30. joulukuuta 2017

Hikipedia: vihervasemmiston vihapuhealusta

Vihervasemmistolla on vakava vihanhallintaongelma. Tarkoitan heidän vihaansa suomalaista Suomea puolustavia ihmisiä kohtaan. Vihervasemmisto ja feministit pyrkivät leimaamaan ”vihapuheeksi” kaiken, mikä ei suhtaudu palvovasti heidän piehtarointiinsa omassa itseihailussaan, ja aloittavat äänekkään rääkymisen, mikäli kohtaavat vähäistäkin arvostelua.

Samanaikaisesti, kun vihervasemmisto ja feministit syyttelevät kansallismielisiä ihmisiä Facebookissa, Twitterissä ja muualla mikrotason kanssakäymisessä esitetystä arvostelusta, he pidättävät itselleen mahdollisuuden herjata ja solvata ihmisiä eräillä muilla internetin vihapuhefoorumeilla.

Vihervasemmiston keskeisimpiä vihapuhealustoja on internetsivusto Hikipedia, joka pyrkii näyttäytymään muka-parodisena versiona tietosanakirja Wikipediasta.

Viranomaiset eivät puutu Hikipediassa esitettyyn disinformaatioon, vaikka siellä julkaistut  kunnianloukkaukset eivät ole pelkkiä irrallisia tai satunnaisessa henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa esitettyjä mainintoja. Sen sijaan ne ovat julkisia ja pitkäaikaisesti esille asetettuja kannanottoja, jotka on esitetty tahallisena yrityksenä harhauttaa sivullisia ja antaa vääristelty kuva Hikipedian sivustolle vastoin omaa suostumustaan kytketyistä ihmisistä.

Hikipedian pseudoartikkeleissa annetaan harhaanjohtava ja asioita mielivaltaisesti yhdistelevä kuva monista henkilöistä ja heidän ajattelustaan, toiminnastaan ja ominaisuuksistaan. Hikipediaan poimitut kuvat ovat varastetut muista yhteyksistä, ja niiden uudelleen julkaiseminen Hikipedia-sivustolla rikkoo tekijänoikeuslainsäädäntöä sekä yksityisyydensuojaa. Kuva- ja muuta aineistoa on vandalisoitu respektio-oikeuksien vastaisesti.


Hikipediassa esitetyllä kirjoittelulla vahingoitetaan ihmisten asemaa ja mainetta tavalla, joka voi haitata elinkeinon tai ammatin harjoittamista ja täyttää siten rikoslaissa mainitut kunnianloukkauksen tunnusmerkit.


Vasemmiston harjoittamaa terroria

Hikipediassa näyttävät herjan heiton kohteina olevan erityisesti ei-vasemmistolaisina pidetyt henkilöt. Ylläpitäjien ja kirjoittajien oma sitoutuminen sosialistis-anarkistiseen rabulismiin ei kuitenkaan muodosta sellaista veruketta, joka oikeuttaisi loanheiton tai suojaisi heitä itseään oikeudellisilta vastatoimilta.

Solvauksissa ylitetään hyvän maun rajat, eikä asiaan liittyvää pahanilkisyyttä voida tunnistaa huumoriksi tai katsoa läpi sormien. Tekstit ovat ilmeisesti joidenkin yhteiskuntanäkemykseltään täysin eri linjoilla olevien anarkistien hyökkäyksiä, joiden kohteena on asioiden sijasta ihmisten persoona ja välineenä argumenttien sijasta rähjäinen ja reuhaava mudanheitto.

Hikipedian kirjoittajat ja ylläpitäjät pyrkivät suojautumaan esiintymällä anonyymisti, ja siten he paljastavat rääväsuisen nilkkimäisyytensä. Hikipedian kirjoittajatahot ovat todennäköisesti joitakin psykopatologista tuhrimisvimmaa potevia ja passiivis-aggressiivisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä henkilöitä. Mentaalihygienian ongelmat eivät kuitenkaan luo heidän rikoksilleen oikeutusta eivätkä tuota heille syyntakeettomuutta. Tyhmyys ei vapauta syyllisyydestä, niin kuin syyllisyyskään ei vapauta tyhmyydestä.

Hikipediassa harjoitettua maineen mustamaalausta yritetään toteuttaa ”huumorin” varjolla, vaikka tarkoituksena on maineen tahallinen pilaaminen. Rikosten vaikuttavuutta syventää, että sivusto on kaikkien ihmisten vapaasti internetistä luettavissa.

Vaikka uhrit eivät itse suhtautuisikaan kyseiseen töhertelyyn tosikkomaisesti, kolmannet osapuolet, eli kirjoitusten lukijat, voivat erehtyä pitämään niissä esitettyjä väitteitä todenperäisinä kuvauksina solvatuista ihmisistä. Loukkauksia, henkistä väkivaltaa ja vahingontekoa on harjoitettu näennäisen ”leikinlaskun” takaa, vaikka tosiasiassa kyseessä on tahallinen maineen töhriminen, jonka tuloksena syntyy työelämässä, liike-elämässä, tieteessä ja julkisessa sekä poliittisessa toiminnassa vahingollista disinformaatiota. Tämä taas merkitsee, että haitanteko on otettava vakavasti.

Vandalismi koetetaan verhota Hikipediassa ”satiirin” tavoittelun kaapuun, mutta tosiasiassa kyseessä ei ole sen enempää satiiri, ironia, parodia kuin sarkasmikaan, vaan tahallisen ilkeämielinen ja vahingoittamistarkoituksessa esitetty maineenpilaamiskampanjointi, jota koetetaan oikeuttaa ”huumorin” verukkeella. Tarkoituksena lienee haitata toisten ihmisten elämää tai uraa savuverhon takaa esitetyllä vihakampanjalla. Sivusto käy esimerkkitapaukseksi uustaistolaisten ja punakaartilaisten rabulismista ja tihutyöstä, informaatiosodasta ja nettiterrorista.


Hikipedia pitäisi sulkea vihapuheen levittämisen lopettamiseksi

Se, että tekstin kirjoittajat kuvittelevat olevansa humoristisempia kuin vitsailun kohteet tai lukeva yleisö, ei riitä oikeuttamaan julkista solvausta. Kirjoitusten epäasiallista argumentaatiota on usein koetettu oikeuttaa sillä, että kohteena oleva henkilö on esiintynyt sananvapauden puolustajana. Sananvapaus ei kuitenkaan oikeuta väärän tiedon levittämistä eikä mielikuvaterroria.

Kehotan kaikkia Hikipediassa nälvimisen, henkisen väkivallan tai terrorin kohteeksi joutuneita tekemään tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen poliisille kunnianloukkauksesta tai, mikäli viranomainen ei asiaan puutu, ajamaan Hikipediaa vastaan kannetta oikeudessa. Kehotan esittämään vahingonkorvausvaatimuksen rangaistusvaatimuksen yhteydessä.

Samalla kannattaa tehdä eurooppalaisen tietosuojalain ja tietosuojavaltuutetun päätöksen mukainen poistopyyntö Googlelle koskien hakutuloksia, joissa oma nimi ja henkilöllisyys yhdistetään virheellisesti ja vahingollisesti täysin perättömiin asiayhteyksiin Hikipedian sivustoilla.

Kaikki Hikipediassa pahoinpidellyt ihmiset eivät ole sellaisia julkisuuden henkilöitä, jotka olisivat omasta aloitteestaan asettautuneet julkisen arvostelun kohteeksi, vaan yksityishenkilöitä, joten kirjoittelun lopettamista voi vaatia myös yksityisyydensuojan perusteella.

Yksityisyydensuoja on toki myös julkisuuden henkilöillä, ja etenkin näin on, mikäli julkisuus on asiantuntijajulkisuutta, eikä siihen liity sellaista vallankäyttäjän roolia tai asemaa, joka voisi luoda velvollisuuden suostua ankaran arvostelun tai henkilökohtaisesti loukkaavan kirjoittelun kohteeksi. Hikipediassa esitettyä nälvimistä ei voida perustella myöskään millään tieteellä, vaan esitettyjen kannanottojen kärkevyys on perustunut pelkkään vahingoittamisen haluun.

Se, että kirjoittelun kohteena olevan henkilön yhteiskunnalliset ja tieteelliset mielipiteet ovat olleet Hikipedian kirjoittaville epämieluisia, ei oikeuta persoonaan kohdistuvaa vandalismia.