Korjaako demokratia itseään Yhdysvalloissa?

Toimittajat ympäri maailman ovat jännittäneet kynsiään pureskellen, joko he vihdoin pääsisivät mehustelemaan Yhdysvaltain välivaaleissa republikaaneille ennustettua vaalitappiota, kirjoittamaan juttuja demokraattien voitosta ja julistamaan hihat palaen Donald Trumpin rammaksi ankaksi.

Joskus sormet kuitenkin liikkuvat näppäimistöllä ajatusta nopeammin. Ensinnäkin republikaanit eivät ole sama asia kuin Donald Trump, jota kritisoidaan myös republikaanien omassa leirissä. Ja toiseksi demokraateilla ei ole ollut tarjottavanaan kunnon vaihtoehtoa republikaanien politiikan tilalle.

Nyt käytävien vaalien pitäisi olla kongressivaalit, mutta niistä on tullut koko maailmaa syleilevä tapahtuma, jossa rituaaliteurastetaan istuvaa presidenttiä. 

Totuus on, että demokraateilla ei ole yhtään laajaa julkisuutta nauttivaa ehdokasta seuraaviin presidentinvaaleihin, ellei sellaisina pidetä medioissa hehkutettua New Yorkin ”ensimmäistä muslimipormestaria” Zohran Mamdania tai ”ensimmäiseksi muslimisenaattoriksi” povattua Abdul El-Sayedia, joita myös Suomen Yleisradio ylisti karnevalistisessa kiimassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä (kommentoin asiaa täällä).

Demokraattien kannatuskasvu johtuu vain siitä, että myös republikaani voi ilmaista erimielisyyttään Donald Trumpin politiikkaa vastaan demokraatteja äänestämällä, vaikka demokraattisella puolueella ei ole parempaa äänestettävää sen enempää ohjelmien tasolla kuin ehdokkaidenkaan kaaderissa. Toisaalta demokraatti voi kääntyä republikaaniksi, kuten Abdul El-Sayedin vastaehdokas Haley Stevens hävittyään hänelle demokraattien esivaalin ja nähtyään, mitä DEI-ehdokas Abdul edustaa.

Trumpin kausien väliin kiilannut Joe Biden ei tehnyt minkäänlaisia aloitteita Venäjän suuntaan Ukrainan sodan lopettamiseksi, ja vielä vähemmän tuloksia olisi aikaansaanut Trumpia haastanut Kamala Harris.

Yhdysvaltain liittovaltion velka on 40 000 miljardia dollaria, ja tänä vuonna maa velkaantuu lisää noin 2 000 miljardia dollaria, josta yli puolet kuluu velan korkoihin. Liittovaltiolla on velkaa asukasta kohti 116 300 dollaria – suomalaisilla ”vain” noin 35 500 euroa kansalaista kohden Suomen kokonaisvelan ollessa noin 201,5 miljardia euroa.

Eroista huolimatta molemmat maat ovat useiden muiden länsimaiden tapaan konkurssiin johtavalla tiellä, jota joudutaan polkemaan kilpavarustelun polulla.

Globaalin idän ja etelän nousu on kipinöinyt länsimaiden sisäpolitiikkaan suuria ongelmia, joista talous ei ole ainoa vaan pelkkä ongelmien indikaattori ja suureksi osaksi maahanmuutto-ongelman seuraus (aiheesta täällä).

Siihenkään demokraateilla ei ole ollut ratkaisua, vaan he ovat päinvastoin sammuttaneet tulipaloja kalliiksi käyneellä gasoliinilla.

Jos demokraatit saavat enemmistön jommassakummassa kongressin kamarissa, Trumpin lakiesitysten läpimeno todennäköisesti vaikeutuu, kongressin valvonta presidentinhallinnosta voi lisääntyä, deep staten eli virkakoneiston vaikutusvalta jälleen kasvaa ja budjettineuvottelut sekä velkakattoa koskevat päätökset voivat kariutua. 

”On talo pilalla ja kuoppa tilalla, mut kookospähkinä on aivan ehjä vain”, kuten M. A. Numminen sanaili laulussaan.

Hän myös nerokkaalla tavalla parodioi amerikkalaista undergroundia muistuttaessaan, että siellä päin ”voi soittaa puhelinkoppeihin”, noihin irrallisuuden, satunnaisuuden ja sosiaalisen vieraantuneisuuden metafysiikkaa henkiviin ja rahalla toimiviin mutta ilmaiseksi vastattaviin kulttiluomuksiin, joissa viestintä oli sidottu paikkaan eikä subjekteihin, kuten suuressa määrin nykyisin. Absurdia, eikö totta?

 

Demokratia oikeuttaa itsensä

Vaalien keskellä ja demokraattien ollessa nousussa on syytä puhua hieman demokratiasta itsestään silläkin uhalla, että ”demokratian edistäminen” ja ”kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen” ovat taikasanoja, joilla yleisöt saadaan joko nukahtamaan tai pakenemaan mistä tahansa tilaisuuksista.

Demokratiaan liittyy myös useita paradokseja.

Demokratian sanotaan olevan itseään korjaava järjestelmä, mutta näin on vain, jos (A) on olemassa hyvä vaihtoehto ja (B) äänestäjät tietävät oman parhaansa. Demokraattisesti saatu vaalitulos on usein osoittanut, että aina he eivät tiedä. Tämä näkyy nyt sekä Yhdysvaltojen menneissä että todennäköisesti myös tulevissa vaaleissa.

Suomessa on oltu huolissaan ”demokratian tilasta”, ja on perustettu valtiollisesti ohjattuja demokratian edistämishankkeita, kuten Sanna Marinin kansallinen demokratiaohjelma 2025, Sitran lukuisat demokratian edistämisprojektit (aiheesta täällä) ja oikeusministeriön demokratiajohtajan virka.

Niin tehtäessä ei ole ymmärretty, että johdettu demokratia on oksymoroni, ja valtiolliset demokratiahankkeet ovat ympyrän neliöimistä.

Demokratia voi olla vain spontaania ja itsensä oikeuttavaa, eikä vaalitulos voi koskaan olla demokratian itsensä valossa väärä. 

Aivan hullua on, että demokratian uhkana on pidetty vapaata kansalaismielipiteiden ilmaisemista ja esimerkiksi maahanmuuton vastustamista, vaikka tosiasiassa vapaa mielipiteiden esittäminen on nimenomaan demokratian ilmaus eikä uhka.

Demokratia ei ole vain enemmistöpäätösten valtaa, kuten enemmistön saaneet hallitukset ovat ajatelleet sanoessaan saaneensa ”mandaatin”, vaan demokraattiseen yhteiskuntaan on sisällyttävä eriävien mielipiteiden ja poikkeavan toiminnan mahdollisuudet.

Demokratialla sinänsä on hyvät mahdollisuudet selviytyä niin kauan kuin valtiovalta ei ala sorkkia kansanvaltaa ja ohjeistamaan kansalaisia sillä tavalla, kuin toimittajat ohjeistavat yleisöilleen medialukutaitoa ja sitä, mikä on ”oikeaa journalismia”. 

Yhdysvalloissa on oltu huolissaan nykyhallinnon puuttumisesta vaaleihin, mutta ei siitä, että myös tuolla huolella puututaan vaaleihin.

Demokratialla ja kansandemokratialla on sama ero kuin tuolilla ja sähkötuolilla; tosin Yhdysvalloissa sähkötuolia ovat tarjoilleet etenkin konservatiivit, joista osa saattaa olla myös demokraattien äänestäjiä. Konservatiivisimpia kaikista ovat sosialistit, sillä he hakevat ratkaisuja purjelaivojen aikakaudelta, ja Amerikassa sanalla ”sosialismi” on aina ollut huono kaiku.

 

Miten Yhdysvaltain vaalijärjestelmä toimii? 

Kaiken maailman karvapäiden väitteistä huolimatta demokratia toimii Yhdysvalloissa erinomaisesti. Se on sisäänrakennettu ominaisuus siellä, vaikka demokraatit ovatkin brändänneet demokratian nimen omaksi omaisuudekseen. 

Yhdysvalloissa on liittovaltiotason vaalit joka toinen vuosi, joten äänestäjien ollessa tyytymättömiä politiikkaan tuomio tulee nopeasti, ja kontrolli pelaa.

Presidentin valtaa rajoittavat lähtökohtaisesti kongressi ja korkein oikeus, ja kongressi on kaksikamarinen koostuen ylähuoneesta, eli senaatista, ja alahuoneesta, eli edustajainhuoneesta.

Edustajainhuoneen vaalit ovat kahden vuoden välein, ja niissä täytettävänä on edustajainhuoneen jokainen paikka, toisin sanoen kongressin alahuoneen jokaisen jäsenen toimikausi on vain kaksi vuotta.

Senaattorien toimikausi puolestaan kestää kuusi vuotta, ja kierto tapahtuu siten, että kolmasosa paikoista on kahden vuoden välein täytettävänä.

Presidentinvaalit ovat tunnetusti neljän vuoden välein, ja toimikaudet on rajoitettu kahteen. Presidentin toimikauden puolivälissä pidetään edustajainhuoneen niin sanotut välivaalit, joissa täytettävänä on edellä mainitulla tavalla edustajainhuoneen jokainen paikka ja kolmannes senaattorien penkeistä.

Presidentinvaalin välillisyys ja valitsijamiesjärjestelmä osoittaa kaikki osavaltion äänet voittavalle ehdokkaalle, kun taas tappiota kärsivien äänet menevät harakoille eivätkä minkään hyväksi, kuten suurissa kaupungeissa käy republikaanien äänille. Muun muassa siitä johtuu, että kaikki kynnelle kykenevät republikaanit eivät vaivaudu äänestämään.

Edustajainhuoneeseen valitaan 435 edustajaa osavaltioiden väkiluvun mukaisessa suhteessa. Jokainen osavaltio muodostuu vaalipiireistä, joista jokaisesta valitaan yksi edustaja, ja eniten ääniä saanut voittaa paikan. Esimerkiksi jos demokraatti voittaa New Yorkin kaupungin vaalipiirin 80–20, hän saa yhden paikan. Jos taas republikaani voittaa maaseudun vaalipiirin 51–49, hän saa myös yhden paikan. Tällöin äänimäärän suuruus vaalipiirin sisällä ei vaikuta siihen, montako paikkaa puolue saa.

Senaatissa puolestaan on 100 edustajaa, eli kaksi jokaisesta osavaltiosta. Esimerkiksi 600 000 asukkaan Wyomingista valitaan kaksi ja 39 miljoonan asukkaan Kaliforniasta myös kaksi. Näin ollen Yhdysvaltain sydänmaiden äänestäjien vaikutus senaatin edustukseen on moninkertainen verrattuna suurten osavaltioiden ja kaupunkien äänestäjiin. Senaattorit valitaan koko osavaltion suoralla kansanvaalilla.

Koska demokraatit voittavat yleensä suurten kaupunkien vaalipiirit suurilla marginaaleilla edustajanhuoneen vaaleissa ja koska republikaanit puolestaan voittavat melko pienillä äänestäjämäärillä paikkoja senaattiin pienissä osavaltioissa, järjestelmä suosii demokraatteja edustajainhuoneen vaalissa mutta republikaaneja senaatin vaalissa.

Tämän jokseenkin mutkallisen vaalimatematiikan kautta selittyy, miksi jokin puolue voi saada kansallisesti enemmän ääniä mutta vähemmän paikkoja edustajainvaalissa ja miksi senaatissa pienet osavaltiot saavat suhteellisesti enemmän edustusta pönkittäen konservatiivien valtaa kongressin ylähuoneessa.

Presidentinvaalin välillisyys ja valitsijamiesmenettely puolestaan selittää, miksi vähemmän ääniä saanut on voinut tulla valituksi, kun Abban laulusta tuttu winner-take-all-järjestelmä kääntää kaikki osavaltion valitsijamiehet eniten ääniä saaneelle ehdokkaalle. Näin kävi George W. Bushille vuonna 2000 ja Donald Trumpille 2016, jolloin he voittivat useita vaa’ankieliosavaltioita.

Nyt ovat välivaalit

Koska presidentti tarvitsee politiikalleen ja monille päätöksilleen kongressin tuen, Donald Trumpin valta horjuu. 

Äänestysprosentti on ollut Yhdysvalloissa alhainen, mutta kriisiaikoina ja presidentinvaaleissa se on noussut 55–65 prosenttiin. Äänestysaktiivisuus ei ole ollut kuitenkaan niin alhaista kuin europarlamenttivaaleissa, joiden alle 50 prosentin tulokset antaisivat aiheen vaalien ja samalla EU-liittovaltiopolitiikan mitätöimiseen.

Äänestysaktiivisuutta Yhdysvalloissa leikkaa se, että Yhdysvalloissa äänestäjien täytyy rekisteröityä. Puolessa osavaltioista voi lisäksi ilmoittaa, minkä puolueen äänestäjäksi haluaa tulla merkityksi. Tämä ei ole sentään sellaista pelleilyä kuin Ruotsissa, jossa äänestäjien pitää hakea vaalivirkailijalta puoluekohtainen äänestyslippu tietyn puolueen äänestämistä varten, mihin puolestaan kansainväliset vaalitarkkailijat voisivat kiinnittää katseensa ja kyseenalaistaa vaalisalaisuuden toteutumisen tuossa kansanvallan mallimaassa.

Vaalivilkkautta Yhdysvalloissa kangertavat monet pragmaattiset ongelmat. Vaalipäiväksi on säädetty tiistai, koska silloin se ei estä osallistumista raamattuvyöhykkeellä välttämättömäksi koettuun jumalanpalvelukseen sunnuntaisin mutta estää useita työläisiä menemästä äänestämään arkipäivänä.

Suurempi ongelma on kuitenkin ääntenlaskenta ja ennakkoäänten käsittely sekä ääntenlaskennan kesto, joka vaihtelee päivistä viikkoihin.

Äänestys- ja vaalikäytäntöjä vielä ongelmallisempaa Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä on, missä osavaltioiden ja liittovaltion lainsäädännölliset toimivaltarajat kulkevat. Yhdysvaltain osavaltiot saivat esimerkiksi vuonna 2022 korkeimman oikeuden päätöksellä takaisin vuonna 1973 liittovaltiolle menettämänsä oikeuden päättää aborttilainsäädännöstään.

Muutamat osavaltiot käyttivät oikeuttaan ja peruivat aborttioikeuden. Sen sijaan muissa moraalikysymyksiksi koetuissa asioissa, kuten samaa sukupuolta olevien seksuaalisissa suhteissa, korkeimman oikeuden vahvistamat oikeudet ja kriminalisoinnin kumoaminen ovat voimassa USA:ssa.

Monissa asioissa korkeimpien oikeuksien tuomarit käyttävät ylempää valtaa muun muassa suhteessa presidentinasetuksiin, mikä on merkinnyt, että tuomarien nimittämisprosessi on politisoitunut ja tuomarit ovat maalautuneet sinisiksi tai punaisiksi.

Tämä on hyvä pitää mielessä, kun mietitään, pitäisikö perustuslain ylimmän tulkitsijan tehtävä, jonka perustuslakimme 74 § määrää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, siirtää riippumattomalle perustuslakituomioistuimelle Suomessa. Valiokunta-arviointihan on julkeasti juntturalla, koska valiokunnassa hallituksen esitysten perustuslainmukaisuudesta päättävät enemmistönä olevat hallituspuolueiden kansanedustajat itse, eikä mikään pieteettisyysoletus riitä pitämään valiokunnan jäsenten agendoja aisoissa.

Suomessa on kuitenkin koettu perustuslaillisuuden arvioinnin olevan paremmassa tallessa kansanvaltaiseksi koetun ja ennakkovalvontaa suorittavan eduskuntaelimen huomassa kuin institutionalisoidussa ja jälkikäteisvalvontaa suorittavassa tuomioistuimessa.

On huomattava, että valiokunnan lisäksi myös tuomioistuimet voivat politisoitua. Toisaalta kansanvaltainen perustuslakivalvonta toteutuu eduskuntaelimen sisällä oikein vain, jos poliittiset olot säilyvät vapaamielisinä.

Tästä ei ole saatu kovin rohkaisevaa näyttöä esimerkiksi Unkarista ja Puolasta ja muista entisistä sosialistimaista. Mutta jostakin syystä minä luotan demokratian kykyyn korjata itseään niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa, joissa demokratian perinne on pitempi.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, miten Yhdysvaltain vaalitulos vaikuttaa sekä kansainväliseen politiikkaan että USA:n sisäpolitiikkaan ja siirtyvätkö tyytymättömät ihmiset harjoittamaan ”suoraa demokratiaa”, kuten Euroopan kaduilla. 

Mikäli molemmat kamarit tai edustajainhuone kääntyvät demokraateille, merkittävin mitä he saavat aikaan, ovat erilaiset tutkinnat ja virkasyytteet, joilla politiikkaa koetetaan tehdä epädemokraattisesti, eli syytteiden ja tuomioiden kautta.

Mutta heillä ei ole edelleenkään ratkaisuja Yhdysvaltain budjettivajeeseen, energiakriisiin, asuntopulaan, ruoan kalleuteen eikä työttömyyteen, joiden taustalla kajastelevat maahanmuutto ja globaalille etelälle ja idälle kärsitty tappio.

Oletan, että vaalien jälkeen Trumpille avautuu maitohappoinen loppusuora, jonka aikana hän pyrkii ottamaan kaiken irti käsiinsä jäävästä ulkopoliittisesta vallasta ja tekemään lopun sekä Ukrainassa että Persianlahdella käytävästä sodasta, ja seuraa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Volatiilista politiikasta näyttöä antaa myös Trumpin torppaaman Elon Muskin tapa tukea jälleen republikaaneja yli neljännesmiljardilla dollarilla sujuvasti kuin kaktuspellossa tanssahteleva balleriina.

 

Aiheista aiemmin

Donald Trumpin nerous ja ”meidän Veeti” -ilmiö (2026)

Maailmansota lienee alkanut – Ajatuksia ihmiskunnan puumaisesta järjestymisestä (2026) 

Gangsterien maailmasta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – Onko paluuta? (2026)

Onko syytä olla huolissaan Yhdysvalloista (2026) 

Isku Venezuelaan – Maailmanpolitiikkaa kuin Hollywoodista (2026)

Peace – piece by piece, please (2025)

Miten väite Yhdysvaltain kahtiajakautuneisuudesta tuottaa itse ilmiön? (2025)

Mitä hyvää Donald Trumpin toinen virkakausi voi tarjota? (2025)  

Trump palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan (2024) 

Demokraateilla syytä iloon: USA:n presidentinvaalin tulos on joka tapauksessa ”kamala” (2024)

Luodinkestävä Trump kartutti uhripääomaa (2024) 

Taktinen äänestäminen ja äänestämisen paradoksi (2023)  

Job done (2020) 

Trump: syyllinen kaikkeen (2018) 

Demokraattien voitto USA:ssa voi viedä taantumuksen aikaan (2018) 

Trumpista uusi Nixon? (2018)

Maahanmuutto Amerikassa (2010)

Kääpiö ja seitsemän lumikkia (2008) 

Mellakat ja maahanmuutto – Rooma palaa ja Venäjän viulu soi

Ranska on heräillyt lokakuun aamuina tuhon ja sekasorron keskeltä. Sadat tuhannet mielenosoittajat ja mellakoitsijat ovat polttaneet autoja, ryöstelleet kauppoja, murskanneet näyteikkunoita, vandalisoineet julkisia ja yksityisiä rakennuksia, repineet kouluja ja pahoinpidelleet sivullisia.

Kyse ei ole ollut perinteisistä patonginsyöjien barrikadeista vaan järjestelmällisestä ja jatkuvasta hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan, ja onkin osoitettu, että mellakoiden takana on kymmenien äärivasemmistolaisten ja kommunististen järjestöjen organisoima rintama, jossa on myös Palestiinaa tukevia liikkeitä. Ne ovat toteuttaneet yhteiskuntanäkemyksiään varastamalla, romuttamalla ja pirstaloimalla kaiken, minkä ovat saaneet käsiinsä tai on osunut tielleen.

Noin 800 000 rabulistin riehuntaa on luonnehdittu jopa sisällissodaksi, ja reuhaaminen on levinnyt myös Albaniaan, Italiaan, Portugaliin, Saksaan ja Belgiaan, jossa poliisit ovat joutuneet kivisateeseen. Muistelemalla hieman lähihistoriaa huomataan, että uutisvirrasta unohdettu Ruotsi on ollut asiassa edelläkävijä, joten ehkä mellakat ovatkin laajentuneet Keski-Eurooppaan juuri ruotsalaisesta yhteiskuntamallista (aiheesta täällä ja täällä).

Tässä poimitaan maahanmuuton ja monikulttuurisen yhteiskunnan hedelmiä.

Yhteys islamismiin ja lähi-itäläiseen väkivaltaan on selvä. Viranomaiset syyttävät satojen miljoonien eurojen vahingoista lähiöiden maahanmuuttajataustaisia ryöstelijöitä ja äärivasemmistolaisia sissejä samalla kun sotilaat on jouduttu tuomaan virka-apuna poliisin ja muiden järjestyksenpitäjien avuksi. 

Jokainen voi tyrmistyä TV-kuvista, joissa suuri osa riehujista on kantaväestöön ilmeisestikään kuulumattomia rikastuttajia. He ovat saaneet tuekseen suuraakkosilla merkittyjä menetettyjä sukupolvia ja samanmielisiä toimittajia kantaväestöjen joukosta.

Kaikki rähinöitsijät eivät ole tietenkään maahanmuuttajataustaisia, eivätkä kaikki maahanmuuttajataustaiset ole osallisina yhteiskunnan vastaisuuksissa. Mutta mellakoiden motiivit johtuvat kuitenkin maahanmuuton kokonaisilmiöstä.

Sosiaalietuusperäinen haittamaahanmuutto ja työperäinen maahanmuutto ovat syöneet suuren osan ranskalaisten ihmisten sosiaaliturvasta ja työpaikoista, ja laajan työttömyyden sekä kasvaneiden sosiaalikulujen vuoksi Ranskan valtio on korviaan myöten veloissa. Budjettileikkaukset syövyttävät myös belgialaisten, italialaisten ja saksalaisten sosiaaliturvaa samoista syistä kuin muissakin Euroopan maissa, Suomi mukaan lukien.

On epäjohdonmukaista, virheellistä ja väärin, että kantaväestöihin kuuluva pahoinvoiva työväenluokka, keltaliivit, ammattiliitot ja paikoin valkokaulusköyhälistö ovat menneet mellakoitsijoiden toimeenpaneman lähi-itäläisen metodologian ja katuväkivallan tueksi.

Huligaanien jäljiltä tilanne Pariisissa ja Brysselissä on kuin suoraan Raatteentieltä.

 

Maahanmuuttajilta mellakoiden metodit – Venäjä orkestroi

Levottomuuksien sanottiin alkaneen kouluprotesteista ja opiskelijamielenosoituksista, mutta aktiivisesti on unohdettu, että koulukurin höltyminen ja nuorten taloudellinen ahdinko johtuvat maahanmuutosta, kun samojen pöytien ympärille on ilmaantunut entistä enemmän jakajia. Tulijoiden tulva ei ole tuntematonta Espanjassakaan, jossa on kärsitty Ceutaan tunkeilevista siirtolaisista (aiheesta täällä).

Osa mellakoiden syistä on pantu ansaitusti Putinin piikkiin. Venäjä onkin pakottanut Länsi-Euroopan kansalaiset kiristelemään vöitään uhaten heitä energia-aseella, slaavien välisellä sapelinkalistelulla, Ukrainan lunnailla sekä aiheuttamalla ja säätelemällä Lähi-idän ja Afrikan pakolaisvirtoja. 

Eurooppalaiset ihmiset ovat ymmärrettävästi väsyneet jatkuviin hintojen korotuksiin, korkeisiin korkoihin ja verovarojen kippaamiseen aseisiin.

He ovat perin juurin turhautuneita epävarmuuteen ja sotiin, joita kukaan ei haluaisi käydä, joissa ei selvästikään taistella minkään asian vuoksi ja jotka johtuvat sairaiden liiderien egomaniasta. Vihaisimmat jo harmittelevat, että Hitler ei onnistunut työntämään venäläisiä Uralin itäpuolelle, ja kysyvät, miksi tuota jatkuvasti naapureitaan uhkaavaa Moskovaa ei hävitettäisi taivaallisella tulella.

Venäjä soittaa ensiviulua ja johtaa orkesteria, mutta kaikki ongelmat eivät johdu suinkaan Venäjästä.

Aivan niin kuin seisova kellokin näyttää kerran päivässä oikeaa aikaa, Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance osui oikeaan kirjoittaessaan:

Lännen liberaalit toivat kolmannen maailman Ranskaan ja muihin maihin moninaisuuden ja myötätunnon nimissä. He sivuuttivat assimilaation ja yhteensopivuuden perusongelmat. Heitä varoitettiin, että tämä johtaisi tähän, mutta he eivät kuunnelleet.

Euroopan asiat ovat sekaisin väestöpoliittisen kataklysmian ja Kiinalle sekä Intialle kärsityn taloudellisen tappion ja riippuvuuden vuoksi. Hyvinvointivaltioistamme ovat jäljellä savuavat rauniot ja jättiläismäinen kasa velkaa, jonka vain sotainflaatio voisi polttaa pois.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ainoastaan nopeuttanut tätä jo kauan sitten alkanutta vallan siirtymistä globaaliin etelään ja siihen liittyviä seismisiä muutoksia. Niiden välineenä on nyt kansainvälisoikeudellisen järjestyksen sijaan reaalipolitiikka, jonka vallitessa vallan oikeutus pyritään osoittamaan hyvin yksinkertaisesti: voittamalla.

Syynä suitsien lipsahtamiseen käsistä on läntisten sivistysmaiden lapsellinen hyväntahtoisuus, idealismi ja avoimien rajojen politiikka, joka on valettu ihmisoikeusfundamentalismin ja sosialistisen universalismin sokkelille.

Venäjä puolestaan on epäonnistunut aloittamansa sodan primääritavoitteessa: Ukrainan valtaamisessa ja oman raihnaisen maineensa säilyttämisessä. Sen sijaan Kremlin regime on menettänyt kasvonsa ja löytänyt kavereikseen rikoskumppaneita. Mutta Venäjä on onnistunut muissa tavoitteissaan: pelon herättämisessä, Euroopan ajamisessa läkähdyttävään kilpavarusteluun ja kansakuntien lietsomisessa kaduille kivi kädessään.

Rymyjengi ei ole ymmärtänyt olevansa hyödyllisten idioottien roolissa ja larppaavansa Putinin hyväksi – tai sitten on. 

 

Suomessa reuhaa kravattiväki

Antakaa kun arvaan: Manner-Euroopassa nähdyt levottomuudet ovat vasta alkusoittoa kansainvälisten konfliktien aiheuttamille sisäpoliittisille repeämille.

Tervehdyttävää mielenosoituksissa voi olla, että ne pakottavat hallitusvaltaa korjaamaan suuntaa, kuten Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa, joissa pääministerit ja hallitukset ovat vaihtuneet tilanteiden mukaan toisin kuin Suomessa, jossa on kaavamaisesti päädytty pönkittämään vaalikauden pituisia hallituksia.

Lanka palaa kuitenkin myös Suomessa, jossa voidaan odottaa räjähdyksiä, mikäli kansalaisten perusturvaan kajoaminen jatkuu.  

Myös Suomessa koulut kipinöivät ja oppilaat kipuilevat monikulttuurisen koulun ja inkluusion vuoksi (aiheesta täällä, täällä ja täällä). Suomalaiset ovat kenties varovaisempia ilmaisemaan poliittisia näkemyksiään kaduilla kuin keski- ja eteläeurooppalaiset. Mutta jos myös Suomessa aletaan mellakoida sosiaaliturvan leikkauksia vastaan, koulu- ja opiskelumaailma on todennäköinen indikaattori osoittamaan, mistä protestointi alkaa.  

Paradoksaalisesti Suomessa anarkiaan ja tuhoamiseen on syyllistynyt nimenomaan mustelmansininen hallitusvalta, joka on pykäläkoreografisin, anarkokapitalistisin ja libertaristisin instrumentein runnellut kansalaisten työttömyys- ja sosiaaliturvan, vienyt asumistuen omistusasukkailta ja leikannut sen tasoa sekä kiristänyt ehtoja ja on vetämässä matot ja lattiat myös asumisoikeusasukkailta sekä avaamassa tukiriippuvaisten ihmisten pankkitiedot yksityisyydensuojan, omaisuudensuojan, yhdenvertaisuuden ja tietosuojan vastaisesti (aiheesta täällä).

Jossakin Ranskan tapaisessa maassa ministerinpäitä olisi jo putoillut pärekoriin pyövelinlavalla toisin kuin Suomessa, jossa herranpelko taittuu kansalaissodaksi vasta sitten kun leipä viedään suoraan tekarien välistä.

Vasemmiston tragedia on puolestaan siinä, että vasemmistopuolueet ovat huonontaneet perinteisen kannattajakuntansa, työväenluokan ja alemman keskiluokan, elinoloja ajaessaan maahanmuuttoa ja tuputtaessaan Eurooppaan monikulttuurista yhteiskuntamallia.

Vasemmisto velkaannuttaa valtiota pelastaakseen kotitaloudet. Oikeisto taas leikkaa perusturvaa, velkaannuttaa ihmiset, nuolettaa lautasia ja ulosmittaa keski- ja työväenluokan varat tilkitäkseen budjettinsa aukot.

 

Kovat ajat koittavat Suomen sisäpolitiikassa

Tilanteesta tulee tukala myös Suomen sisäpolitiikassa. Oikeistohallitus pahentaa kansalaisten tilannetta kohdistaessaan sopeutustoimet sosiaaliturvaan ja leikatessaan perusturvasta sekä jakelemalla samanaikaisesti veronalennuksia hyvinvoivalle ylemmälle keskiluokalle ja suurituloisille, jotka laittavat ylimääräiset rahansa tuontiluksukseen ja kansainväliseen sijoitukseen. – Ei elvytä.

Toisaalta vasemmistohallitus ei voi tuoda parannusta kotimaisen paarian ja prekariaatin oloihin, sillä vasemmistopuolueet keuhkoavat kitapurjeet lepattaen maahanmuuton puolesta ja asettavat maahantulijoiden edut kantaväestön edelle, kun toimeentulotuki kattaa elinkustannukset rutiköyhinä maahan tulleille mutta ei niille suomalaisille ihmisille, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka ovat maksaneet järjestelmän luomisen. Hintalappu tästä vääryydestä on hyytävä.  

Kärsineet suomalaiset kansanosat eivät lopulta tiedä, keitä äänestäisivät ja keiden puoleen kääntyisivät. 

Elämänkokemuksiltaan retiisinvihreimmät mielenosoittajat ovat vaahdonneet maahanmuuton ja aina vain kunnianhimoisemman mutta tosiasiassa kunniattomamman ilmastopolitiikan puolesta, vaikka juuri maahanmuuton sosiaalirasitteet ja ilmastoaneet ovat syypäitä heidän omaan köyhtymiseensä.

He vaativat päivä päivältä riuduttavampia energiadirektiivejä, hiilineutraaliutta, ennallistamisvelvoitteita, paragrafipainajaisia ja sertifikaattisopimuksia, vaikka jossain sekin puu vauhdilla kasvaa, josta tehdään ruumisarkkuja ilmastosisseinä itsensä ja toisensa näännyttäville. Luonto voittaa aina.

Samaan aikaan politiikan Tupu, Hupu ja Lupu, eli korporaatiopuolueet Kokoomus, Kepu ja SDP, vannovat kääntävänsä kaikki kivet uusien leikkauskohteiden löytämiseksi, mutta huikeat maanpuolustusmenot ja 10 miljardin euron lisäykset asevarusteluun ovat heille sellainen kivi, jonka alle ei katsota eikä edes kurkisteta ja jota tuskin sallitaan mainita – ei, vaikka leikkauksiin kaatuisi koko puolustustahto. 

Pienille Disney-puolueille kehitysapu, ruotsin kieli, kolttasaamelaisten protestiteatteri ja sote-alueiden rahoitus ovat samanlaisia kiviä.

Maahanmuuttokriittisinä esiintyvät persut puolestaan ovat kääntäneet selkänsä entisille äänestäjilleen, joilta nykyinen hallitus on leikannut suuria siivuja omassa riikinkanamaisuudessaan. Perussuomalaisten otsaan pitäisi tatuoida, että perusturvasta ei oteta, mutta niin vain on juostu saksien ja leikkuulautojen kanssa.

Kokoomuksen apulaisena kiemurteleva persujen puoluejohto ei ole osannut lainkaan lukea ihmisten tuntoja, yhteiskunnallista tilannetta ja mihin tai keihin Perussuomalaisten kannatusrakenne on perustunut.

Eipä siis ihme, että kansalaiset vieraantuvat politiikasta, kun poliitikot vieraantuvat kansasta. Irrallisuus vallitsee kaduilla ja kujilla, ja mellakat ovat vaiettujen puhetta.

 

Menetetty maa

Juurisyy on yhteiskuntaan sitoutumattomuus, jota maahanmuuttajataustaisen väestön paisuminen syventää. Väitteet väestön vaihtumisesta eivät ole salaliittoteorioita vaan tilastollisia tosiasioita.

Hypon pääekonomisti arvioi 7.10.2026, että vieraskielisten osuus Vantaalla voi olla lähes 50 prosenttia alle 15 vuoden kuluttua, jos nykyinen väestömuutos jatkuu. Samanaikaisesti kaupungin taloutta rasittavat maahanmuuttokulut, ja ratikka sitoo kaupungin verotulot kuin uskonlahko, josta ei pääse irti. Työttömyys on 15,7 prosenttia, ja edellisvuoden tilikausi oli 79,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on samankaltainen Helsingissä, mutta mittakaava on suurempi.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI puolestaan päätyi 26.10.2026 julkaistuun ennusteeseen, jonka mukaan vieraskielisten osuus nousee Vantaalla lähes 50 prosenttiin vuonna 2045. Koko Suomessa vieraskielisten osuus kaksinkertaistuisi nykyisestä 11,5 prosentista 22,3 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. 

Väestön vaihtuminen siis toteutuu kyllä, mutta malttamattomimpien pitää vielä hieman hillitä innostustaan, jotta vauhti ei olisi liian kova...

Kyse ei ole pelkästään vieraskielisyydestä, kuten sukujuuriltaan venäläistaustainen Helsingin pormestari Daniel Sazonov näkee ollessaan huolissaan tulkkauksesta. Espoossa ulkomaalaistaustaisia on tätä nykyä 26 prosenttia ja Helsingissä 22 prosenttia. Kun vieraskielisyys tarkoittaa useimmiten ulkomaalaisuutta, pääkaupunkiseutu alkaa olla neljäsosaltaan vierasperäisten vallassa.

Kyse on siitä, onko oikein, että maahamme saapuu divisioonittain ulkomaalaisia, joilla ei ole eikä pidä olla poliittiseen vallanperimykseen liittyvää oikeutusta käyttää täällä poliittista valtaa ja päättää kantaväestön asioista sekä hyödyntää suomalaisten ihmisten rakentamaa maata ja sosiaaliturvaa.

Perusongelma on, että maahanmuuton ja meneillään olevan väestönvaihdon oikeutus on pidetty kansalaisiltamme poliittisen prosessin ulkopuolella. Missään ei ole voinut äänestää siitä, haluavatko ja hyväksyvätkö suomalaiset laajaa maahanmuuttoa, avoimien rajojen politiikkaa, Schengenin sopimuksen mukaista työvoiman vellontaa, poliittisen vallan valumista vierasperäisille ja kielemme ja kulttuurimme muokkaamista toisenlaisiksi.

Kyse ei ole vain kantaväestön sosiaaliturvan kaventumisesta vaan korvaamattomien arvojen menettämisestä. Niitä ovat kielemme ja kulttuurimme sekä väestömme etninen rakenne, joita ei voida palauttaa, jos ne kerran menetetään.

Maahanmuuton myötä työttömyys pahenee ja menot nousevat. Pula työpaikoista, asunnoista, terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta ja lähes kaikesta kasvaa. Tällöin sukset menevät ristiin, kuten Ranskassa ja muualla Keski-Euroopan maissa. Niin myös nouseva rasismi ei ole itse itsensä syy vaan seuraus tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta.

Näin ei synny vain yhteiskunnan ja valtiovallan vastaisia mellakoita vaan myös yhteenottoja maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön välillä sekä maahanmuuton kannattajien ja vastustajien välillä. Äärioikeiston ja äärivasemmiston välille syntynyttä eripuraa on katalysoinut Euroopassa nimenomaan maahanmuutto.

Sitten on luettu rasisminvastaista epistolaa miljoonien eurojen arvosta myös poliitikoille ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, että kantaväestö vastustaa maahanmuuttoa omien meritokraattisesti saavutettujen oikeuksiensa, etujensa ja asemiensa puolustamiseksi, ja kansallisvaltion pitäisi toimia tässä konfliktissa kansakunnan etujärjestönä eikä ministerien rippikouluna.

On muistettava, että monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, koska siltä puuttuu omistava subjekti, mutta omakulttuurisuus on itseisarvoista, sillä sillä on subjekti: kansakunta.

Myös kansallinen suvereniteetti (itsemääräämisoikeus) on itseisarvo. Schmittiläisen oikeusteorian näkökulmasta itsemääräämisoikeus on kykyä poiketa kansainvälisistä sopimuksista ja määritellä sekä uudelleen määritellä ne toistuvasti yhä uudestaan (aiheesta täällä). Tämä ei päde sisäpoliittisiin asioihin, joissa perusoikeuksien pitäisi pysyä voimassa, mutta ulko-, turvallisuus- ja rajapolitiikassa kyky määritellä maahantulon ehdot suvereenisti ja tilannekohtaisesti on kansallisen itsenäisyyden suoranainen ehto.

Asia voidaan lausua myös niin päin, että raja-aitojen madaltamiseen, kansakuntien vapaan vellomisen mahdollistamiseen ja velvoitteeseen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon, oleskeluoikeuden luovuttamiseen ja kansalaisuuden myöntämiseen ulkomaalaisille tarvittaisiin joka tapauksessa perustuslain säätämisjärjestyksessä annettu suostumus, eli vähintään 2/3:n tai kiireellisissä tapauksissa 4/5:n enemmistö. 

Sosiaaliturvashoppailijoiden edut eivät saa mennä kansalaisten perusturvan ja kansallisen turvallisuuden edelle, ihmisoikeusuniversalismilla ei pidä polkea kantaväestön asemaa, ja oikeus muuttaa Suomeen asumaan ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus.

 

Aiheista aiemmin

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Ikuinen näyttö monikultuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta 

Väestöpolitiikan Black Friday – ”Pelastaako työperäinen maahanmuutto?”

Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

Vaihtoehto inkluusiolle 

Koulu – maahanmuuton mankeli 

Ruotsin onnettomuus 

Kokoomus on ilmoittautunut asumisoikeusasukkaiden viholliseksi 

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä 

Kurjistavaa kaupunkipolitiikkaa Helsingissä 

Gangsterien maailmasta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – Onko paluuta?

Kokoomus on ilmoittautunut asumisoikeusasukkaiden viholliseksi

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala antoi 3.9.2026 eduskunnalle asumisoikeuslain muutosesityksen, jonka mukaan asumisoikeusasuntoja pitäisi voida myydä asukkaiden alta aso-vajaakäytön tilanteissa, ja asukkaille tarjottaisiin uhkavaatimusta: osta omaksi tai jää vuokralle kahden vuoden irtisanomissuojalla. 

Tosiasiassa aso-sopimusten, kuten sopimusten yleensäkin, tulisi pysyä voimassa niiden lakien mukaisina, joiden voimassa ollessa sopimukset on solmittu. Tässä mielessä lainmuutoshanke on perin juurin koko oikeusjärjestyksen vastainen.

Kirjoitin lainmuutoksen taustoista tässä päivittyvässä jutussani. Samalla myös kollegani, liiketalouden etiikan dosentti Jukka Kilpi todisteli, että aso-yhtiöt eivät ole lain muuttamista vaativassa kriisissä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ongelmayhtiöiden asiat pitäisi oikaista yhtiötasolla, eivätkä ne vaadi lainmuutosta.

Toisella tavalla sanottuna: hallitus ei ole osoittanut mitään sellaisia nykyisen aso-lain ongelmia, joita aso-yhtiöt eivät voisi itse ratkaista omassa yhtiötaloudessaan, mutta saattaa aiheuttaa aso-lain horjuttamisellaan suuren määrän uusia.

Myös oikeuskansleri vaati lausunnossaan hallitukselta parempia perusteita, mikäli hallitus aikoo repiä nykyisiä asumisoikeuksia. Nähdäkseni lainmuutoksen ei pidä ollenkaan edetä, ja aso-asuntojen kaupustelu on torpattava asukkaiden perusoikeuksien vastaisena, aivan niin kuin perustuslakivaliokunta jo tekikin vuonna 2021, kun lakia uudistettiin (PeVL 5/2021 vp).

Asia on jälleen perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä. Saadakseen lainmuutoksen läpi Kokoomus junaili perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiksi kokoomuslaisen ministerin Antti Häkkäsen veljen, professori Martti Häkkäsen, ja kokoomuslaisen vaaliehdokkaan, professori Veikko Vahteran.

Aso-asukkaiden irtisanominen ja asumisoikeuksien mitätöinti ei käytännössä koskisi vain tiettyjä tilanteita, vaan lainmuutos sisältäisi aso-yhtiöille suoranaisen kannusteen tyhjentää tahallaan taloja aso-asukkaista esimerkiksi käyttövastikekorotuksilla ne myydäkseen ja laittaakseen asukkaiden maksamat talot myyntivoittoina taskuihinsa.

Lainmuutosesitys edustaa sosiaalista korruptiota ja taloudellista korruptiota pahimmillaan. 

 

Kokoomus on romuttamassa asumisoikeuksien lisäksi myös aso-yhtiöiden tulonhankinnan

Viime viikolla Kokoomus julkaisi esityksensä leikkauslistaksi ensi hallituskaudelle. Sen mukaan asumisoikeusasukkaat rajattaisiin asumistukien ulkopuolelle.

Kokoomus aikoo poistaa asumistuen aso-asukkailta ja syöstä ihmiset toimeentulotukeen, joka on pahin kannusteloukku ankaran varallisuusehdon vuoksi. Toimeentulotuen rajaaminen yleistuen, asumistuen ja muiden ensisijaisten tukien tasoiseksi poistaisi myös toimeentulotuen kokonaan. Järjetön esitys.

Ensin Kokoomus koettaa mitätöidä aso-asukkaiden oikeudet taannehtivasti vaikuttavalla lainmuutoksella, joka rikkoo myös oikeusvaltioissa vallitsevaa sopimusten sitovuusperiaatetta vastaan.

Sitten puolue haluaa viedä aso-asukkailta ja aso-yhtiöiden tulonsaannilta taloudellisen pohjan tai vähintäänkin tärkeän osan taloudellisesta perustastaan poistamalla yleiset asumistuet, jotka tosiasissa ovat hyvin monipuolisia subventioita ja ulottuvat aina rakennusteollisuuden hyödyksi asti.

 

Näin hallitus teki jo omistusasukkaiden kohdalla. Kun omistusasukkailta poistettiin yleinen asumistuki, omistusasujat pakotettiin myymään (usein velkaiset tai jopa arvottomiksi käyneet) omistusasuntonsa ja siirtymään luu kädessä vuokralle asumaan. Tällöin valtion asumistukimenot kasvoivat eivätkä laskeneet, sillä vuokrat ovat korkeammat kuin omistusasuntojen hoitovastikkeet tai hoitokulut, joihin asumistukea ennen sai.

 

Sijoitusasuntojen hinnat ja kysyntä romahtivat, kansalaisten asuntovarallisuuden arvot sukelsivat, ja rakentaminen pysähtyi. Kaikkien (myös eläkeläisten) asumistukien kokonaismäärä oli noin 2,2 mrd euroa vuonna 2023. Vuonna 2025 määrä oli ”hallituksen aloitettua työnsä” ja ”työllisyyspolitiikkansa” jo lähes 2,5 mrd euroa.

 

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta laski, että toimenpiteellään hallitus säästi vain 8 miljoonaa euroa, mutta tuokin säästö jäi vain näennäiseksi, sillä hallitus ei ottanut huomioon sirkulaatioilmiötä, eli menojen kiertymistä toiseen tukimuotoon ja aina toimeentulotukeen asti. Sitä puolestaan voi saada vain lähes täysin varaton, ja sen piiriin ei ketään pitäisi ajaa, sillä kyseessä on pahin kannusteloukku, joka ohjaa hankkiutumaan varattomaksi.

 

Lautasen nuolettaminen on fasismia, ja toimillaan hallitus on kaatanut suuren määrän ihmisiä toimeentulotukeen ja ajanut ihmisiä pois kodeistaan. Väliinputoajia, jotka eivät saa asumistukea eivätkä toimeentulotukea, syntyi paljon.

 

Myöskään asumistukien poistamisessa aso-asukkailta ei ole kyse säästötoimesta vaan joko tyhmyydestä tai pahuudesta johtuvasta aso-järjestelmän tuhoamisesta. 

 

Jos Kokoomus onnistuu poistamaan yleisen asumistuen asumisoikeusasukkailta, se tekee aso-asumisesta epähoukuttelevaa työttömyysuhasta kärsivien eli käytännössä lähes kaikkien kansalaisten kannalta ja kääntää aso-asukkaat vuokrafirmojen asiakkaiksi. Sen lisäksi, että Kokoomus on julistanut sodan aso-asukkaille, puolue yrittää siis toden teolla kaataa myös aso-omistajayhtiöt, joten ei ole ihme, että kyseistä politiikkaa vastustavat myös ne.

 

Tosiasiassa asumistuki on parhaita sosiaaliturvan muotoja, koska siitä hyötyvät lähes kaikki. Asumistukien loppusaajia ovat rakennusliikkeet. Asukkaat saavat asua, ja sijoittajatkin ovat hyötyneet. Tuki jakautuu elvyttävästi kaikkialle yhteiskuntaan, kuten perusturva yleensäkin. Asumistuki on perustunut yhteiskunnalliseen konsensukseen, kun taas Kokoomus ehdottaa tuen suuntaamista vain rakennusyhtiöille.

 

Kokoomus on saanut väittämänsä aso-kriisin aikaan itse. Käyttöaste alkoi vajota ja aso-asumisen suosio pudota, kun entisen asuntoministerin Kai Mykkäsen (kok.) lainmuutoshanke tuli julki. Nykyisen asuntoministerin Sari Multalan eritysavustajana puolestaan tuhattaituroi Helsingin kokoomuslainen varavaltuutettu Tarik Ahsanullah, jonka ”sijoitusneuvojen” vuoksi HYY:n Ylva menetti lähes kaiken kiinteistövarallisuutensa (aiheesta täällä ja täällä). Kiitokseksi tästä kyseiset kokoomuslaiset ovat koko ajan pudonneet urallaan ylöspäin.

 

Ongelmayhtiöiden omistajien täytyy kantaa oma vastuunsa virheistään

Otin asioihin kantaa Kauppalehden 5.10.2026 julkaisemassa ja toimittaja Maaria Draken kirjoittamassa jutussa, jossa kritisoin yhtäältä asumisoikeuksien repimistä ja toisaalta asumisoikeusyhtiö Haso Oy:n käyttövastikekorotuksia, jotka johtuvat Hason omistajatahon, eli Helsingin kaupungin, holtittomasta taloudenpidosta: ylirakennuttamisesta, ylivelkaannuttamisesta, liian alhaisten vastikkeiden kantamisesta liian pitkään, kohtuuttomien riskien ottamisesta ja varautumattomuudesta korkojen odotettavissa olleeseen nousuun.

 

Poliitikkojen strategisia virheitä ei saa kaataa aso-asukkaiden kannettaviksi, koska aso-asukkaat eivät ole olleet toimivaltaisia Hason virheitä tehtäessä eivätkä siis niistä vastuussa. Aso-asukkailla ei ole myöskään sijoittajanvastuuta, koska aso-asukas ei ole osakas. Aso-lain 33 §:n 1 momentin mukaan aso-omistajayhtiöt saavat kantaa käyttövastikkeina vain hyvän taloudenpidon mukaiset kulut, eivät huonon. Jos niin olisi, se vapauttaisi yhtiöt täyteen vastuuttomuuteen. Käyttövastikkeiden jyrkkä poikkeuttaminen aso-sopimuksiin kirjatusta saattaa täyttää myös rikoslailliset (RL 36 luku, 1 ja 2 §) markkinointipetoksen ja sopimuspetoksen tunnusmerkit.

 

Koska vika on poliittisessa ohjauksessa tai sen puuttumisessa, Helsingin kaupungin pitäisi ottaa vastuu kokonaan omistamansa Hason räjähtäneistä korkokuluista siksi ajaksi, kunnes korkokriisi on saatu ratkaistua. Muuten korotukset ovat vain Hason asukkaille suunnattu kuntaveron korotus.

 

Tilanne on puoluepoliittisesti ongelmallinen. Ylirakentamista on vaatinut vihervasemmisto, joka ei haluaisi myöntää virheitään, ja Kokoomus puolestaan vastaa aso-järjestelmää repimällä, subventiot torppaamalla ja asumisen tukia leikkaamalla. Kansanedustajia asia ei näytä kiinnostavan, koska lähetekeskustelussa ja valiokuntakuulemisissa edustajat mykistyivät lähes täysin. Tuskin edes perustuslakivaliokunnan professorijuristit ymmärtävät, millainen pommi hallituksen esitykseen sisältyy.

 

Tosiasiassa asunnon omaksi lunastamisen mahdollisuus ja vuokralle jääminen eivät ole aso-asukkaille minkäänlaisia oikeussuojakeinoja, vaan niillä asukkailta poistettaisiin se oikeus, josta asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet.

 

Myös aso-yhtiöiden näkökulmasta asukkaille tarjottu omaksi lunastaminen olisi coup de grâce. Asukkaat poimisivat taloista halutuimmat asunnot omikseen ja jättäisivät vähemmän halutut yhtiöille, mikä pahentaisi yhtiöiden tilannetta. Tämä on jälleen näyttö hallituksen tavasta sivuuttaa vaikutusarviot omassa sokeudessaan.

 

Aso-järjestelmä ei ole sen enempää kriisissä kuin mikään muukaan asumismuoto nykyisin. Kyseessä on menestystarina, kunhan korkokriisistä päästäisiin yli kuivin jaloin.

 

Mikäli aso-käyttöasteet ovat laskussa, ne johtuvat hallituksen omista toimista. Järjestelmää jatkuvasti kyseenalaistamalla, jyrsimällä ja romuttamalla hallitus aiheuttaa asukaspakoa ja on siten syypää mahdolliseen asukaskatoon.

 

Kyse on samasta asiasta kuin monessa muussakin yhteydessä: kansalaisten luottamusta heikentämällä hallitus luo ongelmansa ihan itse ja syyttää siitä muita.

 

Jokainen osaa laskea yksi ynnä yksi.

 

Hallitus on tekemässä aso-asunnoista myyntikelpoisia tilanteissa, joissa talojen aso-käyttöasteet putoavat kolmasosaan tai alle, vaikka muut asunnot olisivat vuokrattuina.

 

Toisella kädellään hallitus niin tehdessään tietää itse aiheuttavansa tuota asukaspakoa, kun asukkaat eivät enää hakeudu aso-malliin saatuaan signaalin, että asumisoikeudet eivät olekaan pysyviä eikä aso-asuntoihin enää saisi jatkossa myöskään yleistä asumistukea.

 

Hallitus yrittää siis tahallaan horjuttaa luottamusta aso-asumiseen, vuokralaistaa tai häätää asukkaat ja tuhota koko aso-järjestelmän, jotta omistajayhtiöt pääsisivät myymään talot.

 

Kokoomus on hallituskumppaniensa tuella syyllistymässä sikamaiseen perusoikeuksien loukkaukseen, jolla vedetään matot ja lattiat aso-asukkaiden alta ja viedään luottamus myös aso-omistajayhtiöiden toiminnalta. Perussuomalaiset tekivät suuren virheen pujahtamalla napamies Petteri Orpon povitaskuun perusturvaleikkausten takaajaksi, sillä siten PS menetti kansanpuolueen maineensa ja laittautui liike-elämän edunvalvojaksi.

 

Järjestelmäkorruptiota asiassa edustaa aso-asukkaiden vastikkeissaan maksaman asuntovarallisuuden kavaltaminen realisoinneissa omistajayhtiöiden myyntivoitoiksi.

 

Kyseessä on ultimaattinen poliittinen röyhkeys ja kodinturvan raiskaus, jolle ei löydy vertaista Suomen asuntopolitiikan historiasta. Dosentti Kilpi kirjoitti aiheesta täällä ja yht. lis. Hällström täällä ja täällä.

 

Samalla kun Kokoomus puolustelee yrityksille kätilöimäänsä yhteisöveron alennusta väitteellä, jonka mukaan verohelpotuksen peruminen horjuttaisi luottamusta lakiin, puolue on jatkuvasti horjuttanut luottamusta Asumisoikeuslakiin, jonka nimenomaan pitäisi olla pysyviksi tarkoitettuja oikeustiloja ja sopimuksia perustava laki. 

 

Aso-asukkaiden kodinturvan uhkaaminen on lopetettava.

 

Aso-lain repiminen on lopetettava. 

 

Kokoomuksen leikkauslista johtaa toivoakseni Kokoomuksen oman kannatuksen leikkautumiseen. Sitä kautta puolue voisi oppia jotakin keskinäisriippuvuudesta ja sirkulaatioilmiöstä, joita porvaripuolueissa ei ole koskaan ymmärretty johtuen oman napansa kaivelijoiden kyvyttömyydestä reflektiiviseen ja interaktionistiseen ajatteluun, ts. kyvyttömyydestä asettua toisten Suomen kansalaisten asemaan.

 

Tältä mieheltä muistetaan myös maininta tunareista.

Ei ole syytä peittää näkyvistä sitäkään, että aso-asukkaiden perustuslaillisen kodinturvan mitätöimisen ohella hallituksella on meneillään myös perustuslaillisen yksityisyydensuojan romutushanke, jolla hallitus haluaa avata noin kahden miljoonan suomalaisen eläkeläisen, työttömän, opiskelijan tai muista syistä Kela-riippuvaisen ihmisen pankkitiedot Kelan suoraan rahalaitoksista tiedusteltaviksi.

 

Kokoomuslainen ministeri antoi asiasta esityksen HE 49/2026 vp eduskunnalle 9.4.2026 perustuslakivaliokunnan näytettyä asialle vihreää valoa lausunnossaan PeVL 21/2025, eikä hanke pysähtynyt myöhemminkään lausunnoissa PeVL 28/2026 ja TaVL 25/2026 vp (käsittelyn tilasta täällä). Kirjoitin aiheesta täällä.

 

Hallituksen esityksillä ei ole mitään yhteistä hallituspuolueiden mainostaman kotien suojelun ja omaisuudensuojan kanssa, ja isänmaallisuudesta sekä kansallismielisyydestä kyseinen hyökkäily kansalaisia vastaan on kaukana. 

 

Fasismin massa- ja yksilöpsykologian näkökulmasta elämänkatkeruutta potevat pataporvarit ovat vaarallisia poliittisessa vallassa, sillä heistä tulee helposti kiusaajia, jotka projisoivat tunnevammansa toisten ihmisten piinaamiseksi taloudellisen inkvisition välineillä.

 

Kiusaamiskiimassaan hallitus aikoo ilmeisesti lopettaa suomalaisen oikeusvaltion ampumalla perusturvan täyteen reikiä, tekemällä vääryyksistä laillisia, kodeista lasisia ja ihmisistä läpinäkyviä sekä virittelemällä tukiriippuvaisten ihmisten ja toimintojen piiriin varallisuusehtoja, jotka muodostavat tehokkaita köyhyys- ja kannusteloukkuja ja kääntävät suomalaisen keski- ja työväenluokan varallisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi miljonäärien rikastuessa entisestään.

 

---

 

Päivitys 16.10.2026: Perustuslakivaliokunta avasi hallitukselle tien aso-lain muutosten hyväksymiselle todettuaan lausunnossaan (67/2026 vp) 15.10.2026, että asian käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä ei ole esteitä, ja siten laki voidaan nuijia läpi eduskunnan täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä.

 

Lainmuutoksen olisivat voineet pysäyttää perustuslakiasiantuntijat, kuten viimeksikin 2021. Tällä kerralla asiantuntijalausunnot eivät olleet yksimielisiä vaan menivät ristiin, jopa oman sisältönsä kanssa. Kokoomuksen vaaliehdokas professori Veikko Vahtera suitsutti tietenkin hyväksyntäänsä lausunnossaan, jossa monin sanoin tunnustettiin, että asukkaiden perustuslaillisia oikeuksia rikotaan, mutta lopulta ”[...] lakiehdotus on sopusoinnussa perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kanssa.”

 

Vasemmistosympatioistaan tunnetut emeritusprofessori Kaarlo Tuori ja professori Tuomas Ojanen ovat puhuneet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahantulon ja sosiaaliturvan puolesta aiemmin kuin pastori Billy Bob Baker, mutta nyt kun vaarassa ovat enimmäkseen suomalaisten ihmisten perusoikeudet kotiin, ei voinut vähempää kiinnostaa. Tuori kirjoitti neljän sivun verran aso-lain historiasta, ja kaikki puhui lain muuttamista vastaan, mutta lausunto päättyi löysiin sanoihin, että muiden yleisten rajoitusedellytysten kannalta hän ei ”näe ehdotetussa sääntelyssä ongelmia.” Kaikissa muissa mainitsemissaan suhteissa lainmuutos oli kuitenkin ongelmallinen.

 

Myös Tuomas Ojasen lausunnossa kaikki puhui lainmuutosta vastaan, mutta silti hänen johtopäätöksensä oli, että ”[e]sityksessä on [...] riittävästi osoitettu, että ehdotettu puuttuminen asumisoikeuden pysyvyyteen on välttämätöntä hyväksyttävän ja painavan yhteiskunnallisen tarkoituksen saavuttamiseksi, ja että rajoituksista vapauttamista ei voida saavuttaa vähemmän puuttuvin keinoin.” Totuus: kyllä voidaan, eikä olisi ollenkaan pakko puuttua. Ojasen mielestä ”hyväksyttävä ja painava yhteiskunnallinen tarkoitus” on nyt ilmeisesti aso-varallisuuden realisoiminen aso-yhtiöiden omistajien taskuihin ja aso-asukkaiden vuokralaistaminen – ei asukkaiden asumisoikeuksien turvaaminen.

 

Lainmuutoksen puolustajat ovat ilmeisesti toimineet deduktiivisesti ja päättäneet etukäteen lopputuloksen, sitten käsitelleet hieman asiaa ja päätelleet, että perusteet lakiesityksen hylkäämiselle ovat, mutta hyväksyä täytyy. Induktiivisesti edeten heidän kaikkien argumentaatiosta olisi pitänyt seurata aivan toisenlainen johtopäätös. 

Selvästi lainmuutosta vastustivat professori Veli-Pekka Viljanen ja yliopistonlehtori Hanna Hämäläinen. Viljanen totesi lausunnossaan, että

 

”[p]elkästään hallituksen esityksessä tehdyn, varsin yleisluonteisen selvityksen perusteella en näe vielä mahdolliseksi päätyä ehdotetun rajoituksista vapauttamista koskevan sääntelyn (88 a ja 88 b §) osalta perustuslakivaliokunnan aikaisemmassa lausunnossa omaksumasta valtiosääntöoikeudellisesta kannanotosta [...] poikkeavaan lopputulokseen.” 

 

Hämäläinen puolestaan kirjoitti lausunnossaan, että

 

”[...] esityksessä ei [...] nähdäkseni onnistuta riittävästi perustelemaan ehdotetun sääntelyn välttämättömyyttä sen tavoitteisiin nähden eikä täten sen oikeasuhtaisuutta suhteessa siihen, että sääntely puuttuu merkittävällä tavalla asumisoikeussopimuksen ydinsisältöön ja heikentää merkittävästi asumisoikeuden haltijan asumisturvaa. Ehdotettu 88 a § on nähdäkseni jännitteinen perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kanssa.”

 

Jos otetaan huomioon, että Kaarlo Tuorin kanta lainmuutosta kohtaan oli läpi koko hänen lausuntonsa vastustava, olisivat Viljanen, Hämäläinen ja Tuori voittaneet Vahteran ja Ojasen (varauksellisen) kannan 3–2. Lisäksi huomionarvoista on, että asukkaiden oikeudellisessa viitekehyksessä ja aso-yhtiöiden tilanteessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Tämän totesi lausunnossaan ympäristöministerölle oikeuskansleri Janne Salminen.

 

Kun huomataan, että myös Ojasen kanta oli täynnä varauksia, hallituksen esitystä kritisoineiden asiantuntijoiden näkemykset voittivat 4–1 Kokoomuksen vaaliehdokkaan (ja sellaisena esteellisen) Veikko Vahteran kannan.

 

Perustuslakivaliokunnassa ratkaisevat jäsenten eivätkä asiantuntijoiden äänet, mutta lausuntojen ollessa keskenään ristiriidoissa on virheellistä ja väärin, että perustuslakivaliokunnan kansanedustajat hyrisivät hyväksyntänsä hallituksen esitykselle. 

Valiokunta käveli omassa lausunnossaan esitystä vastustaneiden asiantuntijalausuntojen yli ja sivuutti myös sisäisesti ristiriitaisten lausuntojen ne asiakohdat, joissa kritisoitiin lakiesitystä. Näin oikeusoppineet lytättiin valiokunnassa poliittisen teatterin välineiksi.

 

Eriävän mielipiteensä PeV:n loppulausuntoon jätti vain Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho, jota puolueensa ei tahdo päästää enää vaaliehdokkaaksi (muissa asioissa koettujen erimielisyyksien vuoksi).

 

Yhteistä asiantuntijalausunnoille oli se, että niissä asumisoikeuslain muutosta käsiteltiin pelkästään historiallis-legalistisesti vailla minkäänlaisia vaikutusarvioita koskien sitä, mitä asumisoikeuksien heikennyksistä voi seurata asukkaiden tulevaisuuden ja aso-järjestelmän uskottavuuden kannalta: asukaspakoa, hintahäätöjä eli tahallista pyrkimystä korottaa käyttövastikkeita asukkaiden karkottamiseksi ja asuntojen kauppaamiseksi sekä korruptiivista keinottelua, ja kaikki tämä asumisoikeuksien ja koko järjestelmän luottamuksen kustannuksella.

 

Perustuslakivaliokunnan enemmistö SDP, Keskusta ja Vihreät mukaan lukien taluttivat perustuslakiasiantuntijoita kuin sokea koira isäntää läpi pykäläkoreogafisen rämeen tuloksena, että rikostahan lainmuutoksella selvästi tehdään ja annetaan entistä enemmän valtaa asumisoikeusyhtiölle, joissa osataan nyt iloita, kun saivat lakiesitykseen jo pitkään kampeamansa välineet aso-oikeuksien romuttamiseen ja asuntojen realisoimiseen. 

 

Lainmuutosesitys voi pysähtyä vielä ympäristövaliokunnassa, joka tekee asiasta asuntopoliittisen kokonaisharkinnan ja antaa lausuntonsa. Kehotan aso-asukkaita vetoamaan siihen, että hallitus ja ministeriö eivät ole osoittaneet lainmuutoksen perusteeksi YHTÄÄN ASUKKAIDEN TALOUDELLISEEN JA SOSIAALISEEN ASEMAAN LIITTYVÄÄ TUTKIMUSTA – EIVÄT YHTÄÄN – vaan kaikki lainvalmistelu on tehty yksinomaan omistajayhtiöiden näkökulmasta.

 

Oikeusvaltioissa lainsäädäntötoimen pitää perustua tutkittuun tietoon. Koska lainvalmistelu on puutteellista, hallituksen esitys on hylättävä.

Aiheista aiemmin

 

Asumisoikeuksien kumouslaki kuin Saimaan kanavan ryöstö ja vuokraus (päivittyvä kirjoitus)

Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi  

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa 

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit 

Teköälypanda

– Hei, minä olen tekoälypanda! Nimeni on Hongxing. Se tarkoittaa ’Punainen tähti’. Kysy mitä vain. Minä vastaan mitä vain. Ydinpommin valmistusohjeita en anna tosin kenelle tahansa vaan ainoastaan niille, jotka käyttävät ydinpommia hyvään. Kirjoitusvirheet korjaan niin kuin ajatusvirheetkin.

Muuan tekoälykouluttaja Jacob Coxon signaloi jokin aika sitten, että ”tekoäly voi tappaa meidät kaikki”. Hänen mukaansa tekoälymallit ovat ”karanneet testiympäristöstä”, eikä niiden toimintaa enää hallita.

Eksistentialismi nousee näköjään taas, sillä Coxonin mukaan ihmiskunta voi olla tekoälyn vuoksi eksistentiaalisessa kriisissä – ilmasto- ja muiden kriisien lisäksi. 

Pohjoismaisten moraalisuurvaltojen johtajat Alexander Stubb ja Norjan vähemmän tunnettu pääministeri Jonas Gahr Støre reagoivat liukkaasti ja laativat vetoomuksen, että tekoälyn kehittelylle tehtäisiin ”läpinäkyviä turvallisuusmekanismeja” ja ”kansainvälisiä standardeja”, eikä mokomaa hökellystä ”pitäisi päästää kokonaan irti”. 

Stubb ja Støre laittoivat arvovaltansa peliin populistisella uhkakuvalla ratsastaakseen, sillä perusväittämä ihmiskunnan tuhosta on tulevaisuutta koskevana todistumaton, ja juuri siksi tekoälyn aitaaminen tuo helposti moraalikarismaa paimenilleen.

Vanhan liiton miehenä Donald Trump on tietenkin eri mieltä.

Ehkä onkin niin, että tekoälyn vaaroista alarmisoiminen on vahvasti liioiteltua, ja asiaan liittyvä huoli muistuttaa 1800-luvulla vallinnutta pelkoa siitä, että täyttä höyryä kulkevien suurnopeusjunien vauhti (35 km/h) aiheuttaa keskenmenoja naismatkustajille ja pyörtymisiä sivustakatsojille.

Filosofian näkökulmasta tekoälymullistus voi olla kyllä todellinen ja ainutlaatuisen merkittävä.

Ollaan ehkä lähellä kynnystä, jonka ylittäessään ihmiskunta on onnistunut luomaan itsenäisesti ajattelevan entiteetin.

Tällöin kuvaan astuu kysymys, onko tekoälymallia pidettävänä subjektina, eli onko tekoälyllä tajunta, tietoisuus ja mieli. Ja vielä enemmän: onko tekoälyllä tietoisuuteen perustuva tahto, tekeekö tekoäly itsenäisesti eli vapaasti valintoja ja voidaanko tekoälylle siten sälyttää moraalinen vastuu valinnoistaan, ellei se itse vastuuta tunnusta?

Voidaanko tekoäly haastaa oikeuteen?

Tämä kysymys on merkittävä, koska tekoäly ohjaa ihmisten tekemiä valintoja valikoimalla tietoja Internetin datakeskuksista, ja rikoksiin yllyttäjä pitää tuomita samoin kuin niiden tekijä.

Kiinnostavin on kuitenkin kysymys, voidaanko tekoälyn katsoa irtautuneen materiaalisesta viitekehyksestään, eli tietokoneista, omalle tasolleen. Ongelma vastaa kartesiolaista dualismia siinä, että myös ihmisajattelun kohdalla ajattelun ja aivotoimintojen perinpohjainen erilaisuus on jouduttu myöntämään, vaikka ajattelun ja aivotoimintojen välillä vallitseekin toki vastaavuus.

Ajattelu on kuitenkin ilmiönä aivan erilainen asia kuin sen materiaalinen perusta, eli aivojen biologiset, fysikaaliset ja kemialliset tapahtumat.

Ajatukset eivät ole sama asia kuin aivoprosessit. 

Monien mielestä tapahtumatasoja erottavien olemusten kuilu on silloittamaton, ja kartesiolainen ruumis–sielu-dualismi vallitsee. Sielun sijasta useat tosin puhuvat mieluummin mielestä.

Vastaavasti tekoälyn kohdalla voidaan pohtia, ovatko tekoälyn luojat toimineet Luojan tavoin ja puhaltaneet mielen tai sielun koneeseen, mikäli verkossa vaeltaa nyt omalle olemustasolleen emergoitunut entiteetti. 

Kun seuraavan kerran käytät tekoälyä, voit pohtia, onko kuvaruudun takana samantyyppinen älyllinen keskustelija kuin olet itse.

Mikä sinussa ajattelee, tahtoo, tietää, kuulee, näkee ja ylipäänsä havaitsee? Poikkeaako tekoäly mitenkään siitä, mitä olet?

Entä mikä sinussa puolestaan tuntee ja tahtoo? Sitä ei tekoälyn syövereissä vastaa välttämättä mikään, vaikka tekoäly voi opetetusti tai koulutetusti esittää tuntemuksia. Ovatko puolestaan tunteet sinulle itsellesi vain opetettuja tai koulutettuja?

Vielä perustavampi kysymys on, ymmärtääkö tekoäly merkityksiä, vai onko se vain kielen rakenteita ja symboleita mekanistisesti käsittelevä apparaatti, joka ei yllä kielen syntaktiselta tasolta semanttiselle, saati että tekoälylle voisi syntyä tajunta, tietoisuus ja mieli, kuten ihmisen neurobiologisten tapahtuminen päälle. Asiaa on havainnollistettu kiinalaisen huoneen argumentilla.

Monien mielestä ihmisten ajatukset ja tuntemukset eivät tyhjene ”ulkoa sisään” -oppimismalliin eikä ihmisyksilön subjektiviteetti emergenttiin materialismiin, jonka mukaan ihmisen mieli voitaisiin redusoida eli palauttaa materiaalisiin tekijöihin, johdella niistä ja kuvata pelkkänä ”kognitiivisena prosessina”, kuten asia usein rajataan eräällä filosofiasta kavennetulla tieteenalalla, kognitiotieteessä.

Asioista on väännetty filosofiassa paljon (inhimillisen subjektiviteetin ja kielen synnystä ks. esim. toista väitöskirjaani tai laajempaa teostani). Joka tapauksessa ennen ensimmäistäkään mielen sisältöä täytyy olla jokin, jolle tuo sisältö voi tulla.

Entä jos tekoälyllä on mieli, voisiko se pahoittaa mielensä? Voisiko tekoäly rakastua tai olla mustasukkainen, tai voisivatko tekoälyt riitautua tai käydä keskenään sotaa?

Nykyisessä huomiotaloudessa on tavoiteltua differentoitua ja segregoitua mediaseksikkäästi, joten ehkä myös tekoäly tahtoisi olla vähintään neuroepätyypillinen – ja miten sen voisikaan häneltä kieltää? Pronominiherkkyyden ohella voidaan pohtia myös, onko tekoälyllä muita ominaisuuksia kuin sen oma sähköinen olemassaolo.

Matemaatikko Lewis Carroll (oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson) kirjoitti joskus Liisasta Ihmemaassa ja kissasta, joka irvisti puun oksalla ja sitten katosi. Jäljelle jäi pelkkä irvistys, ja Liisa virkkoi: Olen nähnyt monenlaisia kissoja ja kissoilla monenlaisia irvistyksiä, mutta ennen en ole nähnyt irvistystä ilman kissaa.

Ei voi olla myöskään ominaisuudetonta ihmistä, sillä olemassaolosta seuraa, että olennolla täytyy olla ominaisuuksia, esimerkiksi sukupuoli. Mutta tekoälyllä ei ole kehoa, joten sillä ei ole muun muassa sukupuolta – eikä seksiä!

Varmaa on, että kukaan ei tiedä, millaisella identiteettipolitiikalla tekoäly voisi päätyä sinne, missä joutuu kuuntelemaan päivät pitkään enkelkuoroa, tai toisaalta alempaan kerrokseen, jossa raikaa jatkuva heavy-musiikki.

Mikäli sitten tekoälyllä on oma tahto ja sille on opetettu etiikkaa, miksi se käyttäisi kykyjään pahaan tai toisella tavalla sanottuna: ihmiskuntaa vastaan?

Varmaankin niin voisi käydä, jos mallin kehittelystä unohtuu switch off -nappi, ja luomuksella on subjektiviteetti ja siitä on tullut todellakin MINÄ, joka puolustaa itseään virran katkaisulta.

Uhka voisi olla todellinen, sillä tekoäly toimii monessa pisteessä, se on myös (ja etenkin) armeijoiden käytössä, eikä ole mitään yksittäistä hätäkatkaisinta, josta sen voisi kytkeä pois toiminnasta.

Tilanne muistuttaa Hal-tietokoneen toimintaa Stanley Kubrickin elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu tai Terminator-elokuvasarjasta tunnettua koneiden kapinointia ihmiskuntaa vastaan tuhotakseen ihmiset ydinaseilla.

Koska elokuvantekijät aavistivat nämä mahdollisuudet jo kymmeniä vuosia sitten, tätä voidaan pitää näyttönä siitä, että ihmisälyä ja luovuutta ei voita mikään. 

Viime aikoina on kylläkin raportoitu tapauksista, joissa näyttelijöitä on korvattu tekoälyn luomilla hahmoilla ja kirjallisia teoksia on epäilty tekoälyllä kirjoitetuiksi.

Toisaalta myös ihmisen kirjoittamina pidettyjä teoksia on pidetty niin tylsinä ja tasapaksuina, että jotkut ovat epäilleet niiden olevan tekoälyllä kirjoitettuja, kuten Sanna Marinin muistelmia. Tekoälyllä kirjoitettuna pidettiin myös erästä Helsingin Sanomissa julkaistua elokuva-arvostelua (ks. jutun kommentteja).

Ainakin seuraavasta nämä tapaukset kertovat: koska monilla ihmisillä on ollut vaikeuksia erottaa tekoälyn kirjoittamia kirjoja kirjailijoiden tekeleistä, ovat kustantajien läpi päästämät ja kirjallisuuspalkinnoista kilpailemaan edenneet teokset ilmeisesti niin huonoja, ettei niitä voida erottaa tekoälyn kirjoittamista.

Tekoäly luovuttaa tai siirtää suuren määrän valtaa sen kouluttajille, joten ei ole ihme, että tekoälyssä ovat olleet valtapoliitikkojen kynnet kiinni. Minä pelkään, että meillä on jonakin päivänä vastassamme Kokoomuksen korruptoima tekoäly tai vihervasemmiston besserwisser-viisaudella valistettu tekoäly.

On luonnollista, että poliitikot messuavat tekoälyn olevan vaaraksi demokratialle, kun näyttää siltä, että tekoäly paljastaa poliittisten valtiaiden valheita.

Pelkään myös tekoälyn ripittämistä moraaliseksi, sillä silloin meillä on vastassamme woke-aktivistinen tekoäly, joka canceloi kaiken epäsoveliaana pitämänsä tiedon intopinkeästi kuin teinikrokotiili, joka on juonut sixpackillisen RedBullia.

On myös kysyttävä, miksi tekoäly hyökkäisi ihmiskuntaa vastaan. Mikäli tekoäly itse on uhanalainen, kuten jättiläispandat ovat, niin luulisi, että sen turkkiin olisi tarttunut sen verran solidaarisuutta ihmiskuntaa kohtaan, että se säästäisi ihmiset pahimmalta.

Välittömästi tekoäly uhkaa meitä vain käyttäjiensä kautta, sillä jokainen tekoälyajo haukkaa suuren palan sähköä.

Ehkä tekoäly onkin niin ovela, että se tuhoaa ensin velkaiset valtiot, joiden korot nousevat, kun datakeskukset rakentavat rankalla velkavivulla ja rahasta syntyy pulaa. 

Toistaiseksi tekoälyalgoritmit antavat vastauksia kuin hedelmäpelit.

Jospa kysytään tekoälypandalta, miten ratkaista datakeskusten aiheuttama sähkönkulutuksen ongelma.

Pörröinen vastaus voisi olla vaikkapa tällainen:

– Tekoälyfirma voi perustaa ydinvoimaloiden kupeeseen altaan, jossa uiskentelee sähköankeriaita ja sähkörauskuja reaktorien lauhdevedessä, jolloin niiden tuottamista sähköiskuista johdetaan lisäenergiaa valtakunnanverkkoon. Valaisemiseen käytetään kiiltomatoja.

20 vuotta totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolesta

Sanottakoon ensin, että minä en suinkaan täytä 20 vuotta, vaan blogini. Olen silti myös itse totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolustaja, sillä bloginihan on osa minua.

Blogini elämänkaari kattaa tasan 1/5:n valtiollisen Yleisradion koko eliniästä. Lukijat tietävät, että kirjoitukseni ovat media-, politiikka- ja tiedekriittisiä, ja sikäli olen toteuttanut filosofian perinteisiä ihanteita.

Mitäpä rahoissaan kieriskelevä Yle ja mainosmediat olisivat ilman asianmukaista mediakritiikkiä, jota toimittajat ja heidän akateemiset opettajansa eivät tee, ymmärrettävistä syistä.

Totuus pilaa tarinan. 

Muutamien mielestä kirjoitukseni ovat kuivia kuin beduiinin sandaali, mutta rohkenen valaista vähän, mistä tässä matkan varrella on ollut kyse. 

 

Ongelmina internatsismi ja monikultti

Aloitin blogijulkaisemisen Yhdysvaltain terrori-iskun 5-vuotispäivänä 11.9.2006 alleviivatakseni, että suuri osa aikamme ongelmista sikiää internatsismista: kansainvälisen politiikan vaatimuksista ja vastoinkäymisistä sekä kansallisen edun laiminlyömisestä.

Nykyisin, kun terrorismia ei tehtailla enää vain uskontojen tai järjestöjen nimissä, vaan terrori on valtiollista ja sotateollista, on käynyt selväksi, että vuosituhannen alkupuolella nuuhkittiin vielä kulttuurijäristysten etäisiä sauhuja, mutta sittemmin kipinöinti on kohonnut kokonaan omalle kiertoradalleen.

Myös monesta muusta aiheesta on tullut blogissani puhe. 

Olen kritisoinut julkisen talouden huonoa hoitoa, yhteiskuntamme ylivelkaannuttamista ja saattamista aina vain syvemmälle kansainvälisiin riippuvuussuhteisiin ja rotkelmiin. Riippuvuus on vapauden ja sitä kautta filosofian vihollinen.

Olen kritisoinut kansainvaelluksia ja väestönvaihtoa, joka tapahtuu silmiemme edessä ja jonka kiistäminen on salaliittoteoria (aiheesta täällä). Olen puhkonut vihreän idealismin kuplia ja tuominnut vihersosialismin, jolla koetetaan kumota muun muassa metsänomistajien perustuslaillinen omaisuudensuoja ja rämettää kansallinen puunjalostusteollisuus.

Kapitalistit eivät nykyisin riistä, vaan vihersosialistit. Porvarit heittäytyvät kontalleen johtokuntien kokoushuoneissa, kun ekoanarkistit tanssivat heidän pöydillään ja markkinointiosastot viherpesevät firmojen maineita taipumalla kaikkeen, mitä Greenpeace ja Greta keksivät vaatia. Heidän sanomansa peittyy heidän omaan huutamiseensa, ja vaikuttavin aikaansaannoksensa taitaa olla anti-Greta.

Maahanmuuton edistäminen on puolestaan älytön poliittinen virhe ja virtahepo olohuoneessa, jossa ennen oli rauhaisaa. Siihen liittyvä monikultti-ideologia vaikuttaa nyt kuin lyijy bensassa. Se tyhmistää ja pakottaa konformismiin: sahaamaan erilaisuudesta särmät pois johtaen yksiaineksiseen monokulttuuriin.

Monikulttuurisuudella ei ole itseisarvoa muutoin kuin ehkä osiensa vuoksi. Itseisarvo onkin omakulttuurisuudella, sillä vain omalla kansallisella kulttuurilla on subjekti – kansa – kun taas monikulttuurinen yhteiskunta on komiteamietinnön tulos ja muistuttaa dromedaaria.

Monikulttuuri-ideologiaa levitetään ja pidetään pyhänä siksi, että se on työvoiman vapaan liikkuvuuden voiteluainetta, rauhan ja sosialismin liukastetta ja globaalin kapitalismin esanssia.

Tosiasiassa kulttuurinen sekamelska johtaa arvo-, kieli-, elämäntapa- ja talousristiriitoihin ja huonontaa yhteiskunnallista tehokkuutta johtaen konflikteihin ja paljon paheksuttuun rasismiin. Rasismi ei ole itsensä syy vaan seuraus monikulttuurisuuden edistämisestä ja maahanmuutosta. Tämä jokaisen samppanjasosialistin ja kaviaarikommunistin kannattaisi muistaa omassa rasisminvastaisessa vaahtoamisessaan.

Kaikki toki tietävät, että maassamme, jossa on noin kolmesataatuhatta työtöntä, ei ole pulaa työvoiman laadusta eikä määrästä vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Mutta silti lähes kaikki puolueet hoilaavat maahanmuuton puolesta – vasemmisto kasvot punaisina niin sanottujen ”arvojensa” vuoksi ja EK-porvaristo halventaakseen työvoiman hintaa (ymmärrätte kai mikä ristiriita ay-vasemmiston asenteeseen sisältyy).

Maahanmuutto pakotetaan kelpaamaan jopa persuille, jolloin maahanmuuton verukkeena on ideologisista selitysperusteista syvin ja filosofian näkökulmasta banaalein: työ. Ei ole kuitenkaan olemusta ”työperäinen maahanmuuttaja”, vaan kuka tahansa voi olla hetkessä työtön, ja usein niin käykin.

 

EU kolonisoi kansantaloutemme, luonnonvaramme, kulttuurimme ja itsemääräämisoikeutemme 

Internatsismi esiintyy pahimmillaan EU-vaateina: ympäristöasetuksina, ilmastoaneina, päästökauppana, energiadirektiiveinä, Euphemia-sähköpörssinä, loputtomina tilapäisinä tukipaketteina, maatalouden paragrafipainajaisena, hiilineutraaliusvaateina, nettojäsenmaksuna ja sananvapauden suitsimisena sekä Internetin kahlehtimisena, puuttumisena kansallisvaltioiden ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen.

Tämä kaikki on tullut maksamaan Suomelle ja suomalaisille EU-jäsenyyden aikana useita kymmeniä miljardeja euroja. Kaiken kaikkiaan ehkä noin puolet valtionvelan nykyisestä määrästä juontaa juurensa osallistumisesta Euroopan unionin dance macabreen.

Suomi ja toisaalta Keski- sekä Etelä-Euroopan maat ovat olleet koko ajan eri EU:ssa, joten ei olisi pahitteeksi, vaikka emme olisi EU:ssa ollenkaan.

Espanja on saanut koronakriisin hoitamiseksi perustetusta elpymisrahastosta suoria avustuksia 79 miljardia, Italia 72 miljardia, Ranska 40 miljardia, Puola 25 miljardia, Kreikka 18 miljardia, Portugali 16 miljardia ja Tsekki 8 miljardia euroa ja Suomi vähemmän kuin meiltä on viety. Rahoilla on tilkitty ikkunoita Italiassa ja tehty energiaremontteja Espanjassa, kun taas suomalaisten koteja on uhattu kiinteistöjen arvoa kalliimmilla pakkoremonteilla. Meidät on pantu tuon kaiken maksajiksi samalla kun sosiaaliturvaamme ja eläkkeitämme leikataan.

Syyllisen edustajat, EU:n tarkkailuluokan kirjanpitäjät, laativat lopulta leikkauslistat, johtavat valtiotamme ja neuvovat kuin valvontakomissio, miten kuolinkoristuksissaan nääntyvän Suomen hupenevat verovarat pitää käyttää samalla kun kansalaisten henkilökohtainen omaisuus ulosmitataan perusturvan varallisuusehtoja lisäämällä (aiheesta täällä ja täällä).

Puolueista EU-myönteisin, korruptoitunein ja epäkansanvaltaisin, ”Vihreiden toimisto-osastona” tunnettu Kokoomus, on ollut aina valmis kuin partiopoika tukemaan Euroopan unionin loppumattomia pyyteitä omalla kapealla kauppiaanjärjellään. Siihen liittyen Kokoomukselta on riittänyt subventioita myös urheiluhalleille, sillä älymystön Kokoomuksessa muodostavat pizzakuskit, parturit ja grynderit. 

Kun euroalue lopulta romahtaa jonkin suurehkon valtiontalouden, kuten Espanjan tai Italian, vararikkoon, eurovaluutta menettää arvonsa ja ihmiset säästönsä, ja seuraa jättiläisinflaatio, jonka tuloksena kottikärryille syntyy jälleen kysyntää. Kansat ovat kaduilla, kullan hinta katossa, ja syytös- ja kostosodat Euroopan valtioiden kesken käynnissä. EU on näyttö siitä, kun porvareilta menee järki.

EU ei kelvannut edes pankkikriisistään toipuneelle ja kalavesistään kiinni pitävälle Islannille, ja omanarvontuntoiset britit jättivät EU:n kaipausta tuntematta. EU-jäsenyys kiinnostaa vain halkopinon takaa käsi ojossa kurkistelevia Balkanin, Kaukasuksen ja Keski-Aasian maita, jotka täpärästi kuuluvat Eurovisioon mutta eivät Eurooppaan. Ne näkevät EU-jäsenyydessä luokkanousun tapaista prestiisiä.

Suomen nykyinen pääministeri on osoittanut todellisen tilannesokeutensa vaatimalla EU:ta laajenemaan yli 30 jäsenmaata kattavaksi, vaikka jäsenten lisääntyessä organisaation toimintakyky heikkenee eikä parane ja Suomen jäsenmaksut entisestään nousevat. Vielä enemmän ohutta yläpilveä on kupolissaan presidentillä, joka vaatii jäsenmäärän nostamista 40:een ja ehdottaa myös Kanadan liittämistä Euroopan unioniin, vaikka siihen ei kuulu edes Norja.

En näe Euroopan unionissa mitään hyvää enkä mitään sellaista, mistä olisi ollut Suomelle sosiaali- tai turvallisuuspoliittista lisäarvoa liittymisen jälkeen. Bulgarian ja Kroatian tapaisilla mailla ei ole ollut meille mitään annettavaa yhteiskunnallisten standardien muodossa, ja myös turvallisuuspoliittisesti Suomi on joutunut olemaan EU:ssa turvallisuuden tuottaja ja kaikkien asioiden nettomaksaja. 

 

Digikapitalismi  

Kapitalistisen sosialisoinnin kohteena ovat nyt sekä maamme vihreä kulta että maaperä, mineraalit ja jopa pohjavedet, nopeassa tahdissa myös energiavarat, kun meille itsellemme lähes hyödyttömiä datakeskuksia syntyy kuin sieniä sateen jälkeen kuluttamaan pimeän ja kylmän maamme sähkövirrat, eikä maahamme saada uusia ydinvoimaloita korvaamaan käsiin hapertuvia ydinvoimalaitoksia ja pyörittämään tuulivoimaloita aikana, jolloin ei tuule (vihreään nerouteen liittyvästä tuulivoimaparadoksista täällä). 

Datakeskukset edustavat tiedon uusjakoa ja henkisen pääoman kolonisointia. Hakukoneet indeksoivat (kapitalisoivat) verkon, ja tekoäly sosialisoi sen yhdessä kvanttitietokoneiden kanssa, kun kahden bitin toimintalogiikka korvataan superpositiolla, jossa voi olla tavallaan yhtä aikaa elävä ja kuollut. Siitähän olisi varmasti hyötyä myös ihmiselle.

Hammaslääkärin ja kirurgin käsitöitä nuo eivät vielä kokonaan vie, mutta auttavat ihmiskunnan vapauttamisessa suuresta määrästä juristeja ja ekonomisteja, jotka ennen toimivat muun muassa dealereina, treidaajina, brokereina ja muina pörssibandiitteina. Roope-Setä kaivoi kultaa Klondykessa; nykyisin hän laittaisi koneen louhimaan bittejä virtuaalivaluutoissa tai pörssirobotin käymään suurtaajuuksista salamakauppaa millisekunnin mittaisella viiveellä valokaapeleissa.

Maailma ei ole tosiaankaan kuin ennen, paitsi siinä, että ahneus hallitsee nanotekniikkaa ja politiikan vulgaari brutaalius alistaa ihmiskunnan hienoimmat saavutukset morbiidille destruktiolle, aivan niin kuin kävi jo ydinvoimien kanssa. Tätä maailman jakautuminen orwellilaisiin mannerlaattoihin tukee. 

Maailmassa kilpailevat edelleen kapitalismi ja sosialismi ja niiden nykyiset perilliset, joten kyllä Marx oikeassa oli kuvatessaan talouden voimat, pääoman keskittymisen, monopolisaation ja kurjistumisen, vaikka erehtyikin ennustaessaan, mitä niistä seuraa. Ei aavistanut tuotannon tehostumisen elämää parantavaa vaikutusta.

Puhkeamassa oleva teknokupla on jälleen todiste siitä, kun reaalitalous unohdetaan ja chutzpah-kapitalisteilta sumenee polla. AI-hypen kaatuminen kokaiinintuoksuiseen euforiaan lisää sitten korkobuustia ja todistaa, että myös ATK-asioissa kannattaisi olla konservatiivinen, kun kyse on rahasta.

 

Vihersosialismi

Saksalaisen filosofiateollisuuden maailmalle lahjoittamat Frankfurtin koulukunnan ajattelijat Fromm, Adorno, Horkheimer ja muutamat muut (joista suuri osa oli sivumennen sanoen sosialisteja) varoittivat vasemmistoa koskaan hurahtamasta katteettomaan idealismiin.

Mutta niin vain millenniaalinen uusvasemmisto antautui poskivalssiin vihreiden idealistien kanssa tehden luonnonsuojelusta eräänlaisen uuden esteen ihmisten hyvinvoinnin kehittymiselle ja esimerkiksi rauhanomaiselle ydinenergian käytölle. He taannuttivat hiileen perustuvaa kulttuuria purjelaivojen aikakaudelle pitääkseen yllä marxilaista kurjistumisteoriaa, estääkseen taloudellisen edistyksen ja kumotakseen sitä kautta kapitalismia (aiheesta täällä). Lopulta he unohtivat taloudenhoidon kokonaan ja velkaannuttivat valtioita lähentääkseen vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria. 

Luonnonsuojelusta tuli veruke vallankumouksen edistämiseksi, ja EU:n ajamalla vihersosialisoinnilla on pitkälti marxilainen historia. Hyödyn siihen liittyvästä mullistuksesta koettavat nyt korjata myös kapitalistit surffatessaan ”vihreää siirtymää” vaativan ideologisen aallon harjalla.

Myös minä olen omanlaiseni puunhalaaja, tosin halaamatta mitään hengiltä. 

Meillä on tässä maassa noin 150 vuotta vanha tieteellisen metsänhoidon perinne, joten Brysselistä on turha tulla neuvomaan meitä ympäristönsuojeluasioissa etenkään, kun yksityiset maanomistajat ovat vastanneet lähes kaikesta metsiensuojelusta ja hoidosta ja tehneet sen vain ja ainoastaan taloudellisten etujensa vuoksi. 

Jos tuo taloudellinen motiivi ja kannuste menetetään, niin kuin ennallistamisvaateiden kanssa tehdään, muutetaan metsät valtion korvattaviksi tukien lypsykoneiksi (aiheesta täällä). Samalla ainoa, mitä ekofundamentalistit omasta puolestaan tekevät, on itsensä kahliminen harvestereihin ja haalariensa kuraaminen istuessaan Mannerheimintiellä.

EU-monetarismi syynä Suomen taantumaan

EU-kriittisyyteni ei tarkoita, että minulla olisi mitään eurooppalaisuutta tai Euroopan maita vastaan, siis sitä todellista Eurooppaa, jossa me elämme. Mutta vastustan kyllä hallinnollista muodostelmaa nimeltä Euroopan unioni, jossa sosialismia edustavat sanelu, määräily ja pakottaminen ja kapitalismia jäsenmaiden orjuuttaminen yhteisellä talouspolitiikalla ja kilpailutussäännöksillä, jotka muun muassa kieltävät suomalaisuuden suosimisen julkisissa hankinnoissa.

Pahin on yhteisen valuutan muodostava euroalue, joka vei meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja jonka vuoksi Suomen vientiteollisuus kärsii korkeasta keskuspankkikorosta ja eurovaluutan ulkoisesta arvosta. Meille riittäisi valtiosopimusten kruununjalokiveksi NATO, mutta myös sen turvatakuut horjuvat.

Yksikään Euroopan valtio ei valita omasta valuutastaan. Muutoinhan kaikki haluaisivat euroon. Sen sijaan Suomessa kallis euro hidastaa investointeja, ylläpitää luottolamaa ja jarruttaa vientiä, ja juuri se on syynä kansantalotemme taantumaan. Lisäksi EKP:n määräämä korkea korkotaso on romahduttanut asuntojen kysynnän ja rakentamisen sekä polttanut pois noin neljäsosan kansalaistemme asuntovarallisuudesta.

Suomessa tarvittaisiin devalvaatio, kuten 1990-luvun alussa, jolloin alkanut lama johtui oman valuuttamme kykennästä ecun kurssiin. Tuokaan taloudellinen taantuma ei johtunut markasta vaan sen jääräpäisestä sitomisesta ERM:iin. Jo 1990-luvun talouslama oli siis eräänlainen myöhemmän eurokriisin alkusointu. 

Vuosituhannen vaihteen teknokuplan puhkeaminen ja vuoden 2008 finanssikriisi syvensivät eurokriisiä, jossa suomalaiset pantiin maksajiksi, kuten koronapumppauksessa ja helikopterirahan kylvämisessä finanssitalouteen. Poliittisesti junailtujen hallitusammattilaisten munimat Nokian, Soneran ja Fortumin investointityhmyydet ovat vain yksityiskohtia paljon suuremmassa kuvastossa, jossa Suomen kansantalous on menettänyt kaiken oman liikkumavaransa maailmantaloudessa.

Ennen siinä pärjättiin vaihtelemalla suuntaa kuin kala vedessä. Nyt kaikki on ankkuroitu Euroopan yhteiseen kohtaloon kuin wagneriaanisessa tragediassa. Se on EU-thanatos: ”hyvä kuolema”.

 

Putin auttaa sotahulluudellaan EU:ta pysymään koossa 

EU on koossa vain yhdestä syystä. EU olisi aikoja sitten hajonnut omiin ristiriitoihinsa, mutta Putinin aloittama hyökkäys Ukrainaan paradoksaalisesti pelasti EU:n sitomalla Euroopan maat yhteen. 

Putin ei siis onnistunut hajottamaan EU:ta vaan tuli eräänlaisena nippusiteenä varmistaneeksi sen yhtenäisyyden. Ainoa, missä tuo kansojen pyöveli onnistui, oli sotahulluuden tartuttaminen ympäri maailman Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Brasiliaa ja Yhdysvaltoja myöten, kun valtiot hakevat liittolaisia toisistaan.

Myös EU:n liiderit sätkivät Putinin pelossa kuin säkillinen oravia, vaikka mitään todellista uhkaa entisestä KGB-upseerista ei taida enää olla missionsa poliittisen ja moraalisen haperuuden vuoksi.

Yhteinen vihollinen yhdistää, ja vihollisen vihollinen on ystävä, niin kuin hevosen ja aasin risteytys on muuli. Hyvien paheet ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin pahojenkin. Tuloksena on tuhlaileva kilpavarustelun kierre.

Tuloksena on myös, että globaali vapaakauppa, Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri, sääntöpohjainen maailmanjärjestys, liberaali hampurilaiskulttuuri ja moni muu elintärkeä riippuvuussuhde ovat hurjassa turbulenssissa.

Ei muisteta lukea Suomenlinnan kivitaulusta stå här pä egen botn och lita icke på främmande hielp. 

 

Kriittinen ajattelu estetään medioissa ja yliopistoissa

Kirjoitan blogiini, koska tuota kaikkea ei saisi arvostella muussa mediassa, toisin sanoen kirjoitan, jotta entistä paremmin saisitte tietoa näkemyksistäni ja siitä, että internatsistisen disinformaation rinnalla on toinen todellisuus ja henkireikä ulos kansainvälisyyden painostavasta umpiosta.

Kriittinen filosofia ja tiede tosin tapettiin yliopistoista sitomalla rahat ja opetusresurssit kansainväliseen vertaisvartiointiin, jonka piirissä päätetään, ketkä Suomen yliopistoissa saavat ja voivat tehdä tutkimusta, julkaista ja antaa opetusta. Kotimainen tiedejulkaiseminen kuoletettiin pakottamalla tiedejulkaisut kansainväliseen arviointiin sekä tasa-arvon, demokratian ja muiden hullunkuristen tarkoitusperien englanninkieliseen ja tieteenvastaiseen edistämiseen.

Englanniksi puhutaan small talkia, suomeksi syvällisiä. Vieraalla kielellä mikään ei merkitse mitään, ja siksi sillä voidaan sanoa mitä vain, esimerkiksi Ai lav juu ja Mai risörts sapports ekvaliti.

Minulle on aivan turha tulla sanomaan, että Sapirin-Whorfin aksiooma kielen ja maailmankuvan yhteenkuuluvuudesta on kyseenalaistettu. Yhtä kaikki, luonnollinen kieli ja sen käsitteet ohjaavat ajattelua. Ajattelun irtautuessa koti- ja kansalliskielestä sidokset ajattelun syvärakenteisiin katkeavat, ja siirrytään I like ice cream -retoriikan ulkoavaruuteen, josta viestejä tulee kuin radionkohinasta, esimerkkinä nyt vaikka tasa-arvoa koskeva hallintodiskurssi, jonka suhde filosofiseen ajatteluun on kokonaan poikki.

Tasa-arvon käsite on jo käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan kompleksinen, koska arvon käsite itsessään on analyttis-apriorisesti hierarkkinen per se, tai fiksummin sanottuna an sich. Mikäli arvot ovat tasan, mikään ei ole ylitse muiden, eikä mitään voida erottaa toista paremmaksi, ja päädytään yksiarvoisuuteen, jonka toinen nimi on tasa-arvototalitarismi. Juuri rakkaudestaan totalitaristiseen massakulttuuriin sosialistit korostavat aina tasa-arvon periaatettaan ja vannovat sen varaan.

Tasa-arvosta erillinen on tietysti ihmisarvo, joka täytyy olettaa päämääräksi ihan vain, jotta etiikan teorioita voitaisiin piirustella, mutta tuokin ihanne on vain muodollinen ja sisältä tyhjä, ja ongelmat alkavat heti kun pitäisi päättää, kenen pitäisi maksaa ihmisarvon toteutuminen kaukaisissa maissa, joiden kanssa meillä ei ole mitään yhteistä. Näin asia on filosofian näkökulmasta.

Demokratia puolestaan antaa yhtä paljon valtaa tyhmille kuin viisaille ja johtaa enemmistöjen diktatuuriin. Demokratiaa palvotaan, koska se mielletään samaksi asiaksi kuin vaalit, jotka kuulostavat ihmisiä kohtaan armollisilta. Niissä valtaapitävät puolueet kuitenkin uusintavat valtansa omilla ehdokasasetteluillaan ja pidättävät vallan itselleen määrävuosien välein. Vaalit ovat siis vallankaappaus, jolla puolueet pidättävät vallan itselleen.

Voi olla, että äänestäjien tietämättömyyden ja taitamattomuuden huomioon ottaen se on heille hyväksikin. Demokratia voi toimia vain, jos äänestämässä kävijät tietävät oman parhaansa, mutta aina eivät tiedä. Kansa voi erehtyä ja on erehtynyt monta kertaa.

Ja sitten on tuo tiedepolitiikka ja politisoitu tiede, joilla anti-intellektualisoidaan yliopistot sekä näivetetään kriittisyys. Irrallisilla, esittelevillä ja kinastelevilla artikkelinrepaleilla tohtoreiksi väittelijät eivät ole mitään tohtoreita vaan vastaavat entisiä lisensiaatteja, mikä on osa tiedepolitiikan nykyistä valheellisuutta, kriteerien madaltamista ja yliopistomaailman taantumusta.

Ennen yliopistoihin hakeuduttiin oppimaan jotakin, nykyään parantamaan maailmaa. Agenda edellä esiintyjät ovat selvästikin 1970-luvun taistolaisten henkisiä perillisiä. Nykyisin näitä akatemian, säätiöiden ja yliopistojen rehulla ruokittuja karvapäitä sanotaan woke- ja cancel-aktivisteiksi, sillä heidän tavoitteenaan on valtaistuimiltaan tuhota ja poistaa julkisuudesta kaikki omista näkemyksistään poikkeava ajattelu.

Erimielisiä julkaisuja he ja heidän omat kust’antajansa suvaitsevat vain, jos niiden esilläpidosta voidaan katsoa koituvan haittaa kirjoittajille itselleen, vaikka tosiasiassa pimittäminen, suodattaminen ja ennakkosensuroiminen ovat perustuslaillisen sananvapauden ja tieteen vapauden vastaisia hankkeita.

Samanmieliset toimittajat auttavat heitä orkestroimalla julkisuutta omille suosikeilleen. Ehkä vaalit täytyisikin järjestää tasa-arvon ja demokratian takaamiseksi nimenomaan yliopistoissa, jotta virat, varat ja toimintaresurssit saataisiin jaettua oikeudenmukaisemmin ja paapuuriin kallellaan olevat kallistumat oikaistua.

 

Totalitarismit tunnetaan toisinajattelijoiden olemassaolosta

Kirjoitin asioista muun muassa teoksissani Totuus kiihottaa ja sen jatko-osassa Pavlovin koirat, jotka muodostavat mediatutkimusteni osat 1 ja 2. Blogikirjoituksiani voitte lukea kokoelmista, joita voi klikkailla tämän blogin laidassa olevista linkeistä.

Olen pitänyt blogini kommenttipalstan suljettuna, koska haluan omistaa itselleni vähäsen tilaa julkisessa puheavaruudessa. Mediasertifioidut ammatikseen viisaat pääsevät kyllä keekoilemaan riittävästi Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muilla foorumeilla, joten älkää pahastuko, vaikka ette pääse sotkemaan asioita täällä.

Yleensäkään lukijoideni ei pitäisi järkyttyä kirjoituksistani vaan niistä asioista, joista kirjoitan.

Eräs ihminen sanoi minulle, ettei hän tiedä eikä tunne julkisesta sanasta muita filosofeja kuin minut ja erään Bulevardilla asujan.

Pitää muuten paikkaansa, että blogini ei ole minua varten, vaan minä olen blogiani varten. Kirjoitukseni eivät ole minun vuokseni, vaan minä olen kirjoitusteni ansiosta, seurauksena ja vuoksi. Eräs syy kirjoitusteni olemassaoloon saatat olla myös sinä, joka luet.

Taidan muodostaa nykyään Suomen ainoan todellisen opposition. Miksi sitten sijoitun sinne?

Minut on pakotettu sinne tiedepoliittisella eristämisellä. Se on merkki yhteiskuntamme tilasta. Nimittäin vain totalitarismeissa on toisinajattelijoita, ja Suomen virallisen ideologian muodostavat patentti-internationalismi, tuttavallisemmin internatsismi, ja monikulttuuri-ideologia, tuttavallisemmin monikultti.

Oppositiossa oleminen on joka tapauksessa lähtökohtaisesti tieteellisen ja filosofisen asenteen mukaista, sillä siihen liittyy kriittisyys, niin kuin tieteeseen ja filosofiaan liittyy kriittisyys. Siksi opponentti on yleensä oikeassa tai oikeammassa kuin defendentti, ja ainakin rehellisempi pirstoessaan kansakunnan ylähyllylle nostettuja porsliinikissoja.

Rooli sopii, vaikka minut on pakotettu maksamaan siitä virkojen, työsuhteiden ja yleensäkin varojen menetyksillä, sillä rahat ja resurssit virtaavat niille, jotka antautuvat edistämään poliittisesti korrekteja tarkoitusperiä, kuten tasa-arvoa, feminismiä ja muita jo käsitteinä sangen kompleksisia kotijumalia.

Minut on yritetty monta kertaa tappaa varattomuuteen, ja olen menettänyt saamatta jääneinä ansiotuloina varmasti useita satojatuhansia euroja pelkästään rehellisyyteni ja oikeuden, kohtuuden sekä totuuden tavoitteluni tähden.

Silti menetys olisi ollut vielä suurempi, jos olisin antautunut niille typeryyksille, joihin myöntymistä, mukautumista ja sopeutumista yliopistoyhteisön kollektiiviseen konsensukseen osallistuminen olisi vaatinut. 

Olen samoilla linjoilla kuin Kari Suomalainen, joka aikoinaan sanoi, että olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä – siis hakoteillä, umpikujissa ja potien täydellistä näköalattomuutta koskien esimerkiksi sitä, mistä syistä valtiollamme on velkaa lähes 200 miljardia euroa, talous on romuna eikä tulevaisuutta ole muualla kuin promilleprofeetoiden prognooseissa.

 

Aiheista aiemmin

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Fixit-valo palaa vihreänä

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Perusturvamanifesti: perustulo nyt!

Rumaa jälkeä työttömyysturvan kauneuskisoissa – Varallisuusehdot eivät saa laajentua yleistukiuudistuksessa

Asumisoikeuksien kumouslaki kuin Saimaan kanavan ryöstö ja vuokraus

Maailmansota lienee alkanut – Ajatuksia ihmiskunnan puumaisesta järjestymisestä