Helpompi on tehdä akvaariosta kalakeitto kuin saattaa kalakeitto
takaisin akvaarioksi. Tämä pätee myös sote-uudistukseen ja
maakuntahallinnon räätälöintiin.
Murheellista
sote-uudistuksessa on, että suuri mullistus käynnistettiin
etupainotteisesti, ennen päätöksentekoa. Asiassa on käynyt niin kuin
aina käy, kun suunnitellaan ja tehdään yhtä aikaa.
Kun erikoissairaanhoidon keskustalainen keskittämisasetus annettiin
elokuussa 2017, aluesairaalat ja kaupunkisairaaloiden
erikoissairaanhoito ajettiin käytännössä alas ja siirrettiin viiteen
yliopistosairaalaan sekä niin sanottuihin laajan päivystyksen
sairaaloihin.
Tämän hallitus teki olettaen, että sote-uudistus saa
eduskunnan hyväksynnän ja että yksityiset sairaalat tukkivat
erikoissairaanhoidon vajeen. Tästä ei ole kuitenkaan näyttöä, ja parempi
olisikin taata julkinen erikoissairaanhoito, joka on tähän asti
toiminut erinomaisella hyötysuhteella, kuten The Lancet-tiedelehdessä julkaisut tutkimukset osoittavat (ks. lähdeluetteloa).
Yksityistämistendenssin hapan hedelmä
Puretusta
ei kuitenkaan saa ehjää, sillä organisaatiot ovat hajautuneet. Niinpä
tulos on se, että sote-uudistusta ei voida perua.
Hallitus tuli
siis kaivaneeksi itselleen kuopan, jonka partaalta se ei voi peräytyä.
On tehty ensin kauppa, ja vasta nyt pohditaan hintaa. Yleensä
kannattaisi ensin pohtia hintaa ja tehdä vasta sitten kauppa.
Ajattelumallissa
näkyy Juha Sipilän hallituksen yleisasenne, joka on leimannut koko
politiikkaa: ryhdytään suuriin periaatteellisiin muutoksiin pelkästään
julistusmaisesti, ajattelematta käytännöllisiä seurauksia ja
toteuttamismahdollisuuksia. Tästä kertoivat myös ”digiloikka”,
”kilpailukykyloikka” ja ”yhteiskuntasopimus”, joka oli kai omaksuttu
Jean-Jacques Rousseaulta tiedostamatta käsitteen valtio-oikeudellista ja
filosofista merkitystä.
Sipilän hallituksen toimintamalli on
kotoisin liike-elämästä, jossa joku konsultti tai lobbari laitetaan
edistämään jotakin tavoitetta. Samaan tapaan Matti Vanhasen
pelastusrenkaana toimineen Perheyritysten liiton puheenjohtajasta ja
hallitusammattilaisesta Anne Berneristä tehtiin pikavauhtia ministeri ja
eräänlainen yksityistämistorpedo, joka laukaistiin kohti
valtionomaisuutta ja julkisia palveluja.
Sote on hallituspelin Musta Pekka
Huvittavaa
onkin, kuinka käy nyt sote-uudistukselle, jota ei voi perua, mutta
jonka läpi ajaminen saattaa osoittautua mahdottomaksi, jos
hallitusvastuuseen nousee yksityistämisestä täysin eri linjoilla oleva
Sdp.
Ongelman aiheuttavat vaalit, joissa kansakin voi päästä
sanomaan sanottavansa. Kympin kysymys on, mitä tapahtuu, jos Sdp:stä
tulee hallituspuolue. Politiikka on taktiikkapeli, joten valaistaan
asetelmaa hieman.
Kepu ja Kokoomus riitautuivat sote-uudistuksesta
jo syksyllä 2015. Marraskuussa puolueiden kesken käydyissä
neuvotteluissa Kepu sai hyväksytyksi maakuntahallinnon, kun se suostui
Kokoomuksen vaatimaan ajatukseen sote-palvelujen yksityistämisestä.
Tässä
sosiaalistrategisessa siltarumpupelissä Perussuomalaiset ja sittemmin
Siniset jäivät pelkiksi statisteiksi, jotka olivat shokissa
maahanmuuttotulvasta. Sinisten poliittisesti taitamattomat ministerit
menettivät pelimerkkinsä myös sote-uudistuksessa.
Hallitusvaltaan
janoavalle Sdp:lle olisi eduksi, jos sote olisi hyväksytty tai
hyväksyttäisiin vielä tällä hallituskaudella. Sdp:n olisi paljon
helpompi arvostella uudella hallituskaudella päätöstä, jota se ei ole ollut
itse tekemässä.
Jos demarit ovat seuraavassa hallituksessa ja
uudistuksesta päättäminen siirtyy uuden hallituksen kontolle, puolueelle
lankeaa vastuu kurjan uudistuksen päätökseen viemisestä, vaikka se ei
ole ollut sitä suunnittelemassa eikä junailemassa.
Ongelman ytimen
muodostaa se, että uudistus sinänsä on vain vaikeasti peruttavissa.
Sote-uudistus on siis Musta Pekka, joka voi jäädä minkä tahansa
hallitukseen änkeävän puolueen käteen.
Tämä on merkittävä ongelma
hallitusneuvotteluissa kaikkien ideologisten kiistojen lisäksi. Mikäli
hallituksen muodostavat Kokoomus ja Sdp, kumpikin saa hoitaakseen asian,
joka ei ole niille mieleinen vaan joka on peräisin oppositioon jäävän
Keskustan kynästä.
Toki muutkin hallituspohjat ovat mahdollisia.
Esimerkiksi Perussuomalaisten ja Sdp:n olisi luullakseni helppo päästä
yksimielisyyteen sote-uudistuksen tarpeettomuudesta, ellei Sdp:tä
vaivaisi puolueemme maahanmuuttolinjaan liittyvä ennakkoluuloisuus.
Miksi sote- ja maakuntauudistus kannattaisi hylätä?
Miten
sitten itse suhtaudun sote-uudistukseen Perussuomalaisten ehdokkaana?
Olen alun perinkin vastustanut sotea ja maakuntauudistusta. Katson, että
Sote-himmeli kannattaisi edelleen mieluummin hylätä kuin hyväksyä,
sillä vauriot jäisivät sillä tavoin pienemmiksi.
Sote- ja
maakuntauudistukseen sisältyy, että vuodesta 2021 maakunnat vastaisivat
kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen saannista, mutta palvelut
voisi järjestää entistä useammin yksityinen toimija. THL:n ja sosiaali-
ja terveysministeriön vuosina 2017–2018 eri puolilla Suomea toteuttaman
valinnanvapauskokeilun mukaan se ei toisi merkittäviä etuja suhteessa
nykymalliin.
Puhe yksityistämisestä on hullunkurista, sillä jonot ovat terveyskeskuksissa niin pitkät, että parempituloinen väki hakeutuu jo nyt näennäisesti ”omasta aloitteestaan” yksityisille lääkäriasemille, ja näin terveydenhuolto on jo ”yksityistetty”.
Jonoja on pidentänyt erityisesti se, että maahanmuuttajat kuluttavat suhteellisesti enemmän terveydenhuoltopalveluja kuin tuottavat. Helsingin kaupunginvaltuusto puolestaan hyväksyi vihervasemmiston äänillä maksuttomien terveyspalvelujen antamisen myös laittomasti maassa oleville, mikä entisestään pahensi järjestelmän tuottaneiden suomalaisten omaa asemaa. Ongelmien juurisyy on nykyinen EU-päivitetty perustuslakimme, jossa lähes kaikki perusoikeudet ulotettiin koskemaan myös maassa oleskelevia ei-kansalaisia.
Kesällä 2018 The Lancetissa julkaistujen
tutkimusten mukaan Suomen nykyisen terveydenhuollon laatu ja tulokset
ovat maailman parhaat mutta kustannukset selvästi vertailumaita
pienemmät, joten sote-uudistusta ei tarvita toiminnan tehostamiseen. Ongelma ei ole hallinnollinen, vaan johtuu resurssipulasta, kun lääkäriin ei pääse. Siksi voimavaroja pitäisi suunnata ruohonjuuritasolle eikä hallintoon.
Väite
uuden maakuntahallinnon suoraan vaalin perustuvasta
”demokraattisuudesta” puolestaan kumoutuu mallin rahoituslähteen vuoksi,
joka olisi kuntien sijasta valtio. Koska rahoitus tulisi uudessa
mallissa ylhäältä eikä alhaalta, päätöksenteko etääntyisi kuntalaisista.
Tämä
olisi vastoin hallinnon subsidiariteettiperiaatetta, jonka mukaan
julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja
käsitellä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Uudistus olisi myös
vastoin niin sanottua hajautetun ja hiljaisen tiedon ideaa, jonka mukaan
parasta tietoa on paikallistasolla; siellä kun voidaan perehtyä
asioihin lähietäisyydeltä.
Uuden mallin kansanvaltaisuutta
heikentäisi sekin, että nykymallissa kunnat voivat itse sopia
yhteistyöelintensä edustussuhteista, mikä mahdollistaa pienten kuntien
paremman huomioon ottamisen, kun taas uuden mallin vaarana on, että
pienet kunnat syrjäytyvät päätöksenteosta. Suurten uudistusten
riskinä on, että syntyy väliinputoajaryhmiä, jotka tipahtavat
turvaverkoista läpi, ja kestäisi kauan, ennen kuin virheet saadaan
korjattua.
Uusi sote-malli vahvistaisi sosiaali- ja
terveyspalveluiden yksityistämistä ja merkitsisi verovarojen päätymistä
nykyistä enemmän ulkomaisessa omistuksessa oleville yhtiöille, jotka
maksavat veronsa Suomen ulkopuolelle.
Uusi maakuntahallinto,
jonka järjestettäviksi sosiaali- ja terveyspalvelut siirrettäisiin,
ainoastaan palauttaisi väliportaan hallinnon, josta päästiin
vuosikymmenten työllä eroon. Se olisi tarpeeton byrokraattinen porras,
ja joutaa liitelemään silkkiuikun tavoin historian iltaruskoon.
Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki
Lähteet
“Trends
in future health financing and coverage: future health spending and
universal health coverage in 188 countries, 2016–40”. The Lancet, vol. 391, issue 10132, pp. 1783–1798, May 05, 2018.
“Measure
performance on the Healthcare Access and Quality Index for 195
countries and territories and selected subnational locations: a
systematic analysis from the Globen Burden of Disease Study 2016. The Lancet, vol. 391, issue 10136, pp. 2236–2271, June 02, 2018.
