Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti

Suurmoskeijan rakentamisesta keskustellaan jälleen, kun Helsingin Sanomat otsikoi kaupungin virkamiestyöryhmän kannanotosta sanoin ”Helsingin suurmoskeijahanke nytkähti eteenpäin”. Yleisradio puolestaan totuttaa yleisöjään hyväksymään ajatuksen otsikoimalla, että ”Helsingin suurmoskeija lähempänä kuin ennen”.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialaa johtaa Mikko Aho, ja kyseinen toimiala raportoi vihreiden apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle, joten ei ole ihme, että kaupunkiympäristön suunnittelussa pyritään edistämään punavihreää agendaa itsevaltaisesti ja turvallisuusnäkökohdista piittaamatta. Kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu Wille Rydman kirjoittikin perustellusti, että kyseessä on pelkkä virkamieskannanotto, jonka media pyrkii esittämään jonkinlaisena luonnonlakina sivuuttaakseen poliittisen toimielimen päätösvallan asiassa.

Olisi virhe kuvitella, että Bahrainin ja Saudi-Arabian öljymiljoonat tulisivat moskeijan seiniin ilmaiseksi, ilman sosiaaliseen vaihtoon perustuvaa kaupankäyntiä. Kaupunginvaltuutettu, kapteeni evp. Atte Kaleva totesi jo viime keväänä, että ”[r]ahan mukana levitetään väistämättä myös ideologiaa, joka äärikonservatiivisen salafilaisen islamintulkinnan ollessa kyseessä on myös mitä suurimmassa määrin poliittinen kysymys.”

Samoilla linjoilla on Yleisradion sensuroima ja Maanpuolustuskorkeakoulussa toiminut tutkija Alan Salehzadeh, joka sanoo puolustavansa uskonnonvapautta mutta vastustaa suurmoskeijaa, koska: ”Suomessa on jo nyt paljon moskeijoita. Näistä valtaosalla on suorat kytkökset tiettyyn islamilaiseen maahan tai poliittiseen järjestöön, ja niissä saarnatut opit ovat paikoin ristiriidassa tasa-arvon normien kanssa. Tämä estää muslimiväestön integraation sekä lisäksi antaa jalansijaa ulkopuolisten valtioiden ja järjestöjen vaikutusyrityksille.”

Hän jatkaa, että ”siellä missä poliittinen islam kukoistaa, siellä ei ole demokratiaa eikä yksilönvapauksia. Siksi valtion on toimittava ennaltaehkäistäkseen tasa-arvolle haitallisen ideologian leviäminen.”

Salehzadeh on varmasti oikeassa näkemyksessään poliittisen islamin leviämisestä suurmoskeijahankkeen mukana. Filosofisesti katsoen ei ole erikseen uskontoa ja poliittista ideologiaa, vaan jokainen uskonto on myös poliittinen ideologia, koska sen kautta hallitaan ihmisiä ja harjoitetaan vallankäyttöä. Mitä tiukemmin vallankäyttäjät kiistävät valtapoliittiset tavoitteensa, sitä ilmeisempää ja vaikuttavampaa vallankäytön ideologisuus on. 

Islam ei ole hyväksi muslimeille itselleen

Olennaista onkin, millaista valtaa islamin kautta käytetään ja levitetään. Islam ei ole kokenut valistuksen ajan sekularisoitumista ja uskonpuhdistuksen reformaatiota kristinuskon tapaan, ja siksi sen moraalikäsitykset ovat kuin keskiajalta.

Tässä mielessä uskonnot eivät ole samalla viivalla, eikä niitä pitäisi arvioida vain uskonnonvapauden pohjalta. Sellainen uskonnonvapauden toteuttaminen, joka merkitsee ihmisten sulkemista vankiloihin, joka ripustaa tietyt vähemmistöt hirteen ja joka kaataa erimielisten päälle kivimuurin, ei ole perusteltua minkään vapausihanteen valossa – ei myöskään lännessä pyhänä pidetyn uskonnonvapauden.

Uskonnonvapaus onkin käsitteellinen oksymoroni, vähän niin kuin pyöreä neliö, sillä uskonto merkitsee monille ihmisille henkistä vankilaa. Uskonnonvapaus kattaa myös vapauden olla uskomatta, mutta silti keskusteluissa painotetaan oikeutta lukkiutua uskontojen kahleisiin oman vapauden hinnalla. – Aika omituinen käsitys vapaudesta.

Siinä, missä kristinusko korostaa yksilönvapautta, islam merkitsee nimestään alkaen alistumista auktoriteetille. Siinä, missä kristinusko korostaa armoa ja vapahdusta, islam on ankara uskonto, jossa ihminen tuomitaan tekojensa mukaan.

Sosiaalipsykologisesti arvioiden islam perustuu joukkosuggestioon ja hyödyntää massakulttuuria, persoonasta luopumista ja heittäytymistä fatalistiseen kohtalouskoon, joka tekee myös terroristisen värväyksen mahdolliseksi. Suomessa ei tarvita suurmoskeijaa, vaan pitäisi perustaa uskonnosta vieroittamisen keskuksia, joissa ihmiset demanipuloitaisiin ja antisuggeroitaisiin järkiperäisesti toimivan yhteiskunnan jäseniksi – pois uskonnon lietsomasta hypnoosista.

Islamista luopuminen voisi olla muslimeille itselleen hyväksi, sillä myös ”maltilliset muslimit ovat poliittisen islamin uhreja”. Se, että moskeijan pitää olla suuri – eikä pieni rukoushuone riitä – on jo sinänsä näyttö uskonnon vallantavoittelusta. Nöyryys näyttää puuttuvan kokonaan, vaikka luulisi, että hartautta voisi parhaiten harjoittaa askeettisissa oloissa.

Suurmoskeijahankkeessa ulkovaltojen vaikutuspyrkimyksiä

On epäiltävä, että Helsingin Hanasaareen kaavailtu suurmoskeija on muslimiveljeskunnan junailema hanke. Muslimiveljeskunta on maailmanlaajuinen poliittista islamia ajava verkosto, joka sortaa naisia ja seksuaalivähemmistöjä ja polkee ihmisten tasa-arvoa ja yksilönvapautta.

Nykyisiä moskeijoita ovat tukeneet Iranin, Turkin, Qatarin ja Saudi-Arabian kaltaiset maat, ja moskeijoiden uskonnolliset johtajat ovat ilmaisseet kantansa, kenen he toivoisivat voittavan Syyrian sisällissodan. Huonoa näyttöä on saatu Ranskasta, Hollannista, Britanniasta, Ruotsista, Saksasta ja Tanskasta, ja terroristiverkostojen on katsottu levinneen myös Suomeen Lähi-idästä tulleen maahanmuuttotsunamin mukana. Myös nykyiset moskeijat toimivat Lähi-idän maiden silminä ja korvina Euroopassa.

Vedenpitäviä todisteita muslimiveljeskunnan osallisuudesta on vaikea osoittaa, sillä järjestö ei jaa jäsenkortteja, mutta Salehzadehin mukaan ”moskeijaa rahoittavat tahot osaavat kyllä kierrättää rahat sellaisten välikäsien kautta (paikallisjärjestöt, kulttuurikeskukset yms), jotta sen yhteydet poliittiseen islamiin hämärtyvät. Näin on toimittu satojen eurooppalaisten moskeijoiden yhteydessä.”

Rahoitussotkuista on saatu näyttöä jo nyt, kun Ilta-Sanomat uutisoi Muslimiliiton ja Suomen islamilaisen neuvoston rahoitussotkuista, veroveloista ja ulosotoista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut neuvostoa yhteensä 456 000 euron avustuksilla vuosina 2007–2014.

Käytännössä suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti, jossa säädetään sharia-lakia ja edistetään sen vaikutusvaltaa. Sellaisena se olisi kaksoisstandardien generaattori ja vallankumoushanke.

Suurmoskeijan vaikutukset muslimiyhteisöille kielteisiä

Myös helsinkiläinen kuntavaaliehdokas Binar Mustafa on kirjoittanut, että ”[s]uurmoskeija on poliittinen hanke, jossa päällimmäisenä tavoitteena on tukea yhtä poliittisen islamin tavoitteista: pyrkimystä tuoda uskonnon symboleja näkyvämmin Eurooppaan. Juuri tämän vuoksi harvemmin kuullaan muslimien suurin joukoin tukevan hanketta. Kaikki suurmoskeijan puolustajat eivät tietenkään tue poliittista islamia ja saattavat vilpittömästi vastustaa sitä, mutta hankkeen onnistuessa voittaja on silti poliittinen islam.”

Tässä valossa olisi väärin kuvitella, että suurmoskeija olisi kaikkien muslimien yhteinen hanke. Kentän pirstoutuneisuuden vuoksi tietyn suuntauksen tukeminen johtaisi vain eripuraan ja estäisi muslimien integroitumisen yhteiskuntaan.

Sisäministeriö korosti 2015 antamassaan lausunnossa, että ”suurmoskeijassa pitäisi olla kaikkien muslimiyhteisöjen mukana”, ja Suomen islamilainen yhdyskunta on muodollisesti katsonut, että ”kyseessä olisi sunnimoskeija, josta ei ketään käännytetä pois”.

Anonyymi suomalainen muslimi kuitenkin toteaa, että ”vaikka suurmoskeijaa halutaan [...] markkinoida kaikkien Suomen muslimien moskeijana, se ei todellisuudessa tulisi olemaan sitä.” [...] ”Pahimmillaan Bahrainin tai Saudi-Arabian rahoittama suurmoskeija voi hänen mukaansa johtaa muslimien eristäytymiseen, radikalisoitumiseen ja jopa terrori-iskuihin. Pahimmillaan Suomesta tulee uusi Ranska, ja meillä tapahtuu vastaavanlaisia iskuja.”

Suurmoskeija myös kellauttaisi kumolleen suomalaisten muslimiyhteisöjen keskinäiset suhteet. Äärikonservatiivinen salafistisuuntaus saisi valta-aseman ja aiheuttaisi ristiriitoja muslimien välille, sillä Persianlahden maiden rahoittama sunni-haaran moskeija ei palvelisi tasapuolisesti kaikkia Suomen muslimeja.

Suurmoskeijalle ei edes ole tarvetta, sillä hartaita muslimeja on Suomessa yhtä vähän kuin kirkkomummoja, ja kristillisillä pyhäköilläkin on vaikeuksia saada tupansa täyteen muulloin kuin jouluna. Suurmoskeija palvelisi ikään kuin automaattisesti vain radikaalia islamia ja äärisuuntauksia. Riitelyn dispositio piilee siinä, että islamin uskonolemuksen mukaan on vain yksi oikea islam, vaikka onkin monenlaisia muslimeja.

Islamilaisessa ajatteluperinteessä rakennus on maailmankuvan manifestaatio. Niinpä olennaista ei ole vain se, mitä moskeijoissa tarkalleen ottaen saarnataan, vaan se, että moskeijan olemassaolo sinänsä ilmaisee islamin suurta valtaa. Näin ollen suurmoskeija johtaisi muslimien identiteetin korostumiseen integraation kustannuksella.

Suurmoskeijaa koskeva keskustelu vääristynyttä

On perin vääristynyttä, että kansallismielinen järjestö ei saa toimia Suomessa yhdistymis- ja kokoontumisvapauden sekä sananvapauden turvin, vaan se kiellettiin käräjäoikeuden päätöksellä, mutta islamistien suurmoskeijahanketta pyritään edistämään uskonnonvapauden perusteella, vaikka se voi edistää terrorismin leviämistä ja kyseenalaistaa valtiomme poliittiset perusrakenteet sekä voimassa olevat lait shariaan vedoten.

Yhtä vääristynyttä on, että Suomen ja Ruotsin viranomaiset pyrkivät yhteistyössä estämään Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsenten laillisen tulon Ruotsista Suomen itsenäisyyspäiväjuhliin mutta antoivat laittomille maahantunkeutujille ja mahdollisille muslimiterroristeille matkaliput ja kyydin rajan yli Suomeen Tornion raja-aseman kautta. PVL:n jäsenet eivät aiheuttaneet Suomessa vähäisintäkään häiriötä, mutta laittomasti maassa olevat pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat tehneet useita rikoksia ja yhden terrori-iskun.

Tämä ei ole toisaalta mikään yllätys, sillä tällaista jälkeä syntyy kaikkialla, missä vihervasemmistolaiset poliitikot ja Demla-juristit päästetään päättämään asioista: toisin sanoen tuhoa isänmaallemme.

Vihervasemmistolaisten tuki suurmoskeijalle ei johdu mistään muusta kuin opportunistisesta halusta saalistaa muslimien ja islamilaisten maahanmuuttajien äänet itselleen vaaleissa. Piilotavoite voi olla tahallinen destruktiivisuus: halu mädättää länsimaista yhteiskuntaa ja juurruttaa demokratian, liberalismin, valistusihanteiden, monipuoluejärjestelmän ja vapaan markkinatalouden vastaista järjestelmää Eurooppaan. Islamisaatiota harjoitetaan Berliinin muslimighetoissa rakentamalla lapsille minimoskeijoita minareetteineen ja puolikuineen.

Oireellista on, että Hanasaaren hiilivoimalan paikalle Kalasataman kupeeseen suunniteltua suurmoskeijaa on arvioitu koko ajan vain muslimiyhteisön näkökulmasta, mutta suomalaisten ihmisten asemaa ei ole ajateltu lainkaan.

Tältä kannalta suurmoskeijaa voitaneen vastustaa vain yhdellä argumentilla. Mikäli paikalle perustetaan suurmoskeija, joutuu hamppukasseineen paikalle valuva flow-väki perääntymään, sillä hengellisellä alueella ei meluisaa festivaalia voida silloin enää pitää.

Miten kävisi Suvilahden seinissä olevien arvokkaiden graffitien ja vihervasemmistolaisen vinkuheinäpolitiikan?! Niinpä ehdotan, että suurmoskeijan sijasta paikalle rakennetaan Tarzan-huvipuisto. Sen ympäristövaikutus lähialueelle kantautuvine huutoineen ja liaanin jatkoksi ripustettuine homoineen lienee sama.

Minareeteista ja minoriteeteista

Islamia, jonka kannattajien uskonnollista vakaumusta ja aikeiden totisuutta minulla ei ole syytä epäillä, kehutaan usein kulttuuriaarteistaan: esimerkiksi runoudesta ja arkkitehtuurin helmistä. Silti ongelmallista on, että kyseinen kulttuuriornamentiikka on yleensä uhrattu vain uskonnolle, ja arkkitehtuurin aarteet on sijoitettu moskeijoiden seiniin eikä tavallisen kansan asumuksiin.

Sveitsiläiset puolestaan päättivät viime viikonloppuna kansanäänestyksessä, että maa kieltää moskeijoiden minareetit niistä leviävien äänekkäiden rukouskutsujen vuoksi. Noin 7,6 miljoonan asukkaan vuoristovaltiossa oleskeleva 400 000 muslimin vähemmistö koostuu suureksi osaksi Bosnian ja Hertsegovinan sodan pakolaisista. Balkanin pakolaistulva on koetellut niin Sveitsiä kuin Itävaltaakin, ja molemmissa maissa laaja maahanmuutto on johtanut sekä ääriasenteiden kasvuun että terveeseen maahanmuuttokritiikkiin, eikä näitä kahta ole aina voitu erottaa toisistaan.

Sveitsissä maahanmuuttokriittinen ja ”äärioikeistolaiseksi” sanottu SVP (Schweizerische Volkspartei) on suurin puolue 29 prosentin vaalikannatuksella, joten se peittää ison siivun keskustankin jakkaroista paikallisessa parlamentissa. Itsenäinen Sveitsi on selvästikin kansanvaltaisempi maa kuin Euroopan unionin jäsenvaltiot, sillä niissä kansalaisten mielipide olisi tukahdutettu talouspakotteilla tai tuomitsemalla ihmisten poliittinen käyttäytyminen ”laittomaksi”.

Keski-Euroopan sydämessä sijaitseva ja puolueettomuuttaan kansallisaarteena varjeleva vuoristovaltio on edelleen niitä harvoja maita, joissa on voimassa antiikin Ateenasta tuttu suoran demokratian periaate. Kansa voi itse ehdottamallaan äänestyksellä kumota liittoparlamentin säätämiä lakeja ja tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Juuri tällaisia kansalaisten omaan aloitteeseen perustuvia äänestyksiä on vaadittu myös Suomeen, mikä on ollut ainakin sikäli toivotonta, että Suomessa hallitus uhkaa takavarikoida nyt voimassa olevan ”vääränkin” demokratian.

Mutta minareetteihin: Helsingin Sanomat valisti jutussaan, että Anne Holmlundin mielestä minareettien rakentaminen on pelkkä ”kaupunkisuunnittelukysymys”. Samaten Astrid Thors ehti Brysselin-vierailullaan toivoa, että perustuslakiuudistusta pohtiva työryhmä ottaisi huomioon ”Sveitsin kansanäänestysjärjestelmään liittyvät ongelmat”. Lisäksi hän tietää, että kansanäänestyksellä ei pitäisi ”puuttua perustuslaillisiin oikeuksiin” ja että ”Sveitsissä ei äänestetty rakennuksista vaan kaikesta muusta”.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että Holmlundin mielestä arkkitehtuuri ei ole muka ideologinen asia ja että Touho-Thors haluaa kansalta vallan pois, jotta suomalaiset eivät saisi päättää kulmakuntiensa asioista. Keneltähän muuten perustuslakien legitimaatio on lähtöisin, ellei kansalta itseltään? Siksi olisi paikallaan, että lainsäädäntöä kehitettäisiin nimenomaan lisäämällä kansanäänestyksiä.

Totuus on, että islamissa arkkitehtuuri on maailmankuvan manifestaatio: muslimien todellisuus jäsentyy erittäin voimakkaasti tilallisten suhteiden mukaan ja niiden ympärille. Tavallaan se on myös kaunista; minunkin mielestäni minareetit ovat komeita. Mutta moskeijoiden, minareettien ja niistä kailotettavien rukouskutsujen kautta ilmaistaan lisäksi valtaa ja toteutetaan tilallista hallintaa. Asia ei ole siis poliittisesti ongelmaton.

Kyse on samantyyppisestä tunkeilevuudesta kuin katuja kiertelevän kotijäätelöauton megafoninsoitossa, tosin paljon laajemmassa ja tiettyyn paikkaan institutionalisoituneessa mittakaavassa. Myös Lontoossa britit ovat kyllästyneet moskeijoiden monta kertaa päivässä kaikuviin rukouskutsuihin, joille kristillisten kirkkojen kerran viikossa läikyvät kellot häviävät mennen tullen. Tässä mielessä sveitsiläisten asenteen voi hyvin ymmärtää.

On syytä muistaa, että uskonnonvapaus kattaa myös oikeuden olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin, eikä islamin arkkitehtonista ekspansiota voida perustella ihmisoikeudellisin eikä perusoikeudellisin argumentein. Ketään kun ei pitäisi pakottaa ottamaan vastaan minkään uskonnon asennemuokkausta. Eli kunnioitan jokaisen oikeutta harjoittaa uskontoaan omalla tontillaan, mutta jos muu yhteiskunta halutaan pakottaa uskonnollisten tähystystornien henkiseen valvontaan, kyse ei ole enää molemminpuolisesta kohteliaisuudesta vaan yksipuolisten vaatimusten esittämisestä. Niille, jotka rukouskutsuillaan tai muulla toiminnallaan häiritsevät suomalaisten ihmisten uskonrauhaa, kotirauhaa tai vapautta uskonnoista, vastaan: Allah ei asu täällä.