Émile Durkheim kirjoitti klassikkoteoksessaan Sosiologian metodisäännöt (Les règles de la méthode Sociologique, 1895), että pyhimysten yhteiskunnassa kohuttaisiin erilaisista pikkurikkeistä.
Sen vuoksi minulle ei ollut mikään yllätys, että moraalikarismaa säteilevät toimittajat alkoivat sättiä minua poliittisen korrektiuden noudattamattomuudesta kyseenalaistettuani journalismin tabusäännöt kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Siitä alkoi teokseni loputon julkinen näykkiminen, joka palautti mieleen vanhan sananparren ”Piru asuu pikkuasioissa”.
Median omassa asennoitumisessa ei tosin ollut kyse vähäpätöisistä vinksahduksista vaan toimittajien jättiläismäisistä ajatusvirheistä, joita olin vaivautunut korjailemaan jo kirjassani ja joutunen korjaamaan myös koskien tutkimukseni vastaanottoa. Toimittajat puolestaan koettivat viedä huomion pois teokseni mediakriittisistä tuloksista sanamaagisella tempulla: tarttumalla ajatuskulkujen sijasta muutamiin lennokkaina pitämiinsä ilmaisuihin ja esittämällä ne jonkinlaisina manifesteina.
Kuten kaikki jo tietävätkin, kirjoitin tutkimukseni yksinomaan tieteellisistä lähtökohdista, tieteellisin lähestymistavoin ja tieteellisin tavoittein.
 |
| Paina tästä, odota latautumista ja tallenna. |
Kukaan ei kuitenkaan pitänyt outona, että kirjaani arvosteltiin puolueiden medioissa ja tutkimukseni relevanssista yritettiin päättää poliittisin perustein.
1) Ensimmäinen hulluus kirjani arvioinnissa oli juuri siinä. Yksikään kirjaani moittineista median, virkamieskunnan ja hallituksen edustajista ei itse kuulu tieteen maailmaan millään tavalla, eikä yksikään heistä ole koulutukseltaan filosofi saati tietoteorian tai tieteenfilosofian asiantuntija. Siksi heidän arvioillaan ei ole tutkimukseni kannalta mitään arvoa.
”Huono kirja” tai ”noin ei pidä sanoa”, väittivät monet, mutta kukaan ei pystynyt todistamaan, että sanomani ei olisi totta tai että ei pitäisi paikkaansa. – Ja ainoastaan tämä on filosofian kannalta ratkaisevaa.
Ainoat tieteellisesti relevantit arviot esitti emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoitti aiheesta verkkokolumneissaan ”Filosofin vaikeudet – Liian hyvä juttu?” ja ”Anti-intellekualismin ydin” (loppupuolella). Ne kannattaa lukea.
Muut tieteilijät vaikenivat myöntymisen merkiksi, sillä vastaansanomista ei ilmeisesti ollut – paitsi muutama äärivasemmiston etäispääte yliopistolla ölähti, ja hekin vain osoittaen esittämäni arvostelut ansaituiksi.
2) Toinen sekopäinen seikka kirjani käsittelyssä oli, että media pyrki päättämään itseään koskevan mediatutkimuksen merkityksestä. Siinä oli pukki kaalimaan vartijana.
Kritisoimaltani valtavirtamedialta ei voitu muuta odottaakaan kuin aggressiota tyyliin ”hyökkäys on paras puolustus”. Media pyrki peittämään itseensä kohdistuvan arvostelun vastauutisilla, joiden tarkoitus oli häivyttää tutkimukseni mediakriittinen sisältö mölyyn ”naisvihasta”.
Se koira älähti, johon kalikka kalahti. Mitään muuta merkitystä toimittajien räkäisyillä ei loppujen lopuksi ollut kuin se, että niin tehdessään media toimi kuin rikollinen, joka tekee kaikkensa paljastaakseen itsensä. Vihervasemmistolaiset toimittajat reagoivat itselleen tyypillisellä tavalla, eli maineen töhrimisellä ja yrittämällä tuottaa mahdollisimman paljon henkilökohtaista imagohaittaa minulle.
3) Kolmas hullu piirre kirjani vastaanotossa oli pyrkimys painostaa Perussuomalaisen puolueen ajatuspajaa poliittisesti: noudattamaan toisissa puolueissa vallitsevia näkemyksiä eräistä täysin tulkinnanvaraisista ja filosofisesti kompleksisista käsitteistä, kuten ’tasa-arvosta’ ja ’yhdenvertaisuudesta’. Niiden kelluvan luonteen olin osoittanut ja analysoinut kirjassani (s. 182–183, ks. myös s. 119, 188, 382–383).
Mikäli puolueiden yhteydessä toimivien ajatuspajojen valtionrahoitus ylipäänsä hyväksytään, on samalla hyväksyttävä, että ajatuspajoista voi tulla myös poliittisesti painottuneita tutkimustuloksia, yhteiskuntatulkintoja ja toimintasuosituksia. Mikään esi- tai jälkitarkastus ei sovi kuvioon, ja ajatuspajoilla pitäisi olla yhdenvertaiset taloudelliset resurssit, aivan niin kuin sananvapauskin on kaikilla tai ei kenelläkään.
Mediassa kuitenkin ajateltiin, että muissa puolueissa on aina paras käsitys siitä, kuinka hyvää tutkimusta Perussuomalaisissa tehdään, ja että Perussuomalaisten pitää mukautua siihen, jotta totuus pysyy lukkojen takana.
4) Neljäs hullu piirre tutkimukseni käsittelyssä oli pyrkimys riistää tutkijalta tutkijan vapaus ja suvereniteetti väitteillä ”laadunvarmistuksen puutteista”.
Väite laadunvarmistuksesta
on filosofian ja politiikan olemus huomioon ottaen naurettava. Siten
uskotellaan, että filosofiset ja poliittiset arvostuskysymykset ovat jotakin
vikakoodien nollausta. Se tarkoittaisi, että tutkijat eivät saisi esittää
tiettyjä johtopäätöksiä tai arvokannanottoja ja että on olemassa jokin objektiivisesti ”oikea” tapa puhua asioista. Osoitin myös akateemisen vertaisarviointijärjestelmän lahouden ja epäluotettavuuden kirjani luvussa 17.3, josta se kannattaisi jokaisen lukea.
Sitä paitsi olin ottanut ns. esilukijoiden huomautukset lähes kaikilta osin huomioon. Siirsin jopa muutamia marginaaliin lisättyjä täydennysehdotuksia tekstiin, joten väitteet tottelemattomuudesta ovat perättömiä.
Tahallisesti on jätetty huomiotta, että kirjoitin tutkimukseni asiantuntija-asemasta. Mikäli joku toinen asiantuntija on eri mieltä, se on hänen asiansa, ja siinä tapauksessa olemme eri mieltä. Mikäli joku on tosiaankin edelleen eri mieltä, kirjoittakoon itse paremman omasta näkökulmastaan. Pelkkä erimielisyys ei riitä sensuroimisen perusteeksi.
Voidaan kysyä, miksi tutkimuksia tehtäisiin tai teetettäisiin, jos tilaaja tai valtiorahoittaja itse päättäisi lopputuloksesta, julkaisemisesta tai tutkimuksen merkityksestä. Tulosten ollessa ristiriidassa ministerin omien odotusten kanssa ministeriöllä olisi oikeus kyniä valtiolliset toiminta-avustukset tutkimusyksiköltä pois? – Sekopäisen seinähullu ajatus.
Kyseisessä ajatuskehässä oletetaan, että media ja tietyt puolueet ovat jonkinlaisia tieteen vahtikoiria, jotka ovat oikeutettuja puremaan ja haukkumaan poliittisten sossunormien noudattamattomuudesta, ikään kuin tasa-arvolait olisivat tieteen metodeja. Tosiasiassa ne ovat tieteen ulkoisia periaatteita. Ministerin pyrkiessä ohjaamaan tutkimusmetodologiaa Twitterissä on häntä alkanut heiluttaa koiraa. Toimittajienko muka pitäisi olla niitä ”esilukijoita” ja ”tutkimuksen tarkastajia”, joilla on oikeus valittaa siitä, että tutkimuksellani ei ole muka ollut riittävästi ”esilukijoita” ja ”tutkimuksen tarkastajia”?
Kukaan ei huomannut, että olen kirjoittanut tutkimukseni tieteellisin menetelmin, tavoittein ja lähestymistavoin, eikä kukaan ole pystynyt osoittamaan, missä nimenomaisessa asiakohdassa se väitetty vika oikein piilee.
5) Viides ja samalla pölvästimäisin lähtökohta tutkimukseni käsittelyssä olikin ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kososen (kesk.) näkemys, että tutkimustoiminnassa pitäisi edistää joitakin tarkoitusperiä tai tendenssejä, kuten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Sellaisia agendoja ei voida millekään tutkimukselle asettaa, vaan tutkimustoiminnan tärkeä metodisääntö on nimenomaan arvovapaus ja toinen kriittisyys. Sen sijaan ministeriö pyrki painostamaan ajatuspajaa käsityksellä, ettei ajatuspajassa oltu edistetty ministeriön omia sisällön määrittelyjä sen omille hallintodiskursiivisille tavoitteille.
6) Kuudes sekopäinen piirre kirjani käsittelyssä oli, että sitä vastaan alettiin vyöryttää poliittisen ministerin aloitteesta opetus- ja kulttuuriministeriössä. Sekä ministeri että ministeriö ylittivät toimivaltansa syytöksillä tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta, vaikka muiden muassa tasa-arvolautakunta oli ministeriön pyytämässä lausunnossaan (professori Tuomas Ojasen allekirjoittamana) nimenomaan todennut, että tasa-arvolain pohjalta ei voida ottaa kantaa julkaisujen sisältöihin.
Ministeriö on poliittisella ohjailuyrityksellään rikkonut sekä tieteenfilosofian metodisääntöjä että lakia asettamalla sopimusehdoiksi oikeudettomia vaatimuksia ja tulkitsemalla niitä mielivaltaisesti jälkikäteen.
Karttapallot ovat katollaan myös siinä, että ministeriö vaati ”tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä” mutta ei maininnut ajatuspajan yleistä toiminta-avustusta koskevassa rahoitussopimuksessa, millä nimenomaisilla tavoilla tai keinoilla niitä oikein pitäisi edistää. Asiasta ei ollut mainintaa myöskään työsopimuksessani, ja hullua se olisi ollutkin. Yksinkertaisimpienkin ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei tieteen eikä tutkimuksen tehtävä ole edistää mitään tarkoitusperiä.
Tieteen, filosofian ja tutkimusten arvioinnin ei pidä olla myöskään viranomaisvallan varainen asia. Sen sijaan ministeriö osoitti pöllämystyttävän typeryytensä pyrkimällä ohjailemaan tutkimustoimintaa ja laittoi vaatimustensa tehosteeksi vielä taloudellisen uhkauksen!
Viranomaiset saavat toki näyttää arvostelukyvyttömyytensä edelleenkin täysin avoimesti, mutta eivät
kuitenkaan tavalla, josta on vahinkoa meille kunnon ihmisille. Ministeriön toimivallan laajennus oli toimivallan ylitys.
Muistutettakoon, että Schopenhauerin ja Montesquieun mukaan syy Ranskan suureen vallankumoukseen oli ylimysnaisten (mm. Marie Antoinetten) korruptoitunut turhamaisuus, joka johti aatelismiehet ”feminiiniseen asemaan” ja sitä kautta yhteiskunnalliseen epäjärjestykseen, robespierreläiseen terroriin, pään pudottamiseen useilta filosofeilta ja lopulta Napoleonin diktatuuriin.
Suomen heppatyttöhallitus yrittää nyt ilmeisesti samaa koettaessaan alistaa filosofian kabinettipolitiikalle sekä pyrkiessään tekemään filosofian arvioimisesta laillisuus- ja normienvalvontakysymyksen. Näin ollen giljotiinin pitäisi vilahtaa Senaatintorilla aivan muiden henkilöiden kuin filosofien mestaamiseksi.
Olen myös sitä mieltä, että nykyfeministien kannattaisi opetella sanomaan ”ei” sivistyskielellä: saksaksi.
7) Seitsemäs hulluus loistaa siinä, että ministeriö on yrittänyt kääntää kansalaisyhteiskunnan kontrollifunktion nurin.
Ministeriön poliittisen hallintotoiminnan pitäisi olla alisteista kriittiselle tutkimustoiminnalle, eikä tutkimustoimintaa pitäisi alistaa ministeriön kontrollille, kuten ministeriplanttu ja hänen virkamiesplebeijinsä ovat ajatelleet.
Yleensä tutkimuksiin suhtaudutaan hallinnossa niin, että viranomaisvalta ottaa kohtaamastaan arvostelusta opikseen ja korjaa omaa toimintaansa eikä ryhdy ripittämään tutkijaa, saati että valtiovalta perisi rahoitusta pois tutkimustyönantajalta sillä perusteella, että tulokset eivät miellytä.
Typerykset eivät ymmärtäneet, että minkään tutkimustoiminnan tavoite ei ole miellyttää, myötäillä eikä tyydyttää ketään vaan tavoitella tietoa ja totuutta, sopiipa se poliittiselle virkamieskunnalle tai ei.
8) Kahdeksas hulluus vallitsee ministeriön aloittamassa taloudellisessa kiristyksessä. Se on ennenkuulumattoman röyhkeää ja haavoittaa vakavasti koko tutkijakunnan halukkuutta tehdä kriittistä tutkimusta. Sillä tavoin ministeriö tuli julistaneeksi avoimen sodan filosofia ja filosofiaa vastaan.
Ministeriön aloittaman takaisinperinnän vaikutukset ovat tuhoavia, kun tutkijat säikähtävät ja alkavat muokata näkemyksiään hallitusvaltaa mielisteleviksi. Tuosta hulluudesta on saatu jo riittävästi näyttöä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta, joka jakaa 55 miljoonaa euroa vuosittain ”hallitusta tukevaan tutkimukseen”! Neuvoston jäsenet nimittää ja tutkimuksen suuntaviivat määrää valtioneuvosto (neuvostovaltio).
Tieteen paiskaaminen byrokratian rattaiden väliin on filosofian, tieteen metodisääntöjen ja tutkimusetiikan näkökulmasta niin hullua, että kyseinen politiikka pitäisi nuijia maan tasalle tavalla, jolla ei kiveä kiven päälle jää. Tieteellisen tutkimuksen painopisteistä ja tärkeyksistä pitää päättää tieteellisin perustein tiedeyhteisössä, toisin sanoen tutkijoiden omassa keskuudessa, eikä poliittisin perustein missään hallinnossa.
9) Yhdeksäs mielipuolinen piirre kirjani vastaanotossa ja käsittelyssä on ministeriön tapa ratsastaa tieteen ulkoisilla seikoilla, kuten tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella. Sen tapaisilla tekijöillä ei pitäisi olla mitään merkitystä siihen, mitä tutkijat sanovat esimerkiksi valtamedian valheellisuudesta ja sen tavoista käsitellä vaikkapa sukupuolisuuteen liittyviä asioita.
Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella voi olla merkitystä vain koskien tutkimustoiminnan työyhteisönormeja. Niitä puolestaan oli noudatettu ja edistetty suorastaan loisteliaasti, kun Suomen Perusta oli (Perussuomalaisten väitetystä homovastaisuudesta huolimatta) palkannut palvelukseensa henkilön, joka tiedetään homoseksuaaliksi!
Sen sijaan ministeriö ja media toimivat syrjivästi kääntäessään oman homovastaisuutensa väitteiksi kirjani tai minun itseni ”naisvihamielisyydestä”. Käytettiinpä STT:n uutisoinnissa ja valtavirtamedian jutuissa yksiselitteisesti käsitettä ”naisvihamielinen kirja”, mihin liittyvä sananvalinta antoi selvän kuvan toimittajien raivostuneisuudesta ja kostonhimosta.
Myönnän toki, ettei kirjoitukseni ollut heterofeminismin eikä naistenpalvonnan mukaista. Tavoitteeni ei ollut miellyttää myöskään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vaan kirjoittaa asiasta vain ja ainoastaan filosofisen kriittisyyden näkökulmasta. Translakiuudistuksen, ”Me Too” -kampanjan ja ”Suostumus2018”-aloitteen arvosteleminen ei ole kuitenkaan mitään ”raiskausten puolustelua”, niin kuin lakien kritisoiminen ei yleensäkään ole lakien rikkomista vaan oikeusfilosofiaa tai oikeussosiologiaa.
Muutamat kyselivät sitten, mitä tekemistä naiseudella on mediatutkimuksen kanssa. Vastaukseni: sitä tekemistä, että media itse on tekaissut feminismistä verukkeen yleissosialististen päämäärien ajamiseen ja kertonut edellä mainituista hankkeista täysin puolueellisesti. Sen vuoksi feministien valtaa mediassa piti arvostella.
Toimittajat olivat varmaankin olevinaan neuvokkaita pyrkiessään korventamaan minua ja perussuomalaista puoluetta yhdellä kirjastani poimimallaan lillukanvarrella, eli sukupuolipolitiikalla. Toimittajien populistisuus näkyi siinäkin, että he yrittivät hukuttaa kirjani teoreettisen selitysvoiman omaan hölinäänsä seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta.
Metsään meni median vastakritiikki siksikin, että käyttäessäni sanaa ”grooming” en etäisestikään edustanut ”raiskausten puolustelua”, vaan arvostelin tapaa, jolla sotilaskarkureina maahamme laittomasti saapuneet arabielvikset ovat syyllistyneet useisiin seksuaalirikoksiin sekä loistoautoilleet kaduillamme blingivanteet ja kultakorut kimaltaen. Alkuperäismerkityksen mukaisesti grooming (’siistiytyminen’, ’hienostelu’) ei tarkoita seksuaalista hyväksikäyttöä, kuten toimittajat olivat ymmärtäneet, vaan pelkkää itsetehostusta ja muuta pörhistelyä.
 |
| Tämä on groomingia. |
Kun nuoret neidot ovat tästä asianmukaisesti säikähtäneinä alkaneet pitää kymmenpennistä polviensa välissä, ovat siitä joutuneet kärsimään suomalaiset miehet heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä, ja seksuaaliset markkinat ovat sekoittuneet ulkomaalaisten miesten ylitarjonnan vuoksi. Kaava on ollut seuraava:
Karvakädet iholla ––> Kaikkiin kohdistuvia normien kiristyksiä ––> Suomalaismiehet syyllisiksi ––> Tappiota länsimaiselle seksuaaliselle vapaudelle.
Näin koko hyvä suomalainen seksuaalikulttuurimme ja saavutettu vapaamielisyys ovat menneet huurteeseen. Tämänkö toteaminen muka oli tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden rikkomus, seksuaalista ahdistelua tai syrjintää? Mutta ymmärrän: ajatuskulkuani oli aivan liian vaikea käsittää sekä hallinnossa että puolueissa, jotka reagoivat median syötteisiin ja nielivät median syötit siimaa ja vapaa myöten.
Sen sijaan Suomen Perustassa oli edistetty tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Voidaan huomauttaa, että kaltaisellani tutkijalla voisi vähemmistöasemaani perustuen olla yhdenvertaisuuslain mukainen mahdollisuus lain 9 §:n mukaiseen positiiviseen erityiskohteluun. Sen pohjalta ministeriöllä olisi velvoite sietää valtavirrasta ja ministeriön omasta sukupuolipoliittisesta normatiivista poikkeavia näkemyksiä niin naisista kuin miehistäkin.
10) Kympin arvoinen hullu piirre kirjani käsittelyssä on, että tutkimukseni relevanssista pyrittiin päättämään piipittämällä Twitterissä. Lähes jokainen mediaan päätynyt kannanotto oli muodostettu kirjaa lukematta. Twitterissä tutkimuksestani sormettivat niin Hanna Kosonen (kesk.), Li Andersson (vas.) kuin Sanna Marinkin (sd.) sekä kaikki ne vaikeroitsijat, joiden mielestä tekstissäni oli jotain ”asiatonta”.
”Asiattomuus” lienee kaikista perusteista asiattomin, sillä maailmassa ei ole asiatonta asiaa, vaan jokainen asia esitetään nimenomaan siksi, että sanojalla on asiaa.
Vastaanoton jyrkkyys todisti oikeaksi tutkimuksessani toteamani yleishavainnon: nykyisin vastaanottajat ja lukijat pyrkivät päättämään, mitä lähettäjä ja kirjoittaja tarkoittaa. Mikäli ajatukset eivät tyydytä vastaanottajien pyyteitä, he pitävät viranomaisten puoleen kääntymistä ja julkisuudesta poistamista täysin luonnollisena tapana toimia.
Tähän liittyvä mielivaltaisuus on todellinen epä-älyllisyyden crescendo, jonka vuoksi intellektuaalinen elämä kituu ja kärsii kuin kumolleen käännetty kilpikonna, ja teokseni viranomaiskohtelusta tuli telaketjufeministien toimeenpanema tutkimuksen raiskaus.
11) Oikeuskansleri Tuomas Pöysti puolestaan palautti sinänsä vastaansanomattomat kanteluasiakirjani (täällä ja täällä) niitä puoli vuotta märehdittyään, sillä oikeuskansleri ei voi ratkaista asiaa, joka on käsiteltävänä jossakin toisessa toimivaltaisessa viranomaisessa.
Perussuomalainen puolue tuli siten vetäneeksi hätäkatkaisemisesta, kun se alkoi riidellä rahoistaan ministeriössä ja hallinto-oikeudessa. Näin ollen asian käsittely oikeuskanslerinvirastossa päättyi.
Oikeuskanslerinvirastossa toimii ilmeisesti asioiden valmistelijana joku humoristi, sillä saamasssani vastauskirjelmässä todettiin ministeri-hiihtosuunnistaja Hanna Kososen (kesk.) ainoastaan käyttäneen sananvapauttaan yksityisesti aloittaessaan Twitter-kannanotoillaan hallinnolliset sortotoimet Suomen Perustaa kohtaan.
Samalla kun oikeuskansleri selitteli ministerin vain käyttäneen sananvapauttaan, hän vei sen minulta.
Ministerin yksityiselämän ja virkatoimien muodollinen
erottaminen on aina tarjonnut oikeuskanslerille verukkeen pestä
kätensä ja luikerrella ministerin tueksi myös selvissä väärinkäytöksissä. Näin ministerin mielipiteet muuttuivat mielivallaksi.
Oikeuskanslerin kirjelmän mukaan kanteluni oli muilta osin ”yksilöimätön”. Hän lienee oppinut tuon sanan minulta, sillä totesin yhteensä 25-sivuisissa kanteluasiakirjoissani, millä tavoin ministeriön kirjaani vastaan osoittamat syytökset ovat yksilöimättömiä. Jokainen voi itse todeta näistä asiakirjoista, mikä niissä muka on ”yksilöimätöntä”.
 |
| Tuomas Pöysti ei ymmärtänyt ministerin käyttäneen mielipiteillään valtaansa väärin viranomaisasemassa ja ministeriön ylittäneen toimivaltansa. |
Näin tuli jälleen osoitetuksi, että Suomessa valtioneuvosto valvoo oikeuskanslerin toiminnan lainmukaisuutta. Hallituksella on valtioneuvoston linnan kivijalassa valkopesula, jossa musta pyykätään valkoiseksi ja jossa ei ilmeisesti osata lukea, tai luettua ei haluta ymmärtää.
Sivumennen sanottakoon, että Tuomas Pöysti oli Juha Sipilän (kesk.) löytö oikeuskansleriksi, jossa tehtävässä hänen toivottiin toimivan kumileimasimena Sote-uudistukselle. Valtiontalouden tarkastusviraston ryvettynyt pääjohtaja Tytti Yli-Viikari puolestaan oli Tuomas Pöystin taannoinen löytö virkauralle, jota oikeuskansleri selittelee nyt täällä ja täällä. Tämä yliviikarointi antaa jälleen näytön virkamieskunnan läpikotaisesta korruptoituneisuudesta, jonka mafiamaisuudesta eräs iltapäivälehti kirjoitti täällä. Naurettavalla tavalla keltaisessa ovat nyt kaulaansa myöten.
Apulaisoikeuskanslerina puolestaan toimii suvivirsisuvaitsematon persuvihaaja Mikko Puumalainen, joka sai aikoinaan nimityksen vähemmistövaltuutetuksi kahden kiistattomasti itseään ansioituneemman naishakijan ohi, joten nimityspäätös olisi ollut valituskelpoinen tasa-arvolain nojalla. Luotettavissa käsissä ovat siis tasa-arvoasiat! Siperiantiikerin kanssa samassa häkissä toivottavasti kohtaa vertaisensa myös tuo puumalainen.
12) Se, että Suomen Perusta ja Perussuomalainen puolue joutuvat nyt taistelemaan tutkimustoimintansa julkaisu- ja rahoitusehdoista hallinto-oikeudessa, kertoo kuinka sairaasti ministerit ja ministeriön virkamiehet asioita arvioivat.
Myös hallinto-oikeudessa foorumi asian käsittelylle on väärä. Minkään tutkimuksen relevanssista ei voida eikä pidä päättää normatiivisessa eikä kurinpidollisessa viitekehyksessä.
Tieteen normit ovat erilaiset kuin lainsäädännön normit, ja totuuden tavoittelu estyy, mikäli sitä varjostaa sanktioiden uhka. Tieteellisesti ajatellen ”häiriöiden” tuottamista systeemeihin on pidetty myös filosofian ihanteena.
Mitä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen tulee, kummallakaan (filosofisesti katsoen) epäarvolla ei pidä olla vähäisintäkään merkitystä tieteellisen ajattelun ja metodologian näkökulmasta. Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ratsastaminen on latistuksen ja matalamielisyyden mankelista ulos puristunutta demari-ideologiaa, jonka sovinnaisuusvaateilla nimenomaan poljetaan ihmisarvoa ja loukataan ihmisyyteen sisältyvää pyrkimystä vapautua massamedian ja valtavirtapoliitikkojen yhdessä pakkosyöttämästä das Man -ihanteesta ja tavanomaisuuteen sekä normaaliuteen liittyvästä löysästä ja vetelästä muhennoksesta.
Omaa seksuaalivähemmistötaustaani vasten tarkasteltuina ministeriön hokemat ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” suositukset, pakotukset ja velvoitteet sekä syytökset syrjinnästä ja (ilmeisestkin tekstuaalisesta) ahdistelusta ovat saaneet suorastaan kafkamaisen absurdin aseman. Minunko nyt olisi täytynyt moninkertaisesti diskriminoituna tuplatohtorina ryhtyä tuolle ministeriön hyvinpalkatulle tätiarmeijalle selventämään, mikä on syrjintää?
Suoraan sanottuna perintäpäätöksen takana olevat opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet ovat niin pihalla tieteenfilosofian ja metodologian alkeellisimmistakin periaatteista, että heidät pitäisi heittää leppäkeihäinä ulos viroistaan.
Säädöspohja
Poliittisilla tai juridisilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökohdilla ei ole minkäänlaista relevanssia päätettäessä tieteellisestä totuudesta, vaan minuun ja Suomen Perustaan kohdistetussa painostuksessa on ollut koko ajan kyse häikäilemättömästä yrityksestä polkea perustuslaillista tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta (16 §) ja sananvapautta (12 §).
Ministeriön aloittama taloudellinen kiristys rikkoo YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklaa, jossa korostetaan viestinnän häiriöttömyyttä: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”
Euroopan unionin ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa painotetaan viranomaisvallan puuttumattomuutta viestintään: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.”
EY:n tuomioistuin on korostanut sananvapauden merkitystä ratkaisussaan C-274/99 toteamalla seuraavaa: ”Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.”
Näissä lauselmissa on selkeästi ilmaistu kansalaisen ja julkaisijan oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää, joten tutkimustoiminnan vapaus on turvattu lakien lisäksi myös valtiosopimuksilla a fortiori.
Ei ole olemassa sellaista erityslakia, joka velvoittaisi poikkeamaan perustuslaillisista oikeuksista periaatteen lex specialis derogat legi generali pohjalta, eivätkä myöskään tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki anna mahdollisuutta tutkimusten sisältökontrolliin tai -ohjailuun. Koska ilmaisunvapautena tulkittu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus, on mahdollinen derogaatio-ongelma ratkaistava sananvapautta seuraten perusoikeusmyönteisesti periaatteen lex superior derogat legi inferiori pohjalta.
Kannanottoni on linjassa Suomen perustuslain kirjaimen ja sen tarkoitusten ja tavoitteiden kanssa ex lege, mutta asia on selvä myös itse asioiden olemuksen pohjalta sui generis: ongelmattomiksi koettujen asioiden suojaksi sananvapauden suoja olisi tarpeeton. Näiden säädösten ja sopimusten idea on nimenomaan suojata kansalaisia hallitusvallan painostukselta.
Viranomainen ei myöskään saisi käyttää niin sanottua sopimussuojaa pyrkimällä solmimaan tai tulkitsemaan ajatuspajojen rahoitusehtoja poliittisten toimintavapauksien tai perusoikeuksien vastaisiksi. Näin tilanteessa, jossa näyttöä lainvastaisesta toiminnasta tutkimustoiminnassa tai muuallakaan ei ole.
Syytökseni ministeriötä vastaan
Ministeriö loukkasi perustuslaillista tieteen ja tutkimuksen vapautta, sananvapautta ja ajatuspajojen yhdenvertaista oikeutta nauttia valtionrahoitusta.
Ministeriö loukkasi YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja EU:n ihmisoikeussopimukseen sisältyvää oikeutta muodostaa, levittää ja vastaanottaa mielipiteitä häiritsemättä ja viranomaisen asioihin vaikuttamatta kaikkien kanavien kautta.
Lisäksi ministeriö syyllistyi asianosaisen kuulematta jättämiseen, oman toimivaltansa ylitykseen ja asioiden arvioimiseen hyvän hallintotavan vastaisesti, oma lehmä ojassa.
Ministeriö syyllistyi tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettuun häirintään, syrjintään ja ahdisteluun, joilla vahingoitettiin elinkeinon ja ammatin harjoittamistani rikoslain kunnianloukkauspykälää rikkovalla tavalla.
Myös ministeriön minua vastaan vyöryttämä yhdenvertaisuuslaki on puolellani, sillä seksuaalivähemmistöön kuuluvana voin olla oikeutettu lain 9 §:ssä mainittuun positiiviseen erityiskohteluun.
Asian voi nähdä niin päin, että Suomen Perustassa oli nimenomaisesti pyritty edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta noudattamalla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain työnantajavelvoitteita, kun homovastaisuudestaan aiemmin moitittu puolue oli suostunut palkkaamaan ajatuspajaan julkisuudessa homoseksuaaliksi tiedetyn henkilön.
Tämän tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain mukaisen tuloksen ministeriö kuitenkin mitätöi tuottamalla tilanteen, jossa se pilasi mahdollisuuteni tehdä työtäni ajatuspajassa.
Johtopäätöksiä ristiriitaisesta asiasta nimeltä ”tiedepolitiikka”
Aivan siitä riippumatta, mikä ajatuspajan valtionrahoitusta koskevan prosessin lopputulos on, sillä ei ole vähäisintäkään merkitystä tieteen, filosofian eikä tutkimustoiminnan kannalta, enkä aio itse antaa sille minkäänlaista arvoa.
Tämä johtuu siitä,
että viranomaiset eivät ole oikeita henkilöitä päättämään tutkimuksen merkityksestä. Jotakin ymmärtääkseen heidän pitäisi
pysytellä etäällä ihmisten välisen viestinnän kysymyksistä tai tenttiä kirjani minulle ollakseen oikeutettuja tekemään siitä johtopäätöksiä.
On
muistettava, että sananvapaus laadittiin alun perin kansalaisten
suojaksi esivaltaa vastaan, ja sen funktio on vertikaalinen, ei
horisontaalinen. Toisin sanoen sananvapaus on tutkimustoiminnan vapauden tavoin perusoikeus, jota
valtiovallan ei pidä rajoittaa kurinpidollisilla toimilla eikä pyrkimällä toimimaan erotuomarina kansalaisten keskinäisissä poliittisissa kiistoissa.
Tämänkin periaatteen ovat ministeriön sossuvirkamiehet olleet kääntämässä nurin. Perusteluni voitte lukea kirjani Totuus kiihottaa luvuista 8 ja 16.5. Mikä huvittavinta, teoksessani on jo vastattu kaikkiin minua, puoluetta ja ajatuspajaa koskeviin moitteisiin, kunhan argumenttini maltettaisiin sieltä lukea.
Media ja byrokraatit voivat tietenkin voittaa minut ja tutkimustyönantajani taloudellisesti tai hallinnollisesti, mutta muutoin heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä.
Historia osoittaa, että filosofien, tieteilijöiden, kirjailijoiden ja muiden kulttuurintuottajien painostamisella on taipumus päättyä ikävästi suitsijoiden omalta kannalta.
Virkamieskunnan synkin tyhmyys piilee juuri siinä, että he näyttävät olettavan, että tapaus jää vaille seurausvaikutuksia tulevaisuudessa. Heidän kannanottonsa ovat jo nyt saaneet aikaan tuhoa säikäyttämällä tutkijoita kuuliaisiksi poliitikoille.
Toinen vaikutus on se, joka seuraa maailman sisäisen tuomion kautta. Totesin jo kirjassani, että newtonilaisen fysiikan mukaan jokaisella voimalla on vastavoima, joka on yhtä suuri kuin se itse. Voin vannoa, että tässä erityisessä tapauksessa kaikki se paha, mikä poliittisesta hallinnosta ”hyvyyden” varjolla lähtee, palaa sinne kolminkertaisena takaisin.
Ministeriön minua ja Suomen Perustaa vastaan suuntaama aggressio oli ennennäkemättömän röyhkeä henkisen väkivallan ilmaus, jolla tulee olemaan väistämättömät seurauksensa ja vastavaikutuksensa, niin kuin kaikella auringon alla.
Kirjani jakelua jatkettava
Hyökkäämällä mediatutkimustani kohtaan valtamedia osoitti kaikki väitteeni sen puolueellisuudesta ja epäluotettavuudesta tosiksi. Sensuroimalla kirjani perussuomalaiset puolestaan kävelivät valitettavasti (mutta eivät peruuttamattomasti) median virittämään miinaan.
Olin kontrastoinut valtamedian journalistisia linjauksia kirjailemalla näkyville perussuomalaisten omassa piirissä esitettyjä näkemyksiä, jolloin puolueessa säikähdettiin sen omaa peilikuvaa, ja puolue päätti kunnioittaa teokseni vastaansanomattomuutta lopettamalla sen jakelun. Kiitos tästä.
Mutta puolueen oman edun, maineen ja totuuden vuoksi ajatuspajan pitäisi jatkaa kirjani jakelua, sillä sitä kysytään minulta koko ajan, eikä muodollisia esteitä tutkimuksen jakamiselle edelleenkään ole.
Kyseinen panttaus osoittaa vain defensiivistä moraalisäteilyä, joka sitoo pellekengät puolueen jalkaan. Puolueen tapa reagoida median ja ministeriön syötteisiin ”korjaaviin toimiin ryhtymisellä” oli nöyristelyä ja kyyristelyä sekä itsesyytöksissä piehtarointia, aivan niin kuin myös sijaisvastuun ottamisella väitettiin, että jossakin on syyllinen: Hankamäki.
Asiaa lieventää ja tekee ymmärrettäväksi vain se, että puolue perui julkaisun jouduttuaan ministeriön harjoittaman kiristyksen kohteeksi.
Aiheesta aiemmin
Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin
Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden
Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori
Sensuuri on murha ja minä olen uhri
Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla
Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa
Mitä on tieteen medioituminen?Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta
Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan
Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla
