2. helmikuuta 2016

Miksi en kansainvälisty?


Aleksis Kivi oli ensimmäinen kirjailija, joka kirjoitti suomeksi. Kriitikkona toiminut Helsingin yliopiston professori August Ahlqvist haukkui hänet niin pahoin, että kirjailija sen vuoksi ajautui loukattuna sairaalakuntoon. Nykyään tuon tapaista asennoitumista voitaisiin sanoa, paitsi henkiseksi vainoamiseksi, myös suomalaiseen ihmiseen kohdistuvaksi rasismiksi. Kieroa on, että ilman Kiven kurjaa kohtaloa Ahlqvistista itsestään muistettaisiin tuskin mitään.

Nykyaikana, jolloin suomen kieli on valtakunnan toinen virallinen kieli ja enemmistön pääkieli, suomenkielisyydelle esitetään jälleen vakavia haasteita. Pahiten ne näkyvät tiedemaailmassa. Maassamme tehtävää tutkimusta rajoitetaan ankarilla kielipoliittisilla linjauksilla, joilla tieteentekijöitä painostetaan luopumaan suomenkielisestä julkaisutoiminnasta ja kirjoittamaan englanniksi.

Näkemys maamme ja kansakuntamme lähes sataprosenttisesta yksikielisyydestä ei pidä lainkaan paikkaansa, sillä tieteissä suomalaisilta vaaditaan lähes sataprosenttista englanninkielisyyttä. Suomenkielisyyttä vastaan suunnatut luopumishaasteet ovat painostuskeinoja, jotka vaikuttavat oloissamme totalitaarisina.

Samalla kun niin sanottu tiedeyhteisö kiistää yliopistovirkoja minulta ja myöntää ne vihervasemmistolaisille, ulkomaalaisille ja feministeille, se pyrkii selittelemään puolueellisuuttaan ilkeämielisellä kysymyksellä, mikset julkaise englanniksi ja kansainvälisty. Tämä on samanlaista kuin hiiri kysyisi kissalta, mikset tule kanssani koloon.

Vihamielisten kollegojeni tavoitteena on säätää filosofian alkuehdot sellaisiksi, että suomen kielellä harjoitettava filosofia ei olisikaan minkään arvoista ja että filosofisen toiminnan ihanteista päättävät joka tapauksessa muut kuin suomalaiset ihmiset tai kirjoittaja itse. Heidän koko asenteensa on pöyristyttävällä tavalla filosofian olemuksen vastainen. Outoa onkin, miksi he toivovat filosofian saattamista kansainväliseen kontrolliin, vaikka siitä on haittaa filosofialle, filosofiselle julkaisutoiminnalle ja filosofeille itselleen.

Seuraavassa pyrin vastaamaan siihen, miksi en antaudu vaihtamaan suomen kieltä vieraaseen ja sitä kautta kansainvälisty. Jaan vastaukseni kahteen osaan koskien (A) vieraalla kielellä julkaisemisen epäfilosofisuutta ja (B) kansainvälisen tiedeyhteisön harjoittamaa vallankäyttöä.

A) Kansainvälisen tiedeyhteisön kielivaatimukset

1) Kansainvälinen tiedeyhteisö taivuttelee julkaisemaan suurten kielialueiden kielillä, yleensä englanniksi. Se puolestaan on osa angloamerikkalaista kieli-imperialismia, jonka mukaisesti meitä pakotetaan omaksumaan englantilais-amerikkalainen ajatusmaailma ja sanasto. Tämä puolestaan merkitsee, että ajattelumme pyritään alistamaan meille vieraille diskursseille. Koska kieli kantaa mukanaan ideologiaa, vieraan kielen tuputtaminen on poliittista painostusta.

2) Merkitykset ovat paikallisia ja sitoutuvat luonnollisiin kieliin. Kielifilosofiassa tunnetaan muutamia, jotka yrittävät kiistää merkitysten lokaalisuuden, mutta heidän väitteensä ovat jääneet lähinnä teoriointien tasolle, eikä niihin usko kukaan. Kaikki tietävät käytännön kokemuksista, että merkitykset ovat sidoksissa luonnollisiin kieliin ja että ne opitaan yhteiskunnallisessa vuorovaikutusprosessissa, jolloin ne myös vaihtelevat kulttuurisidonnaisesti. Näyttöä tästä antaa vaikkapa symbolisen interaktionismin merkityksenteoria, josta olen kirjoittanut väitöskirjan. Sen johtopäätökset suosittavat luopumista semanttisesta universalismista.

3) Vaatimus julkaista englanniksi tai jonkin muun valtakulttuurin kielellä sotii myös moniarvoisuuden ihannetta vastaan. Siten yritetään tappaa kansalliset pienet kielet ja niissä asuva merkitysopillinen rikkaus. Jos kansainvälisyys mielletään englannin kielen omaksumiseksi, se kuolettaa kansainvälisyyteen usein liitetyn kulttuurisen moniarvoisuuden ihanteen johtaen kulttuuriseen yksiulotteisuuteen.
Euroopan unionin periaatteissa pieniä kieliä on pyritty arvostamaan, sillä niihin voidaan katsoa liittyvän ajattelemisen rikkautta ja alkuperäisyyttä, jota aina sisältyy erilaisiin tapoihin ajatella. Kielellistä yksiaineksisuutta vaativa monikulttuurisuuden tavoittelu paljastuu tässäkin yhteydessä aitoa kulttuurista moniarvoisuutta vastustavaksi tarkoitusperäksi, sillä monikulttuurisuus johtaa erilaisuuden karsimiseen ja valtakulttuureihin sopeuttamiseen. Angloamerikkalainen kansainvälisyyden ideologia pyrkii tukahduttamaan kulttuurien moninaisuutta, kansallista omaleimaisuutta ja ihmisten itsemääräämisoikeutta.

4) Koska tiedeyhteisö on ”fiksu” (engl. smart) se tietää kaiken yllä sanotun, ja siksi sen esittämät kielivaatimukset ovatkin täysin tietoista ja tavoitteellista poliittista painostusta. Niinpä kansainvälisessä tiedeyhteisössä ei suostuta ymmärtämään internatsismia kohtaan suunnattua arvostelua. Kansainvälinen tiedeyhteisö toimii kuin kassajonossa etuileva maahanmuuttaja, joka kiilaa edellesi, nostaa ylpeästi nokkaa ja tiuskaisee protesteihin, että ”I don’t understand!” Sitten hän pyrkii suojautumaan englanninkielisyyden taakse toivoen, että joko olet perussuomalainen, joka ei ymmärrä englantia, tai antaudut kinastelemaan hänen kanssaan hänen sanelemillaan ehdoilla. Hän siis vaatii, että sinun pitää puolustaa itseäsi Suomen maaperällä sellaisin keinoin, jotka hän määrää, eli englanniksi. Kansainvälinen tiedeyhteisö on yhtä pahanilkinen. Muutamilla Suomen paikkakunnilla kauppojen jonoissa etuilevat ryssälaumat palautetaan tosin suomalaisten toimesta suoraan jonon perälle.

5) Angloamerikkalainen kieli-imperialismi johtaa siihen, että sanoakseen asioita englannin kielellä pitää omaksua englannin kieleen sisältyvä ideologia. Englannin kieli on voimakkaan ideologinen kieli, jonka merkitykset riippuvat sanonnoista ja konteksteista, ja sanoilla on useita merkityksiä. Latina kuoli aikoinaan pois, koska laajassa käytössä sanat muuttuivat musiikiksi alkaen merkitä mitä tahansa. Samoin on käymässä ”aikamme latinalle”, englannille.
Englannin kielessä tavarat (goods) ja jumalat (gods) ovat lähellä toisiaan. Homot ovat iloisia (gay) ja heterot suoria (straight). Tosin kummastakaan asiaintilasta ei ole näyttöä. Kaksiarvoista sukupuolieroa kiistävien queer-teoreetikoiden käsitteelliset sekavuudet ja ajatussolmut johtuvat sitoutumisesta englanninkieliseen diskurssiin, jossa sukupuolesta ja sukupuolisesta käyttäytymisestä käytetään samaa sanaa (sex). Genderistien jako sosiaaliseen ja keholliseen sukupuoleen ei puolestaan valaise asiaa. Se on johtanut pitämään sosiaalista sukupuolta (gender) todellisena, vaikka kyseessä ei ole ontologinen ominaisuus vaan pelkkä muotitaiteen tai pukeutumisen osa.
Sama sekavuus koskee angloamerikkalaista keskustelua laajemminkin. Olen muutaman kerran yrittänyt sanoa kriittisen mielipiteeni esimerkiksi pragmatismista englanniksi, mutta se ei onnistu englanninkielisissä lehdissä, sillä angloamerikkalaiseen julkaisuun kelvatakseen kirjoittajan pitäisi omaksua angloamerikkalainen diskurssi, mikä merkitsisi myönnytystä pragmatismin ideologialle. Lyhyesti sanoen: angloamerikkalaisen ajattelutavan kritiikkiä ei voi esittää kansainvälisessä tiedeyhteisössä, sillä se vaatii kyseisen ideologian omaksumista julkaisemisen ehtona, mikä puolestaan on filosofian vastainen asenne.

6) On tieteen etiikan vastaista, että suomenkielisiä julkaisuja mitätöidään vain siksi, että ne eivät ole englanninkielisiä ja kansainvälisen tiedeyhteisön ennakkosensuroimia tai hyväksymiä. Loogisesti ajatellen vain sillä, mitä sanotaan, tulisi olla merkitystä, ei sillä, millä kielellä julkaisu on tuotettu eikä sillä muotoseikalla, missä yhteydessä se on julkaistu tai kenen paperille painettu. Se on pelkkää koreografiaa.

7) Mikäli Suomen Akatemian ja yliopistojen edustamat kielipoliittiset julkaisunormit koskisivat kaikkia ihmisiä, tässä maassa ei ilmestyisi suomenkielistä tutkimusta lainkaan. Sillä tavoin kansalliset tieteen toimielimet tappaisivat pois suomenkielisen tieteen ja julkaisutoiminnan. Maassamme julkaistaan kuitenkin väestömäärään suhteutettuna eniten filosofista kirjallisuutta koko maailmassa, ja kunnia siitä kuuluu niille, jotka toimivat Suomen Akatemian ja yliopistojen julkaisuperiaatteiden vastaisesti ja tekevät kaiken vieläpä omalla kustannuksellaan.
Kotimainen suomenkielinen julkaisutoiminta on nähdäkseni paras tulos, jonka suomalaiset filosofit ovat saaneet aikaan, sillä suomeksi eivät julkaise ketkään muut kuin suomalaiset itse, mutta englanniksi suollettavaa höttöä riittää maailmalla pilvin pimein. Suomenkielinen filosofia on maamme filosofiyhteisön arvokkain saavutus, eikä kansainvälisille julkaisuille pitäisi asettaa kovin suurta painoa akateemisissa arvioinneissa. Kansainvälisten julkaisujen asema on jäänyt sekä kotimaassa että englanninkielisen kirjallisuuden valtavirrassa mitättömäksi.

8) Kun kieli ja julkaisutoiminta on invalidisoitu pakottamalla meitä julkaisemaan kilpailijoiden kielellä, kansainvälisille ihanteille antautuneista filosofian harjoittajista on tehty defensiivisiä ja säälittäviä itsensä puolustelijoita. Kansainvälisyyden riippuvuussuhteisiin ripustauduttuaan he menettävät henkisen itsenäisyyteensä, sillä jatkuvat itsensä oikeuttamispyrkimykset antavat huonon pohjan oman filosofian luomiselle ja johtavat ajatusten valamiseen samaan muottiin.

9) Kansainvälisen etnohelvetin tutkintavankeudessa kielitaidottomuus alkaa hallita informaatiosisältöjen esittämistä, jolloin filosofian sijasta syntyy anteeksi pyytelevää imartelua ja englantilais-naisellista kaakatusta, joka on lipevyydessään aivan sietämätöntä. Tieteellisiin opintoihin piilovaatimuksina sisällytetyt englannin kielen taitovaatimukset ovat epä-älyllisiä. Vieraiden kielten opiskeleminen perustuu sanojen ja kieliopin tankkaamiseen ja siten pelkkään tottelemiseen ja normatiiviseen oppimiskäsitykseen. Tuloksena syntyy ”I like ice cream” -englantia, jota puhutaan kansainvälisten seminaarien sight seeing -kierroksilla.

10) Englanninkielisyyden vaatijat ja vieraiden kielten käyttövaatimuksille periksi antajat menettelevät tuhoisasti maamme tieteen kannalta. Samalla kun suomen kielen käyttö tieteissä vähenee, suomen kielen asema tieteen kielenä kuihtuu. Tämä merkitsee kulttuurimme köyhtymistä eikä ole hyväksi tieteelle. Englannin kielen leviäminen saa maamme näyttämään kehitysmaalta, jota se ei todellisuudessa ole. Englannin kielen käyttövaatimukset edustavat pahinta nykymuotoista kulttuuri-imperialismia ja kansallisten kulttuurien riistoa.

B) Kansainvälisen tiedeyhteisön vallankäyttö

1) Tieteenharjoittajat voivat olla elämäntapaporvareita, aivan niin kuin kaikenkarvaiset demariprofessorit yleensä ovat, mutta heidän sielunsa on kansainvälisyyden, monikulttuurisuuden ja internatsismin niin pitkälle mädättämä, että mieleltään ja elämänasenteeltaan he ovat täysiä kommunisteja.
Se, että tiedeyhteisö koostuu vihervasemmistolaisista, feministeistä ja pragmatistis-opportunistisista oman etunsa kyttääjistä, ei merkitse, että juuri heidän kaltaisensa olisivat päteviä ansaitakseen asemansa. Yliopistoviroissa vallitsevaa vasemmiston värisuoraa käytetään yleensä todisteena ”vasemmistolaisten pätevyydestä”, aivan niin kuin ikävää todellisuutta pyritään usein käyttämään oikeassa olemisen todisteena. Koska ”fact is not the prove of right”, on kysyttävä, miksi he oikeastaan ovat tehtävissään. Vastaus: kansainvälinen yhteisö on niin vasemmistolainen, että itseään täydentäessään se tukee vain vasemmistolaisella tavoin ajattelevien rekrytoitumista yliopistoihin. Mitä luulette ihmisen saavan aikaan kirkossa, mikäli hän ei usko sen opetuksiin? Yliopistoyhteisö on samanlainen: se vaatii ideologista sitoutumista kansainvälisyyden tiedepoliittisiin normeihin. Niiden mukaan vapaus on orjuutta ja yksimielisyys on voimaa.

2) Edellä sanotusta seuraa konflikti: ituhipit pyrkivät määräämään, mitä me muut saamme ajatella ja sanoa tai mihin tehtäviin meitä voi tai ei voi nimittää. Asenteellinen ripitys vaatii myöntymistä heidän mielipiteisiinsä ja perusnäkemyksiinsä. Samaa mieltä olemisen vaatimus on vahvaa kuin hollywoodilaisissa natsisminvastaisissa elokuvissa, jotka ovatkin yhtä puolueettomia kuin voittajien kirjoittama historia aina on. Tämä koskee sekä virkanimityksiä että julkaisukäytäntöjä. Kyseinen ahdistelu on tieteen etiikan ja filosofian vastaista mielipiteiden manipulointia ja asenteiden muokkausta.

3) Kansainvälisyyttä palvovat yliopistot muodostavat puoluetoimistojen verkon. Ulkomaalaisilta tovereilta tilatut virantäyttöarviot ja referée-lausunnot muodostavat itsepetoksen ja teennäisyyden punoksen. Valheellisuus on samanlaista kuin jos kokoomuslaiset pakotettaisiin hyväksyttämään ohjelmansa kommunisteilla ja kääntäen. Vaikka näin voisikin syntyä ihastuttavia kompromisseja, kukaan ei voisi edustaa itseään ja ajatuksiaan vilpittömästi. Tämä puolestaan johtaisi kiertelyyn ja kaarteluun sekä persoonan riistoon.

4) Vieraiden kielten käyttövaatimukset nujertavat kotimaisen yhteiskuntakritiikin, jonka toteutumisyhteys on oma maamme. EU-vetoinen tiedeyhteisö pyrkii tietoisesti ja tarkoituksellisesti siirtämään yhteiskuntatieteiden huomion pois kansallisvaltioista ja niiden oloista Euroopan unioniin ja kansainvälisyyteen vaimentaakseen EU:ta vastaan kumpuilevan kritiikin. Tämä johtaa yhteiskuntatieteilijöiden pahimpaan helmasyntiin: kontekstualisoinnin laiminlyömiseen. Kansainvälisessä tiedeyhteisössä ei kiinnostusta mistään sellaisesta, mikä on tärkeää kansallisvaltiossa, eikä kansallisesti tärkeitä tutkimuksia julkaista.

5) Ennakkosensuurin ja referée-menettelyn muodoissa harjoitettava vallankäyttö on vailla perusteluja. Joillakin luonnontieteellisillä aloilla, kuten faktapainotteisessa lääketieteessä, maailmanlaajuinen kontrolli voi olla paikallaan, sillä muutoin on vaara, että joku kuolee. Mutta mielipiteiden ja tulkintojen varaisilla aloilla, kuten filosofiassa, pitäisi voida sanoa, mitä haluaa. Argumentti on perusteltu jo siksi, että se sanotaan, koska muutenhan sitä ei sanottaisi lainkaan. Keskusteltakoon julkaisuista jälkikäteen eikä kujilla ja käytävillä etukäteen.

6) Vertaisarvioinnin käsite on harhaanjohtava, sillä mitään vertaisarviointeja ei ole. Referéet eivät nimittäin ole vertaisasemassa vaan valta-asemassa. Niinpä he voivat läimäyttää salusiinien, säleverhojen ja rullakardiiniensa takaa niin kovaa kuin haluavat, mikä tekee julkaisupolitiikasta pelkkää mielivaltaa.

7) Referéet voivat ahdistella ihmistä ihan pelkkää ilkeyttään tiedustelemalla, miksi et julkaise kansainvälisessä yhteisössä, kun ovat itse ensin kieltäneet julkaisemisen salaisen referéen ominaisuudessa! Tilanne on aivan samanlainen kuin kansainvälisissä seminaareissa, joissa ei-natiivit englannin puhujat yritetään saattaa puolustelukannalle. Sitä kautta natiivit englannin kielen käyttäjät toivovat saavansa keskusteluista yliotteen, ja vierasta kieltä sopertelevat yritetään taivutella anelemaan ymmärrystä sekä ryömimään siirtomaalordien edessä. Miksi meidän pitäisi puhua heidän kieltään? Opetelkoon fanaattiset anglofiilit itse suomen kielen.

8) On rikos kansallista itsemääräämisoikeutta vastaan, että suomalaisten yliopistojen rekrytoinnit alistetaan ulkomaalaisten päätettäviksi. Pahimmassa tapauksessa he täyttävät verovaroin rahoitetut yliopistotoimemme itsellään. Kun asiat päätetään Amerikassa tai Australiassa, voidaan olla varmoja, että asiantuntijat eivät tunne asioita. Asiantuntijoiden pitäisi kuitenkin tuntea sekä asiat että ihmiset.
Henkilöstövalinnan ammattilaisille olisi kauhun hetki joutua suosittamaan tai epäsuosittamaan jotakin henkilöä tapaamatta häntä ja tuntematta hänen persoonallisia ominaisuuksiaan. Jos ihmiset valitaan pelkkien paperien perusteella, tehtäviin voi päätyä opetus- ja ihmissuhdetaidottomia tyyppejä. Toisaalta myös kaukaiset asiantuntijat voivat ”tuntea asiat”, sillä puhelinlangat laulavat, ja maasta toiseen kiirivät juorut varmistavat poliittisesti sopivien nimityksen.

9) Suuri arvoitus on, miksi tieteellisyys yhdistetään matkustamiseen. Millä tavalla ulkomailla oleskelu tekee tieteestä tieteellisempää? Miksi filosofia olisi arvokkaampaa sen vuoksi, että filosofi on pyyhältänyt ulkomailla tai pärpättänyt kansainvälisissä seminaareissa? Sen sijaan filosofien kannattaisi matkustaa itseensä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka nopeasti tuo kansainvälistymisen into katoaisi, jos akateemisen maailman kultapossukerholaiset pantaisiin maksamaan huvireissunsa, sirkusmatkansa ja maasta toiseen tapahtuvat pellehyppelynsä omasta kukkarostaan.

10) Tieteen kansainväliset normit muodostavat internatsistisen hegemonian, johon sisältyy ehdollistamista, pakottamista ja suoraa vallan käyttöä. Ne puolestaan ovat filosofian vastaisia asenteita. Kansainvälisyyden vaatiminen on kirveen tuomista sen puun juurelle, jossa kasvavat kotimainen kulttuurielämä, yhteiskuntakritiikki ja tieteellinen totuus.


Internatsismin arvostelussani en ole kenellekään sanonut pahasti, joillekin ihan vaan hyvästi. Koska kukaan ei maksa minulle vaikenemisesta, niin kuin Suomen Akatemian tutkijoille maksetaan, on siltä kannalta samantekevää, mitä loppujen lopuksi sanon.

En kansainvälisty samasta syystä kuin 43 numeron kenkä ei mene 39 numeron jalkaan. En kirjoita englanniksi samasta syystä kuin Cheek ei laula englanniksi: saadakseni olla edes ulkomailla rauhassa. Ja tiedeyhteisön nimeä kantavalle kusiaispesälle sanon: Take this from me: You are always better with a very good lie.