31. maaliskuuta 2019

MTV3:n väittelykisasta – Miksi voitin?


MTV3 lähetti puoluetoimistoille helmikuussa kyselyn, jossa tiedusteltiin osallistujia eduskuntavaalien väittelykisaan nimeltä Sinustako kansanedustaja?

Myös perussuomalainen puolue sai esittää muutamaa sopivaksi katsomaansa ehdokasta MTV3-kanavalle, joka valitsi jokaisesta puolueesta kaksi ehdokasta esikarsintaan.

Heistä toisen MTV3:n oma ”asiantuntijaraati” valitsi sitten loppukilpailuun, jossa kilpailijat väittelivät muiden puolueiden ehdokkaita vastaan.

Koska olen parikin kertaa onnistunut väittelemään tohtoriksi, Perussuomalaisten puoluetoimisto esitti MTV3:n kilpailuun muiden muassa minua. MTV3 puolestaan karsi minut pois välittömästi eikä valinnut minua edes esikarsintaan. Tämä on omituista, koska minun pitäisi olla kelpo väittelijä.

Riikka Purran lisäksi kukaan muu puoluetoimistomme esittämä ehdokas ei kelvannut MTV3:lle, vaan kanava kutsui puoluetoimistomme ehdottamien henkilöiden ohitse esikarsintaan Sebastian Tynkkysen.

Ei ollut huono valinta hänkään, koska onhan Sebulla some-julkisuutta, ja hän on esiintynyt Big Brother -ohjelmassa, joten TV-kanava halusi ilmeisesti hyödyntää hänen julkisuusarvonsa.

Riikasta ja Sebusta jatkoon selvisi Riikka, joka suoriutuikin kisasta loistavasti, joten hän olisi ansainnut voiton. Koska kaikki valta kilpailussa kuului tuomaristolle, kanava onnistui hävittämään Riikan loppukilpailussa.

Kuten nyt tiedämme, raati hävitti Riikan loppusuoralla väittelyssä kristillisdemarien Aki Ruotsalaa vastaan, sillä onhan maahanmuuton vastustaja aina pudotettava, olkoonpa vaikka vastassa henkilö, jonka mielestä homoja ei ole olemassa.

Siinä näyte MTV3:n suosimasta argumentaatiotaidosta. Julistaessaan Aki Ruotsalan loppukilpailun voittajaksi MTV3 kruunasi parhaaksi väittelijäksi seksuaalisen rasistin. Miksi valtamedia ei puhu mitään tästä?

Ainoa oikeanlainen menettely olisi ollut avata kilpailu yleisöäänestykselle, jolloin katsojat olisivat voineet päättää voittajasta.

Johtopäätökseni (1) on, että kanavan toimittajat tai tuomaristo oikeastaan kruunasivat minut voittajaksi. He pitivät minua niin ylivoimaisena, etteivät katsoneet tarpeelliseksi valita minua ensimmäiseenkään väittelyyn.

Toiseksi (2) he halusivat varmistaa, ettei finaalia voita kukaan perussuomalainen. Niin kuin ei nyt voittanutkaan. Koko kilpailu oli valtamedialle tyypilliseen tapaan masinoitu.

Kolmanneksi (3) säästyn häpeältä, koska ei tarvinnut tulla tuomariston tahallaan hävittämäksi.

Ja neljänneksi (4) ei tarvinnut taaskaan alistua apinaksi valtamedian peliin.

No, enpä olisi kovin mielelläni mennytkään kinaamaan kirkassilmäisten vihreiden tytön tylleröiden kanssa mainostelevision studiolle. Omasta mielestäni politiikan olemus ei ole kiistely, päälle huutaminen eikä kinaaminen kelloa vastaan.

Politiikan olemus koostuu johdonmukaisesta ja järkevästä ajattelusta sekä perusteellisesti pohditusta ohjelmasta, poliittisesta toimintakyvystä, kansalaisten kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä sekä johtamistaidosta.

Kun on aikanaan miettinyt jonkin asian loppuun asti, ei tarvitse vikistä kaiken maailman vihreiden ja vasemmistolaisten maailmanparantajien ideoita vastaan.

Mutta valtamedian ohjelmissahan ei ole kyse mistään tiedonvälityksestä vaan ”asiaviihteestä”, josta on vaikea sanoa, kumpaa se on: asiaa vai viihdettä? Sanoisin, että se on itsensä ylittävää parodiaa ja populismia.

Harmi vain, että mitättömällä julkisuudella sahataan silmään äänestäjiä median kolistellessa tyhjiä tynnyreitä.

Sen sijaan omista ohjelmistani ja poliittisesta linjanvedostani valtamedia on pysynyt hipi hiljaa, niin kuin aina. Tämä onkin taannut minulle hyvän tilaisuuden kertoa ajatuksistani kirjojen ja sosiaalisen median kautta ilman häiritsevää mustamaalausta.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

29. maaliskuuta 2019

Äänestäjän käsikirja – Mitä kansalaisen kannattaa tietää?


On paljon asioita, joita äänestäjien tulisi tietää voidakseen tehdä oikeita ratkaisuja.

Vaalikirjani Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu antaa tukea omien valintojen tekoon.

Tarjoan faktatietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen syy–seuraus-suhteista sekä autan tunnistamaan julkisen keskustelun yleisimmät väärinkäsitykset ja pötypuheet.

Päätin julkaista poliittiset näkemykseni ja ohjelmani kirjana, koska meistä perussuomalaisista levitetään perättömiä näkemyksiä valtamediassa, ja kansalaisia johdetaan harhaan niin maahanmuuttopolitiikassa kuin ilmastopolitiikassakin.

Nyt ei ole kyse esimerkiksi siitä, onko pakolaisuudelle joitakin perusteita, eikä siitä, vaikuttaako ihmisen toiminta ilmakehään vai ei.

Nyt on kyse siitä, mitä kaikki maksaa sekä siitä, keiden tai minkä valtioiden pitäisi kantaa vastuu ja missä laajuudessa. Juuri tästä politiikassa on kyse.

Periaatteeni on, että vain sitä jaetaan, mitä on. Jakamisessa on tärkein, eli suomalaisten ihmisten etu, asetettava kaiken muun edelle. Jaettavaa kakkua pitää kasvattaa työllisyyttä ja työn tuottavuutta parantamalla.

Näitä asioita ei edistetä moraaliposeerauksella eikä hyvesignaloinnilla, ei Angstia kylvämällä eikä katteettomilla lupauksilla, vaan tekemällä oikeat johtopäätökset ja toimimalla.

Vaalikirjani voit lukea tämän linkin takaa.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

28. maaliskuuta 2019

Miten vakuutan maahanmuuttokritiikillä eripuoluelaiset?


Koska näytän nauttivan kannatusta tai ainakin kiinnostusta yli puoluerajojen, minulta kysytään usein, miten aion vakuuttaa eri puolueiden äänestäjät maahanmuuttokritiikin tarpeellisuudesta.

Aristoteleen mukaan argumentti on retorisesti tehokas, kun se myötäilee yleisön tai vastaanottajien ajatusmaailmaa ja sanastoa sekä mahdollista sosiaalista kuplaa. Asiat pitää selittää ihmisten omalla kielellä. Tässä tulee muutamia lähestymistapoja, joiden uskon purevan.


Kokoomuslaisille:

Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää eivät blingikorut, iPhonet eivätkä Kela Goldit joten maahanmuutto ei ole rikkaus vaan hyväosaisilta pois!


Kepulaisille:

Ei pidä tehdä lehmänkauppoja eikä ostaa sikaa säkissä vaan laittaa sähköpaimenia tiluksille, tahi muuten valjastetaan kärryt hevosen eteen ja astuu vieras taloon kuin torppaan livahtaen kuin koira veräjästä. Joten nyt tämä lypsäminen kyllä loppuu, sillä sitä kylvää mitä niittää, ja on sadonkorjuun aika.


Rkp:läisille:

Flyktningmigrationen måste också begränsas nu, eftersom de svensktalande kommunerna inte accepterade kareliska evakuerade efter kriget, när Veikko Vennamo var ordförende för bosättningsutskottet. [Myös nyt pitää rajoittaa pakolaisten maahanmuuttoa, sillä ruotsinkieliset kunnat eivät ottaneet vastaan Karjalan evakkoja sodan jälkeen Veikko Vennamon ollessa asutustoimikunnan puheenjohtaja.]


Sosiaalidemokraateille:

Koska monet ovat jo unohtaneet, mitä hienouksia Sdp sai aikaan viimeksi hallituksessa ollessaan, on ay-liikkeen ja työelämätasa-arvon kannalta tärkeää, että Sdp ajaa aloitetta ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi yhdessä EK:n kanssa.


Vasemmistoliittolaisille:

Graffitiräppi

Jotta kavereina pysyttäis face to face,
on tärkee sanoo rajalla seis, seis.
Voi muuten venähtää kaikilta naama,
kun Marskil on allaan ratsuna laama.

Ei tarvita uutta alpakkakeisii,
se hurjan on muutenkin netissä kreisii.
Kukaan nettiä omistaa ei saa,
eikä toisia siellä feidaa.
Muuten on reppana kapitalisti
eikä suvaitsevainen nisti.

Järkeä kurja on ilmiantaa,
pukkina huvikseen tiedoksi kantaa.
Turha siis itsestään liikoja luulla,
hyvä on muitakin toisinaan kuulla.

Mieluummin dumpaa siis jointtisätkäs,
jottei käy niin, että nettis pätkäs.
Se varmaan myös sua itseäs pännii,
jos joudun sut ghostaan taikka bänniin.

Moraalia, hyvettä, mainetta nostaa,
jos voi muiden puolesta kostaa.
Mut logiikka huono on Robin Hoodeil,
kun maksaa sen toiset näillä huudeil.
Poseeraus kuittaa siis kukkarostas.
Kuka sen sulle muuten ostas?

Itse siis itsesi deletoi,
muitta mutkitta ignoroi.
Sitten sä oot kuin myynyt maasi:
sopii fraasi ”rahat maahan kaasi”.
Metodina jolla on sabotaasia,
kohteena olkoon Siperia, Aasia. – Yo!


Vihreille:

Paperittomien (ympäristösertifikaatilla tai ilman) esteetöntä kulkua on hillittävä ilmastonmuutoksen vuoksi, sillä väestöjen siirtyminen pohjoisemmaksi on energiaintensiivistä, kasvattaa hiilijalanjälkeä ja tuottaa kasvihuonepäästöjä sekä yhdyskuntajätettä, jota kotikompostointi ei riitä biohajottamaan saati uusiokäyttämään hiilinieluissa. Siksi myös turvapaikanhakijat tulisi kierrättää palautusprosessissa tai hyödyntää heidän työvoimansa yhteiskäyttöisessä alustataloudessa.


Kristillisdemareille:

Sanassa (ei kaupunki) meitä kehotetaan varomaan vääriä profeettoja. Voimme siis käydä uskontaistoon vailla huolta, sillä vastaanottavuutemme ja armeliaisuutemme riittämättömyydestä johtuvan syyllisyytemme sekä oman puutteellisuutemme keskellä meitä kuitenkin lohduttaa tieto, että horjataessamme luojamme syliin on 1600-luvun kaakaovelkammekin viimein maksettu.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

27. maaliskuuta 2019

Kokoomuksen ”maahanmuuttorealismi” on synkeä bluffi


Helsinki on köyhien ja asuntoriistettyjen ihmisten suurkaupunki, jossa on paljon Kokoomusta äänestäviä ja mielikuvitusrikkaita ihmisiä. Olen kohdannut vaalikentillä liikkuessani usein väitteen, että olet oikeassa kaikessa mitä sanot vaalikirjassasi, mutta puolueesi vain on väärä.

Heidän mielestään pitäisi kuulemma edustaa Kokoomusta, koska puolueella on kauheasti vaikutusvaltaa Helsingissä ja kokoomuslaisilla on kauneimmat vaatteet.

Usein sanotaan, että Perussuomalaisia ei kannata äänestää, vaikka meitä ja näkemyksiämme kannattaisikin. Syynä on käsitys, että puolueemme ei päätyisi hallitukseen kuitenkaan. Tämän takana on muun muassa Kokoomuksen pyrkimys eristää meidät politiikasta.

Kokoomuslaiset kauppaavat itseään nyt Perussuomalaisten maahanmuuttoagendalla ja vannovat, että Kokoomuksen kautta ääni vaikuttaa paremmin, kun puolue menee hallitukseen.

Totuus on aivan päinvastainen. Kokoomuksella on ollut aikaa näyttää, mihin se kykenee järkevän, vastuullisen ja rajatun maahanmuuttopolitiikan tekijänä. – Ei yhtään mihinkään. Puolue on kolmen sisäministerinsä toimesta pitänyt ovia apposen auki kaikille tulijoille täysin valikoimattomasti. Kyseessä on puolueen linja, sillä se on ollut jo usean ministerin (Risikko, Orpo ja Mykkänen) tahto.

Sama näkyy Kokoomuksen suhtautumisessa autoiluun. Mainoksissa lupaudutaan olemaan autoilijoiden asialla, mutta teot ja poliittiset kannanotot puhuvat aivan muuta.

Sellainen äänestäjä, joka uskoo tuota vedätystä, ei huomaa, miten Kokoomus pettää. Hän antaa Kokoomuksen jymäyttää itseään ja uskoessaan pettää myös itse itseään! Itsepetos taas on petoksista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan. Muistatte kai, kuinka Kokoomus petti ensi töikseen myös koulutuslupauksen saadakseen rahaa äkillisesti kasvaneisiin maahanmuuttokuluihin syksyllä 2015.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Vaalikentillä liikkuu Wille Rydmanin ja Atte Kalevan kaltaisia kannatuksen kalastelijoita, jotka roolipelaavat Perussuomalaisten agendalla. Heidän pääaseensa on puolueeseemme kohdistettu epäluulo, että Perussuomalaisille annettu ääni ei päätyisi hallitusvaltaan ja että Kokoomukselle annettuna myös maahanmuuttokriitikon ääni menee muka paremmin perille.

Tosiasiassa Kokoomuksen roolipelaajille annettu ääni päätyisi samaan kasaan Orpon, Mykkäsen ja Stubbin edustaman linjan kanssa, eli jatkuvan, turvallisen ja järjestelmällisen (GCM) maahanmuuton edistämiseen.

Ja se linja on sama, jonka jo Jyrki Katainen möläytti arvioidessaan Suomen tarvitsevan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä (asian voi muistin virkistykseksi kerrata täältä). Sairaanhoitajille vuonna 2007 antamansa 500 euron palkankorotuslupauksen Katainen kuittasi määräämällä hoitajat pakkolailla töihin.

Paha sanoa, mutta tämä on sitä Kokoomuksen markkinoimaa ”realismia”, toiselta nimeltään posketonta bluffia.

Kokoomus ja Sdp tarjoilevat nyt vaaleja pääministerivaaleina. Ne markkinoivat itseään tai toisiaan argumentilla: valitse kahdesta huonosta vähemmän huono. Pelkäksi ”pääministerivaaliksi myös media koettaa vaalin kaventaa, sillä näköpiirissä on Kokoomuksen ja Sdp:n päätyminen yhteiseen hallitukseen.

Vaikeuksia tosin tulee, sillä Kokoomuksen listalla ovat EK:n nykyiset vedättäjät, Risto Penttilä ja Juhana Vartiainen, joka romuttasi muun muassa suomalaisen omistusasumisen perustukset täysin.

Kansalaisten ei kannattaisi äänestää taktisesti sen mukaan, mitä media ja valtavirtapoliitikot heille tarjoilevat, vaan strategisesti sen mukaan, mitä he oikeasti ajattelevat ja haluavat. Todellisten mielipiteiden ilmaiseminen on vaalien idea. Tätä kautta se ääni menee oikeasti perille.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki


Aiheeseen liittyvää:

Annatko jymäyttää itseäsi pääministerivaalilla?
Mihin uutta oikeistoa tarvitaan? 
Muistin tueksi: Mitä jos SDP:stä tulee pääministeripuolue?  
GCM + pakolaiskiintiön nosto + EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Ilmasilta
Kulissien takainen maahanmuutto ja SDP:n keinot
Tymäkkä tutkimus maahanmuuton kustannuksista
Ketutus

26. maaliskuuta 2019

Tasa-arvoa miehille ja naisille


Keräilin poikaiällä postimerkkejä, ja eräässä niistä oli Minna Canthin kuva. Joskus pohdin, mitä hän mahtoi tehdä saadakseen kunnian päätyä postimerkkiin. Rohkenin epäillä myös hänen sukupuoltaan, sillä kuvassa näytti olevan todellinen über-tankki, jonka ryhdikäs asento veti vertoja marskalkka Mannerheimille (voitte vertailla asiaa täältä ja täältä).

Viime tiistaina Minna Canthin päivänä 19.3. vietettiin tasa-arvon päivää. Tasa-arvon käsite on filosofisesti epäilyttävä, sillä jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan. Arvon käsite onkin hierarkkinen. Voidaksemme tunnistaa arvoja, jotkin arvot pitää määritellä tärkeämmiksi kuin toiset. Tämä taas perustuu kykyymme ja velvollisuuteemme erottaa hyvä huonosta, hyödyllinen haitallisesta ja oikea väärästä.

Myöskään suvaitsevuus ei voi olla valikoimatonta, vaan sen pitää perustua arvostelukykyyn ja valitsemiseen. Jos arvojen kesken vallitsisi tasatilanne, eläisimme yksiarvoisuudessa, eli totalitarismissa. Välttääkseen tämän kiusallisen mielleyhtymän myös perustuslakimme kirjoittaja on puhunut vain yhdenvertaisuudesta eikä tasa-arvoisuudesta.

Tasa-arvo on siis filosofisesti varsin kompleksinen ihanne. Selvää joka tapauksessa on, että mikäli tasa-arvoa on, se kasvaa tai heikkenee yhdessä koskien kaikkia ryhmiä. Kun jonkun asema kohentuu, toisen useasti heikkenee, jolloin tasa-arvon kokonaismäärä mahdollisesti nousee. Oikeudenmukaisuus taas ei ole tasa-arvoa, vaan sen pitää seurata ansaintaperiaatetta.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuottaa sukupuolista tasa-arvoa miehille, mutta samalla myös naisille, sillä sitähän tasa-arvo merkitsee. Tasa-arvoa ei voida tuottaa erikseen vain tietyille ihmisryhmille, sillä se olisi vastoin tasa-arvon olemusta. Niinpä tasa-arvoa ei tavoiteta telaketjuilla. Otetaanpa pari esimerkkiä.


Nykyistä paremmat terveystarkastukset miehille

Syöpäsairaudet näyttävät kohtelevan ihmisiä sukupuolisen tasa-arvon mukaisesti, sillä sukupuolisidonnaisia syöpiä löydettiin viime vuonna sekä miehiä että naisia koskien melkein yhtä paljon. Miesten eturauhassyöpiä todettiin vuoden aikana hieman yli 5000 ja rintasyöpiä noin 5000.

Sen sijaan terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa miehiä ja naisia ei kohdella tasavertaisesti. Naisille on jatkuvat rintaryöpäseulonnat ja mammografia. Miehille ei systemaattisia eturauhastutkimuksia järjestetä.

Jokin aika sitten eräs THL:n naispuolinen lääkäri selitteli televisio-ohjelmassa, että miehille tutkimuksia ei tarvitse tehdä, koska yli 90 prosenttia eturauhassyövistä paranee. Mutta täytyykö kaikki jättää vain jälkikäteishoitojen varaan? Tutkimusten mukaan eturauhassyöpä on levitessään tappava.

Haastatellun lääkärin argumentaatiossa oli puolustelun sävyä. Terveyshallinnolle on kunnia-asia olla oikeassa ja puolustaa omaa linjaansa, vaikka väärässä olisikin. Norsunluutorneista ei laskeuduta varsinkaan silloin, jos on tullut sinne kepeillä ajetuksi.

Siis tutkimukset voimaan. Koska miehet kuolevat naisia nuorempina, olisi perusteltua tehdä miehille myös laajempia terveyskatsastuksia.


Erektiolääkkeet korvattaviksi tai vapaiksi

Toinen merkittävä epätasa-arvon aihe on, että miesten erektiolääkkeistä ei myönnetä yleistä Kela-korvausta, vaikka kyseessä on sekä fyysisesti että psyykkisesti tärkeä asia eikä mikään mukavuustekijä, huvittelu tai ylellisyys, kuten usein väitetään.

Miesten ja yleisen seksuaaliterveyden laiminlyöminen on väärin, sillä nauttisihan siitä monessa tapauksessa nainenkin. Nykyisessä puritaanisessa, rangaistusfetisistisessä ja seksuaalisuutta vaarallistavassa yhteiskunnassa nautinnot arvotetaan ikään kuin niissä olisi jotakin pahaa. Katsotaan, että kärsimys kirkastaa sielua. Miestä alistetaan tai laiminlyödään etuoikeutetuksi (virheellisesti) mielletyn sukupuoliroolinsa vuoksi.

Erektiolääkkeet ja niiden geneeriset valmisteet pitäisi tehdä Kela-korvattaviksi tai reseptivapaiksi, kuten muutamissa Etelä-Euroopan maissa. Viagran, Cialiksen ja niiden rinnakkaisvalmisteiden vapaus saattaa olla yksi syy eteläisten maiden aktiivisempaan seksuaalikulttuuriin, ja vapauttamisesta voisi olla apua myös Suomen heikkoon syntyvyyteen.

Viagralla voitaisiin kohottaa myös ”taitettua indeksiä” koskevan puheen tasoa. Mutta tasa-arvon alkajaisiksi Kela-korvattavuus pitäisi saattaa voimaan.

Juonsimme Marko Ekqvistin kanssa radio-ohjelmaa Sairaanhoitajapäiviltä Messukeskuksesta 21.3.2019.
Nämä ehdotukset tulivat mieleeni, sillä monissa vaalikoneissa kyseltiin ahkerasti muun muassa apteekkioikeuksista ja perättiin kannanottoja kysymykseen, pitäisikö yleisimpiä reseptivapaita lääkkeitä myydä ruokakaupoissa ja kioskeissa.

Kysymys apteekkien toimiluvista on nähdäkseni marginaalinen, sillä ihmiset voivat nykyisinkin tilata sekä käsikauppa- että reseptilääkkeitä netistä suoraan koteihinsa, eikä päänsärkypillereitäkään tarvitse kärrätä ulos supermarkettien ostoskärryissä.

Terveydenhuollossa olisi tärkeämpääkin uudistettavaa ja korjattavaa, vaikka toki myös apteekkien avaaminen kilpailulle voisi tervehdyttää tilannetta.

Mitä merkitystä asialla on tasa-arvon kannalta? Olenko miesasiamies? – En. Olen MGTOW-mies, siis mies, joka kulkee omia polkujaan (men go their own ways). Miesasiamiehenä toimiminen olisi nähdäkseni vain käänteistä feminismiä, joka hyödyntää samoja menetelmiä, eli tasa-arvon tavoittelua irrallisena ja eturyhmäpoliittisena asiana – näkemättä, että tasa-arvo on yhteinen asiamme.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

25. maaliskuuta 2019

Sinkut poliitikoille pelkkää ilmaa


Yksin asuvat ovat olleet valtavirtapoliitikoille pelkkää ilmaa. Niinpä muutamat aktiiviset kansalaiset ovat perustaneet yhdistystoimintaa, jolla yksin asuvien asemaa pyritään parantamaan.

Yksinasuvat ry lähetti myös minulle alkuvuodesta mielipidetiedustelun, jossa kysyttiin, mitä ajattelen kansanedustajaehdokkaana yksin asuvien asemasta.

Sosiologisesti katsoen sinkkuuntuminen on seuraus yksilöllistymisestä, joka puolestaan ilmentää monikulttuuriseen yhteiskuntaan liittyvää sosiaalisen luottamuksen rapautumista. Monet ihmiset viihtyvät omissa oloissaan, sillä sosiaalinen pääoma on heikentynyt, eivätkä samoihin viiteryhmiinkään kuuluvat enää viihdy keskenään. Tätä osoittavat muun muassa Harvard-professori Robert D. Putnamin tutkimukset.

Yksin oleiluun on ohjannut etenkin maahanmuuton aiheuttama asuntomarkkinoiden kiristyminen ja siihen liittyvä asuntokurjuus ja olosuhteiden huonontuminen kasvukeskuksissa. Koska yksin eläminen korreloi vahvasti syrjäytymisen kanssa, minulta löytyy huomattavasti poliittista motivaatiota korjata myös sinkkujen oloja. Vastasin siis mielelläni Yksinasuvat ry:n mielipidetiedusteluun.

Yhdistyksen tarkoitus oli julkaista vastaukset ennen vaaleja. Vastaan kuitenkin myös tässä omassa blogissani, ja syyn siihen saatte tietää lukemalla kirjoitukseni loppuun.


Asuminen

KYSYMYS: Kuuluuko yksinasuvien mielestänne tyytyä vuokrayksiöihin – jopa 15 neliömetrin huoneeseen, jonka vuokra on 500 euroa kuukaudessa?

VASTAUKSENI: Ahtaasti asuminen ei ole tietenkään mikään ihanne, vaan se johtuu asumisen huikeasta kallistumisesta kasvukeskuksissa. Tilannetta on pahentanut erityisesti maahanmuutto. Asumisen hinnan kohtuullistaminen, asuntojen saatavuuden parantaminen ja maahanmuuton rajoittaminen ovat poliittisen ohjelmani ydinkohtia.

KYSYMYS: Miten myös yksinasuvat saadaan tasapuolisesti mukaan omistusasumisen markkinoille?

VASTAUKSENI: Yksin asuvien tilannetta on vaikeuttanut se, että hyvin suuri osa kotitalouksista on nykyään yhden henkilön talouksia, ja siksi pienasunnoista on suuri kysyntä. Yksiössä asuminen maksaa lähes saman kuin kaksiossakin. Yhden ihmiset tulot eivät usein riitä omistusasunnon hankintaan. Avainasemassa on (1) edullisten pienasuntojen rakentaminen ja (2) se, että ketään ei etuoikeuteta asuntojonoissa perhepoliittisin perustein, kuten asukasmäärän perusteella. Yksin asuvia tulisi kohdella samoin kriteerein kuin perheitä.

KYSYMYS: Miten asumista voisi suunnitella niin, että yksinasuvien taloudelliset mahdollisuudet olisivat yhdenvertaiset pariskunnissa eläviin verrattuna?

VASTAUKSENI: Tärkeintä olisi rakentaa runsaasti pienasuntoja, joihin asukkailla on varaa. Valtio voisi tasapainottaa tilannetta myöntämällä yksin asuville samanlaisia taloudellisia helpotuksia kuin lapsiperheillekin. Myös pankit voisivat tuoda markkinoille yksin asuville paremmin sopivia rahoitusratkaisuja.


Etuudet

KYSYMYS: Miksi yksinasuva ei huolimatta pienemmistä kotitalouskohtaisista tuloistaan saa ansaita yhtä paljon pääomatuloja kuin pariskunnan puolisko, menettämättä työmarkkinatukea? (Työttömyysturvalaki 7 luku 7 §).

VASTAUKSENI: Kyseinen työttömyysturvalain kohta on ideologinen ja edustaa poliittisen vasemmiston omistamis- ja yrittämisvihamielistä asennetta. Se on kirjattu lakiin siksi. Suomessa on käytössä henkilökohtainen eikä postiluukkukohtainen verotus.


Julkiset palvelut

KYSYMYS: Miksi kotipalvelun hinnat lähes poikkeuksetta ovat suhteessa korkeammat yksinasuvalle kuin pariskunnan puoliskolle, vaikka maksukyky on yhden aikuisen talouksissa pienempi kuin pariskunnilla? Toisin sanoen, onko oikein että julkinen valta soveltaa vapaan markkinatalouden volyymihinnoittelustrategiaa?

VASTAUKSENI: Julkisorgaanit arvioivat asiaa kustannustehokkuuden perusteella siten, että useamman asukkaan kotitalouden palveleminen samalla kerralla tulee henkilöä kohti edullisemmaksi. Toisin sanoen hinta määräytyy kotitalouskohtaisesti eikä henkilökohtaisesti. Yhden ihmisen kotitalouden palveleminen tulee asukasta kohti kalliimmaksi, ja laskutus perustuu siihen. Asukkaan näkökulmasta se ei varmasti tunnu oikeudenmukaiselta.

KYSYMYKSENI: Onko yksinasuvan vanhuksen tai vammaisen turvallisuus ja oikeusturva tarpeeksi hyvin varmistettu kodin ulkopuolelta tulevilta uhilta?

VASTAUS: Tämä on tapauskohtainen asia. Turvallisuusolot poikkeavat paljon toisistaan, mutta oikeusturva (oikeudensaantivarmuus ja viranomaisten luotettavuus) Suomessa on hyvä. Turvallisuutta voidaan parantaa torjumalla haittamaahanmuuttoa, sillä on osoittautunut, että ulkomaalaisrikolliset ovat lähestyneet etenkin ikäihmisiä tai muutoin heikossa asemassa olevia. Ikäihmisiä olisi neuvottava suhtautumaan varautuneesti esimerkiksi netin kautta kohdistuviin uhkiin ja pankkitietojen tiedusteluihin.


Kansalaisen asema

KYSYMYS: Emme hyväksy sitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa mainitaan ja huomioidaan perheet, mutta hyvin harvoin jos koskaan yksinasuvaa. Miten aiotte huomioida eduskuntatyössänne yli miljoonan yksinasuvan mahdollisuuksien tasa-arvon maassamme?

VASTAUKSENI: Pitää paikkaansa, että yksin asuvat (tai ”sinkut”) ovat olleet poliittisille edustajille pitkään pelkkää ilmaa, vaikka esimerkiksi Helsingissä sinkkutalouksia on hyvin suuri osa. Tilanne on perustuslaillisen yhdenvertaisuussäädöksen (6 §) vastainen. Yksin asuminen korreloi myös syrjäytyneisyyden kanssa huolestuttavasti. Vaadin tilanteen tasa-arvoistamista kansalaisten perustuslailliseen yhdenvertaisuuteen vedoten.


Kuluttaja-asema

KYSYMYS: Yksinasuva maksaa lähes säännönmukaisesti ostamistaan tuotteista ja palveluista korkeampaa yksikköhintaa kuin pariskunta, vaikka kotitalouskohtaiset tulot ovat keskimäärin vähintään puolet pienemmät kuin pariskuntien talouksissa. Miten näkemyksenne mukaan
veropoliittisin keinoin voidaan lievittää yksinasuvan kulutusverotaakkaa?

VASTAUKSENI: Väite on totta, ja esimerkiksi matkat myydään lähes aina kahden henkilön matkoina, kun taas yksin matkustavalta peritään lähes kahden hintaa. Koska ongelma on markkinoilla, sitä voitaisiin parhaiten ratkoa kuluttajalainsäädännöllisin, markkinointiin liittyvin ja kaupan lainsäädäntöön liittyvin keinoin.
Kulutusveroratkaisuilla on hyvin vaikea puuttua asiaan, koska siviilisäädyn tiedusteleminen ja todisteleminen kauppojen kassoilla on hankalaa ja jopa mahdotonta. Lisäksi kulutusverohelpotusten myöntäminen sinkuille voisi ohjata hakeutumaan sankoin joukoin sinkun asemaan tai vilpillisyyteen siviilisäädyn todistelemisessa. Niinpä tehokkainta olisi ohjata markkinatoimijoita yhdenvertaiseen asiakaskohteluun.


Lainsäädäntö

KYSYMYS: Yhdenvertaisuuslain henkeä perheasemaan perustuvasta syrjinnän kiellosta ei huomioida muussa päätöksenteossa. Miten yhdenvertaisuuslaki (3 luku 8 §) pitäisi mielestänne ottaa huomioon muiden lakien valmistelussa?

VASTAUKSENI: Perheasemaan perustuvan syrjinnän kielto kuuluu yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 8 §:n kirjaimeen eikä vain henkeen. On totta, että perheasemaan perustuva syrjintä on jäänyt pitkälti uskonnon ja kansalaisuuden perusteella tapahtuvien syrjintäilmiöiden varjoon, kuten ikäsyrjintäkin.
Yhdenvertaisuuslaki on johdeltu perustuslain (731/1999) yhdenvertaisuuskohdasta (6 §), ja se pitää ottaa huomioon muiden lakien valmistelussa. Tämä merkitsee, että periaatteessa esimerkiksi verotuksen puolisovähennykset ovat ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa. Korjaamista asiassa siis on.


Tutkimus

KYSYMYS: Valtioneuvoston kanslia myönsi YSI-konsortiolle neljännesmiljoonan yksinelävien aseman tutkimukseen vuonna 2017. Tuloksena olemme saaneet lukea yksinasuvien yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole yhdistyksen ja sen jäsenten mielestä ydinongelma. Ydinongelma on taloudellisen
yhdenvertaisuuden puute suhteessa muissa perhemuodostelmissa asuviin aikuisiin. Yli miljoonan väestönosaa koskevaa taloustutkimusta ei tehdä maassamme. Miten voisitte eduskunnassa vaikuttaa asiaan?

VASTAUKSENI: Mainittu tutkimustulos on yleistävä. Totuus asiassa on, että osa yksin asuvista kokee yksinäisyyttä, mutta toinen osa puolestaan kokee yksinäisyyden myönteisenä ja siksi asuukin sinkkuna. Molempia ryhmiä varmasti koettelee talous, joka tällä tavalla on noussut ydinongelmaksi.
Olen ammattitutkija ja näen, että yksin asuviakin tutkitaan kyllä, mutta tutkimus on ollut yksipuolista ollessaan lähinnä syrjäytymistutkimusta. Sen sijaan kokonaisena ryhmänä yksin asuvia on tutkittu vähemmän.
Taloudellisissa tutkimuksissa ja mielipidetiedusteluissa on kyllä otettu usein huomioon myös vastaajien asumismuoto, sillä asumis- ja perhemuodolla on vaikutusta esimerkiksi kulutuskäyttäytymiseen.
Myös eduskunta teettää usein tutkimuksia ja käyttää eri asiantuntijatahoja. Pidän tärkeänä, että eduskunta antaisi tutkimustoimeksiantonsa niin, että huomioon otettaisiin asuin- ja perhemuodot. Sen sijaan eduskunta ei voi pyrkiä vaikuttamaan tutkimuksen sisältöihin tieteellisen puolueettomuuden säilyttämiseksi.


Verotus

KYSYMYS: Miksi yksinasuva ei ole oikeutettu työasuntovähennykseen?

VASTAUKSENI: Ajatuksena on ilmeisesti ollut, että ihminen ei voi olla samaan aikaan kahdessa asunnossa. Todellisuudessa monet sinkut joutuvat pitämään kahta asuntoa, jos työasunto on eri paikkakunnalla kuin koti. Näin ollen asiakohta kaipaa korjausta.

KYSYMYS: Miksi yksinasuva ei saa yhdenvertaista kotitalousvähennystä käyttämistään kotitalouspalveluista verrattuna pariskuntina eläviin yksilöihin?

VASTAUKSENI: Tähän voisivat vastata vain ne edustajat ja ehdokkaat, jotka ovat olleet luomassa kyseistä periaatetta; minä en ole.

KYSYMYS: Onko yksinasuvan kokonaisveroaste suhteessa pariskunnassa elävään yksilöön yhdenvertainen?

VASTAUKSENI: Ei ole yhdenvertainen. Näin ollen asiaa ei koeta myöskään oikeudenmukaisena, koska yksin asuvien asuinkulut ovat suhteessa korkeammat. Myös tässä asiassa on korjaamisen aihetta.

KYSYJÄN LOPPUKOMMENTTI: Olemme iloisia, jos puolueenne tekee oman poliittisen ohjelman myös yksinasuville.

VASTAUKSENI: Kiitän ehdotuksesta ja kysymyksistä. Helsinkiläisenä olen saanut paljon palautetta ja toivomuksia yksin asuvien tilanteesta, ja sinkkutalouksien määrä kaupungissamme on suuri. Yksin asuvien aseman huomioiminen on osa omia vaaliteemojani. 


Mitä seurasi?

Parin päivän kuluttua kyselyyn vastaamisesta sain sähköpostiini viestin, jossa yhdistys pyörsi kyselynsä ilmaisten tyytymättömyyttä vastauksiini.

Yhdistyksen Jutta Järvinen kirjoitti näin: ”Kiitos mielenkiintoisista vastauksistasi. Tämä kampanjamme on pilotointivaiheessa ja tulemme vielä jonkin verran muuttamaan kysymyksiämme. Julkaisemme toki näitäkin vastauksia, mutta totean jo tässä vaiheessa, että tarkennamme vastausohjeitamme muun muassa pyytämällä eksakteja vastauksia vain yksinasuvia koskeviin näkökohtiin. Emme julkaise puolueiden omiin ohjelmiin sisältyviä näkökohtia, kuten mamu-linjauksia. Toivottavasti tämä käy sinulle.

Ei käy päinsä, että mikään tutkija tai kyselijä voisi vastaukset saatuaan ryhtyä suodattamaan vastauksia tai muuntelemaan kysymyksiä saadakseen oman mielensä mukaisia tuloksia. Olisi tutkimuseettisesti väärin sondeerata mielipidetiedusteluja ”pilotoinnin” verukkeella.

Myöskään Yksinasuvat ry:n ei siis pitäisi muokata kysymyksiä tai valikoida vastauksia niin, että kansalaisille välittyy ehdokkaiden mielipiteistä todellisuutta vastaamaton tai muutoin harhaanjohtava kuva.

Järvinen kirjoitti myös: ”Esimerkiksi vastauksesi volyymihinnoittelukysymykseeni, jossa kerrot käytännön johtuvan kustannusajattelusta, voi toki pitää paikkansa, mutta se ei ole mielestäni hyväksyttävä ajattelutapa.

Mielipidetiedusteluihin kuuluu, että kysyjän on hyväksyttävä vastaukset sellaisina kuin ne esitetään. Ne olisi vietävä tulosten joukkoon ja julkaistava, vaikka tiedustelija itse olisi jostakin yksityiskohdasta eri mieltä. Muunlainen menettely olisi tutkimuseettinen ja metodologinen rikkomus, ja yhdistys pyrkisi antamaan jäsenilleen ja muille kansalaisille valheellisen kuvan siitä, mitä ehdokkaat ajattelevat.

Vastaukseni ovat sitä paitsi yksin asuvien etujen ja suomalaisten yhdenvertaisuusperiaatteiden mukaisia.

Kuten Järvisen kannanotosta käy ilmi, hänen tyytymättömyytensä koski ensisijassa maahanmuuttonäkemystäni. Tosiasiassa maahanmuutto on keskeisimpiä syitä suomalaisten pahentuneeseen asuntotilanteeseen. Asuntotilannetta voitaisiin parantaa nimenomaan maahanmuuttoa rajoittamalla. Teema kuuluu siis asiaan aivan olennaisesti.

On ymmärrettävää, että eri intressitahot pyrkivät vaikuttamaan puolueisiin ja ehdokkaisiin. Mutta huolestuttavaa on, että mediajulkisuudessa, sosiaalisessa mediassa ja mielipidetiedusteluissa pyritään vaikuttamaan vaaleihin manipuloimalla tiedonsaantia ehdokkaiden näkemyksistä.

Niinpä on yksiselitteisesti väärin sensuroida perussuomalaisten ehdokkaiden tai puolueemme maahanmuuttolinjauksia. Sitä paitsi olisi omituista, että vaaleja koskevissa tiedusteluissa ei julkaistaisi ”puolueiden omiin ohjelmiin sisältyviä näkökohtia”, varsinkin kun yhdistys kyselynsä lopussa esitti jopa, että puolue tekisi ”oman poliittisen ohjelman myös yksin asuville”.

Tapaus osoittaa jälleen, kuinka perussuomalaisia ehdokkaita pyritään diskriminoimaan ja näkemyksiämme sensuroimaan valtamedian ja sosiaalisen median lisäksi myös mielipidetiedusteluissa. Saamieni tietojen mukaan tällaista vääristelyä esiintyy järjestökentässä paljon.

Koska yhdistyksestä ei kuulunut tammikuisen kyselyn jälkeen mitään, julkaisen poliittiset näkemykseni tässä, jotta myös yksin asuvat äänestäjät saisivat ilman yhdistyksen harjoittamaa suodatusta tietää, millä tavoin toimin järjestön jäsenkunnan ja muiden asiasta kiinnostuneiden hyväksi.

24. maaliskuuta 2019

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?


Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Maria Zidan ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela käynnistivät yhdessä kolmannen allekirjoittajan, Sini Al-Musawin, kanssa vuoden 2018 alkupuolella kansalaisaloitteen ilman selvää suostumusta tapahtuneiden sukupuoliyhdyntöjen määrittelemiseksi raiskauksiksi.

Nykyisin raiskaus on toisen pakottamista sukupuoliyhteyteen käyttämällä fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Raiskauksen määritelmää on jo aiemmin laajennettu niin, että raiskaus on kyseessä myös silloin, jos henkilö on kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

”#Suostumus2018” -hankkeen tavoitteena on kiristää seksuaalisen käyttäytymisen normiruuvia niin, sukupuoliyhteys ilman toisen suostumusta olisi raiskaus.

Hanke sai tarvittavat 50 000 allekirjoittajaa syksyllä 2018, ja lakialoitteen alullepanijat päättivät siirtää eduskunnalle antamisen vaalien yli toiveenaan, että sen kannattajat saisivat hyväksymiseen riittävän enemmistön istuntosaliin.

Mikä sitten ”#Suostumus2018”-kansalaisaloitteessa on vääristynyttä ja miksi hanketta ei pitäisi edistää eikä hyväksyä?


Oikeudelliset ja teonteoreettiset perustelut

1) Suostumuksen tai suostumattomuuden todisteleminen on jälkikäteen vaikeaa tai mahdotonta luotettavasti. Suostuminen tai suostumattomuus seksuaaliseen kanssakäymiseen ilmaistaan usein ei-kielellisesti ja ei-todisteellisesti. Seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtymistä ”ilman selvää suostumusta” ei voitaisi kriminalisoida luotettavan näytön hankkimisen vaikeuden vuoksi.

2) Suostumusajattelun prosessioikeudellinen puutteellisuus on ilmeistä myös toiminta-aktin intentionaalisuuden osalta. Oikeudellisessa ajattelussa tekoa tarkastellaan tekijän tarkoitusten, kuten tahallisuuden tai tahattomuuden, näkökulmasta. Tämä on tärkeää, sillä onhan tahaton kuolemantuottamuskin aivan eri asia kuin vakain aikein tehty murha. Jos huomio kiinnitettäisiin tekijän tarkoitusten sijasta uhrina pidetyn mielipiteisiin, uhrilla olisi mahdollisuus (a) muuttaa mielipidettään tuuliviirin tavoin teon jälkeen ja (b) päättää siitä, mitä tekijä ajattelee! Näin ”rikoksen” määritteleminen siirrettäisiin tekijän tarkoituksista hänen kykenemättömyyteensä lukea uhrina pidetyn ajatuksia. Tämä puolestaan olisi vastoin vuorovaikutuksen olemusta, sillä ihmiset eivät yleensäkään ole meedioita, jotka voisivat arvata toistensa tahtotiloja täydellisesti.

3) Mikäli suostumusajattelu hyväksyttäisiin, raiskauksen uhriksi laittautuneilla tai päätyneillä olisi seksuaalisen kanssakäymisen jälkeen mahdollisuus väittää sukupuoliaktin tapahtuneen tahdon vastaisesti. Näin voisi käydä esimerkiksi silloin, jos uhreina pidetyt ovat tyytymättömiä seksiin tai haluavat esimerkiksi kostaa kaunojaan kumppaneilleen. Koska tarkastelu olisi siirretty tekijän tarkoituksista uhrina pidetyn tahtotilaan, tämä antaisi kaiken vallan asioista päättämiseen uhrina pidetyn käsiin. Syyttäminen ja oikeuskäsittely tuottaisivat tuomioita automaattisesti, sillä oikeudessahan ollaan juuri siksi, että uhriksi väitetyllä on kielteinen näkemys seksuaalisesta kanssakäymisestä syytetyn kanssa. Tuomion saamiseksi voisi käytännössä riittää uhrin asemassa olevan ilmoitus oikeudelle. Oikeudellisessa ajattelussa ei todistusaineistona voida kuitenkaan pitää uhrin omaa mielipidettä, joka on kaiken lisäksi voinut muuttua mielivaltaisesti.

4) Suostumusajattelu voisi olla kielteistä myös uhrin roolissa olevan omalta kannalta. Ihminen voi suostua mihin tahansa esimerkiksi ollessaan lapsi. Suostumusaloitteen hyväksyminen heikentäisi uhrin oikeusturvaa, sillä subjektiivista suostumista voitaisiin pitää myös positiivisena näyttönä siitä, että oikeutus kanssakäymiseen joka tapauksessa on, vaikka teko ei olisikaan objektiivisiin arviointiperustein hyväksyttävä.

5) Raiskauksen yrityksenä voidaan jo nykyisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön puitteissa pitää kanssakäymisen päättymistä toisen kieltäytymiseen, jos uhrina pidetyn ”ei”-sanaa pidetään merkkinä seksuaalisesti aloitteellisen väkivaltaisesta suhtautumisesta. Tällöin toisen osapuolen kieltäytyminen ikään kuin tuottaa toisen tekemän raiskausyrityksen, mikä on loogisesti kestämätöntä. Kiellon vahvuus ei aiheuta tai ilmennä toisen ihmisen teon voimistumista, niin kuin kieltotaulujen ripustelu ei yleensäkään aiheuta sitä, että teonakti voimistuisi.

6) Vastuuta tai päätäntävaltaa määrätä omista tekemisistä ei pitäisi muissakaan yhteyksissä ulkoistaa tai siirtää tekijältä toisille yksilöille tai yhteiskunnalle. Vastuu voi olla tekijällä vain, mikäli hänet nähdään päätäntävaltaisena asiasta. Jos päätösvalta siirrettäisiin uhrin asemassa olevalle, hänelle kuuluisi itse asiassa kaikki vastuu raiskatuksi joutumisesta mutta toisaalta myös seksuaalisen kanssakäymisen onnistumisesta. Tässä tapauksessa uhri voisi olla itse syyllinen kaikkeen ja vastuussa kaikesta.

7) Seksuaalisen kanssakäymisen kyseessä ollessa toiminnan luonne tukee vastuun ja vallan mieltämistä yhteiseksi ja jaetuksi eikä syyllistävästi: jommankumman viaksi. Todistelutaakkaa ei pidä kuitenkaan jakaa osapuolten kesken juridisesti. Mikäli suostumuksen todistelutaakka jaettaisiin niin, että myös rikoksesta epäillyn tulisi todistaa, että rikosta ei ole tapahtunut, kyse olisi seksuaalisen vallan lukitsemisesta uhriksi laittautuneen käsilaukkuun asioissa, jotka eivät alkuunkaan ole todistettavissa.

8) Suostumusajattelun ongelmallisuus koskee myös ”avioliitossa tapahtuvaa raiskausta”, joka on jo kriminalisoitu Suomessa. Asian ollessa virallisen syytteen alainen rikos, syyttäjä voi nostaa syytteen uhrin vastustuksesta huolimatta, mikäli ”julkinen etu” sitä vaatii. Tämä merkitsee julkisen vallan tunkeutumista ihmisten makuuhuoneisiin ja on vastoin avioliiton olemusta. Avioliittohan merkitsee suostumista myös seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten ’avioliitossa tapahtuva raiskaus’ on ristiriitainen käsitekyhäelmä. ”Avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” saattaminen rangaistavaksi oli ympyrän neliöimistä ja vastoin avioliiton ideaa, sillä suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen on annettu jo avioliiton solmimisen yhteydessä. Mikäli jompikumpi sittemmin peräytyy lupauksestaan eikä suostu seksiin vaan alkaa syyttää toista raiskauksesta, hän tulee itse rikkoneeksi antamansa lupauksen tai suostumuksen. Avioliiton näkökulmasta rangaistavana tai vähintään moitittavana voitaisiin pitää suostumattomuutta seksiin.

9) Suostumuksen puuttumisen ja avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisointi ovat pahasta viedessään osapuolilta mahdollisuuden keskinäiseen sovitteluun ja anteeksiantoon. Osapuolilla pitäisi olla mahdollisuus myös katua seksuaalisen kanssakäymisen epäonnistumista, joten rikosoikeudellinen lähestymistapa muistuttaa herkkyydeltään giljotiinin terää.


Oikeussosiologiset, psykologiset ja kriminaalipoliittiset perustelut

10) Myös hankkeen sosiologinen ja psykologinen puoli on huteralla pohjalla. Suostumuksen vaatimisella pidätettäisiin seksuaalinen valta suostumattomalle osapuolelle, ja toinen (yleensä mies) ehdollistettaisiin tai taivuteltaisiin anomaan tai kerjäämään seksiä, mikä kumoaisi miehelle ominaisen valloittajan tai suorittajan roolin seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä kohtelisi kaltoin miessukupuolta, joka heteroseksuaalisen kanssakäymisen olemuksen vuoksi on yleensä se aloitteellisempi osapuoli ja siksi alttiimpi joutumaan myös syytetyn penkille. Se entisestään pahentaisi miesten kokemia tasa-arvo-ongelmia, vähentäisi seksuaalista aloitteellisuutta ja siten todennäköisesti myös nautinnon määrää yhteiskunnassa.

11) Seksuaalisesta aloitteellisuudesta arvosteleminen on psykologisesti epäviisasta, sillä jatkuvan kurinpidon vuoksi aloitteet sammuvat helposti pois. Seksuaalisten aloitteiden tekijä ottaa suuren riskin altistaessaan itsensä torjutuksi tulemiselle. Torjuminen puolestaan vaikuttaa tuhoisasti, kun kieltely ja rangaistusfetisismi ovat muodostumassa yleisasenteiksi ”#Metoo”- ja ”Suostumus2018”-tyyppisten hankkeiden kautta. Seksuaalisten aloitteiden kohteena olevat voisivat tuntea itsensä imarrelluiksi ja kiittää aloitekykyisiä ihmisiä siitä, että heitäkin vielä on.

12) Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, kun ihmisten luonnollinen käyttäytyminen saatetaan vähä vähältä rangaistavaksi. Rikollisuus ei ole kuitenkaan vähentynyt niissä maissa, joissa langetetaan ankaria rangaistuksia, vaan juuri niissä rikollisuus laajimmin kukoistaa. Ankarat rangaistukset ovat tietenkin seuraus rikollisuudesta, mutta niillä ei ole onnistuttu kitkemään rikollisuutta pois. Myös rikollisuus voi seurata, lisääntyä tai pahentua ankarasta rangaistavuudesta. Kovien rangaistusten vuoksi yhteiskunnan oikeusperustus voidaan kokea vääräksi, jolloin rikollisuus koetaan oikeudenmukaisena ja kasvaa siksi.

13) Lähes kaikissa intohimorikoksissa rangaistusasteikon kiristäminen on väärä keino myös toivottujen käyttäytymisvaikutusten aikaansaamiseksi. Osoitettu on, että rangaistavuuden laajentamisella ja rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole käyttäytymistä ohjaavaa pelotevaikutusta. Ihmisethän eivät tee intohimorikoksia vapaan harkintansa perusteella vaan siksi, että he kokevat ne välttämättömiksi. Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaisemassa arviomuistiossa todetaan (s. 32):

Kriminaalipoliittiseen tutkimustietoon perustuva vakiintunut käsitys on, että rangaistustason muutoksilla ei voida merkittävästi ohjailla rikollisuuden määrää. Suurtenkin rangaistustasoon tehtyjen muutosten vaikutukset jäävät yleensä hyvin vähäisiksi, eikä niiden vaikutusta rikollisuuteen kyetä välttämättä käytännössä havaitsemaan jälkikäteen.” Näin ollen ei voida puoltaa rangaistavuuden lisäämistä.

14) Koska intohimorikoksissa ihmiset toimivat halujensa ja tarpeidensa ohjaamina, ei myöskään rankaiseminen ole oikeudenmukaista. Kiinniotetut, pidätetyt, feministien läksytyksessä piestyt ja rangaistuksiin tuomitut miehet eivät voi ehkä alun alkaenkaan toimia täysin harkitusti, analyyttisesti ja suunnitelmallisesti, kuten omaisuus- ja talousrikolliset, joilla on vaihtoehtoja ja jotka siten ovat vastuussa teoistaan. Sen sijaan seksuaalisesti aktiiviset ihmiset voidaan nähdä myös itse omien intohimojensa uhreina, ja rangaistusten preventiivinen eli ennakolta eliminoiva pelotefunktio jää vähäiseksi.

15) Oikeussosiologisen ja kriminologisen tutkimuksen valossa rangaistavuus kasvattaa ihmisille rikollisen identiteetin ja siten lisää rikollisuutta. Tämä näkyy kasvatuksessa, kun pojille manipuloidaan kielteinen minäkuva seksuaalisuudesta syyllistämällä ja aloittellisuutta paheksumalla. Myös rangaistusten retributiivinen eli tilejä tasoittava sovitusvaikutus voi kääntyä yhteiskunnan vahingoksi, kun oikeus koetaan kostoksi, johon vastataan uudella kostolla. Myöskään eristäminen ei tue yhteiskuntakelpoisuutta vaan vähentää sitä.

16) Tuomiomielen ja moralismin leiskuessa ei pitäisi luoda järjestelmää, joka vain tuntuu siltä, että se vähentää rikollisuutta, vaikka se tosiasiassa lisääkin sitä. Parempi olisi pysyä järjestelmässä, joka vähentää tai rajoittaa rikollisuutta, vaikka se ei vaikuttaisi tekevän niin. Tärkeimmässä asemassa on seksuaalinormien säilyminen länsimaisina ja perusteiltaan vapaamielisinä.


Filosofiset ja vuorovaikutusteoreettiset perustelut

17) Seksuaalisessa kanssakäymisessä voi luonnollisesti tapahtua väärinkäsityksiä, tulkinnat ovat erilaisia, tahtotilat voivat muuttua ja osapuolten kokemat merkitykset vaihtelevat. Erimielisyyden mahdollisuuden poissulkeminen ja väärinkäsityksistä tai epävarmuudesta rankaiseminen eivät edistä ymmärtämistä vaan syventävät väärinkäsityksiä.

18) Seksissä on kyse kontaktin luomisesta, jonka alkuehtoja ei voida palauttaa pelkkään kieleen eikä johdella suostumusta tai epäsuostumusta yksiselitteisesti kuvaavista lauseista. Kontakteja luodaan tanssilavojen todellisuudessa esimerkiksi koskettelemalla, mikä olisi hyväksyttävä, eikä pitäisi paheksua asiaa iltapäivälehtien ja muiden moraalialarmnistien kannanotoilla, jotka ovatkin alkaneet muistuttaa kirkkotätien käsityksiä. Myös ”sopivuuden” rajaa on etukäteen mahdotonta määritellä, sillä kyse on joka tapauksessa kokeilemisesta ja tunteiden testaamisesta. Näin ollen myös väärinkäsitykset ovat mahdollisia, eikä niitä pidä alistaa rangaistusten uhalle. Seksiin päädytään, jos päädytään. ”Selvän suostumuksen” tiedustelu vaikuttaisi tökeröltä lähestymistavalta ja varmalta tavalta olla päätymättä mihinkään kanssakäymiseen.

19) Kontaktin luomisen ehdot, tilanteet ja rajat eivät ole yksiselitteisesti eivätkä kielellisesti määriteltävissä niin, että aihe voitaisiin ylipäänsä sisällyttää juridiseen keskustelukehykseen. Kyse olisi silloin ”elämismaailman kolonisaatiosta”, eli julkisen vallan tunkeutumisesta ihmisten yksityiselämään.

20) Filosofisesti katsoen ”suostumus” kuuluu aivan muuhun kuin seksuaaliseen, romanttiseen tai eroottiseen sanastoon. Se kytkee seksuaalisuuden normatiiviseen diskurssiin. Se liittyy aseksuaalisuuden, pidättäytymisen, torjunnan ja itse itsensä tai toinen toisensa rankaisemisen rekisteriin, jossa ei tunneta intohimoja.

21) Seksi kuitenkin on halua ja intohimoa, ja vaarana on, että ”#Suostumus2018”-hankkeen mukainen pyytelemään ja anelemaan taivutteleminen vaikuttaisi seksiin kahlitsevasti ja kuolettavasti. Kriminalisointi jatkaisi seksuaalisen kanssakäymisen siirtämistä intohimon, tarpeiden ja halujen maailmasta normatiiviseen viitekehykseen ja edistäisi siten seksuaalista ahdasmielisyyttä ja seksuaalisuuden vaarallistamista. Vaarassa on tietenkin myös halukkuus pariutumiseen, perheiden perustamiseen ja lisääntymiseen, ja tuloksena on yksinäisyyttä, happamuutta ja kurjuuden kokemuksia.

22) Moraalifilosofisesti tuomittavina voidaan pitää vain sellaisia tekoja, jotka ovat haitallisia tai jotka ovat sinänsä pahoja. Nykyisenä hyvän ja pahan tuolle puolen päätyneenä aikana katsotaan, että moraalista oikeutusta pitää arvioida vain haitallisuuden tai hyödyllisyyden perusteella. Jos teosta ei ole osoitettavissa selvää haittaa, se ei ole moraalisesti tuomittava. Ja vaikka haittaa olisikin, sekään ei vielä riitä tuomittavuuden perustaksi, sillä lähes kaikista teoista, joista on iloa tai hyötyä, voi olla jotakin haittaa. Eihän autoiluakaan kielletä siksi, että siitä voi olla suurta haittaa kuolonkolarien ja ilmansaasteiden vuoksi. Sama pätee seksuaalisuuteen. Myös seksuaalisuuden kriminalisoimisessa pitäisi olla maltillinen, sillä seksi on nautinnon lähde ja olennainen osa ihmisten itsetuntoa. Itsetunnon ongelmia ei pitäisi pyrkiä lääkitsemään toisiin ihmisiin kohdistuvalla uusmoralismilla, joka karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä.

23) Seksin kahlitseminen ilmaisee uustaistolaista yleisnäkemystä, jonka mukaan sosialismi ajattelee yksilöiden puolesta ja valtion pitää päättää myös yksityisten kansalaisten petipuuhista. Sen sijaan poliittisessa oikeistossa katsotaan perinteisesti, että yksilöt ovat kykeneviä päättämään asioistaan itse, ilman valtion holhousta ja väliintuloa. Vihervasemmistossa vallitsee näkemys, että valtion täytyy ohjata yksilöiden elämää, kun taas oikeistossa ajatellaan, että valtio pitää alistaa yksilöiden palvelijaksi eikä yksilöitä valtioiden kontrolloitaviksi. Sukupuolielämän alueelle levitessään vasemmistolainen yleisasenne johtaa elämänalueista intiimeimmän ja yksilöllisimmän eli seksuaalisuuden huomaamattomaan ja vähäeleiseen sosialisointiin.

24) ”Metoo”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet näyttävät pitävän tavoitteenaan rankaisemista eivätkä ymmärtämistä ja oikeudenmukaisuutta. Yltiölegalismi on seksin kyseessä ollessa yhtä turhaa ja haitallista kuin viisarin värähdyksiä tarkkaileva oikeuspositivismi on nopeusrajoitusten ylitysten kyttäilyssä kesäisillä, tyhjillä ja aurinkoisilla teillä. Yleensäkään ei pitäisi kriminalisoida asioita, joita ei voida valvoa eikä selvien määritelmien puuttuessa myöskään noudattaa vaan joista voidaan ainoastaan kurittaa ja rangaista. Tällainen on tietysti myös vihervasemmiston ajatuspajoissa taottu käsite ’vihapuhe’.

25) Seksuaalisuus ei tarvitse kuluttajansuojalakia, sillä kanssakäyminen on ”kahden kauppaa”, jossa kummallakaan henkisesti kypsällä ihmisellä ei ole moraalista oikeutta moittia eikä kiittää vain toista osapuolta aloitteellisuudesta, erehdyksestä tai yhteisestä epäonnistumisesta. On toivottavaa, että seksuaalinen kanssakäyminen perustuisi molemminpuoliseen, tai mikäli kumppaneita on useita, kaikinpuoliseen yhteisymmärrykseen. Se, että vihervasemmiston neidit eivät osaa harjoittaa seksiä ilman juridista sääntökirjaa, ei saa merkitä, että heidät pitäisi päästää päättämään siitä, kuinka muiden ihmisten pitää elää.

Edellä lausutusta seuraa, että ”#Suostumus2018”-aloitetta ei pidä edistää eikä hyväksyä. Mikäli lakialoite tulee seuraavalla istuntokaudella eduskunnan käsittelyyn, se on hylättävä.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

23. maaliskuuta 2019

GCM + pakolaiskiintiön nosto + EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Ilmasilta


Politiikassa pitäisi aina pohtia hintaa ennen kaupantekoa. Sen sijaan kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen hyväksyi GCM-asiakirjan ajattelematta tai kertomatta kansalaisille, mitä se oikeastaan merkitsee. Tehtiin siis kauppa ensin, ja nyt pohditaan hintaa.

Julkisuudessa on huolestuttu siitä, että puitesopimusta löyhempänä markkinoitu GCM-asiakirja (Globaali sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä) muunnettaisiin laillisesti sitovaksi.

GCM markkinoitiin Suomelle vain poliittisesti sitovana”, koska juridisesti sitovana hanke ei olisi edennyt. Asiaa ajoi etenkin Saksa, ja nyt vyörytystä edistää EU:n komissio.

GCM:n tarkoitus on nähdäkseni alun alkaenkin ollut pakottaa valtiot toteuttamaan itsemääräämisoikeudestaan riippumatonta ja ulkopuoleltaan määrättyä pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa.

Jo poliittinen sitovuus merkitsee hallitusten velvoittamista toteuttamaan käytänteitä, jotka voivat ylittää vaikutuksiltaan juridisen sitovuuden. Esimerkiksi YK:n migraatiovaltuutettu tunnustaa GCM:n olevan erittäin vahva politiikanteon väline.


YK:ssa vehkeillään

Sopimuksen tultua poliittisesti vahvistetuksi on EU-komissiossa ryhdytty joka tapauksessa omiin juridisiin toimenpiteisiin poliittisten mekanismien rakentamiseksi. Tavoitteena on yhdenmukaistaa kansalliset maahanmuuttovirastot EU:n yhteiseksi organisaatioksi, johon myös Suomen Migri sulautettaisiin.

Komission ajama EU-rakenne puolestaan kuuluisi YK:n piiriin perustettavaan Migration Networkiin, joka korvaisi valtioiden välisen Global Migration Groupin toiminnan. Yhdistyneiden kansakuntien Migration Networkia johtaisi YK:n kansainvälisen siirtolaisjärjestön (International Organization for Migration, IOM) sihteeristö, joka valvoisi sopimuksen täytäntöönpanoa ja raportoisi suoraan YK:n pääsihteerille.

Päämääränä on jo pitkään haudotun poliittisen agendan 2030 Agenda for Sustainable Developmentin hyväksyminen myös juridisesti velvoittavana. Tällä haavaa UN Migration Networkin tarkoitus on aloittaa jo 2022.

Tätä kautta eduskunnan valiokunnissa piilotellusta YK-asiakirjasta tulisi valtioita velvoittava, ja sillä käytännössä riistettäisiin itsenäisten valtioiden oikeus päättää suvereenisti omasta raja- ja väestöpolitiikastaan, mikä olisi myös vastoin EU:n periaatteita.


GCM Euroopan turvapaikkapolitiikan voiteluaineena

GCM:ssä on koira haudattuna myös EU:n omaa pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa koskien. 

Se liittyy suunnitelmaan perustaa EU:n ulkopuolisia pakolaisten vastaanottokeskuksia, joihin turvapaikkahakemukset jätettäisiin, joissa ne YK:n toimesta leimattaisiin ja joista kävisi suora tie Eurooppaan.

GCM-asiakirjasta voi tulla juridisesti sitova jo sitäkin kautta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT alkaa käyttää sitä ratkaisujensa perustana.

Mikäli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin alkaisi pitää GCM:ää ohjenuoranaan, asiakirjasta tulisi voiteluaine, joka yhdessä pakolaiskiintiöiden kasvattamisen kanssa avaisi ilmasillan EU:n ulkopuolisista lähtöselvityksistä Eurooppaan – valtioiden voimatta enää itse päättää tulijoiden määristä ja hakemusten käsittelyistä.

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen ehdotti juuri, että pakolaiskiintiö kymmenkertaistettaisiin 10 000 tulijaan! Samaa lukumäärää ehtivät esittämään myös Keskustanuoret. 

GCM + pakolaiskiintiön nosto +  EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Esteetön ilmasilta.

Juuri tämän ketjuuntumisvaikutuksen vuoksi myös GCM:ää on edelleen tärkeää vastustaa.


Haittamaahanmuutolla ei taloudellista oikeutusta

Entä maahanmuuton tarve ja kustannukset? Suomen Perusta julkaisi alkuviikosta tutkimuksen, jossa todettiin Irakista ja Somaliasta tulleiden maahanmuuttajien tuottavan julkiselle taloudelle miljoonalaskun henkilökohtaisten elinkaarikustannusten aikana.

Helsingin Sanomat tilasi hädissään Eläketurvakeskukselta laskelman, jonka mukaan Suomi tarvitsee muka 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa välttyäkseen eläkemaksujen korotuksilta. Näin laskien maahanmuuttajien määrä väestöstämme olisi vuonna 2050 peräti 22 prosenttia, eikä luvussa voi olla mukana esimerkiksi perheiden yhdistämisten kautta tulevia omaisia tai jälkeläisiä, koska niitähän ei voida tietää.

Helsingin Sanomien julkaisema ennuste on Samuli Salmisen osoittaman empiirisen näytön valossa järjetön. Huoltosuhde ei parane haalimalla tänne väkeä, jonka nettovaikutus julkiselle taloudelle on negatiivisempi kuin täällä jo olevien.

Eläketurvakeskuksen laskelma onkin harhaanjohtava, sillä siinä asiaa on arvioitu vain teoreettisesti eläkemaksujen näkökulmasta ja pitäen oletuksena, että jokainen maahanmuuttaja työllistyy ja että muut olot pysyvät ennallaan. Juuri työllistymisestä ja maahanmuuttajien aiheuttamien kulujen pienenemisestä puuttuu näyttö.


Maahanmuutto ei ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus

On hyvä vastata myös siihen peruskysymykseen, miksi meille nettohaitalliseksi osoittautunutta humanitaarista maahanmuuttoa on syytä vastustaa. Meille tuputetulla maahanmuutolla ja kansallisen itsemääräämisoikeuden riistolla ei ole sen enempää poliittista kuin juridistakaan oikeutusta.

Missään ei ole tehty päätöstä, että Suomessa pitäisi tai saisi asua muutaman vuosikymmenen kuluttua toinen tai rakenteeltaan ja koostumukseltaan olennaisesti erilainen kansa. Sellaista päätöstä ei myöskään pidä tehdä, sillä kansallisvaltiot ovat luonnonoikeudellisesti ja kansojen itsemääräämisoikeuteen perustuen muotoutuneita järjestelmiä, joiden oikeutus on niissä itsessään eikä niiden ulkopuolella, kuten EU:ssa, YK:ssa tai jossakin imaginäärisessä maailmanhallituksessa.

Väestöpyramidien lommoista pitää edetä yli muilla kuin väestöjen vaihtoon tähtäävillä tekosyillä.

Itsenäisten valtioiden kansalaisten ei tule olla myöskään huonojen säädösten eikä sopimusten vankeja. Kansanedustuslaitoksen tehtävä on lakien säätäminen eikä niiden orjallinen noudattaminen, muualta saneltujen päätösten toimeenpaneminen, hyrräoravana pyöriminen eikä kyvyttömien poliitikkojen säilytysvarikkona toimiminen. Tämä merkitsee, että huonot lait olisi kumottava ja epäedulliset sopimukset irtisanottava, ainakin sikäli kuin valtiot todella ovat suvereeneja.


Mitä asialle voi tehdä?

Mikään valtio ei ole entisensä, jos sen väestö vaihdetaan. Me perusuomalaiset vastustamme avoimesti ja poliittisesti sellaisia sopimuksia ja sitoumuksia, jotka ovat haitallisia Suomelle ja suomalaisille. Tämä on poliittinen linjanveto, ja kansalaisvaikuttaminen tapahtuu poliittisessa prosessissa meidän kauttamme.

Asiaan voi vaikuttaa myös allekirjoittamalla aloitteen GCM-sopimuksen mitätöimiseksi. Se tapahtuu tästä.

Juuri nyt asiaan voi puuttua äänestämällä meitä Perussuomalaisia, sillä me voimme vaikuttaa sopimuksen mitätöimiseen poliittisesti. Tähän myös oikeuskanslerin päätös antaa mahdollisuuden.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi viime vuoden joulukuussa ratkaisun, jonka mukaan GCM on ”ennemminkin oikeudellisesti sitomattomiin yhteistyöpöytäkirjoihin rinnastuva eikä perustuslain 93 ja 94 §:ssä tarkoitettu valtiosopimus tai muu kansainvälinen velvoite”.

Oikeuskanslerin ratkaisu varmentaa siis sen, että GCM ei sido Suomea, eikä hallituksen ole pakko laittaa sitä täytäntöön miltään osin. GCM:ään ei siis voida toistaiseksi vedota lainsäädännöllisiä velvoitteita Suomelle asettavana asiakirjana, ja Suomen hallitus voi myös poliittisesti irtautua koko asiakirjasta.

Ainakin niin kauan, kuin sopimus vielä on poliittinen.

Poliittisen linjaukseni mukaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen Suomeen pitää kokonaan lopettaa, ja laittomista rajanylityksistä pitää määrätä vankeustuomio. Esimerkkiä näyttää Viro, joka langetti juuri kolmelle väärennetyillä matkustusasiakirjoilla rajan ylittäneille nigerialaiselle kuuden kuukauden vankeustuomion ja viiden vuoden maahantulokiellon. Asiasta kertoi Postimees (katso myös video).


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki


Aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä
Miksi GCM pitää hylätä? 
Mikä GCM? – Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

22. maaliskuuta 2019

Lasten ristiretki ja ilmastopolitiikan kobravaikutus


Millaisen ilmastoargumentin sinä haluat ostaa? Julistusmaisen, ihanteellisen ja ehdottoman vai realistisen, suhteellisuudentajuisen ja elämän tosiasiat hyväksyvän? Tästä oikeasti on kyse, kun väitetään, että edessä ovat ilmastovaalit.

Seurasin Tiedekulmassa alkuviikosta järjestettyä ilmastopoliittista ”Hope for Globe” -tilaisuutta. Ilmastopolitiikasta puhuminen on kautta linjan samanlaista kuin teinien ilmastolakkoilu eduskuntatalon portailla.

Kun asia siirretään ilmastotieteellisestä diskurssista poliittiseen, olisi kysyttävä, mikä on mahdollista ja mitä mikäkin maksaa. Monetkaan nuoret ihmiset eivät ymmärrä tai hyväksy asioiden suhteellisuutta. Siksi heitä on helppo viilata linssiin, jopa käyttää hyväksi poliittisen manipulaation kohteina tai välineinä.


Kobravaikutus ilmastopolitiikassa

Otetaanpa havainnollistava esimerkki. Kobravaikutuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa pyrkimykset korjata jotain ongelmaa johtavatkin ongelman pahenemiseen. Kansanomaisesti sanoen sammutetaan tulipaloa bensiinillä tai euron suutari tekee kolmen euron vahingon. Havainnollisella tavalla kobravaikutus toteutuu ilmastonsuojelussa.

Saksalainen taloustieteen professori Horst Siebert julkaisi aihetta käsittelevän kirjan Der Kobra-Effekt – Wie man Irrwege der Wirtschaftspolitik vermeidet vuonna 2001. Nimi juontaa juurensa kolonialismin ajan Intiasta. Britannian hallitus oli huolissaan lukuisista maassa saaduista käärmeenpuremista ja alkoi sen vuoksi maksaa tapporahaa jokaisesta hengiltä saatetusta kobrasta. Alun perin käärmeitä listittiinkin lukuisia. Mutta kobrien ehtyessä myös rahantulo oli vaarassa katketa. Siksi muutamat paikalliset alkoivat kasvattaa käärmeitä tapettaviksi.

Kun hallitus sai kuulla tästä, se lopetti tapporahan maksamisen, jolloin intialaiset päästivät arvottomiksi käyneet kobransa vapaiksi. Siten niiden määrä jälleen lisääntyi ja ylittikin lähtötason. Lopulta kobranpuremiin menehtyi entistä suurempi määrä ihmisiä.

Hieman samanlainen tilanne vallitsee ilmastonsuojelussa. Jos me täällä Suomessa hyväksymme kaikki ilmastodirektiivit, noudatamme ilmastosopimuksia orjallisesti ja sidomme itsemme entistä tiukemmin päästökauppaan, teollisuuden ja energiantuotannon filtteröintiin sekä maksamaan kehitysmaille ilmastopoliittisia aneita, me samalla kuoletamme taloutemme ja teollisuutemme kilpailukyvyn. Tulos on, että mahdollisuutemme tehdä hyvää ilmastopolitiikkaa jatkossa heikkenee.

Lyhyesti sanoen: vihreällä fundamentalismilla tuhotaan ympäristötehokas ja ympäristöystävällinen tuotanto. Eikä silloin auta edes elinkeinoelämän hunajainen moraaliposeeraus, jonka mukaan myös teollisuus on ilmastonsuojelun puolella, sillä tämän se tekee vain julkisuuskuvaansa kirkastaakseen ja välttyäkseen vihreiden vihalta.


Hiilen käyttöä kohdattava poliittisen ilmaston muutos

Laajalti on levinnyt sanonta, että suomalainen savupiippu on ympäristöteko. Näin on, koska tuotantokoneistomme toimii paremmalla ilmastosuhteella kuin kehitysmaissa. Kuitenkin juuri sinne tuotantomme siirtyy, jos teollisuutemme kuristetaan vihreillä sertifikaatteilla. Samalla tullaan tukeneeksi työehtoja polkevaa tuotannontapaa kehitysmaissa, ja hiilivuodosta kärsii ilmasto myös massakuljetusten kautta.

Monetkaan vihreät ilmastovouhottajat eivät ymmärrä, että Itä-Euroopasta saatava kivihiili kannattaisi polttaa Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetuissa Helsingin hiilivoimaloissa eikä Puolassa tai Saksassa, joiden päästöt ovat pahimmillaan kolminkertaiset. Suomen noin kymmenestä suuresta hiilivoimalasta kaikki ovat yhtä lukuun ottamatta myös kaukolämpöä tuottavia laitoksia, joiden hyötysuhde on lähellä 90 prosenttia.

En kuuna kullan valkeana usko, että Hanasaaren voimalan sulkemisesta johtuvaa kaukolämmön vajetta voitaisiin korvata lämmön talteenotolla merivedestä, kuten eräät vihreät ovat esittäneet. Ovatpa utopistisimmat vetäneet esiin senkin, että sähköä ja lämpöä voitaisiin tuottaa pienoisydinvoimaloissa, joiden lauhdevesi laitettaisiin kiertämään asuntojen lämpöpattereissa. Ehdotus on kuin Valituista Paloista.

Vihreät eivät näytä ymmärtävän myöskään sitä, että Suomi on jo vähentänyt päästöjään lähes kaksinkertaisesti sen, minkä muut EU-maat samassa ajassa keskimäärin. Monetkaan eivät tiedä, että ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) hyväksyi EU:n eniten saastuttavien maiden, Bulgarian, Puolan ja Romanian, päästövelvoitteet Suomen kannettavaksi, sillä muuten ne eivät olisi ratifioineet Pariisin ilmastosopimusta, ja EU olisi jäänyt sopimuksen ulkopuolelle. PTT:n mukaan hallituksen solidaarisuus merkitsee suomalaisille kotitalouksille noin 500 miljoonan ja teollisuudelle 800–1200 miljoonan lisälaskua.


Mitä pitäisi tehdä?

Olemme tehneet jo paljon. Paljon enemmän kuin muut maat, ja silti lisää vaaditaan, vaikka toisesta suupielestä vihreät julistavat, että ilmasto on yhteinen asiamme. Kukaan ei ole silti pystynyt vastaamaan siihen, miksi juuri Suomen pitäisi tehdä lisää ja enemmän kuin toisten. Mikään moraalinen velvoite ei meitä siihen velvoita.

Väite, että Suomen päästöt ovat asukasta kohti suuret, johtaa ajattelua harhaan. Monet antavat sahata itseään silmään kansainvälisillä arviointiperusteilla, joissa päästöjä verrataan suoraan asukasmäärään. Pitäisi ottaa huomioon myös kylmät ilmasto-olomme, jotka oikeuttavat suuremman kulutuksen ja velvoittaisivat vähentämään muuttoliikettä pohjoisiin maihin. Tärkeintä olisi verrata päästöjä tuotettuihin hyödykkeisiin, sillä näin paljastuisi, että länsimaisen tuotantokoneiston ympäristötehokkuus on paljon parempi kuin kehitysmaissa.

Oikeudenmukaisen arvioinnin myötä kävisi ilmi, että meidän ei tulisi maksaa ilmastopoliittisia aneita lainkaan vaan vaatia esimerkiksi Kiinaa laittamaan teollisuutensa ajan tasalle, minkä se voisi tehdä suoraan lihavasta valtionkassastaan.

Ilmastotukien saajat Kiina ja Intia ovat nyt ympäristöpolitiikan vapaamatkustajia ja vaativat ”vastuunkantoa” teollisuusmailta. Lisäksi ne houkuttelevat teollisuustuotantoa länsimaista korostamalla, ettei tuotantoa rajoiteta samoilla tiukoilla normeilla kuin läntisissä teollisuusmaissa. Ilmastopoliittisten synninpäästörahastojen keruu on poliittista itsepetosta, ja parempiin tuloksiin päästäisiin pitämällä teollisuus länsimaissa, jolloin vältyttäisiin myös työntekijöiden oikeuksien polkemiselta.

Sen sijaan viherveroilla ja -maksuilla tuhotaan länsimaiden talouden ja teollisuuden lisäksi myös ympäristöä. Kompostoinnin ja kierrätyksen onnistumiseksi tarvitaan lisää biohajoavia ympäristösertifikaatteja ja -direktiivejä.

1) Päästökaupasta pitää siirtyä tuotannonalakohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään, joka mittaa ympäristötehokkuutta, ohjaa ympäristöystävällisen tekniikan kehittämiseen eikä aiheuta hiilivuotoa (saastuttavan tuotannon siirtymistä kehitysmaihin).

2) On lopetettava sitoutuminen sellaisiin ympäristösopimuksiin, jotka perustuvat valtion kokonaispäästöihin tai päästöihin asukasta kohti mutta jotka eivät ota huomioon päästöjen suhdetta tuotettuja hyödykkeitä kohti eivätkä siten mittaa päästöjen määrää suhteessa saavutettuihin hyötyihin. Samoin on lopetettava sitoutuminen sellaisiin ympäristösopimuksiin, jotka eivät huomioi maamme energiaintensiivistä teollisuutta ja energiaa vaativia asuinoloja.

3) On torjuttava pohjoisiin maihin suuntautuvaa muuttoliikettä, sillä pohjoisessa asuminen on runsaspäästöistä verrattuna hiilinielujen vähyyteen.

4) On otettava käyttöön tulleja, joilla estetään järjettömiä kuljetuksia, kuten kaakelilaattojen, tiiliskivien ja muiden ”Made in China” -leimalla varustettujen rakennustarvikkeiden tuontia Suomeen.


Mistä vihreässä fundamentalismissa on kysymys?

Vihreässä fundamentalismissa on kyse tiedon puutteesta ja kyvyttömyydestä arvioida sen merkitystä ja asemaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kyse on kirkassilmäisestä ihanteellisuudesta ja katteettomasta optimismista.

Vihreät eivät esimerkiksi huomaa (tai jättävät tahallaan huomiotta), että Suomen metsät kasvavat tällä hetkellä enemmän kuin niitä hakataan, mikä tarkoittaa, että puuta myös mädäntyy metsiin. Vihreiden mielestä puuta pitäisi käyttää, mutta sitä ei saisi kaataa.

Aktiivisesti unohdetaan, että globaalin ekokatastrofin syy on väestöräjähdys, joka juontaa juurensa takapajuisesta kulttuurista, valistumattomuudesta sekä uskonnollisista ja poliittisista oloista. Ne eivät tule kuntoon rahallisella kehitysavulla vaan poliittisella muutoksella: saamalla siirtomaaimperialismista ja kolonialismista moitittu länsimainen oikeusjärjestelmä, demokratia ja vapaa markkinatalous toimimaan myös kehitysmaissa. Mutta juuri niitä tiedostavaiset aktivistit vastustavat, jopa kehitysmaalaisten puolesta, kysymättä heiltä, ja tuomitsemalla länsimaiden kulttuurivaikutuksen ”jälkikolonialismiksi” tai ”etnonationalismiksi”.

Koska vihreillä ei näytä olevan muita kuin ehdottomia ihanteita, he eivät tee myönnytyksiä eivätkä antaudu relativismiin. Ja sitten vastaus siihen, mistä lasten ristiretkessä on kyse. Vastaus sisältyy kysymykseen.

Nuoruus on otollista maaperää kaikenlaiselle idealismille, jolle ei ole katetta. Sen takaa loistaa fundamentalismi, joka on viatonta silloin kun sen pohjana on pelkkä lapsellisuus. Sen sijaan vihreiden pyrkimys käyttää hyväkseen nuorten ilmastoahdistusta on härskiä manipulaatiota.

Lapset ja nuoret sopivat ilmastopolitiikan välikappaleiksi kieltämättä hyvin. Nuori ihminen on myös yliopistoon tullessaan tabula rasa. Hän ymmärtää asiat siten kuin niiden sanotaan olevan, teesien, ihanteiden ja utopioiden sekä julistusten kautta, ei sellaisina kuin ne ovat, koska nuori ei yleensä tiedä millaisia ne ovat elämänkokemuksen puuttuessa. Siksi he uskovat kaiken, mitä vihervasemmistolaiset yliopistotoimijat ja muut Kansojen Isät saarnaavat heille.

Lopulta käy niin, että valittuaan nuoruudessaan vihervasemmistolaiset ihanteet tai tultuaan manipuloiduiksi niillä, nuoret säilyttävät aikuisiksi vartuttuaan asenteensa, sillä he kokevat vaikeaksi tunnustaa erehtyneensä. Näin selittyy myös klusteroituminen: kyse on aatteessa tapahtuvasta marinoimisesta, joka hyödyntää vahvistusharhaa.

Ihmiset pyrkivät tutkitusti vahvistamaan heillä olevia käsityksiä. Jos olet valinnut partakoneesi Braunin ja Philishaven välillä, pyrit todennäköisesti etsimään tukea valinnallesi ihan vain todistellaksesi olleesi oikeassa. Kun ihmisestä tulee braunisti, on ajattelemisesta siirrytty identiteettiin.

Tällöin ei ole enää kyse siitä, mitä ihminen ajattelee, vaan siitä, mitä hän on. Lopulta asiasta tulee arvovaltakysymys. Ihmisestä on tullut vihervasemmistolainen, jolle aate on tärkeämpää kuin ajattelu. Näin selittyy laaja vetoaminen ”arvoihin”. Kyseessä on oikeasti ideologia, asenne tai aate, jota vahvistetaan identiteettipolitiikalla.

Identiteettipolitiikan kautta vihervasemmistolainen aate on ujutettu vähin äänin ja salakavalasti nuorison ihon alle, ja siitä on tehty osa heidän minuuttaan. Kyse on samasta asiasta, kuin jos lämmität hitaasti vettä, ei kattilassa oleva sammakko tajua hypätä kattilasta pois. Mutta jos heität sen suoraan kuumaan veteen, se hyppää heti pois kattilasta.

Ilmastoargumentti on tosiasiassa vain aasinsilta, jonka kautta nuoria ohjataan vihervasemmistolaisen aatteen piiriin, uskomaan, että kaikesta pitää päättää kollektiivisesti ja yleismaailmallisesti. Ajattelutapa sekä ilmastonsuojelussa että kommunismissa on sama.

Samaan aikaan itse perusargumentti, kuinka monta prosenttia kaikesta ilmastonvaihtelusta on juuri ihmisen aiheuttamaa ja paljonko johtuu luonnosta, jää sivuun. Sivuun jää myös se, paljonko Suomi on jo tehnyt ja mikä on asemamme siinä yhteisessä kokonaisuudessa, jota etenkin muiden maiden pitäisi suojella.

Vaaleissa kansa on ostoksilla. Kyse on siitä, millaisen ilmastoargumentin haluat ostaa, kuinka kalliiksi se tulee ja paljonko sinulla on varaa tuhlata pelkkään hyväntekeväisyyteen.

Minä en ikinä maksaisi nettotappiollisen tuulivoiman valtiollisesta tuesta, ilmastosopimusten velvoitteista, kehitysavusta enkä muusta julkiselle taloudelle tappiollisesta tai yleishaitallisesta hyödykkeestä yhtään mitään.

---

Ympäristö- ja energiapoliittisista näkemyksistäni tarkemmin vaalikirjani luvussa 12.
Vihreiden vaaliohjelmaa analysoin ja arvostelin täällä.

21. maaliskuuta 2019

Tymäkkä tutkimus maahanmuuton kustannuksista


Suomen Perusta julkaisi alkuviikosta Samuli Salmisen tutkimuksen Maahanmuutot ja julkinen talous, osa 2 – Elinkaarivaikutukset: Suomi, Irak ja Somalia. Työ on jatkoa vuonna 2015 julkaistulle ensimmäiselle osalle, jonka alaotsikkona on Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot. Työperäisestä maahanmuutosta Salminen julkaisi viime vuonna erillistutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee?, jota arvioin täällä.

Uusi tutkimus perustuu Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tietoihin.

Tutkimus osoittaa, että 20–24-vuotiaana Irakista tulevan muuttajan keskimääräinen elinkaarivaikutus Suomen julkiselle taloudelle on 690 000 euroa pakkasen puolella ja lasten vaikutukset mukaan lukien 844 000 euroa negatiivinen. Keskimääräisen Somaliasta tulevan muuttajan elinkaarivaikutukset puolestaan ovat miinuksella 951 000 euroa ja lasten vaikutukset huomioiden mukaan peräti –1 343 000 euroa.

Tutkimus on uraa uurtavaa, sillä perusteellista selvitystä humanitaarisen maahanmuuttajan aiheuttamista kokonaiskustannuksista ei ole aiemmin laadittu Euroopassa. Tutkijat ovat joutuneet taistelemaan tiedon vaikeaa saatavuutta vastaan, kun on vedottu muun muassa yksityisyydensuojaan. Hallinnon julkisuusperiaatteen mukaan viranomaisten itsensä tuottaman ja henkilökohtaisesti yksilöimättömän datan pitäisi joka tapauksessa olla tutkijoiden käytettävissä.


Kokonaiskustannukset hurjat – SDP kymmenkertaistaisi määrän

Olennaisia ovat ne poliittiset johtopäätökset, joihin Salmisen tutkimus antaa aiheen. Tutkimuksen julkistamistilaisuudessa monet toimittajat kyselivät yhteenlaskettujen kokonaiskustannusten perään.

Kokonaiskustannukset yhteiskunnalle saadaan selville, kun kerrotaan tulijoiden määrä tutkimuksessa osoitetuilla henkilökohtaisilla elinkaarikustannuksilla.

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen ehdotti vaalikampanjansa pataässänä, että pakolaiskiintiö kymmenkertaistettaisiin 10 000 tulijaan! Samaa lukumäärää ehtivät esittämään myös Keskustanuoret. Pelkästään yhden vuoden tulijoista kertyisi näin 10 miljardin lasku. Summa hipoo hävittäjäbudjetin ylärajaa.

Pakolaiskiintiön kasvattaminen vaanii veronmaksajia poliittisena ”erikoistarjouksena”. Se liittyy elimellisesti myös suunnitelmaan perustaa EU:n ulkopuolisia pakolaisten vastaanottokeskuksia, joihin turvapaikkahakemukset jätettäisiin, joissa ne YK:n toimesta leimattaisiin ja joista kävisi suora tie Eurooppaan. Juuri tähän liittyy myös GCM-asiakirja, eli ”globaali sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä” (aiheesta täällä).

Mikäli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin alkaisi pitää GCM:ää ohjenuoranaan, asiakirjasta tulisi voiteluaine, joka yhdessä pakolaiskiintiöiden kasvattamisen kanssa avaisi ilmasillan EU:n ulkopuolisista lähtöselvityksistä Eurooppaan, valtioiden voimatta enää itse päättää tulijoiden määristä ja hakemusten käsittelyistä. Juuri tämän ketjuuntumisvaikutuksen vuoksi myös GCM:ää on edelleen tärkeää vastustaa.


Kritiikkiä vastaan puskuroitu tutkimus

Samuli Salmisen tutkimus kertoo humanitaarisen maahanmuuton ja turvapaikkapolitiikan hinnan paljastavasti ja selkeästi. Suomen Perusta tarjoaa tutkimuksen mielellään julkisen keskustelun sekä median ja politiikan lähtökohdaksi.

Työn arvostusta kuvaa, että sosiaali- ja terveysministeriön tutkija Jere Päivinen viittasi Salmisen aiempaan tutkimukseen selvityksessään vuodelta 2017 (s. 38) lähes ainoana maahanmuuton kuluja koskevana lähteenä. Myös Aalto-yliopiston apulaisprofessori Matti Sarvimäki on tukeutunut Salmisen töihin toistuvasti. Edellisessä hallitusohjelmassa sovittu kattava viranomaisselvitys maahanmuuton kuluista on edelleen viranomaisilta tekemättä.

Kritiikkiä Salmisen tutkimusta kohtaan kiirehti esittämään Vaasan yliopiston kansantaloustieteen professori Hannu Piekkola, joka oli ilmeisesti ehtinyt lukemaan maanantaiaamuna julkaistun 673-sivuisen tutkimuksen iltapäivään mennessä kokonaan.

Turun Sanomat sai Piekkolalta lapsiargumenttia hyödyntävän vastauksen. Hän väitti lehden mukaan, että ”[l]asten näkeminen pelkkänä kustannuksena on järjenvastaista, kun Suomessa on matala syntyvyys. Lapset osaavat suomen kielen.”

Tutkimuksessa on kyse pelkästään taloudellisista vaikutuksista, mutta Piekkola sortui vetämään esiin rotukortin ja väitti, että ”[t]ällä tutkimusasetelmalla pyritään rotusyrjintään.” Tosin hän ei selvennä, mitä rotua hän tarkoittaa. Lisäksi on outoa, jos Suomen matalaa syntyvyyttä koetetaan kompensoida maahanmuutolla, joka lisää täällä koettua vähäosaisuutta.

Tosiasiassa lasten vaikutus kokonaiskustannuksiin on väistämättä laskettava kuluiksi, sillä lapset ovat holhottavia ja alentavat huoltosuhdetta. Tämä on fakta eikä syrjintää. Kantaväestössä vallitsevaa matalan syntyvyyden ongelmaa ei voida ratkaista tuomalla maahamme täällä jo olevien huollettavien rinnalle lisää huollettavia.

Näkemys väestöpyramideissa olevien lommojen oikaisemisesta maahanmuutolla on muutenkin perusteetonta, sillä se itsessään sisältää ajatuksen väestöjenvaihdosta. Näkemys, jonka mukaan maahanmuutto olisi subjektiivinen oikeus, sisältää väestöpoliittisen kannanoton, jolta puuttuu oikeutus. Asiaa itseään koskeva arvokannanotto on pyritty pitämään poliittisen prosessin ulkopuolella leimaamalla taloudellisen taakan vastustaminen ”rasismiksi”.

Toisen polven maahanmuuttajien, eli Suomessa maahanmuuttajille syntyneiden tai tänne pienenä muuttaneiden lasten, laskeminen mukaan kokonaiskustannuksiin on perusteltua, sillä irakilaisten ja somalialaisten keskuudessa syrjäytyminen on voimakkaasti periytyvää. Suomessa syntyneistä tai täällä oppivelvollisuutensa suorittaneista irakilaisista ja somalialaisista nuorista aikuisista noin neljännes on syrjäytyneitä ja noin puolet saa toimeentulotukea.


Median reaktioita

Asiallisimman jutun aiheesta laati julkaisutilaisuudessakin paikalla ollut Iltalehden Mika Koskinen ja epäasiallisimman Yleisradion Maria Stenroos ja Antti Parviala, joiden mukaan laskelmista jätettiin pois ”auttamisen arvo”. Tämä arvo ei kuitenkaan näy tulopuolella lainkaan. Kun vielä moitittiin sitä, että Salmisen tutkimuksessa on paljon oletuksia maahanmuuttajien tulevaisuudesta, voidaan helpostikin huomauttaa maahanmuuttajien työllistymistä koskevia optimistisia oletuksia olleen vielä enemmän.

Salmisen tutkimuksen mukaan maahanmuutosta aiemmin saadut kokemukset eivät tue maahanmuuttokokeilun jatkamista. Tutkimus pohjautuu arvioon, että tulevaisuudessa ko. väestöryhmien tulot ja menot pysyisivät samana kuin ne ovat olleet tutkimusmateriaalin tilastojen aikana 1995–2011. Palkkatiedot ovat olleet saatavilla vuoteen 2014.

Salmisen tekemä elinkaariennuste pohjautuu siihen, että näiden kahden vuosikymmenen tilastojen aikana maahanmuuttajien kansantaloudellinen vaikutus ei ole muuttunut merkittävästi. Myös näyttö siitä, että se muuttuisi merkittävästi jatkossa, puuttuu. Tässä valossa oikea ratkaisu ei ole jatkuva ja tulokseton kotouttaminen vaan tehokas palauttaminen takaisin ja lisämaahanmuuton estäminen.

Irakilaisiin ja somaleihin kohdistunut tutkimus ei puolla tutkittujen ryhmien maahanmuuttoa. Tutkimuksen tulokset olisivat helposti laajennettavissa myös muihin ryhmittymiin, joiden työllisyys, sosiaalietuuksien käyttö ja muut olosuhteet Suomessa ovat olleet samalla tasolla, joten tutkimus tukee yleisempien maahanmuuttoa koskevien johtopäätösten tekoa.


Räikeä ristiriita tilastofaktojen ja maahanmuuttoretoriikan välillä

Kun Salmisen esittämä näyttö on kiistatonta ja hintalappu tiedossa, voidaan kysyä, miksi mediaa ja poliittista keskustelua leimaavat väitteet, joiden mukaan ”humanitaarinen maahanmuutto on rikkaus”, ”täähän on uusi Nokia” ja ”hei, me tienataan tällä”.

Ristiriitaa tilastofaktoihin perustuvan tutkimustiedon ja toisaalta pelkän julistusmaisen poliittisen propagandan välillä ei voi olla huomaamatta. Keskeinen kysymys onkin, mikä on ohjannut mediaa ja poliittista argumentaatiota selvään valheellisuuteen.

Vastauksia on monia: vieraskoreus, häveliäisyys, pakolaisbisnestä harjoittavien oman edun tavoittelu ja EU:n taakanjakopolitiikka eli siirtolaisjärjestely, jota nykyään sanotaan ”pakotetuksi solidaarisuudeksi”. Todellisista kuluista vaikenemalla kansalaiset on saatu pitkin hampain hyväksymään valtion ja kuntien kukkarolle kiertyvä verorasitus.

Salmisen tutkimuksen valossa voidaan puhua turvapaikkaturismista ja sosiaalietuusshoppailusta. Elintasosiirtolaisuudesta kertoo myös se, että valtaosa tulijoista on määrätty palautettaviksi turvapaikkahakemusten osoittauduttua perusteettomiksi. Suomeen muuttaminen ei ole ihmisoikeus, eikä velkaantuvan maan pöytään ole oikein astella.

Salmisen tutkimuksen tuloksia vahvistavat tilintarkastaja Pauli Vahteran äskettäin julkaisemat tiedot, joissa hän arvoi maahanmuuton vuotuisiksi kustannuksiksi noin 3,2 miljardia euroa, ja arvio oli tekijän mukaan varovainen.


Millaisiin poliittisiin päätelmiin Salmisen tutkimukset antavat aiheen?

Suomen ei pidä olla koko maailman sosiaalitoimisto (kuten vihervasemmisto haluaisi) eikä myöskään koko maailman työvoimatoimisto (kuten liberaali porvaristo näyttää ajattelevan).

Ongelmien ytimessä on väestöjen helpon vaelluksen ohella vuoden 1999 perustuslakimme, joka ulotti perusoikeudet (esimerkiksi oikeuden sosiaaliturvaan) koskemaan kaikkia maassa oleskelevia. Perustuslakia tai sen tulkintaa tulisi kiireellisesti muuttaa niin, että perusoikeudet sidottaisiin takaisin Suomen kansalaisuuteen.

Myös perustuslakijuristien Tuomas Ojasen, Juha Lavapuron ja Martin Scheininin tulisi lopettaa oman henkilökohtaisen laintulkintansa kärrääminen perustuslakivaliokunnan ovesta sisään. Sellaisella perusoikeusfundamentalismilla (termi on Aulis Aarnion ja Markku Helinin) ohitetaan vallan kolmijako-oppi, jonka mukaan on erikseen lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta sekä niiden ulkopuolella vielä asiantuntijavalta (kirjoitin aiheesta vaalikirjani sivuilla 129–133).

Sosiaaliturvan helppoon saatavuuteen liittyvien houkutustekijöiden karsimisen lisäksi tulisi ryhtyä rajoittamaan maahanmuuttoa selvästi ja tehokkaasti. Lain tiukennusten valmistumista odoteltaessa olisi sovellettava haittamaahanmuuton vähentämiseen soveltuvaa lainsäädäntöä.

Koska väestöönsä suhteutettuna Suomi on ottanut yhtenä EU-maista eniten vastaan turvapaikanhakijoita pakolaiskriisin aikana, Suomen olisi kieltäydyttävä Puolan, Slovakian, Tanskan ja Viron tapaan ottamasta vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita pitkään aikaan.

Kriisitilanteissa olisi otettava käyttöön Schengenin sopimuksen mahdollistama sisärajojen valvonta. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat olisi käännytettävä Dublin II -asetuksen mukaisesti ensimmäiseen turvalliseen saapumismaahan tai lähtömaahansa (keinoista ja välineistä tarkemmin teokseni sivuilla 30–35). Perheet tulisi yhdistää lähtömaihin, ja lomailu lähtömaissa pitäisi katsoa merkiksi siitä, että olot ovat rauhalliset ja oleskeluluvat voidaan perua.


Miksi tätä ei tehdä yliopistoissa?

Salmisen tutkimuksessa mahdollisesti olevat dokumentaation vajavaisuudet tai epätäydellisyydet johtuvat tiedon saannin vaikeudesta, kun kaikkia rahavirtoja ei ole saatu tietoon.

Somaliassa ja Irakissa syntyneiden lähes miljoonan euron elinkaarikustannuksista on jäänyt pois eräitä menoja, jotka eivät löydy rekistereistä. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi tulkkaus, vanhuusiän julkisten palveluiden asiakasmaksut, kotouttamismenot ja muut maahanmuuttoon liittyvät valtion ja kuntien määrärahat. Lisäksi voitaisiin huomioida epäsuorat vaikutukset, kuten väkivaltarikosten uhrien menetetyt tulot, kuntoutus ja niin edelleen. Siten todelliset keskimääräiset elinkaarivaikutukset voivat olla vieläkin negatiivisempia kuin tutkimuksessa esitetään.

Ainoa asia, joka Salmisen teosta lukiessa näyttäytyy minulle arvoituksena, on se, miksi hän ei ole jättänyt tutkimuksiaan tarkastettavaksi väitöskirjana entiseen opinahjoonsa Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan.

En ole kysynyt, mutta arvaan asialla olevan tekemistä sen kanssa, että tiedekuntamme julkisten talouden professuuri on Vasemmistoliiton perustajajäsenen Markus Jäntin hallussa. Vihervasemmistolainen värisuora hallitsee yliopistojen lähes kaikkia muitakin yhteiskunta- ja taloustieteellisiä virkaistuimia.

Olen useasti jo aiemmin huomauttanut siitä, että tiedon, totuuden ja moniäänisyyden tavoittelu estyvät nykyisessä uustaistolaisessa yliopistossa, jossa lähes kaikki yhteiskuntatieteellisen alan tehtävät ovat vihervasemmiston vallassa.

Tämä ei ole yliopistojen uskottavuuden etu, mutta se on syynä siihen, miksi oikea ja kriittinen tieto tulee nykyään yliopistojen ulkopuolelta.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki