Poikien seksiopas kouluihin – Kukkahattujen moraaliraivo repesi

Kirjallisuustieteen erikoislehti Ilta-Sanomat ottaa kantaa yläkouluihin jaeltuun poikien seksioppaaseen nimeltä Respektiä, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Chavez Perez. Suomessa sen julkaisi Gummerus.

Kirjassa annetaan mielestäni hyviä vinkkejä seksuaaliseen kohtaamiseen ja seurusteluun sekä homo- että heteronäkökulmasta, ja sillä on nähdäkseni myönteinen vaikutus nuorten kehitykseen.

Joten eipä ihme, että kirja on herättänyt kauhistusta kukkahattutätien, virkkuumummujen ja sukkapuikkoneuvostojen tajunnassa. On myös uhkailtu kirjan vetämisellä markkinoilta, niin kuin aina käy, kun jokin teos, jossa puhutaan seksit selviksi, näkee päivänvalon.

Kirjassa puhutaan avoimesti masturbaatiosta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä sekä neuvotaan muun muassa, miten suikkaria voi harjoitella käyttämällä apuvälineenä banaania.

Kouluissa jaeltiin vuonna 2017 jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama, opetus- kulttuuriministeriön tukema ja Otavan kustantama hengentuote Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, ja kyseistä neuvolatoimintaa kiiteltiin mediassa.

Nyt, kun esillä on miesten ja poikien näkökulma seksuaaliseen kanssakäymiseen, kirjailijaa kivitetään keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosastoilla. Lapsiasiavaltuutettu on tuominnut kirjan ankarasti.

Todellisuuden ”pornoistumista” valitellaan myös feministien hallitsemissa yliopistoissa.

Paatos jatkuu kansan syvissä riveissä peräämällä kouluihin jouluevankeliumia ja suvivirttä. Pyhästä hengestäkö sillä tavoin ajattelevat ovat itse syntyneet?

Seksiltä ei pidä suojella ketään, koska seksuaalisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, vaan se on parasta ja kauneinta ihmisessä ja sen vuoksi hyvä asia, johon kannattaa rohkaista. Myös nuorilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ohi omistushaluisten vanhempien, kirkon, valtion ja tätiarmeijan.

Jos on kasvanut patavanhoillisten paukapäiden tavoin tynnyrissä, ei ole varmaan koskaan kuullut, miten nuoret itse puhuvat seksistä kaupunkien kaduilla, kouluissa ja kulkuvälineissä. 

Kirja on tuosta näkökulmasta arvioiden varsin kesy ja vähän nössö.

Teinit tietävät seksiasiat paremmin kuin pienimieliset aikuisensa, ja navanaluset saa nuorilta kuulla jokainen, joka kiistää heidän oikeutensa päättää seksuaalisuudestaan itse. Turha kohu.

Homoilu on miesten hommaa

Jätin Rasmus Arikan teoksen Homoromaani (Tammi 2023) arvostelematta sen ilmestyessä vuosi sitten, koska halusin ensin nähdä, kuinka media suhtautuisi teokseen, jossa puhutaan miesten välisestä seksistä ja seuranhausta estottoman avoimesti.

Arikan teos ei ole sellainen queer-teoreettisesti motivoitunut kirjallinen tuotos kuin esimerkiksi Patjim Statovcin Bolla, jota arvostelin vellovuudesta ja etnisten konfliktien sotkemisesta homoseksuaalisuuden tematiikkaan ja joka palkittiin tietenkin Finlandialla 2019.

Sen sijaan Rasmus Arikka on kirjoittanut suorasukaisen avoimesti nuorena suomalaisena homomiehenä olemisesta. Hän ei ole salannut muitakaan mielipiteitään vaan on ilmeisesti kääntänyt omia kokemuksiaan teoksen tapahtumiksi.

Niinpä valtavirtamedian tädit näkivät kirjassa ”kaunistelemattoman kuvauksen rakkauden etsimisestä ja väkivallasta sekä peloista ja häpeästä” (kustannustoimittajan kirjoittama teoksen takakansi). He aistivat ”identiteettiongelmia”, ”heteron esittämistä”, ”stereotyyppistä maskuliinisuutta” (Yleisradio) ja ”sisäistettyä homofobiaa” (Helsingin Sanomat) sekä kaikenlaista muutakin kipuilua.

Puuttumaan jäi, että joku olisi sanonut muodikkaasti kirjoittajan ajatusmaailman olevan ”toksinen”.

Omasta mielestäni teos on reilua miehen puhetta. Kirjassa, jota sanotaan ”homoromaaniksi”, kuvataan tyypillisiä homojen kohtaamia tilanteita ja tuntemuksia, mutta itse en tunnista niiden takaa minkäänlaista lamentaatiomaisuutta vaan etupäässä sarkasmia ja kypsää ironiaa.

Sarkasmin takana voi tietenkin piillä viiltäviä vääryyden kokemuksia, mutta samalla teos osoittaa realismia ja huvittuneisuutta sekä kykyä asettua vaikeiden kohtaamisten ja yhteiskunnan harjoittaman pieksennän ja kyynisyyden yläpuolelle.

Kenties siksi teoksen nimeksi on laitettu yksiselitteisesti Homoromaani. Nimi alleviivaa, että kyseessä on joka tapauksessa kuvitteellinen kertomus (romaani) eikä esimerkiksi kirjoittajansa päiväkirja, mikä muutoin käy mielessä, sillä omakohtainen aines kuultaa tarinoiden takaa.

Joku kirjallisuudentutkija voisi viisastella näkemyksellä, että kyseessä on jälleen uusi ”autofiktio” (kuvitteellinen omaelämäkerta), jossa tutkitaan omaa ”identiteettiä” (minuutta) siirtämällä omia havaintoja implisiittisen kirjoittajan kokemuksiksi, ja oma itse solautetaan osaksi tarinointia. Sen sijaan minä nyt vain kirjoitan itse teoksesta, koska tunnen asian, enkä antaudu yliteoriointiin.

Arikan teos on hyvin kirjoitettu ja pienoisromaanina nopeasti luettavissa. Se voi raastaa herkkyydestään tunnettujen heteroiden sielua, mutta tällaisen patinoituneen homosedän näkökulmasta nuoren kirjailijan esikoisteos muistuttaa ikuisen paluun myytistä ja kokemusten kiertotaloudesta.

Internetissä rönsyilevien tapaamispaikkojen ja foorumien paljoudesta huolimatta ihmisten kohtaaminen tuppaa jäämään (Arikan kuvaamalla tavalla) nykyisin pinnalliseksi, ja sosiaalisen median (Grindr, Qruiser, Tinder jne) vuoksi ihmissuhteissa tapahtuu vilskettä ja vaihtoa niin, että toinen toisensa löytäminen taisi olla ennen helpompaa. Saavutetusta pidettiin paremmin kiinni, tosin aivan kaikki Tom of Finlandin ajalta peräisin oleva kertomusperinne ei tätä näkemystä tue.

Teos sinänsä on ruikutuksesta ja identiteettipoliittisiin sortokisoihin osallistumisesta vapaa toisin kuin kirjaa (ja tekijää) koskevat arviot, joissa on säälittelevää valitusta ja vatvontaa. Ristiriita kirjasta välittyvän mielikuvan ja sitä koskevien arvostelujen välillä on ilmeinen.

Jotakin Tammen kustannustoimituksessa on sentään ymmärretty, kun kirjan nimeksi on lätkäisty tietoisen yksitotisesti Homoromaani. Teoksen suorasukaisuus on lunastettu pois tiedottamalla heti alkuun, että kyseessä ei ole mikään queer-teoreettinen kummallisuus vaan yhtä selkokielinen teos kuin esimerkiksi Harald Birger Olausenin puolikustanne Homorunoja (2013).

Selkokielisten ”homoromaanien” genren aloitti maassamme Pentti Holapan Ystävän muotokuva, joka sai vuoden 1998 Finlandia-palkinnon. Teosta tosin arvosteltiin naismuuttujien paljoudesta. Tähän heikkouteen myös Arikka on vaarassa jumittua jo teoksen alkupuolelta asti.

”Homoromaaneja” on ilmestynyt aika ajoin myös muualla maailmassa, tosin tuota ilmaisua pidetään nykyisin epämuodikkaana. Kaksiarvoista sukupuolieroa kiistävän queer-teorioinnin näkökulmasta arvioiden ei ole selvästi miehiä eikä naisia eikä siten puhdasoppista homoseksuaalisuutta eikä heteroseksuaalisuutta, saati erikseen homoja ja heteroita.

Jo virolaisen pseudonyymin Emil Toden (Tõnu Õnnepalu) sinänsä erinomaista teosta Piiriik (suom. Enkelten siemen) vuodelta 1993 kiitettiin siitä, ettei se korosta sukupuolten eroa, vaikka miesten välisestä rakkaudesta kertookin.

Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka pitkälle oletus sukupuolieron kaksiarvoisuuden oletuksenvaraisuudesta pitää paikkaansa. Tosiasiassa sukupuoli riippuu pitkälti kehosta, geeneistä, kromosomeista ja hormoneista sekä siitä, kumpia sukusoluja aikuinen ihminen tuottaa.

Myös seksuaalinen suuntautuminen on pitkälti biologinen ominaisuus ja käyttäytymisominaisuutenakin pysyvä ominaisuus, ei sosiaalinen konstruktio. Sen sijaan asiaa koskevat normit ovat konstruktioita.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat polkeneet homojen kulkusia. Jos ei ole kaksiarvoista sukupuolieroa, ei voi olla homoja eikä heteroitakaan. Jotta kukaan voi olla homo tai hetero, tarvitaan viittauskohde, eli määritelty sukupuoli, mutta juuri sen queer-teoreetikot kiistävät tai vähintään kyseenalaistavat kehollisten erojen ja sukupuolielimiin liittyvien tosiasioiden vastaisesti.

Eräs takaisku ja taantuma tapahtui, kun sateenkaariväelle suunnatun QX-lehden julkaisija ilmoitti hiljattain Suomen-edition lopettamisesta. En tiedä, mistä päätös johtui. Olisiko niin, että julkaisijoille ei sopinut toimittaja Sami Montellin kirjoitus ”Queer-teoria antoi aseet konservatiivien käsiin”. 

Siinä Montell argumentoi, että feministien ja queer-teoreetikoiden sukupuolishow himmensi sukupuolten erot ja hävitti siten myös homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden erot, mikä puolestaan liudensi homot valtavirtaan, eikä tämä hämärtäminen ja keinotekoinen normalisoiminen ole ollut homoille hyväksi.

Samanlaista näkemystä edustin teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena (2009) ja muutamissa kokoelman Filosofiset vihahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofista liikkeistä (2007) kirjoituksissa.

Niin sanottu sateenkaariliike ja pride-tapahtumat ovat nykyisin nimenomaan heteroiden ja valtavirran kaappaamia ja soveltamia sopeuttamisen muotoja, joiden kautta homoista on pyritty assimiloimaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin heteroistakin perhearvoineen ja sovinnaisuuden ihanteineen. Tosiasiassa arvomaailmojemme välillä on eroja.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat saaneet palkkioksi homoseksuaalisuuden sosiaalidemokratisoimisesta suuria määriä rahaa Suomen Akatemialta, säätiöiltä ja yliopistoilta (aiheesta täällä), eikä myöskään tuo akateeminen pinkkipesu ja korruptio ole ollut kenellekään eduksi.

Nykyisin, kun 1970-luku on retrospektiivistä vintage-muotia, on syytä laittaa yöpöydälle Homoromaani.

Niin kaunis on Kokoomus – ja vihervasemmiston varjoisat veet

Keneltäkään ei varmasti jäänyt huomaamatta tapa, jonka mukaisesti pääministeri Sanna Marin (sd.) katosi esittelemään toimintavalmiuttaan Instagram-videolla samaan aikaan, kun Uniperin miljardirahoituksesta päätettiin Saksassa Fortumin ja suomalaisten ihmisten suureksi tappioksi (kirjoitin aiheesta täällä ja täällä).

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue asettui kuitenkin horjumatta Marinin taakse, vaikka rahojen mukana meni myös maine, ja hallitus nuolee haavojaan pikavippaamalla Fortumille 2,35 miljardia lisää veronmaksajien killinkejä. Tosiasiassahan Suomella olisivat olleet kaikki neuvotteluvaltit käsissään, sillä Uniperin konkurssi olisi ajanut kaasusta riippuvaisen Saksan teollisuuden hetkessä perikatoon.

Mutta demaridiletantit luovuttivat päätösvallan Uniperissä saksalaisille, jatkoivat kaasun alennusmyyntiä ja ottivat tappiot Fortumin takkiin, jottei ”Putin” voisi laittaa Fortumia polvilleen. Polvilleen olikin mennyt Sanna, ihan vain yleiseurooppalaisen solidaarisuuden merkiksi.

Hämmentävää on vihervasemmistolaisten puolueiden tapa puolustella poliitikkojensa tekemiä kakaramaisia virheitä.

Myös Pekka Haavisto (vihr.) on voinut jatkaa puolueelleen läänitetyissä tehtävissä huolimatta toistuvista kähminnöistään, joihin kuuluu suurempia ja pienempiä virheitä alkaen Suomen sähköverkkojen myynnistä ja päätyen tohtorintutkinnon tavoitteluun ilman akateemisia perusopintoja. Asioiden esilletuonti ei ole loanheittoa, kuten lehdistö puolustelee, vaan totuuden paljastamista, johon median faktantarkistus ei yllä.

Tehdäänpä vertailua, sillä vertailut usein paljastavat asioiden tilan. Oikeistopuolueissa ei ole nähty vastaavanlaisia valtavan suuruusluokan poliittisia tai taloudellisia asiavirheitä. Kohujen aiheet ovat liittyneet esitettyihin mielipiteisiin, joita muutamat ovat pitäneet epäsopivina ja joiden vuoksi puolueet ovat harjanneet piiristään edustajia tai ehdokkaita.

Viimeksi näyttöä saatiin, kun Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen torjui Wille Rydmanin paluun eduskuntaryhmään, ja Rydman perusti oman ryhmän. Median tietojen mukaan järjestely on Rydmanille ”epämieluisa”, ja vähintään yhtä epämieluisaa on ollut syyttömyysolettaman laiminlyönti.

Helsingin Sanomathan tuomitsi kansallismieliseksi ja maahanmuuttokriittiseksi tiedetyn Rydmanin poliittiseen ulkopuolisuuteen kohdistamalla häneen feministisiä syytöksiä ”epäasiallisesta käytöksestä” ja muuta seksuaalista ahdistelua.

Nykyään melkein mikä tahansa seksuaalinen kontaktinhaku ja muu ihmisille luonteenomainen käytös voidaan lavastaa feministien hallitsemassa mediassa ”epäasialliseksi käytökseksi”, josta jaellaan korvapuusteja. Kirjoitin aiheesta täällä.

Suurten poliittisten virheiden puuttuminen ja lillukanvarsiin takertuminen ei oikeistossa kerro kuitenkaan korkeammasta moraalista vaan siitä, että julkinen sana on oikeistoa kohtaan ankarampi. Kyse on Jeremy Clarkson -ilmiöstä, josta olen myös itse joutunut kärsimään.

Taustalla on myös vääntö kansallisen edun ja universaalin maailmanhalailun välillä.

Puoliksi venäläistaustainen Kai ”Marrakech” Mykkänen tunnetaan yhtenä Kokoomuksen pahimmista internationalisteista Alexander Stubbin, Petteri Orpon, Jyrki Käteisen ja pirtu-Sirpan rinnalla, joten ei ole ihme, että Rydmanin paluu eduskuntaryhmään viipyy. Lopulta siitä ei tule mitään.

Rydmanin pois harjaamisessa ei olekaan kyse vain siitä, että hän on saattanut tehdä seksuaalisia aloitteita, kuten kuka tahansa ihminen.

Kyse on Kokoomuksen omasta jakautuneisuudesta yhtäältä äärimmäisiin internationalisteihin, jotka kannattavat maahanmuuttoa, pääomien maastavientiä, kansainvälistä kapitalismia, työvoiman tuontia, hallintarekistereitä ja julkisen omaisuuden myyntejä – sekä toisaalta konservatiiveihin, jotka kokemukseen nojaten ajavat kansallista etua talouskysymyksissä.

Samantyyppisten erimielisyyksien vuoksi Kokoomuksesta irtautui jo tuo Harry Harkimokin perustaen Nyt-liikkeen.

Rydmanin tapauksessa ei ole siis kyse ainoastaan feministien harjoittamasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä ja syyttelystä. Kyse on halusta savustaa politiikasta pois lupaavilta näyttävät oikeistopoliitikot, joilla on munaa sanoa internatsismille ”ei kiitos”.

Annankin Rydmanille yhden ohjeen: Älä tavoittele paluuta Kokoomuksen ryhmään! Siten vain nolaat itsesi. Älä siis ano mitään. Ei Ano Turtiainenkaan ano.

En ole samaa mieltä Ano Turtiaisen kanssa juuri mistään – en varsinkaan koronakriisin hoidosta enkä Venäjästä – mutta yhdessä asiassa hän tekee oikein. Tultuaan erotetuksi Perussuomalaisten ryhmästä hän on oivaltanut, että puolue voi pettää luottamuksen omaa kansanedustajaansa kohtaan vain kerran.

Ehkä oikeistopuolueissa kannattaisi asettua jäsentensä tueksi samaan tapaan kuin vihervasemmistossa tehdään.

Oikeistossa nähdyt kohut ovat joka tapauksessa mitättömiä mielipide- ja arvostuskiistoja verrattuina siihen, mitä heppatyttöhallitus on saanut toimillaan aikaan.

Ilmeisesti kohun täytyy olla todenperäinen, kuten Sanna Marinin itsensä järjestämä kohu on ollut. Tulos: SDP tukee täysin palkein, media silottelee ja pääministeri saa jatkaa. Onhan kyseessä nuorehko nainen. Ja iltapäivälehdistö hehkuttaa otsikolla ”Sanna Marinin Instagram-suosio kasvaa räjähdysmäisesti – lähes miljoona seuraajaa”.

Kansalaisten uteliaisuus ei kuitenkaan kerro välttämättä suosiosta vaan sensaatioiden janosta, vasemmistopopulismista, voyerismista, itsensäpaljastamisen halusta ja politiikan sietämättömästä epä-älyllistymisestä.

Ongelmana on, että puolueet eivät päästä ehdokkaikseen toimintakykyisiä ja asiantuntevia ihmisiä. Todennäköisesti seuraavakin hallitus kootaan moppitukkaisista bimboista. Hyvää siinä on vain se, että silloin virkamieskunnan vaikutusvalta kasvaa.

Annan fatwan (ohjeen) myös Kokoomukselle ja Perussuomalaisille: Älkää pyrkikö hallitusvastuuseen, vaan antakaa vihervasemmistolaisten korjata virheensä ihan itse!

Sääliksi käy suomalaisia, kun seuraava hallitus joutuu rämpimään suossa laittaen Suomen taloutta kuntoon.

Tässä maassa tarvittaisiin poliittisesta kannatusvastuusta riippumaton hätätilahallitus, joka pitäisi koota parhaista yhteiskuntapolitiikan ja taloustieteen asiantuntijoista.

Seksiä lakikirjan mukaan

Katsotaanpa, mihin seksuaalisen vapautumisen ja pride-kuukauden kunniaksi säädetyt seksuaalinormien kiristykset ja rangaistusten kovennukset voivat johtaa.

1. Tilanne: Eeva meni sänkyyn Eetun kanssa ollessaan hotellissa, eikä paikalla ollut muita. Aamulla Eeva väitti tulleensa raiskatuksi. 

Ratkaisu: Oikeudessa havaittiin, että todisteita ei ole, ja todistelutaakka kääntyi niin, että Eetun täytyikin todistaa, että raiskausta ei ole tapahtunut. Lopulta oli vain sana sanaa vastaan. Oikeus uskoi Eevan tarinaa, sillä eihän asiasta valitettaisi, ellei siihen olisi jotakin syytä! Eetu tuomittiin vankeuteen ja Eeva kertoi työpaikan kahvipöydässä parhaille kavereilleen houkutelleensa Eetun tahallaan sänkyyn voidakseen syyttää häntä raiskauksesta ja kostaa sen, että Eetu ylennettiin työpaikalla hänen ohitseen.

2. Tilanne: Kahdeksantoistavuotias Jonne harjoitti seksiä viisitoistavuotiaan Sofian kanssa. Laillisen soveliaisuuden ikäraja ylittyi, ja Sofian vanhemmat saivat tietää asiasta urkittuaan Sofian viestejä. Sofiaa nolotti, ja hän ihmetteli, miksi puhutaan ”suojaikärajasta”, kun seksissä ei ole mitään pahaa, miltä pitäisi suojella.

Ratkaisu: Koska seksi alle kuusitoistavuotiaan kanssa on uuden lain mukaan määritelmällisesti ”lapsenraiskaus”, Jonne tuomittiin vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvaukseen Sofialle, vaikka Sofia itki Jonnen puolesta, ja hänelle tuli Jonnea ikävä. Sofia kuitenkin lohduttautui keksittyään, että seksi on hyvä keino ansaita rahaa, ja hän toisti tekonsa tarjoamalla seksiä muillekin.

3. Tilanne: Kansanedustajatar Irmeli Alapuska laittoi itsestään eroottisen kuvan Instagramiin. Toista puoluetta oleva kansanedustaja Mauri Mesimäyrä kommentoi sitä kiittävästi. Nainen syytti miestä ahdistelusta ja kertoi asiasta medialle ja häirintäyhdyshenkilölle.

Ratkaisu: Oikeus katsoi naisen toteuttaneen vain itsemääräämisoikeuttaan, kun taas mies syyllistyi seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Mauri puolustautui sanoen kehuneensa kuvan kauneutta. Rangaistukseksi Maurille määrättiin päiväsakkoja ja maksamaan vahingonkorvausta naiselle henkisistä kärsimyksistä, kun fyysisiä ei ollut. Lisäksi Mauri erotettiin eduskuntaryhmästä ja täysistunnoista määräajaksi.

4. Tilanne: Pekka harjoitti avioseksiä vaimonsa Annen kanssa, jolla hän epäili olevan toisen miehen, sillä Anne oli osoittanut haluttomuutta viime aikoina. Niinpä Pekka päätti panna parastaan ja terästäytyi pyrkien antamaan vaimolleen kunnon kyydit. Anne piti Pekan aktiivisuutta ”avioliitossa tapahtuneena raiskauksena” ja paljasti asian ystävättärelleen. Tämä huolestui ja kertoi asiasta viralliselle syyttäjälle, joka syyttämisvelvoitteensa mukaisesti nosti Pekkaa vastaan syytteen, vaikka Anne oli muuttanut mielensä eikä halunnut Pekalle mitään pahaa.

Ratkaisu: Asia meni oikeuteen, jossa Pekka tuomittiin vankeusrangaistukseen. Katkeroitunut ja pahastunut Pekka haki asianajajansa välityksellä eroa Annesta. Pekka ihmettelee, miksi aviorikos ei ole enää rikos, mutta avioseksi on. Hän kiittää tuomiosta käkenä (cuck), koska avioliitosta käy nyt suora tie oikeaan vankilaan, mikä helpottaa asumuserojärjestelyä.

5. Tilanne: 38-vuotias Ahmed raiskasi 13-vuotiaan Hennan rituaalisesti osana laajempaa joukkoraiskausta. Tapaus ei tullut julki, sillä Ahmedin jengi kävi uhkaamassa Hennaa ja sanoi murhaavansa hänen perheensä, mikäli tieto leviää. Henna teki abortin, täytti vuosia vuosien jälkeen ja hunnutettiin vaimoksi Ahmedille.

Ratkaisu: Henna alkoi potea selittämätöntä masennusta. Yliopistokoulutuksen saanut diversiteettiasiantuntija ja inkluusiosuunnittelija Sahib Mohammad kävi antamassa Hennalle monimuotoisuuskoulutusta ja integraatio-ohjeistusta, minkä jälkeen Sahibin palkkaa korotettiin.

6. Tilanne: Ysillä oleva Veeti lähetti kuvan jättiläismäisestä mulkustaan opettajalleen Antille kiusatakseen häntä ja vihjaillakseen, että Antti on pienimunainen gay! Pojat tirskuivat pulpeteissa. Samalla luokalla oleva Leevi kertoi asiasta rehtorille. Antin saamat viestit tutkittiin, ja paljastui, että siellä on lapsipornografinen kuva!

Ratkaisu: Veetiä pidettiin uhrina, ja hänelle annettiin kriisiapua toimittamalla hänet psykiatrille, joka opetti spiraalilasit silmillään Veetille, että hän on uhri, joka ei selviä koettelemuksestaan koskaan. Ennen niin vitsikäs ilopilleri Veeti meni lukkoon. Antti tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja menettämään virkansa, vaikka lapset sanoivat, että hän on maailman paras maikka. Hän ei saanut mistään työtä, koska seksuaalirikokset kirjataan maailmanlaajuiseen rekisteriin. Antti menetti toimeentulonsa ja liittyi moottoripyöräjengiin sekä ammuskeli harrastusmaisesti reikiä teokseen nimeltä Suomen laki.

7. Tilanne: Akateeminen filosofi julkaisi seksuaalirikoslain uudistusta kriittisesti sivuavan tutkimuksen, jossa arvosteltiin median halua hieroa omaa agendaansa lukijoiden naamaan. Toimittajat kostivat väittämällä filosofisen analyysin edustavan ”naisvihaa”.

Ratkaisu: Opetus- ja kulttuuriministeriö peri kirjan julkaisijalta rahalliset valtionavut takaisin, ja julkaisija suojautui sensuroimalla tieteellisin menetelmin kirjoitetun tutkimuksen. Kirjoittajaa halveksuttiin julkisesti median syytösten pohjalta, ja cancel-terroristit tuottivat hänelle tutkijanuran tuhoamiseen tähtäävää mainehaittaa. Muut tutkijat ja professorit hiljentyivät ja sitoutuivat jatkossa noudattamaan ministeriön määräyksiä.

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemääräämisoikeuden” verukkeella

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kohti kuudennen aallon feminismiä 

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemäärämisoikeuden” verukkeella

Kansanedustaja Wille Rydmania vastaan vyörytetystä seksikohusta ehti kulua vain muutama päivä, kun Yleisradio paljasti kohun motiivit ja iloitsi ”seksuaalirikoksia” koskevan lain etenemisestä toiseen käsittelyyn (eli hyväksymisvaiheeseen) eduskunnassa.

Tähän media siis pyrki: pehmittämään poliitikkoja hyväksymään vasemmistohallituksen tiukennukset niin sanottuja ”seksuaalirikoksia” koskevaan lakiin.

Olen arvostellut ”Suostumus2018”-aggressioon perustuvaa lainmuutosta monessa yhteydessä, ja tarkimmat perustelut esitin kaikkien puolueiden ja poliitikkojen vihaamassa kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä.

Valtavirtamedia on markkinoinut uutta seksinpihtauslakia seksikohuilla ja moralismilla, jonka takana asuu pelkkää ennakkoluuloisuutta, ahdasmielisyyttä ja vääriä käsityksiä.

Hallitus puolestaan on kaupannut seksuaalinormiston kiristykset eduskunnalle ”itsemääräämisoikeuden” lisäämisen verukkeella.

Tosiasiassa lainmuutos on läpikotaisin järjetön ja logiikkaa vailla.

Totesin jo kirjassani Totuus kiihottaa (s. 246–248) että raiskausta ei voida määritellä toisen osapuolen aktiivisuuden puuttumisen kautta, sillä olennaisia teon moraalin arvioimiselle ovat tekijän itsensä tarkoitusperät ja filosofisesti sanoen intentiot. 

Oikeudellisissa prosesseissa tekoja pitää tarkastella nimenomaan tekijän tarkoitusten pohjalta niiden merkityksen esille saamiseksi.

Toinen tärkeä asia on, että suostumuksen olemassaolon luotettava todisteleminen on raiskausväitteiden kohdalla usein mahdotonta. Tämä helposti johdattaa kääntämään todistelutaakan niin, että syytetty pakotetaan vakuuttelemaan syyttömyyttään, vaikka todisteiden esittäminen on syyttäjän tehtävä.

Näin oikeuskäytännössä on lopulta sana sanaa vastaan, mikä vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ja oikeuslaitoksella on yleensä tapana uskoa uhreiksi laittautuneita valittajia.

Koska heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa ”raiskaajaksi” määritellään aktiivisemman roolinsa vuoksi yleensä mies, lainkiristys lukitsee seksuaalisen vallan avaimet naisten käsilaukkuihin. Tuomioihin riittänee jatkossa seksuaaliseen kanssakäymiseen tyytymättömän osapuolen ilmoitus oikeudelle.

Yleisradion toimittajan Jari Strömbergin kirjoittaman epäkriittisen jutun mukaan ”oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on kutsunut uudistusta historialliseksi, sillä se muuttaa ajattelutapaa”.

Voidaan kysyä, kenen ajattelutapaa sillä tavoin muutetaan tai pakotetaan muuttumaan. – Ei ainakaan minun. Logiikka ei ole muuttunut punaviher-feministisen värittämisen vuoksi miksikään.

Yle kiittelee, että ”[r]aiskaussäännöksen soveltamisala laajenee nykyisestä tekoihin, joissa toista ei ole varsinaisesti pakotettu sukupuoliyhteyteen esimerkiksi väkivallalla tai uhkauksella.” Jatkossa ”raiskaus” voi siis olla mitä tahansa muutakin kuin sukupuoliyhdyntää, mikä on vastoin asioiden olemusta.

Lisäksi seksuaalirikosten alaa laajennetaan kajoamisen käsitteellä, joka on epätarkkarajainen ja sallii mielivaltaiset tulkinnat.

Todennäköisesti ongelmallisin lainkohta koskee ”seksuaalista ahdistelua”. Ylen mukaan ”[j]atkossa ahdisteluksi katsotaan koskettelun lisäksi myös sanailut, viestittelyt, kuvien lähettämiset, itsensä paljastamiset tai muut seksuaaliset teot. Niiden tulee olla sellaisia, jotka voivat loukata kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.”

Lainkohta tekee siis mahdolliseksi tuomita seksuaalisen aloitteellisuuden ja ehdottelun ”ahdisteluna”. Voidaan kysyä, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saa jatkossa edes ehdottaa.

Ei siis ihme, että seksuaalinen aloitteellisuus on kuolemassa pois, kun kukkahattutädit ovat saaneet seksinpihtauslakinsa voimaan.

Myös lähettäjän omien seksuaalisten kuvien ja viestien jakeleminen sanktioidaan. Tosiasiassa ei pitäisi olla vastaanottajien vallassa päättää, kuinka toiset ihmiset ottavat heihin yhteyttä. Tämä on kaiken sanomisen ja viestinnän idea: lähetyksen sisällöstä päättää lähettäjä eikä vastaanottaja. Ja logiikka ontui taas.

Kieroa lainvalmistelussa on pyrkimys tukea vain toisen osapuolen itsemääräämisoikeutta. Tosiasiassahan lainkiristyksellä rajoitetaan seksuaalisesti aloitteellisten ihmisten oikeutta määrätä itse seksuaalisista teoistaan.

Hölmöt juristit eivät näköjään ymmärrä lainkaan itsemääräämisoikeuden käsitettä. Tai sitten Demlan kouluttamat kiilusilmät ovat tarpeeksi ovelia sahatakseen kansalaisia silmään ja kaupatakseen seksuaalisen vapauden rajoitukset ”suostumuksen” suudelmilla suljettuihin lakeihin.

Myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uudelleen määritteleminen ”lapsen raiskaukseksi” on ongelmallista.

Yleisradio selventää, että ”[l]apsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset määritellään siten, ettei rangaistavuuden edellytyksenä ole vapaaehtoisuuden puuttuminen. Katsotaan, että lapsi ei kykene antamaan pätevää suostumusta seksuaaliseen kanssakäyntiin aikuisen kanssa.”

Miten niin vain ”katsotaan”, että ”lapsi” ei kykene antamaan pätevää suostumusta? Muodollisesti ”lapsi” on myös 16–18-vuotias henkilö, jota niin sanottu ”suojaikäraja” ei koske. Myös suojaikärajan käsite sinänsä on kiero sisältäessään väitteen, että seksissä on jotakin pahaa tai haitallista, jolta ihmistä pitää suojella.

Lain kiristyksellä väitetään taaskin parannettavan ”itsemääräämisoikeutta”, mutta tosiasiassa sitä kavennetaan, kun tietty seksuaalinen kanssakäyminen määritellään aina raiskaukseksi, vaikka oma suostumus nuorelta ihmiseltä olisikin.

Suomessa tunnetaan tapauksia, joissa kahdeksantoista täyttänyt täysi-ikäinen on ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä viisitoistavuotiaan kanssa tämän suostumuksella mutta tuomittu silti oikeudessa.

Jo uutta lakia ennen alle kuusitoistavuotiailta oli riistetty oikeuskäytännöissä mahdollisuus vedota omaan tahtoonsa seksuaalisen kanssakäymisen puolesta. Vanhempi osapuoli on tuomittu, vaikka nuorempi on itkenyt rakastamansa vanhemman ihmisen puolesta.

Sillä tavoin oikeuslaitos ja omistushaluiset vanhemmat yrittävät käytännössä kieltää nuorilta seksin 16 vuoden ikään asti ja pitemmällekin, mikä ei ole nuorille itselleen välttämättä hyväksi – ei varsinkaan heidän itsemääräämisoikeudelleen.

Suomessa seksuaalisen kanssakäymisen laillisuuden ikäraja on asetettu 16 ikävuoteen. Ruotsissa vastaava rajoitus kulkee 15 vuoden kohdalla, Virossa 14 vuodessa ja Espanjassa jopa 13 vuodessa.

Se, mikä yhdessä oikeusvaltiossa on rikos, on toisessa oikeusvaltiossa laillista. Jo tämä osoittaa, että asiassa vallitsee relativismi, eikä ole mitään objektiivisia kriteereitä, joilla voitaisiin osoittaa aikuisen ja nuoren välisen seksin ”haitallisuus” tai ”moraalittomuus”.

Myös perusolettamus, että aikuisen ja nuoren välinen seksi olisi jotenkin huonompaa kuin kokemattomien nuorten välinen keskinäinen seksi, on perin juurin vääristynyt. Sellaisestakaan ei ole mitään näyttöä.

Yhdysvaltalainen psykologian professori Bruce Rind osoitti jo vuonna 1997 työryhmänsä kanssa, että väitteet aikuisten ja nuorten välisen seksuaalisen kanssakäymisen haitoista ovat vailla pohjaa (aiheesta täällä).

Tutkimuksen mukaan nuorilta eräissä toisissa selvityksissä raportoidut ”huonot kokemukset” johtuvat siitä, että heidän vanhempansa ja oikeuslaitos ovat nolanneet heitä kaivelemalla heidän tekemisiään. Näin isät ja äidit – nuo kultaiset kuohitsijat – ovat itse olleet moraalipihdeillään nuorten sukupuolielimissä kiinni.

Myös psykologit ja psykiatrit ovat jälkikäteen traumatisoineet nuoria opettamalla heille manipuloivissa terapioissaan, että heidän seksuaalisissa kokemuksissaan vanhempien henkilöiden kanssa on muka jotakin pahaa.

”Rind (et al.)” -kontroversiaaleina tunnetut tutkimusjulkaisut herättivät tieteellisissä lehdissä ilmestyessään poliittisen moralismimyrskyn, jonka sisältö oli tieteen, järjen ja tunne-elämän vastainen.

Lopulta Yhdysvaltain kongressi julisti kitapurjeet lepattaen, että kaikenlainen nuorten ja aikuisten seksuaalinen kanssakäyminen on yksiselitteisesti tuhoavaa ja pahaa! Kannanotto oli pelkästään poliittinen – ei tieteellinen.

Samanlainen typeryyden turbulenssi vallitsee nykyisin feministien ajamissa naisrauha-, ”Me Too”- ja ”Suostumus”-hankkeissa.

Niillä kylvetään seksuaalista ahdasmielisyyttä ja katkeruutta sekä rangaistaan asioista, joissa ei ole välttämättä mitään haitallista eikä pahaa.

Kyseisenlaisella lainsäädännöllä nuorille viestitetään, että seksuaalisuus on vaarallista, mikä puolestaan traumatisoi nuoria ja saattaa vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon tavoittelua myöhemmin elämässä. 

Mikäli tarkoitus on tukea ihmisten itsemääräämisoikeutta, voidaan kysyä, kenen oikeastaan pitää päättää seksuaalisuudesta. Luulevatko poliitikot, että he voivat äänestää toisten ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä ja siitä, mikä on heille hyväksi ja tuottaa nautintoa?

Virallinen syyttäjä laitettiin tunkeutumaan ihmisten makuuhuoneisiin jo taannoisen lainmuutoksen tuloksena, kun ”avioliitossa tapahtuva raiskaus” määriteltiin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi (kirjoitin aiheesta teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 250–251). 

Avioliitto on pohjimmiltaan suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mutta syyttäjää puolestaan koskee syyttämisvelvoite, joten syyttäjäparka voi olla pakotettu interventoitumaan avioliitossa olevien ihmisten parisuhteeseen ilman kummankaan osapuolen tahtoa.

Eipä ihme, että Sauli Niinistökin juristina kritisoi lainmuutosta ottaen samalla riskin saada feministien suuvaahdot naamalleen.

Nyt tekeillä olevalla lainmuutoksella poliitikot käytännössä heikentävät ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta, mikä tottahan toki sopii kukkahattutätien ideologiaan.

Koska kansanedustajat kärsivät oman yksityiselämänsä kontrolloimisesta, he haluavat ilmeisesti kostaa oman kurjuutensa kansalaisille pyrkimällä rajoittamaan kansalaisten sukupuolielämää ja tekemään entistä suuremmasta osasta rangaistavaa.

Kaikki puolueet menivät innosta kiljuen kyseisen seksinpihtauslain taakse omassa kieltämisen kiimassaan huomaamatta, että vihervasemmiston ja feministien vaatimaa lakia oltiin tiukentamassa lähes ainoastaan ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemien selvien raiskausten vuoksi. Sitä varten oli kuitenkin jo sekä laki että rangaistusasteikko.

Lain tiukennuksista kärsii nyt hyvä ja vapaamielinen oma seksuaalikulttuurimme, jota ollaan palauttamassa kovaa vauhtia takaisin 1950-luvulle tyypillisen puritaanisuuden tasolle.

Laki höystettiin myös rangaistusasteikon kovennuksilla, jonka tuloksena hyvistä ja rakastavista teoista jaellaan vuosien vankeusrangaistuksia. Niin sanottu lievä muoto poistettiin raiskauslaista, ja sadistisimmat kansanedustajat vaativat myös ehdollisten tuomioiden poistamista.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.

Hallitus tuo HIV-kriisin takaisin ”ilmaiseksi”

Suomen vihervasemmistolainen hallitus sai viime syksynä läpi esityksen, jolla HIVin tarttumista ehkäisevä PrEP-lääkitys tehtiin käyttäjille ”maksuttomaksi”, toisin sanoen siirrettiin veronmaksajien maksettavaksi.

Monet muistavat vielä AIDS-kriisin, jolloin HIV-tartunta johti automaattisesti kuolemaan. Aikakautta kesti Suomessa 1980-luvun alusta 2000-luvun taitteeseen. Vasta 1990-luvun lopulla kehitetty Truvada-niminen tenofoviiri-emtrisitabiini alkoi tehota virukseen estäen sen lisääntymisen ja potilaan sairastumisen.

Ennen lääkkeen keksimistäkin viruksen leviäminen oli onnistuttu pysäyttämään melko tehokkaasti. Esimerkiksi homoseksuaalien keskuudessa uusien tartuntojen määrä oli pelkästään käyttäytymismuutoksilla painettu lähelle nollaa.

Pillerin ilmaantuminen kuitenkin lisäsi holtittomuutta, ja 2000-luvun puolella tartunnat lähtivät taas lentoon sekä homo- että heteroseksuaalien keskuudessa. Eniten tautia levittivät heteroseksuaaliset naisprostituoidut ja seksituristit.

HIV-potilaiden hoito tuli kaiken aikaa erittäin kalliiksi. Minimissäänkin hoidon lääke- ja muut kulut olivat noin 20 000 euroa vuodessa potilasta kohti. Pahimmissa tapauksissa potilaskohtaiset kulut nousivat lähelle 100 000 euroa vuodessa. Traumatisoitumisen aihetta oli siinäkin. Alkuperäistuote maksoi ja maksaa edelleen yli 800 euroa 30 pillerin purkki.

Kun Truvada vapautui patentista, sitä alettiin valmistaa myös viihdekäyttöön. Hinta putosi noin kymmenesosaan. Todettiin, että ennen seksuaalista kanssakäymistä otettuna pilleri todennäköisesti estää tartunnan, joka muutoin tapahtuisi kehon eritteiden kautta.

Suojaamaton seksi alkoi taas lisääntyä, ja lisääntyä alkoivat muut seksitaudit, joilta vain kondomi olisi suojannut. 

 

PrEP-lääkitys lähetti sukupuolitaudit lentoon

Vertaisarvioitu tieteellinen tutkimusartikkeli ”Sexually transmitted infections on the rise in prep users” vuodelta 2018 osoittaa, että ”[h]igh rates of STI have been reported among PrEP users, as well as high rates of condomless sex, and increasing rates of STI over time.” (STI = sexually transmitted infection.)

Pohjois-Amerikasta saadut havainnot PrEPin käyttämisestä eivät siis ole rohkaisevia.

PrEPiä alettiin kuitenkin määrätä Euroopan suurissa maissa riskiryhmiin kuuluville, jotka tiedettiin seksuaalisesti ”liberaaleiksi”. Koska tartunnan saaneen hoitaminen tuli kalliimmaksi kuin ennakolta ehkäisevä lääkitys, alettiin lääkettä määrätä etukäteen.

Tämän logiikan mukaisesti ihminen katsottiin niin suureksi ongelmaksi terveydenhuollolle, että lääkärit taipuivat, ja ”riskiryhmiin” kuuluvia alettiin hoitaa HIV-lääkkeellä jo ennen kuin tartunta oli saatu.

Kyseinen politiikka on ristiriidassa lääketieteen etiikan kanssa, jonka mukaan lääkkeellistä hoitoa pitäisi antaa niin vähän kuin mahdollista. Kaikilla lääkkeillä on nimittäin myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, ja HIV-lääkkeiden tapauksessa ne voivat olla dramaattisia.

Vakavin ei-toivottu sivuvaikutus on ollut sosiaalinen: edellä viitattu tutkimus osoittaa, että PrEP-lääkityksen käyttäjät ovat alkaneet luopua turvaseksistä, jolloin sukupuolitaudit ovat alkaneet lisääntyä. 

 

Hallitus räjäyttää HIV:n hoitokulut käsi kädessä YLEn kanssa

Suomen hallitus päätti kuitenkin tehdä koronakriisin katveessa tuhoisan päätöksen ja alentaa PrEPin käytön kynnystä Suomessa. Lääke tehtiin käyttäjille ilmaiseksi tämän vuoden puolivälistä alkaen. Aiemminkin lääkitystä sai hankkimalla reseptin ja tilaamalla sitä omaan laskuunsa.

Koska ”ilmaisuus” on harkinnanvaraista, eli prostituoitu saa ilmaiseksi, mutta kunnon ihminen ei, saattaa kyseessä olla myös yhdenvertaisuusongelma. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Yleisradio puolestaan julkaisi jokin aika sitten PrEPin ihanuutta mainostavan jutun, jonka mannekiiniksi toimittaja oli löytänyt erään mieshenkilön. Juttu oli otsikoitu sanoin ”Hiviä ennaltaehkäisevä lääke muuttuu maksuttomaksi Suomessa – Yhteiskunnalle satakertaiseksi halvempaa kuin hiv-tartunnan hoito”.

Toimittaja Greta Virranniemen kirjoitus on ajatuskuluiltaan kestämätön ja johtopäätöksiltään virheellinen, mitä ei tarvitse ihmetellä, sillä tieteen piiriin seikkailemaan päästetty toimittaja on ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut medianomi, jolla on sateenkaari-ideologinen tausta.

Laskelma perustui näkemykseen, että yhden henkilön PrEP-hoito maksaa keskimäärin yhteensä 5 000 euroa. Tulos oli saatu ajatuksella, että ”[y]hden henkilön prep-hoito päivittäisessä käytössä maksaa noin 900 euroa vuodessa, ja lääkettä syödään keskimäärin viisi vuotta. Kustannuksia kertyy siis keskimäärin alle 5 000 euroa.” Aika paljon on sekin.

Tätä verrattiin vaihtoehtoon, että potilas saa tartunnan: ”Hiv-tartunnan kustannukset yhteiskunnalle ovat lähes puoli miljoonaa euroa henkeä kohden, sillä tartunnan saanut syö estolääkettä loppuelämänsä ajan.”

Oletus yhteiskunnan ”satakertaisesta säästöstä” perustui vain yhtä henkilöä koskevaan tilannevertailuun. Tämä ei ole totuus yhteiskunnan kokonaissäästöstä eikä varsinkaan -tappiosta.

Asiaa oli arvioitu vain yksilön näkökulmasta, ja yhteiskunnalle koituvia kuluja koskevat päätelmät olivat täysin oletustenvaraisia. Ne perustuivat todennäköisesti Duodecim-lehdessä julkaistuun kotimaiseen artikkeliin, jonka kirjoittajista ainakin yksi toimii HIV-säätiössä edustaen ”valmiita mielipiteitä”.

Todellisuudessa myös PrEPin käyttäjät voivat popsia estolääkettä koko ikänsä, ja käyttäjien määrä voi kasvaa hurjasti, jolloin myös kulut yhteiskunnalle moninkertaistuvat. Kokonaiskulut eivät tietenkään vähene vaan nousevat, jos pillereitä syötetään tartunnan saaneiden lisäksi myös HIViin sairastumattomille. 

Kokonaan huomiotta jätettiin se vaihtoehto, että kondomin käytöstä ei ole pakko luopua satunnaisessakaan seksissä, ja kenenkään ei ole pakko elää hunsvottimaisesti. Huomiotta jätettiin muiden seksitautien lisääntymisestä johtuvat kulut. Huomiotta jätettiin se, että vastuullinen käytös olisi hyväksi kaikille.

Kulunsa yhteiskunnan piikkiin kaatavat lopulta sekä tartunnan saaneet että PrEP-hoidoilla pelleillevät Truvada-huorat. PrEPin käyttäjiä halveksutaan, ja heitä onkin tullut tavaksi sanoa ”Truvada-huoriksi” [Truvada hookers] muun muassa homojen keskuudessa ja ulkomailla. Lääkettä hamuavia on kertynyt jo nyt jonoksi asti myös Suomessa, jossa terveydenhuollon menot ovat muutenkin katossa.

 

PrEPillä ja ”huumehuoneilla” kansalaisten tappioksi

Yleisradion jutun argumentaatio seisoi päälaellaan myös lääketieteen etiikan näkökulmasta, eivätkä johtopäätökset lääkehoidon määräystarpeesta pitäneet lainkaan paikkaansa. Tartunnat ovat eliminoitavissa muutoinkin kuin kalliilla hoidoilla, eli vaihtoehto on.

Näennäisellä halpuudella politikoiminen on eräänlaista kiristystä. Kun tartuntoja estävää vaikutusta käytetään argumenttina sille, miksi lääkityksen pitäisi olla ilmaista, argumentti on kuin sanoisi: ”Maksakaa kuluni, tai muuten aiheutan vielä suuremmat tappiot!” Kyseessä on siis ultimatum eli suomeksi sanottuna uhkavaatimus ja sen tuella tapahtuva julkisen talouden ryöstö.

Vastaavanlaista argumentaatiota esiintyy myös muualla vihervasemmistolaisen retoriikan piirissä, esimerkiksi puolusteltaessa ”huumehuoneita”. Sen mukaan yhteiskunnan pitäisi ”auttaa” narkomaaneja tarjoamalla heille huumeiden piikittämiseen sopivia tiloja ja siten edistää toimintaa, jonka lakikin tuomitsee rikolliseksi. Haitallista se on varmasti kaikille.

Todellisuudessa yhteiskunta ei voi eikä yhteiskunnan pidä asettua tukemaan laitonta toimintaa, kuten huumeiden käyttämistä. Siihen liittyy sivuseurauksena huumeiden valmistusta ja välittämistä ja niiden myötä myös vakavia henki- ja omaisuusrikoksia. On sairasta, että vihervasemmiston orkestroimana aiheesta antaudutaan käymään edes tuota näennäisen ”asiallista” poliittista debattia, jossa kriittiset äänet pyritään sensuroimaan ”vihapuheena” poliittiseen korrektiuteen vedoten.

Tuloksena yhteiskunta antaa aseet käsistään, heittäytyy kontalleen, ja diilerit saavat nauraa. Ei ole myöskään huumeiden käyttäjien tai uhrien oman edun mukaista, että huumekuolemat lisääntyvät ja aloittamisen kynnys laskee. Selvän näytön antaa raa’istunut nuorisorikollisuus, johon on liittynyt huumekauppaa, kuten Vallilan surmasta muistetaan.

Myös PrEPin käyttöönotto ja käytön laajeneminen on samanlaista. Siihenkin liittyy vakavia sivuseurauksia. PrEP on tutkimusten mukaan johtanut kondomin käytön laiminlyömiseen ja sitä kautta muiden sukupuolitautien määrän kasvuun.

PrEP saattaa viedä tehon muilta lääkkeiltä

Kun muut taudit lisääntyvät, niitä joudutaan hoitamaan antibiooteilla, joiden käyttöä tulisi välttää. Näin syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja, ja siten myös antibioottien teho heikkenee.

On olemassa vaara, että myös HIV-lääkkeen teho menetetään. Jo vuosia sitten lääketehtaat jakelivat HIV-lääkkeitä penseästi kehitysmaihin, joissa ei tunneta kelloa ja hoitokulttuuri on muutoinkin kehittymätöntä. Syy kitsauteen oli selvä: kun lääkitys annetaan tartunnan saaneelle, virus pysyy aisoissa vain, jos lääkettä otetaan kellon tarkasti elämän loppuun asti. Silti ihmistä uhkaavat infektiot ja muut sairaudet, jotka voivat helposti nujertaa HIV-positiivisen ihmisen.

Koska PrEP-lääkitystä otetaan epäsäännöllisesti ja huolettomasti, kuten niin sanottuja bilehuumeita, on vaarana, että estolääkitykseen syntyy aukkoja, ja virus tarttuu. HI-virus voi myös mutatoitua tartunnan saaneiden käyttäessä lääkitystä epätarkasti, ja saattaa syntyä lääkkeelle vastustuskykyisiä HIV-kantoja.

Näin on jo käynytkin. Tällöin vuosien työllä kehitetystä lääkkeestä ei ole enää apua, ja ihmiset alkavat taas kuolla AIDSiin.

Aivan kaikki mitä Yleisradiossa sanotaan, ei ole kuitenkaan valetta. Yleisradion Ulkolinja esitti aiheesta muutama vuosi sitten dokumenttiohjelman Musta surma, valkoinen lääke, jossa käyttäytymisen vaikutus viruksen leviämiseen ja mutatoitumiseen myönnettiin. Ohjelman mukaan kaikki oli tosin vain ahneiden lääketehtaiden syytä, ja Afrikan synkkää AIDS-tilannetta selitettiin kapitalististen länsimaiden ”rasismilla”.

Totuus on, että lääketehtaat eivät vain halunneet nähdä vaivalla kehittämänsä lääkkeen tehon katoamista vääränlaisen käytön vuoksi kehitysmaissa, ja siksi ne suhtautuivat lääkkeen jakeluun kehitysmaissa kielteisesti.

Väärä varmuudentunne johtaa ihmiset harhaan

PrEPin käyttäjät pelaavat nyt venäläistä rulettia paitsi omalla, myös toisten ihmisten terveydellä, ja laittavat panoksensa yhteiskunnan laskuun. Nähdäkseni PrEPin käyttöön ei tulisi kannustaa myöskään sen antaman väärän turvallisuudentunteen vuoksi.

Suhtautumista PrEPiin voidaan verrata aurinkovoiteiden käyttöön. PrEPin tavoin aurinkovoiteet alentavat kynnystä riskikäyttäytymiseen. Koska voiteet eivät anna varmaa suojaa vaarallisilta auringonsäteiltä, niiden käyttäminen kasvattaa ihosyöpien mahdollisuutta ohjatessaan liialliseen auringonottoon.

Samaan tapaan PrEP ohjaa tai kannustaa suojaamattomaan seksiin ja sitä kautta toimii katapulttina vähintäänkin muiden seksitautien lähettämiseksi lentoon.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus kuitenkin medikalisoi yhteiskuntaa omalla viisastelevalla viruspolitiikallaan, jossa ei ole opittu mitään edes SARS-CoV2-kriisistä. 

Riskikäyttäytymistä ja suojaamatonta seksiä lisäävänä PrEP saattaa myös ohjata törkeisiin pahoinpitelyihin tai niiden yrityksiin. HIVin tartuttamista pidetään oikeudellisessa ajattelussa törkeänä pahoinpitelynä.

Ylen lisäksi myös muut mediat ovat syyllistyneet vastuuttomaan journalismiin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien tukema Long Play -verkkolehti julkaisi 21.5.2016 täysin yksipuolisen ja vääristelevän jutun ”Vaarattomia rikollisia”, jossa väitettiin, että ”Suomessa oikeus tuomitsee HIV-positiivisia ihmisiä vankeusrangaistuksiin, vaikka lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei HIV oikein hoidettuna tartu suojaamattomassakaan seksissä.” Jos, jos ja jos.

Sarkastista on, että pian tämän jälkeen (vuosina 2017 ja 2018) jutun kirjoittanut toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin syyskuussa 2015 tekemästään raiskauksesta yhden vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä vuonna 2016 tapahtuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Kirjoitin asiasta suositun kirjani Totuus kiihottaa sivulla 221, alaviite 442.)

On syytä muistaa, että HIV on edelleen kuolemaan johtava taudinaiheuttaja, joka tappaa suurella varmuudella niin talossa kuin puutarhassa. Vain lääkkeellisellä hoidolla voi pysyä hengissä, mutta ei välttämättä silloinkaan kovin terveenä, vaikka järjestöt, kuten Hivpoint ja SETA markkinoivat HIVin ”uutta normaaliutta” väittämällä, että tartunnan saanut voi elää ”normaalin pituisen elämän”.

Mutta millaisen elämän? Elämän infektioista kärsivänä, omituisia sisäelinsairauksia, tuntemuksia ja lääkkeiden joskus hyvinkin pahoja sivuvaikutuksia potevana ihmisruumiina, jota varjostavat muiden tautien, kuten diabeteksen, liikakolesterolin ja flunssien uhat. Esimerkiksi pandemiaksi levinnyt COVID-19 voi olla viikatteen heilautus HIV-positiiviselle.

HIV-positiivisen elämä on pilalla usein myös sosiaalisesti, sillä arvo pariutumismarkkinoilla romahtaa kuin Stockmannin osake. On HIV-näivetystä, kielessä sammasta ja sientä kynsien alla. Kolmen kriteerin täyttyminen riittää AIDS-diagnoosin saamiseen.

Ihmiset vieroksuvat, ja työnantajat, naapurit, entiset ystävät ja useat muutkin kaikkoavat, paitsi ehkä toiset tartunnan kantajat. Ihmiset eivät silloinkaan syrji, sillä järkiperäisten valintojen tekeminen ei ole syrjintää vaan moraalisten arvoarvostelmien tekemistä. Ja etiikan idea on nimenomaan erottaa hyvä huonosta. Sen sijaan PrEP-resepti on kuin saisi matkalipun Titaniciin.

Aurinkoisia uutisia antaa vain HIV-tukikeskuksen nettiohjeissa pitkään ollut ilon aihe: mitä nopeammin HIV-positiivinen saa tietää tartunnastaan, sitä parempi ihmiselle itselleen!

Tämä on jokaisen nykynuoren syytä tietää HIVistä. Se ei ole mitään juhlapaikan hakemista, vaikka myös turvapaikkapolitiikan kautta maamme HIV-tilanne on mustunut. Maahanmuuton mukana on Suomeen saapunut väkeä, joka aikoo hoidattaa kalliiksi käyvän sairautensa suomalaisilla veronmaksajilla.

 

Kriisioloissa talous ja terveydenhuolto romahtavat yhtä aikaa

On syytä muistaa, että kaikkialla maailmassa HIV-tartunnan saaneet ovat suojassa vain kehittyneen lääketieteellisen hoito-organisaation sisällä: holhottavina ja jatkuvasti tarkkailtavina, täsmälleen foucault’laisen klinikan sisäpuolella. Tarkkailua ja klinikoita arvostellut Michel Foucault kuoli traagisesti AIDSiin, joten kaipa hän tiesi mistä puhui.

Myös minä 54-vuotiaana kaljupäisenä tuplatohtorina tiedän oikein hyvin, mistä puhun, sillä olen nähnyt koko HIV-kriisin historian sen alusta nykypäiviin asti. HIV aiheutti homojen keskuudessa paljon suuremman trauman kuin COVID-19 koko maailmassa. ”Homojen taudiksi” leimatulla asialla ei tosin aluksi pidetty väliä hallinnossa eikä politiikassa, koska kyseessä oli vähemmistö, jonka monet toivoivat muutenkin kuihtuvan pois, ja ajateltiin, että sitähän vaatii yhteiskunnan etu.

HIVin tullessa Suomeen en säikähtänyt nuorena teininä niinkään sitä, että uutistenlukija Arvi Lind sanoi taudin tarttuvan nimenomaan homoihin ja että siihen aivan pian kuolee. Enemmän pelästyin sitä, että tauti paljastaa homouteni, ja se olisikin ollut paljon kauheampi juttu silloin.

Tauti ei ole kuitenkaan tarttunut minuun vieläkään, ja olen terve kuin pukki, vaikka pukki olen tietysti muutenkin. Olen kuitenkin sellainen pukki, joka ottaa nopeasti opikseen ja neuvoo myös itseään tyhmempiä.

Samaa suosittelen kaikille, jotka pohtivat, kuinka paljon terveydellään ja toisten terveydellä kannattaa keinotella.

Sen sijaan Yleisradion sateenkaaritoimittajan juttuun ei ollut löydetty ketään kriittistä lääketieteellistä asiantuntijaa eikä kaltaistani kokemus- ja tiedeasiantuntijaa. Haastateltu oli vain sossu- ja terveysministeriön poliittista virkamiestä ”erityisasiantuntijana”, erästä ”seksuaalineuvojaa”, keskisuomalaista pragmatistilääkäriä ja Hivpointin ”hankekoordinaattoria” ja ”toimitusjohtajaa” (haiskahtaa rahalta). Heillä kaikilla oli asiasta eturyhmäpoliittisesti, järjestöretorisesti tai hallintodiskursiivisesti ohjatut mielipiteet.

Myöskään juttuun haastateltua PrEP-mannekiinia ei pidä kiittää avautumisesta estolääkkeen käyttäjänä. Yleisradion jutussa homot esitettiin jälleen esimerkkeinä tyypeistä, joiden katsotaan pelkän hurjastelunsa tai omahyväisyytensä vuoksi tarvitsevan tai haluavan yhteiskunnalle kalliiksi käyvää lääkitystä – vain vielä huonomman tilanteen ennalta ehkäisemiseksi. Mitä muuta sellainen on kuin kiristystä? Lokaan menee tuolla tavalla taas homojen maine.

Ehkä onkin niin, että PrEPin käyttäjät pitää toimittaa mahdollisimman pian suorastaan tahdostaan riippumattomaan hoitoon.

Kuten sanottua, PrEP ei ratkaise ongelmia vaan tekee ihmisistä entistä lääkeriippuvaisempia ja riippuvaisempia myös julkisen talouden suopeudesta ja kestokyvystä. HIV-potilaat ovat suojassa vain niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan sisällä ja nettoveronmaksajien armeliaisuuden turvin. Kun julkinen talous romahtaa, lääketehtaat eivät toimita tuotteitaan maihin, jotka eivät pysty maksamaan laskujaan. Tämä nähdään kehitysmaiden tilanteesta.

Monet yhdysvaltalaiset lääketehtaat lopettivat käyttäjille elintärkeiden sydän- ja syöpälääkkeiden toimittamisen Kreikkaan, kun valtion maksukyky loppui. Narun pää on tulossa käteen myös Suomelle ja maamme pyyteellisille ja vaateliaille vihervasemmiston venkuroille.

Sotien kaltaiset kriisit ja kumoukset jättävät lääkeriippuvaiset ihmiset aina pulaan. Joten viruksia ei kannata ihan ehdoin tahdoin hankkia eikä kylvää, ei myöskään PrEPin tarjoamalla 99 prosentin suojalla ja vihervasemmistolaisen hallituksen avokätisellä tuella. Parasta olisikin tietää, kenen kanssa panee.

---

Päivitys 2.7.2021: Kun uusi asiakasmaksulaki tuli eilen voimaan, Yleisradio joutui julkaisemaan pseudojournalisminsa jatkoksi jutun, jossa myönnettiin, että maksuttomuus on räjäyttänyt PrEP-pillereitä kerjäävien määrän pilviin: ”Noin 150 ihmistä on jonossa. Joka päivä tulee lisää kyselyjä, eikä jono lopu millään, sanoo HUSin iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.”

On siis käynyt juuri niin kuin ennustin ja arvattavissa oli. Toimittajien Otso Karhu ja Miika Koskela kirjoittamassa jutussa PrEP-hoitoa mainostetaan silti täysin kritiikittömästi, ja asian promoottoriksi oli saatu muuan platinatukkainen mannekiini, joka paljasti, että aiemmin ”joutui pitkään elämään jännityksessä seksin jälkeen.”

Miksi? Ilmeisesti siksi, että tuli jo ennenkin lorttoiltua ilman sukupuolitaudeilta suojaavaa ehkäisyä: ”Siksi ehdottomasti suosittelen tätä lääkettä niille, joilla on paljon suojaamatonta seksiä, Kauppinen sanoo.” Tämä ikään kuin kirkastaa, mikä on koko asian HIV-pointti.

Aiheesta julkaistu tieteellinen tutkimus (täällä) puolestaan osoittaa, että ”In March 2018 the a meta-analysis of eight PrEP studies (Traeger – data collected between 2014 and 2017), found that the risk of acquiring an STI increased by 25% in the first six months after starting PrEP; the risk of rectal STIs increased by 39% and of rectal chlamydia by 59%.”

PrEPin käyttö on siis johtanut muiden sukupuolitautien rajuun kasvuun. THL:n mukaan 74 prosenttia kuppatapauksista ja 64 prosenttia tippuritapauksista on saatu miesten välisessä seksissä, ja tippuri on kehittänyt tähän mennessä jokaiseen antibioottihoitoon resistenssin. Nyt on viimeinen toimiva lääkeyhdistelmä menossa, ja antibiooteille vastustuskykyistä muotoa esiintyy muun muassa Britanniassa, joka on PrEP-hoitojen käyttöönoton mallimaa Euroopassa.

En tietenkään väitä, etteivät potilaat hoitoa tarvitsisi, mutta lääkitys on PrEPiä käytettäessä väärä. Vihreiden ja vasemmiston logiikalla kannattaa saada HIVin sijasta kuppa, koska se ei ole yhtä paha sukupuolitauti, vaikka aivot lahottaa pitkälle edetessään sekin.

Punavihreän hallituksen kyky toimia kansanterveyden ja valtiontalouden tuhoksi on hämmästyttävä. Yleisradion kyky jättää tosiasiatiedot raportoimatta ja huomiotta tekee Ylen toiminnasta juuri sitä, mitä totesin sen olevan kirjassani Totuus kiihottaa: vihervasemmistolaista propagandaa.

Totuus on, että lorttoilu on osa PrEPin brändiä, ja harva asia on saanut aikaan niin paljon mainehaittaa homoille kuin PrEPin puolesta keuhkoaminen mediassa. Suomalainen valtamedia ei ole koskaan maininnut PrEPin yhteydessä heteroita, vaikka pilleri tepsisi yhtä hyvin heteroihin ja heidän seksuaalisiin ongelmiinsa. Estolääkkeen kuuma ja kyseenalainen sädekehä on mediassa langetettu yksinomaan homojen päälle muinaisen AIDS-kriisin tapaan.

Cuck-miehiä vai incel-miehiä?

Ilta-Sanomat uutisoi jokin aika sitten Yleisradion Logged in -televisiosarjasta, jossa märehdittiin viiden syrjäytyneeksi sanotun nuoren miehen elämäntarinaa ”rujon kaunilla tavalla”. Performanssi tuo etsimättä mieleen Aki Kaurismäen ”suoraan kadulta alkavat kertomukset”.

Ilta-Sanomien jutussa haastateltu vasemmistoliittolainen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen tietenkin ilahtui nähdessään aitoa kurjuutta, joka perinteisesti lisää vasemmiston kannatusta. Miesten valittelu kelpaa feministeille siksikin, että kverulatorinen purnaus on alistumisen muoto ja siirtää valtaa naisille. Ministerin mielestä asiasta ”täytyy puhua”.

Miesten työttömyys, toimettomuus ja alakulo ovat muodostuneet niin yleisiksi, että sen voisi kuvitella johtuvan vesijohtovedestä. Olen kuitenkin itse vakuuttunut siitä, että nuorten miesten rappiolle meno johtuu olennaisesti feminismistä.

Kun naiset pihtaavat heteromiehiltä seksiä omaa arvoaan parantaakseen, miehet deprivoituvat, ja heistä tulee seksiä kerjääviä mekkoeinareita, joita sanotaan cuck-miehiksi (englannin kielen sanasta cuckold = käki). Nämä miehet suostuvat nuolemaan mehiläiskuningattariksi laittautuneiden naisvaltiattarten varpaita saadakseen heiltä sääliseksiä.

Toinen kurjuuden tunkiolla eksistoiva miesryhmä ovat niin sanotut incel-miehet. Nimitys on lyhenne englannin kielen sanoista involuntary celibacy, joilla viitataan tahdonvastaiseen selibaattiin. Tämän sanotaan ilmenevän kyvyttömyytenä perustaa seksisuhteita.

Wikipedia-artikkeli valaisee asiaa niin, että incel-miesten jäsenkunta muodostuu ”enimmäkseen nuorista, valkoisista heteromiehistä” ja että ”keskustelu on usein täynnä itsesääliä ja vihaa muita ihmisiä kohtaan”, mihin on vaikuttanut ”äärioikeiston ja valkoisen ylivallan nousu”.

Nettitietosanakirjan kannanotot eivät tulleet yllätyksinä, sillä sitäkin sivustoa hallitsevat vihrevasemmiston nörtit. Voidaan taaskin toistaa kysymys, mikä onkaan syy ja mikä seuraus. Vaikuttavaa syytä ei ole antauduttu etsimään seksuaalisten suhteiden toisesta osapuolesta, heteromiesten tapauksessa siis naisista.

Kun naiset avaavat lompsansa ulkomaalaisille maahan lompsijoille ihan vain protestiksi ”valkoisille heteromiehille”, näyttääkseen keskisormea patriarkaaliselle länsimaiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja lisätäkseen miesten kilpailua naisista seksuaalisen tasehäiriön kautta, ei ole tietenkään ihme, miksi kantaväestön mieskunta vetää pipon silmilleen baareissa. Katkeroituneet kommunisti-feministit kuvaavat miesten pakoa ja perääntymistä sitten ”äärioikeiston ja valkoisen ylivallan nousuksi”.

Sekä cuck- että incel-miehille tyypitellyt mieskuvat sopivat mieskurjuutta valittelevan Ylen TV-sarjan henkilöihin. Itse näkisin, että juurisyy mieskurjuuteen on feminismin lietsoma seksin panttaus, jota naiset harjoittavat kiristääkseen miehiltä rahaa tai pidättääkseen itselleen valtaa.

Seksuaalisuuskielteinen politiikka on levinnyt feminismin kautta myös seksuaalivähemmistökulttuuriin, jossa valtaa käyttävät nykyisin Tomin miesten sijasta aseksuaalit ja kaksiarvoista biologista sukupuolieroa raivokkaasti vastustavat transsukupuoliset. He ovat pakottaneet oikeita miehiä ja naisia selittelemään olevansa ”cis-miehiä” tai ”cis-naisia”, eli he ovat vaikuttaneet hyökkäyksillään myös muiden kuin itsensä näkemyksiin itsestään.

Kurjinta mieskurjuuden valittelussa on sen taipuminen väitteiksi ”miestapaisuudesta”. Kyse on niin sanotusta kertomustaloudesta. Muutamiin subjektiivisiin ja ”tapaustutkimuksina” esitettyihin kertomuksiin tai tarinoihin (narratiivisuuteen!) vetoamalla edetään väitteeseen, että miehet yleensäkin ovat hyljeksittäviä luopioita ja vähintäänkin syyllisiä asemaansa. Ja sehän vasta sopii militanttifeminismin agendaan.

Tuloksena on myös selvää naiskurjuutta: raiskattuja diskojen seksipommeja tai prässihousuihin laittautuneita koppavia ja kosmonautinkovia akateemisia virkanaisia, jotka kulkevat kaduilla kopein askelin ja hapan ilme naamallaan ja joiden täytyy tarkistaa sanakirjasta, mitä hauskanpito tarkoittaa.

Ohjeeksi sanoisin, että antakaa nyt nuoret neidot reppanamiehille pillua, ettei käy niin kuin Timo Hännikäisen kirjassa Ilman, jossa kuvataan vuodesta toiseen jatkunutta selibaattia monillekin ihmisille todeksi käyneeseen tapaan. Näin siis siitä huolimatta, vaikka nyt onkin vain kansainvälinen pihvi- ja suihinottopäivä.

Joskus joutuu kysymään, mikä tätä kansaa oikein vaivaa, kun pissikset kitisevät nykyisin kaikesta, eikä kenestään ole enää mihinkään. Selitykseni on, että elintason jatkuva nousu on totuttanut ihmiset valittamaan kaikesta ja näkemään elämään sisältyvät mikroskooppisen pienet tasa-arvo- ja muut ongelmat järkyttävän suurina. Hyvinvoinnin malja on noussut kukkuralle ja valahtanut yli. Tuloksena on ollut kasa syrjään tietoisesti hakeutuvia nuoria, joiden yliherkkyys kaikelle havaitaan lopulta yhteiskuntakelvottomuutena.

Myöhäiset kansainvälisen naisten päivän (8.3.) onnittelut ja ennakoivat Minna Canthin kunniaksi vietettävän tasa-armon päivän (19.3.) toivotukset kaikille.

Tasa-arvoa miehille ja naisille

Keräilin poikaiällä postimerkkejä, ja eräässä niistä oli Minna Canthin kuva. Joskus pohdin, mitä hän mahtoi tehdä saadakseen kunnian päätyä postimerkkiin. Rohkenin epäillä myös hänen sukupuoltaan, sillä kuvassa näytti olevan todellinen über-tankki, jonka ryhdikäs asento veti vertoja marskalkka Mannerheimille (voitte vertailla asiaa täältä ja täältä).

Viime tiistaina Minna Canthin päivänä 19.3. vietettiin tasa-arvon päivää. Tasa-arvon käsite on filosofisesti epäilyttävä, sillä jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan. Arvon käsite onkin hierarkkinen. Voidaksemme tunnistaa arvoja, jotkin arvot pitää määritellä tärkeämmiksi kuin toiset. Tämä taas perustuu kykyymme ja velvollisuuteemme erottaa hyvä huonosta, hyödyllinen haitallisesta ja oikea väärästä.

Myöskään suvaitsevuus ei voi olla valikoimatonta, vaan sen pitää perustua arvostelukykyyn ja valitsemiseen. Jos arvojen kesken vallitsisi tasatilanne, eläisimme yksiarvoisuudessa, eli totalitarismissa. Välttääkseen tämän kiusallisen mielleyhtymän myös perustuslakimme kirjoittaja on puhunut vain yhdenvertaisuudesta eikä tasa-arvoisuudesta.

Tasa-arvo on siis filosofisesti varsin kompleksinen ihanne. Selvää joka tapauksessa on, että mikäli tasa-arvoa on, se kasvaa tai heikkenee yhdessä koskien kaikkia ryhmiä. Kun jonkun asema kohentuu, toisen useasti heikkenee, jolloin tasa-arvon kokonaismäärä ei välttämättä nouse. Oikeudenmukaisuus taas ei ole tasa-arvoa, vaan sen pitää seurata ansaintaperiaatetta.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuottaa sukupuolista tasa-arvoa miehille, mutta samalla myös naisille, sillä sitähän tasa-arvo merkitsee. Tasa-arvoa ei voida tuottaa erikseen vain tietyille ihmisryhmille, sillä se olisi vastoin tasa-arvon olemusta. Niinpä tasa-arvoa ei tavoiteta telaketjuilla. Otetaanpa pari esimerkkiä.


Nykyistä paremmat terveystarkastukset miehille

Syöpäsairaudet näyttävät kohtelevan ihmisiä sukupuolisen tasa-arvon mukaisesti, sillä sukupuolisidonnaisia syöpiä löydettiin viime vuonna sekä miehiä että naisia koskien melkein yhtä paljon. Miesten eturauhassyöpiä todettiin vuoden aikana hieman yli 5000 ja rintasyöpiä noin 5000.

Sen sijaan terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa miehiä ja naisia ei kohdella tasavertaisesti. Naisille on jatkuvat rintaryöpäseulonnat ja mammografia. Miehille ei systemaattisia eturauhastutkimuksia järjestetä.

Jokin aika sitten eräs THL:n naispuolinen lääkäri selitteli televisio-ohjelmassa, että miehille tutkimuksia ei tarvitse tehdä, koska yli 90 prosenttia eturauhassyövistä paranee. Mutta täytyykö kaikki jättää vain jälkikäteishoitojen varaan? Tutkimusten mukaan eturauhassyöpä on levitessään tappava.

Haastatellun lääkärin argumentaatiossa oli puolustelun sävyä. Terveyshallinnolle on kunnia-asia olla oikeassa ja puolustaa omaa linjaansa, vaikka väärässä olisikin. Norsunluutorneista ei laskeuduta varsinkaan silloin, jos on tullut sinne kepeillä ajetuksi.

Siis tutkimukset voimaan. Koska miehet kuolevat naisia nuorempina, olisi perusteltua tehdä miehille myös laajempia terveyskatsastuksia.


Erektiolääkkeet korvattaviksi tai vapaiksi

Toinen merkittävä epätasa-arvon aihe on, että miesten erektiolääkkeistä ei myönnetä yleistä Kela-korvausta, vaikka kyseessä on sekä fyysisesti että psyykkisesti tärkeä asia eikä mikään mukavuustekijä, huvittelu tai ylellisyys, kuten usein väitetään.

Miesten ja yleisen seksuaaliterveyden laiminlyöminen on väärin, sillä nauttisihan siitä monessa tapauksessa nainenkin. Nykyisessä puritaanisessa, rangaistusfetisistisessä ja seksuaalisuutta vaarallistavassa yhteiskunnassa nautinnot arvotetaan ikään kuin niissä olisi jotakin pahaa. Katsotaan, että kärsimys kirkastaa sielua. Miestä alistetaan tai laiminlyödään etuoikeutetuksi (virheellisesti) mielletyn sukupuoliroolinsa vuoksi.

Erektiolääkkeet ja niiden geneeriset valmisteet pitäisi tehdä Kela-korvattaviksi tai reseptivapaiksi, kuten muutamissa Etelä-Euroopan maissa. Viagran, Cialiksen ja niiden rinnakkaisvalmisteiden vapaus saattaa olla yksi syy eteläisten maiden aktiivisempaan seksuaalikulttuuriin, ja vapauttamisesta voisi olla apua myös Suomen heikkoon syntyvyyteen.

Viagralla voitaisiin kohottaa myös ”taitettua indeksiä” koskevan puheen tasoa. Mutta tasa-arvon alkajaisiksi Kela-korvattavuus pitäisi saattaa voimaan.

Juonsimme Marko Ekqvistin kanssa radio-ohjelmaa Sairaanhoitajapäiviltä Messukeskuksesta 21.3.2019.

Nämä ehdotukset tulivat mieleeni, sillä monissa vaalikoneissa kyseltiin ahkerasti muun muassa apteekkioikeuksista ja perättiin kannanottoja kysymykseen, pitäisikö yleisimpiä reseptivapaita lääkkeitä myydä ruokakaupoissa ja kioskeissa.

Kysymys apteekkien toimiluvista on nähdäkseni marginaalinen, sillä ihmiset voivat nykyisinkin tilata sekä käsikauppa- että reseptilääkkeitä netistä suoraan koteihinsa, eikä päänsärkypillereitäkään tarvitse kärrätä ulos supermarkettien ostoskärryissä.

Terveydenhuollossa olisi tärkeämpääkin uudistettavaa ja korjattavaa, vaikka toki myös apteekkien avaaminen kilpailulle voisi tervehdyttää tilannetta.

Mitä merkitystä asialla on tasa-arvon kannalta? Olenko miesasiamies? – En. Olen MGTOW-mies, siis mies, joka kulkee omia polkujaan (men go their own ways). Miesasiamiehenä toimiminen olisi nähdäkseni vain käänteistä feminismiä, joka hyödyntää samoja menetelmiä, eli tasa-arvon tavoittelua irrallisena ja eturyhmäpoliittisena asiana – näkemättä, että tasa-arvo on yhteinen asiamme.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Maria Zidan ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela käynnistivät yhdessä kolmannen allekirjoittajan, Sini Al-Musawin, kanssa vuoden 2018 alkupuolella kansalaisaloitteen ilman selvää suostumusta tapahtuneiden sukupuoliyhdyntöjen määrittelemiseksi raiskauksiksi.

Nykyisin raiskaus on toisen pakottamista sukupuoliyhteyteen käyttämällä fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Raiskauksen määritelmää on jo aiemmin laajennettu niin, että raiskaus on kyseessä myös silloin, jos henkilö on kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

”#Suostumus2018” -hankkeen tavoitteena on kiristää seksuaalisen käyttäytymisen normiruuvia niin, sukupuoliyhteys ilman toisen suostumusta olisi raiskaus.

Hanke sai tarvittavat 50 000 allekirjoittajaa syksyllä 2018, ja lakialoitteen alullepanijat päättivät siirtää eduskunnalle antamisen vaalien yli toiveenaan, että sen kannattajat saisivat hyväksymiseen riittävän enemmistön istuntosaliin.

Mikä sitten ”#Suostumus2018”-kansalaisaloitteessa on vääristynyttä ja miksi hanketta ei pitäisi edistää eikä hyväksyä?


Oikeudelliset ja teonteoreettiset perustelut

1) Suostumuksen tai suostumattomuuden todisteleminen on jälkikäteen vaikeaa tai mahdotonta luotettavasti. Suostuminen tai suostumattomuus seksuaaliseen kanssakäymiseen ilmaistaan usein ei-kielellisesti ja ei-todisteellisesti. Seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtymistä ”ilman selvää suostumusta” ei voitaisi kriminalisoida luotettavan näytön hankkimisen vaikeuden vuoksi.

2) Suostumusajattelun prosessioikeudellinen puutteellisuus on ilmeistä myös toiminta-aktin intentionaalisuuden osalta. Oikeudellisessa ajattelussa tekoa tarkastellaan tekijän tarkoitusten, kuten tahallisuuden tai tahattomuuden, näkökulmasta. Tämä on tärkeää, sillä onhan tahaton kuolemantuottamuskin aivan eri asia kuin vakain aikein tehty murha. Jos huomio kiinnitettäisiin tekijän tarkoitusten sijasta uhrina pidetyn mielipiteisiin, uhrilla olisi mahdollisuus (a) muuttaa mielipidettään tuuliviirin tavoin teon jälkeen ja (b) päättää siitä, mitä tekijä ajattelee! Näin ”rikoksen” määritteleminen siirrettäisiin tekijän tarkoituksista hänen kykenemättömyyteensä lukea uhrina pidetyn ajatuksia. Tämä puolestaan olisi vastoin vuorovaikutuksen olemusta, sillä ihmiset eivät yleensäkään ole meedioita, jotka voisivat arvata toistensa tahtotiloja täydellisesti.

3) Mikäli suostumusajattelu hyväksyttäisiin, raiskauksen uhriksi laittautuneilla tai päätyneillä olisi seksuaalisen kanssakäymisen jälkeen mahdollisuus väittää sukupuoliaktin tapahtuneen tahdon vastaisesti. Näin voisi käydä esimerkiksi silloin, jos uhreina pidetyt ovat tyytymättömiä seksiin tai haluavat esimerkiksi kostaa kaunojaan kumppaneilleen. Koska tarkastelu olisi siirretty tekijän tarkoituksista uhrina pidetyn tahtotilaan, tämä antaisi kaiken vallan asioista päättämiseen uhrina pidetyn käsiin. Syyttäminen ja oikeuskäsittely tuottaisivat tuomioita automaattisesti, sillä oikeudessahan ollaan juuri siksi, että uhriksi väitetyllä on kielteinen näkemys seksuaalisesta kanssakäymisestä syytetyn kanssa. Tuomion saamiseksi voisi käytännössä riittää uhrin asemassa olevan ilmoitus oikeudelle. Oikeudellisessa ajattelussa ei todistusaineistona voida kuitenkaan pitää uhrin omaa mielipidettä, joka on kaiken lisäksi voinut muuttua mielivaltaisesti.

4) Suostumusajattelu voisi olla kielteistä myös uhrin roolissa olevan omalta kannalta. Ihminen voi suostua mihin tahansa esimerkiksi ollessaan lapsi. Suostumusaloitteen hyväksyminen heikentäisi uhrin oikeusturvaa, sillä subjektiivista suostumista voitaisiin pitää myös positiivisena näyttönä siitä, että oikeutus kanssakäymiseen joka tapauksessa on, vaikka teko ei olisikaan objektiivisiin arviointiperustein hyväksyttävä.

5) Raiskauksen yrityksenä voidaan jo nykyisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön puitteissa pitää kanssakäymisen päättymistä toisen kieltäytymiseen, jos uhrina pidetyn ”ei”-sanaa pidetään merkkinä seksuaalisesti aloitteellisen väkivaltaisesta suhtautumisesta. Tällöin toisen osapuolen kieltäytyminen ikään kuin tuottaa toisen tekemän raiskausyrityksen, mikä on loogisesti kestämätöntä. Kiellon vahvuus ei aiheuta tai ilmennä toisen ihmisen teon voimistumista, niin kuin kieltotaulujen ripustelu ei yleensäkään aiheuta sitä, että teonakti voimistuisi.

6) Vastuuta tai päätäntävaltaa määrätä omista tekemisistä ei pitäisi muissakaan yhteyksissä ulkoistaa tai siirtää tekijältä toisille yksilöille tai yhteiskunnalle. Vastuu voi olla tekijällä vain, mikäli hänet nähdään päätäntävaltaisena asiasta. Jos päätösvalta siirrettäisiin uhrin asemassa olevalle, hänelle kuuluisi itse asiassa kaikki vastuu raiskatuksi joutumisesta mutta toisaalta myös seksuaalisen kanssakäymisen onnistumisesta. Tässä tapauksessa uhri voisi olla itse syyllinen kaikkeen ja vastuussa kaikesta.

7) Seksuaalisen kanssakäymisen kyseessä ollessa toiminnan luonne tukee vastuun ja vallan mieltämistä yhteiseksi ja jaetuksi eikä syyllistävästi: jommankumman viaksi. Todistelutaakkaa ei pidä kuitenkaan jakaa osapuolten kesken juridisesti. Mikäli suostumuksen todistelutaakka jaettaisiin niin, että myös rikoksesta epäillyn tulisi todistaa, että rikosta ei ole tapahtunut, kyse olisi seksuaalisen vallan lukitsemisesta uhriksi laittautuneen käsilaukkuun asioissa, jotka eivät alkuunkaan ole todistettavissa.

8) Suostumusajattelun ongelmallisuus koskee myös ”avioliitossa tapahtuvaa raiskausta”, joka on jo kriminalisoitu Suomessa. Asian ollessa virallisen syytteen alainen rikos, syyttäjä voi nostaa syytteen uhrin vastustuksesta huolimatta, mikäli ”julkinen etu” sitä vaatii. Tämä merkitsee julkisen vallan tunkeutumista ihmisten makuuhuoneisiin ja on vastoin avioliiton olemusta. Avioliittohan merkitsee suostumista myös seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten ’avioliitossa tapahtuva raiskaus’ on ristiriitainen käsitekyhäelmä. ”Avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” saattaminen rangaistavaksi oli ympyrän neliöimistä ja vastoin avioliiton ideaa, sillä suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen on annettu jo avioliiton solmimisen yhteydessä. Mikäli jompikumpi sittemmin peräytyy lupauksestaan eikä suostu seksiin vaan alkaa syyttää toista raiskauksesta, hän tulee itse rikkoneeksi antamansa lupauksen tai suostumuksen. Avioliiton näkökulmasta rangaistavana tai vähintään moitittavana voitaisiin pitää suostumattomuutta seksiin.

9) Suostumuksen puuttumisen ja avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisointi ovat pahasta viedessään osapuolilta mahdollisuuden keskinäiseen sovitteluun ja anteeksiantoon. Osapuolilla pitäisi olla mahdollisuus myös katua seksuaalisen kanssakäymisen epäonnistumista, joten rikosoikeudellinen lähestymistapa muistuttaa herkkyydeltään giljotiinin terää.


Oikeussosiologiset, psykologiset ja kriminaalipoliittiset perustelut

10) Myös hankkeen sosiologinen ja psykologinen puoli on huteralla pohjalla. Suostumuksen vaatimisella pidätettäisiin seksuaalinen valta suostumattomalle osapuolelle, ja toinen (yleensä mies) ehdollistettaisiin tai taivuteltaisiin anomaan tai kerjäämään seksiä, mikä kumoaisi miehelle ominaisen valloittajan tai suorittajan roolin seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä kohtelisi kaltoin miessukupuolta, joka heteroseksuaalisen kanssakäymisen olemuksen vuoksi on yleensä se aloitteellisempi osapuoli ja siksi alttiimpi joutumaan myös syytetyn penkille. Se entisestään pahentaisi miesten kokemia tasa-arvo-ongelmia, vähentäisi seksuaalista aloitteellisuutta ja siten todennäköisesti myös nautinnon määrää yhteiskunnassa.

11) Seksuaalisesta aloitteellisuudesta arvosteleminen on psykologisesti epäviisasta, sillä jatkuvan kurinpidon vuoksi aloitteet sammuvat helposti pois. Seksuaalisten aloitteiden tekijä ottaa suuren riskin altistaessaan itsensä torjutuksi tulemiselle. Torjuminen puolestaan vaikuttaa tuhoisasti, kun kieltely ja rangaistusfetisismi ovat muodostumassa yleisasenteiksi ”#Metoo”- ja ”Suostumus2018”-tyyppisten hankkeiden kautta. Seksuaalisten aloitteiden kohteena olevat voisivat tuntea itsensä imarrelluiksi ja kiittää aloitekykyisiä ihmisiä siitä, että heitäkin vielä on.

12) Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, kun ihmisten luonnollinen käyttäytyminen saatetaan vähä vähältä rangaistavaksi. Rikollisuus ei ole kuitenkaan vähentynyt niissä maissa, joissa langetetaan ankaria rangaistuksia, vaan juuri niissä rikollisuus laajimmin kukoistaa. Ankarat rangaistukset ovat tietenkin seuraus rikollisuudesta, mutta niillä ei ole onnistuttu kitkemään rikollisuutta pois. Myös rikollisuus voi seurata, lisääntyä tai pahentua ankarasta rangaistavuudesta. Kovien rangaistusten vuoksi yhteiskunnan oikeusperustus voidaan kokea vääräksi, jolloin rikollisuus koetaan oikeudenmukaisena ja kasvaa siksi.

13) Lähes kaikissa intohimorikoksissa rangaistusasteikon kiristäminen on väärä keino myös toivottujen käyttäytymisvaikutusten aikaansaamiseksi. Osoitettu on, että rangaistavuuden laajentamisella ja rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole käyttäytymistä ohjaavaa pelotevaikutusta. Ihmisethän eivät tee intohimorikoksia vapaan harkintansa perusteella vaan siksi, että he kokevat ne välttämättömiksi. Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaisemassa arviomuistiossa todetaan (s. 32):

”Kriminaalipoliittiseen tutkimustietoon perustuva vakiintunut käsitys on, että rangaistustason muutoksilla ei voida merkittävästi ohjailla rikollisuuden määrää. Suurtenkin rangaistustasoon tehtyjen muutosten vaikutukset jäävät yleensä hyvin vähäisiksi, eikä niiden vaikutusta rikollisuuteen kyetä välttämättä käytännössä havaitsemaan jälkikäteen.” Näin ollen ei voida puoltaa rangaistavuuden lisäämistä.

14) Koska intohimorikoksissa ihmiset toimivat halujensa ja tarpeidensa ohjaamina, ei myöskään rankaiseminen ole oikeudenmukaista. Kiinniotetut, pidätetyt, feministien läksytyksessä piestyt ja rangaistuksiin tuomitut miehet eivät voi ehkä alun alkaenkaan toimia täysin harkitusti, analyyttisesti ja suunnitelmallisesti, kuten omaisuus- ja talousrikolliset, joilla on vaihtoehtoja ja jotka siten ovat vastuussa teoistaan. Sen sijaan seksuaalisesti aktiiviset ihmiset voidaan nähdä myös itse omien intohimojensa uhreina, ja rangaistusten preventiivinen eli ennakolta eliminoiva pelotefunktio jää vähäiseksi.

15) Oikeussosiologisen ja kriminologisen tutkimuksen valossa rangaistavuus kasvattaa ihmisille rikollisen identiteetin ja siten lisää rikollisuutta. Tämä näkyy kasvatuksessa, kun pojille manipuloidaan kielteinen minäkuva seksuaalisuudesta syyllistämällä ja aloittellisuutta paheksumalla. Myös rangaistusten retributiivinen eli tilejä tasoittava sovitusvaikutus voi kääntyä yhteiskunnan vahingoksi, kun oikeus koetaan kostoksi, johon vastataan uudella kostolla. Myöskään eristäminen ei tue yhteiskuntakelpoisuutta vaan vähentää sitä.

16) Tuomiomielen ja moralismin leiskuessa ei pitäisi luoda järjestelmää, joka vain tuntuu siltä, että se vähentää rikollisuutta, vaikka se tosiasiassa lisääkin sitä. Parempi olisi pysyä järjestelmässä, joka vähentää tai rajoittaa rikollisuutta, vaikka se ei vaikuttaisi tekevän niin. Tärkeimmässä asemassa on seksuaalinormien säilyminen länsimaisina ja perusteiltaan vapaamielisinä.


Filosofiset ja vuorovaikutusteoreettiset perustelut

17) Seksuaalisessa kanssakäymisessä voi luonnollisesti tapahtua väärinkäsityksiä, tulkinnat ovat erilaisia, tahtotilat voivat muuttua ja osapuolten kokemat merkitykset vaihtelevat. Erimielisyyden mahdollisuuden poissulkeminen ja väärinkäsityksistä tai epävarmuudesta rankaiseminen eivät edistä ymmärtämistä vaan syventävät väärinkäsityksiä.

18) Seksissä on kyse kontaktin luomisesta, jonka alkuehtoja ei voida palauttaa pelkkään kieleen eikä johdella suostumusta tai epäsuostumusta yksiselitteisesti kuvaavista lauseista. Kontakteja luodaan tanssilavojen todellisuudessa esimerkiksi koskettelemalla, mikä olisi hyväksyttävä, eikä pitäisi paheksua asiaa iltapäivälehtien ja muiden moraalialarmnistien kannanotoilla, jotka ovatkin alkaneet muistuttaa kirkkotätien käsityksiä. Myös ”sopivuuden” rajaa on etukäteen mahdotonta määritellä, sillä kyse on joka tapauksessa kokeilemisesta ja tunteiden testaamisesta. Näin ollen myös väärinkäsitykset ovat mahdollisia, eikä niitä pidä alistaa rangaistusten uhalle. Seksiin päädytään, jos päädytään. ”Selvän suostumuksen” tiedustelu vaikuttaisi tökeröltä lähestymistavalta ja varmalta tavalta olla päätymättä mihinkään kanssakäymiseen.

19) Kontaktin luomisen ehdot, tilanteet ja rajat eivät ole yksiselitteisesti eivätkä kielellisesti määriteltävissä niin, että aihe voitaisiin ylipäänsä sisällyttää juridiseen keskustelukehykseen. Kyse olisi silloin ”elämismaailman kolonisaatiosta”, eli julkisen vallan tunkeutumisesta ihmisten yksityiselämään.

20) Filosofisesti katsoen ”suostumus” kuuluu aivan muuhun kuin seksuaaliseen, romanttiseen tai eroottiseen sanastoon. Se kytkee seksuaalisuuden normatiiviseen diskurssiin. Se liittyy aseksuaalisuuden, pidättäytymisen, torjunnan ja itse itsensä tai toinen toisensa rankaisemisen rekisteriin, jossa ei tunneta intohimoja.

21) Seksi kuitenkin on halua ja intohimoa, ja vaarana on, että ”#Suostumus2018”-hankkeen mukainen pyytelemään ja anelemaan taivutteleminen vaikuttaisi seksiin kahlitsevasti ja kuolettavasti. Kriminalisointi jatkaisi seksuaalisen kanssakäymisen siirtämistä intohimon, tarpeiden ja halujen maailmasta normatiiviseen viitekehykseen ja edistäisi siten seksuaalista ahdasmielisyyttä ja seksuaalisuuden vaarallistamista. Vaarassa on tietenkin myös halukkuus pariutumiseen, perheiden perustamiseen ja lisääntymiseen, ja tuloksena on yksinäisyyttä, happamuutta ja kurjuuden kokemuksia.

22) Moraalifilosofisesti tuomittavina voidaan pitää vain sellaisia tekoja, jotka ovat haitallisia tai jotka ovat sinänsä pahoja. Nykyisenä hyvän ja pahan tuolle puolen päätyneenä aikana katsotaan, että moraalista oikeutusta pitää arvioida vain haitallisuuden tai hyödyllisyyden perusteella. Jos teosta ei ole osoitettavissa selvää haittaa, se ei ole moraalisesti tuomittava. Ja vaikka haittaa olisikin, sekään ei vielä riitä tuomittavuuden perustaksi, sillä lähes kaikista teoista, joista on iloa tai hyötyä, voi olla jotakin haittaa. Eihän autoiluakaan kielletä siksi, että siitä voi olla suurta haittaa kuolonkolarien ja ilmansaasteiden vuoksi. Sama pätee seksuaalisuuteen. Myös seksuaalisuuden kriminalisoimisessa pitäisi olla maltillinen, sillä seksi on nautinnon lähde ja olennainen osa ihmisten itsetuntoa. Itsetunnon ongelmia ei pitäisi pyrkiä lääkitsemään toisiin ihmisiin kohdistuvalla uusmoralismilla, joka karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä.

23) Seksin kahlitseminen ilmaisee uustaistolaista yleisnäkemystä, jonka mukaan sosialismi ajattelee yksilöiden puolesta ja valtion pitää päättää myös yksityisten kansalaisten petipuuhista. Sen sijaan poliittisessa oikeistossa katsotaan perinteisesti, että yksilöt ovat kykeneviä päättämään asioistaan itse, ilman valtion holhousta ja väliintuloa. Vihervasemmistossa vallitsee näkemys, että valtion täytyy ohjata yksilöiden elämää, kun taas oikeistossa ajatellaan, että valtio pitää alistaa yksilöiden palvelijaksi eikä yksilöitä valtioiden kontrolloitaviksi. Sukupuolielämän alueelle levitessään vasemmistolainen yleisasenne johtaa elämänalueista intiimeimmän ja yksilöllisimmän eli seksuaalisuuden huomaamattomaan ja vähäeleiseen sosialisointiin.

24) ”Metoo”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet näyttävät pitävän tavoitteenaan rankaisemista eivätkä ymmärtämistä ja oikeudenmukaisuutta. Yltiölegalismi on seksin kyseessä ollessa yhtä turhaa ja haitallista kuin viisarin värähdyksiä tarkkaileva oikeuspositivismi on nopeusrajoitusten ylitysten kyttäilyssä kesäisillä, tyhjillä ja aurinkoisilla teillä. Yleensäkään ei pitäisi kriminalisoida asioita, joita ei voida valvoa eikä selvien määritelmien puuttuessa myöskään noudattaa vaan joista voidaan ainoastaan kurittaa ja rangaista. Tällainen on tietysti myös vihervasemmiston ajatuspajoissa taottu käsite ’vihapuhe’.

25) Seksuaalisuus ei tarvitse kuluttajansuojalakia, sillä kanssakäyminen on ”kahden kauppaa”, jossa kummallakaan henkisesti kypsällä ihmisellä ei ole moraalista oikeutta moittia eikä kiittää vain toista osapuolta aloitteellisuudesta, erehdyksestä tai yhteisestä epäonnistumisesta. On toivottavaa, että seksuaalinen kanssakäyminen perustuisi molemminpuoliseen, tai mikäli kumppaneita on useita, kaikinpuoliseen yhteisymmärrykseen. Se, että vihervasemmiston neidit eivät osaa harjoittaa seksiä ilman juridista sääntökirjaa, ei saa merkitä, että heidät pitäisi päästää päättämään siitä, kuinka muiden ihmisten pitää elää.

Edellä lausutusta seuraa, että ”#Suostumus2018”-aloitetta ei pidä edistää eikä hyväksyä. Mikäli lakialoite tulee seuraavalla istuntokaudella eduskunnan käsittelyyn, se on hylättävä.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki