4. joulukuuta 2011

Frakkien tuuletuspäivä


Suomen pukuvuokraamoista löytyy juuri ja juuri sen verran kapasiteettia, että luokkayhteiskunnan lavastus nimeltä Linnan juhlat voidaan järjestää. Vuokrafrakeilla on nimittäin taas tuuletuspäivä.

Muutamat ovat paheksuneet, että homot vain pilaavat juhlallisen tilaisuuden. Jos minä olisin joku sellainen Suomen kulttuurielämälle tärkeä henkilö kuin Jani Toivola, jäisin varmasti pois juhlista ja jättäisin areenan tyhjäksi meitä homoja hienommille ihmisille. En menisi. Missään tapauksessa.

Frakin käyttämisestä minulla on muutenkin traumoja. Kun kävelin kesäkuussa 1997 kovat kaulassa Isoa Roobertinkatua pitkin yliopistolle väitöstilaisuuteen, ihmiset huutelivat minulle terasseilta ”congratuleissöns” luullen minun olevan menossa naimisiin! Koska lakia rekisteröidyistä parisuhteista ei ollut tuolloin voimassa, kesäkansa ei voinut ainakaan olettaa minun olevan matkalla ”homoavioliittoon”. Morsianta taas ei ollut ymmärrettävästi mukana, sillä perinnäistavan mukaan alkavalle avioliitolle ei ole koskaan hyväksi, jos naimisiin aikovat näkevät toisensa aamulla ennen häitä, saati että he heräisivät samasta vuoteesta.

Filosofisen tiedekunnan promootioon osallistuin absensina (eli poissaolevana), joten selvitin aika hienosti myös promootiotoimikunnan ohjeet, joiden mukaan ”neiti/rouva maisterin seuralainen on herra seppeleensitoja ja herra maisterin seuralainen on neiti/rouva seppeleensitojatar”. En tosin tiedä, miten tuo koskee tohtoreita. Olisiko tohtoreilla mahdollisuus lipsahtaa vihittäessä myös naimisiin, mikäli yliopiston salissa olisi paikalla härkäpareja?

No, yliopisto on yhtä moderni ja joustava kuin kirkko, armeija ja muut valtioelimet. Se, että en viihdy tuon tapaisissa naamiaisissa, ei kuitenkaan johdu ensisijaisesti pukeutumismääräyksisistä vaan tapahtumien teennäisyydestä. Jos minua ei heti syytettäisi ylenkatseellisuudesta, sanoisinkin, että paremmin viihdyn myös sellaisissa itsenäisyyspäivän juhlissa, joissa jokainen voi olla oma itsensä.

Sotaveteraanikortista

Itsenäisyyspäivänä muistutetaan, että Suomi on olemassa sodan tuloksena, sodan kautta ja sotaa varten. Mikäli minä olisin sotaveteraani, en haluaisi, että itsenäisyyspäivän puheissa ja kannanotoissa käytetään veteraanikorttia, kun pönkitetään kansallista itsetuntoa. Veteraaneihin vetoaminen alkaa olla niin lahoa, että sitä välttelevät myös veteraanit itse.

Veteraanit eivät oikeastaan ole sotasankareita. Sankari voi olla lähinnä sellainen, joka tekee jotakin yleishyödyllistä vapaaehtoisesti. Sen sijaan useimmat sodissa olleet olivat siellä pakotettuina. Suuri osa heistä olisi luullakseni paennut rintamalta, jos olisi voinut.

Jos minut olisi ensin pakotettu kuolemanrangaistuksella uhaten sotaan ja olisin jonkin onnenkantamoisen tuloksena selviytynyt hengissä takaisin kotiin, pitäisin johdonmukaisena kieltäytyä kaikista suosionosoituksista, sillä en olisi tehnyt mitään omien valintojeni tai ratkaisujeni vuoksi vaan käskettynä. Ei sellaisesta pidä palkita, hehkuttaa eikä kiitellä, mitä ihmiset eivät tee vapaasti, sillä silloin he eivät ole myöskään asioista vastuussa.

Myös sotaveteraanit ovat luultavasti olleet sodan tarpeellisuudesta kovin eri mieltä. Suuri osa heistä saattaa pitää nykyäänkin vääränä sitä, että heitä kiitetään ja palkitaan teoista, joista he olisivat mielellään kieltäytyneet. Sankaruutta voi tietysti sisältyä hitusen verran siihen, että on suostunut pitkin hampain tähän pakottamiseen.

Mutta ei sotiminen sinänsä ketään sankariksi tee. Siksi on noloa, että itsenäisyyttä juhlitaan taaskin etupäässä sodankäyntiin liittyvänä ilmiönä. Se on taaksepäin katselemista. Parempi olisi nyt pitää huolta siitä, että silkkisolmioherrat eivät meiltä näitä kansallisen itsemääräämisoikeuden rippeitä vie Euroopan unionissa, jossa suuri osa itsenäisyydestä on jo riistetty paperisodalla pois.

Hyvää homotanssipäivää muuten kaikille! Ehkä jotkut heterot (tai niin sanotut homomyönteiset heterot eli hoterot) ahdistuvat Linnassa sen verran, että keksivät bailata oman homotanssinsa ihan vain ilmaistakseen itsenäisyyttään. Joku paikalla oleva homo tai lesbo voi ehkä vastavuoroisesti antautua heterotanssiin osoittaakseen, ettei sitäkään tarvitse hävetä.