10. toukokuuta 2025

Lautasen nuolettaminen on fasismia – Yleistuesta ei pidä tehdä tarveharkintaista

Yle ja muutamat muut mediat julkaisivat viikon lopuksi uutisen, jonka mukaan hallitus aikoo yhdistää Kelan työttömyysetuudet (peruspäivärahan ja työmarkkinatuen) yhdeksi yleistueksi

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), Kelan pääjohtaja Outi Antila ja valtiovarainministeriön osastopäällikkö Liisa Siika-aho esiintyivät kirkkain silmin Ylen pääuutislähetyksessä kokoomustaustaisen Antilan selittäessä, että toimenpide on lähinnä tekninen, eikä työttömyysturvan tasoon tehtäisi muutoksia.

Tarkoitus olisi jatkossa yhdistää yleistukeen muun muassa asumistuki, jolloin molempia voitaisiin käsitellä samalla hakemuksella.

Tämä ei ole suinkaan koko totuus. Uutisissa ei mainittu sanallakaan hallituksen aikeesta tehdä yleistuesta tarveharkintainen.

Kyse ei ole siis vain teknisestä muutoksesta eikä tason säilyttämisestä, vaan myöntöehtojen muutoksesta ja koko perusturvan luonteen muokkaamisesta. 


Yleistukea ei pidä ehdollistaa tarveharkinnan lisäyksillä

Lausuntopalvelussa avatussa sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyynnössä sanotaan selvästi:

”Yleistuki olisi uusi työttömän työnhakijan perustoimeentuloa turvaava etuus. Yleistuki olisi tarveharkintainen.

Tämä tarkoittaa, että Kelan työttömyysetuutta voisi saada vain, jos osoittaa tarvitsevansa rahaa, toisin sanoen on todisteellisesti varaton.

Tähän asti Kelan peruspäivärahaa on pidetty varallisuudesta riippumattomana, kuten ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Myös Kelan työmarkkinatukea on koskenut vain osittainen tarveharkinta, ja sitä on myönnetty riippumatta työttömän varallisuudesta. Vain omaisuudesta saatavat tuotot on otettu huomioon Kelan työmarkkinatuen tasoa alentavina tuloina, paitsi yli 54-vuotiailla ja työssäoloehdon täyttäneillä. Hallitus tosin poisti kaikki 55 täyttäneiden poikkeussäännöt jo viime syksynä.

Mikäli yleistulo ja sen tarveharkintaisuus toteutuvat, sinun pitää Kelan päivärahaa tai työmarkkinatukea korvaavaa yleistukea saadaksesi avata omat ja mahdollisesti läheistesi tulot, säästöt, muu varallisuus sekä asuinolot viranomaiselle, joka saa osan tiedoista myös tulorekisteristä ja verottajalta suoraan.

Jo 2000-luvun alussa kokoomuslainen sosiaaliministeri Maija Perho vei läpi perusoikeuksien (omaisuudensuojan, yhdenvertaisuuden, yksityisyydensuojan ja tietosuojan) vastaisen lain, jolla toimeentulotuen saajan pankkitiedot saatettiin Kelan tiedusteltaviksi siten, että asiakkaalle annetaan asiasta ilmoitus.

Tämä vaaransi edellä mainitut perusoikeudet, mutta laki hyväksyttiin, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta on maamme ylin perustuslakia tulkitseva elin. Hallituspuolueilla on nytkin perustuslakivaliokunnassa enemmistö sekä puheenjohtajuus, minkä turvin hallitus voi hyväksyttää kaikki haluamansa lait, oma lehmä ojassa.

 

Mitä yleistuen tarveharkintaisuudesta seuraisi?

Mikäli yleistuesta tehdään tarveharkintainen, läpivalaisua jatketaan toimeentulotuen ja asumistuen lisäksi nyt myös Kelan työttömyysetuuksien suuntaan vaihtamalla nimeksi yleistukija tekemällä myös siitä ehdollinen.

Tämä kalvaa vähävaraiset entistäkin köyhemmiksi ja lisää väliinputoajien määrää.

Ihmiset pakotettaisiin kuluttamaan kaiken omaisuutensa. Asteittainen varattomuusehtohan liitettiin jo viime vuonna toimeentulotuen lisäksi myös asumistukeen (aiheesta täällä). Tämä kannustaa ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman köyhiksi ja myös automaattisesti tekee ihmisistä nopeasti varattomia.

Näin hallitus aikoo maksattaa valtion velat ja tilkitä budjetin aukot työttömien ja vähävaraisten ihmisten sekä tukiriippuvaisen keskiluokan ja työväenluokan omaisuudella.

Koska valtiontalouden säästöt kiertyvät lopulta menoiksi viimesijaiseen tukimuotoon, eli toimeentulotukeen, valtio ei lopulta säästä menoissa. Toimeentulotuen hakemista rajoittaa nyt lähinnä ihmisten oma pyrkimys välttää sosiaalista kontrollia ja tarveharkintaa, mutta silti toimeentulotuen menot ovat räjähtäneet leikkausten vuoksi.

Kyse ei olekaan, aivan kuten pääjohtaja Antilakin nerokkaasti myönsi, valtiontalouden säästötoimesta, koska etuuden tasoa ei muutettaisi. Mutta sitä hän ei huomannut sanoa, että tarveharkinnan lisäämisessä on kyse työttömien runtelusta, köyhdyttämisestä ja sosiaalisesta rapauttamisesta.


Jatkoa asuntopoliittiselle ahdistelulle

Yleistuella on ilmeisesti tarkoitus myötäillä asumistukeen tämän hallituksen aikana tehtyjä myöntöehtojen tiukennuksia ja toimeentulotuessa jo pitkään ollutta varattomuusehtoa. Toisin sanoen Kelan työttömyysturvaakaan (yleistukea) ei enää saisi, jos on varallisuutta tai asuu omistusasunnossa.

Omistusasukkailtahan poistettiin viime vuonna asumistuki kokonaan, vaikka hoitovastikkeet tai asuinkiinteistön kulut (joihin asumistukea voitiin aiemmin myöntää) ovat pienemmät kuin vuokrat, ja vaikka omistusasukas voi olla nettovelkainen ja siten jopa köyhempi kuin vuokralainen. 

Oli siis selvästi väärin ja jopa oikeusvaltioperiaatteiden vastaista evätä asumistuki vain asumismuodon perusteella.

Tässäkään yhteydessä valtio ei säästä pennin jeniä, mutta osa ihmisistä voi menettää kaiken. Varattomiksi tehtyinä hekin siirtyvät vuokralle, jolloin asumistukimenot kasvavat. Varattomuusehtoinen asumistuki myös kytkee ihmiset ikuiseen vuokraorjuuteen, koska se estää vuokralaisia kartuttamasta pääomaa omistusasuntoon. Sillä tavoin rikastuvat vain sijoittajat, jotka ovat asumistukien loppusaajia.

Työttömyysetuuksia korvaavan yleistuen ja asumistuen yhdistäminen on huono ajatus siksikin, että työttömyysturva on henkilökohtainen ja asumistuki kotitalouskohtainen. Niiden yhteensovittaminen ei onnistu, paitsi ulottamalla tarveharkinta ja varattomuusehto koskemaan kaikkia perheenjäseniä, mikä puolestaan lisää avio- ja asumuseroja.


Yleistuen kestoa ei pidä rajoittaa

Tarveharkinnan ohella toinen yleistuen takana vaaniva vaara on siihen mahdollisesti liitettävä ajallisen keston rajoittaminen. Peruspäivärahassa on täyttyvä aikarajoitus ollut, kuten ansiosidonnaisessa työttömyysturvassakin, jota tosin on leikattu. Mutta viimesijaisista viimesijaiseen työttömyysetuuteen eli työmarkkinatukeen ajallista rajoitusta ei ole sisällytetty.

Median uutisoinneissa on vain mainittu, että hallituksen suunnitelmissa ajallisesta rajoittamisesta ei ole mainittu.

Oletettavasti yleistukeen tehtäisiin ajallinen takaraja, jota perusteltaisiin myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja peruspäivärahan ajallisella rajoittamisella. Yleistuen sosiaaliturvaluonne unohdettaisiin kokonaan, vaikka yleistukea markkinoidaan nimenomaan perusturvan ja alimman perusetuuden muotona.

Yleistuessa olisi piilevä varattomuusehto, joka astuisi voimaan yleistuen keston rajaamisen kautta, kun työtön päätyisi toimeentulotuelle, jossa on jo ankara varattomuusehto.

Tämä huonontaisi kansalaisen asema, ja myös valtiontalouden kannalta yleistuen ajallisen keston rajoittaminen olisi järjetöntä, sillä säästökiertyisi toimeentulotukimenoksi kuitenkin.

Tästä johtuu, että yleistukeen ei pidä asettaa ajallisen keston rajoitusta.

On huomattava, että yleistuki ei ole sama asia kuin perustulo, joka olisi negatiivisen tuloveron tapainen perusturvamalli. Yleistuki olisi edelleen syyperustainen, toisin kuin perustulo, eli se edellyttäisi työpoliittista ansaintaa tai osallistumista työviranomaisen patisteluun.

Masturbatiivis-onanistinen ansainta-argumentti on tyhjä, kun ansaintamahdollisuudet puuttuvat, eikä sellaiseen voida vedota, mikä on pelkästään oletusten tai lupausten varaista, kuten väite suuresta työvoimapulasta, jota lievittämään muka tarvitaan kipeästi lisää työvoimaa ulkomaita myöten.

Myöskään työttömyys ei ole yleensä ansaittua eikä itse aiheutettua, joten työttömien perusturvan ehdollistaminen ansaintaperiaatteella ja sanktioinnilla on jo sinänsä virheellistä.

Ongelmana on, että työttömyys ei poistu leikkaamalla eikä kansalaisia ahdistelemalla, joten syyperustaisuutta ei voida pitää perusturvan eikä siten yleistuen lähtökohtana. Myöskään työttömän toimintakyky, osaaminen, koulutus ja kelpoisuus työmarkkinoilla eivät kohene perusturvaa leikkaamalla. Eikä synny yhtään uutta työpaikkaa, johon voisi noin vain ”mennä”. 

Yleistukeen kaavailtu tarveharkinta ja sen mukainen varattomuusehto tappaisivat kaiken toimeliaisuuden, sillä ne estäisivät työllä vaurastumisen ja omasta työstä hyötymisen. Samoin on vaikuttanut niin sanottujen suojaosien poistaminen.

Kannusteloukut poistuvat vain, jos Suomeen luodaan perustulon muotoinen perusturvamalli, jossa ei ole köyhyyteen ohjaavaa varattomuusehtoa. Vain tällainen yhteiskunta voisi olla aidosti liberaali.

Nyt hallitus kulkee päinvastaiseen suuntaan, mikä vaarantaa omaisuudensuojan ja on siten oikeiston hehkuttamien omien ideologisten ihanteiden vastaista. (Ideologisuuden sinänsä tunnusmerkki onkin kyllä sisäinen ristiriitaisuus.)

 

Tätä yleistuen ei pitänyt tarkoittaa Varoittava esimerkki Isosta-Britanniasta

Yleistuki ei ole nykyhallituksen käsittelyssä muuta kuin nimi työttömyysturvan huonontamiselle entisestään. Myös Kelan nykyisten työttömyysetuuksien taso on jäänyt palkankorotusten jälkeen, sillä peruspäiväraha ja työmarkkinatuki sidottiin jo aiemmin elinkustannusindeksiin, ja palkat ovat nousseet sitä nopeammin.

Sosiaaliturvakomitea, jonka jäsenet koostuvat kaikkien eduskuntapuolueiden kansanedustajista, otti jo muutama vuosi sitten myönteisen kannan yleistuen ajatukseen sikäli, että komitea piti etuuksien yhdistelyä teknisesti perusteltuna.

Nyt hallitus kuitenkin ajaa yleistukea läpi tehdäkseen sen verukkeella leikkauksia ja muita huononnuksia.

Julkaistessani asiasta kriittisen kirjoituksen viime keväänä (jolloin hallitus alkoi valmistella asiaa) Sdp:n kansanedustaja Tarja Filatov vastasi minulle sähköpostitse, että nykyinen hallitus vie asiaa eteenpäin muodossa, joka ei ollenkaan vastaa sosiaaliturvakomitean tarkoituksia.

Nähdäkseni olisi katastrofi, jos (1) yleistukeen liitettäisiin asteittainenkin varattomuusehto ja (2) yleistuesta tehtäisiin kestoltaan rajattu.

Tämä tarkoittaisi ihmisten suistamista köyhyyteen ja kurjuuteen, kuten Isossa-Britanniassa on käynyt, kun siellä otettiin käyttöön Universal Credit -niminen sosiaaliturvajärjestelmä. Se on ajanut ihmisiä ulos kodeistaan ja merkinnyt asunnottomuuden lisääntymistä.

Britannian malli on ollut jo pitkään pääministeri Petteri Orpon (kok.) märkä uni, ja juuri hän on patistellut myös suomalaisia ihmisiä pois kodeistaan, apunaan entinen asuntoministeri Kai Mykkänen (kok.), jonka hankkeista asumisoikeusjärjestelmän romuttamiseksi kirjoitin täällä ja täällä.

Erään kokoomusvaikuttajan mukaan puolueen tavoitteena on Singaporen malli, jossa ei ole julkista työttömyysetuus- eikä kansaneläkejärjestelmää ollenkaan, vaan toimeentulo perustuu henkilökohtaiseen etukäteissäästämiseen. Kauas pilvet karkaavat siinäkin.


Olisiko yleistukimallissa mitään hyvää?

Yleistuen taustalla olisi jatkossa tarvearvio, joka ei poistaisi kallista byrokratiaa mutta lisäisi ihmisten elämää häpäisevää tarkkailua ja valvontaa sekä kolhisi ihmisten yksityisyydensuojaa, yhdenvertaisuutta ja tietosuojaa.

Yleistuen ainoa myönteinen piirre olisi STM:n sivuilla mainittu seikka, että [t]yötulojen noustessa yleistuki vähenee tasaisesti eli yleistuen saajan ansiotulot soviteltaisiin kuten työttömyysturvassa nykyisin.

Tämä vastaisi jokseenkin sitä perustulomallia, jonka luonnostelin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, uud. p. 2010 ja 2015).

Pääpiirteissään mallini noudattelee Nobel-palkitun taloustieteilijän Milton Friedmanin ideoita, tosin hänkin joutui puhumaan perustuloa vastaan, kun sitä kokeiltiin Ronald Reaganin hallinnon aikana, jolloin uudistuksen byrokratiasäästöt vesitettiin jättämällä kontrollikoneistot voimaan.

Kelan työttömyysetuuksia korvaava yleistuki ei olisi enää kiinteän määrän mukainen, vaan sen taustalla olisi tulo- ja varallisuusharkinta sekä suurta byrokratiaa vaativa tarvearviointi. 

STM:n mukaan tavoitteena olisi yksi yhtenäinen järjestelmä, johon yhdistettäisiin asumistuki ja todennäköisesti myös toimeentulotuki. Tarveharkinnan kautta työttömyysturvasta tehtäisiin lopulta toimeentulotuen kaltainen.

STM:n tiedotteen lopussa on Sanni Grahn-Laasosen erityisavustajan Sakari Rokkasen (kok.) ja osastopäällikkö Liisa Siika-ahon nimet.

Yksi tuki, yksi valvova viranomainen, ja lasiseksi tehty kansalainen. Ja kaikki ehdollista sekä riippuvaista tarkkailusta ja rankaisemisesta!

Kansalaisten elämän lisääntyvä läpivalaiseminen tekisi ihmisistä julkiselle vallankäytölle alttiimpia ja haavoittuvampia, mitä ei voida hyväksyä oikeusvaltioperiaatteiden näkökulmasta (vrt. juutalaisen kansanryhmän pankkitietojen ja varallisuuden konfiskoiminen natsi-Saksassa).

Sillä tavoin ei ainoastaan yksinkertaistettaisi etuuksia, vaan pudotettaisiin ihmisiä sosiaaliturvan verkoista ja silmukoista läpi.

Ihminen ei saisi tuloa eikä perusturvaa juokseviin ja jokapäiväisiin elinkustannuksiinsa ilman, että hän on syönyt lautasensa tyhjäksi ja tyhjentänyt taskunsa valtion kassaan.

 

Lautasen nuolettaminen on fasismia

Yleistuki on tarkoitus ottaa käyttöön 1.2.2026, eli saksi-Sannilla on kiire.

Yleistukeen liittyvien lainsäädäntömuutosten ohella hallitus on viemässä läpi myös uudet työttömyysturvan seuraamusmuutokset, joilla karensseja ja työssäolovelvoitteita kiristetään entisestään ja vastoin tieteellistä vaikutusten arviointia. Lisäksi toimeentulotuen myöntöehtoja ollaan tiukentamassa.

Näin siis tilanteessa, jossa työllistymisen mahdollisuuksia ei ole työpaikkojen puuttuessa.

Nykyisellä hallituspohjalla on kaksi vuotta aikaa tuhota suomalainen konsensukseen perustuva perusturvajärjestelmä kokonaan.

Pahimmassa tapauksessa nykyistä hallituspohjaa vain täydennetään seuraavien eduskuntavaalien ja Perussuomalaisten romahduksen jälkeen Keskustalla, ja sama turbulenssi jatkuu vielä kuuden vuoden ajan.

Tässä tapauksessa suomalaisesta oikeusvaltiosta, sosiaaliturvasta ja hyvinvointivaltiosta on jäljellä savuavat rauniot, ja uhriluku kasvaa.

On huomattava, että tämä on vasta ensimmäinen vaihe”. Tarkoitus lienee tehdä kaikesta Kelan perusturvasta tarveharkintaista. Eläkeläisten asumistuki on jo tarveharkintainen, ja jatkossa tarveharkinta ulotettaisiin varmaankin myös kansaneläkkeisiin, jotka tehtäisiin niin ikään varattomuusehtoisiksi, jotta nekin saataisiin uuden yleistuen ja takautuvan omaisuuden riiston piiriin.

Mummojen ja papparaisten asuntovarallisuudessa oleva perintö sulatetaan pakottamalla ikäihmiset käänteisiin asuntoluottoihin ja syömään seinänsä. Tuloksena on periytyvää köyhyyttä, paitsi parhaiten pärjääville, yhteiskunnasta riippumattomille ja sijoituksillaan elosteleville.

Perusturvan repiminen ja epävarmuus tulevaisuudesta aiheuttavat kansalaisille myös paljon huolta, joka huonontaa elämää.

Yhteiskuntamme ei kestä tätä. Hallitus on pantava vaihtoon nopealla aikataululla.

Vetoan hallituksen liima-aineena toimiviin Rkp:hen ja Kristillisdemokraatteihin: Ottakaa ritolat hallituksesta ja kaatakaa hallitus!

Vetoan Perussuomalaisiin kansanedustajiin: Äänestäkää hallituksen esityksiä vastaan ja irtautukaa eduskuntaryhmästänne! Ei teitä sinne valita enää koskaan uudestaan, mutta eroamalla voitte pelastaa henkilökohtaisen maineenne. Ne, jotka puolueeseen jäävät: Vaihtakaa Perussuomalaisten johto seuraavassa puoluekokouksessa!

Vetoan akateemisiin kollegoihini ja muihin tieteellisiin asiantuntijoihin, jotta torppaisitte hallituksen esitykset Lausuntopalvelussa ja siellä olevan linkin takaa löytyvän valmiin lakiesityksen valmistelussa.

Vetoan ammattiyhdistysliikkeeseen, jotta pysäyttäisitte aikeet tehdä yleistuesta tarveharkintaisen ja kestoltaan rajatun.

Vetoan kansalaisiin, jotta osallistuisitte 18.5.2025 Helsingissä järjestettävään suurmielenosoitukseen perusturvaleikkauksia vastaan, sillä muita keinoja ei juuri ole kuin avoin kapina, kun hallitus romutti ay-liikkeeltä mahdollisuuden poliittisiin lakkoihin.

Kokoomuksen tavoitteet ja kannat on tiedetty jo pitkään, ja katalimman petoksen asiassa ovat tehneet Perussuomalaiset, jotka ennen vaaleja lupasivat, että perusturvasta ei leikata.

Riikka Purra aikoo työväenpuolue Perussuomalaisten puheenjohtajana huonontaa ay-liikkeen toimintakykyä myös poistamalla ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden, jotta jäseniltä poistuisi motiivi kuulua ammattiliittoihin ja ay-liikkeen vaikutusvalta vähenisi.

Hyvä työttömyysturva olisi työtätekevän oikeus. Jokainen työllinen voi olla nykymenolla tuota pikaa työtön, myös perussuomalainen kansanedustaja itse, joka on elellyt ”toisen varoilla” siinä missä kuninkaat ja kauppiaatkin.

Sattuman satoa on, mikä lantti kenenkin käteen putoaa, eikä kansalaisia voida vastuullistaa, syyllistää eikä rangaista työllisyystilanteesta, johon he eivät voi itse vaikuttaa. Toisaalta hallitus ei pääse pakoon omaa poliittiseen valtaan liittyvää vastuutaan suhdannekilven taakse, kun leikkaukset on tehty perusturvaan, jonka säilyttämisellä olisi ollut elvyttävä vaikutus. 

Hallituksen esitys yleistuloksi ei perustu empiirisesti (kokeellisesti) todettuihin tosiasioihin vaan ennusteisiin, toiveisiin ja oletuksiin, ja tosiasioita on pyritty johtelemaan politiikasta. Kyse on kansalaisten asettamisesta poliittiseen kokeiluun, jossa panoksena ovat ihmisten työttömyysturva, asuminen ja toimeentulo.

Se on pakkotilanteissa ja vaihtoehdottomuudessa elävien ihmisten ahdingon käyttämistä vipuna sosiaaliturvan leikkaamiseen. Hallituspuolueet leikkaavat niiltä, jotka eivät voi tehdä tilanteelleen mitään ja ovat valmiiksi selkä seinää vasten.

On oikeusvaltion ja moraalin vastaista asettaa ihmisten perusturva huononnusten kohteeksi tilanteissa, joissa ihmiset eivät syystä tai toisesta voi itse olennaisesti vaikuttaa työllistymiseensä ja tulotasoonsa.

Liian moni on nykyään koulutustaan vastaamattomissa töissä vain siksi, että hallitus niihin painostaa. Suuri osa väitetystä työvoimapulasta puolestaan poistuisi kelpoisuusehtoja keventämällä – ei patistelemalla töihin, joita ei ole.

Myöskään työ sinänsä ei ole itseisarvo, vaan sillä on pelkästään välinearvo. Kaikkea tärkeää toimintaa ei voida organisoida palkkatyöksi eikä yrittäjätoiminnaksi. Työn kautta puolestaan tuotetaan suoranaisia epäarvoja, kuten saasteita ja onnettomuuksia, joten myöskään työpoliittista syyperustaisuutta ei voida pitää ihmisten toimeentulon edellytyksenä.

Kokoomuslaisia ja kommunisteja erottaa se, että kokoomuslaiset näkevät tekemistä jokaisessa vaikeudessa ja kommunistit vaikeutta jokaisessa tekemisessä. Olen kuitenkin kokoomuslaista reippautta vastaan, koska tekeminen ilman ajattelua on vaarallisempaa kuin pelkkä ajatteleminen ilman tekemistä.

Odotan ja pelkään päivää, jolloin yhteiskuntamme repeää hallituksen toimien vuoksi täysin, ja puolet kansasta on kaduilla porvariston jatkaessa luksusteluaan turvamuuriensa takana.

Yhteiskuntamme perusasioita tuntemattomat napamiehet ja moppitukat pitäisi heittää valtioneuvoston ikkunoista pihalle niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

 

JUKKA HANKAMÄKI

filosofian tohtori, filosofi

valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi

sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija

 

Aiheesta aiemmin:

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömyysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon 

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla 

13. huhtikuuta 2025

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat: kannatus romahtaa rymisten

Kunta- ja aluevaalituloksesta voin sanoa kekkosmaisesti: Mitä minä sanoin! Valtionhallitus on virtsannut suomalaisten ihmisten muroihin niin vahvasti, että tulos nähdään Perussuomalaisten merkittävänä kannatusalenemana kautta maan.

Perusturvaleikkaukset ovat kohdistuneet suomalaiseen kantaväestöön, joka kärsii erityisesti asumistuen tason alentamisesta ja poistamisesta omistusasukkailta kokonaan sekä varattomuusehdon asettamisesta yleiseen asumistukeen.

Leikkauksista eivät kärsi pakolaiset, turvapaikanhakijat ja tilapäisen suojelun nauttijat lainkaan, koska he ovat yleensä varattomia ja saavat siksi leikkauksilleen kompensaation viimesijaisesta tukimuodosta, eli yleisestä toimeentulotuesta, jonka tasoa ei ole alennettu vaan korotettu.

Yleisen toimeentulotuen perusosa on nyt yksin asuville 593,55 €/kk. Tuon verran Kela takaa käteen vielä kuittaamiensa asuinkulujen jälkeenkin + terveydenhoitokulut ja hammaslääkärimenot. Tätä ei saa suomalainen, jolla on vähänkin varallisuutta, ja nyt hallitus liitti varattomuusehdon myös yleiseen asumistukeen! Omistusasujalta asumistuki otettiin kokonaan pois (lue lisää täältä, täältä ja täältä).

Opiskelija ei voi saada yleistä toimeentulotukea, ennen kuin laina on käytetty loppuun, ei myöskään yrittäjä, jonka asiat laitetaan harkintaan. Mutta ”kaikkein heikoimmassa asemassa oleville” hallitus ja sen kouluttautumis-, yritteliäisyys- ja omistamisvihamielinen toimeentulotuki takaavat täyden ylläpidon, kuten ennenkin.

Omassa taitamattomuudessaan kokkarit ja persut tekivät perusturvaleikkaukset päin seiniä.

Tämän tuloksena:

A) Hallitus kannustaa suomalaisia ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti rutiköyhiksi perusturvaa saadakseen.

B) Hallitus koettaa syöttää suomalaisen keski- ja työväenluokan asunto- ja muun varallisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi. 

Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja erityisesti Ben Zyskowiczin junailema asuntopoliittinen hyökkäys on suomalaisten kodinturvaa vastaan suunnattu kristalliyö, tosin ilman järjen kristallisoitumaa, ja kyseessä onkin vain järjen yö.

Suomalaisia ihmisiä kyseinen politiikka runtelee. Eläkeläisten asumistuki alenee noin 203 000 eläkeläiseltä, myös takuueläkeläisiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon rajalla, ja 7 600 pieneläkeläistä menettää asumistukensa kokonaan. Hallitus poisti perusoikeuksien vastaisesti kansaneläkkeet ulkomailla asuvilta Suomen kansalaisilta, jotka tulvivat nyt takaisin eläkettään saamaan ja asuntoja sekä terveyspalveluja jonottamaan.

Tämä on tulos siitä, kun joku erityisavustajaksi palkattu Esso-Veijo kuiskaa ministerin korvaan valtioneuvoston linnassa, että ”juu leikatkaa vaan niiltä, niin se varmaan säästää”.

Tosiasiassa perusturvaleikkaukset ovat osuneet pahimmin perussuomalaisten omaan kannattajakuntaan. Säästöä valtiolle ei synny. Esimerkiksi vuokralle ajettujen asumistukiin kaatuu enemmän rahaa kuin omistusasuntojen hoitokuluihin. Mutta syntyy suuri määrä väliinputoajia. 

Hallitus koettaa maksattaa valtion velat alemman keskiluokan ja tukiriippuvaisen työväenluokan varallisuudella, mikä on perussuomalaisen puolueen tavoitteiden vastaista. Syy: pylvästaloissa päätöksiä tekevät töyhtöpäät eivät kerta kaikkiaan tunne sosiaaliturvajärjestelmämme perusasioita.

Hallituksessa ei ole ymmärretty sosiaaliturvan kiertymisilmiötä, jonka mukaisesti perusturvaan (työttömyysetuuksiin ja asumistukeen) tehdyt heikennykset kaatuvat toimeentulotuen täytettäviksi – lukuun ottamatta niitä (yleensä suomalaisia) ihmisiä, jotka eivät voi kompensaatiota saada, jos sattuu olemaan vielä jokin lantti taskussa siltä varalta, että koirat eivät kusisi kengille.

 

Puolueiden vuoristoradalla on yksi vaunu irti, ja se on Perussuomalaisten oma

Perusturvaan kohdistetut leikkaukset eivät ole toimineet julkisen talouden kokonaismenoja alentavasti missään maassa. Ei ole ihme, miksi kyseiset ”säästötoimet” eivät innostaneet myöskään Perussuomalaisten äänestäjiä.

Kokoomus selvisi vaaleista pienin naarmuin, koska perusturvaleikkauksia tehdessään kokoomuslaiset ovat mukavuusalueellaan.

Kokoomuslaisesta leikkauspolitiikasta luodin saivat perussuomalaiset. Se ei ole kuitenkaan sankarillista uhrautumista vaan seuraus Kokoomuksen tuhattaiturimaisuudesta ja kyyristelystä Kokoomuksen edessä.

Perussuomalaisia vietiin kuin mätää kukkoa jo vuoden 2023 hallitusneuvotteluissa, joissa Petteri Orpo (kok.) laittoi Purran (ps.) jengin povitaskuunsa.

Tällä menolla Perussuomalaisten kannatus putoaa ryskyen vuoden 2027 eduskuntavaaleissa, ja edessä on paluu takaisin prosenttipuolueeksi.

Puolueen kannatus puolittui jo edellisissä europarlamenttivaaleissa 7,6 prosenttiin, ja ennustin tuloksen kirjoituksessani ”Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra?

Vuoden 2023 syksyllä kirjoitin, että ”Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuskin menee kahtia tällä kerralla, mutta kuilu saattaa muodostua puolueen eduskuntaryhmän ja perussuomalaisten äänestäjien väliin. Lisäksi kannatus puolittuu.”

Melko tarkka tulin olleeksi, sillä myös kuntavaalien tulos romahti nyt 6,8 prosenttiyksikköä 7,6:een.

Tämä osoittaa, että trendi on jatkuva eikä vaalikohtainen ja enteilee myös seuraavien eduskuntavaalien tulosta.

Kyse ei ole nyt ”viestinnän” tai ”vaalityön” (eli kansalaisten opettamisen) epäonnistumisesta tai siitä, että äänestäjät vain ”jäivät kotiin”. Kyse on siitä, miksi he jäivät kotiin tai palasivat SDP:hen ja Kepuun. Te teette vaalityötä joka päivä teoillanne hallituksessa, ja se sataa muiden laariin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole pullikoinut hallituksen esityksiä vastaan, vaikka kielteistä äänestäjäpalautetta on pursuillut kansanedustajien sähköpostilaatikoihin runsain mitoin.

Tuolien kolina alkaa kuitenkin eduskunnan suuressa salissa pian, jos puoluejohto jatkaa kovakorvaisuuttaan ja jakarandapenkki on lähdössä alta.

 

Katuminen ja peruminen voisivat auttaa

Eräs, mikä voisi kääntää Perussuomalaisten laskusuunnan, olisi kaikkien asumistukileikkausten ja uusien asumisoikeusasuntojen ARA-lainakiellon peruminen, mutta sille Kokoomus tuskin antaa periksi, vaikka vaikutuksia luvattiin tarkkailla hallituskaudella.

Työssä käyvien työmarkkinaheikennyksistä Kokoomus ei luovu missään tapauksessa, koska Kokoomus ei ole oikeasti palkansaajapuolue vaan liike-elämän etujärjestö politiikassa.

Mutta kotien polttamisen voisi vielä jotenkin keskeyttää, niin ei tarvitsisi asumistukien loppusaajien, eli rakennusyhtiöiden ja sijoittajienkaan, murehtia sitä, että eivät enää saakaan rakkaita vuokrarahojaan.

Myös sijoitusasuntojen (ja samalla kaikkien asuntojen) hinnat pysyvät pohjilla asumistuen leikkausten vuoksi, ja rakennusteollisuuden lama jatkuu. Ei ole ymmärretty perusturvan ja elvytyksen keskinäisriippuvuutta. Väite, että asumistuki vetäisi vuokria ylöspäin on perätön, koska asumisen tukia ei ole koskaan nostettu etupainotteisesti vaan parin vuoden viiveellä jälkikäteen.

Perusturvaleikkausten peruminen lisäisi kotimaista kysyntää ja elvyttäisi talouskasvua enemmän kuin hyvätuloisille tarjotut veronalennukset, jotka päätyvät Louserit Vuittuuniin ja ulkomaiseen investointikeekoiluun.

Koetin tarjota Perussuomalaisille tieteellistä järjestelmäasiantuntemustani sosiaalihallinnon vastuualueille hallituskauden alussa, mutta tuloksena oli radiohiljaisuus. Puolue vaikeni kuin muuri. Heittivät minut kylläkin metron alle jo vuonna 2020 siitä hyvästä, että olin sanonut asiat niin kuin ne ovat eräässä kirjassani. Ja sanon edelleenkin.

Vihervasemmiston voitto puolestaan tuo lämmintä kättä monille kärkihankkeille, kuten huovutuskursseille, idätyskerhoille, pakkosoijalle, kirjastosensuurille, palestiinalaiskarnevaaleille, Elokapinan kadullaistujille, kehitysavulle, vihreästä siirtymästä johtuvalle energian hinnan korottamiselle ja monille ristiriitaisille ihanteille, kuten yhtäaikaiselle ratikkaluksukselle ja ilmaiselle joukkoliikenteelle!

Keljuinta on, että vihervasemmisto ei perusturvaleikkauksia peru, vaikka se nousisi seuraavaan valtionhallitukseen. Se vain antaa tehdä likaisen työn puolestaan.

Mieleeni tulee edesmenneen perussuomalaisen merenkulkijan Markku Saarikankaan kertomus siitä, miksi sukellusveneissä pidettiin kanarialintua. Mikäli kanarialintu pyörtyy, siitä tiedetään, että happi on lopussa ja pohjakosketus uhkaa. Samasta syystä undulaatti pyörtyy nyt myös perussuomalaisessa puolueessa.  

Mikäli Perussuomalaiset eivät korjaa säästötoimien metodivirheitään vielä hallituksessa ollessaan, puolueen ainoa mahdollisuus pelastaa kasvonsa on myöntää saksivirheensä, tulla pois syntisten pöydästä ja kaataa hallitus. Kannatuksen paluusta ei siltikään voi olla varma. 

Perussuomalaisille on käynyt niin kuin Eppu Normaalin laulussa, jossa herrojen eleet tarttuivat renkiin. Toinen paradoksi on, että jos puolue ei tee kääntymystä ja virheitään peru, myöskään kyyti ministeriauton peppulämmittimen päällä ei pitempään jatku (vikapohdintaa).


Äänestäjiä voi jymäyttää vain kerran

Istuva hallitus on ”Suomen valtiontaloutta pelastaessaan” raunioittamassa alemman keskiluokan talouden. Valtion velkaantuminen ei ole silti pysähtynyt, niin kuin ei koskaan ole pelkillä sisäpoliittisilla ”sopeutustoimilla”. Julkisen talouden on aina nostanut suosta vasta jokin kansainvälisen talouden onnenkantamoinen.

Ei pitäisi politikoida, kun ei osaa. Kirkkoslavistiikan talousasiantuntemuksella suomalaisista tehdään köyhiä kirkonrottia.

Huonoimman asiantuntija-arvion saanut Kokoomuksen kellokas vielä poliittisella virkanimityksellä ja Perussuomalaisten tuella (työnantajaäänin 8 vastaan, 1 puolesta) Suomen johtavaksi Kela-pummiksi, niin hallituksen kannatus vajoaa valliriutan alle!

Yli 20 000 euron kuukausipalkka olisi ruhtinaallinen palkinto ministerille, joka haalii väkeä ulkomailta ja junaili työmarkkinaheikennykset niin, etteivät ihmiset voi itse päättää, millä ehdoilla ja hinnalla ainokaisensa, eli työvoimansa, myyvät.

Haastoin hakijat ja hain tottahan toki myös itse tuohon virkaan. Ei valita.

Demokratia tuottaa hyviä päätöksiä vain, jos äänestäjät tietävät oman parhaansa, mutta kun eivät tiedä.

On vaarallista äänestää sellaisia puolueita ja ehdokkaita, joista ei voi tietää, millaisia päätöksiä he vallassa ollessaan lopulta tekevät. Tämä näkyy myös Perussuomalaisten vaalipetoksessa, kun puolue pyörsi lupauksensa, että kansalaisten perusturvasta ei leikata.

Leikkuulautavitsejä, ivaamista, satojen eurojen tulonalenemia työttömille perheille ja joulusatasia pois yksinäisiltä, asumistuet pois omassa mökissä asuvilta, veronalennuksia suurituloisimmalle desiilille ja silti (tai siksi) 40 miljardia euroa uutta velkaa hallituskaudella! Leikata ja lainata voisi Kokoomuksen puolueohjelmasta.

Lautasen nuolettaminen on fasismia, ja saksivitsit paljastivat, miten puoluejohdossa todella ajatellaan.

Talouskasvua ei edelleenkään ole. Sen söi ALVin nosto, joka kuritti eniten pienituloisia. Työttömiä on tullut noin 60 000 lisää, vaikka piti tulla 100 000 uutta työpaikkaa. Tyypillistä kokoomuslaista vedätystä.

Kun työllistymisodotukset ja -toiveet osoittautuvat perättömiksi mutta oletusten varjolla on tehty kansalaisten perusturvaan kohdistettuja leikkauksia ja vedetty mattoja alta, oletukset muuttuvat ahdisteluksi, painostukseksi ja mielivallaksi.

Kansalaisten etua ja suomalaisen yhteiskunnan kokonaisetua edistävää puoluetta Suomessa ei puolueiden paljoudesta huolimatta edelleenkään ole. 

---

Päivitys 16.4.2025: Tappiot aiheuttavat usein suisidaalisuutta. Riikka Purra aikonee viimeistellä puoluetuhonsa veronkevennyksillä, joita kokoomustahot kätilöivät suurituloisille hallituksen puoliväliriihessä.

Suurituloisia on kuitenkin pieni määrä. PS kilpailee Kokoomuksen äänestäjistä Kokoomuksen ohjelmalla, ja kannatus lähtee kuin kuppa Töölöstä.

Kyseessä on mokien moka ja emämunaus, jota SDP:n kannattaa liputtaa isommallakin lakanalla. 

Myöskään pieni- ja keskituloisille annettavat verohelpotukset eivät säästä eivätkä kannusta, koska pieni- ja keskituloiset eivät nykyisinkään ole nettoveronmaksajia. Ihmisiä kannustaa työhön vain mahdollisuus kokonaan irtautua tukiriippuvuudesta, toisin sanoen täysipäiväisten ja -palkkaisten työpaikkojen lisääminen.

Yhteisöveron laskeminen on huono vaihtoehto eikä vaihtoehto ollenkaan, koska se toisi valtion kassaan rahaa vasta viiven ja mutkan (eli talouskasvun ja ulkomaisten investointien kautta), mutta välittömät verotuotot hupenisivat heti. Firmat kiittäisivät, ja Purra ja Orpo saisivat ilmaista tukiopetusta EU:n talouskoulun tarkkailupulpetissa.

Perintöveron poistaminen tai keventäminen olisi puolestaan väärin niitä kohtaan, jotka ovat perintöveronsa jo maksaneet. Talouskasvua ei tuo mikään veronkevennys, leikkaus eikä rasitusten siirto sektorilta toiselle. 

Talouskasvua loisi vain työn sinänsä tuottavuuden nousu. Tässä maassa tehdään aivan liikaa heikkotuottoista huoltavan sektorin hoivatyötä, byrokraatin”työtä”, väliportaan hallinnon sote-sössintää, palvelumaksujen perintää, välistävetoa ja muuta nyljentää, joka ei tuota markkinoille vaihtokelpoisia arvoja. Siitä on kyse.

Kyse on myös neroudesta. Perussuomalaiset keksivät, että puoluetta ovat äänestäneet pääasiassa köyhät ja vähävaraiset, joten puolue päätti tehdä suuren määrän köyhiä ja vähävaraisia lisää!

Mikäli alimmat tulo- ja varallisuusdesiilit voisivat hyvin, kaikki voisivat hyvin, mutta Kokoomuksen ja persuminarkistien mielestä Suomesta täytyy tehdä Singapore.

 

Aiheesta aiemmin

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Miksi asumistukea ei pidä leikata? –  Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä puukolla aso-asukkaita selkään

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömyysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon

2. huhtikuuta 2025

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit

Kunta- ja aluevaalit järjestetään ensimmäistä kertaa yhdessä, tosin täällä Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja ollenkaan, koska Helsinki päätti jäädä pois tuosta täysin turhasta ja kalliiksi käyvästä hallintohimmelistä.

Sotesta koitui julkiselle taloudelle noin kuuden miljardin euron lisälasku vain siksi, että paikallispoliitikot saisivat kahvia, kakkua ja kokouspalkkioita istuessaan aluevaltuustoissa.

Sote on Keskustan luomus, ja olen toivonut koko kongolmeraatin perumista. Vaaleilla tuota himmeliä kuitenkin vahvistetaan. Veronkanto-oikeutta aluehallinnolle toivovat tietenkin Vasemmistoliitto ja Vihreät.

On surkuhupaisaa, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ”byrokratian vastaisten norminpurkutalkoiden” toimesta Suomeen luotiin uusi väliportaan hallinto heti, kun siitä oli päästy kovalla työllä eroon karsimalla läänejä ja lakkauttamalla muuta Ruotsin vallan ajalta periytyvää hallintoa.

Sanoin jo kuusi vuotta sitten Ylen radio-ohjelmassa, että Sotesta tulee Musta Pekka, joka jää seuraavien hallitusten käteen. Näin myös kävi. 

Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan antaudu pahoinvointialueita koskevaan Sote-sössötykseen, vaan puutun nykyisten hallituspuolueiden merkittävimpiin virheisiin, jotka runtelevat etenkin pääkaupunkiseudulla asuvia ja koskevat valtakunnallisesti kaikkia: asuntopolitiikkaan.

 

Miksi sanouduin irti Perussuomalaisista?

Eräät ovat kyselleet, miksi en ole Perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa, vaikka vuoden 2019 eduskuntavaaleissa olin saaden mojovan määrän ääniä. Osittain vetäytymiseni johtuu siitä, että puoluerekisterissä ei ylipäänsä ole sellaista puoluetta, johon haluaisin tai voisin kuulua ja jossa saisin vaikuttaa.

Vihervasemmisto ajaa maahanmuuttoa, feminismiä, ilmastoagendaa, huumehuoneita, ruumiiden kompostointia ja muuta hullua kärkiasioinaan, Kokoomus on liike-elämän etäispääte, ja Perussuomalaiset muuttui kansanpuolueesta patakonservatiiviseksi talouseliitin apupuolueeksi ollessaan hallitusvallassa. Kepu on agraaripuolue, ja Disney-puolueet eivät ole muista syistä minua varten.

Täsmennetty vastaukseni on, että olen kieltäytynyt ehdokkuudesta Perussuomalaisissa, koska puolue on valtionhallituksessa toimiessaan pettänyt vaalilupauksensa, jonka mukaan perusturvasta ei leikata. Kokoomusjohtoinen hallitus ja PS ovat leikanneet nimenomaan kansalaisten perusturvasta.

Hallitus on ottanut huomattavia siivuja yleisen asumistuen tasosta ja kiristänyt asumistuen myöntöehtoja niin, että omistusasukkailta poistettiin asumistuki kokonaan, vaikka hoitokulut (joihin tukea aiemmin myönnettiin) ovat vähäisemmät kuin vuokrat.

Vääryyttä piilee siinä, että tukien saajia karsitaan asumismuodon perusteella, jolloin oletuksena pidetään, että omistusasujat joka tapauksessa ovat rikkaita, joita sopiikin kiusata. Tosiasiassahan omistusasukkaat voivat olla vuokralla asuvia köyhempiä, jos vaikkapa koko asunto on velkana (eräs tapaus tässä). 

Koska toimentulotuen tasoon ei ole tehty muutoksia, maahanmuuttajien monilapsiset perheet tekevät kauppojen kassoilla edelleen tuhannen euron ostoksia Kelan maksusitoumuksilla, ja varattomina he asuvat kuntien vuokra-asunnoissa.

Tämäkö oli Perussuomalaisten tarkoitus?

Tämä ei ole nyt vihervasemmistolaisen politiikan tulos, vaan sen suora jatke. Se on näyttö siitä, kuinka käy, kun sosiaaliturvan vakioista ja muuttujista päättävät pääministeri Petteri Orpon (kok.), valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.), sosiaali- ja terveysministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.), työministeri Arto Satosen (kok.), soteministeri Kaisa Juuson (ps.) ja asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) tapaiset diletantit.

Suomalaiset kärsivät, ulkomailta tulleet kunniakansalaiset eivät.

Asumistukeen kajoaminen on ollut istuvan hallituksen ylivoimaisesti tyhmin teko ja suora hyökkäys suomalaista ihmistä vastaan.

Kun velkaiset omistusasukkaat pakotetaan luopumaan kodeistaan tappiollisesti sekä muuttamaan vuokralle asumaan, asumismenot ja tukien tarve kasvavat, mitä seikkaa hallitus ei ottanut lainkaan huomioon täydellisessä asiantuntemattomuudessaan.

Tämä on vastoin jopa oikeistopuolueiden omaa ideologiaa, jossa väitetään puolustettavan koteja ja omaisuudensuojaa.

Myös eläkeläisten asumistukea heikennettiin, ja varattomuusehto liitettiin yleiseen asumistukeen. Asumistuen huononnuksilla hallitus aikoo sulattaa keski- ja työväenluokan sekä eläkeläisten asuntovarallisuuden valtionbudjetin tilkkeiksi. Tutkimusten mukaan hallituksen talouspolitiikasta hyötyy vain parhaiten pärjäävä tulo- ja varallisuuskymmenys.

Hallitus lopetti uusien asumisoikeustalojen valtiontakuulainoituksen ja korkotuen kokonaan ja saattoi samalla ASO-asumisen ja ASO-yhtiöiden rahoitussuunnitelmat uhatuiksi.

Tämä ei ole kuntapoliittisesti perusteltua etenkään täällä Helsingissä, jossa asumisen hinta on noussut kymmeniä prosentteja ja uusia asuntoja kysytään koko ajan.

Hallituksen politikointi on ollut niin kelvotonta, että en voi kuvitella sen syntyneen asiantuntijavalmisteluna, vaan kyseisten vaateiden on täytynyt ilmestyä hallitusohjelmaan poliitikkojen tai heidän kiilusilmäisten avustajiensa toimesta.

Asukkaiden, sijoittajien, rakennuttajien ja rakentajien keskinäiseen konsensukseen perustuva asumistuki on ollut kaupunkirakentamisen tukemista, ja sen loppusaajat ovat olleet rakennusyhtiöitä. Näin on saatu rakennettua kokonaisia uusia kaupunginosia. 

Asumistuki on ollut sosiaaliturvan muodoista parhaita, koska siten on saatu katto pään päälle lähes kaikille kansalaisille. Se ei ole ollut syömävelan tekoa vaan investoimista kiinteään varallisuuteen ja perustarpeisiin.

Nyt kun myöskään kansanedustajat eivät enää saa asuntorahastoihinsa päätyviä asumistukia, he valittavat joutuneensa ”vedätysten” uhreiksi huomaamatta, että he tekivät tuon petoksen itselleen itse. Ikävää sanoa, mutta itäbulgarialaisen kirkkoslavistiikan osaaminen ei takaa talousilmiöiden keskinäisriippuvuuksien ymmärtämistä.


Kelvoton asuntopolitiikka pääsyynä sosiaaliseen rapautumiseen

Asumistuen leikkaukset kiertyvät nyt Kelan toimeentulotuen täytettäviksi, mutta kompensaatiota voivat saada vain täysin varattomat, joita ovat etenkin pakolaisina ja turvapaikanhakijoina maahan tulleet.

Kokoomuksen, Perussuomalaisten, krisujen ja Sfp:n koalitiohallitus kattaa siis edelleen pöydän laittomasti maahan tulleille, mutta samalla hallitus vetää matot ja lattiat alta kaikilta niiltä kantasuomalaisilta, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka eivät siksi voi toimeentulotukea saada – eivät myöskään asumistukea, jota koskee jatkossa asteittainen varallisuusharkinta.

Tällainen politiikka on sosiaalisesti rapauttavaa. Se tukee maahanmuuttajia ja kotimaisia pultsareita, jotka kirkkain silmin täyttävät kaikki toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja tulottomuusehdot ja saavat siksi perusturvaleikkauksille (eli työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkauksille) täyden korvauksen toimeentulotuesta. Muut pudotetaan mustaan aukkoon.

Sitä on ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” puolesta keuhkoaminen. Sillä tavalla ulosmitataan kodit ja varallisuus vielä jotenkin kynnelle kykeneviltä suomalaisilta, eli toiseksi ja kolmanneksi huonoiten toimeentulevilta väestökymmenyksiltä. Kyseisillä toimillaan hallitus suorastaan kannustaa hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi ja tulottomiksi, jos tai kun ansionhankintamahdollisuuksia ei ole.

Sirkulaatioilmiön tuloksena sosiaaliturvan kokonaismenot kasvavat. Perustoimeentulotuen kulut ovat nousseet Kelan mukaan jo lähes 100 miljoonalla eurolla. 

Asumistuen leikkauksilla ja myöntöehtojen kiristyksillä sekä asumisoikeusjärjestelmän romuttamisella Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama hallitus ajaa kodeistaan kokonaisia suomalaisperheitä ja tekee sen napamies Petteri Orpon pöyhkeillä sanoilla, joiden mukaan ihmisten pitäisi etsiä alleen entistä ahtaampia asuntoja.

Väite, että asumistuki ruokkisi asumisen hinnan nousua, on virheellinen, koska asumisen tukia ei ole koskaan nostettu etupainotteisesti, vaan ensin on kiskottu vuokria ja muita asumiskuluja ylöspäin. Siihen on vastattu asumistuen nostoilla noin kahden vuoden viiveellä, jonka ajan asukkaiden kukkarossa on ollut lovi.

Yleisen asumistuen varallisuusehdolla ja muilla asumistuen huononnuksilla hallitus arvioi tilkitsevänsä valtion budjettia vain noin 260 miljoonalla eurolla, mutta samalla hallitus on käyttänyt yli 3 miljardia euroa slaavien väliseen aseiden kalisteluun, ja valtiovarainministeri vaatii puolustusmenojen nostamista noin kahdesta prosentista 3,5 prosenttiin BKT:sta.

Salakavalasti hallitus myös rosvosi Valtion asuntorahaston VARin varat budjetin tilkkeiksi ja lopetti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn kokonaan vieden sen toiminnot ministeriöön poliittisen ohjauksen alle.

Sotahysteriassa piehtaroiva hallitus on tuonut Putinin sodan suomalaisten ihmisten koteihin eikä ole ymmärtänyt, että ”osuus BKT:stä” on kelvoton indikaattori mittaamaan maanpuolustuksen kustannustehokkuutta ja kansalaisten resilenssiä sekä halukkuutta tai haluttomuutta puolustaa kyseistä valtionhallitusta.

 

Persut menivät Kokoomuksen lankaan

Kansallisen asuntopolitiikan räjäytyksillään Kokoomus on jo pitkään pyrkinyt lopettamaan Suomesta kohtuuhintaisen asumisen, vaikka toisesta suupielestään Petteri Orpo on levittänyt toisensuuntaisia lausumia. Tämän ideologisen valehtelun varmistajaksi Perussuomalaiset ovat menneet omassa typeryydessään.

Kansalaisten vöiden kiristelyllä saavutetut kuvitteelliset säästöt on hukattu Ukrainalle annettuihin satojen miljoonien eurojen tukipaketteihin, mistä kirjoitin myös täällä. Asumistuen leikkauksilla saavutettu säästö humahti viimeistäänkin jo 28. Ukrainalle annettuun 200 miljoonan euron apupakettiin.

Ukrainan tukeminen ei auta suomalaisia lainkaan, kun oma valtiomme mätänee sisältä. Ukrainan pitäisi tietenkin tuo sotansa voittaa, mutta sodan etulinjaan heittäytyminen on ollut Suomen hallitukselta fataalia tässä maantieteellisessä asemassa ja kansalaistemme kustannuksella.

Perussuomalaisten lempilapsen, eli ulkoisen turvallisuuden varmistelun, käänteispuolena on ollut pelottelu, eikä asiaa paranna, vaikka puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on alentanut puheääntään esikuvansa Ilkka Kanervan (kok.) tasolle.

Inhosin napamies Petteri Orpon politikointia jo vuonna 2015, kun hän sisäministerinä päästi maahamme yli 32 000 turvapaikanhakijaa, jotka Migri vasta vuonna 2019 paljasti sotilaskarkureiksi (sotilaskarkuruus ei ole turvapaikan myöntämisen laillinen peruste). Nyt kun he ovat tuoneet turvattomuutta tänne ja tilapäistä suojelua saavina syöneet tuet ja vieneet asunnot ja työpaikat suomalaisilta itseltään, on Petteri laittanut Riikka Purran juoksemaan sakset kädessään.

Hallituksen leikkauspolitiikka on ollut potku palleaan myös opiskelijoille, jotka pudotettiin yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän piiriin, vaikka ”koulutuksesta ei leikata”. 

Työttömyysetuuksien huononnukset ovat hallituksen kielellä ”kannusteloukkujen poistamista”, mutta tosiasiassa ne tarkoittavat ihmisten patistelemista koulutustaan vastaamattomiin töihin tai töihin, joita ei ensinkään ole. Työttömien ruoskiminen ei luo tähän maahan yhtään uutta työpaikkaa. Petteri Orpon kootut valeet ovat täällä.

Hallitus lopetti kansaneläkkeet ulkomailla asuvilta Suomen kansalaisilta, mikä on perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaista ja vastoin oikeutta valita asuinpaikkansa EU:ssa. Päätös tuo heidät takaisin Suomeen kansaneläkettään saamaan ja asuntoja sekä terveyspalveluja jonottamaan!

Samanaikaisesti Perussuomalaisten eduskuntaeliittiin kuuluva eläkeläispappa Veikko Vallin ylpeilee muuttavansa Portugaliin ”kansanedustajan sopeutumispäivärahalla” kellottelemaan, kun palisanterituoli on lähdössä alta. Eikä tapaus ole suinkaan ainoa näyttö hallituspuolueiden nerokkuudesta.

Kokoomus ja PS ovat lisänneet eläke-eriarvoisuutta leventämällä kansan- ja takuueläkeläisten sekä työ- ja virkamieseläkeläisten välistä tulokuilua, vaikka kuilua pitäisi todellisuudessa kaventaa yhtäältä toimeentulo-ongelmien ja toisaalta ansaintaperusteisten eläkkeiden rahoitusvajeiden vuoksi.

Eläke-eriarvoisuutta lisäävä politiikka ei tosin ole vaalipetos, sillä tuloerojen lisääminen on ollut Kokoomuksen ja Perussuomalaisten nimenomainen tavoite, vaikka sen työhön kannustavat vaikutukset ovat mitättömät ihmisten ollessa vanhuuseläkeiässä.

Kyseisessä ”säästämisessä” ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä, vaan kyse on huonosti verhotusta kiusanteosta suomalaisia ihmisiä kohtaan. Se puolestaan kumpuaa porvariston paradoksista, eli hyvätuloisten kateudesta ja katkeruudesta vähään tyytyväisten vapautta ja onnellisuutta kohtaan.

Kun rahan ahnehtiminen ei olekaan tuonut porvareille onnea, pitää varakkaampi väki elämäntehtävänään kaiken ottamista pois vähempään tyytyneiltä, jotta heilläkin olisi varmasti yhtä paha olla!


Perussuomalaiset pettivät vaalilupauksensa

Hallituksen ja valtiovarainministeri Purran johtama politiikka on ollut niin ällistyttävän taitamatonta ja asiantuntematonta, että sellaiselle en voi missään tapauksessa kannatustani antaa.

Toisaalta minun ei tarvitse erikseen irtisanoutua kyseisestä talouspolitiikasta, koska en ole sellaista koskaan kannattanutkaan. Mutta Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupauksensa ja äänestäjänsä täysin.

Oma periaatteeni on ollut palvella kansalaisia – ei puolue-eliitiksi itsensä ylentäneitä poliitikkoja. Perussuomalaisilta on laadunvalvonta pettänyt, ja puolue on heittänyt kansalaisten silmille täyttä kuraa.

Säästäminen sinänsä on oikein, mutta hallitus on aloittanut leikkaukset väärästä päästä, kun leikata olisi pitänyt vain korkeimmista ansiosidonnaisista työttömyysetuuksista ja byrokraattien leivissä pitämisestä, suurinvestoinneista sekä valtion megastruktuurihankkeista, kuten ”tunnin radan” tapaisesta siltarumpupolitiikasta, jota Petteri Orpo edelleen pakottaa läpi, vaikka Helsinki ja EU ovat vetäneet siltä tukensa.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama hallitus on romuttanut monien kantaväestöön kuuluvien ihmisten talouden ja perusturvan sekä tehnyt leikkaukset pelkästään oletusten tai toiveiden varaisten työllistymisodotustensa pohjalta – ilman legitiimiä vaikutusten arviointia, jonka puuttumisesta on oikeuskansleri Tuomas Pöysti hallitusta toistuvasti nuhdellut.

Lopulta hänkin turhautui ja löi hanskat tiskiin huomattuaan, että Suomessa hallitus valvoo oikeuskanslerinviraston toiminnan lainmukaisuutta, ja pakeni ulkomaille.

Perusturvasta leikkaaminen on yhtä pölkkypäistä kuin Donald Trumpin tullipolitiikka. Molemmat toimivat näyttöinä talousilmöiden keskinäisriippuvuuksien ymmärtämättömyydestä. Perusturvaan sijoittaminen olisi erinomainen elvytyskeino, koska nuo varat käytetään kotimaiseen kulutukseen, kun taas suurituloisten verohelpotukset päätyvät tuontiluksukseen, matkusteluun ja ulkomaiseen investointitoimintaan.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, mitä perusturvaleikkauksista ajattelevat nyt ne Itä-Helsingissä asuvat Perussuomalaisten hyvätuloiset ja varakkaat äänestäjät, jotka tunnetusti kylpevät kullassa, mirhassa ja muissa rikkauksissa.

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen politiikan välivaalit.

Tärkeintä on, että käytte äänestämässä, jotta demokratia toteutuisi.

 

JUKKA HANKAMÄKI

FT, VTT, sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija

 

Aiheesta aiemmin

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Miksi asumistukea ei pidä leikata? –  Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä puukolla aso-asukkaita selkään

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

1. huhtikuuta 2025

Nyt kaikki golfaamaan! Sukkuladiplomatialla rauhan poukamaan

Suomalainen poliitikko ei voi koskaan urheilla liikaa, ei ainakaan kilogrammoissa mitattuna.

Kekkosella oli tapana saunottaa ryssät ja hiihdättää kansalaiset.

Alexander Stubb on puolestaan kiertänyt maita kuin Bagdadin suutari. Ja pelannut golfia Donald Trumpin, hänen oligarkkiensa ja Washingtonin-haukkojensa kanssa.

Golf on kansanauto muttei kansan peli. Stubb aikonee vastata populismiin populismilla, vaikka golf luokin segregaatiota ja konfrontaatiota siinä missä kuuluminen Helsingfors Segelsällskapiin.

Joka tapauksessa Stubbilla on nyt ihan oikeasti tuhannen taalan paikka

Sekavassa kansainvälisessä tilanteessa on oikein kaapata johtajuus ja näyttää taitonsa, joita muilla ei ole.

Stubb on osoittanut oivallista johtajuutta (1) varoittaakseen Trumpia luottamasta Putiniin, (2) välittääkseen Euroopan maiden viestejä Valkoiseen taloon ja (3) toimiakseen Ukrainan puolesta.

Suomen kannalta vaarana on mielistelyyn taipuminen. Taipumusta mielistelyyn on, koska uutena Nato-maana me olemme paljon riippuvaisempia Yhdysvalloista kuin Yhdysvallat meistä (ei juuri ollenkaan).

Mielistellä sopii vain sen verran, että uskottavuus säilyy eikä mene pilkan puolelle. 

Stubb on kyllä erittäin etevä kansainvälisissä yhteyksissä, ja hänellä on erinomaiset edellytykset kohota merkittäväksi liideriksi koko Euroopan mittakaavassa. 

Esteitä sille ei ole, sillä muut ovat joko väistyviä tai osaamattomia. Suomelle välittäjän rooli myös sopii.

Toisaalta tasavallan presidentin ei kannata pyrkiä ylivallan presidentiksi, sillä etulinjaan heittäytyminen Ukrainan sodassa on epäviisasta Suomelle, joka jo muutoinkin on etulinjassa.

Onneksi Stubb ei ole enää Kokoomuksen jäsen (sikäli kuin hän on palauttanut jäsenkirjansa). Kokoomushan junaili hänet tylysti irti puheenjohtajuudesta ja katkaisi hänen poliittisen puolueuransa. Ei kelvannut työnantajaleirille, oli liian liberaali konservatiiveille ja liian konservatiivinen liberaaleille, liian fiksu kokoomuslaiseksi.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka Stubbin sukkuladiplomatia onnistuu.

Tarvetta rauhan aikaansaamiseen on. Ei pidä ollenkaan paikkaansa se väittämä, että länsimaiden on tuettava Ukrainaa loputtomasti.

Kyseisen näkemyksen takana on olettamus, että ukrainalaiset haluavat ja jaksavat käydä loputonta sotaa. Näin ei ole. Tosiasiassa ukrainalaiset ovat täysin uupuneita sodan käymiseen mutta eivät voi sitä myöntää, koska se olisi tappion tunnustamista.

Ukrainan tilanne ei parane nykyisestä, vaikka länsimaat lähettäisivät apua tuhannen miljardin verran, sillä maalla ei ole ponnistusvoimaa sodan voittamiseksi ja vihollisen häätämiseksi. Se edellyttäisi lännen sotavoimien sekaantumista tilanteeseen. Juuri eskalaation välttäminen on ollut lännen kannalta sodan suurin onnistuminen.

Siksi tulitauolla, aselevolla ja rauhan aikaansaamisella on kiire. Siksi Stubb tekee oikein kiihdyttäessään tulitauon aikaansaamista ja asettamalla sille takarajoja. Olisi myös saatava Yhdysvallat lyömään raskaammalla talouslekalla, jos Kreml ei tulitaukoa hyväksy.

Tähän on turhautuneeksi väitetyllä Trumpilla sisäpoliittinen motiivi, sillä hänen on annettava näyttöä ulkopoliittisesta onnistumisesta Euroopassa, jotta voi keskittyä asioihin Yhdysvaltojen sisällä ja myös Kauko- ja Lähi-idässä.

Entä missä on aprillipäivän juttu?

Nykyisessä mediassa melkein jokainen juttu voi olla aprillipäivän pila.

Uutinen mahdollisista jäänmurtajatilauksista sopisi sellaiseksi, mutta se oli ennenaikainen, kuten ilo itsekin. Jäänmurtajia valmistaa Helsingin telakka, joka on kanadalaisessa omistuksessa, joten oikeasti Trump olisi tilaamassa murtajia Kanadasta, joka puolestaan on närkästynyt Trumpille eikä pian käy kauppaa eteläisen naapurinsa kanssa.

Minne murtajilla olisi tarkoitus matkustaa? Grönlantiinko, josta jäät sulavat muutenkin? Olen toki samaa mieltä siitä, että brittiläinen siirtokunta Kanada on yksi maailman turhimmista maista, ja hyödyllisimmillään se on vain jääkiekon vuoksi.

Ehkä kuulemme todesta otettavamman aprillijutun Donald Trumpin suusta.

Tosiasiassa epäilen aprillipäivän pilaksi Yleisradion toimittajan Ami Assulinin kirjoittamaa verkkojuttua, jossa haastateltiin Filippiineiltä, Sri Lankasta, Ukrainasta, Nigeriasta, Nepalista ja Venäjältä tulleita maahanmuuttajaperheitä ja valitettiin, että lapsensa laihtuvat, koska ei ole rahaa ruokaan.

Valetta jutussa on, että maahanmuuttajaperheen lapsi kärsisi Suomessa nälkää. Vastuu lapsen hyvinvoinnista kuuluu ensisijaisesti vanhemmille, ja varattomat vanhemmat ovat oikeutettuja toimeentulotukeen, joka kattaa kyllä avokätisesti pöydän maahanmuuttajille, itse asiassa huomattavasti paremmin kuin kantasuomalaisille, joiden toimeentulotuen saannin estää vähäinenkin varallisuus.

Toiseksi: jos lapsi on vaarassa, viranomaiset ovat velvollisia tekemään huostaanottopäätöksen, jolloin lapsi on turvassa.

Johtopäätökseni on, että kyseinen juttu antaa jälleen näyttöä Yleisradion valejournalismista, jota voidaan sanoa myös agenda- tai tendenssijournalismiksi. Härskiä on, ettei kyseinen puolueellisuus ole edes peiteltyä vaan julkeaa ja häpeämätöntä.

Paksuinta valetta on jutun väite, että tänne tulleita olisi petetty lupauksilla hyvästä elintasosta ja maailman onnellisimmasta maasta.

Jälleen kerran maahanmuuttajat esitetään uhreina ja suomalaiset syyllisinä. Niin sanottuja perjantaidokkareita tekevän ja 300 000 hermosauhua vetäneen toimittaja Ami Assulinin taustaan voi perehtyä täällä, täällä ja täällä.

Jonkin verran totuutta jutusta kuitenkin pilkistää esiin. Totta on rivien välistä paistava johtopäätös, että Suomeen ei kannata tulla. Työvoimapulaa täällä ei ole, eikä lisää väkeä tarvita.

8. maaliskuuta 2025

Kannattaako sotarikollisten kanssa tehdä sopimuksia?

Oikeudellisessa ajattelussa erotetaan virallisen syytteen alaiset rikokset ja asianomistajarikokset. Jos joku tekee esimerkiksi murhan, se on virallisen syytteen alainen rikos, josta virallisen syyttäjän pitää nostaa syyte yleisen syyttämisvelvollisuutensa perusteella, eikä asiasta voida sopia.

Jos taas jotakuta epäillään vaikkapa tekijänoikeusrikkomuksesta, kyseessä on yksityisoikeudellinen riita-asia ja asianomistajarikos, josta osapuolet voivat sopia keskenään niin, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi, vaan mahdollisesta korvauksesta sovitaan esimerkiksi välimiesoikeudessa. 

Välimiesmenettelystä onkin tullut kultakaivos monille juristeille, jotka taitavia sopimuksia kirjoitellessaan ovat pystyneet tarjoamaan riitapuolille palvelujaan – vielä kalliimmiksi käyvien ja tuloksiltaan epävarmojen oikeudenkäyntien välttämiseksi.

 

Mitä on tapahtumassa?

Filosofian näkökulmasta voidaan sotarikoksen käsitettä pitää ironisena, koska hyökkäyssota sinänsä on rikos.

Jokaiselle lieneekin tullut selväksi, että Venäjän aloittama sota Ukrainaa vastaan on ollut valtava ihmisoikeusrikos, jota tehdessään Kremlin hallinto on murhannut ja rampauttanut kuusinumeroisen määrän ihmisiä ja tuhonnut siinä sivussa mittaamattoman määrän immanenttia omaisuutta.

Virallisen syytteen alaisten rikosten ja yksityisoikeudellisten riita-asioiden ero näyttää unohtuneen Ukrainan sodan rauhanpyrkimyksissä kokonaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin alettua hieroa diiliä sotarikoksista epäillyn Vladimir Putinin ja hänen hallintonsa kanssa.

Putinille ja hänen hallinnolleen kuulusi kyyti Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen ja tuomio tekojensa mukaisesti.

Mutta mitä tapahtuu?

Donald Trump pyrkii sopimaan Ukrainan sodan lopettamisesta ja Ukrainan ja Venäjän välisestä tulitauosta, aselevosta ja jopa rauhasta Putinin kanssa. 

Trump siis pyrkinee jonkinlaiseen välimiehen rooliin tavalla, joka on yleinen amerikkalaisessa oikeuskäytännössä. Se tunnetaan elokuvista ja TV-sarjoista, joissa esimerkiksi huumausainerikoksista epäillyille tarjotaan diiliä ja syytteiden madaltamista sillä ehdolla, että epäillyt suostuvat yhteistoimintaan viranomaisten kanssa.

Tällainen lähinnä tapaoikeudellinen common law -menettely on ristiriidassa roomalaisperäiseen oikeuteen ja kirjoitettuun lakiin nojaavan säädösoikeudellisen perinteen kanssa. 

Ajatellaanpa hieman.

Jos joku ihminen vaikkapa raiskaa toisen, niin eipä hätää. Apuun tulee Donald Trump, joka tarjoaa uhrille ”diiliä” ja epäillyn rahapussista suoritettavaa korvaussummaa – ja epäillylle puolestaan syytteestä luopumista, jos molemmat allekirjoittavat paperin.

Tämä ei kuitenkaan poista rikoksen rikosluonnetta, mutta on omiaan tekemään rikoksesta yleisesti hyväksytyn.

Jos taas jonkun ihmisen auto kolhitaan parkkipaikalla, hätään rientää Donald Trump, joka selittää, että minä tunnen tekijän ja tiedän, että hän vie kotterosi kokonaan, jos et suostu ”diilin” mukaiseen korvaukseen ja pitämään turpaasi sen jälkeen kiinni.

Tämä ei tarkoita, ettei omaisuusrikosta olisi tapahtunut ja ettei se sinänsä kuuluisi tuomittavaksi.

 

Ihmisoikeusrikokset ja sotarikokset eivät ole soviteltavissa

Roomalaiseen oikeusjärjestelmään kuuluvassa eurooppalaisessa oikeusfilosofiassa on ajateltu niin, että etenkään ihmisoikeusrikokset ja sotarikokset eivät ole soviteltavissa, vaan ne kuuluvat yksiselitteisesti tuomiolle.

Sama ajatus sisältyy suomalaisessa oikeuskäytännössä vallitsevaan kantilaiseen näkemyksen, joka nojaa kirjoitettuun lakiin ja sääntöpohjaiseen etiikkaan – erotuksena angloamerikkalaisesta tapaoikeuteen perustuvasta common law -tulkintakehyksestä.

Yhdysvaltain presidentinhallinnon näkemys kansainvälisen politiikan menettelytavoista polkee pahoin niin sanottua sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, joka perustuu valtioiden välisiin ihmisoikeussopimuksiin, valtioiden suvereeniin toimijuuteen sekä rajojen, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen.

Donald Trumpin menettelytavat ovat järkyttäneet maailmaa juuri siksi, että hän näyttää ohittavan rikosten ja riita-asioiden välisen eron ja hieroo sopimuksia sellaisen hallinnon kanssa, joka on ryöstänyt noin viidesosan ystävällismielisen naapurimaan pinta-alasta.

Putinin oikea nimi on ryöstömurhaaja.

Ukrainan sodan rauhantunnusteluissa on sivuutettu kokonaan kysymys, onko mikään kestävä rauha Kremlissä vallitsevan hallinnon kanssa mahdollinen ja voidaanko tai pitääkö kyseisen regimen kanssa sopia yhtään mistään.

Moraalifilosofian näkökulmasta vastaus on: ei voida eikä pidä.

Miksi sitten niin koetetaan tehdä?

Siksi, että tappaminen, sotiminen ja muu väkivalta pitäisi saada loppumaan.

Kun asia en näytä ratkeavan taistelukentällä kummankaan osapuolen antatumiseen, juuri siksi neuvottelut näyttävät ainoalta tieltä sotatoimien keskeyttämiseen.

Jos sota päätetään tilanteeseen, jossa sotarikolliset jäävät valtaan, seurauksena on kuitenkin konfliktin jäätyminen, molemminpuolinen varustelukierre, seuraavaan sotaan varautuminen ja aselepo, jota vain sanotaan rauhaksi”.

 

Mitä siirtyminen sääntöpohjaisuudesta reaalipolitiikkaan merkitsee?

Donald Trumpin aiheuttama käänne maailmanpoliisinatoimineen Yhdysvaltain asennoitumisessa on mullistanut kansainvälistä politiikkaa siksi, että se on johtanut (mediassa usein toistettuun) sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen vaihtumiseen niin sanotuksi reaalipolitiikaksi.

Reaalipolitiikalla tarkoitetaan vahvemman oikeutta, jonka mukaisesti asioita ratkotaan aseiden tai taloudellisen vallan antamalla voimalla.

Siirtyminen sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä reaalipolitiikkaan on pitkälti samanlaista kuin rikosten katseleminen sormien läpi ja sopimusten tekeminen vain sillä perusteella, kenellä on parhaat kortit, taloudelliset resurssit ja panokset piipussa.

Juuri tällaista ajattelutapaa Donald Trump on suosinut.

Sopimiseen väkivaltaisen ja rikollisen hallinnon kanssa ohjaa se, että sotaa ei voida jatkaa tappion uhan tai väsymyksen vuoksi.

Sopimisen varjopuoli on kuitenkin se, että samalla legitimoitaisiin rikollisen hallinnon asema ja luotaisiin edellytykset uusille valloitussodille Euroopassa.

Moraalisen tappion kärsisi länsimainen oikeusjärjestys, joka vaatisi rikollisten saattamista tuomiolle.

Niin sanotun arvopohjaisen realismin tulisi nähdäkseni perustua realistiseen arvopohjaan, jollaista luonnosteli Köningsbergissä asunut preussilainen filosofi Immanuel Kant teoksessaan Zum ewigen Frieden (suom. Ikuiseen rauhaan).

Hänen mukaansa sotiminen on oikeutettua (1) puolustussodan käymiseksi ja hyökkäyksen torjumiseksi, (2) diktatuurin syrjäyttämiseksi ja (3) vielä suurempien vahinkojen välttämiseksi.

Ukraina on käynyt tällaista oikeutettua sotaa, ja myös NATO varautuu nimenomaan hyökkäykseltä puolustautumiseen.

Vertauskuvallisesti puhuttelevaa on, että myös Kantin kotikaupunki Köningsberg on nykyisin Venäjän valtaama ja nimetty Kaliningradiksi.

 

Kansainvälisoikeudellinen perustattomuus

Siirtymää sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä reaalipolitiikkaan valaisee Harvardin yliopiston oikeustieteen professori David W. Kennedy analyysillään kansainvälisoikeudellisesta perustattomuudesta.

Kansainväliseltä oikeudenkäytöltä puuttuvat viimekätiset fundamentit, joihin se voitaisiin ankkuroida. Vaikka sääntöjä ja sopimuksia onkin, niiden noudattamiselle ei ole juuri muuta kontrollia kuin pakotteiden ja voimakeinojen käyttö.

Jos säännöistä luovutaan, vain valtapoliittiset intressit määrittelevät asioiden laidan. 

Donald Trump on muuttamassa sääntöpohjaisen maailmajärjestyksen diiliksi”, jossa taloudellisilla intresseillä ohitetaan oikeudelliset velvoitteet ja pahimmillaan koko oikeusfilosofinen ajattelu.

Diilien teko rikollisten kanssa kuuluu gangstereiden maailmaan.

Se on tyypillistä moottoripyöräkerholaisten keskinäisille sopimuksille ja jengisodille sekä terroristijärjestöjen toiminnalle. 

Yhdysvallat aloitti sodan terrorismia vastaan George W. Bushin hallinnon aikana. Nyt USA on tekemässä sopimusta Venäjän kanssa, jonka EU on julistanut terrorismia tukevaksi valtioksi, ja samaa harkitsi myös Yhdysvallat vielä vuonna 2022.

Näkemykseni mukaan mikään kestävä rauhantila ei olisi Venäjän nykyisen hallinnon kanssa mahdollinen.

Sen asemasta, että tämä huomio olisi nostettu julkisiin keskusteluihin, on mediassa menty pitkälle asioiden edelle ja pohdittu jo rauhanturvaamisen yksityiskohtia, vaikka Ukrainan ja Venäjän välillä käydään täyttä sotaa, jossa pataljoonan tai jopa prikaatin verran sinibaretteja jauhautuisivat pikavauhtia palasiksi.

Kysymys Ukrainan sodan lopettamisesta on lähtenyt alusta pitäen väärälle raiteelle Trumpin mennessä sovittelemaan asioita Putinin kanssa, riippumatta Ukrainasta ja Euroopan maista.

Rauhantunnusteluilta on puuttunut koordinaatio täysin.

Toisaalta Trumpin ja Zelenskyin keskinäisessä epäonnistumisessa piilee mahdollisuus sikäli, että Euroopan mailla on nyt tilaisuus osoittaa päättäväisyyttä ja esitellä Yhdysvalloille oma rauhanhahmotelmansa, josta Trumpin ei kannata kieltäytyä.

 

Varustelukierre ei takaa rauhantilaa

Harmillista Euroopan maiden hätääntyneissä reaktioissa on ollut, että Trump näyttää saavan läpi sparraajan tavoitteensa: pelästyttää Euroopan maat varustautumaan hampaisiin asti.

Tämäkin noudattaisi Putinin pelikirjaa, sillä Venäjän toivehan on, että Euroopan maat ajautuisivat taloudellisesti ahtaalle ryhtyessään kilpavarusteluun Venäjän kanssa ja Atlantin takaista liittolaistaan tyydyttääkseen. Näin EU:n pakotepolitiikka kääntyisi nurin.

Kun EU:n pakotteet jäisivät vaikutuksettomiksi Yhdysvaltain osoittaessa ymmärtämystä Kremlille, Putin pystyisi pelastamaan asemansa, ja ainakin osa Euroopan maiden kansalaisista alkaisi vastustaa omaa elintasoamme huonontavia puolustusmenojen lisäyksiä.

Hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen synnyttäisi Euroopan maissa eripuraa ja Venäjä-mielisyyttä, josta on nyt näyttöä esimerkiksi Saksassa.

Juuri tähän tilanteeseen joudutaan, jos Euroopan maat lähtevät mukaan Donald Trumpin peräämään varusteluun ja jos Yhdysvallat vetää tukensa Ukrainalta, NATOlta ja Euroopalta.

Tämä kaikki sopii mainiosti Putinille, ja siksi myös kilpavarusteluun ajatumista kannattaa välttää, vaikka Euroopan maiden puolustusministerit ovat juosseet hihat palaen kiskomaan kansalaisilta miljardeittain varoja asevarusteluun. Jälleen suunnitellaan yhteisvelkoja ja tukipaketteja, vaikka Suomen nykyisen hallituksen piti tehdä niihin osallistumisesta loppu.

Monissa muissa Euroopan maissa kuin Suomessa puolustusmenojen lisäämiseen onkin tarvetta.

On kuitenkin perin virheellistä varautua Venäjän aseelliseen hyökkäykseen NATOa ja EU-maita vastaan. Asevoimansa kuluttanut Venäjä tuskin ryhtyy edes kokeilemaan NATOn viidennen artiklan toimivuutta. Sen sijaan ei-aseellisia sotilaallisiakin operaatioita voi tulla esimerkiksi tietoverkoissa.

Hopealuotipolitiikka ja aseellinen panssaroituminen ovat epäviisaita ja jopa itsetuhoisia menettelytapoja Euroopan maiden talouden ja hyvinvoinnin kannalta.

Suomessa suurimman Venäjä-uhan aiheuttaa Venäjällä mahdollisesti sattuva sisäpoliittinen kaaos, joka toisi rajoillemme miljoonittain venäläisiä turvapaikanhakijoita. Sarkastista onkin, että Putinin hallinnon jatkuminen voi olla Suomen kansallisten etujen mukaista, koska se pitää venäläiset herran nuhteessa ja poissa täältä.

Kestävään rauhaan tarvitaan aggressiiviseen valtioon kohdistuvat aseistariistuntasopimukset ja aserajoitusten valvonta, mikä näyttää nyky-Venäjän kanssa mahdottomalta, ja siksi tilanne on umpikujassa vielä pitkään.

Saattaa olla, että Trumpille itselleen avautuu tie ulos Valkoisesta talosta ennen kuin Putinille erääntyy eläke ja ennen kuin Ukrainaan syntyy rauhantilaa. 


Aiheesta aiemmin

Turvallisuuden turboahdistus: defensiivisyys taannuttaa

Mustepatruunakauppiaiden neuvottelutaidoilla ei tule rauhantilaa

1. maaliskuuta 2025

Ukrainalla on nyt kaksi vihollista: Venäjä ja Yhdysvallat

Volodymyr Zelenskyin tapaaminen Donald Trumpin kanssa Valkoisessa talossa ei olisi voinut mennä pahemmin pilalle.

Rauhanvirittelystä ei tullut mitään eikä myöskään mineraalisopimuksesta, kun molemmat osapuolet ajautuivat jo lehdistötilaisuudessa sanaharkkaan, toistensa päälle puhumiseen ja keskinäiseen huutamiseen. 

Olen aiemmin arvostellut useita rauhantunnusteluissa vallitsevia ongelmia, joista yksi on, että muut maat jakavat Ukrainan maita ja niiden alla piileviä varantoja keskenään, toinen se, että rauhaa hierotaan kapealla kauppiaan järjellä poliittisten arvojen ohi, ja kolmas: Ukraina ei täytä EU- eikä NATO-jäsenyyden ehtoja, mutta asiat aiotaan nostaa neuvottelupöytään raakileina.

Rauhantunnusteluilta on puuttunut koordinaatio täysin, ja tulos näkyi viime perjantaisessa konfliktissa, joka oli ennennäkemätön katastrofi diplomatian maailmassa.

On vaikea sanoa, mikä tulos olisi ollut, jos näyttelijäntaidoistaan tunnettu Zelenskyi olisi laittanut päälleen Turot ja kehuskellut Trumpia ja Yhdysvaltoja mielistelyn merkiksi ja muutenkin käyttäytynyt kuin työnhakuhaastattelussa.

Yhtä selvää on, että sotaa käyvän maan johtajaa pitäisi kohdella ymmärtäväisesti, vaikka keskustelussa olisi hermoilun merkkejä. 

Trumpin ja Zelenskyin henkilökemiat eivät sovi ollenkaan yhteen. Rouheilla äänenpainoilla artikuloiva slaavilainen ylpeys johti välittömään kipinöintiin pomomaisesti käyttäytyvän Trumpin kanssa heti, kun hänen varapresidenttinsä oli puuttunut puheeseen ja vaatinut Zelenskyiltä kiitollisuutta ja arvonantoa.

Dramaturgi Jouko Turkka sanoi aikoinaan, että ihmiset eivät vain näytä joltakin, vaan he ovat sitä, miltä he näyttävät.

Yhdysvaltoja johtavat siansilmäinen presidentti ja ilkeäkatseinen varapresidentti, joilta minä en ostaisi käytettyä autoa. Ukrainan kannalta voi olla onnekastakin, että Trump kaatoi mineraalisopimuksen, joka olisi ollut suosiollinen Yhdysvalloille itselleen.

Suurvaltaa ei pitäisi johtaa liikemiesmoraalilla eikä mielistelyyn ja matelemiseen kannustavalla Diili-shown käsikirjoituksella.

Zelenskyin kohtelu Washingtonissa oli läimäytys koko Euroopalle ja samalla hurja voitto Putinin regimelle Kremlissä. Montako kunnialaukausta Moskovassa ammutaan tämän johdosta?

Trumpin väite, että Zelenskyillä on huonot kortit, ansaitsee korjauksen, jonka Zelenskyi melkein ehtikin huutaa väliin: hän ei pelaa korttia vaan toimii sotaa käyvän maan presidenttinä.

Trumpin arvio, että Zelenskyi pelaa kolmannella maailmansodalla, toistaa Kremlin propagandaa eikä edelleenkään tunnusta Ukrainan käyvän nimenomaan puolustussotaa.

Ilmeisesti Putin on puhelimitse ripittänyt Trumpia uhkauksella, että jos Yhdysvaltain tuki Ukrainalle jatkuu, se voi rauhansopimisen sijasta johtaa Venäjän rauhankyyhkyjen ilmestymiseen myös Yhdysvaltain omille rajoille.

Trumpilla on kiire rauhanaloitteidensa kanssa, koska hän on omassa taitamattomuudessaan todennäköisesti hävinnyt Putinin kanssa käymänsä puhelinkeskustelut ja päätynyt Venäjän kaulapantaan.

Ottelu T vs. Z oli arvovaltatappio Yhdysvalloille, josta voidaan nyt päätellä, että Valkoisen talon hallintoon ei voida luottaa.

Zelenskyin ainoa virhe oli totuuden sanominen; tosin hän ei ollut ilmeisesti koskaan kuullut Paasikiven näkemystä totuuden puhumisen vaarallisuudesta.

Trumpin epäonnistuminen  heikensi hänen uskottavuuttaan sekä amerikkalaisten että eurooppalaisten silmissä ja lisäsi paineita hänen omien rauhanlupaustensa lunastamiseen.

Koettu konflikti oli paljolti kiinni pelkästä asenteesta ja psykologiasta, jolla asioita lähestyttiin, ja tapaamisen tulos olisi voinut olla toisenlainenkin.

Maailman tuomio Yhdysvaltoja kohtaan on ollut selkeä. Lähes kaikki maailman maat ovat osoittaneet sympatiaa Zelenskyille ja hänen delegaatiolleen, joka käytännössä heitettiin ulos Valkoisesta talosta.

Lehtitiedoista poiketen en kuitenkaan usko Yhdysvaltain lopettavan kaikkea tukeaan Ukrainalle, sillä joku kansainvälisestä politiikasta jotakin ymmärtävä Washingtonin haukka todennäköisesti vetää hätäjarrusta.

Trumpin harjoittama rymistely jättää ennen pitkää Yhdysvallat itsensä yksin. Näyttää myös siltä, että Ukraina on joutumassa kahden rintaman sotaan: toisaalta Venäjää ja toisaalta Yhdysvaltoja vastaan.

Täällä Suomessa ei ilmeisesti voida luottaa muuhun kuin siihen, mikä on kaiverrettu Suomenlinnan Kustaanmiekalla sijaitsevaan Kuninkaanporttiin.

Eteenpäin päästäneen Isossa-Britanniassa pian järjestettävässä Euroopan maiden kokouksessa, jossa Euroopan maiden on otettava johtajuus ja jossa myös Suomella on tilaisuus esittää rauhanhahmotelmansa.

Tällöin Trumpia ja Zelenskyiä ei pidä päästää samaan kehään, vaan heidänkin keskelleen tarvitaan rauhanvälittäjä.

Totuus lienee joka tapauksessa se, ettei Eurooppaa ja Suomea voida suojella puolustusmenoihin jatkuvasti esitetyillä lisäkorotuksilla ja asevarustelulla, vaan viisaalla diplomatialla.

Varustelukierteeseen ajautuminen on yhtä ajattelematon primitiivireaktio kuin presidenttien käytös ovaalihuoneessa. Jokaiseen kestävään rauhansopimukseen on liitettävä aserajoitussopimukset ja aseistariisunta. Muussa tapauksessa Venäjän hallinnon kanssa ei voida saavuttaa kestävää rauhantilaa (aiheesta täällä ja täällä). 

Kaiken ulkopuolella on pidetty kysymystä, onko mikään sopimus sotarikollisen Putinin kanssa edes teoriassa mahdollinen.

28. helmikuuta 2025

Ukrainan paikka ei ole EU:ssa eikä NATOssa – Miksi?

Ukrainan rauhanaloitteissa on kolme outoa asiaa.

Ensinnäkin (1) rauhantekijät tai sellaisina esiintyjät jakavat Ukrainan mineraalivaroja hintana aiemmasta tuestaan, ikään kuin asiasta olisi kirjoitettu velkakirja tukia luovutettaessa. Ei tietääkseni ole, vaan apu on perustunut lainaamisen sijasta hyväntekeväisyyteen. Jos taas mineraalisopimus nähtäisiin korvauksena, sekin olisi outoa, sillä sotakorvauksista voitaisiin päättää eri osapuolten kesken vasta rauhansopimuksessa, ja maksajaksi kuuluisi aikamme merkittävin roistovaltio Venäjä ja tuomiolle tuhoisin murhaaja Vladimir Putin sekä hänen hallintonsa.

Toiseksi (2) rauhaa hierotaan kapealla kauppiaan järjellä, jossa mikä tahansa diili nähdään oikeutettuna, kunhan se perustuu taloudelliseen tai sotilaallista voimaa koskevaan vaihtosuhteeseen. Näin ohitetaan se, että tähän asti sotaa on käyty etupäässä poliittisten järjestelmien ja arvomaailmojen puolesta. Nyt aloitetussa keskustelussa poliittiset arvot eivät vaikuta painavan mitään, kunhan rauhanteko kannattaa taloudellisesti ja silloinkin etupäässä Yhdysvalloille, Ukrainan ollessa selkä seinää vasten ikään kuin maan pitäisi antautua sekä länteen että itään päin.

Kolmanneksi (3) rauhantunnusteluihin on liitetty kysymys Ukrainan EU- ja NATO-jäsenyydestä. Ukrainan liittymistä molempiin on suorastaan perusteltu sillä, että Ukraina käy sotaa. Puutunkin nimenomaan tähän asiakohtaan.

Todellisuudessa Ukraina ei voi liittyä kumpaankaan juuri siksi, että Ukraina käy sotaa.

 

Ukraina ei täytä EU:n eikä NATOn jäsenyysehtoja

Euroopan maat ovat korostaneet julkilausumissaan, että Ukraina halutaan jäseneksi Euroopan unioniin.

Tämän on täytynyt olla pelkkä vertauskuvallinen tuen ilmaus, koska tosiasia on, että Ukraina ei täytä EU:n jäsenyysehtoja. Lainsäädäntöä pitäisi uudistaa ja korruptiota kitkeä vuosien ajan, jotta jäsenyysehdot täyttyisivät.

Ukraina ei täytä myöskään NATOn jäsenyysehtoja sen enempää teknisessä mielessä kuin turvallisuuspoliittisessakaan merkityksessä. Asia on kaukainen kuin Kaukasia itse.

On kysyttävä, miksi molempia jäsenyyksiä alleviivataan länsimaiden poliittisissa kannanotoissa, vaikka Ukrainan EU- tai NATO-jäsenyydellä ei ole toteuttamiskelpoista pohjaa lähitulevaisuudessa mahdollisesti aloitettavissa rauhanneuvotteluissa.

Kyse on ollut vain tuosta sympatian symboloimisesta.

Ainoa asia, jonka EU- ja NATO-maat voisivat tuoda rauhanneuvotteluihin (mikäli niihin päätyvät), on vaatimus, että Ukrainalla säilyy mahdollisuus hakea jäseneksi kumpaankin organisaatioon, mutta asiasta ei päätetä rauhanteon yhteydessä mitään muuta.

Sellaista päätöstä, että Ukraina (tai jokin muu maa) ei voisi hakea jäsenyyttä jossakin organisaatiossa, ei mikään organisaatio voi tehdä.

Liitokunnat, valtioliitot, yhdistykset ja muut yhteenliittymät eivät yleensäkään tee negatiivisia päätöksiä, joilla jokin taho ennakolta suljettaisiin pois. Toisaalta mikään muukaan taho, kuten Venäjä, ei voi eikä sen pidä päättää siitä, mitä Ukraina, EU ja NATO päättävät keskenään, koska se merkitsisi – ei vain Ukrainan – vaan myös EU-maiden ja NATOn suvereniteetin menetystä.

Ainoa järjellinen poliittinen menettelytapa on siis ovien pitäminen auki tai ainakin lukitsemattomana, aivan kuten Suomen NATO-jäsenyyttä tavoiteltaessa.

 

Ukrainaa ei pidä naarata EU:hun eikä NATOon

Sitten on muutama ratkaisevan tärkeä kysymys, joista ei ole konsensusta länsimaissa ja joita ei ole käsitelty paljoakaan sen enempää politiikassa, hallinnossa kuin medioissakaan.

Pitäisikö Ukranan ylipäänsä kuulua Euroopan unioniin tai NATOon tai molempiin? Millaisia EU ja NATO olisivat, jos Ukraina olisi niiden jäsen?

Putin ei varmasti olisi hyökännyt, mikäli Ukraina olisi ollut jäsen molemmissa tai jommassakummassa.

Mutta entä nyt? Pitääkö Ukrainaa houkutella tai aktiivisesti integroida Euroopan unioniin ja NATOon? 

Pohditaanpa hetken, mitä merkitsisi, jos huomattavasti ongelmattomampi maa Turkki olisi Euroopan unionin jäsen. EU on potenut suuria tuskia jo Unkarin ja Puolan hangoittelun takia. Kuinka vaikeaa päätöksenteko olisi, jos Turkki olisi jäsenenä EU:ssa omine vaatimuksineen ja visioineen?

NATOssa Turkki tunnetusti on. Turkki aiheutti lähes ylitsepääsemättömät vaikeudet Suomen ja Ruotsin NATO-tielle, vaikka maidemme asiat ovat paremmassa kunnossa kuin Turkin omat.

Organisaatioilla on taipumus tulla sitä tehottomammiksi ja toimintakyvyttömämmiksi mitä enemmän niissä on eripuraisia jäseniä. Juuri sellainen EU:sta on jäsenmäärän kasvun myötä tullut. Sama pätee NATOon. YK on oivallinen esimerkki paperitiikeristä, jossa edes turvallisuusneuvosto ei saa aikaan mitään, koska yksi hangoitteleva maa voi työntää kapuloita rattaisiin.

Nähdäkseni EU ja NATO eivät tarvitse uusia jäseniä. Molemmat ovat vesittyneet ja väsähtäneet nimenomaan jäsenmäärien kasvun vuoksi.

Hullunkurista on, että molempien paisuttamista pyritään perustelemaan vaikutusvallan kasvattamisella, vaikka jatkuvan laajenemisen myötä päätöksenteko kangistuu ja organisaatio mätänee sisältä lahopuun lailla.

 

EU:n ja NATOn jäsenyysasiat eivät kuulu rauhanneuvotteluihin

Tämä voi kuulostaa kyyniseltä, mutta käsitykseni mukaan Ukraina ei olisi oikeassa paikassa ollessaan NATOssa – ja vielä vähemmän Euroopan unionissa.

Ukrainan kieli, kulttuuri ja poliittis-metafyysinen perinne poikkeavat olennaisesti eurooppalaisesta. Elämänmeno on erilaista lukuunottamatta maan läntisimpiä osia, jotka aikoinaan kuuluivat Puolaan.

Joku voi katsoa Euroopan itäisen rajan kulkevan Uralia pitkin, mutta hänellä täytyy olla kartantekijän kakkulat silmillään. Ukraina kuuluu ontologiseen Eurooppaan ja metafyysiseen luomukseen nimeltä Eurooppa yhtä vähän kuin Turkki.

Jos Turkki olisi EU:n jäsen, EU:n ulkoraja kulkisi Syyriaa, Irakia ja Irania pitkin. Eurooppa ei ole siellä. Eurooppa ei ole myöskään Ukrainan itäisillä rajamailla.

Nähdäkseni Ukrainan EU-jäsenyyttä ja NATO-jäsenyyttä ei tule pitää poliittisena tavoitteena.

Asian ei myöskään pitäisi kuulua mahdollisten rauhanneuvottelujen pöytään. Sodan päättämiseen ja rauhan solmimiseen ei voida eikä pidä liittää mitään sellaista lupausta, jossa Ukrainalle annettaisiin ikään kuin sitoumus jäsenyyden hyväksymisestä etukäteen, ennen kuin mitään hakemusta on edes jätetty. Toisaalta jäsenhakemusten tekoa ei voida eikä pidä etukäteen kiistää.

Menettely olisi juridisesti nurinkurinen. Ei mikään tuomioistuinkaan voi antaa tuomiota ennen syytettä ja oikeudenkäyntiä, eikä mikään viranomainen voi antaa ratkaisua ennen kuin ratkaisua on haettu.

Tässä mielessä on sangen omituista ja ristiriitaista, että Ukrainan EU-jäsenydestä ja NATO-tiestä on annettu pitkälle meneviä myöntäviä julistuksia, vaikka maa on sodassa, joka jo sinänsä estää jäsenyydet, ja olojen saattaminen lähemmäksi jäsenehtojen täyttymistä on vuosikymmenten työn takana.

Käytännön ongelmana on myös jäsenyysaloitteiden epämääräisyys. Nythän ei ole selvyyttä edes siitä, missä Ukrainan rajat kulkevat, joten EU- ja NATO-asioiden liittäminen mahdollisten rauhanneuvottelujen yhteyteen johtaisi välittömään konfliktiin tai syventäisi sitä.

Käsitykseni mukaan Ukrainan asema on parempi, jos se ei kuulu EU:hun eikä NATOon. Ukrainan jäsenyys toisi nimittäin molempiin organisaatioihin paljon levottomuutta, joka heikentäisi EU:n ja NATOn toimintakykyä. Ukrainan jäsenyys kummassakaan ei parantaisi tosiasiallisia mahdollisuuksia auttaa Ukrainaa jatkossa.

 

Ukrainan EU- ja NATO-jäsenyys hajottaisi molemmat liitot

Muistellaanpa hieman lähihistoriaa. Jugoslavian hajoamissodissa syntyneet maat eivät ole vieläkään EU:n jäseniä, vaikka väkivaltaisuuksien päättymisestä on yli kaksi vuosikymmentä. Serbia on kyllä jäsenehdokas, mutta Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia eivät ole.

Myös Ukrainan EU-tiestä tulisi hyvin pitkä. NATOon on voitu kelpuuttaa Kroatian, Montenegron ja Pohjois-Makedonian tapaisia horjahtelevia sirpalevaltioita, joten Ukrainan jäsenyys NATOssa voi olla ainakin periaatteessa lähempänä kuin EU-jäsenyys.

Asiassa olisi sekä EU:n että NATOn tehtävä perusteellinen periaateharkinta, joka koskee sitä, kaivataanko niihin enää lainkaan uusia jäseniä.

Omasta mielestäni (1) Ukrainan ei tulisi toistaiseksi kuulua kumpaankaan, vaan sen asema ja turvallisuus olisi järkevintä järjestellä omana erityistapauksenaan. Todennäköisesti näin myös joudutaan tekemään olosuhteiden pakosta.

Toisaalta (2) asiasta ei pitäisi tehdä Ukrainan tai EU:n ja NATOn omia käsiä sitovaa ja tulevaisuutta määräävää kielteistä eikä myönteistä päätöstä mahdollisten rauhanneuvottelujen osana.

Kolmanneksi (3) Ukrainan mahdollisuus hakea jäseneksi täytyy luonnollisesti pitää avoinna suhteessa tulevaisuuteen niin, että jäsenyysehtojen täyttyessä hakemus voidaan kyllä käsitellä.

Yhdysvallat ja Saksa lienevät oikeassa jo viime vuonna esittämissään kannanotoissa, että Ukrainan ei pitäisi kuulua NATOon.

Asioiden ollessa nykyisellä tavalla Ukrainalle pitää riittää passi Eurovision laulukilpailuihin, mutta maan kampeaminen vängällä väkisin länsiliittouman jäseneksi ei toisi maanosaamme rauhaa.

Pahimmillaan Ukrainan konfliktiherkkyys tulevaisuudessa voisi käynnistää Venäjän ja NATOn välisen aseellisen konfliktin tai sodan, jos ja ilmeisesti kun Putinin sotarikollinen hallinto jää rauhanteon yhteydessä ennalleen.

Kokonaisuutena tarkastellen Ukrainan sodan rauhantunnusteluilta puuttuu koordinaatio täysin. Ohitettu on lisäksi kysymys hyökkäyssodan käynnistäneen Venäjän hallinnon saattamisesta oikeudelliseen vastuuseen. Nyt sen kanssa hierotaan sopimuksia ja käydään kauppaa!

Putin ja hänen hallintonsa ovat tämän vuosituhannen ylivoimaisesti pahimpia ryöstömurhaajia ja rikollisia, joiden ei pitäisi voida paeta valtiokilven taakse. Kremlin regimelle kuuluisi kyyti Haagiin, asianmukaiset syytteet ja tuomiot niiden mukaisesti.

---

Päivitys: Ukrainalla näyttää olevan jatkossa kaksi vihollista, Venäjä ja Yhdysvallat, kun Donald Trump heitti Volodymyr Zelenskyin ulos Valkoisesta talosta neuvottelujen epäonnistuttua täysin. 

Sympatiani ovat edelleen Ukrainan puolella, ja arvopohjaisen realismin ohelle tarvittaneen myös realistista arvopohjaa. Sitä soisi erittäin epädiplomaattisesti toimivalle Donald Trumpille.