28. elokuuta 2019

Sisäministeriön hullut päivät koettelevat nauruhermoja


Kun valta alkaa horjua, se kiristää otetaan. Poliittiset oikeudenkäynnit perussuomalaisia poliitikkoja vastaan ilmeisesti jatkuvat, sillä poliisi ihan viran puolesta epäilee nyt myös kansanedustaja Sebastian Tynkkystä ”kiihottamisesta kansanryhmää” vastaan.

Tekevät siis Tynkkysen kanssa kaksoisvirheen. Se on Duponteilta ihan ymmärrettävää, sillä eiväthän he muutoin olisi tehneet virhettään ensimmäistäkään kertaa!

En aio sen kummemmin perustella, miksi poliitikkojen kurittaminen heidän mielipiteistään on rikos kansanvaltaa, vapaata yhteiskuntaa ja yhteiskunnallisen totuuden etsintää vastaan. Olen tehnyt sen jo.

Syytteitä nostaneet perusoikeusfundamentalistit ja ihmisoikeuslegalistit eivät näytä ymmärtävän, että ei ole tuomarien asia päättää, mitä ihmiset saavat ja voivat ajatella tai sanoa.

Asioista pitäisi päättää poliittisissa prosesseissa, jolloin kysymykset kuuluisivat kansalaisyhteiskunnassa ratkaistaviksi, aivan niin kuin Geert Wildersin puolustajaksi ryhtynyt Leidenin yliopiston oikeustieteen professori Paul Cliteur sanoi vuonna 2017 valmistuneessa dokumenttiohjelmassa (TV1:n Ulkolinja 9.3.2017, kohta 36:00):

Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.

Tunnetun hollantilaisen oikeusfilosofin toteamuksessa ei ole mitään muuta erikoista kuin että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa, vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”.

Samalla kun valtiopäivämies Sebastian Tynkkystä ja Juha Mäenpäätä viedään kuin sikaa korvasta, on poliisilla noin 2000 seksuaalirikosepäilyä tutkimattomiksi tuomittuina pöytälaatikoissaan.

Ja vihreä ministeri Maria Ohisalo haluaa kätilöidä lisää poliiseja ”vihapuheen hillitsemiseksi”. Hän on huolissaan Isis-morsianten kohtalosta ja haluaa lisää turvapaikkashoppailua Suomeen. Jälkimmäisestä aiheesta Tytti Salenius kirjoittikin erinomaisen analyysin, joka löytyy täältä.

Iltalehden mukaan sisäministeri Ohisalo pullautti maanantaina kannan, että ”turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle”. Tämä ei pidä missään tapauksessa paikkaansa, vaan on asioita tuntemattoman Ohisalon suusta silkka vale.

Totuus asiassa on yksiselitteinen. Sen on todennut muun muassa Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi. Helsingin Sanomien jutussa ”Asiantuntija arvioi Trumpin aikeita suitsia muslimien tuloa Yhdysvaltoihin: Pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle” (25.1.2017) Koskenniemi toteaa, että

”[…] valtiot saavat itse päättää, keiden ne antavat maaperälleen saapua. Pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle.

Asia on todellakin juuri näin, eikä Ohisalolla pitäisi olla asiaan nokan koputtamista.

Koskenniemen lausunto on vuodelta 2017, eikä myöskään 16.5.2016 voimaan astunut ulkomaalaislain muutos ole tuonut tähän asiaan muutosta.

Turvapaikanhakija on voinut saada oleskeluluvan ”humanitaarisen suojelun perusteella”. Jos turvapaikanhakija ei ole täyttänyt turvapaikan eikä toissijaisen suojelun kriteerejä mutta hän ei ole voinut palata kotimaahansa kehnon turvallisuustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi, on hänelle voitu myöntää oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella.

Vaikka humanitaarinen suojelu poistettiinkin oleskeluluvan myöntöperusteista, jäivät turvapaikan ja toissijaisen suojelun mahdollisuudet edelleen voimaan. Hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttaminen on vaikeaa siksi, että kotimaahan paluun mahdollisuuksien arvioiminen on jätetty  turvapaikanhakijoiden oman harkinnan varaan.

Tätä kautta palautettaviksi määrätyt voivat jatkaa oleskelua Suomessa toissijaisen suojelun perusteella, mikäli he ilmoittavat paluun kotimaahan olevan omasta mielestään mahdotonta.

Myös juristikansanedustaja Ben Zyskowicz joutui kinaamaan kyseisen lainkohdan sisällöstä vihreiden Emma Karin kanssa Ylen vaalikeskustelussa, jossa olin itsekin mukana perussuomalaisena 8.4.2019. Lopulta Zyskowiczille ja Karille syntyi asiasta kovasanainen mutta tulokseton riita studion takatilassa.

Monet muut maat toimivat asiassa Suomen hallituksia järkevämmin. Esimerkiksi Norja on aloittanut pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palautukset ja on palauttamassa kotikonnuilleen 1600 somalia maan turvallisuustilanteen parannuttua.

Suomessa vain me perussuomalaiset ajamme ohjelmissamme myös palautusten käynnistämistä heti, kun lähtömaiden olot sallivat. Tietoa asiasta löytyy puolueemme Maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta.

27. elokuuta 2019

Punavihreä hallitus vauhdilla kurittamaan kansaa


Hienosti on käynnistynyt vihervasemmistolaisen hallituksen valtakausi. Opetusministeri Li Andersson (vas.) julisti viime viikolla Porvoossa, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen korotukset saatetaan täysimääräisesti heti voimaan.

Kannanotto on huvittava siksi, että hiljattain julkaisemassaan budjettiesityksessä hallitus lupaa yliopistoille vaivaiset 10 miljoonaa ja ammattikorkeakouluille 5 miljoonaa, joilla saadaan ehkä taululiitua oppilaitoksiin, ei muuta. Perusopetukseen ja toisen asteen ammatilliseen opetukseen puolestaan ei ole herumassa mitään, vaikka ongelmat ovat räjähtämässä käsiin.

Tämä on ymmärrettävää, sillä Vasemmistoliitto oli itse leikkaamassa perusopetuksesta ollessaan hallituksessa vuosina 2011–2015. Silloin hallitus vei perusopetuksesta enemmän kuin oikeistohallitus myöhemmin otti yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta. Ja senkin oikeistolainen hallitus teki vihervasemmiston toimillaan aiheuttamien maahanmuuttokulujen kasvun vuoksi.


Viherverot ja -virheet tappavat yritykset, yhteisöt ja yksityiset taloudet

Kehitysapuun lapioidaan nyt vihreiden vaatimuksesta lisärahaa 72 miljoonaa, ja autoilijoita kuritetaan peräti neljännesmiljardin (250 miljoonan) suuruisilla polttoaineverojen korotuksilla! Pumppuhinnat nousevat tällöin yli 6 senttiä litralta. Onko tavallisten ihmisten kiusaamisella tässä huippukalliin autoilun ja pitkien etäisyyksien maassa kerta kaikkiaan mitään rajaa? Työssäkäyntihalukkuutta tai -mahdollisuuksia se tuskin kasvattaa, mutta kotiinjääntipakkoa kyllä.

Koska vihreiden energiaverojen nostot heijastuvat kaikkeen tuotantoelämään, pulassa on myös teollisuus. Kuljetuskustannusten kasvu merkitsee yhden paperikoneen kokonaisen vuosituoton hupenemista pelkkään energialaskun kasvattamiseen tilanteessa, jossa Keski-Euroopan valtiot subventoivat voimakkaasti omaa teollisuuttaan meidän tappioksemme.

Myös sähkölasku nousee Carunan hinnankorotusten myötä kuin sosialistinen rauhanohjus. Tämä on tosin tulos six-pack-hallituksen ajoilta, jolloin vihreiden Pekka Haavisto päätti valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä myydä sähköverkkomme ulkomaille. Siinä hänen suursaavutuksensa! Oikeasti valtio voisi nyt myös kohtuullistaa sähkönsiirtohintoja pakkotoimilla, mutta se ei sitä jostakin syystä tee.

Vasemmistoliiton Li Andressonin ja Paavo Arhinmäen mainostettiin pyöräilleen Helsingistä Porvooseen. Paha sanoa, mutta minä en usko sitä. Porvooseen on matkaa 50 kilometriä, ja vanhaa Porvoontietä joutuu matkaa taittamaan 16 kilometriä pelkkää piennarta pitkin. Ministereitä ei päästetä pyöräilemään ajoradan varressa jo pelkästään turvallisuussyiden vuoksi. Itse olen tosin tuon matkan joka kesä ajanut edes takaisin, vaikka en fillarikommunismia edustakaan.

Porvoossa 2019. Olen pyöräillyt itseni päteväksi toimimaan vaikkapa vihervasemmiston neuvoa antavana valtiosihteerinä.

Tyypilliseen demarityyliin vasemmisto hukuttaa rahaa sossuturvaan ja kattaa gäpin etupäässä velanotolla samalla, kun ministerien avustaja-armeijaa kasvatetaan über-palkatuilla poliittisilla palkintoviroilla, kaviaarikommunistien suojatyöpaikoilla ja samppanajasosialistien poliittisilla virkanimityksillä. Budjettiehdotus on 2,3 miljardia alijäämäinen, ja valtionvelkaa kasvatetaan 109 miljardiin. Velanotto puolestaan ei ole muuta kuin eteenpäin siirrettyä verotusta tai inflaatiota.

Näin heppatyttöhallitus pelastaa Suomen talouden: veroja korottamalla, velkaa ottamalla ja myymällä valtion omaisuutta miljardilla, jolloin me kaikki köyhdymme. Ja näin vasemmiston talousviisaus iski valtiopäivien muinaisella pitopaikalla, Porvoossa.

Tulopuolta vihervasemmistolainen hallitus rakentaa pelkän työllisyyttä parantavan odotuksensa varaan. Hypoteesi, että valtio voisi vuolla rahaa pelkästä työllisyysasteen kohentumisesta on hölmö, sillä ”työssä käyviksi” kirjattujen tempputyöllistäminen, töissä käyvien päiden lukumäärä ja työttömyyden tilastopuhdistukset eivät lisää eivätkä tehosta työn tuottavuutta, joka on viivan alle jäävän tuloksen kannalta se ainoa merkitsevä tekijä.



Hallitus säästää viisaudessa ja tuhlaa turhuuteen

Li Anderssonin on helppoa luvata, kun kustannukset siirretään velkapiikkiin: tulevien sukupolvien maksettaviksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä entinen pääministeri Juha Sipilä ajattelee säästötoimillaan aikaansaamiensa tulosten raunioittamisesta velanotolla.

Kepuhan on nyt tukemassa vasemmiston politiikkaa. Polttoaineiden hintojen korotukset kallistavat maaseudulla asuvien työmatkoja ja pahentavat energiaintensiivisen maatalouden tilannetta samoin kuin vihreiden vaatimukset liharuoan vähentämisestä ja siirtymisestä lentotomaattien ja tuontihedelmien pureskeluun. Omaishoitajat, laittakaahan tilkkanen kauramaitoa eläkeläistenne kahvikuppiin, sillä punainen maito tuhoaa luontoa ja terveyden!

Realismin on pakko pilkistää esiin, sillä valtiovarainministeriön pöytälaatikot loistavat tyhjyyttään, ja mahtipontiset lupaukset koulutusmäärärahojen kasvattamisesta ovatkin jo kuihtumassa korkeakouluväen suureksi pettymykseksi.

Myös Maria Ohisalon (vihr.) lupaukset poliisin resurssien kasvattamiseksi ovat turhia, sillä vihervasemmisto itse on vaatinut voimavarojen tuhlaamista, kuten vihapuhepoliisien perustamista paimentamaan viattomia ihmisiä heidän poliittisista mielipiteistään. Resursseja kyllä on, mutta ne ovat väärässä paikassa. Julkilausutut mielipiteet eivät ole varmasti vaarallisempia kuin samat mielipiteet tukahdutettuina.

Oikeiston olisi kannattanut tehdä yhteistyötä hallituksen kokoamiseksi, Suomen kansan hyväksi sekä kansantaloutemme pelastamiseksi. Kepu kuitenkin lipesi rivistä, ja Kokoomuksen Petteri Orpo hakee ideologisia verukkeita repiäkseen eroa Perussuomalaisiin, jotka ovat nousseet Suomen suurimmaksi puolueeksi gallupeissa.

Erikoista on, ettei perussuomalainen vaihtoehto tullut tässä laajuudessa kansalaisille mieleen vaalien aikana, vaan vasta nyt alkoi sytyttää.

Petteri Orpon Jussi Halla-aholle esittämä ripitys väkivaltaan lietsomisen lopettamisesta on pöyristyttävää panettelua (Halla-ahon vastauksesta täällä). Muuta keinoa Kokoomuksen omien virheiden oikomiseen ei näytä Orpolla olevan kuin ideologinen mustamaalaus ja realismin haukkuminen populismiksi. Syytä siihen, miksi Kokoomus kököttää oppositiossa, Orpolla olisi aihetta etsiä omasta itsestään.

25. elokuuta 2019

Sisäministerin vihreitä hedelmiä poimitaan


Kunnon kansalaiset kokevat poliisin yleensä ystäväkseen, vaikkakin poliisin tuttaviksi sanotaan toki myös yhteiskunnanvastaisia pahiksia. Joka tapauksessa on niin, että oikeudenpalvelijana tunnettu viranomainen on legitiimin yhteiskuntajärjestyksen ja -rauhan ylläpitäjä. Siksi väkivalta poliisia kohtaan koetaan hyökkäykseksi koko yhteiskuntaa vastaan. Ja sen vuoksi viranomaisen vastustaminen on täytynyt myös erikseen sanktioida.

Monissa maissa poliisi vastaa tuleen melko avokätisesti, kun taas Suomessa viranomaisen harjoittamalle väkivallankäytölle on korkeat kriteerit ja poliisi pitää väkivallan kanssa matalaa profiilia. Kun muutamat erehtyivät ampumaan poliisia äskettäin Porvoossa, seurausvaikutukset voivat yltää poliisien itsesuojeluun.

Tämä merkitsee, että poliisien vastaväkivallankäytön kynnys saattaa jatkossa madaltua. Tämä ei ole kenenkään kansalaisen etu. Monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Etelä-Euroopassa viranomaisten Coltti paukkuu herkästi ja ahkerasti. Poliisit nimittäin tekevät työtään henkensä uhalla, joten itsesuojelun katsotaan oikeuttavan väkivallan käytön.

Ensimmäisten tietojen mukaan Porvoon poliisit houkuteltiin paikalle valesoitolla. On vaikea ottaa kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen, mutta monissa Euroopan maissa katuväkivalta on selvästi lisääntynyt nimenomaan maahanmuutosta johtuvien ongelmien seurauksena. Mellakoita, vandalismia ja anarkiaa joudutaan torjumaan kaikkialla, esimerkiksi Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä, joihin viranomaisvalta ei enää edes uskalla mennä.

Ainakaan minä en halua Suomesta sellaista monikulttuurista painajaista, jossa myös poliisin toiminta irtautuu kansalaisluottamuksen piiristä niin, että tavallisen kansalaisen tarvitsee pelätä poliisivallan itsesuojelullisia vastatoimia.

On selvää, että öljyparonin rouvalta, sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.) tullaan vaatimaan poliisien resurssien, oikeuksien ja vallan kasvattamista. Mutta sen kääntöpuolena on kaikkiin suomalaisiin kohdistuvien poliisiuhkien lisääntyminen. Niinpä toivon, että myös Ohisalo kiitäisi pelkän tviittamisen sijasta asioiden avuksi kuin palava bensavana ja ongelmien hillitsemiseksi keskityttäisiin enemmänkin rikollisuhkien torjuntaan kuin poliisin aseenkäyttökynnyksen madaltamiseen.

Tämä tapahtuisi keskittymällä haittamaahanmuuton torjuntaan, laittomien maahanmuuttajien kiinniottamiseen ja palauttamiseen, kansainvälisen rikollisuuden ennaltaehkäisyyn ja huumekaupan torjuntaan.

Näyttää siltä, että poliisitoimi on lipsahtanut jo ensi metreillä Ohisalon hallinnasta ja hänen ohitseen. Ohisalo on keskittynyt täysin väärin asioihin kantaessaan huolta Isis-morsianten oikeuksista, katsomalla, että suurimpia turvallisuusuhkia ovat (vaikeasti määriteltävä ja ilmiönä epätarkkarajainen) syrjäytyminen ja ilmastonmuutos”, sekä pyrkiessään lamauttamaan suomalaisen yhteiskunnan puolustajien toiminnan väitteillä vihapuheesta ja tuhlaamalla poliisin resursseja perussuomalaisia kiusaavien nettikyttien lisäämiseen.

Ongelmana yhteiskuntarauhalle ei ole oikeistolaisuus eikä kansallismielisyys vaan monikulttuurisen hajaannuksen lietsominen, globalisaatio ja maahanmuutto, joiden käsikassaroina ja hyödyllisinä idiootteina myös vasemmiston apurahakapinalliset ja muut hyvyyden esitaistelijat, pioneerit ja soturit toimivat.

Huvittavaa on, että vihervasemmisto, joka aina on teroittanut, että ”poliisi on natsi sika”, on nyt syvästi huolissaan poliisin oikeuksien ja arvovallan vuoksi, kun vihreä poliisi on saatu ahdistelemaan perussuomalaisia poliitikkoja ja kansa nauraa poliittiselle viranomaiselle!

Europolin vuonna 2011 julkaiseman tilaston EU Terrorism Situation and Trend Report mukaan äärivasemmiston tekemiä terrori-iskuja oli vuonna 2010 Euroopassa 40, kun taas äärioikeiston iskuja oli vain 4, ja raportissa kirjoitettiin: ”Member States were not confronted with major acts of right-wing terrorism in 2010. There were almost no arrests related to right-wing terrorism over the whole year” (s. 89).

Vuonna 2017 julkaistun samannimisen vuosiraportin mukaan äärioikeiston terrori-iskuja oli vuonna 2016 Euroopassa kokonaista yksi, kun taas äärivasemmisto teki 27 iskua ja vuonna 2015 peräti 80 iskua (s. 44–45). Jihadistisesta terrorismista epäiltyjen kiinniotettujen määrä oli noussut vuonna 2012 vallinneelta 159 kiinniotetun tasolta vuonna 2016 jo 718:aan (s. 23).

Poliisin resurssit ovat ministerin määräyksellä väärässä paikassa, ja ne pitäisi siirtää kenttätyöhön sekä arjen turvallisuuden takaamiseen ja esimerkiksi liikenteen sujuvuuden varmistamiseen.

Ei voisi sisäministeri pahemmin hakoteillä olla! Varsinkaan, kun vihreät ovat itse pääsyyllisiä katuväkivaltaa lisänneen maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin kaikkialla Euroopassa. Huonompaa valintaa sisäministeriksi en olisi voinut kuvitella kuin vihreiden Ohisalo, tosin Suomessa ovat poliittisissa ja akateemisissa palkintoviroissa nimenomaan kaikkein kehnoimmat kellokkaat, joita maasta ikinä löytyy.

Toivoa sopii, että sisäministeriön korkeimmat virkamiehet opettaisivat Ohisalolle realismia. En minä ainakaan halua Suomesta Ruotsia, maata, jossa aivan äskettäin otettin taas kiinni muuan turvapaikanhakija, joka uhkasi turvallisuutta aikoessaan ajaa autolla ihmisten päälle.

---

Päivitys 26.8.2019:

Poliisin kiinni ottamat ampujat olivat Ruotsista, eli kansainvälistä rikollisuutta ja maahanmuuton ilmetymä. Kuin pisteeksi iin päälle muuan henkilö ampui vauvaa kantaneen äidin monikulttuurisessa Malmössä, kaupungissa, jossa poliisinkin ase paukkuu herkästi jatkuvan katuväkivallan vuoksi.

23. elokuuta 2019

Polpo ja media perussuomalaisten kimpussa


Kun perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää rinnasti eduskuntapuheessaan vieraslajien torjunnan tehostamisen ja maahamme sankoin joukoin pyrkivät turvapaikanhakijat, paloi Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean entiseltä jäseneltä Martin Scheininilta käämi, ja hän alkoi vaatia asian antamista poliisilta syyttäjälle.

Mäenpää oli huomauttanut sarkastisesti, että punavihreän hallituksen ohjelmassaan (s. 40) esittämä maininta ”vieraslajien torjunnasta oli vain väärässä kohdassa.
 
Muiden muassa Uusi Suomi uutisoi aiheesta tässä jutussaan ja lehden päätoimittaja Markku Huusko perussuomalaisten moittimiseksi (jälleen kerran) julkaisemassaan tendenssikirjoituksessa (aiempaa näyttöä nimittelystä täällä).

Omasta mielestäni Mäenpään huomautus oli niin sattuva ja hyvä, että juuri sen vuoksi vihervasemmisto katsoi ainoaksi puolustautumiskeinokseen vetää herneen nenään ja käyttää mukasorrettujen etnisten vähemmistöjen uhristatusta verukkeena syyllistämiseen.

Mäenpään tapauksen taustaksi on hyvä muistaa – paitsi monien jo siteeraama perustuslain 30 §:n syytesuoja, joka koskee kansanedustajien eduskuntapuheita – erityisesti myös hallintolain 6 §:n määräys: 

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Poliitikko ei ole viranomainen, mutta poliisi on. Perussuomalaisen kansanedustajan puheissa on nyt pantu rämpimään Vihreässä Liitossa aktiivinen poliittinen poliisi Pekka Hätönen. Perussuomalaisia on jo aiemmin pitänyt hampaissaan niin ikään Vihreiden kuntavaaliehdokkaana ollut ylikonstaapeli Teemu Hokkanen.

Kumpainenkin on sitoutunut netissä vellovan maahanmuuttokeskustelun erääseen ääriainekseen, eli Vihreisiin, jotka käyvät jatkuvaa sotaa suomalaista Suomea puolustavia perussuomalaisia vastaan. Niinpä on syytä uskoa, että heillä on hallintolain 28 §:ssä tarkoitettu intressi-. osallisuus- ja palvelussuhdejääviys asian käsittelyyn. Näin puolueettomuus vaarantuu, eikä muodollinen jäsenkirjasta luopuminenkaan merkitse puolueettomuuteen palaamista.

Olisi väärin ajatella, että Jussi Halla-ahon esittämä kritiikki tutkintaa kohtaan kohdistuisi poliisiin kokonaisuutena. Oikeastihan poliisi on nyt vain laitettu poliittisen vallan asialle: toteuttamaan sisäministeriön ja vihreän ministerin Maria Ohisalon poliittista lähetystehtävää. Mikäli sama meno jatkuu, on selvää, että aikaa myöten myös poliisi-instituutio menettää tärkeimmän toimintaresurssinsa, eli kunnioituksen ja arvovallan.

Kun syytettä on lisäksi vaatinut professori, joka on puoluetaustaltaan äärivasemmistolainen, syytesuojan murtamisesta seuraisi vain poliittinen oikeudenkäynti. Mäenpään sijasta epäilyt tulisikin kohdistaa tiettyjen poliisiviranomaisten omaan toimintaan, sillä lain mukaan esteellisen virkamiehen tulisi itse todeta jääviytensä. Nyt niin ei ole tehty, vaan toimeen on käyty aisakellot helkäten.


Vasemmiston rauhankyyhkyt minoriteettien asialla

Asioiden saattamiseksi oikeaan valoon on myös vertailu paikallaan. Kun Martti Ahtisaaren CMI-rauhansovittelulaitoksessa työskennelleen ja sittemmin sosiaalidemokraattien riveistä kansanedustajaksi valitun Hussein al-Taeen pyhimysmäisyys paljastui kaikessa karuudessaan, kävi ilmi, että hän oli laatinut härskejä vihakirjoituksia nettiin muun muassa homoista.

Demarit koettivat valkopyykätä al-Taeeta puhtaaksi erottamatta häntä ryhmästä, eikä poliisi aloittanut häntä vastaan edes esitutkintaa (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä). Syyteoikeus tosin jatkuu edelleen.

Näyttö al-Taeen systemaattisesti jatkamasta törkykirjoittelusta on dokumentoitu muun muassa Iltalehdessä ja Ylessä, ja asia kuohutti Israelissa asti. Tämän voisi odottaa kiinnostavan Martin Scheininia, mutta ei.

Rauhanneuvottelija ei ”näe suurta eroa Israelin valtion ja Isiksen välillä.

Kesällä selvisi, että myös al-Taee on rekrytoitu hommiinsa leväperäisesti. Hän on antanut julkisuuteen harhaanjohtavia tietoja tutkinnostaan ja vääristeli ansioluetteloaan Pekka Haaviston tapaan. SDP, Helsingin Sanomat ja eräs demarien kädestä syövä kirjailija kaunistelivat asiaa tu quoque -argumentilla, vetoamalla al-Taeen rajuhin perhekokemuksiin ja pyrkimällä vaikenemaan asian kuoliaaksi.

Abdirahim Husu Hussein puolestaan on esittänyt homovastaisia kannanottoja Internetissä ilman, että hänen työnantajansa Yleisradio tai (Ylen toimittajille luonteenomainen) puolueensa SDP olisi puuttunut asiaan millään tavalla.

Hussein voisi ylentää omaa asemaansa vähemmälläkin toisen vähemmistön mustamaalauksella.

Mäenpään tapauksen erona al-Taeehen ja Husseiniin on se, että Mäenpää on esittänyt näkemyksensä eduskuntapuheessa, jota syytesuoja koskee, kun taas al-Taee ja Hussein ovat esittäneet mielipiteensä muussa yhteydessä.

Voidaan kysyä, eikö perussuomalaisten ja demarien kohtelua koskeva epätasapuolisuus ole poliittista vihervasemmistoa suosivien toimittajien kannalta millään tavoin vaivaannuttavaa?

Kun suuri osa myös perustuslain asiantuntijoina valiokunnan loimukoivuovesta sisään juoksutetuista professorijuristeista on punaisia kuin retiisi, vaarassa on, paitsi poliisin ja median, myös tieteen uskottavuus.

Helsingin Sanomien tapa hehkuttaa (valtias Hätösen pöydällä olevien) Päivi Räsäsen homokannanottojen rasistisuudella sen sijaan on turhaa ja typerää. Voisi jopa pyytää vihreää poliisia lopettamaan homojen puolustamisen. Sitä kautta vain luodaan vaikutelmaa vähemmistöstä, joka ei osaa itse puolustaa itseään. Samalla tehdään Päivin jo kymmeniä vuosia sitten esittämistä kannanotoista muka jotenkin vakavasti otettavia, vaikka nekin ovat tuoreita ja mehukkaita kuin Faaraoiden kivekset.


Poliittisten puheiden poliisitutkinnat kansanvallan kuperkeikkoja

Onko näillä ilmiöillä sitten jotain filosofista merkitystä? On kyllä. Filosofian näkökulmasta koko käsitys, että poliisin, oikeuslaitoksen tai joidenkin viranomaisten pitäisi päättää siitä, mitä poliitikot, tieteilijät tai tavalliset kansalaiset saavat asioista sanoa, on täysin kestämätön, jopa pöyristyttävä.

En siis puolusta pelkästään perussuomalaisten oikeutta tai mahdollisuuksia saada näkemyksensä julki, vaan totta kai kaikkien kansalaisten täytyy saada tietää, mitä eri puolueiden edustajat ajattelevat, myös al-Taeen, Hussein ja Räsänen. Käsitys, että joidenkin juristinäätien täytyy rajoittaa poliittista keskustelua, on täysin järjetön, ja rikosten rikos tapahtuu sananvapautta polkemalla, ei mielipiteistä kertomalla.

Kirjoitan asioista tarkemmin jonkin ajan kuluttua julkaisemassani laajassa tutkimuksessa, jossa käsittelen tiedon, totuuden ja järjellisen ajattelun katoamista poliittisen tendenssijournalismin, hyvesignaloinnin ja moraalialarmismin syövereihin.

Yhteiskunnallisen totuuden ja todellisuuden sijasta sekä oikeuslaitoksessa, tieteessä että mediassa keskitytään nykyisin etsimään sosiaalista tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, minkä tuloksena älyllisesti heikoimmat ja yksinkertaisimmat erehtyvät omaksumaan asioihin vain valtapoliittisen näkökulman.

Vasemmiston propagoiman marxilaisen standpoint-teorian valossa jokainen kokee velvollisuudekseen erottua pahoista ihmisistä ja liittyä hyviin. Tämän ns. näkökulmateorian mukaan vähemmistöryhmän näkökulma on aina puolueettomampi, totuudenmukaisempi ja oikeutetumpi.

Mutta kumma kyllä, kansallisia vähemmistöjä ei pidetä jostakin syystä Suomen oloissa läheskään yhtä etuoikeutettuina ja loukkaamattomina kuin muualta tulleita, joita varten rakennellaan jopa ohituskaistoja yhdenvertaisuuslain 9 §:n mahdollistaman (mutta ei velvoittaman) positiivisen erityiskohtelun keinoin.

Mikäli kantaväestö ei hyväksy väestöjensiirtoja mukisematta, mielensä pahoittajat uhkaavat suomalaisia ihmisiä laeilla, joiden pitäisi oikeastaan turvata kansallisen suvereniteetin ja poliittisen vallan perillisyyden pohjalta nimenomaan kantaväestön oma asema ja oikeudet.

Myöskään perustuslain yhdenvertaisuussäädöksiä ja ihmisoikeussopimuksia ei pitäisi tulkita Aulis Aarnion teoksessaan Oikeutta etsimässä (2014) moittimalla perusoikeusfundamentalistisella tavalla, kuten Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen ovat tehneet. Perustuslaki on pohjimmiltaan kansakunnan oman tahdon ja vallan ilmaus, ja poliittisen lainsäätäjän pitää olla lakeja tulkitsevan ja soveltavan oikeuslaitoksen sekä toimeenpanevan viranomaisvallan yläpuolella Montesquieun kolmijako-opin mukaisesti.

Miksi sitten Mäenpäänkin laukomia asioita pitää voida sanoa ilman rangaistusten uhkaa? Siksi, että yhteiskunnallisen totuuden tavoittelu ja koettelu estyvät, jos edes poliitikot ja tieteenharjoittajat eivät voi lausua näkemyksiään avoimesti ja julkisesti.

Jos markkinoilla olevia poliittisia mielipiteitä ei saa tai voi vapaasti ja rankaisematta esittää, se johtaa automaattisesti valheellisuuteen ja sitä kautta vääristyneen kuvan luomiseen todellisuudesta. Siinä syy mediaa varjostavaan tieto- ja totuuskriisiin.

Mikäli yhteiskunnallisia keskusteluja varjostaa tuomioiden pelko, se kiertyy myös ennakolta vaikuttavaksi itsesensuuriksi, niin kuin nyt Uuden Suomen puheenvuoropalstalla, jossa useimmat sipsuttelevat varpaisillaan jo pelkän toimituksellisen sensuurin pelossa.

Se puolestaan lienee kotoisin oikeussalien kammosta, joten jo pelkillä epäilyillä, esitutkinnoilla ja syyteharkinnoilla on vahingollinen vaikutus kaikkeen totuuden tavoitteluun ja popperilaiseen falsifikationismiin. Sen mukaan nimenomaan ongelmallisiksi koetut asiat pitää voida sanoa niiden julkiseksi arvioimiseksi ja testaamiseksi.

Sananvapauden olemus on ennen muuta vertikaalinen. Tämä tarkoittaa, että sananvapaus on laadittu kansalaisten suojaksi esivaltaa ja valtiota vastaan – ei kansalaisten harjoittamaa toistensa kivittämistä varten horisontaalisesti, viranomaisten selän takaa, niin kuin nykyisessä ilmiantojen ja poteroihin kaivautumisten kulttuurissa on käymässä.

Ongelmattomien asioiden käsittelemiseen koko sananvapauden idea olisi tarpeeton. Tämä tulisi myös jokaisen poliittisella korrektiudella ratsastavan juristin, poliisin sekä lautamiehen omalla pururadallaan ymmärtää.

Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

22. elokuuta 2019

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet


Vladimir Putin lappaa Suomessa ”työvierailuilla” kuin läheisessä protektoraatissa – aivan kuten Niinistö käy vastavuoroisesti Moskovassa. Suhteet ovat niin hyvät ja lämpimät, että keskeisen ongelman maidemme välillä alkaa muodostaa suhteiden ongelmattomuus.

Asiat eivät ole ehkä Venäjällä niin huonosti, kuin usein annetaan ymmärtää. Mutta onhan se nyt suhteidemme jatkuvan ”kehittämisen ja lujittamisen” kannalta vaivaannuttavaa, että Putinin hallinto on pidätyttänyt viime aikoina noin kolme tuhatta mielenosoittajaa ja pitää edelleen Krimiä ja Itä-Ukrainaa hallussaan.

Suomessa tykätään vapaista vaaleista.

Tarkennetaanpa hieman. Mielenosoitukset jaetaan Venäjällä kahteen ryhmään. On poliittisia mielenosoituksia ja toisaalta taloudellisia ja sosiaalisia mielenilmaisuja. Vain jälkimmäiset ovat sallittuja ja nekin luvanvaraisia. Borssikeiton sattumista ja muusta pragmatiikasta on siis lupa keskustella, muttei periaatteista eikä resepteistä. Toisaalta jo niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa.

”Krimin valtauksesta” puhuminen koetaan hyökkäyksenä valtiovaltaa vastaan, ja sen asemasta Venäjän median pitää käyttää ilmaisua ”Krimin liittäminen suuren isänmaan yhteyteen”. Muutoin on luvassa penalttia.

Suomen media koettaa töhriä Donald Trumpin takkiin kaikenlaista, mutta Putinin proseduureihin verrattuna Trump on ihana ihminen. Nyt hän halusi vain ostaa (ei vallata) Grönlannin Tanskalta. Eikä se olisi huono kauppa ollutkaan. Ostihan Yhdysvallat Alaskankin aikoinaan Venäjältä, ja vain myyjä on kaupantekoa katunut!

Suomessa koetettiin arvailla, mistä Niinistö ja Putin löytäisivät tapaamiseen jotakin puhuttavaa, kun kerran suhteet ovat niin ongelmattomat kuin ovat. Toimittajat löysivät merenalaiset kaapelit ja kaasuputket sekä ”jätehuollon aluejohtajat”, jotka Venäjä lähettää Suomeen seuraavaksi. Aiheessa onkin pähkäilemistä, sillä Venäjä pilaa Itämerta päästöillään enemmän kuin vihreiden päähuolenaiheet: pohjalaisten viljelijöiden laskuojat.

Totuus on, että Venäjää eivät juuri kiinnosta mitkään ”kahdenväliset suhteet”. Nythän tilanne on sellainen, että Suomi on EU-puheenjohtajamaa, joten Suomi on Venäjän ulkopolitiikan näyttämö, joka tarjosi Putinille esiintymislavan ensisijaisesti EU:n ja Yhdysvaltain suuntaan.

Otetaanpa jälleen muutama esimerkki. Putin sai vastalauseitta läpi näkemyksensä, että Moskovan mielenosoitukset eivät poikkea mitenkään vastaavista ilmiöistä Euroopassa vaan ovat samanlaisia kuin vaikkapa keltaliivien mellakoinnit Ranskassa.

Tosiasiassa symmetriaan vetoaminen ei kestä, sillä mielenilmausten syy on erilainen. Lännessä ei ole sentään suljettu opposition edustajia paikallisvaalien ulkopuolelle, kuten Venäjällä. Täällä saa siis järjestää vielä poliittisenkin mielenosoituksen eikä vain taloudellis-sosiaalista (tosin sananvapauden kahlitseminen on alkanut muistuttaa Venäjän meininkiä). Puhtaasti demokratian näkökulmasta arvioiden ei kansalaisten mielenilmaisuja pitäisi rajoittaa sen enempää Venäjällä kuin Euroopan unionin maissakaan.

Suomessa ei tykätä Itä-Ukrainan eikä Krimin miehityksestä.

Toisena esimerkkinä voi mainita symmetriaan viittaamisen asevarustelussa. Putinin mukaan Venäjän varustautuminen on vain reaktiota Yhdysvaltain Eurooppaan asettamiin ohjuspuolustusjärjestelmiin.

Näin koetettiin viestittää, että Yhdysvallat muka tekee päätöksiä välittämättä eurooppalaisten Nato-liittolaistensa kansallisista intresseistä ja että Euroopan maat tarvitsevat ”informaatiota” (Putinin käyttämä ilmaus siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi Itä-Ukrainassa). Tavoite lienee viestittää, että lännessä tapahtumia ei tunneta ja että asia ei kuulu muiden kuin Venäjän päätösvaltaan.

Tämä osoittaa, että Venäjän ulkopolitiikan modus operandeja ovat edelleen projisoiminen (eli peilailu), propaganda, pelottelu ja provosoiminen, joista kirjoitin aiemmin täällä.

Näiden painotusten läpi nähdessään Niinistö olisi hyvinkin voinut vastata lehdistötilaisuudessa, että Venäjän toimet Itä-Ukrainassa ja Krimillä eivät ole jääneet lännessä huomiotta, että täällä kyllä rakastetaan aihetta koskevaa ”informaatiota” ja että eurooppalaiset tekevät puolustuspoliittisia päätöksiä itsenäisesti sekä yhteistoiminnassa myös Yhdysvaltain kanssa.

En tarkoita, että Niinistön toiminnassa olisi moittimista. Hän on hoitanut ulkopolitiikkaa paremmin kuin Kekkonen.

Presidentin puolueessa Kokoomuksessa Putinin vierailuun olikin varauduttu huolella: puskuroimalla doublespeakia Niinistön olalle istutetuilla taustavaikuttajilla. Antoihan Petteri Orpo jo pari päivää sitten vierailua säestämään tarkoitetun lausunnon, jonka mukaan Suomi tulisi liittää osaksi Natoa. Myös Putinin vastainen mielenosoitus vaikutti järjestetyltä, sillä asialla olivat vain Kokoomusnuoret, eivät juuri muut.

Tämä vertauskuvallinen kaksoispuhe, josta saimme lukea rinnakkaisilta foorumeilta, antaa näyttöä siitä, että idänsuhteissa pelataan edelleen kaksilla korteilla, aivan kuten Neuvostoliiton aikakaudella. Eikä ihme, sillä myös Venäjällä on ketunhäntä kainalossaan.

Suomi on ihanteellinen alusta Venäjän oman ulkopolitiikan näyttämöksi, sillä täällä Putinia vastaan ei osoiteta mitään. Tämän jopa Helsingin Sanomien toimittaja huomasi päätellessään kolumnissaan, että Suomessa asuvat tšetšeenit, ukrainalaiset ja syyrialaiset ovat vetäneet henkeensä ”reaalipoliittista kaasua”. Tosin myöskään Putinille suunnattuja suosionosoituksia ei sadellut korviini, kun kävelin Esplanadin puistossa, vaikka niitä osoitettiin kyllä jonkin verran Trumpille viime kesänä.

Joka tapauksessa valtamedian väite Trumpin ja Putinin vaaliliitosta on ollut koko ajan perätön, sillä maat ovat napit vastakkain pian jatkuvissa aserajoitusneuvotteluissa, ja arktisia alueita koskeva kiistely on niin pakastimessa kuin voi olla.
Poliisi humoristisena. Keijo Kaarisade peukuttaisi, jos tietäisi.

Hieman kyllä pelkäsin tarkka-ampujia, joita huhujen mukaan oli asetettu talojen katoille turvallisuutta parantamaan, ja muutamat epäilivät, että Putinia seuraa ”elektroninen kupla”, joka sekoittaa matkapuhelimet ja navigaattorit. Kuplan väriä ei tosin kerrottu, mutta surullista suurvaltajohtajien asemassa on heidän pelkojensa ja vihollistensa runsaus, joka katalysoi ansaittua epäluuloa. Melkein kuin vankina vietäisiin.

Putinin myöhästely kuitenkin lienee harkittua. Hänen entréensä kokouspaikoille ovat heikkoja esityksiä. Kohteliasta olisi saapua ajoissa tai vain kohtuullisesti myöhässä. Odotuttaminen on yliotteen tavoittelua, ja siihen voisi myös vastata. Ilmeisesti Putin ei halua olla kohtelias. Siksi myös niin sanotun väärän tuttavallisuuden ylläpito idän suuntaan voi olla kehnoa politiikkaa.

Arkangelin ydinaseonnettomuus sivuutettiin työvierailulla kevyesti. Samaan tapaan asiaa käsittelivät jo onnettomuuden tapahtuessa myös Suomen media ja viranomaiset, joiden mukaan vain Norjassa vähän säteilee. Suomessa suljettiin ikkunat eikä havaittu mitään. Ihan on kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikoina, jolloin tieto räjähdyksestä tuli Ruotsista.

Avaankin hieman ikkunaa ja menen lopuksi toiseen aiheeseen. Sisäpolitiikka (eli EU-politiikka) kuuluu nykyisin pääministerin rooteliin, ja Antti Rinne puolestaan oli Islannissa, josta hän huuteli, että ”Pohjoismaat ovat kuin neljä huonetta ja keittiö, joiden toveruudelle erimielisyys maahanmuutosta on yksi pahimmista uhista”.

Mielenkiintoista, että demaripääministeri on tätä mieltä. Olen nimittäin itse ollut samaa mieltä jo pitkään. Kenenkään ei pitäisi kutsua yhteiseen olohuoneeseemme vieraita, joita kaikki eivät halua, vaan tulijoiden vastaanottamiselle pitäisi olla kaikkien suostumus. Jos yksikin vastustaa, ei vastaanottoa pitäisi jatkaa.

Nythän on niin, että muun muassa Tanska on demaripääministeri Mette Fredriksenin johdolla vetänyt paljon kireämpää pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa kuin Suomi ja Ruotsi. Norja puolestaan on aloittanut turvapaikan saaneiden palautukset lähettäen 1600 somalia takaisin kotimaahansa. Tanskan ja Norjan malli tulisi asettaa standardiksi kaikille Pohjoismaille, ja oli mukavaa lukea, että asia siis sopii Rinteelle.

Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka koskee myös Venäjää ja Suomen sekä Venäjän suhteita. Aivan kuten jo täällä totesin, Venäjä säätelee Syyriasta tulevien pakolaisten virtaa pitämällä Lähi-idässä vallitsevan konfliktin avaimia pöksyjensä taskuissa.

Kenenkään on turha odottaa, että Lähi-idän tilanne laukeaisi Putinin väistymiseen, sillä Venäjän oppositiota vaimentamalla ja vapaita vaaleja estämällä pohjustetaan vallansiirtoa Putinin jälkeen tuleville. Apulaiset harvoin ovat edeltäjiään parempia, ja oletettavasti juuri siksi monilla venäläisillä onkin Putinia ikävä jo ennen hänen väistymistään parikymmentä vuotta jatkuneelta valtakaudeltaan.