23. heinäkuuta 2012

Eurosta eroaminen kuin tupakoinnin lopettaminen


Euro tuntuu olevan monille poliitikoille kuin kärpäspaperia tai Bostik-liimaa, josta ei saa käsiään irti, jos siihen on kerran tarttunut.

Euroopan rahaunionin jäsenyyttä pidetään poliittisena faktisiteettina, jolle ei myönnetä olevan vaihtoehtoja.

Viime aikojen mielipidetiedustelut osoittavat kuitenkin, että kansalaiset ennustavat ”jonkin maan” eroavan eurosta seuraavien kahden vuoden kuluessa.

Uskonkin, että eurosta irtautuminen on yhtä helppoa kuin siihen liittyminen. Ainakin teknisesti.

Monia pelottavat asiaan liittyvät taloudelliset seuraukset. Pelätään luottamuksen heikentymistä ja lamaa.

Mutta luottamushan on murentunut jo. Paluu kansallisiin valuuttoihin voisi jopa lisätä luottamusta.

Kaikissa asioissa on kynnys, jonka ylitettyä tappiot ovat suurempia kuin voitot. Euron kohdalla tämä kynnys on ylitetty.

Jossakin vaiheessa myös firmojen rahoittajat lopettavat konkurssikypsien yritysten lainoittamisen ja hakevat ongelmayhtiöt konkurssiin. Täytyykö euron kanssa odottaa tätä pakkotilannetta?

Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Suomi järjestää Euroopan rahaunionin jäsenyydestä hallituksen lupaaman kansanäänestyksen.

Pääministeri Esko Aho nimittäin lupasi, että äänestettäessä Euroopan unioniin liittymisestä ei äänestetä euron jäsenyydestä. Siitä oli tarkoitus järjestää uusi kansanäänestys.

Hänen seuraajansa ja vihollisensa Paavo Lipponen puolestaan katsoi, että Ahon lupaus oli henkilökohtainen (vaikka se olikin tehty pääministerin ominaisuudessa) eikä sido häntä. Niinpä demaripääministeri johdatti Suomen euroon yleiseurooppalaisen sosiaalidemokraattisen politiikan merkiksi.

Olen melko varma, että mikäli eurosta järjestettäisiin se luvattu kansanäänestys Ruotsin tapaan, edessä olisi paluu markkaan. Sen verran etua Suomelle olisi omasta valuutasta. On tietenkin epävarmaa, mitä vaikutuksia asialla olisi rahamarkkinoihin ja muihin EMU-maihin. Juuri niitä monet pelkäävät.

Pelko on kuitenkin huono lähtökohta mille tahansa elämän suunnittelulle. Se johtaa pakkotilanteisiin ja epätoivoon. Tuloksena on kiertelyä ja kaartelua, valehtelua ja itsepetosta sekä lopulta taloudellisen ja poliittisen itsemääräämisoikeuden menetys.

On selvää, että napanuoran katkaiseminen muihin euromaihin pelottaa ja arveluttaa. Mutta elämässä kannattaa yleensäkin valita aina se vaihtoehto, joka pelottaa eniten, sillä se tie vie menestykseen ja onneen, kun taas se tie, joka pelottaa vähiten, johtaa ikuiseen kadotukseen.

Nyt Euroopan kansoja kiristetään.

Meitä painostetaan ja uhkaillaan.

Se on möröillä ratsastamisen, vastuun siirtelyn ja rosvouksen politiikkaa, kun verovaroja kannetaan vieraiden kansakuntien hyväksi ja kansallisvarallisuutemme pelataan Monte Carlon kasinolla.

Eurosta voi myös erota. Edut ovat suuremmat kuin haitat: ne suuret riskit ja valtavat vastuut.

Se on hieman kuin tupakoinnin lopettaminen. Kutittelee vähäsen mutta ehkäisee hitaasti kehittyvää keuhko- ja kurkunpääsyöpää, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, aivoinfarkteja ja siittiöiden vähenemistä.

21. heinäkuuta 2012

Kaasuhyökkäjille sakinhivutusta?


Monet ovat toivoneet, ettei Oulussa tehty kaasuhyökkäys olisi ollut läimäytys kohti homojen naamaa. He ovat nähneet sen mieluummin protestina tilaisuudessa esiintynyttä Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtajaa, Dan Koivulaaksoa, kohtaan.

Vaikka kyse olikin Setan ja North Priden ulkopuolisesta tapahtumasta, lienee selvää, että jos saapuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitettuun tapahtumaan kaasuase taskussa, aie on suunnattu myös seksuaalivähemmistöjä vastaan.

It was not personal, it was politics.

Monet oikeistolaisesti ajattelevat homot eivät ole tuominneet tämänkertaista kaasuiskua kovin äänekkäästi. – Miksi?

Syy lienee se, että vasemmistopoliitikot ovat käyttäneet seksuaalivähemmistöliikettä omana fooruminaan vaalityön tekemiseen, ja seksuaalivähemmistöliike on suhtautunut torjuvasti oikeistoliberaalien esiintymiseen Setan tilaisuuksissa.

Seta ja sen paikallisjärjestöt ovat tarjonneet esiintymislavoja lähinnä vasemmistolaisille ja vihreille poliitikoille. Esimerkkinä puolueellisuudesta on myös se, että valtakunnallisen Setan tiedottajaksi nimitettiin viime keväänä Vasemmistonuoret ry:n tiedottajana toiminut medianomi Eliisa Alatalo.

Hain huvin ja harrastuksen vuoksi myös itse kyseistä tehtävää, mutta järjestön viherfeministit eivät piitanneet edes haastatella minua kuullakseen, mitä sanottavaa minulla asioista on. (Seta onkin tässä valossa varsin surkea töihinottaja.)

Sateenkaarilipun alle pitäisi nähdäkseni mahtua kaikki poliittiset värit puolueettomuus mukaan lukien, eikä yhdistyksen pitäisi olla vihervasemmistolaisten feministien eikä transgenderistien puoluetoimisto.

Nykyisin Setan 8:stä työntekijästä ja tehtävästä peräti 3 ovat transtyölle omistettuja, mikä on kohtuutonta, sillä valtaosa jäsenistä on kuitenkin homoja ja lesboja. Niinpä vaadin henkilökunnan edustussuhteiden saattamista vastaamaan seksuaalivähemmistöjen keskinäisiä määrällisiä edustussuhteita ja sitä, että tavalliset perushomotkin voisivat jälleen toimia yhdistyksessä ja liikkeessä.

Vasemmistolaisuuteen sitoutuminen taas on ollut epäjohdonmukaista, sillä vasemmisto on ajanut tasavertaisuutta yhdenmukaistamisen valossa, kun taas oikeisto on edistänyt tasavertaisuutta yksilöllisyyden kautta.

Seksuaalinen vapautuminen on tapahtunut nimenomaan länsimaisen liberalismin avulla – ei sosialistisen ja kommunistisen ideologian tuella. Itäblokin maissa homoja ahdisteltiin kuin natsi-Saksassa, ja sosialistisen ajattelun perua on myös homojen nykyinen vainoaminen Venäjällä ja Kiinassa.

Entä tämänkertaisen kaasuiskun merkitys? Oman käsitykseni mukaan väkivalta on joka tapauksessa tuomittavaa, onpa kohteena sitten kokkari tai vassari. Lisäksi on väärin, jos liike opettaa näkemään kaikki muut jäsenensä, paitsi vihervasemmistolaiset, vastustajina. Tosiasiassa vastustaja on tuo seksuaalivähemmistöjä pahoinpitelevä porukka. Toivottavasti yhteinen vihollinen yhdistää.

Ehkä homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen kannattaisi lopettaa toisen posken etiikka ja antaa takaisin samalla mitalla. Hyökkäyksiä tekevä jengi ei opi eikä lopeta ennen kuin homot on työnnetty takaisin siltojen alle – tai vihan lietsojia on vedetty itsepuolustuksen muodossa pataan.

Muutoin on vaara, että hyökkäykset karnevalisoituvat osaksi kaikkia vapautuspäiviä ja media sekä valtaväestö alkavat pitää niitä asiaankuuluvina. Pippurisumutteeseen nimittäin tottuu. Yleisö on tällöin turrutettu välinpitämättömyyteen.

Ennen vanhaan oli tapana antaa reilun pelin sääntöjä ja poliittisia käytöstapoja rikkoville ”sakinhivutusta”. Yksi vaihtoehto olisi siis se, että hyökkääjiltä revittäisiin maastohousut jalasta ja laitettaisiin jalkapuuhun kiinni!

Käräjäoikeus langetti vuoden 2010 Helsinki Priden kaasuiskusta tuomituille mielestäni aivan liian lievän rangaistuksen, sillä vastaajat tuomittiin syyllisiksi 88 pahoinpitelyyn ja 71 poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Neljän kuukauden ehdollinen tuomio on päänsilitystä ja rohkaisee uusiin yrityksiin. Puolueet ja poliitikot, jotka eivät tuomitse väkivaltaa vaan ymmärtävät sitä, ovat syypäitä väkivallan esiinnousuun.

Tällä viikolla pride-tapahtumia on vietetty sekä Tampereella että Oulussa. Terveisiä sinne maakuntiin!

Homous näyttää kiehtovan homojen vihaajia kuin karhua hunaja. Se on ymmärrettävää, sillä usein nämä nulikat ovat piilohomoja itsekin. Homoutta torjuessaan he vihaavat omaa sukupuoltaan ja inhoavat itseään. Näitä maskuliinisuuden tavoittelijoita kenties hävettää naisen kanssa eläminen, koska pitävät sitä jotenkin ”nynnymäisenä”.

20. heinäkuuta 2012

Espanjan tautia hoitaessa


Kansa on kiittänyt demarien viisautta puolueen vaadittua vakuuksia EU-maille myönnettävien takauksien katteeksi. Tämä näkyy muun muassa siinä, että puolue on kirimässä kokoomuksen ohi maan suurimmaksi.

Ihanko itse tämän Sdp:ssä keksivät?

Harva enää muistaa, että vasemmiston vaatimus takauksista kirjattiin hallitusohjelmaan ”sisäpoliittisista syistä”: jotta vasemmistopuolueet voisivat tukkia kannatuspaon Perussuomalaisten suuntaan.

Paradoksaalista on, että Jutta Urpilainen on istunut Timo Soinin pöksyillä tuleen Espanjan vakuusneuvotteluissa. Äänitorvena vakuuksien puolesta esiintyy Sdp, mutta partituurit sävelsi Soini.

Silti Urpilainen ripittää Soinia eduskunnassa ”Espanja-lainoituksen välttämättömyydellä”, vaikka demarit itse asiassa varastivat kaikki nuottinsa persujen takataskusta.

Eduskunta keskeytti eilen kesälomansa ja kokoontui käsittelemään Espanjalle junailtua vakuussopimusta. Tapaus on historiallinen. Vastaavaan on yleensä vaadittu sotatila.

Tämä ei liene kaukana totuudesta, sillä sotaa käydään nyt Euroopassa kapitalismin asein, kun pankkeja pelastetaan kaiken muun hinnalla. On mahdollista ja todennäköistäkin, että jonakin päivänä konfliktit eskaloituvat aseelliseksi väkivallaksi joko kansanjoukkojen kesken tai valtioiden välillä, kun pöty loppuu sekä poliitikkojen puheista että kansalaisten pöydästä.

Minun käy sääliksi kansanedustajia, jotka joutuvat etsimään eurokryptatun sopimusluonnoksen sudenkuoppia keskellä heinähellettä. Auttakoon säiden haltija heitä vaikeassa työssään!

Muutamien mielestä kansanedustajille sähköpostitettu asiakirja on jälleen niitä dokumentteja, joita on ”mahdotonta lukea”. Luonnoksessa on korjauksia, lisäyksiä, pykäläkoregrafiaa ja johdannaisten johdannaisiin viittaavia näennäislupauksia kuin Lissabonin sopimuksessa tai Koraanissa, joka sekään ei tullut faksilla Taivaasta.

Kokoomuksen Jan Vapaavuori tuossa väläytti pari päivää sitten, että Suomi voi joutua maksamaan vakuuksien vaatimisestaan kalliisti. Ja Urpilainen puolestaan vastasi, ettei voi neuvotella puolella valtakirjalla.

Tähän on johtanut ”eurooppalainen yhteistyö”.

Jos Suomi myöntää takaukset ilman vakuuksia, me kärsimme tappiota, kun Espanja ei selviä velvoitteistaan. Ja jos vaadimme vakuuksia, isot ja ylimieliset EU-maat kostavat meille heti, kun pääsevät niskan päälle. Kaiken aikaa suomalaisia pakotetaan häpeämään vastuullisuttaan, vaikka se on moraalisesti esimerkillistä.

Euroopan rahaunioni on uhittelun, rosvouksen ja taloudellisen vastuun siirtelyn liitto.

Siksi en kannattanut alun perin myöskään liittymistä Euroopan unioniin, kun aavistin, mitä siitä seuraa.

Itse en tarvitse sen kaltaista ”kansainvälisyyttä” mihinkään.

Euroopan rahaunioni on pelkkää juoksuhiekkaa, jonne myös Jyrki Katainen on uponnut kaulaansa myöten. Hän vetoaa omaan tietämättömyyteensä, kun kysytään, missä on se raja, jossa takaaminen loppuu. Ikään kuin tulevaisuutta koskevan tiedon puute olisi jokin peruste jatkaa nasta laudassa ajamista ilman valoja, kohti edessä olevaa sysimustaa pimeyttä!

”Mikäli pankkeja ei pelasteta, käy vielä huonommin ja valtiot kaatuvat, tulee lamaa ja työttömyyttä.” Tämä on yleisin lainaohjelmien puolesta esitetty argumentti. Ja samalla pelottelun, uhkailun ja möröillä ratsastamisen politiikkaa.

Ajatus kai on, että hirttoköyttä tarjotaan kaikille ”yhteisvastuuseen” sitoutuville valtioille niin paljon, että uhrien jalat ulottuvat maahan.

Tällainen ”yhteisvastuu” on kuitenkin yhteiseen valheellisuuteen pakenemista. En usko, että se korjaa perusongelmaa: yhteisvaluutasta johtuvaa valtioiden pakottamista samalle viivalle.

Luulen, että tätä kautta ahdinko vain syvenee. Seuraavaksi pitää pelastaa Italian valtiontalous ja pankit. Ja niin edelleen.

Myös pysyväksi tarkoitetun vakausvälineen kassa tyhjenee pian. Muita vaihtoehtoja ei taida jäädä kuin se, jota Markku Uusipaavalniemi jo esitti: että EKP laskee liikkeelle tuhat miljardia bitti- ja setelirahaa ja ostaa sillä valtioiden velkakirjat pois pankeista. Seuraus: inflaation kaltainen tasavero kaikille, tiedän.

Parasta kai olisi, että koko EU:ta ja euroa ei olisi koskaan luotu. Sen junailivat kokoon pullamössösukupolveen kuuluvat lullukkapoliitikot, jotka halusivat vähentää elintasoeroja Euroopassa, välttää ”sitä pahaa nationalismia” ja estää Saksan talouden nousun hallitsevaksi.

Nyt tynnyri vuotaa siitä, mistä lauta on matalin, valoa kannetaan säkillä huoneesta toiseen ja rahaa äyskäröidään vuotavalla sangolla rikkaammilta köyhemmille.

Tämä synnyttää katkeruutta eikä ota huomioon meritokraattista ansioperiaattetta. Voi nimittäin olla, että pohjoisten maiden paremmat tulot ovat vaivalla ja rehellisellä työllä saatuja, toisin kuin eteläisten maiden suuret menot, joiden takana on vilppiä ja korruptiota.

Näin luodaan jälleen tilaa sille kauhealle nationalismin esiinnousulle, kun ihmiset huomaavat, että oikeudenmukaista politiikkaa voidaankin tehdä vain kansakuntien kokoisten yksiköiden sisällä, juuri niiden, jotka ovat taanneet ihmisten itsemäärämisoikeuden, hyvinvoinnin, rauhan ja demokratian.

11. heinäkuuta 2012

Videoblogi: Pyöräilyä & politiikkaa


Näin kesällä on syytä poistua hieman blogien äärestä ja harrastaa vaikka maantiepyöräilyä.



Kekkonen totesi aikoinaan, että jokainen syy, joka voidaan esittää kuntourheilua vastaan, on tekosyy.

Tuohon aikaan myös jokainen syy, joka voitiin esittää N-liittoa vastaan, oli olevinaan ”tekosyy”.

Mutta urheilusta puhuessaan Kekkis oli kyllä oikeassa.

Maantiepyöräily on verrattavissa uintiin. Se sopii miltei jokaiselle iästä riippumatta. Jos luusto ja nivelsiteet eivät kestä esimerkiksi maratonia, voi harrastaa pyöräilyä.

Huitaisin alkuviikosta jälleen jokakesäisen Itä-Uudenmaan lenkkini. Päivä meni Porvoossa, ja kilometrejä kertyi yhteensä yli 150.

Harrastuksena tämä menee, mutta ammatiksi pyöräilystä ei ole, ei vaikka kuinka olisi perusvihreä. Ei fillariointi autoilua ja muuta liikennettä korvaa. Kaikille työpaikoille kun ei ole menemistä lahje ketjun väliin jumittuneena, deodorantti pettäneenä ja kurat kauluksen alla.

Sen sijaan suositan maantiepyöräilyä jokaiselle kuntourheiluksi! Välineetkään eivät paljon maksa. Hyvän japanilaisilla vaiheilla varustetun virvelin saa autovakuutuksen hinnalla. Ja läski lähtee.