Blogin pitämisestä

Olen pitänyt blogia ja lukenut muiden kirjoituksia kuluneen syksyn ja talven ajan. Niinpä on aika antaa ensimmäinen osavuosikatsaus. – Tulos on masentava. Bloggaamisen idea täyttää filosofi Martin Heideggerin kritisoiman ”lörpöttelyn” (Gerede) tunnusmerkit. Blogeihin kirjoittaminen on tuottanut kokonaan uudenlaisen tyylin – tai sen puutteen – ongelman. Blogikirjoitukset ovat yleensä sekä muodollisesti että sisällöllisesti huonoja. Niissä puhutaan vain pinnallisista asioista. Tämän aavistaen ilmoitin jo heti alkuun, että omana aikomuksenani on pelkkien päivänpoliittisten asioiden kommentointi ja että paremmat aiheet säästän kirjoihini. Mutta politiikkaakin voisi lähestyä filosofisesti, kuten olen yrittänyt.

Sen sijaan useimmille blogeille ovat tyypillisiä kielioppivirheet ja ruuvien löysyys. Teksteistä pursuaa pietistinen ja tuomitseva eetos: valittelu, tinkiminen, herraviha, alamaisuus, tuomiopäivän ennuskuvat, asioiden näkeminen pessimistisempinä kuin ne ovat, uho, taivastelu, tosikkomaisuus ja kokemus jatkuvan uhan alla elämisestä. Ihmiset tinkivät kaikesta – hinnoista, digisovittimista, veroista ja työajasta – ja vaativat kaikkea, kuten koulutusta, palkkaa, eläkkeitä ja parempia televisio-ohjelmia. Tämä on massakulttuurin olemus (josta teen sivumennen sanottuna selvää pikapuoliin ilmestyvässä uudessa kirjassani). Ehkä kyseinen kulttuurikuva on myös totuus nyky-Suomesta.

Entä miten on ratkaisujen laita? Blogeissa kommentoidaan ja moralisoidaan vain ilmiöiden pintapuolta ja tunnustetaan ainoastaan immanentit ja materialistiset seikat vaikuttaviksi. Sen sijaan ilmiöiden sisältöä ja olemusta ei ymmärretä eikä kyetä tulkitsemaan. Vaikeahkoja kysymyksiä, kuten väkivaltaa, ei pystytä selittämään pintaa syvemmältä, esimerkiksi kulttuuri- tai ideologiakriittisesti, vaan ne yksinkertaisesti tuomitaan. Kirjoittamisen normina näyttää olevan, että jokaisella ihmisellä pitää olla käsitys jokaisesta asiasta, vaikka hän ei tietäisi puheena olevasta kysymyksestä mitään. Suhteellisuudentajua osoittavaa huumoria esiintyy vain irrallisissa muodoissa, ja sekin koostuu ennalta arvattavista sanaleikeistä, jotka ovat älyllisen elämän alkeellisin muoto. Vitsit eivät ole kovin valaisevia eivätkä sisällä uusia näkökulmia. Blogit ovat siis todellinen mitäänsanomattomuuden varasto riippumatta siitä, onko kyse yksityishenkilöiden vai poliitikkojen blogeista vai esimerkiksi lehtien tai muiden tiedotusvälineiden keskustelupalstoista.

Julkaisukynnyksen internetpohjainen aleneminen taitaakin olla vahinko, sillä näppäimistöt suoltavat nykyään selvää paskaa. Hupaisaa blogikirjoittelussa on se, että sanan ollessa vapaa kuka tahansa umpihullu voi lukea kenen tahansa toisen umpihullun tarinoita pitäen niitä täysin järkevinä ja mielenkiintoisina sekä kirjallisesti korkeatasoisina. Toisaalta juuri tässä piilee blogien rikastuttava vaikutus kirjallisuuteen. Kenties juuri kyseisten blogien piiristä löytyy myös todellisia helmiä, kirjoituksia, ajatuksia, inhimillisiä ääniä ja elämänkohtaloita, jotka muuten eivät pääsisi esiin.

Hyvää loppuvuotta!