EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

EU on puuttumassa metsäteollisuuden rahoitusehtoihin niin sanotulla taksonomia-asetuksella, joka jakautuu ympäristö- ja ilmastokriteereihin. ”Kestävään rahoitukseen” sitoutuneet metsäyhtiöt saisivat investointeihinsa rahoitusta jatkossa kevyemmin kuin sitoutumattomat. 

”Kestävä rahoitus” on kelluva merkitsijä, eivätkä siitä koituvat hyödyt korvaa siihen uppoavia kuluja. ”Kestäväksi” luettaisiin esimerkiksi tuulivoima mutta ei teollisuudelle tärkeää ydinvoimaa, vaikka myös sen hiilidioksidipäästöt ovat nollan luokkaa.

Koska metsäteollisuus on Suomen avaintoimiala, suurten oppositiopuolueiden Perussuomalaisten ja Kokoomuksen lisäksi hallituspuolueet SDP, Keskusta ja RKP ovat ymmärtäneet vastustaa uutta asetusta, toisin kuin Vihreät ja Vasemmistoliitto.

Vastustus jää joka tapauksessa vertauskuvalliseksi, koska Suomen lisäksi asetusta vastaan aikoo äänestää vain Ruotsi.

On selvää, että teollisuudelle suunnatut sääntelytoimet kiertyvät viime kädessä laskuiksi tai menetyksiksi Suomen yksityisille metsänomistajille.

Yksi kaikkein röyhkeimmistä Vihreiden kannattamista vaatimuksista metsänomistajille on velvoite, että 20 prosenttia metsistä pitäisi jättää koskematta (myöhemmin tuo vaade nostettiin 30 prosenttiin). Metsien omistajat eivät siis saisi tehdä varallisuudellaan, mitä hyväksi katsovat. Se on aitoa eurokommunismia, jonka toimeenpanijana on Euroopan unioni.

Omistusoikeuden tulee olla koskematon, loukkaamaton ja pyhä riippumatta siitä, onko metsä omistajalleen organismi, kirkko vai pankki.

Jos omaisuutensa käytöstä ei saa omistaja itse vapaasti päättää, se lakkaa olemasta omaisuutta, ja EU-sosialismilla astutaan Suomen perustuslaillisen omaisuudensuojan yli.

Tämä kaiken sen lisäksi, että metsäomistaja pakotetaan maksamaan kerran sadassa vuodessa realisoituvista puunmyyntituloistaan pääomatuloveroa vähintään kolmekymmentä prosenttia myynnin arvosta.

Toisin sanoen valtio sosialisoi ja pakko-ottaa kiinteää varallisuutta ”tuottona” ja siirtää tulot maahanmuuttajien ruokintaan, sossuämmien palkkoihin, pultsareille, ympäristöahdistuksella invalidisoidun nuorison kuntoutukseen, huumevieroitukseen, kulttuurikoordinaattorien palkkaukseen, poliittisten valtiosihteerien elatukseen, tasa-arvolla tallomiseen yliopistoissa, ilmastoaneisiin, valiokuntamatkoihin ja loputtomiin EU-jäsenyydestä koituviin maksuihin, rahastoihin sekä muiden maiden tukiaisiin.

Sellaiseen roskaan Suomen metsät kaatuvat. Ja päälle päätteeksi EU anastaisi 20 prosenttia metsistä luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Tämä ei mitenkään poikkea kansallispuistojen perustamisella harjoitetusta valtiososialismista, jonka synkin ilmaus oli maailman suurin kansallispuisto: Neuvostoliitto.

Vihreä eurokommunismi tuhoaa myös kansallisen metsäpolitiikan

20 prosentin metsiensuojeluvaatimuksen ohella toinen taksonomia-asetuksen rikos on siinä, että yli 13 hehtaarin metsätilojen tulisi tehdä ”ilmastohyötyanalyysi” ja raportoida metsänkäyttötapoja 30 vuoden ajalta. Valvontaan tarvittaisiin kallis metsäsuunnitelma, joka lisää metsien hoitokuluja.

Kyse ei ole vain omaisuudensuojasta vaan Suomen kyvystä itse päättää metsäpolitiikastaan. 

On syytä muistaa, että itsemääräämisoikeutensa turvatakseen ja kansallisia öljyvarojaan suojellakseen Norja jättäytyi aikoinaan Euroopan unionin ulkopuolelle. Suomen pitäisi nyt tehdä samoin ottaakseen omiin käsiinsä maatalous- ja metsäpolitiikan sekä maahanmuutto-, energia- ja ympäristöpolitiikan. Optimaalisin tilanne olisi sellainen, jossa kuuluisimme Natoon mutta emme Euroopan unioniin.

En näe Suomella olevan pitkällä enkä lyhyellä tähtäimellä mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin kertakaikkisen eron sekä Euroopan rahaunionista että Euroopan unionista, sillä muutoin painostus, kiristys ja aikaa sekä vaivoja kysyvä piinaaminen Brysselin suunnalta jatkuu, jatkuu ja jatkuu. 

Irtautumisen tarpeellisuutta korostaa Saksan uuden sosialistihallituksen (SPD, Vihreät ja Liberaalit) ohjelmaan kirjattu pyrkimys syventää tulonsiirtounionia muuttamalla EU liittovaltioksi.

Jäsenyys euroalueessa on syönyt Suomen metsäteollisuuden kilpailukykyä aikana, jolloin euron kurssi on ollut korkea verrattuna Ison-Britannian puntaan, Yhdysvaltain dollariin, Kiinan yuanin, Ruotsin kruunuun ja muiden euron ulkopuolisten maiden valuuttoihin.

Ulkopuolisuus on tarjonnut Ruotsille tilaisuuden myydä puunjalostustuotteita euroalueen ulkopuolelle muutamaa prosenttia Suomea edullisemmin, mikä on johtanut siihen, että teollisuutta on siirtynyt Suomesta Ruotsiin.

Tulos on, että Ruotsin puunjalostusteollisuuden vienti on tonneissa mitattuna nykyisin kaksinkertainen Suomen vientiin verrattuna. Niin ei ole ollut aina.

Euroalueen jäsenyyden vaikutuksia Suomen puunjalostusteollisuuden kriisille ei ole tunnustettu julkisesti, koska Suomea on yritetty pitää eurossa. Vaikeuksia on selitelty teollisuuden paradigmanvaihdoksella ja kysynnän vaihtumisella paperista pakkauskartonkiin.

Teollisuutemme ja metsätaloutemme eivät kaipaa eivätkä siedä enää yhtään lisävaatimuksia. Emme tarvitse minkäänlaista ympäristöpoliittista ”vastuulla” syyllistämistä, joka on vain koodisana talouden viherkommunistiselle tuhoamiselle ja ilmastokurjistamiselle sekä eräänlainen imagobuustin ja kuplivan tunnepuheen muoto.

Vihreät pitäisi laittaa itse maksamaan metsien omistajille aiheuttamansa kulut

Metsien suojelutoimia vaatineet Vihreät eivät ole tehneet mitään konkreettisia ympäristötekoja Suomen metsien hyväksi.

Lähes kaikki Suomen metsien hyväksi tehdyt ympäristön parannustoimet ovat metsien omistajien tekemiä.

Emmekä ole tehneet niin suinkaan Vihreiden aikaansaamien pakotteiden vuoksi vaan niistä huolimatta, puhtaasti taloudellisista syistä, jos se on ollut metsätaloudellisesti kannattavaa ja järkevää.

Vaatimuksillaan Vihreät kohtelevat toisten omistamia metsiä, kuin ne olisivat heidän omaisuuttaan. Vaatimukset todennäköisesti loppuisivat, mikäli vihreiden täytyisi itse maksaa metsän omistajille aiheuttamansa kulut.

Jos metsän omistaminen ja hoitaminen lakkaa olemasta taloudellisesti kannattavaa, menee pohja myös metsien suojelulta.

Mutta tätähän eivät pilvenpolton punasilmäistämät vihreät ja kaupunkilaisnuorten luontoharrastuksesta syntyneet slummien voodoo-miehet ymmärrä. He ovat käyneet metsissä vain kahlimassa itsensä kaivinkoneisiin.

Olen jo aiemmin nimennyt poliittiseksi päävihollisekseni Vihreät, sillä heidän kanssaan olen eri mieltä lähes kaikesta. Heidän tähtäimessään on joko tarkoituksellisesti tai omaa tyhmyyttään hyvinvointivaltiomme, taloutemme ja kansakuntamme tuho. Sama tarkoitusperä on perinteisesti myös Vasemmistoliiton päämääränä.

Ehdotan hallitukselle, että se vastustaisi kaikin keinoin sekä taksonomia-asetusta että Euroopan ilmastopoliittista sosiaalirahastoa, jonka kulut Suomelle olisivat jälleen kauheat ja josta kirjoitin täällä.

Oppositiopuolueiden pitäisi tehdä aloite, jonka mukaan vihreät laitettaisiin vaatimustensa vastikkeeksi tekemään valvottuja metsänhoitotoimia yksityisissä talousmetsissä.

Hallituksessa olevan Kepun tulisi esittää, että suomalaisia metsänomistajia tuettaisiin tulonsiirroilla Euroopan unionin jäsenmaista ja että Suomi luopuisi metsävarallisuuden ja maatilatalouden perintöverosta kokonaan sekä alentaisi metsän myynnistä kannettavan pääomatuloveron viiteen prosenttiin.

Perusteena on, että kaikki metsistä saatavissa olevat tuotot valuvat nykyisin pelkkiin veroihin ja veronkaltaisiin maksuihin. Mitään vastiketta ei valtiolta verojen vastineiksi heru, lukuunottamatta vähäpätöistä ja osittaista Kemera-tukea, jota voi saada metsälain vaatimien uudistamisvelvoitteiden kuluihin.

---

Päivitys 9.12.2021: Taksonomia-asetusta vastaan äänesti lopulta 13 maata, mutta tulos oli tappiollinen. Näin Suomen metsät sosialisoitiin EU:n ympäristöpolitiikalla ja perustuslaillista omaisuudensuojaa rikkoen. Ohessa Metsäteollisuuden kannanotto, joka liiton kokoomuslaisesta EU-liberalismista johtuen on löysä kuin lehmän muna.

Valtaoja voitti median valtavirran

Intersektionaalinen feminismi ja siihen liittyvä kantelupukkina toimiminen eivät ole laantumassa, sillä kuukauden takainen Afrikan tähti -kohu sai jatkoa Yleisradion Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla -nimisessä lähetyksessä viime perjantaina.

Oli vain ajan kysymys, milloin professori Esko Valtaoja ajetaan cancel-terroria harjoittavan woke-aktivismin uhriksi, sillä Valtaoja tunnetaan vapaa-ajattelijana, joka ei ole taipunut kumartelemaan kuvia missään yhteyksissä.

Kun Yleisradion radiotoimittaja ja Iranin kurdipakolaisena Suomeen tullut Renaz Ebrahimi alkoi syyttää Valtaojaa ”turvattoman tilan” luomisesta Marja Sannikan TV-ohjelmassa, Ebrahimi ei selvästikään pysynyt ymmärtämään eroa, joka vallitsee siinä, milloin jotakin sanaa käytetään ja milloin se mainitaan.

Valtaojan hyvä yritys selittää, että on aivan eri asia käyttää N-sanaa kuin mainita se, epäonnistui täysin Ebrahimin oman tietämättömyyden tai tahallisen ilkeyden, uhriutumisen ja ymmärtämättömyyden vuoksi.

Filosofian piirissä eroa käsitteen käyttämisen ja mainitsemisen välillä on kutsuttu de re- ja de dicto -puhetavan eroksi. Huomauttamalla eri merkitysyhteyksistä olisi koko kohu voitu todeta pelkäksi kuplaksi.

Tapaus todistaa, että woke- ja cancel-aktivistit eivät ole kovin älykkäitä, tai sitten he ovat yksinkertaisesti häijyjä pyrkiessään tietoisesti pilaamaan arvollisten ihmisten maineita, uria ja työsuhteita.

Kuitenkin noita intersektionaalisia vikisijöitä, vääryyksistä valittajia ja rotupolitiikalla sekä feminismillä ratsastavia ammatikseen loukkaantujia nimitetään jatkuvasti tiedotusvälineisiin ja yliopistoihin, joita he hallitsevat vihervasemmistolaisen junttauspolitiikan ja omaa narsismiaan puhkuvan pelottavuutensa tuella.

Heihin eivät uppoa edes tieteellisesti perustellut argumentit, kenties juuri heidän oman heikon tasonsa vuoksi, ja siksi he ovatkin aina äänessä mekastaen sekä yliopistoissa että medioissa.

Tarkoitus oli keskustella niin sanotun cancel-aktivismin haittapuolista, mutta siitä ei luonnollisestikaan tullut mitään, sillä studioon kutsuttu Ebrahimi alkoi itse havainnollistaa cancel-kulttuurin haittapuolia omalla käytöksellään.

Ylen ja muun vihervasemmistolaisen median tarkoitus ei varmaankaan ollut, että niiden paisuttaman kohun kautta Valtaojasta tulisi järjen äänen puolustaja koko kansan edessä. Ylen toimittajien peittelemättömänä pyrkimyksenä oli taivutella suomalaisia polvilleen ja aiheettomiin anteeksipyyntöihin.

Ei ole ihme, että professori Valtaoja ilmoitti harkitsevansa jatkossa tarkoin, suostuuko enää yhteenkään Ylen ohjelmaan koulukiusattavaksi. 

Postmodernista feminismistä ja Black Lives Matter -kampanjoinnista alkunsa saaneet cancel- ja woke-liikkeet eivät oikeasti arvostele rakenteita vaan käyvät henkilökohtaisia mustamaalauskampanjoita eri tavalla ajattelevia yksilöitä vastaan.

Ei ole mihinkään vähemmistöön kuuluvan yksinomainen oikeus vaatia erityiskohtelua, jaella etnisiä leimoja tai piirrellä syyllistäviä ympyröitä toisten ihmisen ympärille, saati päättää siitä, keillä on oikeus osallistua keskusteluihin ja millä tavoin. ”Ruskeus” ei ole tieteellinen argumentti vaan ad hominem -virhepäätelmä.

Kauheinta panettelua on lavastaa suomalaiset ihmiset ”etuoikeutetuiksi valkoiseksi patriarkaatiksi” sillä perusteella, että olemme alun perin asuneet omassa maassamme. Maahanmuuttajien pitäminen ”aliedustettuina” sisältää virhepäätelmän, että meidän maamme ilman muuta kuuluu yhdenvertaisesti ja kaikkine etuineen muualta tulleille ulkomaalaisille. Ebrahimi on sitä paitsi edelleen iranilainen, koska Iran ei hyväksy kansalaisuudesta luopumista.

”Rasismin normalisoinnista” Yle-veron turvin länkyttävä tyhjäntoimittaja Renaz Ebrahimi sai aiemmin erään (sinänsä heikkotasoisen) bändin katoamaan television kuvaruudusta tämän käytettyä N-sanaa. Tällöin ei lainkaan kysytty, kuinka vaarallista on, että valtamedia on tekemässä cancel-terrorista ”uutta normaalia” yhteiskuntaan ja yliopistoihin.

Dosentti Mikko Paunion laskujen mukaan monikulttuuri-ideologian ja feminismin äänitorvi Renaz Ebrahimi itse käytti N-sanaa 57 kertaa ja naista halventavaa H-sanaa 99 kertaa Ylen 95-vuotisjuhlissa varaten siten solvaamisen ja herjanheiton omaksi oikeudekseen.

Kulttuurien sota puolestaan syvenee ja konfliktit pahenevat ja kärjistyvät siksi, että maahanmuuttajataustaisten sissien vaikutusvalta ja määrä kasvavat koko ajan.

Kun kulttuureista oppiminenkin nähdään ”kulttuurien omimisena”, kääntyvät hyvät asiat huonoiksi aktivistien harjoittaman syyttelyn vuoksi.

Lohdullista on, että konfliktit ja vastakkainasettelut voivat olla demokratian kannalta myös myönteisiä.

Kulttuuriantropologi Claude Lévi-Strauss ajatteli, että totuus tulee parhaiten julki juuri vastakkainasettelujen kautta. Ihmiset haluavat nähdä niitä, sillä ajatusten pidäkkeetön kilpailuttaminen ja kärjistyminen polarisaatioissa ovat demokraattisen yhteiskunnan ja totuuden tavoittelun ehtoja.

Toivon siis, että cancel-terroristit saavat jatkossakin runsaasti julkisuutta Ylessä, sillä siten tyypillinen demaritelevisionkatsojakin voi huomata, kuinka sakeaa puppua tuo rotuerottelua jatkava, uusintava ja hyödyntävä woke-porukka edustaa.

Joudun lopuksi toistamaan useasti esittämäni vanhan lauseen: Tila, jossa ei voi ääneen ajatella, ei ole turvallinen vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.

Vihreät: Suomella ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

Kun oppositio tiedusteli välikysymyksessään, mitä hallitus aikoo tehdä taatakseen rajaturvallisuuden ja estääkseen laittoman maahantulon Suomeen, sisäministerin kenkiin hypännyt vihreiden Krista Mikkonen väitti opposition menneen Valko-Venäjän hybridivaikuttamiseen mukaan!

Varaministeri on itse astunut hybridivaikuttamisen miinaan suostumalla ottamaan vastaan Valko-Venäjän ja Puolan rajalta virtaavia pakolaisia, joita Valko-Venäjä lennättää Minskiin lähettäen heitä sitten pakkotoimin Puolan-vastaiselle rajalle.

Julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan pakolaisvirtojen torppaus Puolassa on kääntämässä ihmissalakuljetuksen kulkua Venäjälle ja Venäjän kautta Suomeen.

Hybridivaikuttamista kutsutaan kansainvälisessä politiikassa uudissanalla lawfare, joka on johdos sodankäyntiä merkitsevästä sanasta warfare.

Sillä tarkoitetaan ’sodankäyntiä lakien avulla’, ja juuri siitä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttämisessä sodankäynnin aseina on kyse.

Lawfarella pakotetaan vastustaja noudattamaan sen itsensä hyväksymiä lakeja ja sopimuksia samalla, kun jätetään omat velvoitteet hoitamatta. Eräs tällainen on YK:n Geneven pakolaissopimukseen sisältyvä palautuskielto, jonka myös Venäjä ja Valko-Venäjä ovat allekirjoittaneet.

Silti ne haalivat maaperälleen siirtolaisia, joita ne lähettävät Eurooppaan luottaen EU-maiden haluun varjella omaa moraalikarismaansa.

EU on Venäjälle ja Valko-Venäjälle tässä suhteessa helppo tapaus, sillä EU ajaa kaksilla rattailla varjellen ihmisoikeuksia, vapaata liikkuvuutta ja demokratian arvoja, mutta toisaalta EU suostuu maksamaan Turkille miljardeja turvapaikanhakijoiden pitämisestä poissa Euroopasta.

Suomessa toimiva Hybridiosaamiskeskus alkaa setvimään turvapaikanhakua ja siirtolaisuutta käsittelevien lakien sikermää ensi vuoden alussa, vaikka selvittelyä eivät kaipaa voimassa olevat lait, vaan niitä pitäisi pikimmiten muuttaa.

Venäjän ja Valko-Venäjän tukena ovat ihmisoikeusaktivistit ja ne ihmisoikeusjuristit, jotka tulkitsevat sopimuksia kirjaimellisesti pystymättä tunnistamaan, mistä lawfaressa on kyse, ja kykenemättä myöntämään, että pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle.

Ihmisoikeusfundamentalistit eivät myöskään osaa tai halua kontekstualisoida lainkäyttöä saati pysty tunnustamaan, että Geneven sopimus ja sitä myötäilevä turvapaikkalainsäädäntö luotiin yksittäisiä poliittisia pakolaisia varten eikä väestöllisten joukkosiirtojen tarpeisiin.

Myös poliittisia pakolaisia Valko-Venäjältä on riittänyt, mutta ihmisoikeusaktivistit sen enempää kuin Valko-Venäjän viranomaisetkaan eivät ole pystyneet tai halunneet nähdä heidän välillään mitään eroa.

Vakavinta on, että Suomen hallitukselta on puuttunut kaikki halu valmistautua muokkaamaan lainsäädäntöämme tilapäisten toimivaltuuksien antamiseksi pakolaistulvan käännyttämiseen rajalta.

Itärajan ihmisvyöry oli uhkakuvana jo Neuvostoliiton hajotessa 1990, jolloin Harri Holkerin (kok.) hallitus valmistautui estämään pakolaisvirran tuloa muun muassa suunnittelemalla reserviläisten kutsumista aseisiin. 

Hallitsemattoman siirtolaisuuden lisäämistä valmiuslain toiseen pykälään on valmisteltu tuosta pitäen, mutta 30 vuoden hautomisen jälkeenkään asiasta ei ole tullut valmista.

Hätätilalainsäädäntö olisi tarpeen, sillä se antaisi lawfarea yrittäville jo etukäteen viestin, ettei painostus tulisi toimimaan eikä omaa lainsäädäntöämme, sen puutteita tai kansainvälisiä sopimuksia voitaisi käyttää Suomea vastaan.

Se viestittäisi, että myöskään turvapaikanhakijoita ei voitaisi käyttää hybridihyökkäyksen aseina. Hätätilavaltuuksien antamiseen rajalta käännyttämiseksi ohjaa siten myös tulijoiden oma etu.

Muussa tapauksessa vaaraan joutuisimme hyökkäyksessä käytettävien siviilien lisäksi me itse ja oma maamme.

Itsenäisellä valtiolla pitää olla kyky keskeyttää turvapaikka-anomusten vastaanottaminen ja tutkiminen poikkeustilanteissa.

Valmiuslainsäädäntöä on siksi muutettava niin, että hybridivaikuttamiseen tähtäävät vihamieliset siirtolaisvirrat voidaan pysäyttää ja käännyttää rajoilta.

Tällaisen lain paras puoli olisi siinä, että se toimisi jo ennen kuin sitä tarvitsee soveltaa: ennakolta vaikuttavana viestinnällisenä jarruna, joka ohjaisi pidättäytymään turhista yrityksistä.

Sen vuoksi lainmuutos pitäisi saada voimaan nopeutetusti. Koska vihreät eivät tätä ajatuskulkua ymmärrä, he eivät niin tee. Eduskunnan hallintovaliokunta ei ole saanut yhtäkään esitystä asian eteenpäin viemiseksi hallitukselta.

Siksi esitän, että joku kävisi potkaisemassa nuo turvallisuusuhiksi muodostuneet vihreät pois Suomen hallituksesta ennen kuin ohari-Ohisalo palaa poikimislomalta.

Lahkojen lapsipuhujat ja ilmastopolitiikan kauhukakarat tuhoavat Suomen talouden

Top Gear- ja Grand Tour -juontajana tunnetun Jeremy Clarksonin mukaan Greta Thunberg ansaitsisi läpsäytyksen pepulle. Vulgaari toteamus oli tarpeellinen, sillä muutoin The Timesissä ollut kolumni ei olisi ylittänyt maailmanlaajuisen toiston kynnystä medioissa.

Muilta osin kirjoitus oli täyttä asiaa. Thunbergin ei pitäisi mekastaa länsimaiden johtajille, jotka kiristävät ympäristönormeja ja kuormittavat eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten ihmisten kukkaroa.

Thunbergin kannattaisi käydä paasaamassa ilmastotuhoista Kiinan viranomaisille, jotka saivat Pariisin ilmastosopimuksessa oikeuden jatkaa ja lisätä kasvihuonepäästöjä vuoteen 2030 asti. Niinpä Kiina avaa uuden hiilivoimalan joka kolmas viikko.

Totuus on, että länsimaissa ilmastotehokkuus on kehitysmaita paljon parempi, kun taas kehitysmaat toimivat vapaamatkustajina lisäten päästöjään ja mainostaen teollisuuden siirtämistä Pakistaniin, Kiinaan, Intiaan ja muihin hiilivuodon kohdemaihin.

Mikään syytös, että päästöt asukasta kohti ovat Euroopassa kehitysmaita suuremmat, ei kelpaa. 

Oikeudenmukaisen kuvan saamiseksi pitäisi mitata päästöjen määrää tuotettuja hyödykkeitä kohti eikä asukasta kohti. Asukaskohtaiset päästöt kun saadaan näyttämään pieniltä väestöltään paisuvissa kehitysmaissa.

Tosiasiassa kehitysmaiden väestöräjähdys on pääsyyllinen ilmastotuhoihin, sillä jo yli puolet päästöistä tulee kehitysmaista – Euroopan unionista enää vain noin 15 prosenttia.

Suurin päästöjen lähde on asuminen, ja tämä kertoo, että pelkkä liikaväestön olemassaolo on syy luonnon tuhoutumiseen. Se on syypää myös poliittisiin sekä ravitsemus- ja terveysongelmiin ja jatkuvaan resurssipulaan, joten taistelija Thunbergin pitäisi käydä puhumassa ehkäisyn tarpeellisuudesta kehitysmaissa.

Mutta niin hän ei tee, sillä Elokapinan ilmastopoliittisille sisseille tyypilliseen tapaan häneltä puuttuu kyky analyyttiseen ajatteluun. Toinen syy on sukupuolipoliittinen häveliäisyys, joka estää rationaalisen toiminnan ja josta olen käyttänyt nimitystä ekokatastrofin intimiteetti.

Oikea kysymys ei ole, tuhoavatko setämiehet ilmakehän ajoneuvoillaan, vaan oikea kysymys on: pilaavatko kehitysmaiden uudet sukupolvet planeetan lisääntymisellään?

Infantilismi ja performatiivisuus uhkaavat länsimaista rationalismia

Uskonlahkoilla on aina ollut lapsipuhujia, eikä kauhuleffoista puutu lapsiriivattuja. 

Greta Thunberg ei ehkä ole riivattu, mutta lääketieteen mukaan häntä vaivaa Aspergerin syndrooma ja ADHD. Ensin mainittu estää häntä keskittymästä mihinkään muuhun kuin yhteen asiaan koulunkäynnin jäädessä sivuun. Jälkimmäinen puolestaan ohjaa kiertämään levottomasti maailmaa.

Glasgow’n ilmastokokouksessa paikalliset toimittajat kohtelivat häntä kuin kuningatarta todistaen olevansa hölmön ilmastopolitiikan vasalleja.

Tosiasiassa Thunberg ei ole mitään muuta kuin vihervasemmistolaisen median oma tuote, jota ei olisi julkisuudessa ilman valtavirtamedian valheellista vaahtoamista ja lavastamista yksisilmäisen huolen ja hysterian lietsojaksi.

Thunberg on kahden esiintyvän taiteilijan, Eurovisio-laulajan ja näyttelijän, Kungsholmenilta kotoisin oleva hyvinvointimuksu, joka ei tiedä eikä ymmärrä, kuinka maailma toimii.

Puhuin aiheesta Arto Luukkasen vieraana AlfaTV:ssä kaksi vuotta sitten, ja ohjelman voi katsella täältä.

 

Myös Thunberg voisi oppia yksinkertaiset taloustieteelliset riippuvuussuhteet ja alkaa saarnata ikätovereilleen niitä.

Kehitysmaiden velvoittaminen kannattaisi etenkin siksi, että ilmastotoimiin investoiminen tulisi niissä paljon halvemmaksi kuin länsimaissa, joissa jokainen normiruuvin kiristys tulee aina vain kalliimmaksi ja tehottomammaksi. Lopulta pultti katkeaa.

Niin on käymässä Suomessa. Vihreiden Osmo Soinivaara valitteli Ilta-Sanomien jutussa, että kivihiilen hinta on kaksinkertaistunut, maakaasun hinta on kymmenkertaistunut ja sähkön hinta noussut lähes kaksinkertaiseksi.

Tätä ei pidä ihmetellä, sillä ilmiö ei ole itsensä syy. Syynä on muun muassa se, että päästöoikeuksien hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet Vihreiden oman sairaan politiikan vuoksi.

Kuolinkamppailua käyvän Keskustan ministeri Mika Lintilä on vastannut ongelmiin, että hallitus on joutunut pudottamaan sähköveroa ja että syytä kaukolämmön 30 prosentin hinnankorotukseen pitäisi etsiä Helsingin kaupungin omista ratkaisuista.

Tosiasiassa kaukolämmön hinnannousua ei selitä se, että Helsinki ei ole vielä luopunut hiilivoimasta ja sulkee hiilivoimalansa vasta vuonna 2029.

Hintojen korotuksia selittää se, että hiilen käyttäminen ollaan tekemässä Vihreiden omilla normeilla mahdottomaksi, vaikka Suomessa ovat Euroopan ympäristöystävällisimmät ja hyötysuhteeltaan parhaat hiilivoimalat, jotka tuottavat sekä sähköä että kaukolämpöä. Korvaavan kaukolämmön kalastelu merivedestä on puolestaan kallista, toivotonta ja tehotonta, ja kritisoin hanketta täällä.

Uralilla tuotettava hiili poltettaneen jatkossa Keski-Euroopan maiden hiilivoimaloissa, joiden päästöt ovat kolminkertaiset tuotettua energiayksikköä kohti.

Eniten saastuttavien Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimaloiden sulkemiseksi Vihreiltä ei ole riittänyt mielenkiintoa, mutta keskustalainen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen hyväksyi jo viime hallituskaudella näiden maiden ilmastomaksut Suomen kannettaviksi, jotta kyseiset maat saatiin liittymään Pariisin mätään ilmastosopimukseen.

EU:n ilmastotoimien sosiaalirahasto laittaisi muiden sähkölaskut suomalaisten piikkiin

Suomen energiatalouden, julkisen talouden ja kotitalouksien kannalta tuhoisa politiikka uhkaa saada jatkoa EU:n ilmastotoimia koskevassa sosiaalirahastossa, jossa Suomea ollaan laittamassa muiden sähkölaskujen maksajaksi.

Eduskunta sai äskettäin eteensä EU-komission heinäkuussa tekemän ehdotuksen ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamisesta. Rahasto olisi osa EU:n valtavaa ”Fit for 55” -ilmastopakettia, ja siihen kerättäisiin päästökaupan kautta noin 72,2 miljardia euroa.

Suomelta kiskottaisiin 1230 miljoonaa, ja takaisin heruisi 387 miljoonaa, joten meidät pakotettaisiin maksamaan 840 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi rahastoon liittyisi 50 prosentin kansallinen osarahasto, eli rahaston kokonaismääräksi tulisi 144 miljardia, ja Suomen kokonaistappioksi 1680 miljoonaa.

Sosiaalirahaston tehtävänä olisi tasoittaa päästökauppajärjestelmästä johtuvia negatiivisia vaikutuksia pienituloisille ja pienyrityksille Euroopassa. Rahaston keruu tarkoittaisi Suomelle sitä, että suomalaiset joutuisivat maksamaan Puolan, Ranskan, Italian ja Espanjan tukia.

Voittaja olisi Puola, joka saisi rahaston varoista 17,6 prosenttia, eli 12,7 miljardia euroa. Toiseksi suurimmat saajat olisivat Ranska (8,1 miljardia), Italia (7,8 miljardia) sekä Espanja (7,6 miljardia).

Asukasta kohti laskettuna suomalaiset saisivat vain puolet siitä mitä ranskalaiset, ja nettona joka tapauksessa vähemmän kuin maksamme. Tämä tarkoittaisi keskimäärin 610 euron vuosilaskua nelihenkiselle suomalaiselle perheelle, joka jo pakotettiin maksamaan keskimäärin 2 836 euron nettolasku EU:n koronarahastolle.

EU:n komission mukaan sosiaalirahastosta tuettavia kotitalouksia olisivat energiaköyhyydestä kärsivät kotitaloudet, joilla ei ole varaa kunnostaa käytössään olevia rakennuksia päästökaupan tuomien vaatimusten mukaisiksi.

Pimeässä ja kylmässä Suomessa energiaköyhiä mökkejä riittää, mutta silti varamme virtaisivat muiden maiden hyväksi! 

 

Päästökaupan laajentaminen ja ilmastopoliittinen sosiaalirahasto johtavat verotusunioniin

EU-esityksen kohdista yksi, päästökaupan laajentaminen, nostaisi suomalaisten yritysten ja kansalaisten kuluja noin puolellatoista miljardilla eurolla, ja ensimmäistä kertaa päästökaupassa asioitaisiin myös veronmaksajien kukkarolla.

Uuden päästökaupan koko olisi 300 miljardia, josta vain 25 prosenttia on korvamerkitty, eikä kukaan tiedä, mihin 75 prosenttia aiotaan panna, sillä päätökset asiasta on pidätetty komission haltuun.

Ilmastopolitiikan verukkeella ajettava sosiaalirahasto on osa tulojensiirtounionia, jolla sosiaaliturvan maksatus yritetään siirtää niiden EU-maiden vastuulle, joissa velkaantumisen varaa tai jotain varastettavaa vielä on.

Ilmastopolitiikan kautta ajetaan voimaan myös liittovaltiota ja velka- sekä verotusunionia. Tosiasiassa velat pitää maksaa niiden, jotka ovat ne tehneet, eikä meidän suomalaisten pidä maksaa mitään muiden puolesta.

EU:n ilmastopoliittinen sosiaalirahasto on vastoin EU:n omaa periaatetta, jonka mukaan sosiaalipolitiikka kuuluu kansallisen päätöksenteon alaan.

Rahaston kautta EU pyrkii ottamaan roolia myös kansallisessa sosiaalipolitiikassa, ja sitä kautta EU:n toimivaltaa laajennetaan oikeudettomasti sosiaalipolitiikan alueelle.

Uuden päästökauppajärjestelmän ja sosiaalirahaston kautta lisätään suomalaisten veronmaksajien taakkaa, joka on jo nyt käymässä ylivoimaiseksi hallituksen omien ympäristötoimien vuoksi. 

Päästökaupan laajentaminen yksistään lisää suomalaisten yritysten ja kotitalouksien kustannuksia noin puolellatoista miljardilla eurolla vuodessa, eikä Suomesta karkaava teollisuus vähennä kokonaispäästöjä vaan lisää niitä.

”Vastuullisuus” on vihervasemmiston koodisana ilmastokurjistamiselle.

Vihervasemmistolaisen hallituksen mielestä Suomessa ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuutosta, päästötavoitteista tai ympäristöpolitiikasta pitäisi tinkiä.

Myöskään sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton negatiiviset vaikutukset eivät parane siitä, että sitä sanotaan ympäristöpakolaisuudeksi. EU:n ilmastopoliittisessa sosiaalirahastossa maahanmuuttoretoriikka ja ilmastopolitiikka lankeavat yhteen.

Sen kautta näkyy, että koronarahaston keruu ei ollut mikään tilapäistoimi, vaan sama varain riisto Suomelta jatkuu milloin milläkin verukkeella niin kauan, kunnes Suomi eroaa Euroopan unionista ja sulkee Vihreät pysyvästi pois niiden pöytien äärestä, joissa tehdään taloutta koskevia ratkaisuja.

Minä toivon, että eron hetki niin Euroopan unionista kuin meille tappiollisista ja ilmaston kannalta järjettömistä ilmastosopimuksista tulee mahdollisimman pian.

Siihen asti: älkää päästäkö Sanna Marinia yksin Brysseliin.

 

Aiheesta aiemmin:

Räksyttävä koira ei pelota vaan pelkää  – Milloin tulee kuolemakapina?

Vihreät saavat meret kiehumaan

”Manaaja”-elokuvan ilmastopoliittinen jatko-osa

Epätäydellisen tiedon ongelma ilmastokeskustelussa

Seitsemän miljardia tulppaanin sipuleista

Kansallisena kateuspäivänä moni tulokärjessä kärvistelevä sai moukarista päähän, kun tieto Suomen kaikkien aikojen suurimmasta yritysmyyntikaupasta tavoitti kansalaiset.

Nokian matkapuhelin- ja palveluliiketoiminta maksoi Microsoftille vuonna 2013 vain 5,44 miljardia euroa, mutta kuriirifirma Woltista irtosi nyt peräti 7 miljardia!

Ruoan kotiinkuljetuksiin erikoistuneen teknologiayhtiö Woltin osakkeissa maksettiin muodikkaaseen ”alustatalouteen” ja ”ruohonjuuritason” toimijuuteen liittyvästä ihmisten ja ravinnon yhdistämisestä. Nokiassa arvostettiin ihmisten yhdistämistä toisiinsa (Connecting People).

Todiste sosiaalisen toimijuuden arvosta? – Ei, vaan siitä, kuinka kasvuodotuksia kaupataan kuin tulppaanin sipuleita Hollannissa 1630-luvulla.

Woltin arvo on pelkästään sen markkinaosuudessa, kasvuodotuksissa ja alan globaaliin hallintaan pyrkivässä matkapuhelinsovelluksessa, sillä suurta tuotantopääomaa sillä ei ole.

Myös työvoima koostuu itsenäisistä yrittäjistä, eikä firman suoritusportaassa ole palkattuja työntekijöitä, mistä työsuojeluviranomainen moitti yritystä ja määräsi sen pitämään työaikakirjanpitoa.

Jos tulkinta työsuhteessa olosta pitää, se ei voi olla vaikuttamatta yrityksen arvoon ja tuottavuuteen. Johtajiston väitteiden vastaisesti tuotannontekijöiden kallistumista ei maksa kokonaan asiakas, vaan se voi leikata myös firman tulosta ja kilpailukykyä.

Yrityskauppaa koskevan hehkutuksen keskellä media unohti sen, että Wolt on hyödyntänyt eritoten maahanmuuttajista koostuvaa halpatyövoimaa, joka on kuskannut ruoka-annoksia divaanilla makaaville länsimaisille ihmisille sateessa polkien ja omia ajoneuvojaan käyttäen. Pizzoja roudataan koteihin epähygieenisillä riksakyydeillä ikään kuin tämä olisi jokin Intia.

Moraalitonta? Rasismin tai orjuuden nykyaikainen muoto? – Ei tietenkään, kun kyseessä eivät olleet perussuomalaisten mielipiteet, vaan tuottoisa kansainvälinen liiketoiminta, jonka tulokset myytin jenkkifirma DoorDashille hyvään hintaan...

Nerokas siirto omistajilta, jotka kääräisivät suuren siivun DoorDashin osakkeita yrityksellään, jonka tulos on tappiollinen. Onnittelen myös verottajaa.

Tappiollisten suuryritysten korkea arvostus on kuitenkin kupla, joka nojaa pelkkiin odotuksiin, kuten Teslan tapauksessa. Kuplan puhjetessa voi tulla pahasti takkiin, kuten on jo käynytkin.

Poliisi vihertää, katuväkivalta rehottaa – Hybridivaikuttaminen kuriin maahanmuuttoa suitsimalla

Keskustalainen Kaleva vaikeroi äskettäin, että Suojelupoliisi epäilee joutuneensa vakoilun kohteeksi palkatessaan uusia työntekijöitä.

On merkillistä, ettei vakoiluun keskittyneessä organisaatiossa osata vakoilla niin, ettei vakoojia itseään voitaisi vakoilla. Paha sanoa, mutta luulotautisille ominaiseen tapaan supolaiset eivät tunnista olevansa luulotautisia. Parempi olisi luulla olevansa luulotautinen, sillä väite todistaisi itsensä.

Supon itseensä kohdistama epäily perustuu oletukseen, että Suposta on haettu työpaikkoja vain sen selvittämiseksi, keitä virkoihin nimitetään. Tieto nimityspäätöksestä kuuluu asianosaisjulkisuuden piiriin, ja sitä kautta tiedot organisaation rakenteesta voivat levitä laajemmallekin.

Muille työnantajille tarjoamiensa turvallisuusselvitysten muodossa Supo voi levittää arvioitaan toisista ihmisistä ja siten maalittaa heitä käsityksillään, jotka voivat olla perättömiä. Kansalaisen mahdollisuudet saada tietoa itseään koskevista näkemyksistä puolestaan ovat vähäiset.

Antti Pelttarin johtamassa Supossa tuskin on huomattu, että luottamus poliisiorganisaatioon on kansanvaltaisen yhteiskunnan ehto. 

 

Valpo valvoo nurkan takana

Mitä Supossa sitten suojellaan? Tällä hetkellä suojelun kohteena näyttää olevan Supo itse.

Kun puolustelun kohteena ovat rekrytointikäytännöt, ilmeisesti juuri niissä on jotakin mätää. Vihreän sisäministerin Maria Ohisalon johtaessa sisäministeriötä meneillään on poliisi-instituution viher-sprayaus.

Siitä kertoo eduskunnasta pudonneen vihreän Ozan Yanarin seurustelukumppanin Aishi Zidanin nimitys Suojelupoliisin viestintäasiantuntijaksi keväällä 2020. Zidan on isänsä kautta palestiinalaistaustainen, hänen äitinsä opiskeli kommunistisessa Unkarissa, ja hänen isoisänsä oli SKDL:läinen poliitikko Aarno Aitamurto.

Heti tuli turvallisempi olo.

Tosiasiassa Zidan ei ole sen enempää ulkopolitiikan, tiedustelun kuin viestinnänkään asiantuntija, ja hänen työkokemuksensa rajoittuu lähinnä toimittajana toimimiseen Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa. 

Tällaisia poliittisia virkanimityksiä Supolla onkin syytä suojella.

Ikävä totuus on sekin, että Zidan joutui Israelin turvallisuusviranomaisten pysäyttämäksi hänen kieltäydyttyään noudattamasta paikallisia turvakäytänteitä, mistä Suomen Journalistiliitto palkitsi hänet vuonna 2018 ja vihervasemmisto junaili hänelle nimityksen Supoon.

Zidan on käyttänyt näennäistä asiantuntija-asemaansa muun muassa ISIS-kotoutusten puolustelemiseen. Vuosi sitten hän vastasi Ilta-Sanomien kysymykseen, ”tunteeko Supo tulijat”, että tulijoiden pienen joukon takia asiaa ei kommentoida yksilöllisesti ja että uhka-arviot eivät ole julkisia.

Yksityisyydensuojan vuoksi ei siis voitu vastata edes siihen, tunteeko Supo tulijat vai ei.

Tällainen kaartelu kertoo, keitä asiassa oikeastaan suojellaan.

 

Fokus väärissä kohteissa

Samaan aikaan Keskustan äänitorvi Kaleva korostaa Supon pitävän ”äärioikeistolaista terroria” suurena uhkana, vaikka saman jutun mukaan vuonna 2020 tapahtui vain yksi laaja äärioikeiston väkivaltainen isku.

Myöskään aiemmat tilastot eivät tue väitettä, että äärioikeisto olisi minkäänlainen uhka Suomessa tai Euroopassa.

Europolin vuonna 2011 julkaiseman tilaston EU Terrorism Situation and Trend Report mukaan äärivasemmiston tekemiä terrori-iskuja oli vuonna 2010 Euroopassa 40, kun taas äärioikeiston iskuja oli vain 4, ja raportissa kirjoitettiin: ”Member States were not confronted with major acts of right-wing terrorism in 2010. There were almost no arrests related to right-wing terrorism over the whole year” (s. 89). 

Vuonna 2017 julkaistun samannimisen vuosiraportin mukaan äärioikeiston terrori-iskuja oli vuonna 2016 Euroopassa kokonaista yksi, kun taas äärivasemmisto teki 27 iskua ja vuonna 2015 peräti 80 iskua (s. 44–45). Jihadistisesta terrorismista epäiltyjen kiinniotettujen määrä oli noussut vuonna 2012 vallinneelta 159:n tasolta vuonna 2016 jo 718:aan.

Supon antaessa uhka-arvioita, jotka ovat luotettavuudeltaan Yleisradion ja Helsingin Sanomien luokkaa, voidaan kysyä, onko Zidanin tapaisten henkilöiden nimityksillä tarkoitus vähätellä islamistien ja Antifan uhkia samalla, kun kansallismieliset yhteiskuntamme rakentajat nähdään valtavana turvallisuusriskinä.

Silloinkin, kun äärioikeistolaista terroria on Euroopassa esiintynyt, se on ollut reagointia jihadistien ja äärivasemmiston aiheuttamiin uhkiin, ja syy on ollut maahanmuutossa ja muissa vihervasemmiston lisäämissä turvallisuusriskeissä.

Suojelupoliisin sisäinen uhka on sen sisäinen politisoituminen punavihreällä kaartilla ja vieraiden valtiointressanttien soluttautuminen Supon leipiin.

Suomen sisäinen uhka numero yksi: maahanmuuttajajengien katuväkivalta

Samaan aikaan kun väkivaltaiset nuorisojengit rekrytoivat lisää jengiläisiä koulujen liepeillä maleksien, sisäministeri Ohisalo epäilee nuorisotyötä, koulua ja sosiaalitointa laiminlyönneistä ja ehdottaa ratkaisuksi nuorisorikoskoordinaattorin viran perustamista!

Kun rangaistusten kiristäminenkään ei Ruotsista saatujen näyttöjen valossa auta, tehdään DDR:stä tuttuun tapaan ja perustetaan uusi virka sekä laitetaan joku ministerin kellokas selittelemään ongelmat pois. Miksei saman tien perusteta väliportaan hallintoa uudestaan Keskustan rakastaman maakuntahallinnon kumppaniksi ja anneta sille tehtäväksi juniorisarjaan kuuluvien terroristien tarkkailua?

Ohisalo voisi peittää vähemmälläkin huolestumisella sen, että nuorisoväkivallan kasvussa on kyse nimenomaan maahanmuuton aiheuttamista ongelmista, joihin liittyy kansainvälistä huumekauppaa ja aseistautumista. Tämä näkyy selvästi Ruotsissa.

Sen sijaan ministerin ja punavihreän virkamies- ja tutkijakunnan mukaan kyse on vain ”syrjäytymisestä”, joka on epämääräinen ja epätarkkarajainen ilmiö ja sopii kantaväestön syyllistämiseen kaikesta. Tosiasiassa syrjäytyminen ei ole syy eikä selitys mihinkään vaan seuraus: tässä tapauksessa tulos maahanmuutosta, jota ilman koko ongelmaa ei olisi.

Länkytys ”sosioekonomisesta segregaatiosta” tarkoittaa vain, että katkeroituva kantaväestö pakenee asuntovarallisuutensa arvon alennuttua jengiytyvistä lähiöistä, joihin syntyy ghettoja ja mikrovaltioita omine lakeineen.

Ongelmien ripottelu muihin kaupunginosiin ei puolestaan poistaisi ongelmaa vaan lisäisi niistä kärsivien määrää.

Ilta-Sanomien Ohisalo-haastattelussa ei mainittu kertaakaan sanaa ”maahanmuutto” tai ”maahanmuuttajat”, mikä paljastaa juuri niihin liittyvistä ongelmista olevan kyse. Sen sijaan suomalainen rikosylikomisario muotoilee asian niin, että ”[h]uolestuttaviksi luokitelluille jengeille on tyypillistä jäsenistön korostunut maahanmuuttajaedustus.”

Jengirikollisuuden tuloksena on Ruotsissa tullut tänä vuonna jo 40 ruumista, ja Coltti on paukkunut yli 270 kertaa. Tämä on hirmuinen katastrofi ennen niin turvallisessa Ruotsissa.

Maamme keskeinen turvallisuusuhka on maahanmuutto-ongelmaa vähättelevä ja sitä toisella kädellään lisäävä vihervasemmistolainen hallitus itse.

Ulkoinen uhka numero yksi: turvapaikkajärjestelmää hyödyntävä hybridivaikuttaminen

ISIS-alueilta virtaavien maahanmuutto jatkuu Valko-Venäjän ja Puolan rajalta, josta Suomeen on ehtinyt jo useita kymmeniä turvapaikanhakijoita. Ohisalo sen sijaan kantaa huolta vain vastaanoton valmiuksista, joiden hän toisaalta sanoo olevan hyvät.

Tosiasiassa turvapaikanhakijoiden käyttäminen hybridisodankäynnin välineinä on aggression muoto, johon hallitus ei ole opposition mukaan varautunut lainkaan. Hallituksen ja EU:n toimintaan on tyytymätön myös ”presidentin poliisina” aiemmin tunnetun Supon päällysmies Sauli Niinistö.

Hallitus valmistelee lainmuutosta laajamittaisen maahantulon varalta, mutta siinä ei varauduta tilanteeseen, jossa vieras valtio järjestää maahantulijoiden tulvan ja vaarantaa Suomen ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden.

Sen sijaan Maria Ohisalo tviittaa vedoten kansainvälisiin sopimuksiin ja perus- sekä ihmisoikeuksiin puolustaakseen maahantuloa.

Tällaiset myönnytykset osoittavat sisäministerin äärimmäisen typeryyden, sillä ne tulevat lahjana Valko-Venäjän Lukašenkan tapaisille valtiaille, jotka käyttävät pakolaisia panttivankeinaan saadakseen EU:n luopumaan pakotteista. Ohisalon tervetulotoivotukset satavat lopulta lahjoina myös Putinin laariin.

Koska EU on pakotteillaan ollut luomassa konfliktia Puolan ja Valko-Venäjän rajalle, EU:n ei pidä ratkoa sitä periksi antamalla vaan käännyttämällä tulijat rajalta.

Koska EU on tosiasiassa haluton ja kyvytön pakolaisten tulvaa estämään, Suomen viranomaisille pitäisi luoda hätätilatoimivaltuus, jolla rajat voitaisiin kokonaan sulkea turvapaikanhakijoilta, ja lainmuutos tulisi aikaa myöten kytkeä valmiuslainsäädäntöön.

Odotan toimia Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä, joka tosin on joutunut kädettömäksi, sillä hallintovaliokunta ei ole saanut hallitukselta yhtään esitystä edistettäväksi.

Miten Puola ja Unkari puolustavat oikeusvaltioperiaatetta – ja miksi Suomenkin pitäisi?

Euroopan unionissa on käyty pitkää kiistaa koronakriisin varjolla kerätyistä elvytysrahoista ja eurotalouden tukiaisista. Riita jatkuu nyt, kun Puola ja Unkari ovat asettuneet vastustamaan maksatuksen aloittamista.

Monet varmasti muistavat, että EU-maat sopivat yli 1800 miljardin euron budjetista ja elvytysrahastosta, johon Suomi maksaa 6,6 miljardia mutta saa vain noin 2,7 miljardia tai vähemmän. Seitsenvuotisen budjetin koko on 1100 miljardia ja jäsenvaltioilta poikkeustoimin kerätty elvytyspaketti 750 miljardia euroa. 

Koska Suomi saa vähemmän kuin maksaa, Suomi ei oikeasti saa yhtään mitään, ja suuri osa ”palautettavista” verovaroistamme suunnataan EU:n määräämiin kohteisiin ja hallituksen junailemaan ”vihreään siirtymään” (katso kritiikkiäni täältä).

”Oikeusvaltiomekanismiksi” sanottu maksatuksen aloittaminen vaatii joka tapauksessa hyväksynnän kaikilta EU:n jäsenmailta ja parlamentilta, ja budjettipäätöksessä vaaditaan yksimielisyyttä. 

”Oikeusvaltiomekanismin” käyttämisestä maksatuksen ehtona EU:ssa päätettiin viime vuoden lopulla. Samalla normiruuvin kiristyksellä tiukennettiin myös sinänsä mielikuvituksellisia ilmastotavoitteita.

Puola ja Unkari ovat olleet koko jäsenyytensä ajan EU-tukien nettosaajia ja olisivat nytkin, joten maiden vastahakoisuus ihmetyttää monia. Miksi kyseiset valtiot nyt vastustavat maksatuksen aloittamista?

Syynä maiden vastarintaan on, että EU on sitonut maksatuksen ”oikeusvaltioperiaatteen” noudattamiseen ja uhkaa jättää Puolan ja Unkarin ilman tukia väittäen, ettei kyseisissä maissa noudateta EU:n määrittelemää ”oikeusvaltioperiaatetta”.

Yleisradion kiertoilmaisuja käyttäen ”Unkari ja Puola torjuivat koronarahaston oikeusvaltiovaatimuksen takia”. Tosiasiassa ”oikeusvaltiomekanismi” on poliittisen painostuksen väline.

Tulojensiirtounionin oikeusvaltiokäsitys on rahainjakomielinen

Todellisuudessahan tilanne on sellainen, että EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatetta riistämällä rahat itsenäisten jäsenvaltioidensa verovaroista maiden itsemääräämisoikeutta, budjettisuvereniteettia ja fiskaalista valtaa loukaten. Lisäksi valtioita velkaannutettiin häikäilemättömästi, ja hirttosilmukkaa tarjottiin heksametrein.

Rahat otettiin myös Suomen valtiolta perustuslain vastaisesti, ja menettelyllä haavoitettiin sekä EU:n omia periaatteita että itsenäisten valtioiden mahdollisuuksia päättää verovarojensa käytöstä itsenäisesti. Kirjoitin aiheesta täällä.

Puolaa ja Unkaria EU kolhii poliittisella kiristyksellä ja nettomaksajia valtion varojen riistolla. 

Federalistien ihannoiman finanssiunionin mukaiset tulojensiirrot ja EKP:n keskuspankkisubventiot ovat Euroopan unionin peruskirjan vastaisia, eikä niillä ole lupa rahoittaa toisia kansantalouksia. Tulojensiirtounioni on jo itsessään rikos kansallisvaltioita vastaan, eikä sitä oikeuta valtiovarainministeriön selitys, jonka mukaan ”unionin perusperiaatteisiin kuuluu elintasoerojen kaventaminen”.

Jos niin on, Suomen ei olisi koskaan pitänyt liittyä EU:hun, ja maamme tulisi nyt mahdollisimman nopeasti irtautua Euroopan sisäistä kehitysapua kiskovasta ja ympäriinsä levittelevästä unionista. Ministeriön valeet, joiden mukaan ”Suomi hyötyy Euroopan kilpailukyvystä”, kun ”vihreä siirtymä” ja ”digitalisaatio” etenevät, ovat tyhjiä kliseitä eivätkä kelpaa perusteeksi valtiomme varojen riistolle.

Peruskirjan mukaan sosiaalipolitiikan teko ei kuulu EU:n toimivaltaan. Eurooppa elpyy tai ei elvy täysin Suomen avusta riippumatta. Totuus on, että Suomesta kolonialisoidut varat eivät pelasta Euroopan luhistuvaa taloutta, mutta niiden varastaminen omalta valtioltamme riittää tuhomaan Suomen kansantalouden.

Kun kiristys on ”kannustusta”

”Oikeusvaltioperiaate” kuuluu samaan vasemmistoretoristen ilmaisujen sikermään kuin ”vihapuhe”, ”monimuotoisuuskoulutus”, ”pysyvä toimintatapa”, ”väliaikainen vakausväline”, ”tulojensiirtounioni”, ”arvopohja”, ”sananvastuu” ja lukuisat muut orwellilaiset käsitteet, joiden sisältö venyy ja paukkuu sekä vaihtaa suuntaa, puolta ja sisältöä käyttäjiensä tarpeen mukaan.

”Oikeusvaltioperiaate” on erityisen joustava, sillä sen käyttäminen EU:ssa on kumonnut täysin länsimaisten oikeudenmukaisuusteorioiden pääasiallisen sisällön, joka nojaa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen.

Poliittisen vasemmiston kyky kääntää asioita päälaelleen on hämmästyttävä, ja sillä lienee juurensa marxilaisessa dialektiikassa. Esimerkiksi Kansan Uutiset kirjoitti uhmakkaasti, että ”EU:n ei tule taipua Unkarin ja Puolan uhkauksiin – Oikeusvaltioperiaatteesta lipsuminen olisi voitto oikeistopopulisteille”.

Tosiasiassa se olisi voitto kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, kansalliselle itsemääräämisoikeudelle, oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle.

Totalitaarista pakotusta harjoittavan EU-valtioliiton taakse lipsahtanut poliittinen porvaristo puolestaan on pitänyt ”oikeudenmukaisena” kaikkea sellaista, mihin taloudellinen pehmitys antaa aseet. 

Kokoomuslainen europarlamentaarikko ja Yleisradion entinen toimittaja Petri Sarvamaa lausahti 29.10.2021 Ylelle, että EU:n tavassa uhata, painostaa ja kiristää omia jäsenmaitaan onkin kyse vain siitä, että ”euro on hyvä kannustin”! 

Näin sanoo järjestelmäpolitiikan takuumies median ja politiikan klusteria hyödyntäen.

Tyhmimmänkin ihmisen toivoisi tietävän, kuka tuon tulonsiirtounionin laskut lopulta maksaa myös Suomessa: kokoomuslainen äänestäjä ja nettoveronmaksaja itse. 

Minä puolestani sanon: Maksakoot toisten valtioiden velat ne, jotka ovat ne tehneet!

”Oikeusvaltiomekanismi” on peukaloruuvi, jota käyttämällä oikeusvaltioperiaate on mitätöity täysin, ja ”oikeudenmukaisuus” pyritään esittämään kaavamaisena, ylhäältä määrättynä, byrokraattisesti johdeltuna ja vailla valtioiden itsemääräämisoikeutta olevana ”mekaanisena” toimenpiteenä, jonka sisältöä ja merkitystä ihmisille ei ole pohdittu saati kyseenalaistettu.

Karttapallot ovat kääntyneet katolleen, kun ”oikeusvaltioperiaatetta” käytetään uhkailun välineenä. Sellainen on komentodemokratiaa, jolla kansallinen vapaus otetaan pois. EU:n kierous on siinä, että siellä, missä ihmiset käyttävät sananvapauttaan ja äänestävät vapaissa vaaleissa valtaan haluamansalaisen hallituksen, EU puolestaan näkee kansalaisten toiminnan olevan ”uhkana demokratialle” ja syyttää oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta.

Oikeusvaltio-ongelmien juurisyy on EU itse

Asiat ovat nurin, kun kansallisvaltioiden verovarat ammennetaan kansalaisten laareista Euroopan unionin pohjattomaan kirstuun. Samalla tavoin Neuvostoliitto ryösti aikoinaan Ukrainan vilja-aitat myydäkseen jyvät ulkomaille dollareita vastaan. Ja tällaista menettelyä kehdataan sanoa EU:ssa nyt ”oikeusvaltioperiaatteeksi”.

”Oikeusvaltioperiaatteena” pidetään EU:n piirissä jäsenmaiden kiristämistä vieläpä niiden omilla rahoilla: Ette saa edes omianne takaisin, mikäli ette suostu poliittiseen ohjailuun ja salli puuttumista sisäpoliittisiin oloihinne!

Tästä on oikeusvaltioperiaate niin kaukana, että tilannetta on vaikea erottaa hyvästä parodiasta. Sitä ei voi erottaa myöskään reaalisesta sosialismista.

Mitä sellaista Puolan ja Unkarin tapaisissa maissa sitten on tapahtumassa, mikä oikeuttaisi syytökset oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta? Puola on sanonut puhdistavansa oikeuslaitostaan kommunismin jäänteistä, kun taas EU:n mukaan siivotessa katoaa tuomareiden riippumattomuus.

Suomen perusoikeustalebanit ovat puuttuneet laajalla rintamalla kaikenlaisiin lillukanvarsiin ja maailmassa näkemiinsä pieniin vääryyksiin, mutta kukaan näistä oikeustieteellisten tiedekuntien kaviaarikommunisteista ei ole huolissaan siitä jättiläismäisestä oikeusvaltioperiaatteen loukkauksesta, johon EU itse painostuksellaan syyllistyy.

Siitä ei ole pukahtanut sanaakaan myöskään Helsingin yliopistoon perustettu Oikeusvaltiokeskus, joka on Euroopan unionin oma oikeusturvavirasto, johtajanaan Vihreiden Tuija Brax, joka puliveivattiin virkaan usean oikeasti pätevän hakijan ohi. Kirjoitin aiheesta täällä.

Kukaan ei ole huomannut, mistä Puolan ja Unkarin sisällä koetut oikeusvaltio-ongelmat oikeastaan johtuvat.

Totuushan on, että Euroopan unioni pakotti etenkin Unkarin ottamaan vastaan suuren määrän EU:n ulkorajan ylitse virranneita turvapaikanhakijoita, jotka aiheuttivat maan sisälle valtavan sisäpoliittisen kriisin.

Valtioihin niiden ulkopuolelta levinnyt hätätila ohjasi sitten kansakunnat suojelemaan itseään, jolloin epäluottamus alkoi levitä laajemmallekin kansalaisten keskuudessa. Näin syntyi otollinen maaperä esimerkiksi Unkarissa orastavalle diktatuurille, jonka syy on EU:n omassa toiminnassa.

Euroopan unionin harjoittama internationalistinen, globalistinen ja maahanmuuttoon kannustava politiikka on tuhonnut maahanmuutosta kärsineiden maiden sisäisen luottamuksen, ja oikeusvaltioperiaate horjuu näissä maissa vain ja ainoastaan siksi.

Jos joku kysyy, miksi Unkarissa poljetaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemaa, suora vastaus on, että syy on laaja maahanmuutto, joka ohjasi kantaväestöön kuuluvat kansalaiset suhtautumaan tulijoihin epäluuloisesti, ja lopulta tuo varautuneisuus alkoi leimata myös kansalaisten suhteita toisiinsa.

Maahanmuutto on laittanut asiat sekaisin Euroopassa, ja ilman maahanmuuttoa Euroopan maissa tuskin olisi julkisen talouden velkaantumisongelmaa, joka johtuu maahanmuuton aiheuttamasta työttömyydestä ja sosiaalimenojen kasvusta.

Syyt Puolan ja Unkarin kurjistumiseen

Syynä Puolan ja Unkarin kurjuuteen on siis maahanmuutto, jota EU itse on lietsonut turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnalla ja pakolaisten onkimisella Eurooppaan. Ja toisella tavalla sanottuna: mikäli halutaan vahvistaa tai suojella kansallisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia, on syytä vastustaa maahanmuuttoa, josta kärsivät ensimmäiseksi nimenomaan kansalliset vähemmistöt. 

Samasta syystä maahanmuuttoa tulisi rajoittaa ja vastustaa myös Suomessa. Väestön ”monimuotoistuminen” uhkaa kansallista yhteistahtoa ja luo ristiriitoja, joiden arvo-, etu- ja kulttuurikonflikteista ei seuraa mitään hyvää. Tanskassa on toimittu aivan oikein, kun turvapaikanhakijoiden nettomäärää vähennetään ja tavoitteena on nolla turvapaikanhakijaa, mistä vihervasemmistolaista propagandaa pursuava Yle on tietenkin tavattoman huolissaan.

Syinä Itä-Euroopan maiden huonoon tilaan ovat poliitikkojen kyvyttömyys ymmärtää yhteiskunnallista sosiodynamiikkaa ja vihervasemmistolaisten sekä oikeistoliberaalien yhteinen tyhmyys.

Oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksiin on syyllistynyt Euroopan unioni itse antaessaan pakolaiskriisin levitä Euroopan alueelle, taivuttelemalla jäsenmaat ”taakanjaoksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi” sanottuun siirtolaisjärjestelyyn, kuppaamalla jäsenvaltioiden budjeteista sadoin miljardein rahaa ja kiristämällä jäsenmaita uhkauksella, jonka mukaan rahoja ei voida palauttaa edes osittain takaisin, mikäli jäsenmaat eivät suostu EU:n asettamiin pakotuksiin ja ehtoihin.

Puolassa ja Unkarissa osataan ja ymmärretään vastustaa Euroopan unionia, sillä nämä maat joutuivat kärsimään Neuvostoliiton harjoittamasta sorrosta, ja totalitarismien samankaltaisuus havaitaan niissä helposti siksi.

 

Tiellä EU:n hajoamiseen

Puolan ja Unkarin väitetty diktatorisoituminen ei ole syy eikä selitys maiden ongelmiin, vaan tässäkin yhteydessä diktatuuri on seuraus EU:n itsensä harjoittamasta sanelupolitiikasta, jonka vuoksi kansakunnat ovat joutuneet kokoamaan rivejään ja tiukentamaan otteitaan.

Unkarissa ovat parlamenttivaalit ensi keväänä, ja kansalaisilla on mahdollisuus päättää Viktor Orbánin jatkosta. EU pyrkii painostamaan Orbánin Fidesz-puoluetta pois vallasta pitämällä maan kansalaisia nälässä, ja Suomen valtamedia kirjoittaa aiheesta etukäteen iloiten, huomaamatta kiristykseen liittyvää härskiyttä ja tunnustamatta sisäpoliittisen polarisoitumisen todellisia syitä, jotka ovat maahanmuutossa ja EU:n itsensä aiheuttamissa ongelmissa.

Puolassa ovat parlamenttivaalit vuonna 2023, mutta myöskään nykyinen hallitus ei todennäköisesti ota riskiä, että se menettää 23,9 miljardin euron koronatuet ja 12,1 miljardin euron lainat.

Puolan ja Unkarin taktiikassa ei ole kyse pelkästä viivyttämisestä vaan siitä, kestääkö kansakuntien oma kantti EU:n poliittisen kiristyksen, vai arvioivatko kansalaiset itsemääräämisoikeutensa rahaa tärkeämmäksi. On mahdollista, että kansakunnat kestävät EU-painostuksen samoin kuin venäläiset Leningradin piirityksen.

Euroopan unionista lähteminen olisi helppoa ja voisi tapahtua pelkällä ilmoituksella. Tällöin Eurooppa alkaisi jakautua kahtia tai takaisin pienempiin kansallisvaltioista koostuviin osiin.

Puolaa ja Unkaria pidetään EU:ssa rahalla, ja lähteminen on tuskallista taloudellisen riippuvuuden vuoksi. Jäämisen syy on sama, kuin on se syy, jonka vuoksi pitäisi lähteä. Huomattavasti helpompaa EU:n jättäminen oli Isolle-Britannialle.

EU uhkaa Puolaa myös vetämällä tukensa Puolan itärajan (näennäiseltä) suojelulta tilanteessa, jossa Valko-Venäjä painostaa Puolaa kyyditsemällä rajan taakse turvapaikanhakijoita, ikään kuin raja olisi juoksukilpailun lähtöviiva.

Heidät voitaisiin käännyttää tai pysäyttää aivan muilla keinoilla kuin EU:n tuella, joka oikeasti vain houkuttaa tulijoita hakeutumaan EU-maihin rajattomaan turvapaikkashoppailuun.

Ennustan, että pitkällä tähtäimellä Brexitiä seuraavat Polexit ja Huxit, jotka laitetaan toimeen heti, jos Puola ja Unkari päätyvät unionin nettomaksajiksi.

Koska Suomen ihmisoikeustilanne on kunnossa, myös Suomella olisi ollut hyvät mahdollisuudet omaksua Italian linja ja lähestyä käsi ojossa Brysseliä.

Sen sijaan maamme hallitukset ovat päättäneet jatkaa avuliaan-Aatun linjalla.

Ne ovat velkaannuttaneet talouttamme häikäilemättömästi tilanteessa, jossa olisi pitänyt joko heittäytyä muiden käsivarsille voimaantumaan tai leikata pois kaikki toisten maiden hyväksi annettava apu, euron tukiaiset, kehitysapu kokonaisuudessaan, ilmastomaksut, ulkomaalaisille Suomessa annettava sosiaaliturva ja muu vieraskoreus.

Mutta kyllä tätäkin kautta Fixit eteen tulee. Suomelle riittäisi aivan hyvin Nato, mutta tätä todellista turvatakuuta maamme ulkopoliittinen johto ei hyväksy.

EU sinänsä ei olisi pahasta, mikäli se rajoittaisi toimintansa ulkorajojen valvontaan ja pelkäksi vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä yhteistä valuuttaa eikä väestöjen vellomista.

Sen sijaan rahaliittona ja poliittisena liittovaltiona EU on pilannut mahdollisuutensa täysin. Yksikään maa tai EU itse ei noudata Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta, no bail out -säädöstä eikä Dublin II -asetusta.

Unioni, joka on hylännyt suuren osa keskeisistä periaatteistaan, ei ole sama, mihin Suomi aikoinaan liittyi, eikä unionia entisessä muodossa enää ole. Kun jokin Espanjan kokoinen kansantalous romahtaa, menee myös rahaunioni kokoon kuin korttitalo.

---

Päivitys 16.2.2022: Puola ja Unkari hävisivät EU-tuomioistuimessa kanteensa siitä, että Euroopan unionin rahoitus on kiinni demokraattisiksi sanottujen periaatteiden noudattamisesta. Oikeuden ratkaisu oli röyhkeä, sillä todellisuudessa EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatteita rikkomalla jäsenmaidensa itsenäistä budjettivaltaa ja kiristämällä jäsenmaitaan niiden sisäpolitiikassa.

Sen, kenellä asiassa on valta, paljastaa median huoli siitä, että ”Puolaa ei voi erottaa EU:sta”. Tosiasiassa takaa kajastaa hermoilu siitä, että Puolan ja Unkarin tapaiset maat lähtevät EU:sta itse saatuaan tarpeekseen myös EU-sosialismista, ja sitten alkaa unionin hajoaminen.

Aiheesta aiemmin:

Totuus EU:n elpymispaketista

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Uusi poliittinen tuomioistuin – ”Oikeusvaltiokeskus” voi vaarantaa kansalaisten perusoikeudet

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) tapa seilata Helsingin ravintoloissa virka-autoaan biletaksina käyttäen päätyi viikonloppuna kaupunkijuorujen tasolta valtakunnan ykkösuutiseksi. Aihe ei olisi kommentoimisen arvoinen, sillä punavihreän hallituksen toiminta on ollut samantyylistä koko ajan.

Bonnie & Clyde.

Puuttumisen arvoiseksi pääministerin kevytkenkäisyyden tekee Marinin ylimielinen kommentointi ”boom-boom boomereille” Instagramissa. Haukkumasanaksi mielletyllä ”boomerillahan” viitataan sodan jälkeisinä vuosina syntyneisiin suuriin ikäluokkiin (baby boomer). Heitä kohtaan pääministeri osoitti nyt arvostuksensa kansainvälisestä käsimerkistöstä tunnetulla tavalla.

Postmodernissa yhteiskunnassa ”kulttuurina” voidaan tietenkin pitää mitä tahansa töhertelyä, vaikka pelkän huomionkeruun ei pitäisi riittää taiteen tunnusmerkiksi. Huomionkipeyden ei pitäisi olla laadun tae myöskään politiikassa.

Seiska-lehden tietojen mukaan Marin on järjestänyt kotibileitä ja kutsunut pääministerin virka-asunnolle artisteja saunomaan ja juopottelemaan läpi koko kuuman kesän. Oletettavaa on, että Marin antautui perumaan kulttuurialalle aiotut 18 miljoonan euron leikkaukset vain siksi, että Kesärannan kekkerit saivat toiset julkkiset raivostumaan.

Homot puolestaan tiedetään ihmisiksi, jotka juhlivat vähän ja hillitysti, eikä gay-ravintoloitakaan ole koko maassa kuin muutama. Mutta nyt homojenkin maine on uhattuna, sillä Sanna on vaarassa vetää homot oman party-toimintansa välineiksi.

Uusimpien paljastusten mukaan Marin on kierrättänyt puolueensa gay-kansanedustajaa Ilmari Nurmista omana maskottinaan ravintoloissa ja Kesärannassa, vaikka pääministerillä olisi aviomieskin. Sannan tiedetään saunottaneen bile-Ilmarin lisäksi myös kaapista tulleen pop-artisti Benjamin Peltosen, joka on kuuluisa siitä, että hän on kuuluisa. Muita ansioita hänellä ei ole.

Punavihreille äänensä antaneet homot saavat sillä tavoin poliittista vastinetta kannatukselleen; tosin pääsylippu suihkuseurapiirien bileisiin myönnetään vain harvoille ja valituille. Juhlinta tapahtuu edelleen edustajien välityksellä.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa koko ravintola-ala on ollut jatkuvien rajoitusten kohteena ja kansalaiset pidetty kiltisti kotona. Vanhuksille vinoilu puolestaan täydentää sen, että SDP pyörsi eläkeläisiltä vappusatasen, eikä hallitus toteuta eläkeindeksin korotusta.

Media kohteli Marinia silkkihansikkain

Juorulehdistö ehätti jälleen valtamedian edelle puhumalla avoimesti asiasta, jolla on laajaa poliittista merkitystä.

Sen sijaan Yleisradio kohteli Marinia haastattelussaan 24.10.2021 silkkihansikkain, ja toimittaja Robert Sundman esitti hänelle vain laimean kysymyksen, ”miten itse kommentoitte asiaa”. Marin vastasi (myös Helsingin Sanomien alleviivaamalla tavalla), että ”ehkäpä meille poliitikoillekin aina välillä huumoria suodaan” ja että enemmän häntä kiinnostavat poliittiset asiat.

Niiden olisi syytäkin kiinnostaa, mutta nythän näin ei ole, vaan pääministerin huomio on aivan muissa kysymyksissä. Päähän tuntuu nousseen muukin kuin alkoholi.

Siitä kertoo Ylen kokoomuslaisen toimittajasiiven laatima juttu, jossa demarivaikuttajien sanotaan havainneen Marinin persoonassa muutosta ”huolestuttavaan” suuntaan.

Marinia on aiemmin arvosteltu Antti Rinteen tuolipelistä (josta kirjoitin syystalvella 2020 täällä) sekä veronmaksajien piikkiin tähdätyistä kalliista aamiaislaskuista. Niiden päiväsaldo ylitti monien opiskelijoiden, toimeentuloasiakkaiden ja pieneläkeläisten käteen jäävät tulot koko kuukaudelta!

SDP:n eduskuntaryhmä laittoi Marinin hiljattain ristituleen pelastaakseen omat kasvonsa, ja eräät yrittävät parantaa Marinin herpaantunutta otetta olemalla huolissaan hänen ”jaksamisestaan” ja samanaikaisesta pinkomisestaan kuntoradalla.

Median kautta tapahtuva imagonrakentaminen Time- ja Vogue-lehden kannessa ei kuitenkaan kannattele honteloa poliitikkoa, kun kultaisesta häkistä murtautuminen epäonnistuu ja kurat lentävät SDP:n pääasiallisen kannattajakunnan, eli eläkkeellä olevien ikäihmisten, silmille.

Ikäihmisille kuittaileminen kertoo arvostelukyvyttömyydestä, sillä kaikista puolueista juuri SDP:llä on ikääntynein jäsenistö. Vuoden 2017 selvityksen mukaan SDP:n jäsenten keski-ikä oli 61,5 vuotta.

On syytä muistaa, että myös Ilmari Nurminen (30) valittiin eduskuntaan etupäässä eläkeläisten ja hoitolaitoksissa olevien äänillä, joten ylenkatseellisuuteen ei pitäisi olla varaa. Sitä ei sovita pääministerin spinnaus, jonka mukaan ikäihmisiä halveksivassa sanankäytössä onkin ollut kyse ”vain huumorista”.

Bile-Ilmari sai suuren määrän ääniä vanhuksilta haastattelemalla heitä graduaan varten muun muassa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa, ja Aamulehti kirjoitti, että ”kuopus pääsi Arkadianmäelle mummujen äänillä”. 

Poliittisen kannatuksen keruun ja tutkimustoiminnan yhdistämistä ei ole lailla kielletty, mutta se ei ole tutkimuseettisten eikä metodologisten sääntöjen mukaista. Nähdäkseni Nurminen ei ole kovin hyvä sen enempää politiikassa kuin opinnoissaankaan. Rapsakoiden mummojen kaulaan kapsahtelu SDP:n toritapahtumissa ei ole poliittinen ansio eikä tieteellinen näyttö.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten valtamedia suhtautuisi, jos miespuolinen oikeistolainen saunottaisi pääministerin asemassa kaksi lesbokaveriaan. Ainakaan Ilkka Kanervan (kok.) ei tarvinnut kuin lähettää tekstari povipommille, niin häntä vaadittiin eroamaan ministerinvirasta.

Tapaus osoittaa, että ikään, seksuaaliseen käyttäytymiseen ja muuhun arkaluontoiseksi koettuun asiaan liittyvät omintakeisuudet saavat medialta, viranomaisilta ja tieteen tuomioistuimilta kiitosta, kun tekijänä on vihervasemmistolainen nainen. Mutta vastaavassa tilanteessa oikeistolainen mies kiinnitetään avolava-Toyotan perään ja vedetään pitkin pölyistä autiomaata. Tämän osoitti myös teokseni Totuus kiihottaa käsittely.

Sitä mikään media ei kerro, noudatettiinko Kesärannassa ”Suostumus2018”-aloitteen mukaista käsitystä ”oikeasta sukupuolisesta käyttäytymisestä” tai voisiko joku kokea pääministerin kosteat ryyppyperformanssit sukupuolisena häirintänä. Feministien mielestä oma kuiva kirjani tietenkin oli sitä.

Mutta oli hauska kokea ja todistaa valtiota johdettavan valtiatarten otteilla, sillä ”vastuullisuus velvoittaa”.

Politiikan lapsellistuminen

Huomion keruu pelkillä populistisilla sossumedian life style -päivityksillä ei ole pelkkää asiakysymysten ylenkatsontaa tai paljon kritisoitua ikärasismia, vaan niiden taustalta pilkistävät asiantuntemuksen ja kokemuksen puute.

Saunottaja-Sannan ja bile-Ilmarin tapauksella on laajempaa merkitystä, sillä se antaa näyttöä politiikan infantilisoitumisesta: muuttumisesta lapsekkaaksi.

Suomen sosialistihallituksen nuoret naiset olivat virkoihin astuessaan juuri ja juuri kolmekymmentä täyttäneitä ja vailla politiikan asiaosaamista ja elämänkokemusta.

Vihervasemmistolaisten nuorisopoliitikkojen hyödyntämän sukupolvivastakkainasettelun takana on nuorten äänestäjien kosiskelua. Toisaalta taustalta paistaa halu ilmoittautua vanhempien ikäluokkien etujen edistäjäksi. Molemmat nojaavat identiteettipoliittiseen ryhmittymiseen, joka on pohjimmiltaan marxilaisen luokkastrategisen ajattelun toistoa.

Silloin kun vanhemmat ihmiset ihannoivat vihervasemmiston nuoria pioneereja, he näyttäytyvät nuorten ihmisten liittolaisina. Esimerkin tarjoaa Yleisradion juttu, jonka mukaan erään alaikäisen ilmastokapinallisen vanhemmat maksavat hänen sakkonsa ja hakevat hänet rutiininomaisesti putkasta.

Vanhempien ihmisten kontalleen heittäytyminen osoittaa, että aikuisten henkinen auktoriteetti on murentunut. Sympatioiden osoittaminen Greta Thunbergin kaltaisille nuoruuden myytin ilmentymille ja hurmosliikkeille saattaa vaikuttaa pedagogiselta. Mutta tosiasiassa se lakastuttaa yhteiskunnallista keskustelua, kuolettaa kriittisyyttä ja ohjaa pois järkiperäisestä asioiden käsittelystä.

Vastaavasta on kyse myös ”ok boomer” -kuittailussa, joka nopeasti arvioiden on vain teini-ikäisten kuohunnalle tyypillistä kenkkuilua ja murrosikäisten nälvintää maailman tosiasioita vastaan.

Kun 35-vuotias pääministeri viestii samoin kuin häntä vielä kaksikymmentä vuotta nuoremmat somejulkkikset, kyse ei ole kuitenkaan vain irrallisesta heitosta, vaan ilmiöstä, joka kielii politiikan koko diskurssissa tapahtuneesta muutoksesta.

Politiikasta on tullut huutelua tilanteessa, joka sinänsä huutaa apuun kokemusta ja asiantuntemusta sekä poliitikko- että virkamiesportaaseen. On surullista havaita, että kansa antaa vihervasemmistolaisten poliitikkojen johtaa maata syvemmälle suohon, valitsee heitä eduskuntaan ja siten vaatii omaa talouttaan tilille ja päätään pölkylle.

 

”Ok boomer!” – Mistä oli kyse?

Alun perin myös ”ok boomer” oli pelkkä viraalinen trendihokema, joka lähti lentoon, kun muuan keski-ikäinen mies oli kuvaillut nuorten aikuisten Peter Pan -syndroomaa. Useat nuoret toistelivat sanontaa, ja poliittiseen keskusteluun puheenparsi alkoi levitä, kun Uuden Seelannin vihreiden kansanedustaja Chlöe Swarbick nälväisi parlamentin vanhemmalle edustajalle ”Ok boomer!”

Helsingin Sanomien toimittaja Ossi Mansikka selitteli asiaa vuoden 2019 harhaanjohtavassa kirjoituksessaan ”’Ok boomer’ syntyi salamaniskusta millenniaalien vastauksena suurten ikäluokkien typerille jutuille”. Hänen mukaansa vanhemmat ihmiset ovat ilman muuta ”typeriä”, ja tokaisu on nuorten vastalause ”koetulle välinpitämättömyydelle ilmastonmuutoksesta”, ”epätasa-arvosta” ja ”tuloeroista”, ja se viittaa ”ylisukupolvisen pahantekijän arkkityyppiin”.

Helsingin Sanomien yritys selitellä asiaa jäi taaskin pinnalliseksi ja täysin alamittaiseksi omassa syyttelevyydessään. Tosiasiassahan ”voimaannuttavaksi” tarkoitetulla ilmauksella kaivetaan esiin riitaa. 

Epäasiallisen sanankäytön taakse yritetään vetäytyä suojaan arvostelulta, ja omaan viiteryhmään kohdistuva kritiikki koetetaan sivuuttaa vetoamalla sukupolvikuiluun sekä käyttämällä hyväksi maalittamiseen perustuvia leimoja.

Samanaikaisesti nuoruuden ympärille on rakennettu myyttistä kulttia. Siinä narratiivissa myös kansainvälinen media ylisti Suomen vastanimitettyä hallitusta havaittuaan, että neljän suurimman puolueen ministerit olivat vain hieman päälle kolmekymppisiä naisia.

”Ok boomer” on siis osa sosiaalisen median ja valtavirtamedian rakentamaa kerrontaa, jossa aikuisuus ja kokemuksen tuoma viisaus pyritään lavastamaan ”taantumuksellisuudeksi”. Samanaikaisesti nuoruuteen liittyvää epävarmuutta, idealismia, rajojen etsintää ja radikalismia palvotaan ihaillen.

Tosiasiassa nuoruuden ihannointi sinänsä on taantumuksellista, sillä se nojaa vanhempien ihmisten syyllistämiseen ja väitteeseen, että he ovat muka tehneet jotakin väärin tai jotain on mennyt pieleen. Vallan luovuttaminen keinoja tuntemattomille lapsukaisille on huonompi vaihtoehto kuin istuminen keskustelemaan politiikan realiteeteista ja maailman parantamiseen tarvittavista menetelmistä.

Nuoruuden palvonnan myyttinen kultti

Iskulauseiden ja kärjistysten kautta harjoitettava identiteettipoliittisten irtopisteiden keruu vie tilaa asiakeskustelulta ja johtaa kulttimaiseen rabulismin ihailuun. Vihreät ja SDP ovat pyrkineet alentamaan äänestysikää 16 vuoteen kerätäkseen ääniä ilmastoahdistuksesta ja identiteettikriiseistä kärsiviltä nuorilta ja käyttääkseen heitä näyttöpaneeleinaan.

Elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini sanoi aikoinaan (omasta kommunistin näkökulmastaan), että nuoruuden palvonta on eräänlainen fasismin muoto. Ajatus pätee lausujastaan riippumatta myös meidän aikanamme, sillä kauneuden ja haavoittuvuuden taakse on helppoa suojautua arvostelulta ja omahyväisyys estää havaitsemasta maailmaa sellaisena kuin se on.

Suuri osa aikuisista on syyttä suotta luovuttanut auktoriteettiasemansa nuorisolle, eikä se ei ole myöskään nuorten oman edun mukaista. Pahimmassa tapauksessa älykkäimmät ja kyvykkäimmät nuoret jäävät röyhkeimpien ja karkeimmin asiansa ilmaisevien nuorten jalkoihin ja kärsivät toisten aiheuttamasta huonosta maineesta.

En siis tarkoita, ettei nuorten ihmisten näkökulmalla tai intresseillä olisi merkitystä. Mutta niin yliopistoissa, yrityksissä kuin menestyvissä yhteiskunnissakin johtajat ovat yleensä vanhempia ihmisiä, ja siihen ovat aivan tietyt syyt, joita vasta-alkajille ei pitäisi joutua selittämään.

En tiedä missään päin maailmaa toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan tai yliopiston rehtorin virka-Audia annetun noviiseille, ja myös Platon lähti yhteiskuntafilosofiassaan siitä, että alle viisikymppisiä ei pitäisi nimittää filosofikuninkaiksi. Mutta Suomessa kaikki valta annetaan rippikoulusta juuri päässeille ministereille.

Tosiasiassa ”ok boomer” -tyypisellä identiteettipoliittisella nälvimisellä ei pitäisi olla mitään merkitystä politiikassa, sillä suuri osa politiikan ongelmista on universaaleja tai kansallisen tason kriisejä, joissa iällä, identiteeteillä tai sukupolvien välisillä kuiluilla ei pitäisi olla relevanssia.

Suomen valtion hurja velkaantuminen on hinta, joka maamme pakotetaan maksamaan siitä, että hallitukseen päästettiin suuri määrä huonosti valmistautuneita nuoria naisia, jotka ratkovat keskinäisiä riitojaan velkarahalla, kykenemättä laittamaan menoja tärkeysjärjestykseen.

Tampereen valtuustossa puolestaan saavat kuunnella asiapuhetta sekä Ilmari että hänen bestiksensä Sanna. Oheinen linkki vie Tampereen nuoren perussuomalaisen valtuutetun Joakim Vigeliuksen (ps.) YouTubeen, jonne hän on tallentanut otteita Veikko Vallinin (ps.) puheenvuoroista. 

Vigelius puolestaan valittiin valtuustoon kiitokseksi siitä, että hän kyseenalaisti Tampereen yliopistossa opetetut ”miesten kuukautiset” joutuen suljetuksi pois kurssilta. Identiteettipolitiikan ilmaus oli tuokin syrjintä, mutta onneksi nuorten keskuudesta löytyy myös järkeä.

Mitä isompaa elämänvalhetta varjellaan, sitä rajumpaa on sensuuri.