20. syyskuuta 2020

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

Totuus on seuraava: Maassamme on vihervasemmistolais-feministinen hallitus vain ja ainoastaan yhdestä syystä: Kepun tuella ja koska Keskusta sen sallii. Ja vih-vas-fem-hallitus polttaa Suomen kansantalouden varat.

Koronakriisin keskellä on kenties houkuttelevaa ajatella, että parinkymmenen lainamiljardin kylkiäisenä voidaan valtionbudjettiin lisätä myös muita menoja kuin niitä, jotka olisivat aivan välttämättömiä Suomen nostamiseksi vikasietotilasta takaisin tolpilleen.

Maria Ohisalo (vihr.) sai läpi jopa sähköpyörätkin. Samanaikaisesti haja-asutusalueella asuvien ahdinkoa lisätään polttoaineverojen korotuksilla ja patistelemalla omakotiasukkaita öljylämmityksestä luopumiseen sekä saneerauksiin, joiden hinta pahimmillaan ylittää kiinteistöjen arvon.

Virossa maantierosvous on lievempää.

Autoilijoiden ahdistelu puolestaan ei ole enää budjettipolitiikkaa vaan maantierosvousta.

Punavihreä hallitus on päättänyt aloittaa uudestaan myös Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten käynnistämän työttömien kiusaamisen. Entinen työministeri Jari Lindström (sin.) tunnistikin esityksessä jo omat virheensä. Jälleen ihmiset pakotetaan hakemaan työpaikkoja, joita ei ole.

Totuus on, että työttömien piinaaminen haastatteluilla ja kouluttelulla ei luo tähän maahan yhtään työpaikkaa, paitsi tietysti sille tuhannen byrokraatin armeijalle, joka palkataan ahdistelemaan työttömiä uudella aktiivimallilla. Työpaikkoja voisi luoda vain kilpailukyvyn parantaminen. Myös nykyiset työpaikat täytyisi pitää maassa, mutta sitä valtionomaisuuden myyminen ja ympäristönormien kiristäminen vain vaikeuttavat.

Teollisuuden päästökauppakompensaation lopettaminen ja turpeen verotuksen tuplaaminen entisestään heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Eipä siis ihme, että vihervasemmisto sanoi lykkäävänsä työllisyystavoitteiden toteutumisen kirkkain silmin ensi vuosikymmenen loppuun!

Kriisiaikana on näköjään helppo kirjata budjettiin vihervasemmiston imagomenoja kevyillä kynänkäänteillä ymmärtämättä talouden toiminnasta ja arvotuotannosta yhtään mitään. Norja (jolla muuten ei ole lainkaan valtionvelkaa) ei lopeta öljynporausta ympäristösyistä, vaikka Suomessa kuokka jätettäisiin suon laidalle viherfundamentalistien tyydyttämiseksi.

Mistä hallitus sitten ei säästä? Hallitus ei säästä kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, kehitysavusta eikä kansainvälisestä toiminnasta, sillä mikään ei ole hallitukselle tärkeämpää kuin suomalaisten ylenkatsominen ja kansallisen varallisuuden siirtäminen vieraiden kansakuntien hyväksi. Tämä tuli selväksi jo koronatukiaisten nettomaksajaksi laittautumisessa. Asiassa ei ole auttanut myöskään sen toteaminen moneen kertaan perustuslain vastaiseksi.

Kyseinen politiikka on internatsismia, joka on nyky-Euroopan pahin vihollinen. Se sisältää muun muassa tulonsiirrot vieraiden kansakuntien hyväksi, ja sitä toteutetaan antamalla almuja korkeammin verotetuista maista alemman veroasteen maihin.

Kyseinen politiikka on jatkunut jo pitkään. Monilta lienee unohtunut, millä tavoin perustuslait sivuutettiin jo Kreikka-tukien ja -vakuuksien antamisessa vuonna 2011, kun Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.) toimivat ministereinä (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä). Myös tuolloin perustuslait osoittautuivat pelkäksi paperiksi, samoin oikeusperiaatteet, joiden mukaan verottamisen oikeutus perustuu varojen palautumiseen oman kansakunnan hyväksi.

Myöskään perustuslakituomioistuimesta ei olisi ilmeisesti apua, sillä sen jäseniksi nimitettäisiin vasemmistolaisen Demla-kaaderin perusoikeustalebanit. Heille perusoikeudet ovat tärkeitä aina, kun kyseessä ovat vieraiden kansakuntien pyyteet Suomessa. Sen sijaan suomalaisten tapauksessa perus- ja ihmisoikeudet ovat yli käveltävissä aina sen mukaan, miten missio edistää vihervasemmiston agendaa.

Punavihreä hallitus on tehnyt Kepusta oman juoksupoikansa, joka taipuu mihin vain. Minun ei käy sääliksi Kepun alenevaa kannatusta, mutta kylläkin suomalaisia ihmisiä, joita hallitus piiskaa piinallisesti. 

Keskusta on vihervasemmistolais-feministisessä silmukassa takaamassa myös asumisoikeuslainsäädännön romuttamisen ja translainsäädännön uudistamisen, jolla mitätöidään nykyisin voimassa olevat henkilötunnukset.

Kepu on varmistamassa Suostumus-hankkeen läpimenon, jolla flirttikuvan lähettäminen kriminalisoidaan ahdistelurikokseksi pyrkien siten nujertamaan suomalaisten ihmisten seksuaalisesta aloitteellisuudesta jäljellä olevat rippeet feministien telaketjujen alle.

Sama sairas hypersensitiivisyys näyttää leviävän verkkoympäristöstä vihervasemmiston ja feministien myötä kaikkialle yhteiskuntaan ja ihmisten kanssakäymiseen. Siten tuhotaan suomalainen oikeusvaltio, ja julkaisenkin edellä mainituista lakiesityksistä pikapuoliin myös omat tarkemmat analyysini, joilla osoitan kyseisen politikoinnin mielivaltaisuuden.

11. syyskuuta 2020

Kohti kuudennen aallon feminismiä


Tasa-arvojohtamisen asiantuntija Nelli Ronkainen Malmön yliopistosta otti yhteyttä ja kertoi erään artikkelinsa julkaisemisen kilpistyneen penseyteen suomalaisissa sanomalehdissä.

Niinpä hän lähestyi minua toivoen artikkelinsa sisällyttämistä laajalti luettuun blogiini. Viestissä oli tietenkin ylikehuja, mutta priden kunniaksi toteutan Nellin toiveen mielelläni.

Toivon jokaisen liittyvän oman kotiyliopistonsa feministisiin verkostoihin ja vähintäänkin sukupuolen tutkimuksen sähköpostilistoille saadakseen asiallista tietoa feminismistä. Hold my beer.

---

KOHTI KUUDENNEN AALLON FEMINISMIÄ – SYRJINNÄN UUDET PIILORAKENTEET

Yleisen naishalveksunnan nostaessa jälleen päätään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä voidaan huolestuneesti todeta, että myös tutkimustoiminnan piirissä esitetään tieteenä julkaisuja, joissa ei tunneta alan feminististä tutkimusta lainkaan.

Asialliseenkin translainsäädännön, ”Me Too”-hankkeen ja ”Suostumus”-aloitteen arvosteluun liittyy usein piilorakenteellista naisvihaa, joka ilmenee passiivis-aggressiivisena sovinismina ja näkemyksenä miestapaisen päätöksenteon ensisijaisuudesta politiikassa.

Feminismin neljä ensimmäistä aaltoa ovat jo useimmille tuttuja, ja ne voi tarkistaa vaikkapa englanninkielisen Wikipedian artikkelista. Jako aaltoihin kertoo, että kyseessä on kehittyvä liike, jolla ei ole aikomusta jäädä kulttuuriamme uhkaavan taantumuksen jalkoihin.

Neljänteen vaiheeseen liittyi intersektionaalinen feminismi, joka tuotti edistystä sen paljastaessa uusia väliinputoajaryhmiä ja syrjinnän lajeja, eräinä viimeisimmistä mikroaggressiot, joita torjumaan on luotu turvallisten tilojen politiikkaa.

Sen kautta on kyetty sulkemaan epäasialliset hyökkäykset pois kirjamessuilta ja seminaareista sekä turvaamaan avoin keskusteluilmapiiri kaikille todelliseen dialogiin haluaville.

Identiteettipoliittinen feminismi voi oikeuttaa itsensä vain uusien työsarkojen kautta. ”Feminismin jälkeisestä ajasta” ollaankin vielä kaukana, sillä uutta syrjintää paljastuu jatkuvasti.

Olen täällä Malmössä ilokseni havainnut, että sukupuolipoliittisten piilorakenteiden pois sulattamisessa auttaa monikulttuurinen lähestymistapa, kun maahanmuutto ja sukupuolten kirjoon liittyvä moninaisuus kulkevat käsi kädessä. Lopulta kaikki ovat samalla viivalla, ja syrjityt vähemmistöt löytävät vertaistukea toisistaan.

Murheekseni olen myös huomannut, että astuessamme viidennen vaiheen feminismiin on haasteita edelleen jäljellä. Yksi väliinputoajaryhmä on transsukupuoliset takaisinvaihtajat.

Ensin heitä on syrjitty sukupuoltaan korjaamaan jonottavina. Korjauksen jälkeen he ovat voineet kokea vieroksuntaa sukupuolen korjauksensa takia. Ja kun he identiteettinsä jälleen muututtua ovat korjauttaneet sukupuoltaan lähemmäksi synnynnäistä ja oletettua sukupuoltaan, he ovat joutuneet kuulemaan asiasta päivittäin, mikä on lisännyt heidän pettymystensä taakkaa.

Translainsäädäntöä uudistettaessa olisi toimittava niin, ettei tällaisista asioista tulisi syrjinnän valtavirtaa.

Jo toiseutta luovan pronominin ”he” käyttäminen on omiaan synnyttämään vierauden kammoa. Viidennen aallon feministien tarkoitus onkin toimia niin, että sukupuolten raja-aidat murskaantuvat lopulta kokonaan ja vastakkainasetteluja luova jakautuneisuus liudentuu queer-poliittiseen monenkirjavuuteen.

Sukupuolten moninaisuus olisi otettava entistä painokkaammin huomioon kaikissa yhteiskunnan rakenteissa siten, että siitä tulisi koko julkista elämää leimaava ideologia, jota toteutetaan läpäisyperiaatteella päiväkodeista kouluihin ja työpaikoilta ikäihmisten hoivakoteihin. Käsittääkseni tämä on myös hallitusohjelman mukaista.

Eräät kuudennen vaiheen feministit ovat jopa väittäneet, että etiikan mukaista olisi antaa syntymättömälle lapselle sikiövaiheessa sukupuolisen kehityksen katkaisevaa hormonia, jotta he voisivat murrosikään tullessaan valita sukupuolensa itse. Tällöin sukupuolielinten kehitys käynnistettäisiin jälleen hormonihoidolla, ja näin suojeltaisiin lasten oikeutta itse päättää sukupuolestaan.

En oleta yhteiskuntamme olevan vielä valmis tämän kaltaisiin moraalikäsitysten muutoksiin, mutta voluntaristisen feminismin mukaan siten turvattaisiin yksilöiden itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus manifestoida vapautensa.

Aikoina, jolloin rasismi, sovinismi ja konservatiivisuus valtaavat alaa, on tärkeää, ettei kenttää jätetä avoimeksi äärioikeistolle, joka saa viestinsä läpi valta- ja vaihtoehtomedian lisäksi nykyisin jopa yliopistoissa.

Kukaan ei ilmeisesti johda oikeudenmukaisuutta. Kaikenlaisia ”anti-autoritaarisia rintamia” ilmestynee siis aina ”demokratiaa edustamaan”.

Nelli Ronkainen
Väitöskirjatutkija
Malmön yliopisto

----

Päivitys 12.9.2020

Eräs valpas lukija lähetti minulle viestin ja sanoi, että Nelli Ronkaisen kirjoitus on täyttä kuraa ja että kuinka kukaan voi ottaa sitä todesta: ”Katso nyt, mitä muodostuu muutaman viimeisen sanan alkukirjaimista!”

Pahoittelen lukijoiden harhaanjohtamista ja pyydän sitä anteeksi. Oli virhe julkaista Nelli Ronkaisen teksti, mutta laatujournalismin velvoittamana korjaan erehdykseni, enkä varsinkaan tilaa Nelliltä enää mitään.

9. syyskuuta 2020

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

”Sopimattomia sanoja.” Taas? Voi elämän käsi näitä kauhistelijoita. Ja sitä infantiilia pienimielisyyttä, joka vallitsee korrektiudella pamputtamisen takana.

OKM:n päätös periä rahoitusta Suomen Perustalta on vailla pohjaa, eikä sen tueksi ole osoitettu minkäänlaisia perusteluja, paitsi ylimalkainen mielipide ”häirinnästä” (kritiikkini kohteina olleiden Ylen ja Hesarin hekumointia täällä ja täällä).

Päätöksessä punotaan erikoinen ajatuskulku, että kriittisellä tutkimustoiminnalla ”syyllistytään” ”häirintään” tai ”syrjintään”. Sellainen argumentti kestää kuin kerjäläisen kelkkanaru, koska sen takana ei ole tieteelliseen argumentaatioon perustuvaa näyttöä.

Ministeriö pyysi tuekseen lausunnot yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetuilta, jotka käyttävät poliittista valtaa virkamiehen asemassa, ihan vain osoittaakseen oman palkanmaksunsa tarpeellisuuden. Eivät näköjään osaa tai halua erottaa filosofista kyseenalaistamista ”häirinnästä”, jolle sillekin on nyt annettu poliittiseen hallintokieleen betonoitu rooli.

Valtamediassa on kritiikistäni katkerana levitetty täysin absurdeja väitteitä, että kirjassani puolusteltaisiin raiskauksia. On aivan eri asia puolustaa mitään, kuin kyseenalaistaa, mitä itse ilmiöt ovat. Ja tätähän olen tehnyt kautta linjan: problematisoidessani esimerkiksi translain muutoshankkeen sekä ”Suostumus2018”-hankkeen, ja kaiken aivan juurta jaksaen.

Sen sijaan ministeriö takoo omaa tasa-arvodiskursiivista lakiläppäänsä täytenä totuutena. Sen ainoa tehtävä on viestittää, että ihmisellä on oikeus filosofian happeen vain sikäli kuin hänellä on kykyä tai halua ostaa ajattelun aneita byrokraateilta. Se on märän rätin viskaamista naamatauluun tavalla, joka ei opetusorganisaation mainetta paranna.

”Tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” lukitaan ministeriön kaappeihin ja telaketjufeministien ahtereiden alle, enkä ole ikänäni kaikkena nähnyt dynamiittityhmempää asennetta. Sillä vain ohitetaan asioiden filosofinen ja sosiaalipsykologinen moniselitteisyys. Somessa päivystävät vihervasemmiston sissit puolestaan iloitsevat, ja media läpsyttää käsiään, sillä molemmat on ruokittu tasa-arvototalitarismin rehulla – yksiselitteisesti. Siinäpä hurja näyttö näiden suvaitsevaisten sietokyvystä!

Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joiden käsitesisällöistä päättää poliittinen viranomainen, ovat puhdasta mielivaltaa ja brezhneviläisyyttä, eivätkä mitään muuta. Loukattu on pahasti perussuomalaisten ihmisten oikeutta tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti esittää perustellut yhteiskuntanäkemyksensä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden analysoiminen, määrittely ja uudelleenmäärittely sekä kyseenalaistaminen ja keskusteleminen kuuluvat nimenomaan politiikan ja filosofian alaan ilman, että erimielisyyttä pyritään lavastamaan miksikään ”häirinnäksi” tai ”syrjinnäksi”.


Kiistän kaiken paitsi tutkimukselliset ansioni

Kiistän kaikilta osin ministeriön päätöksessään esittämät väitteet tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomuksista toteen näyttämättöminä, ja totean esittäneeni aihepiirejä koskevaa tieteellistä ja yhteiskunnallista kritiikkiä.

Katson ministeriön yhdistäneen argumentaationi ”häirinnän” käsitteeseen mielivaltaisesti ja että (lähinnä median piirissä) koettu ”häirintä” ei millään tavoin kumoa esittämiäni argumentteja. Katson siis tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia venytetyn tutkimustoiminnan alueelle, jolla myöskään väitteillä ”ahdistelusta” ei pitäisi olla sijaa, kun puhutaan tutkimustuloksista.

Asiaa on käsitelty väärässä viitekehyksessä viemällä mediatutkimukseni hallintodiskursiiviseen kinasteluun naisten tasa-arvosta. Menin vain kirjassani syvemmälle yhteiskunnallisen eripuran psyko-seksuaaliseen selittämiseen kuin vilttihatut pystyivät ymmärtämään. Eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan filosofisesta ihanteesta, jonka mukaan filosofia on häiriöiden aiheuttamista systeemeissä ja uneliaisuuden katkaisemista. Muutenhan valtapoliitikot omivat ilmatilanvalvonnan itselleen puristellakseen mehut kaikesta, mikä vielä osoittaa elonmerkkejä.

Ehkä hulluinta ministeriön päätöksessä on sivulla 4 vetoaminen yhdenvertaisuuslain kohtaan, jossa puhutaan seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta häirinnästä ja syrjinnästä. Tämän mukaan kuuluessani itse seksuaalivähemmistöön en voisi esittää edes oman viiteryhmäni toimintaan liittyvää arvostelua.

Yleensä intellektuaalisuuden tunnusmerkkinä on pidetty kykyä arvostella itsekriittisesti myös sen ryhmän näkemyksiä, johon itse kuuluu. Näin hallitus tukee Pride-viikkoa: vetämällä homon tuplatohtorin kölin alta! Voiko saada selvempää näyttöä tasa-arvotanttojen tykityksestä, jolla kulkusia poljetaan byrokratian rattaissa?

Ministeriön tapa asettaa kirjani tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain luupin alle on johtanut tutkimustoiminnan alistamiseen pelkälle normatiiviselle ja kurinpidolliselle järjestyksenvalvonnalle, joka on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta.


Uhattuna oikeus kirjoittaa ja julkaista filosofiaa

Olen jo aiemmin kertonut, että olen antanut OKM:n menettelyn oikeuskanslerin tutkittavaksi (kanteluasiakirjani ja perusteluni ovat tässä). Paljon ei voi siltäkään odottaa, sillä apulaisoikeuskanslerina toimii Mikko Puumalainen, joka taisteli sananvapautta vastaan toimiessaan vähemmistövaltuutettuna.

En viitsisi tarttua tuohon ministeriön tarjoamaan turruttavaan kinasteluun kidutuksen korrekteista oikaisuvälineistä, mutta tapaus on tärkeä tieteen vapauden ja sananvapauden kannalta.

Perustuslaillisen sananvapauden ja yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolain välillä mahdollisesti oleva derogaatio-ongelma tulisi ratkaista lex superior derogat legi inferiori -periaatteen pohjalta perusoikeusmyönteisesti, ts. alemmanasteisella säädöksellä ei tulisi kiistää ylemmänasteiseen liittyvää sananvapautta. Toisaalta ei ole sellaista samantasoista erityislakia, joka periaatteen lex specialis derogat legi generali (”erityislaki syrjäyttää yleislain”) mukaisesti vaatisi sananvapaudesta luopumista.

Lain tulkintavaihtoehdoista on siten valittava se, joka parhaiten edistää sananvapauden ja tutkimustoiminnan vapauden toteutumista. Ks. esim. Pekka Hallbergin ym. teosta Perusoikeudet (Helsinki: WSOY, 1999, s. 411) ja Eero Backmanin artikkelia ”Kan vetenskaplig kritik vara ärekränkning” (Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab 1994).

Oikeusfilosofiassa on yleisesti katsottu, että ilmaisunvapauden rajoitusten tulkinnassa perusoikeutena turvattu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus vastaavasti ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus. Tieteenfilosofiassa puolestaan on nähty, että tutkimusten arvioitsijoita velvoittaa vaatimus ymmärtää kirjoittajan tarkoitukset niin sanotun akateemisen suopeuden periaatteen pohjalta, kun taas tutkimustoiminnan valtiollinen painostaminen ideologisilla ja käytännölliseen ennakkosensuurin ohjaavilla ”tasa-arvo-” tai ”yhdenvertaisuusnäkökohdilla” on oikeusvaltioperiaatteen vastaista.

Laissa ei tietääkseni ole kohtaa, joka velvoittaisi tutkijoita edistämään mitään poliittisia tendenssejä, joten ministeriön pyrkimys sopimusteitse velvoittaa tutkimusyksiköitä siihen on oikeudetonta. Näin on etenkin, koska viitatut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat mahdottomia määritellä yksiselitteisesti ja yksimielisesti. Tieteellinen ajattelu puolestaan velvoittaa edustamaani arvovapauteen ja erilaisten näkemysten esilletuontiin pro et contra -hengessä. Keskustelun monipuolinen edistäminen on myös ajatuspajojen nimenomainen tehtävä.

Toivottavasti Perussuomalainen puolue ja sen kannattajat eivät antaudu kiristyksen edessä eivätkä jatka kävelemistään siihen retoriseen lankaan, jonka media eräiden somessa toimivien vasemmistosissien toimesta sille viritti: että kyse olisi ollut naisvihasta.

Nyt arvioita ovatkin esittäneet lähinnä toimittajat, jotka ovat räksyttäneet milloin mistäkin, ja heidän oma suhtautumisensa on ollut täysin ylenkatseellista ja epäkunnioittavaa.

Motiiveja koskeva avoin kysymys on, miksi ihmeessä vihaisin naisia. Ministeriön harjoittama ehdollistaminen on tutkimustoiminnan häirintää ja seksuaalivähemmistöön kuuluvan kirjoittajan syrjintää ja ahdistelua. Sen sijaan Perussuomalaiset r.p. on osoittanut minua kohtaan suurta suvaitsevaisuutta pitäessään seiniä leveällä ja kattoa korkealla, kun taas ministeriön minipienet asenteet ovat kiristäneet köyttä kirjoittajan kaulan ympärillä.


Ministeriön lietsomalle pelolle ei pidä antaa valtaa

Kyse ei ole kuitenkaan ensisijaisesti minusta, Suomen Perustasta eikä kirjasta vaan kaikkien oikeudesta ääneen ajattelemiseen, jonka hallitus haluaisi kieltää. Kyse on hallituksen Perussuomalaisia vastaan suuntaamasta aggressiosta, jonka välineenä käytetään median minusta ja kirjastani lietsomaa valheellista mielikuvaa.

Ministeriön harjoittama kyniminen sinänsä on kriittiseen tutkimustoimintaan kohdistuvaa korvennusta, ja sen harjoittajat syyllistyvät tieteellisen vapauden loukkaukseen. Painostuksen edessä ei pidä antaa periksi, sillä sillä olisi kauaskantoiset seuraukset kaikelle, mitä tutkijat voivat tehdä ja julkaista tulevaisuudessa.

Jo nyt toteutumassa oleva uhkaus on omiaan ohjaamaan tutkijakuntaa ennakolta vaikuttavasti itsesensuuriin. Se puolestaan on vaarassa viedä hiljaisuuden spiraaliin, joka on tieteen sekä filosofian tuho. Siksi kirjaani, Suomen Perustaan sekä minuun kohdistuva kiristys ja sensuuriin painostaminen ovat hallinnollisen murhan muotoja. Siitä kirjoitti etevästi Alain de Benoist esseessään Modernin yhteiskunnan rappio, että ”[i]hmisen tappaminen hiljaisuudella on murhan hyvin hienostunut muoto, josta käytännössä saa saman hyödyn kuin oikeasta salamurhasta – lisäksi siitä jää salamurhaajille hyvä omatunto.”

Kovin hiljaista tuo hullujen hienostelu ei ole ollut, mutta sensuuri on ollut vaikuttavaa. Se johdattaa kysymään, yritetäänkö minut ja metodisesti selitysvoimainen yhteiskunta-analyysini median sekä sosiaalirakenteessa vallitsevan halkeaman suhteista tappaa kiskomalla pois vähäisetkin roposet tutkimusyksiköltä, joka on toiminut alustanani? Samanaikaisesti vihervasemmiston kellokkaille on myönnetty satojen tuhansien henkilökohtaisia apurahoja kuin rännistä, ihan vain propagandansa levittämiseen kaikkialla. Tämä ei ole enää myöskään suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Kyseessä lienee jonkinlainen tiedevaino, jolla filosofi yritetään poistaa ajattelun näyttämöltä ja luoda pelottava esimerkkitapaus muille. Filosofian historiaa tuntevana en kuitenkaan säiky byrokraattien harjoittamaa inkvisitiota enkä filosofian ripittämistä pykäläkoreografialla, mutta en olisi toivonut gulagin ulottuvan meidän aikaamme asti. Ihan heidän oman etunsa tähden toivon, etteivät olisi ryhtyneet myrkkypikareitaan tarjoilemaan.

7. syyskuuta 2020

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa


https://kirjasaatio.fi/files/output/57440/jukka-hankamaki-totuus-kiihottaa-suomen-perusta.pdfOlen ilmoittanut teokseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Helsinki: Suomen Perusta, 2020) tavoittelemaan Suomen Kirjasäätiön vuosittain jakamaa tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa.

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsijaksi on Kirjasäätiö asettanut sosiaalidemokraattisen ja maahanmuuttajataustaisen feministin, Nasima Razmyarin, jotta kirjallani (ja kaikilla muillakin monikulttuuri- ja feminismikriittisellä teoksilla) olisi parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valintalautakunnan puheenjohtajaksi Kirjasäätiö on puolestaan asettanut vihreiden entisen kansanedustajan ja feministin, Johanna Sumuvuoren, jolla on nykyisin hyväpalkkainen suojatyöpaikka ulkoministerin poliittisena valtiosihteerinä. Näkyviä oikeiston edustajia raadeissa ei ole.

Nämäkin tosiasiat osoittavat jälleen oivallisesti valtamedian punavihreän soseutuksen. Julkaisuala on läpikotaisin poliittisen vihervasemmiston ja feminismin läpäisemä: lehdet, sähköinen media, kirjankustantamot, niin sanottu tiedemedia sekä kirjallisuuskritiikki ja palkitseminen mukaan lukien. Rahoituksen puolueellisuutta koskeva kritiikkini ei mahtuisi enää mihinkään bittiavaruuteen.

Mitä parempi teokseni todellisuudessa on, sitä huonompi se on tietysti palkitsijoiden mielestä. Pidänkin palkintona nimenomaan sitä, että omalla puolueellisuudellaan Kirjasäätiö tulee osoittaneeksi teoksessani esittämäni mediakritiikin täysin timanttiseksi!


Kulttuurielämän rahoitus on puhdasta mielivaltaa

Suomen Kirjasäätiön perustivat opetusministeriö ja Suomen Kustannusyhdistys, jolla on murheellinen historia sensuurin puolustelijana ja sormien läpi katselijana. Kirjasäätiön nimittämä poliittinen raati päättää nyt ehdokkaista ja jakaa 30 000 euron arvoiset Finlandia-palkinnot pääasiassa opetusministeriöltä saamistaan varoista.

Ja juuri opetusministeriöhän uhkailee ja ahdistelee kirjani kustantajaa Suomen Perustaa valtionrahoituksen takaisinperinnällä siksi, että se julkaisi tuplatohtorin tieteellisen teoksen, joka on argumentaatioltaan näköjään täysin vastaansanomaton ja kaiken kaikkiaan parasta, mitä tässä maassa on filosofian, politiikan tutkimuksen ja mediakritiikin alueella pitkään aikaan sanottu.

Osallistun kilpailuun, sillä olen ehdottoman varma teokseni informatiivisuudesta, joka perustuu valtavirtamediassa esiintyvän valheellisuuden läpivalaisuun ja josta professori Timo Vihavainen kirjoitti: ”Hankamäki vyöryttää sellaisen määrän faktoja ja teräviä huomioita, että niiden kiistäminen olisi toivotonta. [...] Mitä Hankamäkeen tulee, uskon, että hänen kirjallaan on suuri tulevaisuus. Se on vaikuttava analyysi nykyisestä mediajulkisuudesta ja perustuu suurelle määrälle faktoja.

Vihavainen jos kuka sopii asian arvioijaksi, sillä Venäjän historian tutkijana hänellä on paras mahdollinen asiantuntemus siitä, mitä sensuuri ja julkaisupolitiikan valheellisuus merkitsevät.

Sen sijaan en pidä oikeana, että tietokirjallisuuden palkinnoista päättää poliittisesti aktiivinen vasemmiston sissi, jolla ei ole mitään tieteellistä pätevyyttä eikä näyttöä omasta julkaisutoiminnasta. Se on pelkkää puoluepolitiikkaa ja puhdasta mielivaltaa.

Tasapainotuksen vuoksi lähetin kirjani myös entiselle kokoomuslaiselle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle – en suinkaan siksi, että odottaisin minkäänlaista ymmärtämystä yhteiskuntakritiikilleni – vaan ainoastaan siksi, että nähdäkseni presidentillä on (niin kuin kaikilla muillakin) perustuslailliseen sananvapauteen perustuva yhdenvertainen oikeus tietää, mitä filosofi ajattelee valtakuntamme tilasta. – Ja tämän kaiken tein ilmaiseksi tai mitättömällä palkalla, joka pilkkaa pahiten rahakasojen päällä istuvia.

Pohdin eräässä vaiheessa ennen julkaisemista teokseni jättämistä tarkastettavaksi informaatioalan väitöskirjana, sillä väitöskirjat tarkastetaan julkisissa tarkastustilaisuuksissa nimenomaan siksi, että teloitettavalla olisi mahdollisuus puolustaa näkemyksiään avoimesti eikä tutkimuksia voisi haudata poliittisessa hallinnossa. Tai sitten teos pitäisi haudata yhdessä tekijänsä kanssa, kuten valtioneuvostossa, siis neuvostovaltiossa, on tapana.


Irrationalismi ja epäloogisuus ovat hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantavia ajatuksia

Punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo kyseli jokin aika sitten Helsingin Sanomien kaiuttamana, miksi intersektionaalinen feminismi ”pelottaa” ja toteaa intersektionaalisen feminismin olevan ”hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus”, eli suomeksi sanottuna poliittinen ideologia.

Ohisalon Hesari-truuttaus oli selvästikin kannanotto teokseeni, vaikka sitä ei tietenkään jutussa mainittu. Kirjoitus oli muiltakin osin paljastava. Vihervasemmistolais-feministinen ja monikulttuuri-ideologinen aivopesu ulotetaan nykyisin aivan kaikkialle. Sen kohteena ovat opetusministeriön harjoittamalla pakotuksella nimenomaan lapset ja nuoret.

Vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö, Otava, Jyväskylän yliopisto, Tampere-talo ja feministinen ajatushautomo Hattu jakelivat kaikille yhdeksäsluokkalaisille Chimamanda Ngozi Adichien kirjan Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, joka oli omiaan haavoittamaan kaikkien poikien itsetuntoa. Se johti ehkä myös tyttöjä kysymään, minkä tähden heitä täytyy niin hirveästi puolustaa (aiheesta täällä ja täällä). Opetusministeriön olisi kannattanut jakaa rahansa kirjani tuotantotukeen, niin valtion varat eivät olisi menneet hukkaan.

Helsingin Sanomat sytytti tämän vuoden alkupuolella näyttöpaneeleihin myös positiivista erityiskohtelua propagoivan uutisläimäytyksen, jonka otsikkona oli: Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ’Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä.

Sanasto oli kuin parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tai hänen muusansa Aisa Kantolan kynästä, paitsi että harrastelijakirjoittaja Koko Hubaralle luovutettua hanketta rahoittavat avokätisesti oikeistolaisena pidetty sukuyhtiö Otava ja Otavan kirjasäätiö.

Tapaus antaa jälleen näyttöä siitä, millä tavoin kirjojen kustannusporras on uutistoiminnassa olevan valtamedian tavoin monikulttuuri-ideologian aisankannattaja.

Tällaiseen vierasperäisyyden suosimiseen ei ole nähdäkseni kotimaisessa julkaisutoiminnassa vähäisintäkään tarvetta. Kulttuuripoliittisen internationalismin sijasta pitäisi suosia nimenomaan suomalaista ja kantasuomalaisten omin voimin tuottamaa julkaisutoimintaa vieraita ja universaaleja tappajakieliä vastaan.

Otavan ja Koko Hubaran ”ei-valkoisille” suunnattu hanke sitä paitsi täyttää lähes minkä tahansa löyhästikin punotun rasismin käsitteen määritelmän. Yleisesti katsotaan, että ”rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon”.

Kustantajan suosiman kirjoittajan ”ei-valkoisille” tarkoittama hanke täyttää rasismin määritelmät puhdaslinjaisesti. Koska etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa, on tieteen kuningattarelle Koko Hubaralle lahjoitettu projekti selvästi lain vastainen.

Vertailun vuoksi voidaan kysyä, millaisen rääkymisen valtamedia ja viranomaisvalta aloittaisivatkaan, jos joku suomalainen perustaisi ”vain valkoisille” tai ”ei-mustille” suunnatun musiikkibändin tai kauppapuodin. Jo nyt maahanmuuttokritiikkiä edustaviin tapahtumiin osallistumisesta viedään suomalaisilta ihmisiltä työpaikkoja (aiheesta täällä).

Ohisalon pelkäämää ”pelkoa” puolestaan voi olla vain, jos on olemassa jotakin vaaraa. Intersektionaalinen feminismi todellakin vaarantaa puolueellisuudellaan ihmisten tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja metodologisesti kelvollisen ajattelun. Tasa-arvo ei ole synny suosimisesta, joka tuottaa katkeruutta. Sukupuolten tasa-arvo olisikin oikeasti sitä, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta.

Ohisalo sai tietenkin vastalauseita useilta tahoilta. Olin myös itse osoittanut tutkimuksessani, mikä intersektionaalisessa feminismissä, standpoint-teoriassa ja identiteettipolitiikassa on vikana. Sen, mitä nämä ideologiat ovat ja merkitsevät, voi lukea kirjani luvusta 12, jossa asia selvitetään perin juurin. Feminismi on vain nurin käännettyä sovinismia ja sukupuolella politikointia, joka kääntää päälaelleen myös vihervasemmiston omat tasa-arvon pyrkimykset.

Vastaukseni Ohisalon esiteoreettiseen ja alkeelliseen pähkäilyyn on, että me oikeat filosofit emme pelkää mitään, emme myöskään intersektionaalista feminismiä. Oikea kysymys olisi, miksi vihervasemmisto pelkää minua ja edustamaani loogis-rationaalista ajattelua niin, että sen täytyy ahdistella kirjani kustantajaa Suomen Perustaa ja asettaa tutkimukseni normatiivisen viranomaispainostuksen kohteeksi, jonka motiivit ovat matalamielisimmät kaikista, toisin sanoen kurinpidolliset, ja perustuvat kiristykseen.

Tämä kaikki epä-älyllisyys on kuin Kafkan romaanista tai Haihurrikaani-elokuvasarjan osasta 3: ”Ei Helvetissä!”

Demokratiasta tykkäävä J. F. Kennedy puolestaan lausui aikoinaan, että ”valtio, joka pelkää antaa kansalaistensa punnita totuutta avoimilla markkinoilla, pelkää kansalaisiaan.” Ja oli oikeassa.

Minua ilmeisesti pelätään, sillä muodostan uhan vihervasemmiston ja feminismin valtarakenteille. Me oikeat filosofit puolestamme emme pelkää asettua poikkiteloin suhteessa järjettömyyksiin.

Mutta vastustamme epäoikeudenmukaisuutta, jolla poljetaan kansallista itsemäärämisoikeutta, meritokraattista oikeudenmukaisuusperiaatetta sekä harjoitetaan positiivista erityiskohtelua ja muuta syrjivää etuoikeuttamista.

Typerimpienkin ihmisten olisi pitänyt ymmärtää, ettei homomiehelle kannata tuputtaa mitään feminismiä. On tässä muitakin asioita tulilla kuin tuo ”sukupuolten tasa-arvo”. Kuinka vaikea tämä on ymmärtää poliittisessa vihervasemmistossa?

---

P.S. Yhtään valtavirtakustantamoiden kirjaa en muuten osta enkä yhtäkään lehteä tilaa, ja toivon, että muut tekevät samoin. Messutkoon punavihreät messukeskuksissa toisilleen.


Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin

14. elokuuta 2020

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla


Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnattua minua ja Suomen Perustaa vastaan tiedepoliittisen aggression olen pyytänyt oikeuskansleria selvittämään, menettelevätkö tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.), seuraajansa Annika Saarikko (kesk.) ja ministeriö hyvän hallinnon tai lain vastaisesti pyrkiessään taannehtivasti kiistämään rahoituksen ajatuspaja Suomen Perustalta sen julkaistua tutkimukseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Helsinki: Suomen Perusta, 2020).

Julkaisen kanteluasiakirjani PDF-dokumenttina myös tässä.

Asiakirja kannattaa lukea sanasta sanaan ja ymmärtää sekä sisäistää sen argumentit ennen kuin lausuu asiasta mitään puoleen tai toiseen. Sama pätee tietenkin myös kiistelyä herättäneeseen tutkimukseeni.

Sisällön ymmärtämisvaatimus koskee etenkin sitä valtavirtamediaa, joka on antanut teoksestani ja sen motiiveista perättömän kuvan ja jonka syötteisiin myös muutamat poliitikot lankesivat kirjaa arvioidessaan.


Ministeriö ylittänyt toimivaltansa

Käsittääkseni oikeusvaltion toteutuminen edellyttää, että julkinen hallinto ei puutu tutkimustoiminnan sisältöihin politiikkaohjauksella eikä ministeriön harjoittamalla taloudellisella kiristyksellä.

Näkemykseni mukaan ministeri ja ministeriö ovat ylittäneet toimivaltansa ja yrittävät painostaa kirjani julkaisijaa tavalla, joka vaarantaa hallinnossa asioivien tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden (toisin sanoen PeL 6 §:n periaatteet, joihin myös ministeri itse on vedonnut kirjaani moittiessaan).

Ministeriö menettelee alun alkaen hyvän hallinnon ja tieteen vastaisesti nähdessään tutkimustoiminnan kurinpidollisena normien valvontakysymyksenä. Tutkimustoiminnan ihanteet ja normit ovat yleensä erilaiset kuin hallinnon ja politiikan ihanteet ja normit.

Näyttää siltä, että ministeriössä ei ymmärretä tieteen olemusta eikä sen poikkeavuutta konventionaalisesta ajattelutavasta lainkaan.

Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa tutkimustoiminta pitäisi nähdä hallitukseen, median ideologisuuteen ja poliitikkoihin kohdistuvana kriittisyytenä, eikä tutkimustoimintaa pitäisi alistaa hallituksen tai median harjoittaman arvostelun kohteeksi, kuten nyt on tapahtumassa.

Yhteiskunnallisen totuuden tavoittelun ehdoton vaatimus on tutkimusten julkisuusperiaate ja esteetön saanti, ja siksi työtäni ei pidä haudata missään hallinnossa.


Vaarassa tieteen vapaus ja sananvapaus

Käsittääkseni ministeriön menettely rikkoo sananvapautta (PeL 12 §) vastaan ohjatessaan tutkijakuntaa ja julkaisijoita harjoittamaan itsesensuuria. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19 artiklan mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Ministeriön menettely on nähtävissä edellä viitatuksi häirinnäksi ja rikkoo siten sekä julkaisijan oikeuksia että kansalaisten tiedonsaantioikeuksia vastaan.

Ministeriön harjoittamalla taloudellisella ehdollistamisella voi olla kauaskantoiset seuraukset tutkimustoiminnalle pelotevaikutuksensa kautta, ja siksi se saattaa vahingoittaa tutkimustoiminnan vapautta myös laajemmin.

Oikeusvaltiossa minkään ministeriön ei pitäisi selvitellä tutkimustoiminnan oikeutusta eikä tutkijoiden tai tutkimuslaitosten joutua selittelemään tekemisiään poliittiselle hallinnolle, virkamieskunnalle tai esivallalle.

Kun niin on päässyt käymään vihervasemmistolaisen hallituksen toimesta, on se merkki tiedehallinnon punavihreästä kallistumasta, jota arvostelen kirjani luvussa 17. Siten se osoittaa esittämäni kritiikin täysin oikeaan osuvaksi.


Puolueettomuusperiaate vaakalaudalla

Vaarassa on niin ikään hallintolaissa (HL 6 §) viitattu viranomaistoiminnan puolueettomuusperiaate, jonka mukaan viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään.

Vaikka ministeri ei osallistuisi asian käsittelyyn ministeriössä, tutkintaa suoritetaan hänen aloitteestaan, jolloin esteellisyys muodostuu eri puoluetta (kesk.) edustavien ministerien intressijääviydestä suhteessa ajatuspaja Suomen Perustaan (ps.).

Näin on syntynyt tilanne, jossa ministeri pyrkii pidättämään julkisen rahoituksen eri puoluetta edustavalta ajatuspajalta edistääkseen oman puolueensa etua tai tuottaakseen haittaa toiselle puolueelle. Tämä ei ole lain valossa hyväksyttävää.

Olen kiinnittänyt kanteluasiakirjassani huomiota myös siihen, että perussuomalaisten kohtelu hallinnossa ja oikeuslaitoksessa ei ole ollut yhdenvertaista muissakaan asioissa, ja olen esittänyt asiasta näyttöä myös tutkimuksessani, jonka argumentteja kukaan ei ole pystynyt kumoamaan. Vaikuttaa, että Suomen Perustaan ja minuun kohdistettu painostus on osa Perussuomalaisiin laajemminkin suunnattua poliittista kampanjointia.


Kuulemisen laiminlyönti

Ministeriön ryhtyessä Suomen Perustaan kohdistamiin painostustoimiin ei ministeriöstä otettu minuun mitään yhteyttä eikä varattu teoksen kirjoittajalle tilaisuutta vastata kirjasta esitettyihin väitteisiin, kunnes itse otin yhteyttä ministeriöön ja toimitin sinne kaksi kirjelmää, jotka nimesin asianosaisen kannanotoiksi (täällä ja täällä).

Ministeriön menettely on ollut viranomaiselle säädetyn kuulemisvelvollisuuden vastainen, mikä rikkoo hyvän hallinnon ja hallintotoiminnan avoimuuden periaatetta.

Myös siinä tapauksessa, että minuun olisi otettu ministeriöstä yhteyttä ja tilaisuutta vastata olisi tarjottu, menettely olisi ollut tieteenfilosofisesti ongelmallinen. Vääristymähän on nimenomaan siinä, että viranomaisvalta ylipäänsä pyrkii ohjaamaan tutkimustoiminnan sisältöjä taloudellisella uhkailulla.


Tieteellisen arvovapauden ja tutkimustoiminnan vapauden riisto

Ministeriön menettely saattaa olla ristiriidassa myös lehdistönvapauden kanssa, ts. rikkoa tiedotustoimintaa harjoittavien julkaisijoiden oikeutta ilmaista näkemyksensä hallitusvallasta riippumatta.

Vaatiessaan tutkimustoiminnalta arvosidonnaisuutta ja tarkoitusperien huomioon ottamista ministeri Kososen pyrkimykset ovat joka tapauksessa tieteenfilosofisen ja metodologisen arvovapausvaatimuksen vastaisia. Rahoituksesta tai julkaisustatuksesta ei pidä päättää jälkikäteen sillä perusteella, että jotkut poliitikot ovat tyytymättömiä tutkimuksen tuloksiin.

Nähdäkseni Suomen Perustan ja tutkijakunnan oikeus esittää yhteiskuntatulkintoja pitäisi olla turvattu nimenomaan ministerin viittaamien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökohtien nojalla. Ajatuspajoilla on tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen perustuva oikeus nauttia julkista rahoitusta niiden yleistehtävän, eli yhteiskunnallisen keskustelun herättämisen, varmistamiseksi.

Kirjani ei ole vain ajatuspajoille asetetut normit täyttävä vaan tieteellisesti argumentoituna tutkimuksena se on ne ylittävä, siis riittävä. Näin ollen ajatuspajaa vastaan ei voitaisi käyttää myöskään sitä näkökantaa, että kirjaani ei ole tuotettu yliopistossa vaan ajatuspajassa (jonka ei edes periaatteessa tarvitse olla yhtä korkeat kriteerit täyttävä).


Rahoitussopimusten tulkinnanvaraisuus ja oikeudettomuus

Tutkimusten tuloksista päättämisen ei pidä olla virkamiestyön alainen asia, eikä viranomaisella ole työnantajan privilegio-oikeutta tutkimusten sisällöistä, julkaisustatuksesta ja tulosten relevanssista päättämiseen tai rahoituksen kieltämiseen sisältöjen perusteella.

Toimivallan ylitys on tapahtunut jo siinä, kun ministeriö on käynnistänyt selvityksen tutkimukseni poliittisesta ”soveliaisuudesta”, ”asianmukaisuudesta” ja ”poliittisesta korrektiudesta” poliittisin perustein. Kyseinen uhkaus haavoittaa pahoin tutkijakunnan halukkuutta esittää yhteiskuntakritiikkiä tulevaisuudessa ja mitätöi siten tutkimustoiminnan edellytyksiä myös laajemmin.

Nähdäkseni oikeuskanslerin tulisi puuttua asiaan siksikin, että vaakalaudalla eivät ole vain Suomen Perustaan kohdistuvista painostustoimista kärsineiden oikeusturva vaan tutkijoiden oikeusturva ja tutkimustoiminnan vapaus yleisesti.

Filosofian ja tieteen oma olemus vaativat, että tutkimustoiminnan piirissä voidaan olla myös erimielisiä ilman, että mikään ministeriö pyrkii ohjaamaan tutkimus- ja julkaisutoimintaa taloudellisella uhkailulla, ahdistelulla, painostuksella, ehdollistamisella tai kiristyksellä.

Ministeriön vaatimukset ovat perusteettomia myös sopimusoikeudellisesta näkökulmasta, sillä viitatut näkökohdat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä eivät ole yksiselitteisesti määriteltävissä, kuten totean jo tutkimuksessani. Niiden hallintodiskursiivinen määritteleminen voisi perustua vain pakottamiseen tai vallan käyttöön, mikä kumoaisi kriittisen tutkimuksen idean.

Ei ole myöskään lakia, joka velvoittaisi tutkijoita edistämään mitään tiettyjä näkemyksiä tai mielipiteitä julkaisuissaan, ja myös siinä mielessä ministeriön vaatimukset, menettelytavat ja sisältöjä koskevat sopimukset (mikäli niitä on) ovat oikeudettomia.

Kannattaa lukea myös, mitä sanon politiikan ja yhteiskuntamoraalin alistamisesta juridis-normatiiviselle pakotukselle kirjani luvussa 8 (s. 165 jss). Se on politiikan ja filosofian koko olemuksen tuho.

En vastustele sitä, että virkamieskunta lukee kirjaani. Lukijat voisivat kuitenkin oppia jotakin teoksestani sen sijasta, että he pyrkivät asettumaan argumentaationi yläpuolelle pelkän omavaltaisuutensa turvin sekä pyrkivät estämään muita ihmisiä saamasta ja lukemasta teostani.

Ministeri Kososen ja jokaisen, joka aikoo kirjastani jotakin sanoa, olisi luettava se ensin alusta loppuun ja omaksuttava sisältö sanasta sanaan, mahdollisesti myös tentittävä teos minulle ja läpäistävä tentti hyväksytysti. Vasta sitten heillä olisi oikeus esittää siitä arvionsa.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, mitä oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen vastaavat. Olisiko niin, että Suomessa hallitus ei pyri määräilemään vain filosofeja, vaan se valvoo myös oikeuskanslerinviraston toimintaa ideologisesti?


JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori
Valtiotieteiden tohtori

31. heinäkuuta 2020

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta


”Älkää koirasta välittäkö, varokaa vihaista emäntää!” – Tämä on tullut todeksi monien perussuomalaistenkin keskuudessa, kun valtavirtamedia sekoitti kansalaisten pään ja propagoi hädissään ihmisille, että kriittisessä mediatutkimuksessani on muka kyse naisvihasta.


Kuten melkein kaikki jo tietävätkin, julkaisin keväällä teoksen  Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Arvostelin kirjassani valtamedian puolueellisuutta ja osoitin, että median vihervasemmistolainen tarkoitushakuisuus ilmentää syvemmälle yhteiskuntarakenteeseen pesiytynyttä legitimaatiokriisiä.

Median halkeaminen on yhteiskuntamme oikeusperustusta koettelevan ongelman ilmentymää. Sen juurisyitä ovat maahanmuuton aiheuttama eripura ja EU:n liittovaltiopolitiikka, johon sisältyy monietnisen ja monikulttuurisen ajatusmallin lietsonta. Juuri ne ovat panneet sekä maailman, median että tieteen sekaisin. Luvussa 11 oli toki myös ripaus feminismin kritiikkiä, joka kohdistui asianmukaisesti translakiuudistukseen, ”Me too” -hankkeeseen ja Vihreiden Naisten ”Suostumus2018”-aloitteen mediakampanjointiin (lukekaa itse).

https://web.archive.org/web/20200609110525/https://www.suomenperusta.fi/content/uploads/2020/06/Hankamaki_Totuus_kiihottaa_8_6_2020.pdf
Klikkaa kuvaa ja odota latautumista, tallenna sen jälkeen PDF:nä ja lue!
Tiede- ja kulttuuriministerinä toiminut Hanna Kosonen (kesk.) alkoi painostaa teoksen julkaisijaa ja jakelijaa Suomen Perustaa taloudellisella uhkailulla katsoen, että teos ei vastaa hänen näkemyksiään tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Ministeriö on muun muassa uhannut periä ajatuspajalta sen yleisen toiminta-avustuksen takaisin.

Käsittelin kirjani vastaanottoa täällä, täällä ja täällä. Jatkan kamppailuani kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta myös nyt, Annika Saarikon (kesk.) astuessa tiede- ja kulttuuriministerin virkaan ja selvitysten jatkuessa ministeriössä.

Olen toimittanut ministeriöön kaksi omaa kannanottoani, joissa vaadin Suomen Perustaan suunnatun taloudellisen painostuksen lopettamista ja teokseni jakelun jatkamista esteettömästi ja välittömästi.

Julkaisen kirjeeni myös tässä:

Kirjelmäni opetus- ja kulttuuriministeriölle 11.6.2020.

Kirjelmäni opetus- ja kulttuuriministeriölle 30.7.2020.

Osuvimman arvion teoksestani on esittänyt emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoituksessaan

”Filosofin vaikeudet – Liian hyvä juttu?” 13.6.2020. Se kannattaa lukea.



Pääargumenttini ovat seuraavat:

1) Sananvapaus koskee myös ja etenkin tutkimustoimintaa. Tieteen ja tutkimuksen piirissä sananvapauden tulisi olla erityisen hyvin suojattua.

Vaarassa on perustuslaillinen sananvapaus johtaessaan sensuuriin taloudellisen uhkavaatimuksen kautta. Jo pelkkä viranomaistutkinnan kohteeksi asettaminen loukkaa ennakkosensuurin kieltoa tutkijoiden asenteita etukäteen ohjaavan vaikutuksensa tuloksena.

Vaakalaudalla on myös tieteen ja tutkimustoiminnan yleinen vapaus, jota ei pitäisi suitsia viranomaismääräyksillä niin, että julkaisijoilta kiristetään toiminta-avustuksia julkaisutoiminnan sisältöihin viitaten.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19 artiklassa todetaan: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”

Ministeriön harjoittama taloudellinen painostus ja siihen liittyvä tutkimustoiminnan ehdollistaminen ministeriön oman poliittisen tarkoituksenmukaisuusharkinnan varaiseksi on nähtävissä lauselmassa viitatuksi häirinnäksi. Siten ministeriön harjoittama kiristys loukkaa myös tätä periaatetta.

Sananvapauteen kuuluu kansalaisten oikeus saada tietoa kaikista lähteistä. Kustantajan julkaisuresurssit ja kirjani saatavilla olo pitäisivät siis olla turvatut säädösten valossa.


2) Tieteen ja tutkimustoiminnan julkisuus on totuuden tavoittelun elintärkeä ominaisuus.

Olen kirjoittanut tutkimukseni vakavissani ja tieteellisten periaatteiden mukaisesti. Tieteen normit ovat erilaiset kuin politiikan ja hallinnon normit. Tutkimustoiminnan periaatteisiin kuuluu, että viranomaisvalta ja poliittinen valta eivät puutu tieteilijöiden toimintaan eivätkä tutkimusten sisältöihin eivätkä yritä ohjata tutkimuksia.

Jo pelkkä tutkimusten alistaminen viranomaistutkinnan kohteeksi saattaa olla vaikutuksiltaan kauaskantoista ja tuhoisaa, kun tutkijakunta säikähtää ja alkaa itsesensuroida tai muokata näkemyksiään ministeriön toiveiden mukaisiksi. Taloudellinen uhkailu ja siihen liittyvä puuttuminen tutkimuksen sisältöön haavoittavat tieteen ja tutkimuksen vapautta.

Niinpä rahoituksesta ei pidä päättää jälkikäteen sillä perusteella, että poliitikot ovat tyytymättömiä tutkimuksen tuloksiin. Tieteellisessä ajattelussa ja filosofiassa lähdetään siitä, että tutkimusten tuloksista ei pidä päättää valtiollisen yleisrahoittajan alku- eikä loppusanoissa saati ministerin henkilökohtaisissa mielipiteissä. Tutkimustuloksista tulee tutkijoiden päättää tutkimusprosessissa.

Filosofian alistaminen ministeriön painostuksen kohteeksi on tutkimustoiminnan kannalta tuomittavaa. Voidaan kysyä, miksi tutkimuksia tehtäisiin ja teetettäisiin, jos tuloksista pyrkivät päättämään toimeksiantajat tai rahoittajat itse.

Ministeriössä vaikutetaan ajateltavan, että tutkimusten tuloksista päättämisen tulee olla poliittisen virkamiestyön alainen norminvalvonta-asia. Ministeriö näyttää pyrkivän ratkaisijan rooliin päättääkseen tutkimuksen julkaisustatuksesta (käytännöllinen sensuuriuhkaus) sekä halutessaan pyörtää julkaisijan toiminta-avustuksen kirjani sisällön perusteella.

Tieteessä lähdetään siitä, että tulokset on hyväksyttävä, kun tutkimus on perustellusti suoritettu ja tulokset julkaistu. Poliitikkojen tulisi tällöin mukautua myös tutkimuksen mahdollisiin toimintasuosituksiin eikä ryhtyä painostamaan tutkijoita sillä perusteella, että tulokset eivät ole joidenkin poliitikkojen toiveiden mukaisia.

Koska ministerin vaatimus tarkoitusperien vaatimisesta tutkimuksen lähtökohdaksi on perimmältään epätieteellinen ja edellyttäisi tutkimukselta tendenssimäisyyttä, se on perusteeton ja tieteen vastainen. Niinpä ministerin vaatimuksen ei pitäisi johtaa mihinkään kirjaani koskeviin johtopäätöksiin – ei varsinkaan sellaisiin, joissa ministeriö uhkaa julkaisijaa rahoituksen takaisinperinnällä ja ohjaa julkaisijaa suoranaiseen sensuuriin.

Emeritusprofessori Timo Vihavainen lienee oikeassa, kun hän arvioi, että kirjani on ”liian hyvä” ja että teoksellani on mahdollisesti ”suuri tulevaisuus”.

Siinä on todennäköisesti ylisanoja, mutta olen kyllä itsekin sitä mieltä, että kirjani on parasta, mitä tässä maassa on politiikan tutkimuksen ja filosofian alalta tällä vuosituhannella julkaistu.

Toisella tavalla sanoen mediatutkimukseni asettaminen käytännöllisen sensuurin alaiseksi on ennenkuulumattoman röyhkeää ja jäänee myös historiaan juuri sen tyyppisen tiedepolitikoinnin merkkipaaluna, jota arvostelen tutkimuksessani.


3) Viranomaisella ei ole työnantajan privilegio-oikeutta tai työnjohto-oikeutta tutkimusten sisällöistä päättämiseen eikä rahoituksen kieltämiseen sisältöjen perusteella. Tutkimuksellisissa asioissa sitä ei yleensä katsota olevan myöskään yleisrahoittajilla. Työnjohto-oikeus ei ulotu tutkimusten sisältöihin myöskään yksityisten säätiöiden rahoittaessa tutkimuksia.

Tutkimusten tekoa ei pitäisi ensinkään nähdä sellaisena normienvalvontakysymyksenä, jollaisena ministeriö pyrkii sen näkemään alistaessaan tutkimuksen poliittiselle ja hallintodiskursiiviselle kontrollille. Sellainen kuuluu Neuvostoliittoon, sosialismiin ja muuhun totalitarismiin.

Taloudellinen kiristäminen on keinoista katalin ja alhaisin. Kun argumentit loppuvat tai niitä ei ole ensinkään esitetty, on muutamien nykypoliitikkojen mielestä aivan tavanomainen tapa toimia sellainen, että otetaan tekijöiltä rahat pois.

Olen pannut huolestuneesti merkille, että tiettyjen poliitikkojen ja eräiden tieteilijöidenkin keskuudessa pidetään nykyisin yleiskäytäntönä, että jos tutkimusten tulokset eivät miellytä jotakin kuppikuntaa, on sensuroiminen, vaientaminen ja muu todellisuudesta poistaminen täysin oikeutettu tapa toimia. Tämän politikoinnin mielivaltaisuudesta olen esittänyt kirjassani laajan arvostelun, jota kukaan ei ole pystynyt kumoamaan.

Kansanvaltaisessa valtiossa ja vapaassa tutkimustoiminnassa asioista pitäisi ajatella niin, että tieteen ja tutkimuksen tehtävänä on hallituksen, poliittisten normien ja konventioiden jatkuva kyseenalaistaminen eikä alistuminen poliittiselle ohjailulle! Ministeriön asennoituminen on kääntämässä tämän periaatteen päälaelleen.


4) Ministeriö suorittaa tutkintaa ilman oikeudellista perustetta, ilman tieteellistä asiantuntija-asemaa, epätieteellisesti motivoituneena, poliittisesti jäävinä ja kansalaisten perusoikeudet vaarantaen. 

Ministerin vaatimus vuotuisen toiminta-avustuksen (noin 120 000 euron) takaisin perimiseksi Suomen Perustalta on perusteeton, katsotaanpa asiaa sitten tutkimukseni sisällön valossa tai niiden mahdollisten vaikutusten valossa, joita ministeriön harjoittamasta kiristyksestä voisi seurata tutkimustoiminnan vapaudelle (sisällön suitsiminen ja tutkijakuntaan kohdistuva pelotevaikutus).

Ministeriö on eräissä aiemmissa yhteyksissä vastustellut ajatuspajojen kehittymistä ja pyrkimyksiä profiloitua tieteellisesti toimiviksi sekä käyttänyt ajatuspajojen suhteellisesti alempaa statusta oman poliittisen holhouksensa verukkeena. Vasta-argumenttinani totean, että kirjani ei ole vain ajatuspajoille asetetut normit täyttävä vaan tieteellisesti perusteltuna tutkimuksena se on ne ylittävä, siis riittävä.

Siksi teostani vastaan esitetyn vyörytyksen argumenttina ei voida käyttää myöskään sitä muotoseikkaa, että kirjaani ei ole tuotettu yliopistossa vaan ajatuspajassa (jonka ei periaatteessa edes tarvitse olla yhtä korkeiden kriteerien alainen).


5) Ei ole olemassa lakia, joka velvoittaisi tutkijoita edustamaan mitään tiettyjä näkemyksiä tai mielipiteitä missään julkaisuissaan. Tähän ei voida velvoittaa myöskään millään sopimuksilla, sillä viitatut käsitteet (’tasa-arvo’, ’yhdenvertaisuus’) ovat kelluvia merkitsijöitä (signifiant flottant) eli sisällöltään soveltumattomia yksiselitteisesti määriteltäviksi, kuten totesin jo tutkimuksessani. Niiden hallinnollinen määritteleminen voisi perustua vain pakottamiseen tai vallan käyttöön, joka kumoaisi tutkimustoiminnan idean.

Käsittääkseni kirjani saatavilla olo pitäisi taata sekä lain että tieteellisten periaatteiden valossa, samoin kuin sen julkaisijan loukkaamattomuus teokseni kustantajana ja yhdenvertaisen valtiorahoituksen saajana.

Nähdäkseni erilaista poliittista näkökantaa edustavalla ministerillä ei ole oikeutta käyttää taloudellista painostusta toista poliittista puoluetta lähellä olevan ajatuspajan kiristämiseen. Ajatuspajoilla on nimenomaan tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen perustuva oikeus nauttia julkista rahoitusta niiden yleistehtävän – eli yhteiskunnallisen keskustelun herättämisen – varmistamiseksi.

Oikeusvaltion toteutuminen edellyttää, että kansalaiset voivat saada tietoa sekä tieteilijöiden että poliittisten edustajien ja ehdokkaiden näkemyksistä pidäkkeettömästi.

Rahoituksen takaisinperintää ajatuspajalta voitaisiin harkita nähdäkseni vain siinä tapauksessa, että ajatuspaja ei jatka julkaisemansa teoksen jakelua alkuperäisessä muodossa: sekä painettuna niteenä että verkkosivuillaan.

Esitän, että ministeriö luopuisi Suomen Perustaa kohtaan osoittamistaan vaatimuksista ja että kirjani saatavilla olo varmistettaisiin viivyttelemättä.


6) On huomattava, että sekä ministeri Kosonen että Perussuomalaisten puoluejohto ovat asioita arvioidessaan reagoineet median syötteisiin – eivät teokseeni, jota kukaan kommentoijista ei ollut lukenut.

Kuten professori Vihavainenkin viittaa edellä mainitussa kirjoituksessaan, on valtavirtamediassa annettu vääristelevä kuva tutkimuksestani. Esimerkiksi Ilta-Sanomien Timo Haapala väitti kirjoituksessaan ”Persujen kohuhahmot eivät Timo Soinille kelvanneet – Halla-aholle kelpasivat” (13.6.2020), ettei minua olisi hyväksytty Perussuomalaisen puolueen jäseneksi (olin kyllä puolueen jäsen 2010, vaikka ehdokkaaksi en tuolloin mahtunut).

Iltalehden Jyrki Lehtola puolestaan levitti minusta kirjoituksessaan ”Alkukesän kirjarovio lupaa lämmintä loppukesää” (12.6.2020) henkilökohtaisia ja perättömiä huhuja hyvän lehtimiestavan vastaisesti.

Ylen TV-uutisissa 13.6.2020 kello 18 kirjani kirjoittajaksi mainittiin virheellisesti kansanedustaja Ano Turtiainen, jolla ei ole mitään tekemistä kirjani kanssa!

Valtiorahoitteinen Yleisradio valehteli Jussi Halla-ahon sanoneen kirjaani Ano Turtiaisen kirjoittamaksi!
Näyttöä ja esimerkkejä toimittajakunnan taitamattomuudesta ei ole tarvinnut erikseen hakea. Median sekopäisyys on ollut systemaattista ja toimitukset sekaisin kuin seinäkello. Vaikka totuus nyt poltteleekin toimittajien sormia, heidän tulisi malttaa sen verran, että vaivautuisivat kirjoittamaan edes nimet ja tekijät oikein.

Kirjaani koskeva mediakohtelu on ollut valtavirtamedian raihnainen kosto kirjassani esittämästäni mediakritiikistä.

Tältä pohjalta – ja 420-sivuisessa teoksessa esittämäni dokumentoidun mediakritiikin valossa – esitän, että Ylen asema laitettaisiin uuteen parlamentaariseen tarkasteluun ja valtioneuvosto tutkituttaisi, pitäisikö valtavirran medioilta periä takaisin niiden vuotuiset valtion lehdistötuet (18 miljoonaa euroa).

Ministerillä tai ministeriöllä ei ole mitään oikeutta välillisesti tai välittömillä toimillaan tuhota tutkimusta, kiristää julkaisijoita eikä estää tai rajoittaa sananvapauteen kuuluvaa mielipiteiden- ja ilmaisunvapautta sekä kansalaisten tiedonsaantioikeutta.

Filosofien, tieteilijöiden, kirjailijoiden ja muiden kulttuurintuottajien painostamisella on taipumus päättyä ikävästi etenkin suitsijoiden omalta kannalta.
 
Vaadin tutkimukseni jakelun jatkamista esteettä ja välittömästi. Oikeusvaltion toteutuminen edellyttää, että sitä pitäisi olla saatavissa sekä kirjakaupoissa, kirjastoissa että kirjamessuilla viimeistään syyskuun ensimmäiseen päivään mennessä. Esitän teostani myös media-alan (viestintä, informaatiotieteet, informatiikka), käytännöllisen filosofian ja yhteiskuntatieteiden (valtio-oppi, poliittinen historia, politiikan tutkimus) tutkintovaatimuksiin oppikirjaksi.


JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori, filosofi
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi
Helsinki

14. kesäkuuta 2020

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan


1. Filosofi julkaisee poikkeuksellisen kovatasoisen ja poleemisen tutkimuksen Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jossa arvostellaan valtamediaa.

2. Valtamedia saa kilarit ja päättää, että hyökkäys on paras puolustus sekä kaivaa teoksesta väitteitä, jotka eivät ehkä ole ”poliittisesti korrekteja”.

3. Valtamedia huomaa, että Perussuomalaisten kannatusta ei ole saatu alenemaan ”rasismista” jauhamalla, joten naiseuteen vetoaminen voisi toimia, sillä heitä on paljon, kaasu on jo keittiössä eikä räjähdykseen tarvita kuin tulitikun raapaisu.

4. Koska kirjaan sisältyy feminismin arvostelua, media lavastaa sen ”naisvihaksi” suututtaakseen perussuomalaiset naiset, jotka eivät ole tosin lukeneet koko kirjaa eivätkä siten tiedä, että teoksessa esitetty feminismin arvostelu oli suunnattu kritisoimaan Helsingin Sanomien laittautumista puolustamaan ”Me too”- ja ”Suostumus2018”-hankkeita.

5. Koska kirjan kirjoittaja on keski-ikäinen homomies, valtamediassa huomataan, että hänessä on sellaista salamanterin väriä, jonka vuoksi hänestä ei voida lavastaa rasistia, mutta naisvihaajaksi maalittaminen voisi toimia!

6. Niinpä valtamedia maalittaa kirjan kirjoittajan naisvihaajaksi peittääkseen sen, että teoksen kiistelty luku 11 koostuu median yksisilmäisyyden arvostelusta eikä mistään naisvihasta.

7. Perussuomalaiset naiset suuttuvat, sillä he ovat lukeneet kirjaa median aikaansaaman ennakkoluuloisuuden varassa, eivätkä he arvioi mediaa kirjassa esitetyn arvostelun varassa.

8. Opetus- ja kulttuuriministeriö alkaa kiristää julkaisijaa, Suomen Perustaa, taloudellisella uhkauksella, jonka ei pitäisi kuulua mihinkään tutkimustoimintaan eikä hyvään hallintoon.

9. Suomen Perustaa epäillään ja moititaan siitä, ettei siellä mukamas piitata tasa-arvosta eikä yhdenvertaisuudesta, kun ajatuspaja on julkaissut kyseisen teoksen. Tosiasiassa teoksessa puretaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet auki filosofisen ideologiakritiikin keinoin sekä osoitetaan, ettei näille käsitteille voida eikä tarvitsekaan löytää sellaisia yksiselitteisiä määritelmiä, jotka olisivat kiistattomia tai jotka voitaisiin määritellä hallinnollisesti (paitsi tietysti vihervasemmistossa). Paraskin tasa-arvo on väistämättä aina vain likiarvo.

10. Kirjoittaja sanoo kirjoittaneensa teoksen tieteellisin periaattein eikä hallintodiskursiivisen ohjeistuksen tai määräilyn alla.

11. Puolueen puheenjohtaja toteaa aivan oikein, ettei puolueella ole tekemistä kirjan kanssa.

12. Kirjan kirjoittaja toteaa, että se on oikein, sillä tutkimuksen ei pidäkään olla poliittisesti johdettua.

13. Kirjan kirjoittaja paheksuu, että opetus- ja kulttuuriministeriö kuitenkin pyrkii painostamaan Suomen Perustaa taloudellisella uhkavaatimuksella, kun siellä toiminut tutkija ei ole tottelevainen vihervasemmiston näkemyksille siitä, mitä vihervasemmisto haluaa omalla tasa-arvonäkemyksellään ja yhdenvertaisuuskäsityksellään ajettavan.

14. Kirjan kirjoittaja toteaa, että jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan, sillä arvon käsite on olemukseltaan hierarkkinen, ja myös moraali vaatii, että osataan erottaa arvokkaat asiat vähemmän arvokkaista, jottei jouduttaisi yksiarvoisuuteen (totalitarismiin).

15. Kirjan kirjoittaja lähettää OKM:ään kannanottonsa, jossa hän vaatii Suomen Perustaan kohdistetun painostuksen lopettamista ja esittää teoksensa tavoittelemaan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa.

16. Tällä välin valtamedia on maalittanut kirjan kirjoittajasta olkiukon, johon sosiaalisen median vasemmistosissit yrittävät töhriä kaiken maailman pahan, mutta kirjoittaja on teflonia eikä uhriudu.

17. Suomen Perustasta eräs uhrautuu ritarillisesti ottaen julkaisemisesta ”vastuun”, mikä toisaalta merkitsee, että jossain katsotaan olevan myös ”syyllisen”.

18. Vastuuta ottamalla osoitetaan syylliseksi kirjan kirjoittaja, jolloin luodaan mielikuva, että teoksessa on muka jotakin ”vikaa”. Vastuullisuutta olisi kirjan pitäminen saatavilla, jotta lukijat saisivat sen käsiinsä ja tietäisivät, mitä siinä oikeasti sanotaan.

19. Kun vastuullinen on metron alla ja syyllinen bussin alla, keksitään vielä, että laadunvarmistus ei muka toiminut. Miten olisi voinutkaan, kun teos ja tekijänsä ovat laadukkaampia kuin mikään valvonta?

20. Kirjoittaja pohtii ristiriitaa siinä, että puolueella ei ole tekemistä tutkimuksen kanssa, mutta toisaalta tutkimustoiminnalle halutaan poliittista kontrollia.

21. Kirjoittaja on sitä mieltä, että puolueilla ei ole velvoitetta ohjata mitään tutkimusta, eikä opetusministeriöllä ole oikeutusta tutkimustoiminnan suitsimiseen, sillä vaikutus olisi tieteen vapauden vastainen.

22. Puolueen puheenjohtaja toteaa ehdittyään perehtyä teokseen, että kirjassa on paljon ”etevää media- ja sensuurikritiikkiä” – ja on taaskin oikeassa niin kuin silloinkin, kun hän sanoi, ettei puolueella ole tekemistä kirjan kanssa.

23. Kirjoittaja on tyytyväinen, sillä hän voinut toimia parhaiden filosofisten ihanteiden mukaisesti Suomen Perustassa, ja toivoo, ettei ajatuspajakaan sensuroisi. Avoimeksi toisin jää, miten voidaan puolustaa sensuurin arvostelua ja itsesensuroida, ja vastaus kysymykseen löytyy OKM:n harjoittamasta kiristyksestä.

24. Kirjoittaja huomauttaa, että politiikan normit ovat aina erilaiset kuin tutkimustoiminnan normit. Hän myös jatkaa, että siksi kenenkään ei tarvitse pyydellä eikä siten myöskään antaa anteeksi, sillä ei ole tapahtunut mitään väärää. Kirjoittaja kyllä itse antaa anteeksi kaiken muun paitsi OKM:n harjoittaman tiedepoliittisen kiristyksen.

25. Puheenjohtajan mukaan se, että teoksessa on yksi huono luku ei tarkoita, että koko teos olisi huono, mikä pitää paikkaansa.

26. Kirjoittaja lisää, että se mikä on huonoa poliittisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta, voi olla arvokasta tutkimukselliselta kannalta, eikä tutkimuksia yleensäkään pitäisi arvottaa sillä perusteella, miten hyödyllisiä tai haitallisia ne ovat.

27. Kirjoittaja jatkaa, että filosofian ja politiikan ristiveto on klassinen ja että puolueella ja Suomen Perustalla ei olisi käsissään mitään ongelmaa, ellei opetus- ja kulttuuriministeriö uhkaisi ajatuspajaa taloudellisella painostuksella.

28. Kirjoittaja päättelee, että koettujen ongelmien juurisyy on Suomen Perustaan kohdistettava OKM:n painostus, joten puolueella olisi syytä koota rivinsä eikä ajautua miinaan, jolla hallitus ja sitä tukeva valtamedia yrittävät luoda sisäistä eripuraa ja haavoittaa puoluetta.

29. Viestinnän professori tviittaa, että kirjaa arvostellessa kannattaa varoa menemästä itse mukaan tarinaan, ja vihjaa siten, ikään kuin kyse olisi puolueen tietoisesti rakentamasta kohusta.

30. Kirjoittaja kiistää mitään taka-ajatuksia olevan ja vastaa, että kohu on valtamedian itsensä käsikirjoittama ja että sen tarkoitus on peittää teoksen todellinen sisältö.

31. Kirjoittaja toteaa, että median harjoittama maalittaminen osoittaa kirjassa esitetyn mediakritiikin täysin oikeaksi!

32. Kirjoittajalle on valtavirtajulkisuudessa myönnetty niin vähän vastausmahdollisuuksia, ettei vähempää voitaisi myöntää, ja näin pyritään siihen, ettei totuus teoksen mediakriittisestä sisällöstä tulisi julki. Kirjoittaja sanoo, että vastaukset kaikkiin kysymyksiin löytyvät itse asiassa kirjan kansien välistä, kunhan ne maltettaisiin lukea sieltä.

33. Valtamedia ei ole välittänyt tietoa kirjan mediakriittisestä eikä tiedepoliittisesta sisällöstä ollenkaan, vaan se on käyttänyt teosta yksinomaan puolueen korventamiseen käyttäen vipuamisensa välineenä sitä, ettei tutkimus ole puolueideologian mukainen.

34. Samanaikaisesti valtamedia syyttää tutkimusta väitteillään, että kirja olisi puolueideologian mukainen, ja nimittää kirjoittajaa Perussuomalaisten Suureksi Filosofiksi unohtaen tosin mainita eräästä ruotsinkielisestä filosofianprofessorista, joka on puolestaan ollut SDP:n ohjelmatoimikunnan jäsen ja siten demarien pääideologi filosofian oppiaineessa yliopistolla.

35. Toimittajakunnan harjoittama panettelu ja vääristely ovat käsin kosketeltavia ja paljastavat valtamedian matalamielisyyden.

36. Puolueessa asiaa arvioidaan poliittisen pragmatiikan näkökulmasta ja murehditaan työtä, joka mahdollisesti täytyy tehdä, jotta valtamedian tekemät kolhut saadaan oikenemaan.

37. Kirjoittaja pohtii, minkä verran työtä tuhotaan kirjaroviolla.

38. Muuan ammattitoimittaja soittaa yksityishenkilönä kirjan kirjoittajalle ja kertoo, ettei aio tehdä juttua mutta arvelee monien toimittajien välttelevän asiallisten juttujen tekemistä kirjoittajasta sekä puolueesta, sillä toimittajien seassa vallitsee kuulemma pelko leimautumisesta perussuomalaisten kannattajiksi, jos he tekevät asiallisia juttuja. Tällöin olisi soittajan mukaan vaara, että soraääninen toimittaja harjattaisiin pois toimituksesta.

39. Kirjoittaja huokaa ja toteaa, että edellä mainittu seikka vain osoittaa oikeiksi kirjan väitteet mediassa vallitsevasta laumasieluisuudesta ja henkisten kahleiden kalinasta.

40. Kirjoittaja tuntee lopulta sääliä toimittajia ja muuta ihmiskuntaa kohtaan niin kuin eräskin, jonka Jumala hylkäsi.

41. Kirjoittaja lähtee viettämään kesää, mikä ei suinkaan tarkoita, ettei kirjan varsinaisesta sisällöstä voitaisi keskustella. Mutta se edellyttää, että jokainen vahvojen väitteiden tai vaatimusten esittäjä on lukenut kirjan alusta loppuun, ei syyllisty mustamaalaukseen tai perättömän valhetiedon levittämiseen, ja on osoittanut arvostelukykynsä asianmukaisilla opinnäytteillä ja tieteellisellä julkaisutoiminnalla, kuten täällä.

42. Kirjoittaja toivottaa hyvää suomalaista juhannusta ja kiittää tuesta, jota on tullut suuri määrä ihan joka puolelta.

11. kesäkuuta 2020

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla


Julkaistessani maanantaina teokseni Totuus kiihottaa – Tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä olin varma, että kritisoimani valtamedia tulisi kostamaan minulle jollakin tavalla.

Kirjani pääväite oli aivan muuta kuin minkä valtamedia ja sosiaalisen median vihervasemmistolaiset kätyrit siitä nostivat esille.

Väitin, että yhteiskuntamme sosiaalirakenne on hajoamassa, ja kansalaisten sukset ovat menneet monessa asiassa ristiin. Tästä on seurannut, että myös yhteiskuntakeskustelut ovat polarisoituneet, ja lopulta tuo halkeaminen on johtanut median jakautumiseen valtamediaan ja vaihtoehtomediaan.

Tutkimukseni on siis mediatutkimus ja politiikan tutkimuksellinen analyysi yhteiskuntaamme koettelevasta legitimaatiokriisistä. Paljo nykypuhe syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja köyhyydestä ovat vain tuon oikeusperustusta koettelevan ongelman esiintymiä.


Media kostaa ja vyöryttää

Media tempaisi kuitenkin otsikoidensa ja juttujensa aiheeksi pelkän havainnollistavan aineksen, jossa olin käsitellyt seksuaalipolitiikassa koettuja ongelmia, muun muassa miesten syrjäytymistä ja miesten tasa-arvo-ongelmia. Niiden käsittelyä media välttelee samalla, kun se suosii feministisen agendan julistamista. Esitän tästä selvän näytön huomion kohteeksi nostetussa luvussa 11.

Tulin totta kai sohaisseeksi muurahaispesään. Seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevat asiat ovat juuri sellaisia tabuja, joista valtamedian oli helppo tekaista veruke ja vipu koko tutkimukseni mustamaalaamiseen.

Esimerkiksi MTV3:n verkkosivut julkaisivat aiheesta jutun, jossa muuan kolumnisti moitti minua sanoista ”pihtarikartelli” ja ”lutkanarsistit” erottaen nämä asiayhteydestään (en tosin käyttänyt lainkaan sanaa ”pihtarikartelli”, mutta vastaan silti). Olin median moittimassa luvussa 11 arvostellut erästä Helsingin Sanomien juttua, jossa eräs toimittaja oli puolestaan haukkunut ankarin sanoin muiden muassa professori Panu Rajalaa ja Lauri Törhöstä kirjoituksessa ”Kaikki tietävät sen ringin”.

Argumenttini (s. 254) oli tasapainottava kannanotto tähän keskusteluun. Miesten ringistä saisi siis puhua feministien hyväksi, mutta ei vastata siihen huomauttamalla vaikkapa naisten kartellista? Eivätkö miesten asema ja jatkuvasti heikentymässä oleva rooli merkitse mitään?

MTV3:n kolumnin kirjoittaja päätti juttunsa sanomalla että ”hiljaisuus on myrkkyä demokratialle”. Tajuaako hän näin ollen itsekään, mitä hän tekee tukiessaan julkaisuni sensuroimista? MTV3:n useassa jutussa myös moititaan työtäni ”rasistiseksi”. Olin laajalla aineistolla osoittanut, miten pöyristyttävää ja petollista ”ässäkortin pöytään lyömistä” tuo rasismisyytöksillä ratsastaminen mediassa on. MTV3 ei myöskään ottanut mitään yhteyttä minuun vaan puristeli vastauksia vain puoluejohdolta.

Myös Helsingin Sanomien Juha Typön kirjoitus, jonka mukaan olin haukkunut joitakin nuoria eräässä Hesarin itsensä kokoon keittämässä tapauksessa, antaa perättömän kuvan asioista. Helsingin Sanomat itse oli haukkunut erään (minulle henkilökohtaisesti tuntemattoman) miespuolisen tohtorin jo aiemmin panettelevasti.

Kannanottoni (s. 252) oli tasapainottava huomautus tähän. Ja erityisesti siihen, että valtamedian ilmatilanvalvonnalla kiristetään normiruuvia sekä vedetään maamme tunneilmastoa huurteeseen. Ei hyvä kenellekään.

Ymmärrettävää se kyllä on, kun ulkomailta tulvii tänne seksuaalisesti aktiivisia miehiä, jotka tekevät oikeita raiskauksia ja aiheuttavat sosiaalisen vaihdon epätasapainotilan seksuaalisille markkinoille. Näistä asioista kärsivät kaikki suomalaiset ihmiset, kun niiden tuloksena seksuaalinormeja joudutaan kiristämään, seksuaalisuutta sanktioidaan ja pilataan vapaamielistä länsimaista seksuaalikulttuuriamme, joka oli vielä parikymmentä vuotta sitten kunnossa, eikä juuri kukaan kokenut mitään ongelmia.

Kirjoitin asiasta selvästi niin, että media, poliittinen vihervasemmisto ja yhteiskuntatieteilijät koettavat kiinnittää huomiota vähäpätöisiin ”tasa-arvo-ongelmiin” vain peittääkseen näkyvistä sen järisyttävän mullistuksen, jonka maahanmuutto tuottaa väestöpolitiikassa ja seksuaalipolitiikassa.


Sanomani ymmärretty ja välitetty mediassa tahallisesti väärin

Puhuessani grooming-ilmiöstä en tarkoittanut sitä mitä media väittää sen olevan, vaan suoran käännöksen mukaan tarkoitin sillä ’siistiytymistä’ eli eräänlaista kaunistelua ja asioiden marinointia. Käytin sitä sanan ”sokerideittailu” parina: ne esineellistävät seksin, kuten käy, kun maahanmuuton aiheuttamasta naisten markkinasta kärsineet miehet pyrkivät tasapainottamaan asemaansa lopulta rahalla (s. 249). Olen kyllä sosialisti sikäli, että kaikkien pitäisi saada ilmaiseksi.

Myös väitteet minusta raiskauskulttuurin puolustelijana ovat häikäilemättömän vääristeleviä. Käytin tuhansia sanoja sen osoittamiseen, miksi avioliitossa tapahtuvia raiskauksia ei olisi pitänyt saattaa virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi, vaan asianomistajarikoksina pitäminen olisi riittänyt. Samaa mieltä näytti olevan jopa Sauli Niinistö silloin kun lakia viimeksi muokattiin (s. 250 jss.).

Kyseessä oli tarkoin perusteltu argumenttini ”Suostumus2018”-hanketta koskevaan keskusteluun. Nyt se yritettiin kääntää ”raiskausten puolusteluksi”, vaikka olin vedonnut (1) todistelun mahdottomuuteen ”Suostumus2018”-aloitteessa ja (2) yritykseen kääntää todistelutaakka. Kaiken tämän esitin oikeusfilosofisesti perusteltuna.

Argumenttini olivat ilmeisesti vastaansanomattomia tai menivät lukijoiden ymmärryksen yli. Jokaisen täytyisi käsittää, että ”Suostumus2018”-aloitteen ja sen mediarummutuksen arvosteleminen ei ole raiskausten puolustelemista vaan puuttumista raiskauksen tunnusmerkkien uudelleenmäärittelyyn.

Media on poiminut 420-sivuisesta kirjastani useita asiayhteydestään irrotettuja lauseita ja käsitteitä ja käyttänyt niitä mielivaltaisesti pyrkien lavastamaan minusta jonkinlaista olkiukkoa, johon voidaan nyt muka töhriä kaikki maailman paha.

Ja tämä on tapahtunut Twitterissä lentoon lähteneen piipityksen aikaansaamana ilman, että kukaan asiaa kommentoinut olisi lukenut teostani kokonaisuudessaan saati ymmärtänyt sen painokkuutta filosofisena ja yhteiskuntatieteellisenä analyysina siitä, miksi yhteiskuntamme on nykyisin monessa suhteessa jakautunut.

Media näyttää luottavan yleisön, poliitikkojen ja jopa tieteenharjoittajien lukutaidottomuuteen.

Yleisradiosta minulle puolestaan soitteli Eero Mäntymaa, jonka kirjoittelua olin arvostellut tutkimuksessani. Arvostan kuitenkin jutun kirjoittanutta tiimiä siitä, että se sisällytti jutun loppuun haastatteluni, joka kannattaa lukea. Vastinetta Yle-verolle.

Helsingin Sanomien toimittaja Onni Niemi taas kyseli minulta vain ja ainoastaan näistä seksuaalisuutta koskevista näkemyksistäni. Ne ilmeisesti sopivat helposti poliittiseen painostamiseen, mikäli ne eivät ole aivan vihervasemmiston poliittisen ideologian mukaisia ja sopusoinnussa sukupuolentutkimuksen valtavirran kanssa.


Ministeriö kiristää Suomen Perustaa taloudellisesti

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Tviittailun tuloksena tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen alkoi painostaa kirjani julkaisijaa Suomen Perustaa uhkauksella kiistää ajatuspajalta sen 120 000 euron toiminta-avustuksen! Verukkeena ministeri mainitsi, että ”yleisavustuksen saajan yhtenä velvollisuutena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta”.

Vastaan, että arvovapaan ja kriittisen filosofian sekä yhteiskuntatutkimuksen velvoitteena ei ole edistää mitään tarkoitusperää. Juuri sellaista arvolatautunutta toimintaa arvostelen tutkimuksessani.

En siis väitä edustavani tasa-arvoa mutta en myöskään epätasa-arvoa. Tendenssien ja agendojen edistäminen ei kuulu minkään todellisen tutkimusmetodologian piiriin.

Ministeri Kosonen vetoaa ’tasa-arvoon’ ja ’yhdenvertaisuuteen’, jotka ovat kelluvia merkitsijöitä ja sisällöltään mahdottomia määritellä yksimielisesti. Olen analysoinut nekin tutkimuksessani niin monipuolisesti, että monella poliitikolla on varmasti kognitiivisia vaikeuksia ottaa vastaan ideologiakritiikkiäni. Tasa-arvon pitäisi olla myös perussuomalaisten oikeutta argumentoida.

Sen sijaan Kosonen yrittää alistaa kriittisen filosofian puoluepoliittiseen harkintaan ja sekoittaa siten poliittiset mielipiteensä ja kriittisen tieteellisen ajattelun periaatteet, aivan niin kuin tieteestä mitään ymmärtämättömän ministerin tietysti kuuluukin. Hiihtosuunnistajana toimineella Hanna Kososella ei ole vähäisintäkään tieteellistä pätevyyttä eikä näyttöjä tieteellisestä julkaisutoiminnasta.

Sen sijaan rahasäkkien päällä istuvilla byrokraateilla on otsaa ahdistella Perustan lisäksi myös minua noilla kiistelyn kohteena olevilla ”veronmaksajien rahoilla”. He saavat tuosta grillaamistyöstään jatkuvasti korkeaa kansalaisilta kannettua palkkaakin! Veronmaksajien varoilla on tuotettu sakeaa vihervasemmistolaista puppua jo vuosien ajan ja kymmenien miljoonien edestä.


Ministerin erottava, tavoittelen tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa

Kirjojen hävittäminen on barbariaa, jonka ei pitäisi kuulua sivistysyhteiskuntaan.

Ministeri Kosonen tulee toimineeksi epäeettisesti uhkaamalla Suomen Perustaa taloudellisella sanktiolla vain siksi, että tulkintani suomalaisesta yhteiskunnasta eivät ehkä ole hallituksen mielipiteiden mukaisia.

Kyseinen tiedepoliittinen painostus on kiristystä, jonka vuoksi katson, että ministeri Kososen on erottava tehtävästään.

Esitän samalla kirjani tavoittelemaan opetusministeriön jakamaa tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa.

Poliittinen vyörytys antaa selvän näytön siitä hulluudesta, jolla tutkimusta pyritään nykyisin ohjaamaan poliittisesti.

Opetusministeriönkö nyt muka pitäisi hallinnollisin tarkoitusperin päättää siitä, minkälaisia tulkintoja filosofit ja yhteiskuntatieteilijät tekevät? Näkemys on niin absurdi, että sille voisi nauraa pitkät naurut, ellei ultimaatumin tehosteena olisi valtava taloudellinen kiristys.

Siihen kiristykseen ajatuspaja Suomen Perustan ei olisi pitänyt koskaan langeta.


Tutkimuksen ei pidä olla poliittisesti ohjattua

Kyse ei ole siitä, ettei kirjallani olisi ollut joidenkin mielestä tarpeeksi esilukijoita. Ei filosofiaa ja tiedettä pidäkään altistaa poliittiselle kontrollille tai tarkoituksenmukaisuusharkinnalle.

Käsikirjoituksen lukivat tarkoin parikin luottohenkilöä, ja molemmat olivat kanssani samoilla linjoilla. Kuuntelin kommentit huolella ja kiitollisena sekä otin muutosesitykset huomioon toteuttaen asianmukaiset korjausehdotukset. Kukaan meillä ei ole syyllinen yhtään mihinkään, ja siksi on väärin syytellä ketään mistään ”virheestä”, marttyyrisoitua tai marttyyrisoida, niin kuin (minua jatkuvasti sensuroivan) Uuden Suomen jutussa tehdään.

En voi vastata edes Uuden Suomen blogissani, sillä lehden punavihreä ylläpito on jälleen kerran poistanut kirjoittamismahdollisuuteni, mistä arvostelin lehteä kirjassani. Myös Twitter poisti tilini, vaikka en ollut sanonut siellä mitään.

Jokainen varmasti ymmärtää, että kyseiseen pois jynssäämiseen liittyvä hulluus alkaa olla yksinkertaisesti liikaa ja koettelee sananvapauteen liittyvää yleisön tiedonsaantioikeutta. Varmasti kyseisellä sensuurilla ja siihen liittyvällä valejournalismilla romutetaan yhteiskunnallisen totuuden tavoittelu ja annetaan vääristynyt kuva filosofiastani.

Puolueemme johto puolestaan ajettiin vihervasemmistolaisten tviittaajien virittämään miinaan, kun puheenjohtajistolta tivattiin kannanotto, jossa kyseenalaistettiin työni laatu tai sen varmistus. Ja kaikki tämä muutaman tviitin perusteella ilman, että sen enempää arvostamani Jussi Halla-aho kuin Riikka Purrakaan olisivat teostani lukeneet.

Myönnän olevani hieman pettynyt tapaan, jonka mukaisesti vihervasemmiston virittämän ansan on sallittu laueta tällä tavoin hätäisiksi kommenteiksi. Ministeriön harjoittamalta viranomaissensuurilta puuttuu todellakin laadunvarmistus niin kuin sen käyttämiltä tai tilaamilta politisoituneilta arvioitsijoiltakin, jotka ovat punavihreän näennäistutkimuksen tekijöitä. Tutkimuksen arvioiminen ei ole viranomaisvallan tehtävä eikä julkaisuehtojen asettelun pidä kuulua poliittisesti hallinnoidun viraston toimintaan, paitsi tietysti Neuvostoliitossa.

Pahinta ja epäoikeudenmukaisinta suuren yleisön ja Suomen Perustan omalta kannalta on se, että opetusministeriö taloudellisella uhkailullaan on painostanut kirjani julkaisijaa poistamaan kirjani sivuiltaan. Streisand-ilmiötäkö tässä luodaan?


Poliittisen vastustajan tai kilpailijan mielistely ei kannata

Itsesensuuri poliittisen painostuksen edessä edustaa noloa moraalisäteilyä. Taipuminen tanssimaan poliittisen kilpailijan pillin mukaan ei tuo puolueellemme yhtään mitään, mutta se voi viedä siltä uskottavuutta.

Seison sanojeni ja yli 800 viitteellä varustetun työni takana horjumattomasti. Olen esittänyt Suomen Perustalle, että yleisöjen tiedonsaannin ja tutkimusetiikan kannalta olisi välttämätöntä, että kirjani jakelua jatkettaisiin.

Itsesensuroijaksi alistuminen on lisäksi epäviisasta poliittisesti. Kukaan ei arvosta Perussuomalaisia eikä Suomen Perustaa siksi, että ne antautuvat poliittisten kiusaajiensa edessä. Päinvastoin: vihervassarit ja tietyt muut tahot nauravat saadessaan tahtonsa läpi ja pystyessään kylvämään omalla vivutuksellaan epäsopua puolueen riveihin.


Väitteet naisvihasta ovat perättömiä ja ilmentävät vihervasemmiston affektiivisuutta

On valetta, että olisin naisvihamielinen. En vihaa mitään vaan esitän feminismin arvostelua sekä analysoin, mistä yhteiskunnassamme lisääntynyt viha oikein johtuu.

Osoitan ihan homona, että nais–mies-suhteiden käsittely valtamediassa on läpikotaisin feminismin armoilla. Jokainen asiasta esitetty eriävä näkemys pyritään teurastamaan mediassa, ja esittäjä saa vesikauhuiset vaahdot kasvoilleen. Näinhän se on tullut taas näytetyksi.

Olen kai arvostelijoiden mielestä huono naisten rakastaja, mikä voi olla tottakin, kun en palvo feminismiä enkä muita valtion kotijumalia. Into hervahtaa kirjarovion sytyttäjien syliin ei ole yllättävää, sillä olinhan kirjoittanut, että näin ”keskiajan historia tulee tutuksi”.

Selkeimmin motiivinsa paljasti Helsingin Sanomien Juho Typpö: ”Puolueen suosiota esimerkiksi jäsenten rasistiset motiivit eivät toistaiseksi ole hetkauttaneet. Saa nähdä, hetkauttaako naisviha.”

Tästä siis on kyse: vihasyytösten käytöstä verukkeena ja lavasteena puoluekannatuksen jyrsimiseen.

Valtamedia olisi voinut vähemmälläkin hehkutuksella antaa täysin vääristyneen kuvan tutkimuksestani, mutta nyt se on selvästikin kiihottunut totuudesta, aivan niin kuin arvasin.

En alistu kuitenkaan kinaamaan asioista, sillä Piru asuu pikkuasioissa. En ryhdy myöskään avaamaan asiaa kirjoittamalla aiheesta enempää kuin olen tehnyt tässä 155 000 sanaa kattavassa ja perusteellisessa tutkimuksessani. Kaikkien kannattaisi lukea tuo kirja.

Olen tuottanut huolellisesti tehdyn tutkimuksen, joka nyt yritetään sensuroida, sillä sen tekijä on ilmeisesti vihervasemmistolle liian kova luu.

Sen vuoksi uhkaillaan raukkamaisesti pientä ajatuspajaa Suomen Perustaa ja laitetaan puoluejohto reagoimaan lonkalta tutkimukseen, jota kommentoijat eivät ole lukeneet.

Oikeutus kirjani arvioimiseen on vain, jos on lukenut sen alusta loppuun. Tieteenfilosofiassa lähdetään siitä, että kenelläkään tutkimusta lukemattomalla tai sitä ymmärtämättömällä ei ole oikeutta esittää siitä vahvoja mielipiteitä, ei varsinkaan sellaisia, joilla pyritään kieltämään esittämisen oikeus ja mahdollisuus.

Käsittääkseni kukaan ei ole Suomessa pystynyt kirjoittamaan yhtä läpivalaisevaa, systemaattista ja teoreettisesti perusteltua analyysiä siitä, miksi myös tieteen arviointi on ajettu samanlaisen poliittisen vyörytyksen ja kakofonian uhriksi, kuin on meneillään sosiaalisessa mediassa.


Mikä tässä on se todellinen uutisoimisen aihe?

Tämä kaikki osoittaa oikeaksi sen, mitä mediatutkimuksessani väitin: valtamedian ja sossumediassa päivystävien vasemmiston etäispäätteiden toiminta on muuttamassa koko yhteiskuntamme hullujen paraatiksi omalla vyörytyksellään ja julkisuuden hallinnallaan.

Kun poliittisiksi vastustajiksemme asettuneilla ei ollut mitään vastaansanomista mediatutkimukseni pääargumentteihin, he kaivoivat esiin aseista katalimman ja alhaisimman: taloudellisen kiristyksen.

Oikea ongelma on, että ihmiset, joilla ei ole kognitiivisia edellytyksiä vaativan filosofisen argumentaation ymmärtämiseen, pyrkivät päättämään siitä, mitä me asioista perillä olevat asiantuntijat saamme tai voimme sanoa.

Uutisoimisen arvoista asiassa olisi se, että ministeri Hanna Kosonen ahdistelee perättömien ja puolueellisten tulkintojen pohjalta kvalifioitunutta tutkijaa ja kiristää teoksen julkaisijaa Suomen Perustaa.

Se on sitä tiedepoliittista kourintaa ja kähmintää, joihin en toivoisi opetusministeriön vajoavan.

Tällaistakin kollaasia netissä näköään jaellaan. Tieteen tehtävä ei ole edistää tarkoitusperiä vaan tavoitella tietoa ja totuutta.
Opetusministeriön pitäisi oikeastaan osoittaa minulle 434 000 euron tutkimusmääräraha, kuten vihreälle tutkijalle Oula Silvennoiselle. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta, joka hallinnoi lähes 60 miljoonan vuosittaista pääomaa!

Tuo hirvittävä summa jaetaan nyt poliittisesti ohjatuin perustein hallitusta tukevaan tutkimukseen, jonka suuntaviivat päättää valtioneuvosto. Tästä kannattaisi olla oikeasti huolissaan.


JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori, filosofi
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi


P. S. Olen iloinen kirjani myönteisestä vastaanotosta mediassa ja muussa vihervasemmistossa. Olen saanut paljon kannustavaa ja kiittävää palautetta myös lukijoiltani, mistä kiitos. Ja Ylilaudallahan minusta tehdään jo messiasta.