätettynä hankkeena, joka vain tiedotetaan kaupunkilaisille yksisuuntaisissa informaatiotilaisuuksissa, jollaisia järjestetään asukkaille 18.3., 25.3. ja 1.4. (ilmoittautuminen täällä).

Näin toimitaan lakisääteisten minimivaatimusten täyttämiseksi, jotta kukaan ei voisi sanoa, ettei asiasta ole kerrottu asianosaisille.

Tosiasiassa ydinvoimaloiden rakentamisesta asuntoalueiden läheisyyteen ei pitäisi päättää ilman kuntalain 410/2025 24 ja 25 §:n mukaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä, jonka toimeenpanosta päättää valtuusto. Aloitteen kansanäänestyksen järjestämisestä voi tehdä vähintään 3 % alueen 15 vuotta täyttäneistä asukkaista, ja sitä voi esittää kuntalaisaloitteessa.

Tämä asia jos mikä on alistettava demokraattiseen prosessiin ja annettava kaupunkilaisten itsensä päättää, mitä haluavat ja mitä eivät.

Muutoin kyseessä on samanlainen vihervasemmistolainen junttaus ja totalitarismin ilmentymä kuin pyörätien rakentaminen Eteläesplanadin ajoradalle, mistä eräs Eiranrannassa asuva juristi valitti viitaten asukkaiden oikeuksien sivuttamiseen prosessissa. Mittakaava on nyt tosin suurempi ja koskee kaikkia helsinkiläisiä.

Helenin ja Helsingin kaupungin pomojen kädet ovat liekeissä ajaessaan ydinvoimalaa Helsinkiin, sillä valtionhallitus on muokkamassa ydinenergialakia, jolla aiotaan helpottaa pienydinvoimaloiden perustamiseen tarvittavaa prosessia ja lyhentää siihen kuluvaa aikaa.

Tässä maassa tarvitaan kyllä ydinvoimaa, ja kannatankin suurten ydinvoimaloiden lisärakentamista ja nykyisten korvaamista ajan myötä. Osa vanhoista reaktoreista on jo jatkoajalla. Niiden rakenteet eivät kestä ikuisesti, sillä ydinsäteily syö paineastioita.

Niinpä uusien suurten ydinvoimaloiden luvituksella on jo kiire. Ydinturvallisuuteen liittyvät riskit eivät kasva, mikäli lisäydinvoimaa rakennetaan nykyisille ydinvoimalapaikkakunnille tai lähes asumattomille alueille, ja sähkön ajoittainen ylikapasiteetti voidaan tulevaisuudessa vedyttää.

Tosiasiassa myös Salmisaareen suunnitteilla oleva reaktori olisi suuri noin 500 megawatin reaktori, jonka teho vastaa lähes yhtä Loviisan yksikköä, joten puhe ”pienydinvoimalasta” on propagandakieleen liittyvää kikkailua. 

Härskiä on, että Helsingin ydinkeskustan tuntumaan on sovittu rakennettavaksi jo koereaktori ilman, että kuntalaisille olisi annettu mitään mahdollisuutta päättää asiasta tai vaikuttaa siihen. 

Aiheista aiemmin

Sähköistävä klikinvastainen uutinen 

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreät saavat meret kiehumaan

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Vihreät viisastelijat puhalluslampun nokassa ilmastokokouksiin

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Suuret pommit ovat vaarallisia mutta onneksi käyttökelvottomia

Suomen sisäpolitikkaa on kuohuttanut ulko- ja turvallisuuspoliittinen eripura, jonka syyt liittyvät symboliseen vallankäyttöön, ja ilmenemistapa koostuu poliittisesta teatterista.

Hallituksen aie poistaa ydinaseita koskevat erityisehdot ydinenergialaista närkästytti opposition riveissä etenkin SDP:tä, joka vaikutti kärsivän kovasti siitä, että asia tuotiin oppositiolle julki vasta päivää ennen julkaisua.

Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että Antti Lindtmanin (sd.) paheksunta liittyy enemmän prosessiin kuin lainmuutoksen sisältöön, vaikka demarit pitävätkin itsepintaisesti kiinni näkemyksestään, että kiista koskee itse asiaa: ydinaserajoitusten poistamista.

Todellisuudessa kyse on muotoseikkoihin (”hallituksen sooloilu”) takertumisesta, sillä demareille ei kelpaa Petteri Orpon (kok.) vastaantulo, jonka mukaan ydinaseiden maahantuonti rauhanajan oloissa kiellettäisiin esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä tai erillisellä lausumalla, kuten eräissä muissa pohjoismaissa.

SDP:n takaa kajastelee ideologisesta vasemmistolaisuudesta tuttu uho, joka ei ole tässä maailmantilanteessa kovin viisasta, sillä se vesittää kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän yksimielisyyden, jota demarit ovat muissa yhteyksissä kyllä tukeneet ja joskus vaatineetkin.

Lindtmanin ei kannattaisi tehdä symbolisista kiistoista arvovaltakiistoja, sillä pääministerin salkku ei ole vielä hänen kainalossaan. Entinen puolustusministeri ja Kepun puheenjohtaja Antti Kaikkonen on paremmilla linjoilla viestittäessään, että Keskustalle ydinenergialaki mutatis mutandis voisi kelvata.

Samoin Alexander Stubb fokusoi oikein tähdentäessään, että ydinaseita koskevista erityisehdoista luopuminen on tärkeää, jotta Suomi olisi NATOssa siellä missä pitääkin: keskiössä eikä missään marginaalissa tai vilttijoukkueessa.

Kyse on siinäkin pelkästä symboliikasta, mutta tärkeästä, sillä Venäjän pelikirjaan kuuluu Suomen painostaminen paitsioon NATOn sisällä. On syytä muistaa, että Kekkosen aloite ydinaseettomasta Pohjolasta motivoitui Moskovasta ja palveli Neuvostoliiton etuja kylmän sodan aikana, jolloin Ruotsin näennäisen puolueettomuuspolitiikan takeena oli kylläkin salainen yhteistoiminta Yhdysvaltain kanssa ja hanke kansallisen ydinaseen rakentamiseksi. 

Sellainen olisi sopinut tuohon aikaan nimenomaan Suomelle, jonka vieressä majaili eräänlainen totalitaristinen Saudi-Arabia ja majailee edelleen. Suomea varjosti pahaksi onneksi YYA-sopimuksen levittämä ydinasesateenvarjo, joka näyttää traumatisoivan suomalaisia jatkuvasti.

 

Ymmärretäänkö ydinaseita?

Entä mitä todellista merkitystä olisi nyt esitetyllä ydinenergialain muutoksella ja esimerkiksi ydinaseiden kauttakulun sallimisella? – Ei yhtään mitään. Yksikään NATO-valtio ei ole tuomassa eikä sijoittamassa kansallisia ydinaseitaan etulinjan maana pidettyyn Suomeen, jossa tarkoin varjellut asejärjestelmät olisivat alttiina vihollisen iskuille tai kaappauksille.

Edes Donald Trump ei uskaltaisi toimittaa ydinaseita Suomeen, sillä ilmi on tullut vaara, että täkäläiset puoluejohtajat käyttäisivät niitä toisiaan vastaan. 

Venäjän vastalauseet Suomen ydinase-ehtojen poistamisen johdosta puolestaan osoittavat, että kansallisesta poliittisesta kiistelystä hyötyy vain Venäjä, jolla itsellään on suuri määrä ydinasetukikohtia Suomen rajojen läheisyydessä Kuolan niemimaalla. Venäjän valitukset kärsivät pahasta kaksinaismoralismista, ja niistä hätääntyminen Suomessa on turhaa.

Ydinaseiden ympärille lavastettu teatteri on hullunkurisuutensa ohella myös paljastavaa, sillä se osoittaa, miten vähän poliitikot loppujenkin lopuksi ymmärtävät asiasta, josta he puhuvat.

Pohditaanpa hetken, mitä ydinaseet ovat. Ydinaseet ovat kaukovaikutteisia aseita, joita ei tarvitse juuri liikutella vaan pikemminkin varjella, sillä laukaistuina ne liikkuvat itse tuhansien kilometrin matkoja kantorakettien avulla sekä kiertyvät ballistista rataa pitkin avaruuden kautta mantereelta toiselle. Ydinaseita voidaan toki kuljettaa myös risteilyohjuksilla tai lentokoneilla, mutta ydinräjähdyksen tapahtuessa on syytä olla räjähdyspaikasta loitolla.

Ydinräjähteillä on tietty minimikoko, jota pienemmiksi kyseisiä energia-aseita ei voida tehdä, mutta jo kylmän sodan aikana kehitettiin eräänlaisia mikroydinaseita, jotka suunniteltiin jopa kranaatinheittimillä ammuttaviksi ja joilla ajateltiin voitavan sulattaa DDR:stä länteen vyöryvät neuvostopanssarit.

Yhtä kaikki, mikäli nykyaikainen noin 2 megatonnin strateginen ydinase räjähtäisi vaikkapa Helsingin yläpuolella, ikkunat menisivät rikki vielä Hyvinkäälläkin. Voima on valtava. Voidaan vain kuvitella sen aggression ja hulluuden määrää, joka olisi tuotakin purkausta motivoivan vihamielisyyden tai pelon taustalla.

Osa poliitikoista on ilmeisesti niin egomaanisia, että he spekuloivat kyseisillä aseilla. He pelaavat abstraktioilla, mutta heidän olisi syytä myös tietää ja ymmärtää pelaavansa pelkillä abstraktioilla, vaikka teoriassa ydinlataukset räjähtävätkin kuin Suomen eurovisioesitys tai nettiporno.

Tohtori Outolempi opetti rakastamaan ydinpommia, ja ydinaseet sinänsä näyttävät melko harmittomilta verrattuina siihen, millaista vahinkoa poliitikot saavat aikaan pelkästään spekuloimalla niiden käytöllä.

Nyt tullaankin jälleen tärkeään asiakohtaan.

 

Ydinaseet ovat käyttökelvottomia valtioiden välisissä konflikteissa ja sodissa

Tämä johtuu siitä, että suuret pommit tuhoavat valloitettavaksi aiotun omaisuuden, jäävät ihmisten mieliin vuosisadoiksi, kuten Viipurin pamaus, ja ansaitsevat moraalisen tuomion. Joukkotuhoaseina ydinaseet tappavat suuria määriä ihmisiä ja tuhoavat luontoa ja elinympäristöä sekä uhkaavat koko elämän olemassaoloa. Lisäksi ydinlaskeumat satavat myös ydinaseita käyttävien omaan niskaan, joten puhe ydinsateenvarjosta on absurdia ja irvokasta.

Tästä puolestaan seuraa, että niin sanottu ydinpelote on pelkkä kupla.

Yhdenkään valtion turvallisuus ei voi oikeasti perustua ydinaseiden käyttämiseen eikä käyttämisellä uhkaamiseen. Päinvastoin: turvallisuus nimenomaan tuhotaan ydinaseilla, jotka muodostavat ihmiskunnalle jatkuvan ja totaalisen uhan ja vaarantavat oikeuden elämään koko planeetalla.

Voidaan kenties väittää, että kauhun tasapaino on estänyt ydinasevaltioiden väliset sodat. Mutta väite voidaan myös kiistää ja väittää, että suurvaltojen välttyminen keskinäisiltä sodilta on tosiasiassa perustunut tavanomaisten asevoimien pelotepreventioon. Kukaan ei ole tosiasiassa uskonut ydinaseilla tapahtuvaan ensi-iskuun eikä sen vuoksi myöskään kostoiskun tarpeeseen.

Toinenkin paradoksi ydinaseisiin liittyy kauhun tasapainon lisäksi. Mitä useammin ydinaseisiin vedotaan niitä käyttämättä, sitä selvemmin uhkauksen teho ja uskottavuus laimistuvat pois. Ydinpommit ovat aseita, joihin kenties halutaan vedota mutta joita nimenomaan ei haluta käyttää, ja niiden taakse juostaankin pelkästä pelosta. 

Käyttökelpoisia ydinaseet ovat vain terroristien käsissä tai eksistentiaaliseen kriisiin joutuneiden pienten valtioiden, kuten Pohjois-Korean tai Israelin, hallinnassa. Näin kirkastuu elokuvarepliikki, jonka mukaan ei kannata olla huolissaan niistä, joilla on hallussaan tuhansia ydinlatauksia vaan niistä, joilla on yksi.

Ydinaseiden käyttäjät huomaisivat nopeasti, miten pienestä ihmisten ilo on kiinni – myös heidän omansa. 

Koska ydinaseet ovat sodankäynnin välineinä käyttökelvottomia eikä niillä voida päästä minkään järkevän ja tavoitteellisen sodan päämääriin, valtioiden tai liittokuntien puolustus ja sotilaallinen toimintakyky eivät voi nojata ydiniskun mahdollisuuteen. 

Myöskään Suomen puolustus ei voi olla muiden NATO-maiden kansallisen ydinpelotteen varassa, sillä sen enempää Yhdysvallat, Iso-Britannia kuin Ranska ei tosissaan suunnittele käyttävänsä ydinasetta Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen vuoksi.

Korkeintaan on ajateltavissa, että Venäjä tai Yhdysvallat käyttäisi keskinäisessä konfliktissaan Suomea jonkinlaisena ydinaseilla tehtävien varoituslaukausten maalitauluna ja koekenttänä. Niin asioita olisi luultavasti ratkottu kylmän sodan lopulla, jolloin Caspar Weinberger ja George Shultz innostuivat puhumaan rajoitetusta ydinsodasta...

Suomen poliitikkojen tapa taittaa peistä ydinenergialaista on pelkästään symbolista, eikä sillä ole todellista merkitystä, paitsi poliittisen teatterin ja arvovaltakiistelyn välineenä. Politiikan yleisöjä voitaisiin viihdyttää yhtä hyvin sillä, että meiltä puuttuu myös sukellusvenelaivasto ja Air Force One.

Ydinasekohun teatraalisen luonteen varmisti SDP:n spinnaus, jonka mukaisesti puolue meni kurviin kahva edellä, vaikka demarit olivat mielihyvin myöntyneet hallituksen esityksiin velkajarrusta, miinakiellosta ja rajalaista. Tp-utvassa oli märehditty ydinaseasiaa jo vuoden ajan, mutta nyt, tehdäkseen eroa Kokoomukseen, SDP aloitti vaalikampanjoinnin lavastaakseen ydinpommeista vaaliaseen ja ratsastaakseen rauhanliikkeellä seuraaviin eduskuntavaaleihin perivasemmistolaiseen tapaan.

 

Ydinenergialaissa päätetään myös ydinsähkön tuotantoedellytyksistä

Ydinenergialakiin sisältyy paljon tärkeämpiä asiakohtia, jotka ovat vähällä peittyä median nostamaan uutispommiin ydinaseista.

Kylmä ja tuuleton talvi osoitti taas, että Suomessa tarvitaan paitsi säätövoimaa, myös koko ajan lisää varmaa ja tasaista perusvoimaa, kun liikenteen sähköistyminen ja datakeskukset haukkaavat sähköntuotannon kakusta aina vain suurempia viipaleita. Kakkua täytyy leipoa lisää, tai sähkön hinta räjähtää ydinasettakin ekspansiivisemmin.

Puolueiden sopisi kiistellä ydinaseiden sijasta paremminkin siitä, onko järkevää tuottaa ydinvoimalla kaukolämpöä, kuten Helen on propagoinut lopetettuaan Helsingistä suuren määrän hiilivoimaa, jolla aiemmin tuotettiin sekä sähköä että kaukolämpöä, hyötysuhteen ollessa erinomainen.

Poliitikkojen kannattaisi lyödä päitään yhteen sen ratkomiseksi, mistä ylimitoitetun ilmastopolitiikan ja vihreän siirtymän toteuttamiseksi saadaan tarpeeksi sähköä, kun tuulivoimaa vaivaavat tuulivoimadilemmat, ja ydinvoiman tasainen tuotto puolestaan ei sovi heiluville sähkömarkkinoille sen enempää teknisesti kuin taloudellisestikaan.

Ydinenergialaki on osa energiapolitiikan kokonaisuutta, ja kaiken yläpuolella on tällöinkin kysymys turvallisuudesta ja riskeistä. Voisi olla viisainta lyödä nuija pöytään suurten ydinvoimalayksiköiden puolesta ja pienydinvoimaloita vastaan. Suurten ydinvoimaloiden tuotantokapasiteetin voinee jatkossa vedyttää, jolloin ydinenergialaki on osa myös vetytalouteen siirtymistä.

 

Aiheesta aiemmin 

Ydinaseet on viisainta torjua etukäteen

Ydinaseilla uhkaaminen ja ihmiskunnan kognitiivinen lukkiutuminen 

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – ”Putinille put out”

Tuulivoiman dilemmat javetytalous 

Syyt nuorison epätoivoon ovat ideologisia

Medioista on jälleen kuultu vaikuttavaa ulinaa nuorison toivottomuuden vuoksi. Ylen uutiset raportoivat nuorisobarometrin lohduttomista tuloksista, ja MTV3:n uutiset valittelivat, että ”nuorten usko maailmaan horjuu, muttei omaan elämään”.

Yleisradion tiedostavainen toimittaja Miika Koskela koetti hakea tukea nuorisopessimismin lietsonnalleen hissituolitehtailijan perilliseltä Frank Martelalta, joka esiintyy ”onnellisuusprofessorina” Aalto-yliopistossa, mutta ei saanut kliseekeitosta kummempaa.

Sen sijaan Sitran eräältä nollatutkijalta Koskela sai todellisen jättipotin ja kirjoitti Ylen verkkosivuille otsikolla ”Sitra: Somekeskustelun taso on niin huono, että se on uhka demokratialle”.

Jutun kuvatekstissä syytettiin mediaa oikeistolaisuudesta ja valitettiin, että ”oikeistolaisen ja provosoivan sisällön dominointi somessa ei ollut yllätys suomalaisnuorille”.

Minulle ei ollut yllätys, että vasemmiston etäispääte Yleisradiossa pitää ongelmana ”oikeistolaisuutta” ja katsoo vapaan kansalaiskeskustelun horjuttavan demokratiaa.

Sitran ja Ylen valtiollisella rehulla ruokitut politrukit eivät näköjään ymmärrä, että somekeskustelut eivät ole demokratian uhka vaan demokratian ilmaus (aiheesta enemmän täällä).

Jotain toivoa näkyy kuitenkin horisontissa, sillä Ylen mukaan Saksassa nuoriso lakkoilee asevelvollisuuden vuoksi, vaikka aivan Baader-Meinhofin ja Punaisen armeijakunnan linjalle ei olekaan vielä päästy...

No niin. Minäpä kerron teille, mistä nuorison synkkämielisyys johtuu. Se ei johdu suinkaan ”oikeistolaisuudesta”, josta etenkin nuoret miehet hakevat toivoa.

Syy nuorison epätoivoon on ideologista alkuperää ja johtuu propagandastressistä.

Nuorten deprivaatio ei kumpua sosiaalisesta mediasta, joka aiheuttaa enintään harmitonta ulkonäköstressiä, vaan valtavirran uutismediasta, joka kohdistaa nuoriin voimakasta ideologista painostusta muun muassa ilmastoahdistuksella ja diversiopolitiikalla.

Normaali nuori syrjäytyy nyt työnhausta, mikäli ei ole neuroepätyypillinen eikä ole diagnoosia, jonka voisi laittaa ansioluettelon alkupäähän rekrytointiosastojen pissiksiä vakuuttamaan!

Musiikki on nuorille aivojen vaseliinia, mutta enää edes korvakuulokkeiden melulla ei voi tukkia aistejaan todellisuuden ankaruudelta. Musiikin mukana joutuu näet kuuntelemaan sanoituksiin inklusoituja antirasistisia ja dekolonialistisia kannanottoja, mikä puolestaan lisää hyvesignaloinnin ja moraalikarisman vaateita.

Nuori, joka jättää koulussa tarjotun kasviskiusauksen syömättä ja kauramaidon juomatta, ei voi tuntea hampurilaisbaariakaan turvalliseksi tilaksi, sillä siellä häntä uhkaa houkutus tyydyttää ruokahalunsa salaatinkastikkeella, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vastuullista ja hiilikompensoitua tuotantomenetelmää. Ja vastuullistaminenhan kantaa aina mukanaan syyllistämistä.

Sitä ei sovita uskontokaan. Jos menee kirkkoon, päälle vyöryää monikulttuuri-ideologinen maahanmuutto- ja kehitysmaapolitiikka. Ilmastolahkoja puolestaan dominoivat synnintuntoa lietsovat ilmastopastorit.

Suomalaisnuorten täytyy osoittaa suvaitsevaisuutta ja toleranssikykyä ja sietää positiivista erityiskohtelua, jonka verukkeella maahanmuuttajat vievät heidän työ- ja opiskelupaikkansa ja syövät heidän sosiaaliturvansa.

Tasa-arvoevankeliumin hedelmänä myös väestö vaihdetaan kirkkaassa päivänvalossa, kun kantaväestön syntyvyys on romahtanut nälkävuosien tasolle, ja väitteet ”salaliittoteorioista” horjuvat tilastollisissa väestöennusteissa vaarantaen koko yleisvasemmistolaisen maailmankuvan (aiheesta täällä).

Myös julkisen talouden tila huolestuttaa. Sitä eivät tuhonneet leimallisesti ”boomerit” vaan vihervasemmisto ja EU-porvarit, jotka tuplasivat valtion menot 20 vuodessa haaskaten omat ja lainatut rahat toisarvoiseen kansainvälisyyshömpötykseen, vihreään siirtymään ja tukipakettipolitiikkaan.

Kognitiivista stressiä otsalohkoltaan vielä kehittymässä oleville nuorille tuottaa se, että identiteettipolitiikka velvoittaa heitä keuhkoamaan juuri sen saman vihervasemmistolaisen klusterin puolesta, joka on pilannut heidän taloutensa ja tulevaisuutensa. Kun maailma ei näytäkään lopulta mustavalkoiselta vaan harmaalta, pää ei pysty käsittelemään tiedollista moniselitteisyyttä, ja totuus on tuomittu katoamaan niin medioissa kuin yliopistoissakin.

Eipä siis ihme, että äärivasemmiston kiilusilmät kääntyvät äärioikeistolaisiksi samaan tapaan kuin Hitler nousi kommunismin vuoksi. En sano, että se parempaa olisi, mutta näin on tullut tämäkin ilmiö selitetyksi.

Seksikään ei tuo nuorille lohtua, sillä se on kielletty viranomaisviestinnällä, jonka kautta kaikenlaiset kanssakäymisen aloitteet on rikollistettu, vaarallistettu ja demonisoitu, eikä taida sanakirjasta löytyä enää yhtään kontaktin tavoittelua merkitsevää teonsanaa, jota ei olisi kriminalisoitu (”häirintä”, ”ahdistelu”, ”kajoaminen”...).

Feministien luomassa pelon kulttuurissa häirintäyhdyshenkilöiden läsnäolo ei riitä rauhoittamaan, vaan tarvitaan sähköpamppuja ja miesten kahlimista lattiaan. Feministien harjoittama poikien ja miesten syyllistäminen käännetään medioiden jatkuvasti toistamassa aivopesussa väitteiksi, joiden mukaan pojat ja miehet ovat joko naisten katkeria vihaajia tai naisia vastaan suunnatun yleisvihan uhreja, vaikka tosiasiassa naisviha on vain vastareaktio siihen vihaisuuteen, jolla feministit itse kohtelevat poikia ja miehiä (aiheesta täällä ja täällä).

Herkimmät yksilöt myös alistetaan massamanipulaatiolle, joka ei ainoastaan sensuroi (canceloi) sopimattomina pitämiään mielipiteitä vaan pakottaa olemaan tiettyä mieltä. Jos tähän woke-aktivistien asennemuokkaukseen ei alistu, seuraa ankaria rangaistuksia, julkisen maineen pilaamista ja passittaminen DEI-koulutukseen.

Ristiriitainen informaatio koettelee monia nuoria, jotka ihmettelevät, miksi naisten päivän mielenosoituksissa ja pride-kulkueissa kannetaan Palestiinan lippuja, vaikka Hamasin patriarkaatti murhaa vääräuskoisia naisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja haluaa polttaa demokratian pois Lähi-idästä.

Yhteiskuntaamme vaivaa viisi ongelmaa: internationalistinen vasemmistolaisuus, vihreä maailmanparantaminen, militantti feminismi, maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia.

Niihin liittyvästä sokeasta idealismista, todellisuuspaosta, tekopyhyydestä ja realismin kieltämisestä sikiävät nuorison stressi, masennus ja ahdistus. 

Todellista syytä huoleen ei kuitenkaan ole niin kauan kuin pelkät ulkonäköpaineet ovat toisella sijalla nuoriso-Angstin kärjen tuntumassa nauttien 55 prosentin kannatusta koulutukseen pääsyä koskevan tuskittelun edellä.

Aivan kaikki ei selity ideologialla, sillä nuorten epäluottamus työnsaantiin ja eläkejärjestelmään on varmasti aitoa olematta ennenaikaista. Suomen lakisääteiset eläkevastuut ovat noin 900 miljardia euroa, mutta eläkekassojen varallisuus kattaa vain noin 290 miljardia euroa, ja siitäkin suuri osa on syömävelkana valtiolla, joka joutuu pulittamaan varat eläkekassoille takaisin kiskomalla ne suomalaisilta toiseen kertaan veroina.

Gangsterien maailmasta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – Onko paluuta?

Sääntöpohjainen maailmanjärjestys ei ole nurin, vaikka usein niin väitetään. Säännöt pätevät suuressa osassa valtioiden välistä vuorovaikutusta. Lähinnä kaupan alalla on koettu lipsumista tullien korottelun vuoksi – ja tietenkin myös Ukrainassa ja muissa sodan sekä kriisien pesäkkeissä.

Niiden vuoksi myös mannerlaattojen sanotaan olevan liikkeessä, kun arvouniversumit ja sotilasliitot hakevat muotoaan ja paikkaansa. Sodat tottahan toki muokkaavat kaikkien valtioiden asemaa ja vaikutusvaltaa, mutta valtioiden kesken vallitsee silti enimmäkseen hyvän tahdon periaate. Pidetään perusteltuna tavoitella myös yhteisiä etuja ja yhteistä hyvää. Näyttönä siitä on esimerkiksi EU:n ja eräiden Etelä-Amerikan maiden välille solmittu Mercosur-vapaakauppasopimus, samoin EU:n ja Intian kauppasopimus.

Mutta ongelmiakin on: viimeisimpänä merkkinä Iranin pyrkimys rikkoa ydinsulkusopimusta ja Yhdysvaltain Irania vastaan aloittama hyökkäys, joka on YK-perusteiden vastainen mutta samalla moraalisesti oikeutettu. Sen kautta toteutetaan Immanuel Kantin teoksessaan Ikuiseen rauhaan esittämiä oikeutetun sodan periaatteita. YK pitää oikeutettuna sotana puolustussotaa, mutta Kantin mukaan oikeutettua sotaa voidaan käydä myös diktatuurin syrjäyttämiseksi tai vielä suuremman väkivallan estämiseksi.

Lakien ja sopimusten viitekehyksestä pidetään tarpeellisena ja perusteltuna irtautua laajalti myös oikeudenmukaisuuden vuoksi, kuten akateemikko Martti Koskenniemi lausui A-studiossa. En kuitenkaan kuvailisi diplomaattisten valheiden verukkeilla edistettävää suopeutta tekopyhyydeksi, kuten Koskenniemi, jonka siteeraaman valistusfilosofisen näkemyksen mukaan ”tekopyhyys on pahojen kunnianosoitus hyviä kohtaan.”

Kyse on enemmänkin vain kantilaisen hyvän tahdon (der gute Wille) ilmaisemisesta kuin mistään teeskentelystä, vaikka laajalti tunnettu on sekin diplomatian käytäntö, jonka mukaan ”minä tiedän, että sinä tiedät, mutta kumpikin toimimme kuin ei kumpikaan tietäisi.”

Hyvän tahdon pitää joka tapauksessa olla kaiken moraalin lähtökohtana. Sen huomasivat jo keskiajan oppineet lausuessaan, että bonum est faciendum et prosenquendum, malum est vitandum: hyvää on tehtävä ja edistettävä, pahaa vältettävä.

Sikäli kuin yhteiskuntaelämässä pyritään tähän, se on terveellä pohjalla. 

Tasavallan presidentti Alexander Stubb puolestaan totesi hiljattain, että uutta maailmanjärjestystä kohti ollaan matkalla, ja uuden sääntöpohjaisen järjestyksen muotoutumiseen voisi kulua noin viisi vuotta.

Tästä lähtökohdasta voidaan pohtia kahta kysymystä: (1) miksi sääntöpohjainen maailmanjärjestys ylipäänsä on hauras ja altis häviämään voimaan perustuvalle reaalipolitiikalle ja (2) voidaanko sääntöpohjaisuuteen palata?

Harvardilainen oikeusfilosofi David W. Kennedy hahmotteli sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen tilanteen ja olemuksen etevästi toteamalla, että sitä koskee perustattomuuden ongelma.

Valtioiden väliseen sopimiseen ei ole muuta tietä kuin valtioiden oma tahto, sikäli kuin ne ovat suvereeneja. Myös pakottamista voidaan käyttää, jolloin astutaan kuitenkin reaalipolitiikan alueelle. Joka tapauksessa kansainvälisoikeudelliselta järjestykseltä puuttuvat fundamentit ja usein myös keinot.

Saksalainen oikeusfilosofi Carl Schmitt puolestaan katsoi jo vuosikymmeniä sitten, että säännöt tulevat aina moraalisesta tyhjiöstä, eli politiikasta, jota puolestaan leimaavat olennaisesti valtasuhteet. Lait, säännöt ja sopimukset ovat seurauksia yhteiskunnallisista konflikteista, etujärjestöpolitiikasta, painostuskeinoista ja valtapolitiikasta, jota määrittävät raha ja aseet.

Sääntöpohjaisuus on siis seurausta reaalipolitiikasta, ja koska valtaan perustuva reaalipolitiikka on sääntöjä vahvempaa, reaalipolitiikka voittaa. Tämä on toisaalta johdattanut pitämään sääntöpohjaisuutta itseisarvoisena, jotta säännöillä yleensä voisi olla uskottavuutta. Siksi muiden muassa Kant katsoi, että sääntöjä pitäisi noudattaa niiden itsensä vuoksi. Tällainen kantilainen lakimoraali vallitsee pitkälti myös suomalaisen oikeusfilosofian taustalla.

Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen voidaan esittää, että sääntöpohjaisuus on murentuva ja hauras, koska sen säännöt muovataan vallan mankelissa. Yhteen aikaan ja yhdessä paikassa ovat voimassa diktaattorien lait ja toiseen aikaan ja toisessa paikassa kansan pienen vähemmistön, eli kansanedustajien enemmistön, säätämät lait. Tämä on johtanut pitämään oikeudellista ajattelua relativistisena: lait ovat luolamiesten luuloja.

Toinen kysymys on ehkä käytännöllisesti mielenkiintoisempi. Edellä sanotusta ei seuraa, että säännöt olisivat mielivaltaisia. Niitä muovataan suunnitelmallisesti ja tarkan prosessin kautta oikeusvaltioissa – tai ainakin pitäisi. Mutta sitten on valtioita, joissa oikeus on vinksahtanut väärille vietereille.

Voidaanko siis totalitarismeiksi päätyneitä niin sanottuja epäonnistuneita valtioita palauttaa takaisin oikeusvaltioiksi? Monet ovat nähneet tilanteen perin lohduttomana arvioidessaan muun muassa Putinin Venäjää ja teokraattista Irania.

Muistellaanpa kuitenkin hieman. Elettiin vuotta 1989, kun kommunismi Itä-Euroopassa sinnitteli kuolinkorahduksissaan, ja ansioituneelta diplomaatilta Jaakko Iloniemeltä kysyttiin, kuinka kauan asioiden muuttumiseen DDR:ssä kuluu. Vastaus oli, että kyllä siihen ainakin viisi vuotta menee...

Kului kolme päivää, niin Berliinin muuria jo murrettiin.

Sama tapahtui myöhemmin Neuvostoliitossa. Nämä valtiot lakkasivat olemasta heti, kun piikkilanka kerättiin pois, koska sisällä ei ollut muuta kuin seittejä ja hämähäkkejä.

Tätä ei olisi tapahtunut ilman ulkoista painostusta ja Ronald Reaganin Tähtien sota -hanketta, vaikka se olikin paperitiikeri. Kenties se tarjosi kuitenkin neuvostojohdolle verukkeen luikerrella pois vallasta kasvojaan menettämättä; olihan vihollinen nyt ylivoimaiseksi osoittautunut tekniikka eikä ideologinen vastustaja.

Yhtä kaikki, sekä Itä-Euroopan kommunismi että Neuvostoliitto kaatuivat lopulta sisältäpäin ja nopeassa ajassa: vallankeikauksen tyyppisesti.

Tämä luo toivoa siihen, että nykyisen Venäjän ja Iranin sortohallinto voivat kaatua nopeastikin, kun tilanne on kypsä.

Missä sitten kulkee se kynnys, jonka ylityttyä tämä tapahtuu?

Olennaista on, että kaikkia maailman totalitarismeja pitää yllä niin sanottu valtiosta riippuvainen vähemmistö.

Kun valtiosta riippuvainen vähemmistö (esimerkiksi turvallisuusjoukot, oligarkit tai byrokraatit) havaitsevat omien etujensa vaarantuvan tai sulavan pois, se kääntää takkinsa.

Näin ollen keskeisen roolin kaikissa verettömissä vallankumouksissa muodostaa valtio-orgaaniin identifioitunut väestönosa, joka arvioi asemaansa opportunistisesti.

Jos länsimaat haluavat tukea oikeusvaltion muodostumista Venäjälle, Iraniin, Kuubaan, Venezuelaan, Pohjois-Koreaan tai johonkin muuhun työläisen viimeiseen paratiisiin, jossa demokratialla ja kansandemokratialla on sama ero kuin tuolilla ja sähkötuolilla, länsimaiden tulee kannustaa valtiosta riippuvaista vallankäyttäjävähemmistöä kääntämään takkinsa esimerkiksi lupaamalla, että aseenne laskettuanne saatte Ikean takaisin.

Sen jälkeen totalitarismia ei enää ole. 

Miksi Suomi sukeltaa? Hallitusohjelma on perussuomalaisten kohtalokas Koraani

”Loppuu kuin leikattava Riikka Purran saksilta.” Tällä vertauskuvalla moni perheenisä ja -äiti kasvattaa nykyisin lapsiaan ymmärtämään, miksi pöty loppuu ruokapöydästä mutta ei ministerien puheista.

Samasta syystä usea entinen Perussuomalaisten äänestäjä ja kannattaja on leikannut jäsenkorttinsa kahtia, myös minä.

Perussuomalaisten vaalipetos tapahtui jo Säätytalon hallitusneuvotteluissa, kun puolue pujahti Kokoomuksen povitaskuun noudattamaan erittäin varakkaiden ja suurituloisten hyväksi laadittua ohjelmaa ja hylkäsi valtaosan omista kannattajistaan (aiheesta täällä).

Röyhkeällä ja omahyväisellä tavalla hallitus on sittemmin leikannut työttömyysturvasta, asumistuesta ja muista sosiaalietuuksista sekä huonontanut työntekijöiden irtisanomissuojaa mutta antanut samalla historiallisia veronalennuksia suurituloisille, keventänyt perintö- ja lahjaverotusta ja korottanut arvonlisäverotusta, joka tasaverona osuu rajuimmin pieni- ja keskituloisiin.

Perintöveron ylärajan nostaminen oli siksi väärin, että siitä eivät hyödy millään tavalla ne, jotka ovat lähiaikoina perintöveronsa maksaneet. Esitys olisi joko pitänyt hylätä tai laittaa lakiin tasausvelvoite jo maksettujen perintöverojen palauttamiseksi ainakin viideltä viimeksi kuluneelta vuodelta niille, jotka ovat hiljattain perintöverotettuja.

Arvonlisäveron korottaminen puolestaan söi talouskasvun. Asumistuen leikkaukset hyydyttivät uudisrakentamisen, romahduttivat asuntojen hinnat, aiheuttivat satoja rakennusalan konkursseja ja pysäyttivät asuntokaupan sekä johtivat asuntorahastot pakkaselle, josta kärsivät ja kitisevät nyt sijoittajapersut itse.

Valtion korkotukien ja takausten lopettaminen uusilta asumisoikeustaloilta on ollut kaupunkien rakentamisstrategioiden vastaista ja sekoittanut asumisoikeusyhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin. 

Hallituksen aikomus avata vuonna 2021 kovalla työllä aikaansaatu uusi asumisoikeuslaki puolestaan vaarantaa asumisoikeudet, lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvelvoitteet sekä perustuslaillisen kodinturvan, kun hallitus tavoittelee aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkamista, toisin sanoen mahdollisuutta myydä tai vuokrata asumisoikeusasunnot aso-asukkaiden alta (aiheesta täällä).

Samalla kun hallitus on runnellut suomalaisten ihmisten perusturvaa, se on suunnitellut valtavia mutta matalatuottoisia, tuottamattomia tai suorastaan tappiollisia infrastruktuurihankkeita, joihin kaadetaan miljardeittain veronmaksajien varoja. Osa tuottamattomista betonirakenteista rahoitetaan myymällä valtion tuottavaa sijoitusvarallisuutta. Tämä pahentaa valtiontalouden tilaa, koska tilapäisillä myyntituloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja.

Hyvänä huonona esimerkkinä Petteri Orpon siltarumpupolitiikasta on Turun oikorata, joka on todettu kaikin tavoin kannattamattomaksi ja jonka ainoa tehtävä on korruptiomainen: ostaa veronmaksajien rahoilla ääniä istuvalle pääministerille hänen omasta vaalipiiristään.

Kukaan ei ole pystynyt perustelemaan, miksi jättiläismäisiä julkisia rakennushankkeita pitäisi ajaa läpi kansalaisten perusturvan ja terveydenhuollon kustannuksella.

Se, että jotakin on hallitusohjelmassa, on samanlainen perustelu asian puolesta kuin se, että Koraanissa sanottu on totta, koska niin sanotaan Koraanissa! Orpon ja Purran mielipidevetoinen ja politiikkajohteinen perusturvan leikkuu on osunut kansalaisten talouteen kuin terrori-isku.  

 

Miksi leikkaaminen ei säästä? 

Valtiontalouden leikkaukset eivät ole tuottaneet säästöjä, koska saksien kanssa juoksijat eivät ole ymmärtäneet talousilmiöiden keskinäisriippuvuuksia ja sosiaaliturvan sirkulaatioilmiötä.

Ei ole esimerkiksi ymmärretty asumistuen olevan perimmältään rakennusteollisuuden epäsuoraa mutta tärkeää tukemista. Ei ole ymmärretty myöskään sitä, että työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkaukset kiertyvät toimeentulotuen rasitteeksi, paitsi niiden osalta, jotka eivät voi toimeentulotukea saada siinä olevan ankaran varattomuusehdon vuoksi (aiheesta täällä).

Toimeentulotuki on kyllä kattanut pöydän ”kaikkein huono-osaisimmille” eli täysin varattomille, joita ovat esimerkiksi turvapaikanhakijat ja pakolaiset. Leikkaukset ovatkin tosiasiassa osuneet toiseksi ja kolmanneksi heikoiten toimeentuleviin väestökymmenyksiin, joita ovat yleensä suomalaiset ihmiset. Näin on aikaansaatu suuri määrä väliinputoajia, eikä valtio ole toisaalta säästänyt juuri mitään.

Hallitus on polttanut asumistuet kokonaan omistusasukkailta ja pakottanut heitä myymään velkaiset asuntonsa sekä siirtymään luu kädessä vuokralle asumaan. Asumistukimenot ovat nousseet, kun asukkaat hakevat asumistukea omistusasunnon hoitokuluja korkeampiin vuokriin.

Hallitus on vienyt omassa mökissään asuvilta sen, mitä ryssä ei onnistunut sodissa ottamaan. Tämä on tulos Kokoomuksen ja Perussuomalaisten asuntopolitiikasta. 

Yleisen asumistuen torppaaminen pelkän asumismuodon perusteella on ollut yhdenvertaisuuden vastaista ja täysin epäoikeudenmukaista, koska niin toimittaessa ei ole otettu lainkaan huomioon asukkaan taloudellisen aseman kokonaisuutta. Syy: vaikutusarvioiden laiminlyönnit, joista oikeuskansleri on kuuroa ja omavaltaista hallitusta toistuvasti moittinut.

Eläkeläisten asumistukeen tehtyjen huononnusten vuoksi asumistuki alenee noin 203 000 eläkeläiseltä, myös takuueläkeläisiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon rajalla, ja 7 600 pieneläkeläistä on menettänyt asumistukensa kokonaan.

Signaali on selvä. Hallitus koettaa maksattaa valtion velat ja tilkitä budjetin aukot alemman keskiluokan ja tukiriippuvaisen työväenluokan varallisuudella. 

Hallitus on lopettanut kansaneläkkeiden maksamisen ulkomailla asuville suomalaisille, mikä on perusoikeuksien vastaista ja vastoin oikeutta valita asuinpaikkansa EU:ssa. Päätös tuo eläkeläiset takaisin Suomeen eläkkeitään saamaan ja hoitojonojen jatkoksi, eikä valtio säästä tässäkään tapauksessa mitään, mutta vaivaa ja vahinkoa ihmisille syntyy paljon.

Säästötoimet ovat osoittautuneet tehottomiksi, sillä valtio velkaantuu entiseen tahtiin, jopa nopeammin kuin Sanna Marinin hallituksen aikana (aiheesta täällä). Syy: Pylvästaloissa päätöksiä tekevät töyhtöpäät eivät tunne sosiaaliturvajärjestelmän ja kansantaloustieteen perusasioita.

Raideliikenteen kehittäjänä Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ylittäneet Vihreiden märimmätkin unelmat, kun rautatiekiskojen kaventamista 1524 millimetristä 1435 millimetriin pidetään tarpeellisena ministerien sakeassa mielessä. Käytännössä se tarkoittaisi koko rataverkon rakentamista uudelleen ja edustaisi sulaa hulluutta, jonka varjossa turvallisuuspoliittiset edut jäävät mitättömiksi.

Vihervasemmistolainen hallitus tuhosi valtiontalouden mutta säästi kansalaisten henkilökohtaisen talouden. Nykyinen mustelmansininen hallitus puolestaan väittää pelastavansa valtiontaloutta mutta tuhoaa kansalaisten talouden, lukuunottamatta parhaiten toimeentulevaa tulo- ja varallisuusluokkaa ja sen rälssisäätyä. 

Pahinta on, että myöskään SDP ei leikkauksia todennäköisesti peru, ja tilanne on oppositiolle helppo. Antti Lindmanille (sd.) riittää istua joenpenkalla ja katsella, kun Perussuomalaisen puolueen ruumis kelluu ohi. 

Kriisi on talouden ohella poliittinen. Rationalismistaan ja realismistaan aiemmin ylpeilleet vasemmistopuolueet hurahtivat poskivalssiin vihreiden ilmastopastorien kanssa. Ne antautuivat kehitysapupoliittiseen sirtaki-tanssiin uppoavan Titanicin kannella ja lähettivät veronmaksajat internatsistiseen ja monikulttuuri-ideologiseen sirkusjunaan, jonka matka ja määränpää ovat tuntemattomia, mutta panoksena ovat kielemme, väestömme ja kulttuurimme.

Mikäli demarit vetävät seuraavaan hallitukseen jälleen myös vihreät, maahanmuuttopoliittinen hullujen paraati jatkuu vihersosialististen pillipiiparien johdolla, ja metsistä elävää Suomea suojellaan polttamalla ja räjäyttämällä puita, kääntämällä kiviä koskiin ja pystyttämällä hyppytolppia liito-oraville. 

Viherkuplan kiilusilmät huutavat innosta kiljuen suomalaisten päätä pölkylle, järjellä ei ole puoluetta, ja taloutta koskeva tietämättömyys on uuden keskiluokan siunaus.

Suomi on syöksykierteessä, josta sen oikaiseminen ei näytä onnistuvan millään keinolla

Säästeliäisyys on omalla tavallaan hyvä taloustavoite, mutta saksi-Sannin (kok.) väärin kohdistamat leikkaukset ja julkisen talouden äärimmäinen kiristely ja kuristelu ovat olleet virheitä, joiden vuoksi pultti menee poikki.

Keynesiläinen elvyttäminen ja rahapolitiikka tarjoaisivat paremman vaihtoehdon kuin kovakorkoinen monetarismi, jota EKP-ylimys Christine Lagarde ja EU-paronitar Ursula von der Leyen käyvät saarnaamassa suomalaisille, kun kansalliset instrumentit on viety kädestä (aiheesta täällä ja täällä).

Tasavallan presidenttikin erehtyi uudenvuodenpuheessaan vaatimaan julkisen talouden jatkuvaa tiukentamista ja evästi kansalaisia sopeuttamaan omaa talouttaan vöiden kiristelemiseen. Julkisen vallan signaali on ollut kaksisuuntaista mielialahäiriötä lietsovaa: yhtäältä kansalaisia kannustetaan säästämään mutta toisaalta rohkaistaan kuluttamaan.

Leikkauspolitiikka vie ostovoiman ja vähentää kotimaista kulutusta. Sosiaaliturvaan investoiminen olisi hyvä elvytyskeino, koska ne varat käytetään kotimaisiin hyödykkeisiin, mutta hallitus leikkaa perusturvasta ja kääntää taloudelliset helpotukset hyvätuloisille, joiden varat valuvat tuontiluksukseen, matkoihin ja ulkomaisiin rahastoihin.

Suomalaiset ovat halvaantuneet pelosta eivätkä käytä pankkivarojaan, joita pankeissa valitetaan olevan ennätyksellisen paljon. Tosiasia kuitenkin on, että säästöt ovat vain keskimäärin ja kokonaissaldoltaan suuria ja kertyneet ainoastaan muutamille tahoille. Joka neljännellä suomalaisella ei ole säästöjä ollenkaan.

Suomalaisten varallisuudessa vallitseva tasetaantuma on ymmärrettävä, koska kansalaisten varallisuuden indeksikorjattu arvo ja ostovoima ovat säästöjen karttumisesta huolimatta laskeneet, kun keskeisen omaisuuserän eli asuntojen arvot ovat romahtaneet. Suomalaisten varallisuudesta noin 60 prosenttia on kiinni asunnoissa, ja asuntojen hinnat ovat pudonneet noin 25 prosenttia. Ihmiset myös koettavat korjata tasettaan maksamalla asuntovelkojaan pois, jolloin kulutuskysyntä heikkenee. Tämä on hallituksen vetämän surkean asuntopolitiikan tulos.

Monet säästävät vielä nykyistäkin pahempien päivien varalle ja eläkevuosiaan varten, sillä kaikki tietävät, että työ- ja virkamieseläkkeiden maksuvaje on valtava. Eläkepommi räjähtää tulevien sukupolvien silmille yhdessä valtionvelkojen kanssa tavalla, joka johtaa yhteiskunnalliseen ristiriitaan ja vallankumoukseen, mikäli työ- ja virkamieseläkkeitä ei leikata perusturvan tasolle.

On häikäilemätön vääryys, että muutamat ikäluokat ovat saaneet eläkkeensä tason määritetyksi viiden viimeisen työvuotensa perusteella, jolloin palkat ovat olleet katossaan ja kerryttäneet jopa ns. supereläkettä. Edam-sukupolvelle myönnettiin virkoja oppilaitoksista valmistumisensa jälkeen julkista sektoria paisuttamalla 1970-luvulla. He hankkivat omistusasunnot, huvilat, autot, veneet ja lomaosakkeet, ja inflaatio söi heidän lainapääomansa. Tämä jengi ei tarvitse enää minkäänlaisia myönnytyksiä.

Millenniaalit ja X-sukupolvi puolestaan on velkaannutettu opintotuen velkapainotteisuutta lisäämällä, eivätkä heidän omat eläkkeensä ole karttuneet työttömyyden ja pitkän opiskelun vuoksi. Perverssiä on, että heitä velvoitetaan maksamaan kuusikymppisinä eläköityneiden hyväkuntoisten ja löysin rantein työnsä tehneiden sekä neljäkymmentä seuraavaa vuotta eläkkeellä kellottelevien boomereiden eläkkeet, jotka ovat voineet kohota jopa kymmeniin tuhansiin euroihin kuukaudessa. 

Menotalous on käynyt kestämättömäksi, mutta sakset ovat osuneet täysin väärin paikkoihin. On leikattu perusturvasta, kun olisi pitänyt ottaa ylimäärästä.

On käytetty punakynää, mutta siniselle puolelle ei ole saatu käyttöä.

Syynä tulojen sakkaamiseen on talouskasvun olemattomuus. Mutta mikä on syynä siihen?

 

Juurisyynä EU ja euroalue 

Yksi selitys siihen, miksi Suomessa ei ole ollut talouskasvua kahteenkymmeneen vuoteen, on työn keskimääräisesti huono tuottavuus. Se johtuu huoltavan verkoston laajuudesta. Suomessa työskennellään melko paljon, mutta suuri osa työstä on matalatuottoista tai tuottamatonta työtä, joka ei luo markkinoille vaihtokelpoista lisäarvoa: artefakteja, jotka voidaan vaihtaa rahaksi.

Sisäpoliittisilla keinoilla, kuten leikkauksilla ja työmarkkinauudistuksilla, ei ole taloushistoriamme aikana koskaan ollut julkista taloutta elvyttävää vaikutusta, vaan positiivinen sysäys on aina tullut kansantaloutemme ulkopuolelta maailmantalouden alettua kohentua.

Mikään hallitus ei voi loputtomasti selittää valtiontalouden alamäkeä vetäytymällä suhdannekilven taakse. Suomen julkisen talouden sakkaus ei johdu kuin pieneltä osin Putinin aloittamasta sodasta.

Vienti ei vedä kunnolla, koska olemme jäsenenä euroalueessa, kun taas kilpailijamaa Ruotsi lepuuttaa kruunuaan alhaisella tasolla, kauppa käy ja raha virtaa Ruotsiin. Selitys vertailumaa Ruotsin menestymiseen ei ole paljon mainostettu maahanmuutto eikä työmarkkinoiden uudistaminen vaan se, että Ruotsilla on oma rahapolitiikka eikä maa ole euroalueen vanki.

Juurisyiden juurisyy Suomen valtiontalouden tuhoihin ja 183 miljardin euron velkakuormaan on jäsenyytemme Euroopan unionissa, joka on vaatinut valtioltamme tukipaketteja sekä ripittänyt maatamme jättiläismäisen kalliiksi käyneillä ympäristö-, rakentamis- ja maatalousmääräyksillä.

EU kaappasi meiltä hiljattain ja huomaamatta noin puoli miljardia euroa ”sosiaaliseen ilmastorahastoon”, jonka rahoituskohteet EU päättää itse, ja palautuvaa rahaa jaellaan kuin kiusasta muun muassa vanhojen autojen romuttamiseen ja sellaisten uusien autojen ostamiseen, joihin köyhtyvillä suomalaisilla ei ole missään tapauksessa varaa.

Tämä kaikki on tehty irvokkaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikan säestyksellä, vaikka samalle viivalle asettaminen on ollut mieletön abstraktio EU-maiden ollessa keskenään täysin erilaisia taloudelliselta, teolliselta, tuotannolliselta ja väestölliseltä rakenteeltaan.

Suuri osa poliitikoista ei vieläkään yli 30 vuoden jäsenyyden jälkeen ymmärrä, mikä EU on. Vapaakaupan harjoittamiseen olisi riittänyt EEC, mutta EU on työvoiman sekä tulojen ja menojen siirtounioni, jossa suomalaiset ovat aina nettomaksajia ja haitan kärsijöitä muiden maiden hyväksi, onpa kyse sitten Euphemia-sähköpörssistä tai kerjuurahastoista.

EU:n kaupittelemilla arvoilla ei ole ollut mitään annettavaa niiden arvojen lisäksi, jotka meillä itsellämme jo olivat ennen jäsenyyttä. Ironista on, että EU-komissio listasi Suomen äskettäin myös sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle, sen lisäksi, että EU komensi Suomen jo valtiontalouden alijäämää koskevaan erityistarkkailuun.

EU-jäsenyys on saatu täpärästi näyttämään perustellulta vain yhdestä syystä: ulkoisen uhan eli Venäjän-vaaran vuoksi. Olojen ollessa turvallisuuspoliittisesti normaalit jäsenyyttä EU:ssa ja eurossa ei olisi voitu kahteen vuosikymmeneen mitenkään perustella, ja tätä mieltä ovat monet taloustieteilijät.

Omasta mielestäni Suomen valtio on lopullisesti menetetty, ja olemme EU:n kireän talouspolitiikan, korkean korkopolitiikan ja kovan eurokurssin vankeina. Eurojärjestelmän kroonistuneista valuvioista voi lukea tämän kirjoituksen loppuun listaamistani aiemmista verkkokolumneista.

Vain jättiläismäinen sotainflaatio voisi hoitaa Suomen ja monien muiden Euroopan valtioiden valtavat velat. Maailman ajautumisesta täyteen sotaan voisi olla sekin hyöty, että saadaan taas sotien jälkeiset suuret sukupolvet suorittamaan jälleenrakentamista ja maksamaan menneiden sukupolvien eläkkeet ja hoivakulut. Jungilaisen ja frommilaisen psykologian valaisemat askelmerkit tulevaan maailmansotaan ovat valitettavasti olemassa.

Haluan kuitenkin nähdä maallamme jotakin toivoa. Jos kysytään, miten valtiontaloutta pitäisi lähitulevaisuudessa hoitaa, vastaukseni on seuraava.

Perusturvaleikkaukset peruttava ja ansiotuloverotusta kiristettävä

Seuraavan hallituksen pitäisi perua kaikki asumistuen leikkaukset ja myöntöehtojen kiristykset. Tämä elvyttäisi rakennusteollisuuden ja sen alihankkijat sekä saattaisi jälleen keskeisen pääomainstrumentin, eli asuntomarkkinat, toimimaan.

Uuden hallituksen pitäisi kääntää sopeutustoimien suhde nurin ja tavoitella leikkauksilla vain kolmasosaa säästöistä ja verojen korotuksilla kahta kolmasosaa.

On täysin selvää, että valtiontalouden huutaessa hoosiannaa ei verojen korottamista pidä vältellä. 

Veronkorotusten pitää kohdistua nimenomaan ansiotuloverotukseen, ja kaikki ansiotuloveron alennukset pitää perua.

Perusteeni on: jos on jatkuvaa ansiotuloa, on kykyä maksaa myös veroja.

Sen sijaan pääomatuloverotusta ja kiinteistöjen verottamista ei pidä korottaa, koska pääomatulojen verottaminen vie pääomat maasta ja koska kiinteistöjen omistaminen ei välttämättä tarkoita, että kiinteistön omistajalla olisi tuloja. Yleensä kiinteistöjen omistamisesta on menoja.

On suuri vääryys, että pieni- ja keskituloiset perheet ja maatilatalouden harjoittajat eivät ole nettoveronmaksajia ollenkaan subventoiden vuoksi. Nettoveronmaksaminen alkaa vasta lähellä ansiotulojen mediaania.

Myös pieni- ja keskituloiset on saatava maksamaan ansiotuloveroja. Väite, että ansiotuloverojen alennukset elvyttäisivät kansantaloutta, kun kysyntäkuolio laukeaisi, on osoittautunut vääräksi, sillä entistä kevyemmin verotetut palkat eivät päädy kulutukseen vaan pysähtyvät pankkitileille tai menevät sijoituksiin, ja talousanemia jatkuu.

Pieni- ja keskituloisille myönnettyjä verohelpotuksia on perusteltu väitteellä, että siten tehdään työpaikkojen vastaanottaminen kannattavammaksi.

Tosiasiassa tuolla väitteellä olisi merkitystä vain, jos työpaikkoja olisi tarjolla. Mutta kun ei ole.

Kenenkään ei kannattaisi lähteä työpaikastaan, vaikka ansiotuloveroja korotettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä myös alemmissa ja keskituloluokissa.

Ihmisiä motivoi työhön ensisijaisesti mahdollisuus irtautua tukiriippuvuudesta eikä veroprosentti. Työskentelyn ja tulojen hankinnan motiiveihin ansiotuloverojen lievällä korottamisella ei olisi mitään vaikutusta.

Joten korottakoon seuraava hallitus (ja miksipä ei nykyinenkin) niiden ihmisten ansiotuloverotusta, joilla työpaikka vielä on. 

Totuus on sekin, että työttömät tekevät mahdolliseksi ansiotuloja saavien tulot istumalla juuri niissä tehtävissä, joissa työttömät eivät ole. 

Mikään hallitus ei pysty korjaamaan työllisyystilannetta, koska bioälyn tekemää työtä ei kerta kaikkiaan tarvita entiseen tapaan. Automaation ja teköälyn vuoksi ei synny edes niin sanottuja asiantuntijatyöpaikkoja, eikä viihtyvyyskonsultti Majaniemen positiivisuusvalmennuksen läpikäyminen auta.

Ansiotulojen tasaamiseksi ainoa vaihtoehto on töiden jakaminen ihmisten kesken tasan. Se puolestaan on välttämätöntä, jotta työttömyys voi alentua, oman talouden ennustettavuus voi parantua ja luottamus julkiseen talouteen voi palautua.

 

Sote peruttava, maatalous- ja yritystukia leikattava ja työeläkkeitä alennettava 

Nykyhallituksen paikkaaminen Keskustalla on huonoista huonoin idea, koska Kokoomus ja Kepu veivasivat tähän maahan uuden väliportaan hallinnon, ”hyvinvointialueet”, juuri kun turhista lääneistä oli päästy kovalla työllä eroon.

Sote luotiin vain ja ainoastaan siksi, että siten saataisiin kahvia, kakkua, palkkaa ja kokouspalkkioita apilanvihreille maaseutupoliitikoille ja byrokraateille, ja uudistus aiheutti veronmaksajille 6,4 miljardin euron lisälaskun! Soten purkaminen pitäisi aloittaa karsimalla hyvinvointialueita, joilla kukaan ei voi hyvin. 

Olisi aika lähestyä niittosilppurilla myös säilyttäviä tai tarveharkintaan perustumattomia maataloustukia ja keinottelevia tietohallintohankkeita varten myönnettyjä yritystukia ja verohelpotuksia, tuulivoiman tariffitukia ja muita sijoittajayhtiöille virtaavia satojen miljoonien eurojen valtionavustuksia.

Listaamattomien osakeyhtiöiden verohuojennukset olisi lopetettava tai kohdennettava toisin, ja maatilatalouksien ja yritysten poistoille pitäisi laittaa parempi kontrolli, sillä viljelijät poistavat maatalouden tuloista myös monet elinkustannuksensa, mukaan lukien ne traktoridieselit, jotka he laittavat Audiensa tankkiin. Lypsykonevähennyksenä tunnettu kotitalousvähennys olisi lopetettava.

Yritysten varjeleminen veroilta on ollut hallitukselle pyhää, vaikka firmoissa toimitaan täysin opportunistisesti. Yritysten viime vuonna Suomessa maksamista osingoista (noin 13,1 miljardia euroa) yli puolet menee ulkomaalaisille rikkaille, koska suomalaisomistajilla ei ole ollut malttia vaurastua, vaan Woltit ja Supercellit on myyty suureksi osaksi ulkomaille.

Ulkomaisten sijoitusyhtiöiden omistukseen päätyneiden lääkäriasemien kautta julkisen terveydenhuollon palvelusetelit lentelevät nekin ulkomaille, eivätkä veronmaksajien pennoset jää sitäkään kautta kiertämään omaan kansantalouteemme. Julkisen terveydenhuollon korvaaminen yksityisellä on ollut taloustieteellisesti arvioiden huono asia; taustalla taaskin Kokoomus.

Osinkotulojen pääomatuloverotus pitäisi erottaa selvästi esimerkiksi puunmyyntitulojen pääomatuloverotuksesta ja alentaa puunmyynnin verotusta. Peruste: puun kasvua joutuu odottelemaan sata vuotta, ja metsänhoidosta on suunnattomia kuluja, mutta osinkoja maksellaan joka vuosi, ja osingoiksi keinotellaan ansiotuloja etenkin pienissä firmoissa. 

Yritysmaailma on irvistänyt kansalaisille kuin kameli, jolla on ientulehdus, eikä järjen basaarikauppa ole vain suomalaista tai johdu täkäläisten ”hallitusammattilaisten” erityistaipumuksesta sössiä kaikki menestystarinat tappiollisiksi (Nokia, Sonera, Stockmann, Fortum, Skop...).

Niin sanotut banksterit (talouselämän gangsterit) ovat paketoineet johdannaisia (futuureja, optioita, termiinejä ja warrantteja) sekä myyneet ilmastosissien ja nollapäästöihmisten mitään tietämättä ja ymmärtämättä kansalaisille raikasta ja puhdasta ilmaa, jonka arvo on pankkien taseissa jo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman yhteenlaskettu bruttokansantuote! Kannattaa siis katsoa ajoissa, ettei jää ilman tuolia, kun musiikki lakkaa ja Potomacin polska loppuu.

Jättiläismäiset ja epärealistiset lupaukset puolustusmenojen nostamisesta 5 prosenttiin BKT:stä olisi leikattava puoleen ja myönnettävä niiden olleen vain helistin, jolla koetettiin tyynnyttää Valkoisen talon vihaista vauvaa. 

Lähes kaikki leikkaukset on tähän asti tehty kansalaisten perusturvaan, vaikka myös aikuisten apukouluilta, tuloksettomasta kouluttelusta, järjestötuista ja agendatieteen sekä tendessitutkimusten tukemisesta voitaisiin leikata todellisen tieteen ja taiteen kärsimättä yhtään.

Myöskään eläkkeitä ei voida jättää koskematta. Työ- ja virkamieseläkkeille pitäisi määrätä 2200 euron katto tai korottaa suurempien eläkkeiden verottamista selvästi.

Mieluiten pitäisi luoda perustulojärjestelmä, jolla juustohöylättäisiin ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat ja työ- sekä virkamieseläkkeet samalle tasolle. Sen tason tulisi olla Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean (ECSR) määrittelemä 40 prosenttia valtiossa vallitsevasta keskitulosta.

Perustulo olisi yhdenvertainen ja oikeudenmukainen, sillä kaikkien eläkeläisten ja työttömien toimettomuus on yhteiskunnalle ja heille itselleen yhtä kaikki samanarvoista.

 

Valtiosektorin palkkoja alennettava ja suojatyöpaikkoja lopetettava

Politiikan jättämisestä unelmoivalle Riikka Purralle lienee pedattu kiitokseksi sosiaaliturvan leikkauksista mansikkapaikka EK:hon. Romahtavasta puolueestaan pakeneva Purra on saanut aikaan pelkkää tuhoa Perussuomalaisten äänestäjien taloudessa, ja hänen etevin tekonsa taitaa olla puolueensa kannatuksen puolittaminen.

Töölössä asuvaan ”kokoomuslaiseen maanviljelijään” Purran leikkaukset eivät pure, mutta ne purevat ”itähelsinkiläiseen rikkaaseen perussuomalaiseen”, joka on samanlainen pyöreä neliö kuin on myös Petteri Orpon työllistämismeemi.

Tutkimusten mukaan Perussuomalaisten äänestäjistä työttömiä oli vuoden 2023 vaaleissa 22 % , vuoden 2019 vaaleissa 31 % ja vuoden 2015 vaaleissa 38 %. Suunta on ollut laskeva, mutta silti viimeisimmissä eduskuntavaaleissakin työttömyys vaivasi Perussuomalaisten äänestäjiä enemmän kuin Vasemmistoliiton äänestäjiä, joista työttömiä oli vain 13 %, joten Purran leikkauksista kärsivät enemmän hänen omat kannattajansa kuin Vasemmistoliiton kannattajat!

Orjallisesta hallitusohjelman seurailusta kärsii kannatusvastuun yksinomaan Perussuomalainen puolue, jolle budjettikirjoista ei ole punoutunut metriäkään pelastavaa narua, mutta kuristavaa hirttoköyttä on tuotettu paljon, ilmeisenä toiveena, että hirtettävien jalat ulottuisivat maahan. 

Persuedustajia putoilee kuin kesken lennon jäätyneitä lintuja kovalla pakkasella, ennen kuin he edes huomaavat tulleensa hyödyllisinä idiootteina Kokoomuksen hyväksikäyttämiksi. Kansalaisten perusturva on poltettu, mutta maahanmuuttoparaati on jatkunut Kokoomuksen kätilöityä maahamme noin 60 000 ukrainalaista pakolaista suomalaisen työvoiman ja sosiaaliturvan tappioksi. Lisäksi Suomi on hävittänyt slaavien väliseen aseiden kalisteluun lähes 3 miljardia euroa, ikään kuin meidän täytyisi käydä vieraiden valtioiden sotia. 

Palisanterituoleiltaan seuraavissa eduskuntavaaleissa putoavat perussuomalaiset kansanedustajat saavat yhteiskuntaan sopeutumisen päivärahaa, sillä ansiosidonnaista voivat saada vain työ- tai virkasuhteessa olleet, mutta kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi.

Mitäpä jos lopetettaisiin säästötoimena myös kyseinen maksimissaan 3000 euron kuukausittainen sopeutumisraha, jota entinen kansanedustaja voi saada kolmen vuoden ajan, eli pitempään kuin ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa? Ehkä yhteiskuntaan sopeutuisi nopeammin, jos olisi Kelan uudella yleistuella, jonka määrä on vain noin 800 euroa kuukaudessa. Voisi paremmin saada kokemusasiantuntemusta työnsä tuloksista.

Kannatan lämpimästi myös kansanedustajien palkkioiden ja ministerien palkkojen leikkaamista. Valtiontaloutta se ei pelastaisi, mutta valtion kaikkien virkamiesten ja työntekijöiden palkkojen leikkaaminen tuntuisi budjetissa selvästi. 

Virka- ja työsopimuksiin on vaikea puuttua poliittisin keinoin, mutta palkanlisät, tuloksellisuusrahat ja muut tehtäväkohtaiset edut ovat harkinnanvaraisia, ja ne valtiotyönantaja voinee jättää maksamatta rikkomatta sopimuksia.

Valtiosektorin palkat ovat nousseet huomattavan korkeiksi, ja valtiolla on suuri määrä suojatyöpaikkoja, joita on perustettu vain siksi, että jokaista toimialaa varten olisi jokin foucault’laista epäarvoa, eli tarkkailua ja valvontaa, suorittava virka.

Tällaisia byrokraatintehtäviä on muun muassa ympäristöministeriön luonnonsuojeluosastoilla ja oikeusministeriön tasa-arvoalalla. Nollatutkimusten tekijöitä ja selvitysten laatijoita on pakastettu suuri määrä Kelaan, THL:ään, Luonnonvarakeskukseen ja muihin valtion laitoksiin, joiden henkilökuntamenot voitaisiin helposti leikata puoleen. Sitra ja UPI ovat poliittisten avustajien, pudokkaiden ja nousukkaiden säilytyspaikkoja. Yleistulolla ollessaan heidän ”sidosryhmäjohteiset”, ”partnership-verkostoituneet” ja ”demokratian hallintovetoiseen edistämiseen” tähtäävät ”Vision 2000”-ilveilynsä tulisivat olennaisesti halvemmiksi.

Jos joku irtisanoutuisi palkkauksen alentamisen vuoksi ja hakeutuisi esimerkiksi yksityiselle sektorille, minun tulisi kyseisiä kansan palvelijoita yhtä vähän ikävä kuin istuvaa hallitusta.

Sanon kuin Kelan uusi pääjohtaja, että valtiotyönantajalla ei ole tarvetta pitää henkilökunnasta kiinni ”ihan viimeisen päälle”. Tulijoita kyllä riittää pienemmilläkin palkoilla.

Miksi muuten en ole Kelan pääjohtaja, vaikka hain virkaa ihan oikeasti pätevänä? Siksi, että en ole poliittisesti vasemmalla enkä oikealla vaan muiden edellä, ja minun pitäisi olla tämän maan pääministeri. 

 

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Miksi EKP:n koronnostot eivät hillitse inflaatiota vaan kiihdyttävät sitä? (2023) 

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025)

Miksi erosin Perussuomalaisista? Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat: kannatus romahtaa rymisten (2025)

Väärää talouspolitiikkaa (2025)

EU-komission tarkkiksella Suomi on fiksussa seurassa (2025) 

Kokoomus rakentaa tunnelin kaikkialle, missä ei vielä ole tunnelia

Nikita Hruštšovin väitetään lausahtaneen, että poliitikko rakentaa sillan sinne, missä ei ole jokea.

Kokoomus puolestaan rakentaa tunnelin kaikkialle, missä ei vielä ole tunnelia. 

Helsingin Kokoomus ei pystynyt markkinoimaan muille puolueille niin sanottua keskustatunnelia, mutta kylläkin palasen siitä. Puolue saa persujen, krisujen ja osittain myös demarien tuella Länsisataman ja Länsiväylän välille tunnelin, joka rakennetaan, vaikka hanke verottaa kaupunkilaisia 300 miljoonalla eurolla.

Helsingin Sanomat kirjoitti jokin aika sitten, että pormestari Daniel Sazonov (kok.) perää nyt tunnelin rakentamista Helsingistä Tallinnaan ja jatkaa siten eräiden realiteettitajunsa menettäneiden bisnesmiesten utopiaa tekosaarineen.

Lehti kirjoitti Sazonovin sanoneen: ”Meidän on saatava tunneli Tallinnaan!” Kuulostaako tutulta?

Hinta olisi Helsingin Sanomien jutun mukaan tuollaiset ylimalkaiset 12–20 miljardia euroa, ja tunneli pitäisi pormestarin mukaan toteuttaa julkisin varoin (vertailun vuoksi: kaupungin vuosibudjetti on noin 6,5 miljardia euroa). 

Perusteenaan Sazonovilla on, että näin luotaisiin eräänlainen kehärata Helsingistä Turkuun, Turusta joskus aikojen päästä tunnelia myöten Tukholmaan, Malmösta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja Tanskasta uudessa tunnelissa Saksaan sekä Tallinnasta jälleen tunnelia pitkin takaisin Helsinkiin.

Kirjoitin jokin aika sitten napamies Petteri Orpon (kok.) pakkomielteestä betonisiin ja teräksisiin rakenteisiin ja hänen siltarumpupoliittisesta halustaan rakennuttaa oikorata vaalipiiriinsä Turkuun, josta hän voisi sillä tavoin ostaa ääniä veronmaksajien rahoilla (aiheesta täällä).

Rataa markkinoitiin alun perin ”Tunnin junana”, kunnes paljastui, että matkanteko kestäisi vähintään 1 tunnin ja 18 minuuttia. Sitten hanketta alettiin kaupata ”Länsiratana”, koska haluttiin uskotella, että se johtaisi johonkin turvalliseen länteen, vaikka Turusta pyritään enemmänkin itään.

Kun Euroopan unioni veti kyseiseltä Lohjan ja Vihdin pikaratikalta tukensa, kaikille kirkastui, että EU:n rahoitusta ei varmasti riittäisi maailman pisimmän rautatietunnelin rakentamiseen kahden sellaisen kaupungin välille, jotka pohjoismaisittain ovat kenties suuria mutta kansainvälisesti katsoen pieniä.

Tallinna-tunneli veisi markkinat merenkululta ja upottaisi varustamot. Kuka haluaa luoliin, kun voi katsella merelle? 

Voidaan kysyä, kuinka irrallaan todellisuudesta nuo kokoomuspoliitikot elävät. Ja mikä lääkkeeksi heidän megalomaniaansa?

Vertailun vuoksi, Helsingin Kruunuvuorensilta markkinoitiin valtuustolle noin 155 miljoonan euron hintaisena, mutta EU:n laskelman mukaan ”miljardisilta” tuli maksamaan yhteensä 998 miljoonaa euroa kaikkine sellaisine osatekijöineen, joita ilman se olisi hyödytön (Pitkänsillan remontti, Ruskeasuon varikko jne.)

Helsingin kaupunki velkaantuu noin 400 miljoonalla eurolla vuodessa, eikä kaupunki hellitä kukkaronnyörejään edes asumisoikeusyhtiönsä Haso Oy:n jättiläismäisten velkojen hoitamiseen, vaikka kaupunki omistaa yhtiönsä kokonaan ja asukkaiden kodit ovat vaarassa (aiheesta täällä ja täällä).

Kaupunkipoliitikot olettavat asukkaiden maksavan Hason johdon ja kaupungin konserniohjausyksikön tekemät suunnattomat virheet, jotka johtuvat ylirakentamisesta ja ovat johtaneet yhtiön ylivelkaannuttamiseen ja yli miljardin euron velkakuormaan. Asukkaat eivät sitä laskua koskaan maksa.

Helsingin kaupunki joutuisi jo nyt korottamaan ylimitoitetun ilmastopolitiikkansa ja raideliikenteen nielemien investointien vuoksi veroäyriä, mutta sen sijaan kaupunki korottaa maksuja ja kuristaa asukkaita.

Helsingin kaupungin ja Suomen valtion suuruudenhulluista infrastruktuurihankkeista pitäisi tehdä kerta kaikkiaan loppu.

---

Päivitys 27.1.2026: Sen sijasta, että kaupungin johto ottaisi kritiikistä opikseen, se lisää vettä virheidensä myllyyn. Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin Sazonovin tavoitteesta rakennuttaa myös Pasilan ja Keravan välille ”lentoradan”, joka kulkisi tunnelissa ja maksaisi 3 miljardia euroa.

Jo Raide-Jokeri- ja Kruunusillat-raitiotiehankkeet olivat pahoja virheinvestointeja, joilla sidottiin kaupungin varainkäyttöä vaalikausien yli pitkälle tulevaisuuteen.

Helsingin kaupunki on tehnyt strategisen virheen metropolipolitiikallaan, jolla pyritään kasvattamaan pääkaupunkiseudun väkilukua sekä Helsingissä asuvien ihmisten että tyhjenevän maaseudun tappioksi.

Valtavat liikenneinvestoinnit sitovat varoja niin, että rahaa ei riitä välttämättömiin käyttömenoihin, tuskin asumiseenkaan, mistä Haso Oy:n rikollisen suuret asuinkulujen korotukset antavat selvän näytön.

 

Päivitys 11.3.2026: Yle selvitti, että sekopäiset kuntapoliitikot aikovat velkaannuttaa helsinkiläisiä vielä yli 2 miljardilla eurolla jättiläismäisen raiderakentamisen vuoksi. Helsingin kaupungin suuruudenhullu investointiohjelma vuosille 2024–2033 maksaa tämänhetkisen arvion mukaan kokonaisuudessaan 9,5–9,7 miljardia euroa, ja se koostuu megalomaanisesta infrastruktuurirakentamisesta.

Velka on tietenkin vain eteenpäin siirrettyä verotusta. Rahan roiskimisessa raiteisiin ei ole mitään järkeä kaupungissa, jossa ihmisillä ei ole enää varaa asua!

Samanaikaisesti kaupunki on päättänyt korottaa Hekan ja Hason asuinkulut markkinahintatasolle ja hipi hiljaa lopettaa subventoidun asumisen kaupungista. 

Helsingin pormestoraatti, virkakunta ja valtuutetut johtavat kaupunkia kuin juopon torppaa ja tuhoavat Helsingin taloutta samalla tavalla, jolla useat edeltäneet valtionhallitukset tuhosivat Suomen valtiontalouden. Sen taustalla vaikuttaa vihreä ideologia, joka on kontaminoinut lähes kaikki suuret puolueet ja joka on Suomen julkisen talouden AIDS.

Tyhmimpienkin poliitikkojen pitäisi ymmärtää hävetä julkisen velan tekemistä ja välttää työntämästä veronmaksajien päitä velkahirteen.

Pölkkypäisessä velkarahan silppuamisessa ovat mukana kaikki muut puolueet paitsi Perussuomalaiset ja Liike nyt. 

Sitten kun kiskolinja jonakin päivänä päättyy johonkin Pohjois-Sipoon asumattomaan kranaattilähiöön, jonne perustetaan uusi Place de la Concorde, paikalle tuodaan giljotiini päiden pudottamista varten, ja koko ratikka voi nousta taputtamaan käsiään!