Partavauvat lastenpyöräilevät Suomeen Putinin hybridiaseina – Puumalainen kannustaa

Samalla kun Lähi-idästä kotoisin olevat parrakkaat miehet ovat ylittäneet lastenpyörillä itärajamme saapuen laittomasti Suomeen, on sentapainen hybridivaikuttaminen tarjonnut Petteri Orpon hallitukselle tilaisuuden osoittaa toimintakykyään ulkoisten uhkien torjujana.

Asiaa korostaakseen pääministeri vaivautui jopa itse matkustamaan Kuhmon suunnalla sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle ja esiintymään siellä ponnekkaasti ikään kuin todistellakseen, että nyt rajat pannaan kiinni, toisin kuin vuosina 2015–2016, jolloin hän oli sisäministerinä.

Tuolloin Venäjä poljetti Suomeen toista tuhatta hybridiaseena käyttämäänsä turvapaikanhakijaa vastareaktiona Suomen, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain käynnistämälle puolustusyhteistyölle.

Nyt Venäjän kanssa ei voida neuvotella – ei edes rajaliikenteen sallimiseksi vain Suomen ja Venäjän sekä Valko-Venäjän kansalaisille, kuten 2016, jolloin Suomi suostui Venäjän toiveeseen ja esti turvapaikkaturistien lisäksi myös EU:n ja ETA-maiden kansalaisia käyttämästä itärajan asemia.

Tuosta asti Kremlin ”tiedottajat” ovat sätkineet kuin säkillinen oravia.

He ovat toistelleet omaa narratiiviaan, jonka mukaan Suomi ja Nato mukamas uhkaavat ja piirittävät Venäjää, vaikka toisesta suupielestään he vakuuttelevat, että Venäjä on aivan liian suuri eristettäväksi. 

Vaikka Venäjä siis on suuri, on henkinen tila, josta kyseinen valitus kaikaa, äärimmäisen pieni. Se tulee mikkihiirimäisestä umpiosta, jossa vivahtavat klaustrofobian ja paranoidin skitsofrenian sävyt.

 

Onko Puumis Putinin kaveri?

Nykytilanteessa ainoa keino Venäjän harjoittaman hybridisodankäynnin torjumiseen on sulkea raja-asemat Suomen puolelta, sillä Venäjä ei valvo rajaa omalta puoleltaan vaan työntää joutoväkeään tänne.

Kovin hyvää kuvaa turvapaikanhakijavirran käsittely ei Suomen viranomaisten toiminnasta anna, vaikka (ja koska) asioita hoidetaan säntillisesti, ”kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan”. 

Surkeimman esimerkin pykäläkoreografisesta kirpunnyljennästä antoi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka torppasi itärajan rajoitustoimet. Hänen mukaansa itärajan sulkeminen ei takaa mahdollisuutta hakea turvapaikkaa kansainvälisten säädösten mukaisesti.

Voidaan kysyä, onko Suomen valtio olemassa vieraiden maiden kansalaisten etujen turvaamiseksi. Emmekö muodostakaan suvereenia valtiota, jolla on oikeus itse päättää siitä, keitä se päästää alueelleen ja keitä ruokitaan veronmaksajien piikkiin?

Asiassa ei pitäisi tuijottaa yksinomaan kansainvälisiin sopimuksiin. Suomen viime vuonna uudistetun rajavartiolain 16 § antaa täydet mahdollisuudet rajan tilapäiseen sulkemiseen ja turvapaikkahakemusten vastaanottamisen rajoittamiseen. Siellä sanotaan näin:

Valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Sisäministeriö päättää kiireellisissä tilanteissa tarvittavista välittömistä toimenpiteistä, kunnes valtioneuvosto ratkaisee asian. Sisäministeriön on esiteltävä tekemänsä päätös viipymättä valtioneuvoston yleisistunnolle.

Valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, ja jos kyse on:

1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai

2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.

Nämä tunnusmerkit toteutuvat nyt, ja paperittomien tulijoiden hakemuspaperien käsittely voitaisiin helposti keskittää sinne, minne he eivät pääse niitä tuomaan, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

On myös on kysyttävä, eikö apulaisoikeuskansleri tunne tai osaa lukea lakia. Kerta ei olisi suinkaan ensimmäinen ylimmissä oikeusviranomaisissa ja yliopistoissa. Omilla laintulkinnoillaan Suomen oikeusoppineet ovat yleensäkin pyrkineet maksimoimaan ulkomaalaisten edut ja oikeudet Suomessa kantaväestön tappioksi sekä lietsoneet siten eripuraa.

Yksinkertaisimmankin ihmisen pitäisi ymmärtää, että Venäjä on ottanut maahanmuuttajat aseekseen ja koettaa laittaa Suomen tekemään vaikeita valintoja yhtäältä oikeusvaltion ja kansainvälisen normiston ja toisaalta valtiollisen turvallisuutemme välillä. Tavoitteena on syyttää Suomea sitten joko kansainvälisten tai omien periaatteidensa rikkomisesta.

Venäjää voidaan venäläisten omastakin mielestä pitää turvallisena maana, josta tuleville ei ole velvoitetta myöntää sen enempää turvapaikkaa kuin tilapäistä suojeluakaan. Vastuuta kuuluu myös niille tulijoille, jotka suostuvat marssimaan Putinin marionetteina tänne.

Turvapaikan hakemisen verukkeella ei pidä sallia turvattomuuden tuomista Suomeen. Perustuslakimme 7 §:n mukaan myös oikeus turvallisuuteen on perusoikeus, eikä kansalaisten turvallisuutta pidä horjuttaa ryhtymällä muualta tulevien suojelijaksi tai yleisen turvallisuuden takaajaksi toisissa maissa.

Olisi naiivia signaloida hyveellisyyttä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisella, sillä juuri sen tapainen oikeusvaltion näytteleminen sataa onnistumisena Putinin laariin.

Siihen peliin ei pidä missään tapauksessa lähteä mukaan. Puumis antautukoon Venäjän hybridivaikuttamiseen yksinään tai saarnatkoon ihmisoikeuksista Putinille!

Totuus on nimittäin sellainen, että Venäjä on nuo ihmiset rajalle työntänyt, joten on viime kädessä Venäjän vastuulla, miten Venäjällä useita vuosia oleskelleille lähi-itäläisille käy molemmin puolin suljetulla rajavyöhykkeellä. 

Mikko Puumalainen on sama mies, joka vähemmistövaltuutettuna vaati professori ja uskonpuhdistaja Tatu Vanhasen tieteellisistä älykkyystutkimuksista rikosoikeudellista tutkintaa rasismikorttia heilutellen, onneksi tuloksetta.

Harhalaukauksesta oli tosin se Puumalaiselle itselleen myönteinen tulos, että hän vihreiden Tuija Braxin nimittämänä päätyi entistä korkeampaan ja kovapalkkaisempaan virkaan, jossa hän hopeinen sädekehä päänsä päällä päättää nyt yksin Suomen ulkopolitiikasta.

Mikäli tämä jää voimaan, annetaan yhden kellokkaan laittaa mielipiteellään kapulan rajapolitiikan rattaisiin ja hirttää valtiollisen turvallisuutemme pelkkään sääntöeettiseen moraaliposeeraukseen ja dynamiittityperään lakipositivismiin.

Silloin kun on vedottu yleiseen pelastamis- ja auttamisvelvollisuuteen, on puolestaan sorruttu hermeneuttisiin tulkintojen venytyksiin pitkälle lain kirjaimen ohi. Aina sen mukaan, mikä on palvellut Demokraattisten Lakimiesten ja muiden ihmisoikeustalebanien tarkoitusperiä.

Mitä pitäisi tehdä?

Eräs oikeudellisesti pätevä keino (1), jolla voitaisiin estää Venäjää synnyttämästä Suomen rajavyöhykkeelle humanitaarista kriisinäytelmää, olisi säätää Suomeen samantapainen laki, joka on voimassa Liettuassa.

Se erottaa spontaanin turvapaikanhaun valtioiden fasilitoimasta muuttoliikkeestä ja estää jälkimmäisen. 

Myös Viro on yhdessä Liettuan kanssa soveltanut voimakeinoihin perustuvaa push back -taktiikkaa onnistuen työntämään tuhansia maahan pyrkijöitä takaisin Venäjälle ilman, että EU olisi ripittänyt kyseisiä maita ”oikeusvaltioperiaatteiden” rikkomisesta.

Suomen hallitusten toiminta on ollut huonoa ja hidasta, koska tällaista lakia ei ole Suomeen tehty, eikä saada vieläkään. Syynä on etupäässä edellisen hallituksen vitkastelu ja toisaalta Euroopan unionin ihmisoikeusteollinen ilmatilanvalvonta.

Lievempi keino (2) olisi niin sanottu rajamenettely, joka mahdollistaisi kielteiset turvapaikkapäätökset jo rajalla tai sen läheisyydessä olevassa järjestelykeskuksessa ilman, että tulijoita päästetään liikkumaan sen enempää vastaanottokeskuksiin kuin sieltä eteenpäin. Orpon hallitus on luvannut tuoda rajamenettelyesityksen eduskunnan käsittelyyn vasta ensi huhtikuussa, ja tästä poiketen asia olisi käsiteltävä kiireellisesti ja nopeutettua käsittelyn järjestystä noudattaen.

Kolmas ja täydentävä keino (3) olisi solmia palautussopimukset Lähi-idässä ja Afrikassa sijaitsevien lähtömaiden kanssa siten, että ne ottaisivat vastaan muitakin kuin rikoksesta tuomittuja kansalaisiaan. Tällöin esimerkiksi Somaliasta ja Irakista lähteneet voitaisiin palauttaa suoraan sinne, mikäli Venäjä tai jokin muu kauttakulkumaa ei heitä takaisin ota.

Edellinen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) oli täysin haluton viemään muun muassa Somalian kanssa neuvoteltuja palautussopimuksia loppuun. Siksi uuden sisäministerin Mari Rantasen (ps.) tulisi saattaa sopimukset nopeasti voimaan. Käytettäköön vipuina vaikka kauppapolitiikkaa tai kehitysmaapolitiikkaa.

Järkiinsä on tultu jopa Ruotsissa, jossa hallitus vaatii ulkomaalaisten oleskeluluvan perumista ja maasta poistamista muidenkin ongelmien kuin rikosten vuoksi, ja täyskäännettä turvapaikkapolitiikkaan on ehdotettu myös Suomen hybridiosaamiskeskuksesta.

On muistettava, että Venäjä käyttää Suomea vastaan pakolaisasettaan, koska sen sotavoimat ovat kiinni Ukrainassa.

Hallituksen tulisi kiristää otettaan myös suhteessa venäläisten toimintaan Suomessa.

Venäläisten on sallittu tänä vuonna ostaa Suomesta yli sata kiinteistöä, vaikka ostokiellot mahdollistava laki on ollut jo pitkään voimassa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo soveltaneensa sitä vain kolmessa tapauksessa.

Kaikki tämä on tapahtunut tai jätetty tekemättä, vaikka Venäjä on sosialisoinut muiden muassa valtionyhtiö Fortumin Venäjän-omistukset. Sen sijaan venäläisperäisten Teboilin ja Yangon liiketoimintaa ei ole otettu valtion haltuun Suomessa.

Myös Ahvenanmaan konsulaatti pysyy turhanpäiten auki ja demilitarisointi voimassa, vaikka Venäjä on militarisoinut Ukrainan pinta-alasta yhtä suuren prosenttiosuuden kuin Neuvostoliitto ryösti Suomelta viime sodissa!

 

Poliittinen hyöty Suomen hallitukselle?

Kyynisesti arvioiden Putinin toimeenpanemasta hybridi-iskusta voidaan nähdä kertyvän hyötyä Orpon hallitukselle. Ulkopoliittinen kriisi nimittäin mahdollistaa rivien ampumisen suoriksi sisäpolitiikassa.

Kremlin masinoima ihmisten kuljettelu rajoille voidaan nähdä lahjana Petteri Orpolle, sillä se mahdollistaa huomion kääntämisen ulkoiseen turvallisuuteen samalla kun Suomen eduskunnassa riidellään sisäpoliittisesti kiperistä perusturvan leikkauksista.

Siihen riitelyyn on myös syytä, sillä Kokoomus on asettanut Suomen kansalaisten perusturvan ja etenkin asumistuen uhatuksi. Sellaisen politiikan takaajaksi mennessään työväenpuolue Perussuomalaiset tekee kohtalokkaan virheen, vaikka maahanmuuttopolitiikassa puolue onkin onnistunut. Nämä asiat toisaalta liittyvät myös yhteen, sillä suomalaisten sosiaaliturvahan on uhattuna siksi, että sosiaalietuusperäiset maahanmuuttajat ovat syöneet siitä suuren osan.

Ulkoinen uhka voi hetkellisesti yhdistää kansakuntaa, mutta sisäistä turvallisuuttamme murentaa pitkävaikutteisesti se, että maahamme saapuu epäperäisiä tulijoita, jotka ylittävät rajan laittomasti, lausuen turvapaikkaprosessin käynnistävän taikasanan asylum.

Mikään ei takaa, että tulijat eivät ole Wagnerin palkkasotilaita tai Mantsurian kandidaatteja, jotka asettuvat taktiseen takalinjaan. Venäjä valtasi myös osan Ukrainasta käyttämällä tunnuksettomia sotilaita, joita sanottiin pieniksi vihreiksi miehiksi.

Joka tapauksessa muotivaatteissa saapuneet lähi-itäläiset ovat tehneet muutakin kuin deittailleet superkalliilla blingipuhelimillaan. He ovat aiheuttaneet sekasortoa sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa ja tehneet täällä vakavia omaisuus- ja väkivaltarikoksia, joista pitää tehdä heti alkuunsa loppu.

---

Päivitys 23.11.2023: Puumalainen korjasi arviointivirheensä, kun hallitus oli näytellyt korjaavansa oman ”virheensä”, ja esitti lopulta raja-asemien sulkemiselle Ylen mukaan ”vihreää valoa”. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tietenkin laillisuudenvalvonta, mutta sitä tulisi suorittaa oikeasuhtaisesti ja yhteiskunnallisen tilannearvioinnin pohjalta. Valtioneuvoston kivijalassa eivät ole lamput liioin loistaneet nimenomaan virheän politiikan vuoksi.

Päivitys 26.11.2023: ”Rajan sulkemisessa” on toistaiseksi puhuttu vain raja-asemien sulkemisesta. Vaikka viralliset rajanylityspaikat saataisiinkin kiinni, jää muu osa rajasta kuitenkin helposti ylitettäväksi ja siinä mielessä ”auki”. Suomen Venäjän-vastainen maaraja on 1289,3 kilometrin pituinen. Kun Venäjä kannustaa ylittämään rajan ”vaikka rynnäköllä”, on pohdittava, Nakke Nakuttajaako noille ”tulijoille” pitäisi lukea.

Päivitys 28.11.2023: Valtioneuvosto teki lopulta välttämättömän ja sulki koko itärajan, tosin vain kahdeksi viikoksi ja noin kaksi viikkoa liian myöhään, jolloin Suomeen oli ehtinyt valua taas tuhat uutta ”tulijaa”. Kun yhdellekään ei myönnetty turvapaikkaa, he ilmeisesti nauttivat nyt ”tilapäistä suojelua”. Palattuaan virkaansa oikeuskansleri Tuomas Pöysti ymmärsi alaistaan paremmin, että ”[t]ämä ei ole maahamuuttokysymys. Tämä on kansallisen turvallisuuden kysymys.” Ihan itse keksi?

Rajan sulkeminen voi luonnollisesti olla myös Putinin tavoite, jotta Kreml voisi syyttää Suomea ”Venäjän eristämisestä”. Näin kaikki olisivat ilmeisesti tyytyväisiä. Ongelmallista asiassa on vain se, että Venäjän hyökätessä lähes kaikki mitä Suomi tekee, kääntyy helposti Venäjän propagandavoitoksi.

Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Hullu-Putinin vallankäytön kuolinkouristukset tarjoavat anteliaan alustan oidipuskompleksin purkamiselle. 

Siksi on ihmeellistä, että poliittinen vihervasemmisto ei ole sättinyt häntä yhtä henkilökohtaisilla vihanpurkauksilla kuin Donald Trumpia, joka on edelleen vihervasemmistolaisen median hampaissa, vaikka hän teki Yhdysvaltain presidenteille harvinaisesti eikä aloittanut yhtään sotaa.

Mutta minäpä yritän nyt nipsaista sulkakynän rauhankyyhkyseltä.

Koetan seuraavassa pohtia Putinin hulluuden lajeja ja sitten myös sitä, minne hänen tiensä käy ja mitä sodan jälkeen.

Putinin hulluuden lajeja on neljä, ja niitä voidaan kuoria auki kuin sipulin kerroksia – tai nostella esiin kuin eukkoja puumaatuskoista. Aloitetaan kuitenkin sisäpuolelta.

 

Putinin hulluuden lajit

1) On mahdollista, että Putinia vaivaavat hänen tajuntansa sisäiset ongelmat, jotka voivat olla perinnöllisiä ja osittain biologisperäisiä, kuten skitsofrenia. Jakomielisyyden piikkiin on laitettu vuosien saatossa monenlaisia oireita bipolaarisesta eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä paranoiaan eli vainoharhaisuuteen.

On mahdotonta nähdä, hyppiikö Putin nyt bunkkerinsa seinille tai kuinka maanis-depressiivinen hän on. Enemmänkin hänen oireensa viittaavat deluusioihin, eli harhaluuloihin, jotka tukevat hänen tulkitsemistaan paranoidiksi skitsofreenikoksi.

2) Putinin paranoia ei ole niinkään kverulatorista eli valitteluvainoharhaisuutta, kuin hyökkäävää. Sen takana on kompulsiivinen eli pakkomielteinen näkemys oman persoonansa ja Venäjän historian kuulumisesta yhteen.

Kyseessä on siis myös persoonallisuushäiriö, jota tehostaa koronakriisin syventämä eristäytyminen ja vieraantuminen todellisuudesta. ”Nurkkaan joutumisestaan” huolestunutta Putinia vaivaa klaustrofobia eli ahtaan paikan kammo rajoiltaan sinänsä avaralla Venäjällä.

3) Edellä mainitut yksilöpsykologiset selitystekijät voivat kuvata Putinin pään sisäpuolta. Mutta hänen tajuntansa harhautuminen voi olla myös ulkoista alkuperää, ja sitä voidaan selittää sosiaalipsykologisesti – vähän niin kuin marxilais-leniniläisessä tajunnan heijastusteoriassa ajateltiin, että ihmisen tajunta on ulkoisista oloista opittua ja ulkoa sisään heijastunutta kuvaa.

Mikäli ihmiselle annetaan jatkuvasti väärää, virheellistä ja todellisuutta vastaamatonta informaatiota ulkopuolelta ja hän omaksuu ne ajattelunsa ja toimintansa osaksi, tulos on fataali. Megalomaniana eli suuruudenhulluutena ilmenevä oireyhtymä on tyypillinen diktaattoreille, jotka ovat pitkään vallassa ja joita mielistellään koston, raivokohtausten tai teloitusten pelossa. Hullulle ollaan mieliksi. Näin syntyy ilmiö, että ”valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti”.

Putinille on ilmeisestikin syötetty jatkuvasti väärää informaatiota esimerkiksi asevoimien kyvykkyydestä, ja siksi hänestä on tullut esikuntiensa vanki. Lähipiiri puolestaan on pitänyt hullua tyytyväisenä oman asemansa turvaamiseksi. Se on osa Venäjän poliittista järjestelmää, joka rakentuu sosiaalisen ja taloudellisen valheen varaan. Lauma on seurannut johtajaa, ja johtaja on seurannut laumaa. Suuren liiderin otteessa koko konglomeraatti on ajautunut lopulta harhaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että Putin ei ole oireistaan huolimatta teini. Joskus vastaavia oireita voi esiintyä myös teini-ikäisillä, jotka sanovat ”mee pois ja laita ovi kii!”

Toinen tärkeä näkökohta on, että ulkoa sisään -periaate voi selittää harhaisuuden syntyä uskottavasti, mutta hulluuden sisäistymistä ei pidä ymmärtää dogmiksi, kuten neuvostopsykologiassa tehtiin. Mikäli ihmisyys redusoitaisiin (palautettaisiin) ulkoisiin yhteiskunnallisiin oloihin tai johdeltaisiin pelkästään niistä, sellainen materialismi antaisi aseet poliittiselle manipulaatiolle, jonka mukaan ihmisyksilöitä voidaan ja pitääkin muokata yhteisön normien mukaiseksi.

Tosiasiassa rationalismi ja demokratia nojaavat avoimeen eri mieltä olemiseen ja kilpailuun, eivätkä mihinkään konsensukseen. Länsimaisen filosofian mukaan ihmisyksilön ei pidä olla seinä, johon voidaan sprayata mitä tahansa. Putinilla on nyt kuitenkin graffiti otsassaan, ja siinä lukee ”NPC” (non-playable character).

4) Putinin hulluus voi tietenkin olla myös dramaturgista, näytelmällistä ja harkittua hulluutta. Hän siis esittää suuruudenhullua lisätäkseen ydinpelotteen uskottavuutta ja ampuu siksi supersoonisia harhalaukauksia pitkin Ukrainan aroja. Hän identifioituu rooliinsa mestarillisen hyvin. Tällainen hulluuden ulkoinen kerros karisee kuitenkin helposti pois, sillä näytelmällä kuin näytelmällä on alku ja loppu.

Media kuin media korostaa nykyään narratiivisuutta eli tarinallisuutta viestintänsä osana. Sekin on melko hullua, sillä ihmiset eivät halua Storytelliä vaan totuutta. Jollain tavallahan asiat aina lopulta ovat.

Siksi dramaturginen hulluus päättyy aina, kun esirippu revitään pois tai putoaa kantimistaan, ja paljastuu, että keisarilla ei ole vaatteita. Toisaalta on mahdollista, että Putinin hulluus ei olekaan näytelmällistä vaan aitoa ja koostuu kohdissa 1–3 mainituista hulluuden lajeista.

Putin ja hänen suosijansa ovat osoittautuneet suunnattomaksi ongelmaksi koko maailmalle. Hän on tapattanut ja vammauttanut kymmeniätuhansia ihmisiä ja tuhonnut omaisuutta pelkästään Ukrainassa noin tuhannen miljardin euron arvosta. Taloudelliset vahingot koko maailmanyhteisölle ovat mittaamattomat. 

Voi olla, että hän ja esikuntansa eivät tarkoittaneet tätä. He laskelmoivat sodan päättyvän nopeasti ja itselleen voitokkaasti. He jäivät yllättäen vangeiksi sotaan, joka ei kannattanut.

Suomenlinna kesällä. Kuva: J. H.

Vallanvaihto Venäjällä?

Liikekannallepanon myötä venäläiselle rahvaalle käy selväksi, että Putinista ja hänen hallinnostaan on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vain kutsuntatoimistojen virkailijat rikastuvat.

Tarkastellaanpa hetkisen myös sitä, millä tavoin Putin todennäköisesti väännetään pois vallasta ennen seuraavia vaaleja. Pajariluokan perillisen, eli oligarkkien, silovikkien ja sivilikkien – saati tavallisen kansan – etu ei kestä nykyregimen jatkamista Kremlissä.

Luettelin mahdollisuudet jo edellisessä kirjoituksessani. Ne ovat: (1) kaduilta ja kujilta alkava kansalaiskapina, (2) federaation rakoilu tai luhistuminen tasavaltojen itsenäistymispyrkimyksiin, (3) oligarkkien, silovikkien tai sivilikkien tekemä palatsivallankeikaus tai (4) asevoimien käyttöä koskevassa konfliktissa myös armeijan toimeenpanema vallankaappaus.

Ad 1. Panssarivaunujen katoilta alkava vallankumous on Venäjällä harvinainen. DDR:ssä kommunismin ajan vastavallankumous tosin kulminoitui Berliinin muurilla kansalaiskapinana. Sitä edisti, että ihmisillä oli selvä tavoite – Saksojen yhdistäminen – ja se tapahtui itsestään, kun piikkilanka kerättiin pois.

Venäjällä kumous olisi sisäinen, eikä sillä ole referenssiä ulkopuolella. Siksi sitä on vaikeampi toimeenpanna. Neuvostoaikaista NKVD:tä muistuttava Venäjän kansalliskaarti pitää ihmiset kurissa ja taluttaa kapinallisia kuin sikaa korvasta teurasautoon sikäli kuin tilaa vielä on. Kansalliskaartia tukee mellakkapoliisi, jonka vaatteissa lukee traagisesti ”HOMO”, tosin peilikuvana. Sanonta ”katsokaa peiliin” sopinee identiteettipoliittisesti myös heille.

Ad 2. Laajaa kansalaiskapinaa vaikuttavampi ele on, mikäli Venäjän federaation tasavallat alkavat osoittaa itsenäistymispyrkimyksiä. Venäjällä pelätään traumaattisesti ja kroonisesti sisäistä sekasortoa, ja sellainen voisi pikemminkin edistää Putinin jatkamista vallassa. 

Venäläisillä on huonoja kokemuksia sekä ulkoisista uhista (Tšingis-kaani, Hitler) että sisäisestä kaaoksesta (Jeltsinin aikakausi), joten venäläiset ampuvat omat rivinsä mielellään suoriksi, mikäli hajaannus uhkaa. Tämän uhan varassa kannatuksensa on paisuttanut myös Yhtenäinen Venäjä -puolue.

Tasavaltojen repeily irti liittovaltiosta on kyllä mahdollista, mutta se pikemminkin vahvistaisi kuin heikentäisi putinistien valtaa. Se myös kääntäisi Moskovan propagandakanuunoita kohti länttä, jonne kaiutettaisiin, että te hajotitte Venäjän!

Ad 3 ja 4. Paljon todennäköisempää on, että lähtökellot kilkattavat Putinille Kremlin sisäisen eripuran seurauksena. Tällöin tullaan vallanperimystä koskevan ongelman eteen: kuka astuu Putinin tilalle, jos hänet tavalla tai toisella likvidoidaan? Otollisen taustakuvan saamiseksi syrjayttämiselle vaadittaisiin Putinilta jokin suuri yksittäinen virhe, joka oikeuttaisi katoamisen.

Liikekannallepanoa voidaan pitää sellaisena virheenä, kuten tietysti sodan aloittamistakin. Sekin voi riittää, kunhan seuraukset valkenevat kaikille valtaa pitäville.

 

Mitä Putinin jälkeen?

Jatko-ongelma on oidipaalinen ja vastaa Sigmund Freudin kuuluisaa tarinaa isänmurhasta. Hänhän väitti, että yhteiskunta organisoituu patriarkaalisesti, ja patriarkan syrjäyttämiseksi kootaan salaliitto, jonka osapuolet joutuvat kuitenkin pian vallanjako-ongelman eteen.

Käykö kuten 1980-luvun Suomessa, jossa ”pojat” löivät päänsä yhteen vähentääkseen presidentin valtaoikeuksia Kekkosen kuoltua? Vai tapahtuuko niin, että patriarkka korvataan toisella? Patriarkkojahan Venäjällä riittää.

Ongelmaa syventää, että venäläinen yhteiskunta rakentuu puumaisesti, korruptiivisesti ja kleptokraattisesti. Se nojaa hierarkkiseen varastamiseen.

Oligarkit Roman Abramovitš, Oleg Deripaska, Mihail Hodorkovski ja muutamat muut keinottelijat ostivat aikoinaan Neuvostoliiton kuolinpesältä jääneen varallisuuden, joka oli jaettu kansalaisille kuponkeina.

Nälkää näkevä kansa luovutti omistuksensa pilkkahintaan, ja keinottelijat keräsivät satumaisen rikkauden uuden poliittisen vallan tuella ja liike-elämän avustuksella. Kaupan oli kaikkea öljy- ja kaasuvaroista teollisuuteen ja mediaan. Maata ei kuitenkaan myyty; se kuuluu edelleen suurimmaksi osaksi valtiolle. 

Tapaus opettaa, että aina kannattaa ostaa, kun valtio yksityistää, sillä iso tavara myydään alihintaan. (Tuon asian oppi myös Björn Wahlroos, joka laittoi entisen Postipankin [Leonian, Sampo Pankin] kaupoista kahisevat taskuihinsa.)

Neuvostovaltion perinnönjaossa liikemies Hodorkovski ”varasti liikaa”. Hänestä tuli öljy-yhtiö Jukosin yksityistämisen myötä Venäjän rikkain mies, ja lopulta hänet tuomittiin tekaistuilla syytteillä vankeuteen, josta hänet vapautettiin ennenaikaisesti vuonna 2013. 

Ulkomailla asuessaan Hodorkovski on arvostellut monin tavoin Putinia, joka on myöntänyt hänelle luvan palata Venäjälle, tosin ilman takuita päästä matkustamaan ulkomaille uudestaan... Lähimmäksi hän lienee uskaltautunut käydessään tapaamassa Alexander Stubbia Kesärannassa. Sen sijaan Abrahamovitš on lillutellut luksusjahtiaan Helsingissä toistuvasti.

Roman Abramovitšin 115-metrinen luksusvene Katajanokalla 2008. Kuva J.H.

Venäjä pysyy ”yhtenäisensä” vain ja ainoastaan siksi, että valtaapitävien verkosto rakentuu sisäisten riippuvuuksien, lahjonnan ja uhkailun varaan. Siten se ei poikkea paljoa mafiasta. 

Miksi demokratia ei toimi ja mitä ”oligarkia” on?

Sosiologi Martti Grönfors julkaisi vuonna 1981 akateemisen tutkimuksen Suomen mustalaiskansa (Helsinki: WSOY), jossa hän osoitti, että romaniyhteisössä vallitsee monenlaisia erityispiirteitä, joita oli väitetty kumotuiksi mutta jotka ovat edelleen jokseenkin voimissaan. Yksi sellainen on verikosto.

Toinen on, että romaniyhteisö on autoritaarinen ja rakentuu suvun päämiehen varaan. Omaisuus on keskitetty yhdelle, ja muut vain käyttävät tai lainaavat sitä ollen varattomina oikeutettuja toimeentulotukeen.

Venäjällä vallitsee samantapainen autokratia. Omaisuus keskittyy oligarkeille, ja muut vain ”lainaavat” tai ”varastavat” sitä kohtuullisesti tietyn sosiaalisen suopeuden ja vastapalvelusten kautta.

Tällaista järjestelmää on hyvin vaikea panna kokonaan nurin, sillä se ulottuu läpi koko yhteiskunnan.

Sen tuella Putin on vallassa. Ja sen vuoksi häntä on vaikea syrjäyttää ja järjestelmää demokratisoida juuriaan myöten. Kumottavaa on liikaa.

Siksi ennustan, että Putin vain korvataan uudella, ja nukkemestarit vetelevät edelleen naruista kulissien takana.

”Suuria kansanjoukkoja” saapuu demokratian tueksi yhtä vähän kuin heitä karautti spontaanisti paikalle kommunisminkaan aikana.

Venäjällä ei ole minkäänlaisia demokraattisia perinteitä vaan ortodoksinen (oikeauskoinen) traditio, johon yhdistyy jäänteitä kommunismin ajan diktatuurista ja anarkokapitalismista. Vuoden 1991 vallanvaihdoksen tuloksena venäläiset saivat uskonnonvapauden eli mahdollisuuden valita, mitä he pitävät valheena.

On vaikea sanoa, milloin Putin syrjäytetään vallasta, mutta joka päivä tuo päivä on yhtä päivää lähempänä. Kirjallisuuden Nobel-palkinnolla huomioitu Winston Churchill totesi aikoinaan, että valtataistelut Venäjällä muistuttavat koirien möyrintää kokolattiamaton alla. Kukaan ei tiedä, kumpi on voitolla, kunnes toinen tulee ulos ja sylkee toisen luut suustaan.

Olennaista on, että ilman Putinia asiat eivät olisi toisin. Hitlerin tavoin hän ei ole niinkään syy kuin seuraus sosiodynamiikasta, joka on nostanut hänet valtaan ja pitää hänet vallassa.

Valtaa oletettavasti jaetaan freudilaisen eksogamian, tunteiden ambivalenssin ja sosiaalisen insestikiellon tapaan koko ajan, tai se on jo jaettu ja todennäköisesti keskittyy jollekin Putinin uskolliselle seuraajalle.

Jonain päivänä asia julkistetaan. Vallan rakenne jatkuu, ja vain aste ja ankaruus vaihtelevat. Siksi länsimaat tekevät oikein varautuessaan pitkäaikaiseen kriisiin.

Seuraukset Suomelle

Taikaluoti-viestinnän ja muun propagandan kautta Suomi on ollut jo pitkään Venäjän hybridivaikuttamisen kohteena, ja pian lienemme myös hybridi-iskujen ja hybridisodankäynnin edessä. Niistä indikoivat kaasuputken katkaisu, rajoille ilmestyneet ihmismassat ja Suomen parkkiluoliin pysäköidyt venäläisrekisterissä olevat Mersut ja Bemarit.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus pyrkii ilmeisesti lyömään maailmanennätyksen Venäjältä tänne tulvivien vastaanottamisessa, vaikka monet muut EU-maat ovat laittaneet rajansa heidän osaltaan kiinni.

Maahanmuuttovirasto ja huonomaineisen Suomen Amnestyn kiilusilmät pyllistelevät Suomen kansalaisille väittäessään, että turvapaikka on annettava myös palvelustaan vältteleville asevelvollisille, mikäli he voisivat syyllistyä sotarikoksiin Ukrainassa tai kieltäytymisestä on luvassa kohtuuttomia rangaistuksia.

Väittämä on joka tapauksessa vain ehdollinen. Tosiasiassa sotilaskarkuruus ei ole turvapaikan saanti- eikä myöntöperuste YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan.

Argumentaatio sotarikosten välttämisen puolesta on ohkoista etenkin siksi, että Venäjän aloittama sotahan on kokonaisuudessaan rikollinen. Kaikkiko Venäjän 20 miljoonaa asevelvollista pitäisi ottaa Suomeen, jotta he eivät osallistuisi rikokseen muualla?

Juuri kukaan Suomeen pyrkivistä ei halua tänne vastustaakseen Ukrainassa käytävää sotaa vaan oman etunsa vuoksi: välttääkseen itse joutumasta sinne. Motiivi on opportunistinen.

Suomessa rajapuomit kuitenkin nostetaan ”lain mukaan”. Turvapaikka myönnetään ”lain mukaan”. Toimeentulotukea annetaan ”lain mukaan”. Asiaa märehtiville ja tulijoiden käännyttämistä viivytteleville juristinäädille tiedoksi: Suomen valtaaminen ”lain mukaan” ei ole kansallisen etumme mukaista vaan tarjoaa kiristysruuvin ja poliittisen vivun Putinille.

Valko-Venäjän Lukašenka kehottikin jo Putinia päästämään kutsuntoja välttelevät karkuun. Kannanotto oli hyvin ymmärrettävä, sillä Suomessa oleskeleva laaja venäläisvähemmistö voi tarjota Venäjälle tilaisuuden puolustaa ulkomailla olevia kansalaisiaan aseellisesti, aivan niin kuin Venäjä on tehnyt 1800-luvun puolivälissä käydystä Krimin sodasta asti. Se on edelleen Venäjän ulkopoliittisen doktriinin mukaista.

Venäjältä pakenevien vana myös helpottaa Putin asemaa, sillä onhan elämä paljon mukavampaa, kun ei ole vastustajia. Jokainen kotimaansa jättävä nuori mies ei suinkaan heikennä Putinin armeijaa, vaikka Yleisradion uutinen niin väittää, sillä heistä on kutsuttu aseisiin vain pieni osa ja kouluttamattomina heistä voisi olla rintamalla pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Ylen uutisesta poiketen maahantunkeutujat eivät herättäne suomalaisissa ensisijaisesti ”vihaa” vaan halua suojella itseämme ja toisiamme.

Venäjän ajautuessa levottomuuksiin saattaa venäläisiä sataa Suomeen myös laittomasti ”metsien kautta”. Realismia näyttääkin löytyvän vain Rajavartiolaitoksesta, jonka mukaan itärajaa pitäisi aidata 130–260 kilometrin mitalta. Aivan huomiseksi ei satojen miljoonien eurojen raja-aita ennätä kuitenkaan valmistua, kun käännytyspykälienkin sorvaamisessa näyttää olevan tekemistä.

Kremlille ihanteellisessa tapauksessa venäläiset ja ukrainalaiset alkavat tapella Suomessa, niin kuin muslimit ampuvat vääräuskoisia rauhaisassa Ruotsissa. Kyse on Moskovan harjoittamasta ihmisaaltotaktiikasta, jolla luodaan hämminkiä naapurimaihin ja pakotetaan täkäläiset viranomaiset kädenvääntöön Venäjän kanssa palautuksista.

Suomen ihmisoikeustalebanit ovat oppineet liberaalin retoriikan perin pohjin, sillä he painottavat, että jokainen turvapaikkahakemus ”tutkitaan yksilöllisesti”.

Näin sivuutetaan tosiasia, että tänne pyrkivät lauhkeat lampaat muodostavat uhan Suomelle nimenomaan ryhmänä, vaikka he Maahanmuuttoviraston röntgenkuvissa hohtaisivat viattomuuttaan yksilöinä, hopeinen sädekehä päänsä päällä kimaltaen.

Samalla, kun heistä muodostuu Suomeen paikallisia etnisiä vähemmistöjä, on ojennettu ase Venäjän käsiin, ja Kremlistä alkaa kuulua valituksia ryssien huonosta kohtelusta. Lopulta Venäjä voi vapauttaa Kymen maakunnan suomalaisista ja järjestää alueella vaaliteatterin.

Suuri venäläisvähemmistö on Venäjän hybridiase. Poliittisia ratkaisuja rajojen sulkemisesta tietyiltä kansanryhmiltä ei pidä tehdä yksilöllisen harkinnan perusteella vaan poliittisina koko väestöä koskevina linjauksina. Se on politiikan idea, eikä Suomen ulko- ja rajapolitiikkaa pidä johtaa vieraiden kansakuntien pyyteillä eikä ”tulijoiden” yksilöllisillä tarpeilla. Piste.

Tästä puolestaan seuraa, että Suomen hallituksen ja viranomaisten ei pidä päästää tänne enää yhtään venäläistä, ovatpa heidän motiivinsa mitä tahansa. Täällä nuo ”reservin luutnantit” oleskelevat Mantsurian kandidaatteina ja uutislähetysten tähtösinä, ja Suomen valtaus mosaiikkitaktiikalla jatkuu.

On syytä muistaa, että venäläiset äänestivät Putinia tukevaa Yhtenäinen Venäjä -puoluetta määräenemmistöä (2/3) vastaavalla kannatuksella vuonna 2007.

Georgian sodan jälkeen 2008 Putinia kannatti 88 prosenttia venäläisistä, ja Krimin valtauksen aikaan 2014 hänen kannatuksensa oli 80 prosenttia.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Putinin kannatus oli 83 prosenttia!

Putin on vallassa kansalaistensa valitsemana ja heidän tuellaan. Pahimmillaan Putin ja hänen tukijansa uhkaavat syöstä ihmiskunnan onnen tilasta takaisin kivikaudelle ydintuhon kautta.

Suomalaiset huutokauppaavat ja panttaavat pöytähopeitaan venäläisten aiheuttaman sodan, köyhyyden ja energiapulan vuoksi. Monen suomalaisen talous ja elämä ovat pirstaleina.

Siksi tuota porukkaa (venäläisperäinen sana) ei pitää päästää tänne primadonnan kyyneleistään huolimatta. Myös opposition pitää jäädä opponoimaan Venäjälle eikä saapua lymyilemään Suomeen, sillä tullessaan he tuovat konfliktin tänne.

 

Aiheesta aiemmin:

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – ”Putinille put out”

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina

Ylen uutistoimituksen haastattelemat asiantuntijat valittelivat hiljattain, että Ukrainan sota voi laajentua maan rajojen ulkopuolelle, myös Suomeen.

Sanoisin niin käyneen jo nyt.

Kriisi laajenee, kun sen osapuolet levittäytyvät toisiin valtioihin.

Ilta-Sanomat kirjoitti hetki sitten, että Allegron kyydissä Suomeen saapuu Venäjän kansalaisia hakemaan täältä turvaa.

Vaikka ukrainalaiset saavatkin matkustaa HSL:ssä nyt pelkällä passillaan, ei Helsinkiä pidä kansoittaa Moskovan-junassa tulleilla venäläisillä. ”Huolestuneisuus” ei ole pakolaisuuden eikä turvapaikan peruste kummallekaan sodan osapuolelle.

Helsingin Sanomat puolestaan paheksui Suomessa mahdollisesti kasvavaa Venäjän-vastaisuutta, jota toimittaja nimitti ”russofobiaksi”. Fobiasta (eli sairauden tapaisesta kammosta) ei liene kyse. Ei myöskään ennakkoluuloista, vaan kokemusten opettamista ennakkotiedoista.

Toimittajan kannattaisi ensin pohtia, olisiko suomalaisten torjuvaan asenteeseen jotakin syytä, ennen kuin antaa sormiensa juosta näppäimillä ajatustaan nopeammin. Oman maamme ja kansallisen etumme puolustaminen ei ole Helsingin Sanomien syyttelemää ”hyväksyttyä rasismia”, vaan rationalismia.

Yleisradion haastattelema tendenssitutkija puolestaan arvioi venäjänkielisten saavan osakseen syrjintää ja suomalaisten penseyden ärsyttävän heitä. Ilta-Sanomat valittaa venäjänkielisten kokemasta ”vihapuheesta”. Kuka tässä oikeastaan ärsyttää ja pelottaa suomalaisia?

Suomeen tuleville venäläisille pitäisi viestittää, että myöskään täällä te ette ole turvassa: nimenomaan teidän läsnäolonne vuoksi Putin voi hyökätä seuraavaksi tänne.

Pakolaisongelma kiihtymässä ylikierroksille

Venäjän ulkopolitiikkaan sisältyy Krimin sodan ajalta periytyvä periaate, jonka mukaan Venäjä puolustaa kansalaisiaan myös maansa rajojen ulkopuolella.

Sitä mukaa kun venäläiset onnistuvat aiheuttamaan eripuraa Suomessa ja omassa suhteessaan suomalaisiin, Venäjän hallinto saa verukkeen kanuunoiden kääntämiseen Suomeen.

Totuus on, että suuri venäläisvähemmistö tarjoaa Putinille poliittisen vivun, ja siksi venäläisten laaja läsnäolo ei ole toivottavaa.

Jokainen Ukrainan sodan vuoksi Suomeen tullut maahanmuuttaja on syöttö Putinin lapaan, sillä pakolaisten vastaanottaminen helpottaa valloittajan työtä.

Vastaavasti jokainen, joka edistää maahanmuuttoa, pelaa Putinin pussiin ja vaikeuttaa suomalaisten toimeentuloa maassamme.

Asetelma on samanlainen kuin maahanmuuton ongelmissa yleensäkin. Nyt uhka tulee vain entistä lähemmäksi.

Tästä johtuu, että kaksoiskansalaisjärjestelmä olisi lopetettava heti. Samoin venäläisten kiinteistöjen ostaminen ja omistaminen Suomessa pitäisi kieltää.

Valmiuslaki, joka mahdollistaa pakolaisjonojen katkaisemisen raja-asemilla, olisi saatava vihervasemmiston vitkuttelusta huolimatta vihdoinkin valmiiksi ja voimaan. Hallitusta voi syyttää siitä, ettei se ole laittanut asian vuoksi tikkuakaan ristiin.

Myös suomalaiset pakotetaan Ukrainan sodan uhreiksi

Jokainen Venäjältä tai Ukrainasta tuleva olisi tutkittava tarkoin, sillä joukossa voi olla myös desantteja ja itäukrainalaisia kapinallisia, joiden aikeet voivat olla terroristisia. Myös matkan tarkoitukset olisi läpivalaistava.

Nyt Maahanmuuttovirasto toimii kuitenkin aivan toisin ja toivottaa kaikki Ukrainan suunnalta tulevat tervetulleiksi ilman tutkintaa, ja suuri osa heistä on kadonnut Suomeen jättämättä tutkinnan mahdollistavaa turvapaikkahakemusta.

Venäläiset eivät ole Suomelle vain mahdollinen uhka tai uhkaava mahdollisuus, vaan molemmat.

Ukrainasta puolestaan on vaarassa tulla Irakista ja Syyriasta paenneita suurempi joukkio. Kaiken humanitaarisen hyminän keskellä olisi huomattava, että sodan molempien osapuolten levittäytyminen Suomeen vetää meidät itsemme lähemmäksi Ukrainan konfliktia.

Suomalaisista itsestään tulee Ukrainan sodan uhreja siksi, että meidät pakotetaan taaskin maksamaan muualla syntyneiden ja itsestämme riippumattomien konfliktien kuluja kasvavina vastaanotto-, toimeentulo-, sosiaali-, terveys-, ravinto- ja asumiskuluina.

Ukrainalaiset saavat vastaanottorahaa 323 euroa kuukaudessa, ja maahamme saapuva halpatyövoima vie pitkän päälle myös työpaikkoja suomalaisilta.

Lisäksi suomalaiset kärsivät sotainflaation seurauksista ja Venäjän-viennin sekä sijoituspääomien menetyksistä. Valtion velkakuorma kasvaa tuhoten hyvinvointivaltiomme ja tulevaisuutemme.

Venäjä on ampunut alas muun muassa kansallisen lentoyhtiömme Finnairin, joka laittoi kaiken yhden kortin varaan, eli Aasian-liikenteeseen. Venäjän suljettua ilmatilansa Finnair menetti 24 tunnin rotaatiolentämiseen liittyvät valtit, ja valtavat konehankinnat jäävät käyttämättä.

Perin juurin virheellisestä strategiasta kärsii myös Finavia, jonka suuruudenhullut miljardi-investoinnit Helsingin ja Vantaan lentoasemaan pysynevät autioina myös koronakriisin jälkeen.

Tappiot kansantaloudelle ovat kauheat, ja viimeisetkin toiveet valtiomme talouden pelastamisesta koronakriisin pahentamasta velkakurimuksesta sulivat Putinin hyökkäykseen.

 

Aseellinen konflikti vaanii nurkan takana

Sotilasasiantuntijat ovat moneen kertaan toistelleet, että meitä eivät juuri nyt uhkaa Venäjän asevoimat. Mutta tämä onnentila ei kestä välttämättä kauaa. 

Venäjä huoltaa toisessa maailmansodassa valtaamaansa Königsbergin aluetta (nykyiseltä nimeltään Kaliningradia) erittäin kapean Itämeren-ilmakäytävän kautta. 

Ei ole ainoastaan mahdollista vaan suorastaan todennäköistä, että seuraavaksi Venäjä ryhtyy avartamaan merinäköalojaan Suomenlahdella.

Siltä Suomen pelastanee vain Venäjän mahdollisuus joutua konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa tai se, että Putinin valta Venäjällä kaatuu ennen ensi kesää jonkinlaisen palatsivallankumouksen tai kansannousun kautta.

Ikävä totuus on, että Venäjän nykydoktriinin mukaista on käyttää sotilaallista voimaa poliittisten tarkoitustensa saavuttamiseksi aina kun se on tarpeen ja mahdollista. Tämä tarkoittaa, että maa aloittaa ja käy sotia, jos ne kannattavat ja ovat sen etujen mukaisia.

Suomen ulkopolitiikan pyrkimys miellyttää Venäjän näkemyksiä on romuttunut kokonaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja osoitettua raakuutta veljeskansaansa kohtaan.

Venäjä ei pidättäydy voimankäytöstä Suomea vastaan siksi, että olemme sille suopeita, vaan siksi, että sotimiselle täällä ei ole toistaiseksi esiintynyt tarvetta.

Tarvetta voi kuitenkin esiintyä aivan pian. Mikäli Ukrainan konflikti leviää Itämeren alueelle, Venäjä ei hyökkää Baltian maita vastaan, sillä ne kuuluvat Natoon.

Sen sijaan Venäjä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan, sillä siihen ei liity vaaraa, että Nato ryhtyisi vastatoimiin. Olemme siis Venäjän tulilinjalla heti seuraavina siinä tapauksessa, että Ukrainan kriisi laajenee.

 

Mitä pitäisi tehdä?

Nato-jäsenyyden kannattajien argumentit ovat oikeita sikäli, että Suomen liittoutumattomuus kannustaa Venäjää hyökkäämään Suomeen. Silloin olemme yksin ja pulassa.

Naton vastustajien argumentit puolestaan ovat vääriä sisältäessään oletuksen, että Venäjä alkaisi painostaa Natoon liittynyttä Suomea.

Vaihtoehtoja on käytännössä kolme:

1) Suomi tekee päätöksen Natoon liittymisestä, jolloin Venäjällä on motiivi hyökätä Suomeen, mutta Moskovan kalkulaattorit osoittavat negatiivista tulosta ja Naton vastavoima sekä Suomen Puolustusvoimat ennakolta estävät hyökkäyksen pelotevaikutuksellaan.

2) Suomi pitkittää Nato-keskustelua, mikä käytännössä tarkoittaa kielteistä ratkaisua. Siinä tapauksessa suomalaiset menettävät Nato-optionsa ja Venäjä ehtii tehdä vähintään Nato-jäsenyyden estävän hybridioperaation kansanäänestyksen aikana. Tämän vaihtoehdon todennäköisyys kasvaa päivä päivältä.

3) Suomi päättää olla hakematta Naton jäsenyyttä, jolloin Venäjän kannattaa haastaa maamme koko itsenäisyys sekä pyrkiä asevoimilla varmistamaan, ettei Suomi myöhemminkään hae liittokunnan jäseneksi. 

Viimeksi mainittu vaihtoehto on pahin, ja sen todennäköisyys kasvaa, mikäli Ruotsi liittyy Natoon.

Tästä seuraa, että liittosopimus Naton tai (inkl.) Yhdysvaltain kanssa olisi saatava voimaan viipymättä.

---

Päivitys 9.3.2022: Yleisradion toimittaja Satu Helin julkaisi Ylen verkkosivuilla ”analyysiksi” sanotun jutun ”Eurooppa pelkäsi pakolaiskriisiä – nyt Ukrainasta tuli enemmän pakolaisia kuin Syyriasta, eikä kukaan ole huolissaan”. – Vai ei kukaan?

Päivitys 16.3.2022: Venäjän Suomen-suurlähetystö pyysi Twitterissä, että Suomessa asuvat venäläiset kantelisivat Suomessa kohtaamastaan syrjinnästä Venäjän viranomaisille. Eipä siinä kauaa mennyt. Ilta-Sanomien haastattelema tutkija kehotti sitten suomalaisia pidättäytymään kaikesta venäläisiin kohdistuvasta kritiikistä, joka voitaisiin tulkita syrjinnäksi.

Tosiasiassa ongelmana ei ole suomalaisten asennoituminen omassa maassaan, vaan Venäjän Suomelle ja muille maille aiheuttama uhka. Tästä nähdään, että venäläisvähemmistö tarjoaa Putinille aseen käteen, ja Venäjältä tullut maahanmuutto on Suomelle ongelma. Venäjän viranomaisten kannattaisi olla huolissaan omien kansalaistensa pahoinpitelyistä ja murhista sekä veljeskansansa tappamisesta, eikä suomalaisten toimista omassa maassamme.

Vihreät: Suomella ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

Kun oppositio tiedusteli välikysymyksessään, mitä hallitus aikoo tehdä taatakseen rajaturvallisuuden ja estääkseen laittoman maahantulon Suomeen, sisäministerin kenkiin hypännyt vihreiden Krista Mikkonen väitti opposition menneen Valko-Venäjän hybridivaikuttamiseen mukaan!

Varaministeri on itse astunut hybridivaikuttamisen miinaan suostumalla ottamaan vastaan Valko-Venäjän ja Puolan rajalta virtaavia pakolaisia, joita Valko-Venäjä lennättää Minskiin lähettäen heitä sitten pakkotoimin Puolan-vastaiselle rajalle.

Julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan pakolaisvirtojen torppaus Puolassa on kääntämässä ihmissalakuljetuksen kulkua Venäjälle ja Venäjän kautta Suomeen.

Hybridivaikuttamista kutsutaan kansainvälisessä politiikassa uudissanalla lawfare, joka on johdos sodankäyntiä merkitsevästä sanasta warfare.

Sillä tarkoitetaan ’sodankäyntiä lakien avulla’, ja juuri siitä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttämisessä sodankäynnin aseina on kyse.

Lawfarella pakotetaan vastustaja noudattamaan sen itsensä hyväksymiä lakeja ja sopimuksia samalla, kun jätetään omat velvoitteet hoitamatta. Eräs tällainen on YK:n Geneven pakolaissopimukseen sisältyvä palautuskielto, jonka myös Venäjä ja Valko-Venäjä ovat allekirjoittaneet.

Silti ne haalivat maaperälleen siirtolaisia, joita ne lähettävät Eurooppaan luottaen EU-maiden haluun varjella omaa moraalikarismaansa.

EU on Venäjälle ja Valko-Venäjälle tässä suhteessa helppo tapaus, sillä EU ajaa kaksilla rattailla varjellen ihmisoikeuksia, vapaata liikkuvuutta ja demokratian arvoja, mutta toisaalta EU suostuu maksamaan Turkille miljardeja turvapaikanhakijoiden pitämisestä poissa Euroopasta.

Suomessa toimiva Hybridiosaamiskeskus alkaa setvimään turvapaikanhakua ja siirtolaisuutta käsittelevien lakien sikermää ensi vuoden alussa, vaikka selvittelyä eivät kaipaa voimassa olevat lait, vaan niitä pitäisi pikimmiten muuttaa.

Venäjän ja Valko-Venäjän tukena ovat ihmisoikeusaktivistit ja ne ihmisoikeusjuristit, jotka tulkitsevat sopimuksia kirjaimellisesti pystymättä tunnistamaan, mistä lawfaressa on kyse, ja kykenemättä myöntämään, että pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle.

Ihmisoikeusfundamentalistit eivät myöskään osaa tai halua kontekstualisoida lainkäyttöä saati pysty tunnustamaan, että Geneven sopimus ja sitä myötäilevä turvapaikkalainsäädäntö luotiin yksittäisiä poliittisia pakolaisia varten eikä väestöllisten joukkosiirtojen tarpeisiin.

Myös poliittisia pakolaisia Valko-Venäjältä on riittänyt, mutta ihmisoikeusaktivistit sen enempää kuin Valko-Venäjän viranomaisetkaan eivät ole pystyneet tai halunneet nähdä heidän välillään mitään eroa.

Vakavinta on, että Suomen hallitukselta on puuttunut kaikki halu valmistautua muokkaamaan lainsäädäntöämme tilapäisten toimivaltuuksien antamiseksi pakolaistulvan käännyttämiseen rajalta.

Itärajan ihmisvyöry oli uhkakuvana jo Neuvostoliiton hajotessa 1990, jolloin Harri Holkerin (kok.) hallitus valmistautui estämään pakolaisvirran tuloa muun muassa suunnittelemalla reserviläisten kutsumista aseisiin. 

Hallitsemattoman siirtolaisuuden lisäämistä valmiuslain toiseen pykälään on valmisteltu tuosta pitäen, mutta 30 vuoden hautomisen jälkeenkään asiasta ei ole tullut valmista.

Hätätilalainsäädäntö olisi tarpeen, sillä se antaisi lawfarea yrittäville jo etukäteen viestin, ettei painostus tulisi toimimaan eikä omaa lainsäädäntöämme, sen puutteita tai kansainvälisiä sopimuksia voitaisi käyttää Suomea vastaan.

Se viestittäisi, että myöskään turvapaikanhakijoita ei voitaisi käyttää hybridihyökkäyksen aseina. Hätätilavaltuuksien antamiseen rajalta käännyttämiseksi ohjaa siten myös tulijoiden oma etu.

Muussa tapauksessa vaaraan joutuisimme hyökkäyksessä käytettävien siviilien lisäksi me itse ja oma maamme.

Itsenäisellä valtiolla pitää olla kyky keskeyttää turvapaikka-anomusten vastaanottaminen ja tutkiminen poikkeustilanteissa.

Valmiuslainsäädäntöä on siksi muutettava niin, että hybridivaikuttamiseen tähtäävät vihamieliset siirtolaisvirrat voidaan pysäyttää ja käännyttää rajoilta.

Tällaisen lain paras puoli olisi siinä, että se toimisi jo ennen kuin sitä tarvitsee soveltaa: ennakolta vaikuttavana viestinnällisenä jarruna, joka ohjaisi pidättäytymään turhista yrityksistä.

Sen vuoksi lainmuutos pitäisi saada voimaan nopeutetusti. Koska vihreät eivät tätä ajatuskulkua ymmärrä, he eivät niin tee. Eduskunnan hallintovaliokunta ei ole saanut yhtäkään esitystä asian eteenpäin viemiseksi hallitukselta.

Siksi esitän, että joku kävisi potkaisemassa nuo turvallisuusuhiksi muodostuneet vihreät pois Suomen hallituksesta ennen kuin ohari-Ohisalo palaa poikimislomalta.

Pakolaisten halituspolitiikka lopetettava

Taas on halituksessa iso ongelma. Suomen ei pidä lähettää sotilaita Afganistaniin turvaamaan muiden kuin Suomen kansalaisten evakuointeja. Afganistanissa vapaaehtoisesti Suomesta lomailevien afgaanipakolaisten pitäisi tulla omin voimin sieltä pois tai jäädä sinne, minne ovat omasta halustaan ja viranomaissuositusten vastaisesti matkustaneet.

On väärin, että hallitus laajensi evakuoitavien määrää aiotusta 130:stä peräti 170:een tuomalla Suomeen lähetystössä työskennelleitä afganistanilaisia, ja Timo Soini tukee. Mitä hänelle on tapahtunut? Kun omia kansalaisiammekin on oleskellut lähetystössä toista sataa, on Suomella ollut Kabulissa ylisuuri edustusto. Olisikin tarkemmin pohdittava, keitä nämä evakuoitavat ”suomalaiset” oikeastaan ovat.

Suomen ei pidä myöskään kaksinkertaistaa pakolaiskiintiötään, kuten Maria Ohisalo (vihr.) vaatii. Sen sijaan evakkoministeri Ohikki pitäisi lähettää yhdessä Pekka Haaviston (vihr.) kanssa maanpuolustuskurssille opiskelemaan, mitä Suomen kansallinen etu ja sen turvaaminen tarkoittavat.

Afganistanin maastapakohan syntyi siksi, että Taleban otti alueella vallan ja paikallinen hallitus joutui ahtaalle. Myös Suomen miljardipanostus Afganistanin rauhanturvaamiseen valui hiekkaan. On kerrassaan hullua (myös afgaanien oman edun kannalta), että ”Islamilainen valtio Afganistanin alueella” (Taleban) saa levitä hallituksen sotilaiden laskiessa aseensa ja nostaessa kätensä sekä juostessa kauhuissaan pakoon.

Ottamalla vastaan sotilaskarkureita ja heidän pettämiään kansalaisia tulevat Suomen ihmisoikeustalebanit auttaneiksi Afganistanissa toimivaa Talebania ja helpottaneeksi äärijärjestön laajentumista.

Afgaanien pitäisi käydä oma sotansa keskenään tai sopia paikan päällä; onhan Afganistan edelleen perustuslain mukaan islamilainen tasavalta, jonka lait eivät voisi olla ristiriidassa islamin lakien kanssa. Kiista on siis islamin sisäinen, siitä johtuva ja siten muslimien välinen. Islam puolestaan kieltää muslimeja nostamasta asetta toisiaan vastaan.

Suomen hallituksen pitää turvata vain Suomen kansalaisten vetämistä pois alueelta mutta ei lähettää linja-autoja myöskään Liettuaan noukkimaan Valko-Venäjältä virtaavia lähtijöitä – eikä mihinkään muuallekaan sosiaalietuusperäisten elintasopakolaisten tuomiseksi taloudellisen romahduksen partaalla olevaan maahamme. Suomessa on omiakin ryysyläisiä, työttömiä ja asunnottomia aivan liikaa jo omasta takaa, ja julkinen talous kärvistelee henkihieverissä koronan takia ja sitä ilman.

Totuus on, että Valko-Venäjä käyttää muuttoliikettä Liettuan ja koko Euroopan painostamiseen. Totuus on, että EU on maksanut Turkin itsevaltaiselle johtajalle Recep Tayyip Erdoğanille miljardeja, jotta tämä ei päästäisi Syyriasta ja Irakista lähteneitä turvapaikanhakijoita Turkista EU:n alueelle. Ja totuus on, että EU-maiden taipuessa ottamaan vastaan afgaanipakolaisia EU tulee luoneeksi Lebensweltiä Talebanille.

Puomit alas. ”On kai niissä saranat”, kuten Pekka Haavisto itsekin joskus sanoi. YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja EU:n peruskirjaan liitetty oikeus hakea turvapaikkaa ei velvoita turvapaikkaa automaattisesti myöntämään, mutta useat kehitysmaat ja niiden kansalaiset ovat käyttäneet EU-maiden suopeutta hyväkseen joko ajaakseen omiaan pakosalle tai päästäkseen itse paremman elintason piiriin. He ovat nauraneet ristiriidalle, joka vallitsee EU-maiden harjoittaman moraaliposeerauksen ja oman etumme välillä. Ihmisoikeussopimuksista kiinni pitäminen on johtanut länsimaissa silkkaan valheellisuuteen.

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on selkeästi sanonut, että ”YK:n suojeluvastuu on tekopyhä periaate” ja että ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”. Vaikka kyse olikin eri maista, yleisperiaate on sama: kansainvälisen oikeuden perustattomuuden ongelma merkitsee, että valtiot ovat suvereeneja toimijoita, joiden tehtävä on turvata omien kansalaistensa edut.

Talebanista johtuva sota on aiheuttanut ääri-islamia pakenevan maahanmuuttoilmiön rinnalle myös toisen sodan: vihervasemmiston taistelun niitä kansallismielisiä länsimaalaisia vastaan, jotka eivät ole halunneet ongelmia tänne. Pakolaisuus Lähi-idästä on johtanut myös länsimaiden sisäiseen pakolaisuuteen, kun kantaväestöt pakenevat siirtolaisten kansoittamista kaupunginosista.

Afganistan-optio Suomen ulkopolitiikan instrumenttina

Suomi on tuhlannut Afganistanin tuloksettomaan sotaan ja rauhanturvaamiseen MTV3:n mukaan yhteensä noin miljardi euroa ja Ilta-Sanomien laskujen mukaan noin 30 miljoonaa vuodessa. Tänä vuonna avokätistä apua on lisätty 3 miljoonalla.

Käymällä historiansa pisintä sotaa Afganistanissa Suomi on laittanut totisesti ”tärkeät asiat” ensisialle.

Afganistan on ollut Suomen ulkopoliittisten sympatioiden sydämessä siitä asti, kun Neuvostoliitto vyörytti panssarivaununsa rajan yli maahan vuonna 1979. Kehitysavulla, rauhanturvatoiminnalla ja rauhaan pakottamiseen osallistumalla Suomi on koettanut ostaa itselleen turvallisuutta. On ajateltu Nato-yhteistoiminnan luovan lunnaita siltä varalta, että Suomen käy rajanaapurinsa kanssa samoin kuin Afganistanin kävi N-liiton kanssa neljä vuosikymmentä sitten.

Toistaiseksi Suomelle ei ole ollut tästä ulkopolitiikan instrumentiksi muodostuneesta Afganistan-optiosta mitään hyötyä, ellei nyt ajatella sotilaskokemuksen ja tiedustelutiedon karttumista. Afganistanin miehityksestä tuli Neuvostoliitolle sen ”oma Vietnam”, ja sen tulisi riittää opetukseksi Venäjälle. Katsonkin, että Suomen ulkoinen turvallisuus nojaa muihin asioihin kuin aktiivisuuteen Afganistanissa. Sitä paitsi Nato-yhteistyö ei velvoita pakolaisten vastaanottamiseen, vaan turvatoimiin paikan päällä.

Onko tarkoitus, että Suomen omaa turvallisuutta varmisteltaessa ja kansainvälisiin tehtäviin sotkeuduttaessa laitetaan maamme veronmaksajat muiden sotien maksumiehiksi? Se ei säästä meitä sodan kärsimyksiltä vaan vie meidät niiden osapuoleksi.

Suomessa olevien pakolaisten laukka rajojen yli Lähi-idän sotatoimialueille ja takaisin on ollut jatkuvaa, vaikka laki kieltää opintomatkat terroristien koulutusleireille. Suomen viranomaiset ovat katselleet asiaa kallella kypärin, mutta hallitus on kätilöinyt Isis-vaimoja avuliaasti takaisin Suomeen, jossa heidät on päästetty (koronakaranteenia lukuun ottamatta) vapaasti kansalaisyhteiskuntaan.

Kabulia infosodan rattaisiin

Yleisradio osoitti jälleen kykynsä informaatiosotaan käyttämällä ”tilannetietoisuutta” maahanmuuton verukkeena. Toimittajien Jesse Mäntysalon ja Annika Martikaisen kirjoittaman woke-jutun ajatuskulku näyttää olevan: ’Tämä tilanteesta tiedetään, siis pakolaisia täytyy vastaanottaa, tai muuten...’ ”Tietoa” pyritään käyttämään maahanmuuton oikeutuksena ja vastaanoton velvoitteena, vaikka asiaa koskevista tiedoista itsestään ei seuraa mitään johtopäätöksiä.

Mitä kyseinen journalismi on muuta kuin ultimatum, jonka mukaan Suomeen tullaan väkisin maata myöten, jos emme taivu lentokenttien kautta laskeutuvaan liikenteeseen?

Tosiasiassa turvapaikkahakemukset pitäisi ratkaista ensimmäisissä turvallisissa maissa, joihin rajanylityksin saavutaan, eikä ryhtyä Dublin II -säädöksen vastaiseen ”taakanjakoon” tai ”pakotettuun solidaarisuuteen”, jonka kiertoilmaus on myös ”Euroopan siirtolaisjärjestely”. Parasta olisi, jos push back saataisiin toteutumaan ulkorajoilla, vaikka piikkilanka onkin kallista.

Yleisradion Minna Panzar puolestaan iloitsee jutussaan, että Afganistan sijaitsee satumaisten rikkauksien päällä, ja siksi köyhän Suomen pitää uhrata koulutusresurssejaan afgaanien ilmaiseen opettamiseen täällä.

Sitten Yle murehtii Henna Korkalan ja Johanna Laakkosen kirjoittamassa jutussa, että esiintyy vihapuhetta, kun ”pieni porukka” julkaisee 150 000 vihaista viestiä kuukaudessa. Yle myös kiittää Miika Koskelan kirjoittamassa jutussa rahvaan vastarintaan kohdistetuista tuomioista vasemmistojuristin taputtaessa käsiään.

Kansalaisten laajaa maahanmuuttovastustusta ei pidä pyrkiä murtamaan akateemisen punaporvariston poliittisilla mielipiteillä, joiden myötä myös professoreista on tullut vihervasemmiston poliittisia sihteereitä. Typerykset toimittajat ja pölvästit poliitikot eivät näköjään ymmärrä, ettei pidä tehdä kansalaisten tahdon vastaista maahanmuuttopolitiikkaa. Sillä siitähän se kenkä puristaa.

Se, että kansalaiset ilmaisevat maahanmuuttovastaiset mielipiteensä, ei ole mikään ongelma vaan itsesuojelua, maanpuolustusta ja isänmaallisuutta. Ongelma on, että mielipiteet yritetään tukahduttaa valtiovallan puoluepoliittisesti ohjatuilla pakkotoimilla.

Tavoitteeni on täsmälleen sama kuin Riikka Purran (ps.) täällä esittämä: ”Uusi puheenjohtaja Riikka Purra on linjannut, että puolueen tavoite on nolla turvapaikanhakijaa”. Kiintiön resetointi olisi todellakin tarpeen, sillä suuri osa Afganistanista noudettavista on sinne lomailemaan lähteneitä ja Suomesta turvapaikan saaneita afganistanilaisia.

Lopuksi special tip sisäministeriölle ja maahanmuuttovirastolle.

Sitten kun sieltä Lähi-idästä alkaa taas koronakriisin tauotessa tämä nyt jo lähtökuopissaan oleva ja hyvin suunniteltu maahanmuuttorumba, niin koettakaa lukea edes niiden sotilaskarkureiden ikä oikein: ei 14 vaan arabialaisittain oikealta vasemmalle 41.

Totuushan on, että vuonna 2015 valtaosa turvapaikanhakijoista eivät olleet mitään alaikäisiä vaan sotilaskarkureita, ”niin upseereita kuin rivisotilaita”, mutta Maahanmuuttovirasto paljasti asian vasta jälkikäteen 2019. Joukossa voi aina olla myös Talebanista inspiroituneita.

Nyt asia tiedetään jo etukäteen, joten ”ennakkoluuloisuuden” ei pitäisi haitata ennakkotietojen pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä. Sotilaskarkuruus ei riitä YK:n pakolaisjärjestön UNCHR:n mukaan perusteeksi turvapaikan saamiselle.

---

Päivitys 31.8.2021: Afganistanista lennätettiin Suomeen lopulta 413 henkilöä, joten budjetti repeili tässäkin, eikä raamissa pysytty. Maria Ohisalo kätilöi turvapaikan 298 afganistanilaiselle, ja maahantulo jatkuu perheenyhdistämisprosesseilla, joita ”tullaan tehostamaan”. Hinta mitataan miljoonissa, joita Ohisalo itse ei maksa.

Ohisalo ja Haavisto vedättivät eduskuntaa härskisti valehtelemalla tulijoiden määrästä. Evakuointilistan ulkopuolelta tuotiin suuri määrä väkeä, ja media teki kaikkensa pitääkseen huomion poissa pääongelmasta.

Median fokus oli koko ajan ”auttamisessa”, ”uhissa” sekä operaation vaaroissa, ja näkökulma pidettiin pakolaisten puolella, mutta kertaakaan valtamedia ei puhunut maahanmuuton ongelmallisuudesta, kuljettelun hinnasta, turvapaikan myöntämisen loppulaskusta eikä haitoista suomalaiselle sosiaaliturvalle ja asuntopolitiikalle. Tulijat vain ”sijoitetaan kuntiin”, jotka pakotetaan ottamaan heidät vastaan.

Yle piti evakuoinnin varjolla tapahtunutta maahanmuuttoa ”onnistumisena”, vaikka kyse oli epäonnistumisesta koko Afganistan-politiikassa. Muiden muassa Uusi Suomi ja Talouselämä kirjoittivat, että ”102 evakuoitua lensi Suomeen tänä aamuna – oleskelulupa heti 4 vuodeksi”. – Mihin nämä ”suomalaiset” tarvitsevat oleskelulupia, Maria Ohisalo?

Mihin Suomen Puolustusvoimat tarvitsee myöskään entistä tehokkaampia aseita, kun kalustoa käytetään rajan ylityksiin ja rajat vuotavat siksi, että maalla on mätä johto?

Puolustusvoimien sotilaat nöyryytettiin vuonna 2015 kantamaan laittomien maahantulijoiden matkalaukkuja Tornion rajalta vastaanottokeskuksiin, ja nyt heidät komennettiin hakemaan laittomia afgaanisiirtolaisia turvapaikanhakijoiksi Suomeen.

Taleban puolestaan ajoitti hyökkäyksensä niin, että se osui Yhdysvaltain 11.9.2001 tehdyn terrori-iskun aattoon. Tarkoitus oli juhlistaa iskun 20-vuotispäivää ja estää terrorismin vastaisen taistelun voitonjuhlat.