Säästämmekö itsemme hengiltä?

Hallitus ilmoitti alkuvuodesta aikovansa säästää muun muassa lopettamalla varuskuntia ja yhdistelemällä kuntia. Kaikessa säästämisessä on kynnys, jonka jälkeen säästäminen muuttuu tuhlaamiseksi.

Esimerkiksi jos armeijan yksiköitä lopetetaan, se voi käydä kalliiksi, mikäli valtio menettää koko tonttinsa sodassa. Ja suurkuntien perustaminen lisää matkakuluja ja muita menoja.

Terveyspalvelujen ulkoistaminen taas on johtanut toiminnan siirtymiseen ulkomaisessa omistuksessa olevien yksityislääkäriasemien haltuun, jolloin verovarat päätyvät liikevoittoina ulkomaille eivätkä jää rikastuttamaan kotimaisia toimijoita. Ja hoitokin on tehottomampaa, samoin koko toiminnan koordinointi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sairaaloiden toiminnot on yksityistetty, ja sairaanhoitajat sekä lääkärit myyvät palvelujaan sairaaloissa aivan niin kuin tuolipaikkaa pitävät parturit omaa osaamistaan parturiliikkeissä. Tuloksena potilas saattaa saada yhdestä käynnistä useita kymmeniä laskuja eri tahoilta: lääkäreiltä, hoitajilta, vahtimestareilta, kanslisteilta ja niin edelleen.

On varottava säästämästä itseään hengiltä. Säästämiseen liittyy myös sosiaalirakenteen ongelmia. Helsingin, Espoon ja Vantaan liitosongelmana on se, että mikäli miljoonakaupunki syntyy, minne jatkossa laitetaan köyhät, sillä Helsinki ei voi enää lähettää vähävaraisia ja pienituloisia asukkaitaan ympäröiviin kuntiin, kuten nykyisin.

Yksi mahdollisuus olisi hieman laajempi kunta- ja lääniuudistus: liitetään Ruotsi takaisin Suomeen ja muodostetaan Fennoskandian valtio. Tilastojen mukaan siitä tulisi yksi maailman vahvimmista talouksista. Tämä auttaisi myös Ruotsia luopumaan turhakkeesta nimeltä kuningashuone, jos samalla päästäisiin siirtymään tasavaltaan.

Säästötoimien lisäksi Suomen taloutta tasapainotetaan verotusta lisäämällä. Luulen, että ihmiset maksavat mielellään myös veroja, jos saavat vastineeksi laadukkaita palveluja. Verojen nostaminen onkin parempi vaihtoehto kuin yletön säästäminen, vaikka myös verottajalle tulee helposti narun pää käteen. Maassamme on jo optimaalinen verotus, eikä veroasteen nosto lisää kokonaisverokertymää. Esimerkiksi arvonlisäveron nosto vähentää kysyntää ja näivettää talouselämää.

Hallitus päätti jonkin aika sitten nostaa sekä tuloveroa että arvonlisäveroa. Tämä merkitsee, että keski- ja pienituloiset maksavat korotuksista suhteellisesti enemmän kuin hyvätuloiset. Sen sijaan olisi pitänyt kumota säädös, joka sallii omistaja-johtajien nostaa pörssin ulkopuolisista osakeyhtiöistään osinkotuloja verovapaasti aina 60 000 euroon asti.

Yhtiöiden verotusta pitäisi muutoinkin lisätä. Valtiot eivät vain uskalla tehdä niin, sillä ne pelkäävät yritysten, pääomien ja työpaikkojen lähtöä maasta. EU:n mahdollistama varojen helppo siirtely on johtanut siihen, ettei valtioilla ole enää itsenäistä veropolitiikkaa, vaan valtiot ovat ajautuneet verokilpailuun siitä, missä maassa on kevyin ja yrityksiä suopeimmin kohteleva verotus. Myös finanssipoliittisessa mielessä valtioiden talousahdingon syyksi paljastuu siis Euroopan unioni, joka ajaa kapitalismin ja kansainvälisten suuryritysten etua.

On tietenkin selvää, ettei Suomen talouden ongelmia voida pitkällä tähtäimellä korjata sen enempää säästämällä kuin verottamallakaan. Ainoa ratkaisu on tuotannon tehostaminen ja sen luoma talouskasvu. Tuotannon tehostamisen ei pidä kuitenkaan tarkoittaa potkujen jakelua tai hiostamista.

Eräs tärkeä tuotannon tekijä on nimittäin työ. Tehokkaasti toimivassa yhteiskunnassa myös työ on tehokkaassa käytössä. Tämä merkitsee, että työvoima pitäisi saada hyvään hyötykäyttöön ja työttömyyttä alennettua. Näin käykin, mikäli niin tekniset, tieteelliset, taiteelliset kuin humanistisetkin innovaatiot ja osaaminen saadaan suotuisasti markkinoille, tuotantoon ja tuotteistettua. Hyvä yhteishenki ja kansallisen edun tavoittelu ovat tällöin avainasemassa.