Tässä kirjoituksessa perustelen,
– miksi asumistuen ja toimeentulotuen varallisuusehdot lannistavat, ovat kouluttautumis-, yritteliäisyys- ja omistamisvastaisia ja rapauttavat kansalaisia sekä tekevät ihmisistä lasisia,
– miksi yleistukeen ei pidä lisätä varallisuusehtoja,
– miten Suomen kysyntälama johtuu perusturvaheikennyksistä,
– miksi asuntomarkkinat ja asuntoteollisuus kärsivät asumistuen tasoleikkauksista,
– miksi asumistukiin ei olisi pitänyt liittää varallisuusehtoja,
– miksi ankaran varallisuusehdon sisältävä toimeentulotukijärjestelmä tuottaa väliinputoajia,
– miksi ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevina” pidetyt eivät olekaan kaikkein heikoimmassa asemassa,
– mitä EU sanoo Suomen perusturvasta,
– miksi perusturvan tasokorotukset olisivat paras elvytyskeino,
– miksi perusturvan tasoa (yleistuki, kansan- ja takuueläkkeet sekä asumistuet) olisi korotettava,
– miksi toimeentulotuesta pitäisi päästä eroon,
– miksi korkeimmat työttömyysetuudet ja eläkkeet pitäisi juustohöylätä ja täyttää siten perusturvaa alhaalta päin tasasuuren perusturvan hyväksi ja
– miksi negatiivisen tuloveron kaltainen perustulo olisi ainoa järkevä ja kannustava perusturvan muoto.
Petteri Orpon (kok.) hallitus laajensi perusturvaan liittyviä varattomuusehtoja muun muassa lisäämällä asteittaisen varallisuusehdon yleiseen asumistukeen.
Varallisuusehtoja on sovellettu aiemmin eläkeläisten asumistuen saajiin ja toimeentulotukea hakeviin, mutta urkintaa ollaan koko ajan laajentamassa. Viimeksi varallisuusehtoja laajennettiin yleistukeen, ja kirjoitin aiheesta täällä.
Hallitus antoi eduskunnalle 9.4.2026 esityksen (HE 49/2026 vp), jolla yritetään laajentaa Kelan urkintaoikeutta tuensaajien pankkitietoihin ja tehdä tarkastusoikeudesta yleispätevä ja teknisesti suoraviivainen siten, että Kela voisi asioida pankeissa kuin omissa tiedoissaan.
Monet ihmiset tuntevat Kelan tavan udella, urkkia, tonkia ja penkoa ihmisten varallisuustietoja ja pankkitilitietoja jo entuudestaan. Nyt kun myös yleistä asumistukea ja yleistukea hakevien ihmisten varallisuus ollaan asettamassa tarkkailtavaksi, Kela voi alkaa kysellä tiliotteita ja saldoja myös asumistukea tai yleistukea saavilta itseltään. Taustalla on näiden perusturvamuotojen tekeminen kauttaaltaan tarveharkintaisiksi ja varallisuusehtoiseksi.
Sosiaaliministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on perustellut esitystä ”tukihuijausten eliminoinnilla”, jotka olivat vuonna 2025 vain noin 7,2 miljoonaa euroa, eli 0,43 promillea kaikista maksetuista etuuksista. Kela-kontrollin lisääminen ei ole missään suhteessa toivottuihin taloudellisiin hyötyihin, sillä vaarassa ovat Finanssialan mukaan pankkisalaisuus ja tietenkin myös kansalaisten omaisuudensuoja, yksityisyydensuoja ja yhdenvertaisuus, kun osasta ihmisiä tehtäisiin läpinäkyviä.
Tosin pankit eivät vastusta esitystä asiakkaidensa eduksi vaan suojellakseen liiketoimintansa ydintä: pankkisalaisuutta. Eduskunnan moraalikadosta puolestaan kertoo se, että perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 21/2025 vp näyttänyt vihreää valoa pankkisalaisuuden rikkomiselle ja tietojen avaamiselle Kelan urkintaa varten.
Lakiesityksellä muokattaisiin lakia toimeentulotuesta pykälän 18 a osalta, lakia yleisestä asumistuesta pykälän 42 osalta ja lakia eläkkeensaajan asumistuesta pykälän 43 osalta. Toimeentulotukea koskeva muotoilu on seuraava:
Perustoimeentulotuen maksajalla on oikeus saada pyynnöstä salassapitosäännösten estämättä ja maksutta valtion ja kunnan viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä, Eläketurvakeskukselta, eläkesäätiöltä ja muulta eläkelaitokselta, vakuutuslaitokselta sekä koulutuksen järjestäjältä toimeentulotuen hakijaa tai saajaa koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan perustoimeentulotukiasian käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi.
Rahalaitoksia ei mainita toimeentulotukea koskevassa esityksessä, koska toimeentulotuen saajien pankkitiedot tehtiin Kelan urkittaviksi jo vuoden 2000 lainmuutoksella, jonka esitteli kokoomuslainen sosiaaliministeri Maija Perho. Nyt urkintaoikeutta ollaan laajentamassa myös edellä mainittuihin laitoksiin. Asumistukea saavilta puolestaan kiskotaan housuja jalasta näin:
Kansaneläkelaitoksella on oikeus saada pyynnöstä salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta käsiteltävänä olevan asumistuen ratkaisemista varten välttämättömät tili-, saldo- ja arvopaperitiedot rahalaitoksilta. Tiedonsaantioikeus koskee hakijan lisäksi hänen avio- tai avopuolisoaan.
Tällä lainmuutoksella Kela käytännössä murtautuisi pankkeihin tavalla, jolla murskattaisiin kansalaisten pankkisalaisuus koskien noin kahta miljoonaa kansalaista ja saatettaisiin ihmiset eri viivalle koskien oikeutta perustuslailliseen yksityisyydensuojaan.
Kela-urkinnan laajentaminen ”tuottavuusargumentilla” on pelkkää taustakohinaa, ja syyt ovat aivan muita. Kyseisessä nipistelyssä ei ole kyse mistään muusta kuin hallituksen yrityksestä piinata kansalaisia massamaisella tarkkailulla.
Välineenä käytetään ”harmaan talouden” ja ”rahanpesun” kitkentää varten luotua Tullin pankki ja tilitietojärjestelmää (PMJ), joka alun perinkin luotiin Kelan välineeksi, vaikka asiaa ei kerrottu järjestelmää kyhättäessä.
Kyseinen järjestelmä tehtiin mukamas rahanpesun estämiseksi, ja sitä perusteltiin vakuuttelulla, että sitä käytetään ainoastaan tähän rajattuun tarkoitukseen. Tämä hyväksyttiin, sillä rahanpesua ei yleensä kannateta. Mutta nyt järjestelmän käyttöä ollaan laajentamassa alkuperäisen tarkoituksensa ulkopuolelle, aivan niin kuin ns. Lex Nokiaa perusteltiin aikoinaan ”lapsipornon ehkäisyllä”, mutta tuotakin instrumenttia käytettiin lopulta täysin toisenlaisiin tarkoituksiin, ja yritetään käyttää edelleen.
Ongelmien ydin: perusturvan varallisuusehtoisuus luo Kela-kontrollin
Todellisuudessa tukihuijaukset eivät ole mikään ongelma verrattuna tukien alikäyttöön ja siihen, että hallitus on leikannut monien tukiriippuvaisten ihmisten nettotuloista noin 40 prosenttia pois.
Jos kaikkien ihmisten pankkitiedot tehtäisiin Kelalle urkittaviksi, Kela joutuisi täyttämään toimeentulo- ja muut perusturvavajeet myös niille ihmisille, jotka eivät uskalla, tiedä tai kehtaa tukia hakea, ja siitä syntyisi paljon suurempi lasku.
Lisäksi Kelan vuonna 2025 takaisinperimät 117 miljoonaa antavat väärän kuvan huijauksista, koska valtaosa esimerkiksi opiskelijoilta perityistä 30 miljoonasta ei johdu huijauksista vaan tulorajan ylityksistä.
Kun Kela ja hallitus puolustelevat urkintaa ”asiakasprosessin sujuvoittamisella”, voidaan kysyä, miksi Kela ja hallitus eivät vaadi yli 100 000 euron tuloja nauttivien pankkitietoja avoimiksi harmaan talouden ja rahanpesun estämiseksi, kun pahimpia verojen kiertäjiä ovat juuri kovatuloiset.
Miksi yritysten tilejä ei vaadita auki, sillä olisihan myös ”verohallinnon tiedonsaanti turvattava siten, että verohallinnolla on riittävä tietopohja verotuksen toimittamisessa ja verovalvonnassa”? Tämän olettaisi olevan hyvinkin tervetullut uudistus rehellisille yrittäjille! Tuolta voisi helpostikin repiä satoja miljoonia euroja, mutta hallitusta kiinnostavat vain Kelan muruset. Talousrikollisilla on jo nyt vahvempi pankkisalaisuus suojanaan kuin Kelan tuensaajilla.
Brezhneviläisestä sujuvuudesta kertoo tapa, jolla Kelan viranomainen perustelee lainuudistusta ”asiakaslähtöisyydellä”, vaikka tosiasiassa kyse piti olla väärinkäytön vähentämisestä. Argumentaation ristiriitaisuus paljastaa, että kyseessä on pelkästään Kela-asiakkaisiin kohdistuva yksityisyydensuojan raiskaus, jota puolustellaan väitteellä, että tarkkailu ja valvonta ovat asiakkaiden omaksi eduksi!
Helsingin Sanomat puolestaan kuvailee urkintaa otsikossaan ”kurkistamiseksi”, joka on vähättelevä ilmaus yksityisyydensuojan mitätöimisestä. Rikosasioissa tutkinta kuuluisi yksinomaan oikeuslaitokselle, eikä pankkitietojen ja muidenkaan yksityisyydensuojaa nauttivien tietojen, kuten terveystietojen, tutkintavaltaa pitäisi luovuttaa Kelalle tai työviranomaiselle, jolle on jo nyt luovutettu oikeus saada työttömän terveystiedot Omakannasta ja Kelalta lain 381/2023 mukaisesti.
Tietojen luovutusvelvollisuus viranomaisille on ollut niin veroasioissa kuin terveys- ja sosiaaliturva-asioissakin kansalaisten luottamuksen ja oman ilmoituksen varaista, mutta hallitus pyrkii kyseenalaistamaan ja rikkomaan tämän luottamuksen kylvämällä epäilyksiä ja epäluuloa, jotka kynivät ja kalvavat pois kansalaisluottamuksen ja romuttavat tärkeät perusoikeudet hinnasta, joka on menetettyhin arvoihin verrattuna surkean halpa.
Hallitus on ampunut perusturvan täyteen reikiä ja vaarantanut oikeusvaltion sekä luonut tilalle tarkkailuun ja rankaisemiseen perustuvan kyttävaltion.
Vikaa on tietysti myös tukien väärinkäyttäjissä, sillä heidän epärehellisyytensä vuoksi myös kunnon kansalaisten perusoikeudet ovat uhattuina. Väärinkäytökset ja epäilykset ovat lisääntyneet sosiaaliturvahakuisten maahanmuuttajien kasvun myötä, kun sosiaaliturvaa käyttävät ulkomaalaiset ovat syöneet suomalaisen kantaväestön sosiaaliturvan pois ja asettuneet veronmaksajien pöytään.
Sosiaaliturvan leikkaaminen ja tarkkailun tiukentaminen eivät kuitenkaan tuo ratkaisua ongelmaan, joka johtuu sosiaaliturvahakuisen maahanmuuton lisääntymisestä. Tiukentamisen pitäisi kohdistua siihen eikä perusturvan tasoon, myöntöehtoihin tai kansalaisten elämään.
Sosiaaliturvajärjestelmän perusongelma on puolestaan sen omistamis-, yrittämis-, kouluttautumis- ja työntekovihamielisyys, joka ohjaa ihmisiä hankkitumaan tulottomiksi ja varattomiksi. Se ei ratkea normiruuvia kiristämällä vaan muuttamalla perusturvan luonne negatiivisen tuloveron kaltaiseksi perustuloksi, joka poistaa vahtimisen tarpeen ja köyhtymisen sekä kurjistumisen ihanteet.
Perustulon tarjoamaan hyvään ja oikeudenmukaiseen ratkaisuvaihtoehtoon tulenkin tämän kirjoitukseni loppupuolella, kunhan olen ensin perustellut, mitä vikaa ja korjaamista nykyisessä pitkän ajan kuluessa syntyneessä järjestelmässä on.
Kela-tukien varattomuusehdot ovat monille 100 prosentin varallisuusvero
Perusturvaa pitää kehittää, mutta suunta on nyt täysin väärä, ja perusturvajärjestelmä tarvitsee 180 asteen käännöksen tullakseen oikeudenmukaiseksi ja tukeakseen kansalaisia. Ainoa järjellinen kehittämissuunta on negatiivisen tuloverojärjestelmän kaltainen perustulojärjestelmä, jossa ei ole varallisuusehtoja eikä varallisuusharkintoja ja jossa päästään eroon kansalaisten varallisuuden urkinnasta ja köyhäksi taivuttelusta.
Pois rajaava tarveharkinta olisi lopetettava kokonaan. Millään viranomaisella ei pidä olla oikeutta päättää kenenkään yksityishenkilön varainkäytöstä tarveharkinnan perusteella esimerkiksi siten, tarvitseeko Kelan asiakas auton vai ei. Sellainen on DDR:läistä gestapolaisuutta, joka ulosmittaa ihmisten vapausoikeudet ja itsemääräämisen sekä tekee subjekteista objekteja.
Voidaan pitää rikoksena ihmisyttä vastaan, että esimerkiksi työttömäksi joutuessaan ja asumistukien piiriin päätyessään käytännössä menettää pankkisalaisuutensa, yksityisyydensuojansa ja omaisuudensuojansa, kun työttömyysetuudet eivät riitä välttämättömiin juokseviin elinkustannuksiin, ja asumistuen ja toimeentulotuen varallisuusehdot kalvavat perusturvan pois.
Kun myös Kelan työttömyysetuuksia korvaavaksi aiotun yleistuen myöntöehdoksi on lisätty ajallisia karensseja, on työttömien ihmisten Kela-riippuvuus kasvanut entisestään. Varallisuusehtoisuus aktualisoituu viimeistään silloin, kun ihminen työttömyysetuuden kaventuessa tai ehtyessä päätyy hakemaan toimeentulotukea, jossa on tuo ankara varattomuusehto. Näin myös urkinta laajenee.
Tämä merkitsee käytännössä sitä, että kukaan Kelasta vähänkin riippuvainen ihminen ei voi omistaa ainakaan yhtään mitään sellaista, mikä käy selville vero- tai pankkitiedoista. Muutoin ihminen menettää joko kaiken varallisuutensa tai sen vähäpätöisen mittalusikan, jolla Kela jakaa hänelle elämää toistuviin ja juokseviin elinkustannuksiin.
Varallisuustiedot kiskotaan Kelan asiakkailta itseltään ehtona sille, että tukia ylipäänsä voidaan myöntää. Vaatimuksia tehostetaan uhkaamalla kaivaa tiedot suoraan viranomaisilta ja pankeista, jotka velvoitetaan ne myöntämään.
Ihmisillä ei ole myöskään mitään keinoja tarkistaa, mitä tietoja viranomaiset ovat heistä urkkineet. Ei ole myöskään määritelty, tiedustelisiko Kela pankkitietoja universaalisti vai yksityistapauksellisesti, ja jos tietoja urkitaan yksittäistapauksellisesti, tapahtuuko tietojen kaivelu satunnaisesti vai jollakin tavoin perustellusti vai näennäisperusteluin. Mutta tämä on pelkkä detalji.
Olennaista on, että ihmisiä läpivalaistaan, ja heidän henkilökohtaisia kulutustietojaan, rahankäyttöään ja muita henkilökohtaisia asioitaan saatetaan viranomaisten tietoon. Siten ihmisistä tehdään lasisia ja harjoitetaan tarkkailua ja valvontaa, jotka ovat epäarvoja ja jotka koetaan kansalaisten keskuudessa murhaavina.
EU:ssa ollaan olevinaan tarkkoja ihmisten tietosuojasta ja yksityisyydensuojasta, mutta Suomessa ne mitätöidään Kelan toimesta mennen tullen, aivan kuten omaisuudensuojakin. Asialla eivät ole tällä kerralla kommunistit tai sosialistit vaan Kokoomus ja muut porvarit, joilla useasti on jokin hyväpalkkainen suojatyöpaikka jossakin julkisen hallinnon, yritysmaailman tai koulumaailman piirissä.
Varallisuusharkintoja lisäämällä ja laajentamalla nykyinen sinimusta hallitus koettaa syöttää tukiriippuvaisten ja vähävaraisten kansalaisten varallisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi.
Pahimmillaan Kela-tukien varattomuusehdot ovat Kela-riippuvaisiin ihmisiin kohdistettu 100 prosentin varallisuusvero.
Hallitus romuttaa kodit
Hallituksen harjoittama leikkauspolitiikka ei ole johtanut mihinkään havaittuihin säästöihin. Mutta tulokset näkyvät ihmisten kurjistumisessa.
Nykyhallitus lopetti omistusasukkailta yleisen asumistuen kokonaan, mikä merkitsee, että omistusasukkaat pakotetaan myymään kotinsa ja kuluttamaan asuntovarallisuutensa, jotta Petteri Orpo voisi säästää muutaman miljoonan täysin tuottamattomiin kohteisiin, kuten hyvätuloisten ansiotuloveron kevennyksiin, maahanmuuttokuluihin, rasismin ehkäisyyn, verkkovihan torjuntaan, lähiökoulujen inkluusioon, monimuotoisuuskoulutukseen, asevarusteluun, länsirataan, Helsinki Garden-korruptiohankkeeseen ja omiin palkkoihinsa.
Eduskunnan sosiaalivaliokunta laski, että asumistuen poistamisella omistusasukkailta valtio säästi vain 8 miljoonaa euroa mutta romutti samalla monien suomalaisten kodit pakottamalla ihmiset myymään asuntonsa ja muuttamaan vuokralle asumaan.
Asumistuen kustannus olisi ollut valtiolle pieni, mutta menetys on useille kansalaisille suuri, sillä eräät ihmiset ja perheet menettivät asumistukensa kokonaan. Persut ja Kokoomus myivät halvalla (ja krisujen sekä ruotsalaisten tuella) suomalaisten ihmisten perusoikeudet ja pakottivat evakot evakkoon myös niistä rintamiestaloista, joita ryssä ei pystynyt heiltä aikoinaan ottamaan.
Myös moni entinen Kokoomuksen äänestäjä nauttii ja tuntee varmasti helpotusta, kun petturi Orpo lentää esikuntineen Kesärannasta ulos kuin leppäkeihäs. Mutta se ei enää korjaa hänen aikaansaamiaan vahinkoja.
Lautasen nuolettaminen on ollut myös perussuomalaisen valtionvarainministerin Riikka Purran ja kokoomuslaisen sosiaaliturvaministerin Sanni Grahn-Laasosen keskeinen keino ihmisten elämän rampauttamiseksi. Sellaisena se edustaa poliittisesti korrektisoitua gulagia, jonka tukena käytetään pelkkää mielipiteidenvaraista ja poliittisista ohjelmista johdeltua toivetta, että perusturvan leikkaaminen tuottaa julkiselle taloudelle säästöjä.
Kun työttömiksi joutuneet omistusasukkaat kuluttavat nyt asuntovarallisuutensa juokseviin ravinto- ja muihin menoihinsa, he köyhinä kuin kirkonrotat siirtyvät vuokralle asumaan ja anovat asumistukea vuokra-asuntoihin.
Koska vuokrat ovat yleensä kolme tai neljä kertaa korkeammat kuin omistusasuntojen hoitovastikkeet tai -kulut (joihin asumistukea aiemmin myönnettiin), valtiolle lankeavat asumistukikulut nousevat eivätkä laske!
Sosiaaliministeri Sanni Grahn-Laasosen ja rahaministeri Riikka Purran ällistyttävän nerouden tuloksena valtio ei säästä mitään vaan velkaantuu lisää. He menivät juoksemaan saksien kanssa eivätkä kuunnelleet myöskään oikeuskansleri Tuomas Pöystiä, joka haukkui hallituksen monta kertaa vaikutusarvioiden laiminlyömisestä.
Istuva hallitus on pelkkiin oletuksiinsa tukeutuen pilannut monien suomalaisten ihmisten elämän ja vaarantanut perusturvan, vaikka kansalaisten elinolosuhteita, koteja ja toimeentuloa ei saisi koskaan jättää pelkkien politiikkajohdeltujen olettamusten varaan. Asuntonsa myymään pakotetuille ihmisille voi jäädä hallituksen ruoskinnan jälkeen luu käteen ja heitä asuntolainoittaneille pankeille luottotappoita tilikirjoihin, joten hallituksen tapa runnella asumistukijärjestelmää saattaa kääntää lopulta myös pankit anomaan pankkitukea valtiolta, kuten kävi 1990-luvun alussa.
Urkintalait ovat perustuslakien ja perusoikeuksien vastaisia
Ylivoimaisesti pahinta ja häikäilemättömintä on toimeentulotukiasiakkaiden pankkitietojen kaivelu.
Toimeentulotuen hakijoiden pankkitiedot tehtiin Kelalle tiedusteltaviksi jo vuonna 2000, jolloin kokoomuslainen sosiaaliministeri Maija Perho vei läpi asiaan liittyvän lainmuutoksen.
Sen tuloksena Kelalla on ollut jo pitkään oikeus avata toimeentulotukea hakevien ihmisten pankkitiedot yksipuolisesti ja ilmoituksenvaraisesti, jos asiakas ei itse luovuta tietojaan ja pitää kiinni yksityisyydensuojastaan ja omaisuudensuojastaan tai ei muutoin halua asioitaan tongittavan ja viranomaisten tietoon.
Jo tämä on rikkonut kansalaisten yhdenvertaisuutta, omaisuudensuojaa, yksityisyydensuojaa ja tietosuojaa vastaan.
Ne kaikki ovat perustuslain tasoisesti suojattuja, ja siksi perustuslakivaliokunnan ja oikeusviranomaisten kannanotot urkintaoikeuksien laajentamiseksi ovat olleet perustuslain ja perusoikeuksien vastaisia, aivan niin kuin eräät muutkin normihierarkiassa alemman tason lait, kuten esimerkiksi yleisestä toimeentulotuesta annettu laki.
Kyseessä on derogaatio-ongelma, eli normiristiriita perustuslakien ja tavanomaisten lakien kesken, ja se pitäisi ratkaista perusoikeusmyönteisesti periaatteella lex superior derogat legi inferiori. Ylemmänasteisten säädösten tulisi syrjäyttää alemmanasteiset.
Näin ei kuitenkaan tehdä, koska Suomesta puuttuu perustuslakituomioistuin, ja perustuslakimme 74 §:n mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on ylin perustuslakia tulkitseva elin. Siellä taas enemmistön muodostavat hallituspuolueiden edustajat, joten hallitus saa yleensä läpi kaikki esityksensä näennäisesti perustuslain mukaisiksi tulkittuina.
Opposition roolina on jättää pöytäkirjaan eriävät mielipiteensä, ja asiantuntijoina käytetyt perusoikeusjuristit voivat saada lakiesitykseen vain hiuksenhienoja ja marginaalisia muutoksia. Manus manem lavat, ja kärryt valjastetaan hevosen eteen.
Juuri näin ollaan tekemässä jälleen kerran, kun urkintaa laajennetaan, eikä asiassa auttane ratkaisun hakeminen EY-tuomioistumesta, sillä sosiaaliturva-asiat ovat jätetyt kansallisen päätöksenteon piiriin EU:ssa, ja oikaisua voisi hakea enää vain ihmisoikeusperusteilla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, EIT:ltä.
Ikävää vain, että juuri EU itse on omilla ”tilapäisillä” tukipakettivaateillaan, ilmastodirektiiveillään ja -asetuksillaan sekä euroalueen yhtenäisellä raha- ja korkopolitiikallaan ja muilla velvoitteillaan pääsyyllinen Suomen valtiontalouden jättiläismäiseen velkaantumiseen, ja tämän peittämiseksi se nuhtelee meitä nyt sekä talouspoliittiselle että sosiaalisen kehityksen tarkkikselle laittamisella.
EU on toiminut kuin italialainen taskuvaras, joka huutaa: ottakaa varas kiinni!
Hallituksessa ei ymmärretä talouselämän keskinäisriippuvuuksia
Suomessa puolestaan ollaan päätymässä konsensuspolitiikasta äärimmäisyyksien väliseen vellomiseen, kun yleinen keskustahakuisuus ja kohtuullisuus ovat sulaneet pois, ja ratkaisuja etsitään vuoroin äärioikealta ja äärivasemmalta.
Valtiolaiva kallistuu välillä tyyrpuuriin ja välillä paapuriin ja haukkaa joka kerralla vettä tilanteessa, jossa pitäisi katsella suoraan eteenpäin ja tehdä pitkillä valoilla eteen päin katselevia ratkaisuja.
Sen sijaan nyt kansa ryntäilee vuoroin oikealle ja vasemmalle pettyen molemmilla laidoilla. Näin on syntynyt tilaisuus populisteille, jotka antavat suuria lupauksia mutta tuottavat lopputuloksena pettymyksiä.
Ja valtiolaiva jatkaa kulkuaan kuin vene ilman tappia kohti pohjaa. Asia on poliittisesti vaikea, sillä hallituksessa ei ole huomattu, että sukeltaminen kannattaisi lopettaa, kun on pohjalla. Säästämisen ei ylipäänsä pitäisi olla prioriteetti silloin, kun sitä on tarkoitus tehdä ihmisten perusturvan kustannuksella.
Esimerkkejä voidaan löytää etsimättä. Napamies Petteri Orpo on pöyhkeällä ja omahyväisyyttä artikuloivalla tavallaan patistellut ihmisiä muun muassa muuttamaan nykyisistä vuokra-asunnoistaan halvempiin ja vanhempiin vuokra-asuntoihin.
Hän ei ehkä ole huomannut, että tähän maailmaan ei tule mistään lisää halpoja ja vanhoja vuokra-asuntoja, vaan jokainen markkinoille ilmestyvä vuokra-asunto on väistämättä uusi ja kallis.
Asumisen kuluista eivät ylipäänsä voi päättää asukkaat itse, vaan niistä päättävät lopulta vuokra-asuntojen ja asumisoikeusasuntojen omistajat sekä omistusasuntojen kohdalla pankit ja niiden kanssa toimivat kiinteistövälittäjät.
Konsensuspolitiikan hylkäämiseen liittyy kyvyttömyys ymmärtää talouden keskinäisriippuvuuksia. Ministerit ja heidän takaansa kurkistelevat apulaiset eivät ole ymmärtäneet myöskään sosiaaliturvan sirkulaatio- eli kiertymisilmiötä.
Keskinäisriippuvuutta edustaa esimerkiksi se tosiasia, että asumistuki on todellisuudessa rakentamisen subventiota, eli avustusta rakennusliikkeille. Asumistuki on parhaita sosiaaliturvan muotoja, koska sillä on saatu katto pään päälle asukkaille ja pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä.
Myös sijoittajat ovat saaneet osansa. Kiitos asumistuen. Asumistuki on perustunut kansalliseen konsensukseen: siitä on ollut hyötyä kaikille. Välittömiä hyötyjiä ovat olleet asukkaat, jotka ovat saaneet koteja, tosin rahat ovat imuroidut valokaapeleita pitkin aina eteenpäin.
Tukien loppusaajia ovat olleet rakennusteollisuus ja investoijat, joiden työn tuloksena on pystytty tuottamaan kokonaisia uusia kaupunginosia. Leikkaamalla asumistukea ja asettamalla siihen varallisuusehtoja hallitus on lamaannuttanut rakentamisteollisuuden ja asuntosijoittamisen täysin. Se on ollut tyhmistä tyhmin teko.
Varsinainen valopää on ollut eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.), joka valitteli jokin aika sitten iltapäivälehden jutussa, ettei saakaan asuntosijoitusrahastoonsa laittamiaan varoja takaisin, kun rahasto on viheltänyt pelin poikki eikä palauta edes pääomia asuntojen hintojen roikkuessa alhaalla, eikä asuntoja kannata realisoida.
Kirkkoslavistikan asiantuntemus ei ehkä luo parhaita lähtökohtia talouden kausaaliyhteyksien ymmärtämiseen, etenkään sen, millä tavoin asuntorahastojen tuotot ovat koostuneet suureksi osaksi juuri Kelan asumistuista.
Asuntorahastojen sijoittajat jos ketkä ovat siis itse eläneet veronmaksajien rahoilla ja vuokra-asuntojen asumistuilla, mutta leveämmin kuin muut ihmiset. Olisi siis puhemieskin ajatellut asiaa silloin, kun puolueensa meni leikkaamaan asumisen tukia.
Hallituksessa ei ymmärretä myöskään sosiaaliturvan kiertymisilmiötä
Mitä muuta kiertymisilmiö tarkoittaa kuin rahan kulkua asukkaiden kautta myös rakennusteollisuudelle ja sijoittajille?
Sosiaaliturvan piirissä kiertymisilmiö tarkoittaa sitä, että yhteen etuuteen, kuten työttömyysturvaan tai asumistukeen, tehdyt leikkaukset päätyvät viimesijaisen tukimuodon, eli toimeentulotuen, täytettäviksi.
Sillä tavoin valtio ei lopulta säästä mitään, tai säästöt jäävät marginaalisiksi ja haitat voivat käydä kalliimmiksi.
Valtio voi periaatteessa säästää vain sen verran, minkä väliinputoajat menettävät. Heitä ovat esimerkiksi omistusasukkaat. Osa kansalaisista saattaa jopa kuolla hallituksen leikkausten vuoksi.
Sen sijaan useat muut, kuten pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleet varattomat, saavat leikkauksilleen kompensaation toimeentulotuesta, sillä he täyttävät täydellisesti Suomen omistamis-, yrittämis-, kouluttautumis- ja työntekovihamielisen sosiaaliturvajärjestelmän köyhyysihanteet.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi he lisääntyvät Suomessa kantaväestöä nopeammin, kun valtio kattaa heille pöydän samanaikaisesti, kun suomalaisten omaa sosiaaliturvaa huononnetaan.
Näin myös maahanmuuttokriitikkona tunnettu Riikka Purra tulee edistäneeksi väestönvaihtoa omassa tuhattaiturimaisuudessaan.
Juuri sosiaalietuusperäisen maahanmuuton jättiläismäiset kulut ja loputon kotouttaminen ovat syöneet leivän suomalaisten ihmisten pöydästä ja johtaneet sosiaaliturvaleikkauksiin (aiheesta täällä).
Vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista on noin 30 prosenttia, mikä väestöosuuksiin suhteutettuna on valtavan paljon kantaväestöön verrattuna. Ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste on noin 20 prosenttia, ja puolet arabiaa tai somaliaa puhuvista nostaa tukia.
Leikkauspolitiikan uhreja eivät olekaan nuo näennäisesti ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat”. He saavat edelleen lähes täyden kompensaation ensisijaisten perusetuuksiensa leikkauksille toimeentulotuesta!
On sairasta, että hallitus on jäädyttänyt perusetuudet, kuten yleistuen ja asumistuet, vuoden 2027 loppuun asti, mutta korottaa toimeentulotuen perusosaa 592 euroon, joka toimeentulotuen saajalle annetaan käytettäväksi asuinkulujen jälkeen. Lisäksi maksetaan sähkö- ja vesilasku sekä katetaan ne hammashoidon ja muun terveydenhuollon kulut sekä lääkkeet, joita Kelan muut korvaukset eivät kata.
Se on kuin lyönti vasten niiden ihmisten kasvoja, joille työttöminä, opiskelijoina tai jopa työssäkäyvinä jää käyttöön huomattavasti vähemmän mutta jotka eivät voi saada toimeentulotukea (vähäisenkään) varallisuutensa tai jakamattoman kuolinpesäosakkutensa takia vaan jotka pakotetaan syömään koko omaisuutensa, kunnes hekin ovat rutiköyhiä ja Kelan toimeentulotuen piirissä.
Leikkauksilla ja varattomuusehtojen laajennuksilla on runneltu toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevien suomalaisten asemaa, kun heidän varallisuuttaan on poltettu käyttäen sytykkeenä Kela-riippuvuutta ja johdattelemalla myös heitä hankkiutumaan mahdollisimman sopiviksi täyttämään toimeentulotukilain ja Kelan köyhyys-, surkeus- ja kurjuustavoitteet.
Etenkin toimeentulotukijärjestelmän varattomuusehto rohkaisee köyhänä pysymiseen ja lannistumiseen. Samoin vaikuttaa yleiseen asumistukeen lisätty varallisuusharkinta. Eläkeläisten asumistuessa on ollut jo pitkään varallisuusehto, jotta ikäihmiset voisivat mahdollisimman pahoin ja jotta heidän täytyisi käyttää säästönsä juokseviin kuluihinsa, eivätkä myöskään perilliset perisi koskaan mitään.
Pahinta on, että poliittinen vihervasemmisto ei hallitusvaltaan joskus mahdollisesti palatessaan korjaa tehtyjä virheitä eikä varsinkaan poista varallisuusehtoja, sillä vasemmistossa kaikkea omistamista pidetään vääränä jo pelkästään sosialistiseen ideologiaan liittyvistä syistä. Vihervasemmistossa nautitaan, kun oikeisto tekee likaisen leikkaustyön puolestaan, ja maahanmuutto jatkuu.
Oikeistopuolueet lisäävät varattomuusvaateita lakeihin, vaikka omistamisen runteleminen on oikeiston poliittisen ideologian vastaista. Vasemmiston kiilusilmät ja viher-Hitlerit puolestaan karsastavat kaikkea omistamista, ja siksi Kela-riippuvaisen ihmisen varallisuutta ei suojele mikään eikä kukaan.
Vihervasemmiston äänestäjät pitävät niin itsepintaisesti kiinni omasta samastumisestaan köyhyyden ja kurjuuden perikuvana pidettyihin pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin, että he eivät pysty kognitiivisten rajoitustensa vuoksi ymmärtämään juuri maahanmuuton kalvaneen heidän perusturvansa pois. Siksi he huutavat yhteen ääneen lisää maahanmuutoa mutta myös mannaa omalle lautaselleen.
Kaikkien jotakin omistavien, pienituloisten ja vähävaraisten ihmisten ultimaattisia vihollisia ovat Suomessa sekä oikeisto että vasemmisto ja niiden molempien operatiivis-pragmaattinen raastokone: Kela.
Niin sanotut sosiaaliturvan asiantuntijat taas ovat julkisin varoin rahoitettuja professoreja ja byrokraatteja, jotka puhuvat varattomuusehtojen lisäämisen puolesta, kunhan vain oma palkkansa juoksee. He eivät poikkea mitenkään rehdistä perussuomalaisesta, kokoomuslaisesta tai sosiaalidemokraattisesta kaivuri-Markusta, joka tuskailee, että ”minä kun ei muiden menoja maksa!”
Tosin tuo kahden kolmasosan keskiluokkaiseen diktatuuriin kuuluva rehti työläinen voi itse olla seuraavana aamuna työtön ja tuloton Kelan asiakas, pienyritys konkurssissa ja kaivuri varattomuusehtojen sanelemassa pakkomyynnissä. Hänen säästönsä puolestaan sulattaa viimeistään eläkeläisen asumistuen varallisuusehto.
Leikkausten tuhoisuus
Petteri Orpo tilkitsee valtion budjettia väliinputoajien varallisuudella ja heidän hengellään. Petteri Orpo juo sosiaaliturvan aukoista ja silmukoista läpi humahtaneiden suomalaisten verta.
Hänellä on sitä myös käsissään, sillä monet ihmiset ovat päätyneet hyppämään metron alle tai muutoin päättämään päivänsä Suomen hallituksen tekemien perusturvaleikkausten vuoksi.
Perusturvaan lisäämillään varattomuusehdoilla, varallisuusharkinnoilla ja muulla kansalaisten kiusaamisillaan hallitus kannustaa ihmisiä täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Hallituksen politiikan tuloksena työttömien ihmisten kannattaa vain ja ainoastaan luopua kaikesta yrittämisestä, joka johtaisi vähäiseenkin tulonmuodostukseen tai varallisuuden karttumiseen.
Ongelman takaa kajastelee kirkkaasti tuo viimesijaisessa tukimuodossa eli toimeentulotuessa oleva varattomuusehto. Sen mukaan ihmisten pitää olla rutiköyhiä saadakseen olemassaololleen oikeutuksen.
Juuri edellä mainitut hallituksen ja Kelan menettelytavat ovat johtaneet siihen, että taivastellaan sitten ihmisten alkoholisoitumista, pakoa huumeisiin, epäluottamusta tulevaisuuteen ja poliitikkoihin, yleistä ahdistuneisuutta, nuorten mielenterveysongelmia ja itsemurhia.
Syy ihmisten pahoinvointiin Suomessa on Suomen sairas sosiaaliturvajärjestelmä, jonka varattomuusehdot pitävät huolen siitä, että ei kannata yrittää yhtään mitään, ei työntekoa, kouluttautumista eikä yrittämistä, kun Kelan helvetinkone voi viedä hetkessä kaiken alta.
Urkintaa ja muuta henkistä pahoinpitelyä Kela perustelee ”asiakaspalvelun parantamisella”, ”asiakkaiden omalla edulla” ja ”huolenpidolla”, vaikka asiat ovat täysin toisin päin. Kela koettaa oikeuttaa röyhkeyttään esimerkiksi thihk the children -verukkeella, vaikka aikuiset eivät tarvitse lapsenvahteja, ja kyse on epäarvona tunnetusta holhouksesta.
”Hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä” eli verorahoitteisissa suojatyöpaikoissa maleksivat Kelan viranomaiset kehtaavat perustella tietojen kaivelua myös ylivoimaisella etiikallaan, jonka mukaan he katsovat tiliotteista ”vain” tarpeellisina pitämänsä tiedot, vaikka tosiasiassa he näkevät tietenkin kaikki tiedot.
Ihmisten tarpeisiin ja yksityiselämään puuttuminen on habermasilaisessa filosofiassa mainittua elämismaailman kolonisaatiota, ja eikö sinustakin tunnu kuin panssarikolonnat marssisivat kotiisi, kun joudut asioimaan Kelan kanssa? Se on ihmisten laittamista foucaultlaiseen panopticoniin.
Stasi-Kela kuuluisi KGB-museoon
Kelan drakoniset menettelytavat eivät ole tietenkään Kelan virkailijoiden omaa syytä, ja he voivatkin suojautua moraaliselta paheksunnalta sekä peittää huonoa omantuntoaan levittelemällä käsiään sekä toteamalla, että ”työtähän me vain teemme!” Työn tekeminen kun mielletään asiaksi, jonka ajatellaan oikeuttavan kaiken.
Mutta Kelan viranomaisten asenteet myös vaihtelevat paljon, ja pahanilkinen viranhaltija voi kaivaa poliittisesti erimielisen asiakkaan tietoja esille sinnikkäämmin kuin Sudanin gerbiili. Tämän toteaminen olisi asiallista, ellei vertailukohta olisi liian leikkisä ja sympatiaa herättävä verrattuna Kela-viranomaisten sysimustaan pahuuteen.
Kelan viranomaiset voivat tuhota ihmisen koko elämän takaisinperinnöillään ja läpivalaisuillaan, jotka johtuvat perimmältään sosiaaliturvan omistamisvihamielisistä varallisuusharkinnoista ja myös tulorajoista. Niistä kärsivät etenkin opiskelijat, joilla ei ole samanlaista toimeentulon oikeutta kuin työttömillä; tosin kaikkien perusturvan varassa sinnittelevien ihmisten asema on erittäin heikko, kun perustoimeentuloon ei ole oikeutta ilman ryhtymistä rutiköyhiksi.
Moraaliselta asemaltaan ja yhteiskunnalliselta arvostukseltaan Kelan viranomaiset ja muut sukkapuikkoneuvostojen hallitusammattilaiset ovat selvästi asiakkainaan toimivien pultsarien alapuolella ja petoksia tekevät huijarit puolestaan heidän yläpuolellaan.
He ovatkin oikeasti vain uhreja, jotka ovat yrittäneet suojella perustuslaillisia oikeuksiaan, kuten yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa ja tietosuojaa, sekä pyrkineet suojautumaan poliitikkojen ja sosiaaliturvan suunnittelijoiden heitä vastaan kohdistamalta henkiseltä väkivallalta.
Jossakin Suomea kansanvaltaisemmassa maassa Kelan viranomaiset vietäisiin ehkä uudelleenkoulutusleirille ja heidän palkkansa perittäisiin takaisin, jolloin hekin saisivat tietää, miltä Siperia tuntuu.
Perimmäinen syy Kelassa kärjistyviin yhteiskunnallisiin konflkteihin ei ole tietenkään Kelan, sillä se on pelkkä toimeenpaneva elin.
Syy on poliitikkojen. Heidän omavaltaiseen tarveharkintaansa nojaava lainsäädäntö on lähtöisin sekä porvarien että sosialistien kynästä. Porvarien mielestä sosiaaliturvaa pitäisi olla aina mahdollisimman vähän, ja sosialistit haluaisivat yhdistää sosiaaliturvan vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteeseen, huonossa asemassa pysymistä ylläpitäviin köyhyysihanteisiin sekä omaan työ- ja etujärjestöpolitiikkansa.
Jokainen kärsivä kansalainen on yleensä ääni vasemmistolle, joten vasemmisto ei oikeasti pyri parantamaan huono-osaisten asemaa vaan ainoastaan takaamaan, että valitusta riittää myös TV-uutisten rituaaleihin ja sensaatiolehtien sosiaalipornoon.
Tämä on vasemmiston paradoksi, aivan niin kuin liberalismin paradoksi muodostuu tosiasiasta, että liberaali joutuu hyväksymään myös fundamentalismin osana vapaamielisyyttään.
Yhtä ristiriitaisella tavalla vasemmistolainen vapaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kannattaja joutuu hyväksymään niistä seuraavat sopeuttamisen, mukauttamisen ja samanlaisiksi tekemisen pyrkimykset, joilla vapauksia lopulta kavennetaan ja erilaisuuden särmiä hiotaan pois.
Syy Suomen sosiaaliturvan ehtymiseen: maahanmuutto
Suuri osa Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kuivumisesta johtuu sosiaaliturvahakuisesta maahanmuutosta, kiitos vihervasemmiston.
Sosiaaliturvajärjestelmän vinoutuminen puolestaan on alkanut tosiasiasta, että sen ovat sorvanneet (aina työttömyysturvajärjestelmästä alkaen) elinkeinoelämän ja ay-järjestöjen korporaatiot, ja poliitikot ovat lyöneet nuijan pöytään, jolloin yksilöiden etu ja yhteiskunnan kokonaisetu on jätetty syrjään.
Valokeilaan on nostettu työ, jonka katsotaan pyhittävän ja oikeuttavan kaiken, vaikka suuri osa etenkin julkisen hallinnon piirissä tehtävästä työstä on peräti turhaa tai jopa tuhoisaa.
EK on haalinut maahamme ulkomaista työvoimaa, vaikka maassamme ei ole pulaa työvoiman määrästä eikä laadusta vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Ay-liike on antanut periksi, koska sosialistinen internationalismi ja ylirajainen kansainvälisyyden EU-ideologia velvoittavat.
Näin Suomeen on syntynyt suuri työttömien joukko, ja sosiaalietuusperäiset maahanmuuttajat ovat syöneet einekset pois suomalaisten työttömien ruokapöydistä.
Myös työttömyydestä itsestään on tullut silmätikku poliittisiin debatteihin, vaikka kohtuullinen määrä työttömyyttä kuuluu kaikkeen markkinatalouteen ja yhteiskuntaelämään.
Nykyisin työttömyys kuitenkin tuomitaan moralistisesti, koska ongelma on kasvanut maahanmuuton myötä suureksi, ja siksi lievääkään joutilaisuutta ei enää sulateta.
Työn väheneminen on ikiaikainen tavoite
Porvarien ja sosialistien yhteisellä työpoliittisella tarveharkinnalla työttömiä ihmisiä pakotetaan teeskentelemään työelämän käytettävissä oloa, vaikka kaikkea hyödyllistä yhteiskunnallista toimintaa ei voida organisoida sen enempää palkkatyöksi kuin yrittäjätoiminnaksikaan.
Sellaista toimintaa on usea tieteellinen ja taiteellinen toiminta sekä välttämätön hoivatyö ja kotiaskare. Työtä ja siihen yhdistettävää tarveharkintaa on korostettu liikaa, kun myös sosiaaliturva on sidottu työpoliittiseen syyperustaisuuteen. Vain harva tehtävä myöskään työelämän sisällä tuottaa välttämättömiä tai markkinoilla vaihtokelpoisia sekä rahaa tuottavia arvoja.
Sellaista olisi esimerkiksi koneiden rakentelu ja tietokoneohjelmien sekä vastaavien artefaktien tuottaminen, mutta ei esimerkiksi byrokraatin työ.
Sen ohella myös moni teollinen työ tuottaa merkittäviä epäarvoja; ajatellaan vaikkapa autojen rakentamista, kun sivuseurauksena on syntynyt ilmansaasteita, teollisuusjätteitä, romua ja kuolonkolareita.
Filosofin työ puolestaan keskittyy luomaan ja kartoittamaan niitä arvoja ja tavoitteita, joille kaikki yhteiskuntaelämä legitimoituu, ja sellaisena moinen näennäinen laiskottelu ja kulttuuritoiminta voi olla hyvin hyödyllistä ja rakentavaa.
Työn väheneminen on ikiaikainen arvo, jota kannattaa edistää siten, että säilyvät sekä kohtuullisen toimeentulon että luovan joutilaisuuden mahdollisuudet.
Tulevaisuudessa tekoäly syövyttää suuren osan asiantuntijatyöstä pois, esimerkkinä nyt vaikkapa julkisuudessa usein mainittu koodaaminen, jota varten ei tarvita enää laivalasteittain tulevia akavalaisia Suomessa karjuvaa työvoimapulaa helpottamaan.
Ilman maahanmuuton aiheuttamaa työttömyyspaniikkia työttömyys ja toimettomuus eivät erottuisi ongelmiksi, vaan ne olisivat osa hyvää elintasoa ja onnellisuutta, johon olisi pystyttävä sopeutumaan ilman paniikinomaista huolestumista siitä, että työtä ei ole enää tarjolla entiseen tapaan.
Tähän muutokseen olisi varauduttava muokkaamalla koko perusturvajärjestelmä negatiivisen tuloveron kaltaiseksi perustulojärjestelmäksi. Vastoin yleistä käsitystä se ei tulisi nykykuluja kallimmaksi, jos korkeat päivärahat ja eläkkeet juustohöylättäisiin pois ja Kelan kuitintarkastuslinjasto ajettaisiin alas.
Negatiivinen tulovero ohjaisi myös tekemään tilapäistöitä ja johtaisi siten työn ihanuuden ja tulojen jakautumiseen useammille.
Varallisuusehdot ja -harkinnat ovat sosiaaliturvajärjestelmän syöpä
Sosiaaliturvajärjestelmässämme olevat varallisuusehdot aiheuttavat lähes kaiken sen pahan, jonka vuoksi nuorisokin on masentunutta eikä yritä mitään vaan vieraantuu yhteiskunnasta erakoituen pelien, sosiaalisen median ja virtuaalitodellisuuksien pilvitodellisuuteen.
Toimeentulotuki on kannustavaan tehtävään täysin soveltumaton. Se kannustaa vain hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman köyhäksi.
Toimeentulotuki ja sen varattomuusehdot sekä asumistukeen sisällytetyt varallisuusharkinnat ovat koko sosiaaliturvajärjestelmän syöpä. Syöpäsairauden takaa kajastelee toinen suuri sairaus, eli tarveharkinta.
Se tarkoittaa, että lähes kaikki sosiaaliturva nojaa Suomessa viranomaisen valtaan päättää siitä, mitä sinä tarvitset. Et voi siis itse päättää tarpeistasi, vaan poliitikot ja viranomaiset määrittelevät ne sinulle!
Hyvänä huonona esimerkkinä on ensisijaiseen sosiaaliturvan muotoon, eli työttömyysturvaan, liittyvä työpoliittinen tarveharkinta. Työttömyysturvalain mukaan työttömyysetuuksia voi saada vain, jos on työmarkkinoiden käytettävissä.
Kun ihmisten toimeentulo pyritään sitomaan työn tuoksinaan, ei huomata, että työtä on aina tarjolla vähemmän kuin tekijöitä. Näin työttömyys on jatkuva ilmiö, ja työttömäksi julistautumisesta on tehty eräiden ihmisten elämän edellytys.
Kyse ei ole enää työelämän käytettävissä olemisesta vaan sen vastakohdasta: pysymisestä työttömänä työnhakijana työviranomaisissa. Poliitikot ja viranomaiset siis pakottavat ihmisiä näyttelemään työelämän käytettävissä olemista, jotta nämä ihmiset voisivat ylipäänsä pysyä hengissä, vaikka työttömyys sinänsä on laajaa ja korjaamatonta.
Lisäksi jo maininta työelämän käytettävissä olemisesta lyttää ihmiset esineellistävästi käytöllisen suhteen alaisiksi, ikään kuin ihmiset olisivat pragmaattisesti hyödynnettävissä tai hyväksi käytettävissä olevia olentoja tai laitteistoja.
Tietty keskimääräinen prosenttiosuus ihmisistä on aina työttöminä. Siten he mahdollistavat toisten ihmisten työssä olemisen, joten heitä ei sovi moittia siitä, että he joutuvat olemaan ilman työtä ja sen tuottamaa ansiotuloa.
Työelämän arvoihin perustuvassa työyhteiskunnassa työssä olemisen sanotaan tuottavan suuria vapauksia. Niin onkin, jos työssä olevan elämää verrataan Kela-riippuvaisen työttömän asemaan. Siinä roolissa ollessaan ihminen on auttamattomasti objektina, pahoinpideltävänä ja kidutettavana. Sen sijaan työssä oleva ja sillä tavalla toimeentuleva saa pankkitilin ja -kortin sekä pitää tietonsa ominaan.
Tosiasiassa työelämässä olevia ihmisiä rajoittaa työelämän mielipidevankeus, jonka vuoksi he eivät voi edustaa itseään ja näkemyksiään vapaasti eivätkä sanoa sitä, minkä filosofia edellyttäisi. Työelämään osallistuminen vaatii oman persoonan ja näkemystensä peittämistä, poliittista korrektiutta sekä sitoutumista työnantajan niin sanottuihin arvoihin, eli ideologiaan. Se luo riippuvuutta, joka on filosofian vihollinen.
Onko sitten työelämän käytettävissä oleminen tai työn tekeminen itseisarvo tai ansio? Ei ole. Työelämässä tuotetaan arvojen lisäksi myös paljon epäarvoja ja hyödyttömiä asioita tavaramarkkinoille. Ekonomit (ne paremmat merkonomit) koettavat saada ihmiset ostamaan kaikkea mitä ihmiset eivät oikeasti tarvitse. Ja taaskin on kyse tarpeiden manipuloinnista, mutta toisella tavalla.
Markkinamarakatit koettavat muokata tarpeitasi keksimällä niitä sinulle lisää. Poliitikot puolestaan koettavat määritellä tarpeesi uudestaan vähentääkseen aitoja tarpeitasi tai leikatakseen sosiaaliturvaa.
Pahinta tarveharkinta on, kun ihmiset pakotetaan hakemaan töitä, joita ei ole. Tämä on kaikkien tuntema työnhakuvelvoite, joka tukkii firmojen ja julkisten työpaikkojen rekrytointiosastot.
Tulos on, että HR-osastojen viestintäkoulutetut pissikset ovat ihmeissään saadessaan useita satoja hakemuksia täysin soveltumattomilta ja kelpoisuusehdot täyttämättömiltä ihmisiltä.
Yleistukeen ei pidä sisällyttää varallisuusharkintaa eikä ajallisen keston rajoitusta
Työpoliittisen tarveharkinnan lisäksi sosiaaliturvan verkostoissa sovelletaan laajalti varallisuusharkintaa, josta oli puhe edellä. Sen kautta romutetaan ihmisten omaisuudensuoja ja omaisuus, jolloin porvarihallitus sosialisoi yksityisten kansalaisten varallisuutta hoitaakseen valtion velkoja.
Parempi olisi kuitenkin velkaannuttaa valtiota kuin velkaannuttaa yksilöitä, sillä valtio on erilainen pankkiasiakas kuin yksittäinen ihminen. Valtio voi nimittäin säätää pankkilait uusiksi ja rahoittaa fiat-rahalla myös itseään keskuspankin kautta, kuten laajasti tehdäänkin.
Kertakaikkisen rosvomaista on, jos hallitus ennen pitkää laajentaa toimeentulotuen ja asumistuen varallisuusehdot myös Kelan työttömyysetuuksien tilalle perustettuun yleistukeen (aiheesta täällä). Tämä on mahdollista, sillä hallitus kaavailee, että yleistukea ja asumistukea haettaisiin yhdessä ja samalla lomakkeella. Näin yleisessä asumistuessa oleva varallisuusharkinta voi liukua työttömyysturvaa korvaavan yleistuen puolelle, ja sillä tavoin tarveharkintaa laajennettaisiin jälleen varallisuusehdon suuntaan.
Toinen yleistukeen liittyvä sudenkuoppa on siinä, että yleistuesta tehtäisiin kestoltaan rajoitettu, toisin kuin työmarkkinatuki on. Silloin ihmisiä alkaisi putoilla yleistuelta toimeentulotuelle, joka on pahin kannusteloukku.
Toimeentulotukea puolestaan eivät saa kunnon ihmiset, jotka ovat huolehtineet taloudestaan hyvin. Tätä kautta yleistukeen sisältyisi piilevä varattomuusehto, joka olisi kuolema monelle työttömälle kansalaiselle ja etenkin ikääntyneille, joille Kelan työmarkkinatuki ja sitä vastaava yleistuki ovat muodostuneet viimeisiksi oljenkorsiksi.
Varattomuusehdot vaarantavat omaisuudensuojan lisäksi myös yhdenvertaisuuden
Yleisen asumistuen poistamista omistusasukkailta perusteltiin sillä, että lisättäessä esimerkiksi säästöjä, osakeomistuksia ja rahastosijoituksia koskeva varallisuusehto yleiseen asumistukeen, on poistettava mahdollisuus pitää varallisuutensa asunnon muodossa, jotta omaisuutta ei voisi ikään kuin piilottaa seiniin.
Tämä oli vastoin Suomessa pyhäksi muodostunutta oman tuvan ja luvan identiteettiä, joka on ollut voimassa torpparilaitoisen kumoamisesta asti. Nyt porvarihallitus tekee omistusasukkaista vähitellen torppareita, eli uusien vuokrapehtoorien hyyryläisiä.
Koska valtio ei hyödy kyseisestä kalvamisesta yhtään mitään ihmisten siirtyessä entistä enemmän asumistukea ahmaiseviin vuokra-asuntoihin, ei asumistukeen olisi pitänyt liittää minkäänlaista varattomuusehtoa eikä myöskään poistaa asumistukea omistusasukkailta.
Oikea keino ei ole siis ollut valtion kajoaminen kansalaisten kaikenlaiseen varallisuuteen, vaan oikea keino olisi ollut varallisuusehtojen täydellinen poistaminen asumistuesta ja omistusasukkaiden säilyttäminen asumistuen piirissä asumisen hoitokulujen osalta.
Kela-tukia saavat voivat edelleenkin pitää omaisuutensa Kela-KGB:lle näkymättömässä muodossa, esimerkiksi kultaharkoissa, virtuaalivaluutoissa, pöytähopeissa tai käteisenä. Tämä tarkoittaa, että sosiaaliturvajärjestelmän varallisuusehdot kohtelevat ihmisiä edelleen perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaisesti.
Tilannetta ei pidä korjata siten, että urkintaoikeuksia ja tiedonantovelvollisuuksia entisestään lisättäisiin tai käteinen raha poistettaisiin (johon valtio virittelee alkusointuja ns. digilompakon perustamisella), vaan siten, että varallisuusharkinnoista ja -ehdoista luovuttaisiin.
Varallisuus ylipäänsä edistää ihmisten suoriutumista yhteiskunnassa omatoimisesti, kun taas köyhtymään kannustaminen halvaannuttaa. Omatoiminen suoriutuminen on myös sosiaalihuoltolain tavoite.
Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus välttämättömien juoksevien kulujensa mukaiseen tulonsaantiin ilman varallisuuteen kohdistuvaa realisointivaatimusta ja ilman asiaan liittyvää tarkkailua.
Mitä EU sanoo Suomen perusturvasta?
Moraalin näkökulmasta poliitikoilla ei pitäisi olla minkäänlaista oikeutta eikä mahdollisuutta alentaa kansalaisten juokseviin asuin- ja ravintomenoihinsa tarvitsemaa perusturvaa tietyn minimirajan alapuolelle omilla mielipiteidenvaraisilla päätöksillään.
Petteri Orpon hallituksen toimesta näin on kuitenkin tehty. EU:n perusoikeuskirjan artiklassa 34 tunnustetaan oikeus sosiaaliturvaan ja sosiaalihuoltoon (social security and social assistance).
Vaikka sosiaaliturvan taso onkin jätetty kansallisen harkinnan varaan, jäsenvaltio ei saa rikkoa perusoikeuskirjan määräyksiä, EU-asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat esimerkiksi omaisuudensuojaa ja vähimmäispalkkaa, joutumatta rikkomusmenettelyyn (infringement procedure).
EU:ssa vallitsee sosiaaliturvan heikentämiskielto sekä periaate (do not regression), joka nojaa Uuteen Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan (Revisited European Social Charter).
Euroopan sosiaalisen oikeuksien komitea on selvästi jo aiemmin todennut, että Suomen työmarkkinatukea ja sosiaaliturvaa koskevat leikkaukset ovat rikkoneet peruskirjan määräyksiä.
Vaikka Suomen hallituksen päätökset, joilla se on heikentänyt asumistuen ehtoja ja supistanut oikeutettujen kohteiden alaa, eivät suoraan rikkoisi EU-säädöksiä, ne vaarantavat perusoikeuden kotiin sekä rikkovat omaisuudensuojaa vastaan.
Lisäksi Suomen oma perustuslaki määrää rajat sille, kuinka paljon perusturvaa voidaan huonontaa niin, että myös muut oikeudet, kuten ihmisarvo, vielä säilyvät.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea (ECSR) on antanut viime vuosina liudan ratkaisuja, joissa se on todennut (no. 172/2018), että monet sosiaaliturvaetuudet, kuten sairauspäiväraha, vanhempainraha, kuntoutusraha, työttömyysturvan peruspäiväraha ja takuueläke, jäävät alle 40 %:iin valtiossa vallitsevasta ekvivalentista mediaanitulosta, mikä komitean mielestä on ”ilmiselvästi riittämätöntä” (manifestly inadequate) peruskirjan tarkoittamalla tavalla.
Samoin komitea on todennut (no. 108/2014), että erityisesti työmarkkinatuki ei riitä perustarpeiden tyydyttämiseen lainkaan, koska työmarkkinatuki on vain noin 56 % siitä, mitä 40 %:n mediaaniansio olisi.
Komitea on myös todennut, että takuueläke jää Suomen järjestelmässä selvästi alle 40 prosentin tason suhteessa ekvivalentoituihin mediaanituloihin.
Komitea arvioi, että etuutta, joka jää alle 40 %:iin mediaanitulosta, on keinotekoista yhdistää muihin etuuksiin (esimerkiksi asumistukeen ja toimeentulotukeen) näissä tukimuodoissa olevien varallisuusehtojen vuoksi, eivätkä ne siten riitä korjaamaan tilannetta yhdenvertaisesti.
Tämä tarkoittaa, että perusturvan tasoa pitäisi korottaa niin, että ensisijaista etuutta täydentämään ei tarvittaisi muiden etuuksien tilkkutäkkiä.
Työmarkkinatuen, kansaneläkkeen tai takuueläkkeen tasoa olisi siis korotettava, eikä työmarkkinatukea korvaavaksi aiottuun yleistukeen eikä eläkkeisiin pitäisi sisällyttää minkäänlaisia varallisuusehtoja eikä ajallisen keston rajoituksia.
Ainoa toimiva ratkaisu olisi perustulo.
Suomalaisen palkansaajan mediaaniansio oli vuonna 2022 noin 3 630 €/kk brutto. Koska 40 % tästä summasta olisi noin 1 450 €/kk, tarpeellinen etuustaso olisi verot ja sosiaalivakuutusmaksut vähennettynä noin 1 200 €/kk käteen jokaiselle, mahdollisesti asuinpaikkakohtaisella luokituksella painotettuna.
Perustulo on ainoa tie pois sosiaaliturvajärjestelmän tuhoisuudesta
Suomessa tarvitaan nykyiseen verrattuna täysin toisenlaista perusturva-ajattelua. Perustuslaillista omaisuudensuojaa loukkaava perusturva-ajattelu on laitettava syrjään, koska se rapauttaa ihmisiä ja kannustaa varattomuuteen.
Tähän maahan tarvitaan perustulojärjestelmä, joka on negatiivisen tuloveron kaltainen eikä sisällä varallisuusehtoista tarveharkintaa.
Perustulojärjestelmässä ketään ei pakotettaisi kuluttamaan varallisuuttaan välttämättömiin elinkustannuksiinsa, jotka johtuvat minimiasuinkuluista ja ravinnosta.
Vain tällainen perusturvajärjestelmä olisi aidosti ihmistä tukeva ja parempaan elämään ohjaava sekä työhön, opiskeluun, itsensä kehittämiseen ja ansioihin kannustava.
Sen sijaan kaikki varattomuusehdon sisältävät perusturvan muodot vaativat nykyisin ihmisten köyhtymistä ja omaisuuden pois kuluttamista.
Perustulojärjestelmässä jokaiselle, joka on ansiotulojen ulkopuolella esimerkiksi työttömyden vuoksi, pitäisi maksaa sama elämiseen ja juokseviin menoihin riittävä määrä rahaa, olkoon se vaikka tuo edellä viitattu runsas tonni käteen kuukaudessa.
Järjestelmä korvaisi työttömyysetuudet, kansaneläkkeet, takuueläkkeet ja opintotuen.
Kenellekään ei toisaalta pitäisi maksaa enempää, ei myöskään sille työttömäksi noin 10 000 euron kuukausipalkalta joutunelle hammaslääkärille, joka helposti saisi ansiosidonnaista päivärahaa noin puolet palkastaan.
Leikkaamalla ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat kokonaan pois voitaisiin täyttää perusturvaa alhaalta päin. Ratkaisu olisi oikeudenmukainen sekä työttömille, joiden keskinäinen asema yhdenvertaistuisi, että muille kansalaisille.
Hammaslääkärin työttömyys ei ole näet hänelle itselleen eikä yhteiskunnalle sen arvokkaampaa kuin muidenkaan ihmisten työttömyys.
Maassamme on reaaliaikainen tulorekisteri, jonka ansiosta negatiivinen tulovero voidaan panna täytäntöön. Esittelin sen periaatteet jo teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. uud. p. 2010, 3. uud. p. 2015).
Tukeuduin mallissani Nobel-palkitun taloustieteilijän Milton Friedmanin ideaan, jonka hän esitteli teoksessaan Free to choose. Tällainen malli toimii ja säästää julkisia varoja, kun se tekee lopun sosiaaliturvajärjestelmän kuitintarkastuslinjastosta, jossa työskentelee suuri määrä sosiaalibyrokraatteja. Osa heistä vapautuisi tosiasialliseen sosiaalityöhön, ja loppujen olisi tultava toimeen perustulolla tai etsittävä muita hommia.
Suomen kansanedustajista yli puoluerajojen kokoonpantu sosiaaliturvakomitea on sen sijaan eri linjoilla.
Perustuloa vastustavat sekä oikeisto että vasemmisto – ja molemmat järjen vastaisesti
Parlamentaarinen perusturvakomitea ei kannata perustulomallia vaan on linjannut, että yleistuen pitäisi olla joka tapauksessa syyperustainen ja tarveharkintainen. Vasemmiston mielestä sen pitää nojata työpoliittiseen tarveharkintaan, mutta oikeisto haluaisi mennä vielä pitemmälle.
Petteri Orpo pitää tavoiteltavana Isossa-Britanniassa toimeenpantua social credit -järjestelmää, josta on saatu huonoja uutisia, ja ihmiset voivat pahoin. Mutta sekään ei riitä porvareille.
Kokoomuksen kaavailut niin sanotusta Singaporen mallista Suomen olojen esimerkiksi ovat aivan sekopäisiä, vaikka ja koska mallia ajetaan perin ideologisella ”työn kunnianpalautuksella” – siis töiden, joita ei ole.
Monikaan ei ehkä tiedä, että Singaporessa ei ole minkäänlaista työttömyysturvajärjestelmää, vaan sosiaaliturva perustuu yksilön omaan etukäteissäästämiseen. Sellaisen Kokoomus ja heitä avustavat Perussuomalaiset haluaisivat ilmeisesti luoda tähän maahan!
Heille ei riitä, että he ovat hallituskaudellaan repineet palasiksi työttömyysturvaa, asumistukea, ammattiyhdistysten oikeuksia ja lisänneet eläke-eriarvoisuutta. Kapealla kauppiaanjärjellään he haluaisivat tehdä Suomesta Singaporen kaltaisen banaanivaltion, jossa köyhyys asuu samoilla kaduilla, joilla parveilee Rolls Roycella autoilevia pohatoita ja pankkiireita.
Singaporen mallia vastaan ei (erikoista kyllä) esitetä sitä argumenttia, että Suomessahan on jo etukäteissäästämiseen perustuva työttömyysturva- ja työeläkejärjestelmä, joka rahoitetaan (ainakin näennäisesti) työttömyysvakuutusmaksuilla ja eläkemaksuilla.
Kyseistä vasta-argumenttia ei käytetä, koska se on valetta, eikä eläkevastuita voida koskaan todellisuudessa kattaa tähänastisten eläkevastuiden ollessa jo noin 900 miljardia euroa. Mutta etukäteissäästämiseen viitataan aina, kun muistutetaan, että juuri niistä ansiosidonnaiset päivärahat ja työeläkkeet muka maksetaan.
Totuus on, että ei makseta, vaan sekä ansiosidonnaiset päivärahat että työeläkkeet kuitataan pääosin verovaroista. Tämä puolestaan on vahva argumentti sen puolesta, että ansiosidonnaisista päivärahoista ja työeläkkeistä pitäisi päästä eroon tasasuuruisen perustulon hyväksi.
Korkeita päivärahoja ja eläkkeitä puolustellaan väitteellä, että niiden leikkaaminen vähentäisi verotuloja. Leikkaamalla valtio kuitenkin säästäisi menoissa enemmän kuin menettäisi verotuloissa.
Työeläkkeistä joudutaan tinkimään tai luopumaan siksikin, että edam-sukupolvet elävät entisiä pitempään, ja eläkkeellä kellottelua voi jatkua vaikkapa neljänkymmenen vuoden ajan, joka vastaa koko työuran pituutta.
Ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat ovat myös vahva anti-insentiivi työelämään osallistumiselle.
Lisäksi suuri osa eläkevaroista on valtiolla lainassa, ja valtio joutuu pulittamaan ne takaisin eläkeyhtiöille perimällä ne ihmisiltä toiseen kertaan veroina.
Koko työeläkejärjestelmä perustuu oletusten ja toiveiden varaisiin valheisiin. Se on myös sosiaalisesti epäoikeudenmukainen taatessaan korkeat eläketulot boomereille, jotka ovat monikymmenvuotisella työurallaan ehtineet hankkia omistusasunnot, huvilat, autot, purjeveneet ja lomaosakkeet.
Tilanteesta ei selvitä eteenpäin muutoin kuin leikkaamalla työeläkkeet perustulon tasoisen tasaeläkkeen tasolle, korottamalla yleistä vanhuuseläkeikää 70 ikävuoteen ja juustohöyläämällä ansiosidonnaiset päivärahat pois sekä täyttämällä näin syntyvillä säästöillä perusturvaa alhaalta päin.
Tätä totuutta ja siihen liittyvää välttämätöntä muutosta kenenkään poliitikon on vaikea sanoa samasta syystä kuin puolueiden on vaikea pitää kannatuksensa.
Perusturvan korottaminen perustulon tasolle ja työeläkkeiden sekä ansiosidonnaisten työttömyysetuuksien madaltaminen samalle perustulon tasolle ei voine käydä päinsä puoluepoliittisten prosessien kautta, demokraattisesti, koska kansalaiset pyörtävät helposti kannatuksensa sellaisilta puolueilta, jotka uskaltavat leikata korkeimpia etuuksia, vaikka ne toisaalta korottaisivatkin alimpia.
Sen vuoksi järjelliseen uudistukseen tarvitaan asiantuntijuutta, mutta asiantuntijoilta valitettavasti puuttuu toimivalta uudistuksen tekemiseen. Siksi tilanne on kohtalokkaan vaikea, ja kansakunnan syöksykierre jatkuu.
Mitä pitäisi tehdä?
Perusturvajärjestelmän vääryydet voidaan kuvata hyvin selvästi, samoin korjauskeinot.
1. On väärin, että ihmiset, jotka eivät omista juuri mitään, saavat juokseviin elinkustannuksiinsa enemmän sosiaalietuuksia kuin ne, jotka omistavat jotakin.
2. On väärin, että jotakin omistavia pakotetaan realisoimaan ja käyttämään varallisuutensa jokapäiväisiin elinkustannuksiinsa, kunnes hekin ovat varattomia ja siis toimeentulotuen piirissä.
3. On väärin, että ihmisiä ohjataan hankkiutumaan varattomiksi saadakseen tuloa juokseviin minimielinkustannuksiinsa.
4. On väärin, että valtio pyrkii tilkitsemään budjetin aukkoja ja maksattaa valtion velkoja jotakin omistavien ihmisten varallisuudella.
5. On väärin, että edellä mainituissa prosesseissa rikotaan ihmisten perustuslaillista omaisuudensuojaa ja yksityiselämän suojaa vastaan.
6. On väärin, että edellä mainitun politiikan merkiksi omistusasukkailta lopetettiin yleinen asumistuki ja rikottiin perustuslaillista kodinturvaa vastaan sekä pakotettiin ihmiset syömään seinänsä sekä kääntymään sitten toimeentulotuen piiriin.
7. On väärin, että ulkomaalaisille kuten pakolaisille ja turvapaikanhakijoille sekä suomalaisille pultsareille katetaan samanaikaisesti ja kaiken edellä mainitun tapahtuessa täysi ylläpito toimeentulotuen puolesta, jolloin nämä ”kaikkein heikoimmassa asemassa oleviksi” kuvaillut eivät oikeasti ole kaikkein heikoimmassa asemassa vaan saavat vuokra-asumiskulujensa lisäksi noin 590 euroa kuukaudessa puhtaana käteen toimeentulotukena ja lisäksi vesi-, sähkö- ja terveydenhuoltokulut.
8. On väärin kuvailla politiikassa, mediassa ja tieteessä kyseisiä ihmisryhmiä ”kaikkein heikoimmassa asemassa oleviksi”, vaikka tosiasiassa heikoimmassa asemassa ovat taloudellisesti toiseksi ja kolmanneksi heikoimmassa asemassa olevat väestökymmenykset.
9. Ongelman muodostavat perusturvajärjestelmään sisältyvät tarveharkintasäädökset ja varallisuusehdot.
10. Ongelmat pitää ratkaista perustulolla, joka on negatiivisen tuloveron kaltainen ja tasasuuruinen ja johon ei liity tarveharkintaa eikä varallisuusehtoja.
11. Perustulon pitää olla nettomäärältään riittävä ja sen tulee vastata nykyisen yleistulon, asumistuen ja toimeentulotuen yhteenlaskettua tasoa sekä täyttää Euroopan sosiaalikomitean normit ja korjata komitean Suomelle antamat huomautukset.
12. Perustulon ei pidä olla ajallisesti rajoitettua alkupäästä eikä loppupäästä.
13. Perustulon tulee korvata muut tukimuodot, kuten ansiosidonnaiset työttömyysetuudet, asumistuen, toimeentulotuen, opintotuet, vanhempainvapauksien avustukset, sairauspäivärahat, kansaneläkkeet, takuueläkkeet ja etenkin työeläkkeet, joihin liittyvät eläkevastuut ovat täysin irtautuneet siitä, mitä voidaan maksaa.
14. Perustuloon pitää olla oikeus vain Suomen kansalaisilla, jotka ovat asuneet maassa vähintään kymmenen vuotta.
15. Perustuloon ei pidä olla subjektiivista oikeutta ulkomaalaisilla, koska myöskään oikeus muuttaa Suomeen asumaan ei ole subjektiivinen oikeus, ja siksi perustuslakia on muokattava sosiaaliturvan universaalisuusperiaatteen lopettamiseksi.
16. Työeläkkeet on alennettava perustulon tasolle vaiheittain kymmenen vuoden siirtymäjakson aikana, ja siirtymän alkaessa työeläkkeille pitää asettaa 2200 euron katto, kuten Ranskassa.
17. Perustulon tasasuuruisuus on oikeudenmukainen ja parantaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, koska kaikkien kansalaisten työttömyys tai muista syistä johtuva poissaolo työelämästä on sekä ihmisille itselleen että yhteiskunnalle saman arvoista ja samalla tavoin korvattavaa.
18. Yhteiskunnan pitää luoda ihmisille mahdollisuus elää ja tulla toimeen minimitoimeentulolla ilman kotinsa, asuntonsa ja muun varallisuutensa vaarantumatta, joutumatta realisoimaan myöskään muuta omaisuuttaan tai osallistumatta työelämään, koska työtä ja sen mukanaan tuomia vapauksia on entistä vähemmän jaettavaksi, työttömillä mahdollistetaan työssä olevien työssä oleminen, työ ei ole ainoa arvotuotannon muoto, arvoja tuotetaan muuallakin kuin työelämässä ja koska työttömyydestä on mahdotonta päästä eroon tulevaisuudessakaan.
JUKKA HANKAMÄKI
filosofian ja valtiotieteiden tohtori
sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija
Aiheista aiemmin
Miksi Suomi sukeltaa? Hallitusohjelma on perussuomalaisten kohtalokas Koraani
Lautasen nuolettaminen on fasismia – Yleistuesta ei pidä tehdä tarveharkintaista
”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan
