24. tammikuuta 2015

Missä Alakurtin sotilaat viettävät lomansa?


Sotilasasiantuntijat ovat rauhoitelleet suomalaisia väittämällä, etteivät Karjalan Alakurttiin sijoitettavat 7000 sotilasta ole suunnittelemassa Suomen valtaamista vaan ”varmistamassa Murmanskin ja Kuolan alueen turvallisuutta”.

Hyvä on. Menen ajatusleikkiin mukaan. Olen itsekin varma siitä, etteivät venäläiset rauhansotilaat hyökkää Suomeen. Se ei olisi Venäjän hybridi- ja kybersodankäynnillisen nykytaktiikan mukaista. Mutta keskeinen kysymys on, missä he viettävät lomansa.

Sotilas menee tietenkin sinne, minne käsketään. Sen vuoksi kukaan suomalainen kenraali ei voi varmasti tietää, miksi Alakurttiin loppujen lopuksi sijoitetaan prikaatillinen maataistelujoukkoja. Tuskin tietävät itsekään.

Mutta oletetaan nyt vaikka, että nämä soltut lähtevät lomille Vuokatin Katinkultaan. Matkalla he eksyvät, ja heitä joudutaan etsimään paikallisista metsistä. Jos taas idästä saapuu tunnuksettomia panssarivaunuja ja kuorma-autoja, ne eivät ole luonnollisestikaan venäläisiä, sillä Venäjä ei sodi vaan harjoittaa rauhaa. Ne eivät voi olla Naton joukkojakaan tullessaan idästä. Olisivatko Kiinan tai Pohjois-Korean lähettämiä?

Mikäli Venäjän suunnalta puolestaan eksyisi joukkoja Kiinaan tai Pohjois-Koreaan, ne tulisivat silloin lännestä ja olisivat lähtöisin Natosta. Niinpä ajatus kaikkien rajojen ylittämisestä ei ole tuulesta temmattu, ja joukkojen sijoittelusta ollaan huolissaan myös Suomen ja Venäjän ulkopuolella, esimerkiksi Ruotsissa, jonne Alakurtista on matkaa vaivaiset 300 kilometriä.

Se, että Venäjä ripottelee sotilasvoimiaan Suomen rajan pintaan, johtuu varmuudella yhdestä asiasta: sotilaallisen läsnäolon merkitys on tehdä Suomen hakeutuminen Natoon mahdollisimman vaikeaksi.

Ulko- ja puolustuspolitiikan johtaminen juntturalla

Vaikeasti vaikeroi myös ulkopoliittinen johtomme, kun ei tiedä osallistuako Virossa pidettävään lentosotaharjoitukseen, jossa tahtipuikkoa heiluttaa USA. Stubb ja Haglund haluaisivat, mutta Tuomioja sotkee pelin.

Hanke eteni pää- ja puolustusministerin kautta aina Niinistön pöydälle, joka ryhtyi peräämään selvityksiä. Tämä osoittaa, että ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa on kiistoja, joiden vuoksi esiin pullahtelee satunnaisia kannanottoja. Ne taas luovat kuvan linjattomuudesta.

Lopulta Yhdysvallat lähetti Suomelle selvän kutsun. Kurjaa tilanteessa on talvisodan ajoilta tunnettu kahden huonon vaihtoehdon malli. Jos tuohon sinänsä merkityksettömään harjoitukseen ei nyt osallistu, se tulkitaan Lännessä suomettuneisuudeksi. Ja jos siihen menee mukaan, täytyy pelätä Venäjän reaktioita.

Tässä ei oikeastaan voi muuta kuin siteerata ulkoasiainministeriön tulevaisuuskatsausta ”Suomen asema, turvallisuus ja hyvinvointi monimutkaistuvassa maailmassa” (2014),  jonka mukaan Naton jäsenyys todellakin ”selkeyttäisi Suomen asemaa”.

Entä itse harjoitus? Todennäköisesti Suomi ei osallistu. Ruotsissa viime syksynä pidetystä laivastoharjoituksesta Venäjä rankaisi Suomea ilmatilanloukkauksilla ja Ruotsia myös sukellusveneinvaasiolla. Sitä, paljonko sukellusveneitä on loukannut Suomen rajoja, ei tiedä kukaan siviili, sillä niistä ei ole luvattu erikseen tiedottaa.

Se, että Virossa ei Suomen Horneteja todennäköisesti nähdä, johtuu tosiasiasta, että Suomea ei kiinnosta Nato-maa Viron turvallisuus. Halu välttää konflikti Venäjän kanssa vie voiton, kun taas Virolla on parempi turvatakuu kuin Suomella jo Nato-jäsenyytensä puolesta.

Ongelmana on, että Yhdysvallat on niputtanut Itämeren-harjoituksensa osaksi Baltian suojaoperaatiota (Operation Baltic Resolve) Venäjää vastaan. Niihin osallistuminen on aina kannanotto Venäjää kohtaan. Samanlainen joukkuepeli koskee toki myös Venäjää: mikäli se erehtyisi Viron alueelle, tulisi se samalla loukanneeksi Yhdysvaltoja, jolla on Virossa joukkoja.

Sen opimme tästä episodista, että Suomen ulkopoliittisen johdon suhteet ovat solmussa ja päätöksenteko kinnaa. Niinistö on riippuvainen ulkoministeri Tuomiojan tuesta, ja pääministerin poliittinen kannatus on heikko. Yhdellä suulla puhuminen ei onnistu, ja Niinistö ja Stubb ovat melkein kaikesta eri mieltä.

Harkitsevaisin heistä on Niinistö. Stubb hökeltää pääministerinä vaaleihin asti, muttei pitemmälle. Tuomioja taas on menneen maailman mies. Natoa vastustavan sosialistin voisi siirtää vuoristoradan jarrumieheksi Lintsille.

Tuomiojan Erkki, taantumuksen merkki

Ilman Tuomiojan ja Halosen jarrutusta Suomi voisi olla Naton jäsen. Asiassa olisi valittava puolensa, eikä väyrystely auta. Kiertely ja kaartelu tekevät Suomesta epäuskottavan sekä Venäjän että Nato-maiden kannalta. Tällöin ei ole avuksi, että ”lennetään hiljaa ja matalalla”, kuten Islannin taannoisessa harjoituksessa. Tämän näytelmän traagis-looginen lopputulos on kaatuminen Venäjän syliin. Ja sitä ei varmaan moni toivo. Tuomiojan neljä kovinta mokaa kahdelta viime kvartaalilta:

1) Pyrki tukkimaan Naton puolesta linjanneen virkamiestyöryhmän suut ripittämällä, ettei ulkoministeriön asiantuntijoiden pidä puuttua politiikkaan.

2) Kehtasi moittia sovjetisoinnista kärsineitä Baltian maita ”nationalismista” ja valitti, ettei Lännellä ole venäjänkielisiä uutisia (minkä hän näki alun perin palvelupuutteena eikä tiedonvälityksen ongelmana, kuten myöhemmin selitti).

3) Pyrki kääntämään Ulkopoliittisen instituutin tutkijan väitteet Venäjän mielenkiinnosta Ahvenanmaata kohtaan väitteiksi siitä, että Ahvenanmaata uhkaakin Nato.

4) Sepitti tarinan pohjoiskarjalaisesta tytöstä, joka oli mukamas Lontoossa matkalla Syyriaan taistelemaan jihadistien riveissä, ja puolusteli siten muslimiterrorismeja väittäessään, etteivät kaikki radikaalit ole ulkomaalaistaustaisia. Myöhempien tietojen mukaan ketään suomalaista kiinniotettua ei ollut olemassa, mutta vastuun virheestään Tuomioja vieritti poliisille ja Supolle, jolle ”asian selvittäminen kuuluu”.

Demaripoliitikko Tuomioja on samaa ulkopolitiikassa, mitä aatetoverinsa Juhana Vartiainen on talouspolitiikassa. Poliittisilla meriiteillä ylijohtajan virkansa saaneen Juhana Vartiaisen mukaan työttömyysongelma pitää ratkaista lisäämällä maahanmuuttoa, valtiontalouden kestävyysvaje pitää hoitaa kasvattamalla maahanmuuttoa ja terveydenhuollon ylikuormitus pitää ratkaista tuomalla lisää maahanmuuttajia Suomeen. Ennen kaikkea syrjäseutujen työpaikkapulaa ja nuorisotyöllisyyttä pitää hoitaa maahanmuuttoa lisäämällä.

Trendi on ihan sama kuin asuntopolitiikassa, jossa VATT:n ylijohtajana toimiva Vartiainen väitti, että Suomessa muka suositaan omistusasumista ja että pitäisi suosia vuokralla asumista työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi. Näin Sdp-taustainen jäsenkirjavirkamies pitää duunarien puolta: verottamalla omistusasumista ja tekemällä ihmisistä vuokraorjia. Lopulta hän vertasi työttömiä rikkaruohoihin. Näitä sammakoita saavat demarien ehdokkaat noukkia talteen pelikentiltään ennen vaaleja, jolloin puolueen kannatusprosentti on todennäköisesti 12. Tämän tuhotyönsä jälkeen Vartiainen todennäköisesti vaihtaa puoluetta, sluibailija kun on.

23. tammikuuta 2015

Valheiden vauhtipyörä ei elvytä taloutta


Euroopan keskuspankki kilahti paniikkiin, sillä Kreikan vaalit todennäköisesti voittava vasemmistopuolue Syriza uhkaa erottaa maan valuuttaunionista. Niinpä Frankfurtin pankkiparonit laittoivat painokoneet käyntiin. Summa, jolla EKP aikoo elvyttää eurotaloutta, on yli 1000 miljardia, eli suunnilleen sama, jota Markku Uusipaavalniemi esitti Talousdemokraattien haastattelussa syksyllä 2010.

Muistatte kai, kuinka tiedotusvälineet vaikenivat tästä ehdotuksesta, kunnes Uusi Suomi teki aiheesta jutun kansalaisadressin perusteella. Sensuroimalla totuutta suojeltiin. Uutisoidaanko vai ei uutisoida, pohdittiin. Ei uutisoitu, kunnes ”tilastoista tuli totta”. Nyt, kun EKP ihan itse keksi saman, siitä tehtiin pääuutinen.

Elvytys ei toimi globaalissa taloudessa

Euron tekijänoikeus ei kuulu tietenkään vain EKP:lle. Rahanluonti-instituutiohan on luovutettu yksityisille pankeille, joille valtiot puolestaan ovat velkaantuneet. EKP on voinut ostaa valtioiden joukkovelkakirjapapereita, joita pankeilla on hallussaan rahojensa panttina. Näin EKP on voinut laskea liikkeelle rahaa, joka lisää yksityisten pankkien luotonantomahdollisuuksia, mutta vain osaksi, sillä pankit yleensä poistavat pääomalyhennykset kierrosta.

Nyt EKP on päättänyt ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja suoraan liikkeellelaskusta ja tekee sen ensimmäistä kertaa. Jokainen näin luotu lume-euro suunnilleen kymmenkertaistuu niin sanotun luotonlaajenemisilmiön kautta vauhdittaen inflaatiota. Pankista pankkiin kannettuna luotu raha lisää luotonantovaraa yksityisissä pankeissa.

Inflaation oletetaan lisäävän taloudellista aktiivisuutta ja siten lievittävän lamaa. Elvytys ei taida kuitenkaan olla oikea metodi. Rahan määrää lisäämällä ei nimittäin tuoteta arvoja. Yksityiset pääomat virtaavat globalisoituneessa maailmassa helposti pois kansantalouksista ja EU:n alueelta päätyen sijoitukseen esimerkiksi Aasiassa.

Investointitoiminnan kasvun voi toivoa lievittävän työttömyyttä, mutta todellisuudessa moisella trikkitempulla ei paranneta teollisen toiminnan omia syitä olla olemassa. Hintojen kallistuminen ohjaa ostoksille vielä kun rahalla saa jotakin, mutta pitkällä tähtäimellä rahan arvon huonontuminen ei lisää ostovoimaa. Siksi olen saksalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että keinotekoinen elvyttelypolitiikka ei voi toimia nykyisessä taloudessa.

EKP rikkoi rajansa

EKP voi hankkia haltuunsa myös muutaman Suomen valtion lainapaperin, mutta maksajaksi Suomi joutuu rahoittamalla EKP:tä Suomen Pankin kautta. Näin Suomi piilovelkaantuu.

Surkuhupaisaa on tapa, jolla Suomen Pankki, ministerit ja pankkivaltuutetut vaikenivat siitä, mitä oikeastaan tapahtui. Ja media kaunisteli rikoksen. Poliittisesti ja juridisesti katsoen EKP ei suinkaan ”venyttänyt” tehtäviensä rajoja vaan rikkoi peruskirjaansa, joka kieltää keskuspankilta suoran rahoituksen. EU:n peruskirjan 123 artikla nimittäin suorin sanoin kieltää keskuspankkia ostamasta eurovaltioiden joukkolainoja niiden liikkeellelaskusta. Kurvit vedettiin jälleen suoriksi.

Velkakirjojen osto-ohjelman EKP aloitti jälkimarkkinoilla jo 2009, ja lähes yhtä suuri rahoitusoperaatio toteutettiin vuoden 2011 lopussa ja 2012 alussa, jolloin EKP tarjosi pankeille kolmen vuoden edullista rahoitusta. Pankit lainasivat vuoden 2011 joulukuussa 489 miljardia euroa ja vuoden 2012 helmikuussa 530 miljardia euroa, eli yhteensä yli biljoona euroa. Ja vakuusehtoja ”laajennettiin” eli höllennettiin.

Elvytys ei kuitenkaan tehonnut, vaikka inflaatio pysyikin toivotuissa lukemissa. Talouden vauhtipyörä ei käynnistynyt, työttömyys ei alentunut eikä lamaa voitettu. Asiaa ei paranna puolustelu, että EKP toimi jälleen ”vaikeassa tilanteessa”. Liikepankkien ekonomisteille jatkuva elvytys tietysti sopii, sillä sen kautta yksityiset pankit saavat liikkumavaraa. Tässä nähdään taas taloustieteellisen totuuden puolueellisuus.

Kuka hyötyy?

EKP:n toimista hyötyvät lähinnä sijoittajat ja keinottelijat. Tämä näkyy pörssin elpymisenä. Pumpataan rahaa finanssisektorille, mutta tehtaat seisovat, ja kaikki luulevat kaiken olevan hyvin.

Tosiasiassa rahan painaminen ja palkkojen jäädyttäminen käynnistävät inflaation ja leikkaavat kuluttajien ostovoimaa. Suomen kannalta paremmin voisi toimia palkkojen korottaminen ja varsinkin sosiaalietuuksien nostaminen, sillä viimeksi mainitut päätyvät yleensä peruskulutukseen Suomen kansantalouden sisällä.

Deflaatiokaan ei ole välttämättä huono asia. Inflaatio sopii yleensä velkaisille, sillä se syö velkapääomaa. Mutta muutoin rahan arvon nousu ja velkaantumisen vaikeutuminen opettaisivat ihmisille talouskuria, ja velkaisten ahdinkoa pahentaa inflaation nostama korko.

Setelielvytys on loppujen lopuksi pelkkää hölmöläisten viltinpidennystä, kun itse tuotantokoneisto sakkaa työn kaikkoamisen, huonon tuottavuuden ja kysynnän hiipumisen vuoksi. Lamaan on muitakin syitä kuin käteisen puute. Arvotuotanto sinänsä on epäkunnossa.

Kansantalouksia ei voida elvyttää perinteisillä keynesiläisillä keinoilla, sillä mitään kansantalouksia globaalissa maailmassa ei enää ole. Arvotuotannon astia vuotaa, ja työttömyys kasvaa kansainvälisen hintakilpailun vuoksi, kun työ ja teollisuus valuvat entisiin kehitysmaihin.

Euroerolla uhkaaminen on Kreikalle populistinen neuvotteluase

Myöskään Kreikkaa ei pelasta elvytys, sillä eurotaloudessa on pysyvä systeemihäiriö. Sen jatkuva korjaileminen ei kannata, sillä vika on masiinassa.

Akordi ja ero eurosta olisivat parempia vaihtoehtoja. Paluu itsenäisiin valuuttoihin olisi parasta kaikille nykyisille euromaille. Saa nähdä, milloin tästä varjellusta salaisuudesta tulee totta.

Luulen muuten, että vasemmistolaiselle Syrizalle eurosta eroamisella uhkaaminen on pelkkää neuvotteluvaluuttaa, eräänlaista lumerahaa sekin. Todellinen tavoite näyttää olevan vain velkataakan puolittaminen.

16. tammikuuta 2015

Diskurssianalyysia Hyysärin harjoittamasta mokutuksesta


Muslimiterroristien tekemästä iskusta oli ehtinyt kulua vain muutama päivä, kun Helsingin Sanomat katsoi parhaaksi julistaa otsikossaan, että ”Muslimiperheille sopivia koteja ei juurikaan rakenneta”. Näin lehti kantaa huolta ulkomailta Suomeen tulevien siirtolaisten asumisoloista pääkaupungissamme, jossa edes kantaväestöön kuuluville ei tahdo riittää asuntoja, ei sopivia eikä sopimattomia.

Jutun mukaan islaminuskoisten kodissa on tärkeää, että naiset voivat välttyä miesten katseilta tarvittaessa. Esimerkiksi ruokaa voi laittaa kätevämmin ilman huivia, mutta silloin keittiön tulee olla ”suljettu tila”. Jos perheeseen tulee vieraita, miesvieraiden olisi ihanteellista ”käyttää omaa sisäänkäyntiä”. Tytöt ja pojat eivät saisi asua samassa huoneessa enää yli 7-vuotiaina. Näkyvyys asuntoon ei myöskään saisi olla ”suora”.

Jos arkkitehtoniset ratkaisut ovat maailmankuvan manifestaatioita, aika himmeä kuva muslimimiesten ja -naisten menemisistä ja tulemista välittyy.

Minä olen ymmärtänyt niin, että Suomessa voi kukin rakentaa minkälaisen talon itse haluaa. Mutta nämä maahanmuuttajat haluavat näköjään tulla tässäkin asiassa valmiiseen pöytään.

Suomeen on otettu muslimitaustaisia maahanmuuttajia turvapaikanhakijoina ja pakolaisina jo yli 30 vuoden ajan. Mutta vieläkään me suomalaiset emme ole sopeutuneet heidän vaatimuksiinsa. Emme ole kuunnelleet tarpeeksi heitä emmekä tuottaneet heidän vaatimiaan taloja. Miten kehtaamme kutsua itseämme sivistysvaltioksi, mikäli emme osaa mukautua tulijoiden tarpeisiin emmekä palvele heitä kyllin hyvin?

Helsingin Sanomien jutussa jatketaan edelleen: ”Mohamed myös muistuttaa, että kaikki somalialaiset suurperheet eivät elä sosiaalituella vaan kumpikin vanhempi voi käydä töissä ja lapset todennäköisesti opiskelevat.”

Omistusasuntoja muslimiperheet eivät kuitenkaan halua ostaa, vaikka varaa olisikin. Sillä: ”Kaikissa Pohjoismaissa omistusasuntoihin siirtyminen koettiin hankalaksi, koska islaminuskossa korkojen maksamista tai vastaanottamista pidetään vääränä.”

Koronkiskonnasta kieltäytyminen voi puhutella myös suomalaisten sielua, mutta enemmän kyseinen uskonnollisperäinen kannanotto kertoo muslimien sopeutumattomuudesta hyväksymään talousjärjestelmämme perusehtoja, edes tämän nykyisin vallitsevan alhaisen korkotason aikana.

Helsingin Sanomien juttu paljastaa tahattomasti myös osasyyn siihen, miksi pääkaupunkiseudulla vallitsee asuntopula. Kysynnästä johtuva hintakupla on vienyt asunnot tavallisten suomalaisten palkansaajien ulottuvilta. Syy on maahanmuuton aiheuttama väestöpaine.

Sitä paitsi lehden perusväite ei pidä paikkaansa. Muslimeille sopivia asuntoja löytyy pääkaupunkiseudulta runsain mitoin. Vihreiden junaileman keskineliöpolitiikan vuoksi uusiin kerrostaloihin pitää suunnitella myös hyvin suuria huoneistoja, jotta voidaan rakentaa markkinoiden oikeasti kaipaamia pienasuntoja.

Tämä järjetön politiikka on johtanut siihen, että suuret lukaalit ovat tyhjillään, ja kaupungin sosiaalitoimi vuokraa niitä muslimien suurperheille. Näin islam toteuttaa omaa laajenemis- ja valloitushankettaan. Monilapsiset perheet ovat muslimeille tavanomaisia, sillä sosiaalitoimi tukee paremmin ulkomailta tulevia varattomia maahanmuuttajaperheitä kuin suomalaisia ihmisiä, jotka maksavat sosiaaliturvan ylläpidon.

Jos suomalainen yksilö tai perhe joutuu kärsimään työttömyydestä ja tulottomuudesta, hakija ei saa toimeentulotukea, mikäli hänellä on vähäistäkin rahaksi muutettavaa varallisuutta. Sen sijaan humanitaarisin perustein tulevat muslimimaahanmuuttajat täyttävät omistus-, yritteliäisyys- ja kouluttautumisvihamielisen sosiaaliturvajärjestelmämme vaatimukset ollessaan vailla kaikkea tuloa ja varallisuutta. Näin vasemmiston luoma sosiaaliturvajärjestelmä antaa heille kaiken ja luo heille hyvät mahdollisuudet lisääntymiseen.

Kiitoksena tästä syyt muslimien mahdollisista vihanpurkauksista ja tyytymättömyydestä vieritetään suomalaisille ihmisille. ”Väestöryhmien välillä syttyvät konfliktit asuinalueilla voivat joskus johtua liian pienistä asunnoista tarpeeseen nähden”, valistaa Helsingin Sanomien haastattelema Helsingin kaupungin sosiaaliohjaaja ja jatkaa: ”Esimerkiksi 12-henkisen perheen on vaikea löytää asuntoa, kun isoja perheasuntoja rakennetaan vähän. Liian pienessä asunnossa voi tulla valituksia metelistä tai ruoanlaitosta.”

Totuus on, että suuria asuntoja ei rakenneta liian vähän vaan liian paljon. Eikä muslimimaahanmuuttajien oman perhesuunnittelun epäonnistuminen ole suomalaisten vika. Yleensäkin ihmisten pitäisi itse vastata jälkeläisistään ja perheoloistaan. Vain maahanmuuttajatko muka joutuvat asumaan ”liian pienissä asunnoissa”?

Helsingin Sanomien vuolaalla kyynelehtimisellä maahanmuuttajien puolesta on vain yksi tehtävä: suomalaisten pehmittäminen hyväksymään jatkuva maahanmuuttajien virtaaminen Suomeen. Jutun yleisökommenteista päätellen jutut tuntuvat toimivan tämän tarkoitusperän vastaisesti.

Samaa maahanmuutto- ja mokutusmyönteistä asennemuokkausta Helsingin Sanomat jatkoi jutussaan, jonka mukaan ”Romanian romanit pelastivat lumenluontiyrittäjän”. Että ihan pelastivat!

Joku kadulla asioita seurannut suomalainen puolestaan sai aiheen todeta, että heti kun tekevät jotain, niin on Helsingin Sanomat siitä mesoamassa. Eikä ollut ensimmäinen kerta, vaan aiheesta on kehittymässä todellinen urbaanilegenda.

Jo vuonna 2010 Helsingin Sanomat teki suuren jutun, kun vastaanottokeskusten asukit osallistuivat lumenluontiin Helsingissä. Yhtä vastaanottopaikkaa kohti (hinta noin 17 000 euroa vuodessa) näistä talkoista tuli kalliita lapiollisia. Mikäli jokainen huitaisi keskimäärin 170 lapiollista, yhden hinnaksi tuli 100 euroa. Itse kirjoitin aiheesta tässä ja lupasin huiskia tuolla summalla kotikatuni puhtaaksi koko talven ajan.

Ei ihme, miksi Helsingin Sanomia sanotaan ”Hyysäriksi” ja ”Somalian Sanomiksi”. Lyhytkin diskurssianalyysi paljastaa, mitä lehti ajaa. Ja tilauskantansa laskee kuin lehmän häntä.

10. tammikuuta 2015

Ajatuksia islamisaatiosta

 
Al-Qaidan ja ISIS-terroristijärjestön vahvistuttua oli odotettavissa, että kymmenen vuoden takainen Muhammadin pilakuvajupakka palaisi ennemmin tai myöhemmin näyttämölle.

Niinpä ei ollut yllätys, että kolme muslimiterroristia hyökkäsi pariisilaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen 7.1.2015 surmaten rynnäkkökivääreillä kaksitoista ihmistä: kaksi poliisia, päätoimittajan ja useita pilapiirtäjiä. Unohtaa ei sovi myöskään niitä kahdeksaa panttivankia, joista neljä kuoli eilen terroristien luodeista juutalaisessa kosher-ruokakaupassa.

Olen yrittänyt kynttilät hatun reunalla loimottaen luoda valoa siihen, miksi muslimien täytyy osoittaa uskontonsa hurskautta tappamalla muita ihmisiä, mutta en ole onnistunut.

Pienestä täytyy olla ihmisten ilo kiinni, kun eivät voi suvaita edes pilapiirroksia. Kurjaa ylipäänsä on, että muslimien täytyy noin vakavasti suuttua leikistä. Mieleen hiipii pakostakin epäilys, että muslimit käyttävät loukkaantumistaan väkivallan verukkeena ja tekevät sen tahallaan. He tekevät tunteenomaisesta pahastumisestaan tekosyyn verenvuodatukselle ja eläimelliselle kyvyttömyydelleen hallita affektejaan ja impulssejaan.

En myöskään tiedä mitään toista nykyistä uskontoa, jossa pilakuvista pahastuminen loisi aiheen murhiin ja muihin raivopäisiin veritekoihin. Mikäli kyseessä olisi kosto, sitä kai edeltäisi jokin aritmeettisesti yhteismitallinen teko, johon revanssia haetaan. Ja jos kyse olisi sosiaalipsykologi Rom Harrén kuvaamasta ritualisoidun aggression muodosta, se puolestaan sisältäisi jonkinlaisia järkiperäisiä tavoitteita, jotka suisidaaliseen terrorismiin eivät kuulu.

Erään selityksen tarjoaa arvaus, jonka mukaan Al-Qaida ja ISIS kilpailevat keskenään pahuudessa ja koettavat tuottaa näyttöjä järjestöihin värvättäville. Tämän ulkopuolelle jätetään kuitenkin kysymys, miksi muslimien on niin tarpeen jakaa maailmaa muslimeihin ja ei-muslimeihin omalla vihanlietsonnallaan.

Muslimit näyttävät pahoittaneen mielensä tavalla, jota ei voida enää mitenkään parantaa. Median tietojen mukaan myös pariisilaisen lehden toimitukseen hyökänneet veljekset olivat alun perin aivan tavallisia ”kunnon muslimeja”, jotka sittemmin vain radikalisoituivat ja hankkivat viharikostaustan.

Oma oletukseni on, että syynä veren kiehahtamiseen voi olla filosofi-kirjailija Michel Houellebecqin uuden romaanin ilmestyminen ja hänen kuvansa julkaiseminen satiirilehden kannessa juuri terrori-iskun päivänä. Houellebecqin kirja Soumission (suom. ”Alistuminen”) kertoo Ranskan tasavallasta muslimipresidentin alaisuudessa.
Jonkin tällaisen voiman vaikutuksessa näytämme elävän myös tässä ei-fiktiivisessä todellisuudessa. Sikäli parodiahorisontti vaikuttaa alittuneen, ja sananvapaus on hurahtamassa jälleen huurteeseen.
Kun joku tarkemmin määrittelemätön ”perussuomalaiseksi” sanottu taho uskaltautui piipittämään Twitterissä, että ”Yllättyneet voivat nostaa kätensä pystyyn”, Ilta-Sanomat ensimmäisten joukossa aloitti hillittömän poisjynssäämisen: oli kuulemma ylilyönti.
Kun terrori-iskun tekijöistä saatiin hetken kuluttua vihiä, Sanomien päälehti puolestaan alleviivasi uutisoinnissaan, että tekijät olivat ”ranskalaisia”, ikään kuin pöytään olisi kannettu pommes frites, ranskalaisia perunoita. Näin media suojelee lukijoitaan levottomalta tunteelta, jota tieto väkivallan kytkeytymisestä nimenomaan islamiin ja muslimiterrorismiin herättää.
Oliko sitten kyseessä sattuma, tilastollinen osuma terrorismin synkeässä historiassa vai yksittäistapaus, joka johtui vain joidenkin mielenterveyskuntoutujien pilleripurkin tyhjenemisestä?
Kun surullisen kuuluisa Anders Breivik paukutti päiviltä 77 maanmiestään Norjassa, tapausta ei pidetty yksittäisen hullun tekona, vaikka hänellä todettiin skitsofreeninen oireyhtymä ensimmäisessä mielentilatutkimuksessa. Sen sijaan hänet yhdistettiin ympäri Eurooppaa toimiviin poliitikkoihin, jotka ovat arvostelleet maahanmuuttoa. Lopulta myös heitä syyllistettiin yhtä ankarin sanoin kun Breivikia. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että Breivikin iskun kohteena ei ollut mikään etnisesti erilainen kansanryhmä.
Sen sijaan pariisilaisten pilapiirtäjien ruumiit eivät olleet ehtineet vielä kylmetä, kun Helsingin Sanomat ja sen haastattelemat puoluejohtajat (pois lukien Timo Soini, joka kommentoi asiaa omassa blogissaan) julistivat kirkkain silmin, että ”Ranskan terrori-iskua ei pidä käyttää politiikan tekemiseen”.

On kummallista, jos maahanmuutosta johtuvia ongelmia ei saisi käyttää maahanmuuttopolitiikan tekemiseen. Yhtä omituista on, jos muslimiterroristien tekoja ei saisi käyttää lähtökohtana uskontokritiikin ja poliittisen arvostelun esittämiseen.
Kaksinaismoralismi näkyy juuri tässä: muslimiterroristeja ei saisi yhdistää muuhun muslimiyhteisöön eikä islamin sisältöihin, vaikka yhteys on olemassa. Muslimien terroritekoja ei sallittaisi yhdistettävän myöskään laajempaan maahanmuuttokritiikkiin, ongelmien analysoimiseen eikä johtopäätösten tekoon. Sen sijaan poliittisten linjanvetojen teko yritetään kieltää ja maahanmuuttokriitikot koetetaan samastaa uusnatseihin, fasisteihin, äärioikeistolaisiin tai muuten vain moraalittomiin ihmisiin.

Tällainen politikointi on asioiden epä-älyllistämistä ja tieteellisten selitysperusteiden hautaamista länsimaisten haudankaivajien omalla lapiolla. Paha sanoa, mutta kunnia valheellisten vääristymien levittämisestä kuuluu poliittista korrektiutta varjelevalle medialle, jota Suomessa johtavat erityisesti Sanoma Oyj:n lehdet ja Yleisradio.
En ainakaan minä halua Euroopasta sellaista miinakenttää, jossa jokaisen pitää sipsutella varpaisillaan. Siksi olen samaa mieltä kuin Charlie Hebdon murhattu päätoimittaja Stéphanne Charbonnier, joka totesi mieluummin kuolevansa seisten kuin elävänsä polvillaan. Ikävää on jo sekin, mikäli nämä ovat ainoat vaihtoehdot. Luulen kuitenkin, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa.
Varmaa on, että pilapiirtäjät, islamkriitikot ja maahanmuuttokriittiset nykypoliitikot eivät ole polttaneet autoja, riehuneet kaduilla eivätkä murhanneet, uhanneet eivätkä pahoinpidelleet ihmisiä. Siksi on häikäilemätön virhe, että media ”sananvapautta puolustaessaan” syyllistää terrori-iskuista maahanmuuttokriittistä liikettä mutta terrori-iskuja selitellessään välttelee näkemästä, myöntämästä, tunnustamasta ja kuvaamasta sitä ideologista ja poliittista sidosta, joka vallitsee jihadia käyvien äärimuslimien ja aivan tavallisten muslimien välillä. Tämänkin iskun tekijät nousivat nimenomaan ”tavallisten kunnon muslimien” seasta, ja samasta viattomien rivistä tulivat myös syyskuun 11. päivän terrorintekijät, joukossaan arkkitehti Mohammed Atta.
Muslimiterrorismin takana on joka tapauksessa eräs hyvin suuri ongelma, joka kohoaa vuosisadan poliittisten virheiden kärkeen yhdessä EMU-järjestelmän käyttöönoton kanssa, toisin sanoen maahanmuutto, väestöjen sekoittaminen ja siihen liittyvä monikulttuurisuuden ideologia sekä ilmiö.
On kummallista, että Suomestakin käydään Syyrian sotatoimialueilla noin vain taistelemassa ja saamassa militäärikoulutusta Suomen viranomaisten katsellessa asiaa kallella kypärin. Jos esimerkiksi minä asevelvollisuuteni Suomessa suorittanut syntyperäinen kantaväestöön kuuluva mies päättäisin omin toimin lähteä jonnekin päin maailmaa käymään sotaa, se ei taitaisi ihan niin vain onnistua, vaan matkanteko pysähtyisi viimeistään viisumin puutteeseen, omaan sotilasvalaani ja moneen käytännön hankaluuteen.
Mutta kun Suomessa siirtolaisina oleskelevat pakolaiset, turvapaikanhakijat ja muu joutoväki lähtevät terroristialueille kouluttautumaan, Suojelupoliisi tyytyy ”seuraamaan” heidän liikkeitään. Eikö heille muka voida mitään? Eikö tätä jengiä voida pysäyttää tai päästää menemään ilman takaisin paluun mahdollisuutta ja laittaa ovia lukkoon lisätulijoilta?
Tätä nykyä Suomesta käydään pyhäkoulumaisesti maailman väkivaltapesäkkeissä oppia saamassa. Ja ovet paukkuvat mennen tullen. Mikäli tiedon lähteille ei pääse, sitä tuodaan maahan hurskauden kaavussa.

Kaikki muistavat, kun Britanniassa asuva kiihkoislamisti Anjem Choudary esiintyi kutsuvieraana Helsingissä maaliskuussa 2013. Pariisin terrori-iskun tapahduttua hän kiirehti siunaamaan sen toteamalla, ettei sananvapaus ulotu Muhammadin loukkaamiseen. Mutta sanomattakin on selvää, että hänen mielestään homoseksuaalisuuden toteuttamisesta pitäisi kivittää kuoliaaksi.

Sillä tavalla lausuttaessa tuskin taaskaan kysytään, millä perusteella jonkun lakana-Lassen uskonnollisperäinen hienohipiäisyys oikeuttaisi hengenriiston keneltäkään toiselta. Esimerkiksi Pakistanissa ihmisiä tuomitaan kuitenkin jatkuvasti kuolemaan jumalanpilkasta syytettyinä, ja Saudi-Arabiassa teloitetaan homoseksuaaleja sharia-lain nojalla. Myös länsimaistuneena pidetyssä Egyptissä homoseksuaaleja tuomitaan vankeusrangaistuksiin islamiin vedoten, ja kannatuksensa tälle politiikalle antaa niin sanottujen länsimaiden joukosta vain Syyrian arabisosialistista Baath-puoluetta tukeva Venäjä.
Islamissa on kyse vihan, rasismin ja suvaitsemattomuuden ideologiasta, joka tuottaa terrorismia ja jolla äärimuslimit pitävät länttä pihdeissään. Heidän torjumisensa, valvomisensa ja tarkkailunsa on voimavaroja vaativaa ja erittäin kallista. Lisäksi länsimaiden pitäisi onnistua terroritekojen eliminoinnissa joka kerta, kun taas paketillinen pernaruttoa laukussaan matkustavalle ihmiskunnan vihaajalle yksikin onnistuminen riittää.
Sarkastista satiirilehti Charlie Hebdoon tehdyssä terrori-iskussa oli se, että lehti on profiloitunut vasemmistolaiseksi toisinajattelijoiden äänitorveksi, jonka sävy on anarkistinen. Nimenomaan vasemmisto on puhunut maahanmuuton puolesta ja selitellyt islamisaation ongelmia pois.
Kaksinaismoralismi näkyy Ranskan sisäpolitiikassa, kun Marine Le Pen ja hänen Kansallinen rintamansa suljettiin pois sunnuntaina järjestettävältä tasavaltalaismarssilta, jonka tehtävänä on puolustaa vapautta, tasa-arvoisuutta ja veljeyttä. Ymmärrän toki, että monia maahanmuuton suosijoita ottaa nyt kupoliin, kun omat koirat purivat, mutta kantaväestön jakautumisesta eri ryhmiin ei poissulkijoiden kannata syyttää muita kuin itseään.
Pahinta ei ole nyt se, että islamkriitikot ovat joutuneet epäreilun kohtelun kohteeksi. Pahinta ei ole sekään, että terrorin lisääntyminen kasvattaa uhkia maahanmuuttokriitikoita ja kaikkia ihmisiä vastaan. Pahinta on, että niin media, tutkijat kuin poliitikotkin pitävät tärkeimpänä huolenaiheenaan sitä, lisääkö tapaus kielteisiä asenteita muslimeja ja islamia kohtaan.

Tällöin unohdetaan todelliset uhrit: menetetyt ihmishenget ja sanan- sekä elämäntavan vapaus. ”Tutkijoiksi” itseään nimittävät tyypit tyytyvät silittämään ongelmia aiheuttavien kansanryhmien päätä ja työntävät oman päänsä autiomaiden hiekkaan. Syyllisiä terroritekoihin eivät ole vain niiden tekijät vaan myös ne kantaväestöihin kuuluvat poliitikot ja muut aivopesijät, jotka ovat maahanmuuttoa suosimalla luoneet länsimaihin tämän kauhean ongelman.
Kuinka helppoa tiedostavien ja sananvapaudesta murehtivien onkaan nyt kulkea Pariisin kaduilla ”Je suis Charlie [Minä olen Charlie]” -kyltti kädessään ja sulautua massaan ilman pelkoa itse joutua joukkomurhan uhriksi? Kuinka luontevaa onkaan kokea kollektiivista surua massan mukana, vaikka ei ole itse tehnyt mitään maahanmuuttoa seuranneen kulttuuritaantuman ehkäisemiseksi?
Tässä porukassa on paljon niitä, jotka kymmenen vuotta sitten tuomitsivat Muhammadin pilakuvien julkaisun, mutta nyt he kyynelehtivät vuolaasti terrori-iskun vuoksi ja ovat muka ”sananvapauden puolella”. Heistä monetkaan eivät ole tukeneet maahanmuuttokritiikkiä millään tavalla mutta ovat kauhuissaan islamisaation tuloksista. Sen sijaan, että he nyt kantaisivat käsissään noita kiisteltyjä ja sensuuriuhan alle asetettuja pilakuvia, he tyytyvät heiluttelemaan lappujaan ja huutelemaan puskista latteuksia.
Tapaus kelpaa esimerkiksi siitä, kuinka häpeällisen helppoa on ratsastaa ruumiilla sananvapauden puolesta mutta kiistää sananvapauden uhatuksi joutumisen syyt. Kuinka vaivatonta onkaan kadota ihmisjoukkoon ilmaisematta näkemyksiään omalla nimellään ja työpaikkansa hinnalla tai ilman, että joutuu maksamaan filosofiastaan menettämällä kaikki virat yliopistojen politisoituneissa virantäytöissä?
”Allahu akhbar”, he huusivat – Kadulle teloitettu muslimitaustainen poliisi puolestaan: ”C’est bon, chef. [Kaikki hyvin pomo.]”. Tapauksessa on vertauskuvallista se, että julistuksellaan terroristit tunnustavat toimintansa yhteiseksi nimittäjäksi nimenomaan islamin, kun taas media ja ”tiede” pesevät islamia puhtaaksi väittämällä syyksi syrjäytymisen ja sosiaaliturvan riittämättömyyden. Paljastavaa on, että terroristit eivät sano olevansa kostamassa mitään oletettua rasismia tai sosiaalista eriarvoisuutta, vaan he vakuuttavat olevansa kirkastamassa profeetan kunniaa.
Samalla kun on vältelty leimaamasta muslimien koko ihmisryhmää, on kierretty kysymys siitä, millainen heidän uskontonsa todella on ja mihin se antaa pahimmillaan aiheen. Monenkaan tavallisen muslimin ei tarvitse tuntea islamin todellista olemusta, vaan hänelle riittää, että hän samastuu poliittiseen ideologiaan, joka takaa hänelle taivaspaikan. Sen tuella värväys jatkuu.
Yksi merkittävimmistä kontrollin muodoista on itsekontrolli. Kun tarkkailu menee oman tai yhteisön ihon alle, se on vaikuttavimmillaan. Mikäli Euroopan unionin maat palauttaisivat jokaista muslimien surmaamaa tai pahoinpitelemää kantaväestöön kuuluvaa ihmistä kohti 10 000 muslimia takaisin lähtömaihinsa, tämä ohjaisi muslimiyhteisöä itse pohtimaan uskontonsa olemusta ja harjoittamaan keskuudessaan uskonpuhdistusta.
Mitä taas ranskalaisiin pilapiirroksiin tulee, en ollut koskaan kuullut Charlie Hebdo -nimisestä julkaisusta mitään. En ole myöskään koskaan pitänyt ranskalaisesta huumorista, joka on aina jonkin verran rabulistista ja reuhaavaa sekä hyödyntää Ranskassa suosittua revyy- ja varietee-perinnettä.
Myös itse julkaisu näyttää olevan melko mitätön roskalehti, jonka julkisuus olisi jäänyt ilman terrori-iskua samalle tasolle kuin Titanicin matka ilman uppoamista. Kiintoisaa kuitenkin on, kuinka laajalle terroriuhka vielä leviää, kunhan maailman eri lehdet alkavat julkaista Charlie Hebdon kuvia solidaarisuuden osoitukseksi itselleen ja toisilleen.
Kun ei saa enää sanoa, niin täytyy kai sitten piirtää.

1. tammikuuta 2015

Näin ei voi jatkua


Sukeltaminen on syytä lopettaa silloin kun on pohjalla. Suomalaiset ovat kyllästyneet voivottelun, jankuttelun ja jahkailun ilmapiiriin, joka estää hyvinvointiyhteiskunnan, julkistalouden ja kansallisvaltiomme pelastamisen. Luulen, että monet suomalaiset olisivat valmiita vähäsen maksamaankin ja luopumaan jostain, jos he voisivat olla varmoja, että siitä on hyötyä yhteisen etumme kannalta: velkaantumisen pysäyttämisessä ja kääntämisessä laskuun.

Suomalaiset pakotettiin maksamaan toisen maailmansodan jälkeen kohtuuttomat sotakorvaukset, jotka saneltiin meille epäoikeudenmukaisesti rauhansopimuksessa. Myöhempi historiankirjoitus koristeli tämän kansakuntaamme vastaan tehdyn rikoksen lohduttelemalla ja laastaroimalla asiaa näkemällä siinä vain myönteiset puolet. Tuttu väite on, että Neuvostoliiton harjoittama ryöstely ikään kuin ohjasi meidät luomaan metalli- ja metsäteollisuuden, jota emme muuten olisi tulleet perustaneiksi.

Suomalaisilla on kokemusta ylivoimaisten vihollisten ja vastoinkäymisten voittamisesta. Muutamat ihmiset jopa luovuttivat kultaiset kihlasormuksensakin sodan jälkeisiin keräyksiin voidakseen auttaa kansakuntaa, ja tulivat toimeen lopun ikänsä rautaisilla.

En ihannoi sitkeyttä enkä armeliaisuutta sinänsä, sillä nekin osoittavat pohjimmiltaan alistumista ja taipumista vastustajien edessä. Ne edustavat nöyrtymistä korjailemaan vahinkoja, joita toiset maat ja niiden kanssa solmitut sopimukset ovat meille aiheuttaneet.

Nyt kun valtiomme kansallinen varallisuus on tuhlattu ja velkaa on enemmän kuin lääkäri määrää, olisi syytä syyttää niitä poliittisia tahoja, jotka ovat meidät tähän suohon polkeneet.

Arvelen, että suomalaisissa kytee kipinä tämänkin asian oikaisemiseksi. Jos suomalaisiin saataisiin täysi into ja yhteen hiileen puhaltamisen henki päälle, jopa sadan miljardin velkakuormasta selvittäisiin melko lyhyessä ajassa.

Mikä sitten estää asioihin tarttumisen? Suomalaiset potevat lamaannusta, koska he ovat huomanneet, että kansakuntamme ja valtiomme yhteiseksi hyväksi työskenteleminen ei auta, vaan ihmisten ponnistukset valuvat hukkaan, toisin sanoen kehitysapuun, EU-jäsenmaksuun, toisten kansakuntien velkojen hoitoon, ilmastomaksuihin, maahanmuutosta johtuviin sosiaalikustannuksiin ja muuhun hömpötykseen.

Suomalaiset kokevat, että yhteisiin talkoisiin osallistuminen ei kannata, koska valtio antaa jokaisen vaivalla säästetyn ja kansalaisilta pois otetun lantin lahjaksi ulkomaalaisille. Näin Suomen kansalaisilta puuttuu motiivi työskennellä meidän omaksi yhteiseksi hyväksemme. Sen mukana on kadonnut myös kansallinen yhteisvastuu toisista suomalaisista ja omasta maastamme.

Tätä kielteistä tulosta sanotaan tieteen kielellä fragmentoitumiseksi ja postmoderniksi desentralisaatioksi. Siinä, missä 1960- ja 1970-lukujen yhteiskuntatieteellä nähtiin olevan konstruktiivinen funktio yhteiskunnan rakentamisessa, nykyinen sosiaalitiede ihannoi ja palvoo nomadiutta ja desentralisaatiota ja tulee oikeuttaneeksi ihmisten näkemistä beduiinimäisinä kiertolaisina. Vallitsee laissez faire tietoisen suunnittelun ja ohjailun sijaan. Ja mikäpäs siinäkään, paitsi että tämä tie johtaa lopulta pakkotilanteisiin.

Alkanut vuosi 2015 tuo eteen suuria muutoksia. Tarvitaan valtion ja kuntien menoja säästävä rakenneuudistus. Tärkeintä olisi vähentää työttömyyttä, sillä huono työllisyystilanne on suurin syy korkeisiin sosiaalimenoihin. Siksi nykyinen, 1980-luvun tilannetta olennaisesti parempi, BKT:kaan ei pelasta valtiota velanotolta. Myöskään työllisten määrän lisäys ei auta, vaan työn tuottavuuden pitäisi nousta. Siksi ei pitäisi lisätä sekundaarisektorilla olevia hoito- ja holhoustyöpaikkoja, vaan tarvitaan vaihto- ja myyntikelpoisten arvojen tuotantoa sekä jo olemassa olevien innovaatioiden saattamista tuotantoon.

Jos työttömyys pysyisikin korkealla tasolla, pitäisi ainakin varmistaa, että työttömät voivat osallistua arvotuotantoon, kuten omaehtoiseen yrittämiseen ja opiskeluun. Omaehtoinen opiskelu, yrittäminen ja työelämään osallistuminen pitäisi tehdä suorastaan velvollisuudeksi työttömyysturvalla ja sen aikana, eikä näitä toimeliaisuuden muotoja pitäisi kieltää työttömyysetuuksien saajilta. Samoin pitäisi karsia pois kaikki perustoimeentuloon riittävää määrää korkeammat työttömyysetuudet, ansiosidonnaiset päivärahat ja muut tekemisen ja osallistumisen esteet.

Jokaiselle työelämän ulkopuoliselle, niin opiskelijalle, työttömälle kuin eläkeläisellekin pitäisi maksaa sama, elämiseen juuri ja juuri riittävä määrä rahaa ei enempää mutta ei myöskään vähempää. Sosiaalietuuksien tilkkutäkki pitäisi korvata sen tyyppisellä perustulojärjestelmällä, jota olen luonnostellut kirjassani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan. Muista malleista poiketen ideana on, että perustuloa maksettaisiin negatiivisen tuloveron tavoin niin opiskelijalle, työttömälle kuin eläkeläisellekin, ja oikeus perustuloon olisi jokaisella, jonka muut tulot eivät riitä asumisesta ja toimeentulotuen perusosasta koostuviin menoihin.

Perustulon toteuttamiseen ei ole päästy, koska ay-liike vastustaa ansiosidonnaisten poistamista. Mahdollisuus selviytyä ansiosidonnaiselle päivärahalle kellottelemaan onkin lähes ainoa ammattiyhdistyksiin liittymisen peruste nykyisin. Toisaalta perustuloa ovat vastustaneet myös työnantajat, jotka pelkäävät, että perustulon tapainen sosiaaliturvajärjestelmä maksaisi liikaa, vaikka tosiasiassa sen kautta ei jaettaisi etuisuuksia entistä enempää. Vain rahan osoite vaihtuisi mahdollistaen arvotuotantoon osallistumisen.

Myös eläkekatto pitäisi saattaa voimaan. Jos joku haluaa eläkkeellä ollessaan enemmän, tehköön yksityisen eläkevakuutuksen, tai olisi tehnyt jo. Eläkeyhtiöiden varallisuus pitäisi sulattaa suurten ikäluokkien eläkkeiksi ja palauttaa tällä tavoin varat niiden tuottajille. Sen jälkeen pitäisi siirtyä perustulomaiseen tasaeläkejärjestelmään, joka rasittaisi budjetteja nykyistä vähemmän. Selvää on, että nykyisin voimassa olevat eläkelupaukset ovat täysin mahdottomia kattaa.

Uskon, että kansalaiset innostuisivat valtiomme ja kuntiemme talouden pelastamisesta, jos he voisivat nähdä tuloksia. Tulosten saavuttamisen estää jäsenyytemme Euroopan unionissa ja eurossa, toisin sanoen taloudellisen itsemääräämisoikeutemme menetys, jonka seurauksena jokainen säästetty euro pilkotaan palasiksi ja lähetetään lahjana Kreikkaan tai Portugaliin, Britannian jäsenmaksun kuittaamiseen, ilmastonsuojeluun, kehitysapuun tai vieraiden kansakuntien uskonsodista johtuville ”kriisialueille”. Suomen itsenäisyys on kuin Matti Nykäsen mitalit: asetettuna näytteille museoon, josta niiden voittaja ei saa niitä takaisin eikä pois.

Pahin tulevaisuuden skenaario on, että menetämme oikeuden itsenäiseen ulkopolitiikkaan ja sitä kautta valtiollisen suvereniteettimme. Putinin Venäjän kohtalo nähdään parin seuraavan vuoden kuluessa. Ärsytettynä Venäjä on entistäkin vaarallisempi, sillä se ei piittaa enää mainetekijöistä julkisuuskuvan ollessa muutenkin pilalla. Niinpä venäläisten houkutus myös Suomen joidenkin osien saattamiseksi hallintaan Ukrainan rytäkän osana kasvaa.

Liputan tänäkin vuonna kansallisen edun ja kansallisen itsemääräämisoikeuden puolesta. Oikein hyvä olisi, jos suurimmat puolueet päättäisivät tulevissa eduskuntavaaleissa linjata Nato-jäsenyyden puolesta.