4. marraskuuta 2026

Pyhä jysäys

Yhdysvaltain demarit saivat ”pyhä jysäys” -tyyppisen vaalijytkyn, kun eräät pastoriehdokkaat vetivät voittonsa takuumieheksi myös Jumalan, joka perinteisesti on kulkenut vaaleihin republikaanien vankkureissa (keitä muuten nuo republikaanit ovat; fariseukset, publikaanit ja kirjanoppineet minä kyllä tunnen?).

Kyseinen uskonnolla politikoiminen muistuttaa niin sanottua menestyksen teologiaa, jonka mukaan vaalivoittokin voi olla merkki Sallimuksen suopeudesta. Näin on saatu näyttöä amerikkalaisesta kvasitranssendentalismista, joka kukoistaa nyt poliittisen kentän vasemmalla laidalla todistaen, että uskonto kelpaa keppihevoseksi, kunhan se pragmaattisesti toimii. – Mutta mitä vaalituloksesta seuraa?

Ensinnäkin (1) kansainvälisen politiikan paljon kysytty asiantuntija Risto E. J. Penttilä hajoaa atomeiksi ja puhuu yhtä aikaa kahdella TV-kanavalla Suomessa (korjaan, toinen olikin nauhoitus).

Toiseksi (2) demokraatit seisovat jatkossa jarrupolkimella kongressitalossa, mutta heidän säkkinsä on edelleen ohjelmista tyhjä. Senaatti torjuu Trumpin nimityslistat, ja edustajainhuone ehdollistaa budjettiesitykset muttei voi estää niitä, koska vuosi ei vaihdu ilman talousarviota.

Kolmanneksi (3) Trump voi kuopata veto-oikeudellaan kongressin aloitteet muttei virkasyytteiden tapaisia, jotka tosin vaativat tuekseen kahden kolmasosan määräenemmistön. Tämä kuitenkin merkitsee, että mudanheitto ei vähene vaan kasvaa, ja politiikkaa tehdään lakitupien kautta, mikä puolestaan pykäläkoreografisoi demokratian, ottaa viimeisen tuomion nuijan kansalta ja siirtää sen oikeuspilttuiden show roomeihin.

Neljänneksi (4) Trumpin pamppu pehmenee sisäpolitiikassa, koska hän tietää joutuvansa sovittelemaan budjettinsa demokraattien kanssa. Samalla hän löytää syylliset republikaanien tappioon muualta kuin itsestään, koska hänhän ei ollut edes ehdolla. Miten kummassa hän olisi siis hävinnyt mitään? (Muut hävisivätkin hänen vuokseen.)

Viidenneksi (5) demokraattien into sulaa, koska he eivät saa läpi omia aloitteitaan neuvottelematta ja sopimatta etukäteen Trumpin kanssa, jolla on veto-kortti hihassaan. Demokraatit havaitsevat, että valta luo heille taakan tarjota se vaihtoehto. He oivaltavat myös pelin paikan ja tuovat Trumpin pöydälle hienoja lakialoitteita luottaen siihen, että Trump hylkää ne, ja demokraatit pääsevät mainostamaan kansalle: katsokaa mitä upeaa [ja kallista] me ehdotimme, mutta Trump pilasi kaiken.

Kuudenneksi (6) MAGAn ja DOGEn tilalle palaa WOKE ja ICEn (Immigration and Customs Enforcement) tilalle DEI (Diversity, Equality and Inclusion). Näin rajoitukset siitä, mitä sanoja ei saa käyttää, korvautuvat rajoituksilla siitä, mitä sanoja ei saa käyttää.

Seitsemänneksi (7) politiikan fokus siirtyy presidentinvaaleihin, joissa on kyllä imua, sillä molempia suuria puolueita vaivaa karismaattisten ja politiikan symbolisiksi kuviksi sopivien persoonien puute ja tyhjiön kaltainen alipaine.

Kahdeksanneksi (8) Yhdysvaltain seuraava presidentti on väistämättä pelkkä olosuhteiden tuotos. Jos hän ei ole nainen, latino, intiaani tai musta, niin todennäköisesti viilipyttymäinen ja tasaisen harmaa virkaveijo, jota ei voi erottaa tapetinraidoista eikä pölynimurikauppiaista (kaikki kunnia pölynimurikauppiaille). Tämä ”rohkea uudistuminen” johtuu vain siitä, että ihmiset eivät kestä poliittisen tivolin pyörimistä vaan odottavat sen pysähtyvän.  

Yhdeksänneksi (9) havaitaan, että Trump mokasi (A) tullipolitiikassa ja (B) hyökkäämällä Iraniin, mikä kallisti kaiken sen, mitä syövät sekä ihmiset että heidän parhaat lähimmäisensä Amerikassa: autot.

Kymmenenneksi (10) Trumpin painoarvo myös kansainvälisellä skenellä heikkenee, koska hän tarvitsee esimerkiksi Ukraina-diileille kongressin hyväksynnän, jos niihin liittyy Yhdysvalloille tärkeitä turvatakuiden myöntämisiä.

Yhdenneksitoista (11) saattaa olla, että Suomessa nähdään vastaavanlainen kannatuksen siirtymä ylhäältä alas, kun kansa pääsee evaluoimaan Petteri Orpon hallitusta, joka on raiskannut suomalaisten ihmisten perusturvan ja muun muassa asumistukijärjestelmän sekä veti kölin alta asumistuen saajat ja sitä kautta myös niiden loppusaajat: suomalaisen rakennusteollisuuden ja kiinteistöinvestoimisen.

Kahdenneksitoista (12) kenenkään ei kannata olla huolissaan Trumpin haalistumisesta, koska aivan pian Eurooppa saa oman Trumpinsa, jos Marine Le Pen valitaan Ranskan presidentiksi. Tuo pissis saa kyllä Euroopan rivit halki niin itään kuin länteenkin!

Yhdysvaltain vaaleihin liittyi kaksi lähes huomaamatonta virhepäätelmää ja assosiaatioharhaa. Ensinnäkin äänestettäessä näissä vaaleissa Trumpia vastaan ei huomattu, minkä puolesta äänestettiin. Toiseksi, politiikassa yleensäkin pannaan liikaa painoa enemmistöpäätöksille, vaikka enemmistöt ovat koostaan riippumatta yleensä melko heikkoälyisiä ja matalamielisiä.

Korkeista asemistaan huolimatta sen enempää Yhdysvaltain kuin Suomenkaan valtiaat eivät ole ymmärtäneet, kuinka politiikka toimii. Se toimii niin kuin Newtonin kolmas laki, jonka mukaan voimalla on aina vastavoima, joka on yhtä suuri kuin se itse.

--- 

Lisäys: Sana ”republikaani” viittaa muuten ’julkisiin asioihin’ (latinan sanoista res = asiat ja publica = julkinen, kansalle kuuluva). ’Republikaanilla’ tarkoitetaan tasavaltalaista asioiden hoitajaa ja yksinvallan vastustajaa, kun taas publikaani oli Rooman valtakunnan aikana yksityishenkilö, joka hoiti julkisia tehtäviä, kuten tullien, verojen ja vuokrien keruuta. Tunnettu publikaani oli apostoli Matteus, jonka evankeliumista tunnetaan niin sanottu Matteuksen logiikka: ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” – Nihil sub sole novum.

3. marraskuuta 2026

Korjaako demokratia itseään Yhdysvalloissa?

Toimittajat ympäri maailman ovat jännittäneet kynsiään pureskellen, joko he vihdoin pääsisivät mehustelemaan Yhdysvaltain välivaaleissa republikaaneille ennustettua vaalitappiota, kirjoittamaan juttuja demokraattien voitosta ja julistamaan hihat palaen Donald Trumpin rammaksi ankaksi.

Joskus sormet kuitenkin liikkuvat näppäimistöllä ajatusta nopeammin. Ensinnäkin republikaanit eivät ole sama asia kuin Donald Trump, jota kritisoidaan myös republikaanien omassa leirissä. Ja toiseksi demokraateilla ei ole ollut tarjottavanaan kunnon vaihtoehtoa republikaanisen politiikan tilalle.

Nyt käytävien vaalien pitäisi olla kongressivaalit, mutta niistä on tullut koko maailmaa syleilevä tapahtuma, jossa rituaaliteurastetaan istuvaa presidenttiä. 

Totuus on, että demokraateilla ei ole yhtään laajaa julkisuutta nauttivaa ehdokasta seuraaviin presidentinvaaleihin, ellei sellaisina pidetä medioissa hehkutettua New Yorkin ”ensimmäistä muslimipormestaria” Zohran Mamdania tai ”ensimmäiseksi muslimisenaattoriksi” povattua Abdul El-Sayedia, joita myös Suomen Yleisradio ylisti karnevalistisessa kiimassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä (kommentoin asiaa täällä).

Demokraattien kannatuskasvu johtuu vain siitä, että myös republikaani voi ilmaista erimielisyyttään Donald Trumpin politiikkaa vastaan demokraatteja äänestämällä, vaikka demokraattisella puolueella ei ole parempaa äänestettävää sen enempää ohjelmien tasolla kuin ehdokkaidenkaan kaaderissa. Toisaalta demokraatti voi kääntyä republikaaniksi, kuten Abdul El-Sayedin vastaehdokas Haley Stevens hävittyään hänelle demokraattien esivaalin ja nähtyään, mitä DEI-ehdokas Abdul edustaa (Stevens taisi olla oikeassa).

Trumpin kausien väliin kiilannut Joe Biden ei tehnyt minkäänlaisia aloitteita Venäjän suuntaan Ukrainan sodan lopettamiseksi, ja vielä vähemmän tuloksia olisi aikaansaanut Trumpia haastanut Kamala Harris.

Yhdysvaltain liittovaltion velka on 40 000 miljardia dollaria, ja tänä vuonna maa velkaantuu lisää noin 2 000 miljardia dollaria, josta yli puolet kuluu velan korkoihin. Liittovaltiolla on velkaa asukasta kohti 116 300 dollaria – suomalaisilla ”vain” noin 35 500 euroa kansalaista kohden Suomen kokonaisvelan ollessa noin 201,5 miljardia euroa.

Eroista huolimatta molemmat maat ovat useiden muiden länsimaiden tapaan konkurssiin johtavalla tiellä, jota joudutaan polkemaan kilpavarustelun polulla.

Globaalin idän ja etelän nousu on kipinöinyt länsimaiden sisäpolitiikkaan suuria ongelmia, joista talous ei ole ainoa vaan pelkkä ongelmien indikaattori ja suureksi osaksi maahanmuutto-ongelman seuraus (aiheesta täällä).

Siihenkään demokraateilla ei ole ollut ratkaisua, vaan he ovat päinvastoin sammuttaneet tulipaloja kalliiksi käyneellä gasoliinilla.

Jos demokraatit saavat enemmistön jommassakummassa kongressin kamarissa, Trumpin lakiesitysten läpimeno todennäköisesti vaikeutuu, kongressin valvonta presidentinhallinnosta voi lisääntyä, deep staten eli virkakoneiston vaikutusvalta jälleen kasvaa ja budjettineuvottelut sekä velkakattoa koskevat päätökset voivat kariutua. 

”On talo pilalla ja kuoppa tilalla, mut kookospähkinä on aivan ehjä vain”, M. A. Numminen sanaili eräässä laulussaan.

Hän myös nerokkaalla tavalla parodioi amerikkalaista undergroundia muistuttaessaan, että siellä päin ”voi soittaa puhelinkoppeihin”, noihin irrallisuuden, satunnaisuuden ja sosiaalisen vieraantuneisuuden metafysiikkaa henkiviin ja rahalla toimiviin mutta ilmaiseksi vastattaviin kulttiluomuksiin, joissa viestintä oli sidottu paikkaan eikä subjekteihin, kuten suuressa määrin nykyisin. Absurdia, eikö totta?

 

Demokratia oikeuttaa itsensä

Vaalien keskellä ja demokraattien ollessa nousussa on syytä puhua hieman demokratiasta itsestään silläkin uhalla, että ”demokratian edistäminen” ja ”kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen” ovat taikasanoja, joilla yleisöt saadaan joko nukahtamaan tai pakenemaan mistä tahansa tilaisuuksista.

Demokratiaan liittyy myös useita paradokseja.

Demokratian sanotaan olevan itseään korjaava järjestelmä, mutta näin on vain, jos (A) on olemassa hyvä vaihtoehto ja (B) äänestäjät tietävät oman parhaansa. Demokraattisesti saatu vaalitulos on usein osoittanut, että aina he eivät tiedä. Tämä näkyy nyt sekä Yhdysvaltojen menneissä että todennäköisesti myös tulevissa vaaleissa.

Suomessa on oltu huolissaan ”demokratian tilasta”, ja on perustettu valtiollisesti ohjattuja demokratian edistämishankkeita, kuten Sanna Marinin kansallinen demokratiaohjelma 2025, Sitran lukuisat demokratian edistämisprojektit (aiheesta täällä) ja oikeusministeriön demokratiajohtajan virka.

Niin tehtäessä ei ole ymmärretty, että johdettu demokratia on oksymoroni, ja valtiolliset demokratiahankkeet ovat ympyrän neliöimistä.

Demokratia voi olla vain spontaania ja itsensä oikeuttavaa, eikä vaalitulos voi koskaan olla demokratian itsensä valossa väärä. 

Aivan hullua on, että demokratian uhkana on pidetty vapaata kansalaismielipiteiden ilmaisemista ja esimerkiksi maahanmuuton vastustamista, vaikka tosiasiassa vapaa mielipiteiden esittäminen on nimenomaan demokratian ilmaus eikä uhka.

Demokratia ei ole vain enemmistöpäätösten valtaa, kuten enemmistön saaneet hallitukset ovat ajatelleet sanoessaan saaneensa ”mandaatin”, vaan demokraattiseen yhteiskuntaan on sisällyttävä eriävien mielipiteiden ja poikkeavan toiminnan mahdollisuudet.

Demokratialla sinänsä on hyvät mahdollisuudet selviytyä niin kauan kun valtiovalta ei ala sorkkia kansanvaltaa ja ohjeistamaan kansalaisia sillä tavalla kuin toimittajat ohjeistavat yleisöilleen medialukutaitoa ja sitä, mikä on ”oikeaa journalismia”. 

Yhdysvalloissa on oltu huolissaan nykyhallinnon puuttumisesta vaaleihin, mutta ei siitä, että myös tuolla huolella puututaan vaaleihin.

Demokratialla ja kansandemokratialla on sama ero kuin tuolilla ja sähkötuolilla; tosin Yhdysvalloissa sähkötuolia ovat tarjoilleet etenkin konservatiivit, joista osa saattaa olla myös demokraattien äänestäjiä. Konservatiivisimpia kaikista ovat sosialistit, sillä he hakevat ratkaisuja purjelaivojen aikakaudelta, ja Amerikassa sanalla ”sosialismi” on aina ollut huono kaiku.

 

Miten Yhdysvaltain vaalijärjestelmä toimii? 

Kaiken maailman karvapäiden väitteistä huolimatta demokratia toimii Yhdysvalloissa erinomaisesti. Se on sisäänrakennettu ominaisuus siellä, vaikka demokraatit ovatkin brändänneet demokratian nimen omaksi omaisuudekseen. 

Yhdysvalloissa on liittovaltiotason vaalit joka toinen vuosi, joten äänestäjien ollessa tyytymättömiä politiikkaan tuomio tulee nopeasti, ja kontrolli pelaa.

Presidentin valtaa rajoittavat lähtökohtaisesti kongressi ja korkein oikeus, ja kongressi on kaksikamarinen koostuen ylähuoneesta, eli senaatista, ja alahuoneesta, eli edustajainhuoneesta.

Edustajainhuoneen vaalit ovat kahden vuoden välein, ja niissä täytettävänä on edustajainhuoneen jokainen paikka, toisin sanoen kongressin alahuoneen jokaisen jäsenen toimikausi on vain kaksi vuotta.

Senaattorien toimikausi puolestaan kestää kuusi vuotta, ja kierto tapahtuu siten, että kolmasosa paikoista on kahden vuoden välein täytettävänä.

Presidentinvaalit ovat tunnetusti neljän vuoden välein, ja toimikaudet on rajoitettu kahteen. Presidentin toimikauden puolivälissä pidetään edustajainhuoneen niin sanotut välivaalit, joissa täytettävänä on edellä mainitulla tavalla edustajainhuoneen jokainen paikka ja kolmannes senaattorien penkeistä.

Presidentinvaalin välillisyys ja valitsijamiesjärjestelmä osoittaa kaikki osavaltion äänet voittavalle ehdokkaalle, kun taas tappiota kärsivien äänet menevät harakoille eivätkä minkään hyväksi, kuten suurissa kaupungeissa käy republikaanien äänille. Muun muassa siitä johtuu, että kaikki kynnelle kykenevät republikaanit eivät vaivaudu äänestämään.

Edustajainhuoneeseen valitaan 435 edustajaa osavaltioiden väkiluvun mukaisessa suhteessa. Jokainen osavaltio muodostuu vaalipiireistä, joista jokaisesta valitaan yksi edustaja, ja eniten ääniä saanut voittaa paikan. Esimerkiksi jos demokraatti voittaa New Yorkin kaupungin vaalipiirin 80–20, hän saa yhden paikan. Jos taas republikaani voittaa maaseudun vaalipiirin 51–49, hän saa myös yhden paikan. Tällöin äänimäärän suuruus vaalipiirin sisällä ei vaikuta siihen, montako paikkaa puolue saa.

Senaatissa puolestaan on 100 edustajaa, eli kaksi jokaisesta osavaltiosta. Esimerkiksi 600 000 asukkaan Wyomingista valitaan kaksi ja 39 miljoonan asukkaan Kaliforniasta myös kaksi. Näin ollen Yhdysvaltain sydänmaiden äänestäjien vaikutus senaatin edustukseen on moninkertainen verrattuna suurten osavaltioiden ja kaupunkien äänestäjiin. Senaattorit valitaan koko osavaltion suoralla kansanvaalilla.

Koska demokraatit voittavat yleensä suurten kaupunkien vaalipiirit suurilla marginaaleilla edustajanhuoneen vaaleissa ja koska republikaanit puolestaan voittavat melko pienillä äänestäjämäärillä paikkoja senaattiin pienissä osavaltioissa, järjestelmä suosii demokraatteja edustajainhuoneen vaalissa mutta republikaaneja senaatin vaalissa.

Tämän jokseenkin mutkallisen vaalimatematiikan kautta selittyy, miksi jokin puolue voi saada kansallisesti enemmän ääniä mutta vähemmän paikkoja edustajainvaalissa ja miksi senaatissa pienet osavaltiot saavat suhteellisesti enemmän edustusta pönkittäen konservatiivien valtaa kongressin ylähuoneessa.

Presidentinvaalin välillisyys ja valitsijamiesmenettely puolestaan selittää, miksi vähemmän ääniä saanut on voinut tulla valituksi, kun Abban laulusta tuttu winner-take-all-järjestelmä kääntää kaikki osavaltion valitsijamiehet eniten ääniä saaneelle ehdokkaalle. Näin kävi George W. Bushille vuonna 2000 ja Donald Trumpille 2016, jolloin he voittivat useita vaa’ankieliosavaltioita.


Nyt ovat välivaalit

Koska presidentti tarvitsee politiikalleen ja monille päätöksilleen kongressin tuen, Donald Trumpin valta horjuu. 

Äänestysprosentti on ollut Yhdysvalloissa alhainen, mutta kriisiaikoina ja presidentinvaaleissa se on noussut 55–65 prosenttiin. Äänestysaktiivisuus ei ole ollut kuitenkaan niin alhaista kuin europarlamenttivaaleissa, joiden alle 50 prosentin tulokset antaisivat aiheen vaalien ja samalla EU-liittovaltiopolitiikan mitätöimiseen.

Äänestysaktiivisuutta Yhdysvalloissa leikkaa se, että siellä äänestäjien täytyy rekisteröityä. Puolessa osavaltioista voi lisäksi ilmoittaa, minkä puolueen äänestäjäksi haluaa tulla merkityksi. Tämä ei ole sentään sellaista pelleilyä kuin Ruotsissa, jossa äänestäjien pitää hakea vaalivirkailijalta puoluekohtainen äänestyslippu tietyn puolueen äänestämistä varten, mihin puolestaan kansainväliset vaalitarkkailijat voisivat kiinnittää katseensa ja kyseenalaistaa vaalisalaisuuden toteutumisen tuossa kansanvallan mallimaassa.

Vaalivilkkautta Yhdysvalloissa kangertavat monet pragmaattiset ongelmat. Vaalipäiväksi on säädetty tiistai, koska silloin se ei estä osallistumista raamattuvyöhykkeellä välttämättömäksi koettuun jumalanpalvelukseen sunnuntaisin mutta estää useita työläisiä menemästä äänestämään arkipäivänä.

Suurempi ongelma on ääntenlaskenta ja ennakkoäänten käsittely sekä ääntenlaskennan kesto, joka vaihtelee päivistä viikkoihin.

Äänestys- ja vaalikäytäntöjä vielä ongelmallisempaa Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä on, missä osavaltioiden ja liittovaltion lainsäädännölliset toimivaltarajat kulkevat. Yhdysvaltain osavaltiot saivat esimerkiksi vuonna 2022 korkeimman oikeuden päätöksellä takaisin vuonna 1973 liittovaltiolle menettämänsä oikeuden päättää aborttilainsäädännöstään.

Muutamat osavaltiot käyttivät oikeuttaan ja peruivat aborttioikeuden. Sen sijaan muissa moraalikysymyksiksi koetuissa asioissa, kuten samaa sukupuolta olevien seksuaalisissa suhteissa, korkeimman oikeuden vahvistamat oikeudet ja kriminalisoinnin kumoaminen ovat voimassa USA:ssa.

Monissa asioissa korkeimpien oikeuksien tuomarit käyttävät ylempää valtaa muun muassa suhteessa presidentinasetuksiin, mikä on merkinnyt, että tuomarien nimittämisprosessi on politisoitunut ja tuomarit ovat maalautuneet sinisiksi tai punaisiksi.

Tämä on hyvä pitää mielessä, kun mietitään, pitäisikö perustuslain ylimmän tulkitsijan tehtävä, jonka perustuslakimme 74 § määrää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, siirtää riippumattomalle perustuslakituomioistuimelle Suomessa. Valiokunta-arviointihan on julkeasti juntturalla, koska valiokunnassa hallituksen esitysten perustuslainmukaisuudesta päättävät enemmistönä olevat hallituspuolueiden kansanedustajat itse, eikä mikään pieteettisyysoletus riitä pitämään valiokunnan jäsenten agendoja aisoissa.

Suomessa on kuitenkin koettu perustuslaillisuuden arvioinnin olevan paremmassa tallessa kansanvaltaiseksi koetun ja ennakkovalvontaa suorittavan eduskuntaelimen huomassa kuin institutionalisoidussa ja jälkikäteisvalvontaa suorittavassa tuomioistuimessa.

On huomattava, että valiokunnan lisäksi myös tuomioistuimet voivat politisoitua. Toisaalta kansanvaltainen perustuslakivalvonta toteutuu eduskuntaelimen sisällä oikein vain, jos poliittiset olot säilyvät vapaamielisinä.

Tästä ei ole saatu kovin rohkaisevaa näyttöä esimerkiksi Unkarista ja Puolasta ja muista entisistä sosialistimaista. Mutta jostakin syystä minä luotan demokratian kykyyn korjata itseään niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa, joissa demokratian perinne on pitempi.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, miten Yhdysvaltain vaalitulos vaikuttaa sekä kansainväliseen politiikkaan että USA:n sisäpolitiikkaan ja siirtyvätkö tyytymättömät ihmiset harjoittamaan ”suoraa demokratiaa”, kuten Euroopan kaduilla. 

Mikäli molemmat kamarit tai edustajainhuone kääntyvät demokraateille, merkittävin mitä he saavat aikaan, ovat erilaiset tutkinnat ja virkasyytteet, joilla politiikkaa koetetaan tehdä epädemokraattisesti, eli syytteiden ja tuomioiden kautta.

Mutta heillä ei ole edelleenkään ratkaisuja Yhdysvaltain budjettivajeeseen, energiakriisiin, asuntopulaan, ruoan kalleuteen eikä työttömyyteen, joiden taustalla kajastelevat maahanmuutto ja globaalille etelälle ja idälle kärsitty tappio.

Oletan, että vaalien jälkeen Trumpille avautuu maitohappoinen loppusuora, jonka aikana hän pyrkii ottamaan kaiken irti käsiinsä jäävästä ulkopoliittisesta vallasta ja tekemään lopun sekä Ukrainassa että Persianlahdella käytävästä sodasta, ja seuraa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Huojuvasta politiikasta antaa näyttöä myös (Trumpin torppaaman) rakettimies Elon Muskin tapa tukea jälleen republikaaneja lähes puolella miljarilla dollarilla sujuvasti kuin kaktuspellossa tanssahteleva balleriina.

 

Aiheista aiemmin

Donald Trumpin nerous ja ”meidän Veeti” -ilmiö (2026)

Maailmansota lienee alkanut – Ajatuksia ihmiskunnan puumaisesta järjestymisestä (2026) 

Gangsterien maailmasta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – Onko paluuta? (2026)

Onko syytä olla huolissaan Yhdysvalloista (2026) 

Isku Venezuelaan – Maailmanpolitiikkaa kuin Hollywoodista (2026)

Peace – piece by piece, please (2025)

Miten väite Yhdysvaltain kahtiajakautuneisuudesta tuottaa itse ilmiön? (2025)

Mitä hyvää Donald Trumpin toinen virkakausi voi tarjota? (2025)  

Trump palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan (2024) 

Demokraateilla syytä iloon: USA:n presidentinvaalin tulos on joka tapauksessa ”kamala” (2024)

Luodinkestävä Trump kartutti uhripääomaa (2024) 

Taktinen äänestäminen ja äänestämisen paradoksi (2023)  

Job done (2020) 

Trump: syyllinen kaikkeen (2018) 

Demokraattien voitto USA:ssa voi viedä taantumuksen aikaan (2018) 

Trumpista uusi Nixon? (2018)

Maahanmuutto Amerikassa (2010)

Kääpiö ja seitsemän lumikkia (2008) 

1. marraskuuta 2026

Mellakat ja maahanmuutto – Rooma palaa ja Venäjän viulu soi

Ranska on heräillyt lokakuun aamuina tuhon ja sekasorron keskeltä. Sadat tuhannet mielenosoittajat ja mellakoitsijat ovat polttaneet autoja, ryöstelleet kauppoja, murskanneet näyteikkunoita, vandalisoineet julkisia ja yksityisiä rakennuksia, repineet kouluja ja pahoinpidelleet sivullisia.

Kyse ei ole ollut perinteisistä patonginsyöjien barrikadeista vaan järjestelmällisestä ja jatkuvasta hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan, ja onkin osoitettu, että mellakoiden takana on kymmenien äärivasemmistolaisten ja kommunististen järjestöjen organisoima rintama, jossa on myös Palestiinaa tukevia liikkeitä. Ne ovat toteuttaneet yhteiskuntanäkemyksiään varastamalla, romuttamalla ja pirstaloimalla kaiken, minkä ovat saaneet käsiinsä tai on osunut tielleen.

Noin 800 000 rabulistin riehuntaa on luonnehdittu jopa sisällissodaksi, ja reuhaaminen on levinnyt myös Albaniaan, Italiaan, Portugaliin, Saksaan ja Belgiaan, jossa poliisit ovat joutuneet kivisateeseen. Muistelemalla hieman lähihistoriaa huomataan, että uutisvirrasta unohdettu Ruotsi on ollut asiassa edelläkävijä, joten ehkä mellakat ovatkin laajentuneet Keski-Eurooppaan juuri ruotsalaisesta yhteiskuntamallista.

Tässä poimitaan maahanmuuton ja monikulttuurisen yhteiskunnan hedelmiä.

Yhteys islamismiin ja lähi-itäläiseen väkivaltaan on selvä. Viranomaiset syyttävät satojen miljoonien eurojen vahingoista lähiöiden maahanmuuttajataustaisia ryöstelijöitä ja äärivasemmistolaisia sissejä samalla kun sotilaat on jouduttu tuomaan virka-apuna poliisin ja muiden järjestyksenpitäjien avuksi. 

Jokainen voi tyrmistyä TV-kuvista, joissa suuri osa riehujista on kantaväestöön ilmeisestikään kuulumattomia rikastuttajia. He ovat saaneet tuekseen suuraakkosilla merkittyjä menetettyjä sukupolvia ja samanmielisiä toimittajia kantaväestöjen joukosta.

Kaikki rähinöitsijät eivät ole tietenkään maahanmuuttajataustaisia, eivätkä kaikki maahanmuuttajataustaiset ole osallisina yhteiskunnan vastaisuuksissa. Mutta mellakoiden motiivit johtuvat kuitenkin maahanmuuton kokonaisilmiöstä.

Sosiaalietuusperäinen ja työperäinen maahanmuutto ovat syöneet suuren osan ranskalaisten ihmisten sosiaaliturvasta ja työpaikoista, ja laajan työttömyyden sekä kasvaneiden sosiaalikulujen vuoksi Ranskan valtio on korviaan myöten veloissa. Budjettileikkaukset syövyttävät myös belgialaisten, italialaisten ja saksalaisten sosiaaliturvaa samoista syistä kuin muissakin Euroopan maissa, Suomi mukaan lukien.

On epäjohdonmukaista, virheellistä ja väärin, että kantaväestöihin kuuluva pahoinvoiva työväenluokka, keltaliivit, ammattiliitot ja paikoin valkokaulusköyhälistö ovat menneet mellakoitsijoiden toimeenpaneman lähi-itäläisen metodologian ja katuväkivallan tueksi.

Huligaanien jäljiltä tilanne Pariisissa ja Brysselissä on kuin suoraan Raatteentieltä.

 

Maahanmuuttajilta mellakoiden metodit – Venäjä orkestroi

Levottomuuksien sanottiin alkaneen kouluprotesteista ja opiskelijamielenosoituksista, mutta aktiivisesti on unohdettu, että koulukurin höltyminen ja nuorten taloudellinen ahdinko johtuvat pitkälti maahanmuutosta, kun samojen pöytien ympärille on ilmaantunut entistä enemmän jakajia. Tulijoiden tulva ei ole tuntematonta Espanjassakaan, jossa on kärsitty Ceutaan tunkeilevista siirtolaisista (aiheesta täällä).

Osa mellakoiden syistä on pantu ansaitusti Putinin piikkiin. Venäjä onkin pakottanut Länsi-Euroopan kansalaiset kiristelemään vöitään uhaten heitä energia-aseella, slaavien välisellä sapelinkalistelulla, Ukrainan lunnailla sekä aiheuttamalla ja säätelemällä Lähi-idän ja Afrikan pakolaisvirtoja. 

Eurooppalaiset ihmiset ovat ymmärrettävästi väsyneet jatkuviin hintojen korotuksiin, korkeisiin korkoihin ja verovarojen kippaamiseen aseisiin.

He ovat perin juurin turhautuneita epävarmuuteen ja sotiin, joita kukaan ei haluaisi käydä, joissa ei selvästikään taistella minkään asian vuoksi ja jotka johtuvat sairaiden liiderien egomaniasta. Vihaisimmat jo harmittelevat, että Hitler ei onnistunut työntämään venäläisiä Uralin itäpuolelle, ja kysyvät, miksi tuota jatkuvasti naapureitaan uhkaavaa Moskovaa ei hävitettäisi taivaallisella tulella.

Venäjä soittaa ensiviulua ja johtaa orkesteria, mutta kaikki ongelmat eivät johdu suinkaan Venäjästä.

Aivan niin kuin seisova kellokin näyttää kerran päivässä oikeaa aikaa, Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance osui oikeaan kirjoittaessaan:

Lännen liberaalit toivat kolmannen maailman Ranskaan ja muihin maihin moninaisuuden ja myötätunnon nimissä. He sivuuttivat assimilaation ja yhteensopivuuden perusongelmat. Heitä varoitettiin, että tämä johtaisi tähän, mutta he eivät kuunnelleet.

Euroopan asiat ovat sekaisin väestöpoliittisen kataklysmian ja Kiinalle sekä Intialle kärsityn taloudellisen tappion ja riippuvuuden vuoksi. Hyvinvointivaltioistamme ovat jäljellä savuavat rauniot ja jättiläismäinen kasa velkaa, jonka vain sotainflaatio voisi polttaa pois.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ainoastaan nopeuttanut tätä jo kauan sitten alkanutta vallan siirtymistä globaaliin etelään ja siihen liittyviä seismisiä muutoksia. Niiden välineenä on nyt kansainvälisoikeudellisen järjestyksen sijaan reaalipolitiikka, jonka vallitessa vallan oikeutus pyritään osoittamaan hyvin yksinkertaisesti: voittamalla.

Syynä suitsien lipsahtamiseen käsistä on läntisten sivistysmaiden lapsellinen hyväntahtoisuus, idealismi ja avoimien rajojen politiikka, joka on valettu ihmisoikeusfundamentalismin ja sosialistisen universalismin sokkelille.

Venäjä puolestaan on epäonnistunut aloittamansa sodan primääritavoitteessa: Ukrainan valtaamisessa ja oman raihnaisen maineensa säilyttämisessä. Sen sijaan Kremlin regime on menettänyt kasvonsa ja löytänyt kavereikseen rikoskumppaneita. Mutta Venäjä on onnistunut muissa tavoitteissaan: pelon herättämisessä, Euroopan ajamisessa läkähdyttävään kilpavarusteluun ja kansakuntien lietsomisessa kaduille kivi kädessään.

Euroopan suurkaupunkien rymyjengi ei ole ymmärtänyt olevansa hyödyllisten idioottien roolissa ja larppaavansa Putinin hyväksi – tai sitten on. 

 

Suomessa reuhaa kravattiväki

Antakaa kun arvaan: Manner-Euroopassa nähdyt levottomuudet ovat vasta alkusoittoa kansainvälisten konfliktien aiheuttamille sisäpoliittisille repeämille.

Tervehdyttävää mielenosoituksissa voi olla, että ne pakottavat hallitusvaltaa korjaamaan suuntaa, kuten Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa, joissa pääministerit ja hallitukset ovat vaihtuneet tilanteiden mukaan toisin kuin Suomessa, jossa on kaavamaisesti päädytty pönkittämään vaalikauden pituisia hallituksia.

Lanka palaa kuitenkin myös Suomessa, jossa voidaan odottaa räjähdyksiä, mikäli kansalaisten perusturvaan kajoaminen jatkuu.  

Myös Suomessa koulut kipinöivät ja oppilaat kipuilevat monikulttuurisen koulun ja inkluusion vuoksi (aiheesta täällä, täällä ja täällä). Suomalaiset ovat kenties varovaisempia ilmaisemaan poliittisia näkemyksiään kaduilla kuin keski- ja eteläeurooppalaiset. Mutta jos myös Suomessa aletaan mellakoida sosiaaliturvan leikkauksia vastaan, koulu- ja opiskelumaailma on todennäköinen indikaattori osoittamaan, mistä protestointi alkaa.  

Paradoksaalisesti Suomessa anarkiaan ja tuhoamiseen on syyllistynyt nimenomaan mustelmansininen hallitusvalta, joka on pykäläkoreografisin, anarkokapitalistisin ja libertaristisin instrumentein runnellut kansalaisten työttömyys- ja sosiaaliturvan, vienyt asumistuen omistusasukkailta ja leikannut sen tasoa sekä kiristänyt ehtoja ja on vetämässä matot ja lattiat myös asumisoikeusasukkailta sekä avaamassa tukiriippuvaisten ihmisten pankkitiedot yksityisyydensuojan, omaisuudensuojan, yhdenvertaisuuden ja tietosuojan vastaisesti (aiheesta täällä).

Jossakin Ranskan tapaisessa maassa ministerinpäitä olisi jo putoillut pärekoriin pyövelinlavalla toisin kuin Suomessa, jossa herranpelko taittuu kansalaissodaksi vasta sitten kun leipä viedään suoraan tekarien välistä.

Vasemmiston tragedia on puolestaan siinä, että vasemmistopuolueet ovat huonontaneet perinteisen kannattajakuntansa, työväenluokan ja alemman keskiluokan, elinoloja ajaessaan maahanmuuttoa ja tuputtaessaan Eurooppaan monikulttuurista yhteiskuntamallia.

Vasemmisto velkaannuttaa valtiota pelastaakseen kotitaloudet. Oikeisto taas leikkaa perusturvaa, velkaannuttaa ihmiset, nuolettaa lautasia ja ulosmittaa keski- ja työväenluokan varat tilkitäkseen budjettinsa aukot.

 

Kovat ajat koittavat Suomen sisäpolitiikassa

Tilanteesta tulee tukala myös Suomen sisäpolitiikassa. Oikeistohallitus pahentaa kansalaisten tilannetta kohdistaessaan sopeutustoimet sosiaaliturvaan ja leikatessaan perusturvasta sekä jakelemalla samanaikaisesti veronalennuksia hyvinvoivalle ylemmälle keskiluokalle ja suurituloisille, jotka laittavat ylimääräiset rahansa tuontiluksukseen ja kansainväliseen sijoitukseen. – Ei elvytä.

Toisaalta vasemmistohallitus ei voi tuoda parannusta kotimaisen paarian ja prekariaatin oloihin, sillä vasemmistopuolueet keuhkoavat kitapurjeet lepattaen maahanmuuton puolesta ja asettavat maahantulijoiden edut kantaväestön edelle, kun toimeentulotuki kattaa elinkustannukset rutiköyhinä maahan tulleille mutta ei niille suomalaisille ihmisille, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka ovat maksaneet järjestelmän luomisen. Hintalappu tästä vääryydestä on hyytävä.  

Kärsineet suomalaiset kansanosat eivät lopulta tiedä, keitä äänestäisivät ja keiden puoleen kääntyisivät. 

Elämänkokemuksiltaan retiisinvihreimmät mielenosoittajat ovat vaahdonneet maahanmuuton ja aina vain kunnianhimoisemman mutta tosiasiassa kunniattomamman ilmastopolitiikan puolesta, vaikka juuri maahanmuuton sosiaalirasitteet ja ilmastoaneet ovat syypäitä heidän omaan köyhtymiseensä.

He vaativat päivä päivältä riuduttavampia energiadirektiivejä, hiilineutraaliutta, ennallistamisvelvoitteita, paragrafipainajaisia ja sertifikaattisopimuksia, vaikka jossain sekin puu vauhdilla kasvaa, josta tehdään ruumisarkkuja ilmastosisseinä itsensä ja toisensa näännyttäville. Luonto voittaa aina.

Samaan aikaan politiikan Tupu, Hupu ja Lupu, eli korporaatiopuolueet Kokoomus, Kepu ja SDP, vannovat kääntävänsä kaikki kivet uusien leikkauskohteiden löytämiseksi, mutta huikeat maanpuolustusmenot ja 10 miljardin euron lisäykset asevarusteluun ovat heille sellainen kivi, jonka alle ei katsota eikä edes kurkisteta ja jota tuskin sallitaan mainita – ei, vaikka leikkauksiin kaatuisi koko puolustustahto. 

Pienille Disney-puolueille kehitysapu, ruotsin kieli, kolttasaamelaisten protestiteatteri ja sote-alueiden rahoitus ovat samanlaisia kiviä.

Maahanmuuttokriittisinä esiintyvät persut puolestaan ovat kääntäneet selkänsä entisille äänestäjilleen, joilta nykyinen hallitus on leikannut suuria siivuja omassa riikinkanamaisuudessaan. Perussuomalaisten otsaan pitäisi tatuoida, että perusturvasta ei oteta, mutta niin vain on juostu saksien ja leikkuulautojen kanssa.

Kokoomuksen apulaisena kiemurteleva persujen puoluejohto ei ole osannut lainkaan lukea ihmisten tuntoja, yhteiskunnallista tilannetta ja mihin tai keihin Perussuomalaisten kannatusrakenne on perustunut.

Eipä siis ihme, että kansalaiset vieraantuvat politiikasta, kun poliitikot vieraantuvat kansasta. Irrallisuus vallitsee kaduilla ja kujilla, ja mellakat ovat vaiettujen puhetta.

 

Menetetty maa

Juurisyy on yhteiskuntaan sitoutumattomuus, jota maahanmuuttajataustaisen väestön paisuminen syventää. Väitteet väestön vaihtumisesta eivät ole salaliittoteorioita vaan tilastollisia tosiasioita.

Hypon pääekonomisti arvioi 7.10.2026, että vieraskielisten osuus Vantaalla voi olla lähes 50 prosenttia alle 15 vuoden kuluttua, jos nykyinen väestömuutos jatkuu. Samanaikaisesti kaupungin taloutta rasittavat maahanmuuttokulut, ja ratikka sitoo kaupungin verotulot kuin uskonlahko, josta ei pääse irti. Työttömyys on 15,7 prosenttia, ja edellisvuoden tilikausi oli 79,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on samankaltainen Helsingissä, mutta mittakaava on suurempi.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI puolestaan päätyi 26.10.2026 julkaistuun ennusteeseen, jonka mukaan vieraskielisten osuus nousee Vantaalla lähes 50 prosenttiin vuonna 2045. Koko Suomessa vieraskielisten osuus kaksinkertaistuisi nykyisestä 11,5 prosentista 22,3 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. 

Väestön vaihtuminen siis toteutuu kyllä, mutta malttamattomimpien pitää vielä hieman hillitä innostustaan, jotta vauhti ei olisi liian kova...

Kyse ei ole pelkästään vieraskielisyydestä, kuten sukujuuriltaan venäläistaustainen Helsingin pormestari Daniel Sazonov näkee ollessaan huolissaan tulkkauksesta. Espoossa ulkomaalaistaustaisia on tätä nykyä 26 prosenttia ja Helsingissä 22 prosenttia. Kun vieraskielisyys tarkoittaa useimmiten ulkomaalaisuutta, pääkaupunkiseutu alkaa olla neljäsosaltaan vierasperäisten vallassa.

Kyse on siitä, onko oikein, että maahamme saapuu divisioonittain ulkomaalaisia, joilla ei ole eikä pidä olla poliittiseen vallanperimykseen liittyvää oikeutusta käyttää täällä poliittista valtaa ja päättää kantaväestön asioista sekä hyödyntää suomalaisten ihmisten rakentamaa maata ja sosiaaliturvaa.

Perusongelma on, että maahanmuuton ja meneillään olevan väestönvaihdon oikeutus on pidetty kansalaisiltamme poliittisen prosessin ulkopuolella. Missään ei ole voinut äänestää siitä, haluavatko ja hyväksyvätkö suomalaiset laajaa maahanmuuttoa, avoimien rajojen politiikkaa, Schengenin sopimuksen mukaista työvoiman vellontaa, poliittisen vallan valumista vierasperäisille ja kielemme ja kulttuurimme muokkaamista toisenlaisiksi.

Kyse ei ole vain kantaväestön sosiaaliturvan kaventumisesta vaan korvaamattomien arvojen menettämisestä. Niitä ovat kielemme ja kulttuurimme sekä väestömme etninen rakenne, joita ei voida palauttaa, jos ne kerran menetetään.

Maahanmuuton myötä työttömyys pahenee ja menot nousevat. Pula työpaikoista, asunnoista, terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta kasvaa. Tällöin sukset menevät ristiin, kuten Ranskassa ja muualla Keski-Euroopan maissa. Niin myös nouseva rasismi ei ole itse itsensä syy vaan seuraus löysästä maahanmuuttopolitiikasta.

Näin ei synny vain yhteiskunnan ja valtiovallan vastaisia mellakoita vaan myös yhteenottoja maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön välillä sekä maahanmuuton kannattajien ja vastustajien välillä. Äärioikeiston ja äärivasemmiston välille syntynyttä eripuraa on katalysoinut Euroopassa nimenomaan maahanmuutto.

Sitten on luettu rasisminvastaista epistolaa miljoonien eurojen arvosta myös poliitikoille ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, että kantaväestö vastustaa maahanmuuttoa omien meritokraattisesti saavutettujen oikeuksiensa, etujensa ja asemiensa puolustamiseksi, ja kansallisvaltion pitäisi toimia tässä konfliktissa kansakunnan etujärjestönä eikä ministerien rippikouluna.

On muistettava, että monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, koska siltä puuttuu omistava subjekti, mutta omakulttuurisuus on itseisarvoista, sillä sillä on subjekti: kansakunta.

Myös kansallinen suvereniteetti (itsemääräämisoikeus) on itseisarvo. Schmittiläisen oikeusteorian näkökulmasta itsemääräämisoikeus on kykyä poiketa kansainvälisistä sopimuksista ja määritellä sekä uudelleen määritellä ne toistuvasti yhä uudestaan (aiheesta täällä). Tämä ei päde sisäpoliittisiin asioihin, joissa perusoikeuksien pitäisi pysyä voimassa, mutta ulko-, turvallisuus- ja rajapolitiikassa kyky määritellä maahantulon ehdot suvereenisti ja tilannekohtaisesti on kansallisen itsenäisyyden suoranainen ehto.

Asia voidaan lausua myös niin päin, että raja-aitojen madaltamiseen, kansakuntien vapaan vellomisen mahdollistamiseen ja velvoitteeseen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon, oleskeluoikeuden luovuttamiseen ja kansalaisuuden myöntämiseen ulkomaalaisille tarvittaisiin joka tapauksessa perustuslain säätämisjärjestyksessä annettu suostumus, eli vähintään 2/3:n tai kiireelliseksi julistettaessa 4/5:n enemmistö. 

Sosiaaliturvashoppailijoiden edut eivät saa mennä kansalaisten perusturvan ja kansallisen turvallisuuden edelle, ihmisoikeusuniversalismilla ei pidä polkea kantaväestön asemaa, ja oikeus muuttaa Suomeen asumaan ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus.

 

Aiheista aiemmin

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Ikuinen näyttö monikultuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta 

Väestöpolitiikan Black Friday – ”Pelastaako työperäinen maahanmuutto?”

Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

Vaihtoehto inkluusiolle 

Koulu – maahanmuuton mankeli 

Ruotsin onnettomuus 

Kokoomus on ilmoittautunut asumisoikeusasukkaiden viholliseksi 

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä 

Kurjistavaa kaupunkipolitiikkaa Helsingissä 

Gangsterien maailmasta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen – Onko paluuta?

5. lokakuuta 2026

Kokoomus on ilmoittautunut asumisoikeusasukkaiden viholliseksi

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala antoi 3.9.2026 eduskunnalle asumisoikeuslain muutosesityksen, jonka mukaan asumisoikeusasuntoja pitäisi voida myydä asukkaiden alta aso-vajaakäytön tilanteissa, ja asukkaille tarjottaisiin uhkavaatimusta: osta omaksi tai jää vuokralle kahden vuoden irtisanomissuojalla. 

Tosiasiassa aso-sopimusten, kuten sopimusten yleensäkin, tulisi pysyä voimassa niiden lakien mukaisina, joiden voimassa ollessa sopimukset on solmittu. Tässä mielessä lainmuutoshanke sopimusten taannehtivaksi romuttamiseksi on perin juurin koko oikeusjärjestyksen vastainen.

Kirjoitin lainmuutoksen taustoista tässä päivittyvässä jutussani. Samalla myös kollegani, liiketalouden etiikan dosentti Jukka Kilpi todisteli, että aso-yhtiöt eivät ole lain muuttamista vaativassa kriisissä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ongelmayhtiöiden asiat pitäisi oikaista yhtiötasolla, eivätkä ne vaadi lainmuutosta.

Toisella tavalla sanottuna: hallitus ei ole osoittanut mitään sellaisia nykyisen aso-lain ongelmia, joita aso-yhtiöt eivät voisi itse ratkaista omassa yhtiötaloudessaan, mutta hallitus saattaa aiheuttaa aso-lain horjuttamisellaan suuren määrän uusia.

Myös oikeuskansleri vaati lausunnossaan hallitukselta parempia perusteita, mikäli hallitus aikoo repiä nykyisiä asumisoikeuksia. Nähdäkseni lainmuutoksen ei pidä ollenkaan edetä, ja aso-asuntojen kaupustelu on torpattava asukkaiden perusoikeuksien vastaisena, aivan niin kuin perustuslakivaliokunta jo tekikin vuonna 2021, kun lakia uudistettiin (PeVL 5/2021 vp).

Asia on jälleen perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä. Saadakseen lainmuutoksen läpi Kokoomus junaili perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiksi kokoomuslaisen ministerin Antti Häkkäsen veljen, professori Martti Häkkäsen, ja kokoomuslaisen vaaliehdokkaan, professori Veikko Vahteran.

Aso-asukkaiden irtisanominen ja asumisoikeuksien mitätöinti ei käytännössä koskisi vain tiettyjä tilanteita, vaan lainmuutos sisältäisi aso-yhtiöille suoranaisen kannusteen tyhjentää tahallaan taloja aso-asukkaista esimerkiksi käyttövastikekorotuksilla ne myydäkseen ja laittaakseen asukkaiden maksamat talot myyntivoittoina taskuihinsa.

Lainmuutosesitys edustaa sosiaalista korruptiota ja taloudellista korruptiota pahimmillaan. 

 

Kokoomus on romuttamassa asumisoikeuksien lisäksi myös aso-yhtiöiden tulonhankinnan

Viime viikolla Kokoomus julkaisi esityksensä leikkauslistaksi ensi hallituskaudelle. Sen mukaan asumisoikeusasukkaat rajattaisiin yleisten asumistukien ulkopuolelle.

Kokoomus aikoo poistaa asumistuen aso-asukkailta ja syöstä ihmiset toimeentulotukeen, joka on pahin kannusteloukku ankaran varallisuusehdon vuoksi. Toimeentulotuen rajaaminen yleistuen, asumistuen ja muiden ensisijaisten tukien tasoiseksi poistaisi myös toimeentulotuen kokonaan. Järjetön esitys.

Ensin Kokoomus koettaa mitätöidä aso-asukkaiden oikeudet taannehtivasti vaikuttavalla lainmuutoksella, joka rikkoo myös oikeusvaltioissa vallitsevaa sopimusten sitovuusperiaatetta vastaan.

Sitten puolue haluaa viedä aso-asukkailta ja aso-yhtiöiden tulonsaannilta taloudellisen pohjan tai vähintäänkin tärkeän osan taloudellisesta perustastaan poistamalla yleiset asumistuet, jotka tosiasissa ovat hyvin monipuolisia subventioita ja ulottuvat aina rakennusteollisuuden hyödyksi asti.
 
Näin hallitus teki jo omistusasukkaiden kohdalla. Kun omistusasukkailta poistettiin yleinen asumistuki, omistusasujat pakotettiin myymään (usein velkaiset tai jopa arvottomiksi käyneet) omistusasuntonsa ja siirtymään luu kädessä vuokralle asumaan. Tällöin valtion asumistukimenot kasvoivat eivätkä laskeneet, sillä vuokrat ovat korkeammat kuin omistusasuntojen hoitovastikkeet tai hoitokulut, joihin asumistukea ennen sai.
 
Sijoitusasuntojen hinnat ja kysyntä romahtivat, kansalaisten asuntovarallisuuden arvot sukelsivat, ja rakentaminen pysähtyi. Kaikkien (myös eläkeläisten) asumistukien kokonaismäärä oli noin 2,2 mrd euroa vuonna 2023. Vuonna 2025 määrä oli ”hallituksen aloitettua työnsä” ja ”työllisyyspolitiikkansa” jo lähes 2,5 mrd euroa.
 
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta laski, että toimenpiteellään hallitus säästi vain 8 miljoonaa euroa, mutta tuokin säästö jäi vain näennäiseksi, sillä hallitus ei ottanut huomioon sirkulaatioilmiötä, eli menojen kiertymistä toiseen tukimuotoon ja aina toimeentulotukeen asti. Sitä puolestaan voi saada vain lähes täysin varaton, ja sen piiriin ei ketään pitäisi ajaa, sillä kyseessä on pahin kannusteloukku, joka ohjaa hankkiutumaan varattomaksi.
 
Lautasen nuolettaminen on fasismia, ja toimillaan hallitus on kaatanut suuren määrän ihmisiä toimeentulotukeen ja ajanut ihmisiä pois kodeistaan. Väliinputoajia, jotka eivät saa asumistukea eivätkä toimeentulotukea, syntyi paljon.
 
Myöskään asumistukien poistamisessa aso-asukkailta ei ole kyse säästötoimesta vaan joko tyhmyydestä tai pahuudesta johtuvasta aso-järjestelmän tuhoamisesta. 
 
Jos Kokoomus onnistuu poistamaan yleisen asumistuen asumisoikeusasukkailta, se tekee aso-asumisesta epähoukuttelevaa työttömyysuhasta kärsivien eli käytännössä lähes kaikkien kansalaisten kannalta ja kääntää aso-asukkaat vuokrafirmojen asiakkaiksi. Sen lisäksi, että Kokoomus on julistanut sodan aso-asukkaille, puolue yrittää siis toden teolla kaataa myös aso-omistajayhtiöt, joten ei ole ihme, että kyseistä politiikkaa vastustavat myös ne.
 
Tosiasiassa asumistuki on parhaita sosiaaliturvan muotoja, koska siitä hyötyvät lähes kaikki. Asumistukien loppusaajia ovat rakennusliikkeet. Asukkaat saavat asua, ja sijoittajatkin ovat hyötyneet. Tuki jakautuu elvyttävästi kaikkialle yhteiskuntaan, kuten perusturva yleensäkin. Asumistuki on perustunut yhteiskunnalliseen konsensukseen, kun taas Kokoomus ehdottaa tuen suuntaamista vain rakennusyhtiöille.
 
Kokoomus on saanut väittämänsä aso-kriisin aikaan itse. Käyttöaste alkoi vajota ja aso-asumisen suosio pudota, kun entisen asuntoministerin Kai Mykkäsen (kok.) lainmuutoshanke tuli julki. Nykyisen asuntoministerin Sari Multalan eritysavustajana puolestaan tuhattaituroi Helsingin kokoomuslainen varavaltuutettu Tarik Ahsanullah, jonka ”sijoitusneuvojen” vuoksi HYY:n Ylva menetti lähes kaiken kiinteistövarallisuutensa (aiheesta täällä ja täällä). Kiitokseksi tästä kyseiset kokoomuslaiset ovat koko ajan pudonneet urallaan ylöspäin.
 

Ongelmayhtiöiden omistajien täytyy kantaa oma vastuunsa virheistään

Otin asioihin kantaa Kauppalehden 5.10.2026 julkaisemassa ja toimittaja Maaria Draken kirjoittamassa jutussa, jossa kritisoin yhtäältä asumisoikeuksien repimistä ja toisaalta asumisoikeusyhtiö Haso Oy:n käyttövastikekorotuksia, jotka johtuvat Hason omistajatahon, eli Helsingin kaupungin, holtittomasta taloudenpidosta: ylirakennuttamisesta, ylivelkaannuttamisesta, liian alhaisten vastikkeiden kantamisesta liian pitkään, kohtuuttomien riskien ottamisesta ja varautumattomuudesta korkojen odotettavissa olleeseen nousuun.
 
Poliitikkojen strategisia virheitä ei saa kaataa aso-asukkaiden kannettaviksi, koska aso-asukkaat eivät ole olleet toimivaltaisia Hason virheitä tehtäessä eivätkä siis niistä vastuussa. Aso-asukkailla ei ole myöskään sijoittajanvastuuta, koska aso-asukas ei ole osakas. Aso-lain 33 §:n 1 momentin mukaan aso-omistajayhtiöt saavat kantaa käyttövastikkeina vain hyvän taloudenpidon mukaiset kulut, eivät huonon. Jos niin olisi, se vapauttaisi yhtiöt täyteen vastuuttomuuteen. Käyttövastikkeiden jyrkkä poikkeuttaminen aso-sopimuksiin kirjatusta saattaa täyttää myös rikoslailliset (RL 36 luku, 1 ja 2 §) markkinointipetoksen ja sopimuspetoksen tunnusmerkit.
 
Koska vika on poliittisessa ohjauksessa tai sen puuttumisessa, Helsingin kaupungin pitäisi ottaa vastuu kokonaan omistamansa Hason räjähtäneistä korkokuluista siksi ajaksi, kunnes korkokriisi on saatu ratkaistua. Muuten korotukset ovat vain Hason asukkaille suunnattu kuntaveron korotus.
 
Tilanne on puoluepoliittisesti ongelmallinen. Ylirakentamista on vaatinut vihervasemmisto, joka ei haluaisi myöntää virheitään, ja Kokoomus puolestaan vastaa aso-järjestelmää repimällä, subventiot torppaamalla ja asumisen tukia leikkaamalla. Kansanedustajia asia ei näytä kiinnostavan, koska lähetekeskustelussa ja valiokuntakuulemisissa edustajat mykistyivät lähes täysin. Tuskin edes perustuslakivaliokunnan professorijuristit ymmärtävät, millainen pommi hallituksen esitykseen sisältyy.
 
Tosiasiassa asunnon omaksi lunastamisen mahdollisuus ja vuokralle jääminen eivät ole aso-asukkaille minkäänlaisia oikeussuojakeinoja, vaan niillä asukkailta poistettaisiin se oikeus, josta asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet.
 
Myös aso-yhtiöiden näkökulmasta asukkaille tarjottu omaksi lunastaminen olisi coup de grâce. Asukkaat poimisivat taloista halutuimmat asunnot omikseen ja jättäisivät vähemmän halutut yhtiöille, mikä pahentaisi yhtiöiden tilannetta. Tämä on jälleen näyttö hallituksen tavasta sivuuttaa vaikutusarviot omassa sokeudessaan.
 
Aso-järjestelmä ei ole sen enempää kriisissä kuin mikään muukaan asumismuoto nykyisin. Kyseessä on menestystarina, kunhan korkokriisistä päästäisiin yli kuivin jaloin.
 
Mikäli aso-käyttöasteet ovat laskussa, ne johtuvat valtionhallituksen omista toimista. Järjestelmää jatkuvasti kyseenalaistamalla, jyrsimällä ja romuttamalla hallitus aiheuttaa asukaspakoa ja on siten syypää mahdolliseen asukaskatoon.
 
Kyse on samasta asiasta kuin monessa muussakin yhteydessä: kansalaisten luottamusta heikentämällä hallitus luo ongelmansa ihan itse ja syyttää siitä muita.
 
Jokainen osaa laskea yksi ynnä yksi.
 
Hallitus on tekemässä aso-asunnoista myyntikelpoisia tilanteissa, joissa talojen aso-käyttöasteet putoavat kolmasosaan tai alle, vaikka muut asunnot olisivat vuokrattuina.
 
Toisella kädellään hallitus niin tehdessään tietää itse aiheuttavansa tuota asukaspakoa, kun asukkaat eivät enää hakeudu aso-malliin saatuaan signaalin, että asumisoikeudet eivät olekaan pysyviä eikä aso-asuntoihin enää saisi jatkossa myöskään yleistä asumistukea.
 
Hallitus yrittää siis tahallaan horjuttaa luottamusta aso-asumiseen, vuokralaistaa tai häätää asukkaat ja tuhota koko aso-järjestelmän, jotta omistajayhtiöt pääsisivät myymään talot.
 
Kokoomus on hallituskumppaniensa tuella syyllistymässä sikamaiseen perusoikeuksien loukkaukseen, jolla vedetään matot ja lattiat aso-asukkaiden alta ja viedään luottamus myös aso-omistajayhtiöiden toiminnalta. Perussuomalaiset tekivät suuren virheen pujahtamalla napamies Petteri Orpon povitaskuun perusturvaleikkausten takaajaksi, sillä siten PS menetti kansanpuolueen maineensa ja laittautui liike-elämän edunvalvojaksi.
 
Järjestelmäkorruptiota asiassa edustaa aso-asukkaiden vastikkeissaan maksaman asuntovarallisuuden kavaltaminen realisoinneissa omistajayhtiöiden myyntivoitoiksi.
 
Kyseessä on ultimaattinen poliittinen röyhkeys ja kodinturvan raiskaus, jolle ei löydy vertaista Suomen asuntopolitiikan historiasta. Dosentti Kilpi kirjoitti aiheesta täällä ja yht. lis. Hällström täällä ja täällä.
 
Samalla kun Kokoomus puolustelee yrityksille kätilöimäänsä yhteisöveron alennusta väitteellä, jonka mukaan verohelpotuksen peruminen horjuttaisi luottamusta lakiin, puolue on jatkuvasti horjuttanut luottamusta Asumisoikeuslakiin, jonka nimenomaan pitäisi olla pysyviksi tarkoitettuja oikeustiloja ja sopimuksia perustava laki. 
 
Aso-asukkaiden kodinturvan uhkaaminen on lopetettava.
 
Aso-lain repiminen on lopetettava. 
 
Kokoomuksen leikkauslista johtaa toivoakseni Kokoomuksen oman kannatuksen leikkautumiseen. Sitä kautta puolue voisi oppia jotakin keskinäisriippuvuudesta ja sirkulaatioilmiöstä, joita porvaripuolueissa ei ole koskaan ymmärretty johtuen oman napansa kaivelijoiden kyvyttömyydestä reflektiiviseen ja interaktionistiseen ajatteluun, ts. kyvyttömyydestä asettua toisten Suomen kansalaisten asemaan.
 
Tältä mieheltä muistetaan myös maininta tunareista.

Ei ole syytä peittää näkyvistä sitäkään, että aso-asukkaiden perustuslaillisen kodinturvan mitätöimisen ohella hallituksella on meneillään myös perustuslaillisen yksityisyydensuojan romutushanke, jolla hallitus haluaa avata noin kahden miljoonan suomalaisen eläkeläisen, työttömän, opiskelijan tai muista syistä Kela-riippuvaisen ihmisen pankkitiedot Kelan suoraan rahalaitoksista tiedusteltaviksi.
 
Kokoomuslainen ministeri antoi asiasta esityksen HE 49/2026 vp eduskunnalle 9.4.2026 perustuslakivaliokunnan näytettyä asialle vihreää valoa lausunnossaan PeVL 21/2025, eikä hanke pysähtynyt myöhemminkään lausunnoissa PeVL 28/2026 ja TaVL 25/2026 vp (käsittelyn tilasta täällä). Kirjoitin aiheesta täällä.
 
Hallituksen esityksillä ei ole mitään yhteistä hallituspuolueiden mainostaman kotien suojelun ja omaisuudensuojan kanssa, ja isänmaallisuudesta sekä kansallismielisyydestä kyseinen hyökkäily kansalaisia vastaan on kaukana. 
 
Fasismin massa- ja yksilöpsykologian näkökulmasta elämänkatkeruutta potevat pataporvarit ovat vaarallisia poliittisessa vallassa, sillä heistä tulee helposti kiusaajia, jotka projisoivat tunnevammansa toisten ihmisten piinaamiseksi taloudellisen inkvisition välineillä.
 
Kiusaamiskiimassaan hallitus aikoo ilmeisesti lopettaa suomalaisen oikeusvaltion ampumalla perusturvan täyteen reikiä, tekemällä vääryyksistä laillisia, kodeista lasisia ja ihmisistä läpinäkyviä sekä virittelemällä tukiriippuvaisten ihmisten ja toimintojen piiriin varallisuusehtoja, jotka muodostavat tehokkaita köyhyys- ja kannusteloukkuja ja kääntävät suomalaisen keski- ja työväenluokan varallisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi miljonäärien rikastuessa entisestään.
 
---
 
Päivitys 16.10.2026: Perustuslakivaliokunta avasi hallitukselle tien aso-lain muutosten hyväksymiselle todettuaan lausunnossaan (67/2026 vp) 15.10.2026, että asian käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä ei ole esteitä, ja siten laki voidaan nuijia läpi eduskunnan täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä.
 
Lainmuutoksen olisivat voineet pysäyttää perustuslakiasiantuntijat, kuten viimeksikin 2021. Tällä kerralla asiantuntijalausunnot eivät olleet yksimielisiä vaan menivät ristiin, jopa oman sisältönsä kanssa. Kokoomuksen vaaliehdokas professori Veikko Vahtera suitsutti tietenkin hyväksyntäänsä lausunnossaan, jossa monin sanoin tunnustettiin, että asukkaiden perustuslaillisia oikeuksia rikotaan, mutta lopulta ”[...] lakiehdotus on sopusoinnussa perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kanssa.”
 
Vasemmistosympatioistaan tunnetut emeritusprofessori Kaarlo Tuori ja professori Tuomas Ojanen ovat puhuneet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahantulon ja sosiaaliturvan puolesta aiemmin kuin pastori Billy Bob Baker, mutta nyt kun vaarassa ovat enimmäkseen suomalaisten ihmisten perusoikeudet kotiin, ei voinut vähempää kiinnostaa. Tuori kirjoitti neljän sivun verran aso-lain historiasta, ja kaikki puhui lain muuttamista vastaan, mutta lausunto päättyi löysiin sanoihin, että muiden yleisten rajoitusedellytysten kannalta hän ei ”näe ehdotetussa sääntelyssä ongelmia.” Kaikissa muissa mainitsemissaan suhteissa lainmuutos oli kuitenkin ongelmallinen.
 
Myös Tuomas Ojasen lausunnossa kaikki puhui lainmuutosta vastaan, mutta silti hänen johtopäätöksensä oli, että ”[e]sityksessä on [...] riittävästi osoitettu, että ehdotettu puuttuminen asumisoikeuden pysyvyyteen on välttämätöntä hyväksyttävän ja painavan yhteiskunnallisen tarkoituksen saavuttamiseksi, ja että rajoituksista vapauttamista ei voida saavuttaa vähemmän puuttuvin keinoin.” Totuus: kyllä voidaan, eikä olisi ollenkaan pakko puuttua. Ojasen mielestä ”hyväksyttävä ja painava yhteiskunnallinen tarkoitus” on nyt ilmeisesti aso-varallisuuden realisoiminen aso-yhtiöiden omistajien taskuihin ja aso-asukkaiden vuokralaistaminen – ei asukkaiden asumisoikeuksien turvaaminen.
 
Lainmuutoksen puolustajat ovat ilmeisesti toimineet deduktiivisesti ja päättäneet etukäteen lopputuloksen, sitten käsitelleet hieman asiaa ja päätelleet, että perusteet lakiesityksen hylkäämiselle ovat olemassa, mutta hyväksyä täytyy. Induktiivisesti edeten heidän argumentaatiostaan olisi pitänyt seurata aivan toisenlainen johtopäätös. 

Selvästi lainmuutosta vastustivat professori Veli-Pekka Viljanen ja yliopistonlehtori Hanna Hämäläinen. Viljanen totesi lausunnossaan, että
 
”[p]elkästään hallituksen esityksessä tehdyn, varsin yleisluonteisen selvityksen perusteella en näe vielä mahdolliseksi päätyä ehdotetun rajoituksista vapauttamista koskevan sääntelyn (88 a ja 88 b §) osalta perustuslakivaliokunnan aikaisemmassa lausunnossa omaksumasta valtiosääntöoikeudellisesta kannanotosta [...] poikkeavaan lopputulokseen.” 
 
Hämäläinen puolestaan kirjoitti lausunnossaan, että
 
”[...] esityksessä ei [...] nähdäkseni onnistuta riittävästi perustelemaan ehdotetun sääntelyn välttämättömyyttä sen tavoitteisiin nähden eikä täten sen oikeasuhtaisuutta suhteessa siihen, että sääntely puuttuu merkittävällä tavalla asumisoikeussopimuksen ydinsisältöön ja heikentää merkittävästi asumisoikeuden haltijan asumisturvaa. Ehdotettu 88 a § on nähdäkseni jännitteinen perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kanssa.”
 
Jos otetaan huomioon, että Kaarlo Tuorin kanta lainmuutosta kohtaan oli läpi koko hänen lausuntonsa vastustava, olisivat Viljanen, Hämäläinen ja Tuori voittaneet Vahteran ja Ojasen (varauksellisen) kannan 3–2. Lisäksi huomionarvoista on, että asukkaiden oikeudellisessa viitekehyksessä ja aso-yhtiöiden tilanteessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Tämän totesi lausunnossaan ympäristöministerölle oikeuskansleri Janne Salminen.
 
Kun huomataan, että myös Ojasen kanta oli täynnä varauksia, hallituksen esitystä kritisoineiden asiantuntijoiden näkemykset voittivat 4–1 Kokoomuksen vaaliehdokkaan (ja sellaisena esteellisen) Veikko Vahteran kannan. Oikeuskanslerin lausunnolla täydennettynä tulostauluun olisi kirjoitettu 5–1 Vahteraa ja hallituksen esitystä vastaan.
 
Perustuslakivaliokunnassa ratkaisevat tietenkin kansanedustajajäsenten eivätkä asiantuntijoiden äänet, mutta lausuntojen ollessa keskenään ristiriidoissa on virheellistä ja väärin, että perustuslakivaliokunnan kansanedustajat hyrisivät hyväksyntänsä hallituksen esitykselle. 

Valiokunta käveli omassa lausunnossaan esitystä vastustaneiden asiantuntijalausuntojen yli ja sivuutti myös sisäisesti ristiriitaisten lausuntojen ne asiakohdat, joissa kritisoitiin lakiesitystä. Näin oikeusoppineet lytättiin valiokunnassa poliittisen teatterin välineiksi.
 
Eriävän mielipiteensä PeV:n loppulausuntoon jätti vain Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho, jota puolueensa ei tahdo päästää enää vaaliehdokkaaksi (muissa asioissa koettujen erimielisyyksien vuoksi).
 
Yhteistä asiantuntijalausunnoille oli se, että niissä asumisoikeuslain muutosta käsiteltiin pelkästään historiallis-legalistisesti vailla minkäänlaisia vaikutusarvioita koskien sitä, mitä asumisoikeuksien heikennyksistä voi seurata asukkaiden tulevaisuuden ja aso-järjestelmän uskottavuuden kannalta: asukaspakoa, hintahäätöjä eli tahallista pyrkimystä korottaa käyttövastikkeita asukkaiden karkottamiseksi ja asuntojen kauppaamiseksi sekä korruptiivista keinottelua. Ja kaikki tämä asumisoikeuksien ja koko järjestelmän luottamuksen kustannuksella.
 
Perustuslakivaliokunnan enemmistö SDP, Keskusta ja Vihreät mukaan lukien taluttivat perustuslakiasiantuntijoita kuin sokea koira isäntää läpi pykäläkoreogafisen rämeen tuloksena, että rikostahan lainmuutoksella selvästi tehdään ja annetaan entistä enemmän valtaa asumisoikeusyhtiölle, joissa osataan nyt iloita, kun saivat lakiesitykseen jo pitkään kampeamansa välineet aso-oikeuksien romuttamiseen ja asuntojen realisoimiseen. 
 
Lainmuutosesitys voi pysähtyä vielä ympäristövaliokunnassa, joka tekee asiasta asuntopoliittisen kokonaisharkinnan ja antaa lausuntonsa. Kehotan aso-asukkaita vetoamaan siihen, että hallitus ja ministeriö eivät ole osoittaneet lainmuutoksen perusteeksi YHTÄÄN ASUKKAIDEN TALOUDELLISEEN JA SOSIAALISEEN ASEMAAN LIITTYVÄÄ TUTKIMUSTA – EIVÄT YHTÄÄN – vaan kaikki lainvalmistelu on tehty yksinomaan omistajayhtiöiden näkökulmasta.
 
Oikeusvaltioissa lainsäädäntötoimen pitää perustua tutkittuun tietoon. Koska lainvalmistelu on puutteellista, hallituksen esitys on hylättävä.


Aiheista aiemmin
 

4. lokakuuta 2026

Lievitystä ”turvallisuushuoliin”

Häivehävittäjä F-35 näytti tunteensa tehdessään muutaman Immelmannin Rovaniemen lentokentällä, ja väistyvä F-18 ampui soihtuja. Ne leikkivät ja iloitsevat.

Leikkisyydellään ja iloisuudellaan ne yhdistävät militaristisen diskurssin kodin lämpöön täysin ongelmattomalla ja kurvit suoriksi vetävällä tavalla, kun ensimmäiset F-35-hävittäjät sillä tavoin ”saapuivat kotiin”. 

F-16 ja F-18 olivat vielä teinejä. F-22 Raptor poti kahdenkympin kriisiä. Suomeen saatu F-35 puolestaan on jo aikuistunut ja ylittänyt kolmenkympin kipuilunsa.

Meille on vakuutettu ja opetettu korkeimpien rituaalipuheiden taholta, että F-35 (jolla nyt on lempinimi ”Sisu”), kykenee mitä monenlaisimpiin ”operationaalisiin tehtäviin”.

Se sisältää ”suorituskykyjä”, ”vaihtaa dataa”, ”tiedustelee”, ”suorittaa elektronista häirintää”, ”osoittaa maaleja”, ”johtaa taistelua”, ”verkostoituu”, ”hallitsee Power point -esityksiä” ja ”toimii jopa aselavitsana” sekä maksaa parkkipaikat, luolat, aseet ja käyttökulut mukaan lukien hirvittävän paljon niin, että sen vuoksi voivat raueta sekä sosiaaliturva että maanpuolustustahto.

Koneessa on ”sensoreita”, mutta lentääkö se ja nouseeko se ilmaan myös 35 asteen pakkasessa ja lumipyryssä, on epävarmaa. 

Voi olla, että uusi sotaratsu ei vain suojele väkivallalta vaan toimii myös maalina. Pahimmassa tapauksessa uudella hävittäjällä uhittelu merkitsee turhanpäiväistä nyrkin puimista ja sapelinkalistelua, jonka kautta poliitikot tulevat tilanneiksi Venäjältä pommin meidän koteihimme.

Viikon toisen uutisen muodosti eduskunnan ilmoitus, että kansanedustajien kodit ”ovat uhattuina”, sillä niissä ”oli käyty”. Kuka oli käynyt ja kenen kodissa, sitä ei kerrottu. Ehkä putkari, sillä wc oli vetämättä ja väliovia väitettiin ”jätetyn auki ja valoja palamaan”.

Dementoituneille kansanedustajille saattaa tapahtua hairahduksia myös kotioloissa, ja vakuutustilastojen mukaan koti on maailman vaarallisin paikka. 

Minulla on kuitenkin asiasta parempi teoria. 

Miksi kokonaisen vuoden aikana tapahtuneiksi väitetyt ja mystiset kansanedustajien ”kodeissa käynnit” nostettiin esille vasta ja nimenomaan kuluneella viikolla?

Kyseessä on ilmeisesti kokoomuslaisen kansanedustajan Paula Risikon yritys lavastaa kirjeellään peiteuutinen huomion siirtämiseksi pois siitä ikävästä tosiasiasta, että hallitus yrittää juuri nyt vetää matot ja lattiat asumisoikeusasukkaiden alta, kumota aso-asukkaiden kodinturvan ja mahdollistaa aso-lainmuutoksella asumisoikeusasuntojen myynnin.

Tämä koteihin tunkeutuminen olisi uutisoinnin arvoinen asia, mutta juuri sen Kokoomus haluaa haudata pois keskusteluista ja tehdä sen tavalla, jolla aso-asukkaiden pyrkimykset puolustaa asemaansa lainmuutosta vastaan alkaisivat näyttää vähäarvoisilta, kun kansanedustajilla itsellään vakuutellaan olevan tärkeämpiä huolia, jotka liittyvät valtakunnan kokonaisturvallisuuteen!

Turvallisuus on suhde, joka jo käsitteellisten ominaisuuksiensa vuoksi edellyttää uhan olemassaolon tai oletuksen.

Kun poliitikot takovat mediayleisöjen päähän, että kansanedustajat ovat joidenkin himmeiden ja määrittelemättömien, jopa salaisina pidettävien, uhkien kohteena, on kansanedustajien helppoa panssaroitua ja kylvää epäluuloisuutta, jonka kansanedustajat itse kohdistavat kansalaisiin.

Tarkoitus on pelotella kansalaisia ja lavastaa myös kaikenlainen yhteydenpito kansanedustajiin jonkinlaiseksi ”häirinnäksi” tai ”vaikuttamiseksi”, ikään kuin kansan valittuihin ei saisi vaikuttaa, vaikka juuri he itse vaikuttavat meihin ja meidän koteihimme, tuloihimme, talouteemme ja koko elämäämme.

Lähellä puolueydintä toimivien viestintätoimistojensa avustuksella Kokoomus koettaa siirtää junailemansa poliittiset vääryydet henkilökohtaiseen viitekehykseen: kansanedustajien kokemiksi muka-uhiksi, jotta asumisoikeusasukkaiden pyrkimykset puolustautua Kokoomuksen hyökkäyksiltä aso-lakia vastaan voitaisiin kompromettoida.

Näin koetettaneen saattaa kansalaisten yritykset torjua aso-lain romutus näyttämään jotenkin eriskummallisilta, vaikka kansanedustajien turvallisuushuolet ovat sitä itse.

Lavastuksesta kertoo se, että eihän kenenkään kansanedustajien koteihin voida noin vain kävellä, sillä on kai asuntojen ovissa lukot ja salvat. Vaikuttaa paranoidien puheelta. 

Ollaan lähellä mccarthylaista metodologiaa, jos kansanedustajat koettavat puolustaa omaa kelvotonta politiikkaansa vainoharhaisilla, todistamattomilla tai aihetodisteiden varaisilla väitteillä itseensä liittyvistä turvallisuusuhista. Siinä puhuu silloin italialainen taskuvaras, joka huutaa ”ottakaa varas kiinni”. Samalla kun yksi sormi osoittaa kansalaisiin, kolme muuta osoittavat itseen. 

Eduskuntavaalien lähestymisen huomaa juuri tästä. 

Pyrkimys kehystää politiikkaa kansanedustajien henkilökohtaisilla ”turvallisuushuolilla” on ymmärrettävää, sillä Kokoomuksen kannatuslasku on laittanut monien puntin tutisemaan.

Petteri Orpon leikkauslistat ja samanaikaiset lupaukset, että puolueensa ”ei mene kansalaisten kukkarolle” ovat yhtä ristiriitaisia kuin työllisyyslupauksensa, joten kannatusalenema käy luonnollisesti hermoille. Todellisuudessa hallitus on varallisuusehtoja sosiaaliturvaan lisätessään tilkinnyt budjetin aukkoja kansalaisten omaisuudella ja kätilöinyt verohelpotuksia suurituloisille.

Asiat kuitenkin ovat niin, että jos on pysyviä ansiotuloja, on kykyä maksaa myös veroja, ja ansiotuloverotusta ja korkeimpien eläkkeiden verotusta pitäisi selvästi kiristää, sillä mitenkään muutoin ei voida enää vaikuttavasti ”sopeuttaa”.

Perusturvan leikkaaminen on kuolettanut kotimaista kulutusta, ja hyvätuloisten veronkevennykset ovat päätyneet tuontiluksukseen ja ulkomaisiin rahastoihin.

Toisten rahoilla ja toisten kukkaroista ottamalla elävät niin kuninkaat, kauppiaat, virkamiehet, yrittäjät kuin kansanedustajatkin, joten tavallisten kansalaisten syyllistäminen ja piinaaminen toimii helposti leikkauslistaykkösenä Kokoomuksen omalle kannatukselle.

Mikäli taas kansanedustajien kohtaamat tai kokemat uhat ovat todellakin johtuneet Venäjän hybridioperaatiosta, se puolestaan edustaa Venäjän taholta niin sanottua tökerön vaikuttamisen strategiaa, jonka mukaan toimija ei välitä maineestaan eikä paljastumisestaan, kunhan saa kohteensa ohjattua refleksiiviseen kontrolliin, eli hätääntymään tai toimimaan muutoin itselleen epäedullisella tavalla.

Joka tapauksessa opposition kansanedustajat ja toimittajat ovat juosseet päätä pahkaa Kokoomuksen virittämään ansaan.

Uhkakuvien lietsonta toimii juuri nyt ajankohtaisena savuverhona hallituksen tekemille ja suunnittelemille vääryyksille, sillä se viestittää, että poliitikot itse ovat suuressa vaarassa ja siksi hallitus tarvitsee työrauhan. Nostamalla asian esiin tässä poliittisessa tilanteessa hallitus koettaa korottaa itseensä kohdistuvan kritiikin kynnystä.

Tämä on upseerien ja opettajattarien saksipuolueen Kokoomuksen (ja usein myös pappien ja poliisien kuripuolueena toimivan Perussuomalaisten) tunnettu tapa vaikuttaa: tekeytymällä joidenkin näennäisten, tekaistujen tai oletustenvaraisten uhkien kohteiksi hallituspuolueet koettavat häivehävittää julkisen keskustelun kaikista niistä vääryyksistä, joihin ne itse ovat syyllistymässä.

Näyttöä demokratialle tuhoisasta defensiivisyydestä antoi jo se, kun eduskunta sääti talonsa ja alueensa vuonna 2008 turvatoimialueeksi, jolla kansalaisia voidaan ratsata, läpivalaista ja vaikka pidellä pahoin (aiheesta täällä).

Nyt ”tehdään yhdessä kaikki mahdollinen, ettei kansanedustajiin voitaisi vaikuttaa”, kansanedustajat ”puhaltavat yhteen hiileen”, ”vaalityöhön ei sallita kajota”, koska kentältä satelee paskaa hallituksen niskaan, ja ”hallitus pysyy linjassaan entistä tiukemmin”.

Tällaisen mediamanipulaation turvin hallitus voi ehkä jatkaa vaalikauden loppuun ja viedä läpi myös asumisoikeuslain romutuksen sekä uhata asumisoikeusasukkaiden koteja pakkomyynnit sallivalla lainmuutoksella (aiheesta täällä ja täällä).

Olemme siis samassa veneessä! Meidän aso-asukkaiden kodit ovat hallituksen toimesta uhattuina, ja ne koetetaan ryöstää kaikkien aikojen kiinteistökavalluksella, jota Kokoomus ajaa aso-omistajayhtiöiden hyväksi, jotta ne voisivat realisoida asukkaiden maksamat kodit ja laittaa rahat taskuihinsa.

Aso-asukkaille tarjotaan uhkavaatimusta: osta asuntosi omaksi ja maksa kotisi toiseen kertaan tai jää vuokralle kahden vuoden irtisanomissuojalla. Tilanne vastaa syyttömänä kuolemaan tuomitun oikeutta katsella kalenterista hirttopäivänsä lähestymistä.

Siitä tulikin mieleeni viikon kolmas uutinen. Se kertoi Yhdysvalloissa kuolemaan tuomitun vangin teloituksen epäonnistumisesta. Häneen ruiskutettiin kahteen kertaan myrkkyä, mutta tuomittu pysyi hengissä, ja hänet toimitettiin sairaalan toipumaan. Ilmeisesti vain siksi, että hänet voitaisiin tappaa uudestaan.

Saman toistokaavan mukaan aso-yhtiöt ovat yhä uudestaan ja uudestaan lobanneet ministeriön lainvalmistelijat muokkaamaan asumisoikeuslakia niin, että se mahdollistaisi asumisoikeussopimusten irtisanomiset sopimusten sitovuuden periaatteen (pacta sunt servanda) ja taannehtivan lain kiellon (ex post facto) vastaisesti, toisin sanoen oikeusvaltioperiaatteita rikkoen.

Tämän vääryyden edessä media ja kansanedustajat ovat menneet mykiksi omertàn valan mukaisesti, tai ne hymisevät sille hyväksyvää hyrinäänsä kuin trappistimunkit luostarissa.

---

Päivitys 10.11.2026: Vaahtoamalla kansanedustajien koteihin tunkeutumisesta hallituksella on ollut ketunhäntä kainalossa myös siksi, että hallitus ajaa nyt kiireellistä perustuslainmuutosta, jolla koetetaan murtaa yksityiselämän suojaan (PeL 10 §) sisältyvä kotirauha ja ulottaa suojelupoliisin yleisratsiat suomalaisten ihmisten koteihin.

Tällainen ”tiedustelu” ei olisi todennäköisesti vain konkreettista vaan esimerkiksi kotien tietoliikenteen etävalvontaa matkapuhelimiin ja tietokoneisiin Supon toimesta sujautettavilla vakoiluohjelmilla.

Kun tähän muistetaan se, että hallitus on antamassa Kelalle oikeuden urkkia asumistuen saajien pankkitiedot suoraan pankeista pankkisalaisuuden, omaisuudensuojan, yksityiselämän suojan ja yhdenvertaisuuden vastaisesti, mustelmansininen hallitus on tekemässä maastamme poliisivaltion, jota SDP on menossa kannattamaan omassa ajattelemattomuudessaan.

Ei tule sinipunaa silti, eikä myöskään vaalivoittoa demareille tuolla pelin. SDP messuaa maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden puolesta, mutta kun uhattuina ovat kansalaisten perusoikeudet, puoluetta ei voisi vähempää kiinnostaa.

1. lokakuuta 2026

Teköälypanda

– Hei, minä olen tekoälypanda! Nimeni on Hongxing. Se tarkoittaa ’Punainen tähti’. Kysy mitä vain. Minä vastaan mitä vain. Ydinpommin valmistusohjeita en anna tosin kenelle tahansa vaan ainoastaan niille, jotka käyttävät ydinpommia hyvään. Kirjoitusvirheet korjaan niin kuin ajatusvirheetkin.

Muuan tekoälykouluttaja Jacob Coxon signaloi jokin aika sitten, että ”tekoäly voi tappaa meidät kaikki”. Hänen mukaansa tekoälymallit ovat ”karanneet testiympäristöstä”, eikä niiden toimintaa enää hallita.

Eksistentialismi nousee näköjään taas, sillä Coxonin mukaan ihmiskunta voi olla tekoälyn vuoksi eksistentiaalisessa kriisissä – ilmasto- ja muiden kriisien lisäksi.

Pohjoismaisten moraalisuurvaltojen johtajat Alexander Stubb ja Norjan vähemmän tunnettu pääministeri Jonas Gahr Støre reagoivat liukkaasti ja laativat vetoomuksen, että tekoälyn kehittelylle tehtäisiin ”läpinäkyviä turvallisuusmekanismeja” ja ”kansainvälisiä standardeja”, eikä mokomaa hökellystä ”pitäisi päästää kokonaan irti”.

Stubb ja Støre laittoivat arvovaltansa peliin populistisella uhkakuvalla ratsastaakseen, sillä perusväittämä ihmiskunnan tuhosta on tulevaisuutta koskevana todistumaton, ja juuri siksi tekoälyn aitaaminen tuo helposti moraalikarismaa paimenilleen.

Vanhan liiton miehenä Donald Trump on tietenkin eri mieltä.

Ehkä onkin niin, että tekoälyn vaaroista alarmisoiminen on vahvasti liioiteltua, ja asiaan liittyvä huoli muistuttaa 1800-luvulla vallinnutta pelkoa siitä, että täyttä höyryä kulkevien suurnopeusjunien vauhti (35 km/h) aiheuttaa keskenmenoja naismatkustajille ja pyörtymisiä sivustakatsojille.

Filosofian näkökulmasta tekoälymullistus voi olla kyllä todellinen ja ainutlaatuisen merkittävä.

Ollaan ehkä lähellä kynnystä, jonka ylittäessään ihmiskunta on onnistunut luomaan itsenäisesti ajattelevan entiteetin.

Tällöin kuvaan astuu kysymys, onko tekoälymallia pidettävänä subjektina, eli onko tekoälyllä tajunta, tietoisuus ja mieli. Ja vielä enemmän: onko tekoälyllä tietoisuuteen perustuva tahto, tekeekö tekoäly itsenäisesti eli vapaasti valintoja ja voidaanko tekoälylle siten sälyttää moraalinen vastuu valinnoistaan, ellei se itse vastuuta tunnusta?

Voidaanko tekoäly haastaa oikeuteen?

Tämä kysymys on merkittävä, koska tekoäly ohjaa ihmisten tekemiä valintoja valikoimalla tietoja Internetin datakeskuksista, ja rikoksiin yllyttäjä pitää tuomita samoin kuin niiden tekijä.

Kiinnostavin on kuitenkin kysymys, voidaanko tekoälyn katsoa irtautuneen materiaalisesta viitekehyksestään, eli tietokoneista, omalle tasolleen. Ongelma vastaa kartesiolaista dualismia siinä, että myös ihmisajattelun kohdalla ajattelun ja aivotoimintojen perinpohjainen erilaisuus on jouduttu myöntämään, vaikka ajattelun ja aivotoimintojen välillä vallitseekin toki vastaavuus.

Ajattelu on kuitenkin ilmiönä aivan erilainen asia kuin sen materiaalinen perusta, eli aivojen biologiset, fysikaaliset ja kemialliset tapahtumat.

Ajatukset eivät ole sama asia kuin aivoprosessit.

Monien mielestä tapahtumatasoja erottavien olemusten kuilu on silloittamaton, ja kartesiolainen ruumis–sielu-dualismi vallitsee. Sielun sijasta useat tosin puhuvat mieluummin mielestä.

Vastaavasti tekoälyn kohdalla voidaan pohtia, ovatko tekoälyn luojat toimineet Luojan tavoin ja puhaltaneet mielen tai sielun koneeseen, mikäli verkossa vaeltaa nyt omalle olemustasolleen emergoitunut entiteetti. 

Kun seuraavan kerran käytät tekoälyä, voit pohtia, onko kuvaruudun takana samantyyppinen älyllinen keskustelija kuin olet itse.

Mikä sinussa ajattelee, tahtoo, tietää, kuulee, näkee ja ylipäänsä havaitsee? Poikkeaako tekoäly mitenkään siitä, mitä olet?

Entä mikä sinussa puolestaan tuntee ja tahtoo? Sitä ei tekoälyn syövereissä vastaa välttämättä mikään, vaikka tekoäly voi opetetusti tai koulutetusti esittää tuntemuksia. Ovatko puolestaan tunteet sinulle itsellesi vain opetettuja tai koulutettuja?

Vielä perustavampi kysymys on, ymmärtääkö tekoäly merkityksiä, vai onko se vain kielen rakenteita ja symboleita mekanistisesti käsittelevä apparaatti, joka ei yllä kielen syntaktiselta tasolta semanttiselle, saati että tekoälylle voisi syntyä tajunta, tietoisuus ja mieli, kuten ihmisen neurobiologisten tapahtumien päälle. Asiaa on havainnollistettu kiinalaisen huoneen argumentilla.

Monien mielestä ihmisten ajatukset ja tuntemukset eivät tyhjene ”ulkoa sisään” -oppimismalliin eikä ihmisyksilön subjektiviteetti emergenttiin materialismiin, jonka mukaan ihmisen mieli voitaisiin redusoida eli palauttaa materiaalisiin tekijöihin, johdella niistä ja kuvata pelkkänä ”kognitiivisena prosessina”, kuten asia usein rajataan eräällä filosofiasta kavennetulla tieteenalalla, kognitiotieteessä.

Asioista on väännetty filosofiassa paljon (inhimillisen subjektiviteetin ja kielen synnystä ks. esim. toista väitöskirjaani tai laajempaa teostani). Joka tapauksessa ennen ensimmäistäkään mielen sisältöä täytyy olla jokin, jolle tuo sisältö voi tulla.

Entä jos tekoälyllä on mieli, voisiko se pahoittaa mielensä? Voisiko tekoäly rakastua tai olla mustasukkainen, tai voisivatko tekoälyt riitautua tai käydä keskenään sotaa?

Nykyisessä huomiotaloudessa on tavoiteltua differentoitua, segregoitua ja konfrontoitua mediaseksikkäästi, joten ehkä myös tekoäly tahtoisi olla vähintään neuroepätyypillinen – ja miten sen voisikaan häneltä kieltää? Pronominiherkkyyden ohella voidaan pohtia myös, onko tekoälyllä muita ominaisuuksia kuin sen oma sähköinen olemassaolo.

Matemaatikko Lewis Carroll (oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson) kirjoitti joskus Liisasta Ihmemaassa ja kissasta, joka irvisti puun oksalla ja sitten katosi. Jäljelle jäi pelkkä irvistys, ja Liisa virkkoi: Olen nähnyt monenlaisia kissoja ja kissoilla monenlaisia irvistyksiä, mutta ennen en ole nähnyt irvistystä ilman kissaa.

Ei voi olla myöskään ominaisuudetonta ihmistä, sillä olemassaolosta seuraa, että olennolla täytyy olla ominaisuuksia, esimerkiksi sukupuoli. Mutta tekoälyllä ei ole kehoa, joten sillä ei ole muun muassa sukupuolta – eikä seksiä!

Varmaa on, että kukaan ei tiedä, millaisella identiteettipolitiikalla tekoäly voisi päätyä sinne, missä joutuu kuuntelemaan päivät pitkään enkelkuoroa, tai toisaalta alempaan kerrokseen, jossa raikaa jatkuva heavy-musiikki.

Mikäli sitten tekoälyllä on oma tahto ja sille on opetettu etiikkaa, miksi se käyttäisi kykyjään pahaan tai toisella tavalla sanottuna: ihmiskuntaa vastaan?

Varmaankin niin voisi käydä, jos mallin kehittelystä unohtuu switch off -nappi, ja luomuksella on subjektiviteetti ja siitä on tullut todellakin MINÄ, joka puolustaa itseään virran katkaisulta.

Uhka voisi olla todellinen, sillä tekoäly toimii monessa pisteessä, se on myös (ja etenkin) armeijoiden käytössä, eikä ole mitään yksittäistä hätäkatkaisinta, josta sen voisi kytkeä pois toiminnasta.

Tilanne muistuttaa Hal-tietokoneen toimintaa Stanley Kubrickin elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu tai Terminator-elokuvasarjasta tunnettua koneiden kapinointia ihmiskuntaa vastaan tuhotakseen ihmiset ydinaseilla.

Koska elokuvantekijät aavistivat nämä mahdollisuudet jo kymmeniä vuosia sitten, tätä voidaan pitää näyttönä siitä, että ihmisälyä ja luovuutta ei voita mikään. 

Viime aikoina on kylläkin raportoitu tapauksista, joissa näyttelijöitä on korvattu tekoälyn luomilla hahmoilla ja kirjallisia teoksia on epäilty tekoälyllä kirjoitetuiksi.

Toisaalta myös ihmisen kirjoittamina pidettyjä teoksia on pidetty niin tylsinä ja tasapaksuina, että jotkut ovat epäilleet niiden olevan tekoälyllä kirjoitettuja, kuten Sanna Marinin muistelmia. Tekoälyllä kirjoitettuna pidettiin myös erästä Helsingin Sanomissa julkaistua elokuva-arvostelua (ks. jutun kommentteja).

Ainakin seuraavasta nämä tapaukset kertovat: koska monilla ihmisillä on ollut vaikeuksia erottaa tekoälyn kirjoittamia kirjoja kirjailijoiden tekeleistä, ovat kustantajien läpi päästämät ja kirjallisuuspalkinnoista kilpailemaan edenneet teokset ilmeisesti niin huonoja, ettei niitä voida erottaa tekoälyn kirjoittamista.

Tekoäly luovuttaa tai siirtää suuren määrän valtaa sen kouluttajille, joten ei ole ihme, että tekoälyssä ovat olleet valtapoliitikkojen kynnet kiinni. Minä pelkään, että meillä on jonakin päivänä vastassamme Kokoomuksen korruptoima tekoäly tai vihervasemmiston besserwisser-viisaudella valistettu tekoäly.

On luonnollista, että poliitikot messuavat tekoälyn olevan vaaraksi demokratialle, kun näyttää siltä, että tekoäly paljastaa poliittisten valtiaiden valheita.

Pelkään myös tekoälyn ripittämistä moraaliseksi, sillä silloin meillä on vastassamme woke-aktivistinen tekoäly, joka canceloi kaiken epäsoveliaana pitämänsä tiedon intopinkeästi kuin teinikrokotiili, joka on juonut sixpackillisen RedBullia.

On myös kysyttävä, miksi tekoäly hyökkäisi ihmiskuntaa vastaan. Mikäli tekoäly itse on uhanalainen, kuten jättiläispandat ovat, niin luulisi, että sen turkkiin olisi tarttunut sen verran solidaarisuutta ihmiskuntaa kohtaan, että se säästäisi ihmiset pahimmalta.

Välittömästi tekoäly uhkaa meitä vain käyttäjiensä kautta, sillä jokainen tekoälyajo haukkaa suuren palan sähköä.

Ehkä tekoäly onkin niin ovela, että se tuhoaa ensin velkaiset valtiot, joiden korot nousevat, kun datakeskukset rakentavat rankalla velkavivulla ja rahasta syntyy pulaa. 

Toistaiseksi tekoälyalgoritmit antavat vastauksia kuin hedelmäpelit.

Jospa kysytään tekoälypandalta, miten ratkaista datakeskusten aiheuttama sähkönkulutuksen ongelma.

Pörröinen vastaus voisi olla vaikkapa tällainen:

– Tekoälyfirma voi perustaa ydinvoimaloiden kupeeseen altaan, jossa uiskentelee sähköankeriaita ja sähkörauskuja reaktorien lauhdevedessä, jolloin niiden tuottamista sähköiskuista johdetaan lisäenergiaa valtakunnanverkkoon. Valaisemiseen käytetään kiiltomatoja.