20. tammikuuta 2022

Poliittinen arvostelu oli vihapuhetta, ja cancel-aktivistit eivät toimi!

Kun älyviisikon bileliideri Sanna Marin oli mokannut pahoin Suomen ulkopoliittiset suhteet rajaamalla Suomen Nato-optiota ja nostamalla Venäjän tasavertaisesti Yhdysvaltain rinnalle puheissaan, Suomen vihervasemmistolainen lehdistö harmonisoi tilannetta punavihreän hallituksen eduksi.

Marin sai virheestään ympäri maailman ulottuvaa kritiikkiä, mutta Helsingin Sanomat riensi maineenhallinnan avuksi.

Lehden mukaan pääministeri veti ässän hihastaan, kun hän valitti Reutersille, että hallituksen nuoret naiset ovat joutuneet vihapuheen kohteeksi!

Nato-optiota ei siis tarvita, sillä pelotteeksi riittää määrätietoinen feministinen ulkopolitiikka. Tämä osoittaa, miksi mielipiteensä kannattaa ilmaista myös aluevaaleissa.

Normaalissa woke-tiedostavien ilmatilanhallinnassa cancel-aktivistit vaatisivat hallituksen toiminnan välitöntä keskeyttämistä ja pääministerin eroa. Sen sijaan nyt he ovat hiljaa kuin hiiri pumpulissa.

Marinin tulevasta työpaikasta, Euroopan unionissa olevasta virasta, häntä ei voi erottaa, eikä siihen valita vaaleilla, joten hän on silloin demokratian ulottumattomissa.

Aivan kuten Paavo Lipponen (sd) aikoinaan sanoi vaalipäivänä: Nyt on aika vaikuttaa; huomenna se on myöhäistä.