Asumisoikeuksien kumouslaki kuin Saimaan kanavan ryöstö ja vuokraus

Kun Neuvostoliitto oli sodalla ryöstänyt Suomen Karjalan ja osan Saimaan kanavasta, se tarjosi kanavaa suomalaisille vuokrattavaksi.

Suomalaiset vuokrasivat sitten sen, mikä heille todellisuudessa kuului.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on nyt luonnostellut lakiesityksen, jolla asumisoikeusasukkaiden asumisoikeussopimuksia esitetään irtisanottaviksi talojen aso-vajaakäytön tilanteissa.

Korvaukseksi hallitus esittää, että irtisanotut asukkaat saisivat jatkossa ostaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata sen itselleen, tosin tarkemmin määrittelemättömällä vuokralla. Esityksen perusteluissa lausutaan (luku 12.2.1, s. 26): 

”Ehdotetussa sääntelyssä turvattaisiin asumisoikeuden haltijan asema monilla tavoin. Omistajan olisi tarjottava ensisijaisesti asumisoikeuden haltijalle omaksilunastusoikeutta ja toissijaisesti vuokrasopimusta tai muuta vastaavaa asuntoa paikkakunnalla. Asumisoikeuden haltijalla olisi siis mahdollisuus jatkaa pysyvää asumistaan asuntonsa omaksilunastamalla.”

Lakiesityksen johdannossa asiaa luonnehditaan seuraavasti:

”Asumisoikeuden haltijoiden asumisturva varmistettaisiin asunnon omaksilunastamismahdollisuudella sekä vuokra- tai asumisoikeussopimuksen tarjoamisella.”

Esitetyistä perusteluista voidaan päätellä, että ensin aso-asukkailta poistettaisiin asumisoikeus, ja taivuttelua vuokralaiseksi tai asunnon omaksi lunastamiseen kuvaillaan asukkaan aseman turvaamiseksi.

Tilanne vastaisi Saimaan kanavan riistoa ja vuokrausta takaisin sen haltijalle.

Ensin romutettaisiin aso-oikeudet, ja hyvitykseksi tarjotaan mahdollisuutta vuokrata se, mikä asukkaalle kuuluu. Näin asumisoikeusasukkaat syöstäisiin onnen ensimmäiseltä portaalta takaisin uuden pehtoorin vuokraorjuuteen.

Petteri Orpo aikoo aso-romutuksen alulle panneen ex-ministeri Kai Mykkäsen (kok.) ja tämän työtä jatkaneen Sari Multalan (kok.) tuella ryssiä Suomen noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan perusoikeudet ja kumota tärkeät oikeusvaltioperiaatteet, joihin kuuluu asukkaiden omaisuudensuoja ja asuinturva.

Kyse on Kokoomuksen ja yksityisten aso-yhtiöiden yhteisistä toiveista alulle lähteneestä asumisoikeuksien ”käyttö- ja luovutusrajoitusten” (eli suomeksi: myyntikieltojen ja vuokrausrajoitusten) poistamisesta, jota härskillä tavalla kehdataan sanoa ”rajoituksista vapauttamiseksi”. Tällä brezhneviläisellä sanankäytöllä koetetaan himmentää se, että kyse on asukkaiden vapauttamisesta heidän oikeuksistaan.

 

Asumisoikeuslaista irtisanomislaki?

Ministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lainmuutosesityksen, jolla nykyiset asumisoikeussopimukset voitaisiin sanoa yhtiöiden aloitteesta irti, jos aso-talossa enää 1/3 tai vähemmän aiempien aso-lakien aikana solmituista asumisoikeussopimuksista on voimassa (muiden huoneistojen ollessa nykyisen aso-lain 74 pykälän nojalla esimerkiksi vuokrattuina).

Lainmuutoksen jälkeen solmitut uudet sopimukset puolestaan voitaisiin sanoa irti, jos 1/2 tai vähemmän aso-talon asunnoista on aso-käytössä.

Hallitus tarjoaa hyvitykseksi aso-asukkaalle mahdollisuutta lunastaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata aso-asuntonsa itselleen jollakin laissa määrittelemättömällä vuokratasolla.

Tosiasiassa nämä mahdollisuudet eivät kompensoisi sitä oikeushyvää, josta aso-asukkaat ovat asumisoikeusmaksunsa maksaneet. Kyseessä ei olisi siis oikeussuojakeino.

Kyseessä ei voisi olla myöskään hyvitys eikä korvaus menetetystä kodista. Hyvityshän ei voi olla mikään sellainen, että asukkaalle tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi jotakin, mikä asukkaalla jo on ja mistä asukkaat ovat sopineet aso-maksun maksaessaan.

Hyvitys ei olisi kyseessä siksikään, että kuka tahansa aso-asukas voi nykyisenkin lain voimassa ollessa ostaa asunnon omaksi mistä tahansa muualta tai vuokrata asunnon vuokramarkkinoilta! Joten mitäpä hyvitystä tuohon sisältyisi?

Sairasta hallituksen esityksessä on, että siinä puhutaan hyvityksestä ikään kuin asumisoikeuksien kumoaminen olisi läpihuudettu juttu ja kyse olisi vain siitä, millä turpaan lyötyjä asukkaita voitaisiin lepyytellä. Kyseessä on tyypillinen kokoomuslainen pöyhkeys, häätömentaliteetti ja torpparimielialan lietsonta, joilla asukkaista tehtäisiin evakkoja.

 

Kokoomus yrittää tuhota asumisoikeusjärjestelmän

Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen kumottiin perustuslakivaliokunnassa, kun nykyistä, vain vähän aikaa sitten, uudistettua Asumisoikeuslakia 393/2021 käsiteltiin.

Perustuslakivaliokunnan (PeVL 5/2021) mukaan laki voitiin käsitellä tavanomaisen lain järjestyksessä vasta, kun esityksestä oli poistettu aso-yhtiöiden vaatimus, että aso-asuntoja pitäisi saada myydä ja asukkaat vuokralaistaa.

Hanke todettiin tuolloin ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen” osalta asukkaiden perustuslaillisen omaisuudensuojan ja asuinturvan vastaiseksi.

Nykyinen aso-laki hyväksyttiin lopulta Sanna Marinin (sd.) hallituksen esittämänä tavanomaisen lain säätämisjärjestyksessä, kun esityksestä oli poistettu nuo käyttö- ja luovutusrajoitusten madallusvaateet. Jo Juha Sipilän (kesk.) hallitus kampesi niitä voimaan, mutta silloinen asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) veti lakiesityksen pois juuri ennen vaaleja 2019.

Nyt Kokoomus on toistamassa aso-yhtiöiden pitkään hehkuttaman vaatimuksen ja junttaa lainmuutosta läpi käyttäen puuhapirkkoina puolueen asuntoministereitä. Kai Mykkänen avasi Pandoran lippaan tilaamalla kavereiltaan puolueellisia selvityksiä aso-järjestelmän muka-huonoudesta heti hallituskauden aluksi. Seuraajansa asuntoministerinä Sari Multala aikoo esitellä lainmuutosvaateet eduskunnalle, vaikka liiketalouden etiikan dosentti Jukka Kilpi totesi lakiesityksen perustelut läpikotaisin valheellisiksi täällä ja tuomitsi aso-asukkaisiin suunnatun jatkuvan painostuksen myös täällä.

Olen ilmoittanut eduskunnan valiokunnille ja oikeuskanslerille, että käsitykseni mukaan lainmuutos vaarantaisi asukkaiden perusoikeudet tavalla, jonka vuoksi lakia ei voida käsitellä ilman tutkintaa perustuslakivaliokunnassa.

Olen ilmaissut kantani myös Lausuntopalvelussa ja antanut lausuntoni ministeriölle. 12-sivuisen lausuntoni voi ladata PDF-muotoisena täältä.

Katsotaanpa yksityiskohtaisemmin, mikä lainmuutosesityksessä on vikana.

Aso-sopimusten irtisanominen talojen aso-vajaakäyttöä koskevissa tilanteissa

Asumisoikeustalojen ”aso-vajaakäyttötilanteita” koskeva pykälä on lainmuutosesityksen kelvottomin, koska sen kautta voi avautua suora tie asumisoikeusasuntojen irtisanomisiin ilman tosiasiallisia perusteita.

Esitetyn pykälän 88 a ensimmäisessä kappaleessa kirjoitetaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen edellytyksistä, että vapauttaa voidaan,

”jos talon huoneistoille ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina ja tästä syystä talossa on jäljellä asumisoikeuden haltijoita kolmasosassa tai alle kolmasosassa talon huoneistoista.”

Tässä kohdassahan ei ole ollenkaan määritelty, mitä tarkoitetaan sillä, että ”ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina” – esimerkiksi missä ajassa ja millä käyttövastikkeiden hintatasolla? Tämä on jätetty lainmuutosehdotuksessa avoimeksi, eikä niin tulkinnanvaraista lakia voitaisi eikä pitäisi hyväksyä.

Jos sitten mennään eteenpäin ja luetaan saman pykälän 88 a kohdasta 4, että ehtona on, että

”talon huoneistoista perittävillä käyttövastikkeilla tai vuokrilla ei ole voitu kahtena edellisenä vuotena kattaa talon hyväksyttäviä vuotuisia pääoma- ja hoitomenoja”,

tämähän tarkoittaisi, että yhtiön kaksi peräkkäistä asuintalokohtaista tappiovuotta avaisivat mahdollisuuden aso-sopimusten irtisanomisiin, vaikka tappiot voivat johtua pelkistä suhdannevaihteluista tai yhtiön tahallaan aiheuttamista omista toimenpiteistä.

Yhtiöt olisivat heti vähäistenkin talokohtaisten tappioiden kohdatessa valmiita irtisanomaan aso-sopimukset, vaikka yhtiö kokonaisuutena olisi voitollinen.

Tämä mitätöisi aso-yhtiöiden sisäisen pääomakulujen tasausjärjestelmän (AsoL 35 §) merkityksen talokohtaisten tappioiden tasaajana ja tarkoittaisi, että aso-yhtiöt voisivat pyrkiä eroon kaikista vähänkin tappiollisista asuintaloyksiköistään ottamatta mitään vastuuta sopimusten sitovuuden (pacta sunt servanda) periaatteesta.

Pääomakulujen tasausjärjestelmän tarkoitus on tasoittaa asuintalojen keskinäistä voitollisuutta ja tappiollisuutta aso-yhtiöiden sisäisessä taloudessa. Lainmuutoksen tuloksena luotaisiin automaatti, jolla jokainen tappiollinen asuintaloyksikkö deletoitaisiin pois myytäväksi.

Mitä jos teollisuusyrityksetkin myisivät pois uutuudenkiiltävät tuotantovälineensä vain siksi, että ne ovat aluksi ”tappiollisia”? Yritysten sisäinen tasaus on liiketalouden keskeinen instrumentti, jota ilman mikään uudistuminen ei olisi mahdollista. Aso-lainmuutoksen tehtävä on pelkästään destruktiivinen, ja se tähtää koko järjestelmän kokoomuslaiseen tuhoamiseen.

Käyttövastikkeiden tasoa ja kantoa sekä talojen tuottoisuutta rajoittaa aso-lain sisäinen ja sinänsä perusteltu vuokravertailurajoite (AsoL 33 §, 3 mom.), joten tilapäiset ja talokohtaiset tappiot voivat yhtiöiden sisällä johtua myös niistä – ja toki myös edellä mainituista pääomakulujen tasausjärjestelmässä olevista kallistumista, jotka olisivat helposti säädeltävissä yhtiöiden päätöksenteossa.

Kuitenkin kyseisellä lainmuutoksella 88 a § tehtäisiin mahdolliseksi irtisanoa asuintalokohtaiset aso-sopimukset vain siksi, että aso-yhtiö ei saa omasta mielestään tarpeeksi liikevoittoa tai on tarkoituksellisesti ajanut taloutensa huonoon jamaan asuntoja realisoidakseen. Tämä voisi johtaa samaan kuin esitetyn pykälän 88 b mahdollistama konkurssikeinottelu, josta mainitsin PDF-lausunnossani.

Lainmuutos syventäisi aso-yhtiöiden vallankäyttöä

Aso-sopimusten irtisanomisten viimekätiset perusteet jäisivät julkisuudelta salatuiksi.

Voidaan kysyä, miten aso-asuntojen aso-vajaakäyttötilanne voitaisiin taloudellisesti arvioida, kun aso-asukkaille esitettävät (ja aso-yhtiöiden tilinpäätösten liitteenä myös olevat) käyttövastikelaskelmat, päätetilinpäätökset ja minimipöytäkirjat eivät kerro talojen hoitokulujen lisäksi (noin 25 % kokonaisvastikkeesta) mitään talokohteiden taloudesta vaan jäisivät Osakeyhtiölain mahdollistaman salassapidon piiriin.

Jäisi siis täysin aso-yhtiöiden omaan valtaan arvioida realisoimisuhan alle saatettujen talokohteiden talouden todellista tilaa. Muutamat aso-yhtiöt (kuten jopa kunnallinen Haso Oy) ovat ottaneet pisteytykseen perustuvan tasausjärjestelmän rinnalla käyttöön myös ”harkintakertoimeksi” ilmoittamansa menettelyn, jolla käyttövastikkeita muokataan vielä 10 prosentin verran suuntaan tai toiseen ja jonka vuoksi käyttövastikkeet ovat nousseet tietyissä taloissa kuin hattaran hinta.

Lainmuutoksen tuloksena asukkaat tai viranomaiset eivät voisi tietää olennaisia asioita talokohteiden taloudesta vaan olisivat entistä enemmän pelkästään aso-yhtiöiden manipuloimien taloustietojen varassa, joihin vaikuttaa yhtiöiden kyky säädellä kiinteistöjen taloutta muun muassa pääomakulujen tasausjärjestelmällä ja erilaisilla harkintakertoimilla. Esityksen mukainen laki mahdollistaisi omistajien mielivallan.

Kaikki paha ei valtionhallituksessa tule tietenkään vain Kokoomuksesta. On mahdollista, että myös vaalilupauksensa pettäneen (”perusturvasta ei leikata”) Riikka Purran (ps.) erityisavustajaksi päätynellä Asmo Maanselällä on näppinsä pelissä. Kristillisten entinen nuorisopoliitikko Maanselkä on Avain-asuntojen entinen markkinointipäällikkö ja osaa nyt ajaa yksityisten aso-yhtiöiden etua valtioneuvoston linnassa. 

 

Pallo on perustuslakivaliokunnalla, oikeuskanslerilla, EIT:llä ja EY-tuomioistuimella

Kuten jo tämän kirjoituksen alussa totesin, vääristynyttä koko lainmuutoksessa on se, että hyvitykseksi asumisoikeuden riistosta tarjotaan asukkaille mahdollisuutta ostaa tai vuokrata sellaista, mikä asukkaalla jo oikeutetusti ja maksetusti on.

Lainmuutoksella lopetettaisiin se ainoa omaisuusarvoinen oikeushyvä, eli asumisoikeus, josta aso-asukkaat ovat nimenomaisesti aso-maksunsa maksaneet.

Toinen oikeudellisia periaatteita rikkova vääryys on, että taannehtivasti vaikuttavalla lailla mitätöitäisiin aiemman lain vallitessa tehdyt sopimukset ja niiden velvoitteet sekä kaivettaisiin maa pysyviksi tarkoitettujen oikeudellisten asiantilojen alta, ja kaikki tehtäisiin asukkaiden perusoikeuksien vastaisesti.

Tällaisella lainmuutosesityksellä ei pitäisi olla menestymisen mahdollisuutta oikeusvaltiossa.

Hallituksen esitys on ennenkuulumattoman röyhkeä ja häikäilemätön ja horjuttaisi pahoin asukkaiden oikeusvarmuutta, sääntelyn ennakoitavuutta ja yksilöiden luottamuksensuojaa sekä vaarantaisi lainsäädännön linjajohdonmukaisuuden ja pragmaattisesti huonontaisi (ja on jo nyt huonontanut) aso-järjestelmän yleistä luottamusta asuntomarkkinoilla.

Olen pyytänyt asiaan ennakkovalvonnanomaista kannanottoa oikeuskanslerilta, koska PeL 74 §:n mukaan ylin perustuslainmukaisuudesta päättävä toimielin on Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka kärsii kehälle kiertyvästä kaksoisroolistaan yhtäältä hallituksen lakiesitysten arvioijana ja toisaalta hallituspuolueiden edustajista koostuvana elimenä eikä siten voi edustaa riippumatonta lausunnon antajaa.

On olemassa vaara, että laki viedään läpi näennäisesti perustuslain mukaisena vain siksi, että hallituspuolueilla on enemmistö myös perustuslainmukaisuutta arvioivassa perustuslakivaliokunnassa.

Jos lainmuutos viedään ministeri Sari Multalan esittelemänä läpi, joutunemme yhdessä Suomen Asumisoikeusasukkaat ry SASOn ja noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan kanssa hakemaan asiaan ratkaisua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tai Suomen valtion ja EU:n säädösten keskenään konflikoituessa myös EY-tuomioistuimelta.

 

Hallitus koettaa käynnistää asukaspaon tyhjentääkseen aso-talot myytäviksi

Sen lisäksi, että lainmuutoshanke on perusoikeuksien valossa oikeuttamaton, voidaan kiinnittää huomiota tapaan, jolla asumisoikeuslakia on koetettu vuodesta toiseen jyrsiä poliittisesti ja ideologisesti ohjatuilla väittämillä.

Aso-asukkaita on jatkuvasti ajettu palavilla seipäillä vuokralaisiksi, vaikka aso-lailla on ollut tarkoitus konstituoida pitkäaikaisiksi ja jopa elinikäisiksi tarkoitettuja asiaintiloja ja suhteita.

Aso-järjestelmä ei ole muutoshankkeen käynnistäneen hallituksen ja ex-ministeri Kai Mykkäsen väitteistä poiketen ”riskikeskittymä” vaan menestystarina, jota kannattaa jatkaa nykymuodossaan.

Aso-yhtiöt eivät kärsi (hallituksen tilaamissa selvityksissä väitetystä) asukaskadosta siksi, että aso-järjestelmä sinänsä olisi kriisissä, vaan siksi, että hallitus on aso-järjestelmää kyseenalaistavilla ja horjuttavilla toimillaan itse heikentänyt asukkaiden luottamusta aso-järjestelmään.

Tämän kelvottoman politikoinnin seurauksena monet aso-asukkaat pelkäävät menettävänsä aso-kotinsa.

Aso-yhtiöt kärsivät vuosina 2024 ja 2025 asukaspaosta, joka johtui asukkaiden tuntemasta epäluottamuksesta, kun hallituksen aikeet järjestelmän romuttamiseksi tulivat julki.

Jos nyt Asumisoikeuslakia muutettaisiin siten, että uudet (vastaisuudessa solmittavat) aso-sopimukset tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun 1/2 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä todellakin voisi johtaa asuntojen aso-käyttöasteen vajoamiseen. Tätä esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 c §.

Jos edelleen lainmuutoksen tuloksena vanhat (aiempien aso-lakien aikana tehdyt sopimukset) tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun enää 1/3 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä voisi johtaa ketjureaktioon ja myös nykyisten aso-sopimusten mitätöimiseen taannehtivan lain kiellon (ex post facto) vastaisesti. Tällaista esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 a §.

Lainmuutoksella tehtäisiin siis mahdolliseksi se, että aso-yhtiöt voisivat tahallaan vajottaa aso-käyttöastetta: ensin puoleen ja sitten yhteen kolmasosaan ja edelleen alemmaksi siten, että kaikki aso-asunnot voitaisiin myydä aso-asukkaiden alta!

Joka tapauksessa kyse olisi sopimusten sitovuuden periaatteen vastaisesta toimenpiteestä ja erään oikeusvaltioperiaatteen mitätöimisestä koskien voimassa olevia aso-sopimuksia.

Asuntojen aso-vajaakäyttötilanteita koskeva kohta 88 c § – jolla uusien sopimusten alaiset aso-asukkaat aiotaan poikkeuttaa nykyisen ja edeltävän aso-lain voimassa ollessa solmittujen sopimusten alaisista aso-asukkaista – johtaisi asukkaiden asuinturvan ja omaisuudensuojan vaarantamisen ohella myös aso-asukkaiden väliseen perustuslailliseen yhdenvertaisuusongelmaan.

Uudet sopimukset nauttisivat huonompaa lainsuojaa kuin vanhat, mikä olisi selvä lain huononnus uuden aso-sopimuksen solmivien asukkaiden kannalta.

Myös dosentti Kilpi kumoaa kirjoituksessaan ”Viedäänkö asumisoikeus valheilla?” kaikki asumisoikeuslain muutosesityksen perustelut pitäen niitä perättöminä.

Tosiasia onkin, että aso-järjestelmä on ollut ja on edelleen sekä aso-yhtiöille että valtiolle erittäin kannattava, ja vain poistoja manipuloimalla tiettyjen asuintalojen tulos on voitu saada näyttämään tappiolliselta.

 

Lainmuutos kannustaisi realisoimaan asunnot ja mahdollistaisi konkurssikeinottelun

Yhtään aso-yhtiötä ei ole haettu järjestelmän olemassaolon aikana konkurssiin, joten valtion takausvastuut eivät ole langenneet maksettaviksi. Myös valtion korkotuki on jäänyt korkotukileikkurista johtuen vähäpätöiseksi.

Kuitenkin valtio on saanut etua siinä, että aso-asukkaat ovat maksaneet 15 prosenttia aso-asuntojen tuotantokustannuksista lakisääteisellä aso-maksullaan, jolloin täytetakauksia ei ole siltä osin tarvittu.

Näin aso-järjestelmä on tullut julkiselle taloudelle edullisemmaksi kuin tuettujen vuokra-asuntojen tuottaminen, ja väitteet järjestelmän kalleudesta julkiselle taloudelle ovat totuuden vastaisia.

Myös aso-yhtiöt ovat hyötyneet, sillä järjestelmä on asukkaille omakustannusperustainen, toisin sanoen asukkaat maksavat käyttövastikkeillaan (vuokraa vastaava kuukausisuoritus) sekä asumisen pääomakulut että juoksevat käyttökulut.

Jos asunnoista tehtäisiin nyt myytäviä tai vuokrattavia, se tarkoittaisi asukkaan keskeisen omaisuusarvoisen oikeuden, eli asumisoikeuden, menettämistä ja aso-yhtiöille valtavan liikevoiton saavuttamista omalla nollasijoituksellaan, kun yhtiöt pääsisivät realisoimaan asukkaiden maksamat talot.

Lainmuutoksen verukkeena käytetään aso-yhtiöiden mahdollisia konkurssitapauksia, vaikka konkursseista tai konkurssiuhista ei ole saatu näyttöä aso-järjestelmässä.

Lainmuutos saattaisi jatkossa kannustaa aso-yhtiöitä tahallaan hankkiutumaan maksukyvyttömiksi ja hakemaan itsensä konkurssiin päästäkseen realisoimaan aso-asunnoissa olevan varallisuuden omistajatahojensa hyödyksi!

Jos valtio puolestaan rimpuilisi lakiesityksen mukaisesti irti ARA- ja Varke-lainasopimuksissa sovituista takausvastuistaan, se tarkoittaisi, että valtion takaukset menettäisivät luottamuksensa myös laajemmin.

Lainmuutos osoittaisi ja mahdollistaisi, että liikevoittoa tavoittelevat ja tuottavat yksityiset aso-yhtiöt ovat valmiita vähäpätöistenkin tappiojaksojen eteen tullen lopettamaan toimintansa ja hakeutumaan konkursseihin Konkurssilain vastaista konkurssikeinottelua harjoittaen.

Vaikutusarvioiden näkökulmasta lainmuutoksen kohta 88 b § saattaisi siis ohjata asumisoikeusyhtiöitä tarkoituksellisesti hakeutumaan konkursseihin sekä tavoittelemaan käyttöasteen pudottamista voidakseen sanoa aso-sopimukset irti ja muuttaakseen asunnot myytäviksi omistusasunnoiksi tai vuokra-asunnoiksi. Lakiluonnokset ja -esitykset eivät saa sisältää lain rikkomuksiin kannustavia elementtejä.

Asumisoikeusyhtiöiden konkurssitapauksiin on varauduttu riittävästi jo nykyisen Asumisoikeuslain 393/2021 pykälissä 62 ja 68.

Se, että muutamat aso-yhtiöt, kuten Helsingin kaupungin Haso Oy, ovat vaikeuksissa ylivelkaantuneisuutensa vuoksi, ei ole aso-järjestelmän eikä aso-lainsäädännön vika, vaan johtuu surkeasta yhtiötason johtamisesta ja poliittisesta ohjauksesta tai omistajaohjauksen puuttumisesta. Myös ARA on ilmeisesti laiminlyönyt laillisen valvontavelvoitteensa.

Näitä yhtiötason ja hallinnon virheitä ei pidä kääntää asukkaiden tappioksi sen enempää drakonisilla käyttövastikkeiden korotuksilla kuin asumisoikeuksien mitätöimiselläkään, vaan ongelmallisen omistajan (tässä tapauksessa Helsingin kaupungin) pitäisi kantaa taloudellinen vastuu investointipolitiikassa tekemistään virheistä ja pääomittaa yhtiötään (kirjoitin aiheesta täällä). 

Voidaankin kysyä, miksi Helsingin kaupunki ei sijoittaisi kiinteistöyhtiöönsä, joka se omistaa, kun siten vain korjattaisiin kaupungin itsensä tekemät virheet, joiden vuoksi kiinteistöjen pääomakulut arvioitiin alun perin väärin.

Sen sijaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden pakottamista kärsimään asioista, joihin he eivät ole voineet vaikuttaa ja joista he eivät ole aiheuttamisvastuussa. Kaupunginvaltuutettujen ei pitäisi luikerrella vastuutaan pakoon vaan ottaa nyt reilusti vastuu siitä, että he ovat vaatineet aina vain lisää aso-tuotantoa tavalla, joka on ylivelkaannuttanut Helsingin kaupungin aso-yhtiön.

Aso-yhtiöiden mielivalta täydellistyy nyt meneillään olevassa tavassa kaivaa maata aso-sopimusten alta vaatimalla muutoksia sopimusten taustalla olevaan lakiin.

Aso-yhtiöissä ei ole ymmärretty, että sopimusten ehtoja ei voida eikä pidä muuttaa jälkikäteen lakia muokkaamalla, vaan sopimukset sitovat molempia osapuolia niiden ehtojen mukaisina, joiden vallitessa sopimukset ovat solmitut.

Aso-yhtiöiden olisi pitänyt omasta puolestaan varautua mahdollisiin olosuhteiden, kuten korkotason tai kysynnän, muutoksiin etukäteen ennen sopimusten allekirjoittamista, eikä yksikään aso-yhtiö voi väittää, etteivät yhtiöiden viisaat jurisit ja ekonomistit olisi ymmärtäneet sopimusten sitovuuden periaatetta, toisin sanoen sitä, että sopimukset eivät ole purukumia, jota yhtiöt voisivat muokata jälkikäteen lainsäätäjän tuella ja aina olosuhteiden mukaan. Sellaista näkemystä voidaan sanoa yksiselitteisesti despotiaksi.

 

Aso-järjestelmä on nykyisellään edullinen sekä asukkaille, aso-yhtiöille että valtiolle 

Suomen valtionhallitus on tehnyt suuren virheen asumisoikeustalojen uudisrakentamisen valtiontakuulainojen lopettamisella, sillä järjestelmä on tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asumisen ARA- ja Varke-takuulainotus. Tätä mieltä eivät ole vain asukkaat vaan yksimielisesti myös aso-yhtiöt ja niiden etujärjestö KOVA ry, ja asiasta voi lukea vaikkapa täältä.

Lain muutosaikeillaan ja uudisrakentamisen takausten sekä korkotukien keskeyttämisellään hallitus on luonut levottomuutta aso-järjestelmän ympärille ja vähentänyt luottamusta aso-asumismuotoon.

Aso-järjestelmä luotiin alun perin taloudelliselle keskitulo- ja varallisuusluokalle, jonka tulot tai varat eivät riitä omistusasumiseen ja toisaalta sosiaaliset perusteet eivät täyty esimerkiksi ARA-tuettuun vuokra-asumiseen.

Väitteet valtion tukien kohdistumisesta ex-ministeri Mykkäsen mielestä ”väärin” ovat silkkaa valetta, ja mitään takauksia valtio ei ole joutunut todellisuudessa maksamaan. Tosiasiassa myös taloudellinen keskitulo- ja varallisuusluokka on kohtuullisten tukien tarpeessa etenkin kasvukeskuksissa, joissa asumisen hinta on katossa ja joissa valtaosa aso-asunnoista sijaitsee.

Aso-mallia perustettaessa on lähtökohtaisesti ollut kyse subventoidusta asumismuodosta. Tuetun asumisen merkiksi kaikkia aso-asukkaita koskevat taloudelliset sosiaaliset valintaperusteet (varallisuusehdot), jotka ovat pakottavia ja joista ei voida poiketa (AsoL 13 §).

Lähes kaikki aso-yhtiöt toimivat yleishyödyllisiksi määriteltyinä yhtiöinä, joten asumisoikeuksien takaaminen ja sopimuksista kiinni pitäminen olisi myös siltä osin johdonmukaista.

Sen sijaan nyt hallitus yrittää aso-sopimusten kolmanneksi osapuoleksi asettuen massairtisanotuttaa aso-asukkaat ja sadistisen omahyväisesti pakottaa heidät lunastamaan omaksi sellaista, mitä suurimmalla osalla asukkaista ei ole varmasti varaa ostaa. 

 

Vaarassa sopimusten sitovuusperiaate ja oikeusvaltioperiaatteet

Asumisoikeuslain repiminen ja aso-oikeuksien vastainen vyöryttäminen olisi nyt saatava kerta kaikkiaan loppumaan.

Pidän valtionhallituksen ja aso-yhtiöiden jatkuvaa halua rapauttaa Asumisoikeuslaissa taattuja asukkaiden perusoikeuksia lainsäädännön luotettavuus- ja pysyvyysvaatimusten vastaisina.

Vertailun vuoksi: eivät myöskään Asunto-osakeyhtiölaki ja Huoneenvuokralaki ole vuodesta toiseen jatkuvan horjuttamisen kohteina. Vielä vähemmän Asumisoikeuslaki saisi olla jatkuvien muutosvaatimusten kohteena, sillä kyse on nimenomaisesti asukkaiden oikeudesta asua.

Siksi hallituskaudesta toiseen jatkuvat muokkausvaateet vaarantavat oikeusvaltioperiaatteen. Aso-sopimusten laillisen perustan murentaminen sopimusten alta on maalitolppien siirtelyä kesken pelin.

Asukkaiden olisi voitava luottaa asumisoikeuksiensa pysyvyyteen, jolloin valtion olisi edelleen kannettava vastuunsa siitä, että sopimusten ajallinen rajoittamattomuus ja asumisoikeuksien pysyvyys taataan lailla ja takaustuilla.

Koska nyt tarkasteltava lainmuutosesitys voisi merkitä asumisoikeuden haltijan kannalta pysyväksi tarkoitetun asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeusaseman muuttumista vuokralaiseksi tai taivuttelua omaksi lunastamiseen, se uhkaa edelleen asukkaiden omaisuudensuojaa (PeL 15 §) ja perustuslaillista oikeutta kotiin (PeL 19 §, 4 mom).

Lainmuutokset merkitsisivät lainsäätäjän asettumista vahvemman sopimusosapuolen tueksi tavalla, jolla asukkaat eivät saisi mitään hyvitystä aso-yhtiöille maksamillaan käyttövastikkeilla tuottamastaan jatkuvasta tulosta, mutta omistajayhtiöt saavuttaisivat realisoinneilla jättiläismäiset myyntivoitot.

Totaalisen vääryyden huipentumana asuntonsa käyttövastikkeilla aikojen saatossa maksaneet aso-asukkaat voitaisiin taivutella ostamaan asuntonsa jatkossa omaksi ja siis maksamaan kotinsa toiseen kertaan, mikäli lainmuutos hyväksytään ja asuntoja aletaan myydä asukkaiden alta.

Se ei olisi totisesti mikään oikeussuojakeino, korvaus eikä hyvitys vaan sikamainen kavallus ja maksimalistisen korruption muoto, jonka tuloksena aso-yhtiöiden omistajat irtautuisivat sopimusvelvoitteistaan laittaen riihikuivat tuotot taskuihinsa. 

Lainmuutos olisi ultimaattinen poliittinen virhe ja ristiriidassa niiden arvojen ja ihanteiden kanssa, joita hallituspuolueet ovat julistaneet edustavansa (omaisuudensuoja, kodinturva jne). Koska esitys sisältää myös korruptiivisia elementtejä aso-yhtiöiden hyväksi, se saattaa olla ministerivastuulain vastainen.

Edellä esitetystä seuraa, että Asumisoikeuslain muutosesitys on hylättävä, ja parasta olisi, että asuntoministeri ymmärtäisi jättää lainmuutosesityksen eduskunnalle antamatta.

---

Päivitys 4.5.2026: Helsingin kaupunginhallitus hurahti valtionhallituksen esityksen tueksi kannattamaan aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumista ja esitti lausunnossaan ympäristöministeriölle 4.5.2026, että aso-asuntoja pitäisi voida asettaa myyntiin tai muuntaa vuokrakohteiksi tosin ”vain, jos sijaintikunta tätä vaihtoehtoa puoltaa.” Kaupunginhallitus kirjoitti lausunnossaan, että mitään velvoitteita kaupungilla ei kuitenkaan tulisi olla:

”Helsingin kaupunki katsoo, että rajoituksista vapautettavan talon muuttamista tavalliseksi asunto-osakeyhtiöksi ja asuntojen myyntiä kuluttaja-asiakkaille voidaan puoltaa kaikissa tapauksissa. Helsingin kaupunki näkee myös tärkeänä, että tilanteissa, joissa asukas ei halua lunastaa asuntoa, hänelle ei ole velvoitetta tarjota kyseistä asuntoa vuokralle.” [kurs. J.H.]

Paitsi että aso-asukkaiden vuokralaistaminen ja Hason asuntojen myyminen asukkaiden alta olisi jo sinänsä märän rätin viskaamista kuntalaisten naamatauluun, tällä tavoin kaupunki koettaa vapauttaa itsensä aso-sopimusvelvoitteista ja velvoitteista edes vuokrata asuntoja irtisanottaville aso-asukkaille, mutta puoltaa kyllä poismyyntiä kaikissa tapauksissa!

Olen lähettänyt asiasta nootin kaupunginhallitukselle ja arvostellut lausunnon oikeudellisesti silppuriin.

 

Päivitys 13.5.2026: Oikeuskansleri Janne Salminen antoi 4.5.2026 ympäristöministeriölle lausuntonsa, jossa hän totesi, että perustuslakivaliokunta on jo nykyistä asumisoikeuslakia käsitellessään hylännyt käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumisen, koska aso-yhtiöiden talous ei ollut sillä tavoin ”kärjistynyt” eikä ”uhkaava”, että lainsäädännössä olisi tarvinnut etukäteen varautua aso-asuntojen realisoimiseen, josta hyvityksenä asukkaalle esitettiin (tuolloin) aso-asunnon tarjoamista muualta tai oikeutta vuokralaiseksi jäämiseen.

Oikeuskansleri viittaa asian tultua käsitellyksi jo asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä ja kirjoittaa:

”Perustuslakivaliokunta totesi kysymyksessä olevassa lausunnossaan muun muassa, että arvioitaessa ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuutta omaisuuden suojaan puuttumisen näkökulmasta on erityistä merkitystä annettava sille, että asumisoikeuden haltijan kannalta asumisturvan pysyvyys on ollut keskeinen peruste asumisoikeussopimuksen solmimiseen. Valiokunnan mukaan kysymys on perustavanlaatuisesta sopimusehdosta. Lisäksi erityistä painoarvoa on annettava sille, että asumisoikeus on lainsäädännöllä luotu erityisjärjestely, jolloin perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti perusteltujen odotusten ja luottamuksen suojan merkitys korostuu. Edelleen, kun otetaan huomioon se, että ehdotus merkitsee asumisoikeuden haltijan kannalta pysyvän asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeuden aseman muuttumista vuokralaiseksi, perustuslakivaliokunnan tuolloisen kannan mukaan tällainen ennakoiva varautuminen ongelmaan, joka ei ole vielä esitettyjen selvitysten perusteella kärjistynyt asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä uhkaavaksi, ei täyttänyt omaisuudensuojan rajoitukselle ja perusteltujen odotusten suojalle käsillä olevassa erityisessä sääntelykontekstissa asetettavaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta.”

Oikeuskansleri ilmaisee olevansa tyytymätön lainmuutoshankkeen nykyisiin esitöihin ja jatkaa:

”Perustuslakivaliokunta käytti lausunnossaan voimakkaita luonnehdintoja ’kärjistynyt’ ja toimintaedellytyksiä ’uhkaava’. Koska kysymys on samankaltaisen esityksen saattamisesta uudelleen perustuslakivaliokunnan arviointiin ilman, että oikeudellisessa arviointikehikossa on tapahtunut merkittävää muutosta, olisi nyt selkeämmin avattava esityksessä, mikä tosiasiallinen tilanne on suhteessa valiokunnan aikaisemmin arvioimaan tilanteeseen. Esityksessä tulisi vielä selvemmin ja kompaktisti, esimerkiksi oman otsikkonsa alla, esittää eduskunnan tiedonsaantioikeuden ja hyvän lainvalmistelun laadun takaamiseksi ne tekijät, jotka uhkaavat asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä.”

Selkokielelle avattuna tämä tarkoittaa, että hallituksen esityksen ja sen takana olevien (perättömiksi osoitettujen) asiantuntija-arvioiden perustelut aso-yhtiöitä uhkaavista taloudellisista ongelmista eivät ole uskottavia eivätkä riitä asumisturvan kumoamiseksi.

Koska tällaisia uhkatekijöitä ei ole selvästi ja kaikkia aso-yhtiöitä koskien yleispätevästi osoitettu, olisi myös hallituksen uudelleen esiin nostama laintasoinen vaade aso-asuntojen myymiseksi tai vuokraamiseksi hylättävä, sillä ”oikeudellisessa arviointikehikossa” (toisin sanoen ihmisten perusoikeuksissa) ei ole tapahtunut ”merkittävää muutosta”.

Oikeuskansleri Janne Salminen ei ota kantaa siihen aivan keskeiseen kysymykseen, mikä on loppujen lopuksi asukkaiden asuinturvan ja asumisoikeuksien nauttiman oikeushyvän suhde aso-yhtiöiden omistajien tavoittelemaan liikevoittojen kalasteluun, joka tässä nyt uhkaa asukkaiden perusoikeuksia. 

Asukkaiden kodinturva ja aso-sopimusten sitovuus ovat joka tapauksessa ensisijaisesti suojeltavia verrattuina aso-yhtiöiden tilapäisten tai talokohtaisten tappioiden tuottamiin näkökohtiin, sillä yhtiökohtaiset talousongelmat ovat oikaistavissa muilla keinoilla kuin asukkaita potkimalla ja muokkaamalla yleispätevää lakia, jossa on jo riittävät säädökset aso-asuntojen vuokraamiseksi ja konkurssitilanteiden varalle. 

Oikeuskansleri ei jostakin syystä huomannut lausunnossaan sitä moneen kertaan esille tuomaani seikkaa, että aso-sopimukset ovat sitovia sopimuksia, eivätkä ne ja niiden ehdot ole jälkikäteen tingittävissä, muunneltavissa eivätkä omistajapuolelta irtisanottavissa. Tämä on a-su-mis-oi-keus-sopimuksen idea ja olemus. Sopimuksen pysyvyyden tulee perustua pacta sunt servanda -periaatteeseen ja taannehtivan lain kieltoon (ex post facto). 

Lausuntonsa lopulla oikeuskansleri kiinnittää kyllä huomiota detaljeihin, kuten muutoksenhakumahdollisuuksiin tilanteissa, joissa giljotiini on jo vilahtanut, vaikka suun avaaminen onkin silloin jo myöhäistä, eikä oikeudenmukaisuuden toteutumista pitäisi koskaan perustella pelkästään ratkaisujen valituksenvaraisuudella.

Nähtäväksi jää, valvooko hallitus Suomessa oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, kuten Neuvostoliitossa.

Joka tapauksessa valtavirran uutismediat ovat päättäneet vaieta meneillään olevasta aso-järjestelmän rahastuksesta tai asettuneet ryöstäjien puolelle. Myöskään perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden ja oikeusviranomaisten sosiaalinen pääoma ei todennäköisesti riitä vastustamaan räikeää vääryyttä, aso-sopimusten repimistä ja kotien riistoa, kun vastassa ovat korruptoituneet poliitikot ja pääomapiirit.

Aso-asunnoissa olevien pääomien kapitalisointi on osa meneillään olevaa kohtuuhintaisen asumisen ja konsensuspolitiikan lopettamista. Siihen liittyy VVO:n (nykyisen Lumo Oyj:n) vieminen pörssiin, vuokra-asuntojen myynti ja markkinamekanisointi, joihin vasemmistokaan ei puutu, koska ay-liikkeellä on firmoissa tuottoisaa omistusta.

Sosiaalisen asuntotuotannon alasajoon liittyy myös Petteri Orpon tapa kaapata Valtion asuntorahaston VAR:in varat valtionbudjetin tilkkeeksi. Oikeiston mielestä ainoat hyväksyttävät asumisen muodot ovat omistusasuminen ja markkinaehtoinen vuokra-asuminen, jotka palauttavat suomalaiset takaisin torppariuden aikaan. Oikeusviranomaiset ovat kädettömiä, ja median suu pysyy väärinkäytöksistä kiinni kuin sammakon pimppi.

Asuntopolitiikka Suomessa on laillistettua rikollisuutta, joka on julkisen vallan erityisessä suojeluksessa.

 

Liite

Lausuntoni Asumisoikeuslain muutosesityksestä ympäristöministeriölle 31.3.2026 (PDF)

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

Kokoomus rakentaa tunnelin kaikkialle, missä ei vielä ole tunnelia

Nikita Hruštšovin väitetään lausahtaneen, että poliitikko rakentaa sillan sinne, missä ei ole jokea.

Kokoomus puolestaan rakentaa tunnelin kaikkialle, missä ei vielä ole tunnelia. 

Helsingin Kokoomus ei pystynyt markkinoimaan muille puolueille niin sanottua keskustatunnelia, mutta kylläkin palasen siitä. Puolue saa persujen, krisujen ja osittain myös demarien tuella Länsisataman ja Länsiväylän välille tunnelin, joka rakennetaan, vaikka hanke verottaa kaupunkilaisia 300 miljoonalla eurolla.

Helsingin Sanomat kirjoitti jokin aika sitten, että pormestari Daniel Sazonov (kok.) perää nyt tunnelin rakentamista Helsingistä Tallinnaan ja jatkaa siten eräiden realiteettitajunsa menettäneiden bisnesmiesten utopiaa tekosaarineen.

Lehti kirjoitti Sazonovin sanoneen: ”Meidän on saatava tunneli Tallinnaan!” Kuulostaako tutulta?

Hinta olisi Helsingin Sanomien jutun mukaan tuollaiset ylimalkaiset 12–20 miljardia euroa, ja tunneli pitäisi pormestarin mukaan toteuttaa julkisin varoin (vertailun vuoksi: kaupungin vuosibudjetti on noin 6,5 miljardia euroa). 

Perusteenaan Sazonovilla on, että näin luotaisiin eräänlainen kehärata Helsingistä Turkuun, Turusta joskus aikojen päästä tunnelia myöten Tukholmaan, Malmösta siltaa pitkin Kööpenhaminaan ja Tanskasta uudessa tunnelissa Saksaan sekä Tallinnasta jälleen tunnelia pitkin takaisin Helsinkiin.

Kirjoitin jokin aika sitten napamies Petteri Orpon (kok.) pakkomielteestä betonisiin ja teräksisiin rakenteisiin ja hänen siltarumpupoliittisesta halustaan rakennuttaa oikorata vaalipiiriinsä Turkuun, josta hän voisi sillä tavoin ostaa ääniä veronmaksajien rahoilla (aiheesta täällä).

Rataa markkinoitiin alun perin ”Tunnin junana”, kunnes paljastui, että matkanteko kestäisi vähintään 1 tunnin ja 18 minuuttia. Sitten hanketta alettiin kaupata ”Länsiratana”, koska haluttiin uskotella, että se johtaisi johonkin turvalliseen länteen, vaikka Turusta pyritään enemmänkin itään.

Kun Euroopan unioni veti kyseiseltä Lohjan ja Vihdin pikaratikalta tukensa, kaikille kirkastui, että EU:n rahoitusta ei varmasti riittäisi maailman pisimmän rautatietunnelin rakentamiseen kahden sellaisen kaupungin välille, jotka pohjoismaisittain ovat kenties suuria mutta kansainvälisesti katsoen pieniä.

Tallinna-tunneli veisi markkinat merenkululta ja upottaisi varustamot. Kuka haluaa luoliin, kun voi katsella merelle? 

Voidaan kysyä, kuinka irrallaan todellisuudesta nuo kokoomuspoliitikot elävät. Ja mikä lääkkeeksi heidän megalomaniaansa?

Vertailun vuoksi, Helsingin Kruunuvuorensilta markkinoitiin valtuustolle noin 155 miljoonan euron hintaisena, mutta EU:n laskelman mukaan ”miljardisilta” tuli maksamaan yhteensä 998 miljoonaa euroa kaikkine sellaisine osatekijöineen, joita ilman se olisi hyödytön (kaksi lyhyempää siltaa, Pitkänsillan remontti, Ruskeasuon varikko, uusi raitiovaunukalusto jne.) Kyseessä oli siis pahamaineinen kytkykauppa.

Helsingin kaupunki velkaantuu noin 400 miljoonalla eurolla vuodessa, eikä kaupunki hellitä kukkaronnyörejään edes asumisoikeusyhtiönsä Haso Oy:n jättiläismäisten velkojen hoitamiseen, vaikka kaupunki omistaa yhtiönsä kokonaan ja asukkaiden kodit ovat vaarassa (aiheesta täällä ja täällä).

Kaupunkipoliitikot olettavat asukkaiden maksavan Hason johdon ja kaupungin konserniohjausyksikön tekemät suunnattomat virheet, jotka johtuvat ylirakentamisesta ja ovat johtaneet yhtiön ylivelkaannuttamiseen ja yli miljardin euron velkakuormaan. Asukkaat eivät sitä laskua koskaan maksa.

Helsingin kaupunki joutuisi jo nyt korottamaan ylimitoitetun ilmastopolitiikkansa ja raideliikenteen nielemien investointien vuoksi veroäyriä, mutta sen sijaan kaupunki korottaa maksuja ja kuristaa asukkaita.

Helsingin kaupungin ja Suomen valtion suuruudenhulluista infrastruktuurihankkeista pitäisi tehdä kerta kaikkiaan loppu, ja napamies Orpo voisi työntää tunnin junansa sinne, minne valo ei paista.

---

Päivitys 27.1.2026: Sen sijasta, että kaupungin johto ottaisi kritiikistä opikseen, se lisää vettä virheidensä myllyyn. Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin Sazonovin tavoitteesta rakennuttaa myös Pasilan ja Keravan välille ”lentoradan”, joka kulkisi tunnelissa ja maksaisi 3 miljardia euroa.

Jo Raide-Jokeri- ja Kruunusillat-raitiotiehankkeet olivat pahoja virheinvestointeja, joilla sidottiin kaupungin varainkäyttöä vaalikausien yli pitkälle tulevaisuuteen.

Helsingin kaupunki on tehnyt strategisen virheen metropolipolitiikallaan, jolla pyritään kasvattamaan pääkaupunkiseudun väkilukua sekä Helsingissä asuvien ihmisten että tyhjenevän maaseudun tappioksi.

Valtavat liikenneinvestoinnit sitovat varoja niin, että rahaa ei riitä välttämättömiin käyttömenoihin, tuskin asumiseenkaan, mistä Haso Oy:n rikollisen suuret asuinkulujen korotukset antavat selvän näytön.

 

Päivitys 11.3.2026: Yle selvitti, että sekopäiset kuntapoliitikot aikovat velkaannuttaa helsinkiläisiä vielä yli 2 miljardilla eurolla jättiläismäisen raiderakentamisen vuoksi. Helsingin kaupungin suuruudenhullu investointiohjelma vuosille 2024–2033 maksaa tämänhetkisen arvion mukaan kokonaisuudessaan 9,5–9,7 miljardia euroa, ja se koostuu megalomaanisesta infrastruktuurirakentamisesta.

Velka on tietenkin vain eteenpäin siirrettyä verotusta. Rahan roiskimisessa raiteisiin ei ole mitään järkeä kaupungissa, jossa ihmisillä ei ole enää varaa asua!

Samanaikaisesti kaupunki on päättänyt korottaa Hekan ja Hason asuinkulut markkinahintatasolle ja hipi hiljaa lopettaa subventoidun asumisen kaupungista. 

Helsingin pormestoraatti, virkakunta ja valtuutetut johtavat kaupunkia kuin juopon torppaa ja tuhoavat Helsingin taloutta samalla tavalla, jolla useat edeltäneet valtionhallitukset tuhosivat Suomen valtiontalouden. Sen taustalla vaikuttaa vihreä ideologia, joka on kontaminoinut lähes kaikki suuret puolueet ja joka on Suomen julkisen talouden AIDS.

Tyhmimpienkin poliitikkojen pitäisi ymmärtää hävetä julkisen velan tekemistä ja välttää työntämästä veronmaksajien päitä velkahirteen.

Pölkkypäisessä velkarahan silppuamisessa ovat mukana kaikki muut puolueet paitsi Perussuomalaiset ja Liike nyt. 

Sitten kun kiskolinja jonakin päivänä päättyy johonkin Pohjois-Sipoon asumattomaan kranaattilähiöön, jonne perustetaan uusi Place de la Concorde, paikalle tuodaan giljotiini päiden pudottamista varten, ja koko ratikka voi nousta taputtamaan käsiään!

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala ilmoitti äskettäin, että hallituksen selvitys asumisoikeusjärjestelmän taloudellisesta tilanteesta ja mahdollisista ”ratkaisuvaihtoehdoista” on valmistunut.

Taasko?

Ei ole pitkäkään aika, kun aso-asian selvitys valmistui edellisen kerran. Sen tekijöiksi mainittiin asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) kaverit Juhana Brotherus ja Matti Kuronen, jotka edustavat rahan ja tekniikan maailmoja, mutta yhtään yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa tuohon selvitystyöhön ei sisältynyt. Kirjoitin aiemmasta selvityksestä täällä.

Kaikkiin tehtäviinsä soveltumaton Sari Multala jatkaa edeltäjänsä Kai Mykkäsen hanketta asumisoikeusjärjestelmän romuttamiseksi.

Sen merkiksi hallitus lopetti uusien asumisoikeustalojen valtiontakuurahoituksen ja pilasi aso-talojen omistajayhtiöiden laatimat rahoittamissuunnitelmat täysin.

Mykkänen käytti verukkeena väitettään, jonka mukaan aso-järjestelmä on ”riskikeskittymä”.

Todellisuudessa yhtään aso-yhtiötä ei ole mennyt järjestelmän voimassaolon aikana nurin, eivätkä takaukset ole kaatuneet valtion maksettaviksi. Korkotuki puolestaan on ollut näennäistä, sillä korot ovat pitkäaikaisesti jääneet korkoleikkurin alapuolelle, ja nyt ne ovat jälleen voimakkaassa laskussa.

Nousseiden korkojenkin aikana aso-talojen rahoittaminen on ollut valtiolle halvempaa kuin vuokra-asumisen rahoittaminen, sillä aso-asukkaat tuovat mukanaan aso-maksun, eli 15 prosenttia rakentamiskuluista.

Brotheruksen & Kurosen selvityksessä parempaa vaihtoehtoa asumisoikeusmallille ei löydetty, eikä sitä ole myöskään uusimmassa ehdotuksessa. 

 

Hallitus itse on riskikeskittymä aso-asukkaille ja asumisoikeusyhtiöille

Nyt valmistuneessa selvityksessä, joiden tekijät ovat Raija Heimonen, Veera Holappa, Markus Lahtinen, Jeremias Kortelainen ja Jenna Siltala, ehdotetaan kolmea ”ratkaisua”. Oikeasti ne eivät ole ratkaisuja vaan osa hallituksen itse luomaa ongelmaa.

Ensimmäiseksi (1) mainitaan ”realisointimalli”. Sillä tarkoitetaan asumisoikeusyhtiön ”vapauttamista” aso-lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista, ts. elinikäisistä asumisoikeuksista. Koska kyseiset ”rajoitukset” ovat aso-asukkaiden keskeisiä ja perustuslakivaliokunnan sekä oikeuskanslerin toteamia perusoikeuksia, rajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden vapauttamista oikeuksistaan.

Mikäli asumisoikeuksien mitätöimiseen johtava kiertotie avattaisiin omistajayhtiöille, ne hakeutuisivat varmasti pikavauhtia konkursseihin tai saneeraukseen voidakseen realisoida aso-asukkaiden yhtiöille maksaman kiinteistömassan ja kaupata asunnot uusien omistajien ja vuokrayhtiöiden eduksi.

Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on vastustanut asukkaiden vuokralaistamista sinnikkäästi ja tuloksellisesti ja torjunut päättäväisesti myös mahdollisuuden, että asuntoja tarjottaisiin aso-asukkaiden ostettaviksi, eli maksettaviksi toiseen kertaan, ja tällä kerralla kovalla pankkilainalla. 

Toisena (2) keinona kokoomuslaisessa selvityksessä mainitaan juuri omaksi lunastamisen vaihtoehto, joka ei ole vähävaraisille aso-asukkaille vaihtoehto ollenkaan. Se ei ole vaihtoehto myöskään omistajayhtiöille, jotka eivät varmasti luopuisi omistuksistaan ilman tuntuvaa liikevoittoa ja hyvitystä.

Lisäksi se olisi vastoin asumisoikeussopimusten ideaa, jonka mukaan asukas on maksanut aso-maksun elinikäisestä asumisoikeudesta. Pacta sunt servanda -oikeusperiaatteen mukaan sopimukset on pidettävä, ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon ex post facto mukaan ei saa taannehtivasti repiä aiemmin lailla myönnettyjä oikeustiloja.

Vaikka omaksi lunastamista markkinoidaankin selvityksessä ”vapaaehtoisena”, lainmuutoksen tuloksena asumisoikeusyhtiöt voisivat alkaa korottaa käyttövastikkeita niin paljon, että asukkaat näennäisestä ”vapaaehtoisuudestaan” joko lähtevät tai suostuvat lunastamaan asunnon omaksi. Tuloksena aso-talojen hallinto kirjavoituisi hallitsemattomaksi, jos talossa olisi vuokralaisia, aso-asukkaita ja osakkaita.

Kolmantena (3) toimenpiteenä selvityksessä ehdotetaan aso-lain muuttamista niin, että uusiin asumisoikeussopimuksiin kirjattaisiin kohta, jonka mukaan asumisoikeussopimus voidaan sanoa irti, jos asunnot ovat vastikekorotusten ja asukaspaon tuloksena ”vakavassa vajaakäyttötilanteessa”.

Voidaan kysyä, mistä aso-asukkaat maksaisivat aso-maksun (yleensä noin 20 000–60 000 euroa), jos sillä ei voi enää saada edes tuota pysyvää asumisoikeutta, josta aso-asukas aso-maksunsa maksaa.

Sellainen säädös varmasti tekisi lopun asumisoikeusjärjestelmästä, mikä lienee hallituksen tarkoituskin.

Kyseinen selvitys on mätä ja osoittaa tekijöidensä keltanokkaisuutta ja perehtymättömyyttä aso-järjestelmään ja asuntopolitiikkaan. 

Ministeriön tiedotteessa esityksiä kutsutaan ”joustavuuden lisäämiseksi” ja ilmoitetaan, että kyseiset aso-järjestelmän luhistukset lähetetään lausuntokierrokselle keväällä 2026, jotta hallitus ehtisi tuhota asumisoikeusjärjestelmän vielä nykyisen valtionhallituksen kaudella.

Asumisoikeuslaki uudistettiin 2021. Uudesta laista saatiin kovan poliittisen väännön tuloksena ja kaikeksi onneksi suljettua pois asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten liudennukset. Omistajayhtiöt ovat ajaneet niitä lakiin raivokkaasti sen jälkeenkin.

Tosiasiassa uutta lakia ei pidä avata millään tavalla. Tätä edellyttää jo lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvelvoite. Jatkuva lain repiminen tarkoittaisi, että aso-sopimusten alta kaivettaisiin maata sopimusten mitätöimiseksi jälkikäteen. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista oikeusvaltiossa.

 

Haso Oy heitti asukkaiden kotiin pommin ja julisti asukkaille sodan

Miten sitten valtiotason lainmuutoshankkeet ja kaupunkipoliittinen aso-yhtiöiden johtaminen liittyvät yhteen?

Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö Haso Oy ilmoitti kesäkuun ja heinäkuun taitteessa jälleen huomattavista tasokorotuksista aso-asuntojensa kuukausittaisiin käyttövastikkeisiin. Helsingin Sanomien juttu ja laskuri ovat täällä.

Uusimmissa Hason asumisoikeustaloissa korotukset ovat olleet 2–3 vuoden sisällä kumuloituvasti 50–60 prosenttia, mikä on ylittänyt roimasti sekä kaupungin vuokrataloyhtiön Hekan, yksityisten aso-yhtiöiden ja markkinavuokrien korotukset. 

Hallussani olevan asumisoikeusasunnon käyttövastiketta on nostettu viimeksi kuluneissa 16 kuukaudessa yhteensä 40,19 prosenttia. Nyt tiedoksi annetulla korotusesityksellä Haso Oy aikoo korottaa käyttövastikettani entisten päälle vielä 11,55 prosenttia ensi vuoden alusta. Kasautuva korotus olisi 56,28% kahdessa vuodessa ja neljässä kuukaudessa!

Samassa ajassa asuintaloni keskikäyttövastikkeen korotus on ollut myös korkea ja olisi uusi korotus huomioon ottaen yhteensä 56,26 % aso-sopimuksiin merkittyihin vastikkeisiin verrattuna.

Tällaiset korotukset ja korotusuhkaukset eivät ole mitään muuta kuin veitsiä, joita Haso laittaa asukkaiden kurkulle – tai hirttosilmukoita, joihin asukkaiden toivotaan kuristuvan.

Käyttövastikkeiden korotukset ja korotusesitykset ovat olleet aso-järjestelmän luotettavuustavoitteista poiketen täysin ennustamattomia ja kohtuuttomia. Yhtiön johto suhtautuu kirjallisiin aso-sopimuksiin ikään kuin ne antaisivat valtuutuksen mihin korotuksiin tahansa. Tosiasiassa yhtiö ei voi vedota ns. sopimusvapauteen tulkitessaan aso-sopimusten korotusasiakohtia mielivaltaisesti, sillä sopimukset ja niiden tulkinta eivät saa olla ristiriidassa yleisten lakien kanssa.

Kohtuuton korottaminen on Asumisoikeuslain 32 §:n vastaista ja lähestyy Rikoslain 36 luvun 6 §:ssä mainittua kiskontarikosta.

Harhaanjohtava asuntojen markkinointi voi olla myös Rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:ssä mainittu ja asukkaisiin kohdistettu petos tai törkeä petos. 

Rikosoikeudellisen tahallisuustunnusmerkistön voidaan katsoa täyttyneen, kun omistajayhtiön motiivina on ollut saada aso-sopimuksia syntymään, aso-maksut haltuunsa ja asukkaat taloihin. Petoksen välineenä on ollut erehdyttävän ja harhaanjohtavan kuvan antaminen käyttövastikkeiden tasosta ja vastikekehityksestä asuntoja markkinoitaessa. Näin markkintointi- ja sopimuspetokset ovat johtaneet meneillään olevaan kiskontaan.

Asumisoikeusasuminen ja asunnot ovat alun perin markkinoidut kohtuuhintaisina asumismuotoina, ja käyttövastikkeiden tasot ovat kirjatut selvästi sekä aso-sopimuksiin että uusien asuntojen esitteisiin. 50–60 prosentin kokonaiskorotuksille lyhyessä ajassa ei ole käsittääkseni laillista perustetta.

Asumisoikeuslain 32 §:n mukaan yhtiöllä on oikeus kantaa asunnoista kohtuullista käyttövastiketta, ja 33 §:n mukaan käyttövastikkeen on oltava pienempi kuin samanveroisten asuntojen vuokran. Jo kilpailukyvynkin kannalta käyttövastikkeiden tulisi olla tuntuvasti vertailuvuokria pienempiä, sillä aso-asukas joutuu maksamaan kynnysrahana 15 prosenttia asunnon hinnasta aso-maksuna.

Vertailun vuoksi: peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset eivät menisi läpi millään yhteiskunnan sektorilla – eivät sen enempää vuokramarkkinoilla kuin työmarkkinoillakaan, joilla myös monivuotinen työrauha on keskeinen tavoite. Sen sijaan Hason asukkaat pakotetaan käymään yhtiön johdon kanssa jokavuotinen tai jopa puolivuotinen riitely korotusten tasosta.  

Kun markkinavuokrat ovat laskeneet, samalla aso-asuminen on muuttunut epäsuosituksi.

Hason korkeasti palkattu johto ilmeisesti olettaa, että sosiaalisin perustein valitut asukkaat, kuten eläkeläiset, lapsiperheet, valkokaulusköyhälistö, työttömät, taiteilijat, kirjailijat, pienyrittäjät, vähävaraiset pienipalkkaiset ja muut kiskonnan kohteet, voivat jatkuvasti kaivaa jostakin lisää rahaa Hason strategisten virheiden paikkaamiseen.

Tosiasiassa asukkaat pakotetaan reagoimaan yhtiön vastikekorotuksiin kuten Ylen jutussa, toisin sanoen ottamaan asunnoista ritolat (erään Haso-talon asukkaiden näkemyksiä täällä).

Asukaspako upottaa Hasoa entisestään, eikä yhtiö pysty palauttamaan kassastaan 15 prosentin aso-maksuja asukkaille, sillä yhtiön kassa on käytännössä tyhjä. Haso hallinnoi yhteensä yli 200 miljoonan euron arvosta kuntalaisten pääomia, jotka ovat sidotut rakennuksiin, joten poliittinen vastuu on suuri. 

Vika ei ole aso-järjestelmässä, kuten valtionhallitus uskottelee, vaan Hason poliittisessa johtamisessa. Asumisoikeusjärjestelmä ei ole mikään riskikeskittymä, kuten ministeri väittää, vaan menestystarina, joka pitäisi pelastaa asukkaista itsestään johtumattoman kriisin keskeltä.

 

Miksi kaupungin pitäisi pääomittaa omaa yhtiötään? 

Hason talousvaikeudet johtuvat osittain valtion toimeenpanemasta uudisrahoittamisen lopetuksesta. Suurin osa Hason talousongelmasta johtuu kuntapoliitikkojen vaatimasta ylirakentamisesta ja yhtiön ylivelkaannuttamisesta.

Hason entinen toimitusjohtaja laitettiin tulospalkkiojärjestelmällä jo 2010-luvulla suorittamaan tuota ylimitoitettua aso-rakentamista, ja hän teki tietysti työtä käskettyä. Poliitikot ja virkahenkilöt myös kaavoittivat uusille asuntoalueille 10–20 prosenttia aso-asuntoja jo maankäyttösuunnitelmissa, mikä on ollut täysin ylivoimainen pala täytettäväksi. Ylirakentamista vaati erityisesti vihervasemmisto, mutta myös Kokoomuksen kätilöimä rakennusteollinen porvaristo otti hihat palaen vastaan Hason valtavia tilauksia.

Koska syy on viime kädessä poliitikkojen, Helsingin kuntapoliitikkojen tulisi pelastaa Haso kuilun partaalta tukemalla Hasoa suoralla subventiolla.

Asumisoikeuslaki kyllä velvoittaa asukkaat maksamaan yhtiöiden kaikki pääoma- ja käyttökulut, mutta toisaalta laki ei kiellä aso-yhtiöitä ottamasta vastaan omistajiensa pääomituksia. 

Asumisoikeuslain 33 §:n 1 momentin mukaan käyttövastiketta saa periä enintään määrän, joka tarvitaan ”hyvän taloudenpidon mukaisten menojen kattamiseen.” – Siis hyvän, ei huonon

Asumisoikeuslain 4 §:ssä sanotaan: ”Yhteisön johdon on huolellisesti toimien edistettävä asumisoikeusyhteisön etua.” – Nyt näin ei ole tehty.

Omistajayhtiölle ja kaupungille kuuluu vastuu talouden hoidosta, jossa tehtyjä virheitä ei saa siirtää asukkaiden kärsittäviksi, eikä yhtiö voi paeta aiempia laiminlyöntejään, riskinottojaan ja yleistä varautumattomuuttaan suhdannekilven tai ”korkotason yllättävän nousun” taakse.

Tie vastikekorotuksiin ei ole suinkaan suora sillä perusteella, että Haso on omakustannuspohjainen yhtiö ja että laki muodollisesti määrää asukkaat kulujen maksajiksi.

Yhteenvedonomaisesti käyttövastikkeiden korotuksia rajoittavat

– Asumisoikeuslain kohtuullisuussäädös (32 §),

– Asumisoikeuslain vuokravertailusäädös ja hyvän taloudenpidon velvoite (33 §) sekä

– Asumisoikeuslain mukainen asuinyhteisön edun edistämisvelvoite (4 §).

– Lisäksi korotuksia rajoittavat Rikoslain 36 luvun petossanktiot (1 ja 2 §) ja kiskontasanktio (6 §).

Näin ollen Hason esittämät rajut korotukset ovat lain vastaisia de jure ja ex lege.

Markkinat puolestaan asettavat korotuksille luonnolliset de facto -rajoituksensa, kun käyttövastikkeet kohoavat vuokrien tasolle ja ovat jo paikoin ylittäneetkin ne.

Eräs syy vastikekorotusten räjähtämiseen katosta läpi on se, että Hasossa kannettiin noin kahdenkymmenen vuoden ajan verraten alhaisia käyttövastikkeita. Tätä ei kuitenkaan pitäisi kääntää niiden uusissa taloissa asuvien uusien Haso-asukkaiden kukkarolle, jotka eivät ole millään tavoin päässeet osallisiksi Hason mainostamasta ”edullisesta asumisesta”.

Hason korotusuhkauksia vastaan on tekeillä julkinen adressi, joka jokaisen Haso-asukkaan kannattaa allekirjoittaa. Siinä on jo yli tuhat nimeä.

Mikäli yhtiön toimiva ja poliittinen johto päästettäisiin kuin koirat veräjästä vetoamalla näkemykseen, että asukkaiden pitää maksaa myös kaikki omistajayhtiön virheistä johtuvat kulut, sellainen lain luenta vapauttaisi johdon täyteen mielivaltaan ja vastuuttomuuteen.

Oikeudellisessa ajattelussa seurataan yleensä aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti syyllisten itsensä pitää korjata virheensä – ei uhrien, syyttömien ja vääryyttä kärsineiden. Sitä on juridinen vastuu, ja sitä vaatii myös poliittinen vastuu.

Yhteenvedonomaisesti syitä Hason talousahdinkoon ovat

1) aso-asuntojen ylikaavoittaminen kaupungin maankäyttösuunnitelmissa,

2) kaupunkipoliittinen aso-asuntojen ylirakennuttaminen,

3) Hason ylivelkaannuttaminen,

4) puskurirahastojen laiminlyöminen,

5) suojautumattomuus korkojen nousua vastaan,

6) vuosikymmenten ajan kannetut liian alhaiset käyttövastikkeet,

7) kaupunkipoliittinen tonttivuokrien korottaminen ja 

8) pakonomainen ”vihreän siirtymän” edistäminen, joka on nostanut kaukolämmön hintaa ja joka on johtanut ”rahanvihreään siirtymään” asukkaiden taskuista kaupungin energiayhtiölle.

Kaikki edellä mainitut virheet ovat lähtökohtaisesti poliittisia. 

Siksi Hason pääomittaminen on täysin käypä vaihtoehto ja jopa kaupungin velvollisuus omistajana. Myös yksityiset aso- ja vuokra-asuntoyhtiöt voivat joutua pääomittamaan toimintaansa, eikä niissäkään koettuja tappioita voida siirtää yksiselitteisesti asukkaille. Niin ei pidä tehdä myöskään julkisomisteisissa aso-yhtiöissä. 

Hason ajautuminen asukaskatoon ja sitä kautta pahenevaan talousahdinkoon sekä mahdollisesti vararikkoon olisi kaupungille ja asukkaille pahin mahdollinen skenaario.

Realisoitavaksi tulisi tällöin miljarditaseen yhtiö. Se puolestaan olisi taloushistoriamme merkittävin asuntopoliittinen katastrofi. Haso on käytännöllisesti jo nyt saneeraustilassa. 

Juuri siihen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valtionhallitus aso-yhtiöitä kypsyttää. Ensin hallitus lopetti valtiontakuut ja korkotuen uusilta asunnoilta. Nyt meneillään olevassa vaiheessa hallitus yrittää muokata aso-lakia vängällä väkisin asuntojen myynnin mahdollistavaksi ja asukkaiden vuokralaistamiseksi.

Haso on romuttamassa asumisoikeusasumisen koko perusluonteen

Asumisoikeusjärjestelmässä ja -laissa ei ole valuvikaa, vaan kyseessä on poliittisesti ja keinotekoisesti luotu ongelma. 

Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso tulee valtionhallitusta avosylin vastaan korottamalla käyttövastikkeita tavalla, joka johtaa ns. hintahäätöihin, asukaskatoon ja tuohon ”vakavaan vajaakäyttötilanteeseen”, jolloin yhtiö ei saa asunnoistaan pennin jeniä käyttövastikkeina.

Hason asuntojen väitetty ”suosio” ja näennäisesti korkea noin 99 prosentin käyttöaste on saavutettu valheellisesti. Tyhjentyneitä Hason asuntoja vuokrataan nyt vapailla markkinoilla ja toistaiseksi voimassaolevilla vuokrasopimuksilla ilman pääomasijoitusvaatimuksia ja ilman aso-lain 12 ja 13 §:n mukaisia sosiaalisia valintaperusteita ja tarveharkintaa.

Näin valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa valuu markkinavuokra-asunnoiksi aso-järjestelmän ulkopuolelle ja aso-periaatteiden vastaisesti. Vuokralaiset puolestaan eivät tuo tullessaan 15 prosentin aso-maksua omana pääomana, mikä vajottaa Hasoa ja nostaa aso-asukkaiden käyttövastikkeita.

Kiskontaa edustaa Hason kerskailu ”korkeasta käyttöasteesta”, vaikka vastikekorotukset ovatkin huimia. Yhtiö siis kokeilee, paljonko asukkaiden rahapussi venyy ilman, että asukkaat lähtevät pois. Jos asukkaat eivät lähde, se johtuu siitä, että he eivät voi. Kiskonta näkyy juuri siinä.

Näennäisesti korkea käyttöaste ei ole todiste Hason suosiosta vaan sosiaalisin perustein ja tarveharkinnalla valittujen asukkaiden vaihtoehdottomuudesta. Hason talojen vastikehaitarin venymisestä johtuva sisäinen kierto, ihmisten alueellinen segregaatio ja vastikkeiden konfrontaatio ovat valtavia, mutta ne eivät näy kokonaiskäyttöasteessa.

Lopulta asumisoikeusasunnot ovat pääosin vuokrakäytössä, jolloin yhtiöt voivat irtautua talojen käyttö- ja luovutusrajoituksista nykyisenkin aso-lain 88 §:n puitteissa.

Tämän porsaanreiän kautta Haso tulee tarjonneeksi kaupunkilaisten pitkässä juoksussa maksamat asumisoikeusasunnot kuin tarjottimella ahneille kiinteistösijoittajille, jotka vuokralaistavat aso-asukkaat ja tekevät aso-asunnoista markkinaehtoisia vuokra-asuntoja, huoneistohotelleja tai Airbnb-asuntoja.

Vastikekorotuksilla Haso on muuttamassa asumisoikeusjärjestelmän koko perusluonteen sen tarkoitusten vastaiseksi.

Aso-asuminen ei tarjoaisi enää pitkäaikaisia asuntoja vaan tilapäisiä vuokra-asuntoja niille, jotka eivät jostakin syystä saa sosiaalisin perustein jaeltavia vuokra-asuntoja eivätkä markkinavuokra-asuntoja. 

Tämä on Kokoomuksen pelikirjan mukainen tavoite, jota Perussuomalaiset ja ”kotien puolesta puhuvat” kristilliset ja RKP tulevat tukeneiksi täydestä sydämestään.

 

Asukkaat kultaisessa häkissä 

Hason uuden toimitusjohtajan ja talouspäällikön tekopyhistä vakuutteluista ja toistuvasti vääriksi osoittautuneista lupauksista huolimatta yhtiön vastikekorotuksille ei näy loppua, ennen kuin käyttövastikkeiden markkinavuokrataso on saavutettu. Paikoin se on jo ylitetty, kun pienen kaksion käyttövastike on yli 1000 euroa kuukaudessa.

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrataso on joka tapauksessa väärä vastikekaton vertailukohta, koska asumisoikeusrakentaminen on valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa, ja Hason tehtävä on toimia voittoa tuottamattomana ja omakustannusperiaatteella.

Ei ole perusteltua, että aso-yhtiö saa valtion tuet mutta voisi silti pitää vastikekannon vertailukohtana vapaarahoitteisten asuntojen vuokratasoa (SASO ry:n lausunto täällä.)

Ainoa oikea vertailutaso on tuetun asumisen vuokrataso, sillä kaikki aso-asukkaat ovat taloudellisin sosiaalisin perustein valittuja. Edellä mainituista syistä ei ole perusteltua, että vastikekannon vertailukohtana pidettäisiin myöskään voittoa tavoittelevien yksityisten aso-yhtiöiden vastiketasoa.

Hason johto joko ei ymmärrä, mihin sen toimenpiteet johtavat, tai he tekevät kaiken tahallaan eivätkä välitä. Asukkaat vaihtuvat taloissa ahkerasti, ovet paukkuvat, asukkaiden sitoutuminen kiinteistöstä huolehtimiseen vähenee, ja ennen pitkää hekään eivät välitä mistään mitään. 

Sillä tavalla aso-asuminen ei olisi enää pitkäaikaista saati elinikäistä, vaan lyhytaikaisen hätämajoituksen muoto. Asukkaat olisivat kultaisessa häkissä ja etsisivät kokonaiskuluiltaan järkevämmän hintaista asuntoa koko ajan. Asuintalossani ulosmuutto on aivan jatkuvaa.

Yhtiön harjoittamaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa edustaa vinoutettu pääomakulujen tasausjärjestelmä, jota jyrkennettiin 2022 ja jonka tuloksena tiettyjen asuntojen korotukset ovat nyt 14,9 prosenttia vuodessa, kun taas toisissa taloissa ei ole korotuksia ollenkaan, mikä synnyttää eripuraa Hason asukkaiden välille. 

Hason toimitusjohtaja luikertelee ja puhuu vastikkeiden ”keskimääräisistä” korotuksista yhtiön sisällä peittääkseen tiettyjen talojen jättiläismäiset korotukset ja sen, että ihmisiä voi hukkua jokeen, jonka keskisyvyys on vain yksi metri!

Kannustamalla asukkaita Hason sisäiseen asunnonvaihtoon Hason johto koettaa ohjata asukkaita omaan sirkusjunaansa, vaikka asukkaat ovat maksaneet nimenomaan oikeudestaan asua kodeissaan pitkäaikaisesti. 

Lopulta vuokrafirmojen kokoomuslaiset rahahihhulit kiitävät euron kuvat silmissään ja rusetit kaulassaan vinhasti pyörien kohti ”loistavia kiinteistöinvestointeja” ja palauttavat onnen ensimmäisellä portaalla olleet asumisoikeusasukkaat takaisin vuokralaisuuden kaleeriorjuuteen.

 

Kaupungin pitää korjata Hason strategiset virheet, eikä se käy muutoin kuin rahalla

Sen enempää valtionhallituksen asuntopolitiikka kuin Hason toiminta ei nauti ihmisten vähäisintäkään luottamusta. Molemmat pitävät asukkaita jatkuvassa pelossa, uhanalaisuudessa sekä tulevaisuutta koskevassa epävarmuudessa.

Peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset käyttövastikkeisiin eivät ole enää korotuksia. Ne ovat uhkavaatimuksia.

Kenelläkään kunniallisella ihmisillä ei ole velvoitetta ottaa moisia korotuksia vastaan, eikä mikään kunniallinen taho niitä myöskään osoittaisi velvoitteensa suorittaneille asukkaille. 

Hason johto kiskoo rikollisella tavoin asukkaita kaksinumeroisilla vuosikorotuksilla, koska tietää, että pois lähtemisen kynnys on petetyilläkin aso-asukkailla korkea, ja kodistaan jokainen haluaa pitää kiinni.

Hason tekemät ja suunnittelemat korotukset ovat kuin syöpä, joka toistuu ilman kaupunkiomistajan tuntuvaa kaksinumeroista miljoonasubventiota, jolla asia olisi hoidettu.

Voidaan kysyä, miksi kaupunki ei niin tekisi, sillä kyse on kaupungin sataprosenttisesti omistaman yhtiön pelastamisesta, ja kurimuksen syy on kelvottomassa poliittisessa johtamisessa. Vertailun vuoksi: myös valtio on pääomittanut strategisesti tärkeiksi määrittelemiään yhtiöitä, kuten enemmistöomistamaansa Finnairia, sadoilla miljoonilla euroilla, joita ilman yksikään kone ei olisi ilmassa. Eivätkö ihmisten kodit ole Helsingin kaupungille strategisesti tärkeää omaisuutta?

Mikäli kymmenenkin prosenttia Hason asukkaista lähtee, ottaa aso-maksunsa rakennuskustannusindeksillä korotettuna eikä uusia aso-asukkaita saada tilalle, Haso ei pysty palauttamaan aso-maksuja, sillä ne eivät ole (vastoin yleistä käsitystä ja vuokravakuuksien tavoin) pankkitileillä vaan rakennusten seinissä kiinni. Koska Hason kassa on käytännössä tyhjä ja myös korjausrahastot on käytetty korkokriisin hoitamiseen, yhtiö joko menee nurin tai kaupunki on satojen miljoonien pakkorahoituksen edessä.

On totta kai kolmaskin vaihtoehto, ja se on, että vastikkeita ei koroteta asukaspaon estämiseksi, ja kaupunki pääomittaa Hasoa kohtuullisesti ja ennakoivasti.

Viestini valtuustolle on: rahaa tiskiin, ettei käy pahemmin.

Tiedän kyllä, mikä poliittinen rähinä alkaa siitä, jos kaupunki subventoi Hasoa, ja aletaan huutaa verovarojen perään. Huomautan, että kaikki verottaminen on pohjimmiltaan tulojensiirtoa, jota käytetään esimerkiksi koulutukseen ja hoivapalveluihin. Miksi ei muihin perustarpeisiin, kuten asumiseen? Ja kaupungin asuntovarallisuuden pelastamiseen. 

Asia on siis päinvastoin kuin subventioita vastustava poliittinen kaaderi näkee. Jos Hason esittämät korotukset päästetään voimaan, kyseessä on Hason asukkaille kohdennettu ylimääräinen kuntaveron korotus. 

Kaupungin vuokrataloyhtiö Heka Oy ei enää pääomituksia kaipaa, koska Hekan korotukset ovat keskimäärin vain 1,9 prosenttia vuodelle 2026. 

Hason pääomittamista puoltaa viimekätisen vastuun kiertyminen kaupungille. Asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa asioihinsa poliittisesti, sillä aso-asukkaiden suhteellinen osuus on vähäinen, vaikka määrä sinänsä on suuri (noin 16 000). Meitä vastaan näyttävät olevan niin porvaristo, punaporvaristo kuin varsinainen vihervasemmistokin, tosin kaikki eri tavalla.

Puolellamme voivat olla laki ja oikeus, ja juuri siksi valtionhallitus haluaa huonontaa lakia. 

Etujärjestöllämme SASO ry:llä ei ole yhtään palkattua työntekijää, toisin kuin vaikkapa vuokralaisilla, joiden järjestö saa myös muhkeat valtiontuet.

Hason uusi toimitusjohtaja vetoaa korotusten puolesta, koska hänelle maksetaan siitä. Hän vetoaa jatkuvasti ”omakustannusperiaatteeseen”, joten kapea on hänenkin kauppiaanjärkensä. Totuushan on, että Hason talouskriisi ei ole asukkaiden oma kustannus, vaan yllättävät kustannukset ovat aiheuttaneet meille Hason huono johto itse, ja kyse on siis kaupungin konsernijohdon omasta kustannuksesta, joka poliitikkojen pitää myös itse hoitaa.

Taloudellista vastuuta Hason kurjasta tilasta ei voida vierittää asukkaille, sillä asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa omistajayhtiön talouteen lainkaan vaan ainoastaan oman asuintalonsa kuluihin. Asukkaat eivät ole myöskään vastuussa sijoituksestaan osakkeenomistajien tapaan eiväkä velvollisia investoimaan yhtiöön lisää rahaa. Sen sijaan vastuussa on yhtiön johto, ja kaupunkiomistaja on pääomittamisen edessä. 

Hason Oy:n hallitus (joka osakeyhtiöissä kantaa vastuun) on kokoonpantu vuosien ajan amatööreistä: poliittisista luottamushenkilöistä, asukasedustajista ja kaupungin yleisbyrokraateista.

Hason toimiva johto on ollut ammattitaidotonta. Faktantarkistuksen mukaan aiempi talouspäällikkö tuli Metropolia-nimisestä kauppaopistosta vailla kiinteistö- ja investointialan syvällistä asiantuntemusta. Uusi toimitusjohtaja on enemmänkin businessmanageri ja sparraaja kuin asumis- ja kiinteistöalan asiantuntija. Sen tapaisten ”muutosjohtajien” leipätyö on tehdä firmoissa likaiset työt, ottaa siitä palkat ja kolhut ja siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Nykyinen talouspäällikkö toimi aiemmin konkurssiin menneen kiinteistökonserni Lakean talousjohtajana, joten jälki on huonoa (Lakeasta täällä). Ensimmäinen juristi (jonka voisi olettaa ymmärtävän jotakin juridisten teonaktien ennakolta vaikuttavista ominaisuuksista) saatiin Hasoon vasta vuonna 2023 (kaikki juristit tosin eivät tunne edes lakia). Nykyinen kehittämispäällikkö suunnisti Hasoon Suunnistusliitosta oltuaan siellä 16 vuotta alalla, jolla ei ole mitään tekemistä kiinteistöjen kanssa. 

Milttonilta ja Ellun Kanoista opittuun tapaan Haso korostaa ”viestintää” ja löysi Taksiliitosta asiakkuuspäällikön puskuroimaan asukkaiden ja johdon konflikteja. Ongelma ei ole kuitenkaan siinä, että yhtiön komentelu ei mene perille, vaan siinä, mitä yhtiö itse on tehnyt ja tekee.

Yhtiötä on johdettu kourallisella väkeä, vaikka johdossa olisi tarvittu kuorma-autolastillinen taloustieteen dosentteja, jotka olisivat osanneet laskea varaukset, velanhoitosuunnitelmat, menotalouden ja oikean vastikekehityksen paremmin jo vuosikymmenten ajan. 

Hasoa on johdettu ja poliittisesti ohjattu tavalla, joka tuo mieleen Kekkosen kommentin vuodelta 1975. 

Suoraan sanottuna te tunarit olette aiheuttaneet poliittisilla ja taloudellisilla tyhmyyksillänne meille asukkaille jatkuvan mullistuksen ja hätätilan, joilla pilaatte elämäämme.

En ole ikänäni kaikkena kohdannut yhtään niin epäluotettavaa ja ennustamatonta asumismuotoa kuin Hason asumisoikeusasuminen, vaikka juuri sitä markkinoidaan pitkäaikaisena, luotettavana ja jopa elinikäisenä.  

 

Haso veivaa talouttaan tappiolliseksi kuvitteellisilla ”poistoilla”

Asumisoikeusyhtiöiden toimintaa valvoo ARA:n toimintoja jatkava Varke, joka toimii (kaikeksi harmiksi) ympäristöministeriön poliittisessa ohjauksessa. Varke ahdistelee nyt Hasoa jatkuvilla omavaraisuusasteen parannusvaateilla. Voidaan kysyä, onko valvontaviranomainen laiminlyönyt tehtävänsä, kun Hason toiminta on päässyt huonoon jamaan ja täysin kuralle.

Hasossa on käynnissä jatkuva erityistilintarkastus, joka ei kuitenkaan tuo apua talouskriisiin, koska kirjapidon perusteet lepäävät väärillä vietereillä. 

Haso tekee kiinteistöjensä arvoon täysin perustelemattomia ”poistoja”, vaikka yhtiön varallisuuden arvo on koko ajan kasvanut, ja yhtiö kerskailee 1,4 miljardiin euroon nousevalla tasearvolla. Summittaisia ”poistoja” tekemällä yhtiön kirjanpito ja tiettyjen talojen talous saadaan näyttämään keinotekoisesti tappiolliselta ja vastikekorotukset muka välttämättömiltä. 

Hason 16–18 miljoonan euron vuositappiot voivat selittyä sillä, että yhtiö teki vuoden 2024 tilinpäätöksessä noin 19,2 miljoonan euron kuvitteelliset poistot, joita omakustannusperusteisissa yhtiöissä ei ole tapana tehdä. 

Tosiasiassa kyseisiä ”poistoja” ei tarvitsisi eikä pitäisi tehdä, koska kyseessä on ei-realisoimiskelpoinen ja julkisomisteinen varallisuus, mutta ”poistojen” kautta yhtiön talous saadaan veivattua näennäisesti huonoksi, jotta asukkailta voitaisiin kiskoa enemmän rahaa näin luotujen aukkojen paikkaamiseen! Tilanne on samanlainen kuin armeijan kaluston arvoon tehtäisiin ”poistoja”, jotta saataisiin talous tappiolliseksi ja perättyä lisää rahaa menoihin ja hankintoihin.

Kyse on selvästi Rikoslain 36 luvun tunnusmerkistön täyttävästä petoksesta ja kiskonnasta. Antamalla aluksi väärä kuva käyttövastikkeiden tasosta saadaan houkuteltua asukkaat muutoin vaikeasti markkinoille meneviin taloihin ja nimet aso-sopimuksiin. Sitten laitetaan häikäilemätön korotuskierre päälle vedoten upotettuun talouteen.

Rikosoikeudellinen tahallisuustunnusmerkistö täyttynee, kun Hasolla on ollut suuri motiivi haalia asukkaita taloihinsa. Tämä on johtanut virheellisen kuvan antamiseen tulevien käyttövastikkeiden tasosta ja se puolestaan meneillään olevaan kiskontaan.

Petosten tekijät ja kiskurit tunnetaan juuri siitä, että he kerskailevat toimintansa tehokkuudella ja pyrkivät luomaan ympärilleen luottamuksen kulissin. 

Kun asukkaat ovat saaneet asuntonsa sisustettua, yhtiön pikku-Perkeleet kehtaavat lähestyä asukkaita 56 prosentin vastikekorotuksilla noin 2 asuinvuoden kuluessa. Näin he romuttavat ihmisten kodit, aiheuttavat asukaspaon ja saattavat konkurssiin koko yhtiön, jotta Realiasta ja Realcosta kokoonpantu isännöintifirma Retta pääsisi ”auttamaan” kaupunkia julkisen asuntovarallisuuden realisoimisessa vuokrakiskureiden eduksi.

Helsingin porvaristo juonitteli kartellisääntöjen rikkomuksesta tuomitun Rettan Hason isännöintifirmaksi, koska realisointi on Rettan toimialaa ja isännöinti vain savuverhoa sille, mitä yhtiö ja sen komponentit ovat muualla tehneet. 

Korostan, että en pyri tässä kirjoituksessa nimeämään henkilöepäiltyjä, koska se olisi ylivoimaisen vaikeaa. Poliittisesti hallinnoidussa yhtiössä vastuu leviää ja ulottuu aina valtuustopenkkeihin asti. Epäiltyjen ja mahdollisten syyllisten osoittaminen olisi viranomaisen tehtävä. 

On tullut täysin selväksi, että valtionhallituksen asuntopolitiikka on julmaa, kylmää, raakaa, petollista, epäinhimillistä ja rumaa, mutta en olisi odottanut, että Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö ryhtyy samaan. 

Hävetkää edes, jos sitäkään osaatte. 

 

Aiheesta aiemmin

Hallituksen asoselvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea 

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

---

Kirjoitusta on päivitetty 30.8.2025.