4. tammikuuta 2023

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Nykyisessä kiertotaloudessa taistolaisuus on kompostien aarteista yhä uudelleen ja uudelleen esiin nouseva luonnonvara.

Vasemmiston universalistinen metafysiikka saa nykyään ilmaisunsa uustaistolaisten halussa pukea sosialistinen ideologiansa luonnonsuojelun kaapuun.

Mitä tuo metafysiikka sitten oikein on? Se on yleismaailmallista valtaa tavoitteleva uskomusjärjestelmä, jonka kautta yksityinen omaisuus yritetään saattaa julkiseen hallintaan ja kansallinen varallisuus riistää pois kansakuntien itsemäärämisoikeuden piiristä.

Euroopan unionissa on menossa metsien sosialisointi, jota harjoitetaan luonnonsuojelun verukkeella.

Kaikki tietävät, että Suomen metsät kasvavat vuodessa enemmän kuin niitä korjataan, vaikkakin kasvu on hieman hidastunut johtuen metsien nopeasta uudistamisesta. Nuori puu kasvaa ja sitoo hiiltä hitaammin kuin vanha.

Suomessa talousmetsiä on hoidettu hyvin vain yhdestä syystä: se on kannattanut niiden omistajille.

Jos taloudellinen motiivi metsien omistamiseen ja hoitamiseen poistuu, kukaan tai mikään ei ota hoitaakseen niitä nykyistä paremmin. Metsien suojelu jää valtion kontolle, samoin myös oikeusvaltioperiaatteen vastaisesta sosialisoinnista mahdollisesti maksettavat korvaukset metsien omistajille.

Metsän ei kuitenkaan pitäisi olla sosiaalitoimisto.

Kauppalehti kirjoitti jokin aika sitten, että ”[t]unnettu yritysvaikuttaja harkitsee metsien myymistä – Suurmetsänomistajat pitävät ennallistamista järjettömänä.

Tämä pitää varmasti paikkaansa koskien kaikkia, jotka haistavat rahan. Mutta metsien vihersosialisoimisessa on kyse enemmästä: länsimaisen arvopohjan ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta.

Hakkuukielloilla ja käytön rajoituksilla loukataan niin pienten kuin suurtenkin metsänomistajien perustuslaillista omaisuudensuojaa. Suomen perustuslain 15 §:ssä määritelty omaisuudensuoja on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määritelty ihmisoikeus (1 lisäpöytäkirja, 1 artikla).

Yksityismetsien käytön rajoittaminen on viherkommunismia, ja se on vastoin omistamisen ideaa itseään. Punavihreät kiilusilmät ilkkuvat, etteivät käyttörajoitukset, suojeluvelvoitteet ja sertifikaatit estä suinkaan omistamasta metsiä. He vain pyrkivät päättämään siitä, mitä omistajat saavat tai voivat omaisuudellaan tehdä.

Filosofi Max Stirnerin ajoista asti omistamisella on tarkoitettu kykyä päättää varallisuutensa käytöstä itsenäisesti ja toisista ihmisistä riippumattomasti. Muussa tapauksessa omistajuutta ei ole.

Metsiä on sosialisoitu jo pitkään Suomen omalla metsälainsäädännöllä, joka velvoittaa muun muassa huolehtimaan metsien uudistamisesta hakkuiden jälkeen. Valtiollinen Metsäkeskus on avustanut valtion omien vaateiden toteuttamisessa korvaamalla istutuskuluja vain pieneltä osin. Argumenttina on tällöinkin ollut maasta saatava taloudellinen hyöty.

Viime vuosina metsien sosialisoimista on ajettu etupäässä luonnonsuojeluun liittyvillä verukkeilla. Niitä Suomen sosialistihallitus on käyttänyt ensin ilmastolain ja sitten myös luonnonsuojelulain edistämiseen. Molempien taustalla ovat vaikuttaneet Euroopan unionin luontodirektiivit ja viimeisimpänä ennallistamisasetus.

 

Ensin vedottiin ”luontokatoon

Ensinnäkin (1) on vedottu esteettis-moralistiseen luontokatoon ja sen pohjalta kumpuavaan ennallistamisvaateeseen, ikään kuin luonnontila olisi itseisarvoista ja tavoiteltavaa. Vihreät kiilusilmät ovat piiloutuneet valkoselkätikkojen ja liito-oravien taakse ja heitelleet käpyjä kuin kranaatteja sieltä. Molempien eläinten vuoksi on metsiä määrätty hakkuukieltoon.

Jokin aika sitten Yleisradion TV-uutisissa (19.6.2022) ja Ylen verkkosivuille päätyneessä toimittaja Veikko Eromäen jutussa suitsutettiin Greenpeacen, Luonto-Liiton ja Elokapinan aloittamaa metsävahtitoimintaa”, jolla vihreät anarkistit käyvät käsiksi valtion ja yksityisten tahojen omistamaan metsävarallisuuteen pyrkien saattamaan talousmetsiä hakkuukelvottomiksi luonnonsuojelualueiksi.

Vihreät pioneerit tietävät saapua paikalle, sillä hakkuista on tehtävä Metsäkeskukselle julkinen ennakkoilmoitus, jonka perusteella vihersosialismin lähettiläät lähtevät matkaan liito-oravien papanoita repuissaan. Luokkakaunainen kateus metsän omistajille ajaa heidät tuhoisaan taisteluun.

 

Epäilyksen varjoon saatettuja metsiä ei kukaan osta – ei myöskään sertifioimatonta puuta. Metsän omistaja on tällöin ekoanarkistien panttivanki ja sellaisena aidosti uhanalainen.

Sen sijaan liito-orava ei ole maailmalaajuisesti uhanalainen eikä edes harvinainen olento, vaan sitä esiintyy laajasti Venäjän, Kaukasian ja Keski-Euroopan havumetsävyöhykkeellä, eikä sen suojeluun pidä ryhtyä vain siksi, että se sattuu olemaan harvinainen Suomessa.

Yleisradio on tottahan toki mainostanut myös ”ennallistamista”, jolla tarkoitetaan omistajan oikeutta polttaa metsänsä saattaakseen sen luonnontilaan. Uhanalainen onkin nyt Suomi-neito, joka olisi pelastettava ennen hyppäämistään koskeen!

Maaseudun Tulevaisuus -lehden kirjoittaja vastasi vaateisiin, että metsällä ei ole mitään tiettyä tilaa, jossa se pysyisi tai johon sen voisi palauttaa, ja siksi ennallistaminen olisi täysin mielivaltaista.

Mielivaltaista se on ollut Euroopan unionissa, joka määräsi palautuspisteeksi vuoden 1952. Siihen mennessä Saksan ja monien muiden Keski-Euroopan maiden metsiä oli ehditty kaataa sotien ja teollistumisen tuiskeissa, mutta Suomen metsät olivat vain tuuheutuneet.

Paluu tuohon todellisuuteen tulisi siis Suomelle kalliiksi paitsi sinänsä, myös muille EU-maille lankeaviin laskuihin verrattuna.

Vihreiden hallussa oleva ympäristöministeriö ei hintalappuja kerro, sillä tämänkään EU-vaateen lopullista laskua ei tiedä kukaan, mutta arviot voi lukea lehdistä

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen pitäisi ennallistaa luontoa vuoteen 2030 mennessä 1,2 miljoonan hehtaarin alueella ja vuoteen 2050 mennessä 3,6 miljoonan hehtaarin alueella. Iltalehden haastatteleman ekologian professorin Janne Kotirannan mukaan miljoona hehtaaria on valtava alue kahdeksassa vuodessa. Hänkin tosin näkee ennallistamisessa vain pragmaattisen vaikeuden – ei periaatteellista vääryyttä.

EU-komission (todennäköisesti) vähättelevän arvon mukaan Suomen valtiolle lankeaisi 931 miljoonan euron vuotuinen lasku.

Ennallistamiseen liittyvät vaateet ovat niin hulluja, että ne tunnusti jo Yleisradiokin: toimittaja Eelis Rytkösen laatimassa jutussa Ojia tukkoon, kiviä koskeen – tätä tarkoittaa EU:n ennallistamisasetus, josta hallitus riitautui.

Miljardi toisensa perään saapuvien EU-laskujen vuoksi Suomen tulisi erota Euroopan unionista ja sen mielivaltaisesta määräilypolitiikasta heti, kun pääasiallinen este on väistynyt ja Nato-jäsenyys on saatu voimaan.

Perusväittämä luonnon tai luontoarvojen katoamisesta on todistamatta ja absurdi, sillä luonnon käsite on määrittelemättä. Määrittelemättä on myös luonnon ja ihmisen luoman kulttuurin raja. Myös ihminen kuuluu luontoon, eikä luonnolla ole mitään itseisarvoa vaan lähinnä välinearvo ihmisen ja luonnon välisen riippuvuussuhteen vuoksi.

Sellainen luontokato, joka kadottaa luonnonvarat niiden omistajilta, on oikeusvaltioperiaatteiden vastaista ja edustaa vihervasemmistolaista tuhoamispolitiikkaa, jolla punavihreät lyövät puukkonsa kahvaa myöten suomalaisten metsänomistajien selkään. 

Selvää sosialismia edustaa EU:n taksonomia-asetuksen suunnitelma, jonka mukaan omistajien metsistä 20 prosenttia pitäisi jättää talouskäytön ulkopuolelle, havumetsissä saisi tehdä kolmen ja lehtimetsässä enintään yhden hehtaarin aukon, ja hakkuiden väliin pitäisi jättää vuosikymmeniksi käsittelemätön alue.

Sellainen määräily ei muistuta Neuvostoliitosta. Se on sitä.


Sitten löydettiin ”hiilinielut

”Luontokadon” ohella toisen (2) vivun, jolla vihervasemmisto on käynyt luokkakaunaiseen taisteluun metsänomistajia vastaan, muodostaa väite hiilinielujen loppumisesta.

Sen takana puolestaan ovat päästökauppasopimukset ja Suomen nykyisen sosialistihallituksen säätämä ilmastolaki, joka velvoittaa Suomea kiirehtimään hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050.

Kun Suomen maankäyttösektori kääntyi ensi kertaa päästöjen lähteeksi, metsien hiilinielut romahtivat ja nettopäästöt pomppasivat, vihreä ministeri Maria Ohisalo torvesi Yleisradiossa, että tiellä hiilineutraalisuuteen ei pidä pysähtyä.

Ei valkohaitakaan voi syyttää moraalittomuudesta, jos se pistelee poskeen uhrinsa, sillä sekin toimii vain luonnon mukaisesti. Naturalismi siis oikeuttaa kaiken. Kaukovarjostimen aave nimeltä Ohisalo puolestaan ajaa vaikka junan päin seinää, mikäli se edistää vihreää siirtymää, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Eipä siis ihme, että havunvihreä Kepu ja homeenvihreä ympäristöpuolue Vihreät ovat lähentyneet toisiaan kannatuslukemiltaan samalla, kun ne ovat etääntyneet toisistaan aatteellisesti.

Tuloksena on ollut puolueiden välejä jäätävä riita, joka näkyy paljastavina otsikkoina: Ohisalo ja Kurvinen taittoivat peistä metsistä – Kurvinen syyttää EU:ta Suomen metsäteollisuuden tuhoamisesta”, Kova vääntö metsien ennallistamisesta A-talkissa – Antti Kurvinen Tämä asetus voi tuhota suomalaiselta metsäteollisuudelta pohjanja Metsäministeri Kurvinen ei lämpene metsähakkuiden vähentämiselle, vaikka hiilinielukadosta voi koitua miljardien lasku Suomelle”.

Väittämä miljardilaskun oikeutuksesta pätee tietenkin vain, jos EU:n asettama uhkavaatimus toteutuu ja sitä pidetään oikeudenmukaisena.

Lasku, joka langetetaan jostakin, mitä emme EU:lta osta, on kuitenkin puhdasta kiristystä ja pakotusta, joilla EU puuttuu kansallisvaltion sisäisiin asioihin ja perustuslailliseen omaisuudensuojaan.

Opportunistit ovat lohduttautuneet sillä, että valtion korvaukset metsänomistajille voivat tarjota heille mahdollisuuden saada metsästään jatkuvaa vuosituottoa, jolloin metsän omistamisesta tulisi maataloustukien ja sosiaalitukien tapainen tukiriippuvuuden muoto.

Metsät eivät enää olisi taloutemme ja teollisuutemme tukipilareita vaan valtion korvattavia viheralueita. Metsä ei kuitenkaan ole puisto.

Metsien laskennallinen vuosituotto puolestaan voi olla verotuksen kohteena jo nyt, vaikka metsää ei realisoisi mitenkään. Metsien omistamiseen ei kaivata yhtään lisää laskutusta, veromalleja, hoitovelvoitteita, tukimuotoja, sosiaalisuunnittelua eikä urbaania oveluutta.

Eipä siis ihme, että valtiovarainministerinä toimiva Anneli Saarikko (kesk.) käveli eräänä päivänä hallituksen kokoushuoneesta TV-kameroiden eteen kakaisten suustaan uuden sanan: omistuksensuoja.

Omaisuudensuojaan viitaten hän torppasi hallituksen esityksen luonnonsuojelulaiksi, vaikka Kepu ei voi eikä pysty sitä estämään, mikäli haluaa jäädä liimaksi vihervasemmistolaisen hallituksen raihnaiselle lopputaipaleelle. Hallituksen itkuinen vääntö johtuu Keskustan historian pahimmasta virheestä: mennä takaamaan sosialistihallituksen toiminta.

Kaikki järjissään olevat kansalaiset olivat varmasti tuohon mennessä huomanneet, että metsäasioiden lisäksi kaikkia muitakin kysymyksiä oli käsitelty istuvassa hallituksessa vain ja ainoastaan ilmastopolitiikan ja maahanmuuton sekä monikulttuuri-ideologian edistämisen näkökulmasta – universaalisosialismin velvoitteita kaikki.

Kun sosialismi ei nyt etenekään aivan suunnitelmien mukaisesti, myös repeilemässä olevan kabinetin ponibimbomainen puheenjohtaja totesi, että pelisääntöjen yhdenkin rikkomuksen jälkeen tätä hallitusta ei enää ole.

Hallituksen hajoamisesta tuskin kärsisivät ketkään muut kuin punavihreät ministerit, joiden matka ministeri-Audien peppulämmittimien päällä lyhenisi.

Lusikkansa soppaan laittoivat myös EU-influensserit: ylimysnainen Ursula von der Leyen, joka kävi sanomassa suomalaisille, että laskunsa meille on muka vain pieni, ja Kokoomuksen ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, joka toisti näkemyksensä, että vihreydestä tulee muutamassa vuodessa Euroopan vihatuin aate.

Pirtu-Sirpan vanavedessä europarlamenttiin putkahtanut poliittinen broileri näyttää oppineen jotakin, toisin kuin kokoomuslainen esikuvansa, joka puolustaa ennallistamisasetusta maireasti.


YK:ssa räjähti

Hullujen paraati viherkommunismin edistämiseksi jatkuu omaisuudensuojan ja itsemääräämisoikeuden vähittäisenä nakertamisena bernsteinilaisen sosialismin mukaisesti.

Kaupunkilähiöissä kasvaneet luontoharrastajat, jotka eivät itse ole koskaan tehneet mitään metsien hyväksi, voinevat jatkossakin luottaa siihen, että metsien omistajat eivät kokoile rivejään ja lähde heinähankoineen ja metsästyskivääreineen vastamielenosoituksiin Senaatintorille.

Sen sijaan universaalisosialismi eteni jälleen vihreään maastoväriin naamioituneena, kun YK:n luontokokous ja sen lähes 200 osallistujamaata päättivät Kanadan Montrealissa, että 30 prosenttia maailman maa- ja meripinta-alasta suojellaan vuoteen 2030 mennessä!

Käsittääkseni jokainen valtio on itse ja yksin suvereeni päättämään kansallisvarallisuudestaan, eikä kukaan tai mikään saa vaikuttaa sellaisen yksityisomaisuuden käyttöön, jota ei itse omista.

Metsiä ei pidä suojella juustohöyläperiaatteella kaikkialla vaan ainoastaan siellä, missä saunapuita tehdään viimeisistä sademetsistä.

Kaukaisessa Kanadassa Suomen punavihreää hallitusta edusti puhalluslampun nokassa paikalle pyyhältänyt Maria Ohisalo, joka hehkutti sopua luontokadon pysäyttämisestä historialliseksi.

Suomessa asiasta innostui vain Tampereen yliopiston toimittajakoululainen Veikko Eromäki, joka pari vuotta sitten haukkui kirjaani Totuus kiihottaa perättömästi ja joka iloitsi nyt Yleisradion varoilla siitä, että EU:n päästökauppa uudistuu ilman armoa.

Väsymätön on se käsi, jolla yliopistojen töpselinokat sahaavat omaa oksaansa.

Ilmastohätätilan pohjalta Ohisalo vaati sitten kansallisia kriisitoimia, vaikka ja koska professorin mukaan Suomi todennäköisesti joutuu miljardikorvauksiin hiilinielujen romahduksen takia.

Sen sijaan minä sanon teille: ei Suomi joudu mihinkään, vaan meitä pakotetaan maksamaan.

Eikä kyseessä ole hätätila hiilinielujen romahduksen vuoksi vaan Euroopan unionin ja YK:n harjoittaman painostuksen vuoksi. Niissä toimielimissä ei ole kuultu suomalaisten näkökantaa ollenkaan.

Sitä paitsi perusaksiooma, eli hiilinielujen katoaminen, on pelkkä laskennallinen abstraktio ja sellaisena riippuvainen parametreistä, joita käytetään laskennan perustana.

Se on siis pelkkä kuvitteellinen luomus, vähän niin kuin suuret kansanjoukot, joiden Marx ja Lenin odottivat rientävän kommunistisen vallankumouksen avuksi, kun hetki koittaisi. Puhe hiilinieluista on siis pelkkä retoriikkaa ja sellaisena tyhjä kortti. [Päivitys: niinpä väite hiilinielujen katoamisesta romuttui pian.]

Tyhjiä ovat myös väitteet luontokadosta, koska myös niiltä puuttuu näyttö, ja päätelmät ovat vain mielipiteiden varaisia. Suomessa puhdasta luontoa riittää enemmän kuin useimmissa muissa maissa. Luonnonsuojelijoiden perusväittämät ovat siis täysin pielessä.

Silti esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisessa uhataan, että hiilinielujen romahdus voi maksaa Suomelle miljardeja jo kolmen vuoden kuluttua.

On vaikea sanoa, kannustaako lehden juttu lisäämään hiilinieluja valtavilla omilla menetyksillä ja panostuksilla vai maksamaan lisää rahaa päästökauppajärjestelmässä. Mahdollisuutta irtautua kansainvälisestä komentelusta ei pohdita ollenkaan.

Sosialistimedian ja vihervasemmiston vollotus, jonka mukaan Suomen luonnon suojelutavoitteesta uupuu 18 prosenttiyksikköä, tarkoittaa, että vasta 12 prosenttia on sosialisoitu.

Ryssä puolestaan ryösti maapinta-alastamme 11 prosenttia talvi- ja jatkosodassa todistaen, että toiseksi tullut on ensimmäinen häviäjä.

Olen jo aiemmin nimennyt Vihreän Liiton poliittiseksi vastustajakseni. Nyt julistan kyseisen puolueen päävihollisekseni. Mutta se ei johdu minusta vaan vihreistä poliitikoista ja siitä, mitä he tekevät.

Kaikkea hullua on vihreän ideologian siivellä tehty myös urbaaneissa ympäristöissä, kuten Espoossa, jossa kaupunki pystytti 200 000 eurolla kymmenen hyppytolppaa liito-oraville, jotta nämä voisivat ylittää länsiväylän turvallisesti.

Niin täytyi tehdä, sillä EU palautti sitä varten suomalaisilta itseltään kiskottua jäsenmaksurahaa, tosin ilman, että yhdenkään oravan olisi havaittu ilmasiltaa käyttäneen. Vielä kun saisi sukupuolineutraalit liikennemerkit oraville.

En sääli Keskustan virhettä, jonka mukaisesti puolue meni kansanvihollisista koostuvan hallituksen takaajaksi ja tilkkeeksi. Kannatuskato, jonka Keskusta seuraavissa vaaleissa saa, on täysin ansaittua.

Kepun heikko kannatus (9,0 %) ei siis hämmästytä, mutta vihreiden korkea kannatus (9,7 %) ihmetyttää.


Aiheesta aiemmin:

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle