Suomen Akatemia Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla

Taas on se aika vuodesta, jolloin Suomen Akatemian pistoolit laukeavat, ja piipuista tulee päivänkakkaroita.

Akatemia päätti 30.5.2023 tekemillään ratkaisuilla tukea Helsingin yliopistossa suomalaisten ihmisten verovaroilla elelevän ulkomaalaisprofessori Edward Webbin hanketta, jossa selvitellään ”toissijaisten metsien ja peltometsien tasapainottamista toimeentulon haavoittuvuuden vähentämiseksi Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla”.

Edward Webbin täytyy olla todellinen nero, sillä kukaan tavallinen tieteenharjoittaja ei pystyisi kääräisemään 549 701 euroa rahaa Suomen valtiolta täysin mitättömällä ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkityksettömällä hankkeella.

Voidaan kysyä, millä tavoin Nepalin ”toissijaisten metsien ja peltometsien” ja niiden ”työvoimarajoitteisten keskikukkuloiden” pitäisi kuulua Suomen valtion rahoittaman tieteen kohteisiin. 

Eivät kiinnostaneet yhtään Suomen maaseudun tyhjentyminen, Suomen maaseudun kotitaloudet, Suomen rahakasvit ja Suomen metsien uudistaminen? Suomen ja Nepalin vertaaminen ei voisi edes periaatteessa olla millään tavoin informatiivista.

Hankkeen kuvauksessa mainitaan kahteen kertaan naiset, sillä feminismin agendan ajaminen merkitsee Suomen Akatemian rahanjaossa selvää rahaa – jopa tässä luonnontieteellisessä hankkeessa, jonka pitäisi olla sukupuolineutraali.

Kun metsätieteellistä projektia on perusteltu vielä sosioekonomisella valittelulla ja puheella ”työvoimarajoitteisuudesta” ja ”toimeentulo-ongelmista”, on metsäntutkimushankkeesta saatu tekaistuksi kehitysmaapoliittinen punaviherprojekti, jolle tiedostavainen tiedeyhteisö on kipannut yli puoli miljoonaa euroa tunnotonta rahaa.

Suomalaisen tieteen näkökulmasta kyseisen hankkeen tutkimuksellinen intressi on sen sisällön osalta nollan arvoista.

Nollan arvoista on myös kyseisen hankkeen teoreettinen ja metodologinen mielenkiinto, eli hankkeella ei todennäköisesti ole mitään annettavaa metsäntutkimuksen menetelmille hankkeen yhteiskuntatieteellisen painotuksen vuoksi.

Myös yhteiskuntatieteiden näkökulmasta kyseinen hanke on mitätön, koska se perustuu vain totutun siirtomaapoliittisen kverulatorian toistelemiseen luonnontieteiden viitekehyksessä.

Miksi tällaista paskaa sitten rahoitetaan?

Siksi, että Suomen valtion rahoittama tiede on kahlittu kansainvälisen tiedeyhteisön ohjaukseen. Päätöksen rahoitettavista hankkeista ja henkilöistä tekevät käytännössä ulkomaalaiset refereet ja niin sanotut asiantuntijat, joille hakemukset ja tutkimussuunnitelmat lähetetään arvioitaviksi.

Tämä takaa, että rahaa ei anneta sellaisille hankkeille, jotka olisivat suomalaisten näkökulmasta kiinnostavia. Mutta rahaa lapioidaan kaksin käsin kansainvälisen tiedeyhteisön päättämille aiheille.

Suomen Akatemian toimikunnat ovat paneeleissa märehdittyjen lausuntojen vankeja. Papereita käsittelevät ja asiantuntijoita valikoivat Suomen Akatemian virkamiehinä ja -naisina toimivat puoliksi oppineet ”tiedeasiantuntijat”, joita ennen sanottiin tiedesihteereiksi. Esimerkkinä nyt vaikka johtava tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissohko.

Se, että Suomen Akatemia rahoittaa huuhaatutkimuksia, johtuu tosiasiasta, että akateemisen tutkimuksen rahoittamista ei johdeta suomalaisen yhteiskunnan eikä tieteen eduksi eikä suomalaisten ihmisten näkökulmasta.

Opetusministeriö ja Suomen Akatemia ovat menettäneet otteensa tutkimustoiminnan painopisteiden määrittelemisestä. Kummassakaan ei ole järkeviä ihmisiä, jotka osaisivat koordinoida rahoitusta aiheisiin, jotka olisivat tärkeitä, olennaisia ja keskeisiä suomalaisen tieteen piirissä ja suomalaiselle yhteiskunnalle.

Tämä on seuraus yliopistolaitoksen ja Suomen Akatemian ajatumisesta internatsistiseen ohjaukseen.

Maassamme tarvittaisiin kansallista tiedepolitiikkaa, jolla mitättömien tutkimusten rahoittamisesta tehtäisiin loppu.

Mikäli nykymeno jatkuu, uuden hallituksen eteen avautuvat hyvät mahdollisuudet säästää tieteen, opetuksen ja tutkimustoiminnan menoista.

Ruikutus tieteen, opetuksen ja koulutuksen säästöistä on turhaa, sillä rahaa on riittänyt tuhlattavaksi kansainvälisiin ja kehitysmaapoliittisiin hankkeisiin piilokehitysavun ja ulkomaalaisille tutkijoille tarjotun sosiaaliturvan kautta.

Suomen Akatemian toimintamenoista pitäisi leikata puolet, ja kokonaan pitäisi rahoitus ottaa pois Nepalin työvoimarajoitteisten keskikukkuloiden kaivelulta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun arvostelen Suomen Akatemiaa järjettömistä rahoituspäätöksistä. Viime vuonna esimerkkitapauksenani mädästä rahoitustoiminnasta oli muuan Anna Rajalan saama 254 465 euron rahoitus hankkeelle ”Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa” (TaY).

Punavihreä woke leimaa pahoin etenkin Kulttuurien ja yhteiskunnan toimikunnan rahoitusratkaisuja. 

Akatemiatutkijan rahoituksen 605 250 euroa sai kommunismin historiasta innostunut Kasper Braskén poliittisella mainoksellaan ”Globala proteströrelsers kamp mot extremhögern: Antifasism, antirasisim och internationalism i multietniska metropoler” [suom. ”Globaalien protestiliikkeiden kamppailu äärioikeistoa vastaan: Antifasismi, antirasismi ja internatsismi monietnisissä metropoleissa”].

Voitte arvata, millä tavoin aiheen tarkastelu painottuu suomenruotsalaisen tutkijan kynänkäänteissä Åbo Akademissa. Selvemmin ei voisi omaa äärivasemmistolaisuuttaan julki huutaa, ja akatemia on huutoon yhtynyt. Hanke toistaa vasemmiston ikuista tapaa leimata kaikki oikeistolainen ajattelu automaattisesti ”äärimmäiseksi” ja sen vastustaminen hyveelliseksi ”antifasismiksi” ja ”antirasismiksi”.

Filosofista valonpikahdusta en havainnut yhdessäkään akatemiatutkijoiden rahoituspäätöksessä. Eräässä sossuhankkeessa oli sana ”jengiongelma” laitettu lainausmerkkeihin, ikään kuin sitä ei olisi.

Tieteen julkinen rahoittaminen tapahtuu nykyisin punavihreässä postmodernissa viitekehyksessä, jolle akateeminen toiminta on alistettua.

Esimerkkeinä ovat hankkeet ”Vihreä tuloverouudistus” (Matti Liski, Aalto, 278 553 euroa), ”Lumoutuminen nuorten teknologisoituneessa kaupunkitilassa: kohtaamisia, erontekoja ja politiikan mahdollisuuksia post-sosiaalisessa kaupungissa” (Noora Pyyry, HY, 499 323 euroa) ja ”Alkuperäiskansojen perinteinen ekologinen tieto, alkuperäiskansaistaminen ja kansallispuistot: kohti kestävää kehitystä ja yhteishallintoa” (Rani-Henrik Andersson, HY, 499 038 euroa).

Viimeksi mainitun tutkimustehtävänä lienee osoittaa, että Uuden-Seelannin maorit edustivat esisosialistista ajattelua, koska heille ”joki voi olla henkilö”, ja tämä voi ohjata meitä ”kestävää kehitystä edistävämpiin ja inklusiivisempiin hallintotapoihin”. Samaan ajattelutapaan nojaa ilmeisesti myös ”vihreä tuloverouudistus”, joka nojaa verotuksen ohjaamiseen ekologisen mallin mukaan.

Woke on vahvasti läsnä myös 693 057 euroa kuitanneessa hankkeessa ”Valkoinen solidaarisuus ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen oikeudet Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Länsi-Euroopassa, 1960-luvulta 1990-luvulle” (Reetta Humalajoki, TY). Voidaan kysyä, mitä tuo vuosikymmeniä sitten loppuun märehditty museorasistinen vainoriitely nyky-Suomeen kuuluu. Millä tavoin hanke valaisee suomalaisen nyky-yhteiskunnan ajankohtaisia poliittisia repeämiä?

Rotupolitiikalla ja alkuperäiskansojen asemalla ratsastavia keinohankkeita elätetään ilmeisesti siksi, että niiden kautta tajuntaan voidaan takoa monikulttuuri-ideologiaa ja päällystää tietä kansojen diasporalle kaukaisista maista. Paremmista hakemuksista on pulaa, ja tutkijakunta on niin tyhmistynyttä, ettei rahoitettavaksi kerta kaikkiaan löydy maahanmuuton jo aiheuttamiin ongelmiin pureutuvia hankkeita.

Näyttöä ajan hermolla olemisesta Akatemia antaa rahoittamalla hankkeita ”Naisten työ ja palkat Suomessa, 1600–1920” (Riina Turunen, JY, 422 594 euroa) ja ”Miten noitavainot vältettiin 1600-luvun Suomessa? Toiminta ja kokemus vainojen hillinnässä” (Raisa Toivo, TaY, 356 324 euroa).

Palkkatasa-arvo on todettu jo ylitetyksi ja naisten korkeampi palkkaus saavutetuksi Pauli Sumasen ilmaiseksi tekemissä tilastotutkimuksissa, joten feministien täytyy vedota historiaan oikeuttaakseen jatkuvaa kipuilua ja taistelua yhä uusien etuoikeuksien ja ohituskaistojen rakentelemiseksi.

Noitavainot ovat nykyisin käänteisiä. Ne esiintyvät kansallismielisesti ajattelevien filosofien ajamisena punavihreän yliopistolaitoksen ulkopuolelle. Esimerkkinä nyt vaikka teokseni Totuus kiihottaa kohtaama raatelu, jonka vuoksi kirjoitin teoksen Pavlovin koirat. Historianprofessori Timo Vihavainen arvioi asioita täällä.

Toistan jo aiemmin esittämäni toivomuksen.

Toivottavasti seuraava hallitus leikkaa yliopistoille ja Suomen Akatemialle myönnettäviä rahallisia avustuksia reippaalla kädellä, ihan oman kunniallisuutensa vuoksi. Varaa ja tarvetta kaikesta hömpötyksestä säästämiseen nimittäin on – ja paljon.

Rahaa ei pidä laittaa mimesikseen. 

Rahaa ei pidä antaa ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) satu-sesse sopasille.

Rahaa ei pidä roiskia narratiivisuuteen, representaatioihin eikä performansseihin.

Rahat pitää ottaa pois agenda- ja tendenssitoiminnalta, jolla ”edistetään” jotakin tieteen ulkoista tarkoitusperää, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” tai maahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa.

Tieteen ei tule olla sosiaalipolitiikan muoto.

 

Aiheesta aiemmin:

Multicultitaurus, tiedecus, rahatonsiis

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

Koulutuksesta voidaan leikata tason kärsimättä

Vinkiksi hallitusneuvotteluihin ja säästötoimiin: koulutuksesta voidaan aivan hyvin säästää, ja paljon, vaikka lähes kaikki puolueet ovat vakuutelleet, ettei koulutuksesta leikata. Kyllä voidaan myös leikata – oppimistulosten ja tieteen kärsimättä lainkaan!

Tämä maa on pullollaan tuulesta turvoksissa olevaa luottamusta kouluttelun kaikkivoipuuteen. Koulutusta, koulutusta ja kouluttelun päälle koulutusta! Vihervasemmisto on ruikuttanut kaiken aikaa koulutusleikkauksista ja pitää niitä syyllisinä koulujen ongelmiin.

Koulujen ongelmat eivät ratkea rahalla, kun ongelmana ovat väärät toimintatavat, monikulttuurinen koulukokeilu ja inkluusio. Ne ovat immateriaalisia ongelmia, jotka ratkeavat vain opetuskulttuurin muutoksella ja oppilasaineksen kohdentamisella oikeanlaiseen koulutukseen.

Ongelma ei ole määrällinen vaan laadullinen. Siksi se voidaan korjata vain asenteiden muutoksella opetuksessa ja koulutyössä.

On väärin, että sukupuolineutraalia sanitaatiota, transmyönteisiä suihkutiloja ja häirintäkieltoja pidetään tärkeämpinä kuin Newtonin lain, biologian ja pitkän matematiikan opettamista. Vaatimustasoa on korotettava ja huonot oppilaat jätettävä luokalleen, ja häiriköt on laitettava tarkkikselle. Jauhojengi pitää laittaa vieroitushoitoon, josta ei päästetä ennen kuin uusavuttomuus on saatu loppumaan.

Tasokurssit yläkouluihin, vähemmän aloituspaikkoja lukioihin, tasavertaiset sukupuolikiintiöt, ammattikoulutusta lisättävä ja lyhennettävä, ja lähiopetus vallitsevaksi työmuodoksi. Suomalaisnuoria on saatava ammatillisille aloille, etteivät suomalaiset syrjäydy työelämästä samalla kun Wolt-kuskeja rahdataan ulkomailta patjoille ruokintaa tukemaan.

Samanaikaisesti pitäisi vähentää aloituspaikkoja yliopistoista ja karsia yliopistojen rahoitusta. Ammattikorkeakouluja ei saa sanoa enää soveltavien tieteiden yliopistoiksi, sillä ”university of applied sciences” on harhaanjohtava nimike. Määrälliset tutkintotavoitteet pois korkeakouluilta ja yliopistoilta. Ne ovat johtaneet samaan kuin hihat palaen tehty ilmastopolitiikka: ylimitoitettuihin ja kunnianhimoisuudessaan kunniattomiin uhrauksiin, joilla laatu on muutettu määräksi.

Yliopistoissa ei pitäisi hyväksyä artikkeliväitöskirjoja kuin poikkeustapauksissa. Niin tohtorintutkinnot saataisiin tasoltaan nostetuiksi ja määrät vähennetyiksi neljäsosaan nykyisestä, mikä vastaisi 1990-luvun tasoa. Väestöön suhteutettuna se vastaisi todellisten tieteen suurvaltojen, kuten Ranskan ja Japanin, tilannetta.

Yliopistojen rahoitusleikkaukset auttaisivat yliopistoja itse päättämään, mikä niissä on säilyttämisen arvoista ja karsimaan pseudotieteellisiä turhuuksia, joita esiintyy etenkin sukupuolten tutkimuksessa. 

Muodollisista kelpoisuusvaatimuksista pitää joustaa. Vain näin kohtaanto-ongelma voidaan ratkaista. Opettajiksi ja varhaiskasvatukseen pitää hyväksyä myös lähialoilta valmistuneita. Ay-poliittisia esteitä pitää purkaa. On järjetöntä, että esimerkiksi sosiologian maisterit eivät kelpaa kunnan sosiaalityöntekijöiksi, vaan virat on läänitetty THL-sertifioiduille AMK-sosionomeille.

Myöskään asiantuntija-aloille ei pidä tuoda eliittityövoimaa ulkomailta, sillä sitä on omasta takaa. Valkokaulusköyhälistö on Suomen uusi yhteiskuntaluokka. Lähinnä vain hoito- ja rakennusalalla on työvoimapulaa, mutta esimerkiksi insinöörejä on tälläkin hetkellä työttöminä noin 2200!

Puheet korkeasti koulutettujen vapaasta polusta Suomeen EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta pitää lopettaa. Korkeasti koulutetuille suomalaisille ei ole tähäänkään asti löytynyt tarpeeksi työpaikkoja, eikä töihin puolestaan ole löydetty tarpeeksi matalasti koulutettuja ihmisiä.

Tarvitaan muka koodaajia. Blingivanteet ja kaulakorut kimaltavat heidän loistoautoillessaan kaduillamme suomalaisten korkeakoulutettujen joutuessa olemaan heidän vuokseen toimettomina. 

Kaikkein hulluinta suomalaisessa koulutuspolitiikassa on yliopisto- ja korkeakouluresurssien, opiskelupaikkojen ja työpaikkojen jakaminen ulkomaalaisille ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi. Opetusministeriö on vaatinut ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän kolminkertaistamista ja muutamat yliopistot määrän nostamista 40 prosenttiin. Tämä tarkoittaa vaadetta muuttaa opetus kokonaan englanninkieliseksi, mikä olisi toteutuessaan kuolinisku suomenkieliselle tieteelle ja tieteen suomenkielisyydelle.

Verovaroin kustannetut resurssit kuuluvat suomalaisille itselleen, ja siksi yliopistoilta pitää leikata 40 prosenttia valtionavuista pois, mikäli ne jatkavat opiskelu- ja työpaikkojen jakelua ulkomaalaisille. Ulkomaalaisten opiskelijoiden tulee maksaa opinnoistaan täysi hinta ja ulkomaalaisten tutkijoiden tuoda resurssit tullessaan, mikäli aikovat kellotella yliopistoissamme.

Kannattaa lukea kolmen kuukauden takainen analyysini siitä, mistä kenkä puristaa Suomen koko koulujärjestelmässä. Olen käytettävissä opetus- ja kulttuuriministeriöön erityisavustajaksi tulevalle ministerille.

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Suomen Akatemian kulttuurien ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta antoi jälleen kultamuniensa kuoriutua. Muiden muassa Tampereen yliopisto sai rahat peräti 12 hanketta varten.

Kirsikkana kakussa on queer-ideologi Tuula Juvoselle lahjoitettu tasan 500 000 euron rahakokko hankkeeseen nimeltä ”Affektiivinen aktivismi: queer- ja transmaailmojen luomisen paikat”. Se ei minun ja monen muun mielestä tuota tietoa eikä ymmärrystä muille kuin feministisen bunkkerin asukkaille, joita se ehkä palvelee jonkinlaisena itseterapiana.

Koska ”affektiivisuus” on tunteellisuutta, tuossa lienee tarkoitus harjoittaa ”tunteellista riehuntaa transsukupuolisten omien maailmojen luomiseksi” joissakin kulahtaneeksi käyneissä ”tilallisissa viitekehyksissä”. Vaikuttaa jälleen vahvasti siltä kuin tarkoitus olisi tanssahdella kasaan opintopisteitä turuilla ja toreilla. Tämä ei poikkea paljoa ”queer-performatiivisuudesta koirapuistoissa” eikä muista ”feminististä maantiedettä” parodioivan tutkimustoiminnan helmistä, joista kirjoitin täällä.

Mainittakoon, että veronmaksajien tunnottomalla rahalla voideltu Tuula Juvonen on juuri se lehtori, joka potki perussuomalaisia nuoria edustavan Joakim Vigeliuksen kurssilta, kun tämä oli eri mieltä luennolla opetetuista ”miesten kuukautisista” (puolustuspuheita täällä ja täällä). Pyrkiessään tukahduttamaan opiskelijan reaktiot Juvonen osoitti oman epäpedagogisuutensa.

Sama pinkkifasismi toistui erään käyttäjän Twitterissä: ”Eiköhän potkita Jokke pois yliopistosta ja samalla koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Nyt olisi tuhannen taalan mahkut pilata tämän juntin loppuelämä totaalisesti”, julisti muuan Tua Holmes suvaitsevuudessaan.

Lähes puolen miljoonan rahoituksen saanut aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta puolestaan vaati taannoin perussuomalaisten poistamista kaikista Suomen kouluista!

Tämä on meno vapaassa ja liberaalissa Tampereen yliopistossa ja suomalaisessa tieteessä yleensä. Ongelmana eivät ole ”ongelmallisiksi” koetut mielipiteet vaan niiden sensuroiminen tiedeyhteisössä.

Tieteen liekki sammuu, mikäli ”vääryystieteiden” (grievance studies) pienipäisten edustajien annetaan sulkea epäilijät pois tiedeyhteisöstä ja estää kriitikoiden pääsy yliopistojen ”turvallisiin tiloihin” konkreettisilla voimatoimilla. Niitä on jo nähty amerikkalaisissa koripalloyliopistoissa. En väsy muistuttamasta, että sellainen yliopisto, jossa ei voi puhua vapaasti, on tiedon ja totuuden tavoittelulle vaarallinen.

Nähdäkseni valtio-opin opiskelija Joakim Vigelius ei ole ollut väärällä tavalla vaatimaton todetessaan, kuinka helposti nykyään saa ”rohkean” maineen: sanomalla ilmeisen itsestäänselvyyden! Tämä osoittaa, kuinka pitkälle harhaan sukupuolentutkijat ovat vaeltaneet omassa labyrintissaan.

Totuus on, että transmiehiä ei pidä liudentaa miehiksi eikä biologisia miehiä vaatia uudelleenmäärittelemään itseään ”cis-miehiksi”. Päinvastoin: sanottakoon biologisia miehiä edelleenkin miehiksi, ja sukupuoltaan korjaavat kutsukoot itseään ja toisiaan transmiehiksi. Käsitteenmäärittelyllinen mylläkkä olisi merkki vähemmistödespotiasta, jolle ei ole tieteellisiä eikä filosofisia perusteita.

Sukupuoli on edelleenkin kaksiarvoinen biologinen tosiasia, joka perustuu geeneihin, kromosomeihin ja hormoneihin sekä ilmenee fenomenologisesti havaittavana kehollisena ilmiönä, toisin sanoen sukupuolielimien erilaisuutena.

Väitettä tukee myös transgenderistien itse viittaama sosiaalinen konstruktionismi: jos totuus sisältyy kieleen, naisen ja miehen käsitteiden yleisyys ja konventionaalinen käyttö paljastavat, että sukupuolesta ajatellaan edelleenkin näiden käsitteiden nimeämällä tavalla. Se ei ole väärää tai oikeuttamatonta ajattelua. Lisäksi pyrkimykset vaihtaa tai korjata sukupuolta paljastavat, kuinka tärkeäksi kaksiarvoinen sukupuoliero koetaan transgenderistien omassakin piirissä.

En voi tietenkään estää ketään harjoittamasta itsepetosta ja siihen nojaavaa honteloa identiteettipolitiikkaa, mutta oppineita ei pidä vaatia astelemaan samaan valheellisuuden kuiluun. Lisätietoa asiasta löytyy kirjani luvusta 11.1 ”Transsukupuoliset silmänkääntötemput”.

 

Akatemia kippasi rahaa puppulausegeneraattoreihin

Lisänäyttöä poliittisesta yhteiskuntatieteestä saatte perehtymällä Akatemian tänä vuonna tukemiin hankkeisiin, joiden välillä lienee käyty jonkinlaista syrjinnän supertähteyttä tavoittelevaa sortokisaa.

Lähes kaikki aiheet liittyvät maahanmuuton ja monikulttuurisuuden tuottamiin ongelmiin ja edustavat marginaalisia lillukanvarsia, joiden märehtiminen ei lisää tietoa sen enempää perustutkimuksen, metodologian kuin soveltavan tieteenkään kannalta.

Aiheina ovat muiden muassa pakkomuuttojen uhrit ja etniset kategorisoinnit [mamu-ongelman rahastusta], ylirajainen kuolema Suomen ja Venäjän rajalla [ei kuitenkaan sodissa], rasismi yläkouluissa [tunnetuin klisein ja ennakkosyyllistyksin], kehollisten kohtaamisten politiikka turvapaikan hakemisessa [= raiskaukset?], Ibn Sinan perintö ja islamilainen filosofia [arabialaisen kulttuurin nykypäiväistämiseksi, ikään kuin filosofiassa ei olisi kehittyneempiä aiheita], medioitunut feminismi Venäjällä [miksi ei kaikkialla muualla?], vihapuheen tuottaminen [vihervasemmistossa ja feministisessä yliopistossa?], uskonto ja populismi hybridissä mediaympäristössä [eli kristittyjen syyllistäminen] ja niin edelleen ja niin edelleen.

Siis kaikki monikulttuurisen painajaisen tunnetuimmat kliseet ja riidanaiheet.

Selitin niiden syyt jo kirjassani Totuus kiihottaa, jota varten ei tosin myönnetty tutkimusrahoitusta mistään, ja julkaisijan valtiontuet perittiin ajatuspaja Suomen Perustalta takaisin tavalla, joka jää mieleen häikäilemättömänä rikoksena tutkimustoiminnan vapautta vastaan (aiheesta täällä).

Sen sijaan kirjaani julkisuudessa perusteettomasti haukkunut feminismin äänitorvi Tuija Saresma palkittiin nyt 279 953 euron rahoituksella, vaikka näytöt ja hankekuvauskin puuttuvat.

Huomattavaa on, että Suomen Akatemia palkitsi satojen tuhansien eurojen rahoituksella nimenomaan niitä henkilöitä, jotka ovat kolhineet perussuomalaisten ihmisten mainetta ja oikeuksia sekä vääristelleet näkemyksiämme.

Monikulttuuri-ideologian ja maahanmuuton ongelmat varjostavat kieltämättä elämäämme voimakkaasti. Tiedeyhteisön ongelma on, että niitä tarkastellaan kyseisissä agendahankkeissa tendenssimäisesti, eli tarkoitushakuisella ja puolueellisella tavalla – ei vapaasti ja kriittisesti. Tarkoitus on yksipuolisesti oikeuttaa maahanmuuttoa ja keksiä perusteita monikulttuuri-ideologialle.

Otin asian esille osoittaakseni, kuinka oikeassa olen ollut arvostellessani ajattelun tyhjäkäynnillä louskuttavia nollatutkimuksia, joita dekonstruoin kirjani Totuus kiihottaa luvuissa 9 ja 17.

Kyseisiä hankkeita tukemalla Akatemia vahvisti oikeiksi kirjani väitteet tiedepoliittisesta puolueellisuudesta ja tieteellisten vapaus- ja kriittisyysihanteiden kumolleen kääntymisestä. Sen osoittaminen tosin maksoi useita miljoonia euroja – akateemisille vastustajilleni myönnettyjen tukien muodossa!

 

Tunnelmasivistys huipussaan

Suomen Akatemian päätösten kanssa yhtä hupsuja ovat olleet feminismin ja monikulttuuri-ideologian pönkittäjänä tunnetun Koneen Säätiön rahalahjat suosikeilleen. Viikko sitten säätiö antoi 25 000 euron palkinnon ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) Pieta Hyväriselle, joka on Tampereen yliopistossa toimiessaan kehittänyt ”feministiseen talousmaantieteeseen” perustuvan ”plantaasiosentrismin” käsitteen, ”postkapitalistisen metodologian” ja ”korvasienestäjien kävelyhaastattelun”.

Hyvärisen kirjoittaman artikkelin keskeinen tutkimustulos oli, että metsissä kävellessään saa hyötyliikuntaa, kun voi poimia sieniä. Ainoa kysymys on, miksi nuukailtiin. Parodiantekijä Keijo Kaarisade olisi antanut 50 000.

Perussuomalaisia moititaan usein epätieteellisyyden suosimisesta, eikä koskaan kiitetä kriittisyydestä. Mitä muuta edellä viitattu fiilistely itse on kuin epätieteellistä kusetusta?

Tiedepoliittisesti motivoitu rahoitus muodostaa nyt itseään ruokkivan spiraalin, jossa rahoittaja asettelee tutkimuksen ehdot itseään tyydyttävästi. Tuloksina esitellään poliittisen korrektiuden puskuroimaa ja samanmielisten keskinäisestä ristiinviittaamisesta koostuvaa kelluvien merkitsijöiden keitosta, joka muistuttaa vaarallisesti Gustave Flaubertin Valmiiden ajatusten sanakirjaa. Teostaan kirjoittaja kutsui ”inhimillisen typeryyden ensyklopediaksi”.

Tieteen todellinen ihanne on erimielisyyden avoin esittäminen, jota ilman tieteen itseään korjaavuus käy mahdottomaksi. Sen sijaan kritiikin lavastaminen ”vihapuheeksi”, ”häirinnäksi” ja jopa ”ahdisteluksi” halvaannuttaa ajattelutoimintaa. Se tekee tiedepoliittisilla liekanaruilla ehdollistetusta rahoituksesta paholaisen lantaa, josta nousee valheiden löyhkä.

Se, että joku polttaa päreensä dissidentin mielipiteestä, ei ole sen kummoisempi asia kuin että joku saa pahoinvointia ruokablogissa annetusta ruoanlaittovinkistä. Hullua vihervasemmistolaisten hysteerikkojen erityisherkkyydessä on käsitys, jonka mukaan tieteeksi pitäisi myöntää yksimielisyys heidän itsensä tai joidenkin anonyymien ”vertaisarvioijien” kanssa.

Juuri sellainen on kaiken tieteen vastaista. Filosofian nimenomainen ihanne on kyky sietää, käsitellä ja edistää erimielisyyttä eikä pakottaa ketään sosiaalidemokraattis-feministiseen samaa mieltä olemiseen.

”Yliopistojen itsenäisyys” on tässä tivolissa pelkkä bluffi. Vaikka yliopistot on virallisesti irrotettu valtiosta, ne on rahoitusohjauksella sidottu entistä voimakkaammin opetus- ja kulttuuriministeriön poliittiseen tahtoon, jota edustaa joku tieteestä pihalla oleva ministeri. ”Yliopistojen itsenäisyys” voi totta kai olla ongelma myös silloin, kun tiede elitisoituu ja tieteen politrukit uusintavat henkilökuntaa laittamalla omat kellokkaansa samoja raiteita kolistelemaan.

Pahinta on, että rahoituksen kehässä ensimmäinen askel on matka toiseen, ja yliopistolliset ”affiliaation” eli myötäsukaisuuden ja ”urapolkujärjestelmän” velvoitteet tarjoavat akateemisten tikapuiden portailla sinnitteleville sittiäisille aina vain paremman tien jatkorahoitukseen. Rahoituksen lypsäminen katsotaan tieteelliseksi ansioksi ja niin edelleen.

Ellei sitten joku järjissään oleva tule ja vihellä peliä poikki. Kaiken jälkeen jää kysymys, milloin tiedeyhteisö maksaa tiedehallinnollisesta diskriminaatiosta kertyneet miljoonavelkansa minulle. Vai pitäisikö ”eläinten yksilölliset oikeudet ottaa mukaan yritysten kirjanpitoon”?!

Aiheista aiemmin

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia