American Vagabond on totta myös Suomessa

Elokuvaohjaaja Susanna Helke on saanut julkisuutta dokumentillaan American Vagabond, joka kertoo nuorten homoseksuaalien asunnottomuudesta Yhdysvalloissa. Elokuva valaisee, millä tavoin nuoret homot karkotetaan tai pakenevat kotoaan Yhdysvaltain ahdasmielisestä osavaltiosta. Sitten he etsivät onneaan suurkaupungista.

Täytyikö tämä elokuva Amerikassa tehdä? Pitikö elokuvatekijöiden siirtää kaikkialla – myös Suomessa – havaittava ilmiö toiselle puolelle maapalloa? Tässä suhteessa elokuva on vaarassa jäädä naiiviksi.

Minä tiedän kymmeniä nuoria homomiehiä, jotka kärsivät asunnottomuudesta Suomessa. Kukaan asuntoja omistava hetero ei myönnä heille vuokra-asuntoja, koska kiinteistöjen omistajat ja muut asuntokeinottelijat ovat yleensä ahdasmielisiä kristillisiä kapitalisteja. Sitten nämä maalta muuttaneet homot asuvat toisten nurkissa eli käytännössä taivasalla.

Maaseudulla pysyminen taas on homoille mahdotonta, koska siellä ovat vastassa yksinäisyys, sorto ja henkinen kuolema. Siksi moni homo muuttaa kehäkolmosen sisäpuolelle. Se on Suomessa ainoa legitiimi alue, jolla homo voi elää. Tiedän kokemuksesta, että 16-vuotiaasta asti maaseudulla asuvien homonuorten mielessä ei pyöri mitään muuta kuin se, ”miten täältä pääsee mahdollisimman nopeasti pois”.

Elokuva on kyllä oikeassa osoittaessaan, kuinka vaikeudet kasautuvat. Ensin seuraa pakkomuutto, sitten asuntokurjuus, ja lopulta opintohin ja leivän syrjään kiinni pääseminen pitkittyvät. Monet homot jäävät puotipuksuiksi ja köksäapulaisiksi koko iäkseen vain siksi, että valtakulttuuri sortaa homoja omalla arvomaailmallaan, jossa korostuvat heteroiden tärkeinä pitämät arvot.

Jos ei ole kiinnostunut jalkapallosta ja jääkiekosta tai antaudu heteroseksistisen eloonjäämiskamppailun, perheideologian ja lajinsäilytysstrategian mukaiseen riitelyyn kaikesta, seurauksena on ulkopuolisuus niin työelämässä kuin koulutuksessakin. Kunnallisissa asuntojonoissa etusijalle asetetaan epätasa-arvoisesti lapsiperheet, ikään kuin lapset olisivat homojen syytä.

Minä en ole juurikaan huolissani siitä, että homoilla ei ole heteroiden meille tyrkyttämää adoptio-oikeutta, jota suurin osa homomiehistä ei edes halua. Minua kiinnostaa vain perusasia: miten homopojat pääsevät mahdollisimman nopeasti pois henkilökohtaisesta helvetistään, maaseudulta.

Asunnottomuuden ohella kyse on paljon enemmästä: henkisestä kodittomuudesta. Yhteiskunnallinen vallanperimys siirtää sekä varallisuuden että virat ja tehtävät heteroarvoja ja -normeja toteuttavien hyväksi.

Juuri näistä syistä ovat syntyneet San Franciscon ja monien muiden kaupunkien homoghetot, jotka tarjoavat jossain määrin turvallisen mutta kalliin oman kulttuurin. Itse olen pitänyt hyvänä ratkaisuna kansainvälistä homovaltiota, joka koostuisi vain homoista ja rakentuisi meidän omalle arvomaailmallemme – hieman juutalaisvaltio Israelin tapaan. Esittelin sen teoksessani Enkelirakkaus.

Omalle saarelleen hakeutumista voidaan pitää merkkinä ympäristön kielteisyydestä, joten kovin onnekasta tällainen puolustuksellinen eristäytyminenkään ei ole.

Seksuaalivähemmistöjen maansisäinen pakolaisuus on Suomessa vähintään yhtä suuri ongelma kuin Suomeen ulkomailta suuntautuva pakolaisuus. Ei ole kenenkään edun mukaista, että homot ajetaan pikkukaupungeista asenteellisella ahdistelulla, kamppailemaan elinoloista pääkaupunkiseudun tukaluudessa.

Myös Venäjältä voi pikapuoliin pyrkiä ulos seksipakolaisia johtuen heteropropagandalaeista, joilla homoseksuaalinen esiintyminen kiellettiin ja joilla seksuaalivähemmistöjä vainotaan juutalaisvainojen tapaan.

Susanna Helke olisi voinut avata silmänsä tälle lähialueilla olevalle todellisuudelle eikä projisoida aihetta Amerikkaan asti. Dokumentin myönteinen puoli on, että se ohjaa ajattelemaan asioita myös täällä Suomessa.

Ainekirjoitus oikea rangaistus röökin poltosta?

Oikeuskanslerinvirastossa osataan puuttua suuriin elämänkysymyksiin. Eräs sellainen tuli eteen, kun apulaisoikeuskansleri antoi ratkaisun asiassa, joka koski kysymystä, saako koulun rehtori rangaista tupakointikieltoa rikkoneita oppilaita kirjoituttamalla heillä kouluaineita tupakoinnin vaaroista.

Apulaisoikeuskanslerin vastaus oli kielteinen: kurinpitomuoto ei ole oikea.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz otti aiheeseen kantaa pitämällä oikeuskanslerinviraston ratkaisua ”terveen järjen vastaisena” ja ”ahdasmielisenä”.

Perustelunaan Zyskowicz käytti porsaanreikää, jonka mukaan kyseistä rangaistusmuotoa ei ole erikseen kielletty. Hänen mukaansa tästä seuraa, että sitä voidaan käyttää, aivan samoin kuin opettaja voi puuttua koulukiusaamiseenkin, vaikka puuttumiseen ei ole erikseen velvoitettu.

Mietitäänpä, mitä logiikkaa tässä on.

Myöskään kissaa ei ole kielletty työntämästä mikroaaltouuniin, mutta siitä ei automaattisesti seuraa, että niin saisi tehdä.

Koulukiusaamiseen puuttumista taas puoltavat kasvatustieteelliset ja eettiset syyt.

En voi ymmärtää Zyskowiczin kannanottoa muuna kuin pyrkimyksenä saada huomiota juuri ennen kunnallisvaaleja.

Nähdäkseni ”terveen järjen vastaista” on rangaista yläasteikäistä nuorta kouluaineen kirjoituksella. Se on lisäksi epäpedagogista ja ahdasmielistä, eli asiat ovat tarkalleen vice versa.

On sinänsä hyvä, että tupakontia koetetaan kitkeä pois, sillä siitä on haittaa myös sivullisille, erityisesti hengitystieallergikoille ja astmaatikoille. Mutta huonosta harrastuksesta (kuten tupakoinnista) ei pidä rangaista käyttämällä rangaistuskeinona hyvää harrastusta. Jos kirjoittaminen nähdään rangaistuksena, nuoreen ihmiseen kasvaa vastenmielisyys älyllistä työskentelyä ja itsensä ilmaisemista kohtaan.

Älyllistä työskentelyä toivoisin myös kokoomukselta.

Kokoomuksessa on oltu viime aikoina huolissaan nuorison syrjäytymisestä. Ehkä kyse on jonkinlaisesta puolustuksesta. Nuorison syrjäytyminen heijastelee yhteiskunnan jakautumista tulo- ja varallisuusluokkiin. Nykyaikana köyhyys periytyy, eikä luokkanousua koeta, kuten 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin duunarien kakaroista tuli porvareita kasvattaen myös kokoomuksen kannatusta. Velalla kouluttautumiseen ei ole enää halua eikä varaa, kun opintotuki ei riitä elämiseen kalliissa kaupungeissa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tarkoittaa varmaan hyvää ilmaistessaan huolta nuorten syrjäytymisestä. Helsingissäkin toistakymmentä prosenttia nuorista jää tai jättäytyy vaille peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa.

Ongelmia ei voida kuitenkaan ratkaista kokoomuksen reseptillä: korostamalla lähiympäristön, vanhempien ja omaisten vastuuta. Tällä tavoin kokoomus on pyrkinyt ratkaisemaan myös vanhustenhuollon ongelmat. Vastuuta ikäihmisistä on vieritetty omaisille, mikä johtaa läheisriippuvuuteen. Sitä kautta nuorison ja velkaisten keski-ikäisten ahdinko vain syvenee.

Myös nuorisopolitiikassa vapaaehtoistyön varaan jättäminen on välinpitämätöntä. Hyvinvointia ei voida perustaa pelkkään armeliaisuuteen. Vasemmiston resepti ja nimi samalle asialle on ollut ”solidaarisuus”, joka tosin on yleensä tarkoittanut taloudellista ja palkkasolidaarisuutta.

Tässä asiassa olen enemmän vasemmiston kuin oikeiston linjoilla. On asioita, jotka ratkeavat tulojen oikeudenmukaisemmalla jaolla.

Oikeiston huolessa nuorten syrjäytymisestä on ollut sitä paitsi hieman komenteleva ja ylhäältä päin kohdistuva sävy. On haluttu potkia ”epä-älyllisiä laiskureita” amikseen.

Useimmiten nuorten ja varsinkin poikien koulunvastaisuus on ollut heidän tapansa ilmaista älyllisyyttään ja lahjakkuuttaan. Tätä ei ole ymmärretty, vaan se on tuomittu.

Naisenemmistöisessä opettajakunnassa poikien äänekkyyttä ja kapinamuotoja ei ymmärretä heidän kypsyytensä ja itsenäisyytensä merkiksi, vaan ne tuomitaan ja tukahdutetaan. Tyttöjen nöyrtyminen ja alistuminen puolestaan tulkitaan ”älyllisyydeksi” ja ”varhaisemmaksi kehitykseksi”, ja niistä palkitaan. Näin ei ole ihme, miksi varsinkin pojat syrjäytyvät koulutyöstä eivätkä valikoidu korkeakoulutukseen, joka onkin täysin tyttöistynyt.

Koulu ja kasvatus luovat syrjäytymistä, kun asioita hoidetaan vähällä järjellä.

Mainittakoon, että kävin itse joskus tuota puheena olevaa Sylvään koulun yläastetta Sastamalassa. Muistaakseni jo silloin koulussa oli käytössä kyseinen tupakoinnista rankaisemisen menettely. Asiasta on yli 30 vuotta, joten oikeuskanslerinviraston ratkaisussa menee poikki pitkällinen perinne.

Ei minusta kuitenkaan tämän huonompaa kirjoittajaa tullut! Tosin en koskaan joutunut tupakointirangaistuksen kohteeksi, sillä kilttinä nörttinä jätin Nortin polton raggareiden huoleksi.

A riot is the language of the unheard

”Mellakka on vaiettujen kieltä”, totesi Martin Luther King Jr. aikoinaan. Britannian suurimmissa kaupungeissa puhjenneet sekasorto ja ryöstely jatkuvat neljättä päivää.

Jalkapallohuliganismia tutkinut sosiologi Rom Harré totesi jo 1980-luvun tutkimuksissaan, että mellakoinnissa on kyse ritualisoidusta aggressiosta, jonka kautta yhteiskunnan hierarkioista pudonnut työväenluokka luo omia arvojärjestyksiään menetettyjen tilalle. Myös anarkia pyrkii luomaan järjestystä, ja monet nyky-yhteiskuntatieteilijät selittävät ilmiötä samoin: kyse on pudokkaiden vastalauseista.

Harvemmin sen sijaan vaivaudutaan kysymään, mikä tuota syrjäytyneisyyttä, ulkopuolisuutta ja kurjuutta oikeastaan tuottaa. Poliittisesti korrektin sanomalehtikielen mukaan kyse on taaskin vain ”nuorisomellakoista”, vaikka toisesta suupielestä joudutaankin myöntämään, että nuorisomellakat paikantuvat pääosin maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, joissa kurjuus on poikkeuksellisen suurta.

Monet varmasti muistavat, että Ranskan vuoden 2009 siirtolaismellakoissa maahanmuuttajat polttivat yhdessä yössä peräti tuhat autoa. Jos Suomessa tapahtuisi jotakin vastaavaa, puhuttaisiin sisällissodasta. Sen sijaan Keski-Euroopan suurkaupungeissa tilanne on jo riistäytynyt niin pahasti hallinnasta, että epätoivon syventäminen negatiivisilla julkilausumilla vain vaikeuttaisi asiain hoitamista, ja viranomaiset voivat lähinnä levittää kätensä.

Siirtolaisuuden tuottama työttömien ylimäärä, kulttuurien yhteensopimattomuus ja väestöjen väliset eturistiriidat ovat tietenkin vain osasyyllisiä sivistyneiden länsimaiden kaduille levinneeseen rabulismiin. Taloudellinen syrjäytyminen ja kahtia jakautuminen juontavat juurensa Euroopan unionin talouspolitiikasta, joka suosii globalisaation ja kapitalismin pakkovaltaa: suuryritysten, organisaatioiden ja rahalaitosten vallankäyttöä ihmisten ja heidän poliittisen tahtonsa yli. Niinpä riehujien joukossa on varmasti maahanmuuttajien lisäksi kantaväestöön kuuluvia alkuperäisasukkaita, joilta globalisaatio on syönyt leivän pöydästä.

Myös Suomessa on paljon ihmisiä, jotka kokevat itsensä yliajetuiksi. Suomi onkin luullakseni tässä suhteessa varsin pitkälle jakautunut maa. Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä kunnissa eletään todellisuudessa, jossa kanat tekevät pesiään Ladojen konepeltien alle. Niiden paikkakuntien syrjäytyneillä ei taida olla tarpeeksi aggressiota edes mellakoiden järjestämiseen, ja sen asemasta he puuduttavat päätään masennuspillereillä ja paloviinalla.

Mutta myös olosuhteiden kurjuutta syyttelevillä jeremiadeilla tulee olla rajansa. ”Nuoriso” on pilattu hemmottelulla ja normittomuudella. Itsehillintä ja itsekuri ovat jääneet oppimatta, sillä keneltäkään ei vaadita enää mitään. Ja alkoholisteiksi pätevöityneet Viljot ja Väinöt voisivat vääntää korkkinsa kiinni.

Pahinta köyhyyttä on henkinen köyhyys. Syrjäytymisessä on kyse henkisen pääoman menetyksestä. Henkinen pääoma voi kasvaa vain hyvästä kulttuurisesta itsetunnosta: siitä, että tietää mitä tekee, minkä vuoksi ja mihin tähdäten. Monissa Euroopan valtioissa vallitsevat alakuloisuus ja pessimismi juuri siksi, että ihmiset ovat menettäneet oman kontrollinkokemuksensa. Kansallinen itsemääräämisoikeus on kaventunut, ja rahapolitiikan alueella se on menetetty lähes kokonaan. Euroalueen kansat ovat saman narun jatkeena.

Myös taloudellinen vapaus on tärkeää. Jos riistotalous vie palkansaajilta mahdollisuuden hankkia esimerkiksi henkilökohtaista asuntovarallisuutta ja sitä kautta kovaa maata jalkojensa alle, on selvää, että se masentaa. Nyky-Suomessa, jossa asuntojen markkinahinnat on vedätetty yksilön koko elämäntyön arvoa korkeammiksi, asuntokurjuus on kaiken kurjuuden keskeinen lähde. Niinpä ihmisiä sanotaan turhaan kansalaisiksi. Yhtä hyvin heidät voitaisiin julistaa suoraan orjiksi.

Destruktiivinen reagoiminen on kuitenkin täysin väärä ja vaikutukseton keino. Sen sijaan tarvitaan poliittista aktiivisuutta. Parhaiten ihmiset voivat yleensä pienissä ja alhaalta päin hallituissa yksiköissä, kuten juuri Pohjoismaiden kaltaisissa kansallisvaltioissa. Euroopan unionissa vallitseva keskusjohtoisuus ja erilaiset valhetemput ovat johtaneet vain umpisolmuihin, kuten nykyisin vallitsevaan osakkeiden arvoja ylikuumentaneeseen alhaiseen korkotasoon. Romahduksesta on nähty jälleen merkkejä.

Kansat ovat jo kaduilla niin Britanniassa kuin Kreikassakin. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä myllerrys johtaa sitten, kun maanosamme kansakunnat joutuvat tunnustamaan eläneensä pahoin yli varojensa ja myöntämään rutiköyhyytensä. Myös vaihtoehtoista poliittista filosofiaa on olemassa. Voimaa siis manifestista!

Miehet ja naiset syrjäytymiskilpailussa

Kesäisin tulee liikuttua muuallakin kuin näyttöpäätteiden maailmassa ja luettua esimerkiksi kuvalehtiä. Anna-lehti kirjoitti viimeviikkoisen numeronsa 23/2010 (ilm. 10.6.) kannessa, että ”Tuore piispa Irja Askola sanoo suoraan”. Tietysti siinä on paljon hyvää. Myös minusta Askolan kannattamat homoavioliitot olisivat myönteinen merkki yhteisön hyväksymisestä. Naimisiin pitää päästä kirkossakin eikä vain maistraatissa, jos halu on suuri. Homojen kirkollinen vihkiminen vahvistaisi eikä heikentäisi avioliittoinstituution asemaa.

Ja siinä onkin se ongelma: avioliitto perustuu orjanomistusoloihin. Niinpä voidaan kysyä, onko se hyväksi kenellekään. Naimisiin mennään lähinnä taloudellisista tai hallinnollisista syistä, kun taas rakkaudesta ja intohimosta tehdään kokonaan toisenlaisia asioita. Avioliiton kautta yhteiskunta ulottaa kontrollinsa yksityisten ihmisten suhteisiin. He puolestaan hakevat rakoilevalle yhdessä olemiselleen yhteisön tuen. Tämän kompleksisuuden arkkityypin muodostavat kuningashäät, joiden suosio perustunee siihen, että kansa pääsee hallitsemaan kuningashuonetta omalla uteliaisuudellaan.

Monien homojen suhtautuminen esimerkiksi Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Danielin hääseremoniaan on ollut ihastelevuudessaan täysin ristiriitaista. Koska itse en kuulu uskonnollisiin yhdyskuntiin, jätän myös homoavioliittoja koskevan kiistelyn kirkon ja sen jäsenten riideltäväksi. Käytännössä virallistettu parisuhde tarjoaa yhtä luotettavan pallon jalkaan kuin varsinainen avioliittokin.

Entä sitten lehdessä mainostettu naispiispan rohkeus sinänsä? Pulmana on, että jos joku miespiispa sanoisi asiat yhtä suoraan, häntä ei kiittäisi yksikään naistenlehti saati miestenlehti. Sen sijaan miestä potkittaisiin munille. Tämä osoittaa, että naisten sananvapaus on laajempi ja että naisilla on etuoikeuksia, joita miehillä ei ole.


Naistenlehtien vallankäyttö

Saman Anna-lehden kannessa oli myös toinen puhutteleva otsikko. Sen mukaan kirjailija Anja Snellman lausahti jotakin maahanmuutosta ja ”joutui todella lujille”. Mutta mitä tapahtuu, kun miehet kirjoittavat maahanmuutosta kriittisesti? Yleensä maahanmuuttokriitikot ovatkin olleet miehiä. Eivätkö he ole joutuneet koville? Eikö heitä ole syytetty jopa oikeuksissa?

Kun nainen kirjoittaa maahanmuutosta arvostelevaan sävyyn, häntä ei yleensä kritisoida mistään. Myös lehdistö näyttää asettuvan hänen tuekseen toisin kuin miesten tapauksessa. Tämäkin osoittaa, että naiset saavat tehdä asioita, jotka ovat miehiltä kiellettyjä ja jotka miesten tekeminä leimataan rasismiksi tai sovinismiksi.

Naiset saavat sanottavansa helposti esille mediassa. Julkaisukynnys ylittyy ja naisille myönnetään sivutilaa auliisti. Maassamme ilmestyy useita niin sanottuja naistenlehtiä, joiden kautta esimerkiksi naispoliitikot saavat ilmaismainosta ja pääsevät esittelemään näkemyksiään. Kun vielä miestenlehdissäkin on yleensä naisten kansikuvat, naisilla ei pitäisi olla valittamista. – Esineellistämistäkö? Ehkä, mutta myös naisten harjoittamaa sukupuolisen vallan käyttöä. Pornografiaa tarvittaisiin luultavasti vähemmän, jos pissikset antaisivat heteromiehilleen enemmän lovea (en suomenna). Oheisesta valokuvasta jokainen voi itse laskea, kuinka montaa lehtimyyntitelineen kuvalehtikantta komistaa naisen pää. Mies on kuvattuna vain kahden lehden kanteen noin kuudestakymmenestä, ja silloinkin naisen seurassa!


Nuoret miehet syrjäytymiskoulussa

Katsotaanpa vaiheeksi miesten lehtenä (ei siis ”miestenlehtenä”) tunnetun Suomen Kuvalehden suuntaan. SK kysyi numeronsa 23/2010 (ilm. 11.6.) kannessa ”Minne menet nuori mies?” ja totesi, että tänä vuonna peruskouluista valmistui 60 000 nuorta, joista jopa neljännes on vaarassa syrjäytyä – heistä useimmat poikia.

Käsittelin aihetta blogikirjoituksessani 1.6., joten en malta olla kommentoimatta myöskään Suomen Kuvalehden asiasta vääntämää juttua.

Lehden haastattelussa feministi Sari Näre asettui puolustamaan naisia viitaten käsitykseensä, että jo sota-aikana pelättiin naisten rynnäkköä lukioihin ja työelämään ja ettei poikien syrjäytymisestä voitaisi syyttää naisia tai naisten suosintaa. Niinpä niin, kyyhkyläiseni, mutta missä merkityksessä naisten asemasta oltiinkaan huolissaan 70 vuotta sitten?

Nykyisessä täysfeminiinisoidussa yhteiskunnassa naisten asemasta ei ole syytä olla huolissaan siksi, että naiset olisivat (olleet enää pitkään aikaan) alakynnessä, vaan siksi, että nykyinen koulumaailma syrjii aktiivisesti poikia. Kuten totesin jo edellä mainitussa kirjoituksessani, pojat osoittavat älyllisyytensä kapinoimalla ja kyseenalaistamalla eivätkä opettajattarien arvostamilla kuuliaisuudella ja nöyryydellä. Koulujen opettajakunta on naisistunut, mikä vahvistaa naisten valtaa koululaitoksessa.

Armeijan everstiluutnantilta kysyttäessä lehti sai vastaukseksi, että poikien syrjäytymistä ehkäisi parhaiten asevelvollisuuden suorittaminen. Se on hänen mukaansa viimeinen tilaisuus, jossa nuoret asetetaan muodollisesti samalle viivalle ja jota muutamat voivat käyttää ponnahduslautana, mikäli kaikki muu on mennyt aiemmin mönkään.

Kannatan kyllä armeijaa ja yleistä asevelvollisuutta. Mutta en usko, että varusmiespalvelus korjaa mitään. Se on rasite nuorten miesten muutenkin vaikeissa elämäntilanteissa ja viivyttää opiskelemaan hakemista. Samalle viivalle asettaminen on tuossa iässä keinotekoista. Pakolla luotu yhteishenki harvoin pysyy, ja pakkolaitoksissa ihmiset oppivat vain välttelemään vastuutaan sekä pysymään toisistaan mahdollisimman loitolla jatkossa. Parasta olisi nähdä tämäkin asia realistisesti. Velvollisuus velvollisuutena ja välttämätön paha välttämättömänä pahana.

Kun neuvoa kysyttiin Nuorisotutkimusverkoston tutkijaprofessoriksi edenneeltä Tommi Hoikkalalta, tämä Moskovassa aikoinaan kouluttautunut edistyksellinen totesi, että edistää pitäisi nuorten miesten ”yritteliäisyyttä”. Näin se takki kääntyy. Salamanteri on omaksunut aikamme tendenssin ja näyttää nyt suosivan omaehtoisuutta, joka voi olla vain ihmisten jättämistä oman onnensa nojaan.

Juttu herättää kysymyksen, onko koko syrjäytymisilmiö muuta kuin kunkin intressiryhmän – esimerkiksi feministien, armeijan tai nuorisotutkijoiden – keino markkinoida omia knoppejaan ja sitä kautta oikeuttaa itseään sekä esitellä etevyyttään.


Urbaanit ovelat

Lehdessä kerrottiin esimerkkitapauksena 22-vuotiaasta nuoresta miehestä, joka asuu isänsä yläkerrassa ja viettää yönsä dataillen muun perheen lähdettyä evakkoon. Sen enempää koulutus kuin työntekokaan eivät onnistu, sillä miesparalla on todettu se kauhea ADHD!

Käsittääkseni kyseisen ’tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriötä’ merkitsevän kirjainyhdistelmän takana ei ole mitään. Se ei viittaa mihinkään tunnistettavaan syyhyn tai sairauteen vaan kuvaa pelkkää oireyhtymää ja sitäkin mahdollisimman ylimalkaisesti.

”ADHD” on nimi itsekurin puuttumiselle. Se voi saada alkunsa ulkoisen kurin puuttumisesta. Siksi myös armeijan opetuksista voisi olla joissakin tapauksissa apua, vaikka parikymppiselle ei voidakaan opettaa enää pöytätapoja.

Kun nuori mies on vailla koulutusta tai sopivaa työtä sekä kärsii ADHD-oireyhtymästä, tämä yleensä tarkoittaa, että hän on nettiriippuvainen, deittailee kaiket yöt sekä elää kuin Ellun kana, jos kukaan ei asiaan puutu. Se ei merkitse, että uusavuttomalta näyttävä sukupolvi olisi jotenkin kyvytöntä tai osaamatonta. Päinvastoin: he ovat niin sanottuja urbaaneja ovelia, joita ei vaivaa mikään vaan jotka käyttävät yhteiskunnan suopeutta hyväkseen. Yhteiskuntamme on sosiaalitukien viidakko, johon voi piiloutua niin, että työviranomaisetkin joutuvat etsimään kadonneita erityisen ”etsivätoiminnaksi” nimeämänsä hankkeen kautta.


Viranomaiset torjuvat itse luomiaan uhkia

Älkää ymmärtäkö väärin. En pyri syyllistämään varsinkaan nuoria miehiä. Minähän kehun heidän ansioitaan. Kuten jo viranomaiskielestä huomaatte, tilanne on vääristynyt ja muuttunut komediaksi. Nuoret kuvataan osaamattomiksi surkuttelun aiheiksi myös mediassa, ja lehdet kirjoittavat heistä tavalla, joka luo vähätteleviä uskomuksia sekä pysyttää syrjäytymistä. Ihmiset lavastetaan osaamattomiksi, vaikka kyse on pelkästään tahdonvoiman puuttumisesta tai käyttämättä jättämisestä.

Älykkäät nuoret miehet valitsevat joutilaana olon, koska se on niin helppoa. Yhteiskunta vähättelee poikien lahjakkuutta sekä palkitsee tytöille tyypillisistä asenteista. Siksi pojat kaivautuvat bunkkereihin ja omaksuvat siilipuolustuksen yhteiskuntaan päin. He eivät halua yrittää, sillä omistamis- ja yritteliäisyysvihamielinen yhteiskunta on nainen, joka lannistaa esiliinansa ja kaulimensa kanssa kaikki miehekkäät ja omaehtoiset pyrkimykset. Yhteiskuntamme elää äidinvallan varjossa.

Sisäasiainministeriö näkee maamme keskeisimpänä turvallisuusuhkana syrjäytymisen ja pitää syrjäytymisen ehkäisemistä sisäisen turvallisuuden ykkösasianaan. Tässä valossa onkin hyvä muistaa, mikä tuota syrjäytymistä luo. Jopa Suomen Kuvalehti uskalsi mainita jutussaan, että suomalaismiesten syrjäytymiseen on johtanut ulkomaisen työvoiman maahantuonti. Toinen syy on, että perinteisiltä miesten aloilta on kadonnut useita työpaikkoja. Mihinkähän ne ovat menneet? Eivät kai vain halpoina pidettyihin Itä-Euroopan maihin globalisaation ja EU:n vaikutuksen myötä?

Menetyksiä voitaisiin kuroa umpeen pitämällä paremmin järki päässä myös maahanmuutto- ja talouspolitiikassa. Esimerkkiä sisäasiainministeriö voisi näyttää valitsemalla tasa-arvovirkoihin muitakin kuin pelkkiä akkoja. Myös naisliikkeen kannattaisi edistää tasa-arvoa feminismin sijaan.

Ne, joita kiinnostaa, mikä kasvatus- ja koulutuspolitiikassa omasta mielestäni mättää, voivat katsella poliittisen ohjelmani tämän tilanneanalyysin suuntaan. Tiedän saavani haukut asenteellisuudesta, mutta jonkun kai on sanottava, miten asiat ovat.

Tuhon vuosikymmen

Jälkiviisaus on varminta jälkikäteen, mutta koskaan se ei ole niin oikeutettua kuin etukäteen. Kun nyt esitän muutamia tulevaisuutta koskevia aavistuksiani, voitte tietysti arvostella tapaani olla etukäteen jälkiviisas.

Tulevaisuutta on yleensä turvallisinta ennustaa vain jälkikäteen, sillä tieteiden piirissä ennustajat menettävät usein maineensa. En laadikaan nyt tulevaisuudelle tuhoennustetta ollakseni oikeassa eli siksi, että tiedän kielteisten ennusteiden toteutuneen myönteisiä todennäköisemmin. Olen pessimistinen ainoastaan sen vuoksi, että kielteinen kehityslinja näyttää sinänsä todenperäiseltä.

Otaksun, että ensi vuosikymmenestä tulee länsimaiselle kulttuurille todellinen tuhon vuosikymmen. Näin käy tosin vain siinä tapauksessa, että asioille ei tehdä mitään. Tässä suhteessa ennusteet voivat olla itseään kumoavia tai toteuttavia riippuen siitä, miten ne joko rohkaisevat tai lannistavat ihmisiä.

Luulen kuitenkin, että muiden muassa suomalainen yhteiskunta repeää pian. Katastrofin ainekset ovat hiipineet hiljaa takapihoillemme. Ennen vanhaan esimerkiksi nuorista vain noin yksi prosentti oli niin sanottuja syrjäytyneitä eli tarkkislaisia, joita katsottiin vinoon. Nykyään syrjäytyneitä on jo noin kolmannes kaikista nuorista, eikä asiaa pidetä minään ihmeenä. Heidän huonot tapansa eli alkoholin kittaaminen ja kaduilla norkoileminen ovat tietysti ”vain olosuhteiden syytä” toisin sanoen heitä itseään vanhempien ihmisten opettamia. Syy on muiden muassa poliitikkojen, jotka ”vapauttivat alkoholipolitiikan” alentamalla viinan hintaa. He päästivät myös juhlimiskulttuurin vellomaan sekä pidensivät ravintoloiden aukioloajat puolestayöstä aamuyöhön, aina kello neljään. Erään syypään muodostavat nuorisokulttuureihin levinneet alamaailman ideologiat. Niiden palvojista tulee tulevaisuuden pultsareita, ja heitä on pian kolmasosa kansasta.

Samaan aikaan valtionvelkaa mättäneet pullamössöpoliitikot jättävät taakseen 100 miljardin euron laskun. Paavolipposet ja masavanhaset kieltäytyivät nousukaudella korottamasta veroja ja lyhentämästä valtionvelkaa. Siten he pitivät yllä talouskasvun ja kansansuosion harhakuvaa. Nyt he odottavat, että me maksaisimme heidän eläkkeensäkin. Suomella on 2010-luvulla edessä vararikko, ja lopullinen konkurssipesän selvitys ajoittuu 2020-luvulle.

Koko länsimainen kulttuuri elää pää pensaikossa. Samalla kun länsimaat velkaantuvat laiskojen kansalaistensa kellistellessä patjoillaan kuin oopiumihumalan puuduttamat idiootit, kehitysmaat kuten Kiina ja Intia rikastuvat ja nousevat romahtavan Amerikan ja Euroopan ohi. Toisella kädellään entiset kehitysmaat kerjäävät vielä avustuksia meiltä.

Suomalaiset luulevat olevansa rikkaita, koska he omistavat satojen tuhansien hintaisia asuntoja. Todellisuudessa niiden markkina-arvo on pelkkä kupla. Ikäluokkien pienetessä ja suurten ikäluokkien kaatuessa hautaan myös asuntojen kysyntä vähenee ja paljastuu, että keskustakaksion arvo ei olekaan 300 000 vaan 30 000 euroa. Se on asuntosi materiaalinen arvo, ja sinua on pidetty maksuhelvetissä vain siksi, että muuta kansallista varallisuutta ja bisneksenteon välinettä kuin huippukalliiksi määritellyt asunnot tässä pääomaköyhässä maassa ei ole.

Ihmiset huomaavat pian olevansa rutiköyhiä. Töitä heillä ei ole, eivätkä he osaa mitään tehdäkään. Ihmiset ovat juoppoja. He ovat ylihinnoitelleet työvoimansa. Suomella ja muilla Euroopan mailla on edessään tuhon tie. Muslimit, jotka pitävät naiset hellan ja nyrkin välissä sekä uskovat ehdottomasti Jumalaan, perivät voiton oman uppiniskaisuutensa vuoksi.

Suomen romahdus johtuu moraalisesta löystymisestä ja väljähtymisestä, siitä, että ihmiset kyttäävät opportunistisesti vain omaa etuaan. Niin yksilöllinen kuin yhteisöllinenkin vastuu ovat kadonneet. Tarkemmin sanoen yksilönvastuuta ei koeta, koska se ei tunnu enää vastaavan yhteiskunnan säätämää yhteisöllistä vastuuta. Ihmiset eivät ponnistele sellaisen hyväksi, mitä he eivät koe omakseen, sillä yhteisiksi sanotut arvot on määrätty ulkoa, Euroopan unionista. Kun kansa ei johda itseään, Brysselissä sijaitseva Terijoen hallitus vie sitä oman pillinsä mukaan.

Toivon todella, että vuoden 2011 vaaleissa kansa ymmärtää pelastaa itsensä, korjata muiden virheet ja äänestää tähän maahan kokonaan uudet poliitikot. Näyttöä vanhojen virheistä olen esittänyt monen kirjan verran. Paskahousuista täytyy päästä eroon ja saada tilalle vastuullisia totuuden puhujia: totuuspoliitikkoja, joiden ylin ohje on realismi.

Mikäli Suomi muiden muassa tai – kuten toivon – muiden edellä halutaan vielä pelastaa, se on tehtävä hampaita kiristellen. Eikä myöskään minulla ole filosofina muuta kerrottavaa kuin se, että elintasosta on tingittävä ja mukavuuksia vähennettävä vaikka pakottamalla jos ei muuten, sikäli kuin tämä maa halutaan vielä kaapata pois siltä kielekkeeltä, jolta se on juuri putoamassa äkkisyvään rotkoon.