27. kesäkuuta 2016

Ylelle ylen ja gallupit konkkaan


Ylen levittämä valikoitu totuus Brexit-äänestyksestä oli niin jälleen niin puolueellista politiikan tekoa, että minun teki mieleni antaa ylen. Yleisradion televisio-ohjelmat käyttivät asiantuntijoinaan Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolaa ja Charly Salonius-Pasternakia sekä Aleksanteri-instituutin Hanna Smithiä, kuten aina ennenkin. He kaikki ovat internationalisteja jo perhesuhteidensa vuoksi. Kahden viimeksi mainitun nimet puhuvat puolestaan; Mika Aaltola taas seurustelee jonkun kolmikymppisen virottaren kanssa. Heillä kaikilla on henkilökohtainen syy edistää maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta, ja niinpä he perustavat näennäistieteelliset kannanottonsa pitkälti tunnepohjaisiin motiiveihin. Tästä ei tietenkään seuraa mitään hyvää.

Ulkopoliittisen instituutin puolueettomuus vaarantuu luonnollisesti jo siinä, että sen johtajaksi on korotettu Alexander Stubbin poliittinen valtiosihteeri, Teija Tiilikainen. Kun UPI:n ylipappien ennusteet Brexit-äänestyksen tuloksesta menivät lopulta myttyyn, myös Alexander Stubb oli aivan romuna. ”Please tell me I’m still sleeping and this is all just a bad nightmare!”, hän vikisi twitterissä ”kriisiä” ja ”kaaosta” ennustaen – ja suomenkielisiä ihmisiä ylenkatsoen: englanniksi. Kun Stubb itse on ihan brittinaimisissakin, tietoa ulkopoliittisista työasioista saattaa kulkeutua lakanoiden välissä enemmän kuin tavallisilla kavereilla. Luulenpa, että Stubbin pelkäämä kaaos on kuitenkin vain paikallinen ja toteutuu EU-federalistien omassa päässä, kun valheelle rakennettu korttitalo alkaa luhistua.

On joka tapauksessa kysyttävä, omistaako maisteri Charly Salonius-Pasternak Yleisradion, sillä hänellä on tilaisuus jatkuvasti esitellä mielipiteitään siellä. Ei ole mikään ihme, että tämä kosmopoliittinen talmudisti vastustaa Euroopan kansojen kansallismielisyyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä puhuu kiinteän EU-liittovaltion puolesta. Show’n ylläpitoon on hyvät mahdollisuudet, sillä hänen kuukausipalkkansa ei alene myöskään pieleen menneiden ennusteiden eikä perättömien väärin arvioiden vuoksi. Samaa on toki sanottava tasapainotuksen vuoksi myös kaikkien muiden Yleisradion käyttämien asiantuntijoiden näkemyksistä, niin kuin toimittajienkin tekemistä jutuista. Katsotaanpa, mitä Yleisradion toimittajat sanoivat Brexitistä kansanäänestyksen edellä.

Brexit-kritiikki naamioitiin talouspelottelun taakse

Euroopassa interreilaava Yleisradion toimittaja Antti Kuronen kirjoitti 20. kesäkuuta 2016 punikkifasistien hyvyyttä mainostavassa jutussa ”Vasemmistoradikaalit Saksassa – Rasismi syvällä rakenteissa” näin:

Britannian mahdollinen EU ero. Hyvä vai huono asia? Huono asia siinä mielessä, että sitä ajaa uusnationalismi. Ylipäätään nationalismin nousu, kansallisvaltioiden ihannointi, on todella masentava ilmiö Euroopassa. Ikävää on sekin, että Brexitiä ajavat haluavat sulkeutua ulkomaailmalta. Tavallaan maksimoida voitot itselleen.

Ei ole ymmärretty, että Brexit ei johdu niinkään taloudellisista syistä kuin maahanmuuton vastustamisesta. Sillä taas on motiivinsa EU:n ajamassa dynamiittityhmässä politiikassa, jonka mukaisesti EU:n ulkorajat on avattu vierasperäisille tulijoille ja pakotettu jäsenmaita ottamaan vastaan sankoin joukoin laittomia ja jäsenmaiden väestörakenteelle, työllisyydelle ja taloudelle vahingollisia haittamaahanmuuttajia. Naiivimpienkin ihmisten pitäisi ymmärtää, että ”liberalismin vastaisuutta” ja ”uusnationalismia” on tuottanut löperöliberaalien itsensä lietsoma haittamaahanmuutto, johon kansakunnat nyt reagoivat oikeutetun torjuvasti.

Ylen harjoittama Brexit-vastaisuus keskittyi muiltakin osin talouteen. Talouden kohottaminen pyhäksi lehmäksi yli oman kulttuurin suojelemisen kätkee taitavasti sen, että britit vastustavat maahanmuuttoa myös pitääkseen yllä poliittista itsemäärämisoikeuttaan. Niinpä Yle pelotteli suomalaisia seurauksilla, jotka iskevät suomalaisyrityksiin, jos Britannia eroaa EU:sta. Vaikutukset eivät liene kohtuuttomia, ja niitäkin voidaan pitää hintana siitä EU-federalismin torjunnasta, jonka liittovaltiopolitiikan edustajat ovat itse saaneet aikaan.

Talousvaikutuksilla pelotteleva ripuli jatkui Yleisradion jutuissa ”IMF: Britannian talous pienenisi ja vaikeutuisi EU-eron myötä”, ”EU-äänestys jakaa Lontoon Cityn – Finanssikeskuksessa povataan tuhoa ja kulta-aikaa”, ”Video: Haavoittaisiko Brexit metsäteollisuutta? Kärsiikö Suomen vienti ’Jos pahimmat pelot käyvät toteen...’”, ”Brexit-pelko valtasi markkinat – Suomalaissijoittajan on odotettava kauppojaan juhannuksen yli”.

Yle näyttää kantavan huolta kansainvälisten kapitalistien eduista, toisin sanoen pääoman sekä halvan työvoiman matkailusta esteettä rajojen yli, vaikka tämän karnevaalin jatkuessa Ylen toimittajat toisesta suupielestään julistavatkin jatkuvia kuolemantuomioita globalisaatiolle! Edellä viitatut jutut ovat vain esimerkkejä Yleisradion harjoittaman Brexit-vastaisen uutisoinnin sumasta, jossa vaikeasti ennustettavista talouden ilmiöistä tehtiin näennäisrationalistinen ja muka vastaansanomaton veruke Brexitin vastustamiselle. EU-jäsenyyden tarpeellisuutta voitiin tällöin mittailla kapealla kauppiaan järjellä: puntina tai euroina. 

Identiteettipolitiikkaa vai eturyhmäpolitiikkaa?

Sen sijaan poliittisten merkitysten analysoimiseen Ylen toimittajat ja heidän käyttämänsä asiantuntijat eivät ole yltäneet. Poliittisessa katsannossa Yle asettuikin säännönmukaisesti ”antifasisteiksi” sanottujen anarkistien puolelle Britannian EU-eron vaikutuksia ruotiessaan. Tämä on syvässä ristiriidassa sen kanssa, että Yle antautui ajamaan pelkästään taloustoimijoiden etua Brexitiä puolustaakseen. Tyrmistyttävää onkin, että kapitalismi ja globalisaatio paiskaavat kättä sosialismin ja rajatonta Eurooppaa kiljuvan vihervasemmistolaisen anarkismin kanssa. Näin tapahtuu paitsi mediassa, myös EU-liittovaltioon tähtäävän politiikanteon piirissä.

Syvällisin analyysi, jonka Ylen toimittajat kykenivät tältä pohjalta esittämään, oli: ”Opiskelijaporukka äimistelee – ’Brexit on ihan syvältä’!” Opiskelijoilta, joiden tutkintojen yleiseurooppalainen kelpoisuus on vaarassa, voi tietenkin odottaa vain oman kapean intressinsä mukaisia kannanottoja, ja poliittisesti kokemattomista nuorukaisista voi muutenkin puristaa, mitä haluaa.

Tämä ”identiteettipolitiikaksi” usein sanottu propaganda, jossa nuoriin yritetään kasvattaa yleiseurooppalaista minäkuvaa, on oikealta nimeltään eturyhmäpolitiikkaa. Sen tehtävänä on kieltää tosiasia, että jokaisella kansakunnalla ja sen kansalaisilla olisi tärkeät omat etunsa varjeltavinaan. Valheellista on, että ”identiteettipolitiikkana” pidetään vain tiettyjen vierasperäisten ryhmien näennäistä oikeutta muodostaa kuppikuntia ja harjoittaa omaa eturyhmäpolitiikkaa. Samaan aikaan Euroopan laajuinen viestinnän, kasvatuksen ja näennäistieteen propagandakoneisto tekee kaikkensa kiistääkseen kansallisvaltioiden kansalaisuuteen perustuvan identiteettipolitiikan, toisin sanoen kunkin kansakunnan oman syyn, perusteen ja oikeuden harjoittaa omaa identiteetti- eli eturyhmäpolitiikkaansa.

”Identiteettipolitiikasta” puhuminen sopii vihervasemmistolaisen maahanmuuttoagendan välineeksi, sillä sana ”identiteetti” keskittää katseet vain yksilön henkilökohtaiseen asemaan ja pyrkii siten peittämään sen, että kaikessa identiteettipolitiikassa on kyse aina myös koko viiteryhmän ajamasta makrotason eturyhmäpolitiikasta. Kun näin on maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöjen keskuudessa, miksi niin ei voisi ja saisi olla myös enemmistöjen keskuudessa? Britit tekivät Brexitillä omaa valtiollista, kansallista ja demokraattista identiteettipolitiikkaa, jonka vihervasemmistolainen media yrittää nyt kääntää ”nationalismiksi”.

Yle antautui ylenkatsomaan myös demokratiaa sinänsä A-studion 15. kesäkuuta 2016 lähettämässä ohjelmassa ”Kansanäänestykset demokratian perverssi muoto”, jossa toimittaja haastatteli brittiläistä, ranskalaista ja kreikkalaista toimittajaa Brysselin-studiosta ja tussautteli siten pahalta lemahtavat haistatuksensa pääyleisönsä, eli kotisohvillaan köllähtelevien suomalaisten demarieläkeläisten, naamalle. Mainittakoon, että väite kansanäänestysten ”perverssiydestä” oli lähtöisin britiltä, kun taas ranskalainen edusti europarlamenttia sosialistien riveissä, ja saman punavihreän agendan asialla näytti olevan myös kreikkalainen ”tutkijana” esiintyvä käärmeöljykauppias.

Miksi hiljainen enemmistö katosi gallupeissa?

Ei ole ihme, miksi muuan mediassa vähän tai ei ollenkaan viitattu Helsingin yliopiston tutkija ihmetteli omassa blogissaan, että ”suomalainen media vastustaa Brexitiä yksiäänisesti”. Yleisradio, Helsingin Sanomat ja muu punavihreä media ei kuitenkaan yltänyt vaikuttamaan Britannian äänestystulokseen. Sen sijaan brittien oman valtamedian meuhkatessa kovaäänisesti EU-jäsenyyden puolesta se saattoi osittain ratkaista tilanteen. Ihmiset päätyivät ehkä ajattelemaan, että eroamisessa täytyy piillä joitakin merkittäviä etuja, kun porvaristo, valtavirran poliittinen eliitti ja ideologista valtaa käyttävä media haluavat sen kieltää.

Tämän lisäksi yllättävää äänestystulosta saattaa selittää kaksi muutakin seikkaa. Tiedotus- ja toitotusvälineiden käyttämien asiantuntijoiden lisäksi myös mielipidetiedusteluja tekevät gallup-firmat saattoivat olla puolueellisia ja valikoida haastateltavansa ja tiedusteluajankohtansa tarkoitushakuisesti. Toinen mahdollinen selitys piilee siinä, että Britannian EU-eron kannattajat on mustamaalattu mediassa natsismi- ja rasismisyytöksillä, joiden vuoksi haastateltavat eivät kerro äänestyskäyttäytymisestään rehellisesti edes anonyymisti kysyttäessä. Tämä hiljainen enemmistö paljasti näkemyksensä vasta äänestyskopissa.

Vaikka Britannian EU-äänestyksen tulos olikin tappio medialle, kapitalismille, globalisaatiolle, maasta maahan muutolle, vihervasemmistolaiselle monikulttuurisuuden ideologialle sekä tieteenä esiintymään pyrkivälle poliittisten ennusteiden tekijöille, se ei ole sitä välttämättä briteille eikä Britannialle.

Olen huvittuneesti ja nautiskellen lukenut Yleisradion nettisivuillaan julkaisemaa itkijänaisten kollaasia, jonne toimitus on koonnut ”kaikki analyysit” Brexitin vaikutuksista. Jos median harjoittama mädättävä uutisointi jatkuu myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, Donald Trumpilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin voittaa. Yhdysvaltain 60 suurimmista päivälehdestä 59 on asettunut tukemaan Hillary Clintonia, mikä antaa äänestäjille vahvan viestin siitä, kuka maassa päättää. Koska median edustajien ei pitäisi olla aivan tyhmiä, on epäiltävä, että median avoimessa puolueellisuudessa piilee salajuoni: todellisuudessa toimittajat haluavatkin Trumpin voittavan.

24. kesäkuuta 2016

EU kuin tennissukat: Britannia riisui ne ja aloitti uuden aikakauden Euroopassa


Britannian ero EU:sta (Brexit) oli menetys varsinkin pohjoisille jäsenmaille, joille Britannia on ollut hyvä kumppani. Britannian lähtö myös heikentää EU:n merkitystä turvallisuuden takaajana ja vahvistaa Venäjän asemaa. Turvallisuuspoliittisesti tämä on siis kurja juttu. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan, mutta nyt ajoitus oli huono.

Sen sijaan itse asia, periaate ja suunta on oikea. Britit arvostavat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden takaavia asioita, kuten itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja kansanvaltaa, eivätkä välitä siitä, vaikka erolle kertyisi kustannuksia tai hintaa, jos tarkoitusperä ja päämäärä ovat oikeita.

Britannia oli yhteisön jäsen vuodesta 1973, eikä identiteetiltään vahva saarella asuva kansa koskaan sopeutunut muiden talutusnuoraan unionissa. Maa ei kuulunut euroalueeseen eikä Schengenin-sopimukseen, eikä se koskaan siirtynyt edes oikeanpuoleiseen liikenteeseen.

Päinvastoin kuin Yleisradion kolumnisti Hannu Tikkala katson, että brittejä ohjasi eroamaan EU:sta järki, jonka he laittoivat tällä kertaa palvelemaan itseään. Solidaarisuuden tunne muita maita kohtaan olisi voinut kehottaa jäämään. Vaikka äänestystulos oli täpärä, se ei välttämättä jaa kansakuntaa kahtia. EU:hun on myös liitytty täpärien tulosten pohjalta.

Britannian lähtö johtaa hyvin todennäköisesti dominovaikutukseen, jonka tuloksena EU repeää liitoksistaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Euroopan maille olisi parempi, jos Euroopan unionia ei olisi koskaan luotu. Itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppa, jossa valtioilla on oma parlamentaarinen päätösvalta ja itsenäinen rahapolitiikka, on parempi vaihtoehto, ja turvallisuutta ylläpitäväksi yhteistyöelimeksi riittäisi Nato.

Finanssikriisiä Brexitistä ei myöskään tule, vaikka ne, joiden ura ja uskottavuus ovat kiinni suosiosta EU:ssa (esimerkiksi Alexander Stubb ja Sixten Korkman), ovat pelotelleet heinäsirkoilla ja vedenpaisumuksella. Nykyjumala Markkinat ei nimittäin ole tyhmä vaan tekee ratkaisunsa järjellä eikä populistisen pelottelun perusteella. Jos niin olisi, Markkinat olisivat jo äänestäneet, ja Britannian talous olisi sukeltanut pelkän eroamismahdollisuuden vuoksi kuukausia aiemmin.

Saattepa nähdä: mikään uhkakuva ei toteudu. Pörssien, punnan ja korkojen reaktiot jäävät lyhytaikaisiksi, ja tästä alkaa itsenäiselle Britannialle kehityksen, kasvun ja taloudellisen nousun aika. Se voi heijastua myös muihin Euroopan maihin parantuneena kansallistietoisuutena. Kaikki riippuu siitä, kuinka pahasti EU aikoo kolhia Britanniaa eroamisneuvotteluissa joko kostoksi briteille tai varoitukseksi muille.

Yleisradio ja Helsingin Sanomat pelottelivat ja uhkailivat viimeiseen asti jopa Britanniassa asuvien suomalaisten aseman dramaattisella heikentymisellä, vaikka kaikkien pitäisi tietää, ettei esimerkiksi kansalaisuuden saaminen vieraasta maasta ole tähänkään asti ollut – eikä sen pidä olla – mikään itsestään selvyys. Asemansa ja uskottavuutensa menettänyt (ja brittinaimisissa oleva) Alexander Stubb puolestaan piipitti Twitterissä, että Britannian ero on kuin ”paha painajainen”. Tosiasiassa EU itse on osoittautunut monelle maalle painajaiseksi, josta herääminen merkitsee valheiden varaan rakennetun todellisuuskuvan romahtamista.

Parasta tässä kaikessa on, ettei Britannia mihinkään Euroopasta lähde, siis tästä todellisesta itsenäisten kansallisvaltioiden Euroopasta, vaan vain järjestöstä nimeltä Euroopan unioni. Ja Euroopan unioni on kuin tennissukat. Huono muoti, mutta lopulta kaikkien itäeurooppalaistenkin täytyi pitää niitä Hugo Bossin puvun kanssa.

EU on pitkälti saksalais-ranskalaista yhteistyötä, aivan kuten rahaunionikin. Saksa tulee pitämään kiinni rajanaapureistaan, mutta etenkin maahanmuutosta kärsineet EU:n reunamilla olevat Nato-maat tulevat varmasti pyrkimään eroon komentelevaksi osoittautuneesta unionista. Syitä Britannian eroon on paljon, ja yksi merkittävimmistä on EU:n harjoittama pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden pakkosyöttö jäsenvaltioihin.

Schengenin-sopimuksesta ja rahaunionista pahiten kärsineissä jäsenvaltioissa todennäköisesti käynnistetään kansanliikkeitä Euroopan unionista eroamiseksi. Samalla päästään eroon myös kansantalouksia kuristusotteessa pitävästä ja valtiontaloudet raunioittaneesta eurosta. Miten siis olisi Fixit? Itse toivon ja tavoittelen EU:n vaihtamista Natoon.

EU:lla on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko pitää kiinni nykyisestä komentelevasta politiikasta ja ottaa vastaan eroilmoituksia tai muokata EU pelkäksi ihmisoikeuksia ja sosiaalista hyvinvointia päivystäväksi yhteistyöelimeksi sekä EEC:n kaltaiseksi vapaakauppaliitoksi. Sellaisena EU voisi edelleen toimia.

21. kesäkuuta 2016

Terrorismin kasvu kertoo politiikan rappiosta


Friedrich Nietzsche totesi aikoinaan, että katalin keino vahingoittaa jotakin asiaa on puolustaa sitä väärillä perusteilla. Terroristit puolustavat asioitaan väärillä perusteilla.

Britannian EU-jäsenyyttä kannattavan labour-poliitikko Jo Coxin murha ei olisi voinut ajoittua EU-kriitikoiden kannalta huonompaan aikaan. Kansanäänestykseen on aikaa muutama päivä, ja tapaus voi kääntää osan empivistä EU-jäsenyyden jatkamisen kannalle.

Viimeisimmät mielipidetiedustelut tosin osoittavat, että Coxin murhan jälkeen Britannian EU-eron kannatus nousi 7 prosenttiyksikköä. Tilanne on täpärä, sillä tutkimusyhtiö Quriouslyn mukaan 52 prosenttia briteistä aikoo äänestää eron puolesta. The Observerin sunnuntaina julkaiseman tiedustelun mukaan tilanne on tasan, ja sekä erolla että jäämisellä olisi 44 prosentin kannatus.

Niinpä myös median peli kovenee. Näyttöä lehtiväitteistä, joiden mukaan teko olisi ollut suunnattu harkitusti EU-eron puolesta, ei ole liioin löytynyt. Murhaaja Thomas Mair on todettu mielenterveysongelmaiseksi, eikä hän silminnäkijöiden mukaan huutanut ”Britain first”. Halu sitoa poliittinen EU-kritiikki yksittäisen hullun tekemisiin edustaa yritystä tahria EU:sta eroamista kannattavien maine. ”Tekojen propagandana” tunnettu anarkismi (käsite on peräisin italialaiselta Carlo Cafierolta) ei ole tainnut vaikuttaa ainakaan toivotusti.

Mistä onkaan kotoisin käsitys, että terrori-iskun yhteydessä pitää aina huutaa jotakin? ” – Noh, huudahtihan Abraham Lincolninkin surmaaja tunnetusti ”Sic semper tyrannis! [Näin käy aina tyranneille!]”. Thomas Jefferson puolestaan lausui, että ”vapauden puuta on aika ajoin kasteltava marttyyrien ja isänmaanystävien verellä”. Ja Søren Kierkegaard totesi, että ”tyrannin valta päättyy hänen kuolemaansa, mutta marttyyrille kuolema merkitsee hänen valtansa alkua– tavanomaisimpia kliseitä toistaakseni.

Saa nähdä, miten käy Brexitin (Britannia exit) tapauksessa. Poliittinen murha on useasti ollut historian käännekohta. Käänteen suunta ja oikeutus riippuu siitä, kuka tai mikä lopultakin on uhri, ja kuka on marttyyri? Kuka kannattaa tyranniaa ja kuka vastustaa sitä? 

Kenen hyvä?

Muuan sosiaalidemokraattinen nuorisopoliitikko ihmetteli blogikirjoituksessaan, miksi surmataan ihminen, jotka ”halusi kaikille hyvää”. – Kas, ilmiö johtuu siitä, että ”hyväksi” sanotut asiat eivät välttämättä olekaan sitä valistusfilosofista yhteishyvää (bien commun), joka perustuisi egaliteetin ja maltillisuuden henkeen. EU:ssa ”hyvän” ajaminen ”kaikille ihmisille” on edustanut entistä useammin jonkin pienen kuppikunnan, suurten talousorgaanien tai uskonnollisen despotian, kuten islamin, valtaa. Ja niitä on ajettu voimakkaasti juuri EU:n tukemaan maahanmuuton kautta.

Myös valistusaatteeseen sisältynyt yhteishyvän ihanne alkoi mädäntyä, kun yhteishyvän valiokunta (Comité du salut public) vuonna 1793 anasti vallan Ranskassa, ja alkoi Maximilien Robespierren johdolla hirmuvallan aika. Hänkin ”halusi kaikille hyvää”, minkä tuloksena giljotiinin terän alle joutui lähes 20 000 ihmistä. Näin tuli osoitetuksi, että ”lyhin askel maailmassa on askel hyvästä pahaan” (tai – ollakseni sarkastinen – samaa tietä takaisin). ”Hyvät ihmiset” ovat juuri siksi vaarallisia, että he eivät tunnista itsessään olevaa pahuutta, ja siksi heistä usein tulee pahimpia kaikista.

Euroopan unionin sosiaali- ja arvoliberaali idea on kaunis, mutta tosiasiassa EU:sta on tullut USA ilman sähkötuolia – tai Neuvostoliitto ilman vankileirien saaristoa, aivan niin kuin The Guardian-lehden päätoimittaja arveli ajankohtaisessa kirjoituksessaan. EU muistuttaa myös kommunistista kapitalismia Kiinaa siinä, että Euroopan unionissakin poliittinen valta on keskitetty komissiolle ja taloudellinen valta suuryrityksille.

EU:n loivat toisesta maailmansodasta traumatisoituneet poliitikot, jotka säikähtelivät vähäisimpiäkin kansallismielisyyden varjoja ja halusivat estää Saksaa nousemasta liian vahvaksi kansantaloudeksi. Niinpä valtaa alettiin siirtää kansallisvaltioista Brysseliin ja Strasbourgiin. Nyt poliittisen vallan enin osa on siellä ja taloudellinen valta Euroopan keskuspankin pääkonttorissa Frankfurtissa.

Eurooppaa johtavat ituhipit

”Eihän tässä näin pitänyt käydä”, sanoi pitkän linjan ammattipoliitikko Väyrynen. EU:n totalitarisoituminen ei ole ihme, sillä monet johtavat EU-poliitikot ovat olleet kommunisteja tai sosialisteja. Esimerkiksi komission entinen puheenjohtaja José Manuel Barroso oli alun perin yksi maanalaisena toimivan maolaisryhmän ja Portugalin kommunistisen työväenpuolueen liidereistä. Heidän ihanteensa tulivat paljolti samoista lähteistä kuin Baaderin ja Meinhofin.

Kansallisten etujen edistäminen on torpattu EU:n internationalistisen idean vahvistamiseksi jo siinä, että komissioon on valittu jäsenvaltioista lähinnä sosialisteja, kommunisteja, porvareita ja vihreitä, jotka kannattavat integraation syventämistä, liittovaltiota, rahaunionia, maahanmuuttoa, rajavalvonnan vähentämistä, sensuuria, velkojen yhteisvastuullistamista, ilmastosopimuksiin hirttäytymistä, direktiivien lisäämistä, firmojen veropakolaisuutta ja yksilöiden talouden tarkkailua.

Tähän on päädytty, koska komissaareja ei Euroopan unionissa valita kansanvaaleilla, vaan heidät valitsee EU-maiden johtajatroikan yhdessä päättämä puheenjohtaja ”EU-maiden tekemien ehdotusten perusteella”. Jo tästä lähtökohdasta on demokratia kaukana.

EU:n kurja tila johtuu siitä, että ituhipit johtavat Eurooppaa. Terrorismin nykyinen kasvu onkin merkki politiikan rappeutumisesta. EU:n internationalistinen poliittinen järjestelmä ei nauti kansalaisten luottamusta. Siksi kaduilla kuhisee ja paukkuu, ja vaikutusta tehostaa pakolaistulvan myötä leviävä islam. On kuitenkin väärin puhua ”terroristisesta politiikasta” tai ”poliittisesta terrorista”, sillä väkivalta ei alun alkaen kuulu politiikan määritelmään.

EU natisee liitoksistaan, ja valtioliittoa pitää koossa lähinnä Venäjän-uhka. Jos Venäjä palaisi demokratiaan, vetäytyisi Ukrainan alueelta ja muuttaisi ulkopolitiikkansa suunnan vähemmän aggressiiviseksi, se poistaisi nippusiteet EU-valtioiden ympäriltä. Myönteistä EU:ssa on viime vuosina ollut se, että unionin kautta on voitu vastustaa Venäjän harjoittamaa totalitarismia, mutta loogisesti ajatellen pahan välttäminen ei vielä ole hyvää.

Jos Britannia eroaa EU:sta, tämä indikoi, miten vastaava äänestys voisi päättyä myös muissa EU-maissa. Britannia ei ole kärsinyt laajan EU-kritiikin tavanomaisimmista taustasyistä lainkaan. Maa ei esimerkiksi kuulu euroalueeseen eikä Schengenin sopimukseen, ja myös jäsenmaksuista Britannia on neuvotellut vapautuksen. Niinpä on oletettavaa, että näiden systeemiongelmien piiriin kuuluvissa maissa vastustus olisi paljon korkeampaa ja riittäisi eroamiseen selvästi.

Euroopan neljä tietä

Omasta mielestäni jäsenyys EU:ssa ei enää palvele Suomen kansallista etua. Esimerkiksi pakolaiskriisiin ei ole pystytty löytämään toimivaa ratkaisua EU:n tasolla, vaikka EU olisi ollut oikea väline asian ratkaisemiseksi ja islamilaisen terrorismin pysäyttämiseksi. Epäonnistuminen johtuu siitä, että suuressa valtioliitossa ei voida saavuttaa tarvittavaa yksimielisyyttä, ja siksi valtioiden on pitänyt alkaa valvoa rajojaan jälleen itse valtakuntien rajoja pilkkanaan pitävän Schengenin sopimuksen ohi.

Euroopan kansakunnilla on edessään neljä mahdollista tietä.

Nykyinen federalistinen tie (1) johtaa aina vain syvemmälle integraation sysimustaan syleilyyn ja liittovaltion pimeään ytimeen, jossa velat, varat ja verotus katsotaan yhteisiksi, valtioiden itsemääräämisoikeus nujerretaan, ja kansalaisten taloudelliset ja poliittiset vapaudet otetaan pois esimerkiksi käteisen rahan ja sananvapauden – noiden vapauden viimeisten tunnusmerkkien – kuolettamisella. Tuloksena on sisäisiä devalvaatioita, julkisen omaisuuden myyntejä kansainvälisille sijoittajille, työttömyyttä ja eriarvoistumista.

Toinen (2) tie on nationalismin tie, joka avautuu vastustamaan vasemmistohegemonisen totalitarismin luomista. Se puolestaan johtaa fasistiseen yhteiskuntakäytäntöön, jossa lisätään elämäntapatarkkailua ja kansalaisvapaudet riistetään kansallisten etujen puolustamiseksi.

Kolmas (3) tie on sosialismin tie, jolla valtioiden velkoja ja kansakunnilta velkojen panttina pois otettua varallisuutta aletaan lunastaa takaisin sosialismin keinoin. Tämä merkitsee pankkien sosialisoimista, liikepankeille luovutetun rahanluontijärjestelmän palauttamista keskuspankeille tai sitä, että EKP ostaa valtioiden velkakirjat pois rahoittajilta laskien liikkeelle suuren määrän rahaa. Tämä puolestaan merkitsee jättiläisinflaatiota ja tasaveroa kaikille. Finanssikuplan puhkaisemisesta seuraa hurjaa aineellista kurjuutta.

Neljäs (4) tie – ja samalla tie, jota itse haluaisin kuljettavan – on paluutie, jota kulkien Euroopassa palattaisiin hallitusti takaisin lähtökohtaan: itsenäisten kansallisvaltioiden järjestelmään. Tämä merkitsee valtioiden suvereniteetin, poliittisen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen rahapoliittisen vallan palauttamista, kansallisen lainsäädäntövallan vahvistamista ja eurojärjestelmästä irtautumista.

19. kesäkuuta 2016

Yle-politiikkaa: kulttuurimarxismista tulee marxilaista kulttuuria


Kääntölauseet ja ajatusten kuperkeikat ovat ominaisia marxilaiselle retoriikalle. Kommunistisen sanankäytön piirissä onkin saatettu julistaa, että ”poliittinen filosofia on filosofista politiikkaa”, ”rauhallinen sota on sotaisaa rauhaa” tai ”käytännöllinen teoria on teoreettista käytäntöä”!

Minulle tuo marxilaiseen traditioon liittyvä huima volttien heittely tuli mieleen, kun luin Yleisradiota koskevan lain muutoksesta, jossa monikulttuurisuuden käsite korvataan maininnalla kulttuurien moninaisuudesta. Entisen lukio- ja armeijakaverini, kokoomuslaisen kansanedustaja Arto Satosen, vetämä työryhmä julkaisi raporttinsa Yleisradion uudistamisesta viime viikolla.

Nykyisin voimassa olevan lain mukaan Ylen tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Ylen tehtäviä arvioinut työryhmä päätyi puolestaan esittämään sitä muutettavaksi muotoon: Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta.

Ei ole ihme, että perussuomalaiset saivat myös vasemmiston tunnustamaan monikulttuurisuuden ideologiaksi, kun nuttu voitiin kääntää nurin marxilaisen retoriikan reseptillä: Pistä sanat takaperin, niin saat vitsin makaaberin! Tyytymättömyyttä puolueeseen tosin jäi, sillä korjaus jää kosmeettiseksi, eikä mikään tosiasiassa muutu.

Mikä mokutuksessa mättää?

Kolmetoista vuotta ongelman myöntämiseen joka tapauksessa meni. Olin itse esittänyt jo vuonna 2003 julkaistussa kirjassani Dialoginen filosofia (1. painos Yliopistopaino), että monikulttuurisuuden tendenssi on tarkoitushakuinen ideologia. Kaiken lisäksi monikulttuurisuuden käsite sopii huonosti suomen kieleen. Substantiivista ”kulttuuri” on muodostettu adjektiivi ”kulttuurinen”, ja eteen on tökätty liite ”moni” melko vulgaaristi (vrt. ”rakkaus”, ”rakkauksinen”, ”monirakkauksinen”). Sana onkin suora käännös englannin kielen sanasta ”multiculturalism”.

Monikulttuurisuuden tavoittelu johtaa yleensä kulttuuriristiriitoihin, jotka syvenevät maahanmuuton myötä ja johtavat myös sopeuttamisen ja mukauttamisen pyrkimyksiin sekä kulttuurien yhdenmukaistumiseen. Pahimmillaan tuloksena on monotonista kulttuuria. Monikulttuurisuuden käsite on siis sisäisesti ristiriitainen ja sen nimeämä ja tuottama ilmiö paradoksaalinen.

Moniarvoisuutta kannatan toki itsekin, mutta se onkin eri asia kuin monikulttuurisuus, joka on ristiriitaista moninormisuutta. Moniarvoisuus voi vallita yhdessäkin kulttuurissa, ja parhaiten moniarvoisuus toteutuu nähdäkseni tässä liberaalissa länsimaisessa kulttuurissa. Kannatan lämpimästi myös suomalaista omakulttuurisuutta, jolle Ylen pitäisi jatkossa antaa paremmin tilaa.

Yleisradion värilähetykset punaisia kuin retiisi

Mikäli vaivautuu katsomaan Yleisradion TV-kanavia ja ohjelmaluetteloita, voi etsimättä huomata, kuinka peittelemätöntä ohjelmavalintojen vihervasemmistolainen painotus on.

Ylen Teema-kanava tarjoaa erityisesti DDR:ää, Neuvostoliittoa ja kommunismin aikaa muistelevia ”ryssänrokumentteja”, joilla marinoidaan kusimutterikommarien nostalgiankaipuuta. Esimerkiksi tiistai 7.6.2016 oli todellinen truuttauspäivä, ja silloin ohjelmataulu näytti tältä:

21:00 Historia: Stalin
23:00Yhteinen sävel: Mandshurian Beat

Silmiäni hieraisten kysyin itseltäni, voiko tämä olla totta – nykyaikana? En väitä, ettei myös poliittisia rikoksia pitäisi muistella, mutta kommunistisen järjestelmän jatkuva esillä pito myös toistaa sovjetisoinnin ajan pyrkimystä muokata omaa kulttuuriamme. Pakkovallan tunnukseksi pystytetyt rauhanpatsaatkin on kaadettu lähes kaikkialla muualla, paitsi Kaivopuistonrannassa Suomessa.

Ylen TV1 puolestaan suoltaa toisen maailmansodan voittaneiden valtioiden tuottamia historian vääristelyjä, joissa toistetaan, kuinka neuvostojoukot ”vapauttivat” Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan natsimiehityksestä. Näissä puolueellisissa tulkinnoissa salataan se, että yhdessäkään neuvostojoukkojen valtaamassa maassa valloitusta ei koettu vapauttavana.

Historian muokkaus on myös ritualisoitunutta. Lähes joka sunnuntai-iltapäivänä noin kello 16 Ylen ykköskanava on ajanut ulos BBC:n tuottaman voittajien historian, jossa Saksan aseapu Suomelle tuomitaan vastaanottajamaan moraaliseksi paheeksi, vaikka totuus on, että ilman kesällä 1944 saatua Saksan tukea Neuvostoliitto olisi murtautunut rintamien läpi, ja maa olisi menetetty kansan joutuessa vetämään irtaimistonsa vankkurien kyydissä Siperiaan. ”Tieteellistä” vahvistusta liittoutuneiden hyvyydelle haetaan vaikkapa kommunisti Eric Hobsbawmin tapaiselta brittihistorioitsijalta, joka antoi tukensa Neuvostoliiton hyökkäykselle Suomeen vuonna 1939.

Yle suoltaa ja pyörittää uusintana myös Espanjan Francisco Francon ajasta kertovaa draamasarjaa, jossa muistellaan diktaattorin pahuutta, tasavaltalaisten tappiota ja kuningasvallan paluuta. Ohjelma ”Francon jälkeen” tulee tänäänkin ulos kello 16:45. – Sosialistiseksiko Espanjan olisi pitänyt muuttua? Samaa voidaan kysyä myös niiden ohjelmien tekijöiltä, joissa paheksutaan Chilen diktaattorin Augusto Pinochetin vääryyksiä, vaikka Salvador Allenden aikaansaamat rikokset olivat vielä räikeämpiä.

Yle Fem -kanavan monikulttuurisuuskattausta edustaa kello 20:00 alkava ohjelma ”Kuka on aito ruotsalainen?”, jossa etniseen kantaväestöön kuuluvien syntyperäisten ruotsalaisten oikeus hallita omaa maataan kyseenalaistetaan maahanmuuttajatoimittajan näkökulmasta esitettävällä propagandalla, yrittäen peittää siirtolaisten tuottama ja kantaruotsalaisten kärsimä maahanmuuttohelvetti näkyvistä. Rkp on saanut äänensä kuuluviin Yleisradiossa kohtuuttomasti verrattuna ruotsinkielisen väestön lukumääräiseen edustukseen maassamme; tosin jatkossa ruotsinkielisten vaikutusvalta supistuu somalien, irakilaisten, venäläisten ja muiden vierasperäisten eduksi, mikä ehkä valaisee Rkp:n ajaman maahanmuuttopolitiikan itsetuhoisuutta.

TV2:n punaisuus on puolestaan ollut läpitunkevaa aina siitä asti, kun kanava perustettiin täyttämällä Tohlopin toimitukset Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen stalinisteilla. Ylen kokoomuslainen johto lopetti vuodesta 1969 pyörineen ”Ajankohtaisen kakkosen” viime vuonna lähettääkseen toimitussihteeri Jyrki Richtin eläkkeelle, mutta silti hän istuu eläkeiän saavuttaneena Yleisradiossa.

Tämä johtuu siitä, että taistolaisen opiskelijajärjestön taannoinen puheenjohtaja ja marxismi-leninismin sanansaattaja Richt (tulot vuonna 2012 yhteensä 82 318 euroa) on ollut oivallinen henkilö vahvistamaan Tampereen yliopiston propagandatieteen professorin Kaarle Nordenstrengin julistamaa objektiivista totuutta, jonka mukaan ”Itä-Saksassa on maailman vapain lehdistö”. Nykyisin Yle tarjoaa suojatyöpaikan Abdirahim ”Husu” Husseinin tapaisille journalistisesti ja akateemisesti ansiottomille henkilöille, mutta ei ole myöntänyt seitsemään vuoteen sekuntiakaan lähetysaikaa minulle.

Toimittajien punavihreä kupla paljastettu ja puhkaistu tutkimuksellisesti

Tuore tutkimus on nyt paljastanut toimittajien poliittiset taustat täysin punavihreiksi. Valtiotieteiden tohtori Jussi Westisen ja työryhmän tekemän tutkimuksen mukaan tulevaisuuskaan ei näytä kovin valoisalta. Hänen yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa tekemänsä artikkelin ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon” (Politiikka 1/2016) mukaan journalistiikan opiskelijoiden joukossa ei ollut yhtäkään perussuomalaisten kannattajaa.

Sen sijaan vihreitä kannatti 47,7 prosenttia ja vasemmistoliittoa 27,3 prosenttia toimittajiksi opiskelevista. Sosiaalidemokraatteja kannatti 11,4 prosenttia, eli punavihreiden kannatus ilman Sdp:tä oli 75 prosenttia ja Sdp mukaan luettuna 86,4 prosenttia! Sekä kokoomus että keskusta saivat vain 4,5 prosentin kannatuksen, kuten myös piraattipuolue.

Sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa Vasemmistoliiton kannattajia oli jopa 46,9 prosenttia, kun taas vihreät jäivät kakkoseksi 36,5 prosentilla. Yhteiskannatus näillä kahdella puolueella oli siis 83,4 prosenttia!

Voidaan kysyä, kuinka pahasti totuuden tavoittelu vääristyy näin yksipuolisessa ja ylipäänsä poliittisesti sitoutuneessa aatteellisessa ympäristössä. Ja mistä vihervasemmiston suuri kannatus juontaa juurensa? Yksi selitys löytynee opiskelijoiden sosiaalisesta tilanteesta ja tulevaisuudenodotuksista sekä niiden toteutumisen todennäköisyydestä. Parempaa taloudellista toimeentuloa tarjoavissa ja rahakkaampina pidetyissä kauppatieteissä ja lääketieteessä vasemmiston kannatus on ollut marginaalista, ja esimerkiksi kokoomusta kannatti kauppatieteilijöistä peräti 58,9 prosenttia ja lääketieteilijöistä 40,2 prosenttia.

Toteutuneiden tulotietojen valossa raha ei kuitenkaan ole keskeinen motiivi. Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan Anna-Stina Nykäsen (jonka mukaan satakaan tuhatta maahanmuuttajaa eivät väräyttäisi Suomen sosiaaliturvajärjestelmää mitenkään) tulot olivat vuonna 2012 yhteensä 82 758 euroa, joten hänet on palkittu maahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistämisestä sekä totuuden vääristelystä ruhtinaallisesti (vääristelyn sisällöstä tässä). Jussi Halla-ahon poliittisena ahdistelijana tunnettu Sanna Ukkola nautti 51 411 euron tuloista ja Tony Halmeen muiston mauttomasti häpäissyt Kaarina Hazard 63 057 euron tuloista.

Taloudelliset tekijät eivät edistä toimittajien klusteroitumista vihervasemmistoon niinkään rahattomuuden kuin rahallisen palkitsemisen kautta. Ratkaisevassa asemassa näyttääkin olevan ideologinen sitoutuminen. Westisen mukaan yliopistoissa annettu aivopesu on vaikuttanut, sillä monet opiskelijat siirtyivät kannattamaan vasemmistopuolueita opiskeluaikanaan. Näin tiedotusoppia opiskelleista tuli tiedostavaisia.

Totuuden vääristely alkaa yliopistoissa

Westisen olisi kannattanut tutkia opiskelijoiden ohella myös yliopistojen opettajien orientaatioita. Yliopistojen tutkijoiksi ja opettajiksi ei rekrytoida vihervasemmistoa, monikulttuurisuutta, feminismiä ja maahanmuuttoa kannattavia siksi, että he olisivat muita ansioituneempia tai etevämpiä. Heidät junaillaan virkoihin siksi, että hakemukset kiertyvät samoja tendenssejä kannattavien käsiin.

Myös kansainvälinen arviointi on samalla tavalla kierteistä. Jo kansainväliseksi arvioijaksi päätyminen vaatii kansainväliseen toimintaympäristöön mukautumista ja internationalististen periaatteiden hyväksymistä. He sitten valitsevat myös kansallisiin tiedeorgaaneihin ja yliopistoihin ne toimijat, joiden rivien väleistä kaikaa monikulttuurisuuden ideologinen joiku.

Tutkimus antaa vakavan varoituksen sekä tiedotusvälineille että yliopistoille. Jos toimituksiin ja yliopistojen yhteiskuntatieteisiin rekrytoidaan pelkästään punavihreää porukkaa, tiedonmuodostus ja tiedonvälitys vinoutuvat, ja levitetään vääristynyttä kuvaa maassa vallitsevasta mielipideympäristöstä.

Tiedän, että lehdillä on ollut vaikeuksia saada palvelukseensa puolueettomia ja kriittisesti ajattelevia oikeistolaisia tai keskustalaisia toimittajia, joita ei rasittaisi poliittisen korrektiuden painolasti. Jo Pertti Hemánuksen ja Kaarle Nordenstrengin aikoina työnhakemukset pantiin lehdissä kahteen pinoon: toiseen ne, jotka voidaan ottaa huomioon, ja toiseen ne, jotka ovat Tampereen yliopistosta ja joiden tekijät haluavat tuhota kyseisen tiedotusvälineen: porvarillisen hegemonian ilmentymän.

Tutkimuksissa ei ole liioin analysoitu poliittisen orientaation suhdetta tiedotusvälineen kokoon. Vihervasemmistolainen toimittajakunta näyttääkin pesiytyneen erityisesti suuriin tiedotus- ja toitotusvälineisiin, kuten Yleisradioon ja Sanoman lehtiin, koska niihin on helppo piiloutua ja kirjoittaa puhdasta poliittista propagandaa kenenkään kontrolloimatta. Näin ei ole pienissä medioissa, kuten paikallis- ja ilmaisjakelulehdissä, joissa omistaja ja päätoimittaja ovat usein yksi ja sama henkilö, ja toimituksissa joudutaan ottamaan huomioon, ettei yleisöille voida syöttää mitä tahansa palturia ilman taloudellisia tappioita.

Tästä ongelmasta kärsii nyt Helsingin Sanomat, kun tilausten peruutuksia satelee ja osakekurssi polkee ojien pohjilla. Mutta miten käy kulttuurien moninaisuutta viljelemään ja varjelemaan asetetun Yleisradion, jonka me kansalaiset omistamme? Pidetään asioita silmällä, vaikkapa YleWatchissa.

18. kesäkuuta 2016

Islamin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjä – Oikeasti


Kuin erikoisena enteenä tulevasta Suomen Uutisiin kirjoittava toimittaja Vera Miettinen haastatteli minua 30.5.2016 juttuun, jossa käsiteltiin seksuaalivähemmistöjen ja islamin suhteita. Jutun pääosassa on eräs Ossi-niminen nuori mies, joka kokee islamin leviämisen uhkana myös seksuaalivähemmistöille.

Orlandossa 12.6.2016 tapahtunut terrori-isku teki tästä 15.6.2016 lehteen päätyneestä jutusta erityisen ajankohtaisen ja todisti aiheelliseksi kirjoituksen otsikon: Muslimisaarnaajat yllyttävät seksuaalivähemmistöjä vastaan – Ovatko homoseksuaalit enää turvassa?

Minulle on silloin tällöin esitetty kysymyksiä siitä, mitä tuo islamin homovastaisuus on ja mistä se saa voimansa. Voin vastata kysymykseen kahdella tavalla: tulkitsemalla islamia poliittiseksi ideologiaksi, jota analysoin sosiaalipsykologisesti. Niin olen tehnyt kirjoituksessani Miksi islam on uskontoelämän alkeismuoto?. Toisaalta kysymykseen voidaan vastata poimimalla suoraa näyttöä islamin opinkappaleista, uskonoppineiden julistuksista ja uskontoon liittyvistä käytännöistä. Arviot liittyvät tällöin suoraan ilmiötasolle.

Islamin homovastaisuus on ideologista, järjestelmällistä ja todellista

Esitän tässä kirjoituksessani varoittavia esimerkkejä siitä, mitä korrektina islaminuskona esiintyvä terroristien värväys on. Kuten monet jo tietävätkin, muiden muassa brittiläinen laatulehti Daily Mail raportoi terrori-iskun jälkeen, että Orlandossa kävi viime huhtikuussa islamilainen uskonoppinut ja lääkäri (!) Farrokh Sekaleshfar saarnaamassa muslimeille, miten hankkiudutaan eroon homoista.

Vuodelta 2013 peräisin olevalla ja Michicanin yliopistossa tallennetulla videolla Farrohk Sekaleshfar sanoo, että Kuolema on se rangaistus. Siinä ei ole mitään hävettävää. [...] Meillä pitää olla se myötätunto toisia kohtaan. Homojen kohdalla on sama juttu. Myötätunnon pohjalta hankkiudutaan eroon heistä. Vihapuhe lavastetaan siis imartelevasti myötätunnon osoitukseksi aivan niin kuin vivisektioita tehneiden holokaustin harjoittajien argumentaatiossa, jossa kansanmurhaa perusteltiin aktiivisella eutanasialla.

Asian tekee erittäin raskauttavaksi se, että manipulaatio tapahtuu siistiksi naamioidun julkisivun, siis ihan sen hurskaana ja rauhanomaisena esiintyvän islaminuskon, takana. Vihapuheen harjoittaja edustaa ammattia, jossa pitäisi noudattaa tieteen ja etiikan periaatteita. Viitatulla värväysvideolla niitä rikotaan kuitenkin rajusti. Silti hänen sallittiin saarnata myös orlandolaisen yliopiston tiloissa muutama viikko sitten, millä haluttiin lavastaa islamin edustama vihapuhe ja rasismi salonkikelpoiseksi.

Suomalaisille tämän pitäisi olla tuttua. Monet varmaan muistavat parin vuoden takaa, kuinka TV2:n keskusteluohjelmassa esiintynyt Mellunmäen moskeijan imaami Abbas Bahmanpour julisti säteilevästi hymyillen, että julkisesta homoseksuaalisuudesta pitäisi tuomita kuolemaan islamin sharia-lain mukaisesti! Näin todellakin tapahtuu esimerkiksi Afganistanissa, Iranissa ja Saudi-Arabiassa, joissa mestataan kolminumeroinen määrä homoseksuaaleja vuosittain. (Aiheesta lisää tässä.)

Suvaitsevaiston hallitsemissa tiedotus- ja toitotusvälineissä Farrohk Sekaleshfarin sanomisia on yritetty jynssätä pois terrori-iskun jälkeen, ja media on kaunistellut hänen kannanottojaan viittaamalla siihen, ettei ole aivan varmaa, kuunteliko joukkomurhaaja juuri häntä. Yhtä kaikki, asia on tullut selväksi. Korostan, että terroristien värväystoiminta on systemaattista moskeijoiden sisällä.

Näyttönä kaikkien muslimimaiden määrätietoisesta vihamielisyydestä homoseksuaaleja kohtaan on, että vuonna 2010 islamilaiset maat yhteistuumin äänestivät sukupuolisen suuntautumisen pois YK:n päätöslauselmasta, jonka tarkoitus on suojella ihmisiä kuolemanrangaistuksilta. Tämäkin on sopusoinnussa islamin ajatussisältöjen kanssa ja seuraa niistä.

Uskonoppineiden mukaan ei ole erikseen maltillista islamia ja radikaalia islamia, vaan yksi islam. Islam kehottaa alistumaan osaksi joukkoliikettä. Sen sijaan esimerkiksi kristinusko korostaa individualismia ja yksilönvastuuta sekä valintaa (islamin ja kristinuskon eroista tässä). Koska islamin olemus perustuu joukkosuggestioon ja manipulaatioon, on vaikea erottaa uskonnon harjoittamista kansankiihotuksesta. Juuri siksi moskeijoista tuleekin niin helposti terroristien värväyskeskuksia.

Islam on terroritekojen ratkaiseva ehto ja laukaiseva tekijä

Vaikka onkin ehkä totta, että ”kaikki muslimit eivät ole terroristeja”, varmaa on, että Pariisin, Brysselin ja Orlandon terrori-iskuja ei olisi voinut tapahtua ilman islamia, sillä islamin osuus ja vaikutus niissä on niiden eräs välttämätön taustaehto. Tämä on looginen totuus.

Johtuivatpa muut syyt sitten ramadanin aiheuttamasta verensokerin laskusta tai tekijän omasta torjutusta homoseksuaalisuudesta, totuus on, että Koraani ja sen jakeet 2:165166, 4:16, 7:80 ja 7:81, antavat yhdessä Abu Dawudin, Bukharin ja al-Tirmidhin hadithien sekä uskonoppineiden vihapuheiden kanssa ratkaisevan toimintamallin ja sysäyksen terroriteoille. Islam siis auttaa kanavoimaan ja laukaisemaan aggressiot ja jännitteet teoiksi. Väite, että terrorismilla ei ole uskontoa, on valheellinen, sillä 98,9 prosenttia tänä vuonna tapahtuneista 696 terroriteoista on muslimien työtä. 

Suomen Uutiset siteerasi minulta näkemystä, että homofobiaa on rakennettu islamissa vuosikausia. Homofobia juontaa juurensa, paitsi islamin vuosisatoja vanhasta perinteestä, myös nykyisestä maailmanvalloituksen tavoitteesta, jonka mukaisesti koko maailmasta yritetään tehdä islamin aluetta (dar al-islam) ja perustaa kaiken kattava kalifaatti, jossa vallitsee sharia. Persianlahden vauraat öljymaat eivät ota vastaan siirtolaisia juuri siksi, että se ei edistä islamin laajenemista länsimaihin, vaan väestöpaineen toivotaan purkautuvan Eurooppaan, Kaukoitään ja Amerikkaan.

Tietoisuus islamin vihamielisyydestä homoseksuaalisuutta kohtaan alkoi lisääntyä vuonna 2002, jolloin muuan islamin puolustajaksi esittäytynyt aktivisti murhasi hollantilaisen poliitikon ja homoseksuaalin, sosiologian professori Pim Fortuynin. Oikeudessa ampuja julisti puolustaneensa teollaan islamia. Tuoreinta näyttöä muslimien aggressiivisuudesta tarjoaa tänä viikonloppuna Tukholman eräässä lähiössä syntynyt mellakka, jossa uusruotsalaisten ryhmä alkoi uhkailla pride-osallistujia vandalisoiden samalla heidän sydän- ja sateenkaaritempauksensa tietysti herjauksilla säestäen.

Islamilaista runoutta ja kulttuuriornamentteja korostavien olisi hyvä huomata, että islam ei ole vain uskonto vaan ennen muuta poliittinen vallankäyttöjärjestelmä. Islamiin itseensä sisältyy periaate din wa-dawlah, joka sanoo, että islamin tulee ohjata kaikkea politiikkaa. Israelilaisen konfliktintutkimuslaitoksen tutkija Shmuel Bar onkin arvostellut kirjassaan Warrant for Terror (2006) islamin roolin väheksymistä terrorismissa. On selvää, että Saudi-Arabian tapaisissa muslimimaissa ei esiinny terrorismia ja olot näyttävät rauhanomaisilta, sillä näissä maissa vallitsee jo islamilainen totalitarismi, eikä toisin ajattelua tunnusteta olevan olemassa sen enempää kuin muinaisessa Neuvostoliitossakaan.

Länsimaiden suisidaalinen sosiaaliporno tukee islamin valtaa

Naisten julkea alistaminen (joka tapahtuu länsimaisen feminismin suojelemana), lasten raiskaukset ja uhkaukset työntää juutalaiset mereen... – Onko myöskään islamin elämäntapaterrorilla mitään rajaa? Ja lisäksi seksuaalivähemmistöjen ahdistelut ja teloitukset. Toivon, että halal-teurastusten asemasta muslimit halaisivat lihaa.

On mielenkiintoista nähdä, onnistuuko seksuaalivähemmistöliike pommittamaan vihollisiaan hengiltä omalla ”Rakkaus voittaa” -kampanjallaan, mutta omasta mielestäni Seta on joutunut Tukholma-syndrooman vangiksi tähdentäessään, ettei tässä ideologisessa sodassa ole osapuolia. Seksuaalivähemmistöliike suojelee omia alistajiaan vain lisävahinkojen välttämiseksi, eikä tällainen toisen posken etiikka ole pitkällä tähtäimellä kovin viisasta.

Entä voiko länsimaalaisten ihmisten itsesyytöksillä olla rajoja ? Muslimien harjoittama terrorismi nähdään aina vain seurauksena sopeuttamisen epäonnistumisesta, jolloin epäonnistujiksi määritellään länsimaiset sopeuttajat.

Entäpä, jos myönnettäisiin, että muslimit ovat epäonnistuneet sopeutumaan länsimaiseen yhteiskuntaan, vaikka länsimaat ovat tehneet heidän hyväkseen kaikkensa? Näyttöä tästä antaa se, että suuri osa terroristeista ja Syyrian sotatoimialueille värvätyistä ovat toisen polven maahanmuuttajamuslimeja. Kenties kyse onkin heidän haluttomuudestaan sopeutua yhtään mihinkään ja tavoitteestaan juurruttaa tänne oma kulttuurinsa ja yrityksestä saada kantaväestö väistymään? Millainen rähäkkä tämän väitteen todeksi osoittautumisesta syntyisikään?

Hollannissa asuvan pakistanilaistaustaisen muslimin Mohammad Rasoelin salanimellä julkaisema islamkritiikki Alankomaiden tuho – Hyväuskoisten hölmöjen maa (alkut. De ondergang van Nederland – Land der naïeve dwazen, 1990) on edelleen suositeltavaa ja päivä päivältä ajankohtaisempaa luettavaa. Todellisuus on osoittamassa siinä esitetyt ennusteet oikeiksi. Myös belgialaisen UCL-yliopiston tutkijan Olivier Servaisin vuonna 2010 esittämä ennuste Brysselin muuttumisesta viidessätoista tai kahdessakymmenessä vuodessa muslimienemmistöiseksi, on toteutumassa.

Entä miksi suomalaisille homo- ja lesbopareille ei myönnetä oikeutta lailliseen lastenhankintaan? En näe tätä kysymystä ensisijaisesti kysymyksenä yksilöiden subjektiivisista oikeuksista. Perhepolitiikan pääongelma on väestöpoliittinen. Kantaväestöt eivät yleensäkään lisäänny länsimaissa tarpeeksi.

Kun suomalaisten naisten keskiarvoinen lapsiluku on vain noin 1,85 mutta Suomessa asuvien somalien lapsiluku peräti 3,5, numeroiden pysyessä tällaisina muslimikulttuurin edustajat ajan ollen syrjäyttävät kantaväestön. On vaikea ennustaa, milloin suomalaisten jääminen vähemmistöksi tapahtuu, mutta jos vierasperäisten syntyvyys on kantaväestön syntyvyyttä suurempi, jonakin päivänä niin käy väistämättä. Tämä on matemaattinen totuus.

Poliittinen kysymys on, haluammeko niin tapahtuvan. Islamin lippu voisi silloin todellakin liehua Eduskuntatalon katolla. Tätä tapahtumakulkua tukevat muslimien suuren syntyvyyden lisäksi jatkuva pakolaistulva ja suisidaalisen löyhä maahanmuuttopolitiikka.

Tänä vuonna Suomeen ei tule kymmeniä tuhansia muslimeja rajoille kertyvien laumojen muodossa, vaan jatkossa nuo kymmenet tuhannet tulijat saapuvat hienosti ja huomaamatta lentokoneilla perheenyhdistämisohjelmien suojeluksessa. Pian tässä maassa ei muita olekaan kuin maahanmuuttajien jälkeläisiä, ja suomalaisnaiset, jotka tätä puolustaakseen tarjoavat suvakkifeminismin kriitikoille hirttoköyttä, tekevät sen niin avokätisesti, että lynkattavien jalat ulottuvat maahan. Perheenyhdistämistä koskevien ehtojen tiukentaminen ei auta, vaan perheet pitäisi yhdistää lähettämällä siirtolaiset takaisin perheidensä pariin Lähi-itään ja Afrikkaan, aivan kuten Ben Zyskowiczkin on toistuvasti vaatinut.

Yhtenä syynä kantaväestön katoon on, että omistamis-, yritteliäisyys- ja sivistysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmämme antaa täyden ylläpidon pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, jotka täyttävät sosialistien ja kommunistien luoman sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyysihanteet olemalla vailla kaikkea varallisuutta ja saaden yhteiskunnalta kaiken: asunnot, toimeentulon ja loistavat edellytykset lisääntymiseen tilanteessa, jossa suomalaisilla itsellään ei ole lapsiin enää varaa. Sen sijaan työttömäksi joutuva suomalainen yksilö tai perhe ei ole oikeutettu esimerkiksi toimeentulotukeen lainkaan, mikäli hallussa on vähäistäkin rahaksi muutettavaa varallisuutta ja vaikka tulonmuodostus juokseviin menoihin olisi katkennut.

Läpikotaisin sairaan esimerkin sosiaalista eriarvoisuutta tuottavasta politiikasta tarjosi uusi laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Sen mukaan työttömien vanhempien lapsilla ei ole jatkossa oikeutta päivähoitoon, poikkeuksena maahanmuuttajat. Näin sosiaaliturvajärjestelmämme pääasialliset maksajat, eli tavalliset suomalaiset ihmiset, asetetaan toisen luokan kansalaisiksi maahanmuuttajiin verrattuina ihan viranomaiskäytännöissäkin. Valloituksenhaluista lisääntymispolitiikkaa harjoittavan muslimikulttuurin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjen lisäksi myös seksuaalisia enemmistöjä, ja pahimmillaan tuloksena on samanlainen kulttuurin rappio, joka on kohdannut Ruotsia.

17. kesäkuuta 2016

Median ei pidä tukea terrorismia eikä rajoittaa sananvapautta




Uusi Suomi sensuroi blogikirjoitukseni puheenvuoropalstalta, kun olin puolustanut seksuaalivähemmistöjä islamilaiselta terrorilta. Kirjoitukseni löytyy myös tästä.

Sensuroinnista esittämäni kannanotto ja keskustelua löytyy tästä.

Nähdäkseni median ei pitäisi tukea terroristeja eikä rajoittaa sananvapautta vain miellyttääkseen liberaalin yhteiskunnan mädättäjiä.

16. kesäkuuta 2016

Blogini sensuroitu Venäjällä homopropagandana


Uuden Suomen viime aikoina omaksuman sensuurilinjan tueksi voidaan sanoa se, että blogikirjoituksiani ei sensuroida nykyisin vain Uudessa Suomessa vaan myös Uudella Venäjällä. Eräs tuttavani kertoi, että blogini ei näy Venäjän internetissä, vaan ruudulle pamahtaa maininta, jonka mukaan sivusto sisältää seksuaalisesti kiellettyä pornografista aineistoa. Blogini on siis sensuroitu homopropagandana!

Voi olla, että sensuurin varsinainen syy on kirjoitusteni Venäjä-kriittisyys, sillä yhdessäkään jutussani ei esiinny pornografista kuvitusta tai kirjoitusta. Mutta olen kyllä arvostellut laajalti Venäjän harjoittamaa aggressiivista ulko- ja sotilaspolitiikkaa. On myös mahdollista, että blogini näkyy joissakin osissa maata, sillä sensuurin lukituspisteitä ovat paikallisten palveluntarjoajien solmukohdat.

Tällä tavoin joka tapauksessa valottuu, että viranomaiset voivat käyttää mitä tahansa tekosyytä minkä tahansa aineiston suodattamiseen, kunhan vain väline on olemassa. Havainnon pitäisi ohjata länsimaita pidättäytymään sen kaltaisesta valikoivasta sensuurista, jota on sovellettu esimerkiksi rasismikortin varjolla.

Mielenkiintoista nähdä, milloin Venäjän tiedustelupalvelu noukkii minut mustaan pakettiautoon suoraan kadulta. Siitä olen joka tapauksessa varma, että Venäjälle en mene enkä pyri, en viisumilla enkä ilman. Mikäli venäläiset yrittävät tehdä suomen Venäjäksi, joko viisumilla tai ilman, taistelen muiden mukana viimeiseen asti.

Hyvää Venäjän harjoittamassa informaatiosodankäynnissä on se, että yltyessään paljastavan räikeäksi se herättää suomalaisissa Venäjä-kriittisyyttä.

14. kesäkuuta 2016

Johtopäätöksiä muslimiterrorismista


Nyt kun islamin brändiin liittyvä väkivaltainen monikulttuurisuusnarratiivi nimeltä Islamin Veriteurastukset on edennyt postmodernin kudelman jatko-osaan numero kuusi, on hyvä karistaa unet silmistä ja pohtia, mihin tuon islamin kanssa ollaan oikein joutumassa.

En tarkoita nyt vain toissa päivänä tapahtunutta homobaarin uudelleen sisustamista islamilaiseksi rituaaliteurastamoksi. Haluan palauttaa mieleen länsimaisen kulttuurin ja sananvapauden tuhoamisyrityksen, joka alkoi Pim Fortuynin ja Theo van Goghin murhista. Ensimmäisiä merkkejä olivat kirjalija Salman Rushdielle luetut kuolemanfatwat ja eurooppalaisten naisten alistaminen synnytyskoneiksi, joita yhdistää tähän maailmaan vain silmien tasolla oleva postiluukku. Sen jälkeen islam on sopeuttanut meidät länsimaalaiset katselemaan kärsivällisesti sivusta, kun muslimimaahanmuuttajat raiskaavat lapsia sekä vievät sosiaaliturvamme ja asuinpaikkamme.

Olen samaa mieltä kuin Olli Immonen viime kesänä paljon huomiota saaneessa Facebook-kirjoituksessaan ”Voitto on meidän”. Jaan hänen käsityksensä siitä, että meidän tulisi voittaa tämä taistelu. Sen sijaan en ole samaa mieltä siitä, että niin todella käy. En siis luota paljoakaan siihen, että me todella voitamme. Maailman väestölliset parametrit ovat sellaiset, että ne puhuvat kokonaan toisenlaisen lopputuloksen puolesta.

Väestö paisuu pahiten islamilaisissa maissa, ja paine purkautuu länsimaihin. Paljon on kinasteltu siitä, milloin muutos tapahtuu. Myöskään minä en osaa kertoa tarkkaa päivää tai hetkeä kulttuurimme tuhoon, mutta se ei olekaan olennaista. Olennaista on se, että niin lopulta käy, mikäli muslimiväestön lapsiluku on kantaväestön lapsilukua korkeampi.

Suomen koko väestön keskimääräinen lapsiluku 1,85, mutta Suomessa asuvan somaliväestön keskuudessa luku on 3,5. Joka neljäs Helsingissä koulunsa aloittava lapsi on maahanmuuttajataustainen. Timo Vihavaisen painajainen väestöjen vaihto länsimaissa on näillä lukuarvoilla yhtä väistämätöntä kuin se, että Titanic upposi veden tulvittua laivaan.

Lisäksi tulee maahanmuutto. Sitä kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi valittu ja sotilasansiomitalilla teoistaan palkittu Petteri Orpo voimakkaasti tukee pitämällä rajoja apposen auki. Näin toteutuvat myös hänen välinpitämättömät TV-kannanottonsa: jos vieraat kulttuurit todellakin voittavat, ”sitten niin vain käy”.

Muutos on sekä väestöllinen että geneettinen. Se on peruuttamaton ja lopullinen. Pohjoisten kansojen geeniperimä menetetään pysyvästi, ja juuri tuo seuraus voi olla kyseisen vallassa olevan kusipääjoukkion suurin ja hölmöin teko. Olen samaa mieltä kuin James Hirvisaari eduskuntapuheessaan ”Teidän syytänne”, joka kuuluu koko eduskuntahistorian hienoimpiin ja vaikuttavimpiin esityksiin. Palkkioiksi hänet erotettiin eduskuntaryhmästä. Tätä menoa islamin lippu todellakin liehuu Eduskuntatalon yllä.

Pahimmillaan maahanmuutto muokkaa väestömme rakennetta ja älykkyyttä tavalla, jonka seurauksena voi olla 1200 vuoden kulttuuritaantuma, kun muslimit ja Afrikan kehitysmaalaiset tuovat Lähi-idän monisatavuotisen helvetin meidän kaduille ja koteihimme.

Sitä, mitä vaikutusta väestöllisen ja geneettisen aineksen kokonaismuutoksella on älykkyyteen, en tarkalleen tiedä, mutta professoreilla Tatu Vanhanen, Richard Lynn, Gunnar Heinsohn ja Helmuth Nyborg on ollut asiasta perusteltua sanottavaa. Sekään ei ehkä ole täydellistä, mutta se on kuitenkin parasta, mitä tieteellisillä mittausmetodeilla voidaan saada. He ovat katsoneet, että keskeinen syy Lähi-idässä, Afrikassa ja muilla kuumilla vyöhykkeillä asuvien kansojen parantumattomaan kurjuuteen on näissä maissa asuvien kansojen heikompi älyllinen suoriutumiskyky.

Heidän tutkimuksissaan ei ole ollut olennaisia vikoja eikä suuria puutteita, mutta niitä arvosteltiin rajusti moittimalla heidän menetelmiään ”kehitysmaalaisten ajattelutottumuksia ja kulttuureja vastaamattomiksi”. Tosiasiassa useimmat testit pantiin toimeen tasa-arvoisissa tilanteissa ja kokeet olivat kulttuureista riippumattomia päättelytehtäviä.

Vanhasen ja Lynnin tutkimusten keskeinen heikkous oli se, etteivät ne tuottaneet monikultturistien ja maahanmuuton suosijoiden toiveiden mukaisia tuloksia. On kuitenkin väärin moittia metodeja siitä, etteivät ne tuota halutunlaisia tuloksia. Tieteellisen periaatteiden mukaista on ensin valita menetelmä, sitten soveltaa menetelmää, kerätä ja analysoida tämän jälkeen tulokset sekä lopuksi hyväksyä johtopäätökset. Sitten pitää vain elää niiden mahdollisesti tuottamien poliittisten korjaussuositusten mukaisesti.

Tiedon ja järjen vastaista yhteiskuntakäytäntöä tiede ei voi suosittaa. Se on suvaitsevaisten hommaa.

13. kesäkuuta 2016

Islam ja homot kuin tuli ja vesi


Tämän aamun valjetessa on varmistunut, että afgaanitaustainen terroristi Oman Mateen, joka murhasi 50 ihmistä orlandolaisessa homoravintolassa, työskenteli ISIS-järjestön hyväksi, ja että hänen motiivinaan oli homoseksuaalisuutta vastaan suunnattu viha.

Verilöyly on Yhdysvaltain historian pahin. Karmaisevaa on, että sama olisi voinut tapahtua myös Helsingissä tai missä tahansa paikassa, joka vain on riittävän helppo kohde kiilusilmäisille terroristeille.

Ei tarvinne erikseen mainita, että tämä(kin) terroriteko seurasi suoraan islamin ideologisesta olemuksesta, toisin sanoen uskonnon sisällöstä. Maailma ei tule tuomitsemaan kyseistä veritekoa, sillä siinähän tapettiin vain homoja, mutta sallinette sanasen islamin ja homoseksuaalisuuden suhteista ihan vain totuuden vuoksi.

Islamin raivo länsimaista kulttuuria kohtaan on jatkunut jo pitkään yleispoliittisissa yhteyksissä, viimeisimpinä esimerkkeinä Pariisin (1. ja 2.)  sekä Brysselin terrori-iskut. Sen sijaan homoseksuaalien ihmisoikeuksia islam on tyytynyt polkemaan lähinnä arabimaiden omilla tonteilla. Esimerkiksi Iranissa, Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa on tuomittu kymmeniä homoja vankeuteen tai kuolemaan vuosittain.

Eilisen terrori-iskun voisi helposti nähdä vain yhtenä länsimaista vapaamielisyyttä vastaan kohdistettuna tekona. Länsimaissa (toistaiseksi) vähemmistönä olevan muslimiväestön viha seksuaalivähemmistöä kohtaan kuitenkin jakaa homot automaattisesti eri leiriin islamin ilosanoman kanssa. Orlandon joukkomurhaa ei voida selittää millään yleisellä ”liberalismin vastaisuudella”, vaan siinä on kyse oikeaan ja hurskaaseen islamiin sisältyvän homovihan manifestaatiosta. Islam ja homoseksuaalisuus ovatkin kuin tuli ja vesi.

Tämä on tietenkin kauhistus poliittiselle vihervasemmistolle, sillä se on halunnut laittaa kaikki vähemmistöt samaan junaan myöntämättä sitä eroa, joka vallitsee syntyperäisen suomalaisen homoseksuaalin ja muualta muuttavan sekä eri kansakuntaa, uskontoa ja kulttuuria edustavan muslimin välillä. Valtionpolitiikassa kotimaiset vähemmistöt on sivuutettu muualta muuttaneiden hyysäämisellä, jotta maahanmuuttajille on saatu hyviä virkoja ja muita etuja, vaikka näin on loukattu kansalaisoikeuksia ja meritokraattista oikeudenmukaisuusperiaatetta. Homot ovatkin olleet yhteiskuntamme viimeisiä ”neekereitä”.

Poliittinen vihervasemmisto on saarnannut, että suvaitsevaisuus ei voi olla valikoivaa ja että sen vuoksi niin homot kuin muslimitkin ovat samalla viivalla kaikkien muiden kanssa. Totuus on, että suvaitsemisen pitää olla nimenomaan valikoivaa. Perusteen tähän antaa se, että suvaitsemisen kohteena olevat asiat ovat arvoltaan erilaisia.

Jo suvaitseminen sinänsä on arvovalinta, sillä suvaittaessa tehdään arvoarvostelmia. Muutamat arvot ovat parempia kuin toiset. Samoin muutamat uskonnot ovat vähemmän huonoja kuin toiset ja niin edelleen. Jo arvon käsite sinänsä sisältää ajatuksen arvojen erilaisuudesta. Jos kaikki arvot olisivat tasan (eli vallitsisi tasa-arvoisuus), mitään arvoja ei olisi, sillä yhtäkään arvoa ei voitaisi erottaa mitään muuta arvoa paremmaksi, ja vallitsisi yksiarvoisuus eli totalitarismi. Niinpä arvojen olemassaolosta sinänsä seuraa arvojen hierarkkisuus.

Minä puolestani tiedän, että islam on olennaisesti mädempi kulttuuri kuin länsimaiseen liberalismiin ja valistusfilosofiaan perustuva kulttuuri, ja tämän lausuman tuen akateemiseen asiantuntemukseeni. Niinpä meillä länsimaalaisilla ei ole mitään velvollisuutta suvaita sellaista uskontoa, joka repii yhteiskuntaamme, murhaa kansalaisiamme, tuhoaa kulttuuriamme ja tuottaa silmitöntä tuskaa ja kärsimystä syyttömille ihmisille.

Ei ole epäilystäkään, ettei länsimaiden poliittinen vihervasemmisto tule vetoamaan islamia puolustaakseen kahteen näkökohtaan. Ensinnäkin se vaatii tekemään eron maltillisten ja terrorististen muslimien välille, ja toiseksi se syyttää maahanmuuttokriitikoita väkivaltaisuuksien provosoimisesta. Ehkä vihervasemmisto väittää terrori-iskun olevan myös ovela provokaatio, johon länsimaalaisten ei pitäisi langeta vaan hyväksyä itkusta kiittäen tämäkin katkera opetus.

Kaikki kyseiset puolustelut ovat kliseisiä ja naurettavia. Terroristinen islam hyödyntää samaa islamia kuin rauhan uskontona esiintyvä islam. Uskonoppineiden mukaan ei ole erikseen maltillista islamia ja radikaalia islamia vaan yksi islam. Ja juuri tämä islam julistaa kuolemantuomioita muiden muassa homoille.

Ei ole erikseen myöskään uskontoa ja terroristien värväystä. On huomattava, että islamin koko olemus perustuu joukkosuggestioon ja manipulaatioon. Islam kehottaa alistumaan osaksi joukkoliikettä. Sen sijaan esimerkiksi kristinusko korostaa individualismia ja yksilönvastuuta sekä ihmisten omia valintoja.

Koska islamin olemus on joukkosuggestio, on vaikea erottaa uskonnon harjoittamista kansankiihotuksesta. Ja juuri siksi moskeijoista tuleekin niin helposti terroristien värväyskeskuksia. Itse en tiedä islamin lisäksi mitään muuta suurta uskontoa, joka edistäisi tavoitteitaan terrorin keinoin.

Näyttöä löytyy myös Suomesta. TV2:n keskusteluohjelmassa vuonna 2013 esiintynyt suomalainen imaami Abbas Bahmanpour julisti säteilevästi hymyillen, että julkisesta homoseksuaalisuudesta pitäisi tuomita islamin sharia-lain mukaisesti kuolemaan! (Aiheesta tässä.) Ainoa, joka vaivautui puolustamaan homoja kyseisessä TV-ohjelmassa, oli Perussuomalaisten Simon Elo – vasemmiston ja vihreiden edustajien hihitellessä sekavasti taustalla.

Nyt kun islamin agendan tuella listitään myös seksuaalivähemmistöjä, poliittisen vihervasemmiston pelimerkit ovat aivan sekaisin.

Länsimaiden vihervasemmisto on pitkään silittänyt muslimiterroristien päätä selittelemällä pois islamin sisään rakennettua homofobiaa. Monet seksuaalivähemmistöliikkeen edustajina esiintyneet tahot ovat nähneet asian niin, että homot ovat sorrettuja muslimimaissa ja että sen vuoksi he ovat länteen tullessaan suojelun tarpeessa.

Aivan kuten totesin jo tässä puolen vuoden takaisessa kirjoituksessani, Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry antoi viime marraskuussa julkilausuman, jossa yhdistys vaatii, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille taataan turvallinen oleskelu Suomessa sekä asiallinen ja kunnioittava viranomaiskäsittely.

Lisäksi Seta on esittänyt ukaasin, että turvapaikanhakijat tulee sijoittaa heidän halutessaan suurempiin kaupunkeihin tai pääkaupunkiseudulle, joissa heillä on mahdollisuus laajempaan vertaistukeen ja palveluihin”! Yhdistys väittää, että tällä on keskeinen merkitys heidän kotoutumisessaan.

Pidän kyseisiä vaatimuksia turhina ja suomalaisten homojen asemaa huonontavina. Itse olen huolissani niiden suomalaisten homojen ja lesbojen asemasta, joiden siirtyminen ”suurempiin kaupunkeihin” esimerkiksi töihin tai opiskelemaan estyy, koska ulkomailta tulvivat maahanmuuttajat valloittavat suomalaisten ihmisten asuinsijat juuri noissa suurimmissa kaupungeissa, jotka näyttävät olevan kaikkien ihmisten unelmien kohteina.

Vihervasemmistolaisen seksuaalivähemmistöpolitiikan ristiriitaisuus näkyy myös siinä, että sen piirissä ei ole haluttu suojella sorrettuja ihmisiä vaan heidän uskontoaan. Mikäli Seta ja sen vihervasemmistolaisfeministinen transgenderistihallitus haluaisivat oikeasti edistää arabimaista tulevien homojen asioita eivätkä vain tukea maahanmuuttoa ja monikulttuurisuuden ideologiaa, niiden kannattaisi ohjata ihmisiä vapautumaan heitä sortavasta uskonnosta.

Suurmoskeijoiden sijasta pitäisi perustaa uskonnosta vieroittamista varten antimanipulaatio- ja desuggestiokeskuksia, joissa muslimien joukkosuggestio purettaisiin ja ihmisiä ohjattaisiin järkiperäisiin ajattelutapoihin.

Eilinen terroriteko ohjaa myös seksuaalivähemmistöliikettä pohtimaan tarkemmin, kenen agendaa se oikein ajaa.

Seksuaalivähemmistöliike on niin sanotun kompensoivan suvaitsevuuden vanki. Tämä tarkoittaa, että hintana homojen asioiden edistämisestä poliittinen vihervasemmisto vaati homoilta sitoutumista edistämään kaiken maailman vähemmistöjen, myös muslimien, asioita. Takana on tuo edellä kritisoimani kaiken suvaitsemisen ihanne. Tämä on ollut homoille huono kauppa, sillä vihervasemmistoon klusteroituneet homot on vieritetty tukemaan monikulttuurisuuden nimissä myös islamia, joka sortaa homoja.

Homoja on ahdisteltu tietysti myös kristinuskon ja konservatiivien taholta, joten en pyri asettumaan kannanotossani kummallekaan laidalle. Mutta paheksun sitä kaksinaismoralismia, jonka vallitessa islamin leviämistä tukeva poliittinen vihervasemmisto on tullut ajaneeksi kaiken maailman hullujen asiaa.

Mikäli islamilaisen yhdyskunnan edustajat eivät tämänkään terrori-iskun tapahduttua ryntää äänekkäästi ja kuuluvasti tuomitsemaan kaikkea islamin nimissä harjoitettavaa väkivaltaa ja vaadi sen lopettamista, minun on pääteltävä, että islamilainen yhdyskunta antaa hiljaisen hyväksyntänsä verilöylylle. Kun kyse ei muka taaskaan ollut ”siitä varsinaisesta rauhan ja oikeudenmukaisuuden islamista”, niin minä puolestani pohdin, missä piilee se pulmusen puhdas ja hyvyyttään laupiaasti jakeleva islam, joka tuomitsee ankarasti terroristiset väkivallanteot.

Hyväksyntänsä terrorismille antaa myös media, joka tulee torumaan, miten tuhoisaa monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiselle on, jos islamkriitikoiden sallitaan ”kylvää vihaa” käyttämällä hyväkseen Orlandossa sattunutta ”yksittäistapausta”. Ei tule olemaan myöskään mitään rajaa sillä, miten ISIS-järjestölle teostaan ilmoittaneen Omar Mateenin mainetta yritetään puhdistaa kaikesta vastuusta viittaamalla (tosin toteamattomaan) mielisairauteen, jotta terroriteon yhteydet islamin ideologiseen sisältöön voitaisiin kiistää.

Hänen opettajansa imaami Shafiq Rahmanin sallitaan pestä käsiään Ilta-Sanomissa samalla, kun hänen entiseltä työtoveriltaan ja vaimoltaan haetaan tukea väitteelle ”henkisestä tasapainottomuudesta”, jotta islaminuskolle lankeava syyllisyys ja vastuu saataisiin häivytettyä pois.

Yleisradio, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat tulevat balanssoimaan uutisointia kaivamalla esiin myös ja erityisesti muiden kuin muslimien tekemiä ja suunnittelemia viharikoksia, jotta näin voitaisiin välttää ärsyttämästä muslimeja. Lopulta uhriksi paljastetaankin avuton ja onneton muslimiterroristi itse, kun otsikoissa surraan, että ”erikoisjoukot ampuivat Orlandon terroristin” ja ne ”sadat muut laukaukset” vain ”kaikuivat yössä”!

Tähän laupiaitten lampaiden kuoroon tulee yhtymään myös Seta, joka kaiken ymmärtävästi ja anteeksiantavasti teroittaa, kuinka tärkeää on erottaa oikea islam terroristisesta islamismista. Ja niinhän se olisikin, kunnes...

Miten muslimeista voidaan enää lietsoa esiin vihaa, kun islam sinänsä jo pursuaa ja kerjää silkkaa vihaa?

Lopuksi kaksi artikkelia islamin olemuksesta:

Miksi islam on uskontoelämän alkeismuoto?

Islam ja väkivallan arkipäiväistyminen