Kukkulan kunkut ja Vanhan valtaus

Yhdysvaltain kongressitaloa on käytetty monen elokuvan lavasteena. Kun Donald Trumpin koolle kutsumat demokratian kannattajat (eivät siis puoluedemokraatit) innostuivat kansanvallasta niin, että he valtasivat demokratian symbolina toimivan Capitol Hillin, joutui arvostettu building jälleen näyttämön rooliin.

Valtavirtamedia täyttyi tuota pikaa ihmettelystä, miten pikainen valtaus oli mahdollinen, kuinka tarkoin vartioituun ja terrorismin pelossa valvottuun taloon saattoi kävellä tuosta vain ja miten kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Sitten annettiin valikoitujen faktantarkistajien selittää.

Paras selitys näyttää olevan se, mikä välittyi kuvista: poliisi avasi ovet, poisti raja-aidat ja suorastaan haali väen sisään. Tuntemattomina pidettyjen valtaajien henkilöllisyydet tiedettiin hetkessä, ja vaikuttaakin siltä, että valtaajat haluttiin sisään, jotta heitä voitaisiin syyttää yhteiskuntarauhan rikkomisesta ja demokratian polkemisesta ja jotta syylliseksi voitaisiin nimetä: Trump!

Tapahtumassa sinänsä ei ollut mitään kummallisempaa kuin siinä, että ylioppilaat vuonna 1968 valtasivat oman talonsa. Sitä pidettiin merkkinä kansanvallan kaipuusta, ja sitä ymmärrettiin ”yliopistodemokratian puolustamisena”, sillä asialla olivat marxilaiset opiskelijat, jotka vaativat myös yliopisto-opetuksen muokkaamista toiveidensa mukaiseksi. Media liputti heidän puolestaan ja muistelee heitä nostalgisesti ja sympatiaa tuntien vieläkin.

Myös Yhdysvalloissa on epäilty, ovatko sielläkin käytössä Antifan keinot, kun kasvojentunnistuksella oli löydetty mellakoijien seasta äärivasemmistolaisen järjestön edustajia. On erikoista, että parlamenttitaloon saapastelusta on syytelty mielenosoituksen koolle kutsunutta Trumpia, sillä valtaus ei olisi ollut lainkaan hänen etujensa mukaista. Päinvastoin: paikalliseen pylvästaloon lompsiminen vain tekee mahdolliseksi syytellä Trumpia väkivallan lietsomisesta ja sitä kuriin laittavista rajoitustoimista.

Sen sijaan Bideniä ja hänen kannattajiaan mielenosoituksen riistäytyminen käsistä hyödyttää, joten tempausta voidaan epäillä hänen hyväkseen järjestetyksi. Vasemmiston rabulistit ovat nimittäin syyllistyneet vastaavaan kaikkialla maailmassa.

Poliittinen vasemmisto tosiaan osaa ”järjestettyjen mielenosoitusten” organisoimisen Kiinasta Venezuelaan ja Albaniasta alpakka-caseen. Toisinaan niillä vastustetaan kapitalismia, toisinaan hurrataan diktaattoreille, ja nyt mahdollisesti soluttauduttiin väkijoukkoon sekä marssittiin vallankumouskulkueena parlamenttitaloon portsarien silittäessä päätä. Tapaa, jolla vasemmistopoliitikot ja media antavat vasemmistoradikaalien tehdä likaisen työn puolestaan, käsittelin tutkimukseni Totuus kiihottaa luvuissa 6.2 ja 6.3.

Oireellista on, että myös Suomessa Eduskuntatalon ympäristö on julistettu turvatoimialueeksi, jolla ihmisiä voidaan ratsata ja kurittaa perusoikeuksista poiketen. Jälleen kerran pitää paikkaansa vanha totuus: ne, jotka sanovat takaavansa turvallisuutemme, haluavat maksuksi vapautemme.

Mitään moraalista pahaa kansanvallan palatsin valtauksessa ei sinänsä ole, vaikka asialla olisivat olleet niin sanotut trumpilaiset. Kapina vain kertoo demokratian karkaamisesta sen omistajien, eli kansalaisten, käsistä vallan salonkeihin. Protestointi taas tervehdyttää, mutta tätä psykologista seikkaa tapahtuman paheksujat eivät ymmärrä lainkaan.

Eräs heistä on Kokoomuksen Petteri Orpo, jonka mielestä kongressitalon valtaus näyttää, mihin ”populismi” johtaa. Tuomitsijalta on jäänyt ymmärtämättä, että ei levottomuuksia mikään populismi luo, vaan suiden kapuloiminen ja järjestelmäpoliitikkojen oma kuuroutuneisuus. 

Valtansa menettämisen pelossa tärisevän porvarin mieleen ei tullut, että kansanedustuslaitoksen kansanvaltainen valtaus kertoo vallanpitäjiä kohtaan tunnetusta epäluottamuksesta, joka on ansaittua. Hän siis lukee tilannetta väärin.

Väite, että demokratia ei voi toimia, ellei ihmisiä panna nippuun, on patologinen paradoksi. Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joita tuetaan pakkovallalla ja kiristyksellä, eivät ole mitään demokratiaa vaan sosialismia, joka pakotuksen epäonnistuessa johtaa tietenkin levottomuuksiin. Syy: vallanpitäjät eivät ole ymmärtäneet yhteiskunnan psyko- ja sosiodynamiikasta mitään.

Kun istuvan presidentin suuta kapuloidaan valtamedian lisäksi myös sossumediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, joista Trump on blokattu määräajaksi tai lopullisesti, on selvää, että moinen kansanvallan kuohiminen ja sananvapauden sensuroiminen herättävät vastalauseita kannattajien keskuudessa. Huolestuttavaa olisi, jos eivät herättäisi, sillä politiikkaan ei mikään moderointi kuulu, ja viestien poistelu ”vastenmielisinä” luo läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä kansalaiset ajattelevat. Viestinnän estäminen on niin törkeää inhimillisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien rikkomista, että parempaa argumenttia konkreettisten vastatoimien puolesta on vaikea kuvitella.

Kun Facebookin omistaja-perustaja Mark Zuckerberg puolestaan lahjoitti erilaisia kiertoteitä käyttäen lähes puoli miljardia dollaria demokraattivaltaisten kaupunkien postiäänestyksen tekniseen kehittämiseen, ei ole mikään ihme, että luottamus myös ääntenlaskentaa kohtaan heikkeni entisestään, ja epäilyt systeemiin pesiytyneestä vilpillisyydestä ovat oikeutettuja. Mihin tarvitaankaan enää postiäänestyksen kehittämistä, kun sosiaalinen media sössii vaalit myös kampanjoidenaikaisilla sensuroinneilla ja puuttumisilla kansalaisten väliseen viestintään sekä mielipiteisiin?

Jos Yhdysvalloissa puhkeaa pitkästä aikaa sisällissota, syy ei ole taatusti vain minkään ”äärioikeiston”. Käsitykseni mukaan ihmisten kollektiivisessa psyykessä muhii poliittisten väkivaltaisuuksien pommi, jonka räjähdysaineena toimii globaaliksi paisutettu monikulttuuri-ideologia ja sytyttimenä kantaväestön oikeuksiin ja asemaan kohdistettu ylenkatse. Mellakat ovat vaiettujen puhetta, mutta heikkotasoiset yhteiskunta-analyytikot eivät ole ymmärtäneet, ettei Trump-ilmiö ole syy mihinkään vaan oire pitkään jatkuneesta kansallisen edun laiminlyönnistä.

Yhdysvalloissa kuohuaa, sillä liittovaltio on lähtökohtaisesti monikulttuurinen, ja etniset ristiriidat ovat olemassa aitoina etu- ja arvokonflikteina. Suomen valtamediassa niitä on käsitelty kuin ne olisivat omiamme, vaikka maamme on näihin päiviin asti ollut hyvin yhtenäinen. Suomen huvitteluliberaalit porvaripuolueet ja vihervasemmisto pelottelevat yhteiskunnan jakautumisella ja syrjäytymisen tuhoisuudella pyrkien oikeuttamaan liberaalien ja vasemmiston jatkuvaa kapinaa. Tosiasiassa Suomesta on katoamassa keskiluokka, joka piti myös Yhdysvallat tolpillaan. Todellisuudessa syrjintä kohdistuu nyt tavallisiin suomalaisiin, joita syyllistetään ilmastopoliittisella anekaupalla ja kaatamalla muiden maiden kolonialistiset moraalivelat meidän piikkiimme.

Ei ole mikään ihme, että kansat kapinoivat. Myös Suomessa on ainekset protestoimiseen, sillä vihervasemmisto ja hyvinvointiporvaristo ovat yhdessä pakahtuneet halusta oikeuttaa maahanmuuttoa ja vierasperäisten positiivista erityiskohtelua (eli etuoikeuttamista) kantaväestön tappioksi sekä EU-velvoitteiden täyttämiseksi. Sellaiset lakeihin ja sääntöihin viedyt linjaukset ovat epäoikeudenmukaisia ja tosiasiassa vain kylvävät eripuraa ja katkeruutta.

Demokratian arvojen yli käveleminen ja sananvapauden takavarikoiminen ovat käyneet täysin häikäilemättömiksi. Vasemmisto kiljuu ”safe placen” puolesta ja huutaa ”piis pliis” kaikkialla aina yhteiskunnasta yliopistoihin, mutta silti tai siksi maailma on entistä turvattomampi paikka vapaalle totuuden tavoittelulle.

Donald Trumpin viestit, joiden mukaan patriootit ovat ”spesiaaleja” ja hän ”rakastaa” heitä, leimataan ”vihapuheeksi” ja ”väkivallan lietsonnaksi”. Presidenttiä ollaan vipuamassa syytetoimilla vallasta aivan viime metreillä, ja muutamat ovat uhanneet poistaa hänet pakkotoimilla Valkoisesta talosta. Jos se ei ole vihamielistä aggressioiden lietsontaa, niin mikä on? Kyltymättömien vasemmistolaisten mielestä demokraattipuolueen värisuora vallan kukkuloilla ei riitä, vaan he haluavat rähinöivän vallankumouksen.

Trumpin kannanotot eivät vain sovi valtamedian narratiiviin. Pian valtauksen jälkeen hän piti erinomaisen ja sovittelevan puheen, jossa hän pyysi ihmisiä menemään rauhallisesti kotiin, lupasi oikeudellisia rangaistuksia syyllisille – keitä he ovatkin – ja teroitti, että ”yhteinen matkamme on vasta alkamassa”.

Nyt, kun ”demokraatit” alkavat pitää yksinvaltaa sekä Valkoisessa talossa, edustajainhuoneessa että senaatissa, on Yhdysvaltain talous luisumassa kohti konkurssia. Mikäli keskuspankki aloittaa demareille tyypillisen rahan printtauksen ja liittovaltio monetisoi velkansa keskuspankkirahoituksella, on selvää, että kaikkien fyysisten omaisuusluokkien, kuten kullan ja kiinteistöjen, arvo nousee. 

Arvatkaa, kuka tai ketkä tuolloin korjaavat voiton. No tietenkin vasemmiston vihaamat kapitalistit ja Donald Trump! Se demarien nerokkuudesta.

 

Aiheesta aiemmin

Job done

Vaalihurrikaani

Kriisi ja rähinä – Esiintymiskoulutusta kaikille

Kriisi ja rähinä: ne leimaavat nykyistä politiikantekoa. Käsittelen tässä molempia.

Valtiovarainministerille ja Keskustan puheenjohtajalle Katri Kulmunille valtion varoilla ostettu esiintymiskoulutus ilmeisesti epäonnistui, sillä valmennuksen tuloksena ministeri joutui eroamaan! Olen itse sitä mieltä, että jos poliitikko ei ministerin kenkiin astuessaan osaa esiintyä, hän on tehtävään sopimaton. Koulutus on siis turhaa sekä siinä tapauksessa, että sitä tarvitaan, että siinä, että sitä ei tarvita.

Kovin väärässä tuskin ovat ne, jotka ovat arvelleet, että avustajansa Kulmunille junailema esiintymiskoulutus saattoi olla miina, jolla hyödyttömäksi käynyt ministeri likvidoitiin pois, hieman jonkinlaisen Mantsurian kandidaatin tapaan. Paavo Väyrysen vakuuttelu, että entinen avustajansa Katri Kulmuni puolestaan on ”joukkueen” uhri, on tosin Kulmunia itseään kohtaan varsin suopeaa.

Ehkä valtiovarainministeri piti kaataa hänen annettuaan 8,5 miljardin myötäjäiset Italialle. Näin vältyttiin laajemmalta hallituskriisiltä. Metodi oli perimmältään sama kuin Kulmunin itsensä savustaessa viime syksynä Antti Rinnettä (sd.), joka potkaistiin pääministerin pallilta ”setämieheksi” julistettuna, jotta naiset saavat reuhata hallituksessa naishormoniensa raivolla. Kenties kosto Kepulle tulikin SDP:stä.

Valtiontalouden raihnaiseksi pelastukseksi Kepu kaiveli pakastimesta jopa Esko Ahoa, jota saattaa kuumottaa mahdollisuus palata haastajaksi seuraaviin presidentinvaaleihin.

Väyrysen lietsoman salaliittoteorian mukaan Kepua johtaa talousliberaali klikki, jonka sukset ovat ristissä konservatiivisemman setämieskabinetin ja maanviljelijäväestön kanssa. Ministerit ovat tämän mukaan sorminukkeja, joita oikeasti liikuttelee kulissien takainen kaarti. Selitys on uskottava, sillä juonittelevuus on osa Keskustan brändiä johtuen puolueen vaa’ankieliasemasta ja sisäisestä eripuraisuudesta.

Johtuupa Kulmunin kurja kohtalo sitten tietoisesti rakennetusta ansasta tai ei, se kertoo jälleen hallituksen luottamuksen horjumisesta ja Kepun jakautumisesta. Keskustasta on tullut puolue, jolla ei ole tehtävää politiikan markkinoilla, paitsi maatalouden asianajajana. Talousliberaali Sipilä-siipi ajaisi mielellään markkinataloudellista ideologiaa. Agraariväestön mielestä valtion tulisi kuitenkin tukea maataloutta miljardeilla. Nämä eivät sovi saman katon alle.

Vasemmisto ja Kokoomus ajavat liberaalia agendaa tehokkaammin, ja siksi Kepun kannatus päätynee Ruotsin keskustan tasolle. Sekin on noin 8,5 %. Ruotsissa kannatuksen ytimen muodostaa juuri maanviljelijäväestö.

Suomessa maaseudun etua on parhaiten ajanut Perussuomalaiset, joka on vastustellut EU:n maataloudelle tuottamaa paragrafipainajaista ja Suomen nykyhallituksen harjoittamaa omakotiasumisen kallistamista.


Ylikallis kouluttelu on korruption muoto

Entä esiintymiskoulutus? Se kertoo politiikan medioitumisesta ja poliitikkojen teennäisyydestä. Mediatutkija Kent Asp väitti jo 1980-luvulla, että poliitikot hakeutuvat entistä useammin esiintymisvalmennukseen miellyttääkseen toimittajia ja täyttääkseen mediajulkisuuden odotuksia. Professori Jesper Strömbäckin mukaan politiikan medioituminen kertoo vallan siirtymisestä toimittajille.

Olli Wariksen penkomasta sähköpostikirjeenvaihdosta näkyykin, että Kulmunin avustaja ja virkamiehet koettivat mukautua median odotuksiin samalla, kun he myös pelkäsivät median reaktioita. Medioitumisen vaikutusyhteys on aina kaksisuuntainen: poliitikot myötäilevät mediaa, ja media puolestaan päättää julkisuuden myönteisyydestä tai kielteisyydestä. Tuloksena kiitosta tai kohua.

Sosiaalinen korruptio näkyy myös konsulttidemokratiassa. Ellun Kanojen ja Tekirin tapaiset viestintätoimistot ovat olemassa, koska hallitusvalta ostaa niiltä ylikalliita palveluja verovaroilla.

Esimerkiksi Ellun Kanoja johtaa Kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen. Viestintätoimisto Kreabiin puolestaan päätyi SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner. Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa taas aloitti Keskisuomalaisessa ja tunnettiin uransa alkuaikoina kepulaisena, joten ei ihme, että Kulmunille yritettiin räätälöidä koulutusta juuri häneltä. Ostoksesta rangaistiin juridisesti lopulta Kulmunin avustajaa, ei Kulmunia itseään, jolle ”koulutus” tuli.

Oireellista on, että valtakunnansyyttäjäkin erehtyi ostamaan valtion laskuun koulutusta, jonka funktio taisi olla lähisukulaisensa leivissä pitäminen.

Politiikan näkökulmasta asiaan liittyy joka tapauksessa syvä ongelma. Se on siinä, että poliitikon ei sallittaisi olla oma itsensä eikä kertoa itsestään juuri niin kuin haluaa. Hänelle yritetään sovittaa jotakin, mikä ei pue. Tämä kielii poliitikkojen epäaitoudesta, joka paistaa läpi. Teennäisyys ei toimi.

Perussuomalaiset ovat vastanneet tähän omalla alkuperäisyydellään. Kun joku perussuomalainen sitten lausahtaa jotakin omalla peittelemättömällä tavallaan, tämä ei käykään medioille, vaikka se edustaa aitoa ja rehellistä ajattelua, vaan asiat yritetään skandalisoida julkisessa sanassa.

Voisi hyvin ajatella, että suomalainen rahvas arvostaisi luonnollisia kansanihmisiä, sillä kansanomaiset poliitikot harvoin ovat valheellisia myöskään yhteiskuntaa koskevissa mielipiteissään. Media kuitenkin haukkuu kansanomaisuutta ”populismiksi”, joka ei kelpaa kaunistelevia valeita kaipaaville toimittajille.

Juuri siksi esiintymiskoulutusta ”tarvitaan”, ja esiintymiskoulutuksen tarve paljastaa johtavien poliitikkojen olevan kaulapannassa. – Taas yksi korsi hallitusta odottavan juhannuskokon kekoon.

Sote-ongelma puolestaan on tuossa ihan kulman takana. Arvioin jo Ylen taannoisessa vaalitentissä, että Sote-kortti on hallituspelin Musta Pekka, jota kukaan ei halua ja joka jää hallitukseen päätyvän Kepun käsiin. Kepu oli Sotea ajamassa, ja nyt kun asiassa pitäisi perääntyä, se ei enää käy. Erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksella ja muilla toimilla purettiin terveydenhuoltoa jo niin paljon, että organisaatiot ovat hajalla, eikä niitä enää saa takaisin kokoon.

Myös kysymys poliittisesta vastuusta on saanut uuden sävyn. Mikä puolue ja kuka poliitikko enää haluaa hallitusvastuuseen, kun koronakriisin lasku lankeaa? Voi tulla ministereistä pula. Seuraava hallitus joutuu tekemään ankaraa talouspolitiikkaa, ja se voi tapahtua vain oman kannatuksen hinnalla. Vastuullisuutta kuitenkin kaivattaisiin, sillä nykyinen lupailijahallitus on roiskinut rahojamme ilmastohumpan ja eurosirkuksen poskivalssissa taivaan tuuliin.


Kyseenalaista identiteettipolitiikkaa

Tällä viikolla on kohistu paljon mustien aloittamista mielenosoituksista. Myös Helsingin Senaatintorilla järjestettiin suuri mielenilmaus, jonka poliisi tosin hajotti koronarajoituksiin vedoten.

Vaikuttaa, että Yhdysvalloista alkaneella mellakoinnilla yritetään perimmältään kaataa Donald Trumpin hallintoa. Kyseessä lienee jonkinlainen esivaalikampanja, jonka tavoitteena on maalittaa Trumpin hallinto ”rasistiseksi”.

Mellakointi kertoo ensinnäkin (1) siitä, kuinka ohut ja hauras monikulttuurisuuden ja monietnisyyden pintakuori on maahanmuuttoon lähtökohtaisesti perustuvassa Yhdysvalloissa. Tämä indikoi, että kansanryhmien yhteen sulauttaminen ei toimi. Syytä siihen, miksi näin on, en tiedä, mutta se vaikuttaa olevan ikävää todellisuutta. Väkinäiset yritykset painostaa segregoituvia väestöjä yhteen näyttävät johtavan levottomuuksiin.

Toiseksi (2) mellakointi nojaa valtavaan yleistykseen. Mikrotason tapahtumasta, kuten poliisipidätyksessä tapahtuneesta kuolemasta, on johdettu suuri makrotason päätelmä, että kyse onkin rasismista, ja asiasta järjestetään maailmanlaajuinen kampanja. Se ulottuu myös Suomeen, jolla ei ole rotupoliittista historiaa ja jossa mellakointi saa valkoista kantaväestöämme syyllistävän merkityksen.

Kolmanneksi (3) mellakointi on vaarassa muotoutua käänteiseksi rasismiksi, jossa politikoidaan avoimesti rodun käsitteellä, vaikka toisaalta samat aktivistit ovat useasti pyrkineet kiistämään ihmisrotujen olemassaolon ontologisina ja biologisina kategorioina. En ota kantaa kummankaan puolesta tai vastaan, mutta totean asiaan liittyvän ristiriitaisuuden.

Neljänneksi (4) Black Lives Matter -kampanjointi antaa näyttöä identiteettipoliittisesta klusteroitumisesta, jolla halutaan sulkea hyvin erilaisia vähemmistöjä saman eturyhmäpoliittisen pyyteellisyyden piiriin. Yhdysvaltalaisten kansalaisaktivismin katsotaan velvoittavan esimerkiksi suomalaisia homoja puimaan nyrkkiä Donald Trumpia vastaan. Näyttöä tästä antaa vaikkapa kokoomuslaisen nuorisopoliitikon Konsta Nupposen Instagramissaan esittämä kannanotto, jonka mukaan ”[r]asismilla ei ole sivistysvaltiossa sijaa”.

Muotoilussa on suvaitsematon sävy etenkin, kun rasismin käsitettä ei ole mitenkään määritelty. Taisi tulla hieman harhainen identifikaatio.

On toki hyvä, ettei rasismia esiintyisi – myöskään valkoisia ihmisiä kohtaan suunnattuina syytösten tai itsesyytösten keihäinä. Vaikuttaa kuin jatkuvalla marttyyreiksi asettumisilla haettaisiin oikeutusta rajoittamattomalle maahanmuutolle.

Vähemmistöjen hyökkäävyys ei edistä niiden asioita kovin taidokkaasti. Se luo kuvan vaateliaisuudesta ja vähemmistödespotiasta. Lopulta poliittinen vihervasemmisto alkaa ajaa omaa yleispolitiikkaansa vähemmistöjen selässä ratsastaen: hintana vihervasemmiston tuesta niille.

Suvaitsevuuden kompensaatiokaupalla koetetaan ehdollistaa erilaiset vähemmistöt kannattamaan huvitteluliberalismia ja vihervasemmistoa aivan kaikessa, talouspolitiikka mukaan lukien. Lopulta nämä puolueet taistelevat kannatuksesta keskenään tuossa identiteettipolitiikan aina vain ahtaammaksi käyvässä nurkkauksessa, jossa myös erilaisten vähemmistöjen edut ovat keskenään ristiriidassa.

Olisi pohdittava, ketkä täällä maailmassa loppujen lopuksi ovat enemmistöinä ja ketkä vähemmistöinä ja missä asioissa. Kannattaisiko jo vihdoin ajaa myös omaa kansallista etuamme esimerkiksi EU-politiikassa? Ehkä mielenosoittajien pitäisi ottaa hieman esiintymiskoulutusta.

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet

Vladimir Putin lappaa Suomessa ”työvierailuilla” kuin läheisessä protektoraatissa – aivan kuten Niinistö käy vastavuoroisesti Moskovassa. Suhteet ovat niin hyvät ja lämpimät, että keskeisen ongelman maidemme välillä alkaa muodostaa suhteiden ongelmattomuus.

Asiat eivät ole ehkä Venäjällä niin huonosti, kuin usein annetaan ymmärtää. Mutta onhan se nyt suhteidemme jatkuvan ”kehittämisen ja lujittamisen” kannalta vaivaannuttavaa, että Putinin hallinto on pidätyttänyt viime aikoina noin kolme tuhatta mielenosoittajaa ja pitää edelleen Krimiä ja Itä-Ukrainaa hallussaan.

Suomessa tykätään vapaista vaaleista.

Tarkennetaanpa hieman. Mielenosoitukset jaetaan Venäjällä kahteen ryhmään. On poliittisia mielenosoituksia ja toisaalta taloudellisia ja sosiaalisia mielenilmaisuja. Vain jälkimmäiset ovat sallittuja ja nekin luvanvaraisia. Borssikeiton sattumista ja muusta pragmatiikasta on siis lupa keskustella, muttei periaatteista eikä resepteistä. Toisaalta jo niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa.

”Krimin valtauksesta” puhuminen koetaan hyökkäyksenä valtiovaltaa vastaan, ja sen asemasta Venäjän median pitää käyttää ilmaisua ”Krimin liittäminen suuren isänmaan yhteyteen”. Muutoin on luvassa penalttia.

Suomen media koettaa töhriä Donald Trumpin takkiin kaikenlaista, mutta Putinin proseduureihin verrattuna Trump on ihana ihminen. Nyt hän halusi vain ostaa (ei vallata) Grönlannin Tanskalta. Eikä se olisi huono kauppa ollutkaan. Ostihan Yhdysvallat Alaskankin aikoinaan Venäjältä, ja vain myyjä on kaupantekoa katunut!

Suomessa koetettiin arvailla, mistä Niinistö ja Putin löytäisivät tapaamiseen jotakin puhuttavaa, kun kerran suhteet ovat niin ongelmattomat kuin ovat. Toimittajat löysivät merenalaiset kaapelit ja kaasuputket sekä ”jätehuollon aluejohtajat”, jotka Venäjä lähettää Suomeen seuraavaksi. Aiheessa onkin pähkäilemistä, sillä Venäjä pilaa Itämerta päästöillään enemmän kuin vihreiden päähuolenaiheet: pohjalaisten viljelijöiden laskuojat.

Totuus on, että Venäjää eivät juuri kiinnosta mitkään ”kahdenväliset suhteet”. Nythän tilanne on sellainen, että Suomi on EU-puheenjohtajamaa, joten Suomi on Venäjän ulkopolitiikan näyttämö, joka tarjosi Putinille esiintymislavan ensisijaisesti EU:n ja Yhdysvaltain suuntaan.

Otetaanpa jälleen muutama esimerkki. Putin sai vastalauseitta läpi näkemyksensä, että Moskovan mielenosoitukset eivät poikkea mitenkään vastaavista ilmiöistä Euroopassa vaan ovat samanlaisia kuin vaikkapa keltaliivien mellakoinnit Ranskassa.

Tosiasiassa symmetriaan vetoaminen ei kestä, sillä mielenilmausten syy on erilainen. Lännessä ei ole sentään suljettu opposition edustajia paikallisvaalien ulkopuolelle, kuten Venäjällä. Täällä saa siis järjestää vielä poliittisenkin mielenosoituksen eikä vain taloudellis-sosiaalista (tosin sananvapauden kahlitseminen on alkanut muistuttaa Venäjän meininkiä). Puhtaasti demokratian näkökulmasta arvioiden ei kansalaisten mielenilmaisuja pitäisi rajoittaa sen enempää Venäjällä kuin Euroopan unionin maissakaan.

Suomessa ei tykätä Itä-Ukrainan eikä Krimin miehityksestä.

Toisena esimerkkinä voi mainita symmetriaan viittaamisen asevarustelussa. Putinin mukaan Venäjän varustautuminen on vain reaktiota Yhdysvaltain Eurooppaan asettamiin ohjuspuolustusjärjestelmiin.

Näin koetettiin viestittää, että Yhdysvallat muka tekee päätöksiä välittämättä eurooppalaisten Nato-liittolaistensa kansallisista intresseistä ja että Euroopan maat tarvitsevat ”informaatiota” (Putinin käyttämä ilmaus siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi Itä-Ukrainassa). Tavoite lienee viestittää, että lännessä tapahtumia ei tunneta ja että asia ei kuulu muiden kuin Venäjän päätösvaltaan.

Tämä osoittaa, että Venäjän ulkopolitiikan modus operandeja ovat edelleen projisoiminen (eli peilailu), propaganda, pelottelu ja provosoiminen, joista kirjoitin aiemmin täällä.

Näiden painotusten läpi nähdessään Niinistö olisi hyvinkin voinut vastata lehdistötilaisuudessa, että Venäjän toimet Itä-Ukrainassa ja Krimillä eivät ole jääneet lännessä huomiotta, että täällä kyllä rakastetaan aihetta koskevaa ”informaatiota” ja että eurooppalaiset tekevät puolustuspoliittisia päätöksiä itsenäisesti sekä yhteistoiminnassa myös Yhdysvaltain kanssa.

En tarkoita, että Niinistön toiminnassa olisi moittimista. Hän on hoitanut ulkopolitiikkaa paremmin kuin Kekkonen.

Presidentin puolueessa Kokoomuksessa Putinin vierailuun olikin varauduttu huolella: puskuroimalla doublespeakia Niinistön olalle istutetuilla taustavaikuttajilla. Antoihan Petteri Orpo jo pari päivää sitten vierailua säestämään tarkoitetun lausunnon, jonka mukaan Suomi tulisi liittää osaksi Natoa. Myös Putinin vastainen mielenosoitus vaikutti järjestetyltä, sillä asialla olivat vain Kokoomusnuoret, eivät juuri muut.

Tämä vertauskuvallinen kaksoispuhe, josta saimme lukea rinnakkaisilta foorumeilta, antaa näyttöä siitä, että idänsuhteissa pelataan edelleen kaksilla korteilla, aivan kuten Neuvostoliiton aikakaudella. Eikä ihme, sillä myös Venäjällä on ketunhäntä kainalossaan.

Suomi on ihanteellinen alusta Venäjän oman ulkopolitiikan näyttämöksi, sillä täällä Putinia vastaan ei osoiteta mitään. Tämän jopa Helsingin Sanomien toimittaja huomasi päätellessään kolumnissaan, että Suomessa asuvat tšetšeenit, ukrainalaiset ja syyrialaiset ovat vetäneet henkeensä ”reaalipoliittista kaasua”. Tosin myöskään Putinille suunnattuja suosionosoituksia ei sadellut korviini, kun kävelin Esplanadin puistossa, vaikka niitä osoitettiin kyllä jonkin verran Trumpille viime kesänä.

Joka tapauksessa valtamedian väite Trumpin ja Putinin vaaliliitosta on ollut koko ajan perätön, sillä maat ovat napit vastakkain pian jatkuvissa aserajoitusneuvotteluissa, ja arktisia alueita koskeva kiistely on niin pakastimessa kuin voi olla.

Poliisi humoristisena. Keijo Kaarisade peukuttaisi, jos tietäisi.

Hieman kyllä pelkäsin tarkka-ampujia, joita huhujen mukaan oli asetettu talojen katoille turvallisuutta parantamaan, ja muutamat epäilivät, että Putinia seuraa ”elektroninen kupla”, joka sekoittaa matkapuhelimet ja navigaattorit. Kuplan väriä ei tosin kerrottu, mutta surullista suurvaltajohtajien asemassa on heidän pelkojensa ja vihollistensa runsaus, joka katalysoi ansaittua epäluuloa. Melkein kuin vankina vietäisiin.

Putinin myöhästely kuitenkin lienee harkittua. Hänen entréensä kokouspaikoille ovat heikkoja esityksiä. Kohteliasta olisi saapua ajoissa tai vain kohtuullisesti myöhässä. Odotuttaminen on yliotteen tavoittelua, ja siihen voisi myös vastata. Ilmeisesti Putin ei halua olla kohtelias. Siksi myös niin sanotun väärän tuttavallisuuden ylläpito idän suuntaan voi olla kehnoa politiikkaa.

Arkangelin ydinaseonnettomuus sivuutettiin työvierailulla kevyesti. Samaan tapaan asiaa käsittelivät jo onnettomuuden tapahtuessa myös Suomen media ja viranomaiset, joiden mukaan vain Norjassa vähän säteilee. Suomessa suljettiin ikkunat eikä havaittu mitään. Ihan on kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikoina, jolloin tieto räjähdyksestä tuli Ruotsista.

Avaankin hieman ikkunaa ja menen lopuksi toiseen aiheeseen. Sisäpolitiikka (eli EU-politiikka) kuuluu nykyisin pääministerin rooteliin, ja Antti Rinne puolestaan oli Islannissa, josta hän huuteli, että ”Pohjoismaat ovat kuin neljä huonetta ja keittiö, joiden toveruudelle erimielisyys maahanmuutosta on yksi pahimmista uhista”.

Mielenkiintoista, että demaripääministeri on tätä mieltä. Olen nimittäin itse ollut samaa mieltä jo pitkään. Kenenkään ei pitäisi kutsua yhteiseen olohuoneeseemme vieraita, joita kaikki eivät halua, vaan tulijoiden vastaanottamiselle pitäisi olla kaikkien suostumus. Jos yksikin vastustaa, ei vastaanottoa pitäisi jatkaa.

Nythän on niin, että muun muassa Tanska on demaripääministeri Mette Fredriksenin johdolla vetänyt paljon kireämpää pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa kuin Suomi ja Ruotsi. Norja puolestaan on aloittanut turvapaikan saaneiden palautukset lähettäen 1600 somalia takaisin kotimaahansa. Tanskan ja Norjan malli tulisi asettaa standardiksi kaikille Pohjoismaille, ja oli mukavaa lukea, että asia siis sopii Rinteelle.

Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka koskee myös Venäjää ja Suomen sekä Venäjän suhteita. Aivan kuten jo täällä totesin, Venäjä säätelee Syyriasta tulevien pakolaisten virtaa pitämällä Lähi-idässä vallitsevan konfliktin avaimia pöksyjensä taskuissa.

Kenenkään on turha odottaa, että Lähi-idän tilanne laukeaisi Putinin väistymiseen, sillä Venäjän oppositiota vaimentamalla ja vapaita vaaleja estämällä pohjustetaan vallansiirtoa Putinin jälkeen tuleville. Apulaiset harvoin ovat edeltäjiään parempia, ja oletettavasti juuri siksi monilla venäläisillä onkin Putinia ikävä jo ennen hänen väistymistään parikymmentä vuotta jatkuneelta valtakaudeltaan.

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

Eivät jaa, ainakaan geopoliittisesti – sen sijaan mielenosoittajat saattavat jakaa suomalaisten ihmisten mielipiteet kahtia omalla Trump-vastaisuudellaan. Myönnän siis avoimesti, että otsikkoni on klikkijournalismin multihuipentuma, jolle vertoja voi vetää vain aiheeseen liittyvä mätäkuinen sensaatiojournalismi.

Kun Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kokouspaikaksi oli varmistunut Helsinki, Suomen poliittinen älymystö masinoi mielenosoituksen, jossa ääntään ovat lupautuneet käyttämään ainakin europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ja feministinen kirjailija Sofi Oksanen. Heitä molempia yhdistää se, ettei kumpikaan ymmärrä ulkopolitiikasta ja maailmapolitiikasta mitään, eikä kumpikaan ole varmasti kansainvälisten suhteiden asiantuntija.

Paljastavaa on, että Putinin käydessä toistuvasti Suomessa kyseinen protestoijakaarti ei vaivautunut kiljumaan Venäjällä tapahtuvia ihmisoikeusrikoksia vastaan, vaikka ne ovat olleet ilmeisiä ja räikeitä. Ja kun Kiina mellastaa Afrikassa riistäen sen luonnonvaroja, Suomen poliittinen vihervasemmisto, valtamedia ja muu itseään älymystönä pitävä porukka on asiasta hiljaa.

Mutta kun Yhdysvaltain presidentti tulee USA:n ja Venäjän yhteisestä aloitteesta sovittuun tapaamiseen käyttäen kokouspaikkana Venäjän astinlautana tunnettua maatamme, Suomen poliittinen suvaitsevaisto kokoaa ”suurmielenosoitukseksi” kuvaillun mudanheittokampanjan, jolla yritetään vesittää Sauli Niinistön hyvillä ulkopoliittisilla taidoilla saavutettu johtamisnäyttö.

Voisiko isäkompleksinsa tehdä selväksi vähemmälläkin Uncle Samin mustamaalailulla? Huomattavasti kypsemmin asiaan suhtautuivat perussuomalaiset nuoret, jotka toivottivat Trumpin tervetulleeksi jopa omaan tapahtumaansa. Ohitsemme pyyhkäisevä presidentti ei taida paikalle ehtiä 22 tunnin risteilyllään, mutta myöskään kansalaisten suhtautumisen ei tarvitsisi olla huipputyhmää, vaikka huippukokous kyseessä onkin. Joskus voisi asettua myös ulkopoliittisen johdon tueksi, aivan kuten PS-nuoret.


Ensin he loivat hänet...

Lisää gasoliinia Trump-vastaiseen vyörytyskoneeseen lisäsi Yleisradion TV-uutiset viime torstaina, jolloin eräs toimittaja kertoi Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläältä Jon Huntsmanilta saatuihin tietoihin viitaten, että ”Trump aikoo nostaa esiin myös tiedot Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaliin” (näillä sanoilla aiheesta kirjoitti myös Ilta-Sanomat).

Olisi kieltämättä kiintoisaa selvittää, miten paljon tai millä tavalla Venäjä vaikutti vaaliorganisaatioon, ellei kysymys asennoituisi itseensä kuin käärme, joka söi itsensä pois. Puhe vaaleihin sekaantumisesta on väistämättä pelkkää palturia, sillä olisi absurdia väittää, että vaaleissa äänestänyt kansakunta olisi ollut vedätettävissä vanhan poliittisen kilpailijan – Venäjän – puolelle! Vaalithan ratkaisee kansa – ei mikään agenttien juonittelu.

Mikäli nyt vielä Trump pesee väitteet omaan kampanjaansa sekaantumisesta pois, tulee pöytä pyyhityksi kahteen kertaan. Valtamedian omia manipulaatio-, agitaatio- ja indoktrinaatioyrityksiä ei arvostele ainakaan valtamedia itse, joka ilmoitti ”avoimesti ja reilusti” asettuvansa vaaleissa lähes sataprosenttisesti Trumpin vastaehdokkaan puolelle antaen todella oudon kuvan valtamedian puolueettomuudesta. Näin etevää on valheita vastustava ja totuutta edistävä tiedon välitys ja faktapohjainen journalismi. Huvittavaa kyllä, levy pyörii edelleen entisissä urakierteissä.

Sensaatiohakuinen viestintä on harhaan viskattua likasankojournalismia ja kakutuspolitiikkaa, jonka tulokset osuvat lopulta heittäjiin itseensä. Trump-vastaisen valtamedian olisi hyvä muistaa, että myös Trump itse ja hänen julkisuutensa ovat valtamedian oma tuote. Tavallisesta monimiljonääristä maailmanjulkkiksen teki esiintyminen populistisessa Diili-ohjelmassa valtamedian omilla populistisilla TV-kanavilla! Vai kuinka?


Anti Suomelle

Suomalaisia odottaa joka tapauksessa harvinainen näytös. Yhdysvaltain presidentti kävi virassa ollessaan Suomessa viimeksi vuonna 1997, jolloin Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin autosaattue sattui katkaisemaan minunkin kaupassakäyntireissuni kiitäessään pitkin Esplanadia ja tukkien kulun Stockmannilta kotiini Isolle-Roballe.

Politiikka oli tuolloin toisenlaista. Pirkka-Pekka Petelius ja Jukka Puotila väänsivät johtajien tapaamisesta mieleenjäävän sketsin, jossa jalkansa satuttanut ja koivestaan kipsattu Clinton roikkui leikkauksesta toipumassa olleen hyväkuntoisen Jeltsinin selässä.

Yhdysvaltain presidentin ensimmäinen vierailu Suomeen tapahtui vuonna 1975, jolloin Gerald Ford kävi Helsingin ETY-kokouksessa. Isäntänä oli tuolloin Kekkonen ja näyttämönä Finlandia-talo. Luettelo USA:n presidenttien vierailuista maassamme on kaiken kaikkiaan lyhyt kuin Suomen kesä, ja keskeistä Suomen kannalta onkin lähinnä se, veistetäänkö myös Trumpin ja Putinin tapaamisesta puureliefi Näsinneulan aulaan. Edellistä ja Neuvostoliiton vastavallankumouksen jälkeen pois kannettua on tämän jutun mukaan ehdotettu sittemmin Tampereen yliopiston huomaan.

Muutakin hyötyä kokouksesta voi olla. Lentokonespottarit voivat jälleen tehdä hedelmällisyysriitin ja työntää objektiivinsa esiin puskista Air Force Onen koskettaessa kentän pintaa Helsingin ja Vantaan lentoasemalla. Putinin hyvis-kone täällä jo kierteli ja kaartelikin eksyneen rauhankyyhkyn tavoin tehden ”lähestymisharjoituksia” ilman, että tapaus olisi pahastuttanut edes ilmatilaloukkauksista harmistuneita.

Yhdestä olen joka tapauksessa varma: ystävällismielinen Yhdysvaltain-politiikka on ollut parasta viisautta torjuttaessa mahdollista etupiirijakoa, joka väijyy tämänkin kokouksen asialistan marginaalissa, kun keskustellaan Itämeren jännitteistä, Natosta ja kokonaan uusista puolustusjärjestelyistä, joita on muodostunut Eurooppaan kuin sieniä sateen jälkeen.

Kokouspöydän anti voi siis olla myös isännille itselleen Hietasen saamaa kala-ateriaa runsaampi, ja itse rohkenen toivoa vain yhtä: ettei Donald Trump Suomeen tullessaan luulisi olevansa matkalla Venäjälle tai johonkin mielikuvakartastossaan Venäjä-myönteiseen vasallivaltioon. Toivottavasti kukaan ei myöskään tule ulos kokoushuoneesta mukanaan hyvä kontrahti ja maininta ”rauha meidän ajallemme”.


Sivistyksensä voi osoittaa myös esimerkillisesti

Kun CIA:n, FSB:n, FSO:n, MI6:n ja Kiinan (täysin vailla nimeä olevan ja siten aidosti salaisen) tiedustelupalvelun sekä monen muun tarkkailijatahon virkailijat täyttävät jälleen Helsingin, saapunee kaupungin katuja reunustamaan myös kansalaisten sankka parvi.

Minulle tulee etsimättä mieleen sosiobiologiassa tuotettu tutkimustulos, jonka mukaan ”kädelliset tuntevat fyysistä mielihyvää suurten johtajien läheisyydessä”. ”Jos sulla lysti on, niin kädet yhteen lyö” olkoon siis ihmisten joukkokäyttäytymisen selitys myös nyt.

Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että vierailun lähestyessä suomalaisten kannattaisi hillitä ylikriittisyytensä ja olla vähemmän puulla päähän lyödyn näköisiä. Se, että mahtijohtajat ovat päättäneet saapua maahamme ja kokoustaa täällä, voidaan nähdä hyvän tahdon eleenä suomalaisille ja toisaalta myös suomalaisten luottamuksenosoituksena muille. Kiivaimpienkin kriitikoiden kannattaisi siis osoittaa sivistyneisyytensä pysymällä mahdollisimman sveitsiläisinä.

Myös iltapäivälehtien otsikot ”Euroopan kohtalon viikosta” ovat vahvasti liioiteltuja. Mitään dramaattista tapaamisessa ei sovita eikä päätetä. Ei julkisuudessa, puheissa eikä salaisissa lisäpöytäkirjoissa. Siitä pitävät huolen kaulapannassa olevien presidenttien avustajat ja muut taustajoukot, joiden käsissä talutushihnojen toiset päät ja ydinaseiden laukaisusalkut ovat. Mitään Jaltan konferenssia tästä ei tule.

Maailmanpolitiikan väitetty henkilöityminen on uskoakseni puhdas illuusio. Mitä enemmän politiikka on keskittynyt suurten liiderien käsiin, sitä enemmän todellista valtaa on siirtynyt kulisseihin: neuvonantajien ja strategien kaadereihin. Se voi olla pois demokratiasta ja läpinäkyvyydestä mutta hyväksi kaikelle muulle.


Trump-ilmiössä on kyse päämäärien ja linjausten muutoksesta

Entä sitten Donald Trumpin vetämä ulkopolitiikka? Sitä kiitin hyvistä avauksista jo Pohjois-Koreaa käsittelevässä jutussani. Myös suhteessa Venäjään on vallitseva pattitilanne ennemmin tai myöhemmin purettava. Sekä Euroopalla, Yhdysvalloilla että Venäjällä on yhteisiä etuja esimerkiksi Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi, Ukrainan ja Krimin miehityksen lopettamiseksi ja terrorismin torjumiseksi. Euroopan kannalta vaarallisin on Ukrainan tilanne, jossa Yhdysvaltain ei pitäisi antaa periksi.

Liike-elämän piiristä tuleva presidentti on ilmeisesti huomannut, ettei tuleen pidä jäädä makaamaan. Sen vuoksi jotakin on joka tapauksessa tehtävä. Myös Ronald Reagan tarttui aikanaan härkää sarvista ja sai Neuvostoliiton kaatumaan.

Yhdysvaltain asettamia tuontitulleja ja kauppapolitiikkaa on toki arvosteltu paljon. Olisi kuitenkin muistettava, että protektionismi on jokaisen itsenäisen valtion, kansakunnan, kauppaliiton ja valtiomuodostelman oikeus, vaikka se ei olekaan muiden tahojen etu.

Kun EU ja tietyt valtiot ryhtyvät vastatoimiin, myös ne alkavat herätä todellisuuteen, joka olisi pitänyt tunnustaa jo paljon aiemmin. Sekä EU:n että Suomen olisi pitänyt vetää tiukempaa protektionistista politiikkaa eikä antaa kansallisen kapitalismin ja sosialistisen internationalismin kulkea kansallisten etujemme yli. Nyt pääomien viennin ja työvoiman tuonnin on annettu pilata talouttamme tavalla, jonka tuloksena yrityksemme on syöty ja työpaikat viety.

Donald Trumpin vetämän politiikan kautta artikuloituu laajempi poliittisen tietoisuuden nousu ja todellisuuteen havahtuminen. Valtamotiivit tunnustetaan taas politiikan primus motoriksi.

Aiempien analyysieni mukaisesti olen edelleenkin sitä mieltä, että Trump-ilmiössä ja sen kerrannaisvaikutuksissa on kyse länsimaiden poliittisessa tietoisuudessa tapahtuneesta muutoksesta. Se signaloi kansallisen edunvalvonnan paluuta politiikanteon keskiöön liian pitkälle jatkuneen internationalismin ohi. Monissa kehitysmaiksi luokitelluissa valtioissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, kansallista etua onkin osattu edistää ihan koko ajan.

---

Päivitys: Vieraiden mentyä ei mitään dramaattista tapahtunut. Trump vain kielsi Venäjän vaikuttaneen vaalikampanjaansa ja Putin hyväksyi sen. Oli parempi, että kokous pidettiin kuin että sitä ei olisi järjestetty. Mikäli Putin ja Trump saataisiin pysyvästi Suomeen, olisi kaikilla varmasti turvallinen olo.

Uusvasemmistolaisten epä-älyllisyydestä

Nykyään sanotaan elettävän uustaistolaisuuden aikaa. Toinen vertailukohta on kansalaissota. Vuoden 2018 kynnyksellä ollaan melko samanlaisessa tilanteessa kuin sata vuotta sitten.

Taannoinen kumouksellisuus eroaa kuitenkin nykytilanteesta siinä, että vanhoilla sosialisteilla ja kommunisteilla oli takanaan jonkinlaista yhteiskuntateoriaa. Nykyisillä vasemmistorabulisteilla ei ole muuta kuin rähjäistä repimisen halua. Älymystöön heitä ei liitä mikään. Pelkkä vakaumus ei oikeuta järjetöntä ja kansallisvaltioita tuhoavaa käytöstä.

Viimeisimmän esimerkin aiheesta antoi ”alpakka-caseksi” nimetty tapaus, jossa muutamat ”töölöläisiksi isiksi” esittäytyneet äärivasemmistolaiset aikoivat katkaista itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueen ”lastentapahtumaksi” mainostamallaan happeningillä. Paikalle aiottiin tuoda myös alpakoiksi sanottuja eläimiä.

Harva Suomessa tiesi, että alpakka on myös eläin. Useimpien, myös minun, mielessäni sana ”alpakka” yhdistyy metalliin, uushopeaan.

Poliittinen vasemmisto aloitti kuitenkin sosiaalisessa mediassa valtavan vyörytyksen, jonka tehtävänä oli tukkia Facebook, Twitter ja muut laarit tällä äkillisesti Suomen itsenäisyysjuhlinnan keskipisteeksi kohotetulla eläinhahmolla, jonka nimi oli pian kaikkien huulilla. Alpakoilla pitää katkaista ”natsimarssi”, äärivasemmisto raivosi. Tai muuten ”natsit” nitistävät nuo sympaattiset kotieläimet, joiden luonnollinen levinnäisyysympäristö paikantuu pienelle seudulle Peruun ja joilla ei ole yhtään mitään tekemistä Suomen itsenäisyyden kanssa.

Vasemmiston some-ravio koetteli realiteettitajun ja kärsivällisyyden rajoja sekä huonon maun sietokykyä. Valtamedia hurahti vasemmiston agitaatioon mukaan ja omaksui alpakka-casen osaksi omaa agendaansa reflektoimattomasti. Se alkoi puhaltaa täysin palkein alpakkatapahtuman puolesta.

’Alpakoista’ tuli pian uusi käsite poliittiseen teorianmuodostukseen ja Suomen poliittiseen historiaan, hieman samanlainen kuin Matti Vanhasen taannoinen ’lautakasa’. Aristoteleen zoon politikonin kanssa tuolla poliittisella eläimellä ei tosin ole mitään tekemistä. Myös semioottisesti tilanne alkoi näyttää absurdilta kamelieläinten pyöritellessä päätään kansalaissotaa muistuttavan konfliktin keskellä omituinen virnistys kuonollaan.

Vasemmiston tarkoitusperät tuli paljastaneeksi alpakkatapahtuman keskeinen järjestäjä Aleksi Pahkala, joka kirjoitti ”Peli poikki!” -Facebook-ryhmässä 16.11.2017 seuraavasti: ”Lapsille ei oikein ollut mitään kunnollista vielä tarjolla, siksi ’huolestuneet töölöläiset’ -ryhmä yrittää pikakaistalla varata Töölöntoria hyvän tuulen tapahtumaan klo 17–20, jonne tulee alpakoita halittavaksi ja kaikkea muuta söpöä. Silloin Töölöntorilla ei voi kokoontua mielenosoitukseen.”

Vielä aiemmin ”Meillä on unelma” -tapahtuman järjestäjä Pahkala oli vannonut aivan muuta.

Monilla vasemmistolaisilla meni lopulta kuppi nurin. Vasemmistolaistaustainen Heikki Eskola kirjoitti blogissaan, että alpakka-case oli vasemmiston lavastama yritys tukkia sosiaalinen media narratiivilla, jonka mukaan lastentapahtuma sattui paikalle ”vahingossa”. Osoitettuaan tapahtuman todellisen tarkoituksen hän jatkoi, että

”[...] vasemmisto teeskenteli saaneensa voiton ja täytti oman somekuplansa voitonriemuisella ilakoinnilla ja äärioikeiston pilkalla, koska äärioikeisto oli ’salaliittoteoriallaan’ paljastanut oman typeryytensä ja vasemmisto löysi jälleen yhden köykäisen syyn tuntea ylemmyyttä, ikään kuin se olisi saavuttanut jotain.
Todellisuudessa vasemmiston kannatus polkee paikallaan, mistä syystä se joutuu etsimään onnistumisen tunnetta reaktiivisesta ja loppujen lopuksi täysin merkityksettömästä toiminnasta, kuten alpakkameemien postaamisesta.
Tässä asiassa on vain yksi ongelma, nimittäin se, että kaikki on täyttä valhetta.
Yhdet valehtelivat ja toiset levittivät valhetta koska se sopi heidän maailmankuvaansa.
Kuulostaako tutulta? Nouseeko sinullakin oksennus jo kurkkuun?
[...]
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun pääkaupunkiseudun vasemmistolainen eliitti tai se väestönosa, joka sellaisena itseään pitää tai haluaisi pitää, osoittaa typeryytensä.
Alpakkagate on kuitenkin se korsi, joka katkaisi minun selkäni, jotain, mikä oli enemmän kuin mitä voin hyväksyä edes ihmisiltä, joilta en enää mitään odotakaan.
He tekevät kuitenkin omat halveksuttavat temppunsa minun aatteeni nimissä.
[...]
Vasemmiston maineenmenetys ei minua sureta, sillä ihmiset ja organisaatiot niittävät sitä mitä kylvävät. En hyväksy valheiden hyväksikäyttöä oman poliittisen aseman tai agendan pönkittämiseen. Vasemmisto on tuottanut minulle monta pettymystä jo aiemmin, silti en olisi kuvitellut sen vajoavan näin alas.”

Eskola täyttää bittiavaruutta vuodatuksellaan vasemmiston valhellisuudesta ja hurskastelee omalla totuudellisuuden pyrkimyksellään. Näyttää siltä, että totuus pyrkii esiin ja että hän on matkalla kohti jotain parempaa.

Hänen oma valheellisuutensa kuitenkin jatkuu uskomuksessa, että vasemmistolaisen liikkeen toiminta olisi irtautunut sen aatteesta tai arvoista. Todellisuudessa vasemmistolaisen toiminnan on tehnyt mädäksi nimenomaan sen takana oleva valheellinen aatemaailma ja arvot, jotka ovat idealistisia, utopistisia ja toteuttamiskelvottomia, koska ne nojaavat kollektivismiin ja uskomukseen ihmisten toiminnan altruistisuudesta. Niinpä on hurskastelevaa ja tekopyhää surkutella ”minun aatteeksi” luonnehtimansa ajatusrakennelman rappeutumista muiden käsissä. Itse sanon sitä punavihreäksi kuplaksi.

Itsenäisyyspäiväjuhlinnan ilkivaltaistumisesta

Viime itsenäisyyspäivästä minulle jäi mieleen Helsingin soihtukulkue, jota monet anarkistit pitivät ”mielenosoituksena”, sillä he järjestivät paikalle ”vastamielenosoituksiksi” luonnehtimiaan tilaisuuksia. Ikävää on, että vasemmistorähinöitsijät koettavat sillä tavoin rikkoa yhteiskuntarauhaa, jakaa kansakuntaa kahtia ja häiritä tunnelmaa, joka liittyy itsenäisyytemme saavuttamista koskeviin muistoihin ja itsenäisyyden heikentämistä vastustavaan yhteiskunnalliseen hyvään.

Myös Helsingin yliopiston leivissä oleva tohtoriohjelmakoordinaattori Riikka Palokorpi ja hänen kollegansa Salla Huikuri ryhmittyivät viime vuonna kulkueen äärelle, kävivät testaamassa ärsytyskynnystä sekä valistamassa kansaa lakanalla, johon oli kirjoitettu: ”Marski oli maailmankansalainen”.

Kulkueen reitille pystytetyllä mielenosoitusbanderollillaan he halusivat nähtävästi vastustaa ”Suomen umpioitumista” sekä arvostella omalla passiivis-aggressiivisella tavallaan kansallismielisinä pidettyjä ihmisiä.

Palokorpi ja Huikuri saivat osallistujien joukosta kehotuksia ”opetella historiaa” ja ”ottaa asioista selvää”. Oman provosointitarkoituksensa, mädän omantuntonsa ja alitajuisen syyllisyytensä ikään kuin tunnustaen Palokorpi tilitti City-lehdelle: ”Olimme sopineet etukäteen, ettemme puhu mitään koko mielenilmauksen aikana. Emme vastaa huuteluihin, emme provosoidu emmekä provosoi. Jos tilanne olisi ollut fyysisesti uhkaava, olisimme lähteneet välittömästi paikalta.”

Näin he pyrkivät kääntämään oman, kulkuetta vastaan suunnatun aggressionsa nurin ja projisoivat tilanteelle itse aiheuttamansa uhan vihansa kohteiden ominaisuudeksi. Moraalisen pahansuopuutensa he pyrkivät naamioimaan tutkintojensa taakse ja kommentoivat asiaa ylpeinä lehdelle: ”Meillä on molemmilla tohtorintutkinto, toisella historiasta, toisella valtio-opista.”

Ei kannattaisi kuitenkaan erehtyä luulemaan itsestään liikoja. On ihmisyksilöitä, joilta löytyy tutkintoja, lukeneisuutta ja muita ansioita enemmän kuin heiltä itseltään yhteensä.

Marski oli kansallismielinen – Marksi maailmankansalainen

Vasemmistolaisten feministien, Palokorven ja Huikurin, ”tieteelliseksi kokeeksi” lavastama poliittinen mielenosoitus ei olisi sinänsä kommentoimisen arvoinen, paitsi että se sisälsi ajatusvirheen, joka vihjaisi, että kansallissankarin maailmankansalaisuutta täytyy korostaa ja että hänen kansainvälinen toimintakykynsä kumoaa hänen kansallismielisyytensä. Juuri näin ei ole.

Historiallinen tosiasia on, että marsalkka Mannerheim oli erittäin kansallismielinen, itsenäisyytemme takaaja ja valtiollisen riippumattomuutemme vankkumaton edistäjä, joka oli ehdottoman sitoutunut kansallisen etumme ajamiseen. Hän ei toiminut kansainvälisesti samasta syystä kuin esimerkiksi kosmopoliitti Alexander Stubb, eli jonkin liittovaltion vauhdittamiseksi, globalisaation edistämiseksi, maahanmuuton lisäämiseksi tai vapaakaupan sekä pääomavirtojen voimistamiseksi. Mannerheim toimi kommunistisen maailmanvallankumouksen ja rajat kaatavan mielivallan pysäyttämiseksi.

Palokorven ja Huikurin kaltaiset puoliksi oppineet lätkäyttivät historiallisen henkilön kylkeen nimileiman, kuten nyt maininnan ”maailmankansalaisuudesta”, pohtimatta lainkaan, millä tavalla ja millaisia päämääriä edistääkseen kyseinen ihminen on ollut ”maailmankansalainen”. Tällainen älyllisesti laiska, anakronistinen ja moraalisesti välinpitämätön läimäyttely on luonteenomaista, paitsi sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä esiintyvälle propagandalle, valitettavasti myös yliopistojen ja Suomen Akatemian rahoittamille tieteen politrukeille.

On mielenkiintoista havaita, kokea ja todistaa, missä kansakuntamme vaeltaa tulevana itsenäisyyspäivänä. Toivoisin, että yliopisto ei jatkossa rahoittaisi Palokorven ja Huikurin tapaisia toimijoita, sillä päteviäkin henkilöitä on saatavilla. Palokorven ja Huikurin epäilemättä ”itsenäinen” politikointi ei toimi myöskään heidän julistamiensa tavoitteiden kannalta. Samalla kun he varoittelevat kansan kahtia jakautumisesta ja ääriajattelusta, he itse syyllistyvät kansakuntaa kahtia jakavan ääriajattelun lietsontaan.

Vasemmistolaiset sosialisoivat itsenäisyyden yksityisomaisuudekseen

Jokaisen ”oikein ajattelevan” – siis vasemmistolaisen – ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei itsenäisyys ole heidän yksityisomaisuuttaan eikä ole heidän vallassaan päättää, kuinka toiset ihmiset juhlistavat Suomen itsenäisyyttä. Sen sijaan nyt nuo räyhähenget pyrkivät kääntämään tilanteen nurin ja syyttävät 612-tilaisuuden järjestäjiä itsenäisyyden omimisesta!

612-taphtuma on poliittisesti sitoutumaton, ja poliittisten tunnusten käyttäminen on tilaisuudessa suorastaan kielletty. Mikäli itsenäisyyden muistoksi, kunniaksi tai juhlimiseksi ei saa eikä voi järjestää enää edes tuollaista vaatimatonta kansalaistapahtumaa ilman, että joutuu vasemmistoanarkistien syytösten, mielenosoitusten ja ilkivallan kohteeksi, viranomaisten pitäisi kieltää tai hajottaa kyseiset ”vastamielenosoituksiksi” mainostetut tapahtumat. Lain vaatimaa ilmoitusta punamustat eivät ole aiemminkaan tehneet, ja kaikesta väkivallasta ovat vastanneet he itse.

Naurettavaa on, että yrittäessään sosialisoida itsenäisyyden vain itselleen nämä vasemmistolaiset käyvät kapitalistista kauppaa Suomen itsenäisyydellä. He ovat avanneet rahankeräystilin, jolle toivotaan lahjoitusvaroja tietty summa ”jokaista kulkueeseen osallistuvaa natsia kohti”. Kun varojen sanotaan menevän ”tasa-arvotyöhön”, jokainen kulkueeseen osallistuva tulee siis tukeneeksi tätä ”hyväntekeväisyyttä”.

Päänahkojen keruun tavoite lienee pitää ihmiset kotona, mutta vaikutus voi olla aivan päinvastainen. Kulkueeseen saattaa saapua paljonkin väkeä, mutta rahaa vasemmistoanarkistien laariin ei silti ropise, sillä tuloshan ei riipu vain osallistujien määrästä vaan lahjoittajien anteliaisuudesta.

On ikävää, että vasemmistolainen media lavastaa itsenäisyyspäivän kulkueen taaskin ”natsimarssiksi” ja kiittää ”väkivallattomuudesta” jo etukäteen vasemmistorabulisteja, jotka kokoontuvat rettelöimään ”Helsinki ilman natseja” -mielenosoitukseen. Vielä ikävämpää on, että yliopistosta toimintaoikeuden saanut vasemmistoväki vetää koko akateemisen yhteisön mainetta lokaan osallistumalla moiseen rettelöintiin.

Heidän paimentamisensa on vähän kuin possun kanssa painisi: siitä he vasta innostuvat ja tykkäävät, kun kura lentää. Näille rähinöitsijöille sopii vanha slogan: ”The true enemy of humanity is disorder.”

Onko kansannousu ainoa mahdollisuus?

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä haluan osoittaa kunnioitusta 102 vuoden iässä pois nukkuneen sotaveteraani Hannes Hynösen muistolle. Samalla, kun tunnen kanssahäpeää monien suomalaisten rinnalla siitä, mihin tilaan tämä maa on ajettu, olen kiitollinen sen johdosta, ettei edesmenneen tarvinnut jäädä pitemmäksi ajaksi katselemaan, kun maatamme tuhotaan Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvien haittojen pyörteissä.

Sotaveteraanit estivät suurin uhrauksin ja oman henkensä tai terveytensä hinnalla valloittajaa hajottamasta maamme väestörakennetta ja kulttuuria. Yksi heistä oli sotakärsimystensä vuoksi jo vuonna 1970 tämän maailman jättämään joutunut isoisäni, joka taisteli muun muassa Syvärillä joukkueen johtajana. Nyt vallassa oleva hallitus on EU-sitoumuksiin vedoten mitätöimässä ulkopolitiikkamme keskeisen tuloksen, eli sen, ettei maassamme ole syviä etnisiä tai erilaisista intresseistä ja arvomaailmoista johtuvia ristiriitoja.

Elämää Suomen demokraattisessa tasavallassa

Kolmeen pointtiin kiteytettynä Suomen ongelmina ovat haittamaahanmuutto, velkasuohon ajautuminen ja hallituksen yritykset pelastaa maamme talous tavalla, jonka tuloksena kansanryhmät ovat ajautumassa toistensa tukkaan ja kurkkuun kiinni.

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisella aiheutetaan maallemme suurempia ongelmia kuin ratkaistaan lähtömaissa. Lähtömaiden ongelmina ovat uskonnollisperäisiin erimielisyyksiin pohjautuva ja perustaltaan irrationaalinen väkivallan kierre, islamiin nojaava poliittinen totalitarismi ja parhaiden voimien pakeneminen kehitysmaista. Jokainen Eurooppaan saapuva muslimi tulee myös edistäneeksi terroristijärjestö ISIS:in päämäärää, joka on islamin levittäminen.

Suomalaisille ihmisille pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on merkinnyt epäoikeudenmukaisuutta, sillä maamme kamppailee massatyöttömyyden kurimuksessa, ja valtion velka on ylittänyt 100 miljardin rajan. Sinun lapsesi tulevat kiromaan nyt vallassa olevan poliitikkosukupolven, joka katsoi sivusta tai antoi kaiken tapahtua, toisin sanoen aiheutti toimillaan sen, että paratiisimme tuhottiin taloudellisesti.

Mikään oikeudenmukaisuusteoria ei legitimoi eikä psykologinen motivaatioteoria tue sellaista politiikkaa, jossa kansalta erilaisin leikkauksin säästetyt lantit annetaan toisella kädellä vierasperäisten hyväksi. Myöskään mikään etiikka ei velvoita auttamaan ketään omaksi velaksi.

Vielä vuoden takaisessa kirjoituksessani pidin mahdollisena taittaa valtion velkaantuminen, jos kansa saataisiin säästötalkoiden taakse. Näin olisi voinut käydä, mikäli kansalaiset olisivat voineet nähdä säästämisen myönteiset tulokset. Nyt ihmiset uhkaavat lopettaa jo verojenkin maksun, sillä vaivalla säästetyt varat uhrataan maahanmuuttokuluihin, EU-jäsenmaksuun, Kreikan tukipaketteihin ja teollisuusmaita kaltoin kohteleviin ilmastonsuojelumaksuihin, vaikka enää vain 14 prosenttia päästöistä tulee EU:sta ja yli puolet liikakansoittuneista kehitysmaista, jotka ovat itse syypäitä ekokatastrofia aiheuttavaan väestöräjähdykseensä. Koska muiden piittaamattomuutta maksatetaan meillä, on motivaatio yhteiseksi hyväksi toimimiseen kansalaisilta kaikonnut.

Maahanmuutto on saanut aikaan ennennäkemättömän eripuran – paitsi kantaväestön ja vierasperäisten välille – erityisesti kantaväestön sisälle, ja näytöt monikulttuurisen yhteiskunnan toimivuudesta on saatu.

Tämän kaiken tapahtuessa pääministeri Juha Sipilä sosialisoi yhteiskuntasopimuksen käsitteen Jean-Jacques Rousseaulta ja siirsi sen työmarkkinapoliittiseen diskurssiin – ilmeisen tietämättömänä, mihin käsitteellä yleensä viitataan. Yhteiskuntasopimuksella tarkoitetaan oikeusfilosofista perustelua, jonka mukaisesti alun perin luonnontilassa eläneet ihmiset muodostivat valtion välttääkseen mielivallan ja anarkian. Perustelu liittyy siis kansallisvaltioiden syntyyn – ei työehdoista neuvottelemiseen, jotka valistusfilosofisesti ajatellen kuuluvatkin työmarkkinajärjestöjen vapaan sopimisoikeuden piiriin.

Yhteiskuntasopimuksen käsite oli retorinen veruke, jolla hallitus yritti rajoittaa työmarkkinaosapuolten vapaata sopimusoikeutta. Se puolestaan on yksi vapaan demokratian kulmakivi. Taloudellisessa hätätilanteessa voidaan yrittää kaikkea, mutta tavoiteltu viiden prosentin kilpailukykyloikka olisi saavutettu myös rahapoliittisin keinoin, jos meillä olisi oma valuutta emmekä olisi mukana euroalueessa.

Sen sijaan hallituksen nyt tarjoamat pakkolait, joilla sosiaalisia oikeuksia leikataan entisestään, toimivat piiskoina porkkanoiden sijaan vahvistaen vain sen, että asiat menevät jatkossa entistä pahemmin juntturalle. Myös pakkolain käsite on huono, sillä se antaa olettaa, ikään kuin kaikki lait eivät olisi pakottavia. Sisäiset devalvaatiot eivät korvaa valuutan ulkoisen arvon devalvaatioita, sillä firmat eivät välttämättä siirrä palkkauskulujen alenemista vientihintoihin vaan pidättävät hyödyt liikevoittoihinsa. Kansalaisten tilipussin keveneminen puolestaan johtaa kotimaisen peruskulutuksen vähenemiseen, kotimaisen tuotannon heikkenemiseen ja elintason down shiftaukseen. Sen sijaan perustoimeentuloon panostetut varat tutkitusti päätyisivät kotimaiseen kulutukseen, ja devalvaation tuloksena myös ulkomaisten tuotteiden kallistuminen auttaisi kotimaista tuotantoa luoden työpaikkoja Suomeen.

Olen toki sitä mieltä, että säästää pitää. Siksi hallituksen olisi pitänyt säästää maahanmuuttokuluissa eikä järjen käytössä. Mikäli EU:n jäsenyys velvoittaa pitämään rajoja auki Schengenin sopimuksen mukaisesti ja kun jäsenyytemme eurossa on halvaannuttanut taloudellisen toimintakykymme, Suomen kannattaa pyrkiä eroon sekä EU:sta että euroalueesta.

Tämä tie vie Par(at)iisiin

Suomen kansan yli on nyt kävelty pahemmin kuin pitkään aikaan, vaikka ilmapiiri onkin kiristynyt jo Matti Vanhasen hallitusten ajoista lähtien. Kansalaisilla ei näytä olevan muuta mahdollisuutta oikeuksiensa, asemansa ja verovarojensa puolustamiseen kuin kansannousu tai suora kapina hallitusvaltaa vastaan. Vastalauseiden kohteena tulee olla myös se osa oppositiosta, joka on huutanut maahamme muualta tulevia kansoja vielä hallitustakin peräänantamattomammalla raivolla.

Ne suomalaiset, jotka kokoontuvat itsenäisyyspäivänä soihtukulkueisiin ja muihin kansalaistapahtumiin tavoitteenaan maamme rajojen sulkeminen laittomilta maahanmuuttajilta, ovat oikealla asialla. Väärintekijöitä ovat kokoomuksen ja keskustan ministerien lisäksi muiden muassa Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Esimerkiksi SPR on rahastanut valtiota oman pakolaisbisneksensä pyörittämiseen, ja mukikeräyksiin antamasi rovot ovat huvenneet pääsihteerien parin sadan tonnin vuosipalkkoihin.

Toivon, että ne kansalaiset, joille on lähetetty kutsu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, boikotoisivat tilaisuutta ja osallistuisivat sen sijaan julkisiin ja laillisiin kansalaistapahtumiin itsenäisyytemme puolustamiseksi.

Kieltäytyminen kurjistamispolitiikan mannekiinina esiintymisestä kuumassa ja hapettomassa salissa ei liene suurikaan ponnistus. Se antaisi selvän mutta symbolisesti merkitsevän signaalin tavasta, jolla kansalaiset ovat jo aiemmin sanoutuneet laajalla rintamalla irti hallituksen toteuttamasta politiikasta. Tehokasta olisi, jos Linnan juhlista kieltäytyjät keräisivät boikottiin osallistujista nimilistan ja julkaisisivat sen Internetissä vapaasti täydennettäväksi. Syy kannattaa kuitenkin mainita, vaikka tekosyynkin takana esiintyminen on hienovaraisen tehokasta.

Rajat kiinni! – Irti EU:sta!

Maahantunkeutujamyönteistä propagandaa tekevä Ilta-Sanomat otsikoi eilisen lööppinsä jättiläismäisellä numerolla 50 000 ja kysymyksellä ”Miten tästä selvitään?” – Näin meitä taivuteltiin ajattelemaan, että maan valtaus on luonnonlainomainen välttämättömyys, kuin väistämätön tuho-onnettomuus, vähän niin kuin maanjäristys tai tulivuorenpurkaus, jonka seurauksista pitää vain selvitä. Oikea kysymys olisi: ”Miten tämä estetään?”

Vastauksen tarjosivat tänä viikonloppuna järjestetyt Rajat kiinni! -tapahtumat. Myös niistä valheellinen valtamedia – nykyinen roskamedia – uutisoi vääristelevästi. MTV3 yritti lavastaa haastattelemastaan henkilöstä rasistin jättämällä olennaisen pois, mutta korjasi myöhemmin virheensä uhrin vaadittua oikaisua. Ilta-Sanomissa yritettiin oikeuttaa rabulistien hyökkäyksiä Rajat kiinni! -tapahtumaa sekä poliisia vastaan selittelemällä heidät ”rasismin vastustajiksi” – ja syyttämällä maahantunkeutumisen vastustajia sitä kautta tietenkin ”rasisteiksi”. Totuus asiasta tuli taaskin MV-lehdestä, joka kertoi asian todellisen laidan: ”Suvaitsevaiset yrittävät provosoida yhteenottoa häiritsemällä Rajat kiinni! -mielenosoitusta”.

Ilta-Sanomat töhersi sivuilleen, että ”Mielenosoittajat lähtivät kaduille Helsingissä – poliisin kimppuun hyökättiin marssilla” antaen läpikotaisen valheellisen kuvan asiasta. Hyökkäyksistä syytettiin epämääräisesti ”mielenosoittajia” kertomatta kummat mielenosoittajat rettelöivät: laillisen Rajat kiinni! -tapahtuman osallistujat vai maahantunkeutumista puolustava vastamielenosoittajaväki, joka saapui paikalle rähinöimään? Oheisessa videossa äärivasemmistolaiset aktivistit hyökkäävät maahanmuuttokriittistä kulkuetta vastaan, joka etenee taustalla rauhanomaisesti.


Olin paikalla seuraamassa, joten voin kertoa, että totuus tuli jälleen MV-lehdestä, joka kertoi, että maahantunkeutumisen kannattajat ovat potkineet poliisiautoja, heitelleet poliisien päälle kananmunia ja pahoinpidelleet Rajat kiinni! -tilaisuuden järjestäjän Susanna Kaukisen. Surkein vääristely ja totuuden peittely Ilta-Sanomilta lipsahti, kun se väitti passiivimuodossa, että ”poliisin kimppuun hyökättiin marssilla”. Muotoilu jätti hämärän peittoon, ketkä hyökkäsivät ja tarjosi mahdollisuuden ajatella, että Rajat kiinni! -marssin tarkoitus oli hyökätä poliisia vastaan! Myös tässä Ilta-Sanomien otsikossa syytettiin epämääräisesti ”mielenosoittajia”, vaikka tosiasiassa syyllisiä olivat ne rähjäiset suvaitsevaiset, joista yksi näytti oman kyvyttömyytensä sietää ja käsitellä kognitiivisia ristiriitojaan käymällä kakuttamassa Rajat kiinni! -tapahtuman puhujaa kesken esiintymisen.

Mutta se lehtien diskurssianalyysistä tällä kertaa. Raivokkaan suvaitsevaiston kannattaisi hillitä naurettavat itkupotkuraivarinsa, jotka johtuvat oman ajattelun joutumisesta juntturalle, kun järki sanoisi jo muuta kuin vanha poliittinen asenne. Rähinöinnin sijasta kannattaisi liittyä massamaahanmuuton vastustajiin ja lakata ostamasta sekä lukemasta Ilta-Sanomia. Muulla tavoin en voi näiden tiedostavaisten mieltä parantaa.

Narinkkatorilla pidetyt puheet olivat suunnatut oikean asian puolesta: Suomelle sekä Euroopalle tapahtumassa olevaa vahinkoa vastaan. Niissä ei kuitenkaan tavoitettu asian ydintä. Useat puheet olivat affektipitoisia, ja monet puhujat olivat ilmeisestikin maahanmuuttopropagandan osittaisia uhreja. Naisten, nuorten ja maahanmuuttajien esiintyminen massamaahanmuuttoa vastaan oli kiitettävää, mutta kannanotot jäivät valjuiksi. Tyytymättömyys tulijoiden määrään ja laatuun ilmaistiin selvästi, ja arvosteltiin esimerkiksi miespuolisten maahantunkeutujien suurta määrää, valiteltiin ”naisten ja lasten” poissaoloa sekä hiivittiin kliseemäisesti ”työperäisen maahanmuuton” taakse näkemällä siinä jotakin hyvää. Sitä kautta yritettiin kai pestä pois mahdollisia rasismisyytöksiä, mutta argumentaatio oli löysää ja balanssoimaan pyrkivää kuin jollakin Lady Likellä, joka ei tiedä miten ranteitaan kääntelisi.

Totuushan asiassa on, että niin sanotuista humanitaarisista syistä tapahtuva maahanmuutto ei ole ylipäänsä toimiva ratkaisu. ”Naiset ja lapsetkaan” eivät lopu vastaanottamalla, mutta suomalaisten ihmisten hoivarahat loppuvat. Pääongelma on liian suuri syntyvyys kehitysmaissa, ja sen takana puolestaan ovat islamin seksuaalipoliittiset, lajinsäilytysstrategiset ja laajenemaan pyrkivät tarkoitusperät.

Moniin kuulijoihin feministinen argumentaatio tuntui uppoavan kuin kuuma lusikka voihin. Tämä on Titanic-tasa-arvoa. ”Naisten ja lasten” mukana tulevat kuitenkin perheenyhdistämisohjelmien myötä aina myös heidän heteromiehensä, aivan niin kuin perheellisten miesten mukana tulevat myöhemmin fertiilit naiset ja lapsilaumat. Ja suomalaiset pakotetaan elättämään heidät, sillä irakilaisten ja somalien keskuudessa työttömyysprosentit ovat noin 80, ja naisista töissä on vain yksinumeroinen prosenttiluku. Tie merenrannoille valmistuviin viiden huoneen kattohuoneistoihin avautuu kuitenkin kaupungin asuntotoimistosta helposti, sillä vihervasemmiston vinksauttamat sosiaaliset myöntöperusteet pisteyttävät kaikkein kurjimmiksi laittautuneet jonon ohi kärkeen, aivan niin kuin tapahtuu yritteliäisyys-, omistamis-, kouluttautumis- ja työllistymisvihamielisessä sosiaaliturvajärjestelmässä laajemminkin.

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtämistä länsimaihin pidettiin puhujien esityksissä ”kustannustehottomana”.”Parempana” vaihtoehtona nähtiin kehitysavun antaminen. Tosiasiassa myös kehitysapu kurjistaa, kuten entinen suurlähettiläs Matti Kääriäinen totesi perustellusti kirjassaan Kehitysavun kirous. Sitä puhujaa vastaan, joka pyöristeli ja sievisteli puheenvuoroaan ”työperäisen maahanmuuton” oikeutuksella, ei tosin buuannut kukaan, joten Rajat kiinni! -tapahtumassa ei ilmeisesti ollut yhtäkään Suomen 340 000 työttömästä. He olivat kaiketi ratsupoliisikaaderin pidättelemällä toisella puolella huutamassa lisää massamaahanmuuttoa ja työttömiä Suomeen, jotta heidän itsensäkään ei tarvitsisi mennä töihin.

Koska kukaan ei puuttunut pääasiaan, vaan puhuttiin vain käytännöllisellä tasolla ilmenevistä ongelmista, kuten ”paikallisen turvallisuuden heikkenemisestä” ja tietysti ”raiskauksista”, tuli vaikutelma, että syyhyä parannettiin raapimalla. Niinpä palautan mieleen ne perusdoktriinit, toisin sanoen sen poliittisen ja filosofisen kivijalan, jolle maahantunkeutumisen vastustaminen perustuu.

1. Suomen valtio on etujärjestö, jonka tehtävä on puolustaa ensisijaisesti omien kansalaistensa etua – ei muiden. Politiikkaa, joka tunnustaa vallan ja valtaintressit politiikanteon tärkeimmiksi motiiveiksi, sanotaan politiikantutkimuksessa reaalipolitiikaksi – kuin muistutukseksi siitä, että se on realistista eli todellisuudentajuista. Sen sijaan nykyisin on asetettu muualta tulevien edut suomalaisten ihmisten omien oikeuksien edelle, mikä on johtanut häikäilemättömiin ristiriitoihin sosiaaliturvan subventioissa, kunnallisissa asuntojonoissa ja verorahojen siirtämisessä leikkausten kohteeksi joutuneilta suomalaisilta vierasperäisille. Se näkyy myös käänteisessä syrjinnässä, jolla maahanmuuttajia suositaan julkisten työpaikkojen täytössä. Tämä rikkoo räikeästi meritokraattista oikeudenmukaisuusperiaatetta, jonka mukaan oikeudet ja edut on itse tuotettava, jotta niihin olisi oikeus.

2. Itsenäisen valtion suvereniteettiin ja samalla itsenäisyyden määritelmään kuuluu oma ulkopolitiikka ja kyky itse säädellä ja valvoa valtion rajoja, tosin sanoen päättää siitä, keitä valtio päästää rajojensa sisäpuolelle. Maahantulon oikeus ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus, vaan maahan saapumisen oikeutus perustuu vastaanottavan valtion suopeuteen, ja mahdollista kansalaisuuden luovuttamista on aina pidettävä poikkeuksellisena erityismenettelynä. Sen sijaan nyt turvapaikan hakemista, myöntämistä ja mahdollista kansalaisuuden luovuttamista pidetään virheellisesti itsestäänselvyytenä.

3. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpiä virallisesti tunnustettuja tuloksia on, että Suomessa ei ole syviä etnisiä ristiriitoja. Suomen on jatkossakin pidettävä ehdottomasti kiinni siitä, että maahan ei synny kansakuntaa jakavia vierasperäisiä ryhmittymiä. Jo nyt maahan saapunut porukka on riittänyt aiheuttamaan syvän kuilun sekä vähemmistöjen että kantaväestön väliin, ja juopa on revennyt myös kantaväestön sisäpuolelle täsmälleen Harvard-professori Robert D. Putnamin teorian mukaisesti. Vika ei ole asenteissa, vaan ongelma on objektiivisena todellisuudessa, jossa ihmisryhmien arvot ja edut ovat konflikoituneet. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten aika ajoin esille nouseva kiistely on sekin pulpahtanut jälleen pintaan antaen näyttöä pientenkin erojen poliittisesta merkityksestä. Tätä vaikutusta ei ole vähentänyt selitys, että kyse on ”vain pienten erojen politiikasta”.

4. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen tehtävä on pitää Suomi ja suomalaiset kansainvälisten konfliktien ulkopuolella ja ulottumattomissa sekä estää muualla maailmassa syntyvien konfliktien vahingollisten seurausten leviäminen Suomeen. Tätä periaatetta Suomen hallitus on rikkonut räikeästi. Maamme on joutunut hybridisodankäynnillisen hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjä on havaittu, mutta sitä ei ole tunnistettu viholliseksi eikä torjuttu. On väärin, että jos tuhansien kilometrien päässä olevaan maahan hyökkää joku, sieltä hyökkäyksen kohteeksi joutuneet kansat hyökkäävät meidän maahamme. Kyse on vain muodollisesti pakolaisuudesta, mutta todellisuudessa kysymys on aseettomasti tapahtuvasta maamme valtaamisesta. Äärijärjestö ISIS ja sitä pakenevat ovat samalla puolella, sillä molemmat tavoittelevat ja edistävät islamin leviämistä Euroopassa. Olemme itsenäinen maa ja kansakunta, ja siksi pakolaisten pitää paeta myös meitä, jotta meidän ei tarvitsisi paeta heitä.

5. Pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden vastaanottokäytäntö luotiin länsimaihin muutamien poliittisten pakolaisten tai kotimaassaan vainottujen ihmisten tilapäiseksi suojelemiseksi länsimaissa. Sitä ei tarkoitettu massamaahanmuuttoa eikä väestöjensiirtoja varten. Nyt tätä periaatetta käytetään avoimena valtakirjana turvapaikkashoppailuun, elintasopakolaisuuteen ja loppumattomien siirtolaisvirtojen vyöryttämiseen rajojen yli.

Se, että tärkeimmät ulko-, turvallisuus- ja sisäpolitiikan periaatteet on laiminlyöty rajoja apposen auki pitävällä politiikalla ja Schengenin sopimuksen idean sekä Dublin-asetuksen rikkomisella, osoittaa pääministeri Juha Sipilän, valtiovarainministeri Alexander Stubbin sekä hänen kaulapannassaan olevan sisäministeri Petteri Orpon täydellisen kyvyttömyyden. Ainoa, joka vastuussa olevista ministereistä aktiivisesti vastustaa massamaahanmuuttoa, on ulkoasiainministeri Timo Soini, mutta hän ei yksin paljoa voi. Perussuomalaisten lähtiessä hallituksesta sitä täydennettäisiin vihreillä ja Rkp:llä, jotka hihat palaen haluavat maahamme lisää maahanmuuttajia. Soinille kuuluu kunnia palautussopimuksen vaatimisesta Irakin kanssa.

Valtiota ei voi johtaa ilman valtiofilosofisia periaatteita. Niistä valtiollinen itsemääräämisoikeus ja sen toteuttaminen oman kansan hyväksi on tärkein. Siksi Rajat kiinni! -mielenosoitus marssi oikeaan suuntaan päätyessään hakemaan apua Snellmanin patsaalta. Mutta ei sitä sieltä löydy. Se on kiveä. Kannattaa kuunnella eläviä ihmisiä.

Meneillään olevassa poliittisessa hallinnossa ja kansalaiskeskustelussa on kieroa se, että ihmisyksilöiden tai pienryhmien toimintaan liittyvistä ihanteista on johdeltu valtioiden ulkopolitiikkaa ja rajojen hallintaa koskevia päätelmiä.

Esimerkiksi joku maahanmuuton suosija saattaa lausahtaa yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa: ”Hei Pena, onks sulla maahanmuuttajakavereita?” – Ja maahanmuutolle penseä Pena vastaa: ”Joo on mulla.” –  Suvakki: ”No eks yhtään häpee sitä, että esität maahanmuuttokritiikkiä?” – Tällä tavoin aseista riisuttuna Pena myöntyy: ”Joo, kyllä mä häpeen ja käännyn siis maahanmuuton suosijaksi.” Näin suvakki on voittanut: ”Jotta Pena ja Ibrahim vois olla kavereita, on rajat pidettävä auki!”

Logiikka floppaa kuitenkin selvästi, ja jo se riittää aiheuttamaan kutinaa ihon alle, mutta poiminpa esille muutaman selityksen. Ituhippien ja mimosojen yritykset johdella yksilöiden väliseltä mikrotasolta valtion olemusta romuttamaan pyrkiviä päätelmiä makrotasolle on surkuhupaisa.

Vierauden, toiseuden ja erilaisuuden affektiiviset kohtaamisopetukset eivät voi toimia valtioiden poliittisina doktriineina, sillä valtioiden toimintamotiivi on vallan käyttö ja ulkoisen vallan vaikutuksilta suojautuminen. Jos valtio ei kontrolloi rajojaan, on oletettavaa, että kulttuuriset, taloudelliset ja sosiaalipoliittiset syyt ihmisten ja ryhmien välisiin konflikteihin vain lisääntyvät mikrotasolla. Mikrotasolta taas ei voida vaikuttaa makrotasolle, mutta makrotasolla tehtävät ratkaisut vaikuttavat suoraan mikrotasolle.

Esimerkiksi Pena ja Ibrahim voivat ymmärtää toisiaan arkipäivän vuorovaikutuksessa tai olla ymmärtämättä, mutta tästä tapauksesta ei voida johdella vaikutusta siihen, miten valtioiden pitää toimia. Sen sijaan jos valtiot avaavat rajansa, voi maahan heilahtaa 50 000 Ibrahimin kaveria, jolloin makrotasolla tehtävä politiikka vaikuttaakin suoraan yksilöiden elämään. Juuri näin maassa jo olevien maahanmuuttajien asema vaikeutuu entisestään, Penan asema kurjistuu kilpailtaessa työpaikoista ja niin edelleen.

Niinpä politiikkaa ei pidä tehdä kukkahattutätien idealismilla eikä kohtaamiseettisillä, yksilöiden väliseen pienryhmäkohtaamiseen liittyvillä periaatteilla, vaan tunnustamalla kansallisvaltio järjen työvälineeksi ja hyvinvointiyhteiskunnan tuottajaksi. Muutoin sekoitetaan mikrotaso ja makrotaso. Odotukset suvaitsevuuden ja monikulttuurisuusmyönteisyyden leviämisestä ihmisten asenteissa eli mikrotasolla, ovat pelkkiä oletuksia ja toiveita, eivät tosiasioita, joista voitaisiin johtaa ulkopoliittisia tai sosiaalipoliittisia toimintamuotoja valtioiden hallitsemiseen, makrotasolle. Toiseudesta, vieraudesta ja erilaisuudesta kyynelehtivällä sormetusdemagogialla pääsee ehkä vähemmistövaltuutetun hameen alle, mutta valtiolliset vankkurit ajetaan silloin ryskyen metsään.

Kuitenkin Euroopan unionissa on pitkään toimittu poliittisista teorioista mitään ymmärtämättömän lauman johtaessa valtioita. Poliittisen vihervasemmiston toimintametodi on ollut samanlainen kuin 1960-luvulla, jolloin hoilattiin rajattoman sosialistisen maailman puolesta. Maahanmuutto on yhteiskuntamme tuhoamiseen tähtäävän porukan pirullisin juoni, jolla länsimaisen rationalismin varaan perustetut hyvinvointivaltiot yritetään nykyisin romuttaa.

Kyseinen politiikka hyödyntää uusmarxilaista agendaa, jossa on sekoitettu puurot ja vellit, eikä hegeliläis-snellmanilaista Järjen ääntä ole kuultu. Myös Kansallinen Kokoomus on kansallinen sekoomus. Ministeri Petteri Orpo, joka vinguttaa viulua, kun Rooma palaa, on orpo petturi.

Hotelleja, motelleja ja asunnottomuudesta kärsivien suomalaisten ihmisten asumuksia pakko-otetaan haittamaahanmuuttajien käyttöön samalla, kun maamme viime sodissa saavutettujen ulko- ja turvallisuuspoliittisten tulosten tuhoaminen jatkuu Haaparannan kautta. Voiton korjaavat pakolaisbisneksellä keinottelevat Juppi-Stubbin kaverit, joista yksi on epäpätevänä Helsingin sosiaalitoimen johtajaksi nimitetty Paavo Voutilainen, nykyisen pakolaisbisneksellä rikastuvan hyysärifirma Luona Oy:n pomo. Tämän tapahtuessa on Suomessa noin 7500 asunnotonta, ja 20 000 Suomen omaa kansalaista seisoo Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan leipäjonoissa joka viikko.

Omasta mielestäni pakolaisten hyysäämiseen suunnatuilla varoilla olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin rahoittaa jokaiselle Suomen työttömälle, opintojaan aloittavalle nuorelle tai syrjäytyneelle aloituspaketti, jolla he voisivat laittaa elämäänsä ja heiveröistä talouttaan kuntoon yhteiskuntaan osallistumista varten. Nyt nämä varat valutetaan kokonaan vieraille kansanryhmille, jotka tilastojen valossa vain uusintavat kurjuutensa ja avun tarpeensa tulevaisuudessa.

Sinä et pääse lähiaikoina käyttämään edes sitä vaivaista demokratian repaletta, eli äänestyslippua, joka kansalaisen kädessä vielä on. Paras minkä nyt voit tehdä, on allekirjoittaa kansalaisaloite Euroopan unionista eroamisen puolesta. Aloitteessa on vasta noin 10 000 nimeä, mutta 50 000 tarvitaan. Jos siis löytyisi edes sama määrä, kuin maahan on heilahtamassa siirtolaisia, voitaisiin päästä koko roskasta.

Näin palaisivat voimaan jälleen itsenäinen ulkopolitiikka, itsenäinen rahapolitiikka ja rajavalvonta sekä muukalaisten käännytys, jota Suomen kansan suuri enemmistö vaatii lähes 90-prosenttisella yksimielisyydellä. Velanotto saataisiin kuriin, eikä keneltäkään suomalaiselta tarvitsisi leikata mitään. Sen sijaan nyt meiltä on viety kaikki, ja velkaa ahmitaan kuin täytekakkua sinun jälkeläistesi maksettavaksi. Et arvaakaan, kuinka paljon lapsesi halveksuvat ja vihaavat sinua ja koko tätä nykyistä poliitikkosukupolvea, joka antoi tuhon tapahtua ja edisti sitä, kuten maan merkittävin tyhjäpää ja internatsi: Alexander Stubb.

Niin kokoomus ja kepu kuin vihervasemmistokin huutavat omaa päätään vadille massamaahanmuuttoa suosiessaan sekä piehtaroidessaan narsistisessa ylemmyydentunnossaan ja katteettomassa hyvyydessään. Tosiasiassa heidän asenteensa on hyppy pimeään. Se on Suomelle askel tyhjään, kuin putoaminen hirtettävän alla avautuvasta luukusta ammottavaan sysimustaan aukkoon.

Hyvä kansalainen! Anna äänesi EU:sta eroamisen puolesta. Sillä meidän on vallattava tämä maa takaisin internatseilta, irrationalisteilta ja töpselinokkaisilta hölynpölysuvakeilta, jotka lelulapiollaan kaivavat Suomelle ja itselleen hautaa. Jo pelkkä mahdollisuus siihen, että Suomi ottaisi EU:sta ritolat, on vahvaa neuvotteluvaluuttaa torjuttaessa sitä sairasta, kuolinvuoteellaan letkuissa makaavaa ja patologin lohdutonta peltipöytää lähestyvää näennäisdemokratiaa, jonka mukaan kaikkien pitää olla samaa mieltä kuin Merkel ja Juncker ja jolla EU nykyisin kurittaa itsenäisyyttään puolustavia jäsenmaitaan.

Vaikuta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

Miksi Pimppimiekkarin hulluus ei ole vaarallista?

Venäläisen punk rock -bändi Pussy Riotin tytöt kaivelivat kananluulla pilluaan ortodoksisessa Kristus vapahtajan katedraalissa Moskovassa viime helmikuussa ja herjasivat rääväsuumaisesti Putinia, minkä vuoksi moskovalaisoikeus tuomitsi heidät kahdeksi vuodeksi linnaan gospodin Vladimirin johtamassa tasavallassa.

Vankeustuomio on lievä verrattuna siihen, mikä heitä odottaa. Heidät ilmeisesti todetaan hulluiksi ja vapautetaan ennen pitkää syyntakeettomina, mikä vie pohjan heidän uskottavuudeltaan. Tämä on ainoa tie, jolla Venäjä voi välttää kansainvälisen painostuksen ja diplomaattisen konfliktin.

Hulluksi tuomitseminen on kuitenkin pahempi kuin vankeus, sillä se ei lopu koskaan. Se on elinkautinen.

Pillumekkalan tytöt pilkkasivat poliittista pyhäinkuvaa. Euroopan unioni vastasi Saksan suulla, sillä berliiniläinen tuomioistuin totesi juuri, että Saksan äärioikeisto (jota yleensä on pidetty kaiken pahuuden alkuna ja juurena) saakin yllättäen esittää Muhammed-pilakuvia islamilaisen moskeijan edustalla ilman, että se loukkaa ketään!

Tällainen kilpajuoksu sanan- ja mielipiteenvapauden puolesta tuskin olisi mahdollinen ilman Pimppimiekkarin maaliskuista pidätystä ja toimintaa länsimaisen sananvapauden hyväksi.

Tosiasiassa anarkistiryhmän olisi nyt parempi istua vankilassa, sillä se osoittaisi, että heillä on poliittista valtaa.

Heitä pelättäisiin, kuten Nelson Mandelaa, Aung San Suu Kyita tai Anders Breivikiä, jonka hulluksitoteamisen prosessi on kesken. Myös siinä päätetään, annetaanko syytetylle poliittista valtaa vai ei.

Mikäli Pussy Riotin bimbotytöt havaitaan venäläisissä tutkimuksissa täyttä ymmärrystä vailla oleviksi ja siten vapautetaan, he voivat itkeä saavillisen saunavettä, sillä sen jälkeen kukaan ei ota heitä todesta.

Entä millainen Pussy Riotin asema olisi ”vapaissa läntisissä demokratioissa”?

Lännessä heitä ei voitaisi tuomita mistään, sillä feministithän ovat per definitionem ja sui generis aina oikeassa.

Toisaalta myös vapaassa lännessä vastaavat performanssit tuomitaan piilevästi merkityksettömiksi. Logiikka toimii päinvastoin: ne tehdään yleisön silmissä legitiimeiksi.

Ajatellaanpa virallistettua feminismiä.

Feministiksi julistetaan ja naistutkimusyksiköihin suljetaan tietyt henkilöt juuri siksi, että siten heidät leimataan syyntakeettomiksi ja laillisella tavalla kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti hulluiksi. Sitten kaikki ajattelevat: ”Ahaa, hehän ovat noita femakkoyhdistyksen hörhöjä, joten soromnoo.”

Sama pätee myös homoseksuaalisuuteen. Mietitäänpä, miksi homoseksuaalisuuden pitäminen terveenä ja normaalina saattaa olla jopa vahingollisempaa kuin homoseksuaalisuuden pitäminen sairautena ja epänormaalina.

Kun homoseksuaalisuus on tervettä, kaikki ajattelevat, että ”ahaa, Jukka Hankamäen yhteiskuntakriittisyys selittyy siten, että kyseinen henkilöhän on homo. Ja juuri siksi että hän on homo, mitään, mitä hän sanoo, ei tarvitse ottaa todesta, ei millään alueella.”

Jos taas olisi pienikin mahdollisuus, että homoseksuaalisuudesta voisi ihmeparantua heteroksi, olisi myös mahdollisuus, että ”siinä onkin Suomen tuleva presidentti, pääministeri, valtionsyyttäjä, Perusuomalaisen puolueen puheenjohtaja tai jokin muu jehu, joten tämä tyyppi pitää laittaa mieleen ja esitellä hänet Suomen Kuvalehdessä, Helsingin Sanomissa ja Yleisradion prime time -lähetyksessä.”

Mutta kun homoseksuaalisuus on naturalisoitu, tai miksikä sitä nyt sanotaankin – neutralisoitu? – ihminen on julistettu kaiken todesta otettavuuden tuolle puolen: määritelty turvallisella ja terveyspoliittisesti korrektilla tavalla hulluksi, aivan niin kuin feministikin, henkilö, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tällä tavoin myös normaaliksi julistaminen voi olla yhtä haitallista kuin hulluksi tuomitseminenkin.

Vain jos lähtökohtaisesti ”rationaaliseksi” määritelty ihminen sanoo jotakin sopimatonta, hänet otetaan todesta ja tuomiot jäävät voimaan. Sen taas voi tehdä vain keskivertoheteromies, siis ihminen, joka muutenkin otetaan vakavasti tässä keskiluokkaiseen heteroseksuaaliseen arvo- ja symboliuniversumiin perustuvassa kulttuurissa.

Sananvapaudella on nykyisin ahdasta. Puuttuu elintilaa kuin Tomin miehen kalsareista.

Koska Wikileaksin perustaja Julian Assange on tietääkseni edellä tarkoittamani keskivertoheteromies, kunniallinen kansalainen, joka tekee hyvää repiessään auki valtiosalaisuuksien salusiineja ja jota vanha äitinsäkin puolustaa, juuri siksi hän on kaulaansa myöten pulassa. Häntä on vaikea vapauttaa tuomitsemalla hänet hulluksi. Hänet ja Wikileaksin paljastukset on pakko ottaa vakavasti.

Erkko Lyytinen taas löytänee mustalle Mannerheim-produktiolleen ymmärrystä ja todennäköisesti myös palkintoja juuri siksi, että se voidaan lokeroida taiteeksi, ilmiöksi, joka on hallinnassa ja jolla ei tarvitse olla poliittista merkitystä eikä tekemistä historiallisen totuuden kanssa. Näin on lopultakin saatu Suomeen oikea Manne Rheim.

Aikaa myöten Marskille saataneen myös oikea patsas nykyisen kaakkipatsaan tilalle, jonka veisti Aimo Tukiainen (asia, josta jokainen poliitikko olisi luullakseni onnellinen).

Vasta sitten, kun jalustalle korotettu kenukka on turmeltu Paasikiven, Waltarin ja Kekkosen jo osakseen saamalla postmodernilla installaatiolla, on kokonaiskuva täydellinen.

A riot is the language of the unheard

”Mellakka on vaiettujen kieltä”, totesi Martin Luther King Jr. aikoinaan. Britannian suurimmissa kaupungeissa puhjenneet sekasorto ja ryöstely jatkuvat neljättä päivää.

Jalkapallohuliganismia tutkinut sosiologi Rom Harré totesi jo 1980-luvun tutkimuksissaan, että mellakoinnissa on kyse ritualisoidusta aggressiosta, jonka kautta yhteiskunnan hierarkioista pudonnut työväenluokka luo omia arvojärjestyksiään menetettyjen tilalle. Myös anarkia pyrkii luomaan järjestystä, ja monet nyky-yhteiskuntatieteilijät selittävät ilmiötä samoin: kyse on pudokkaiden vastalauseista.

Harvemmin sen sijaan vaivaudutaan kysymään, mikä tuota syrjäytyneisyyttä, ulkopuolisuutta ja kurjuutta oikeastaan tuottaa. Poliittisesti korrektin sanomalehtikielen mukaan kyse on taaskin vain ”nuorisomellakoista”, vaikka toisesta suupielestä joudutaankin myöntämään, että nuorisomellakat paikantuvat pääosin maahanmuuttajien asuttamiin lähiöihin, joissa kurjuus on poikkeuksellisen suurta.

Monet varmasti muistavat, että Ranskan vuoden 2009 siirtolaismellakoissa maahanmuuttajat polttivat yhdessä yössä peräti tuhat autoa. Jos Suomessa tapahtuisi jotakin vastaavaa, puhuttaisiin sisällissodasta. Sen sijaan Keski-Euroopan suurkaupungeissa tilanne on jo riistäytynyt niin pahasti hallinnasta, että epätoivon syventäminen negatiivisilla julkilausumilla vain vaikeuttaisi asiain hoitamista, ja viranomaiset voivat lähinnä levittää kätensä.

Siirtolaisuuden tuottama työttömien ylimäärä, kulttuurien yhteensopimattomuus ja väestöjen väliset eturistiriidat ovat tietenkin vain osasyyllisiä sivistyneiden länsimaiden kaduille levinneeseen rabulismiin. Taloudellinen syrjäytyminen ja kahtia jakautuminen juontavat juurensa Euroopan unionin talouspolitiikasta, joka suosii globalisaation ja kapitalismin pakkovaltaa: suuryritysten, organisaatioiden ja rahalaitosten vallankäyttöä ihmisten ja heidän poliittisen tahtonsa yli. Niinpä riehujien joukossa on varmasti maahanmuuttajien lisäksi kantaväestöön kuuluvia alkuperäisasukkaita, joilta globalisaatio on syönyt leivän pöydästä.

Myös Suomessa on paljon ihmisiä, jotka kokevat itsensä yliajetuiksi. Suomi onkin luullakseni tässä suhteessa varsin pitkälle jakautunut maa. Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä kunnissa eletään todellisuudessa, jossa kanat tekevät pesiään Ladojen konepeltien alle. Niiden paikkakuntien syrjäytyneillä ei taida olla tarpeeksi aggressiota edes mellakoiden järjestämiseen, ja sen asemasta he puuduttavat päätään masennuspillereillä ja paloviinalla.

Mutta myös olosuhteiden kurjuutta syyttelevillä jeremiadeilla tulee olla rajansa. ”Nuoriso” on pilattu hemmottelulla ja normittomuudella. Itsehillintä ja itsekuri ovat jääneet oppimatta, sillä keneltäkään ei vaadita enää mitään. Ja alkoholisteiksi pätevöityneet Viljot ja Väinöt voisivat vääntää korkkinsa kiinni.

Pahinta köyhyyttä on henkinen köyhyys. Syrjäytymisessä on kyse henkisen pääoman menetyksestä. Henkinen pääoma voi kasvaa vain hyvästä kulttuurisesta itsetunnosta: siitä, että tietää mitä tekee, minkä vuoksi ja mihin tähdäten. Monissa Euroopan valtioissa vallitsevat alakuloisuus ja pessimismi juuri siksi, että ihmiset ovat menettäneet oman kontrollinkokemuksensa. Kansallinen itsemääräämisoikeus on kaventunut, ja rahapolitiikan alueella se on menetetty lähes kokonaan. Euroalueen kansat ovat saman narun jatkeena.

Myös taloudellinen vapaus on tärkeää. Jos riistotalous vie palkansaajilta mahdollisuuden hankkia esimerkiksi henkilökohtaista asuntovarallisuutta ja sitä kautta kovaa maata jalkojensa alle, on selvää, että se masentaa. Nyky-Suomessa, jossa asuntojen markkinahinnat on vedätetty yksilön koko elämäntyön arvoa korkeammiksi, asuntokurjuus on kaiken kurjuuden keskeinen lähde. Niinpä ihmisiä sanotaan turhaan kansalaisiksi. Yhtä hyvin heidät voitaisiin julistaa suoraan orjiksi.

Destruktiivinen reagoiminen on kuitenkin täysin väärä ja vaikutukseton keino. Sen sijaan tarvitaan poliittista aktiivisuutta. Parhaiten ihmiset voivat yleensä pienissä ja alhaalta päin hallituissa yksiköissä, kuten juuri Pohjoismaiden kaltaisissa kansallisvaltioissa. Euroopan unionissa vallitseva keskusjohtoisuus ja erilaiset valhetemput ovat johtaneet vain umpisolmuihin, kuten nykyisin vallitsevaan osakkeiden arvoja ylikuumentaneeseen alhaiseen korkotasoon. Romahduksesta on nähty jälleen merkkejä.

Kansat ovat jo kaduilla niin Britanniassa kuin Kreikassakin. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä myllerrys johtaa sitten, kun maanosamme kansakunnat joutuvat tunnustamaan eläneensä pahoin yli varojensa ja myöntämään rutiköyhyytensä. Myös vaihtoehtoista poliittista filosofiaa on olemassa. Voimaa siis manifestista!