Kun valtakunnankansleri Adolf Hitler saapui Immolaan onnittelemaan marsalkka Mannerheimia vuonna 1942, oli Condor-lentokoneen kyydissä myös saattomieheksi mukaan laitettu suomalaiskenraali Paavo Talvela, joka kirjoitti matkastaan seuraavasti:
”Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön kanssa ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron seurassa.” (P. Talvela, Sotilaan elämä 2, Helsinki, Kirjapaja, 1977, s. 153)
Tämä useasti siteerattu ja vilpittömyydessään vaikuttava historian katkelma tuli mieleeni, kun pohdin Vladimir Putinin tämänpäiväisen Suomen-vierailun merkitystä. Tapauksesta on rakentumassa semioottisesti, diplomaattisesti ja journalistisesti omituinen näytelmä.
Putinin ilma-armada on levittänyt siipensä Suomen yläpuolelle taannoisten ilmatilanloukkausten, ”lähestymislentojen” ja nyt myös virallisen vierailun muodossa. Yleisradion uutiset valistivat, että Putinin onnittelukäynnillä satavuotiaaseen Suomeen ”puhutaan kaupasta ja Itämerestä”, ja vakuutettiin, että ”ainakin Niinistö hyötyy tapaamisesta”.
Tämän ystävällisyyden varjossa Venäjä tuo kuitenkin Itämerelle ydinsukellusveneensä ja järjestää Kiinan kanssa valtavat sotaharjoitukset. Pari viikkoa sitten Putinin erikoiskone koukkasi Euroopan-matkallaan Helsingin ja Hangon ylitse, ja samaa tyyppiä oleva Venäjän valtiojohdon käytössä oleva kone kiertelee ja kaartelee Etelä-Suomen yläpuolella ”tyyppihyväksyntää tavoitellen”.
Rajan tuntumassa on vilskettä, ja vierailulla on mahtipontiset järjestelyt. Sotilasasiantuntijakin tietää, että tällä kaikella tavoitellaan ”vain näyttävyyttä”.
 |
| Venäjän valtiojohdon kone tekee syheröä Etelä-Suomessa tavalla, joka havaitaan selvästi myös länsimaissa. |
Valtaväestöllä ei mene yhtään paremmin. Venäläisiä sotilasjohtajia erotetaan tai menehtyy ”äkillisesti”, ja toimittajia sekä heidän juttujaan ”katoaa”. Tiedotusvälineiden ripitys ulottuu myös Suomeen suuren liiderin toimiessa ”uhanalaisten kurkien johtokurkena”.
Tässä valossa on suhtauduttava äärimmäisen epäilevästi ja varauksellisesti Venäjän ystävällisyyden osoituksiin, joille helposti muodostuu pelkkä imartelun asema. Näennäisen maireuden varjossa harjoitetaan brutaalia valtapolitiikkaa, ja suomalaisten vieraskoreutta käytetään hyväksi yritettäessä sitoa Suomea muita Länsi-Euroopan maita kiinteämmin Venäjän etu- ja vaikutuspiiriin. Myös Venäjän valtiojohdon vierailujen määrä Suomeen ylittää selvästi vierailut länsimaissa, ja täällä käydään kuin omassa protektoraatissa.
Muutamille suomalaisyrityksille, kuten Finnairille, voi Venäjän myöntämistä erikoisluvista olla hyötyä, mutta olisi virhe kuvitella, että diplomatiassa voi saavuttaa mitään ilmaiseksi. Suomen ja Venäjän välisten suhteiden lämpiämisestä voidaan joutua maksamaan poliittista hintaa tilanteessa, jossa moraalinen taakka Venäjän harjoittamista vääryyksistä siirtyy sen kanssa yhteistoiminnassa oleville valtioille.
Esimerkiksi RNAV-navigointia mahtuu varmasti harjoittelemaan myös muualla kuin Helsingin yläpuolella. Venäjän päätymistä käyttämään Suomen ilmatilaa voidaankin pitää hintana valtiolliselle lentoyhtiöllemme myönnetyistä Siperian ylilento-oikeuksista.
Kukaan ei varmasti vastusta Suomen ja Venäjän suhteiden elpymistä, mutta samalla on muistettava, että Venäjän ja länsimaiden suhteet ovat jäässä nimenomaan Venäjän tekemän Krimin-valtauksen vuoksi, jonka YK on todennut laittomaksi. Näyttöä jännitteiden kiristymisestä Pohjolan alueella antaa Venäjän jatkuva varustautuminen, joka on ristiriidassa sen tarjoamien kädenojennusten kanssa.
Ristiriitaisia viestejä antamalla Venäjä pelaa kansainvälispoliittista peliä, jolla se koettaa jakaa Euroopan maita ystävällismielisiin ja vihollisiin. Siihen kelkkaan pitää varoa hyppäämästä, sillä sisäistetyt ristiriidat ovat yhteiskunnallisen valheellisuuden, poliittisen korrektiuden ja psykologisesti arvioiden myös skitsofrenian keskeinen syntysyy.
