Fixit-valo palaa vihreänä

Euroopan parlamentin vaalit ovat vaaleista turhimmat. Suomi saa parlamenttiin 15 edustajaa yhteensä 720 edustajan sekaan. Tässä naurettavassa näennäisdemokratiassa Suomen vaikutusvalta on jatkuvasti heikentynyt samalla kun uusia maita on liittynyt Euroopan unioniin.

Valituksi tulevat europarlamentaarikot ovat yleensä suomalaisia veteraanipoliitikkoja, jotka ovat väsähtäneet kotimaanpolitiikkaan ja lähetetään sammuneina saunalyhtyinä Brysseliin ja Strasbourgiin keekoilemaan.

Heitä paimentamaan laitetaan muutamia virkamiehiä, jotka pukeutuvat haarniskoihinsa ja katoavat byrokratian katakombeihin.

Esimerkkinä sosiaaliseen korruptioon perustuvasta poliittisesta virkanimityksestä EU:ssa kelpaa vaikkapa EU:n petostentorjuntaviraston johtoon aikoinaan nimitetty Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Ville Itälä, joka johtaa brysseliläisessä pilvenpiirtäjässä toimivaa EU-lasarettia.

Suomi ei tarvitse Euroopan unionia yhtään mihinkään. Eurovaluutastakin on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Puhe eurooppalaisista arvoista on totaliteettipuhetta, koska ei ole olemassa yhteisiä eurooppalaisia arvoja. Eurooppalaisia arvoja ovat lähinnä vapaamielisyys ja moniarvoisuus, ja niitä voi olla vain ilman pakottamista minkäänlaiseen yhteisyyteen.

Jokaisessa maassa ja kotitaloudessa päätettäköön arvoista itsenäisesti. Se olisi vapaan eurooppalaisen arvomaailman mukaista.

EU:n näennäinen yhtenäisyys johtuu Venäjästä

Euroopan unioni ja rahaunioni ovat edelleen olemassa vain yhdestä syystä. Venäjän aloittama sota Ukrainassa on paradoksaalisesti pelastanut Euroopan unionin, joka olisi muutoin revennyt takaisin itsenäisiksi kansallisvaltioiksi.

EU olisi hajonnut yhteisvelkojen vaatimiseen sekä jatkuviin rahastojen, tukiaisten, tulonsiirtojen ja jäsenmaksujen peräämiseen. Se olisi kuollut yhteispäätösmenettelyyn perustuvan hirttonarun vuoksi.

Totalitarismi Venäjällä on synnyttänyt totalitarismin myös Euroopan unioniin, jossa ei saa olla enää eri mieltä.

Akateeminen antiälymystö puolestaan ei osaa olla muuta kuin samaa mieltä, kuten tuo filosofina esiintyvä ja tutkimusviroilla sekä rahoilla voideltu Timo Miettinen, joka toimii EU:lle myötämielisenä markkinointimiehenä ja median lemmikkinä.

Alexander Stubbin tavoin hänkään ei pysty nousemaan pykäläkoreografiselta ja systeemikeskeiseltä tasolta korkeammalle filosofiselle tasolle näkemään, millaisesta kansallisten etujen, kansallisten kulttuurien ja itsemääräämisoikeuden syövyttämisestä EU:n internatsistisessa ja monikulttuuri-ideologisessa naamapesussa on kyse. Vaikuttaa lapselliselta.

Ylen vaalitentissä puoluejohtajat huusivat toisensa päälle keuhkotessaan Ukrainan avustamisen puolesta, ikään kuin toisten maiden välisten sotien käyminen olisi EU:n päätehtävä. Tosiasiassa Ukraina ei kuulu Eurooppaan, eivätkä ukrainalaiset ole eurooppalaisia vaan kieltään ja kirjaimistoaan myöten slaaveja. Ukraina on läpikotaisin korruptoitunut, joten sikäli maa kyllä sopisi Euroopan unioniin!

EU on olemassa pelon vuoksi. Sitä pitää koossa Venäjän-uhka, joka puristaa Euroopan maita yhteen nippusiteen tavoin. EU-jäsenyyttä puolusteltaessa vedotaan lisäksi kilpailuun Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa, mutta tehokkaammin myös kauppasodissa kansallisvaltiot toimisivat itsenäisinä yksikköinä, päättäen protektionismistaan itse.

Mikään, mikä on olemassa vain ulkoisten uhkien takia, ei kestä pitkään. EU on kuin huono avioliitto, jota pidetään yllä ainoastaan, koska sitä sitoo yhteinen asuntolaina.

EU kalvaa Suomea

Kun Venäjän-uhka väistyy, alkaa (toivottavasti) jälleen EU:n disintegraatio takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi, jossa ei ole työvoiman tai muun väestön vellomista maasta toiseen.

Vain kolmena vuonna jäsenyysajastamme me suomalaiset olemme olleet jäsenmaksuvarojen nettosaajia. Joka vuonna EU on määrännyt, mihin kohteisiin palautetut rahaosuudet on ollut pakko käyttää – viime vuosina etenkin vihreään siirtymään, vaikka rahat olisi tarvittu tärkeämpään.

Verovaroja valutetaan näennäisesti paremman BKT:n maista huonommille, kunnes Suomen veronmaksajat ovat loppuun kalutut. Suomi on (asukasta kohti) suurin maksaja EU:ssa. Julkista velkaa ja elinkustannusten tasoa ei oteta huomioon jäsenyyden hintaa vähentävästi, ja jäsenyyden kulut meille kasvavat Petteri Orpon hallituskaudella.

Ruotsilla menee paremmin, koska se ei ole euroalueen jäsen vaan roikottaa kruunua euroon nähden olennaisesti halvemmalla tasolla. Kauppa käy ja vienti vetää, toisin kuin Suomesta. EU:n korkopolitiikka raastaa Suomen yrityksiä ja kotitalouksia, eikä se hillitse inflaatiotakaan vaan kiihdyttää sitä nostamalla tuotantokustannuksia, jotka siirtyvät hintoihin (aiheesta täällä).

Demokratian vastaiset vaalit?

Ennen vaaleja medioissa paheksuttiin jälleen ”laitaoikeiston nousua”. Nyt puhutaan siis ”laitaoikeistosta”, kun aiemmin länkytettiin ”äärioikeistosta”.

Mikä ”laita” ja mikä ”ääri”? Tarkoitetaan ilmeisesti kansallismielistä ajattelua ja politiikkaa, joilla ajetaan kansallisia etuja.

Sitä on kuitenkin kaikkialla eikä vain jossain periferiassa, laidoilla tai reuna-alueiden ulkopuolisuudessa. Tai ainakin pitäisi olla.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä ovat siksikin hölmöjä, että arvostelijat ovat itse yhtä kaukana arvostelujensa kohteista kuin arvosteltavat ovat arvostelijoista itsestään, joten molemmat ovat laitojen ja äärilinjojen kulkijoita.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä johdattelevat ajattelemaan politiikasta spatiaalisesti eli tilallisesti. Väitteillä pyritään sulkemaan demokratiassa esille tulleita näkemyksiä paitsioon. Se on tyhmää politikointia, sillä kattilan kansi pamahtaa joka tapauksessa ennen pitkää auki.

Demokratiassa päätettäköön demokraattisesti, eikä äänestyksen tulos ole koskaan demokratian itsensä valossa väärä. Tietenkin demokratia sinänsä voi olla vääristynyttä, koska enemmistöt eivät ole aina suinkaan oikeassa eivätkä tiedä omaa etuaan.

Tosiasiassa vaalit ovat vallankaappaus, jolla poliitikot kaappaavat vallan kansalaisilta ja pitävät sitä hallussaan vaalikauden ajan. Mutta määritelmällisesti vaalien tulos on aina oikea, niin kuin giljotiiniakin käytetään oikein, vaikka sen tuloksena joiltakin putoaa pää.

 

Purra, kaada hallitus!

Sellaisella vaalilla, jossa alle puolet (42,4 %) suomalaisista äänestää, ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä. Mutta jotain tulos kertoo.

Kansallismieliset puolueet voittivat lähes kaikkialla EU:ssa, paitsi Suomessa. Kansallismielisinä esiintyneiden Perussuomalaisten rökäletappio ei johtunut suinkaan siitä, ettei puolue saanut viestiään perille.

Perussuomalaisten kannatuksen puolittuminen surkealle 7,6 prosentin tasolle oli suora kannanotto Riikka Purran (ps.) saksivitseihin ja perusturvaleikkauksiin, jotka ovat runnelleet kantasuomalaisten sosiaaliturvaa samalla kun varattomat maahanmuuttajat ovat saaneet asumistuen leikkauksiinsa kompensaation toimeentulotuesta, jota eivät vähänkin varallisuutta omistavat suomalaiset itse saa.

Kannatusvastuun huonosti harkituista leikkauksista kantaa yksinomaan Perussuomalaiset. Kokoomus (24,8 %) keräsi eurovaaleissakin voiton, koska hyväosaisiin leikkaukset eivät ulotu.

Perussuomalaisesta puolueesta piti tulla hallituskoalition SDP ilman maahanmuutto- ja ilmastoagendaa, mutta toisin kävi. Nykyjohdossa puolue on ajanut rahaeliitin asiaa jopa ponnekkaammin kuin Kokoomus itse.

Minulle eurovaalin tuloksessa ei ollut mitään yllätyksellistä. Ennustin Perussuomalaisten romahduksen jo täällä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia raikulipoikia ja -tyttöjä putoaa pylvästalosta kuin lintuja, jotka mätkähtelevät jäätyneinä maahan kovalla pakkasella.

Näin käy, jos Perussuomalaiset eivät lopeta flirttailua Kokoomuksen kanssa ja keskeytä aso-järjestelmän romutusta, asumistuen tekemistä varattomuusehtoiseksi, asumistuen poistamista omistusasukkailta ja muita sikamaisia huononnuksia, jotka uhkaavat suomalaisten koteja ja koettelevat Suomen kansalaisten kukkaroa.

PS sai mitä ansaitsi, ja saa jatkossakin. Purran kannattaisi kaataa hallitus, ennen kuin puolueensa kannatus on pysyvästi valliriutan alapuolella.

Hallituksella ei ole syytä erota Vilhelm Junnilan pesukarhusolmion vuoksi eikä siksi, että Wille Rydman on esitellyt (keski-ikäisen tapauksessa) ihailtavaa seksuaalista markkina-arvoaan.

Millään puolueella ei ole syytä lähteä hallituksesta myöskään itärajan käännytyslain vuoksi tai siksi, että paskahanhia saa jatkossa ampua. Nämä lainmuutokset ovat itse asiassa hallituksen ainoat hyvät aikaansaannokset.

Perussuomalaisten pitäisi kaataa hallitus Kokoomuksen nylkyrimäisyyden ja RKP:n harjoittaman persupanettelun vuoksi.

RKP ja äärivasemmisto ovat vikisseet yhdessä niin sanottujen perustuslakiasiantuntijoiden kanssa turvapaikanhakijoiden maahan saapumisen puolesta, vaikka myös professorijuristeilla olisi ollut tärkeämpää syynäämistä siinä, ettei kansalaisten kodinturvaa raiskata Kokoomuksen vaatimilla asumistuen leikkauksilla ja aso-järjestelmän alasajolla.

Kansa kahtia, keskiryhmät kallella kypärin

Iloitsen kyllä kansallismielisten noususta EU:n parlamenttivaaleissa. Jospa saataisiin viherkommunismia vähennetyksi.

Erityisesti nautin kokoomuslaisen Sirpa Pietikäisen putoamisesta pois EU-parlamentista ja sitä kautta toivottavasti kaikesta politiikasta. Voin vielä jotenkin ymmärtää vihreiden ja vasemmistolaisten kannatusta EU:n ennallistamisasetukselle heidän yleisen ilkeytensä valossa, mutta kokoomuslaiselta Pietikäiseltä moisen eurososialismin puolesta äänestäminen EU-parlamentissa oli sellainen idioottimaisuuden osoitus, että hänen sietääkin pudota.

Kirjoitin ennallistamisasetuksesta, pakkoremonteista, energiadirektiiveistä ja niiden tuhoisuudesta Suomelle täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

Ennallistamisasetuksen puolesta äänesti kokoomuslaisista mepeistä myös Henna Virkkunen, joka saanee palkinnoksi typeryydestään Suomelle kuuluvan kiintiökomissaarisalkun. 

En ihmettele Li Anderssonin (vas.) hurjaa kannatusta ja kykyä vetää europarlamenttiin kaksi muuta meppiä. Li on ainoa puoluejohtaja, joka sanoi pitävänsä EU- ja euroeroa edes jossain mielessä mahdollisena, mutta tätähän kannatustekijää median haastattelemat selittelijät eivät tunnusta eivätkä ”huomaa”.

Kotimaan politiikka on polarisoitumassa porvariston ja äärivasemmiston kesken, syynä Petteri Orpon hallituksen tapa pahoinpidellä taviksia, työläisiä ja valkokaulusköyhälistöä. Woke-jengi voitti kansallismieliset persut, demarit ja äijät, jotka huomasivat, ettei Suomessa ole enää kansallista etua ajavaa puoluetta, ja lopettivat äänestämisen siksi.

SDP ei nouse, koska entinen realismin ja rationalismin varaan vannova puolue sönköttää nykyisin feminismiä, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosteemaa jonain kärkiasianaan. Demarit hurahtivat vihreiden töyhtöpäiden kelkkaan.

Tilanne on nyt se, että vihervasemmisto tuhoaa vallassa ollessaan Suomen julkisen talouden ja porvarit puolestaan yksityisten kansalaisten talouden. Yhtään järkevää puoluetta ei ole.

EU kolonialisoi Suomea – Fixataan!

Tätä on Euroopan unioni: Suomen metsätalouden kannalta ja perustuslaillisen omaisuudensuojan näkökulmasta tuhoisaa luontodirektiivien sanelua ja rakentamisnormeja, joilla uhataan suomalaisten koteja ja kiinteistövarallisuutta samanaikaisesti, kun kuumassa Italiassa ja Espanjassa tehdään energiaremontteja EU:n elpymisrahastosta kahmaistuilla sadoilla miljardeilla euroilla!

Leivän suomalaisten ruokapöydästä ovat syöneet EU:n tänne tuputtamat sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat. Me emme tarvitse myöskään Romanian tapaisia valtioita opettamaan meille, millaista on hyvä sosiaaliturva.

Näyttönä ”sä suostut tai itket ja suostut” -politiikasta on Euroopan siirtolaisjärjestelyyn (eli niin sanottuun taakanjakoon) perustuva yhteinen turvapaikkapolitiikka. Sen mukaisesti jäsenmaiden on joko otettava vastaan turvapaikanhakijoita tai maksettava jokaisesta tänne osoitetusta ja käännytetystä sakkona Ferrarin hinta. 

Samaan aikaan EU kippasi noin kahta Suomen valtionbudjettia vastaavan määrän veronmaksajien varoja Afrikkaan suomalaisen demarikomissaarin kätilöimänä.

Suomen valtionbudjetissa on miljardien aukko EU:n internatsistisen korkopolitiikan, jäsenmaksujen, tukipakettien, euron korkean hinnan ja Suomeen kohdistuvan uuskolonialismin ja imperialismin vuoksi. Maamme maatalous kärsii paragrafipainajaisesta, sertifikaattisuosta ja EU-feodalismista.

Surkeaa EU:ssa on myös tukipakettipolitiikan lopettamisen ajankohta. Kun siitä saadaan yksimielisyys aikaan, Suomen valtiontalous on niin syvällä, että maamme olisi itse tukipaketin tarpeessa, mutta tuohon mennessä avustusten jakelu on saatu todennäköisesti lopetettua.

Minä toivon pääseväni äänestämään EU-erosta mahdollisimman pian. Suomelle kelpaisi Norjan ja Ison-Britannian asema.

Me emme tarvitse eurokommunismia mihinkään, ja turvallisuuden takeeksi riittää Nato.  

---

Päivitys 17.6.2024: Kun EU-vaalit oli käyty, Itävallan vihreä ilmastoministeri veti välistä ja äänesti tänään EU:n ennallistamisasetuksen puolesta ja maansa liittokanslerin mukaan lain vastaisesti.

Suomelle ennallistamisasetuksen yllättävä hyväksyminen merkitsee lähes miljardin euron lisäkuluja vuodessa. Siihen palavat kaikki ne Suomen valtionhallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkausten tuottamat säästöt, jotka ovat suomalaisten ruokapöydistä pois.

On demokratian vastaista, että ennallistamisasetuksesta ylipäänsä päättävät EU:n ministerit kokouksessaan. Kansalaisia laajasti koskevasta asiasta eivät saa suomalaiset itse päättää, vaikka asia olisi jopa kansanäänestyksen arvoinen.

Metsä ei ole puisto, ja siksi EU:n yhteinen metsäpolitiikka on järjettömyyden ilmaus ja tieteellisen vastuun sekä etiikan vastainen töräys.

Toivon sydämeni pohjasta kertakaikkista loppua vihreiden kiilusilmien harjoittamalle vihersosialismille, joka runtelee maamme talousmetsien hoitoa ja maanomistajien sekä metsäteollisuuden oikeuksia.

Suomalaiset maanomistajat ovat tehneet luonnon hyväksi pelkästään taloudellisten etujensa vuoksi enemmän kuin vihervasemmistolaiset ekoanarkistit, joiden ainoa aikaansaannos on itsensä kahlitseminen harvestereihin ja kaivinkoneisiin.

Ennallistamisasetus on Suomen kannalta erityisen vahingollinen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska se vaatii metsien palauttamista vuoden 1952 tilaan, johon mennessä Keski-Euroopan maat olivat ehtineet sahata suuren osan metsistään mutta Suomen metsät olivat vielä tuuheita.

Valtiollista itsemääräämisoikeutta ja omaisuudensuojaa loukkaava ennallistamisasetus on jälleen uusi rikos Euroopan unionin tekemiin kansallisvaltioiden ja kansalaisten vastaisiin rikoksiin.

Päivitys 1.7.2024: EU uhkasi Suomea niin sanotulle ”tarkkailuluokalle” eli alijäämämenettelyyn laittamisella, vaikka EU itse laiminöi kaikki talouskurisääntönsä koko koronakriisin ajan. EU:n koronarahaston keruu oli yksi syy siihen, miksi 60 prosentin velkasääntö lopulta ylittyi Suomessa. Moni suuri EU-maa on kuitenkin Suomea velkaantuneempi, ja viime viikolla alijäämämenettelyyn joutui Ranska, joka tulee viihtymään EU:n helläkätisessä huomassa hyvin.

Tarkkiksella uhkaaminen on ollut EU:lta koko ajan pelkkää manipulaatiota, jolla Suomea on painostettu leikkauksiin ja muokkaamaan sosiaaliturvajärjestelmäämme oliiviöljymaita muistuttavaksi.

Mediassa valitellaan nyt ”laitaoikeiston” voittoa Ranskan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, jotka Emmanuel Macron järjesti heikon eurovaalituloksensa selvittyä. Äänet vyöryivät Kansalliselle liittoumalle (Rassemblement national), sillä kansallisen edun puolustaminen on luonnollinen vastareaktio EU:n harjoittamalle ripitykselle, kansallisen itsemääräämisoikeuden riistolle, maahanmuuton pakotukselle ja aneiden keruulle kansalaisten taskuista.

Ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestäminen oli Macronilta taktisesti kelvoton päätös, mikäli hän aikoi jarrutella EU:n hajoamista. Se osoitti yhtä kelvotonta pelisilmää kuin David Cameronin taannoinen päätös järjestää EU:sta kansanäänestys Isossa-Britanniassa (hän vastusti Brexitiä).

Ammattipoliitikoilla ei yleensä ole ajattelun taitoa, mutta tekosillaan he ovat onneksi tulleet kaventaneiksi EU:n vaikutusvaltaa jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin.

 

Päivitys 8.7.2024: Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros ei siivittänyt kansallismielisiä jytkyyn, mutta RN nousi kuitenkin kolmanneksi vasemmistopuolueiden taktisesta äänestämisestä huolimatta. Tulos antaa selvän näytön kansalaisten EU-kriittisyydestä, ja kyseessä lienee vain voiton viivästyminen.

Aiheesta aiemmin:

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe 

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Käännytetyn pakolaisen hinta on jatkossa Ferrari

EU kippaa 150 miljardia euroa Afrikkaan – Demarikomissaari Urpilainen innostaa ja iloitsee

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Euroopan parlamentti hyökkää suomalaisen ihmisten asuntovarallisuutta ja omaisuudensuojaa vastaan energiatehokkuutta koskevalla lakiehdotuksella, jolla ihmisiä velvoitetaan tilkitsemään talojaan ja korjaamaan tai muuttamaan niiden lämmitysjärjestelmiä.

Omakotiliiton mukaan EU uhkaa jopa 1,5 miljoonaa asuntoa, joista noin 570 000 ovat omakotitaloja. Talot pitäisi työstää energiatehokkuusluokkaan E vuoteen 2030 mennessä ja luokkaan D vuoteen 2033 mennessä.

Fysiikan lait EU rikkoo vaateellaan, jonka mukaan kaikkien uusien rakennusten pitäisi olla päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen ja uusien julkisten rakennusten vuoteen 2026 mennessä. Peruskorjattavat asunnot pitäisi taikoa päästöttömiksi vuoteen 2032 mennessä.

Kuulostaako Neuvostoliitolta? Eipä ihme, sillä myös neuvostososialismissa tehtiin ylimitoitettuja ja utopistisia suunnitelmia, joilla kuritettiin ihmisiä.

Byrokraattiset luokitukset, standardit ja sertifikaatit ovat kuin suoraan sosialismin pelikirjasta. Niitä yhdistää kansallisten erityispiirteiden yli puhaltava jäätävä viima.

Varovaistenkin arvioiden mukaan omakotitalojen energiaremontit maksaisivat 30 000 euroa asunnolta. Totuus on, että median ja EU-propagandakoneiston lonkalta heittelemät kustannusarviot kuvaavat taloudellista painajaista huonosti. Kirjainmagian takana on EU:n punoma sievä hirttosilmukka.

Tosiasiassa uusi energiadirektiivi tekisi suuren osan rakennuksistamme käyttökelvottomiksi, sillä niitä ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä mahdollista parannella.

Vihreän idiotismin tuella jo nyt voimaan saatetut vaateet öljylämmityksestä luopumiseksi ovat käytännössä mitätöineet sellaisten rakennusten laillisen asuinkäytön, joissa pakkoremontti ylittäisi kiinteistön markkina-arvon. Näin on romutettu rahallinen arvo rakennuksilta.

Pakotettuja energiaremontteja ei ole kannattanut tähänkään asti tehdä. Mutta nyt uhkaavilla lisävaateilla EU on laittamassa entistä suuremman joukon suomalaisia ihmisiä kiristyvään hirteen.

Sen, mitä ryssä ei onnistunut viemään suomalaisilta tankeilla ja tykeillä talvi- ja jatkosodassa, sen EU ottaa suomalaisilta pois direktiiveillä, joiden takaa kaikaa sama soundi kuin Moskovan määräyksistä.

Kesy valtavirtamedia lirkuttelee ja haastattelee asiantuntijoina pitämiään vuokrakiskureita ja pankinjohtajia, joita huolestuttaa asian taloudellinen puoli. Kiinteistöjen vakuusarvot romahtavat jo pelkän ilmassa leijuvan uhan vuoksi. Heidän vastauksensa on: pura kotisi!

Tämä muistuttaa Neuvostoliitosta tuttua dialektista tapaa hoitaa ongelmia. Jos jalkapuoli ontuu, laita poikki toinenkin jalka, niin ei onnu enää!

Kukapa ei ilmastoa ja muuta luontoa haluaisi suojella, mutta näin sitä ei pidä tehdä.

Ei ole oikein, että Suomesta tehdään koko maailman hiilinielu, ja Kiinan tapaiset suursaastuttajat toimivat vapaamatkustajina Pariisin ilmastosopimuksessa annettujen etuoikeuksien ja länsimailta kerättyjen synninpäästörahastojen turvin. 

Rikos perustuslaillista omaisuudensuojaa vastaan

Media tyynnyttelee kansalaisia teroittamalla, että EU-parlamentin päätöstä ehkä vähän viilataan sieltä täältä. Ihmisiä pehmitetään sanomalla, että parannuksia rakennuksiin vaaditaan vasta kun rakennus myydään tai vuokrataan.

Vasta rakennusta realisoitaessa omistaja siis ryöstetään. Omaisuus pidätetään EU:n määräysvaltaan, eikä ihminen saa asunnostaan rahojaan pois, vaan rakennus on käytännöllisesti katsoen myyntikiellossa, kunnes EU:n pakottamat korjaukset ovat tehdyt.

Mikä tässä siis on se kaikilta huomaamatta jäävä rikos? Se on jälleen kerran perustuslaillisen omaisuudensuojan raiskaus.

Tämä on aitoa valtiososialismia. Mediassa on jauhettu paljon EU-pakotuksen yksityiskohdista. Sen sijaan kaiken yläpuolella olevasta asiasta ei ole puhuttu mitään. EU:n harjoittama pakotuspolitiikka runtelee ihmisten perustuslaillista omaisuudensuojaa ja kykyä päättää itse omaisuutensa käytöstä.

EU loukkaa jatkuvasti kansallista itsemääräämisoikeutta pakottamalla kansallisvaltioita kansalaistensa edun ja perustuslaillisten oikeuksien vastaisiin toimiin.

EU pakottaa myös Suomea pitkällisiin ja toistuviin neuvotteluihin kirottujen direktiiviensä toimeenpanosta ja yksityiskohdista. Kyse on kiristyksestä ja kansallisen suverentiteetin loukkauksesta.

Kaiken takana on kyklooppimainen tuijotus vain yhteen näkökohtaan: ilmastonsuojeluun, josta on tehty median sinnikkäällä propagandatyöllä näennäisen vastaansanomaton argumentti ja näennäisjumalallinen laintaulu jokaiseen asiakysymykseen.

Ilmastoargumentilla kynnetään, jyrätään ja äestetään kansalaisten perusoikeudet, yksilönvapaus, ihmisoikeudet ja kansallinen demokratia. Ei ole ihme, että Suomessakin ollaan huolestuneita demokratian tilasta, kun EU runtelee jäsenmaitaan sisäisiin asioihin puuttuvalla komentodemokratiallaan.

Olen jo aiemmin nimennyt poliittiseksi vastustajakseni vihervasemmiston, mutta laitetaan nyt tähänkin syyt, miksi.

EU:n pakkodirektiivin puolesta äänestivät Vihreiden Alviina Alametsä, Heidi Hautala ja Ville Niinistö, SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, Vasemmistoliiton Silvia Modig ja Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen.

Vastaan äänestivät Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, Kokoomuksen Henna Virkkunen, RKP:n Nils Torvalds ja Keskustan Elsi Katainen sekä Mauri Pekkarinen.

Pelaajien nimet ovat turhia, sillä tämä ei ole henkilökohtainen vaan aatteellis-ideologinen kysymys. Äänestyksen tulos oli joka tapauksessa huono: 343 direktiivin puolesta, 216 vastaan ja peräti 78 tyhjää. Tuloksesta voi oppia jälleen sen, ketkä ovat Suomessa kansanvihollisia. Mielipiteet ovat jakautuneet lähes kaikissa asioissa kahtia oikeiston ja vasemmiston kesken tavalla, joka vastaa kansalaissodan aikaa.

Poliittinen vihervasemmisto tekee näköjään kaikkensa tuhotakseen kansallisesta varallisuudestamme sen, mikä ihmisillä vielä on valtionvelan osuus vähennettynä taskujensa pohjalla laskennallisena netto-omaisuutena jäljellä.

Olen aina ihmetellyt nuorten laajaa kannatusta Vihreille, sillä juuri Vihreät ilmastopastorit ovat tehneet ylivertaisesti eniten Suomen valtiontalouden ja nuorten oman tulevaisuuden tuhoamiseksi. Romutukselta ei säästä hyvinvointivaltiotamme se, vaikka muu maailma pelastuisi vihervasemmiston hyväntekeväisyyden vuoksi.

Asuntodirektiiviä syötetään kansalaisille samalla menetelmällä kuin metsien suojelua: lohduttelemalla, että kyllä valtio menetyksistä korvauksen maksaa, niin kuin se maksaa maanviljelijälle muutaman euron hehtaarilta kaivoslain mukaisesta pakkolunastuksesta. Tuloksena on elinkeinon menetys, niin kuin asuntodirektiivistä puolestaan seuraa pakokauhua omakotitaloista, kylien tyhjentymistä ja kaupunkien slummiutumista.

Kukahan valtiontuet ja avustukset puolestaan kustantaa? Vastaus: rakennusten korjauslaskut kiertyvät kuluina kaikkien veronmaksajien kukkaroille, aivan niin kuin metsien käyttörajoitukset amputoivat 30 prosenttia metsien arvosta ja muuttavat metsät sosiaalitoimistoiksi, joiden ennallistamiskulut maksaa valtio, eli suomalainen veronmaksaja.

 

Suomi irti Euroopan unionista

Suomen valtiontalouden tuhoaminen on vihervasemmistolaisen hallituksen työtä ja EU:sta sadelleiden direktiivien ja muiden vaateiden tulosta.

Universaali ja internationalistinen vihervasemmisto ja globaalikapitalistinen EU ovat tehneet yhteistyötä liittovaltiopoliittisen helvetinkoneen luomiseksi Eurooppaan.

Alun perin vapaakauppaa varten tarkoitettu EU polkee nykyään häikäilemättömästi kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta ja kävelee kansalaisten yli.

EU:sta on tehty tulojen ja menojen siirtounioni, tasinkoautomaatti, verotusunioni ja kiskonnan sekä riiston välikappale, jossa tilapäisten rahastojen keruu toistuu uusilla nimillä.

Euroopan unioni on sosialistinen internationaali, jonka tukipakettipolitiikka johtaa fiskaaliunioniin ja jossa suomalaisilla on koko jäsenyytemme ajan (vain kolmea vuotta lukuun ottamatta) nettomaksatettu muiden maiden menoja.

Italian ja Espanjan tapaisissa maissa energiaremontteja on tehty jo kauan valtioiden EU:lta saamien avustusten turvin, siis meidän rahoillamme. Nyt meitä velvoitettaisiin remontoimaan talojamme omaksi tappioksemme, vaikka kukaan ei haluaisi ja mitään ei tarvitsisi tehdä.

Tämä on ollut turpaanvetopolitiikkaa vihreiltä ja vasemmistolaisilta poliitikoilta suoraan päin suomalaisten omakotiasukkaiden ja muiden kiinteistöjen omistajien naamataulua.

Vihreät ja vasemmistolaiset kiilusilmät ja muut urbaanit ovelat ilkamoivat lähiöiden vuokra-asunnoissaan, kun asia ei koske heitä, ja valtio kuittaa asuinkulut, kunnes ehkä huomataan, että narun pää voi tulla myös vetäjien käteen.

Hirttonarun tarjoamisen olisi syytä loppua myös Euroopan unionista. Köyttä on kertynyt jo niin paljon, että hirtettävien jalat ulottuvat maahan.

On kuitenkin erehdys olettaa, että krokotiili olisi kesytettävissä. Euroopan maiden julkiset taloudet ovat kaulaansa myöten krokotiilin kidassa, joten EU:sta on vaikea vapautua, ja ratkaisuna valtiontalouksien huonoon tilaan nähdään vain valtioiden liiton viimeistely liittovaltioksi, jossa keskuspankkivelat ja varat kuitataan yhteisiksi.

Se on Alexander Stubbin ja muiden kohkaajien paratiisi, pomppulinna ja puuhamaa. Suomi on vihervasemmistolaisten ja oikeistoliberaalien liideriensä suitsimana seurannut EU:n määräyksiä kuin koira isäntää.

Muuan valtioviisas puolestaan sanoi, että niin kauan kuin Suomen valtiontalous ei ole aivan kuralla, poliittinen kannatus EU:sta eroamiseksi ei riitä, ja sitten kun kannatus riittäisi, valtiontalous on jo niin syvällä suossa, että EU:sta eroaminen on mahdotonta.

Olemme silloin siirtyneet pysyvästi tehohoidettavien ja patjoille ruokittavien kaartiin yhdessä Romanian, Italian, Portugalin ja Kreikan kanssa, paitsi että niissä paistaa aurinko.

EU näyttää silloin ”hyvältä” samalla tavalla kuin kuppa on hyvä sukupuolitauti, sillä se on vähemmän huono kuin AIDS.

Niin sanottu ”vihreä siirtymä” on väline, jolla Suomen talous ja teollisuus romutetaan pelkkien ihanteiden, utopioiden ja pöytälaatikoihin kertyvien ”innovaatioiden” tuella. Mitään näyttöä ei ole esimerkiksi siitä, kuinka korvata Helsingissä suljettavien hiilivoimaloiden kaukolämpövaje.

Idealisaatiot ja fantasiat hyytyvät hämähäkinseittien verkottamiin luoliin. Ihmiset hyytyvät taloihinsa, kun niitä ei saa lämmittää puilla, öljyllä eikä hiilienergialla. Kolikot hupenevat Lidliin, ja setelirahat eivät riitä ikkunoiden tilkkeiksi.

Kun Suomi saadaan jäseneksi Natoon, on tullut aika erota Euroopan unionista, jonka valuvikaisilla torpedoilla on upotettu jo monta valtiolaivaa. Vain armonlaukaukset puuttuvat.

EU:ta pitää koossa vain ja ainoastaan nippuside nimeltä Venäjä. Venäjä ei ole Ukrainassa käymällään julmalla sodalla saanut EU:ta hajoamaan, vaan päinvastoin: juuri Venäjä on (tahtomattaan) tullut estäneeksi EU:n hajoamisen ja pakottanut EU-maat ampumaan omat rivinsä suoriksi.

Kun Ukrainan sota jonakin päivänä taukoaa, pullahtavat EU:n hautaamat ongelmat jälleen esiin. Yhteisestä valuutta-alueesta johtuvia ongelmia on hoidettu pari viimeksi kulunutta vuotta koronarahastoon kerätyllä ylijäämällä, johon Suomeltakin pihistettiin perustuslain vastaisesti yli 8 miljardia euroa.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomen valtionbudjetissa on 10 miljardin vaje, kun vihervasemmisto ja huvitteluliberaali oikeisto lämmittävät eurosaunaa suomalaisten ihmisten verorahojen poltolla. Ja tuo on vain yksityiskohta, pieni ripponen.

Sota Ukrainassa voi tauota aselepoon, mutta EU:n ongelmat jatkuvat. Ne vain syvenevät, ja edessä on useiden päällekkäisten kriisien syöksykierre.

Minä en ole Euroopan vastainen vaan Euroopan maita kohtaan myönteinen.

Kannatan eurooppalaisia ihanteita, kuten demokratiaa ja valistusajattelua.

Mutta vastustan jyrkästi Euroopan päälle luotua pakottavaa hallinto-organisaatiota nimeltä Euroopan unioni, ja pidän poliittisena tavoitteenani irrottaa Suomen Euroopan unionista, josta on tullut kansanvallan ja vapausihanteiden vihollinen.

---

Päivitys 27.3.2023: Huonoa karmaa EU kerryttää osakseen koko ajan. Metsädirektiivien ja asuntopoliittisten direktiivien jatkoksi tuli äskettäin myös uusi energiansäästödirektiivi, joka tekee vihreän siirtymän energiainvestoinnit mahdottomiksi ja polkee siten jopa EU:n omia ympäristötavoitteita. Ei muuta kuin kansanäänestyksellä irti vain koko EU:sta! Meille sopii oikein hyvin Ison-Britannian ja Norjan asema.

Aiheesta aiemmin

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat metsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Demokratian alennustila ja EU:sta karkaamisen aika

Kun Saksan liberaalipuolueen FDP:n Thomas Kemmerich valittiin keskisaksalaisen Thüringenin osavaltion pääministeriksi AfD:n, CDU:n ja liberaalien äänillä, aloittivat valtavirtapuolueet ja media suunnattoman vyörytyksen vaatien Kemmerichin eroa. – Miksi? Siksi, että Vapaata demokraattipuoluetta edustava Kemmerich oli voittanut vaalin kansallismielisen Alternativ für Deutschlandin osittaisella tuella. Painostus johti valitun henkilön näennäisesti ”oma-aloitteiseen” eroamiseen vain päivää valintansa jälkeen.

Hullunkurista tilanteessa on, että liberaalisti ja demokraattisesti ajattelevat olisivat voineet hyvinkin puoltaa Kemmerichin pysymistä tehtävässään juuri siksi, että hän oli saavuttanut voittonsa AfD:n selässä. Hän oli pystynyt hyödyntämään myös AfD:n kannatuksen sekä sopeuttamaan puolueen äänestäjät taakseen. Valinnassa pysymistä olisi voinut puoltaa erityisesti sen vuoksi, että tulos oli kansan vapaissa vaaleissa ilmaiseman tahdon ja sitä kautta nimenomaan demokratian ja liberalismin mukainen.

Sen sijaan Saksassa on menetelty täysin toisin. AfD:tä kohtaan harjoitettu eristämispolitiikka on johtanut puolueen sekä sen jäsenten ja kannattajien kohtelemiseen spitaalisina. Erityisesti sosiaalidemokraattien vaatimukset valitun henkilön eroamiseksi tarkoittivat käytännössä vaalituloksen mitätöimistä ja äänten hylkäämistä. Uusia vaaleja päätyi lopulta vaatimaan valittu henkilö itse. Suomalainen valtamedia laati asiasta kritiikittömiä ja pelkästään toteavia raportteja, joissa kirjeenvaihtaja kuvaa tapahtumien kulkua vältellen tunnustamasta eristämispolitiikkaan liittyvää kaameaa ristiriitaa.

Tapaus osoittaa, kuinka syvälle demokratian alennustila on johtanut Saksassa ja muuallakin Euroopassa, kun kansallista etua edustavia puolueita ja niiden jäseniä syrjitään ja eristetään demokratiaan vedoten ja demokratiaa ylenkatsoen. Malli on kotoisin EU:sta, jota Saksa tosiasiallisesti johtaa omista natsitraumoista johtuvine komplekseineen. Erityisesti EU on ollut mestari hylkäämään äänestystuloksia ja äänestyttämään kansalaisia uudestaan. Kukapa ei voisi muistaa vuoden 2005 EU-perustuslakia, jonka Ranska ja Hollanti hylkäsivät kansanäänestyksissä mutta joka tuotiin uudestaan pöytään kuin joulun jälkeinen pyttipannu ”Lissabonin sopimukseksi” nimettynä?

Kun Irlanti päätyi hylkäämään sen niin ikään kansanäänestyksessä, EU-laittoi irlantilaiset äänestämään uudestaan, vaikka ”moninkertainen äänestäminen ei ole moninkertaista demokratiaa”. Tätä nykyä kaikkien jäsenmaiden suostumusta vaativasta yhteispäätösmenettelystä rimpuillaan eroon EU-federalistien toimesta, jotta voitaisiin siirtyä vähintäänkin määräenemmistömenettelyyn sekä ajaa läpi yhteiset veroratkaisut, jotka tähän asti ovat vaatineet kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.

AfD:hen kohdistuvan hylkimisen perimmäinen syy on EU-johteinen liittovaltiopolitiikka, jonka rattaisiin puolue on onnistunut heittämään kapuloita. Sen sijaan museorasismilla ratsastava ”fasismin” kauhistelu on kääntynyt puolueen vastustajien omaan nilkkaan osoittaen eristämispolitiikan oman totalitaristisuuden ja yleiseurooppalaisen internationalismin matalamielisyyden.


Eristämispolitiikan epäviisaus

Uhkana vaaniva ja ulkopuolisuuteen sulkeva cordon saintaire -politiikka ei ole vain epäoikeudenmukaista, vaan se on myös psykologisesti epäviisasta. Ajattelematonta se on etenkin AfD:n vastustajien omalta kannalta. Tukahduttamis- ja patoamispolitiikka yleensä lisää niiden puolueiden tai aatteiden kannatusta, joista yritetään pakonomaisesti vaieta ja jotka yritetään sulkea vaikutusvallattomuuteen.

Äärivasemmistoon kuuluvien kommunistien sulauttamista Suomen hallitustyöskentelyyn vuonna 1966 on pidetty suurena ansiona, josta muutamat viitsivät edelleenkin iloita katsoen, että vastuuseen integroiminen paransi yhteiskuntarauhaa. Alternativ für Deutschland ei ole omasta mielestäni äärioikeistolainen eikä populistinen vaan moderni kansallismielinen puolue, mutta kukaan ei näytä pyrkivän integroimaan tätä puoluetta hallitusvaltaan. Epätasapaino näkyy juuri siinä.

Sama kiero asenne vaivaa suhtautumista niin Ruotsidemokraatteihin kuin Perussuomalaisiinkin. Kansalaisluottamuksen katoamisesta ja äänestysaktiivisuuden laskusta ei pidä syyttää mitään ”populismia” vaan perinteisten valtavirtapuolueiden harjoittamaa politiikkaa, jolla ne ovat pyrkineet poistamaan kilpailijansa markkinoilta, jotta kansalaisten tahto ei voisi välittyä järjestelmäpolitiikkaan.

Takana on Euroopan unionissa harjoitettava liittovaltiopolitiikka, jonka kansallismielisten puolueiden nousu on kyseenalaistanut. On vääristynyttä, että politiikan markkinoilla ei sallita muita näkemyksiä kuin liittovaltion sysimustaan syleilyyn tähtäävä politikointi. Muutoin EU alkaa puuttua kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin ja vaatia EU-kriittisten näkemysten eristämistä hallitusratkaisuista, kuten nähtiin jo vuonna 1999, kun 14 EU-maata – mallioppilas Suomi mukaan lukien – laittoivat Itävallan boikottiin Vapauspuolue FPÖ:n noustua hallitusvaltaan.

Vuonna 2000 EU:n saatettua pakotteet voimaan pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ilmoitti yksitotisen jyräävästi, että kaikki ministeritason kontaktit ja valtiovierailut jäädytetään. Samaan aikaan neljä viidestä saksalaisesta vastustivat diplomaattisia pakotteita Itävaltaa vastaan.

Tämä epädemokraattinen ja kansanvaltaa kunnioittamaton politikointi muistuttaa oireellisesti totalitarismia ja vähintäänkin anti-demokratiaa, jossa ei ole politiikkaa ollenkaan. Se on samalla eräs syy siihen, miksi demokratiaa perinteisesti arvostavat britit päättivät sanoa torpparisopimuksensa irti ja siirtyä talollisiksi.


Talousunionin valuviat

Kannanottoni ei ole EU-vastainen vaan EU-kriittinen ja Euroopalle myönteinen. EU voisi edelleenkin toimia pelkkänä vapaakauppaliittona, joka ei edellytä sen enempää yhteistä valuuttaa kuin väestöjen vapaata liikkuvuuttakaan. Se voisi toimia ulkorajojaan valvovana eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin unionina, jolla todellakin on demokraattiset, liberaalit ja valistuneeseen länsimaiseen rationalismiin perustuvat arvot ja joka ei kumartele muualta tuputetuille puujumalille.

EU:n toimimattomuutta taloudellisena unionina osoittaa yhteisvaluutta-alueen osoittautuminen kuristussilmukaksi, jonka hyväjouhiseen hirttoköyteen punottu monetarismi mitätöi taloudelliseen toimeliaisuuteen rohkaisevat voimat ja on jo johtanut julkisten talouksien krooniseen rahoituskriisiin jäsenmaiden teollisuustuotannon sekä työvoiman ulosliputusten myötä. EU ei puolusta riittävästi jäsenmaidensa yhteistä etua eikä tue EU:n omaa protektionismia vaan tulee olleeksi osa globaalia kapitalismia.

Yhteistalouden ristiriitaisuutta kuvaa lohduttomalla tavalla se, että sinänsä oikealla asialla olevat ja kansallista etuaan puolustavat Visegrád-maat (Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari) vaativat EU:n budjettikokouksessa valtioiden jäsenmaksuosuuksien kasvattamista, vaikka juuri tämä johtaa EU:n vaikutusvallan paisumiseen. Taustalla vaikuttaa V4-maiden asema nettosaajina. Toisaalta nettomaksajina toimivat maat, kuten Suomi, ovat vaarassa joutua kokeeseen, jossa mitataan, paljonko kansalaistemme kukkaro venyy ja mitä märkää rättiä vääntämällä lähtee.

Sanna Marinin tähän asti suurin epäonnistuminen ei ole suinkaan hänen ikänsä vaan siitä johtuva poliittinen voimattomuus, jonka johdosta Suomi on suostunut maataloustukiemme leikkaamiseen mutta toisaalta hyväksynyt budjettiehdotelman ilman merkittäviä kuluvähennyksiä. Suomen media vaikeni asiasta lähes täysin, vaikka tukiemme lähes puolen miljardin leikkausuhka tiedettiin jo viime kesänä.

Myös Eurooppa-tiedotuksen sivut vaikenevat Suomen bruttojäsenmaksusta keskittyen vain nettomaksuosuuteen ja osuuteen BKT:stä, aivan niin kuin valtioneuvostokin. Kerrottakoon, että EU-jäsenyyteen kuluvat bruttovarat, joiden käytöstä emme voi itse päättää, ovat jäsenmaksun muodossa ylittäneet jo 2 miljardin euron rajan, ja myös kansallisessa budjetissamme on suuria EU-jäsenyydestä johtuvia menoja, kuten Euroopan siirtolaisjärjestelyyn (”pakotettu solidaarisuus”, ”taakanjako”) liittyvät maahanmuuttokulut sekä loputtomat ilmastosankaruuteen uppoavat menot.

Asian kertoo Perussuomalaisten tämänvuotinen vaihtoehtobudjetti, jossa esitetyn kritiikin mukaan (kohta 2.2) Suomi joutuu osallistumaan myös varakkaiden maiden, kuten Saksan, Hollannin, Itävallan, Ruotsin ja viimeisimpänä myös Tanskan menojen helpottamiseen. Kitsaiksi alkaneet Alankomaat, Itävalta, Tanska ja Ruotsi kun eivät menojen lisäämistä hyväksy, toisin kuin rintaman toisella puolella tepastelevat V4-maat sekä ”integraatiota” ja ”koheesiota” ymmärrettävistä syistä kannattavat Espanja, Portugali ja Kreikka.

Tämä kaikki kertoo talousunionin repeämisestä ja yhteisen valuutta-alueen epäonnistumisesta sekä sen lisäksi tietysti myös valtavirtapuolueiden onnistumisesta sössimään niin omat asiansa kuin julkisen taloudenkin asiat täysin. Pelkkä nettohinta EU-jäsenyydestä on jokaista suomalaista kohti laskien, vauvat ja vaarit mukaan lukien, jo noin 577 euroa vuodessa.


Poliittisen unionin tarpeettomuus

Kun kansalaisilta kannetut verovarat päätyvät EU-budjetin kautta kohteisiin, joista äänestäjät eivät voi itse päättää, on seurauksena politiikan legitimaatiokriisi. Oikeusperustuksen murenemista osoittaa, että joudumme anomaan EU:lle maksamamme varat sentti kerrallaan takaisin kuin rikkinäisestä pajatosta. Siltikään sieltä vierivät kolikot eivät kieri kansalaisten haluamiin ja tarvitsemiin tarkoituksiin vaan EU:n määräämiin ideologisiin kohteisiin, kuten monikulttuurisuutta edistämään suunnattuihin tendenssitutkimuksiin ja sensuuria perääviin agendahankkeisiin, joiden tehtävänä on torjua kansallisen itsemääräämisoikeuden puolustaminen ”vihapuheeksi” julistettuna.

Näin vaikuttaa olevan erityisesti silloin, kun on kyse kansalaistemme omaan poliittisen vallan perillisyyteen ja kansansuvereniteettiin perustuvasta pyrkimyksestämme päättää itse omasta väestöpolitiikastamme, toisin sanoen siitä, mikä kansa valtiossamme asuu, käyttää valtaa ja muodostaa sen olemassaolon sekä subjektiviteetin.

EU voisi toimia ilman yhteistä parlamenttia ja komissiota, joiden jäseniä ei valita vaaleilla ja joita ei niin muodoin voida saattaa poliittiseen vastuuseen. EU voisi vähentää oman byrokratiansa sekä yli 1095 miljardin euron loppusummaan paisahtaneen budjettinsa murto-osaan nykyisestä poistamalla byrokratiaa valvomaan perustetun byrokratian, joista oireellisin on EU:n korruptoituneisuudesta kertova suunnattoman suuri Petostentorjuntavirasto. Sitä johtaa eräs suomalainen, EU:lle epäilemättä lojaali veteraanipoliitikko.

Objektiivinen tosiasia on, että myös valuuttaunioni voisi toimia vain jyrkästi kavennettuna, jolloin sen sisäpuolella olisivat ainoastaan taloudelliselta, tuotannolliselta ja väestölliseltä rakenteeltaan yhdenmukaiset maat. Muiden kannattaisi erota ja laittaa oma valuuttansa kellumaan. Asian täytyy olla näin, sillä myöskään taloustieteilijät laidasta laitaan – joukossa myös euroon liittymistä kannattaneita – katsovat, ”ettei jäsenyyttä eurossa voi enää taloudellisilla perusteilla puolustaa”. Ne, jotka eivät tätä ymmärrä, kärsivät change blindnessistä, eli muutossokeudesta, tai ovat muutoin kyvyttömiä poliittisiin tilannearvoihin ja analyysien tekoon. 


EU:sta karkaamisen aika

Kuritus- ja ripitysmenettelyllään EU tekee itse lopun itsestään olemalla suvaitsematta mitään muuta vaihtoehtoa kuin sen, joka johtaa yhteiseen veropolitiikkaan, yhteiseen valtiovarainministeriin, yhteiseen armeijaan ja yhteiseen lainkäyttöön, joka jo nyt hallitsee jäsenvaltioiden lainsäädäntöä direktiivien ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tekemien drakonisten päätösten kautta.

Kansalaisten elämässä tämä näkyy totalitarismien peittelemättömimpänä tunnusmerkkinä: mielipiteistä rankaisemisena. Se näkyy myös pankkiasioinnin ja käteisen rahan käyttämisen tekemisessä mahdottomaksi EU-johteisilla laeilla, joilla näennäisesti torjutaan rahanpesua ja terrorismia mutta joilla tosiasiallisesti terrorisoidaan kansalaisten yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa, taloudellista itsemääräämisoikeutta ja vapautta. Tuloksena on valtiososialismia, jolla ihmisistä tehdään läpivalaistuja ja ”lasisia” ja jossa ”vaikutusvaltaisten poliitikkojen” transaktioita ehdollistetaan ja tarkkaillaan stasimaisilla ilmiantovelvoitteilla. Ne, jotka sanovat takaavansa turvallisuutemme, ovat taaskin niitä, jotka ottavat maksuksi vapautemme.

Puuttuu vain, että jokin Merkelin tai Macronin kaltainen huudattaisi itsensä uudeksi Napoleoniksi omine sananvapauden korventamispyrkimyksineen. Katri Kulmunihan tuossa jo uumoili EU:lle omaa tietokoneiden käyttöjärjestelmää ja selainta, joka olisi ”kyberomavarainen” ja mahdollisesti estäisi ”varmenteillaan” anonyymin netinkäytön, ehkä poistaisi automatisoidusti myös EU-kriittiset sisällöt. Se, että heidän kaltaisensa eivät ole saaneet suurta valtaa, johtuu heidän auttamattomasta taitamattomuudestaan ja siitä jatkuvasta kaaoksesta, joka jokaisen päivänpoliitikon mielessä ja elämässä vallitsee. Siksi he eivät onneksi ole saaneet aikaan kummoisia tuloksia.

EU:n suunta ei korjaannu sisältäpäin ennen kuin Saksan politiikassa tapahtuu muutos. Muutokseen tarvitaan paitsi AfD:tä, myös Ruotsidemokraatteja, Perussuomalaisia ja muita Euroopan vapauspuolueita, jotka ovat todellisia kansanvallan lipunkantajia. Kun EU aikanaan hajoaa tai Suomi siitä irtautuu, joudutaan lainsäädännössämme toteuttamaan todellinen suursavotta, jolla kansalaisten tahdon vastaiset lait kumotaan.

EU-lakien viitekehyksellä ei ole nytkään mitään arvoa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, sillä niitä ei ole johdeltu kansanvaltaisesti maamme omien kansalaisten ja parlamenttimme tahdonmuodostuksesta eikä paikallisoloihin perustuvasta rationaliteetista vaan ylhäältä päin pakottamalla, niin kuin Neuvostoliitossa. Juuri sen merkiksi lainsäädäntöön ja sen liepeille on ilmestynyt tai ilmestymässä sellaisia alaltaan epämääräisiä, olemukseltaan ei-todistuvia tai presuppositioiden varaan rakentuvia käsitteitä kuin ”rahanpesu”, ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen”, ”suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen” ja ”vihapuhe”, joita voidaan käyttää kunniallisten kansalaisten kurittamiseen, tavanomaisen toiminnan lavastamiseen epäilyttäväksi sekä taloudellisten ja henkisten vapauksien kompromettointiin.

Vikana koko ajattelumallissa on, että EU yrittää johdella normatiiviselta tasoltaan sen, miten asiat ovat yhteiskunnassa, toisin sanoen päättää yhteiskuntaolot pelkän pakottavan ja universalistis-internatsistisen eetoksensa vallassa, vaikka juuri se on ohuin kaikista. Moraalifilosofisesti ajatellen asioiden pitäisi olla täysin toisin päin. Paikallisista yhteiskuntaoloista ja kansalaisten tahdosta pitäisi johdella se, millaisia lakien pitää olla.

Samalla kun EU pyrkii määräämään myös eri maiden kilpailuolosuhteet, se on jo kieltänyt lippujen ja kansallistunnusten käytön hallintoelimissään. Lippujen ja laulujen kieltäminen on toki vain symbolinen ele, mutta tämän vuoden alussa voimaan tullut päätös osoittaa, että kansallisvaltioiden olemassaolon tunnustamista nakerretaan EU:ssa järjestelmällisesti ja vähin erin.

Nigel Faragen pitäessä Ison-Britannian jäähyväispuheen EU-parlamentissa hän totesi, ettei EU ole enää se unioni, johon britit aikoinaan liittyivät. Sen jälkeen britit laittoivat EU-parlamentissa union jackinsa liehumaan. Faragen puheen voi suomeksi tekstitettynä katsella tästä.

Karkauspäivästä voisi tehdä epävirallisen merkkipäivän, jonka kuluessa kaikissa EU-maissa pysähdyttäisin miettimään, mihin suuntaan EU:ta pitää johtaa vai olisiko karkaaminen ajankohtaista.

”Turvallinen” ja ”totuudenmukainen” EU-Suomi

Ilta-Sanomien totuustoimittajat harjoittivat jälleen objektiivista tiedonvälitystä ja julistivat padottua raivoa pursuilevassa otsikossaan: ”Italian rääväsuu saapui Suomeen – sisäministeri Matteo Salvini tunnetaan kovasta maahanmuuttopolitiikastaan ja kärkkäistä lausunnoistaan”.

Tervetuloa vihapuheen vastaiseen Suomeen, Matteo Salvini! Aina ei saa tunnustusta eläessään. Asian voisi sanoa niin, että Italian totuuspuhuja saapui Suomeen – sisäministeri Matteo Salvini tunnetaan järkevästä maahanmuuttopolitiikastaan ja terävästä ajattelustaan.

Salvini on tehnyt käsittääkseni pelkkää hyvää laajentaessaan Pohjoisen Liitosta koko Italian kattavan puolueen, vaatiessaan tehokasta rajavalvontaa ja vastustaessaan Euroopan unionin muovaamista liittovaltioksi.

Nimenomaan maahanmuuton rajoittamista koko EU kaipaa – ja erityisesti Italian vesillä. Kyseessä on Euroopan yhteinen ongelma, joten Salvini on mies paikallaan.

Tervetuloa Suomeen myös Viktor Orbán, ja uudestaan Donald Trump, niin saavat taas Sanomien, Ylen ja muun valtamedian toimittelijat kehuttavaa.

Vitsikästä on, että jos somessa lausahtaa jotakin kansallismielisen ajattelun puolesta, vasemmisto alkaa töhriä tekstiiliin väitteitä ”Venäjän etujen ajamisesta”. Argumentti on mitä hullunkurisin. Kansallisen edun edistäminen EU:sta tulevaa komentelua vastaan on nimenomaan Suomen omien etujen ajamista, ja sehän se on politiikan tehtävä.

Huvitteluliberaali euro-oikeisto ja universaalisosialistinen vihervasemmisto osoittivat jälleen reiluutensa Euroopan parlamentissa diskriminoimalla Perussuomalaiset vastuupaikkojen ulkopuolelle. Identiteetti ja demokratia -ryhmä on sinänsä tarpeellinen EU:ssa, jossa olisi aika tehdä kansalliset edut tunnustavaa identiteettipolitiikkaa. Joten hyvään oikeistorealistiseen ryhmittymään sijoittui puolueemme.

Liberaalin oikeiston ja vihervasemmiston mielestä Suomi on ilmeisesti paljon turvallisempi nyt, kun Finlandiatalo on ympäröity sotilaspoliiseilla ja EU-byrokraatteja kuljetetaan poliisisaattueissa pitkin Helsingin katuja ministerikokousten merkiksi.

Keijo Kaarisade peukuttaisi, ellei olisi sensuroitu. Just to say. Taas viedään turvallisuuden verukkeella vapaus. Noin 90 kokouksesta koostuva kausi maksaa Suomelle 70 miljoonaa euroa, ja kaikki tämä EU-jäsenmaksun lisäksi.

EU:n totalitarismia ilmentää se, että nyt myös Ranska lähti Saksan kelkkaan ja uhkaa Internet-toimijoita miljardiluokan sakoilla, mikäli ne eivät tuki kansalaisten suita. Sairasta touhua sanon minä. Muuta ei ole ilmeisesti tehtävissä kansalaismielipiteiden tukahduttamiseksi kuin Neuvostoliiton meininki, jota vihervasemmistolainen 1990-luvulla syntynyt Preka-Eetujen ja Venla-Sofioiden kaikkitietävä ja suvaitseva sukupolvi ei tietenkään voi muistaa.

Jussi Halla-aho oli oikeassa Suomi-areenalla kiteyttäessään arvionsa maahanmuuttorumbasta näkemykseen ”väestöjenvaihdoksesta”. Läpi näytti menevän myös oma tutkimusväitteeni sananvapauden vertikaalisuudesta: se on säädetty alun alkaen kansalaisten puolesta vallanpitäjien mielivaltaa vastaan (aiheesta kirjassani, luku 14, s. 122 jss).

Muuan Pekka Torvinen kitisi paikallislehti Helsingin Sanomissa, että myös Perussuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi valittu Simo Grönroos puhuu avoimesti väestöjenvaihdoksesta. Käänteistä siirtomaavalloitustahan se oli jo Albert Camus’n mukaan – mutta nykyaikana myös erittäin todellista.

Grönroos kuittasi ulinaan selkeästi, että demaritkin toki puhuvat asiasta, mutta he eivät pidä sitä minkäänlaisena ongelmana! Salaliittoteoriasta ei väitteissä väestöjen vaihtumisesta ole kyse. Lisää aiheesta Suomen Uutisen jutussa ja täällä.

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

Muutamat ovat kysyneet minulta, miksi äänestää europarlamenttivaaleissa, koska en ole ehdokkaana. Eräät toiset taas ovat tiedustelleet, miksi otan kantaa europarlamenttivaaleihin, vaikka en ole ehdokkaana. Joitakin taas kiinnostaa, miksi en ole ehdokkaana.

Puhutaan nyt jostakin muusta kuin itsestäni.

Kansallista etuamme ajattelevien on tärkeää osoittaa poliittinen tahtonsa europarlamenttivaaleissa, jotta EU:n liittovaltiopoliikan tiellä saataisiin aikaan U-käännös: takaisin kohti päätösvallaltaan hajautettua Euroopan unionia.

Asian voi sanoa myös niin, että on tärkeää estää Euroopan unionin muotoilu liittovaltioksi, jossa varat ja velat tulkittaisiin yhteisiksi ja jälkimmäiset laitettaisiin vähiten kärsineiden maiden, kuten Suomen, piikkiin.

On tärkeää estää keskeisten säädösten, kuten Dublin II -asetuksen, mitätöinti ja on taattava sen soveltaminen käytännössä. Sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka että maahanmuuttopolitiikka olisi siirrettävä takaisin kansallisiin käsiin.

Samalla tulisi huolehtia, että unionissa noudatetaan Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta ja no bail out -säädöstä, joita unionissa ei ole noudatettu pitkään aikaan mutta jotka ovat yhteisvaluuttan toimivuuden kannalta välttämättömiä. Sellainen unioni, joka ei pidä kiinni keskeisistä rakennetekijöistään, menettää merkityksensä.

Unionissa tulisi kumota sellaiset säädökset, jotka ovat osoittautuneet huonoiksi. Olisi lakkautettava Schengenin vapaan liikkuvuuden alue ja luovuttava ministerikokouksissa sovituista ”taakanjakoperiaatteesta” (pakolaisten siirtojärjestelystä), jolla ei ole legitiimiä pohjaa ja jota sen vuoksi kutsutaankin erilaisilla kiertoilmauksilla, esimerkiksi ”pakotetuksi solidaarisuudeksi”.

EU olisi palautettava hallitusti liittovaltioon johtavalta tieltä takaisin vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä sen enempää yhteistä valuuttaa kuin väestöjen vapaata liikkuvuuttakaan.

Britannian epäonnistuneita ja federalistien toimesta tahallisesti vaikeutettuja brexit-neuvotteluja ei tule pitää esimerkkeinä EU:sta eroamisen vaikeudesta. Sen sijaan tilannetta tulisi pitää näyttönä siitä, että EU:sta ja eurosta eroamiselle pitää luoda lainsäädännölliset mekanismit, joilla varmistetaan, että maat voivat erota sekä EU:sta että eurosta kivuttomasti.

Monet taloustieteilijät, kuten Vesa Kanniainen ja Sixten Korkman, ovat tuominneet euron vakavaksi virheeksi ja todenneet, että eurosta on ollut suurta haittaa taloudellemme. Sellaiseksi on osoittautunut Saksan demarien märkä uni: rahaunioni. Myöskään Pertti Haaparannan mielestä jäsenyyttä eurossa ei voida enää taloudellisilla syillä puolustaa.

Sitä ei voida perustella myöskään armeliaisuudella eikä hyväntekeväisyydellä. EU-jäsenyyden aika on ollut erittäin tappiollista Suomen maa- ja metsätaloudelle sekä huoltovarmuudellemme. On väärin, että Suomi on pakotettu anelemaan jäsenmaksurahojaan takaisin maataloustukineuvotteluissa ja että verovarojamme viskotaan taivaan tuuliin ilmastopoliittisten synninpäästörahastojen kautta.

Näin on pyritty tuhoamaan eurooppalaiset oikeusvaltiot, joissa verottamisen oikeusperustus on nojautunut siihen, että veroina kannetut varat palautuvat oman kansakunnan eivätkä vieraiden hyväksi.

On muistettava, että lainsäädännössämme ongelmallisiksi osoittautuneet lainkohdat, kuten kansanryhmää vastaan kiihottaminen, ”positiivinen erityiskohtelu” ja uuteen perustuslakiimme sisällytetty vaatimus ulottaa perusoikeudet koskemaan kaikkia maassa olevia, kirjattiin Suomen lakiin Euroopan unioniin liittymisen vuoksi.

Esimerkiksi vuonna 2015 voimaan astuneeseen yhdenvertaisuuslakiin sisällytetty ”positiivinen erityiskohtelu” perustuu EU-direktiivin suomaan mahdollisuuteen etuoikeuttaa tiettyjä kansanryhmiä toisten ohitse, vaikka se onkin perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaista. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen taas on uudehko rikoslain kohta vuodelta 2011. Perusoikeuksien irrottaminen kansalaisuusvaatimuksesta puolestaan on mahdollistanut sen, että oikeus sosiaaliturvaan ja terveyspalveluihin on myönnetty kaikille maassa oleville ulkomaalaisille, myös laittomasti täällä oleskeleville.

EU:n kautta lainsäädäntöömme on ujutettu universaalikommunistisia periaatteita, ja pillipiipareina asiassa ovat toimineet eduskunnan sivuovesta perustuslakivaliokuntaan asiantuntijoiksi juoksutetut juristit, joista suuri osa on ollut maailmankatsomukseltaan täysiä kommunisteja.

Eurooppalaisten arvojen, kuten demokratian ja sananvapauden, muuttuminen irvikuvikseen on nähty EU:n taivutellessa sosiaalisen median Internet-toimijat, Googlen, Twitterin, Facebookin ja Microsoftin, sensuroimaan ”vihapuheeksi” väitettyä poliittista kritiikkiä. Tämä ennakkosensuurin käyttöönottoa merkitsevä yksityinen sopimus on tarkoittanut vallan kolmijako-opin kiertämistä ja tuomiovallan siirtämistä nettiportaalien deletointikeskuksissa toimivien ja rippikoulusta juuri päässeiden tyttösten käsiin.

Tuntuu, kuin Euroopan unionin valtaapitävät olisivat löytäneet Orwellin romaanin Vuonna 1984 ja luulleet sitä ohjekirjaksi. EU:sta on todellakin tulossa Neuvostoliiton versio 2.0.

Eurooppalaiset arvot ovat murentuneet sallivan maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Tästä johtuneet konfliktit ovat ohjanneet tarkkailun ja valvonnan kiristämiseeen. ”Eurooppalaisina arvoina” EU-eliitti pitääkin käytännössä vain perinteisten eurooppalaisten arvojen ja hyveiden vastaisia ihanteita, sillä federalistit tietävät, että liittovaltion toteuttaminen ei onnistu, ellei kaikkia puristeta yhteen muottiin.

He ovat ymmärtäneet, että suurin este sosiaalisen ja taloudellisen totaliteetin sekä holhousvaltion rakentamiselle on Euroopassa perinteisesti vallitseva aito moniarvoisuus ja itsestään voimassa oleva kulttuurien moninaisuus, erikielisyys, erilaiset taloudelliset ja kulttuuriset olot sekä moraalikäsitykset.

Tämän me kansallismieliset eurooppalaiset haluaisimme säilyttää. Tällaisella aidolla arvopohjalla on oikeutus, sillä sillä on subjekti: kansakunta.

Suvaitsemattomuus tätä rikkautta kohtaan on kuitenkin kasvanut koko ajan, mutta myös vastarinta on voimistunut. Hallitustasolla muutoksia on nähty Italiassa, Itävallassa, Puolassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Tshekissä ja Unkarissa. Kansallismielisten puolueiden kasvuna muutos näkyy Norjassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa sekä myös täällä meillä Suomessa.

Päällimmäisenä vaarana Euroopan unionissa on, että yhteispäätösmenettelystä siirrytään määräenemmistöpäätösmenettelyyn, jolloin esimerkiksi verotuksellisia ratkaisuja ei tarvitsisi enää hyväksyä yksimielisyysvaatimuksen mukaisesti. Tämä kansallisvaltioiden yli käveleminen tulee ehdottomasti estää. Lisäksi pitäisi poistaa komission aloiteoikeus ja siirtää se neuvostolle.

Komission valtaa tulisi muutenkin vähentää ja siirtää hallitusten väliseen yhteistyöhön. Lisärahan kaataminen hallintobyrokratiaan ja virastoihin tulee lopettaa, ja unionin hallintorakenteet sekä budjetti pitää saattaa laihdutuskuurille.

Virastoista huvittavin on suuressa lasiseinäisessä pilvenpiirtäjässä toimiva Euroopan Petostentorjuntavirasto, joka on täytynyt perustaa tutkimaan EU:n sisäistä korruptiota. Viraston perustaminen kertoo byrokratian luomisesta torjumaan byrokratiaa, ja sitä johtaa poliittisessa palkintovirassa kokoomuksen Ville Itälä.

Monista äänestäjistä saattaa tuntua hullunkuriselta, että Euroopan parlamentin 751 jäsenestä vain 13 valitaan Suomesta. Niinpä niin. Jo tähän seikkaan sisältyy valuvika, kuten siihenkin, ettei komission jäseniä valita vaaleilla. Euroopan unioni ei tunnusta valtioiden eikä kansakuntien subjektiviteettia eikä kunnioita valtioiden suvereniteettia eikä itsemääräämisoikeutta. Jos näin olisi, jokaiselle jäsenmaalle myönnettäisiin yhtä paljon paikkoja ja vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa ja ryhmät järjestäytyisivät maakohtaisesti. EU on alun perin perustettu liittovaltiotavoitteelle.

Juuri nyt Euroopan maiden kansallismielisten puolueiden ja kansallista itsemääräämisoikeutta puolustavien ryhmien on erittäin tärkeää saada Euroopan parlamenttiin vähintään määrävähemmistön suuruinen kattaus edustajia, joiden kautta määräenemmistöpäätökset voidaan estää, mikäli ne otetaan käyttöön. Tilanne Euroopassa on muuttunut pakolaiskriisin, sensuurin ja EU:n harjoittaman sisäisiin asioihin puuttumisen takia niin, että enää ei tarvitse pelätä suureksi yhtenäiseksi ryhmäksi järjestymisen epäonnistumista, niin kuin kävi viime vaaleissa vuonna 2014.

EU:n ei tule myöskään ulkoistaa turvapaikkaprosessia unionin ulkopuolelle perustettaviin vastaanottokeskuksiin, sillä se merkitsisi valtioiden itsenäisen päätösvallan luovuttamista pois kansallisvaltioilta, YK:n viranomaisten käsiin. Kun asiaan yhdistettäisiin pakolaiskiintiöiden kasvattaminen ja katalysaattoriksi lisättäisiin GCM-liukkaria, tuloksena olisi Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan suuntautuva ilmasilta.

On selvää, että poliittinen vihervasemmisto, huvitteluliberaali porvaristo, kansainväliset kapitalistit ja niiden palveluksessa oleva valtamedia tekevät kaikkensa lavastaakseen näistäkin vaaleista yleiskommunistisiin ja globaaleihin asioihin keskittyvät ”ilmastovaalit”, vaikka tosiasiassa tässä päätetään nyt Euroopan maiden itsemääräämisoikeudesta ja kääntymisestä takaisin pois kohti liittovaltion sysimustaan syleilyyn vievältä tieltä.

Suurten linjausten ohella on huolehdittava tietenkin myös ilmastopolitiikan tekemisestä realistisilla ja oikeudenmukaisilla keinoilla. Päästöjä ei pidä arvioida suhteessa väestömäärään vaan suhteessa tuotettuihin hyödykkeisiin. Euroopan maiden ei tule hirttää talouttaan eikä teollisuuttaan ympäristödiretiiveihin eikä päästömaksuihin, jolloin hyvällä ympäristösuhteella toimiva teollisuutemme karkaisi ilmastopolitiikan vapaamatkustajina toimiviin kehitysmaihin.

Suomen ei tule tehdä ilmaston hyväksi enempää kuin muiden maiden etenkään, koska olemme tehneet jo. Myöskään Euroopan unionin ei pidä kiristää eikä kuristaa talouttaan ympäristöahdistuksen lietsonnalla tilanteessa, jossa enää 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä syntyy EU:ssa ja yli puolet liikakansoituksesta kärsivissä kehitysmaissa. EU:n tulisi asettaa kaiken kehitysapunsa ehdoksi se, että kehitysmaat laativat suunnitelman väestönkasvunsa lopettamiseksi ja kääntämiseksi laskuun sekä pysyvät siinä.

Perussuomalaiset haluavat edistää näitä edellä kuvailemiani tavoitteita, ja puolueellamme on nyt mahdollisuus saada Euroopan parlamenttiin kahden sijasta 3 tai jopa 5 edustajaa, mikäli asioista kiinnostuneet vaivautuvat äänestämään.

Joten käykäähän etsimässä mieleisenne ehdokas ja täyttämässä se äänestyslipukkeenne – jos ei muusta syystä niin siitä, että kanavoimalla äänenne Perussuomalaisille saatte poistoäänestettyä europarlamentista Sirpa Pietikäisen, Heidi Hautalan ja monen muun tapaisia sammuneita saunalyhtyjä, joista ei ole eikä ole koskaan ollut Suomen, suomalaisten eikä eurooppalaisten etuja ajamaan.

On myös tärkeää katsoa, millaisille ajatuksille äänenne annatte, ettei käy niin kuin vaaleissa yleensä, että ne eivät mene minkäänlaisille ajatuksille, vaan ainoastaan henkilöille. Älköön kuitenkaan kukaan perussuomalainen tulko minulle vaalien jälkeen sanomaan, että ei äänestänyt näissä europarlamenttivaaleissa, sillä nämä ovat Suomen eduskuntavaalejakin tärkeämmät vaalit.

Ja lopuksi vastaus siihen, miksi en ole itse ehdokkaana europarlamenttivaaleissa. Tämä johtuu eduskuntavaalien vaatimattomasta henkilökohtaisesta tuloksestani (selitys täällä), jonka vuoksi vetäydyin oma-aloitteisesti enkä tavoitellut ehdokkuutta. Näin toivon puolueen saavuttavan vaalissa mahdollisimman hyvän tuloksen. Koin siis velvollisuudekseni antaa sijaa laajempaa kannatusta nauttiville perussuomalaisille ehdokkaille, jotka saksaa, ranskaa ja valtiofilosofiaa kenties paremmin taitavina suoriutuvat tehtävistään sujuvammin Brysselissä.

Oman kannatukseni puuttuminen puolestaan johtuu lähinnä yhdestä syystä. Valtamedia ei myönnä näkemyksilleni vähäisintäkään julkisuutta vaan pitää toimintaani tahallisesti pimennossa estääkseen filosofiani esittämisen ja kannatuksen hankkimisen tuttavapiiriä laajemmilta kansanjoukoilta. Harmillista on, että nykyisestä paitsioon asetetusta asemastani en voi mitenkään asioihin vaikuttaa.

Saattaa olla, että otan vielä jatkossakin kantaa muutamiin poliittisiin kysymyksiin, mutta tämän teen vain seuraavasta syystä. Muissa puolueissa omaa väistymistäni toivotaan niin himokkaasti, että tämä ikään kuin kehoittaa, velvoittaa ja pakottaa minua viivyttelemään poistumistani politiikan näyttämöltä.

Mikäli joku kysyy, missä olen, olen edelleenkin joko kirjoittamassa tutkimusta, maantiepyöräilemässä tai vuohipaimenena Suomen maaseudulla.

Toimintaresurssini Suomen Perustassa päättyy ensi elokuussa, minkä jälkeen minulla ei ole penkkiä puolueemme katon alla. Tämän jälkeen elämäni jatkuu työviranomaisten laupiaassa varjeluksessa, mikä kertokoon yliopistohallinnon tavasta potkia itseään oppineempia.

Harmikseni muut puolueet ovat pyrkineet eristämään puolueemme poliittisesti ja media julkisessa sanassa.

Yliopistolla taas en voi toimia, sillä filosofian oppiainetta hallitsevat ruotsinkielinen professori Thomas Wallgren (sd.) ja suomenkielisiä professorinvirkoja italialaissyntyinen nollatutkija Sara Negri ja romanialaissyntyinen Gabriel Sandu, joka jo vuonna 2003 toivotti minut tervemenneeksi. Toisen väittelyaineeni sosiaalipsykologian professorinvirkaa puolestaan hallitsee venäläissyntyinen Inga Jasinskaja-Lahti.

Valtiotieteellisessä pitävät värisuoraa yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo (vihr.), julkisen talouden professori ja Vasemmistoliiton perustajajäsen Markus Jäntti, poliittisen historian professori ja SKP:n entinen jäsen Kimmo Rentola, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki (vas.) ja yleisvasemmistolaiseksi blogissaan tunnustautuva professori Teivo Teivainen. Tampereen yliopistokin on palkittu lähettämällä sinne filosofian professoriksi vasemmistoliittolaisena aggressiivisesti esiintyvä Panu Raatikainen. Vihervasemmiston etäispäätteiden luetteloa yliopistomaailmassa olisi helppo jatkaa. Yliopistolla minua vastassa on siis Kremlin muuri.

Yliopistoille ei ole tietenkään eduksi olla vihervasemmiston puoluetoimistoja, vaan niiden tulisi olla parlamentteja, joissa on edustettuina erilaisia yhteiskuntanäkemyksiä.

Tämän tietäessänne teille ei tarvinne selittää, millainen monikulttuurinen helvetti tuo meille suomalaisille alun perin perustettu ja meidän verovaroillamme ylläpidettävä yliopistolaitos on. Eikä ketään siellä olevaa voi enää toivottaa painumaan yhtään mihinkään, sillä he ovat siellä jo, kun ulkomalaisten opiskelijoiden määräkin aiotaan nostaa eräissä yksiköissä 40 prosenttiin, mikä tarkoittaa suomen kielen hautaamista kansainvälisten tappajakielten alle. Kyseessä on kulttuurivalloitus, mikä käy ilmi myös tulijoiden poliittisen vallan tavoittelusta.

Mainittakoon, että Jukka Hankamäki ei ole parodiahahmo eikä fiktiivinen henkilö. Käänteisen syrjinnän postkolonialistisista ilmirakenteista toistuvasti raportoivana olen todellinen ihminen, jolla todistettavasti on esimerkiksi vaalikelpoisuus. Oloni median ja viranomaisten minulle langettamassa kuolemankaltaisessa tilassa kuitenkin jatkuu, eikä salamurhaajieni siitä saama mielihyvä poikkea mitenkään oikeasta käänteisen syrjinnän aikaansaamasta likvidoinnista, kunnes viimeisenä päivänä tulen tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Pateettisuutta tavoittelematta ja marttyyriytta välttäen (marttyyreiksikaan ei asetuta vaan tuomitaan) voin todeta, ettei asemani poikkea mitenkään Алекса́ндр Солжени́цын:n asemasta. Vain toisinajattelijoiden Nobel-palkinto, sananvastuutuomio, puuttuu.

Toivotan kaikille kannattajilleni, tukijoilleni ja vastustajilleni oikein hyvää kesää.


Eurooppa-päivänä eli voiton päivänä 2019, mutta kuka voittaa?

Jukka Hankamäki
FT, VTT

---

Euroopan unionia koskevista ajatuksistani kirjani Kuinka Suomi korjataan? – Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu luvussa 9.

Tämän vuoden vaaleissa EU tekee U-käännöksen

Tänä vuonna ovat ainakin kahdet mutta mahdollisesti myös kolmet vaalit, ja vuoden puolivälissä alkaa Suomen EU-puheenjohtajakausi.

Se puolestaan vaatisi, että hallitus olisi viimeistään juhannukseen mennessä koossa ja toimintakykyinen, jollaista siitä ei ilman Perussuomalaisia tule.

Eurooppa-tiedotuksen sivuilla sanotaan huvittavasti, että ”[...] uusi hallitus saa EU-puheenjohtajuuden melkein heti hoitaakseen”. Väitteen voisi kääntää muotoon, jossa se olisi tosi: EU-puheenjohtajuus saa melkein heti Suomen hallituksen muodostamisen hoitaakseen.

Suomalaisille tullaan varmasti teroittamaan, miten tärkeää koko raihnaisen unionin kannalta on, että jäsenmaiden hallituksissa ei ole yhtään puoluetta, joka hangoittelee EU-federalismia ja keskittämispolitiikkaa vastaan. Muuten uhataan sakoilla ja sanktioilla, niin kuin on jo nähty.

Perussuomalaisen oppositiopolitiikan kannalta unelmahallitus olisi Kokoomuksen, Sdp:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden yhteishallitus, joka sisältää tarpeeksi repiviä ideologisia ristiriitoja avatakseen meille tien jättiläisjytkyyn tulevaisuudessa. Mutta Suomen kannalta kyseinen hallituspohja olisi katastrofaalinen eikä siksi toivottava.

Pian eduskuntavaalien jälkeen ovat myös Euroopan parlamentin vaalit, joiden teemat vaikuttavat varmasti jo eduskuntavaaleihin. Perussuomalaiset tarjoaa niissä jotakin, mitä muilla ei ole antaa: U-käännöksen pois liittovaltiopolitiikan tieltä kohti vapaakauppaliitoksi kavennettua unionia, joka vartioi paremmin ulkorajojaan ja laittaa laittoman maahanmuuton kuriin.

EU-puheenjohtajuus tarkoittaa, että puheenjohtajamaa johtaa puhetta neuvoston kokouksissa työryhmistä ministerikokouksiin, lukuun ottamatta Eurooppa-neuvostoa eli EU:n huippukokousta, jolla on oma vakituinen puheenjohtaja, ja ulkoasiainneuvostoa, jolla on nykyisin oma ”korkea edustajansa”, eli yhteinen ”ulkoministeri” liittovaltiopolitiikan eräänä epäonnistuneena alkusointuna.

Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa kovalla turbulenssilla, sillä Eurooppa-neuvostossa käsitellään kesäkuussa komission viisivuotissuunnitelmaa. Härdelli jatkuu koko kauden, sillä EU-parlamentti kokoontuu heinäkuussa 2019, jolloin alkaa komissaarinvirkojen ja korkeiden EU-virkojen täyttörumba. Uusi komissio aloittaa vasta marraskuussa.

Huomatkaa EU-byrokratian kieli, joka muistuttaa elävällä tavalla Neuvostoliitosta (”viisivuotissuunnitelma”, ”komissaarit”). Käytin komissaarinvirkojen täyttöprosessista täsmällistä ilmausta ”rumba”, sillä komission jäseniä ei valita kansanvaltaisesti vaaleilla, mikä sekin tuo mieleen sosialistiset totalitarismit.

Helpotusta valtioneuvoston kanslian, varta vasten perustetun ”puheenjohtajuussihteeristön” ja Brysselin Suomen-edustuston työn tuoksinaan luo se, että Suomen puheenjohtajakauden alkuun mennessä brexitin pitäisi olla päätöksessä, mitä se ei välttämättä ole.

EU:n puheenjohtaminen on myös kallista. Noin 90 kokouksesta koostuva kausi maksaa Suomelle 70 miljoonaa euroa, joilla pyörittäisi vastaavan ajan keskikokoista yliopistoa.

Julkaistessani pikapuoliin eduskuntavaaliteemani, vaadin siinä myös EU:lta selvää suunnanmuutosta ja koko konglomeraattia kulukuurille.

Kaivattu muutos myös tulee, sillä suurikin laiva uppoaa pitkässä ajassa, jos pohjassa olevaa reikää ei pian tukita. Sitä ennen kaikki on vain Titanicin kansituolien järjestelyä EU-eliittiin kuuluvan rolextariaatin kesken samalla, kun liekit nuolevat Wienin portteja filharmonikkojen sulosointujen tahdissa. Erona EU:n nykytilanteeseen on vain se, että Titanicissa olivat valot päällä.

Vasemmisto ja EU:n arvopohja

Poliitikon burn out voi tietenkin kertoa väsymyksestä. Koska ammattipoliitikot ovat kovapintaisia ja teflonilla kyllästettyjä pukareita, loppuun palaminen kertoo yleensä kuitenkin aatteellisesta kriisistä, toisiin ajatuksiin tulemisesta, valheellisten menetelmien tehon menetyksestä ja siitä, että totuus pyrkii esiin.

Poliitikon luovuttaminen on melkein yhtä tehokasta kannatuksen kalastelua kuin poptähtien taipumus kertoa masennuksestaan juuri ennen uuden levynsä julkaisemista. Burn outista mainitseminen kuuluu tunnetusti ansioluettelon kärkipäähän, mielellään kursiivilla ja lihavoidusti painettuna. Suomessa on myös valittu tasavallan presidentin virkaan henkilöitä, jotka ovat väittäneet luopuvansa kaikesta vallasta.

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon luovuttaminen ei ollut masentava uutinen kenellekään muille kuin vihreille itselleen, ellei nyt ajatella niitä vihreiden äänistä kilpailevia vasemmistopuolueita, jotka saavat ehkä vähemmän toverillisen haastajan. Hän ei ollut johtajatyyppiä, näkihän sen.

Jani Toivolan (vihr.) luovuttaminen taas oli timanttinen idea, joka tuli mieleen juuri 22 000 euron taksilaskun ja asuinpaikalla keinottelun paljastuttua.

Valtamedian mielestä myös Liisa Jaakonsaaren (sd.) päätös olla asettumatta ehdokkaaksi europarlamenttivaaleissa oli suuri uutinen, jota rummutettiin kaikilla kanavilla. Jopa Kokoomuksen verkkouutiset antautui kirjoittamaan aiheesta näin:

”On jäsenmaita, jotka eivät jaa arvopohjaa, kuten oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, Jaakonsaari viittasi Ylen Ykkösaamun haastattelussa Puolaan ja Unkariin.” Ylen ohjelmassa Jaakonsaari murehti Euroopan unionin hajoamista todeten myös: ”Italia on viimeisin esimerkki siitä, että he viis veisaavat Euroopan yhteisistä taloussäännöistä ja muusta.”

Filosofian ja yhteiskuntatieteiden piirissä on tavattu ajatella, että mitkään arvot eivät toteudu yhteiskunnassa sellaisinaan: toivomalla tai julistamalla. Arvoja, ihanteita tai normeja ei voida taikoa tosiasioiksi heittämällä lampeen lantteja ja toivomalla, että tuloksena saataisiin kukkeaa kehitystä.

Sen sijaan yhteiskunta on prosessi, eräänlainen koneisto. Kun koneen yhdestä päästä laitetaan sisään arvoja, toiveita tai muita ihanneyhteiskunnan valmistusaineita, ne prosessin kuluessa voivatkin muuntua niin, että koneiston toisesta päästä tulee ulos aivan muuta kuin oli odotettu.

Esimerkiksi kun kristillisdemarien Angela Merkel yrittää luoda suvaitsevaista yhteiskuntaa kätilöimällä Saksaan suurin määrin pakolaisia ja sanoo, että maahanmuuttoa on lisättävä, jotta rasismi ei nousisi, hän menettelee dynamiittityhmästi, sillä hän ei ymmärrä yhteiskunnan prosessuaalista luonnetta.

Hän ja hänen kaltaisensa eivät pysty ymmärtämään, että toiveet eivät muutu tosiasioiksi lähettämällä pakolaislaumojen perään direktiivejä, joissa kantaväestöjä ripitetään olemaan heille kilttejä, vaikka maailma ympäriltä räjähtäisi. Ei siis ihme, että myös Merkel-mummu vahvisti juuri tappionsa ja totesi, ettei asetu enää ehdolle puoluejohtajaksi eikä liittokansleriksi. Aiheuttamansa ongelmat kaatuvat muiden käsiin.


Itsensä kumoava eurooppalainen demari-ideologia

Silloin kun arvojen, kuten ihmisoikeuksien, vapauden tai suvaitsevuuden selässä ratsastaen tuotetaan yhteiskuntaa, joka oikeasti onkin eripurainen, vihamielinen, ristiriitainen ja pahoinvoiva, on kyse ideologiasta, ei siis arvoista ollenkaan vaan: i-de-o-lo-gi-as-ta.

Ideologian tunnusmerkki on sekä marxilaisen että billigiläisen teorian mukaan se, että symbolisella tasolla esitetyt ihanteet johtavat todellisessa elämässä niiden täydelliseen vastakohtaan.

Näin on käynyt, kun väestöjen vapaa liikkuvuus on vetänyt sananvapauden huurteeseen. Näin on käynyt, kun valistusaatteista ammentava veljellinen demarifilosofia on luonut otollisen maaperän kiilusilmäiselle muslimiterrorismille johtaen kaiken kansan tarkkailemiseen sekä yksityisyydensuojan pois korventamiseen. Ja näin on käynyt, kun EU:n paljon mainostetut arvot ja ihanteet ovat kääntyneet päälaelleen melkein joka ikinen, aidon marxilaisen dialektiikan mukaisesti.

Myös Michel Foucault ajatteli vallasta, vapaudesta ja normien luonteesta niin, että Valistuksen ihanteet eivät ole mitään sellaista, mikä voitaisiin mieltää esineen tai tuotteen kaltaiseksi ja ojentaa politiikan kuluttajille.

Niitä ei siis voida luoda julistelemalla, kuten arvofilosofian ihmemaassa seikkaileva Liisa Jaakonsaari näyttää ajattelevan suuressa viisaudessaan.

Sen sijaan nämä käsitteet ovat suhdekäsitteitä. Valta ei ole potentiaali vaan rajankäyntiä esimerkiksi sananvapautta koskien, jolloin jo rajanveto sinänsä vesittää koko sananvapauden idean. Koska mitään yhteisiä kriteerejä ei ole, vain valta voi määrätä, missä rajat kulkevat. Valta on siis tuo raja.

Samoin vapauskaan ei ole potentiaali, jota voitaisiin julistaa tai jakaa valistusfilosofien kauhalla tai vallankumousfilosofien armeliaisuudella. Tuloksena moisesta hurmoksesta on ollut robespierremäisiä hirmuhallintoja, joiden vuoksi monilta on pudonnut pää.

Sen sijaan vapaus on aina vapautta jostakin tai vapautta johonkin ja siten relatiivista. Kaiken yläpuolella on tietenkin ihmisen henkinen vapaus, joka on ehdotonta, luovuttamatonta ja mahdotonta pidätettäväksi pois, niin kuin sananvapauden pitäisi olla. Sen tosin ymmärtää vain 20 vuotta vuorilla viettänyt yli-ihminen – ei kukaan sellainen, joka on viettänyt vastaavan ajan Brysselissä.


EU kuristuu liittovaltiopolitiikan silmukkaan

Euroopan unioni ei ole hajoamisen partaalla siksi, että ”Italia viis veisaa Euroopan yhteisistä taloussäännöistä ja muusta”, vaan siksi, että Euroopan puoliksi oppineet poliitikonplantut ovat laittaneet Euroopan maille kuristussilmukan kaulaan ja taivutelleet erilaisia kansantalouksia ja kulttuureita elämään yhteisten sosiaalidemokraattisten ja internationalististen sääntöjen alla.

Olen toki samaa mieltä siitä, että Euroopan unioni natisee liitoksistaan, mutta syy ei ole se, että omille teilleen lähdössä olevat maat eivät jakaisi yhteistä arvopohjaa.

Muun muassa Puola ja Unkari jakavat tasan tarkkaan yhteisen eurooppalaisen arvopohjan, johon kuuluvat esimerkiksi kansallinen itsemääräämisoikeus, omakulttuurisuus ja kantaväestöjen ihmisoikeuksien sekä vapauden kunnioittaminen.

Juuri nämä maat osoittavat toiminnallaan, mitä vasemmistonkin palvomat valistusihanteet oikeasti merkitsevät. Ne tarkoittavat kykyä päättää itsenäisesti ja kansanvaltaisesti valtioiden omasta väestöpolitiikasta. Ne merkitsevät riippumattomuutta ylikansallisesta vallankäytöstä ja oikeutta päättää päämääristä ja tavoitteista kansallisvaltioiden sisällä, itsenäisesti.

Nämä ihanteet tosin eivät toteudu missään vasemmistolaisessa ajattelussa vaan lähinnä Euroopan nykyaikaisissa kansallismielisissä puolueissa ja liikkeissä.

En moiti tässä yhteydessä vihervasemmiston äänestäjiä enkä kannattajia, sillä he ovat harhaanjohdettuja. Heidän hakoteillä hoipertelunsa johtuu siitä, että heillä on koko Euroopan laajuisesti aivan surkeat johtajat, jotka eivät ymmärrä poliittisesta teoriasta eivätkä yhteiskuntafilosofiasta yhtään mitään.

Tämä on syynä koko EU:n alennustilaan. Euroopan unionin ideologista syväunta osoittaa, että EU:sta on tullut muodollisesta kansanvaltaisuudestaan huolimatta erittäin epädemokraattinen.

EU:n sisällä tunnustetaan vain yksi tie, ja se on integraation ja federalismin jatkuva syventäminen. Sillä ei ole tekemistä minkään filosofisesti perustellun arvopohjan kanssa. Jäsenvaltioiden määräileminen, komentelu ja rankaiseminen eivät voi olla demokratian ihanteiden mukaisia.

Mikään kansanvaltainen organisaatio ei voi olla myöskään sillä tavoin vaihtoehdoton, että se tunnustaisi vain yhden tien. Ja tämä tie johtaa aina vain syvemmälle liittovaltion ja eurotalouden sysimustaan syleilyyn.


EU-eliitin tuhoisa liittovaltio- ja keskittämispolitiikka

Euroopan unionin hajoaminen on harmillista, sillä unionilla olisi paljon tehtävää esimerkiksi ulkorajojen vartioimiseksi ja pakolaisten käännyttämiseksi, mutta juuri tätä tärkeää työtä unioni ei tee. Unionin idea olisi edustaa eurooppalaisten kantaväestöjen etua eikä toimia globalisaation ja väestönsiirtojen asianajajana. Koska unionin yhteinen idea ei toteudu, se on muuttunut kelvottomaksi.

”Populistisiksi” haukutut kansallismieliset puolueet edustavat nykyisin totalitarismin vastaisuutta omassa kansanvaltaisuudessaan. Siksi niitä on syytä pitää demokratian airueina.

Todellinen totalitarismin muoto onkin nyky-Euroopassa Euroopan unioni. Se on kaikkien aikojen ensimmäinen Euroopan kattava päätöksentekojärjestelmä, jonka ei tarvitse pyytää säädöksilleen hyväksyntää kansallisista parlamenteista ja jonka keskeisiä vallankäyttäjiä (komissaarit) ei valita kansanvaaleilla.

Puhe EU:n demokratiavajeesta ja korjaamisesta kansanvaltaisemmaksi on palturia, sillä EU:lla ei ole omaa kansakuntaa, vaan se koostuu useista kansakunnista, joita erottavat kymmenet eri kielet, kulttuurit ja arvomaailmat. EU ei siis ole vain kommunistinen versio USA:sta, vaan se on aidosti Neuvostoliiton kaltainen.

Näin ollen EU ei ole vain epädemokraattinen, vaan se on suorastaan demokratian vastainen luomus. Sen 600-miljoonaista väestöä on mahdotonta hallita demokraattisesti, sillä yhteistä intressiä ja tahtotilaa on toivottoman vaikeaa löytää.

Yhteinen päämäärä voisi löytyä rajavalvonnasta ja ulkoisesta turvallisuudesta, mutta näillä alueilla EU näyttää tekevän kaikkensa, että rajat pidettäisiin auki kansakuntien ja väestöjen vaihtamiseksi Euroopassa.

Ei siis ole ihme, että niin sanotut ääriliikkeet nousevat myös kansallismieliseltä pohjalta. Ne eivät ole kuitenkaan itse itsensä syy, vaan ne ovat seuraus EU:n harjoittamasta kansanvallan ryöstöstä ja maahanmuuton lietsonnasta, joka on johtanut kantaväestön ja siirtolaisten välisiin arvo- ja eturistiriitoihin.

Euroopan unionia eivät hajota Puolan, Unkarin, Tshekin, Slovakian, Itävallan ja Italian kaltaiset tottelemattomat maat, vaan ne EU:n komission ja parlamentin poliitikot, jotka pakottavat eri mieltä olevat kansakunnat erilleen omalla yksisuuntaisella ja yksisilmäisellä politiikallaan. Heihin kuuluu erityisesti pääkomissaarin virkaa tavoitteleva todellisuuspakolainen Alexander Stubb.

Juuri sitä työtä myös Liisa Jaakonsaari on oman sukupolvensa edustajien kanssa ollut EU:ssa tekemässä. Ei siis ole ihme, että havaitessaan työnsä tulokset valta alkaa polttaa käsissä ja hellankoukusta tekee mieli päästää irti.

Poliitikon luovuttaminen on tietenkin raskas isku kannattajille, ja he pettyvätkin yleensä enemmän kuin johtajansa, joka on koko ajan tiennyt tai aavistanut oman bluffinsa.