Tulin jokin aika sitten hakeneeksi Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Sitrassa olevaa yliasiamiehen tehtävää. Sitrahan on eduskunnan alainen laitos, ja yliasiamiehen toimi tuli täytettäväksi, kun entisen pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) päivystys päättyy hänen siirtyessään jonkin toisen elinkeinon piiriin liike-elämään.
Katainen sai nykyisen toimensa vuonna 2020 tiukan äänestyksen jälkeen, joka päättyi vastaehdokkaan, Jyrki Kataista monin verroin pätevämmän professori Markku Wileniuksen tappioksi (hän tilitti asiaa muun muassa täällä ja täällä). Kyseessä oli niin sanottu poliittinen tehtävänimitys.
Sitran yliasiamiehen toimi on läänitetty perinteisesti Kokoomuksen ja Keskustan kesken. Tällä kertaa tehtävään nimitettiin vailla tieteellistä asiantuntemusta oleva oikeustieteen kandidaatti ja keskustanuorena tunnettu Atte Jääskeläinen, joka sai paljon kielteistä palautetta sekä Yleisradiossa toimiessaan että tullessaan nimitetyksi opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajaksi.
Jääskeläisen kilpahakijaksi loppusuoralle valikoitiin nyt 20 hakijasta mahdollisimman mitätön vaihtoehto (Helsingin entinen nuorisotoimenjohtaja maisteri Tommi Laitio), jotta Jääskeläisen nimittäminen Sitraan saatiin näyttämään muka oikeutetulta.
Helsingin Sanomien selvityksen mukaan Sitran hallitus esitti tehtävään Laitiota, joka kuului häntäpään hakijoihin, mutta poliitikot valitsivat Jääskeläisen. Hän puolestaan on asian esitelleen OKM:n kansliapäällikön Anita Lehikoisen (sd.) alainen ja Lehikoinen puolestaan lain nojalla ilmeisesti esteellinen (palaan Sitran hallituksessa vallitsevaan poliittiseen kallistumaan tämän kirjoituksen lopussa).
Ongelmana ei ole vain HS:n murheen aihe – että vihervasemmiston suosikki Laitio sivuutettiin – vaan se, että Sitran hallitus käveli useiden pätevämpien hakijoiden yli. Helsingin Sanomien oma ehdokas tehtävään oli Hanna Wass, jonka puolesta lehti medioi näyttävän kampanjan.
Yliopistoissa puolestaan tuomittiin Jääskeläisen nimitys jo OKM:n korkeakoulu- ja tiedeosaston huippuvirkaan ja todettiin, ettei hänellä ole tutkinnoilla eikä julkaisuilla osoitettuja ansioita eikä näyttöjä tiedepolitiikan asiantuntemuksesta.
Ihmeteltiin, miten kandidaatti voi sivuttaa virantäytössä kaksi tohtoria. Nimityksen teki tuolloin ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen (kesk.), joka toimi takapiruna myös ministeriön alkaessa kiristää tutkimusjulkaisuni Totuus kiihottaa kustantajaa rahoituksen takaisinperinnällä.
Sitrassa Jääskeläinen puliveivattiin yliasiamieheksi usean tohtorin ohi, joista kaksi olivat mallia ”valitse yksi, saat kaksi”.
Sitra tarjosi aikoinaan suojatyöpaikan myös entiselle pääministerille Esko Aholle (kesk.), mutta suuri osa Sitrassa toimivista tutkijoista on puolestaan vihreiden tai
vasemmistopuolueiden etäispäätteitä, poliittisia pudokkaita ja
poliitikkojen entisiä avustajia.
Sosiaalinen korruptio rehottaa Sitrassa
Sitran tehtäviin kuuluu tulevaisuuden tutkiminen, joka on siitä erikoinen tutkimusala, että sillä ei ole olemassa olevaa tutkimuskohdetta lainkaan. Niinpä tutkiminenkin koostuu suureksi osaksi utopioista ja unelmista.
Tämän vuoksi Sitra on tarjonnut todellisen puuhamaan etenkin vihreille ja muille idealisteille, jotka ovat voineet tyydyttää omia fantasioitaan ”ilmastonmuutoksen hidastamisesta”, ”vihreästä siirtymästä”, ”alustataloudesta”, ”luontokadon pysäyttämisestä”, ”ilmastokompensaatiosta”, ”päästökaupasta”, ”hiilinieluista”, ”ihmisläheisestä datataloudesta” ja muusta konsulttikieleen kuuluvasta sekä rakennella niiden varaan pomppulinnojaan.
Esimerkin tarjoaa Vihreiden entisen kansanedustajan Oras Tynkkysen nimittäminen Sitraan energia-asioiden ”vanhemmaksi neuvonantajaksi” siksi ajaksi, kunnes hän onnistui uusimaan paikkansa eduskunnassa. Totuus on, että Tampereen yliopistosta valmistuneella maisteri Tynkkysellä ei ole minkäänlaista energia-alan asiantuntemusta. Sitran varoilla hänelle räätälöity tehtävä oli pelkkä poliittinen pelastusrengas, joka osoittaa Sitran korruptoituneisuutta.
Koska Sitran toiminta orientoituu voimakkaasti tulevaisuuteen, sen leipiin on voitu toimittaa suuri määrä maailmanparantajia. Ja koska epärealistinen haaveilu on vihreiden poliitikkojen eturyhmäpoliittinen ominaispiirre, on suuri osa Sitraan rekrytoiduista toimijoista nimenomaan Vihreän Liiton edustajia.
Edellä mainituista syistä korostin hakukirjeessäni, että Sitran tutkimustoiminnassa kaivattaisiin realismia ja akateemisen ajatuskurin palautusta. Sitä tarjosinkin heille. Lisäksi halusin painottaa siirtymistä innovaatioiden kehittelystä innovaatioiden soveltamiseen, sillä se olisi kansantaloudellisesti tärkeää.
Hakemuskirjeeni loppupuolella ehdotin myös yliasiamiehen kuukausipalkan kohtuullistamista 19 785 eurosta puoleen. Kataisen edeltäjä sai palkanlisineen vieläkin enemmän ja ylsi noin neljännesmiljoonan euron vuosituloihin, jotka ovat pääministerin palkkaan verrattuina kaksinkertaiset!
Toivoin palkkausta kohtuullistettavan näyttääkseni hyvää esimerkkiä valtiontalouden tasapainotukselle. Tällä tavoin toimin myös siitä syystä, että eduskunta itse on osoittanut asiassa huonoa esimerkkiä.
Eräänä näkökohtana painotin edustavani tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sillä sukupuolten tasa-arvo ei toteudu Sitrassa kovin hyvin.
Sitran tasa-arvoperiaatteissa todetaan, että 1.8.2022 Sitran johtoryhmässä on naisia 64 % ja miehiä 36 %. Samoin hallintoneuvostossa naisten osuus on 62 % ja miesten 38 %. Miehiä on siis Sitrassa yhtä heikolla edustussuhteella kuin poikia lukioissa. Sitran henkilökunnan 189:stä palkollisesta 125 on naisia. Naisilla on siis määräenemmistö, noin 66 prosenttia. Tasa-arvopolitiikassa on vielä paljon tehtävää, ennen kuin naisten 100 prosentin edustus on saavutettu!
Yliasiamiehen tehtävä täytettiin taaskin poliittisen junttauksen tuloksena, ja valinnat ehdollepanon loppusuoralle teki opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikön, englannin kielen maisterin Anita Lehikoisen (sd.), johtama hallitus.
Sitran hallitus (jonka jäsenistä puolet on demareita) valitsi mieleisensä haastateltavat, ja Lehikoinen lähetti minulle HR-päällikkönsä Pirta Karlssonin välityksellä 23.3.2023 viestin:
”Haastatteluihin kutsuttujen valinnassa painotimme erityisesti vahvaa
kokemusta asiantuntijaorganisaation tulosvastuullisesta johtamisesta ja
työskentelystä Sitran keskeisillä tehtäväalueilla sekä toimivia
kotimaisia ja kansainvälisiä verkostoja.”
Tieteestä ei siis välitetty mitään. Kytköksissä ja kahleissa oleminen näyttää riittävän, vaikka juuri kuvatunlaiset riippuvuudet ja verkostoitumiset ovat tieteen ja filosofian pahimpia vihollisia.
Aivan niin kuin sujuva vieraiden kielten taito ei ole todiste ajattelukyvystä, niin myöskään pitkä virkaura ei osoita kuulumista älymystöön.
On kieroa, epäoikeudenmukaista ja vääristynyttä, että yliasiamiehen valintaperusteena ei ole mainittu tieteellistä, julkaisuin ja tutkinnoin osoitettua asiantuntemusta, vaikka Sitra on olennaisesti tutkimusorgaani, jonka johtaminen edellyttää tieteellistä asiaosaamista.
Hakukirjeeni Sitran yliasiamieheksi voi lukea tästä.
Demariprojekti
Arvasin toki, että perussuomalaistaustaisena ja kansallismielisenä ihmisenä minulla ei voisi olla mitään mahdollisuuksia Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa olevaan yliasiamiehen toimeen. Kansallista etua edustavia ihmisiä syrjitään yleensäkin maassamme häikäilemättömästi tavoitteena poliittinen ja tieteellinen eristäminen.
Tein kuitenkin ikään kuin varalle hakemuksen myös Sitrassa meneillään olevaan ”Digitaalinen valta ja demokratia” -hankkeeseen, johon jostakin syystä kaivataan kesken projektin asiantuntijaa. Kyseinen tehtävä julistettiin haettavaksi keväällä, ja se täytetään kolmeksi vuodeksi.
Koska tiesin, että tämäkin tehtävä on julkisesti haettavana vain muotoseikan täyttämiseksi ja että tehtävään aiotaan valita toinen henkilö, päätin hakea samaa tointa ihan vain kertoakseni projektissa kellotteleville, mikä heidän hankkeessaan on vikana.
Hakukirjeeni Sitran asiantuntijaksi voi lukea tästä.
Sanoin hakukirjeessäni, että kyseinen politiikka- ja byrokratiajohteinen demokratian edistämishanke kituu ja kärsii kuin kumolleen käännetty kilpikonna. ”Demokratia ja osallisuus” -kokonaisuuden johtajana toimivan Veera Heinosen mukaan hankkeen tarkoituksena on ”puolustaa, vahvistaa ja kehittää demokratiaa”, joten lähtökohta on kahdella tavalla virheellinen.
1) Ollakseen tieteellistä tutkimustoiminnalla ei saisi olla mitään tieteen ulkoisia poliittisia päämääriä tai tarkoituksia, ei myöskään edellä mainittuja, vaan tutkijakunnan tulisi tähdätä vain ja ainoastaan tietoon ja totuuteen ja suorittaa työnsä kriittisesti.
2) Järjestelmäpolitiikan taholta ohjattu demokratian edistäminen muodostaa jo sinänsä suunnattoman paradoksin, sillä demokratia ei voi olla johdettua, vaan ainoastaan spontaania ja kansan omaan suvereniteettiin perustuvaa.
Demokratian annosteleminen kansalaisille Sitran politiikka- ja byrokratiaohjattujen tarkoitusperien mukaisesti on siis perin juurin demokratian vastainen hanke.
Kansanvallan ”turvaaminen”, ”puolustaminen”, ”vahvistaminen”, ”kehittäminen” ja muu defensiivinen pönkittäminen julkisorgaanien, viranomaisvallan ja järjestelmäpolitiikan toimesta merkitsee puuttumista vapaaseen demokraattiseen prosessiin.
Demokratia ei voi olla ylhäältä annettua, niin kuin vapauskaan ei voi olla luovutettua. Niitä joko on tai ei ole. Tämä johtuu jo kyseisten käsitteiden analyyttis-apriorisesta luonteesta, mutta sitähän eivät puoliksi oppineet ymmärrä (tosin kukaan ei sitä heiltä myöskään odota).
Demokratian vertikaalinen tuputtaminen kansalaisille ja ”epädemokraattisen” kansalaistoiminnan sekä kansalaistottelemattomuuden karsiminen muodostavat ajatusvirheen, johon en olisi toivonut myöskään maan hallituksen sortuneen Sanna Marinin ”Kansallisessa demokratiaohjelmassa 2025”, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Tosin siinä onkin kyse sosiaalidemokratiasta ja kansandemokratiasta, joilla on oikeaan demokratiaan verrattuna sama ero kuin tuolilla ja sähkötuolilla.
”Digitaalinen valta ja demokratia” -hankkeen kotisivuilla on murehdittu muun muassa äänestysaktiivisuuden laskua, demokratian häirintää, disinformaation leviämistä ja osallistumishaluttomuutta, jotka on nähty uhkina demokratialle. Siellä sanotaan muun muassa näin:
”[...] verkkohäirintä ja uhkailu alentavat Suomessakin tutkitusti ihmisten
halukkuutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, ottaa
asiantuntijana julkisesti kantaa tulenarkoihin aiheisiin tai vaikkapa
lähteä ehdolle vaaleihin.”
Eli kun ihmiset ilmaisevat kansanvaltaa olemalla eri mieltä järjestelmäpoliitikkojen ja viranomaisten kanssa, se on tuolla tavoin ajattelevien mielestä kansanvallan häirintää.
Sillä tavoin ajateltaessa ei ole ymmärretty, että ”häirinnäksi” koetut mielipiteet ovat sinänsä kansanvallan ilmauksia, jotka kuuluvat demokratiaan.
Tosiasiassa Suomessa on häiritty esimerkiksi Perussuomalaisten edustajien oikeutta poliittiseen osallistumiseen. Muiden muassa Yleisradion toimittaja ja poliittinen virkanainen Katri Makkonen yritti lavastaa minusta jonkinlaista ihmishirviötä TV1:n A-studiossa 15.6.2020 kysyessään Jussi Halla-aholta, ”voiko tämmöinen ihminen olla Perussuomalaisten ehdokkaana”. Se oli persoonaan käyvä läimäytys, jolla yritettiin pilata tieteellistä uraani ja tuhota poliittisen osallistumisen mahdollisuuteni. Halla-aholta löytyi itsehillintää, ja hän vastasi, ettei puolue päätä asiasta Yleisradiossa.
Samoin kepulainen ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kolhi pahoin tieteen ja tutkimuksen yleistäkin vapautta kiristämällä tutkimukseni Totuus kiihottaa julkaissutta Suomen Perustaa rahoituksen takaisinperinnällä vain siksi, etten noudattanut kyseisen ministerinsijaisen näkemyksiä ”tasa-arvosta” ja ”yhdenvertaisuudesta” vaan noudatin tieteenfilosofian metodisääntöjä, niin kuin tieteilijän kuuluu. Kirjoitin tapauksesta teoksessani Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (2022) ja täällä.
Käsittääkseni filosofin nimenomainen tehtävä on esittää yhteiskuntakritiikkiä eikä seurailla ministerien tai ministeriön näkemyksiä siitä, mitä ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” heidän mielestään tarkoittavat. Ministeriö kuitenkin päätti laajentaa toimivaltaansa tutkimustoiminnan ohjaamiseen ja kiristämiseen toiminta-avustusten takaisinperinnällä, joka professori Timo Vihavaisen mukaan oli ”aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha”.
Väite ”demokratian toimimattomuudesta” puolestaan on yhtä hullunkurinen kuin väite markkinatalouden toimimattomuudesta, sillä molemmat korjaavat ja säätelevät itseään.
Järjestelmäpoliitikot huolestuvatkin ”demokratian toimimattomuudesta” aina havaitessaan kannatuksensa alenevan. Eräänlaista assosiaatioharhaa soveltaen he pyrkivät sitten leimaamaan osallistumattomuuden heidän omiin toimintamuotoihinsa ”uhaksi demokratialle”.
Tällöin on unohdettu, että äänestämättömyys voi olla paitsi tyytymättömyyden tai lannistumisen merkki, myös seuraus tyytyväisyydestä ja käsityksestä, että korjattavaa ei ole. Huomiotta on jätetty sekin, että järkiperäisen äänestämisen vaatima perehtymisen vaiva ylittää äänestämisestä saatavan välittömän hyödyn, jolloin syntyy tilanne, jota kuvasin teoksessani Totuus kiihottaa (s. 52–53): demokratia voi toimia vain, jos ihmiset tietävät, mikä on heille hyväksi. Mutta koska eivät tiedä, on demokratia sangen huono hallintomalli, joka johtaa käytännössä siihen, että poliittinen eliitti kaappaa vallan taktisesti toimivien äänestäjien vaaleissa, ja kansalaisten kannattaakin luovuttaa valta poliittiselle eliitille, jotta kansalaiset eivät voisi itse käyttää valtaa omaksi tappiokseen.
Politiikkaan perehtymisen sijasta sekä äänestäjät että ehdokkaat keskittyvät ekspressiivisiin eli ilmaisullisiin motiiveihin signaloidakseen asioita, joista he saavat hyötyä henkilökohtaisen moraalikarisman muodossa, ja näin julkiset asiat ja erityisesti talous jäävät hoitamatta. Tämä Geoffrey Brennanin ja Loren Lomanskyn teoksessaan Democracy & Decision esittämä näkemys selittää viime hallituskaudella kukoistanutta vasemmistopopulismia ja Sanna Marinin megasuosiota timanttisesti, mutta Sitran sen enempää kuin yliopistojenkaan bunkkereissa tämäntapaisesta älyllisestä näkökulmasta ”demokratian ongelmiin” ei ole ilmeisesti kuultu koskaan mitään.
Silloin kun kansalaiset ilmaisevat aitoa kansanvaltaa esiintymällä spontaanisti Internetissä, kaduilla, kujilla ja kaikkialla, missä erimielisyyttään voi vielä ilmaista, nuo samat systeemipoliitikot, populismin tutkijat ja muut sosiaaliteknokraatit pyrkivät lavastamaan suorat ja rehelliset kansanvallan ilmaisut ”vihapuheeksi”, ”häirinnäksi ja ”uhiksi demokratialle”. Tietenkin siksi, että heidän oma valtansa horjuu.
Pahimpia ovat olleet Euroopan unionin toimeenpanemat valtiolliset pakotteet, jotka EU aloitti vuonna 2000 Itävaltaa kohtaan, kun siellä laillisesti ja demokraattisesti valtaan noussut hallitus ei ollut EU-byrokraateille mieluinen.
Annoin ilmiölle selityksen kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jossa sanoin, että kyseinen kipuilu ilmentää yhteiskunnan legitimaatiokriisiä.
Oikeusperustus murenee ja eripuraa esiintyy maahanmuutosta ja monikulttuuri-ideologiasta johtuvien arvo-, etu- ja kulttuuriristiriitojen vuoksi.
Sitra: puoliksi oppineiden lelulaatikko ja leikkikehä
Koettujen ongelmien syy ei ole mikään osallistumattomuus, vihapuhe tai deluusiomaiset ”uhat demokratialle”. Silloin kun niitä havaitaan, ne ovat seurauksia huonosta politiikasta: maahanmuutosta ja monikulttuuri-ideologian läpiajamisesta.
Sitran leikkikehässä rämpivä tutkijoiden ja muiden märehtijöiden kaaderi ei ole ymmärtänyt sitäkään itsestään selvää seikkaa, että sananvapauden tukahduttaminen ei ole demokratiaa.
Kansanvallan ilmaisujen patoaminen, torjuminen ja pois jynssääminen ovat jyrkässä ristiriidassa länsimaiseen liberalismiin kuuluvien vapausoikeuksien ja demokratian kanssa.
Sitran palkkaamat näennäisasiantuntijat Onni Pekonen ja Rosa-Maria Mäkelä kuitenkin lirkuttelevat omassa kansainvälisen IDEA-instituutin raporttia koskevassa referaatissaan näin:
”Pelko vihapuheen ja häirinnän kohteeksi joutumisesta vaikuttaa ihmisten
halukkuuteen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja uhkaa näin
demokratian toteutumista. Onkin aihetta kysyä, onko meillä riittävät
keinot ja valmiudet toimia nykyisessä informaatioympäristössä, jossa yhä
useampi kokee tulevansa häirityksi ja vihatuksi? Idea ehdottaa, että
olisi tärkeää puuttua vihapuheeseen ja häirintään muun muassa
verkkomoderoinnilla, demokratiakasvatuksella ja sananvapautta
suojelevalla lainsäädännöllä [...]”
Oikeasti tuossa sanottiin, että ”demokratiaa” varmistaakseen kyseiset tutkijat haluaisivat kahlia ihmisten sananvapautta ja käyttää kahlinnan verukkeena väitettään ”vihapuheesta” ja ”informaatiovaikuttamisesta”.
Kyseiset pioneerit eivät ole ymmärtäneet, että heidän näkemänsä kansanvallan uhat ovat demokratian ilmenemismuotoja sinänsä!
Lavastettujen ja harhakuvamaisten uhkien vuoksi on sitten mukamas tarpeen rajoittaa ihmisten demokraattisia perusoikeuksia ja viestinnän vapautta, jotta demokratia saataisiin toteutumaan. Tämän politiikan takaajaksi on mennyt myös ”liberaaleja” larppaava feministien kuoro, ja vain yliopistojen ulkokehälle ajettu älymystö on sanonut siitä vastalauseensa.
Demokratiaa halutaan paukuttaa ihmisten päähän kuin Pirkkalan peruskoulukokeilussa 1970-luvulla. Ja ”verkkomoderointihan” ei ole muuta kuin kiertoilmaus ihmisoikeuksien ja perustuslain vastaiselle katalalle sensuroimiselle, jota yritetään oikeuttaa lavastamalla se dialektista ja kommunistista merkitysten kääntöä hyödyntäen ”sananvapauden suojelemiseksi”!
Siinä jos missä käytetään valtaa kierosti ja sovelletaan demokratiaa nurinkurisesti väärin. Tuloksistaan nuo täysikasvuiset aikuiset ja muut woke- ja cancel-aktivistit iloitsevat sitten kuin vauvat varpaistaan.
Juuri heidän kaltaisensa demokratian nakertajat ovat pahimipia uhkia kansanvallalle ja vapaalle yhteiskunnalle, ja kyseisen argumentaation pitäisi olla häpeäksi eduskunnan alaiselle laitokselle.
En viitsi jatkaa pitemmälle heidän ajatusvirheidensä korjailemista, koska siinä menisi aikaa hukkaan ja koska useimmat Sitran palkkaamista tutkijanplantuista ovat parantumattomasti vihervasemmistolaisia. He ovat peruuttamattomasti vihervasemmiston ideologiseen hypnoosiin aivopestyjä puolueiden näyttöpäätteitä, joiden näennäistieteellisen retoriikan alta paljastuu pelkkää totalitaristista ja sosialismin mädän metafysiikan läpäisemää politiikkaa, kun ”tutkimuksellisuuden” kaapu riisutaan pois.
Homeenvihreät sähköpaimenet häiritsevät demokratiaa
Myös Euroopassa viime aikoina tehdyt Eurobarometritutkimukset, joissa selvitellään muun muassa ihmisten asenteita maahanmuuttoon ja niin sanottuun vihapuheeseen, ovat hontelolla pohjalla (eräs tyypillinen täällä). Ajatellaanpa vaikka kyselyä, jossa tiedustellaan, ”koetteko vihapuheen ongelmaksi?” Lomake lähetetään tuhansille ihmisille. Siihen vastaavat niin varisverkostolainen kuin uusnatsikin, ja molemmat sanovat pitävänsä vihapuhetta vakavana ongelmana!
Rasti on samassa ruudussa, mutta takana oleva ajatus täysin erilainen. Tutkimustoiminnan taustalla vaikuttavia ennakko-oletuksia ei ole
reflektoitu, eikä ole selvitetty maailmankuvia eikä katsomuksia, joista
ihmiset antavat vastauksensa. Tämä osoittaa, kuinka mitätöntä kyseisenlainen ”tutkimusten” nimellä harjoitettava survey-selvittely on. Mutta silti vastaavanlaisiin ja tieteellisesti arvottomiin kyselytutkimuksiin vedotaan kirkkain silmin vaadittaessa kitkemään ”vihapuhetta” pois.
Tuon tapaisiin tuloksiin tukeutuen poliittisesti orientoitunut tutkijakunta ryntää sitten aisakellot helkäten ja kurvit suoriksi vetäen vaatimaan entistä tiukempaa kurinpitoa sanankäytön piiriin. Lopputuloksena saadaan johtopäätöksiä, joista yksi on kirjattu Sitran ”Digitaalinen valta ja demokratia” -sivuille. Siellä sanotaan näin:
”Jo vuonna 2018 tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 83 prosenttia eurooppalaisista piti disinformaatiota uhkana demokratialle, 63 prosenttia nuorista eurooppalaisista törmäsi valeuutisiin useammin kuin kerran viikossa ja 51 prosenttia eurooppalaisista uskoi altistuneensa verkossa disinformaatiolle.”
Se, mitä vastaajat olivat ymmärtäneet ”disinformaatiolla” ja mitä he olivat pitäneet ”valeuutisina”, oli täysin määrittelemättä. Vailla yksimielistä määritelmää olevista käsitteistä on kuitenkin niiden suorasukaisen operationaalistamisen kautta edetty valtaviin poliittisiin manifesteihin, joissa vedotaan vaientamisen, eristämisen ja tukahduttamisen puolesta. Näin on siitä huolimatta, että ihmiset näyttävät tunnistavan valeuutiset valeuutisiksi, eivätkä ne ole siis kovin vaikuttavia. Mutta silti valtavirtamediat viittaavat niiden ”vaarallisuuteen” pyrkiessään oikeuttamaan omaa ”oikeanlaista” journalismiaan.
Pahimmillaan kyseinen asenne ilmenee punavihreän tutkijakunnan halussa näperrellä verkkoon automaattisia sensuurialgoritmeja ja muita sananvapauden teloituskoneita, jotka ovat jyrkästi perustuslaillisen ennakkosensuurin ja humaanin yhteiskuntakäytännön vastaisia.
Sitran hankkeet ovat hyrisseet harmonisesti sensuurialgoritmeja kehittelevän sosiaalipsykologi Suvi Uskin kanssa esimerkiksi tässä Yleisradion ohjelmassa. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat sivulla 35 (alaviite 51) ja teokseni Totuus kiihottaa luvussa 15.9.
Sitran demokratiahanke on tehnyt yhteistyötä myös Vihreiden puolue-pravdoja varmistelevan Faktabaarin kanssa. Faktabaarin puolueellisuudesta ja basaarimaisuudesta kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 187 ja 188.
Mainittakoon vielä, että ”Digitaalinen valta ja demokratia” -hankkeen johtajana toimii todellinen vahti, nimittäin yhteiskuntatieteiden maisteri Jukka Vahti, joka on toiminut vuosikymmenen verran toimittajana Vihreä Lanka -lehdessä (esimerkkejä täällä). Vihreiden lonkerot ulottuvat kaikkialle Sitraan.
Niinpä on täysin ymmärrettävää, että suut menivät Sitran päädyssä työnhakemukseni vastaanottamisen johdosta kiinni kuin sammakon pimppi. Jukka Vahti vastasi 2.3.2023 hätääntyneesti kutsuneensa
”jatkoon hakijoita, joiden uskomme vahvistavan tiimimme osaamista
kokonaisuutena ja joiden osaamisprofiili sopi Sitran
asiantuntija-tehtävänimikkeen reunaehtoihin. Valinnassamme painottui
tällä kertaa erityisesti kokemus vaikuttamistyöstä ja siihen liittyvät
verkostot sekä kokemus hankesuunnittelusta ja -toteutuksesta
demokratiakontekstissa.”
Tuossa sanottiin, että projekti on poliittinen ja että sen tavoite on kerätä yhteen samanmielisiä. Parempaa onnea rekrytointiin seuraavalla kerralla!
Niinpä päätin tehdä kokeen ja poistin rekrytointeja koskevasta yhtälöstä keskeisen muuttujan, rahan, ja kysyin Jukka Vahdilta ja kollegaltaan Veera Heinoselta, voisiko Sitran demokratiahankkeessa toimia ulkopuolisella rahoituksella, eli Sitralle ilmaiseksi! Vahti vastasi 21.4.2023 viivyteltyään pitkään, että se ei kävisi päinsä, sillä Sitra pyrkii takaamaan ”poliittisen ja taloudellisen riippumattomuuden”.
Totesin jatkokirjeessäni Vahdille ja Heinoselle 28.4.2023, että ”usealla Sitran toimijalla on poliittinen tausta, esimerkiksi Jyrki Kataisella (kok.) ja Oras Tynkkysellä (vihr.), ja myös itse olette toiminut pitkään Vihreän Liiton puoluelehdessä”, joten pyydän nyt selvitystä siihen, miten takaatte poliittisen monipuolisuuden demokratiahankkeessanne. Lisäksi onnittelin projektiin valittuja etuoikeudestaan esittää kansanvaltaa koskevia mielipiteitä Sitran demokratiahankkeessa.
Tosiasiassa Sitraan on kasautunut pilvin pimein edesmenneen huulipunahallituksen kellokkaita, ja huomattavan monia heistä esitellään ”viestinnän ammattilaisina” (eli poliittisen tai viranomaispropagandan tekijöinä), mikä todistaa, että punavihreästä kuplasta on helppo ponnistaa. Eräs heistä on Sitran ”viestinnän deskin” (?) johtajaksi mainittu Elina Ravantti, joka tuli Yleisradion ja ulkoministeriön kautta ja varmaan tuntee tuonkin tiskin takana piilevän valheellisuuden.
Kysymyksiini ei tullut Vahdilta eikä Heinoselta mitään vastauksia, vaikka he mainostavat olevansa ”aina valmiita keskusteluun”.
On väärin, että eduskunnan alainen Sitra toimii kukkapenkkinä tutkijakunnan rikkaruohoille. Hyväntahtoisesti voidaan kysyä, miksi Sitrassa päästetään johtavaan asemaan henkilöitä, joilta puuttuvat korkeimmat akateemiset tutkinnot ja joilla itsellään ei ole mitään näyttöä tieteellisestä julkaisutoiminnasta.
Vastaukseni on, että se johtuu samanlaisten päästämisestä myös Sitran korkeimpaan johtoon sekä henkilöstöhallintoon, jossa HR-sihteerit toimivat tutkimuslaitoksen portinvartijoina. Yliasiamiehen valinnassa Sitra käytti kainalosauvanaan MPS Career Oy -konsulttiyrityksen ”asiantuntijaa”, joka on tutkimuksellisista valintaperusteista pihalla kuin lintulauta.
Selvimmän näytön henkilöstönvalintayrityksissä toimivien lumihiutaleiden tanssista johtokuntien pöydillä tarjoaa nyt se, että konsultaation tuloksena kärkeen seuloituivat henkilöt, joiden akateemiset ansiot ovat kiistattomasti vähäpätöisimmät ja jotka eivät ymmärrä yhteiskunnan ja ihmisten toimintadynamiikasta mitään.
Päädyinkin kysymään Sitran hallinnosta, mihin ansiovertailuun demokratiahankkeen asiantuntijan valinta perustuu ja vaadin Vahdin jääväämistä pois valintamenettelystä hänen poliittisuuteensa (Vihreiden puoluelehden toimittaja) viitaten sekä hallintolain esteellisyyssäädöksiin vedoten.
On turha ihmetellä, miksi ihmiset kapinoivat kaikkialla ja kansalaistottelemattomuus leviää ympäri yhteiskuntaa, kun myös tutkimustehtävissä toimii tyyppejä, jotka avaavat sulkutulen kaikkea sellaista kohtaan, mikä poikkeaa heidän omasta halustaan kaitsea kansanvaltaa, levittää vihreää ilmastouskontoa ja loukata ihmisten perusoikeuksia metsiin ja asuntoihin kohdistuvilla viherkommunistisilla vaateilla.
Miksi arvostelen Sitraa?
Joitakin saattaa pohdituttaa, miksi arvostelen median ja yliopistomaailman lisäksi nyt myös Sitraa ja siellä harjoitettavaa tiedepolitiikkaa. Tämä johtuu siitä, että eduskuntalaitoksen siipien suojaan on piiloutunut entistä enemmän näennäistieteellistä agendatoimintaa.
Millainen sitten voisi olla älyllinen lähestymiskulma Sitrassa käsiteltäviin ja sen omassa toiminnassa esiintyviin ongelmiin? Otan oikeudekseni siteerata Frankfurtin koulukunnan filosofeihin kuuluneen vasemmistoajattelijan Herbert Marcusen sanoja hänen teoksestaan Yksiulotteinen ihminen. Viittaan häneen vain siksi, että arvelen hänen sanomansa tavoittavan paremmin vastaanottajat, kun he tietävät asian tulevan heidän omista riveistään, tosin monen vuosikymmenen takaa. Hän sanoi klassikkoteoksessaan näin:
”Julkisen puhemaailman solmukohtiin ilmaantuu itse itsensä vahvistavia, analyyttisia lauseita, jotka toimivat kuin loitsuina. Kun niitä yhä uudestaan taotaan vastaanottajan mieleen, ne lopulta sulkevat vastaanottajan henkiset toiminnot kaavan määräämien edellytysten kehään.
Olen viitannut näihin itsensä vahvistaviin olettamuksiin poliittisen puheen lausemuotoina. Sellaiset substantiivit kuin ’vapaus’, ’tasa-arvoisuus’, ’demokratia’ ja ’rauha’ kytkeytyvät analyyttisesti erityiseen sarjaan ominaisuuksia, jotka ilmaantuvat mukaan aina kun substantiivi mainitaan. Lännessä tämä analyyttinen määreistäminen koostuu sellaisista ilmauksista kuin vapaa yritteliäisyys, aloitekyky, vaalit, yksilö; idässä taas sellaisista kuin työläiset ja talonpojat, kommunismin tai sosialismin rakentaminen, luokkavihollisten kukistaminen.
Molemmin puolin katsotaan, että jos puhe irtautuu tästä suljetusta analyyttisesta rakenteesta, niin se on virheellistä tai propagandaa; rankaisemisen aste ja keinot, joilla pakollinen totuus pidetään voimassa, ovat tosin hyvin erilaiset.” (Herbert Marcuse, Yksiulotteinen ihminen, 1969 [1964], s. 105–106)
Tämän voi esittää suorana tuomiona Sitrassa esiintyvää poliittisten käsitteiden operationaalistamista kohtaan. Myös siellä kukoistavat poliittiset koodisanat, joihin vedotaan kuin taivaalliseen ilmoitukseen vailla vähäisintäkään ymmärrystä esimerkiksi sanonnan ”demokratian turvaaminen” itsensäkumoavuudesta ja sanonnan ”vihapuheen torjunta” omasta vihaisuudesta.
Edellä siteeratun voi esittää tyrmäyksenä myös entisen tiedeministerin Hanna Kososen (kesk.) masinoimalle toiminta-avustuksen takaisinperinnälle Suomen Perustalta, kun en ollut noudattanut hänen omia käsityksiään ”tasa-arvosta” ja ”yhdenvertaisuudesta”. Toisin sanoen en suostunut seurailemaan komentodemokraattista ja viranomaisdiskursiivista tulkintaa niistä ajatuskyhäelmistä, jotka nykyisessä poliittisessa sanankäytössä on pyritty esittämään kiveen hakattuina kotijumalina, joita ei saa kyseenalaistaa.
Edellä siteeratun voi myös esittää kritiikkinä kaikkeen sellaiseen argumentaatioon, joka valtavirran uutismediassa esitetään kyseenalaistamattomana ihanteena, kuten monikulttuurisuuden evankeliumi, maahanmuuton edistäminen ja muu patentti-internationalismi.
Erona taistolaisuuden aikakauteen on vain se, että nykyisenä uustaistolaisuuden aikana tuota kansalliset etumme vaarantavaa monikulttuuri-ideologista valtionuskontoa taotaan ihmisten tajuntaan pakkokeinoilla, demokraattisia vapauksia loukaten sekä ”vastuulla” syyllistävän ja ”velvoittavan” journalismin tuella.
Julkisuudessa on kohistu Sebastian Tynkkysen (ps.) esittämistä vaateista, joiden mukaan Yleisradion punavihreää journalismia tulisi suitsia, ja median huutosakki on kiirehtinyt torppaamaan parannusehdotukset. Totuus onkin, että medialla on lehdistönvapaus, jolla tarkoitetaan riippumattomuutta hallitusvallasta, ja Yle on eduskunnan alainen laitos. Opetus- ja kulttuuriministeriö on kuitenkin katsonut voivansa puuttua tutkimusjulkaisujen sisältöihin taloudellisella kiristyksellä, mikä rikkoo perustuslaillista tieteen ja tutkimuksen vapautta. Kukaan ei vaikuta myöntävän, että tässä toimivallan ylityksessä olisi ollut mitään vikaa.
Näennäisen puolueettomuuden varjeleminen on byrokraateille pyhää myös toisessa eduskunnan alaisessa miljardi-instituutiossa, Sitrassa, jossa käytetään valtaa väärin ”demokratian” ja ”tasa-arvon” sermien takana. Vähintä, mitä Sitrassa voitaisiin tehdä, olisi taata siellä toimivien tutkijoiden tasapuolinen poliittinen edustus, joka vastaisi puolueiden nykyisiä kannatussuhteita.
Sitra on myös pahoin riippuvainen Euroopan unionin byrokratiasta, ja siksi yliasiamiehen hakujulistuksessakin korostettiin hyviä EU-suhteita, vaikka tutkimuksellisesta näkökulmasta aihetta EU-kriitiikkiin olisi – ja paljon.
”Tasa-arvoa”, ”demokratiaa” ja ”digitalisaatiota”
koskeva sanakohina on Sitran lempilapsi siksi, että niiden edistäminen on
ehto EU:n rahasto- ja jäsenmaksusaantojen tilitykselle takaisin
Suomeen, eli vaihtorahojen saamiselle ideologista kiristystä
harjoittavasta Euroopan unionista.
Tämän vuoksi suomalaiset joutuvat
esittämään perverssiä strippausta myös Suomen
itsenäisyyden juhlarahastossa aivan riippumatta siitä, kuinka aivotonta
puhe
”tasa-arvosta
”,
”demokratiasta
” ja
”digitalisaatiosta
” on.
Puppulausegeneraattori on Sitran tekoälyohjattu versio
Mikä neuvoksi, jotta Sitran toiminta saataisiin tieteellisen tarkastelun ja filosofisen kritiikin kestäville vietereille?
Hakukirjeessäni yliasiamieheksi korostin, että innovaatioiden tehtailemisesta olisi syytä siirtyä innovaatioiden soveltamiseen. Luontoa, teollisuutta, energiantuotantoa ja metsänomistajia olisi aihetta suojella ilmastofanaatikoilta ja heidän ekososialistisilta ja viherkommunistisilta vaateiltaan. Olisi perusteltua edistää kansallista etua ylikansallista maailmankyläpainajaista vastaan.
Mutta myös Sitran hallinnossa on paljon korjaamista.
Monien säätiöiden tapaan Sitra on omavaltainen laitos, sillä se hallinnoi noin miljardin euron sijoituspääomaa ja toimii sen tuotolla, joka on noin 30–40 miljoonaa euroa vuodessa.
Valta on keskittynyt valtionhoitajapuolueille, viime aikoina vihreille ja sosiaalidemokraateille, jotka ovat valloittaneet korkeimmat virat myös opetus- ja kulttuuriministeriössä. Sitran verkkosivuilta voi tarkistaa tavan, jolla poliittiset kallistumat ja asiantuntemuksen puutteet on yritetty liudentaa henkilökunnan leikkisään valokuvissa poseeraamiseen ja harrastusten esittelyyn. Sitran verkkosivujen fontti on kuin protestilehdistä, ja sivuilla on vallankumouksellinen ulkoasu, joka kertoo myös sisällöstä.
Sitran hallituksen jäsenistä peräti puolet on demareita.
Puheenjohtajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen (sd.), varapuheenjohtajana entinen kansanedustaja ja nykyinen alivaltiosihteeri Susanna Huovinen (sd.) ja jäsenenä Putinin kissan silittäjä Tarja Halonen (sd.).
Jorma Ollilan, yliopistonrehtori Keijo Hämäläisen ja alivaltiosihteeri Petri Peltosen puolueorientaatiota minä en tiedä, mutta en hämmästyisi, mikäli nämäkin hallituksen jäsenet olisivat henkisesti demareita niin kuin suuri osa kokoomuslaisistakin. Sitran hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii sosiaalidemokraatti Tarja Filatov.
Sitran hallituksessa on paha kallistuma kuin Estonian viimeisellä matkalla. Se pitäisi oikaista vastaamaan eduskunnan voimasuhteita. Sen sijaan Sitra pyrkii muodostamaan eräänlaisen varjohallituksen ja sondeeraamaan hallitusneuvotteluja tarjoamalla oppositio-ohjeitaan Säätytalossa neuvotteleville. Sitran ilmastopastorit lobbaavat luontokulttiaan samaan tapaan kuin Ilmastopaneelin tietäjät: laput silmillä ja tunnustamatta mitään muita tekijöitä kuin ilmastonäkökohdat.
Sitrassa on myös suuri vaara, että johtajien hoitaessa säätiön miljoonia omissa
sijoitusyhtiöissään jotakin lipsahtaa omiin taskuihin tavalla, josta Helsingin
Sanomat kirjoitti täällä ja Wikipedia täällä. Mihin kasvuyritykseen se Katainen olikaan matkalla? Sitä ei ole kerrottu, mutta se olisi hyvä tietää yleisen edun vuoksi. Hänen pelatessaan omaa rahapeliään Pekka Himasen kanssa hän joutui lopulta jättämään pääministerin virkansa, ja kirjoitin tapauksesta täällä.
Sitran niin kuin lähes kaiken muunkin tutkimuksellisena esiintyvän poliittisen toiminnan piirissä korostetaan nykyisin viestintää. Tämä johtuu siitä, että asiaosaamista puuttuu ja sisältöjä koskevat erimielisyydet voidaan helposti lavastaa pelkiksi kommunikaatio-ongelmiksi (”tieto ei kulje” tai ”mene perille”).
Viestinnän korostuminen johtuu myös siitä, että se ei tunnu onnistuvan, kun viestiminen on vaikuttamista, eli propagandan, agitaation, manipulaation ja indoktrinaation harjoittamista (näiden ilmiöiden eroista ks. Totuus kiihottaa, s. 33–34). Siellä, missä kuhisee paljon ”viestinnän asiantuntijoita”, on paljon edellä mainittuja mielipiteiden muokkauksen lajeja.
Sitrassa puhutaan ”tasa-arvoisuudesta” ja ”demokratiasta” kuin pastori Billy Bob Baker, mutta perussuomalaisten ihmisten tasa-arvon ja demokratian kiistettyään vihervasemmisto luikertelee karkuun kuin Alabaman musta kyy.
On vaikea ajatella, että eduskunnan alaisen laitoksen hallintoneuvostoa ei pantaisi kokoon kansanedustajista. Mutta remmejä käsissään pitelevien kansanedustajien pitäisi tehdä noin viidensadan euron kertakokouspalkkioidensa eteen jotakin niin, että Sitran tutkijakunnassa ja johdossa olisi myös perussuomalaisia ja muita kansallismielisiä ihmisiä eikä pelkästään vihervasemmistolaisen, huvitteluliberaalin ja porvarillisen maailmankuvan markkinoijia.
Muussa tapauksessa Sitran voisi lopettaa tarpeettomana ja mitätöntä nollatutkimusta tuottavana, sillä saman saa ilmaiseksi puppulausegeneraattorista.
---
Päivitys 10.5.2023: Sitra toimitti minulle tänään yliasiamiehen tehtävän täyttöprosessista 18.4.2023 päivätyn ”perustelumuistion”, josta tosin olivat poistetut kaikki henkilöarviointeja koskevat perustelut vetoamalla viranomaisten toiminnan julkisuutta koskevan lain salassapitosäädöksiin. Nähdäkseni myös tuossa lain soveltamisessa tehtiin lain tarkoituksen kumoava virhe.
Hakijoista esimerkiksi minua ja professori Roope Uusitaloa ei mainittu edes nimeltä, ilmeisesti siksi, että avoimet vertailut hallituksen ehdolle panemiin henkilöihin olisivat voineet paljastaa, kuinka räikeästi Sitran hallitus suosi alikvalifioituneita hakijoita.
Tiedolla johtaminen ei ollut nimitysperusteiden joukossa. Pelkkään ”johtamiskokemukseen” vetoaminen on mitätöntä ja mätää, ja siinä kolisevat ne kuuluisat tyhjät tynnyrit. Onhan Putinillakin runsaasti johtamiskokemusta, mutta se ei merkitse, että hänen hallintonsa olisi hyvä.
---
Päivitys 17.5.2023: ”Digitaalinen valta ja demokratia” -hankkeen asiantuntijatehtävän täytöstä ei toimitettu sen aikana eikä päätöksenteon tapahduttua minulle mitään tietoa, jotta rekrytoinnin vääryydet eivät paljastuisi. Vasta juridisiin julkisuussäädöksiin vedottuani ”Demokratia ja osallisuus” -kokonaisuuden johtaja Veera Heinonen suostui toimittamaan minulle hakijoiden nimet ja niin sanotut valintaperusteet.
Kolmivuotiseen tehtävään valittiin 77 hakijan joukosta valtiotieteiden maisteri Heikki Lauha, ja valinnan tekivät Jukka Vahti, Veera Heinonen ja Tiina Härkönen, joista yhdelläkään ei ole korkeinta akateemista tutkintoa eikä tutkimusnäyttöjä vaan pelkkiä yhteiskuntakonventioihin osallistumisia esimerkiksi markkinoinnin piirissä. Silti he toimivat ”johtavissa asiantuntijatehtävissä” Sitrassa.
Valintaraati ei esittänyt hakijoiden ansiovertailua, vaan pelkkiä maisteri Lauhan valintaa puoltavia näennäisperusteluja, esimerkiksi
”lausuntojen tuottaminen eri ministeriöiden valmistelemista ohjausasiakirjoista, kuten […] työryhmän väliraportista sekä kansallisten mediakasvatuslinjausten luonnoksesta.”
Näin peitettiin tosiasiaa, että Heikki Lauha ei ole tuottanut ensimmäistäkään akateemisesti relevanttia tutkimusjulkaisua, eikä hänellä siksi ole kelpoisuutta asiantuntijanimikkeen mukaiseen toimeen. Hänen aikaansaannoksensa ovat irrallisia ja raportoivia työ- ja komiteamietintöpapereita.
Tarkoitus lienee osoittaa, että kyllä maisteri aina
tuplatohtorin voittaa! Ja jos ei voita, niin haetaan apuun lauma muita maistereita, jotka keinottelevat kaltaisensa samaan kahvinjuontiprojektiin.
Heikki Lauhan kehumiseksi mainittiin (tarkemmin selvittämättä) ”organisaatioiden konsultoiminen ja kouluttaminen” sekä ”verkostoituminen valtionhallinnon, kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kanssa”, ”hankeosaaminen”, ”lausuntojen tuottaminen”, ”koordinoiminen”, toimiminen ”vaikuttavuusverkostoissa” ja ”kyky tuottaa laadukasta asiantuntijatekstiä”.
Todellisuudessa tuo sanakohina ei merkitse yhtään mitään, mutta se paljastaa, että todelliset näytöt puuttuvat. ”Verkostoituminen”, riippuvuudet ja muu byrokraattinen sisältäpäin sitoutuminen ovat demokratiahankkeiden epäansioita eivätkä ansioita.
Perusteluissa mainittiin 7 kertaa sana ”nuoriso”, vaikka nuorisotehtävissä toimimista ei ollut hakuilmoituksessa. Miksi? Todennäköisesti siksi, että tehtävään voitaisiin valita Heikki Lauha, joka on sattunut toimimaan Helsingin kaupungin ja OKM:n rahoittamassa ”Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksessa” Verkessä.
Kyseessä on mitätön rahantuhlaushanke, jolta puuttuu kosketuskohta nuorison todellisuuteen ja joka koostuu pelkästä nuorisohallinnosta, siis byrokratiasta, josta en ole havainnut yhdenkään nuoren ketään siellä kellottelevaa kiittävän.
Rekrytoinnin myötä laajaa asiantuntemusta vaativasta Sitran ”Digitaalinen valta ja demokratia” -hankkeesta tehtiinkin yllättäen nuoriso-ohjaushanke, kun valintaraati alkoi korostaa nuorisotyötä, ikään kuin byrokratiajohteiseen nuorisotoimialaan osallistuminen olisi näyttö demokratia-aihepiirin tuntemisesta. Mihin sillä sitten tähdätään?
Ilmeisesti näin voidaan pohjustaa vihreiden ja vasemmiston ajamaa äänioikeusiän alentamista, jotta kyseiset puolueet voisivat paremmin käyttää hyväkseen nuorille manipuloimaansa ympäristöahdistusta ja nostaa siten kannatustaan.
Ilmeisesti myös siksi, että tavoitteena näyttää olevan ”demokratian edistäminen” nuorison Internet-käyttöä varten rakennetuilla estoilla ja sähköpaimenilla. Tätä sensurointitoimintaa sanotaan sitten ”oikeuksien turvaamiseksi”, kuten valintaan osallistuneen Tiina Härkösen tässä kirjoituksessa, vaikka nuoret itse ovat sanoneet kyseisenlaiselle holhoukselle haisevat vastalauseensa.
Pahinta Heikki Lauhan valinnassa hankkeeseen ei ole vain hänen inkompetenssinsa ja alikvalifioituneisuutensa, eikä se, että myös hänen valitsijoiltaan puuttuvat älylliset motiivit vaativan poliittisen asiakokonaisuuden hallintaan.
Surkeinta on, että valintaperusteiksi kohotettiin verkostoituminen byrokratiajohteisiin riippuvuuksiin ja sitoumuksiin sekä hallinnon sisältäpäin tapahtuviin tarkasteluihin. Näin siis hankkeessa, joka kehtaa kutsua itseään ”Demokratia ja osallisuus” -nimiseksi.
Jo edellä huomautin, että ”Demokratia ja osallisuus” -hanke ei ollut
sen vertaa osallistava, että siellä olisi voinut toimia edes
ilmaiseksi!
Todennäköisesti Sitran byrokratiavetoisesta toiminnasta ei ole mitään hyötyä kansanvallan näkökulmasta. Jo valintaprosessi yksin todistaa, että hanke on demokratian ja osallisuuden irvikuva.
Siten se omalta osaltaan vahvistaa ja osoittaa oikeaksi tässä kirjoituksessa esittämäni arvostelun. Asetan julkisen kontrollin kohteeksi, mitä Veera Heinosen, Tiina Härkösen, Heikki Lauhan ja Jukka Vahdin hankkeista loppujen lopuksi tulee ulos.
Totuus asiassa on seuraava.
1. Asiantuntijaksi voidaan sanoa henkilöä, joka on osoittanut sen julkaisuilla, tutkinnoilla ja toiminnalla.
2. Tehtävään pitää julkisoikeudellisissa yhteisöissä valita pätevin henkilö, sillä sitä vaatii yleinen etu.
3. Sitra on esittänyt valitun henkilön puolesta perusteluja mutta ei ansioiden vertailua suhteessa valittua pätevämpiin hakijoihin.
4. Sitra on tempaissut kesken valintaprosessin keskeiseksi demokratiahankkeen kriteeriksi nuorisotoiminnan, vaikka siitä ei ollut mitään mainintaa hakujulistuksessa eikä muualla. Sitra on siis vaihtanut nimitysperusteita yhtä hakijaa suosiviksi.
5. Sitra ei ole osoittanut, miksi maisteri olisi pätevämpi kuin kaksinkertainen tohtori, eikä se tällaiseen todisteluun uskottavasti pysty.
6. Valinnan tehneet ovat pitäneet valtionhallinnon sisältä päin tapahtunutta tarkastelua, asiakirjojen laadintaa ja konsulttina toimimista tärkeämpänä kuin tieteellistä ja tutkimuksellista pätevyyttä, tutkinnoin osoitettua asiantuntemusta ja laajaa kansalaisyhteiskunnan tuntemusta sekä akateemista julkaisutoimintaa.
7. Veera Heinonen on viestissään maininnut, ettei kyseessä ole virka, sekä tällä tavoin korostanut, ettei Sitrassa jatkuvasti tapahtuviin despoottimaisiin nimityspäätöksiin voisi hakea muutosta normaaleilla virantäyttöä koskevilla oikeussuojakeinoilla.
8. Sitran seinien sisäpuolella ruikutetaan ja vastustetaan kynsin hampain hallinnon ”siiloutumista”, koska siellä syyllistytään bunkkerissa kököttämiseen itse.
9. Sitran demokratiahankkeissa on pidetty sitoutumista valtiobyrokratiaan tärkeämpänä kuin tiedeperustaista asiantuntemusta ja kansalaislähtöistä osallistumista, mikä on saattanut ”Demokratia ja osallisuus” -hankkeen naurettavaksi.
10. Sitran hankkeet antavat huonoa esimerkkiä tutkimus- ja innovaatiotalossa vallitsevasta vääristymästä, jonka mukaan sidoksissa olo valtionhallintoon ja byrokratiaan muka edistää demokratiaa. Ne antavat näyttöjä julkisorgaanin mädännäisyydestä ja ovat häpeäksi demokratian instituutioille, viime kädessä Sitraa johtavalle kansanedustuslaitokselle.
