10. syyskuuta 2016

Perussuomalaiset nousevat, hameiden helmat alenevat


On aikoja, jolloin ihmiskunta innosta kiljuen huutaa omaa päätään pölkylle. Vasemmistopuolueet ja talousliberaalit ovat yhdessä pyrkineet romuttamaan länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustan vauhdittaessaan maahanmuuttoa ja pitäessään ovea auki kehitysmaista virtaaville siirtolaisille, joita ei kiinnosta mikään muu kuin itsensä elättäminen länsimaalaisten verovaroilla.

Samalla kun vasemmisto on julistautunut valistusfilosofisen liberalismin kannattajaksi, se on mädättänyt länsimaisen vapauden perusrakenteita luodessaan jalansijaa Lähi-idästä ja Afrikasta nousevalle islamilaiselle teokratialle. Samoin ovat menetelleet vihreät, jotka muistuttavat vesimelonia siinä, että hekin ovat päältä vihreitä mutta sisältä punaisia.

Vihervasemmisto ja löperöliberaali porvarillinen oikeisto ovat tässä suhteessa älyllisiä prostituoituja. Ne sanovat kannattavansa muun muassa seksuaalista vapautta ja ihmisten itsemääräämisoikeutta, mutta toisesta suupielestään ne julistavat haluavansa maahan lisää muslimeja ja islamilaisen sharia-lain drakonisine tuomioineen. Tällaista kaksoisstandardia noudattava vasemmistolaisuus ei ole muuta kuin autismia, jolle antautuneiden viimeiseksi tehtäväksi jää vain levolle laskeutuminen ja raiskatuksi tuleminen omalla tomuttuneella, tunkkaisella ja luteiden kansoittamalla kotisohvallaan.

Suomessa luultiin, että ainoa keino suitsia maahanmuuttoa ja katkaista tämä hulluuden spiraali olisi Perussuomalaisten äänestäminen, sillä kaikki muut puolueet olivat asettuneet kannattamaan hallituksen (käytännössä Rkp:n) maahanmuuttolinjaa. Juuri siinä piilee näiden muiden puolueiden ylenpalttinen typeryys. Jos poliittinen vasemmisto olisi käyttänyt asemaansa niin kuin sen olisi pitänyt, eli puolustanut suomalaisen työvoiman etua, maahanmuuttotsunami ei olisi ulottunut Suomeen. Samoin oikeistopuolueiden olisi pitänyt vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa omista lähtökohdistaan. Kepu kuitenkin pettää aina – niin nytkin, ja Kansallinen Kokoomus on kansallinen sekoomus.

Mikä sitten Perussuomalaisten nousussa hallitusvastuuseen on ollut niin petollista? Puolue ei ole saanut aikaan korjauksia niihin ongelmiin, joista kenkä on puristanut. Perussuomalaiset eivät näytä voivan mitään maahanmuutolle EU-sitoumusten vuoksi. Muutokseen olisi tarvittu myös muiden hallituspuolueiden tuki, mutta tilanne hallituksessa on ollut koko ajan kaksi vastaan yksi – Perussuomalaisten tappioksi. Puolueesta tuli pelkkä liima-aine hallituksen kokoon saamiseksi, ja täytemassana se on hallituksessa jatkanut, eivätkä maahanmuuttokritiikki ja tavallisen kansan olot ole ministeri-Audien takapenkiltä katsellen paljoa enää kiinnostaneetkaan.

Puolueen paavi ja hänen antipaavinsa ovat olleet liikkeellä liian kapeilla ohjelmilla. Asiantuntemusta puuttuu. Perussuomalaiset eivät voi pysäyttää valtion velkaantumista, sillä puolueella ei ole talouspoliittista ohjelmaa. Perussuomalaiset eivät pysty ottamaan vastuuta edes käytännön välttämättömyyksistä, kuten ydinvoiman lisärakentamisesta. Sen sijaan he roikkuvat potkurien lavoissa jarruttaen tuulivoimaa.

Puolueella on asennetta mutta ei ajatuksia. Jos esittää kritiikkiä, pitäisi olla vaihtoehto. Sitä ei kuitenkaan kyetä esittämään, ja siksi puolue puhuu aidanseipäistä mutta ei itse aidasta. Katseet kohdistetaan arkaistisiin aiheisiin, kuten sotaveteraanien kuntoutukseen, pilkkilupakysymykseen ja muihin kansalliseen kalmistoon kuuluviin pikkupulmiin samalla, kun kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja Suomen Eurooppa-politiikkaan liittyvät ongelmat jätetään auki. Tämä on taaksepäin katselevaa, kämäistä ja ideologisesti raihnaista politiikkaa, jossa keskitytään hoitamaan hautoja.

Perussuomalaiset ovat kylläkin onnistuneet heikentämään länsimaisen yhteiskuntamme perusarvoa, vapaamielisyyttä, vaatiessaan vartijoita, poliiseita, tarkkailua ja valvontaa kaikkialle. Ihmisparat luulevat edistävänsä esimerkiksi sananvapautta kannattamalla puoluetta, joka kiristää yhteiskunnan normiruuveja poliisikansanedustajiensa virkavelvoittamina. Syynä ilmapiirin kiristymiseen on ollut maahanmuutto, mutta sitä ongelmaa olisi pitänyt rajoittaa etukäteen eikä suitsia jälkikäteen.

Perussuomalaiset on ollut vapaamielinen lähinnä yhdessä asiassa: aselakikysymyksessä. Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä vaikuttavan oikeiston tavoin se vastustaa käsiaseiden rajoittamista, vaikka puolue ei pystykään vastaamaan siihen, mihin sen jäsenet noita pyssyjään tarvitsevat. Asehulluuden takana tuskin voi olla muu kuin ajatus väkivallan ottamisesta omiin käsiin.

Kurjinta jälkeä puolue on saanut aikaan seksuaalipolitiikassa omalla ahdasmielisyydellään. Kun Perussuomalaiset nousevat, hameiden helmat alenevat. Puolueen seksuaalipoliittiset linjanvedot vetävät huurteeseen myös härmäläiset jäkälät ja männynkävyt.

Näyttöä perussuomalaisten seksuaalipoliittisesta ahdasmielisyydestä antoi viime kesänä poliisikansanedustaja Mika Raatikainen, joka kirjoitti Facebook-sivulleen ahdistuvansa ”homokyyläyksestä”. Hän sanoi näin: ”kun kaikki homostelijat ym. porukat haluavat (kuten aina) samoihin vessoihin, pesutiloihin ym. kuin heterot, niin herää kysymys heteroiden oikeuksista mm. uimahalleissa, pukuhuoneissa, armeijassa jne. Olisiko kenties reilua, että se porukka, joka ei halua olla seksistisen homokyyläyksen uhri omassa pesutilassaan voisi mahdollisesti jatkossakin pestä itsensä kyyläysvapaasti?

Raatikainen jättää vastaamatta siihen, miksi juuri heidän kaltaistensa ammattikyttien pitäisi päättää, mitä julkisissa tiloissa saa tai voi tehdä ja kuka julkisia tiloja saa tai voi käyttää. Miksi julkiset tilat ja niissä oleskelu pitäisi järjestellä ahdasotsaisimpien ehdoilla? Ja mikä olisi Raatikaisen oma vaihtoehto? Pitäisikö homoja kieltää käyttämästä uimahalleja, saunoja ja kylpylöitä, joissa jokainen voi päätyä silmät auki kulkevien ihmisten nähtäväksi?

Vaikuttaa kuin Raatikainen salaa toivoisi jonkun kyyläävän häntäkin, jotta olisi jotain, mistä olla ylpeä. Hänen huomionkipeytensä saattaa heijastella myös muslimien homokielteisyyttä, sillä Raatikainen on naimisissa libanonilaisen naisen kanssa. Halla-ahon varamiehenä eduskuntaan noussut Raatikainen on itse puoliksi suomenruotsalainen ja eri linjoilla maahanmuuttokysymyksissä kuin edeltäjänsä, joten luut kolisevat kansanedustajan kaapissa.

Yhtä kompleksista on ollut myös Timo Soinin homovastaisuus ja hänen moralisminsa. Todellisuudessa äänestäjät eivät lämpene abortin vastustamiselle, katolilaisperäiselle ehkäisyn vastaisuudelle, homoavioliittojen peruutusyritykselle eivätkä muille seksuaalista rajoittuneisuutta ilmentäville tarkoitusperille. Konservatiivisella kansallismielisyydellä ei ole tulevaisuutta.

Kautta aikojen kansallismielisyys on saanut elinvoimansa nimenomaan seksuaalisuudesta ja sen vulgaarista ja ryöpsähtelevästä olemuksesta, jota ei rajoiteta poliittisella korrektiudella eikä tekaistuilla häveliäisyyssäännöillä. Tämä johtuu seksuaalisuuden olemuksesta: seksuaalisuus on ihmisessä asuva voima, jonka vuoksi ihmiset ylittävät yhteiskunnallisia standardeja. Seksuaalisuus edistää totuuden esiin nousua.

Jotta kansallismielinen ajattelu voisi voittaa ja saavuttaa tuloksia, sen pitää edistää länsimaisten ihmisten vapaata seksuaalista kohtaamista, elämää ja rakkautta. Islam on ollut juuri siksi niin voitokas, että se ei kahlitse seksuaalisia pyrkimyksiä vaan nojaa miesvaltaiseen macho-kulttuuriin. Tämän ajattelutavan varjopuolena ja sietämättömänä hintana siitä on tietysti naisten alistaminen.

Siksi on suuri vahinko, että länsimaissa, joissa 1960-luvulla vapauduttiin toteuttamaan seksuaalisia viettejä ja vaistoja vapaasti, ajauduttiin liberalismin sivuseurauksena myös puritaaniseen feminismiin, joka pyrkii kieltämään sen, mitä se juuri äsken oli vaatinut: vapaan seksin. Perussuomalaiset konservatiivit eivät ole olleet tässä suhteessa yhtään nenärengasfeministejä parempia. Molemmat vaativat ihmisiä kahlitsemaan kalunsa ja halunsa.

Vihervasemmisto, oikeistolaiset näennäisliberaalit, konservatiiviset pataporvarit, perussuomalaiset jääräpäät ja oikeauskoiset muslimit ovat kaikki yhdessä vaatineet seksuaalisuuden laittamista kuriin ja ankarampia vaatimuksia ”seksuaalirikollisille”, ikään kun ihmisen luonnollisia intohimoja ilmentävä seksi voisi olla mikään rikos – ainakaan silloin kun se on kahden kauppaa.

On suuri erehdys saarnata nuorille vanhoja raamatullisia ja viktoriaanisia normeja. Mikään ei yhdistä ja motivoi nuoria niin vetoavasti kuin seksi. Myös 1960-luvun nuorisovallankumous juonsi juurensa kollektiivisesta seksuaalisuudesta. Sen sijaan kansallismielinen liike antaa jatkuvasti ymmärtää juuttuneensa 1800-luvun Englantiin, jossa pöytien jalat verhoiltiin liinoilla, jotta ne eivät näyttäisi ”liian eroottisilta”.

Jos kansallismielinen politiikka aikoo voittaa, sen pitää rakentua tulevaisuuden toivolle ja seksuaaliselle vapaamielisyydelle, sillä vain ne takaavat kannatuksen ja länsimaiden oman väestönkasvun. Nuoret haluavat edistää yhteiskunnallista kehitystä vain, mikäli he saavat omat seksuaaliset tavoitteensa toteutetuiksi. Muussa tapauksessa seuraa masennusta, taantumusta ja väestöpoliittinen perikato.

Olen ehdottoman vakuuttunut, että Euroopan kansakuntien etu voi toteutua ja kansallinen politiikka voittaa vain, jos länsimainen seksuaalinen vapaus kumoaa islamilaisen seksuaalisen totalitarismin, vihervasemmiston ruokkiman tuhoisan feminismin ja konservatiivien raakkuman seksinvastaisuuden, jonka tuloksena kansallismielisyys kaivaa itselleen hautaa.

Kansallismielisyyden lavastaminen vanhanaikaiseksi museorihkamaksi on vihervasemmiston luoma illuusio. Todellisuudessa kansallismielisyys rakentuu fertiiliyden ja vitaaliuden periaatteille, joita myöskään seksuaalivähemmistöjen olemassaolo ei haittaa. Kansallismielisten konservatiivien usein haukkumat seksuaalivähemmistöt eivät ole aiheuttaneet kansalliselle edulle minkäänlaisia takaiskuja. Sen sijaan tappiota ovat tuottaneet konservatiivit itse, sillä heidän vuokseen liikettä pidetään tunkkaisena aseksuaalisena liikkeenä.

Kuivilla hiekka-aavikoilla luotujen kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden ei pidä antaa turmella nuorisossamme virtaavia elinvoimaisuuden ilmaisuja omilla seksuaalisilla pakkomielteillään ja omituisilla, jopa perversseillä, käytännöillään, joista näyttöä antavat ympärileikkaukset, naisten hunnuttaminen, kunniamurhat ja pakkoavioliitot. Tämä Koraanista ja Mooseksen kirjoista peräisin oleva epä-älyllinen roska on vihamielistä ja vahingollista nuorten ihmisten tunteille, varsinkin jos sille annetaan ehdottoman auktoriteetin asema, kuten sekularisoitumattomassa islamissa.

Kansallismielisen ajattelun on saatava ihmiset uskomaan, että sillä on tulevaisuutta. Tämä tie ei kulje perussuomalaisten ministeripoliitikkojen noudatteleman konservatiivisuuden, opportunismin eikä laissez-fairen kautta. Kansallismielisyyden nousulla on oma yhteiskunnallinen tilanteensa ja hetkensä, ja koko ajan sen asema vahvistuu, sillä motiivit käyvät päivä päivältä selvemmiksi. Pahin, mitä aatteelle voi tapahtua, on sen läsähtäminen poliitikkojen oman edun tavoitteluun, kuten on vaarana Perussuomalaisissa.

Kansallismielisyys sinänsä perustuu tulevaisuuden toivoon, ja vihervasemmistolaiseen tappiomielialan lietsomiseen verrattuna se on tulevaisuuden toivo. Niinpä jokaisen kansallismielisen ihmisen olisi saatava tuntemaan itsensä seksuaalisesti hyväksytyksi, sosiaalisesti viehättäväksi ja fyysisesti vahvaksi riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Jokaisen suomalaisen olisi voitava tuntea itsensä tarpeelliseksi, halutuksi, kauniiksi ja vahvaksi kansallismielisessä liikkeessä. Sillä vain täten liike voi osoittautua hyödylliseksi ihmiselle ja ihmisen panos liikkeelle.

Jokainen suomalainen olisi saatava tuntemaan, että häntä kunnioitetaan ja että hänellä on jotakin ainutlaatuista annettavaa. Näitä asioita laiminlyömällä Perussuomalaiset ovat varmistaneet vain vihervasemmiston heitä kohtaan suuntaaman kritiikin mutta eivät käännyttämään heitä kannattajikseen. Puolue on keskittynyt vastustamiseen, mutta hallituksessa olon aikana tuo vastustaja on kadonnut näkyvistä ja imaissut osan kannattajista takaisin entisiin riveihin suomalaisen yhteiskunnan tappioksi.