26. lokakuuta 2016

Plan nain(en) – Järjestö epätasa-arvon asialla


Kävellessäni pahaa aavistamattomana Kolmen sepän patsaan tuntumassa jouduin yllättäen feissausyrityksen kohteeksi. Ja eipä tuossa rehellisessä kerjuutyössä olisi mitään vikaa ollutkaan, paitsi että feissarit olivat Plan Suomi -järjestöstä, joka ilmoittaa ajavansa kehitysmaiden lasten, erityisesti tyttöjen, asiaa.

Plan Suomi on avannut jälleen raivokkaan epätasa-arvokampanjan. Edellinen näkyvä katukampanja oli vuonna 2010.

Tämä puolueellinen naisten ja kehitysmaalaisten suosiminen ällöttää minua. Eikä kyse ole vain tunneperäisestä reaktiostani epätasa-arvoa tuottavaan toimintaan, vaan on ihan oikeasti väärin, eli filosofian kielellä sanottuna epäoikeudenmukaista, että mikään järjestö suosii omassa avustustoiminnassaan räikeästi toista sukupuolta. Lähes jokaisessa nykyisessä syrjintätapauksessa suosittu on kehitysmaalainen nainen, kun taas syrjitty on valkoihoinen länsimainen mies, tällä kerralla myös kehitysmaassa asuva mies tai poika.

Avauduinkin näkemyksestäni feissareille, samoin kuin mielipiteestäni, jonka esitin jo kuusi vuotta sitten, kun Plan-järjestö edellisen kerran keräsi näkyvästi rahaa kadulla, televisiomainoksissa ja muussa mediassa. ”Koska olen tyttö” -kampanja sai tuolloin paljon ilmaismainosta median feministisen puolueellisuuden vuoksi.

Tällä kertaa järjestön edustajat kertoivat Plan Suomi -järjestön keräävän rahaa ”kehitysmaalaisten naisten erottamiseksi pakkoavioliitoistaan”. Tiedustelin heiltä, miksi järjestö ei kerää rahaa suomalaisille miehille heidän erottamiseksi omista pakkoavioliitoistaan?

Miksi järjestö ei rahoita suomalaisten miesparkojen elatusmaksuja tai puolusta heitä oikeudessa entisiä vaimojaan vastaan, tosin sanoen vastusta niitä naaraspuolisia hyeenoja, jotka sosiaaliviranomaisten avustamina riistävät yhteiset lapsetkin itselleen naisvaltaisen sosiaalialan feminististä solidaarisuutta hyväkseen käyttäen?

Miksi Plan ei taistele poikien oikeuksien puolesta kehitysmaissa, sillä pojat ja miehet ovat suurimmassa vaarassa sotaa käyvissä maissa, kun taas tytöt ja naiset viettävät suhteellisesti suojatumpaa elämää kotipiirissä joutumatta ryvettymään sotarintamalla?

Miksi työskennellään vain naisten kouluttamiseksi eikä miesten hengen pelastamiseksi maissa, joissa 12-vuotiaat pojatkin opetetaan ja pakotetaan käyttämään rynnäkkökivääriä? Miksi paheksutaan vain ”tyttöjen ympärileikkauksia”, vaikka tytöillä ei ole juuri mitään leikattavaa, mutta ei vastusteta poikien ympärileikkauksia kaikkialla, missä niitä tapahtuu? Miksi?

Tähän Plan Suomen edustajilla ei ole mitään vastausta. Järjestö on käänteisen syrjinnän primus motor kehitysmaissa ja symbolisen syrjinnän edistäjä länsimaissa propagoidessaan miesvastaista ja naisia suosivaa ajatusmallia. Paljastin ongelmien ytimien vuonna 2010 tässä kirjoituksessani, jossa osoitin, että tasa-arvo on mahdollinen vain, mikäli islamiin tai sosialismiin perustuva yhteiskuntajärjestys kumotaan ja korvataan länsimaisen mallin mukaisella oikeusvaltiolla.

Tasa-arvoisuus ei voi toteutua erillisoikeutena, vaan ainoastaan siten, että länsimainen demokratia, valistusihanteet, liberalismi ja vapaa markkinatalous saatetaan voimaan myös Lähi-idän ja Afrikan maissa, joihin laupeuden lantit koko ajan valuvat. Feissauksen ongelmallisuudesta sinänsä ja kaiken kehitysavun päätymisestä tätä nykyä yksinomaan islamilaisen, feministisen ja punavihreän agendan hyväksi kirjoitin puolestaan vuonna 2009 tässä.

Miten sitten on selitettävissä, että nuoret suomalaiset miehet keräävät aktiivisesti ja ainakin näennäisen vapaaehtoisesti rahaa kehitysmaiden tytöille Suomen lokakuisessa pakkassäässä? Kyse on seksuaalisesti aktiivisten miesten halusta kohottaa omaa sosiaalista arvostustaan ja vaihtoarvoaan kotimaamme seksuaalisilla markkinoilla.

Kun suomalainen nuori heteroseksuaalinen mies tavoittelee naisten suosiota ja valitsee menetelmäkseen naisten mielistelyn, kyseistä käyttäytymistä voidaan sanoa uusherrasmiesmäisyydeksi. Mustavalkoisista elokuvista tunnettu herrasmiesmäisyys ei ole noussut uudestaan pintaan minkään konservatiivisuuden merkiksi vaan siksi, että poliittinen korrektius on levinnyt kulovalkean tavoin yliherkäksi muuttuneessa yhteiskunnassamme. Se on vaatinut seksuaalisten aloitteiden lavastamista entistäkin varovaisempaan ja epäsuorempaan muotoon.

Nykyisin se ilmenee seuraavanlaisena toimintalogiikkana: Kun kerjää naisten hyväksi kadulla ansaiten siitä myös palkkaa, voi saada naisilta myönteistä huomiota paljastaessaan tämän jalomielisyytensä seuraavana lauantai-iltana jossakin Sedu Koskisen baarissa ja juottaessaan rahansa drinkkeinä alas jonkun naishenkilön kurkusta.

Profeministimiehet toimivat sukupuolirasistisessa ”Tukekaa tyttöjä” -hankkeessa vetääkseen valomerkin jälkeen esiin ratkaisevan kortin ja ilmoittaakseen ajavansa naisten asiaa, minkä jälkeen naiset ovat sulaa vahaa heidän käsissään. Näille kuhnureille naisten imarteleminen on keino levittää pillukatiskoitaan sekä tuottaa sellaisia sosiaalisia pelimerkkejä, jotka voidaan vaihtaa seksuaaliseksi pääomaksi illan viimeisessä jaossa mehiläiskuningattarien kanssa.

Keskivertomiesparkojen tappioksi tämä mekkomarkojen harjoittama oman sukupuolensa polkeminen ei kuitenkaan enää toimi, sillä nykyaikainen nainen tunnistaa nuoleskelun mielistelyksi ja kokee sen naisten sortona! Siksi moisen ritarillisuuden näyttelemisestä ei seuraa mitään hyvää.

Naisia voi miellyttää vain tiettyyn rajaan asti. Naiset eivät lopultakaan syty kilteistä miehistä vaan niistä, joita naiset arvostelevat röyhkeiksi, omahyväisiksi ja brutaaleiksi. Näissä miehissä on kuitenkin se hyvä puoli, että he osaavat nussia, mitä kiltit miehet eivät tee. Olisin ihan homona sanonut tämän vinkiksi myös kerjuutyötä tekevälle nuorelle miehelle, mutta en ollut varma, oliko hän niin hetero kuin miltä näytti.