Bond ja poliittinen korrektius

Pokerin pelaamisesta on tullut viime vuosina kansanhuvi: sitä pelataan niin televisiossa kuin kapakoiden nurkissakin. Asiantila saattaa heijastella uuden kasinotalouden olemusta. Ihmisten rikastuminen tai köyhtyminen mielletään entistä useammin pelkäksi onnenpyörän pyörähdykseksi, kun syy–seuraus-ketju ansioiden ja niihin johtavan työn väliltä on pantu globalisaation ja internationalismin keinoin poikki: rikastu siis pokerilla.

Myös uuden James Bond -elokuvan tekijät ovat tiedostaneet ajan merkit nimetessään tuotoksensa Casino Royaliksi. Pokerin peluun kohottaminen elokuvan keskeiseksi teemaksi puhuttelee ilmeisesti työväenluokkaisia ja keskiluokkaisia ihmisiä, sillä raina oli vielä kuukausi ensi-iltansa jälkeen Suomen katsotuin.

Minulla on ollut tapana käydä katsomassa James Bond joulunpyhinä, mikäli uusi elokuva vain on ollut tarjolla. Casino Royalia on kehuttu parhaimmaksi kautta aikojen, mutta omasta mielestäni Bond-elokuvat ovat vuosi vuodelta huonontuneet. James Bond tunnetaan tietenkin naistenmiehenä, ja kaikki Bondit ovatkin olleet korostetun heteroseksistisiä. Lisäksi 1980-luvun ja 1990-luvun Bondeissa konnat esitettiin usein tyypiteltyinä homoseksuaaleina, mikä heitti seksuaalivähemmistöjen vihat Bondin tekijöiden niskoille. Koska Bond oli myös huumoripitoinen, saattoi lievää rasismia katsoa kuitenkin läpi sormien.


Feministinen Bond

Bondeihin tuli jo 1990-luvulla uutuutena mukaan feminismi, joka pahensi asiaa. Casino Royalissakin kehitellään feministisvoittoista nais–mies-dialogia, joka ei omasta mielestäni toimi lainkaan. Bondia haukutaan muun muassa hänen egostaan, ja miestä potkitaan munille. (Miten ihmisen olisi mahdollista muuta ollakaan kuin ”egokeskeinen”, sillä minuushan on kaiken havaitsemisen ja todellisuussuhteen välttämätön ehto?) Bondin esimiehenä on ollut nainen jo Kultaisesta silmästä lähtien eli vuosikymmenen ajan. Miss Moneypenny puolestaan alettiin esittää tietoisena feministinä. Kun Bond-elokuvien naiset eivät ole enää hänen rakastajiaan vaan dominoijiaan, tästä ratkaisusta on seurannut useita ongelmia toimintaelokuvaksi tarkoitetulle produktiolle.

Poliittisesti korrektista Bondista huumori on kuihdutettu pois. Jäljellä on pelkkää rymistelyä, erikoistehosteita, feminismiä ja väkivaltaa. Huumorittomuus johtuu Bondin miehisen suverentiteetin kyseenalaistamisesta. Kun uros ei saa olla enää ehdoton, toimintaan ei saada mukaan sankaruutta kohottavaa karismaa. Se, että varhaisemmissa Bondeissa onnistuttiin yhdistämään toiminta ja seikkailu huumoriin, johtui Bond-hahmon suvereeniudesta: ollessaan hetero hän oli sitä avoimesti, ja hän hallitsi naisia. Sen sijaan nyky-Bond on alistuva raato. Casino Royalissa huumori on korvattu väkivallalla ja kovuudella. Uusi Bond-näyttelijä Daniel Craig on melko väritön tyyppi, joka ei häikäise sen enempää huumorilla kuin lihaksilla tai charmillakaan. Sitä paitsi hän muistuttaa riittävästi Vladimir Putinia sopiakseen paremmin kenraali Gogolin rooliin.


Roger Moore – Paras Bond

Kaikkien aikojen paras Bond oli minun mielestäni Roger Moore, sillä hän onnistui olemaan samanaikaisesti sekä toiminnallinen, humoristinen että todellinen gentlemanni. Niinpä parhaat Bond-elokuvat tehtiin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa, ja niissä onnistuttiin yhdistämään actionia ja komediaa.

Uudesta Bondista puuttuvat Bond-elokuvien tavaramerkeiksi muodostuneet tekniset innovaatiot kokonaan, eikä elokuva hyödynnä myöskään ideologisia eikä poliittisia jännitteitä, jotka vielä kylmän sodan aikana tarjosivat viitekehyksen juonen punonnalle. Uudessa Bondissa asia on koetettu ratkaista amerikkalaiseen tapaan, toisin sanoen vetämällä esiin elokuvan alussa matkalaukullinen pätäkkää, josta lopun aikaa taistellaan.

Pelkän mammonan käyttäminen motiivina on kuitenkin alkeellista, ja elokuvassa häiritseekin sarjafilmeistä tuttu peittelemätön suhtautuminen rahaan. Tekijät ovat varoneet astumasta juonen rakentamisessa politiikan kentälle, vaikka esimerkiksi terrorismi olisi tarjonnut luontevan ympäristön tarinalle, kuten ennenkin. Näistä perinteistä aineksista voi enää vain haaveilla, kun poliittisen korrektiuden tavoittelu on tappanut niin huumorin kuin älyllisyydenkin elokuvien käsikirjoituksista.