Turvapaikanhakijoille työvelvollisuus

Mediassa ja politiikassa vellovaa maahanmuuttokeskustelua rikastuttamaan minulla on tarjota lähinnä kaksi kannanottoa. Niistä ensimmäisen (1) olen esittänyt jo aiemmin. Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina saapuvien maahantulo aiheuttaa Euroopassa suurempia ongelmia kuin se ratkaisee lähtömaissa. Siksi vastaanottoon perustuva politiikka pitäisi lopettaa ja rajat sulkea.

Suomen hallitus on kokoomuksen ja kepun vaatimuksesta peräämässä maahanmuuttoon 452 miljoonaa euroa lisää – tänä vuonna jo kuluneiden 600 miljoonan lisäksi. Näin siis tilanteessa, jossa suomalaisten ihmisten opintotuesta, lääkemenoista, sosiaaliturvasta ja yliopistojen toimintamenoista vaivoin säästetyt kymmenet miljoonat uhrataan muualta tulevien hyväksi.

Jotain myönteistäkin ollaan vihdoin saamassa aikaan: Olli Immonen on jättänyt Petteri Orpolle kysymyksen, jossa vaaditaan terrorismiin kytkeytyneiden henkilöiden karkottamista Suomesta, ja ministeri Hanna Mäntylä on saamassa maahanmuuttopoliittisia linjauksia uudistettua niin, että Orponkin mukaan ”voidaan puhua jo pikakäännytyksistä”.

Sekä yhteiskuntaan sopeuttaminen, tilapäinenkin asuttaminen että palauttaminen tulevat yhteiskunnallemme joka tapauksessa erittäin kalliiksi. Voisitko esimerkiksi itse sanoa, milloin valtio olisi kustantanut Sinulle, hyvä lukija, ilmaisen lentomatkan Lähi-itään tai Afrikkaan? Palauttamista tavalla tai toisella tulee silti pitää ensisijaisena vaihtoehtona, mutta oleskeluluvan saavista tulee varmasti myös niin sanottuja ”ikuisia turisteja.”

Niinpä toinen (2) kannanottoni koskee tulijoiden integraatiota. Kovin vähän on ehditty ajatella, mihin tulijat sijoittuvat vastaanottokeskuksista. Koska kaikkia oleskeluluvan saavia ei ilmeisesti voida ainakaan heti palauttaa, pitää maahan jäävien integroimisen suomalaiseen yhteiskuntaan alkaa välittömästi. Tämä noudattelee toimintafilosofiani perusperiaatetta, jonka mukaan kaikki hyvät ja menestyvät hankkeet alkavat viipymättä. Jos ne eivät ala heti, ne eivät ala todennäköisesti koskaan, ja pitkittyessään asiat mutkistuvat.

Samalla kun rajoja laitetaan soukemmalle, olisi huomiota keskitettävä maahan saapuneiden integraatioon. Toimeton ihminen turhautuu. Niinpä toimettomille maahantulijoille pitäisi heti osoittaa työtä. Koska suuri osa maahan saapuneista näyttää olevan melko hyväkuntoista ja nuorta porukkaa, ehdotan, että yhteiskunta teettäisi heillä sellaisia töitä, jotka suomalaisilta jäävät suorittamatta työn kalleuden ja muiden ay-poliittisten pullonkaulojen vuoksi.

Tekemätöntä työtä kyllä löytyy, ja ainoastaan palkanmaksaja puuttuu. Palkka on kuitenkin jo tavallaan maksettu sosiaalietuuksina. Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleita voitaisiin rekrytoida esimerkiksi maatalouden piiriin tekemään voimaa ja kuntoa vaativia maatalous- ja metsätöitä. Koska maataloustöitä on tarjolla lähinnä haja-asutusalueilla, joiden liepeillä suuri osa vastaanottokeskuksistakin on, tulijat voisivat palvella paikallisia maatalousyrittäjiä omalla työpanoksellaan sekä auttaa metsien hoidossa ja raivauksessa. Sama pätee valtion metsiin ja maaomaisuuteen.

Vastaanottokeskusten paikalliseen elämään sitouttaminen estäisi maahanmuuttajien kasautumista kasvukeskuksiin ja sitä kautta torjuisi asuntopulaa, ghettoutumista ja omalle saarelleen linnoittautumista lähiöissä. Näin estettäisiin syrjäytymistä, joka on pitkäaikaistyöttömyyden yksi oheisilmiö.

Aikaa myöten osa heistä voisi hankkia työllään oman maatalousyrityksen asiasta mahdollisesti innostuttuaan. Samaan tapaan monet suomalaiset vuokraviljelijät lunastivat torpan aikoinaan omaksi, ja syntyi juureva oman tuvan ja luvan identiteetti. Ja sanoohan toki kiinalainen sananlaskukin, että ammateista ensimmäinen on maanviljelijän ammatti.

Salskeita maahanmuuttajia voitaisiin hyödyntää myös rakennusteollisuudessa. Tämä antasi näyttöä oman kodin hankintaan liittyvästä vaivasta, joka aikanaan palkitsee tekijänsä. Jos koulutusta alalle ei ole, sitä voitaisiin antaa työssäoppimisen periaatteella. Pitkästä teoreettisesta koulutuksesta ei ole näillä aloilla muutenkaan paljoa hyötyä. Monessa kasvukeskuksessa kaupungit joutuvat teettämään uusilla kaava-alueilla suuria maansiirtotöitä, joiden kalleus ja tekijäpula ovat esteinä rakentamisen aloittamiselle. Niinpä kaupungit ja valtio voisivat teettää osan tämäntyyppisistä töistä maahanmuuttajilla.

Ongelmana on, että suomalainen ay-liike vastustaa työn siirtämistä maahanmuuttajien hyväksi pitäen sitä kahden kerroksen työmarkkinoihin johtavana politiikkana. Ilman tällaista ratkaisua tietyt työt jäävät kuitenkin kokonaan hoitamatta. Suomalainen tekijä ei kerta kaikkiaan ole käytettävissä näihin töihin millään kilpailukykyisellä hinnalla. Seurauksena on hintakilpailukyvyn romahtamista ja kustannustason nousua niin, että myöskään palkansaajat eivät pysty enää ostamaan työn tuloksia. Tämä puolestaan syventää lamaa.

Mikä sitten oikeuttaisi pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleiden maahanmuuttajien käyttöä näillä aloilla? Olenhan itsekin kirjoittanut teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (3. painos 2015), että moiset hätäaputyöt kuuluvat sotien ja katastrofien jälkeisiin yhteiskuntiin. Vastaus on, että me olemme juuri nyt tuollaisessa katastrofaalisessa tilanteessa.

Maahanmuuttajien käyttö esimerkiksi tonttien raivauksessa ja asuinalueille perustettavien puistojen rakentamisessa johtaisi rakennusteollisuuden elpymiseen ja helpottaisi sitä kautta asuntopulaa, jota maahanmuutto itsessään syventää. Myös hallitusohjelmassa olevaa tieverkon parantamista voitaisiin toteuttaa maahanmuuttajatyövoimalla, aivan kuten myös ympäristönsuojelutehtäviä. Pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla voitaisiin teettää tuulivoimalapuistoja, tekoaltaita ja vaikkapa Talvivaaran jälkitöitä. Voitaisiin heitä hyödyntää terroristien etsinnässäkin.

Tulijoiden joukossa saattaa olla koulutustaustaltaan hyvin erilaisia ihmisiä, mutta yhtä kaikki, jokaiselle sopivat ainakin ammattipätevyyttä vaatimattomat työtehtävät. Toisaalta hyvinkoulutettuja pitää voida sijoittaa sellaisiin pätevyyttä vaativiin ammatteihin, joihin suomalaisia ei ole saatavilla.

Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen ja työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi turvapaikanhakijoiden työvelvollisuuden ei pidä kuitenkaan viedä yhtäkään työpaikkaa kantaväestöön kuuluvilta ihmisiltä sen enempää teollisuuden, kaupan, koulutuksen kuin minkään muunkaan alan piirissä. Siksi turvapaikan hakijoilla pitää teettää nimenomaan töitä, joita normaalisti ei tehtäisi ja joita järjestetään alkutuotannon piirissä. Ammattityötä ei teetettäisi velvoitetyönä, vaan velvoitetyöllä helpotettaisiin ammattityön tekemistä. Suurin este varsinaisen ammattityön teettämiseen vierasperäisillä on kielitaidon ja lakisääteisten pätevyyksien puute.

Yksityiset työnantajat maksavat luonnollisesti sopimusten mukaista palkkaa kaikille, mutta yhteiskunnan pitää ottaa tehtäväkseen työn osoittaminen, mikäli työpaikkoja ei ala heti löytyä. Jos taas työn tekoa sinänsä ei koeta mielekkääksi, voi työn tuottama turhautuminen olla yhtä ilmeistä kuin joutilaisuudessakin. Pelkkä työn aiheuttama epäviihtyvyys ei voi kuitenkaan olla kovin syvää ainakaan sellaisen ihmisen mielestä, joka oikeasti on saapunut maahamme luotisateessa.

Mikä sitten oikeuttaisi yhteiskunnan privilegion työhön patistelijana? Nähdäkseni yhteiskuntamme pitää tulla hädänalaisia vastaan, mutta vain puoleen väliin asti. Toinen puoli yksilön on tehtävä itse. Yhteiskunnalla on oikeus vaatia tarjottavan turvapaikan ja sosiaaliturvan vastikkeeksi työsuorituksia niin kauan, kunnes oikea työpaikka löytyy, ihminen muutoin elättää itsensä tai oleskeluluvan peruste raukeaa ja muuttaja palaa kotimaahansa.

Nähdäkseni Perussuomalaiset ovat oikeilla linjoilla ajaessaan sosiaaliturvan alentamista ja vastikkeellisuutta pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleille. Sosiaaliturvan säilyttämistä nykyisellään kantaväestöä koskien voidaan puolestaan perustella meritokraattisella eli ansaintaperusteisella oikeudenmukaisuusteorialla.

Maahanmuuttajien ylläpito tulee yhteiskunnallemme niin kalliiksi, että vahva motiivi työvelvollisuuden säätämiseen heille on olemassa. Sen sijaan kantaväestöön kuuluvia työttömyydestä kärsiviä ei tulisi pakottaa töihin, mutta yhteiskuntaan osallistuminen pitäisi tehdä suomalaisillekin helpommaksi mahdollistamalla edes jonkinlainen toiminta menettämättä työttömyysetuuksia. Tähän puolestaan sopii hyvin perustulojärjestelmä, jonka hallitus toivottavasti toteuttaa osana Sote-uudistusta.

Syntyperäisten Suomen kansalaisten voidaan katsoa tuottaneen tai jatkossa tuottavan sen sosiaaliturvan, jota he jossakin elämänsä vaiheessa saavat. Niinpä vastikkeellisuus toteutuu jo pitkäaikaisessa sitoutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Harvemmin ja paljon epätodennäkösemmin se toteutuu maahanmuuttajien kohdalla.

Lisäksi asiaan vaikuttaa yhteiskunnallinen perillisyys. Suomalaisina ihmisinä olemme omien sukulaistemme jälkeläisiä, joilla on oikeus ja velvollisuus pitää yllä pitkäaikaisten keskinäisten sitoumustemme välisiin verkostoihin ja riippuvuuksiin perustuvaa yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme. Tämän perustan monikulttuurisuuden ideologia tosin pyrkii kiistämään koettaen saattaa myös kantaväestöihin kuuluvat ihmiset atomistiseen asemaan: pelkiksi nomadeiksi ja yhteiskunnan kiertolaisiksi vailla kotia, filosofiaa ja kovaa maata jalkojensa alla.

Vastaväitteenä työllistämisen tavoitettani kohtaan voidaan ehkä esittää epäilys, pitäisikö pakolaisista ja turvapaikanhakijoista tehdä halpatyövoimaa suomalaisten palvelijoiksi. Muistutan painokkaasti, että nyt tilanne on aivan päinvastainen. Me suomalaiset toimimme ja olemme jo pitkään toimineet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palvelijoina sekä elatuksen ja kotoutumiskustannusten maksajina.

Esimerkiksi kantaväestöön kuuluvien ihmisten terveyskeskuskäynneistä perittäviä enimmäismaksuja nostetaan vuodenvaihteessa 16 eurosta 21 euroon ja päivystysmaksuja 22 eurosta 29 euroon. Turvapaikanhakijoille nämäkin palvelut ovat maksuttomia. Työvelvollisuudessa on siis kyse tämän palvelusuhteen tasapainottamisesta ja saattamisesta edes jokseenkin raiteilleen.

Kun irakilaisten ja somalien työttömyysprosentit huitelevat kahdeksaakymmentä ja naisista vain yksinumeroinen prosentti käy töissä, työpakkoa parempaakaan suunnitelmaa integraation järjestämiseen ei ole tarjolla. Pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on puolestaan syytä olettaa olevan suuri motiivi tarttua mihin tahansa kohtuulliseen työtarjoukseen oman hädänalaisuutensa perusteella. Työvelvollisuus myös karsisi tulijoiden joukosta niitä, joiden tavoitteena on pelkkä turvapaikkashoppailu.

Anekdoottisesti mieleeni palaa yliopistolta eräs taannoinen työtoveri, jonka sai aina lähtemään pois huoneesta lausumalla taikasanat: ”Minulla olisi sinulle pieni tehtävä...”

Näin Suomi uppoaa

Viikonlopun uutissaldo näyttää murheelliselta. Valoa viikonloppuun toi auringonpaisteen lisäksi Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten ehdokkaaksi ja jyväskyläläisen tasa-arvotutkijan, Henry Laasasen, avaama feminismikriittinen blogi. Monet muistavat Laasasen pari vuotta sitten julkaiseman teoksen Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus 2008), jossa vastavalmistunut sosiologi osoitti naisten käyttävän suurta valtaa pidättämällä seksiä miehiltä ja säätelemällä siten ”seksuaalisia markkinoita” eli sukupuolisen nautinnon herkkää tasapainotilaa. Jos joku haluaa lukea myös oman feminismiä arvostelevan analyysini Seksit selviksi (2007), jossa käsittelin samantapaisia asioita, kirjoitus on jälleen saatavilla, ja sen voi imuroida pdf:nä tästä.

Siitä, että feministien pyrkimykset eivät johdakaan tasa-arvoon vaan epätasa-arvoon, kertoo esimerkiksi tänään juhlittava naisten päivä. Miehille ei ole omaa päivää lainkaan, ja tasa-arvon päivääkin vietetään ensi viikolla naiskirjailija Minna Canthin kunniaksi.

Mutta viikonlopun uutispinon perkaamisen aloitan katsauksella siihen, kuinka Suomi uppoaa. On omituista, että puhuttaessa Aurajokea ylittävän sillan mahdollisesta romahtamisesta jutun otsikossa sanotaan, että rakentamisessa tapahtui ”kohtalokas virhe”. Miksi myös poliittisista päätöksistä ei sanota suoraan, että kyseessä ovat olleet ”kohtalokkaat virheet”? Sillä virheitä on sattunut viime aikoina luvattoman paljon.


Päivän maahanmuuttovirhe

Katsokaa nyt esimerkiksi tätäkin: ”maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja” (titteli harhauttaa uskomaan, ikään kuin maahanmuutto olisi tuottavaa toimintaa, josta seuraa tuloksia) Susanne Tengman on on selittänyt, miten Suomeen tulevien kiintiöpakolaisten valinta tapahtuu. Hänen mukaansa Suomeen tulevat pakolaiset käyvät läpi ”perusteellisen syynin”, ja YK:n pakolaisjärjestön esivalinnan jälkeen ”lennetään paikan päälle”, missä jokaista perhettä haastatellaan ”noin puolitoista tuntia”. Mukana on myös suojelupoliisi arvioimassa ehdokkaiden ”mahdollisia turvallisuusriskejä” sekä muita viranomaisia arvioimassa pakolaisten ”kotoutumispotentiaalia”.

Tämä lentely ei taida olla Suomen veronmaksajille ihan ilmaista, ja puolentoista tunnin rupattelulla ei varmaan selviä, mitä maahanmuuttajille tapahtuu Suomessa seuraavien puolentoista sadan vuoden aikana, vai kuinka? Jutussa ei kerrota myöskään sitä, että todellisuudessa pakolaisten määrä ei jää noin 750 tulijan vuotuiseen kiintiöön, vaan perheenyhdistämisohjelmien kautta pakolaismäärät kasvavat vielä paljon suuremmiksi.

Täti Tengmanin mukaan Suomeen ei tule pelkästään ”pakolaisten eliittiä”, minkä me jo tiedämmekin, kuten myös sen, että ”Burmasta ja Kongosta ei ole edes mahdollista saada kovin koulutettua väkeä”. Mihin sitä Suomessa tarvitaankaan, kun työttömänä on jo sadoin tuhansin omankin maan kansalaisia? Ettei vain kyseessä olisi pahimmanlaatuinen poliittinen virhe?


Järjetöntä tasa-arvopolitiikkaa

Samaan aikaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg kritisoi muutamien maiden aikeita rajoittaa islamilaisen hunnun käyttöä. Burkan tai niqabin käyttökielto olisi hänen mielestään ”kohtuuton hyökkäys yksityisyyttä vastaan”. Kieltoa kannattavat eivät ole hänen mielestään osoittaneet, että huntua käyttävät naiset ”olisivat sorretumpia kuin muut naiset”.

Tosiasiassa etnisten vähemmistöjen ihmisoikeusongelmat liittyvät nimenomaan siihen, että sorrettuja ryhmiä kuten naisia, lapsia ja homoseksuaaleja pahoinpidellään kyseisten vähemmistöjen sisällä. Kun ihmisoikeusvaltuutetun oma väite on lisäksi se, että käyttökielto ”voisi pahimmillaan vieraannuttaa musliminaiset yhteiskunnasta”, tämä repäisee parodiahorisontin esiripun ylhäältä alas asti. Kaapu musliminaisella on sama asia kuin kahleet mustalla orjalla. Huntu stigmatisoi, eikä sitä pidetä vapaaehtoisesti vaan pakosta. Se riittää ihmisoikeusrikkomuksen tunnusmerkiksi. Thomas Hammarbergin kanssa kilpailemaan voisi laittaa jonkin Antti Hammarbergin laulun.

Tasa-arvoa ei voida edistää keinulautaefekteillä sen enempää miesten ja naisten välillä kuin eri kansanryhmienkään välillä. Suosimisen kautta ei tuoteta oikeudenmukaisuutta vaan käänteistä syrjintää. Sellainen oikeus on perimmältään kostoa. Niinpä on väärin, että Helsingin kaupunki alkaa antaa ”positiivista erityiskohtelua” maahanmuuttajille työpaikkojen ja virkojen täytössä, kunnes heitä on tehtävissä suhteellisesti yhtä paljon kuin kantaväestöönkin kuuluvia. Tämä johtaa suomalaisten ihmisten diskriminoimiseen. Vähemmistöön itsekin kuuluvana tuomitsen tällaisen toiminnan ehdottomasti.

Ei myöskään seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille ole annettu mitään erityiskohtelua työelämässä. Ihmiset pitää valita tehtäviin sellaisin perustein, jotka ovat työtehtävien itsensä kannalta asiaan vaikuttavia. Todellista tasa-arvoa on se, että pätevyys ratkaisee eivätkä sukupuoli, ihonväri tai muut toissijaiset seikat vaikuta. Minkälaisia tuppisuita siellä valtuustossa oikein istuu, kun he eivät saa leukojaan auki tässäkään kysymyksessä?

Samaa hyysäyslinjaa jatkaa tämänpäiväinen uutinen, jonka mukaan Suomeen valitaan ”vuoden pakolaisnainen”. Miksi julkisuuteen nostetaan pakolaisistakin nimenomaan nainen, ei miestä? Miksi pakolaisten suosiminen on sukupuolitettu erityisesti naisia suosivaksi? Feminismi, maahanmuuton suosiminen ja monikulttuurisuuden ideologia ovat osa samaa tarkoitushakuista klusterimössöä, jolla lavastetaan kaikki puolueellisuuden arvostelu ”rasismiksi” (sana poimittu uutisesta) ja jota arvostelin jo tässä.


Maidot poliitikot

Lumisessa Suomessa kiistellään myös siitä, kuinka täältä saadaan tavaroita ulos (ahtaajien lakko) ja mitä Suomeen tuodaan sisään. Suomi uppoaa muun muassa siksi, että työnantajat ja -tekijät eivät ymmärrä kansallista etua ja yhteen hiileen puhaltamisen välttämättömyyttä. Kemijärven sellutehdaskin lopetettiin aikoinaan muun muassa siksi, että paperimiehet kiristivät palkkavaatimuksillaan liikaa.

Tätä se on SAK:laisten liittojen solidaarisuus: esimerkiksi paperiteollisuuden palkka-aateliset kiskovat 4 500 euroa kolmivuorotyöstä, kun taas saman keskusjärjestön pamilaiset saavat kaupan kassalta 1 500, vaikka työ on raskaampaa kuin teollisuuslaitoksen valvomossa istuminen. Ahtaajat puolestaan kusaisevat lakollaan autokuskien tankkiin, sillä lakon pitkittyessä kuljetusala jää toimettomaksi ja vaille tuloa.

Kun avainalojen työntekijät hinnoittelevat itsensä ulos, ei tarvitse ihmetellä, miksi työpaikat siirretään ulkomaille tai täytetään tuontityövoimalla. Tässä tilanteessa muutamat saavat ehkä pitää korkeat liksansa, kun taas osa porukasta joutuu kilometritehtaalle. Parempi olisi pyrkiä kohtuulliseen palkkatasoon, jonka vallitessa useammat saisivat pitää työpaikkansa, ja vaikka palkat alenisivatkin kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle.

Kun Matti Vanhanen puolestaan laittoi Arlan tuontimaidot henkilökohtaiseen kulutusboikottiin, hän tuskin tuli ajatelleeksi, että eurooppalaisten elintarvikkeiden rynnäkkö Suomen kauppoihin johtuu hallituksen itsensä harjoittamasta EU-politiikasta ja vapaista markkinoista. Erikoista politiikkaa MTK:n etua valvovalta keskustan puheenjohtajalta!

Vaikka Arlan maidot valmistetaankin S-ryhmän mukaan kotimaisista raaka-aineista, liikevoitot valuvat kuitenkin ulkomaalaiselle firmalle. Sitä paitsi S-ryhmän väite tuontitavaran suomalaisesta alkuperästä ei tainnut olla ihan totta, sillä Arla Foodsin pomo ehätti jo kysymään, miksi suomalaiset pelkäävät ruotsalaista tuontitavaraa.

Keittiön pöydälläni olevassa Valion maitopurkissa lukee muuten näyttävästi ”Sinä voit työllistää suomalaisen”. Itse en muita tuotteita ostakaan kuin kotimaisia, mikäli niitä vain on saatavilla. Tämä viestiksi vihreiden valistuneelle tohtorille, Jarkko Tontille, joka omien sanojensa mukaan ostaa vain ulkomaista ruokaa. Vihreät eivät ole vain talouspolitiikan, energiapolitiikan ja ulkomaalaispolitiikan vaan myös maatalouspolitiikan haudankaivajia.

Vaikka kaupoista ei saisikaan enää suomalaista maitoa, Helsingin käräjäoikeus puolestaan on päättänyt, että myös Suomessa pitää voida ostaa internetistä alkoholia ja tilata sitä kotiovelle. Käsittääkseni tämä tekee myynnin valvomisen alaikäisille ja humalaisille mahdottomaksi tai ainakin heikentää sitä. Nähdäkseni alkoholin saatavuutta ja anniskelun perusteita ei ole enää syytä lieventää vaan pikemminkin kiristää erityisesti nuorisojuopottelun hillitsemiseksi. Viinien postimyynti tekee juopoista entistäkin juopompia. Jos valtionsyyttäjällä vielä jotakin järkeä päässään on, hän toivottavasti vie tämän asian korkeampiin oikeusasteisiin. (Lisäys jälkikäteen: valtionsyyttäjä ei valittanut asiasta.)


Ydinvoiman välttämättömyys

Suomen tulevaisuus ratkeaa, paitsi maahanmuuttoon ja moraaliin liittyvistä kysymyksistä, myös talouden, työllisyyden ja energian kysymyksistä. Istuvan hallituksen onnistuneimpia ministereitä on Jyri Häkämies. Hänet muistetaan totuuden sanomisesta Washingtonissa (”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puhe) ja valtion omistamien yritysten luokittelusta strategisesti tärkeisiin sekä niihin, joissa valtiolla on pelkkä sijoittajaintressi.

Nyt Häkämies väittää, että ydinvoimaloiden rakentamiskysymyksessä ratkaistaan iso osa Suomen tulevaisuudesta. Olen samaa mieltä. Korvaavien ydinvoimaloiden pitäisi olla käynnissä viimeistään vuonna 2035, jolloin nykyiset ydinvoimalat joudutaan poistamaan käytöstä. Niillä tuotetaan kolmannes Suomen sähköstä.

Sähköä pitäisi myös myydä vastavuoroisesti ulkomaille. Tällä hetkellä Suomi ostaa puolentoista reaktorillisen verran ydinsähköä murenemassa olevasta Sosnovyi Borin ydinvoimalasta. Mitä nopeammin uudet voimalat saadaan valmiiksi, sitä pienemmiksi tulevat Pohjolan alueen käyttöriskit. Käytetyn ydinpolttoaineen varastointiriskit eivät puolestaan kasva yhtään, vaikka jätteiden määrä olisi kaksinkertainen, joten uraaniresurssit kannattaa käyttää loppuun hiilidioksidin määrän pienentämiseksi.

On viisaampaa kulkea ydinvoiman kanssa valittu tie loppuun kuin kääntyä puolimatkasta takaisin. Ydinvoimasta eivät tosin päätä kansanedustajat painamalla äänestyskoneensa nappeja vaan kansalaiset vääntämällä kotonaan sähkökatkaisimista. Uusia ydinvoimaloita Suomeen on rakennettava ja rakennetaan, joten vastustavienkin puolueiden olisi parempi asettua päätöksen taakse. Se on rehellisyyttä ja vastuun kantamista.

Myös perussuomalaisten internetsivuilla ydinvoimasta äänestänyt enemmistö (56 %) on asiasta samaa mieltä. Ydinvoimakannan pohjalta säädetään seuraavan hallituksen ovensaranat paikoilleen. Vastustelu ei merkitse hallitukseen haluaville muuta kuin pelkkää neuvotteluvaluuttaa. Ydinvoimavastaisuudesta luopuminen voidaan vaihtaa joihinkin muihin tavoitteisiin hallitusohjelmaa sorvattaessa, ja perussuomalaiset voivat vastaantulollaan saada läpi joitakin sosiaalipoliittisia ideoitaan. Päätöksenteko on helppoa, sillä tuuli, turve ja ydinvoima eivät enää kilpaile keskenään. Hiili- ja öljylauhdevoimaa vähentävässä Suomessa tarvitaan niitä kaikkia, joten poliitikot tekevät aina oikean päätöksen antaessaan lupia tasapuolisesti niin ydin-, tuuli- kuin turvevoimaloillekin.


Taustalla EU

Ydinvoiman tarpeellisuutta korostaa myös se, että kasvihuonepäästöjen vähentäminen tulee Suomelle kalliiksi. Jos laivaliikenne pakotetaan rikittömään polttoaineeseen EU-lailla, siitä uhkaa kertyä Suomelle miljardiluokan lasku. Suomenlahden päällä kesäisin leijuva keltainen savupilvi kertoo, että rajoittaminen on tarpeen. Mutta itse aloittaisin Itämeren suojelun vaatimalla Venäjää täyttämään edes alkeellisimmatkin kansainväliset ympäristönormit.

Suomen kansantalouden pulauttavat pohjaan yliherkät ympäristöpoliitikot, EU-direktiivit, maahanmuutto ja kansainvälisyyden kahleisiin kytketty päätöksenteko, jonka tuloksena taloudellinen itsemääräämisoikeus ja protektionismin mahdollisuus on menetetty. Tästä kertoo professori Vesa Puttosen viimeviikkoinen toteamus, että Suomi voi olla Euroopan Kreikka vuonna 2020. Se, että maastamme on tulossa mätä persikka, ei johdu kuitenkaan epäedullisesta ikärakenteesta eikä väestöpulasta. Ongelma on, että vientiä ei saada nousuun, koska euroalueen jäsenenä me emme voi parantaa kilpailukykyämme devalvaatioilla.

TLDR, I know, mutta minkäs teet: pitkä on poliittisten virheiden piimä.

Suon ja kuokan opetus

Tänään Viljan päivänä Helsingin Sanomat kirjoittaa, että viljan hinta nousee, ja siitä syystä myös ruoan hinta uhkaa nousta rajusti. Suomalaisten ei kannattaisikaan istuttaa vaivalla raivaamilleen pelloille metsiä ennen kuin on nähty, kuinka EU:n maatalouspolitiikka epäonnistuu. Nykyisin suurin osa siitä, mitä syömme, on lähtöisin energiasta. Kun myös energian saatavuus vaikeutuu, Keski-Euroopan vilja-aitat tyhjenevät, eikä asiaa paranna ilmastonmuutos, joka surkastuttaa sadot ja polttaa pellot.

Hallituksen lupaus ruoan arvonlisäveron alentamisesta sulanee EU-tuonnista riippuvaisen elintarviketuotannon kallistumiseen. Siihen hupenevat sekä kuluttajille luvatut edut että hallituksen oma propagandahyöty, ja taas pitää panna puheisiin puolet petäjäistä. Oma vittumainen visioni onkin se, että energian kallistuessa ja väestön lisääntyessä koko länsimaista kulttuuria alkavat uhata myös poliittiset kriisit ja sodat, joita käydään nälänhätää kärsivässä Euroopassa.

Geenimuunneltu soija ja mutageenit

Pythagoralaisen filosofisen koulukunnan eräs sääntö kuului ”älä syö papuja”. Tämän kiellon pohtiminen on taaskin lähellä, kun joudutaan miettimään, pistelläkö poskeensa lihaa, joka on kasvatettu geenimuunnellulla soijalla. Geenimuunneltu rehu sai myyntiluvan myös Suomessa, vaikka muunneltujen geenien kulkeutumattomuudesta eläimeen tai ihmiseen ei ole varmaa näyttöä. Näytön pitäisi olla ehdottoman varma, sillä biologisen perimän osaksi päässyttä geeniä ei saada luonnon kiertokulusta koskaan pois.

Geenimuuntelu ei tarkoita perinteistä jalostusta. Se on kokeellinen tekniikka, jossa ihminen rakentaa keinotekoisen siirtogeenin. Siirtogeeniin laitetaan pätkä bakteerin, viruksen tai kasvin DNA:ta. Tällaista virusmaista rakennetta ei ole evoluutiossa ikinä ennen ollut, joten sen vaikutuksia ekosysteemiin kukaan ei voi ennustaa.

Ikävää on, että muuntogeeninen rehu on jo käytössä USA:ssa, ja myös Suomessa geenimuunteluun perustuvaa rehua on käytetty elintarviketuotannossa koeluonteisesti. Geenimuunnellulla soijalla tuotettu liha on siis jo pöydässä, vaikka elintarvikkeiden tuottajat eivät kerrokaan lihan olevan geenirehulla kasvatettua. Kuluttajille pitäisi kuitenkin tarjota tilaisuus itse päättää, syökö geenimuunneltua lihaa vai ei. Siksi pakkausmerkinnät ovat paikallaan, vaikka EU ei niitä omassa epädemokraattisuudessaan vaadi eikä näennäisistä tasa-arvosyistä myöskään halua.

Sitä vastoin Euroopan unioni pitää ”syrjintänä” sitä, että Suomen kaltaiset valtiot valistaisivat kansalaisiaan paremmin siitä, mitä he syövät. Todellinen ongelma on kuitenkin se, ettei kuluttajille kerrottaisi, mitä he käyttävät ravinnokseen, ja siksi pakkausmerkinnöistä pitäisi tehdä yleiseurooppalainen käytäntö.

Ihmiskunta mokasi jo DDT:n, talidomidin ja elohopean kanssa pitäen niitä alun perin harmittomina kemikaaleina. Myös korjaus onnistui jotenkuten vetämällä kyseiset aineet pois käytöstä. Mutta muunnellut geenit jäävät kertaalleen laboratorioista päästettyinä pysyvästi luontoon. Taiteilija, kauppatieteilijä ja maanviljelijä Osmo Rauhalan kannanotot geenimuunneltua ravinnontuotantoa vastaan ja luomuruoan puolesta ovat olleet esimerkillisen asiallisia.

”Epäasiallisesti” tämän sinänsä vakavan ongelman voisi kiteyttää kysymykseen, jossa kohtaavat ihmisten hyväuskoisuus ja poliittiseen edistyksellisyyteen liittyvä kunnianhimo: muuttaako Euroopan unioni kansalaisensa mutageeneiksi?

Itse lopetin naudanlihan syömisen niin sanotun hullun lehmän taudin epidemian puhjettua maailmalla (Stockmannin elintarvikeosastolla sitä tosin sanottiin Jacobin-Creuzerin oireyhtymäksi, ikään kuin asia olisi siten muuttunut hienommaksi). Kalkkunat katosivat pöydästäni lintuinfluenssavaaran vuoksi, ja nyt ei voi syödä enää edes sikaa saati korvata ravinnon proteiineja soijalla. Pitääkö myös maapallon ravinnontuotanto tuhota laboratory habit of mind -tutkijoiden kunnianhimoisuuden vuoksi?