Vasemmisto rikkoo arvopohjansa sekä omat yhteisö- ja puhenorminsa

Vesilaseissa raivoaa jatkuva hirmumyrsky poliittisen vihervasemmiston ja sitä tukevan median vuoksi. Kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi lupaa asettaa Perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään syytteeseen ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, jouduimme lukemaan valtamedian lehdistä, että puolueet sopivat jättävänsä lähetekeskustelun käymättä, kun asia menee arvioitavaksi perustuslakivaliokuntaan.

Menettely on poikkeuksellinen kahdella tapaa. Ensinnäkään Suomessa ei ole asetettu kansanedustajia tällä tavalla syytteeseen sitten vuoden 1979, ja sitä edellinen tapaus oli ennen toista maailmansotaa. Toiseksi, valiokuntakäsittelyä edeltää yleensä lähetekeskustelu. Vaikeneminen ajaa Perussuomalaisia ahdistelevien muiden puolueiden etua.

Itse olisin rikkonut hiljaisuuden, sillä perustuslakivaliokunta on menettänyt luottamuksensa sen käyttämien tendenssijuristien Juha Lavapuron ja Tuomas Ojasen vuoksi. Kolmas usein käytetty tietäjä on SKP:n keskuskomitean entinen jäsen Martin Scheinin, joka vaati syytettä Mäenpäälle ja jonka toimista esitin arvioni jo täällä.

On väärin antautua pohtimaan sitä, millä perusteella ihminen voidaan asettaa syytteeseen poliittisten mielipiteidensä kertomisesta tai kuinka hänen mielipiteen- ja ilmaisunvapauttaan pitäisi rajoittaa.

Oikea kysymys on: Kuinka kukaan kehtaa olla niin typerä, että katsoo voivansa puuttua parlamentin edustajan poliittisessa toimielimessä esittämään mielipiteeseen, jonka tarkoitus oli sitä paitsi parodioida hallituksen omaa ohjelmaa? Sieltähän tuo kiistelty vieraslajin käsite oli lähtöisin, ja asian rinnastamista turvapaikanhakijoihin voidaan pitää hallituksen itsensä tarjoamana retorisena tilaisuutena.

Tästä asiasta media on kyllä jaksanut vaahdota, ihan vain lavastaakseen Perussuomalaisista rasisteja, jotka raiskaavat lapsia, puukottavat ihmisiä ja heittelevät pommeja ympäriinsä.

En näe lähetekeskustelun sivuuttamiseen ja hiljenemiseen muuta syytä kuin sen, että muiden puolueiden edustajat ovat lopultakin ymmärtäneet ampuvansa itseään omaan jalkaan vaatiessaan syytteitä eduskunnan jäsenille. Sellaisen nuijimisen vaikutukset ovat tuhoisat yhteiskunnallisen totuuden tavoittelua ajatellen. Syytteet ja tuomiot kiertyvät pelotevaikutustensa kautta ennakkosensuuriksi ja itsesensuroinniksi, joka on kontrollin muodoista pahin. Vertauskuvallista on, että keskustelu asian lähettämisestä valiokuntaan kuihtui jo sekin.

Mikäli tuosta tuomiolle joutuu, se on taas vain yksi argumentti kiihotuspykälän poistamisen puolesta.


Paskapuheesta

Syytettä Juha Mäenpäälle toivova vihervasemmisto ei ole omasta puolestaan säästellyt sanojaan yhtään, saati noudatellut puhemies Matti Vanhasen toivetta maltillisemmasta kielenkäytöstä. Vasemmistoliittolainen opetusministeri Li Andersson antoi esimerkin tyypillisestä vasemmistolaisesta kielenkäytöstä haukkuessaan Jussi Halla-ahon näkemyksiä televisiossa paskapuheeksi, ja media valitsi heti puolensa alkaen puolustella Anderssonin rähjäistä rabulismia.

Helsingin Sanomat lauloi ”paskapuhe”-termin oikeaoppisesta käytöstä, ikään kuin solvaukset olisivat parempia ”oikein” esitettyinä. Tämä lähestyy Anderssonin omaakin ajatusta, että on myös sitä ”parempaa väkivaltaa”.

Sanoma-yhtiöiden Ilta-Sanomat puolestaan tilasi päivystävältä dosentilta Vesa Heikkiseltä arvion, jonka mukaan ”paskapuhe” ei ole kiroilua. Kannanotosta ei käy ilmi, kumman keskustelijan sanankäyttöön hän viittasi. Olisiko niin, että hänen mukaansa Halla-ahon kuuluisi saada sakot sopimattomasta kielenkäytöstä ja Anderssonin kiitosta asian paljastamisesta medialle?

Heikkisen mukaan ”[k]iroilu on noitumista ja solvaamista, ja sellaista Andersson ei tehnyt”. – Miten niin? Omasta mielestäni Anderssonin kannanotto oli argumentaatiosääntöjä ja hyviä tapoja rikkova läimäytys päin arvollisen kanssakeskustelijan naamaa. Se on kuin heittäisi märän rätin toisen kasvoille, ja sillä tavoin lausuja tietenkin vain nolasi itsensä.

Pomminvarma olen siitä, että jos ”paskapuhe”-termiä olisi käyttänyt Halla-aho Anderssonin sijasta, Suomen punavihreä valtamedia ja yliopistojen vasemmistolaiset etäispäätteet olisivat sankoin joukoin rääkymässä Halla-ahoa erotettavaksi eduskuntaryhmästä ja tuomiolle kunnianloukkauksesta.

Mitä Halla-aho sitten oli sanonut? ”Keskusta pyrkii puolustamaan alueellisia näkökohtia ja vihervasemmisto taas ajaa sellaista politiikkaa, joka käytännössä johtaa siihen, että alueet Suomessa muuttuvat vähitellen asuinkelvottomiksi ja ihmisten on pakko keskittyä”, hän sanoi Ylen A-talkissa.

Käsittääkseni tämä on täyttä totta. Myös tutkimusnäyttöä vihervasemmistolaisen hallituksen tuhoisasta talouspolitiikasta syntyy koko ajan – viimeksi Suomen Perustan julkaistessa Samuli Salmisen tutkimuksen siitä, kuinka suuri määrä toimeentulotuen saajista on tietyistä maista tulleita maahanmuuttajia. Luvut ovat häkellyttäviä.


Popartistin hyväksikäyttö persufobian mannekiinina

Helsingin Sanomien sota perussuomalaisia vastaan jatkuu myös viihteen sektorilla freenlancetoimittaja Oskari Onnisen Hesariin kirjoittamassa arviossa, jossa hän kehuu Antti Tuiskun uutta albumia ja tekee sen Perussuomalaisia moittivan reuhaamisen tuella.

Toimittajan täytyy olla hyvässä henkisessä tasapainossa katsoessaan kohottavansa artistin ansioita perussuomalaisen puolueen kustannuksella. Rinnastukset ovat todella omituisia.

Antti Tuiskun albumi Valittu kansa on Onnisen mukaan hyvä muun muassa siksi, että mallina ovat esitykset, joissa ”palavat ristit” ja takana on eräitä maailmanluokan artisteja sekä ”lähtökohtaisesti tekoja – heidän tapauksissaan poliittisia kannanottoja afrikkalais-amerikkalaisen kulttuurin puolesta”. – Jaahas. Mitä jos palaisivat vihreät liput tai punaiset puolikuut?

Kirjoittaja ihastelee Hannu Salaman Juhannustansseja ja Timo K. Mukan syntisiä lauluja tavoitellen ilmeisesti jonkinlaista lennokkuutta tai historiallista syvyyttä sekä hakien niiden suurenmoisuudesta vertailukohtia Tuiskulle. ”On järjetöntä ajatella, että suomalaiskansallinen, riemastuttavalla tavalla old school jumalanpilkka ja perinnetietoinen taidekohuhakuisuus voivat olla jopa sekulaarissa nykyhetkessä näin raikas konsepti”, Onninen sanoo.

Olisiko hän samaa mieltä ”raikastavuudesta”, jos Hannu Salamaa vastaan nostettua oikeudenkäyntiä verrattaisiin perussuomalaisia ihmisiä vastaan suunnattuihin poliittisiin sensuurioikeudenkäynteihin? Entä jos todettaisiin, että Ilja Janitskinista voisi (Mukan kohtaloon verraten) sanoa oikeuslaitoksen naulinneen hänet ristille?

Vihollinen on nykyisinkin sama: sensuurin pyrkimys. Sitä meidän aikanamme ajaa nimenomaan poliittinen vihervasemmisto, jonka huvitteluliberalismi on täydellisessä ristiriidassa vapauden perusideoiden kanssa.

Onninen olettaa ja toivoo hänen esiin nostamiensa uskonnollisten aiheiden ärsyttävän perussuomalaisia ja toteaa, että siinä ”muutama täky Niikon Mikalle”. Toimittaja haki musiikkiarvosteluunsa vielä toisenkin perussuomalaisen nimen: Toimi Kankaanniemen.

Huvittavaa kyllä, kummallakaan ei ole Tuiskun eikä hänen levynsä kanssa mitään tekemistä, joten rinnastusten etsiminen on väkinäistä. Niinpä toimittajan pyrkimys lavastaa Tuiskusta jonkinlainen persuvastaisuuden symboli muistuttaa paljon parjattua maalittamista. Vähintäänkin takaa kuultaa taiteilijan hyväksikäyttö: halu tehdä Tuiskusta persuvastaisuuden sankari ja perussuomalaisista ihmisistä voodoo-nukkeja poliittisen vihervasemmiston harjoittaman räkimisen kohteeksi.

Onninen on epäonninen siksi, että hänen tarkoitusperänsä ovat läpinäkyvän selvät ja vihjailutekniikkansa alkeellinen. Lopputulos on epäoikeudenmukainen sekä perussuomalaisia että popmusiikin ystäviä kohtaan, sillä kiitosta yksille yritetään tehostaa toisia haukkumalla. Tämä rikkoo journalismin tiettyjä peruskäytänteitä eikä toimi, sillä toimittaja käyttää taitelijan tuotoksia poliittiseen mudanheittoon ja euforisessa persufobiassa piehtarointiin.

Kunnon kalpeanaama Cheek heittikin jo Onnisen ulos eräästä konsertistaan, mutta Helsingin Sanomiin takkutukkaiset apurahakapinalliset saavat mielihyvin kirjoittaa. Ja onhan se selvä, kun lukee Journalisti-lehden juttua kirjoittajasta itsestään:

”Brändääminen yhdistyy Onnisen mielessä ajatukseen paskan myymisestä kultana”, todetaan Journalisti-lehdessä. Jutun kirjoittanut Marja Honkonen luonnehtii Onnista näin: ”Oskari Onninen, 27, populaarikulttuuriin erikoistunut freelancetoimittaja, joka tunnetaan juttujensa naljailevasta sävystä”. – Sehän selittääkin kaiken.


Erään lynkkauksen lopputulos

Valtamedian myllytystä arvioidessa tulee ikävä vanhaa kunnon MV-lehteä, joka peitti epäkorrektina pidetyn nimensä akronyymillä. Valtavirtamedia julisti sivuillaan isänmaanystävä Ilja Janitskinin kuolleeksi. Nähdäkseni hänen työnsä myönteiset tulokset olivat suuremmat kuin ne muutamat vähäiset, joskin selvästi erottuvat varjopuolet, josta häntä voitiin arvostella. Juridinen jahti syöpäsairasta ihmisparkaa kohtaan meni aivan liian pitkälle, niin kuin hänelle langetetut rangaistukset ja korvaustuomiotkin.

On vaikea sanoa, kuinka laukaiseva tekijä oikeudenkäyntien aiheuttama stressi on vakavien sairauksien puhkeamisen kannalta. Joka tapauksessa siitä olen varma, että uhattuna oleminen ei hänen tervehtymistään edistänyt. Oikeudenkäyntien kautta harjoitettu painostus oli yksi hänen kuolemaansa todennäköisesti vaikuttanut tekijä.

Suomen poliittisessa diskurssissa joudutaan kinastelemaan liiaksi poliittisen vihervasemmiston omassa ilkeydessään kehittämiä skandalisaatioita ja vihapuheväitteitä vastaan sekä painiskelemaan muotoseikkojen kanssa, kun keskittyä pitäisi talouden tervehdyttämiseen ja omien kansalaistemme hyvinvoinnin turvaamiseen.


Aihepiiristä aiemmin

Polpo ja media perussuomalaisten kimpussa

Heppatyttöhallitus ympäristönsuojeluorgasmien viidakkokuumeessa

Kun on kerran pistänyt päänsä ilmastopolitiikan silmukkaan, siitä ei niin vain irrottauduta. Heppatyttöhallituksen ministerit ovat kaulaansa myöten ympäristöpoliittisten sitoumustensa, lausuntojensa ja velvoitteidensa suossa niin, että he ovat nyt ryhtyneet lunastamaan lupauksiaan omille kiilusilmäisille ilmastofanaatikoilleen.

Ilta-Sanomat kertoi juuri, että hallitus on perustamassa satojen miljoonien ilmastorahaston, jolla suomalaisten veronmaksajien varoja ohjataan erilaisiin ilmastotoimiin! Paha sanoa, mutta tällaista jälkeä syntyy aina, kun nuoria neitejä päästetään johtavaan asemaan missä tahansa: valtioissa, kunnissa, yliopistoissa tai yrityksissä. Järki katoaa, logiikka floppaa ja tajunta himmenee kokonaan.

Vihervasemmistolainen uustaistolaishallitus aikoo tappaa Suomen talouden omaan sairaaseen ilmastosankaruuteensa, jonka takana ei ole tietoa eikä ymmärrystä maamme talouden tilasta eikä kyvystä vaikuttaa maailman ilmaston kokonaistilaan. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa talouden asiantuntijatyöryhmä lateli juuri hallitukselle madonluvut.

Suomi tuottaa maailman kokonaispäästöistä 0,175 %, joten mitään vaikutusta ei ole sillä, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan. Päästöjä pitää hillitä siellä, missä niitä eniten tuotetaan, eli Kiinassa ja muualla kehitysmaissa.

Kasvihuonepäästöjä ei ensinkään pitäisi verrata eikä arvioida suhteessa asukaslukuun vaan tuotantoyksiköihin, jolloin selviäisi tuotannon ympäristötehokkuus. Se on jo nyt Suomessa tarpeeksi hyvä. Tuotantoa pitäisi siirtää takaisin länsimaihin, maahanmuutto pohjoiseen pitäisi lopettaa, ja kehitysavun ehdoksi pitäisi asettaa se, että kehitysmaat kääntävät väestönkasvunsa laskuun heti. Kehitysmaiden väestöräjähdys uhkaa ympäristöä ja ihmiskuntaa enemmän kuin mikään muu.

Ei ratkea velkaisen Suomen budjettirahaa polttamalla heppatyttöjen ongelma ja itkunaihe: kansallismasokistinen ja itsensä jatkuvaan ruoskimiseen ohjaava kaikesta kieltäytymisen pihtauspolitiikka. On järjetöntä höylätä ja viilata päästöjä täällä, kun Kiina lisää hiilidioksidin tuotantoa joka vuosi Suomen kokonaispäästöjen verran. Siis Kiina, jolle Suomi on pakotettu maksamaan ilmastotukia monen vuoden ajan kurjien ilmastosopimusten vuoksi.

Tietenkin myös länsimaissa pitäisi toimia. Pitäisi muun muassa lopettaa hallituksen toiminta, niin kuin kanoilta katkaistaan kaula.

Ilta-Sanomat näyttää varautuneen jo uuden hallituksen muodostamispaineisiin. Lehti rakentaa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välille eripuraa kaivamalla esiin patologisen persuvihaajan Jan Vapaavuoren blogitekstin, jossa vuoden 2017 hallituseron harmaa eminenssi väittää, että Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ”rakenteelliselle yhteistyölle ole sijaa edes oppositiossa”. Jan Vapaavuori on osoittautunut niin uppiniskaiseksi Halla-aho-foobikoksi ja puoluedemokratian ylenkatsojaksi, että joudun tuntemaan häpeää sen johdosta, että hän on kotikaupunkini pormestari.

Kokoomuksessa esiintyy kipuilua, sillä Jussi Halla-aho on aivan oikeassa todetessaan, että juuri kukaan ei halua hallitukseen Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen toveruus ei ole meille perussuomalaisille mitään vallan hunajaa. Voi olla, että paremmin kokkarit viihtyisivätkin kommarien kanssa. Viettiväthän he lähes neljä vuotta kestäneen kihlauksen jo Jyrki Kataisen hallituksessa.

Kokoomusta kuumentaa myös sisäinen eripura. Puolue rakoilee (Kepun tavoin) järkevien äänestäjien ja huvitteluliberaalien idealistien kesken, mistä näyttöjä antavat Liike Nytin ja Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen aiheuttamat repeämät sekä aivan tänään Wille Rydmanin (kok.) näkemys, että Kokoomuksen vuoden 2017 linjaus erilaisesta arvopohjasta ”oli historiallinen virhearvio” (aiheesta täällä). Sitä ei paranna entisen perussuomalaisen ja sittemmin sinisen Simon Elon luikertelu Kokoomuksen listalle kuntavaaleihin. Hänen eronsa Perussuomalaisista oli nimittäin myöskin virhearvio.

Valtakunnanpolitiikka näyttää olevan täynnä pelkkiä virhearvioita virhearvioiden perään. Miten saisimme valtakunnan johtoon ihmisiä, jotka eivät ole sekopäisiä hulluja?

Miten suomalaisia orjuutetaan kolonialismisyytöksillä?

Kun historioitsija Teemu Keskisarja totesi eräässä yleisöluennossaan, että Suomesta vietiin vuosina 1700–1721 käydyn Suuren Pohjan sodan kuluessa 20 000–30 000 ihmistä orjiksi Venäjälle ja että siltä pohjalta suomalaisilla ei ole suhteellisesti tarkastellen mitään moraalivelkaa afrikkalaisille Englannin, Ranskan ja Saksan harjoittamasta kolonialismista, Helsingin Sanomien vihervasemmistolainen toimitus ärsyyntyi asiasta niin, että se alkoi kaivella yleisöluentoa tikulla.

Triggeröityminen oli Helsingin Sanomien toimitukselta odotettavissa, sillä lehdessä on ymmärretty, että suomalaisten syyllistäminen siirtomaapolitiikan ajan veloilla on keskeinen keppihevonen, jolla vivutaan lisää maahanmuuttoa kehitysmaista Suomeen.

Niinpä lehti takertui määriin. Menivätkö arviot määristä ihan oikein, kun joku niitä tilaisuudessa kysyi? – No eivät tietenkään, kun esitelmöitsijää lonkalta pakotettiin vastaamaan. Suomalaisia kärrättiin Venäjälle orjiksi Keskisarjan kuvailema määrä, joka löytyy myös Kustaa Vilkunan tutkimuksista. Afrikasta kuitenkin kuljetettiin enemmän orjia Amerikkaan kuin Keskisarja muistinvaraisesti arvioi.

Lehden harjoittama yksityiskohdista ja määristä länkytteleminen ei kuitenkaan vesitä Keskisarjan argumenttia. Ja sehän on: suomalaisilla ihmisillä ei ole moraalivelkoja Afrikan eikä muidenkaan maanosien kehitysmaihin. Ei myöskään mitään sellaisia, joilla voitaisiin oikeuttaa maahanmuuttoa. Öljystäkin maksettiin Lähi-itään valuutalla silloin 1970-luvulla, kun sieltä vielä öljyä Suomeen tuotiin.

Olen itse sanonut toistuvasti, että Suomi ja suomalaiset eivät ole koskaan harjoittaneet siirtomaaimperialismia eivätkä kolonialismia sen enempää valtionpolitiikkana, sotina, kapitalismina kuin joukkoliikkeenäkään. Tunnetaan muutamia tapauksia, joissa eräät suomalaiset utopistit ovat pyrkineet perustamaan siirtokuntia Afrikan maihin ja Etelä-Amerikkaan, mutta tapaukset ovat täysin mitättömiä, raihnaisia ja marginaalisia, eikä niillä ole yleispoliittisiin johtopäätöksiin oikeuttavaa merkitystä.

Olen huomauttanut usein samasta asiasta kuin historioitsija Teemu Keskisarja myös silloin, kun olen tähdentänyt, ettei myöskään väite ”suomalaisella tervalla tilkityistä orjalaivoista” anna aihetta suomalaisten syyllistämiseen. On muistettava, että Suomen Savossa ja Pohjanmaalla tuotettu terva riistettiin Suomesta pois ja myytiin (tapulikaupunkeja lukuun ottamatta) Tukholman tervamarkkinoiden kautta.

Suomi on ollut kahden suurvaltapolitiikkaa harjoittaneen valtion alusmaa ja astinlauta. Me suomalaiset olemme ”Pohjolan neekereitä”, joita pitäisi nyt etuoikeuttaa maailmanpolitiikassa positiivisen erityskohtelun keinoin!

Kun kommunistisen historiankirjoituksen kuoripojat Oula Silvennoinen, Aapo Roselius ja Marko Tikka julkaisivat historiaa vääristelevän syytöskirjansa Suomalaiset fasistit – Mustan sarastuksen airuet (WSOY 2016), Helsingin Sanomat tervehti suomalaisia syyllistävää läimäytystä iloiten ja tilasi SKP:n entiseltä jäseneltä, poliittisen historian professori Kimmo Rentolalta, kehuskelevan arvion, jonka mukaan vasta nyt suomalaisen äärioikeiston ja – voitteko kuvitella fasismin – historia on muka selvitetty.

Kustannuspäätös ja myönteinen arvio petasivat Silvennoiselle tietä 434 000 euron rahoituksen saamiseen Suomen Akatemialta (aiheesta täällä ja täällä). Akatemian halua rahoittaa vihreiden listalla olleen Silvennoisen toimintaa eivät vähentäneet edes hänen eräässä aiemmassa teoksessa tekemänsä raskaat ja lukuisat asiavirheet ja tahallinen historian vääristely (aiheesta täällä) – Jälleen näyttö tiedepolitiikan medioitumisesta ja vasemmistosissien suosimisesta tieteen bunkkereissa.

Pitkän linjan toimittaja Jyrki Vesikansa puolestaan kirjoitti Silvennoisen (et al.) fasismikirjan ilmestyessä Iltalehteen, että kirjoittajakolmikon mukaan Kekkonenkin oli fasisti ja että fasistileimalla ei saisi huiskia, kuten on tapana itänaapurissa. Totuus on, että ”mustan sarastuksen airuet” tulevat tänne nyt rajojemme takaa, muualta.

Helsingin Sanomien puolueellisuutta ja lehden jatkuvasti pakkosyöttämää propagandaa kuvaa se, että lehti tarttuu hanakasti tieteenharjoittajien esityksiin, kun he onnistuvat vaarantamaan vihervasemmistolaisen valtionpolitiikan tavoitteen, joka on lisätä maahanmuuttoa tai kiristää ilmastopolitiikkaa suomalaisia syyllistämällä.

Kun joku tieteilijä lyö särön tuohon agenda- ja tendenssitutkimuksen kitschiin pelkästään osoittamalla sen päämäärät tieteen ulkoisiksi, Helsingin Sanomat hermostuu ja reagoi töpselinokkaisten seminaarilaisten tavoin: takertumalla yksityiskohtiin ja kiljumalla ”missä lähteet, missä viitteet?” – Miksi lehti ei tee niin kaivellessaan vinksahduksia vihervasemmistolaisten tieteenharjoittelijoiden tuotoksista? Sillä niitä riittää, kuten näette täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Mitään ette menetä, vaikka jätätte Helsingin Sanomien tilauksenne maksamatta, sillä myös tässä kirjoituksessa viitaamani juttu on laitettu luettavaksi Sanomien sivuilta vapaasti, jotta kaikki varmasti omaksuisivat lehden tuputtaman propagandan.

Samaa pohjoisten kansojen orjuuttamista harjoittaa ideologisella manipulaatiollaan myös retiisinpunainen Yleisradio, joka pyörittää kanavillaan museorasismista muistuttavia ohjelmia. Tällä kertaa ruudussa pyörii ohjelmasarja ”Tanska orjavaltiona”, jonka mukaan ”Tanskan historian synkimmät luvut ovat täynnä inhimillistä kärsimystä ja rikkauksien haalimista.”

Filosofisesti katsoen on epämoraalista siirtää ”menneisyyden taakaksi” lavastettuja yhteiskunnallisia vääryyksiä nykyisin eläville sukupolville, joilla ei ole mitään syy-yhteyttä vuosisatojen takaisiin ratkaisuihin ja valintoihin. Kyseisellä vyörytyksellä yritetään kuitenkin jatkuvasti painostaa Pohjoismaita ottamaan vastaan lisää siirtolaisia kehitysmaista, vaikka kaikille on selvää, että sillä menolla meidän oma tulevaisuutemme on ”täynnä inhimillistä kärsimystä ja rikkauksien haalimista” – pois meiltä itseltämme.

Suomalaisten kanssa ei suurvalta Tanskan imperialismilla ole edelleenkään tekemistä. Tanskaa ja muita siirtomaapolitiikkaa harjoittaneita merten suurvaltoja, kuten Hollantia ja Portugalia, voisi kiittää siitä, että nämä maat myös tuottivat kehitysmaihin teknistä edistystä, satamia, teitä ja muuta infrastruktuuria, jotka ilman niitä olisivat edelleen rakentamatta. – Ei onnistunut Helsingin Sanomien truuttaus, ei myöskään Yleisradion, tälläkään kertaa.


Kirjoituksiani tiedepolitiikasta

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

Hämeen punainen napa kiiltää puppulauseinnovaatioista

On vääristynyttä, että yliopistoina esiintyvät yhteiskunnan laitokset mainostavat. Markkinoiminen kertoo, että tiede ja totuus ovat kaupan ja että toimintaa täytyy kaupustella. Se on merkki kysynnän olemattomuudesta tai tuotteen heikkoudesta ja johtaa usein riippuvuuteen ja riippuvuus valheiden kupliin.

Tampereen yliopisto, joka lautoihin mentyään avattiin uudestaan Hervannan teknilliseen korkeakouluun yhdistyneenä, on katsonut hyväksi palkata palvelukseensa innovaatiojohtajan ja mainostaa itseään Kauppalehdessä. Kommunistikouluna tunnettu opinahjo siis pesee mainettaan larppaamalla nyt vuorostaan kapitalistina, kun sijoitus marxismiin osoittautui huonoksi ja meni hukkaan.

Kauppalehden mainos (jota on tahallisen vaikea erottaa lehtijutusta ja toimitetusta aineksesta) on täytetty sanakohinalla, jossa hölistään ”innovaatiopalveluista”, ”itseohjautuvista yksilöistä”, ”innostuksen pienistä tulipaloista”, ”aktiviteeteistä”, ”mahdollisuuksien energioista” ja ”innovaatiohaasteista”. Vastaavaa sanankäyttöä ja loogista päättelyä löytää puppulausegeneraattorista.

Lyhyesti sanoen, kirjoittajan pyristely ei tarkoita yhtään mitään. Mainoksen takana on ”innovaatiojohtajaksi” jostakin käsittämättömästä syystä päätynyt konsulentti Taru Pilvi, jolla ei ole vähäisintäkään akateemista julkaisunäyttöä, tehtyä tieteellistä tutkimusta eikä osoitettua opetustaitoa, toisin sanoen asiantuntemusta niissä asioissa, joita yliopistoissa pitää tehdä. Nämä tehtävät ovat tutkimus ja opetus.

Sosiaalitiede ja hallinto-oppi eivät taida oikein mennä kaupaksi niiden vihervasemmistolaisen kallistuman vuoksi, paitsi mitä nyt tuo Sanna Marin (sd.) juntattiin paremmille päiville valtioneuvostoon, aitoon demarityyliin.

Yliopistoissa pitää jatkossakin kulkea yhteiskuntakriittisyys sekä tiedon ja totuuden tavoittelu edellä, vaikka kuinka rahankipeys polttelisi taskujen pohjilla. Myös tiedeyleisön (johon Pilvi luontevimmin kuuluu) tulisi ymmärtää, että tiede ohjautuu itsenäisesti tutkimuskysymyksistä ja tieteenfilosofisista sekä metodologisista velvoitteista päin, jolloin myös konfliktit ovat keskeinen osa akateemista toimintaa, eikä tieteen etua edistetä millään ”innostusten” loihtimisilla. Vaikuttaa vahvasti, kuin konsulentin lietsoma pöperö olisi nimenomaan feministisen ”tiedekäsityksen” mukaista.

Hullunkurinen ja itsensä parodioiva mainos antaa näyttöä siitä, mitä tapahtuu kun kaikenlaiset puotipuksut päästetään oppineiden yläpuolelle johtamaan kouluttautuneita ja pätevöityneitä asiantuntijahenkilöitä hallinnosta. Vaadin meijerialan tuotekehitysyksikössä toimineen ”uusiutumismuotoilija” Pilven potkaisemista heti paikalla pois korkeasti palkatusta toimestaan ja sijoittamista yliopistolaitoksen ulkopuolelle, josta voi tietenkin pyrkiä sisään – pääsykokeen kautta. Näin käy, kun ”opetusfilmissä merkantti luennoi”.


Aihepiiristä aiemmin:

Parodiahoristontin ylityksiä yliopistoissa

Poliittinen poliisi uhriutuu ja oikeuslaitos maalittaa kansanedustajia

Poliittinen poliisi jatkaa punavihreän hallituksen kanssa eri mieltä olevien kansanedustajien poliittista paimennusta virkatoimissaan. Monet varmaan muistavat, että Vihreää liittoa edustavaa rikoskomisario Pekka Hätöstä kohtaan esitettiin viime syksynä laajaa arvostelua hänen aloitettuaan tutkinnan kristillisdemokraattisen, perussuomalaisen ja – poikkeuksellista kyllä – yleisen paineen vuoksi myös erään sosiaalidemokraattisen kansanedustajan kannanotoista (käsittelin aihetta täällä).

Poliittisen poliisin hampaissa ovat olleet erityisesti perussuomalaiset. Muiden päätymistä rikostutkintaan voidaan kuvailla lähinnä imaginääriseksi tasapainotusyritykseksi.

Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen haukkui nyt poliisilaitoksen Dupondina ja Dupontina tunnetuksi tulleiden poliittisten poliisien toista puolta, ylikomisario Jari Taposta, ”munattomaksi nillittäjäksi” erään Twitter-keskustelun päätteeksi, Taponen päätti osoittaa miehuutensa tekemällä kinastelussa kohtaamastaan nimittelystä rikosilmoituksen.

Poliisin toiminnassa ja pyrkimyksessä kahlita poliittista arvostelua on kyse pahasta vääristymästä, kun rikosilmoituksen tekeminen koetaan luontevaksi tavaksi toimia erimielisyyttä kohdattaessa.

Euroopan unionissa ja länsimaissa laajemminkin on voimassa periaate, jonka mukaan julkisen vallan, poliittisen vallan ja viranomaisvallan ei pidä pyrkiä puolustamaan itseään eikä käsityksiään ensisijaisesti juridisin saati väkivalta- tai rangaistuspotentiaaliin perustuvin keinoin. Tätä Jari Taponen ei näytä sisäistäneen, kuten ei sitäkään, että terrorialueilta tulleita ei pidä istuttaa samoille koulunpenkeille normaalien suomalaisten lasten tai nuorten kanssa.

Muistutan edelleenkin siitä jo Magna Cartan ajoilta periytyvästä periaatteesta, että sananvapaus on säädetty kansalaisten suojaksi esivaltaa vastaan. Ennakolta rajoittamaton sananvapaus on ihmisoikeus, jota ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Myöskään rikoslailliselle jälkikäteissensuurille ei ole kestäviä perusteita, sillä rikostuomiot ohjaavat ihmisiä pidättäytymään rehellisten mielipiteidensä ilmaisemisesta. Ilman vapaata ilmaisu- ja julkaisutoimintaa katoaa totuus yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä.

Näin käynnistyisi hiljaisuuden spiraali. Kun lainsäädäntö aikaa myöten kirjaa vallitsevaa yhteiskuntakäytäntöä, jossa ihmiset vaimentavat itseään, kapenee sanankäytön tila. Lopulta kansalaiset tulevat omalla vaikenemisellaan kiihdyttäneiksi todellisten mielipiteidensä hukuttamista arvottomaan viranomaisdiskurssiin ja muuhun mössöön, aivan kuten on käynyt Uuden Suomen puheenvuoropalvelussa, jossa muutamat yrittävät sinnitellä toimituksen punavihreitä käsityksiä myötäillen.


Kansalaisreaktioiden ja kansallismielisyyden myönteisyys

Kun maassamme tapahtui taas viime viikolla kaksi henkirikosta ulkomaalaisten tekijöiden toimesta, suorastaan vaarallista on, että poliisi pyrki vaimentamaan kansalaisten mielipiteenilmaisuja muistuttamalla ”hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan”. Mitä hienotunteisuutta se sellainen on, että vääryyksistä vaietaan?

MTV3:n jutun mukaan poliisi jatkoi niiden kansalaisten uhkailemista, joilla vielä on tilannetietoisuus ja jonkinlainen moraali tallella: ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia”, poliisin tiedote julisti.

Täysin sairaalla tolalla asiat ovat silloin, jos mustasukkaisuudesta tehtyjä rituaalisia kunniamurhia erehdytään pitämään sillä tavalla pyhinä, että kansalaiset eivät voi sanoa haisevia vastalauseitaan niistä saamatta peräänsä vihervasemmiston juristinäätiä ja heidän uustaistolaisia juudaksiaan. Mutta kaiken tämän varjossa perussuomalaisia sallitaan solvata ”fasisteiksi”, ”rasisteiksi” ja ”natseiksi” valtavirtamedian foorumeilla.

Sormenheristely suomalaisia kunnon ihmisiä kohtaan vie luottamusta pois poliisilta itseltään, joka sillä tavoin on menettämässä merkittävimmän toimintaresurssinsa, eli kunnioituksen ja arvovallan. Vika ei ole välttämättä poliisin henkilökunnassa vaan vihreän ministerin ja kansliapäällikön johtamassa sisäministeriössä, joka on siirtänyt poliittisia tehtäviä poliisille. Jari Taposen ja Pekka Hätösen ohella muita poliittisia poliiseja ovat julkisuudessa olleet Espoon Vihreitä edustanut Teemu Hokkanen ja Jussi Huhtela, jonka tviitit turvapaikanhakijoista kouluissa johtivat poliisiasiain neuvottelukunnalle tehtyyn kyselyyn.

Hullunkurisinta tuossa viranomaisten harjoittamassa kurituksessa on, että sen takana olevat tahot, kuten sisäministeriö, valtakunnansyyttäjänvirasto ja vihervasemmistolainen virkamieskunta luulevat voivansa poistaa kansalaisilta heidän mielipiteensä ja asenteensa julistamalla ne kielletyiksi tai rangaistaviksi.

Jos kantaväestöjen pyrkimykset puolustaa asemaansa, omaisuuttaan, oikeuksiaan ja kansallisvaltioiden järjestelmää yleensä nähdään jonakin paheksuttavana nationalismina, on syytä muistaa, että kaiken kansallismielisyyden nousu Euroopassa on seurausta vain ja ainoastaan poliittisen vihervasemmiston harjoittamasta tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jolla on rikottu ja loukattu kantaväestöjen itsemääräämisoikeutta, turvallisuuden tarvetta ja monia vapauksia vastaan. Tässä mielessä kansallismielisyyden elpyminen on luonnollinen vastareaktio vääryyksiin ja sellaisena myönteinen ja tilannetta tervehdyttävä asia.


Kansalaisten poliittinen tahto ei katoa rankaisemalla

Tilanne: Kansalaiset ovat eri mieltä maahanmuutosta kuin uustaistolaiset punavihreät poliitikot. Siis laitetaan poliisi pamputtamaan ja haastetaan kansalaiset käräjille vääristä ajatuksista ja sanoista!

Kun ripitys kohdistuu kansanedustajiin, se kumoaa kansanvallan ja kansanedustuslaitoksen idean, aivan niin kuin tieteilijöiden hiljentäminen vesittää kriittisen tiedonmuodostuksen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on täysin oikeassa tehtyään aloitteen, jolla kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rikoslain kohta rajattaisiin sanktioimaan vain tapaukset, joissa kehotetaan johonkin aineelliseen, henki- tai väkivaltarikokseen. Loukkaavuus ei saa riittää.

Olen itse esittänyt kirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019) määritelmät myös sille, millä edellytyksin nykyistä lakia voidaan soveltaa, toisin sanoen yhdistää yksittäisiin tapauksiin (luku 15.2). Ehtojen tulisi olla tällä tavoin tarkasti määriteltyjä, mitä ne eivät tällä hetkellä ole. Lisäksi esitän uskonrauhan rikkomista koskevan säädöksen poistamista kokonaan laista (luku 16). Olen valmistellut myös lakialoitetta kansalaisten viestinnällisten oikeuksien parantamiseksi (luku 14.2). Erään asiantuntevan juristin perustelut sille, miksi Suomi voi aivan hyvin poistaa kiihotusrikoksen, löydätte täältä.

Ano Turtaisen tapausta vastaava kuonokopu nähtiin myös, kun Martin Scheinin vaati perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä syytteeseen sopimattomina pitämistään sanoista. Onpa syytteen nostamisen muotoseikkojen kanssa niin tai näin, vasemmistolaisten juristien hontelous näkyy erityisesti siinä, että he eivät näytä ymmärtävän mitään sen enempää poliittisen järjestelmämme legitimaatiosta kuin yhteiskunnan sosiopsykologiastakaan.

Kansanedustuslaitoksen asia on päättää koko siitä arvokonstituutiosta, jolle kaikki muu toiminta voi legitimoitua. Jos kansanedustajien suita aletaan kapuloida, vedetään silloin matto koko kansanvaltaisen yhteiskunnan alta. Näin kansandemokratiassa.

Ihmisoikeuksista kiinnostunut Martin Scheinin on itse antanut tukensa ihmisoikeuksia polkeneelle kommunistiselle yhteiskuntajärjestelmälle aikana, jolloin Neuvostoliiton keskitysleirit, Stalinin ajan teloitukset, pogromi, sananvapauden raiskaukset ja kaikki muu hulluus oli yleisesti tiedossa.

Wikipedian tietojen mukaan Martin Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS) keskeinen toimija. Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa juristina 1980-luvun alkupuolen ja kuului 1980-luvun alussa Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981. Hän toimi vuonna 1989 Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtajana.

Nämä valinnat ja linjaukset antavat täysin paljastavan kuvan toimijan arvostelukyvyttömyydestä ilman, että johtopäätösten tekoon tarvittaisiin mitään olettamia. On melko mitätöntä erehtyä tavallisena kansalaisena jossakin yksittäisessä sananvalinnassa verrattuna siihen, että erehtyy professorina koko ajattelunsa peruslinjauksissa. Tämä heittää pysyvän epäilyn varjon siihen, että myös yliopisto, joka tukee poliittisesti motivoitunutta agenda- ja tendenssitoimintaa, on erehtynyt henkilövalinnoissaan.

On sangen outoa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käyttää asiantuntijoinaan henkilöitä, jotka ovat selvästi rajanneet itsensä ja käsityksensä äärivasemmiston ahtaaseen nurkkaukseen. Kommunistinen käsitys, että yksilöiden toiminta pitää alistaa julkisen vallan määräyksille, näyttää juurtuneen pysyvästi heidän ajattelunsa perusrakenteeksi. Tämä autoritaarinen ja hierarkkinen komentelupolitiikka näyttää olevan myös EU:n ja EIT:n toimintatapa.

Sen sijaan meillä täällä vapaassa oikeistossa ajatellaan, että yksilöt ovat suvereeneja päättämään siitä, mitä ajattelemme ja sanomme ja että yhteiskunnan tehtävä on noudattaa kantaväestöön kuuluvien yksilöiden tahdonmuodostusta, jolla pitää olla prioriteetti kaikilla yhteiskunnan alueilla kansakuntamme oman poliittisen vallanperimyksen pohjalta.


Miksi sananvapauden kahliminen on vailla mitään oikeutusta?

Sananvapauden pois korventamisessa on perimmältään kyse yksilöiden itsemääräämisoikeuden runtelemisesta, eli samasta asiasta kuin käteisen rahan poistamishankkeissa. Niillä koetetaan pidättää yksilöiden henkiset tai aineelliset potentiaalit julkisen vallan tai niiden kontrolliin ajettujen laitosten, kuten valtamedian, sosiaalisen median tai pankkien, hallintaan.

Ihmisten hallitsemiseen puolestaan tarvitaan vapauksien, itsemääräämisoikeuden, yksityisyydensuojan ja omaisuudensuojan vähittäistä pois murentamista, jota sosialistit ovat toteuttaneet pitkällä marssillaan läpi EU-johtoisten ja keskusjohtoisten organisaatioiden. Jo Adam Smithin mukaan yksilön tulee olla ajatustensa ja sanomistensa suvereeni valtias, aivan niin kuin Max Stirnerin mukaan omistamisen määritelmällinen tunnusmerkki on, että yksilö voi tehdä varallisuudellaan ja muilla potentiaaleillaan sitä mitä haluaa eikä sitä, mitä jokin toinen taho pyrkii määräämään.

On selvää, että sananvapauden tuomarina voi toimia vain, jos kansalaiset alkavat pelata tuota sinänsä järjetöntä ja oikeuttamatonta sananvapauspeliä ja hyväksyvät ehdon, jonka mukaan joku toinen ihminen voi ylipäänsä alkaa rajoittaa yksilöiden itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta suvereenisti päättää omista ajatuksistaan ja sanomisistaan.

Kysymys ei saa nyt olla siitä julkisuudessa tuputetusta ajattelutavasta, ”millä ehdoin kansalaisten sananvapautta pitäisi rajoittaa”. Sen sijaan huomio pitäisi kiinnittää kahteen muuhun asiaan. Ensinnäkin (1), millä edellytyksillä voidaan odottaa, että kukaan kansalainen antautuisi pelaamaan juristien harjoittamaa hullua tuomaripeliä. jossa juristeille myönnetään oikeus päättää yhteiskunnallisesta totuudesta ja siitä, mitä kansalaiset ajattelevat ja sanovat. Toiseksi (2), millä perusteella kukaan tai mikään normittava taho katsoo olevansa oikeutettu puuttumaan toisten ihmisten ajatuksiin ja sanomisiin.

Molemmilta vaatimuksilta puuttuu pohja. Tämä puolestaan nojaa siihen, että normittavalla viranomaisvallalla ei ole oikeutta eikä loogista kompetenssia määrätä yhteiskunnallisia tosiasioita, kansalaisten poliittista tahdonmuodostusta eikä suuntaa, johon poliittinen prosessi kehittyy. Tällöin syyllistyttäisiin naturalistiseen virhepäätelmään, jossa preskriptiosta (määräyksestä) johdeltaisiin deskriptio (kuvaus siitä, miten asiat ovat), toisin sanoen ”pitää olla” -lauseesta ”olla”-lause. Tätä nuo juristit, jotka tätä nykyä roikkuvat kuin koulupojat opettajattaren rintaliiveissä, ovat olleet täysin kykenemättömiä tai haluttomia ymmärtämään tai hyväksymään omassa yksinkertaisuudessaan tai harkitussa vallanhalussaan.

Yksi kaikkien sarkastisimpaan valoon joutuneita käsitteitä Demla-juridiikan keskellä on ”oikeusvarmuus”. Se on alkanut merkitä varmaa syytettä ja tuomiota perussuomalaiselle, joka toteaa muslimien ja terrorismin tai raiskausten korrelatiiviset yhteydet, osoittaa valtamedian puolueellisuuden ja valheellisuuden tai vastaa viranomaisvallan omiin uhkauksiin millä tahansa viranomaisvallan vastaisuudella. Sankari tässä diskurssissa on se, joka ei selittele, vaan sanoo asiat niin kuin ne ovat ja niistä ajattelee.


Totuuden ajatuksistaan saa sanoa

Samalla, kun vihervasemmisto täyttää valtion turvallisuusalan korkeimpia virkoja omilla uustaistolaisilla kellokkaillaan, lähestytään vaaran vuosien tilannetta, jolloin SKP:n Yrjö Leino toimi sisäministerinä ja vasemmistososialisti Otto Brusiin Punaisen Valpon päällikkönä. Tuolloinkin vasemmiston sissit tanssivat valtioneuvoston pöydillä ripaskaa vetääkseen kuraan sananvapauden, aivan kuten Itä-Euroopan maissa.

Tämän päivän omahyväiset ja tuulesta turvoksissa olevat ”oikeusoppineet” tuskin ovat tulleet ajatelleiksi, millaista ahdistusta, tuskaa, kärsimystä ja vahinkoa he tulevat tuottaneiksi moraalisesti moitteettomille kunnon kansalaisille henkilökohtaisen panettelun ja julkisen maineen lokaamisen kautta. Noilla viranomaisilla ovat käytössään vieläpä aseet, pippurisumuttimet, pakkokeinot ja koko väkivalta- sekä rangaistusmonopoli, joita vastaan kansalainen on täysin alaston, riisuttu ja aseeton, aivan niin kuin monet poliitikot ovat voimattomia niitä sertitifioituina pidettyjä kirjanoppineita vastaan, joille on luovutettu yksinoikeus toimia säädösten tulkitsijoina ja selittelijöinä. Mielipidesorto Suomessa ja laajemminkin EU:ssa on mennyt (tai tehty) filosofisesti arvioiden sietämättömäksi.

Perusoikeusfundamentalistit rääkyvät ihmisoikeuksien perään, kun heidän tarkoituksenaan on edistää internatsistista ja globaalia maahanmuuttovyöryä, mutta Suomen perustuslait ja muutkaan lait eivät vaikuta merkitsevän heille mitään, kun heidän tarkoituksensa on mitätöidä kansalaisten sananvapautta ja estää laittomasti maassa olevien karkottaminen tai käännyttäminen. Korkeista asiantuntija-asemistaan huolimatta heidän argumentaationsa ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista on siis täysin mielivaltaista ja mitätöntä.

Filosofian näkökulmasta yksi on ylitse muiden: totuuden saa sanoa. Ja totuus se on totuus myös siitä, mitä kansalaiset ajattelevat toisistaan, täällä käymässä olevista, maahanmuutosta tai poliittisista asioista yleensä. Se on yhteiskunnallinen totuus, jota ei pidä peitellä juristinnuijien harjoittamalla pelottelulla. Siteeraan lopuksi hollantilaista oikeusfilosofia ja Leidenin yliopiston professoria Paul Cliteuria, joka lausui 9.3.2017 TV1:n Ulkolinjassa näin:

”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”

On selvää, ettei yhteiskunnallista totuutta voida saavuttaa oikeussaleissa, joita varjostaa rangaistusten uhka, joten Cliteurin toteamuksessa ei ole mitään uutta, paitsi että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa, vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”, sillä tämän maan yliopistojen oppituolit on täytetty viimeistä virkaistuinta myöten vihervasemmistolaisten puolueiden etäispäätteillä, jotka käyttävät asemaansa häikäilemättömästi punavihreän agendan juurruttamiseen myös opiskelijoiden tajuntaan.


Aiheesta aiemmin:

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?
Ohjeita orwellilaiselle oikeuslaitokselle
Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan

Valemedia vaikeni ”brittiläisen” lapsensurmaajan henkilöllisyydestä

Lapsen murhaamista pidetään Suomessa poikkeuksellista julmuutta ilmentävänä tekona, joka osoittaa tekijänsä ajatusmaailman poikkeavan jyrkästi kaikesta, mitä voidaan jollakin tavoin ymmärtää.

Kun monikulttuuri-ideologian lähettiläänä Suomeen tullut Zulfigar Ali Sohrab (290482-) surmasi kouluikäisen sukulaispoikansa jouluyönä 2018, valtamedia ja poliittinen poliisi tekivät kaikkensa salatakseen tekijän henkilöllisyyden ja nimen.

Kansalaiset kuitenkin selvittivät hänen taustansa ja sen, että murhaaja oli Helsingin apulaispormestariksi ilman asianmukaista tutkintoa valitun Nazima Razmyarin (sd.) Facebook-kaveri. Suomalaisen ihmisen ainoa kaveri taitaakin olla perussuomalainen ihminen.

Kun tuomioistuin totesi tekijän syyllistyneen murhaan mutta jätti hänet tuomitsematta, Yleisradio jätti vielä tuolloinkin mainitsematta syyllisen nimen ja hänen taustansa, vaikka kulttuuritaustalla oli aihetta olettaa olleen vaikutusta tekijän käsityksiin oikeasta ja väärästä siinä missä hänen oletetulla ”mielentilallaankin”. Hänet päästettiin siis vähällä ja passitettiin elinkautisen vankeusrangaistuksen sijasta hoitoon.

Ilta-Sanomat raportoi laajasti hänen rikoshistoriansa, samoin MTV3, mutta kumpikaan ei kertonut hänen nimeään eikä ulkomaalaistaustaansa. MTV3:n selitysten mukaan naapurit pitivät tekijää ”reippaana ja kunnollisena”. Tapausta pidettiin ymmärrettävästi ”järkyttävänä ja hirveänä”, mutta valtamedia olisi voinut peittää tekijän taustan vähemmälläkin maalailulla.

Mikä paljastavinta: laajan uutisoinnin keskellä valtamedia ei puhua pukahtanut tekijän kansalaisuudesta, etnisestä taustasta, nimestä eikä muista ominaisuuksista mitään, paitsi että pääkaupunkiseudulla vuodesta 2001 asuneen ja 1982 syntyneen toistuvaisrikollisen sanottiin olleen ”räjähdysherkkä mies”. Ehkä tämä tieto riittikin valistuneille suomalaisille.

Ja sitten tämän päivän aiheeseen. Kun Espoon Suurpellossa asuva 35-vuotias Britannian kansalainen Ayesha Ali tappoi 2-vuotiaan lapsensa viime viikolla, valtamedia teki jälleen kaikkensa vaietakseen tekijän etnisestä ja muslimitaustasta. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi laajasti tapahtumasta ja jopa siitä, että Espoon epäilty lapsimurha kohosi Britanniassa ykkösuutiseksi.

Mutta suomalainen valtamedia ei kertonut niitä olennaisia seikkoja, jotka Britannian The Sun ja Sunday Mirror toivat kuvien kanssa julki epäillyn taustasta. Sen sijaan suomalainen valtamedia kääntyi etsimään syyllisiä Suomen oikeuslaitoksesta, joka oli antanut tapetun lapsen vanhemmille avioeroasiaan liittyvän väliaikaismääräyksen vain hieman ennen henkirikosta.

Suomessa lapsensurman taustasta ja henkilöistä kertoi luotettavasti ja rehellisesti valtamedian ”valhemediaksi” nimittelemä MV-lehti. Ayesha Ali oli muuttanut lapsen isän Adnane Osmanen kanssa Suomeen viime vuoden tammikuussa Adnanen saatua apulaisprofessorin viran (pääasiassa verovaroilla ylläpidetyn) Aalto-yliopiston eräänlaisena lahjana maahanmuuttajalle. Cambridgen yliopistosta valmistunut Ayesha puolestaan työskenteli englanninkielen opettajana yrityksissä.

On erikoista, että edes brittiläisessä huippuyliopistossa kouluttautuminen ei riitä sivistämään noita muutamia edes sen vertaa, että ymmärtäisivät pidättäytyä tappamasta omia jälkeläisiään vain jonkin tuomioistuimen antaman väliaikaismääryksen vuoksi, jolle ilmeisesti oli selvä tarve. Äidin ratkaisullako nyt muka toteutui lapsen etu?

Lukiessani ensimmäistä kertaa valtamedian uutisjutut ”Espoossa asuvasta britistä”, joka tuolla tavalla surmasi lapsensa, mieleeni juolahti kysymys, mikä mahtaa olla nimeltä mainitsematta jätettyjen epäiltyjen muu tarkempi tausta.

Ensin he vievät meiltä yliopistotyöpaikat ja sitten osoittavat sivistystä kansalaisyhteiskunnassa. Näin se monikulttuurinen vallankumous syö omat lapsensa. Valtamedia puolestaan pitää suomalaisia pilkkanaan tukiessaan islaminvihreän hallituksen mädätyspolitiikkaa omalla pimitys- ja vaikenemistoiminnallaan. Ei tarvitse varmaan sanoakaan, mitä ajattelen luudan, harjan ja varren työllisyystarpeesta valtakuntamme rajoilla.


Aihepiiristä aiemmin

Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – Täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla

Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla

Kun muuan turvapaikanhakija surmasi suomalaisen tyttöystävänsä ja itsensä Hämeenlinnassa viime viikolla, valtamedia ei pukahtanut tekijän ulkomaalaistaustasta eikä turvapaikanhakijan statuksesta aluksi mitään. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta lyhyesti tynkäjutussaan.

Saattaa olla, että tekijän taustasta vaikeni omalla salamyhkäisellä tavallaan alun perin poliisiviranomainen. Mutta myöskään myöhemmissä valtamedian jutuissa, joissa ulkomaalaisuudesta ja turvapaikanhakijuudesta mainitaan (kuten MTV3:n ja Iltalehden jutuissa), tekijän taustaa ei liitetty millään tavoin siihen ulkomaalaisrikollisuuden jatkumoon, joka on seuraus Euroopan yli pyyhkineestä maahanmuuttovyörystä. MTV3:n uutisjutussa rikosta myös pyrittiin selittelemään pois videohaastattelussa, jossa kehuskeltiin, että henkirikosten määrä kokonaisuudessaan laskee.

Sen sijaan Oikea Media mainitsi myös Hämeenlinnan tapauksen julmasta tekotavasta, eli pään irti leikkaamisesta, joka on nimenomaan islamilainen tapa ja kertoo siten muslimikulttuurin vaarallisuudesta länsimaille.


Eräs syyllinen turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemiin rikoksiin: sisäministeriö

Tapauksen kautta ei paljastu vain valtamedian mädännäisyys vaan punavihreän hallituksen harjoittama kataklysminen siirtolaispolitiikka, joka bastardisoi koko yhteiskuntaamme.

Kun Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut mies palautettiin Irakiin ja tapettiin siellä, valtamedia ja maan hallitus nostivat aiheesta mölyn. Otsikoihin nostettiin Turvapaikanhakijoiden tukiyhdistyksen messu, jonka mukaan ”Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat usein painostaneet valitsemaan vapaaehtoisen paluun” (Aamulehti). Sisäministeri Maria Ohituskaistapääsalo marisi langettavasta tuomiosta, että ”oikeusvaltio on epäonnistunut” (Uusi Suomi).

”Ei koskaan enää”, mäkätti Ohisalo (vihr.), ja hallitus lupasi lahjoittaa tänne luvatta ja kutsutta tunkeutuneille suuren määrän uusia työpaikkoja.

Sen sijaan nyt kun turvapaikanhakija tappoi Suomessa jälleen suomalaisen, Ohisalo ja hallitus ovat omassa vihervasemmistolle tyypillisessä kavaluudessaan hipi hiljaa. Suomalainen ihminen, jolla olisi ollut koko elämä edessään, menetti henkensä vain, koska yhteiskuntaamme luvatta tunkeutunut kutsumaton haittamaahanmuuttaja oli saanut oleskella Suomessa vapaalla jalalla jo viiden vuoden ajan.

Kuin luonnon kostoa on, että surmattu nainen oli monikulttuuri-ideologian aktiivinen kannattaja ja moitti kovasanaisesti niitä, jotka arvostelivat haitallista maahanmuuttoa. MTV3:n ja sosiaalisen median tietojen mukaan rikoksesta epäilty puolestaan oli kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija ja palestiinalainen muslimi, joka päästettiin maahamme vuonna 2015 tulleen pakolaisaallon mukana, vihasi Donald Trumpia ja ihaili Sanna Marinia. Taustoista kertoi rehellisesti muiden muassa MV-lehti.

Luvattomasta maahantulosta ja maahan päästämisestä alkaneen rikoksen viimein kulminoiduttua henkirikokseksi, ei istuva vihervasemmistolainen mädättäjähallitus pukahtanut sanaakaan rasismista, ihmisoikeuksista eikä palautusten tehostamisesta.

Samoin kävi jo Kajaanin Otanmäessä tehdyn surman yhteydessä, jossa turvapaikanhakijoiden uhrina oli suomalainen: ei pahoittelua hallitukselta saati tasavallan presidentiltä, joka jaksaa kyllä narista vihapuheesta, ikään kuin vääryyden aiheuttamaan vastavihaan ei olisi mitään syytä.

Myös sisäministeriön kansliapäälliköksi ilman turvallisuusalan asiantuntemusta valittu Kirsti Pimiä (vihr.) on pää pimeänä puskissa, ja naiset vaihtavat keskenään onnittelukorttitekstejä Ohisalon junaileman nimityksen vuoksi Twitterissä. Nähdäkseni sisäministeriö ei tarvitse henkilökuntansa ketään islaminvihreää haittasuomalaista vaan ihmisen, joka ymmärtää valtionrajojen tarkoituksen.

Hallitus on luonnollisesti vaiennut myös monista muista asioista virkaansa astuttuaan, muun muassa hoitajamitoituksen laittamisesta kuntoon. Mutta kiireellisiä tekoja on riittänyt asumisen ja energian hinnan nostamiseksi sekä autoilun verotuksen kiristämiseksi, maailman pelastamiseksi suomalaisten laskuun sekä rahojemme lähettämiseksi kehitysapuna Afrikkaan.

Hallituksella on riittänyt toimenpiteitä paatuneiden ISIS-terroristien saamiseksi mahdollisimman nopeasti yksityissuihkareilla Suomeen Supon riesaksi ja veronmaksajien rasitteeksi.

Tosiasiassa Suomen valtion tehtävä ei ole taata ulkomaalaisten kuolemattomuutta ulkomailla vaan estää laiton maahanmuutto ja heidän väärinkäytöksensä täällä. Raja, jota ei valvota, ei ole raja.


Valtamedia mädättää kulttuurimme ja hallitus väestörakenteemme

Mistä valtamedia sitten puhuu? Vastaus: hallituksen edustamaa järjestelmäpolitiikkaa edistävistä omista systeemivalheellisista tekouutisistaan, joilla pyritään legitimoimaan EU-vetoista kansallisvaltioiden heikentämistä ja kansallisen itsemääräämisoikeuden pois riistoa.

Eräänlaisena vastauutisena monikulttuurisuuskokeilun jatkuvasti tuottamalle kielteiselle näytölle Helsingin Sanomat sytytti näyttöpaneeleihin vihervasemmistolaista unelmaa edustavan uutisläimäytyksen, joka on positiivista erityiskohtelua mainostavan journalismin jättiläispieru. Otsikkona on: ”Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ’Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä’”.

Sanasto on kuin parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tai hänen muusansa Aisa Kantolan kynästä, paitsi että harrastelijakirjoittaja Koko Hubaralle luovutettua hanketta rahoittavat avokätisesti Otava ja Otavan kirjasäätiö.

Tapaus antaa jälleen näyttöä siitä, millä tavoin myös kirjojen kustannusporras on uutistoiminnassa olevan valtamedian tavoin monikulttuuri-ideologian aisankannattaja. Sinnikkyys, jolla ulkomaalaistaustaisia ajetaan ilman mitään todellisia ansioita rahoitusputkeen kuin käärmettä pyssyyn, ei näytä pysähtyvän monikulttuuri-ideologian hedelmiin, joiden tuloksena muutamilta revitään irti pää. Asiaa voidaan puolustella vain sillä, että näin syntyy ainesta todenperäiseen ja faktajournalismia edustavaan rikoskirjallisuuteen, jonka ei tarvitse olla enää fiktiota.

Tällaiseen vierasperäisyyden suosimiseen ei ole nähdäkseni kotimaisessa julkaisutoiminnassa vähäisintäkään tarvetta. Kulttuuripoliittisen internatsismin sijasta pitäisi suosia nimenomaan suomalaista ja kantasuomalaisten omin voimin tuottamaa julkaisutoimintaa vieraita ja universaaleja tappajakulttuureita vastaan.

Otavan ja Koko Hubaran ”ei-valkoisille” suunnattu hanke täyttää lähes minkä tahansa löyhästikin punotun rasismin käsitteen määritelmän. Yleisesti katsotaan, että ”rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon”.

Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan ”kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

Otavan ja kustantajan suosiman kirjoittajan ”ei-valkoisille” tarkoittama hanke täyttää yllä olevat rasismin määritelmät aukottomasti. Koska etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa, on tieteen kuningattarelle Koko Hubaralle lahjoitettu projekti selvästi lain vastainen. Ainoan porsaanreiän syytteen nostamista vastaan luikertelemiseen voisi tarjota yhdenvertaisuuslain 9 §, joka tosin on ristiriidassa sitä ylemmänasteisen perustuslain kanssa. Yhdenvertaisuuslain kohta mahdollistaa juuri tuon positiivisen erityiskohtelun, joka on myös filosofisten tasa-arvon periaatteiden ja olemuksen vastainen.

Voidaan kysyä, millaisen rääkymisen valtamedia ja viranomaisvalta aloittaisivatkaan, jos joku suomalainen perustaisi ”vain valkoisille” tai ”ei-mustille” suunnatun musiikkibändin tai kauppapuodin. Jo nyt maahanmuuttokritiikkiä edustaviin tapahtumiin osallistumisesta viedään suomalaisilta ihmisiltä työpaikkoja (aiheesta täällä).

Apurahojen ja palkintojen roiskiminen osoittaa, että runous, romaanit ja tietokirjallisuus voivat olla mitä tahansa paskaa, kunhan tekijän persoonassa lihallistuvat kustantajan aatteelliset ihanteet (feminismi, monikulttuuri-ideologia ja vihervasemmistolainen naturalismi), joiden levittämiseksi kirjoittaja laitetaan televisioon. Sähköisen median kautta luodaan muutoin olemattomasta kysynnästä pelkkään ärsyttävyyteen tai kulttuurimeemiin perustuva markkina, jossa aineellistuu kirjakauppaportaan halu syöttää tämä kaikki viattomille lukijoille kauppakeskusten rekkalavoilta jaeltavina markettikirjoina.


Myöhäistä natsismin lohikäärmeen metsästystä: kohteena väärä maali

Hämeenlinnan rikastuksesta vaietakseen Helsingin Sanomat täytti viikonlopun numeronsa natsitraumaa ja juutalaisvainoja toistavilla vastauutisilla, joissa mesottiin monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta.

Muuan italialainen yöelämäntutkija kävi lehden mukaan Helsingin keskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa ja löysi muka vain yhden ”aidon ja monikulttuurisen paikan”. Helsingin keskustassa asuvana ja muuallakin käyneenä sanoisin, että eipä täällä juuri muita olekaan kuin noita karvakäsien omistamia ja pyörittämiä pikaruoan mättöpaikkoja ja kalliita etnisiä luksusravintoloita, joissa samppanjasosialistit, kaviaarikapitalistit ja muut helmikanat käyvät popsimassa valkosipulietanoita.

Helsingin Sanomat myös truuttasi lehteen kaksi juttua Auschwitzista ja Hannah Aredtista. Lehti jaksoi paheksua, että vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan.

Tämän uuvuttavan natsinalkutuksen tehtävänä lienee takoa Helsingin Sanomia lukemaan ja tilaamaan vaivautuneiden päähän, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käännyttäminen rajalta, heidän palauttamisensa ja muu torjuminen olisivat muka ”uusi holokausti”.

Tosiasiassa nuo tänne luvatta ja kutsutta tulleet ovat länsimaihin päästyään tappaneet ja vammauttaneet täällä tuhansia viattomia länsimaiden kansalaisia. Väestöjenvaihto ja holokausti siinä kyllä on tapahtumassa, mutta uhreina ovat länsimaiset ihmiset, juutalaiset ja koko järkiperäinen yhteiskuntajärjestelmämme.

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

Yliopistoa lähellä toimiva Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY (joka yrittää piilottaa akateemisen taustansa liiketoiminnalliseen nimeensä ”Ylva”) on purkamassa Hakaniemessä sijaitsevaa toimistotalojen rykelmää rakennuttaakseen paikalle uuden.

Kahden puolen Siltasaarenkatua sijaitseville tonteille rakennetaan muun muassa asuntoja ja majoitustiloja yliopistolla toimiville ulkomaalaisille tutkijoille. Helsingin Sanomien jutun mukaan purettavat virastorakennukset olivat ”teknisesti ja toiminnallisesti niin vanhanaikaisia”, ettei niitä kannata korjata. HYY puolestaan kaavailee alueesta ”kansainvälisesti houkuttelevaa tieteen ja yritysten kohtaamispaikkaa”.

Virastorakennusten purkaminen on sinänsä nautinnollista katseltavaa. Kukapa ei byrokratian romuttamisesta tykkäisi? Toisessa buildingissä toimi tosin HSL ja toisessa kaupungin rakennustarkastusvirasto ja päiväkoti – melko tarpeellisia molemmat.

Tämä virastokolossi puretaan, ja paikalle rakennetaan kansainvälisyyden Mekka.

Teknokratia tuskin vähenee jatkossa, sillä HYY rakennuttaa paikalle liiketalouden ja tieteen intressejä pyhittävää temppeliä, jossa sivistyksen soihtujen sijasta loistavat internatsismin ja monikulttuuri-ideologian valopäät euron kuvat silmissään. ”Maailmanluokan hotelli” vain pahentaa globaalikapitalistisen vieraantuneisuuden lietsomaa hysteriaa.

Myöskään kaupunki ei myynyt tontteja paikalla olleiden rakennusten vanhentuneisuuden vuoksi vaan saadakseen tonteista ne 15 miljoonaa, joilla maapohja vaihtoi omistajaa (kaupasta Ylen jutussa). Taloista uudemman ikkunat ja julkisivu saneerattiin muutama vuosi sitten, joten hukkaan menivät korjausrahat. Kiinteistöjä on ylläpidetty selvästikin ajattelemattomalla tavalla.


Kansainvälisyyden moskeija resurssien riistäjille

Nähdäkseni ainakin uudempi kiinteistö olisi sopinut sellaisenaan ulkomaalaisten tutkijoiden majoittamiseen – tehtävään, johon nyt rakennetaan kokonaan uutta palatsia. Purettavassa talossa on tiiviit ikkunat, ja sisätilat olisi voinut helposti saneerata yksityisiksi tai useamman hengen huoneiksi.

Huoneisiin olisi täytynyt vain tuoda kasattavia rautasänkyjä tutkijoiden yöpymistä varten. Niitä olisi saatu kätevästi Puolustusvoimien valitettavasti lopetetuista varuskunnista tai mielihyvin supistetuista pakolaiskeskuksista. Pöydiksi olisi voinut tuoda pintalaminoituja tupapöytiä ja istumiksi kovia muovipintaisia jakkaroita ilman selkänojaa. Siinä olisi ollut riittävästi luksusta ulkomaalaisille tutkijoille! ATK-fasiliteeteistään jokaisen pitää vastata itse, mutta iPhone-miehillä ja muilla arabi-Elviksillä ei teknoblingistä näytä olevan ainakaan turvapaikan saantia edistävää pulaa.

Tämä hyväkuntoinen rakennus ei kelpaa ulkomaalaisille tutkijoille, vaikka siinä oli pitkään muun muassa päiväkoti.

Myös uuden kiinteistön valmistuttua ulkomaalaiset tutkijat joutuvat tyytymään hotelli Kämpiä vaatimattomampaan tasoon. Koska huomauttamista löytyy arvatenkin myös uuden kiinteistön mukavuuksista, yhtä hyvin olisi voinut ottaa valitukset vastaan nykyisen kiinteistön epätäydellisyyksistä.

Nähdäkseni ulkomaalaiset tutkijat eivät ansaitse maassamme enää yhtään mitään lisää, eikä heille tule enempää resursseja osoittaa. Muutama vuosi sitten Helsingin Töölöön saneerattiin kaksi tornitaloa vierailevien tutkijoiden käyttöön. Majoitusta organisoiva Unihome Oy hallinnoi useita muitakin kiinteistöjä, jotka ovat varatut Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa vieraileville kansainvälisille tutkijoille. Kyse on ulkomaalaisten vierailijoiden subventoimisesta, sillä Unihome Oy toimii tappiolla, minkä paljastaa tilinpäätös. Mikään ”menestystarina” se ei siis ole (yhtiön mainoksesta poiketen).


HYY hyysää vääriä tahoja

Myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva erehtyy pahan kerran pyrkiessään tarjoamaan majoitusta ja mukavuuksia ulkomaalaisille vieraille. HYY hyysää vääriä tahoja harjoittaessaan vieraskoreutta ulkomaalaisten hyväksi samalla, kun monet suomalaiset opiskelijat joutuvat olemaan vailla asuntoja pääkaupunkiseudulla.

Mitäpä, jos HYY rakennuttaisikin Hakaniemeen opiskelija-asuntoja suomalaisille nuorille? Tätä kannatan itse niin poliittisesti kuin tiedepoliittisestikin. Mitään hyötyä ulkomaalaisten opiskelijoiden tai tutkijoiden palvomisesta ei Suomen tieteelle ole. Tieteelliset vaikutteet kulkevat julkaisuina sähköisesti, eikä siihen tarvita majoitusta eikä palkkaa. Rahat lypsettyään nuo kosmopoliitteina esiintyvät kiertolaiset siirtyvät kalvamaan seuraavaa kohdetta.

Maamme opetus- ja tutkimusresurssit ovat niin niukat, että niitä ei pitäisi jaella muille kuin Suomen kansalaisille lainkaan. Jokaisen tänne pyrkivän pitäisi vastata majoituskuluistaan markkinaehtoisesti itse. Niin myös suomalaiset joutuvat tekemään – ja maksamaan lisäksi huomattavia lukukausimaksuja ulkomailla opiskellessaan (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Myös opiskelijoiden vaihtosuhde on suomalaisille nykyisin tappiollinen. Ulkomaalaisia on Suomessa käyttämässä hyväkseen meidän verovaroillamme tuotettuja koulutuksia enemmän kuin suomalaisia on ulkomailla. Opetusministeriö puolestaan on sallinut koulutusresurssimme kaupustelun ulkomaalaisille samalla, kun lähiopetusta on lopetettu ammattikoulutuksesta niin runsaalla savotalla, että opiskelijat eivät enää opi mitään (aiheesta täällä).

Suurin ongelma on kuitenkin yliopistoissa, joissa hallinto ja rehtoraatti ovat asettaneet oikein tavoitteeksi, että vähintään 15–30 prosenttia opiskelu- ja työpaikoista annettaisiin ulkomaalaisille, vaikka he eivät ole millään tavalla oikeutettuja nauttimaan valtiorahoitteisen yliopistolaitoksemme resursseista. Verottamisen oikeutus perustuu siihen, että kannetut varat palautuvat niiden maksajien, eli omien kansalaisten, hyödyksi – vuotavalla sangolla ehkä, mutta kuitenkin.

Koulutus- ja tiedepolitiikan hölmöydet ovat seurausta suomalaisten valtavirtapoliitikkojen typeryydestä, hyväuskoisuudesta, lammasmaisuudesta ja ennen kaikkea heidän omasta pyrkimyksestään maksattaa moraalikarismansa ja hyvesignalointinsa tavoittelu veronmaksajien kassasta sekä HYY:n veroluonteista jäsenmaksua pulittamaan pakotettujen opiskelijoiden kukkarosta. Resurssien roiskiminen ulkomaille on luotu kokoomuslaisten ja sosiaalidemokraattisten opetusministerien kaudella, eikä ajurinlakin vaihtuminen Li Anderssonin (vas.) päähän tilannetta paranna (aiheesta täällä).


Tieteen ja opiskelun voimavarat kohdistettava suomalaisille

Asunnot ja opiskelupaikat ovat vain kermavaahtoa ja mansikoita ulkomaalaisille osoitetun palvelun päällä. Pahinta on yliopistotyöpaikkojen antaminen ulkomaalaisille.

Kenelle ne sitten menevät? Otan esimerkiksi kolmen vuoden takaisen professorinimityksen, jolla britti David Inglis juntattiin Helsingin yliopistoon sosiologian professoriksi (aiheesta täällä). Voidaan kysyä, pitikö sekin virka ulkomaalaiselle antaa, kun työmarkkinat yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa ovat Suomessa muutenkin kireät.

Inglis puolestaan selitti tulleensa Suomen kuivaamaan paitaansa kyyneleistä, joita hänelle oli tuottanut Britannian ero Euroopan unionista. Tulin Suomeen voidakseni kokea olevani ”eurooppalainen”, lausui ruokailun ja viinien maistelun sosiologina esiintyvä David Inglis virkaanastujaispäivänään moittiakseen omaa kotimaataan.

Kuulostaa selittelyltä ja samanlaiselta tekosyyltä kuin elintasopakolaisuus yleensäkin, joka tätä kautta on laajentunut myös asiantuntija-aloille. Vikaa ei olekaan Britannian erossa EU:sta vaan kyseisen kansalaisen sopeutumattomuudessa kotimaansa oloihin.

Meidän suomalaistenko pitäisi maksaa hänen kotimaanvihastaan johtuvien kompleksiensa hoidot tarjoamalla hänelle täältä professorin virka, kun oma virkansa lähtömaassaan ei riittänyt?

Suomen yliopistot eivät tarvitse enää yhtään vasemmistolaiskääkkiä samppanjasosialismiaan ja kaviaarikommunismiaan juhlimaan, vaan entisiäkin pitäisi potkia ulos yliopistojen pylväiden väleistä, jotta edes jonkinlainen uskottavuus säilyisi tieteillä.

Sama voidaan toistaa myös monien muiden henkilöiden ja ulkomaalaistettujen tieteenalojen kohdalla. Pahin tilanne on filosofiassa, jossa juuri kukaan ei puhu sönkötyksestä vapaata suomea ja josta voitte lukea enemmän täältä.


Mitä tekisin ministerinä?

Koska edustan erään Yleisradion toimittajan mielestä kuulemma perussuomalaisten ”koulutettua siipeä”, hän kysyi minulta eduskuntavaalien radiotentissä, mitä perussuomalaiset aikovat tehdä, jotta asiantuntijoiden aivovuoto ulkomaille saataisiin tukittua. Se oli mielestäni väärä kysymys, enkä voinut käsitellä sitä vastaamatta kysymyksen toiseen puoleen, joka koskee työvoiman maahantuontia.

Vastaukseni on, että ensin pitäisi saada työvoiman maahantuonti tukittua myös asiantuntija-aloilla, jotta kenenkään suomalaisen ei tarvitsisi lähteä etsimään töitä ulkomailta. Niinpä ehdotin, että ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa laajennettaisiin koskemaan myös asiantuntija-aloja.

Vastaukseni ei tietenkään Ylen toimittajaa tyydyttänyt, vaan hänen mielestään se oli vastaus eri kysymykseen. Omasta mielestäni se oli vastaus nimenomaan ongelmien ytimeen ja samalla myös ainoa oikea vastaus. Tätä tavoitetta ei HYY:n hyysäämishanke edistä vaan pahentaa, ja kaikki tuo kurjistaminen tapahtuu ylioppilaskunnan punavihreän ja huvitteluliberaalin hallinnon suostumuksella.

Asiassa tarvittaisiin kokonainen poliittisen ilmaston muutos, jotta päästäisiin kitkemään suomalaisiin ihmisiin kohdistuvaa rasismia. Hakaniemeen pitäisi rakentaa muutakin kuin wau-arkkitehtuuria, jotta stadilaisten alkuasukkaiden ja muiden paikkakuntalaisten vahvasti värittynyt kaupunginosaidentiteetti ei järkkyisi. Näin siitä huolimatta, vaikka joku nörtti tai akatemian punakaartilainen tulisikin ulisemaan, että ”et sä noin voi sanoo”.


Aihepiiristä aiemmin

Miksi Suomen yliopistot eivät pärjää koripallossa?
Mokutettua opiskelija-asuntopolitiikkaa
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Kuinka koulutuksen säästöt kannattaisi kohdentaa?
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Lukukausimaksusta ja makukausiluksusta