Lähikuvassa terrorismia selittelevä dosentti

Terrorismin tuntijana esitetty Leena Malkki Helsingin yliopistosta on paistatellut viime päivät julkisuudessa, kun Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat kyselleet häneltä selityksiä Barcelonan ja Turun terrori-iskuihin.

Syykin on selvä, sillä Malkki on yksi päätekijöistä, kun on yritetty puolustella epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa sekä oikeuttaa turvapaikanhakijoiden virtaa Euroopan maihin. Tämä puolestaan on tukenut vihervasemmistolaisen median tarkoitusperiä.

Helsingin Sanomat uudelleen julkaisi tällä viikolla Malkin heinäkuisen kirjoituksen, jossa Sisko Ponteva selitti, miten terrorismin kanssa kannattaa elää. Itse kirjoittamassaan jutussa Leena Malkki neuvoi mediaa sensuroimaan tai vähintäänkin valikoimaan asioita, sillä ”väkivaltaan keskittyvä ja sitä kuvin dramatisoiva uuti­sointi herättää enemmän terrorismin pelkoa kuin esimerkiksi pelastus­työntekijöiden työtä kuvaava, uhreihin keskittyvä tai ’kuiva’ asia­pitoinen uutisointi”.

Turun Sanomat noudattikin Malkin kehotusta sulkemalla lehden keskustelupalstat kansalaisten mielipiteiltä terrori-iskun jälkeiseksi viikonlopuksi, ”niin loppuu se puhe muslimiterroristeista”.

Tällainen kantaväestöön kohdistuva rajoittaminen ei ole kuitenkaan oikea eikä edes tehokas toimenpide tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoiden aiheuttama turvattomuus johtuu holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, monikulttuurisen toimintamallin täydellisestä epäonnistumisesta, vieraiden kansakuntien vyörymisestä rajojen yli sekä islamilaisen väkivaltakulttuurin ajautumisesta ristiriitaan järkiperäisen kulttuurimme kanssa.

Suuressa valistuneisuudessaan Leena Malkki ohjasi kansalaisia olemaan ”pelkäämättä” ja kieltäytymään seuraamasta maailman tapahtumia: ”Jos terrorismi alkaa liiaksi ahdistaa, kannattaa sulkea tietokone ja televisio sekä suunnata huomio välillä muihin asioihin. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että terrorismi pelottaa enemmän niitä, jotka seuraavat tiiviisti iskuja koskevaa uutisointia.”

Malkki yritti siis madaltaa kansalaisten arvostelu- ja päättelykyvyn pelonsekaiseksi ”reagoimiseksi” samalla, kun hän itse epäintellektualisoi terrorismiongelman pelkäksi kantaväestöön kuuluvien ihmisten henkilökohtaiseksi mielenhallinnan kysymykseksi. Tosiasiassa Eurooppaa koetteleva terrorismi on poliittisen tason ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii julkisen tason toimenpiteitä ja käsittelyä, mutta tätä Leena Malkki ei pienessä päässään ymmärrä.

Sen sijaan Leena Malkki Helsingin yliopistosta suositti kansanjoukoille pään panemista pensaaseen ja piti ihmisten maahanmuuttokritiikkiä ja älyllistä valppautta tunneperäisenä eikä järkiperäisenä reaktiona. Sitten hän neuvoi odottamaan passiivisena ilmiön pahenemista, sillä ”vastatoimet saattavat itse asiassa jopa pahentaa tilannetta terrorismin hillitsemisen sijaan” ja ”jos yhteiskunta ja laaja yleisö ei reagoi iskuihin odotetulla tavalla, piittaamattomuus alkaa ajan mittaan käydä motivaation päälle.”

Jutun loppuun kerätyssä kirjallisuuskasassa ei tosin esitetty yhtään pätevää näyttöä tämän arvauksen puolesta. – Ei esitetty, sillä ennusteenomaisessa asiassa varmaa tietoa ei voi olla, ja näkemykset tyynnyttelyn tehokkuudesta perustuvat yliopiston ruokkimien pullasorsien omiin poliittisiin sormileikkeihin.

Leena Malkki vähätteli terrorismin merkitystä myös arvioimalla sen merkitystä ”bruttokansantuotteeseen” pieneksi, ja hän kaunisteli terroritekoja väittämällä, että ”suuri osa yhteiskunnalle koituvista taloudellisista kustannuksista ei synnykään itse iskujen tuottamasta tuhosta, vaan ihmisten ylivarovaisuudesta terrori-iskun jälkimainingeissa”.

Tämä kieroudessaan etevä viattomien ihmisten syyllistäminen ei poista tietenkään sitä perustotuutta, että syy ihmisten reagoimiseen on terroristien toiminnassa, että kantaväestöjen reaktiot ovat sinänsä järkiperäisiä ja että niiden mahdolliset kielteiset vaikutukset ovat osa terroristisen toiminnan tuhoisuutta.

Leena Malkki jatkoi, että ”ei ole sellaista ulkoista tunnus­merkkiä, josta iskuja mahdollisesti suunnittelevan tai tukevan voisi luotettavasti tunnistaa.”

Ei ole vai? Lähes kaikkia maailmassa viime vuosina tehtyjä terroritekoja (noin 98 %) yhdistää tekijöiden islamilainen tausta (Wikipedian luettelot tässä). Mikäli voi tunnistaa muslimin, voi tunnistaa henkilön, jonka alttius terroritekoon on muita suurempi.

Kirjoituksensa lopussa Leena Malkki käänsi huomion poliitikkojen ja viranomaisten suuntaan ja sanoi, että ”viranomaisiin ja poliitikkoihin kohdistetut odotukset terrorismin lopettamisesta ovat usein kohtuuttomia”. Tällä tavoin hän puolusteli hallituksen lepsua maahanmuuttopolitiikkaa, vaikka Dublin-asetuksen nojalla Suomen olisi pitänyt käännyttää kaikki maahamme humahtaneet yli 30 000 sotilaskarkuria, laitonta maahanmuuttajaa ja epäperäistä tulijaa.

Maltti ei nyt auta, Malkki!

Yleisradion 18.8.2017 puolelta päivin julkaisemassa ja toimittaja Tulikukka de Fresnesin kirjoittamassa jutussa Leena Malkin suvaittiin pieraista, että ”edelleenkään ei tiedetä, miten tapaus liittyy ääri-islamististeen liikehdintään vai liittyykö se siihen mitenkään” ja että ”marokkolaistaustaisia ihmisiä on Euroopassa niin paljon, että kahden henkilön yhteinen kotimaa ei kerro Malkin mukaan vielä mitään”.

”Tätähän odotettu, että jotain vastaavaa tapahtuu”, hän sanoi haltioituneena ja ilmiötä normalisoimaan pyrkien. Mikäli terrori-iskua osattiin oikein ”odottaa”, kuten Malkki paljastavasti kuvaa, siihen olisi pitänyt varautua poistamalla potentiaaliset terroristit heti maasta tai lyömällä heidät rajoilta takaisin.

Koska rajoja ei kansalaisten rukouksista huolimatta suljettu laittomalta maahanmuutolta, vaikka sen ennustettiin ajan myötä johtavan terrorin leviämiseen myös Suomeen, on pääteltävä, että terrori-iskun ”odottaminen” tarkoitti ministerien ja tutkijoiden puheissa terrori-iskun ”toivomista”. Tästä puolestaan seuraa, että ministerit ja suvaitsevaiset ovat suoraan vastuussa myös Turussa tapahtuneista terroristisista murhista.
 
Koska terroristi voi kansainvälisesti saadun näytön valossa kuoriutua esiin aivan tavallisestakin muslimista, pitäisi torjunnan kohdistua koko ryhmään. Olen itse jo vuosien ajan vaatinut, että pakolaisten virta rajojen yli on katkaistava, kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat on poistettava maasta viipymättä, eikä käsittelyä odottavia saa päästää vapaalle jalalle.

Malkin mukaan hyökkäyksen osatekijät, kuten etninen tausta, lähtömaa, status turvapaikanhakijana tai islamilainen uskonto, eivät muka mahdollista hyökkäyksen tulkitsemista terrorismiksi, vaan hänen mukaansa tapaus on saatu näyttämään terrori-iskulta vain siksi, että ”terroristisesta rikoksesta on kuvaus rikoslain luvussa 34a” ja ”viranomaiset ovat tutkintaa määritellessään käyttäneet tätä lainsäädännön kuvausta”.

Leena Malkin näkökulmasta Turun terrori-isku voi olla terrorismia vain, jos se sopii terrorismin viranomaismääritelmään, mutta muutoin siitä puuttuvat terrorismin tunnusmerkit. Hänen näkökulmastaan yleiskieltä ei saa käyttää asioiden nimeämiseksi siksi, mitä ne ovat.

Samaan aikaan Yleisradion jutun kanssa Helsingin Sanomat julkaisi toimittaja Jussi Salmelan kirjoittaman jutun ”Terrorismintutkija: Suomen mittakaavassa Turun isku oli poikkeuksellinen teko – ’Jos haluaa minimoida vaikutuksia, niin omaa käyttäytymistä kannattaa muuttaa mahdollisimman vähän’”.

Sana ”yksittäistapaus” on nyt valhemediassa korvattu sanaparilla ”poikkeuksellinen teko”, jolla myös pääministeri Juha Sipilä puolusteli osallisuuttaan terroritekoon, kun oma kameli on kumollaan keitaalla.

Jo Helsingin Sanomien pitkä ja lukijoita manipuloimaan pyrkivä otsikko kertoi kaiken. Leena Malkin tarkoitus on paimentaa ihmisiä toimimaan kuten ennenkin: äänestämään kokoomusta, keskustaa ja vihervasemmistoa sekä hyväksymään rajojen avoimena pitämisestä johtuva kansanmurha.

Dosentti Leena Malkin hoitaessa ilmavaivojaan luonnollisella tavalla poliisi puolestaan joutui iltapäivällä tunnustamaan, että Turun puukottaja on nuori mies, joka tuli maahamme turvapaikanhakijaksi keväällä 2016 ja esitti olevansa 18-vuotias. Kyseessä on siis Juha Sipilän ja Petteri Orpon maahanmuuttopolitiikan hedelmä, jolle valhemedia aloitti välittömästi säälipisteiden keruun lavastamalla hänet alakuloisuudesta kärsiväksi.

Kadottuaan vastaanottokeskuksesta tekijä on ollut maassamme laittomasti oleskeleva henkilö, joita arvioin jo torstaisessa kirjoituksessani piileskelevän Suomessa muutamia satoja.

Tekijän hämärien yhteyksien vuoksi poliisi on ottanut kiinni neljä muuta henkilöä samoilla rikosnimikkeillä, ja ainakin yksi kiinniotetuista on noudettu vastaanottokeskuksesta. Poliisi ei nimennyt mitään yksittäistä asiaa terrorismin tunnistamisessa, mutta viittasi ideologiseen taustaan. Supon mukaan kiinniotettujen profiili viittaa ääri-islamistiseen terrorismiin ja kertoo ainakin sen, että islamista on kysymys.

Viiden jihadistin kiinnioton lisäksi poliisi on kansainvälisesti etsintäkuuluttanut yhden henkilön, joka ei ole tällä hetkellä Suomessa. Poliisi ei lausunut terroristeilta takavarikoidun auton haltijan nimeä, joka on Mouad El Ftouhy. Näiden elukoiden logiikka on brutaaliudessaan seuraava: ”Hyväksykää valtauksemme tai tapamme teidät.”

Todellisuus on paljastanut Leena Malkin tapaisen märehtijän kannanotot pelkiksi virkkumummujen siunailuiksi, joilla ei ole kerta kaikkiaan mitään tieteellistä arvoa. Koulutettu apina osaisi esittää samat aprikoinnit pelkästään kopioimalla viranomaistiedotteita kahden päivän viiveellä.

Minkäänlaiseen analyysiin terrorismin olemuksesta, islamilaisen kulttuurin vuosisatoja vanhasta valloituspyrkimyksestä ja Euroopassa tapahtuvasta valkoisen väestön kansanmurhasta Leena Malkki ei kykene, ja sikäli hän on tyypillinen poliittisen vihervasemmiston etäispääte yliopistolla. Ei ihme, että Suomen Kuvalehden mukaan hänelle sataa vihaista palautetta myös valistuneilta kansalaisilta.

Pahamaineiset mahapaineiset

Aamulehden keväisessä jutussa ”Terrorismintutkija: ’Emme ole menossa kohti kaaosta’– olettaa silti iskujen lisääntyvän” (5.6.2017), Leena Malkki väitti, että terrorismi on ”marginaalinen ilmiö, vaikka se on nyt Euroopassa vähemmän marginaalinen kuin aiemmin”. Vitsikästä on, että hänen sanomansa kumottiin jo lehden omassa otsikossa.

Runsaan vuoden takaisessa Helsingin Sanomien kirjoituksessaan nimeltä ”Terrorismintutkijoiden ongelma on se, että tieto ei tahdo kelvata” (27.3.2016) Leena Malkki paheksui, että terrorismintutkijoiden tieto ei tahdo kelvata. Tämä ei ole ihme, sillä Malkin argumentit ovat olleet kuin ilmaan ammuttuja savikiekkoja, joita jokainen asioista jotakin tietävä ampuu huvikseen alas.

Helsingin yliopisto on kunnioittanut Leena Malkin viisautta myöntämällä hänelle dosentuurin, jotta hän näyttäisi juuri sellaiselta lausuntoautomaatilta, jolta päivystävän dosentin täytyy nykyaikana näyttää. Palkinnoksi vihervasemmistoon verkostoitumisestaan ja internatsistisesta kansainvälistymisestään Helsingin yliopisto on nimittänyt hänet myös Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtajaksi. Tässä tärkeältä kuulostavassa tehtävässä Malkki voi jatkaa Euroopan unionin turvapaikkalinjauksille suopeaa tendenssitoimintaansa estottomasti.

Leena Malkki on toiminut avustavana päätoimittajana Politiikasta-lehdessä, jonka muutamat sosialistiset ja feministiset tutkijat perustivat Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaiseman Politiikka-lehden rinnalle, koska eivät saaneet juttujaan siellä julki. Politiikasta-lehden toimitukseen kuuluvat muiden muassa tamperelainen kommunisti Jiri Nieminen ja pahamaineinen feministi ja kaksiarvoisen sukupuolieron kieltäjä Saara Särmä. Leena Malkki on julkaissut vasemmistolaisten Jukka Paastelan ja Kimmo Nuotion kanssa pari toimitustyötä, joilla dosentuurin vaatimukset eivät täyty.

Leena Malkki käyttää akateemista statustaan häikäilemättömästi hyväkseen levittäessään poliittista propagandaansa ja taivutellessaan kansalaisia itsetuhoiseen käyttäytymiseen: hyväksymään Euroopan maiden väestöjen vaihto ja väkivaltaisten siirtolaisten virta. Media puolestaan käyttää Leena Malkkia hyväkseen saadakseen mielipiteiden manipulaatiolle ja asenteiden muokkaukselle näennäistieteellisen tuen, joten valhe ja informaatiovaikuttaminen elävät symbioosissa yliopistossa ja mediassa.

Voisi helpostikin ajatella, että Leena Malkin kannanotot olisivat niin ääliömäisen epä-älyllisiä, että hän tulisi tahrineeksi koko tiedeyhteisön mainetta. Tosiasiassa hänen kannanottonsa antavat edustavan näytön siitä, kuinka banaalia yliopistoihin palkattujen nollatutkijoiden toiminta yleensäkin on. Minkäänlaiseen kokonaisanalyysiin ei ylletä, ja kommentointi jää pelkästään matalamielisen ja immanentin journalismin tasolle.

Malkin suositukset olla ”reagoimatta” ja ”piittaamatta” terrorismista noudattelevat  myös laajemmin naisten tapaa levittää kätensä tai haaransa maahanmuutto-ongelman edessä. Neuvottomuus ja epä-älyllistyminen kertovat elävää kieltään tieteen ja politiikan naisistumisesta. Onkin vaara, että tieteen, politiikan ja armeijan johtotehtävien päätyessä naisille naisellinen empatia ja solidaarisuus alkavat tuhota johdonmukaista ajattelua ja vastuullista politiikkaa yhtä tehokkaasti kuin muukalaisten invaasiokin, ja pidän näitä ilmiöitä ideologisesti yhteenkuuluvina.

Mikäli mitään järjellistä sanottavaa ei ole, voisi valheista pöhöttynyt valtamedia syöstä nämä akateemisella rehulla ruokitut mamupatjat pois julkisuudesta harjoittamasta tuota säälittävää poseeraustaan ja nymfopossumaista itsetehostustaan. Yliopistojen punavihreistä bunkkereista heidät lähdettää vain betonia läpäisevä tuhannen kilon onteloammus.

Me emme tarvitse sharia-murhaajia

Helsingin kansalaistorilla järjestettiin tänään ”Suomi 100” -juhlallisuuksiin liittyvä ”Nuku rauhassa” -tapahtuma, jossa turvallisuusalan eri toimijat esittelivät tehtäviään ja taitojaan. Samaan aikaan Turussa islamistinen terroristi pisteli puukolla kahdeksaa ihmistä, joista kaksi on tätä kirjoitettaessa kuollut.

Niin sanottu valtamedia peitteli aluksi terrori-iskua ja selvensi kello 19:34, että poliisi ”ei kommentoi epäillyn sukupuolta tai ikää”. Myöskään etnistä taustaa ei kerrottu, mutta ei kerrottu myöskään sitä, että epäiltyjen etnisestä taustasta tai kansalaisuudesta ei mainittu mitään.

Se, että kyse oli islamistisesta terrori-iskusta, olisi voitu paljastaa vähemmälläkin salailulla, mutta jo tämä salailun ja peittelyn aste riitti kertomaan kansalaisille, mistä oikeastaan oli kyse.

Luotettavin tieto tuli jälleen suoraan silminnäkijöiltä ja MV-lehdestä, joka on osoittautunut korvaamattomaksi tietolähteeksi lähes kaikkien maahanmuutto-ongelmien ja viranomaisten väärinkäytösten paljastamisessa.

Lehden mukaan Turun keskusta oli sotatantereena usean jihadistisen terroristin kokoonnuttua paikalle ja aloitettua verilöylyn ”allahu akhbaria” huutaen. Raportin tueksi esitettiin lukijan tallentamaa videokuvaa. Valppaat suomalaiset myös auttoivat maahanmuuttajataustaisen epäillyn kiinni saamisessa.

Maahanmuutto-ongelmaa aiheuttava ja kaunisteleva Helsingin Sanomat puolestaan pyrki lavastamaan hyökkääjän samantaustaisista kaverista sankareita, jotka koettivat hillitä riehujaa, kun taas suomalaiset sivusta seuraajat lehti yritti esittää nahjuksina, jotka vain näpelöivät älypuhelimiaan. Asian voisi sanoa niin, että etnojengi rähinöi jo keskenäänkin, jolloin suomalaiset viisaasti väistyen keskittyivät varjelemaan henkeään ja terveyttään, hälyttivät viranomaiset apuun ja tallensivat tapahtuman tärkeäksi todistusaineistoksi.

Kello 19:07 Ilta-Sanomat kertoi, että ”KRP ei tutki tapausta terroritekona”, kunnes jo kello 21:20 poliisinkin oli pakko tunnustaa, että ”epäilty tekijä on ulkomaalaistaustainen, nuorehko mieshenkilö joka on sairaalassa hoidettavana”. Terrorismi lakkaa olemasta terrorismia, kun sitä ei määritellä terrorismiksi.

Tällä aseella torjuttiin laittomia haittamaahanmuuttajia vanhoina hyvinä aikoina. ”Nuku rauhassa” -tapahtuma 18.8.2017 .

Terrori-iskuja tapahtuu nykyään niin tuhkatiheään, ettei sorminäppärinkään statisti pysy perässä. Hausjärvellä kolme ulkomaalaistaustaista otettiin äskettäin kiinni huomattavan asearsenaalin hallussapidosta, ja pittoreskina kuriositeettina myös Saksan Elberfedissä tapahtui iltapäivän tunteina puukkoisku.

Suomen suvaitsevaiset iloitsevat tietenkin kansainvälisen maineemme kohoamisesta, sillä lähestymme nopeasti sitä yleiseurooppalaista tasoa, jolla terrori-iskut rikastuttavat jokapäiväistä elämäämme.

Monikulttuurisuuden lisääntyminen huomioitiin jopa amerikkalaisella CNN-televisiokanavalla, joten Jan Vapaavuoren, Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Alexander Stubbin sekä kynnet verillä maahanmuuttoa peräävän vihervasemmiston unelma on toteutumassa. Juuri heidän ponnistuksiaan meidän on kiittäminen tämänpäiväisten ruumiiden kylmenemisestä. Sinisiksi vetävät kuin uuvatit.

Tänään onnenpyörän osoitin pysähtyi Turkuun. Minne seuraavaksi? Sitä voivat maahanmuuttokiimaiset Orpo, Sipilä, Stubb ja muut lahopäät jännittää omissa bunkkereissaan presidenttien vaihdellessa surunvalitteluja.

Ilon aihetta piilee toki siinä, että tällä tavoin saadaan lisää tietoa islamista ja opitaan ymmärtämään sen syvintä olemusta. Kiirettä ei kuitenkaan ole, joten toivon maahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistäjiltä malttia, ettei vauhti olisi liian kova.

Keep on dreaming, eli nukkukaa rauhassa! Apeus ja pelko eivät nyt auta, emmekä me todellakaan alistu.

Oma mielipiteeni on luonnollisesti ollut jo vuosien ajan se, että ei yhtään muslimia, pakolaista, turvapaikanhakijaa, haittamaahanmuuttajaa eikä muutakaan joutoväkeä tähän työttömyyden ja kurjuuden täyteiseen maahan enää, ja jokainen karkotus- tai käännytyskelpoinen maasta pois. Me emme tarvitse sharia-murhaajia.

Rikastus jatkui Barcelonan teurastuksella

Yhdysvaltalaisen Gateston-instituutin tutkija Soeren Kern oli juuri päässyt raportoimasta, että Espanja on saavuttamassa Kreikan toiseksi suosituimpana maahantunkeutujien porttina Eurooppaan, kun Barcelonassa sattui jälleen uusi yksittäistapaus ja muuan ählämi ajoi pakettiautolla kymmenien ihmisten päälle Las Ramblasin kävelykadulla. Iskussa kuoli 13 ja loukkaantui yli sata ihmistä, ja ääri-islamilainen järjestö Isis ilmoitti tehneensä iskun.

Samaan aikaan meillä täällä Suomessa valtakunnan merkittävin kulttuuririkastuksen puolestapuhuja Helsingin Sanomat valittelee, että ”Temppeliaukion kirkolle rakennetaan pysyvät esteet terrori-iskun varalle”. Jutussa siteerattiin kirkkoherraa, joka siunaili, että ”ovesta voi ajaa suoraan sisään ja raamit kaulassa alttarille asti”. Kirjoituksen mukaan varustautumisen taustalla on todellinen ja ajankohtainen uhkaus, ja Temppeliaukion kirkko mainittiin myös vuonna 2016 ääri-islamistisen terroristijärjestön Isisin Dabiq-propagandalehdessä.

Melkein kaikkialla Euroopassa eletään nykyisin islamin aiheuttaman kroonisen terroriuhan alaisena, ja julkisia tiloja ja tapahtumia joudutaan suojelemaan raskailla kulkuesteillä ja sotilaiden sekä vahvasti aseistautuneiden poliisien kaadereilla. Turun Tall Ships Race -tapahtumaa suojeltiin poikkeustoimilla, ja Hämeenlinnassa viime viikonloppuna järjestettyjen Elomessujen koko alue oli saarrettu rekoilla ja busseilla, jotta ”pelolle ei annettaisi valtaa”.

Muslimien joukkoinvaasio Eurooppaan on tuhonnut kulttuuristamme sen parhaat piirteet: kansalaisluottamuksen ja vapauden. Euroopan unionin löyhälatvaiset poliitikot, jotka eivät ole antaneet sotilaspiirien pysäyttää laittomia maahan pyrkijöitä rajoille, ovat syypäitä sekä turvallisuuden että sananvapauden tuhoamiseen Euroopasta.

Helsingin Sanomien toimittajan Kimmo Oksasen jutussa muuan rikoskomisario toteaa lakonisesti, että ”tämä on ajattelumalli, johon meidän on totuttava”. Kulttuurimädätyksensä tueksi lehti päivitti ja uudelleen julkaisi heinäkuisen juttunsa, jossa tutkijana esiintyvä Leena Malkki opetti, miten terrorismin kanssa kannattaisi elää. Hänen vuodatuksensa mukaan ”vastatoimet saattavat itse asiassa jopa pahentaa tilannetta terrorismin hillitsemisen sijaan” ja ”jos yhteiskunta ja laaja yleisö ei reagoi iskuihin odotetulla tavalla, piittaamattomuus alkaa ajan mittaan käydä motivaation päälle.”

Jutun loppuun kerätyssä kirjallisuuskasassa ei tosin esitetä yhtään pätevää näyttöä tämän arvauksen puolesta. – Ei esitetä, sillä ennusteenomaisessa asiassa varmaa tietoa ei voi olla, ja näkemykset perustuvat yliopiston ruokkimien yhteiskuntatieteilijöiden omiin poliittisiin sormileikkeihin. Palkkansa nämä kultapossukerholaiset kuittaavat vihervasemmistolaisten mielipiteiden esittämisestä ja maahanmuuttoa sekä monikulttuurisuutta edistävien tulkintojen tekemisestä samalla, kun kriittinen ajattelu karkotetaan yliopistojen punaisista tiedekunnista.

Jokainen asioista perillä oleva tietää, että terrorismia ei enää pysäytetä ”piittaamattomuudella” eikä oikeastaan millään, sillä eurooppalaiset ihmiset ovat pyhää sotaa käyvien muslimien tekemän tietoisen kansanmurhan kohteina, eikä kukaan EU-eliitin laupiaista lampaista valita sen olevan ihmisoikeusrikos.

Suomalaiset saavat syyttää tästä kulttuuritaantumuksesta Alexander Stubbin, Petteri Orpon ja Juha Sipilän tapaisia löperöliberaaleja oikeistolaisia ja kaikkia niitä vihervasemmistolaisia poliitikkoja, joille suomalaisen Suomen tuhoaminen on ollut osa heidän kollektiivista persoonallisuushäiriötään ja hyvinvointiyhteiskunnan raunioittamiseen tähtäävää kaunaista kostonhimoaan.

Suomeen on nyt jo kadonnut useita satoja Syyrian ja Irakin suunnalta tulleita sotilaskarkureita, eikä Lähi-idästä tulevan suihkuvirtauksen pysäyttämiseksi ole tehty mitään, vaan rajojen yli marssii jatkuvasti porukkaa ilman, että kuolonkouristuksissaan kamppaileva valhemedia pukahtaisi asiasta sanaakaan.

Myös EU:n ulkorajojen valvonta on osoittautunut pelkäksi valheeksi. Gateston-instituutin mukaan vuoden 2017 seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana yli 8300 laitonta maahanmuuttajaa on saavuttanut Espanjan rannikot. Tämä on kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Muslimi-invaasion pääsisäänkäynti Eurooppaan on ollut Italia sen jälkeen, kun reitti Turkista Kreikkaan suljettiin EU:n ja Turkin maahanmuuttosopimuksen päätyttyä maaliskuussa 2016. Tänä vuonna Italiaan on saapunut 97 000 henkilöä, kun luku vuonna 2016 oli 181 436. Viimeisten neljän vuoden aikana Italiaan on saapunut lähes 600 000 maahanmuuttajaa.

He osoittavat aggressiivisuutensa jo rajoilla, joita he pyrkivät ylittämään väkivaltaisilla hyökkäystoimilla ja koko rintaman laajuisilla iskuilla. Useat sadat laittomat siirtolaiset ovat toistuvasti rynnistäneet Espanjaan Marokon puoleiselta rajalta, ja kattavan kokonaiskuvan asiasta saa tästä Oikean Median artikkelista.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt antavat tälle rikolliselle toiminnalle tukensa kyyditsemällä Afrikan paisuvaa väestöä sisämaasta rannikolle ja ohjaamalla heitä merihätään Välimerelle. Samalla ne syyllistyvät ihmissalakuljetuksen avustamiseen, kuolemantuottamuksiin ja terrorismin edistämiseen Euroopassa.

Ei ole epäilystäkään, ettei terrorismin lisääntyminen johtuisi muslimien laajasta muutosta Euroopan maihin. Kyseessä on muhamettilaisen kulttuurin vuosisatoja vanha eurooppalaisen elämäntavan ja väestörakenteen romutusyritys, jota dynamiittityperät poliitikot eivät ole edes yrittäneet torjua.

Terrorismin selittelijöiden vakiovalhe valkoisiin ihmisiin kohdistuvien joukkomurhien puolustelemiseksi on arvaus, että iskuilla koetetaan ”jakaa kansaa”. Muslimien laitonta maahanmuuttoa pidetään a priorina, jota ei kyseenalaisteta, vaikka terrorismi johtuu selvästikin siitä, että muslimilaumat ovat väärässä paikassa: väärissä maissa ja väärässä maanosassa.

Terroriteot ovat koko muslimiyhteisön keskeinen painostuskeino, jolla muslimiyhteisö tavoittelee poliittista vaikutusvaltaa. Vaikka jokainen muslimi ei ehkä olekaan terroristi, terrorin uhka luo muslimiyhteisölle valtaa samalla, kun suuri osa muslimeista antaa hiljaisen kannatuksensa terrorismille työntäessään lastenrattaita meidän kaduillamme omahyväinen ilme naamallaan.

Ranskassa tehtiin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen tutkimus, jossa todettiin, että nuori muslimi omaksuu radikaaleja uskomuksia neljä kertaa todennäköisemmin kuin kristitty nuori. Lukiolaisista muslimeista 33 prosenttia piti ”hyväksyttävänä” ”osallistua väkivaltaisiin toimiin ajatustensa edistämiseksi”, toisin sanoen kolmannes heistä piti terrori-iskuja hyväksyttävinä iskujen tapahduttua.

Lukiolaisista muslimeista 20 prosenttia oli samaa mieltä väitteestä, että on ”hyväksyttävää kannattaa omaa uskontoaan myös asein”. Kyselyyn osallistuneista 6824 lukio-opiskelijasta 24 prosenttia kieltäytyi tuomitsemasta jyrkästi Charlie Hebdon iskussa tehtyjä murhia. Kyselyyn osallistuneista 21 prosenttia kieltäytyi tuomitsemasta jyrkästi myös Bataclanin teatterissa 13.11.2015 tapahtunutta verilöylyä, jossa teurastettiin 89 ihmistä osana 130 ihmishenkeä vaatineita Pariisin terrori-iskuja.

Tutkimuksen tulos on yhdensuuntainen vuonna 2006 tehdyn Pew Global Attitudes -tutkimuksen kanssa, jonka mukaan 42 prosenttia Ranskassa asuvista 18–29-vuotiaista muslimeista piti itsemurhaiskuja toisinaan oikeutettuina. Britanniassa lukema oli 35 %, Saksassa 22 %, Espanjassa 29 % ja Yhdysvalloissa 26 %.

Sen asemasta, että kotimainen valhemedia tunnustaisi islamistisen terrorismin syyksi islamin, se yrittää takoa kansalaisten tajuntaan omaa marxilaisen agendan mädättämää ja sosiaalis-taloudellisilla tekijöillä marinoitua mielikuvaa, jonka mukaan ”tämänpäiväisen iskun taustalla voi olla Espanjan talouskriisi”!

Tukensa media hankkii tutkijanviralla palkituilta politrukeilta, jotka alkeellista tu quoque -argumenttia soveltaen syyttävät terrorismista Euroopan pelastamiseen tähtääviä kansallismielisiä voimia. Yleisradion agendaan sopii toki se, että ”vanhempi tutkija Otso Iho muistuttaa niin ääri-islamistien kuin äärioikeiston käyttäneen autoa aseena terrori-iskussa”. Autoa voisi käyttää aseena myös ongelmia aiheuttavan väestön siirtämiseksi pois Euroopasta ja meidän kotimaistamme.

Petteri Orpon tapaiset kansanpetturit ovat väittäneet, että kansainväliset sopimukset velvoittavat ottamaan pakolaisia turvalliseksi luokitellusta Ruotsista, vaikka Suomen olisi kansainvälisten sopimusten perusteella pitänyt käännyttää jokainen tulija ensimmäiseen turvalliseen maahan. Tämä ei ole mielipide vaan objektiivinen tosiasia. Kansalaisten vastalauseiden hän valitti olevan ”rasismia” samalla, kun Kesärantaan kotoutunut Juha Sipilä kutsui turvapaikanhakijat lokoisaan yksityiskotiinsa asumaan, kunnes joku apulais-Veijo vihjaisi sen olevan huono idea.

Tämänpäiväisen terrori-iskun keskellä Ranskan märkäkorvainen presidentti Emmanuel Macron puolestaan piipitti surunvalittelunsa Twitterissä ja totesi ajatustensa ja myötätuntonsa olevan Barcelonan uhrien puolella (”toutes mes pensées et la solidarité de la France pour les victimes de la tragique attaque à Barcelone”). Hän sanoi, että ”pysymme yhtenäisinä ja päättäväisinä”  (”nous restons unis et déterminés”) ja että hänen taistelunsa kohdistuu ”muukalaisvihaa ja rasismia” (”le racisme et la xénophobie”) vastaan. Hän on selvästikin liian tyhmä, neuvoton tai paha ymmärtämään, millä tavoin hänen ”taistelunsa” kumoaa hänen säälinsä.

Pysyn myös itse lujana ja päättäväisenä. Taisteluni kohdistuu Suomeen sekä Eurooppaan kohdistuvaa terrorismia ja sen taustalla vaikuttavaa maahantunkeutumista sekä muslimien pyhää sotaa vastaan. Annan täyden tukeni Perussuomalaisen puolueen ja Jussi Halla-ahon pyrkimyksille lopettaa tämä sairas maahanmuuttorumba ja käännyttää tulijat takaisin kotikonnuilleen.

Perussuomalaisten tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä tämänpäiväisen gallupin mukaan puolueen kannatus on kohonnut 8,8 prosenttiin. Vihreiden 17,6 ei merkitse tässä valossa mitään, sillä kantansa kertoneiden osuus painui tutkimuksessa vain 59,2 prosenttiin.

Mielipidettään kertomattomien joukossa on perinteisesti ollut paljon perussuomalaisia, jotka eivät luota sen enempää vihervasemmistolaisella äänenpainolla lirkuttelevaan gallup-soittelijaan kuin toimeksiantajana toimivaan valhemedian edustajaankaan. On mahdollista, että yhdessä kantaansa kertomattomien kanssa Perussuomalaisten kannatus hipoo 50 prosenttia.

Pormestarille tietä antakaa, nyt kuullaan kökköpuhujaa

Kun rikoksesta kolmesti oikeudessa tuomittu Jan Vapaavuori tavoitteli Helsingin pormestarin virkaa, hän pyrki erottumaan kilpahakijastaan, vihreiden Anni Sinnemäestä, ilmoittamalla vastustavansa suurmoskeijan rakentamista. Tällä kansalaisten enemmistömielipidettä myötäilevällä kannanotollaan hän pyrki markkinoimaan itseään vaihtoehtona maahanmuuttoa ja muslimeja hyysäävälle vihervasemmistolle.

Viran saatuaan Vapaavuori palasi samoille linjoille vihervasemmiston kanssa ja penäsi Suomeen lisää haittamaahanmuuttoa. Talouselämä-lehden jutussa Vapaavuori lausui, että kasvun suurimmat esteet pääkaupunkiseudulla ovat ”[l]iian vähäinen asuntotuotanto, asumisen kalleus ja liian vähän kansainvälistynyt kaupunki. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan paljon lisää maahanmuuttajia töihin.” Ratkaisuna Vapaavuori näkee, että ”[m]aahanmuuttoa tarvitaan lisää ja päättäjien on tehtävä kaikkensa, jotta työkykyiset ja -haluiset pääsisivät töihin.”

Umpikiero väkivaltarikollinen Jan Vapaavuori on ilmeisesti joko liian paha tai tyhmä ymmärtääkseen, millä tavoin hänen kannanottonsa kumoavat toisensa. Pääkaupunkiseudulla vallitsee asuntopula nimenomaan ulkomailta tulvivan haittamaahanmuuton vuoksi. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on syönyt resursseja suomalaisten ihmisten sosiaaliturvasta ja kääntynyt suurina vaatimuksina veronmaksajien piikkiin.

Samassa jutussa Vapaavuori tunnusti kannanottojensa järjettömyyden vaatimalla kotouttamiseen lisää rahaa: ”Maahanmuuttajien keskittyminen pääkaupunkiseudulle pitäisi huomioida valtionosuuksissa, sillä kotouttaminen vaatii isoissa kaupungeissa paljon resursseja.” Lisäksi hän ylenkatsoi kotimaisia kielitaitovaatimuksia ja sanoi, että ravintolahenkilökunnan ei tarvitse osata suomea, sekä neuvoi suomenkielisiä väistymään: ”Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle.”

Vapaavuorelle ”maassa maan tavalla tai maasta pois” näyttää tarkoittavan, että mikäli suomalaiset eivät mukaudu ulkomailta tulevien vaatimuksiin ja luovu suomen kielestä, heidän pitää perääntyä tai paeta. Ilmeisesti myös kokoomusta kannattavien äänestäjien olisi järkevää siirtyä puolueestaan jonnekin muualle.

Tosiasiassa maahanmuutto on aiheuttanut Suomelle pelkästään ongelmia. Kehitysmaista saapuneet tulijat ovat kuluttaneet kaupunkien sosiaaliresursseja ja lisänneet asuntopulaa sekä huonontaneet turvallisuutta. Suuri osa muslimiväestöstä ei ole vuosikymmenienkään kuluessa kotoutunut eikä osaa sen enempää suomalaisen yhteiskunnan käytäntöjä kuin kieltäkään.

Maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet järjestyshäiriöiden lisääntymistä koulutyöskentelyssä ja ghettoutuneet tiettyihin lähiöihin. Vaikka kehitysmaista tulleiden aiheuttama kulttuuritaantumus ei olekaan Suomessa yhtä pitkällä kuin esimerkiksi Hollannissa ja Ruotsissa, itse ilmiö on saman suuntainen. Maahanmuutto on ongelmien ydin, onpa kyse sitten sosiaalisista, taloudellisista, kieli-, kulttuuri- tai turvallisuusongelmista.

Myös Suomen lähialueilta tullut maahanmuutto ja vierastyövoima ovat aiheuttaneet ongelmia pahentamalla suomalaisten ihmisten työttömyyttä, polkemalla palkkoja, verottamalla tulonsa firmojen kautta ulkomailla ja heikentämällä työn laatua. Laadun huonontuminen näkyy erityisesti rakennusten tuotannossa, jota Vapaavuori perää lisää.

Jan Vapaavuori on tyypillinen esimerkki mitättömyydestä, joka kohosi Helsingin slummeista poliittiseen eliittiin pelkästään puolueuran turvin. Ilman kokoomusta Vapaavuori myisi käytettyjä autoja kehäkolmosen häkkikanaloissa tai Tuusulan miinakentillä – kunniallinen ammatti toki sekin, ja tekijälleen paremmin eduksi.

Jan Vapaavuori oli ajautumassa rikollisille poluille, kunnes kansanedustaja Ben Zyskowicz oivalsi luokkanousukkaan kunnianhimon ja pelasti syntymässä olevan nuorisorikollisen kaidalle tielle. Vapaavuori toimi ministerien Pertti Salolaisen, Sauli Niinistön ja Kimmo Sasin erityisavustajana joutuen tosin eroamaan tultuaan tuomituksi rattijuopumuksesta ja muiden rikostuomioidensa tultua julki. Kansa palkitsi Vapaavuoren suuntaamalla valtuustotyöskentelyn jättäneen Ben Zyskowiczin äänet hänelle.

Rikolliset jälkensä gangsterimaisen pukarityylin omaksunut kovanaama yritti peittää arvostelemalla Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi valittua Jussi Halla-ahoa ja vaatimalla hallitusyhteistyön purkamista. Vapaavuori oli siis keskeinen takapiru Perussuomalaisen puolueen hajoamiseen johtaneessa juonittelussa.

Minulle on arvoitus, kuka kumma Vapaavuoren kaltaisia henkilöitä äänestää. Vapaavuoren ollessa asuntoministerinä Suomeen luotiin niin sanotut välimallin korkotukiasunnot, joissa käyttövelvoitetta lyhennettiin olennaisesti asukkaiden tappioksi. Näyttöä rakentamistoiminnan vilkastumisesta tätä kautta ei ole kuitenkaan saatu.

Vapaavuoren toimesta Suomeen tuotiin myös asuntorahastot, jotka merkitsevät uutta väliporrasta ja kuluerää muutenkin kalliiseen asumiseen. Vapaavuoren kaudella perustettiin amerikkalaistyyliset käänteiset asuntolainat, joiden vuoksi vähävaraisia eläkeläisiä voidaan ohjata tulevaisuudessa panttaamaan asuntovarallisuutensa pankeille syömävelkaa vastaan.

Nämä kaikki uudistukset ovat kuin helvetinkoneesta ja Belsebuubin keksintöä. Hyötyä niistä on ollut vain kansainvälisille kapitalisteille.

Siksi ei ole ihme, että kokoomus palkitsi Vapaavuoren yhdellä Suomelle läänitetyllä EU-viralla ja lähetti hänet Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi 2015.

Tästä Euroopan unionin joutovirasta Vapaavuorelle maksettiin 24 000 euron kuukausipalkkaa, ja 9 kuukauden toimessa olon jälkeen hänelle maksetaan vielä ”siirtymäkorvausta” 10 000 euroa kuukaudessa kolmen vuoden ajan aina kesäkuuhun 2020 asti. Kaikeksi lohdutukseksi pormestarin kuukausipalkka 14 000 euroa nostaa hänen tulonsa kuitenkin entiselle tasolle, ja tämän kaiken investointipankkiirina esiintynyt Vapaavuori rohmuaa Euroopan veronmaksajilta työntämällä kätensä heidän taskuihinsa.

”Tässähän pitää muistaa, että olisin tämän edun jossain vaiheessa saanut joka tapauksessa. Jos olisin jatkanut tehtävässä vielä kaksi vuotta, niin olisin saanut siirtymäkorvausta sen jälkeen”, ylenpalttisen rahavyöryn uhriksi joutunut Vapaavuori murehtii.

Jan Vapaavuori on Helsingin pormestarina vain siksi, että Anni Sinnemäki olisi katastrofaalisen huono. Hän puolestaan sopisi paremmin entiseen ammattiinsa protestilaulujen sanoittajaksi kuin mihinkään julkiseen tai poliittiseen tehtävään.

Tämä ei ole kritiikkiä vaan tosiasia. Kummankaan asiantuntija-ansiot eivät ole kaksisia eivätkä sellaisinaan riittäisi mihinkään vaativaan virkaan. Trendi on tosin yleinen politiikassa. Lausahtihan myös talousprofessori Ted Malloch jokin aika sitten Jean-Claude ”Juoppo” Junckerista, että hän puolestaan olisi pätevä Luxemburgin pormestariksi muttei EU:n komission puheenjohtajaksi.

EU:ssa käydään pyhittymässä kotimaisia tehtäviä varten, kuten Alexander Stubbin ja Astrid Thorsin kiertotie politiikkaan osoittaa. Toisaalta EU toimii myös kotimaan politiikassa epäonnistuneiden pääministerien loppusijoituspaikkana; esimerkkeinä toimikoon Jyrki Katainen ja Anneli Jäätteenmäki.

Viimeinen kunnon pormestari oli pienlentäjä Raimo Ilaskivi, joka oli sentään väitellyt tohtoriksi taloustieteiden alalta. TV-kuuluttaja Eeva-Riitta ”Fredin vaimo” Siitosen julkisuus oli pelkästään populistista, ja Kari Rahkamo sekä Jussi Pajunen saivat virkansa pelkillä puolueansioilla kokoomuksen kädestä.

Apulaiskaupunginjohtajista vihreiden Pekka Sauri oli hyödyllisimmillään ”Yölinjalla”-ohjelmassa, niin kuin sananvapauden vihollinen, demarien Ritva Viljanen oli haitallisimmillaan sisäasiainministeriön kansliapäällikkönä, pyrkiessään riipimään nettilangoilta kaiken, mikä ei ole sossujen puolueohjelman mukaista. – Kuka näitä äänestää?

Amerikan presidentti on pragmatisti

Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentinvirkaan, vihervasemmiston mädättämä valhemedia kaivoi kaapeistaan kauheimman aseen, jonka se tietää: Venäjän uhan.

Poliittinen vihervasemmisto on itse ollut kallellaan Venäjän suuntaan osana vanhaa Neuvostoliittoon kohdistuvaa rakkauttaan. Mutta nyt vihervasemmistolainen media väitti, että Donald Trump on oikeastaan Venäjän asialla, Venäjän myötäilijä, Venäjän yhteistoimintamies ja agentti.

Väite oli sikäli epäuskottava, että Yhdysvalloissa on venäläismielisyyteen vetoamista aina pidetty argumenteista huonoimpana, ja venäläisille on naureskeltu pitäen heitä vodkaa naukkailevina juoppoina. Maineen mustamaalaamiseen Venäjä-sympatioihin viittaaminen ehkä sopi, mutta tosiasiassa typerinkään kampanjatoimisto ei antautuisi pelaamaan Venäjä-myönteisyydellä. Niinpä myös Trumpin Venäjä-mielisyydestä vihjaileminen jäi tehottomaksi.

Media on joutunut sittemmin tunnustamaan Trumpin Venäjä-mielisyydestä uhoamisen perättömäksi. The Economist, The New York Times ja The Wall Street Journal kirjoittivat hetki sitten, että Yhdysvallat saattaa alkaa tarjota Ukrainalle aseita Venäjän torjumiseksi. Demokraattien Barack Obamasta ei siihen ollut.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence puolestaan ilmoitti vieraillessaan Virossa, että ”tuon teille yksinkertaisen viestin presidentti Donald Trumpilta. Olemme kanssanne. Seisomme Viron, Latvian ja Liettuan kansojen ja kansakuntien rinnalla nyt ja ikuisesti.”

Selvemmin asiaa tuskin voisi sanoa. Viesti on tärkeä myös Suomelle. Se osoittaa, että Yhdysvallat ei ole siirtämässä huomiotaan pois Pohjois-Euroopasta vaan vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan myös pohjoismaiden suunnalla.

Väitteet Donald Trumpin Venäjä-myönteisyydestä ovat olleet pelkkää palturia. Edes median käyttämät politiikan asiantuntijat eivät ole suostuneet myöntämään, että Trumpin Venäjä-politiikassa on ollut kyse taitavasta poliittisesta pelistä. Yhdysvaltain uusi hallinto on tarjonnut Venäjälle kädenojennusta hyvän tahdon eleenä, ja Venäjän jättäessä perääntymismahdollisuutensa käyttämättä on vastuu jatkotoimista tällä tavoin siirretty Venäjälle.

Mediassa ja niin sanotuilla asiantuntijatahoilla ei ole suostuttu ymmärtämään, että Yhdysvaltain vetämä ulkopolitiikka ei ole periaatteellista vaan pragmaattista. Se ei nojaa filosofisiin finesseihin tasa-arvosta, liberalismista tai veljeydestä, kuten asia on esimerkiksi Ranskan kohdalla. Sen sijaan Yhdysvallat on maailmansotien ajoista asti vedonnut siihen, mikä on käytännöllistä ja toimii.

Niinpä Yhdysvaltain ulkopolitiikka ei ole ollut retorista eikä periaatteellista. Sen sijaan se on nojannut valtaan ja voimaan. Perimmältään tämä juontaa juurensa mahtivaltion olemuksesta.

Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard kirjoitti kuuluisassa Amerikka-esseessään, että Yhdysvalloissa myös kaikki filosofia, tai olennaisin osa siitä, on muuttunut vain toiminnalliseksi ja aineelliseksi. Siitä saa voimansa amerikkalaisen pragmatismin perinne, johon kuuluvat muiden muassa James, Dewey, Peirce ja Mead.

Kirjoitin itse eräässä teoksessani, että samasta syystä Yhdysvaltain olemukseen sopii parhaiten republikaaninen presidentti:

”Mahtivaltion olemukseen sisältyy erottamattomana osana voimankäyttö – ja niin kuin jo Nietzsche lausui, vasta voiman ylivertaisuus on osoitus voimasta. Lievennelty aggressio ei ole voiman eikä vallan ilmaus. Hillitty voimankäyttö sisältää ristiriitaisen intention. Kun demokraatti on presidenttinä, Yhdysvallat on heikko eikä oikeudenmukaisuus maailmassa toteudu. Maailmassa voi olla vain yksi poliisi, ja jos tuo poliisi puuttuu, maailma ajautuu entistäkin pahempaan sekasortoon. Niinpä mahtivaltion olemukseen sisältyy se, että mahdin on toteuduttava täydellisenä ja pidäkkeettömänä. Yhdysvallat on siis valtio, jonka mahtavaan olemukseen republikaaninen presidentti ja hallitus mainiosti sopivat – aivan niin kuin sananlaskunkin mukaan huonoa on moniherraisuus, yks herrana olkoon!”

Yhdysvalloissa on tiedostettu tämä, ja siksi valtio pitää kovat piipussa. Mikä sitten erottaa Yhdysvaltoja ja Venäjää tässä suhteessa? Usein sanotaan, että Venäjällä on oikeus miehittää Krimiä, koska Yhdysvallat auttoi Irakia vapautumaan Saddamin hirmuhallinnosta.

Ero valtioiden välillä on moraalinen. On vastattava myös kysymykseen, mitä Yhdysvallat ja Venäjä oikeastaan edustavat? Mitä ne tarjoavat vallasta syöksemiensä hallitusten tilalle?

Yhdysvallat on aina tarjonnut tilalle valistusihanteita, demokratiaa, liberalismia ja vapaata markkinataloutta. Venäjä on tarjonnut juonittelua, keinottelua ja taantumusta sekä hämärää bysanttilais-kryptistä byrokratiaa. Siksi Yhdysvaltain toiminnalla on oikeutus mutta Venäjän toimilla ei ole.

Huvittavaa on, että yhdessäkään Euroopan maassa neuvostojoukkojen miehitystä ei koettu vapauttavana toisen maailmansodan jälkeen, mutta Yhdysvaltojen läsnäolon ymmärrettiin takaavan vapauden ja demokratian Euroopassa.

Yhdysvaltojen ja Donald Trumpin toimintaa voidaan ymmärtää tämän pragmaattisen perinteen jatkona. Siksi ei pidä myöskään ihmetellä, miksi Amerikan presidentti aika ajoin rymistelee kuin propagandaprofessori Pertti Hemánuksen romaanissaan kuvailema reipas täti Rebekka Ramstedt porsliinikaupassa.

Jos asiat eivät suju, Donald Trump antaa kenkää. Juuri näin toimii todellinen pääjohtaja jokaisessa menestyvässä firmassa.

BMW on uusi Allah

BMW tunnetaan pillukatiskana, jonka etu- tai takapenkille nuoret miehet toivovat seuraa viimeisen jaon päätteeksi kello puoli neljä diskojen edustoilla. Itse en BMW:llä ajaisi, sillä tyylillisesti tilanne olisi samanlainen kuin laittaisi saksanpaimenkoiralle nahkavaljaat ja menisi keekoilemaan valtakunnan merkittävimmälle itsetehostuksen ja keikaroinnin foorumille, Kaivopuistoon.

BMW näyttää olevan nyt myös uusi Allah. Viime keskiviikkona muslimiterroristi ajoi tahallaan ranskalaissotilaiden päälle Pariisissa BMW-autolla, jolloin vihervasemmistolainen valhemedia pyrki kiinnittämään huomion siihen, että ajoneuvo oli BMW.

Koska bemukuskit yhdistetään pikemminkin kotimaiseen porvaristoon kuin muslimimaahanmuuttajiin, voitiin automerkkiin fokusoimalla peittää taitavasti se, että tekijä oli muslimi. Oikeammin olisi pitänyt otsikoida: ”Muslimiterroristi ajoi raa’asti useiden ihmisten päälle Pariisissa.”

Helsingin Sanomat selvitti selvää asiaa kirjoittamalla varovaisesti kysyen, byrokratiaan ripustautuen ja sitaattia sekä lauseenvastiketta hyödyntäen: ”Syyttäjä tiedotti viraston selvittävän, ’liittyvätkö tapon yritykset terroriyhteyksiin’”.

Lisäksi lehti käänsi huomion kontrolliyhteiskunnan kiristymiseen koettamalla lavastaa Euroopan maat syyllisiksi epäviihtyisyyden ja turvattomuuden lisääntymiseen: ”Ranskan suurissa kaupungeissa onkin tavallista nähdä rynnäkkökiväärein aseistautuneiden sotilaiden ryhmiä katukuvassa esimerkiksi rautatieasemien ja suosittujen turistikohteiden luona.”

Näin lehti loi mielikuvaa, että uhkana onkin länsimainen yhteiskuntajärjestys eikä muslimien harjoittama väkivalta. Tällä tavoin lehti selitteli lukijoilleen itse tuottamaansa ja puolustelemaansa monikulttuurista pahaa.

Lakonisella raportoinnillaan lehti tulee tietenkin myös normalisoineeksi sairasta käytöstä. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja muu punavihreyden sokeuttama valtamedia siis legitimoivat terrorismin muuttumista arkipäiväiseksi.

Se, ettei kukaan uutistruktuurien rituaaleihin vihkiytynyt sosiologi tai viestinnän tutkija tule dekonstruoineeksi tätä valtamedian levittämää ideologista journalismia, on täysin ymmärrettävää, sillä yliopistolaitos on saman puolueellisuuden mädättämä kuin valtamedian toimitukset.

BMW-kuskien toimintamalli näyttää levinneen myös Suomeen. Torstaina muuan BMW-kuski ajoi väkijoukkoa kohti jalkakäytävällä Helsingin Kalliossa tavalla, jota tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Asiasta ensimmäiseksi raportoinut MTV3 tilitti, että tapaus liittyi noin kymmenen henkilön tappeluun, jonka päätteeksi yksi nousi autoonsa ja lähti ajamaan jalkakäytävää pitkin:

”STT:n haastatteleman silminnäkijän mukaan kuski vaikutti jo aiemmin siltä, että hän yrittäisi ajaa jonkun päälle”, mainostelevisio kertoi ja jatkoi: ”Autoilija ajoi Pengerkadulla edestakaisin, törmäillen parkissa oleviin autoihin. Näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt ajaa jonkun päälle jo silloin.”

”Silminnäkijä kertoi STT:lle, että ennen yliajoyritystä kuski olisi noussut autosta ja heittänyt pitserian edessä olevia ihmisiä viinipullolla. Sen jälkeen joku pitserian edessä seisseistä oli ottanut kepin ja käynyt hajottamassa autosta kuljettajan puoleisen sivulasin. – Sen jälkeen kuljettaja hermostui ja ajoi jalkakäytävälle. Katsoin aluksi, että pitserian edessä ollut ihminen olisi jäänyt auton alle, mutta onneksi oven vieressä oli ilmeisesti syvennys”, silminnäkijä siunaili.

Olipa jutussa myös puolihuomaamaton ja pelkällä olankohautuksella sivuutettu seikka, jolla ikään kuin vahvistettiin tämän katuväkivallan olevan uusi normaali: ”Joku huuti, että lopettakaa, mutta ei niitä kukaan saanut rauhoitettua. Tappelijoita oli noin kymmenen, kaikki taisivat olla ulkomaalaisia.”

Taisivat olla. Nehän olivat vain ”niitä”. Sopivasti ulkoistamalla tapaus voitiin selittää pois todellisuudesta ja taivutella ihmisiä ajattelemaan, että kyseessä on vain terrorisirkuksen yksi näytös, jota pitää ymmärtää suvaitsevuuden nimissä. Tosiasiassa kyseessä on vakavan ja suuren ongelman yksi ilmentymä eikä irrallinen yksittäistapaus.

Ehkä koko asia olisi jätetty valtamediassa kertomatta, ellei netissä olisi lähtenyt leviämään yksityishenkilön kuvaama video, joka ei jättänyt epäilystä myöskään nujakoitsijoiden alkuperästä.

Helsingin Sanomat ja Yleisradio uutisoivat tapauksen kertomatta lainkaan tekijöiden ulkomaalaisuudesta tai ulkomaalaistaustaisuudesta, vaikka juuri se on asian arvioimisen kannalta aivan olennainen seikka. Kaikeksi onneksi BMV-lehti paljasti autoilijan olevan Halmat Othman Al-Jaf, ”jonka nimen alkuperä on yleinen Lähi-idässä tietyllä alueella”.

Asian voi sanoa niin, että muslimimaahanmuuttajat ovat tuoneet pakolaiskeskuksista tutut keskinäiset riitansa meidän kaduillemme ja jatkavat pyhää sotaansa täällä. Tämä puolestaan antaa kielteisen näytön islamista, maahanmuuttajien vastaanottamisesta ja monikulttuurisuudesta yleensä.

Median koodaamassa salakielessä ”BMW” näyttää olevan uusi Allah, ja muslimi onkin nyt ”BMW-kuski”. Kuvaus sopii kuin nakki silmään, sillä varsin laadukkailla autoillahan nuo iPhone-miehet kaduillamme kruisailevat. Myöskään Pengerkadun niittokone ei ollut mikään Mikan faijan perintökalleus vaan upouusi ja huippukallis X6-maastomalli, jonka haltija (ei kuitenkaan omistaja) kuljettaja oli.

Kultakorut kimaltelevat ja blingivanteet välkkyvät. Vielä puuttuisi, että ”BMW-kuskeille” perustettaisiin marmoripalatseja, jossa he voisivat kumartaa ”BMW:lle”.

Sinivihreä tulevaisuus

Vihreällä liitolla ja ”Sininen tulevaisuus” -nimisellä ryhmittymällä on se yhteinen piirre, että molempien tekemä politiikka on täysin honteloa ja populistista.

Vihreiden Pekka Haavisto on ilmoittanut lähtevänsä häviämään presidentinvaalit toistamiseen, ja hän on kiertänyt kesätapahtumia ahkerasti. Timo Soini puolestaan veti lauman perässähiihtäjiä varmaan tappioon vetoamalla heille kertyneisiin kiitollisuudenvelkoihin.

Sääliksi käy sellaisia sinänsä järkeviä nuoria poliitikkoja, kuten Sampo Terhoa ja Simon Eloa, jotka tottuivat syömään Soinin kädestä, eikä heiltä löytynyt henkistä itsenäisyyttä tilanteessa, jossa sitä olisi tarvittu.

Pekka Haavisto puolestaan on osoittanut moraalisen korruptoituneisuutensa väärentämällä ansioluettelonsa useaan otteeseen. Sitä kautta hän on päässyt nauttimaan huomattavista virkaeduista kansainvälisissä yhteyksissä. Dosentti Mikko Paunio on kirjoittanut asiasta paljastavasti tässä, tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä.

En tarkoita, että jokaisen presidenttiehdokkaan täytyisi olla professori. Mutta myöskään Haaviston ei tarvitsisi tavoitella tohtorintutkintoa ilman perusopintoja eikä esiintyä professorina EU:n ulkoasiainneuvostolle. Hihat palavat muutoin tavalla, joka tuo mieleen hänen kaimansa Himasen törttöilyt.

On tottahan toki hyvä, että presidenttiehdokkaiden keskuudesta löytyy yksi homokin. Mutta Haaviston toiminta herättää epäilyksen, että Suomen homojen keskuudesta ei löydy ketään oikeaa tohtoria presidenttiehdokkaaksi tai muihin paljon tärkeämpiin tehtäviin. Sen sijaan Haavisto pilaa viiteryhmänsä mainetta.

Erikoista on sekin, miksi Turun yliopiston työelämäprofessoriksi valittiin juuri äsken toimittaja Pauli Aalto-Setälä, jolta puuttuvat kaikki tieteelliset tutkinnot ja jolla ei ole yhtään tieteellistä julkaisua.

Nimitys on häpeäksi akateemiselle yhteisölle, joka antaa tiedeyleisön uskoa, että tehtäviin ei löydetä oikeasti ansioituneita tieteenharjoittajia. Tapaus antaa näyttöä siitä, miten valhemediassa paisuva valheellisuus leviää myös yliopistoissa. Tämä ei ole ihme, sillä yliopiston vihervasemmistolaiset tiedekunnat ovat yhteiskunnallisen valheellisuuden tyyssijoja.

Lopulta media, politiikka ja tiede eivät muuta olekaan kuin yhtä suurta valtavaa valhetta, jolla tekohengitetään Euroopan unionia, kuplataloutta, maahanmuuttoa, ympäristöpoliittista anekauppaa sekä kansallisvaltioiden ja kulttuurien romuttamista.

”Sinisen tulevaisuuden” joutsenlaulun puolestaan virittää luulo, että kansalaiset äänestivät Timo Soinin johtamaa perussuomalaista puoluetta taatakseen johtajille ministerinvirat. Eivät he puoluetta siksi äänestäneet, vaan saadakseen poliittisen tahtonsa toteutetuksi.

”Sininen tulevaisuus” lepattaa 0,7 prosentin kannatuksella iltaruskoon. Kansanliikkeeksi sanotun ”Sinisen tulevaisuuden” takaa ei puutu muuta kuin kansa.

Huvittavaa on, että melkein kaikki kilpailijani, kriitikkoni ja vastustajani ovat aikojen saatossa kaatuneet omaan kunnianhimoonsa, eikä minun ole tarvinnut muuta kuin nauraa.

Hyvän tahdon eleenä ehdotan, että ”Sininen tulevaisuus”, Vihreä liitto ja Kristillisdemokraatit yhdistäisivät jatkossa voimansa ja muodostaisivat yhteisen puolueen, niin voisi mennä paremmin.

Vaarallista nationalismia

Hieraisin tänään silmiäni nähdessäni Helsingin keskustan liputettuna, vaikka 10.8. ei ole tietääkseni liputuspäivä. Kurkistaminen Suomalaisuuden liiton sivuille selvitti, että Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi liputetaan nyt myös koulujen alkamispäivänä. Koska päivä on kuntakohtainen, liput voivat liehua tangoissa eri päivinä.

Tapaus herättää kysymyksen, kuka tai mikä saa aikaan tällaista nationalismin palvontaa monikulttuurisessa koululaitoksessamme.

Koulun tehtäväksi on määritelty jo vuosien ajan kansainvälisyyskasvatus, minkä tuloksena leijonakorujen käyttäminen on kielletty alakoulusta alkaen. Suvivirsi puolestaan on häivytetty lähes kuulumattomiin koulujen kevätjuhlissa, jotta muslimit eivät loukkaantuisi.

Kuinka ihmeessä liputtaminen voidaan sallia kasvatuksen nimissä? On ihmeellistä, että lastensuojelujärjestöt eivät puutu tämän tuhoisan natsi-ideologian levittämiseen.

Tulkitsen tilannetta niin, että lapset yritetään ehdollistaa ajattelemaan Suomen lipusta kielteisesti. Koska monetkaan lapset eivät tykkää mennä kouluun loman jälkeen, heitä ohjataan ajattelemaan myös Suomen lipusta negatiivisesti juhlistamalla kurjaa tapahtumaa juuri sillä!

Feministit puolestaan ovat saaneet Suomi 100 -juhlallisuuksien kertaliputuspäiviksi peräti kaksi juhlapäivää. Suomen kuvataiteen päivää juhlistettiin Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10.7., ja kansalaisvaikuttamisen päivää muistetaan sosiaalidemokraattien naiskansanedustajan, Miina Sillanpään, päivänä 1.10.

Vihreille puolestaan on pyhitetty Suomen luonnon päivä 26.8., jota ei saa pilata nationalistisella romantiikalla. Myöskään kansalaisvaikuttamisen päivää ei pidä vesittää sananvapaudella, joka todennäköisesti sensuroidaan rasismiksi tuomittuna.

Miksi kansallismielisyys kiihottaa ja torjutaan?

Minulle on joskus sanottu, että kun olet filosofi ja sosiaalipsykologi, niin kerro meille, miksi nationalismi on perin juurin torjuttua kulttuurissa ja miksi sen sanotaan kiihottavan ihmisiä. Vastaus on helppo: kansallismielisyys juontaa juurensa ihmisten itsesuojelun pyrkimyksistä. Sen motiivit ovat luonnonvaraisia ja nojaavat ihmisten haluun puolustaa elinpiiriään.

Koska nationalismi on luonnonvaraista ja kuuluu ihmisluontoon, se on ominaista kaikille. Jokaisesta ihmisestä kuoriutuu helposti esiin natsi, mikäli hänet laitetaan tietynlaisiin olosuhteisiin, joissa hänen etunsa ovat vaarassa. Tämän totesivat jo Frankfurtin koulukunnan filosofit, joista suurin osa oli kommunisteja tai sosialisteja. Valistuksen kriitikkoina he varoittivat luottamasta liikaa massojen hyvyyteen, suvaitsevuuteen ja järkeen.

Nationalismia torjutaan samoista syistä kuin seksuaalisuuttakin. Myös seksuaalisuuteen suhtaudutaan häveliäästi, ja ihmiset pyrkivät salaamaan luonnonvaraisen käyttäytymisensä. Mikä asiassa sitten aiheuttaa salailun tarvetta?

Vastaus tähänkin on yksinkertainen. Ihmisiä hävettää oma eläimellisyytensä, jonka pelätään paljastuvan kulttuuristen kerrosten alta, kun ihmisten luonnonvaraiset tarpeet ja intohimot tulevat esiin. Nationalismia ja seksuaalisuutta yritetään siis torjua perimmältään siksi, että halutaan estää ihmisen luonnonvaraisuutta paljastumasta.

Tämä johtaa kuitenkin nopeasti kaksinaismoralismiin, sillä aivan kuten jo totesin, omia etujaan saalistava paha natsi asuu jokaisen ihmisen pintakuoren alla karvapeitteen tuuheudesta tai ihonväristä riippumatta. Salailu, peittely ja poliittisen korrektiuden varjelu ovat vastoin ihmisluontoa. Koska oman edun puolustaminen asuu kaikissa ihmisissä, sen kiistäminen on valheellista.

Nationalismin ja seksuaalisuuden salailupyrkimykset ovat vastoin ihmisluontoa siksikin, että humaaneinta, eli ihmisille ominaisinta, ihmisissä on juuri heidän luonnonvaraisuutensa. Mikäli luonto ihmisissä tukahdutetaan, taistellaan tuulimyllyjä vastaan.

Ihmisten luonnollisten viettien, vaistojen ja intressien kieltämisyritykset ovat itse asiassa perversioita, sillä niiden kautta koetetaan kieltää humaani luonnonvarainen ihminen. Tätä kautta vaarassa on ihmisarvo.

Esimerkiksi Nietzsche piti kristinuskoa perversiona, sillä se on pyrkinyt kieltämään ihmisten luonnollisuuden. Hänen mukaansa myös vapaa tahto on vain pappien salajuoni, jolla ihmiset on saatu luulemaan, että he ovat vastuussa vieteistään ja vaistoistaan. Vastuuseen vetoamista puolestaan on käytetty ihmisten syyllistämiseen ja hallitsemiseen.

Ihmisarvo ei ole mikään subliimi abstraktio, vaan ihmisarvo toteutuu juuri silloin, kun ihmiset päästävät itsensä valloilleen luonnonvaraisina, alueitaan, reviirejään ja etujaan puolustavina olentoina. Sellainen on humaani, jalo ihminen.

Kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi tätä ihmisten luonnollista pyrkimystä sanotaan sen merkiksi, että tukahduttamisyrityksissä on kyse on todellakin samanlaisesta kieltämis- ja torjumisvimmasta kuin seksuaalisuuden kieltämisyrityksissä. Inhimillisessä yhteiskunnassa ihmisen luonnonvaraisia ja naturalistisia viettejä sen sijaan toteutetaan vapaasti ja rehellisesti.

Ihmisvihasta

”Ihmisvihan” ilmaukset pyritään usein kieltämään yhteiskunnassa osana poliittiseen korrektiuteen liittyvää häveliäisyyttä ja luonnollisten tunteiden tukahduttamista. Myös perussuomalaisen puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini lausahti joskus, että ihmisvihaa me emme salli!

Aamulehden mätäkuisessa kesäjutussa Soini kohahdutti väittämällä hylkäämäänsä perussuomalaista puoluetta nyt ”ihmisvastaiseksi”. Toimittaja Minna Ala-Heikkilän kirjoittamassa jutussa kerrottiin:

”Jos Halla-aholta kysyy, onko perussuomalaiset kristillissosiaalinen puolue, hän ei voi ikinä vastata siihen myöntävästi, Soini sanoo ja muistuttaa Halla-ahon jo ilmoittaneen, että tasa-arvoisesta avioliitosta äänestämisen olisi pitänyt olla perussuomalaisten kansanedustajille omantunnon asia, eikä perussuomalaisten yhteinen kanta. Soinin mielestä Halla-ahon johtama perussuomalaiset on ihmisvastainen puolue.”

Tämän mukaan ”ihmisvastaisuutta” olisi ollut äänestää homoavioliitoista oman näkemyksen eikä puoluekurin mukaan! Koska Soinin johtama perussuomalainen puolue vastusti jääräpäisesti homoliittoja, on pääteltävä, että Soinin mielestä homoavioliittojen hyväksyminen olisi ”ihmisvastaisuutta”. Ihmisvastaisuutta olisi hänen mukaansa myös eutanasian ja aborttien salliminen.

Soinin näkemykset eivät varmasti tule kenellekään yllätyksinä, sillä hän piti kansallismieliseksi profiloituvaa perussuomalaista puoluetta pitkään kristilliskonservatiivisilla linjoilla, ja edistystä esti ahdasmielinen katolisperäinen fimoosi. Olen Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä siitä, että homoliittokysymyksessä (kuten monissa muissakin henkilökohtaisissa moraalikysymyksissä) edustajien olisi ollut suotavaa toimia itsenäisen harkintansa mukaisesti. Juuri se kunnioittaisi ihmisten ihmisarvoa.

On vain hyvä, mikäli perussuomalainen puolue irtautuu järjenvastaisista näkemyksistä, jotka koskevat esimerkiksi eutanasiaa ja aborttia. Soini on aiemmin ottanut ehdottoman kielteisen kannan molempiin. Filosofian näkökulmasta on aivan selvää, ettei kumpaakaan pidä kieltää, vaan tietyin ehdoin on molemmat oikeutettava.

Suuret moraaliset ongelmat eivät ratkea torjumalla eivätkä panssaroitumalla paavillisen absolutismin taakse. Se olisi todellisuuden kieltämistä, joka vain lisää ihmisten tuskaa. Parasta olisi, että näissä asioissa noudatettaisiin tieteelliseen maailmankuvaan perustuvaa etiikkaa eikä puoluekuria tai omantunnon mutu-politiikkaa.

Myönteistä on, mikäli Halla-aho ei pidä Perussuomalaisia ”kristillissosiaalisena puolueena”. Sellainen tässä maassa jo on. Niinpä Soinin ”Siniselle tulevaisuudelle” ei löydy tilaa poliittiselta kartalta.

Timo Soini ja hänen uuvattinsa eivät lopultakaan ymmärtäneet, miksi Perussuomalaiset nousi promilleryhmittymästä parinkymmenen prosentin puolueeksi. Kansalaiset eivät äänestäneet puoluetta siksi, että sen johtajilla menisi paremmin, vaan siksi, että he halusivat korjausta maahanmuuttopolitiikkaan ja muutosta Suomen Eurooppa-politiikkaan.

Kehitysmaista tulvivan haittamaahanmuuton torjuminen on koko Euroopan ja Pohjois-Amerikan kohtalonkysymys. Jos haluaa puolustaa länsimaisia arvoja, kuten kansanvaltaa, liberalismia ja valistusihanteita, on vastustettava islamin mukana leviävää despotiaa.

Länsimaisia arvoja ei voida edistää haikailemalla takaisin Timo Soinin ihannoimaa lintukotoa tai harjoittamalla kristillistä laupeudentyötä vaan toimimalla nykytodellisuuden vaatimalla tavalla oman maamme ja kulttuurimme hyväksi. Mikäli tilannearvio on väärä, on toiminnan lopputuloskin väärä. Soini elää hallituksen Eurooppa-poliitikkojen kanssa vääristyneessä todellisuudessa, jossa ei ymmärretä, miltä iso kuva näyttää.

On totta, että Halla-ahon johtama Perussuomalaiset on pitkälti maahanmuuttokriittinen puolue, sillä maahanmuuton vastustaminen, EU-kriittisyys ja kansallisen edun edistäminen nousevat korkealle puolueen agendassa. Tämä on nähdäkseni erittäin myönteinen asia, sillä internatsismi (eli pakolla kansainvälistäminen) on lieveilmiöineen (maahanmuutto, euroalue, valtioiden velkaannuttaminen jne) juuri se ongelmien ydin, joka on Euroopan valtiot nykyiseen kurjuuteen ajanut.

Niinpä on hyvä, mikäli Perussuomalaiset profiloituu jatkossa nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi kansallismieliseksi puolueeksi, joka yhteistoiminnassa muiden maiden kansallismielisten puolueiden kanssa pyrkii kaventamaan EU:n vaikutusvaltaa takaisin vapaakauppaliitoksi, purkamaan mädiksi osoittautuneita sitoumuksia ja vaatimaan esimerkiksi rajavalvonnan parempaa noudattamista. EU:sta on karsittava laho aines ja pidettävä se, mikä hyvää on.

Haittamaahanmuuton estäminen on keskeinen asia, kun halutaan pelastaa maamme väestörakenne, hyvinvointivaltio ja yhteiskunnallinen tehokkuus. Niitä ei voida ylläpitää sen enempää islamilla kuin kristinuskollakaan vaan hegeliläis-snellmanilaiseen kansallisvaltiofilosofiaan ja kansakuntien itsemäärämisoikeuteen perustuvalla rationalismilla, toisin sanoen Järjellä. Juuri tätä vaativat ne paljon puhutut eurooppalaiset arvot.

Mutta pohditaanpa lopuksi, millaista ”ihmisvihan” oikeutus oikeastaan on. Filosofian näkökulmasta vihattavia voivat olla asiat, jotka ovat jollakin tavoin pahoja tai haitallisilla ja sitä kautta epätoivottavia.

Ihmisen toiminta on usein todettu monella tavalla haitalliseksi, ja ihminen on sen mukaisesti julistettu pahaksi etenkin kristinuskossa. Kristillisen käsityksen mukaan ihminen sinänsä on läpikotaisin syntinen ja paha. Naturalismin kannalta katsellen ihminen voi olla omaa etuaan tavoitellessaan itsekäs, mutta hän ei ole paha vaan oman utilitarisminsa mukainen.

Looginen päättely puolestaan opettaa kristinuskosta seuraavaa.

Jos vihattavia ovat pahoiksi määriteltävät asiat ja jos ihminen on paha, on oikein vihata myös ihmistä, sillä ihmisen perusolemus on paha.

Tällä tavoin tulee osoitetuksi, että kristinuskon kannalta katsellen ihmisviha on oikeastaan eettistä, sillä sen kohteena on pahana nähty asia: ihmisen ihmisyys. Ihmiseen kohdistuvalla vihalla, ihmisvihalla, on siis Timo Soinin kannattaman kristillisyyden näkökulmasta oikeutus, sillä juuri ihmisvihan kautta paljastuu ihmisyyden perusolemus!

Ei ole ihme, että kristinuskossa ihmistä vihataan paljon, sillä siinä ihmisyys sinänsä on määritelty pahaksi. Islam puolestaan osoittaa vihalleen kohteen ”vääräuskoisista”. Mikäli Soini olisi johdonmukainen, hänen tulisi vihata ihmisyyttä sekä itsessään että muissa ihmisissä, sillä kristinuskon mukaan ihminen on läpikotaisin mätä.

Euroopassa ja länsimaissa vallalla oleva hulluus johtuu nyt suureksi osaksi siitä, että idealistiset poliitikot ovat sokeudessaan kieltäneet ihmisten ja kansakuntien valvovan omaa etuaan. Tämän valheellisuuden vuoksi on tehty epärealistista politiikkaa, jonka tuloksena Wotan on jälleen lähdössä lentoon psykoanalyytikko Carl Gustav Jungin kuvailemalla tavalla.

On väärin kieltää ihmisen olevan järjellinen ja omaa etuaan tavoitteleva olento. Etujen valvonta, kansakuntien itsenäisyyden puolustaminen ja kohtuullinen yhteensovittaminen olisi politiikan tehtävä, mutta sen nykyiset europoliitikot ovat omassa taitamattomuudessaan hylänneet.

”Ihmisvihan” syy ei ole mikään nationalismi tai pahuus, vaan ”ihmisviha” on seuraus Euroopan unionin harjoittamasta valheellisesta politiikasta, jolla kansakuntien itsemääräämisoikeus tukahdutetaan, kunnes painekattilan kansi pamahtaa auki.

Ilmastopakolaisuudesta

Ilmastopakolaisuus on laajalti hyväksytty maahanmuuttopropagandan välineeksi poliittisissa ja tieteellisissä puheissa. Ilmastopakolaisuudella tarkoitetaan kuumilla vyöhykkeillä asuvien pyrkimyksiä levittäytyä pohjoisempiin maihin, joissa elinolosuhteet tuntuvat paremmilta.

Niinpä maahanmuuton edistäjät viittaavat siihen, että paremman elintason perässä juoksevat pakolaiset ja turvapaikanhakijat pyrkivät Pohjois-Euroopan maihin myös ilmastonmuutoksen vuoksi. ”Aavikoituminen” ja ”kuivuus” näyttävät vaivaavan siis muuallakin kuin Yleisradion lähetyksissä.

On kuitenkin vakavasti kysyttävä, millaisen perusteen lämpimien maiden ilmasto antaa pakolaisuudelle. Suomen kesä on ollut tänä vuonna katastrofaalisen kylmä, eikä Helsingissä ole ollut yhtään ainoaa hellepäivää. Vuodenaikaa ei ole pystynyt lukemaan muualta kuin kalenterista, sillä lämpötilat ovat pysyneet marraskuisella tasolla.

Antaisivatko Suomen kylmät kesät perusteen ilmastopakolaisuuteen meille suomalaisille? Mitäpä, jos mekin hyppäisimme ruotsinlaivoihin ja seilaisimme ”venepakolaisina” Välimerelle turvapaikan toivossa? Ehkä jokin lämmin maa, esimerkiksi Irak tai Syyria, ottaisi meidät ilmastopakolaisina vastaan.

Poliittisessa propagandassa ilmastopakolaisuus hyväksytään kehitysmaista satelevan haittamaahanmuuton perusteeksi täällä pohjoismaissa. Mutta Pohjolan kylmiä kesiä ja jäätäviä talvia ei hyväksytä pakolaisuuden perusteeksi, kun on puhe pohjoismaalaisten pyrkimyksistä muuttaa lämpimämmille vyöhykkeille.

Espanjassa on kokonaisia kaupunkeja tyhjillään EU:n raiskaaman valtiontalouden, internatsismin aiheuttaman laman ja vääristyneen rakentamispolitiikan vuoksi. Aavekaupunkeja ympäröivät puolivalmiit lentokentät ja tyhjät moottoritiet. Miksi kyseistä infrastruktuuria ei oteta käyttöön pohjoismaalaisten majoittamiseksi parempiin ilmasto-oloihin? Tätähän suomalaiset voisivat vaatia esimerkiksi annetun pankkituen vastineeksi. Turistien raha eteläisiin maihin näyttää kyllä kelpaavan.

Lämpimissä maissa elävien voivottelu kurjista ilmasto-oloista on turhaa. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat pilaavat mahdollisuutensa käymällä turhia ja uskontoperäisiä sotia. Maat kasvavat hedelmiä ja pulppuavat öljyä, ja olosuhteet ovat otolliset ympäri vuoden. Länsimaisen poliittisen järjestelmän omaksuessaan nämä maat pärjäisivät mainiosti, mikäli ne luopuisivat islamista ja laittaisivat väestönkasvunsa kuriin.

Suomea ja muita pohjoismaita vaivaa pitkä ja kylmä talvi ympäri vuoden. Olemme silti pystyneet järjellä ja tahdolla luomaan tänne elintason, jonka vertaista ei ole muualla. Syytä ilmastopakolaisuuteen olisi kuitenkin nimenomaan meillä.

Serlaa sen olla pitää

Kesä on sujunut rauhallisesti ilman, että yksikään isompi terrori-isku olisi pakottanut keskeyttämään kirjoittamisen kesätaukoani tai ollut omiaan aiheuttamaan tuota taukoa.

Irakista ja Syyriasta maahamme saapuneet nuoret miehet ovat laajalti pariutuneet suomalaisten naikkosten kanssa, eikä Helsingin katukuvassa juuri muita näykään kuin parrakkaita kaksi- tai kolmekymppisiä tuhannen ja yhden yön sutenöörejä, jotka pitelevät blondeja suomalaisdaameja omistushaluisesti kainalossaan.

Perheenyhdistämisohjelmilla ja valtion kustantamilla lentolipuilla väestöjen vaihto jatkuu ilman, että kukaan huomaa mitään. Monikulttuurinen unelma siis etenee suunnitelman mukaisesti.

Maahan tunkeutuneet mieslaumat lisäävät tietenkin suomalaisten heteromiesten kilpailua naisista, mikä kohottaa huonojenkin suomalaisnaisten asemaa seksuaalisilla markkinoilla. Ja naisten etujen edistäminenhän tässä on se ykkösasia. Elämmehän jälleen 1950-lukua muistuttavaa uusherrasmiesmäisyyden aikakautta, jolloin miesten pitää kerjätä naisilta huomiota polvet ruvella.

Parhaiten ovat partavauvoille käyneet kaupaksi erittäin rumat ja erittäin kauniit suomalaisnaiset. Erittäin rumat ovat löytäneet tiensä jakojäännöksinä niiden sotilaskarkureiden hoteisiin, jotka ovat etsineet seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen mitä tahansa panokohdetta (naistutkimuksen kielellä: kontingenttia seksuaalisen interaktion objektia).

Erittäin kauniit suomalaisnaiset taas ovat löytäneet tiensä ulkomaalaisten miesten hempukoiksi siksi, että he ovat aiemmin ”ylihinnoitelleet” itsensä ja ovat joutuneet suomalaismiesten halveksunnan kohteiksi omahyväisyytensä vuoksi. Nyt he kostavat hyvällä itsetunnolla varustetuille suomalaisille heteromiehille, ja ainoastaan profeministiset mekkoeinarit tuntevat sadomasokistista mielihyvää, kun myöskään komeilla suomalaisuroksilla ei käy flaksi.

Myös homojen kesäpariutumiseen on maahanmuutto luonut oman kielteisen värityksensä, kun maahantunkeutujat ovat tuoneet oman päällekäyvän kulttuurinsa Suomeen, vaikka kinostus ei olekaan hærannut.

Mutta mitäpä suomalainen kesä olisi ilman kesätapahtumaa tai taidenäyttelyä? Sitä varten voi mennä vaikka Mänttään. Mäntässä olevassa Serlachiuksen taidemuseossa on auki taiteilija Riiko Sakkisen ”Rajat kiinni” -näyttely, joka kertoo maahanmuuttotulvan ja pakolaisuuden taustoista. – Mielenkiintoista, täytyypä käydä katsomassa!

Näyttelyn otsikko on sen verran kutkuttava, että niin Yleisradio, Helsingin Sanomat kuin Aamulehtikin (siis valtakunnan pääasiallinen valhemedia) antautuivat tekemään aiheesta jutut, jotka eivät ole maksumuurien takana vaan avoimesti kaiken kansan luettavissa. Näin propagandan toivotaan menevän varmasti perille.

Espanjassa vakituisesti kellottelevan kuvataiteilija Riiko Sakkisen kerrotaan kiertäneen Serlachius-museoiden johtajan Pauli Sivosen kanssa Euroopan rajaseutuja havaintojen keruumatkoilla, joita Aamulehden toimittaja Sirkka Iso-Ettala kehtaa sanoa ”tutkimusmatkoiksi”. Espanjan kommunistiseen puolueeseen kuuluvan Sakkisen on varmaan ollut mukavaa matkustella, sillä hänelle on myönnetty myös Suomen valtion taiteilija-apuraha.

Entä tulokset? Mäntän Serlachius-museossa on näytteillä postmodernia nykytaidetta. Päähuomion keräävät EU:n tähtilipusta tyylitelty piikkilankakuvio ja pakolaisten käyttämäksi sanottu Volga-auto, jonka kojelaudalla pyörii syyrialaismiesten ilmoituksia paikallisesta deittipalvelusta. Ilman selitystä nämä teokset eivät avaudu, ja siksi näyttelyyn on liitetty myös kaksisataasivuinen kirja, jolla on sama nimi: ”Rajat kiinni”.

Kirjan esipuheessa Pauli Sivonen taivastelee olevan mahdotonta, että nykymaailmassa, jossa ihmiset liikkuvat vapaasti, pidettäisiin yllä valtioiden rajoja. Sivosen tavoin ajateltaessa vierasperäisten väestöjen poliittisista pyyteistä ja valtapyrkimyksistä tehtäisiin kuitenkin oikeutuksen peruste, mikä on filosofisesti katsoen varsin hullu ajatus yleisestä historiasta väitelleeltä tohtorilta.

Riiko Sakkinen puolestaan valittaa Helsingin Sanomissa, että ”kaikkein hurjinta” oli se, kun hän ei päässyt liikkumaan Suomen passilla Unkarissa pyrkiessään pakolaisleirien läheisyyteen. Tästä hän tekee johtopäätöksen, että rajoja on turha vaatia kiinni, koska ne ovat jo kiinni.

Totuus on, että Eurooppaan on kasautunut pakolaisia, koska rajoja on pidetty holtittomasti auki ja ihmiset on totutettu ajattelemaan, että maahanmuutto, rajojen ylittäminen ja kansalaisuuden myöntäminen ovat subjektiivisia oikeuksia, joihin kaikilla on ilman muuta oikeus. Eivät ne ole.

Serlachius-museon nettisivuilla Riiko Sakkinen julistaa haluavansa ”maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat vapaasti valita asuinpaikkansa”.

Jokainen politiikasta vähänkin jotain ymmärtävä tietää, että kyseinen idealismi on selvää paskaa. Se on suoraan Paavo Arhinmäen ja Palefacen ajatusmaailmasta, ja Helsingin Sanomien jutussa Sakkinen paljastaakin saaneensa apurahojen lisäksi kyydit myös Arhinmäen ministeri-Audissa kulttuuripoliittisen korruptoituneisuuden merkiksi. Tavallaan on ironista, että näyttelyn esittämispaikalla on wc-paperin nimi.

Rajojen yli kuljetaan nykyään välinpitämättömämmin kuin koskaan, sillä tynnyri vuotaa sieltä, mistä lauta on matalin, esimerkiksi Italiasta. Islamin harjoittamasta länsimaisen kulttuurin mädätyksestä kertoo Sakkisen itsensäkin kuvailema Burger Kingin mainos Etelä-Espanjasta: ”Kaikki hampurilaisemme ovat nyt halal”!

Kehitysmaista satelevan haittamaahanmuuton syynä ei ole länsimaiden pahuus vaan islamilaisissa maissa vallitseva mielivalta ja väestönkasvu. Sakkinen ei näytä ymmärtävän, että Syyrian sisällissodan pääasiallinen syyllinen on Bašar al-Assadin arabisosialistinen Baath-puolue, jota Venäjä tukee ja jonka vuoksi länsimaat ovat joutuneet auttamaan Syyrian kansanvaltaisia voimia (analyysini Syyrian tilanteesta tässä).

Jopa assyriologian tohtori Sanna Aro on antautunut kirjoittamaan blogissaan, että ”Syyrian kohdalla Sakkisen tiedot edes lähihistoriasta tuntuvat olevan olemattomat” ja että ”jos ei tunne Syyrian historiaa, päätyy juuri niin päättömiin lausumiin kuin Sakkinen”.

Sakkinen puolestaan iloitsee Aamulehdessä, että pakolaisuuden vuoksi hän saa ”hyvää materiaalia. Jos maailmasta joskus tulee täydellinen, jään työttömäksi. Mitä huonommin maailmalla menee, sen paremmin minulla menee taiteilijana.”

Kaviaarikommunisti Sakkinen näköjään elää toisten ihmisten kurjuudesta. Kirjoitin jo aiemmin siitä, miksi taiteilijoita ei pidä päästää päättämään poliittista asiantuntemusta ja harkintakykyä vaativista asioista. Samaa mieltä oli jo Platon, ja minä olen aikamme Platon.

Ei enää lisää rehua tämän kuvataiteilijan ruokkimiseen, ainakaan verovaroista. Kulttuuripolitiikassamme suositaan muutenkin liikaa ilveilyä ja performatiivisuutta järjellisten lähestymistapojen ohi.

Miksi vihreät suojelevat villihanhien sätkäpaskoja?

Metsästyskauden lähestyessä on syytä muistuttaa, että rauhoitussäädösten myötä maassamme ovat runsastuneet sellaiset eläinkannat, joista on selvää haittaa ihmisille ja muulle ympäristölle, eivätkä myöskään luonnonsuojelunäkökohdat puolla kantojen suojelua. Susia ja karhuja on suojeltu jo kauan erilaisten susipulliaisten vaatimuksista, vaikka kannat eivät ole lähelläkään katoamista. Täydennystä virtaa muun muassa Venäjältä rajan yli ilman passia.

Nämä suuret petoeläimet ovat kuitenkin korpimaiden asukkaita, ja ne pelottavat lähinnä kesämökeilleen uskaltautuvia tyhjentelemällä roska-astioita ja tekemällä jätöksiään ihmisasumusten nurkille.

Mutta myös kaupunkien keskustoissa vaeltelee villieläimiä, joista on huomattavaa haittaa yleiselle viihtyvyydelle. Poliittinen korrektius näyttää kuitenkin estävän tämänkin ongelman käsittelyn. Tarkoitan Helsingin keskustassa suurina parvina liikkuvia valkoposkihanhia, jotka ovat rauhoitettuja, ja laki estää lintujen harventamisen.

Runsastuneita villihanhia harvennettava

Pääkaupunkiseudun sätkäpaskaongelma (joka Saksan pesimäseuduilla tunnetaan nimellä Stummelscheißeproblem) on kesän aikana räjähtänyt järjettömiin mittasuhteisiin niin, että edes Setan järjestämän queer priden viettäminen kaupunkipuiston nurmikolla ei onnistu.

Piknikin viettäminen Kaivopuiston, Suomenlinnan, Esplanadinpuiston tai Kaisaniemen puistikon nurmikolla oli vielä kymmenisen vuotta sitten mahdollista nurmikolle istahtamalla, mutta nyt edes nurmikon yli kävelemisestä ei tule mitään ilman, että kengänpohjat ovat täynnä hanhenpaskaa. Kyllä, juuri niin: selvää paskaa.

Sätkäpaskaa Kaivopuistossa – Omahyväiset syylliset tuntevat ylpeyttä tekosistaan.

Kaupungin vihreät viranomaiset kaunistelevat asiaa selittelemällä, kuinka ongelmatonta hanhien olemassaolo muka on ja että paskakin katoaa itsestään luonnossa hajoamalla! Jos kyseessä olisi koirien tai minkä tahansa muun kuin poliisin hevosen ulostaminen julkisille alueille, tulisi lemmikkinsä omistajalle varmasti paragonia ja penalttia viranomaisen kädestä.

Valkoposkihanhien erityisoikeus ulostaa julkisille alueille onkin sosiaalinen omituisuus, ikään kuin näiden suojelua nauttivien eläinten paskakin olisi muuta paskaa parempaa. Vieraskoreus näkyy siinä, että Kauppatorilla perinteisesti lenteleviä terroristilokkeja arvostellaan ankarasti, mutta maahamme laajalti tunkeutuneet ja kaduillamme vaeltelevat hanhilaumat jätetään kritiikin ulkopuolelle.

Totuus on, että linnut ovat lentäviä rottia, joiden ulosteissa leviää erilaisia bakteereja, kuten salmonellaa. Vihreiden mielestä lintujen saastuttamat nurmikot eivät kuitenkaan ole haitaksi edes lapsille. Puuttuisi, että vihreät väittäisivät hanhenpaskan olevan terveellistä, hyvänmakuista, kansainvälistävää, monikulttuurisuutta edistävää tai jotenkin muuten hyödyllistä. Tosiasiassa lintujen ulosteet ovat tehneet kaupungin nurmikoista käyttökelvottomia ihmisten virkistystarkoituksiin, kuten pallon peluuseen, leikkimiseen ja yleiseen oleskeluun.

Vihreän ympäristöpolitiikan fundamentalistisuus

Ympäristökeskuksen mukaan pääkaupunkiseudun syyskanta on noin 10 400 ilmassa lentävää paistilintua, joten määrä on satakertaistunut vuosituhannen vaihteesta. Pesintämenestyksen takaa se, että ”rehua on tarjolla yllin kyllin” ja ”poikastuotto on hyvä”. Helsingin Sanomat näkee hanhi-invaasion ratkaisuna ”aitausten” asettamisen, ja sen, että maankäytöstä tehtäisiin ”vähemmän houkuttelevaa”. Kukaan ei kuitenkaan osoita aktiivista karsimisen, harventamisen tai rajoittamisen halua.

Valkoposkihanhien runsastuminen johtuu EU:n lintudirektiivistä, jonka vuoksi metsästykseen vaaditaan maakohtainen poikkeama. Luvan myöntää ELY-keskus. Melko samannäköinen kanadanhanhi puolestaan on Suomessa metsästettävä riistalaji, jonka metsästys alkaa 20. elokuuta, ja aluekohtaisesti olisikin selvitettävä, kumpia ihmisten riesana olevat linnut oikeastaan ovat.

Laki antaa joka tapauksessa mahdollisuuden harventaa ongelmalliseksi osoittautuneiden eläinlajien kantoja rauhoituksesta huolimatta. Vaadinkin, että Helsingissä suurina laumoina asuvia hanhia ryhdytään harventamaan niin, että kannat saadaan leikattua nykyisestä murto-osaan, ainakin kaupunkien keskustoissa. Käytettäköön keinona esimerkiksi haulikkoa tai myrkyttämistä. Asiassa ei riitä, että odotetaan muuttolintujen katoamista muualle talvehtimaan, sillä ne tulevat keväällä takaisin. Lentävät lintuparvet voivat olla suureksi vaaraksi myös lentoliikenteelle, ja maaseudulla niistä on haittaa maataloudelle.

Ongelmalla on luonnollisesti myös vertauskuvallista merkitystä, aivan niin kuin poliittiseksi aseeksi muodostuneilla liito-oravilla ja valkoselkätikoillakin. Niihin vetoamalla Vihreään liiton ekofundamentalistit ovat saaneet kuntien rakennushankkeita estetyksi. Kaikki muistanevat, miten Vihreä liitto onnistui lykkäämään Vuosaaren sataman rakentamista ja Jätkäsaaren ottamista asuinkäyttöön ympäristövalituksilla, vaikka satamahanke oli jo suunnittelupöydällä Euroopan ympäristöystävällisin.

Koska haittaeläinten rauhoittamisesta on tullut yhteiskunnanvastaisille tahoille kiusanteon, rituaalisen aggression ja protestoimisen muoto, on mennyt pohja luonnonsuojeluargumenttien uskottavuudelta myös laajemmin. Ihminen on luonnonolento, jonka on syytä suojella reviiriään ja harjoittaa eläinkannan järkiperäistä valikointia oman populaationsa tuottoalueilla jo pelkästään ihmisarvon vuoksi.

Mitä tämä merkitsee?

Kun valtakunnankansleri Adolf Hitler saapui Immolaan onnittelemaan marsalkka Mannerheimia vuonna 1942, oli Condor-lentokoneen kyydissä myös saattomieheksi mukaan laitettu suomalaiskenraali Paavo Talvela, joka kirjoitti matkastaan seuraavasti:

”Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön kanssa ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron seurassa.” (P. Talvela, Sotilaan elämä 2, Helsinki, Kirjapaja, 1977, s. 153)

Tämä useasti siteerattu ja vilpittömyydessään vaikuttava historian katkelma tuli mieleeni, kun pohdin Vladimir Putinin tämänpäiväisen Suomen-vierailun merkitystä. Tapauksesta on rakentumassa semioottisesti, diplomaattisesti ja journalistisesti omituinen näytelmä.

Putinin ilma-armada on levittänyt siipensä Suomen yläpuolelle taannoisten ilmatilanloukkausten, ”lähestymislentojen” ja nyt myös virallisen vierailun muodossa. Yleisradion uutiset valistivat, että Putinin onnittelukäynnillä satavuotiaaseen Suomeen ”puhutaan kaupasta ja Itämerestä”, ja vakuutettiin, että ”ainakin Niinistö hyötyy tapaamisesta”.

Tämän ystävällisyyden varjossa Venäjä tuo kuitenkin Itämerelle ydinsukellusveneensä ja järjestää Kiinan kanssa valtavat sotaharjoitukset. Pari viikkoa sitten Putinin erikoiskone koukkasi Euroopan-matkallaan Helsingin ja Hangon ylitse, ja samaa tyyppiä oleva Venäjän valtiojohdon käytössä oleva kone kiertelee ja kaartelee Etelä-Suomen yläpuolella ”tyyppihyväksyntää tavoitellen”.

Rajan tuntumassa on vilskettä, ja vierailulla on mahtipontiset järjestelyt. Sotilasasiantuntijakin tietää, että tällä kaikella tavoitellaan ”vain näyttävyyttä”.

Venäjän valtiojohdon kone tekee syheröä Etelä-Suomessa tavalla, joka havaitaan selvästi myös länsimaissa.

Samanaikaisesti Venäjän federaatioon kuuluvassa Tšetšeniassa homoja viedään keskitysleireille ja kidutetaan Venäjän homosensuurilakeihin vedoten. Asiasta raportoi niin venäläinen, suomalainen kuin brittiläinenkin media. Vaikka ihmisoikeusrikosten pääasiallisena syynä onkin Tšetšeniassa valtauskonnon roolia pitävä islam, kaltoin kohtelun mahdollistaa kuitenkin Venäjän lainsäädäntö.

Valtaväestöllä ei mene yhtään paremmin. Venäläisiä sotilasjohtajia erotetaan tai menehtyy ”äkillisesti”, ja toimittajia sekä heidän juttujaan ”katoaa”. Tiedotusvälineiden ripitys ulottuu myös Suomeen suuren liiderin toimiessa ”uhanalaisten kurkien johtokurkena”.

Tässä valossa on suhtauduttava äärimmäisen epäilevästi ja varauksellisesti Venäjän ystävällisyyden osoituksiin, joille helposti muodostuu pelkkä imartelun asema. Näennäisen maireuden varjossa harjoitetaan brutaalia valtapolitiikkaa, ja suomalaisten vieraskoreutta käytetään hyväksi yritettäessä sitoa Suomea muita Länsi-Euroopan maita kiinteämmin Venäjän etu- ja vaikutuspiiriin. Myös Venäjän valtiojohdon vierailujen määrä Suomeen ylittää selvästi vierailut länsimaissa, ja täällä käydään kuin omassa protektoraatissa.

Muutamille suomalaisyrityksille, kuten Finnairille, voi Venäjän myöntämistä erikoisluvista olla hyötyä, mutta olisi virhe kuvitella, että diplomatiassa voi saavuttaa mitään ilmaiseksi. Suomen ja Venäjän välisten suhteiden lämpiämisestä voidaan joutua maksamaan poliittista hintaa tilanteessa, jossa moraalinen taakka Venäjän harjoittamista vääryyksistä siirtyy sen kanssa yhteistoiminnassa oleville valtioille.

Esimerkiksi RNAV-navigointia mahtuu varmasti harjoittelemaan myös muualla kuin Helsingin yläpuolella. Venäjän päätymistä käyttämään Suomen ilmatilaa voidaankin pitää hintana valtiolliselle lentoyhtiöllemme myönnetyistä Siperian ylilento-oikeuksista.

Kukaan ei varmasti vastusta Suomen ja Venäjän suhteiden elpymistä, mutta samalla on muistettava, että Venäjän ja länsimaiden suhteet ovat jäässä nimenomaan Venäjän tekemän Krimin-valtauksen vuoksi, jonka YK on todennut laittomaksi. Näyttöä jännitteiden kiristymisestä Pohjolan alueella antaa Venäjän jatkuva varustautuminen, joka on ristiriidassa sen tarjoamien kädenojennusten kanssa.

Ristiriitaisia viestejä antamalla Venäjä pelaa kansainvälispoliittista peliä, jolla se koettaa jakaa Euroopan maita ystävällismielisiin ja vihollisiin. Siihen kelkkaan pitää varoa hyppäämästä, sillä sisäistetyt ristiriidat ovat yhteiskunnallisen valheellisuuden, poliittisen korrektiuden ja psykologisesti arvioiden myös skitsofrenian keskeinen syntysyy.

Loistava suomalainen gay-leffa

Olen nähnyt vuosikymmenten aikana monenlaisia elokuvia, joissa homoseksuaalisuus on pääteemana. Ikääntyneimpiä leimaa aiheen synkistely, ja uudempia rasittavat uhriutuminen tai identiteettipoliittinen opettavaisuus.

Helsinki Pride -tapahtuman ohjelmasta riippumattomana ja QX-lehden järjestämänä näki Suomen ensi-iltansa Nils-Erik Ekblomin ja Tom Norrgrannin elokuva Pihalla, joka kertoo kahden nuoren miehen rakastumisesta suomalaisessa maalaismaisemassa. Kävin sunnuntai-iltapäivänä katsomassa elokuvan (toistaiseksi ainoan) Suomen-näytännön, ja omasta mielestäni elokuva on täysosuma.

Seitsemäntoistavuotias Miku (Mikko Kauppila) elää heterotodellisuudessa, johon kuuluvat kaveripiirin mukana pyöriminen ja suuret juhlat, kunnes hän erilaisten sattumusten kautta päätyy keskelle mökkielämää ja koivujen havinaa, jossa hän tutustuu itseään vapautuneempaan Eliakseen (Valtteri Lehtinen).

Tarinassa sinänsä ei ole mitään uutta. Vanhaa sanontaa viljellen voisi todeta, että kyseessä ”ei ole leimallisesti gay-elokuva vaan kertomus kahden ihmisen rakastumisesta”. Vertailukohtina mieleen tulevat Hettie MacDonaldin Beautiful Thing (1996) ja ”Cesc” Gayn Krámpack (2000).

Pihalla-elokuvan ansiot ovatkin elokuvallisella puolella. Ekblomin ohjaustyö hyödyntää suomalaisen realismin ja naturalismin perinnettä. Elokuvaa esitellessään ohjaaja myönsi hakeneensa kontaktien luomiseen ja dialogiin draamallisuutta muun muassa kaurismäkimäisestä ”syvästä katseesta”.

En ole naturalistisen filosofian suurimpia ihailijoita, mutta tässä homoteeman ympärille rakennetussa elokuvassa ote todellakin toimii – ehkä siksi, että homoseksuaalisuuden esittämistä ovat perinteisesti vaivanneet aiheen alistaminen valmiiksi nauretuille camp-parodioille tai homojen esittäminen pelkkinä friikkimäisinä sivuhenkilöinä vakavasti otettavissa elokuvissa.

Olen kiitollinen, että tässä elokuvassa on onnistuttu yhdistämään hienosti suomalainen elämänmuoto ja homoseksuaalien kasvutarina ja tekemään se tavalla, jota eivät vaivaa edellä mainitsemani Angstin aiheet, korostettu korrektius tai poliittinen tendenssimäisyys. Kaikki kunnia keväällä julkaistulle Tom of Finland -elokuvalle, mutta sitä samoin kuin monia muitakin uudehkoja tuotantoja, leimaa puolestaan historiallisuus. Synkistelyn perinnettä jatkoi pride-viikolla televisiossakin nähty Ang Leen Brokeback Mountain (2005).

Sen sijaan Ekblomin ja Norrgrannin elokuva ei ole katsojakokemuksena ahdistava eikä 2000-luvun taitteen elokuvien tapaan identiteettipoliittisesti opettavainen, vaan vapauttava ja hersyvän hauska. Huumori syntyy pitkälti onnistuneesta dialogista. Juonta paljastamatta voin kertoa, että nauruhermoja repivimpiä oli kohtaus, jossa selvisi, miksi äiti poikansa homouden tiedostettuaan sekä itki että nauroi.

En pidä elokuvaa silti ensisijaisesti komedisena. Dialogin uskottavuus nojaa käsikirjoittajan omakohtaisten kokemusten prosessoimiseen elokuvan ainekseksi ja toisaalta improvisaatiota hyödyntävään näyttelijäntyöhön, jossa on menty tapahtumat edellä, kamera perässä.

Ei ole ihme, että elokuva on saanut erittäin myönteisen vastaanoton Los Angelesissa, jossa elokuva oli koettu hurjan hauskaksi ja suomalaisen luonnon ja valoisuuden keskelle sijoitettuna myös eksoottiseksi. Ehkä juuri tämä kontekstualisointi erottaa elokuvan niistä kymmenistä, kenties jopa sadoista vastaavantyyppisistä elokuvista, joita maailmalla on julkaistu sekä suurempina että pienempinä tuotantoina.

Pidin monista elokuvan pienistä mutta teknisesti toimivista jipoista, kuten äänen pudottamisesta pois rakastelukohtauksen ajaksi. Kolmessatoista päivässä kuvatuksi pienen budjetin elokuvaksi tulos on häkellyttävän hyvä, mikä todistaa vanhan sananlaskun puolesta: se mikä elää hetkessä väkevästi, elää ikuisesti.

Ikuista rakkautta elokuvassa ei tosin nähdä, vaan rakastuminen. Elokuva jää tyylikkäästi ja dialektisesti kesken. Ikuinen rakkaus on nimittäin mahdollinen vain subliimina, saavuttamattomana ja katoavana pisteenä, joka ei koskaan toteudu, ainakin mikäli on uskominen Slavoj Žižekin tulkintaa Titanic-elokuvan loppukohtauksesta. Mikulle jää kesäisestä ensirakkaudestaan käteen hauras ja mureneva koivun lehti.

Elokuva on konstailemattomuudessaan kaunis.

Näytöstä seuranneessa keskustelutilaisuudessa tekijät jo lupasivat elokuvalle jatko-osaa. On luonnollista, että tuottajat innostuvat suosiosta, sillä yleisöt helposti ihastuvat päähenkilöihin ja toivovat tarinalle jatkoa. Jatkaminen voi ilmaan jättämisen sijasta kuitenkin madaltaa tuloksen, ja seurauksena on TV-sarja.

Tosin ei siinäkään mitään vikaa olisi. Queer as Folk oli pitkään ainoa televisiolle tehty sarja, jossa homot olivat pääosassa ja joka oli sävyltään ja yleisasenteeltaan elämänmyönteinen.

Pihalla-elokuvan heikkoutena voidaan pitää sitä, että elokuvan alkupuolella juopotellaan liikaa. Tämä suomalaiskansallinen klisee tosin toimii kontrastipintana sille, että päähenkilö löysi turhauttavan ja ikävän elämänsä tilalle jotakin parempaa. Ja sitten mentiin Pariisi-paita päällä suomalaisessa mökkeilymaisemassa...

Uskon, että elokuva tulee menestymään mainiosti ja että sille myönnetään vielä palkintoja. Pulmana on, miten saada onnistunut tuotanto markkinoille ja yleisöjen nähtäville, sillä kotimaiset elokuvateatterit ovat valtavirtoja suosivan Finnkinon hallussa, ja Yleisradiokin esittää yleensä vain sellaisia produktiota, joissa se on itse ollut mukana.