Saimaan kanava takaisin Suomelle

Muutamat suomalaiset haaveilevat edelleen viime sodissa menetystä Karjalasta ja toivovat, että luovutetut alueet Petsamo, Salla ja Suomenlahden saaret mukaan lukien saataisiin jonakin päivänä takaisin. Karjalan merkitys on kuitenkin muistoissa, sillä Venäjältä puuttuu kaikki halukkuus edes keskustella kysymyksestä.

Sodissa menetettyjä alueita harvoin saadaan rauhanomaisesti takaisin. Venäjä on lähtenyt ulkopolitiikassaan siitä, ettei se luovuta alueita sen enempää ystävällisille kuin vähemmän ystävällisillekään maille. Esimerkiksi Kaliningradia eli entistä Itä-Preussin Köningsbergiä ei varmastikaan palauteta Saksalle, sillä Venäjällä pelätään dominoteoriaa, sitä, että seuraavaksi Japani saattaisi vaatia Kurilleja ja niin edelleen. Laivastotukikohtana toimiva rantatontti Baltiassa on Venäjälle tärkeä ahtaaksi käyneellä Itämerellä.

Huomion arvoista on, että Venäjän valtio ei ole palauttanut maa-alueita myöskään omille kansalaisilleen, vaikka Itä-Saksassa kommunistien ryöstämiä maita onkin palautettu laillisille omistajilleen metsänpalautusprosessissa. Venäjällä maan omistaa edelleen pääosin valtio, sillä venäläispoliitikot ovat aavistaneet, mihin yksityisen omaisuuden palauttaminen johtaisi: maita olisi palauteltava jo vuoden 1918 bolsevikkivallankumousta paenneiden siirtolaisten jälkeläisille, joita löytyy ympäri maailman Yhdysvaltoja myöten. Tällä tavoin suuri osa Venäjänmaasta voisi päätyä ulkomaalaisten omistukseen. Tosin myös Suomen Karjala on tällä hetkellä ulkomaalaisomistuksessa. Karjalan metsät ovat kasvaneet miljardien arvosta puuta miehityksen kuluessa. Jos alueet palautettaisiin korkojen kera, laskua kertyisi Uralille asti.

Se, että Venäjän rajat ovat pyhät eli maa suojelee alueitaan ja kiinteistöjään ulkomaalaisomistukselta, on yksi peruste, jolla Suomikin voisi nyt rajoittaa venäläisten kiinteistöjenostoja Suomesta.

Ainoa konkreettinen tilanne, jolloin Karjalan palauttamista voitiin pitää mahdollisena, syntyi Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Presidentiksi pyrkivä Boris Jeltsin väläytti palauttamisen mahdollisuutta, mutta Koivisto sen tuolloin torjui – tai ei ainakaan ryhtynyt asiaa edistämään. Kaukopartiomiestä ei voi asiasta liioin moittia, sillä raunioitunut Karjala olisi ollut lama-Suomelle taakka, ja alueella syntyneet olisivat kansainvälisen oikeuden mukaan saaneet jäädä asumaan alueelle. Karjalaa ei olisi voitu saada tyhjänä, ja Suomeen olisi saattanut heilahtaa yli puolen miljoonan venäjää puhuvan vähemmistö.

Lisäksi Koivistolla oli ehkä mielessään sotamies Honkajoen maininta Suomen herroista ja Karjalan männystä. Presidenttiehdokas ja professori Arto Lahden haaveet Karjalan takaisin saamisesta puolestaan perustuivat ylioptimistisiin laskelmiin, eikä haaveiden takana ollut poliittista valtaa, uskottavuutta eikä mitään sellaisia pelimerkkejä, joilla prosessiin olisi voitu ryhtyä.


Ryöstetty omaisuus olisi palautettava eikä vuokrattava

En kannata Karjalan palauttamisesta käytävää kädenvääntöä. Suomessa riittää tyhjenevää maaseutua tuettavaksi. Sen sijaan pidän mahdollisena ja oikeutettuna, että Venäjä palauttaisi Suomelle erään vesiliikenteemme kannalta tärkeän alueen symbolisena hyvityksenä itse aloittamastaan hyökkäyssodasta. Historiallinen tosiasia on, että talvisodan aloitti Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto Mainilan laukauksilla. Venäjä on asian myöntänyt mutta ei silti suostu sovittamaan rikosta. Sodissa anastettuja alueita voidaan pitää vääryydellä vietyinä, ja siksi niiden vuokraaminen todelliselle omistajalle on irvokasta riistoa.

Tämän vuoksi olisi paikallaan, että Venäjä luopuisi nyt hallussa pitämästään Saimaan kanavan puolikkaasta ja luovuttaisi sen takaisin Suomelle. Asia on ajankohtainen, sillä aluetta koskeva vuokrasopimus päättyy vuonna 2013.

Suomi vuokrasi Saimaan kanavan Neuvostoliittoon jääneet osat vuonna 1963 viideksikymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2008 Suomi ja Venäjä neuvottelivat uudesta vuokrasopimuksesta luonnoksen, ja suomalaiset halusivat sopimuksesta edellisen pituisen. Luonnoksen mukaan Suomi maksaisi vuokraa vuodesta 2013 alkaen 1,22 miljoonaa euroa vuodessa. Vuokraaminen käy Suomelle kalliiksi, sillä vuokra olisi tämän mukaan nelinkertainen aiempaan verrattuna!

Nähdäkseni maidemme välisten hyvien suhteiden edistämiseksi ja lujittamiseksi olisi paikallaan, että Venäjä luovuttaisi Saimaan kanavan korvauksetta ja kokonaisuudessaan takaisin Suomelle mukaan lukien nykysopimuksen kattamat reunavyöhykkeet. Venäjällä olisi nyt hyvä tilaisuus osoittaa, että se haluaa hyvittää sotien ajan vääryydet. Luovutuksella ei olisi faktuaalista vaikutusta alueen hallintaan, koska vuokraamisen kautta se ollaan aikeissa luovuttaa joka tapauksessa Suomen ylläpidettäväksi. Luovutus tekisi kuitenkin lopun rahan kiskomisesta.

Nykyisin kanavan hoidosta aiheutuu Suomelle noin 10 miljoonan euron vuotuiset kustannukset. Suomi huolehtii myös kanavan korjauksista ja kunnossapidosta. Koska liikenneväylän ylläpidosta on Suomelle kuluja, mutta toisaalta kanava edistää myös Venäjän puolella olevan Karjalan elinkeinoelämää, olisi paikallaan, että Venäjä helpottaisi suomalaisille koituvaa kulujen taakkaa luovuttamalla alueen takaisin Suomen valtiolle vastikkeettomasti.

Tämä olisi kohtuullinen myönnytys sen suopeuden johdosta, jota Suomen viranomaiset osoittivat, kun he myönsivät talousalueemme kauttakulkuluvat Venäjältä Saksaan rakennettavalle maakaasuputkelle. Ehkä asiasta olisi pitänyt neuvotella jo tämän lupaprosessin ollessa käynnissä.


Vesireittejä

Saimaan kanavalla on myös filosofinen historia. Rakentamisen keskeisenä alullepanijana tunnetaan kansallisfilosofimme J. V. Snellman, jonka täyttäessä viisikymmentä vuonna 1856 kanava valmistui. Mikään vähäpätöinen ojan kaivuu rakennustyö ei ollut, sillä kokonaiskustannukset olivat yhtä suuret kuin koko Suomen suuriruhtinaskunnan vuotuinen budjetti.

Kanavan putouskorkeus Saimaan järvenpinnalta Suomenlahden tasolle on noin 76 metriä. Koska Saimaa laskee luonnostaan Laatokkaan eikä mereen, oli kenties hyvä, ettei rakentamistyöhön ryhdytty ennen 1800-lukua, sillä aiemmat suunnitelmat olisivat voineet johtaa siihen, että tekniikan pettäessä Saimaan vesistömassat olisivat tyhjentyneet Suomenlahteen.

Joka tapauksessa tällä hienolla matkailureitillä saattaisi olla Karjalan talouteen entistäkin parempi vaikutus, jos tuo oman aikansa insinööritaidon näyte saataisiin reilusti takaisin Suomelle. Hyvää Snellmanin päivää kaikille!

Putinin Putki & Puutulli

Ennen: ”Paljon ehtii vettä virrata myllyssä, ennen kuin mitään tapahtuu.” Nykyään: ”Paljon ehtii Pietarin jätevesiä valua Suomenlahteen, ennen kuin asia korjataan.”

Finlandia-talossa äskettäin pidetty Itämeren suojelukokous järjestettiin lähinnä meren pohjaan suunnitellun kaasuputken vahvistusta varten. Hanke vaikuttaa niin suuruudenhullulta, että epäilin sen olevan poliittinen paperitiikeri, vaihtoehto, jonka tehtävänä on pehmittää Baltian maat hyväksymään omien maidensa läpi kulkeva energiansiirtolinja. Nyt putkea pukataan valmiiksi täyttä häkää. Suomen rooliksi jää sama kuin isoäidille, joka sanoi, että ”ota vaan”, kun keksipaketti oli jo puoliksi syöty.

Putki tehdään suomalaisten tahdosta riippumatta, joten ministerit koettavat miettiä, voisiko tilanteesta saada vielä jotakin hyötyä tai hyvitystä. Tämän he oppivat kaiketi niiltä Karjalan palauttamiseen tähtääviltä bisnesmiehiltä, jotka ovat luvanneet luopua putken tielle merenpohjaan tekemästään kaivosvaltauksesta, mikäli Venäjä suostuu palauttamaan Karjalan maa-alueita ja kiinteistöjä suomalaisille.

Hallitus on maltillisempi. Se haluaa vaihtaa putken pelkkään puutullisopimukseen. En tosin ymmärrä, mitä järkeä tässä on keskustan perinteisen kannattajakunnan eli MTK:n ja puuntuottajien kannalta. Jos tullit pysyvät alhaisina myös jatkossa, halpaa puuta riittää Venäjältä kotimaisten metsänomistajien harmiksi. ”Tuppeen sahaamatonta raakapuuta” taidetaankin tuoda lähinnä keskustalle suosiollisen huonekaluteollisuuden voitoksi.

Olen sitä mieltä, että Suomen teollisuuden pitäisi nostaa kotimaisen puun käyttö- ja jalostusastetta. Puutavaraa ei pitäisi päästää omasta maastamme lainkaan ulos korkeasti jalostamattomana. Pelkkä erikoishöyläys ei riitä.

Outoa joka tapauksessa on, miksi elinkeinoelämää virkistävää kaasuputkea niin kamalasti jarrutetaan. Puhuihan sen puolesta Saksan liittokansleri Gerhard Schröderkin jo virassa ollessaan. Tätä nykyä hän propagoi asiaa Nord Streamin hallituksen puheenjohtajana 1,5 miljoonan euron vuosipalkalla. Myös putkea Ruotsissa tukenut entinen pääministeri Carl Bildt sai venäläisen energiayhtiön optioita, mikä mustasi turhaan putken mainetta ja käänsi huomiota väärään suuntaan niin, että rakennustyön merenpohjasta mahdollisesti nostamat myrkyt jäivät lähes kokonaan huomiotta! Ja Paavo Lipponenkin on tarpeettomasti peitellyt rooliaan Nord Streamin palkattuna konsulttina, sillä konsultinhan pitäisi olla esillä! Nyt hän on vain estänyt asiaa ”politisoitumasta”.


Finnairin joutsenlaulu?

Syvällä syvyyksissä on kuitenkin päätetty, että Putki tulee mutkista huolimatta. Sen sanelee Talous. Maakaasuputken ripeä valmistuminen lienee pitkälti kaasun ostajien eli saksalaisten ja hollantilaisten ansiota, sillä venäläinen ei käy tunnetusti edes paskalla ilman asianmukaista viisivuotissuunnitelmaa, prognoosia ja protokollaa. Ja pierua eli metaaniahan putken molemmissa päissä joka tapauksessa poltetaan.

Pikapuoliin tapahtuu myös muita lähiympäristöä koskevia mullistuksia, kun EU-maiden lentoyhtiöt liittyvät päästökauppajärjestelmään vuonna 2012. Se koskee kaikkia Euroopan unionin sisäisiä lentoja sekä kaikkia EU:n alueelta lähteviä ja sinne saapuvia koneita.

Finnairille tämä on katastrofi. Yhtiön pätäkkä tulee tätä nykyä pitkistä Aasian ja Kaukoidän lennoista. Euroopan sisäiset lennot ovat voitollisia lähinnä halpafirmoille, ja huonosti kannattavat kotimaanvuorot on luovutettu FinnCommin sekä kilpailijoiden haltuun.

Päästökauppa ottaa huomioon yhteenlasketut kokonaispäästöt mutta ei päästöjä tuotantoyksikköä (esimerkiksi lennettyä kilometriä) kohti. Pitkillä lennoilla kokonaispäästöt ovat suuria, vaikka kilometriä ja matkustajaa kohti ne ovat pieniä. Niinpä päästökauppa tuottaa kuluja Finskille heikentäen sen kilpailukykyä, vaikka hiili-intensiteetti eli tehokkuus onkin hyvä.

Tulos on, että EU:n päästökauppa avaa markkinat venäläisille toimijoille. Euroopasta Aasiaan suuntautuvat lennot aletaan tehdä Pietarin kautta. Jotta päästökauppajärjestelmässä voisi olla järkeä, se pitäisi panna toimeen maailmanlaajuisena. Muutoin syntyy hiilivuotoa, ja toiminta siirtyy aina sinne, missä ympäristönormit ovat lepsuimmat. Päästökaupasta pitäisikin siirtyä tuotannonalakohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään, jollainen on käytössä jo autoilun maailmassa ja jota käsittelin tässä. Päästöjä arvioitaisiin tällöin suhteessa niiden kautta saavutettuihin hyötyihin. Myös kansalaisille jaettavat hiilidioksidipassit, joiden päästöoikeuksia voisi edelleen myydä vaikka naapureilleen, ovat eräs tulevaisuuden vaihtoehto.

Sen sijaan EU:n päästökauppa saattaa tehdä lopun Finnairista. Yhtiö on tilannut yksitoista laajarunkoista A 350 -konetta, ja lisäksi se omistaa enemmistön nykyisistä kaukoliikenteen jumboistaan, A 330 ja A 340 -koneista. Ylimitoitetusta hankinnasta ei pääse eroon yhtä helposti kuin vuokratusta, paitsi alehintaan.

Onneksi apu on lähellä. Veli venäläinen yritti jo kaapata osia Finnairista islantilaisten pankkien kautta noususuhdanteen aikana. Ehkä hanke tulevaisuudessa onnistuu. Ei pidä koskaan aliarvioida kilpailijaa. Aivan niin kuin Putin sanoi: venäläiset eivät halua tuottaa haittaa kenellekään, vain kehittää omaa maataan...


Kansallista etua edistävään politiikkaan

Näin päästäänkin tämänpäiväisen kirjoitukseni yhteenvetoon. Kuten huomaatte, useimmissa vanhoissa Euroopan valtioissa osataan puolustaa kansallista etua. Sen sijaan halkopinon takaa heränneitä suomalaisia vaivaa karitsamainen herkkyys.

Kun taloudella menee huonosti, Ranskan valtio puuttuu itsekkäästi ja ahneesti kaikkien niiden yritysten asioihin, joissa valtiolla on oma rautansa tulessa. Ranskalaiset kokevat kunnia-asiaksi olla isänmaallisia, ja he vaativat, että kansalliset instituutiot pelastetaan. Samoin saksalaiset yritykset lopettavat kaukana (esimerkiksi Suomessa) sijaitsevia yksiköitään ilman valtion vaatimuksiakin, ja tuotanto keskitetään pääkonttorin kotikulmille Saksaan. Venäläinen kansallismielisyys puolestaan näyttää olevan osa Putinin hallintoa. Näissä maissa, joista nationalismin nykyinen pelko on suurimmaksi osaksi lähtöisin, osataan toimia kansallisen edun edistämiseksi.

Sen sijaan Suomessa hallitus ei puutu edes strategisesti tärkeän puunjalostusteollisuuden tilaan vaan säätää valtion omistajuutta koskevat lait itseään rajoittaviksi sekä kieltäytyy puuttumasta sormellaankaan yhtiöiden johtamiseen, vaikka interventioon olisi talous-, työllisyys- ja sosiaalipoliittiset perusteet.

On syytä muistaa, että valtio ei ole omistajana samanlainen kuin kuka tahansa sijoittaja-omistaja, joka kyttää vain kurssi- tai osinkovoittoja. Valtio olemme me kansalaiset. Siksi valtiolla on aina myös sosiaalipoliittinen intressi, ja valtion tulee huolehtia kansantalouden kokonaisedun toteutumisesta. Niinpä Suomen poliitikkojen ei pitäisi pyyhältää ensisijaisesti Euroopan unionin edun, Venäjän edun, Saksan edun tai pelkän teollisuuden edun hyväksi, kuten tapahtuu puutulliasiassa, tapahtui Kemijärven sellutehtaan lopettajaisissa ja käy ehkä myös Nord Streamin ja Finnairin kanssa. Kyllä meidän pitäisi huolehtia myös siitä, että toimitaan suomalaisten ihmisten hyväksi.

Näistä asioista olisi toki paljon kerrottavaa, mutta jälleen tila uhkaa loppua. Sen sijaan jatkakaa te, kun olette minua viisaampia. Kyllä minä kuuntelen.