20 vuotta totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolesta

Sanottakoon ensin, että minä en suinkaan täytä 20 vuotta, vaan blogini. Olen silti myös itse totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolustaja, sillä bloginihan on osa minua.

Blogini elämänkaari kattaa tasan 1/5:n valtiollisen Yleisradion koko eliniästä. Lukijat tietävät, että kirjoitukseni ovat media-, politiikka- ja tiedekriittisiä, ja sikäli olen toteuttanut filosofian perinteisiä ihanteita.

Mitäpä rahoissaan kieriskelevä Yle ja mainosmediat olisivat ilman asianmukaista mediakritiikkiä, jota toimittajat ja heidän akateemiset opettajansa eivät tee, ymmärrettävistä syistä.

Totuus pilaa tarinan. 

Muutamien mielestä kirjoitukseni ovat kuivia kuin beduiinin sandaali, mutta rohkenen valaista vähän, mistä tässä matkan varrella on ollut kyse. 

 

Ongelmina internatsismi ja monikultti

Aloitin blogijulkaisemisen Yhdysvaltain terrori-iskun 5-vuotispäivänä 11.9.2006 alleviivatakseni, että suuri osa aikamme ongelmista sikiää internatsismista: kansainvälisen politiikan vaatimuksista ja vastoinkäymisistä sekä kansallisen edun laiminlyömisestä.

Nykyisin, kun terrorismia ei tehtailla enää vain uskontojen tai järjestöjen nimissä, vaan terrori on valtiollista ja sotateollista, on käynyt selväksi, että vuosituhannen alkupuolella nuuhkittiin vielä kulttuurijäristysten etäisiä sauhuja, mutta sittemmin kipinöinti on kohonnut kokonaan omalle kiertoradalleen.

Myös monesta muusta aiheesta on tullut blogissani puhe. 

Olen kritisoinut julkisen talouden huonoa hoitoa, yhteiskuntamme ylivelkaannuttamista ja saattamista aina vain syvemmälle kansainvälisiin riippuvuussuhteisiin ja rotkelmiin. Riippuvuus on vapauden ja sitä kautta filosofian vihollinen.

Olen kritisoinut kansainvaelluksia ja väestönvaihtoa, joka tapahtuu silmiemme edessä ja jonka kiistäminen on salaliittoteoria (aiheesta täällä). Olen puhkonut vihreän idealismin kuplia ja tuominnut vihersosialismin, jolla koetetaan kumota muun muassa metsänomistajien perustuslaillinen omaisuudensuoja ja rämettää kansallinen puunjalostusteollisuus.

Kapitalistit eivät nykyisin riistä, vaan vihersosialistit. Porvarit heittäytyvät kontalleen johtokuntien kokoushuoneissa, kun ekoanarkistit tanssivat heidän pöydillään ja markkinointiosastot viherpesevät firmojen maineita taipumalla kaikkeen, mitä Greenpeace ja Greta keksivät vaatia. Heidän sanomansa peittyy heidän omaan huutamiseensa, ja vaikuttavin aikaansaannoksensa taitaa olla anti-Greta.

Maahanmuuton edistäminen on puolestaan älytön poliittinen virhe ja virtahepo olohuoneessa, jossa ennen oli rauhaisaa. Siihen liittyvä monikultti-ideologia vaikuttaa nyt kuin lyijy bensassa. Se tyhmistää ja pakottaa konformismiin: sahaamaan erilaisuudesta särmät pois johtaen yksiaineksiseen monokulttuuriin.

Monikulttuurisuudella ei ole itseisarvoa muutoin kuin ehkä osiensa vuoksi. Itseisarvo onkin omakulttuurisuudella, sillä vain omalla kansallisella kulttuurilla on subjekti – kansa – kun taas monikulttuurinen yhteiskunta on komiteamietinnön tulos ja muistuttaa dromedaaria.

Monikulttuuri-ideologiaa levitetään ja pidetään pyhänä siksi, että se on työvoiman vapaan liikkuvuuden voiteluainetta, rauhan ja sosialismin liukastetta ja globaalin kapitalismin esanssia.

Tosiasiassa kulttuurinen sekamelska johtaa arvo-, kieli-, elämäntapa- ja talousristiriitoihin ja huonontaa yhteiskunnallista tehokkuutta johtaen konflikteihin ja paljon paheksuttuun rasismiin. Rasismi ei ole itsensä syy vaan seuraus monikulttuurisuuden edistämisestä ja maahanmuutosta. Tämä jokaisen samppanjasosialistin ja kaviaarikommunistin kannattaisi muistaa omassa rasisminvastaisessa vaahtoamisessaan.

Kaikki toki tietävät, että maassamme, jossa on noin kolmesataatuhatta työtöntä, ei ole pulaa työvoiman laadusta eikä määrästä vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Mutta silti lähes kaikki puolueet hoilaavat maahanmuuton puolesta – vasemmisto kasvot punaisina niin sanottujen ”arvojensa” vuoksi ja EK-porvaristo halventaakseen työvoiman hintaa (ymmärrätte kai mikä ristiriita ay-vasemmiston asenteeseen sisältyy).

Maahanmuutto pakotetaan kelpaamaan jopa persuille, jolloin maahanmuuton verukkeena on ideologisista selitysperusteista syvin ja filosofian näkökulmasta banaalein: työ. Ei ole kuitenkaan olemusta ”työperäinen maahanmuuttaja”, vaan kuka tahansa voi olla hetkessä työtön, ja usein niin käykin.

 

EU kolonisoi kansantaloutemme, luonnonvaramme, kulttuurimme ja itsemääräämisoikeutemme 

Internatsismi esiintyy pahimmillaan EU-vaateina: ympäristöasetuksina, ilmastoaneina, päästökauppana, energiadirektiiveinä, Euphemia-sähköpörssinä, loputtomina tilapäisinä tukipaketteina, maatalouden paragrafipainajaisena, hiilineutraaliusvaateina, nettojäsenmaksuna ja sananvapauden suitsimisena sekä Internetin kahlehtimisena, puuttumisena kansallisvaltioiden ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen.

Tämä kaikki on tullut maksamaan Suomelle ja suomalaisille EU-jäsenyyden aikana useita kymmeniä miljardeja euroja. Kaiken kaikkiaan ehkä noin puolet valtionvelan nykyisestä määrästä juontaa juurensa osallistumisesta Euroopan unionin dance macabreen.

Syyllisen edustajat, EU:n tarkkailuluokan kirjanpitäjät, laativat lopulta leikkauslistat, johtavat valtiotamme ja neuvovat kuin valvontakomissio, miten kuolinkoristuksissaan nääntyvän Suomen hupenevat verovarat pitää käyttää samalla kun kansalaisten henkilökohtainen omaisuus ulosmitataan perusturvan varallisuusehtoja lisäämällä (aiheesta täällä ja täällä).

Puolueista EU-myönteisin, korruptoitunein ja epäkansanvaltaisin, ”Vihreiden toimisto-osastona” tunnettu Kokoomus, on ollut aina valmis kuin partiopoika tukemaan Euroopan unionin loppumattomia pyyteitä omalla kapealla kauppiaanjärjellään. Siihen liittyen Kokoomukselta on riittänyt subventioita myös urheiluhalleille, sillä älymystön Kokoomuksessa muodostavat pizzakuskit, parturit ja grynderit. 

Kun euroalue lopulta romahtaa jonkin suurehkon valtiontalouden, kuten Espanjan tai Italian, vararikkoon, eurovaluutta menettää arvonsa ja ihmiset säästönsä, ja seuraa jättiläisinflaatio, jonka tuloksena kottikärryille syntyy jälleen kysyntää. Kansat ovat kaduilla, kullan hinta katossa, ja syytös- ja kostosodat Euroopan valtioiden kesken käynnissä. EU on näyttö siitä, kun porvareilta menee järki.

EU ei kelvannut edes pankkikriisistään toipuneelle ja kalavesistään kiinni pitävälle Islannille, ja omanarvontuntoiset britit jättivät EU:n kaipausta tuntematta. EU-jäsenyys kiinnostaa vain halkopinon takaa käsi ojossa kurkistelevia Balkanin, Kaukasuksen ja Keski-Aasian maita, jotka täpärästi kuuluvat Eurovisioon mutta eivät Eurooppaan. Ne näkevät EU-jäsenyydessä luokkanousun tapaista prestiisiä.

Suomen nykyinen pääministeri on osoittanut todellisen tilannesokeutensa vaatimalla EU:ta laajenemaan yli 30 jäsenmaata kattavaksi, vaikka jäsenten lisääntyessä organisaation toimintakyky heikkenee eikä parane ja Suomen jäsenmaksut entisestään nousevat. Vielä enemmän ohutta yläpilveä on kupolissaan presidentillä, joka vaatii jäsenmäärän nostamista 40:een ja ehdottaa myös Kanadan liittämistä Euroopan unioniin, vaikka siihen ei kuulu edes Norja.

En näe Euroopan unionissa mitään hyvää enkä mitään sellaista, mistä olisi ollut Suomelle sosiaali- tai turvallisuuspoliittista lisäarvoa liittymisen jälkeen. Bulgarian ja Kroatian tapaisilla mailla ei ole ollut meille mitään annettavaa yhteiskunnallisten standardien muodossa, ja myös turvallisuuspoliittisesti Suomi on joutunut olemaan EU:ssa turvallisuuden tuottaja ja kaikkien asioiden nettomaksaja. 

 

Digikapitalismi  

Kapitalistisen sosialisoinnin kohteena ovat nyt sekä maamme vihreä kulta että maaperä, mineraalit ja jopa pohjavedet, nopeassa tahdissa myös energiavarat, kun meille itsellemme lähes hyödyttömiä datakeskuksia syntyy kuin sieniä sateen jälkeen kuluttamaan pimeän ja kylmän maamme sähkövirrat, eikä maahamme saada uusia ydinvoimaloita korvaamaan käsiin hapertuvia ydinvoimalaitoksia ja pyörittämään tuulivoimaloita aikana, jolloin ei tuule (vihreään nerouteen liittyvästä tuulivoimaparadoksista täällä). 

Datakeskukset edustavat tiedon uusjakoa ja henkisen pääoman kolonisointia. Hakukoneet indeksoivat (kapitalisoivat) verkon, ja tekoäly sosialisoi sen yhdessä kvanttitietokoneiden kanssa, kun kahden bitin toimintalogiikka korvataan superpositiolla, jossa voi olla tavallaan yhtä aikaa elävä ja kuollut. Siitähän olisi varmasti hyötyä myös ihmiselle.

Hammaslääkärin ja kirurgin käsitöitä nuo eivät vielä kokonaan vie, mutta auttavat ihmiskunnan vapauttamisessa suuresta määrästä juristeja ja ekonomisteja, jotka ennen toimivat muun muassa dealereina, treidaajina, brokereina ja muina pörssibandiitteina. Roope-Setä kaivoi kultaa Klondykessa; nykyisin hän laittaisi koneen louhimaan bittejä virtuaalivaluutoissa tai pörssirobotin käymään suurtaajuuksista salamakauppaa millisekunnin mittaisella viiveellä valokaapeleissa.

Maailma ei ole tosiaankaan kuin ennen, paitsi siinä, että ahneus hallitsee nanotekniikkaa ja politiikan vulgaari brutaalius alistaa ihmiskunnan hienoimmat saavutukset morbiidille destruktiolle, aivan niin kuin kävi jo ydinvoimien kanssa. Tätä maailman jakautuminen orwellilaisiin mannerlaattoihin tukee. 

Maailmassa kilpailevat edelleen kapitalismi ja sosialismi ja niiden nykyiset perilliset, joten kyllä Marx oikeassa oli kuvatessaan talouden voimat, pääoman keskittymisen, monopolisaation ja kurjistumisen, vaikka erehtyikin ennustaessaan, mitä niistä seuraa. Ei aavistanut tuotannon tehostumisen elämää parantavaa vaikutusta.

Puhkeamassa oleva teknokupla on jälleen todiste siitä, kun reaalitalous unohdetaan ja chutzpah-kapitalisteilta sumenee polla. AI-hypen kaatuminen kokaiinintuoksuiseen euforiaan lisää sitten korkobuustia ja todistaa, että myös ATK-asioissa kannattaisi olla konservatiivinen, kun kyse on rahasta.

 

Vihersosialismi

Saksalaisen filosofiateollisuuden maailmalle lahjoittamat Frankfurtin koulukunnan ajattelijat Fromm, Adorno, Horkheimer ja muutamat muut (joista suuri osa oli sivumennen sanoen sosialisteja) varoittivat vasemmistoa koskaan hurahtamasta katteettomaan idealismiin.

Mutta niin vain millenniaalinen uusvasemmisto antautui poskivalssiin vihreiden idealistien kanssa tehden luonnonsuojelusta eräänlaisen uuden esteen ihmisten hyvinvoinnin kehittymiselle ja esimerkiksi rauhanomaiselle ydinenergian käytölle. He taannuttivat hiileen perustuvaa kulttuuria purjelaivojen aikakaudelle pitääkseen yllä marxilaista kurjistumisteoriaa, estääkseen taloudellisen edistyksen ja kumotakseen sitä kautta kapitalismia (aiheesta täällä). Lopulta he unohtivat taloudenhoidon kokonaan ja velkaannuttivat valtioita lähentääkseen vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria. 

Luonnonsuojelusta tuli veruke vallankumouksen edistämiseksi, ja EU:n ajamalla vihersosialisoinnilla on pitkälti marxilainen historia. Hyödyn siihen liittyvästä mullistuksesta koettavat nyt korjata myös kapitalistit surffatessaan ”vihreää siirtymää” vaativan ideologisen aallon harjalla.

Myös minä olen omanlaiseni puunhalaaja, tosin halaamatta mitään hengiltä. 

Meillä on tässä maassa noin 150 vuotta vanha tieteellisen metsänhoidon perinne, joten Brysselistä on turha tulla neuvomaan meitä ympäristönsuojeluasioissa etenkään, kun yksityiset maanomistajat ovat vastanneet lähes kaikesta metsiensuojelusta ja hoidosta ja tehneet sen vain ja ainoastaan taloudellisten etujensa vuoksi. 

Jos tuo taloudellinen motiivi ja kannuste menetetään, niin kuin ennallistamisvaateiden kanssa tehdään, muutetaan metsät valtion korvattaviksi tukien lypsykoneiksi (aiheesta täällä). Samalla ainoa, mitä ekofundamentalistit omasta puolestaan tekevät, on itsensä kahliminen harvestereihin ja haalariensa kuraaminen istuessaan Mannerheimintiellä.

EU-monetarismi syynä Suomen taantumaan

EU-kriittisyyteni ei tarkoita, että minulla olisi mitään eurooppalaisuutta tai Euroopan maita vastaan, siis sitä todellista Eurooppaa, jossa me elämme. Mutta vastustan kyllä hallinnollista muodostelmaa nimeltä Euroopan unioni, jossa sosialismia edustavat sanelu, määräily ja pakottaminen ja kapitalismia jäsenmaiden orjuuttaminen yhteisellä talouspolitiikalla ja kilpailutussäännöksillä, jotka muun muassa kieltävät suomalaisuuden suosimisen julkisissa hankinnoissa.

Pahin on yhteisen valuutan muodostava euroalue, joka vei meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja jonka vuoksi Suomen vientiteollisuus kärsii korkeasta keskuspankkikorosta ja eurovaluutan ulkoisesta arvosta. Meille riittäisi valtiosopimusten kruununjalokiveksi NATO, mutta myös sen turvatakuut horjuvat.

Yksikään Euroopan valtio ei valita omasta valuutastaan. Muutoinhan kaikki haluaisivat euroon. Sen sijaan Suomessa kallis euro hidastaa investointeja, ylläpitää luottolamaa ja jarruttaa vientiä, ja juuri se on syynä kansantalotemme taantumaan. Lisäksi EKP:n määräämä korkea korkotaso on romahduttanut asuntojen kysynnän ja rakentamisen sekä polttanut pois noin neljäsosan kansalaistemme asuntovarallisuudesta.

Suomessa tarvittaisiin devalvaatio, kuten 1990-luvun alussa, jolloin alkanut lama johtui oman valuuttamme kykennästä ecun kurssiin. Tuokaan taloudellinen taantuma ei johtunut markasta vaan sen jääräpäisestä sitomisesta ERM:iin. Jo 1990-luvun talouslama oli siis eräänlainen myöhemmän eurokriisin alkusointu. 

Vuosituhannen vaihteen teknokuplan puhkeaminen ja vuoden 2008 finanssikriisi syvensivät eurokriisiä, jossa suomalaiset pantiin maksajiksi, kuten koronapumppauksessa ja helikopterirahan kylvämisessä finanssitalouteen. Poliittisesti junailtujen hallitusammattilaisten munimat Nokian, Soneran ja Fortumin investointityhmyydet ovat vain yksityiskohtia paljon suuremmassa kuvastossa, jossa Suomen kansantalous on menettänyt kaiken oman liikkumavaransa maailmantaloudessa.

Ennen siinä pärjättiin vaihtelemalla suuntaa kuin kala vedessä. Nyt kaikki on ankkuroitu Euroopan yhteiseen kohtaloon kuin wagneriaanisessa tragediassa.

 

Putin auttaa sotahulluudellaan EU:ta pysymään koossa 

EU on koossa vain yhdestä syystä. EU olisi aikoja sitten hajonnut omiin ristiriitoihinsa, mutta Putinin aloittama hyökkäys Ukrainaan paradoksaalisesti pelasti EU:n sitomalla Euroopan maat yhteen. 

Putin ei siis onnistunut hajottamaan EU:ta vaan tuli eräänlaisena nippusiteenä varmistaneeksi sen yhtenäisyyden. Ainoa, missä tuo kansojen pyöveli onnistui, oli sotahulluuden tartuttaminen ympäri maailman Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Brasiliaa ja Yhdysvaltoja myöten, kun valtiot hakevat liittolaisia toisistaan.

Myös EU:n liiderit sätkivät Putinin pelossa kuin säkillinen oravia, vaikka mitään todellista uhkaa entisestä KGB-upseerista ei taida enää olla missionsa poliittisen ja moraalisen haperuuden vuoksi.

Yhteinen vihollinen yhdistää, ja vihollisen vihollinen on ystävä, niin kuin hevosen ja aasin risteytys on muuli. Hyvien paheet ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin pahojenkin. Tuloksena on tuhlaileva kilpavarustelun kierre.

Tuloksena on myös, että globaali vapaakauppa, Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri, sääntöpohjainen maailmanjärjestys, liberaali hampurilaiskulttuuri ja moni muu elintärkeä riippuvuussuhde ovat hurjassa turbulenssissa.

Ei muisteta lukea Suomenlinnan kivitaulusta stå här pä egen botn och lita icke på främmande hielp. 

 

Kriittinen ajattelu estetään medioissa ja yliopistoissa

Kirjoitan blogiini, koska tuota kaikkea ei saisi arvostella muussa mediassa, toisin sanoen kirjoitan, jotta entistä paremmin saisitte tietoa näkemyksistäni ja siitä, että internatsistisen disinformaation rinnalla on toinen todellisuus ja henkireikä ulos kansainvälisyyden painostavasta umpiosta.

Kriittinen filosofia ja tiede tosin tapettiin yliopistoista sitomalla rahat ja opetusresurssit kansainväliseen vertaisvartiointiin, jonka piirissä päätetään, ketkä Suomen yliopistoissa saavat ja voivat tehdä tutkimusta, julkaista ja antaa opetusta. Kotimainen tiedejulkaiseminen kuoletettiin pakottamalla tiedejulkaisut kansainväliseen arviointiin sekä tasa-arvon, demokratian ja muiden hullunkuristen tarkoitusperien englanninkieliseen ja tieteenvastaiseen edistämiseen.

Englanniksi puhutaan small talkia, suomeksi syvällisiä. Vieraalla kielellä mikään ei merkitse mitään, ja siksi sillä voidaan sanoa mitä vain, esimerkiksi Ai lav juu ja Mai risörts sapports ekvaliti.

Minulle on aivan turha tulla sanomaan, että Sapirin-Whorfin aksiooma kielen ja maailmankuvan yhteenkuuluvuudesta on kyseenalaistettu. Yhtä kaikki, luonnollinen kieli ja sen käsitteet ohjaavat ajattelua. Ajattelun irtautuessa koti- ja kansalliskielestä sidokset ajattelun syvärakenteisiin katkeavat, ja siirrytään I like ice cream -retoriikan ulkoavaruuteen, josta viestejä tulee kuin radionkohinasta, esimerkkinä nyt vaikka tasa-arvoa koskeva hallintodiskurssi, jonka suhde filosofiseen ajatteluun on kokonaan poikki.

Tasa-arvon käsite on jo käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan kompleksinen, koska arvon käsite itsessään on analyttis-apriorisesti hierarkkinen per se, tai fiksummin sanottuna an sich. Mikäli arvot ovat tasan, mikään ei ole ylitse muiden, eikä mitään voida erottaa toista paremmaksi, ja päädytään yksiarvoisuuteen, jonka toinen nimi on tasa-arvototalitarismi. Juuri rakkaudestaan totalitaristiseen massakulttuuriin sosialistit korostavat aina tasa-arvon periaatettaan ja vannovat sen varaan.

Tasa-arvosta erillinen on tietysti ihmisarvo, joka täytyy olettaa päämääräksi ihan vain, jotta etiikan teorioita voitaisiin piirustella, mutta tuokin ihanne on vain muodollinen ja sisältä tyhjä, ja ongelmat alkavat heti kun pitäisi päättää, kenen pitäisi maksaa ihmisarvon toteutuminen kaukaisissa maissa, joiden kanssa meillä ei ole mitään yhteistä. Näin asia on filosofian näkökulmasta.

Demokratia puolestaan antaa yhtä paljon valtaa tyhmille kuin viisaille ja johtaa enemmistöjen diktatuuriin. Demokratiaa palvotaan, koska se mielletään samaksi asiaksi kuin vaalit, jotka kuulostavat ihmisiä kohtaan armollisilta. Niissä valtaapitävät puolueet kuitenkin uusintavat valtansa omilla ehdokasasetteluillaan ja pidättävät vallan itselleen määrävuosien välein. Vaalit ovat siis vallankaappaus, jolla puolueet pidättävät vallan itselleen.

Voi olla, että äänestäjien tietämättömyyden ja taitamattomuuden huomioon ottaen se on heille hyväksikin. Demokratia voi toimia vain, jos äänestämässä kävijät tietävät oman parhaansa, mutta aina eivät tiedä. Kansa voi erehtyä ja on erehtynyt monta kertaa.

Ja sitten on tuo tiedepolitiikka ja politisoitu tiede, joilla anti-intellektualisoidaan yliopistot sekä näivetetään kriittisyys. Irrallisilla, esittelevillä ja kinastelevilla artikkelinrepaleilla tohtoreiksi väittelijät eivät ole mitään tohtoreita vaan vastaavat entisiä lisensiaatteja, mikä on osa tiedepolitiikan nykyistä valheellisuutta, kriteerien madaltamista ja yliopistomaailman taantumusta.

Ennen yliopistoihin hakeuduttiin oppimaan jotakin, nykyään parantamaan maailmaa. Agenda edellä esiintyjät ovat selvästikin 1970-luvun taistolaisten henkisiä perillisiä. Nykyisin näitä akatemian, säätiöiden ja yliopistojen rehulla ruokittuja karvapäitä sanotaan woke- ja cancel-aktivisteiksi, sillä heidän tavoitteenaan on valtaistuimiltaan tuhota ja poistaa julkisuudesta kaikki omista näkemyksistään poikkeava ajattelu.

Erimielisiä julkaisuja he ja heidän omat kust’antajansa suvaitsevat vain, jos niiden esilläpidosta voidaan katsoa koituvan haittaa kirjoittajille itselleen, vaikka tosiasiassa pimittäminen, suodattaminen ja ennakkosensuroiminen ovat perustuslaillisen sananvapauden ja tieteen vapauden vastaisia hankkeita.

Samanmieliset toimittajat auttavat heitä orkestroimalla julkisuutta omille suosikeilleen. Ehkä vaalit täytyisikin järjestää tasa-arvon ja demokratian takaamiseksi nimenomaan yliopistoissa, jotta virat, varat ja toimintaresurssit saataisiin jaettua oikeudenmukaisemmin ja paapuuriin kallellaan olevat kallistumat oikaistua.

 

Totalitarismit tunnetaan toisinajattelijoiden olemassaolosta

Kirjoitin asioista muun muassa teoksissani Totuus kiihottaa ja sen jatko-osassa Pavlovin koirat, jotka muodostavat mediatutkimusteni osat 1 ja 2. Blogikirjoituksiani voitte lukea kokoelmista, joita voi klikkailla tämän blogin laidassa olevista linkeistä.

Olen pitänyt blogini kommenttipalstan suljettuna, koska haluan omistaa itselleni vähäsen tilaa julkisessa puheavaruudessa. Mediasertifioidut ammatikseen viisaat pääsevät kyllä keekoilemaan riittävästi Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muilla foorumeilla, joten älkää pahastuko, vaikka ette pääse sotkemaan asioita täällä.

Yleensäkään lukijoideni ei pitäisi järkyttyä kirjoituksistani vaan niistä asioista, joista kirjoitan.

Eräs ihminen sanoi minulle, ettei hän tiedä eikä tunne julkisesta sanasta muita filosofeja kuin minut ja erään Bulevardilla asujan.

Pitää muuten paikkaansa, että blogini ei ole minua varten, vaan minä olen blogiani varten. Kirjoitukseni eivät ole minun vuokseni, vaan minä olen kirjoitusteni ansiosta, seurauksena ja vuoksi. Eräs syy kirjoitusteni olemassaoloon saatat olla myös sinä, joka luet.

Taidan muodostaa nykyään Suomen ainoan todellisen opposition. Miksi sitten sijoitun sinne?

Minut on pakotettu sinne tiedepoliittisella eristämisellä. Se on merkki yhteiskuntamme tilasta. Nimittäin vain totalitarismeissa on toisinajattelijoita, ja Suomen virallisen ideologian muodostavat patentti-internationalismi, tuttavallisemmin internatsismi, ja monikulttuuri-ideologia, tuttavallisemmin monikultti.

Oppositiossa oleminen on joka tapauksessa lähtökohtaisesti tieteellisen ja filosofisen asenteen mukaista, sillä siihen liittyy kriittisyys, niin kuin tieteeseen ja filosofiaan liittyy kriittisyys. Siksi opponentti on yleensä oikeassa tai oikeammassa kuin defendentti, ja ainakin rehellisempi pirstoessaan kansakunnan ylähyllylle nostettuja porsliinikissoja.

Rooli sopii, vaikka minut on pakotettu maksamaan siitä virkojen, työsuhteiden ja yleensäkin varojen menetyksillä, sillä rahat ja resurssit virtaavat niille, jotka antautuvat edistämään poliittisesti korrekteja tarkoitusperiä, kuten tasa-arvoa, feminismiä ja muita jo käsitteinä sangen kompleksisia kotijumalia.

Minut on yritetty monta kertaa tappaa varattomuuteen, ja olen menettänyt saamatta jääneinä ansiotuloina varmasti useita satojatuhansia euroja pelkästään rehellisyyteni ja oikeuden, kohtuuden sekä totuuden tavoitteluni tähden.

Silti menetys olisi ollut vielä suurempi, jos olisin antautunut niille typeryyksille, joihin myöntymistä, mukautumista ja sopeutumista yliopistoyhteisön kollektiiviseen konsensukseen osallistuminen olisi vaatinut. 

Olen samoilla linjoilla kuin Kari Suomalainen, joka aikoinaan sanoi, että olen mieluummin yksin oikeassa kuin muiden kanssa väärässä – siis hakoteillä, umpikujissa ja potien täydellistä näköalattomuutta koskien esimerkiksi sitä, mistä syistä valtiollamme on velkaa lähes 200 miljardia euroa, talous on romuna eikä tulevaisuutta ole muualla kuin promilleprofeetoiden prognooseissa.

Suomi, sähkön siirtomaa

Suomessa on tehty huonoja energiapäätöksiä, joista osa on poliittisia, osa taloudellisia. Kaikki muistavat varmasti Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan myymisen enemmistöosiltaan ulkomaille. Omistajuus on seilannut Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Viimeksi 80 prosenttia Carunan osakkeista osti espanjalainen yhtiö.

Kun rakenteellisessa monipoliasemassa oleva firma kapitalisoidaan, hinnat kuluttajille yleensä nousevat. Minunkin sähkölaskussani sähkön siirtämisen kokonaishinta on nykyisin energian kokonaishintaa suurempi.

Myyntipäätöksen teki Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, sen valmisteli elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja allekirjoitti omistajaohjauksesta vastaava Pekka Haavisto (vihr.). Kauppa siunattiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ja vain yksi ministeri, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vastusti sitä.

Tuloksena sähkön siirtohinnat nousivat hurjasti. Energiaviraston oikeus valvoa laillista 8 prosentin vuotuista korotuskattoa ja verkkoyhtiöiden tuottokattoa (tänä vuonna 6,87 prosenttia) on vain taannehtiva ja tapahtuu jälkikäteen neljän vuoden sykleissä eikä siten ole yltänyt tasapainottamaan kuluttajahintoja reaaliaikaisesti. Kuluttajien kukkaroa on imuroitu megawattien voimalla.

On myös asioita, joista muistutus kansalaisille ei tule sähkölaskun säännöllisyydellä. Yksi on vetyvedätys, josta esimerkiksi kelpaa norjalaisen pöytälaatikkofirman Blastr Green Steelin terästehdas ja siihen liittynyt vedyn tuotantolaitos. Hankkeesta on edelleen näyttönä tyhjä inkoolainen tontti. Median lisäksi tuosta illuusioinvestoinnista iloitsi ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), jonka mukaan ilman vihreää politiikkaa näitä miljardeja ei Suomeen saataisi. Paikkaansa pitää, ettei ole saatu. After down -tunnelmissa oltiin varsin pian, minkä olin jo osoittanut omilla epäilyksilläni.

 

Valtiolla on kätensä mämmissä myös yhtiöiden energiapäätöksissä 

Osa energiatalouden vastoinkäymisistä johtuu liike-elämän ratkaisuista, mutta suuressa osassa on poliittista vaikutusta mukana. Noin 11 miljardia euroa maksamaan tulleen Olkiluoto 3:n rakentaminen kesti noin 18 vuotta, koska hallitukset ja eduskunta kitsastelivat periaatepäätöksen tekemisessä ja luvan myöntämisessä.

Lupa myönnettiin vain yhdelle yksikölle, joten Teollisuuden Voima halusi hyödyntää sen täysimääräisesti. Näin ryhdyttiin rakentamaan maailman (tuolloin) suurinta reaktoria, josta oli tuleva prototyyppi. Hankkeet viipyvät, kun yhtä aikaa suunnitellaan ja tehdään. Kitkoja lisäsi, että rakennustyömaa oli monikulttuurinen, eikä siellä pärjännyt olematta indoaasialaisten kielten dosentti. 

Taustalla olivat huonot poliittiset päätökset. Periaatepäätöksen Olkiluodon kolmannesta yksiköstä teki Paavo Lipposen (sd.) toinen hallitus, ja luvan myönsi Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäinen. Erikoista oli, että myös hallituspuolueiden kansanedustajille annettiin lupa äänestää vakaumuksensa mukaan, ikään kuin ydinvoimapäätös ei olisikaan taloudellinen ja teollinen ratkaisu vaan jonkinlainen kvasiuskonnollinen omantunnonkysymys. Eduskunnassa äänestettäessä 24.5.2002 hallituspuolueiden äänet hajosivat. Jarrupolkimella seisoivat vihreiden koko ryhmä ja puolet vasemmistopuolueiden kansanedustajista.

Valtiollista vaikutusta oli myös Suomen valtion enemmistöomisteisessa ja strategisesti tärkeäksi määritellyssä Fortumissa, jossa tehtiin maamme taloushistorian suurin ja epäonnistunein yrityskauppa. Lehtitietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) valtioneuvoston kansliasta omistajaohjasi Fortumia investoimaan Carunan myynnistä vuonna 2014 saamansa varat tuottavasti, ja vuonna 2017 Fortum alkoikin ostaa saksalaisen hiilivetyihin keskittyneen Uniperin osakkeita maksaen niistä yhteensä noin 7,2 miljardia euroa.

Uniperin liiketoiminta nojasi halpaan venäläiseen putkikaasuun. Venäjän katkaistesssa kaasuhanat kesällä 2022 Uniper ajautui katastrofiin, ja yhtiö teki tappiota 50–100 miljoonaa euroa joka päivä. 

Fortum reagoi aluksi kaatamalla firmaan tukipaketteja, mutta sen enempää Fortumin kuin Suomen valtionkaan tase ei olisi riittänyt pelastamaan Uniperiä konkurssilta. Lopulta Sanna Marinin (sd.) hallitus kätilöi Tytti Tuppuraisen (sd.) toimesta Fortumin ja Saksan valtion välille sopimuksen, jolla Fortum myi kaikki Uniper-osakkeensa Saksan valtiolle vain 0,5 miljardilla, kun ostohinta oli ollut tuo 7,2 miljardia. Näin Fortum vapautui myös Uniperille myöntämästään 4 miljardin osakaslainasta ja 4 miljardin emoyhtiötakauksista, mutta suomalaisia Fortumin asiakkaita sopimus ei säästänyt sähkölaskun korotuksilta.

Kävi siis niin kuin Soneran taannoisessa päätöksessä sijoittaa vanhenevaan tekniikkaan ja ostaa Saksan taivaalta verkkotaajuuksia matkapuhelinverkkoon, jota kukaan ei pian käyttäisi. Siten oli haaskattu tuonkin pörssiyhtiön omaisuus, jolla olisi voitu maksaa 2000-luvun alkuun kasautunut lama-aikainen valtionvelka kokonaan pois.

Suomen taloushistoria on täynnä poliittisesti johdettujen yhtiöiden tekemiä sikamaisen huonoja päätöksiä. 

Olen kerrannut historian kulkua pitkälti osoittaakseni, että Suomen valtion talouspoliittinen töpeksintä ei seiso tyhjän päällä!

Tervetullut talousuutinen?

Media ja poliitikot iloitsivat tänään Googlen ilmoittamasta aikeesta rakennuttaa Suomeen useita datakeskuksia ja ostaa puolet Loviisan ydinvoimalaitoksen sähköstä 22 vuoden ajan.

Petteri Orpon (kok.) hallituksen vale, että kyse on 13 miljardin euron investoinnista Suomeen, meni läpi medioissa ilman kitkaa. 

Totuus on, että hankkeen kokonaisarvosta Suomeen investoidaan vain murto-osa, ehkä noin 2 miljardia.

Tietokonelaitteistot tuodaan ulkomailta, todennäköisesti Yhdysvalloista ja Kaukoidästä. 

Rakentamisaikaiset 37 000 arvioitua työpaikkaa täytettäneen suureksi osaksi ulkomaalaisilla työpataljoonilla, koska Suomesta ei löydy tuollaisia määriä duunareita edes työttömyyden kourissa kärvisteleviltä aloilta, saati rakentamispaikkakunnilta Kajaanista, Vaalasta ja Muhokselta.

Väite vakituisesti syntyvistä 7000 työpaikasta on liioiteltu, mutta kelvannee vaaliaseeksi Petteri Orpolle, jonka lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on päässyt liudentumaan 300 000 ihmisen massatyöttömyyteen.

Mikäli Google ostaa Loviisan ydinvoimalan sähköstä puolet kiinteään tukkuhintaan, se voi datakeskusten sähkönkulutusta globaalisti säätelemällä myydä ostamansa sähkön eteenpäin markkinoille pörssihintaan, jolloin kuluttajat joutuvat maksamaan enemmän kuin ostaessaan sähköä Fortumin Loviisan-voimaloista suoraan.

Google voi siis takoa rahaa kolonisoimalla kymmenisen prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja vetämällä liikevoittoa välistä.

Ei sovi unohtaa, että myös Suomeen suunnitteilla oleva alumiinitehdas kuluttaisi noin kymmenen prosenttia kaikesta sähköstämme, ja tämä datakeskusten ahmaiseman sähkön lisäksi.

Entä sitten Googlen lupaus murenemassa olevien atomi-Ladojen korjaamisesta käyttökelpoisiksi aina vuoteen 2050 asti? Loviisan ydinvoimala rakennettiin suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä lujittamaan ja kehittämään Kekkosen-aikaisia ”hyviä ja luottamuksellisia suhteita”. Voimalat ovat kestäneet pitempään kuin rakkauden retoriikka, mutta ne ovat tuota pikaa yliajalla.

Ydinsäteily pommittaa reaktoriastioiden metallia painevaikutuksen ohella, eikä voimaloita voida käyttää elinkaarensa yli. Googlen aie jatkaa voimaloiden käyttämistä on turvallisuusriski Suomelle.

Lehtitietojen mukaan Google on luvannut perustaa 94 megawatin akuston puskoroimaan sähkön kulutuskonjuktuureja, mutta vaihtelujen ollessa terawattien luokkaa, on lupauksen luonne vain imaginäärinen. Kaupunkijuoru, jonka mukaan ”Google tuo sähkön tullessaan” on samanlainen kuin sananlasku, että ”lapsi tuo leivän tullessaan”.

Myös Petteri Orpon hankkeen julkistamistilaisuudessa lausahtama lupaus ”Sähköä riittää” on syytä ripustaa seinälle kultaisiin kehyksiin, aivan niin kuin Sanna Marinin hallituksen sloganiksi muodostunut ”rahaa tulee”.

Rahaa ikävä kyllä menee. Kun sähkön kysyntä nousee mutta tuotantoa ei tule lisää, kuluttajahinnat väistämättä nousevat. Se on kysynnän ja tarjonnan laki.

Suomi on pimeä ja kylmä maa. On todennäköistä, että kuluttajien sähkönhinnat noin kaksinkertaistuvat nykyisestä.

Voi niitä ilon ja onnen kyyneleitä, kun äidit ja isät selittävät lapsukaisilleen, miksi joulusaunominen ei käykään ja sähkölämmitteisissä asunnoissa täytyy pudottaa huoneistolämpötilaa kolmentoista asteen tasolle.

 

Kokoomus kätilöi kolonialismia

Tätä kirjoittaessani katselen energia-asioista vastaavan Sari Multalan (kok.) naamataulua televisiostani 26,58 sentin sähkönhinnalla, kun ympäristöministeri vakuuttelee, että äskettäin julkistetun datakeskuspäätöksen johdosta sähkön hinta nousee vain ”kohtuullisesti”.

Petteri Orpon lupaus sähkön kuluttajahintakatosta on irvokas, jos rima pannaan 18 sentin tasolle, sillä ennen vuotta 2022 sähkönhinta oli noin 5 sentin tasolla.

Multalan selittämän hintakaton käyttöönotto edellyttää sekin Euroopan unionin päätöstä, eikä ole siis kansallisessa hallinnassa. Hintakattoa ei välttämättä heru, vaikka Suomessa paleltaisiin pakkasessa, vaan ainoastaan, mikäli hinnannousu uhkaa koko Euroopan unionia.

Haluaisin tarjota Multalalle sähköistä tuolia jo pelkästään siksi, että kyseinen ministeri esitteli eduskunnalle myös asumisoikeuksien kumouslain (aiheesta täällä), joka ajoitettiin taktisesti niin, että lähetekeskustelu jäisi päivän peiteuutisten varjoon eikä kiinnostaisi edes eduskuntatoimittajia. Tieteen akateemikoilta Multala sai jo täystyrmäyksen aikoessaan esitellä lainmuutoksen, jolla torpattaisiin valtiollinen rahoitus tutkimustoiminnalta, joka ei ole sopusoinnussa Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa (aiheesta täällä).

Minä muuten poistan aseestani varmistimen aina, kun joku ministeri ennustaa, että armeiliasuutensa tuloksena haitat kansalaisille ovat vain ”kohtuullisia”. Myös asumisoikeuslain kohdalla ne voivat olla totaalisia.

Me emme tarvitse enää yhtään lisää kohtuullisia korotuksia. 

Läpikotaisin korruptoitunut Kokoomus on liike-elämän etäispääte politiikassa ja ylivoimaisesti kieroin ja epäkansanvaltaisin puolue puolueiden joukossa.

Politiikkaa Kokoomuksessa ei ole kuin nimeksi, sillä politiikka koostuu regulaatiosta, eli sääntelystä, ja subventioista, eli tulojensiirroista. Niillä tasapainotetaan rahat ja resurssit omistavien taloustoimijoiden omavaltaisuutta. Sen sijaan Kokoomus on talousfatalistinen puolue, joka liberalisoi talousorgaaninen vallan, ja firmat puolestaan toimivat omalakisesti, jos mikään ei estä.

Näin on syntynyt myös tänään julkistettu Google-päätös, ja Suomesta on tulossa vahvalla vauhdilla sähkön siirtomaa. [Päivitys: Helsingin Sanomat paljasti 13.9.2026, että hallitus ja virkakoneisto tosiaankin sumplivat Google-päätöksen yhtiön kanssa julkisuudelta salassa.]

Totuus on, että viime aikojen suurista yrityskaupoista ei ole ollut mitään pysyvää hyötyä yhteiskunnallemme eikä julkiselle taloudelle, lukuun ottamatta omistajille osuneita kertatuloja.

Lääkäriasema Mehiläisen myyminen on merkinnyt julkisen vallan ostamien terveyspalvelujen hinnan, verovarojen ja palvelusetelien lentämistä ulkomaisten omistajien taskuihin ja ulkomailla edelleen verotettaviksi. Microsoft puolestaan antoi palliatiivista hoitoa Nokian matkapuhelimille. Lumon (entisen VVO:n ja Kojamon) vuokra-asuntoryppään myyminen suureksi osaksi ulkomaille toi asukkaiden postiluukusta vuokrankorotusilmoituksia.

Woltin ja Supercellin myyminen rikastutti omistajia ja toi veroina kertatulon valtiolle, mutta mitään pysyvää hyötyä noistakaan kaupoista ja omistajuuden siirroista ei ole osoitettu. Suomalaisilla ei ole malttia vaurastua, vaan kasvuyritykset laitetaan lihoiksi lypsävän lehmän tavoin ja 1980-luvun juppityyliin.

 

Miksi sormi osui kartalla Suomeen?

Miksi sitten Google päätti rakentaa uudet datakeskuksensa nimenomaan Suomeen? Vuonna 2014 Espooseen päätetty datakeskus ei ole sekään vielä valmis, vaan kantaverkon voimalinjoja on ripusteltu sinne Kehäkolmosen kupeessa vuosien ajan, samoin kaukolämpöjohtoja on kaivettu sieltä pois.

Pelkkä kylmyys ja ilmastojäähdytys eivät riitä selityksiksi yhtiön intoon Suomea kohtaan.

Yhdysvaltalaiset vastustavat noin 70-prosenttisesti datakeskusten perustamista kotikonnuilleen juuri sähkölaskunsa nousun pelossa ja siksi, että Yhdysvaltain sähköverkko on perin vanhaa eikä kestä suuria siirtomääriä.  

Googlen sormi osui Suomeen, koska muut pohjoismaat ja Euroopan maat eivät sitä huoli.

Esimerkiksi Puolassa ja Ranskassa on kamppailtu sähkökriisissä jopa niin, että EU suunnitteli niiden hyväksi sosiaalisen ilmastorahaston yhteyteen energiapoliittista rahastoa, jossa muiden muassa Suomi olisi joutunut (jälleen) sadoilla miljoonilla euroilla nettomaksajaksi (aiheesta täällä ja täällä). 

Useassa Euroopan maassa ollaan entistä skeptisempiä Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä kohtaan sekä halutaan vähentää USA-riippuvuutta.

Sen sijaan suomalaiset ovat tekemässä oman sinisilmäisyytensä vuoksi samanlaisia lehmänkauppoja kuin sijoittaessaan Carunan Fortum-miljardit saksalaiseen kaasuvoimaan ja ostaessaan valtionyhtiö Soneran pörssiarvosta innostuneina verkko-oikeuksia Saksan taivaalta.

Ulkomaiset suuryritykset sahaavat suomalaisia silmään, ja ministerit juoksevat innosta kiljuen kansainvälisten kapitalistien paulaan.

Olisi huomattava, että tiedon varastointitekniikka kehittyy koko ajan. Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat Bajamajan kokoisia ja taskulaskimen tehoisia, ja niitä piti jatkuvasti jäähdyttää.

Voi olla, että parin vuosikymmenen kuluttua ei tarvita enää messuhallin kokoisia datakeskuksia, joissa lämpiää tuhansia saunankiukaita, vaan nämä melko kömpelöt ja arveluttavan edistykselliset betonihallit seisovat tyhjän pantteina suomalaisissa erämaissa.

Onko Googlen Amerikan-avussa meitä kohtaan sitten mitään hyvää? On toki.

Kun energian kulutus lisääntyy, se luo kysyntää, joka ohjaa rakentamaan lisää tasaisesti sähköä tuottavaa ydinvoimaa.

Ydinvoiman lisärakentamisessa kitsastellut Fortum voi näin vapautua tuskastaan, joka johtuu siitä, että tuulivoimaloiden pyöriessä vinhasti ydinvoima ei kannata, ja tuulettomina aikoina ydinvoimaa ei riitä myytäväksi. 

Kun tasaista kysyntää on, voidaan siis saada uutta puhtia myös lisäydinvoiman rakentamiselle vaikkapa Hanhikivelle (jonka Suomen valtio sössi mahdollistamalla yhteistoiminnan venäläisen Rosatomin kanssa, vaikka Venäjä oli jo 2014 hyökännyt Krimille).

Teoriassa Google voisi myös tasoittaa sähkön tuotanto- ja kysyntävaihteluita jakamalla datakeskustensa kuormitusta eri maissa olevien keskustensa kesken, eli Googlen yksiköt voisivat myös toimia puskureina tuuli- ja aurinkovoiman konjunktuureja vastaan.

Myönteistä Googlen päätöksessä on turvallisuusintessi. Jenkkifirman läsnäolo Suomen alueella voi vahvistaa Yhdysvaltain halukkuutta pääoman suojelemiseen Venäjän sotilaallisilta uhilta.

Huonossa tapauksessa yhdysvaltalaisen pääoman läsnäolo maassamme voi muodostaa sotilaallisen maalin, ja pahimmassa tapauksessa se voi ohjata Yhdysvaltoja ja Venäjää yhdessä ”suojelemaan” täällä olevia datakeskuksia maamme poliittisen hallinnon yli.

Mutta kuluttajien kukkaroille kohdistuvilta uhilta datakeskusten invaasio ei meitä säästä.

Valtiovallan pitäisi lailla velvoittaa rakentamaan maahamme datakeskusten tarvitsema sähköntuotanto etukäteen eikä sallia asian jättämistä lupausten varaan.

Sähkö on kansalaisten perustarve, joten Orpon hallitus pelaa tässäkin yhteydessä jälleen ihmisten perusoikeuksilla, kuten aikeessaan sallia asumisoikeussopimusten taannehtiva repiminen aso-lain muutoksella.